Lue Hän-henkilöhaastattelu Olli Heinosesta (SK 18/2008; pdf

HÄN
Teksti Hannu Pesonen, Wien Kuvat Alexander Haiden
Olli Heinonen
Nuori radiokemisti tuli puolivahingossa töihin
Kansainväliseen atomienergiajärjestöön. Nyt hän
on maailman laittomien ydinaseiden pääjäljittäjä.
J
◼ Wienin viemä.
Olli Heinosen oppivuodet IAEA:ssa
ovat jatkuneet
jo 25 vuotta. Ne
päättyvät vasta
eläkkeeseen.
os silmiä vähän siristää, ikkunasta näkyy Tonava – sälekaihdinten takaa ja korkeiden lasitornien lomasta. Muuten Kansainvälisen
atomienergiajärjestön IAEA:n 19. kerroksen
toimistohuone on tavanomainen. Wienin
viehätys jää harmaiden pilvenlonkien taakse, kolea sade pieksee Habsburgien kaksoismonarkian entistä pääkaupunkia.
Interiööri on askeettinen. Kirjoituspöydän
paperipinot lojuvat ahkeran arkityön asennoissa. Seassa seisoo keramiikkamuki, juuri
sellainen, jossa viruu nipullinen kyniä tai vajaa
desi ajat sitten jäähtynyttä kahvia.
Ainoan vihjeen huoneessa tehtävästä työstä maailmanrauhan hyväksi antaa takaseinälle
ripustettu diplomi: ”Olli Heinoselle, muistoksi
IAEA:lle myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta 2005.”
”Pääsin Osloon vastaanottamaan sitä. Mieleenpainuva tilaisuus, ja tärkeä virstanpylväs työntekijöille – mutta ei pidä jäädä hehkuttelemaan sitä,
eikä ole jäätykään”, hän miettii.
”Nobel tuli tietenkin talon ansioista, mutta
myöntämisperusteiden sivulause kertoo enemmän: ydinasevarustelun ehkäisyssä IAEA on se toivo, joka kansainvälisellä yhteisöllä on. Otin sen velvoitteena ennemmin kuin palkintona. Meillä on
ongelmia riittävästi, Iranista Pohjois-Koreaan.”
I
AEA:n varapääjohtaja Olli J. Heinonen lienee Martti Ahtisaaren ohella maailmanpolitiikan kovan arjen vaikutusvaltaisin suomalainen. Hän johtaa järjestön tarkastusosastoa,
jonka päätehtävänä on valvoa, että 189 valtion
allekirjoittama ydinsulkusopimus toimii muutenkin kuin paperilla.
52
Suomen Kuvalehti | 18/2008
Heinonen vastaa tarkastuksista, joilla IAEA
varmistaa eri puolilla maailmaa, ettei rauhanomaiseen käyttöön varastoitua ydinmateriaalia
lipeä ydinaseiden valmistukseen. Se myös tutkii
epäilyt uusien ydinaseiden kehittelyn käynnistämisestä. Heinosen asemaa kuvaa Der Spiegel
-lehden luonnehdinta, että Teheranin ulkopuolella tuskin on toista ihmistä, joka olisi yhtä hyvin selvillä, mistä Iranin kiistellyssä ydinohjelmassa on todella kyse.
Heinosen johtamat tarkastusryhmät vierailevat reaktoreissa, asentavat valvontakameroita, haastattelevat tutkijoita ja kemistejä, ottavat
maaperänäytteitä Wienin laboratorioon vietäviksi ja kirjoittavat tilannekatsauksia. Moninkertaisilla vuosibudjeteilla toimivat Yhdysvaltain tiedustelujärjestötkin joutuvat usein tukeutumaan
tietoon, jota he keräävät.
Heinonen on vieraillut Iranissa ja PohjoisKoreassa kymmeniä kertoja. Kun järjestön pääjohtaja, teräväkielinen egyptiläinen lakimies
Mohamed ElBaradei, hoitaa YK:n päämajan ja
valtionpäämiehet, radiokemian asiantuntija
Heinonen tutkijoineen rakentaa esimiehensä
lausuntoihin asiapohjan.
Se on julmetun iso vastuu. Tulee mieleen amerikkalaisten elokuvien maailman pelastava lapioleukainen supermies tai Tintti-kirjojen idealistinen professori Tuhatkauno. Heinonen ei vastaa
kumpaakaan mielikuvaa. Hän puhuu pehmeällä
ja rauhallisella äänellä, huumorin tuike silmissä, ja muistuttaa ennemminkin… niin, itseään
– omanarvontuntoista mutta ehdottoman asiallista kansainvälistä huippuvirkamiestä.
”Eihän mun pitäisi siellä kentällä olla niin
paljon. Ihanneaika olisi 30–40 päivää vuodessa, ▶
18/2008 | Suomen Kuvalehti
53
HÄN
Maailmanrauhasta ollaan valmiita mak
mutta käytännössä se kaksinkertaistuu.
Toisaalta siellä se päätyö yhä paljolti on
– enkä ole poliitikko tai kirjoituspöytäihminen”, hän tunnustaa.
Suomalaisille Heinonen on pysynyt etäisenä.
”Taitaakin olla ensimmäinen haastattelu
suomalaislehdelle IAEA:ssa oloni aikana”,
hän hämmästyy. ”Ja tuota YK:n lippua on
sentään palveltu uskollisesti jo 25 vuotta.”
A
lkusysäyksen Heinosen tielle Wieniin antoivat saamelaiset sekä radiokemian professori, nykyinen tieteen
akateemikko Jorma K. Miettinen.
Miettisen kansainvälisten suhteiden ansiosta Helsingin yliopiston radiokemian
laitoksella oli 1960-luvun lopulla pitkä yhteishanke Yhdysvaltain kanssa radioaktiivisuuden tutkinnassa Lapissa. Se kiinnosti
Teknillisestä korkeakoulusta valmistunutta Heinosta, joka etsi työpaikkaa kehittääkseen radiokemian taitojaan.
”Lapissa oli tuolloin aika voimakas radioaktiivinen laskeuma Neuvostoliiton ydinkokeiden seurauksena. Ihmiset elivät kyläyhteisöissään ja pitkälti luonnosta. Se oli erittäin
otollinen kohde seurata ihmiseen ja luontoon kertyvää radioaktiivisuutta ja sen poistumista. Miettinen sai amerikkalaisilta tutkimuksiinsa parhaimmillaan satojatuhansia
dollareita vuodessa, se oli pirunmoinen raha
siihen aikaan. Vertasin sitä muihin kemian
laitoksen projekteihin ja ajattelin, että tässä
on mies, joka tietää, mitä tekee.”
Heinosesta tuli Miettisen apuri aikana,
jolloin ydinasekeskustelu kävi tulikuumana. Ydinsulkusopimus oli laadittu vuonna
1968, ja Suomi solmi ensimmäisenä valtiona sen valvontasopimuksen IAEA:n kanssa kolme vuotta myöhemmin. Kauppa- ja
▶ Kuka?
▶ Olli J. Heinonen
▶ Ikä: 61 vuotta
▶ Syntymäpaikka: Helsinki
▶ Kotipaikka: Wien
▶ Koulutus: väitellyt
▶ Ura: apulaispääjohtaja,
IAEA
▶ Perhe: vaimo, kaksi lasta edellisestä avioliitosta
▶ Harrastukset: vaelluspatikointi, retkipyöräily
54
Suomen Kuvalehti | 18/2008
teollisuusministeriön ja yliopiston rahoittamissa tiloissa Mariankatu 11:ssä miehet
kehittivät menetelmiä ydinasemateriaalin
jäljittämiseksi ja radioaktiivisten jätteiden
kiinteyttämiseksi.
Työn rinnalla edistyi tutkimus. Heinonen siirtyi vanhemmaksi tutkijaksi VTT:n
reaktorilaboratorioon ja jätti laitosta johtaneelle Juhani Kuuselle väitöskirjansa vuonna 1981. Siinä hän tutki uraanin ja plutoniumin määrittämistä ydinpolttoaineesta
massaspektrometrialla.
”IAEA:n homma tuli puolivahingossa.
Kuusen Jussi lähetti minut tänne konferenssiin syksyllä 1982. Katselin silloin ilmoitustaulua, jossa etsittiin tarkastajaa.
En kauheasti miettinyt sitä, mutta hyvältä hommaltahan se vaikutti, ja taustavaatimukset täsmäsivät.”
”Laitoin vapaamuotoisen hakemuksen,
joka tuli bumerangina takaisin. Piti kirjoittaa YK:n kaavakkeelle.”
Se jo onnistuikin.
”Ideana oli, että viipyisin täällä pari kolme vuotta ja palaisin sitten VTT:lle. Mutta kun Jussi siirtyikin johtamaan Tekesiä,
päätin vielä vähän katsella.”
K
atseltavaa on riittänyt. Heinonen
on vuodesta 1983 edennyt urallaan
eri tarkastajaryhmien sekä osastojen johtajaksi ja niistä nykyiseen virkaansa. IAEA:sta on vaikea löytää ketään, joka
tuntisi talon tavat yhtä hyvin kuin hän, ellei sitten Nobel-palkittu tohtori Mohamed
ElBaradei, ”hyvä esimies ja työtoveri”. Tämä nousi ruotsalaisen Hans Blixin jälkeen
IAEA:n johtoon vuonna 1997.
”Olemme aika läheinen työpari. Joskus
näkyy julkisuudessa, että meillä on erimielisyyksiä, mutta ei se ole totta. Hän on lakimies ja minä tekniikan miehiä, lähestymme samoja asioita eri kannalta. Joskus
keskustelut ovat värikkäitäkin; asiat voivat
riidellä, mutta eivät miehet.”
IAEA:n toimitilat sijaitsevat wieniläisten
YK-kaupungiksi kutsumassa lasitornien rykelmässä, jonne metro kuljettaa keskustasta kymmenessä minuutissa. Heinonen on
sahannut asemanvälejä niin kauan, että
tunnustaa wieniläistyneensä vakavasti.
”Pidän itseäni yhä suomalaisena kansainvälisen järjestön edustajana. Mutta
kyllä IAEA on minun eläkevirkani ja Wien
eläkeläiskotini.”
Wienissä ovat kasvaneet ja käyneet koulunsa myös kaksi jo aikuista tytärtä. Nuo-
rempi Lotta työskentelee nytkin täällä, tietokonefirmassa Tonavan vastarannalla,
Ulla opiskelee yliopistossa Roomassa.
Avioliitto tytärten äidin kanssa ei kestänyt ankaria asetarkastusvuosia. Sen päättäminen oli pitkä ja raskas ratkaisu, Heinonen myöntää. Kaksi vuotta sitten hän meni
uudelleen naimisiin. Hänen singaporelainen vaimonsa konsultoi YK:ta täydelliseen
ydinkoekieltosopimukseen liittyvissä kysymyksissä.
Kun vapaa-aikaa jää, Heinoset patikoivat
ja vaeltavat: ”Itävallassa kun ollaan. Ja se
onkin ainoa harrastus, jota tässä ammatissa voi pitää yllä vähän missä tahansa.”
I
AEA:n perinpohjaiset tutkimukset ja
raportit ovat johtaneet järjestön jatkuviin kärhämiin Yhdysvaltain nykyhallinnon kanssa. Irakin sodan alla 2002–2003
IAEA osoitti lukuisia presidentti George W.
Bushin ja hänen lähipiirinsä tiedusteluasiantuntijoilta tilaamia raportteja Irakin
ydinasevalmiudesta virheellisiksi, mutta
järjestöä ei haluttu kuulla.
Se oli karvas pala niin ElBaradeille kuin
hänen lähimmälle työntekijälleenkin. Juuri Irakissa IAEA:n asetarkastajat olivat vastikään saavuttaneet loistavimman menestyksensä. Vuoden 1991 Persianlahden sodan
jälkeen Saddam Husseinin oli pakko päästää
IAEA tutkimaan salaista ydinaseohjelmaansa. Seitsemän vuotta myöhemmin asetarkastajat olivat varmoja, että he olivat jäljittäneet
ja tuhonneet sen tyystin.
Heinonen kävi tutkinnan alkuvaiheessa
toistakymmentä kertaa Irakissa puolentoista vuoden kuluessa. Urakka oli henkisesti ja
fyysisesti todella rankka. Vuodet 1990–1993
olivat IAEA-uran vaikeimpia, hän myöntää.
”Irak oli haluton partneri, joka ei halunnut tunnustaa, ja turvallisuustilanne
oli huono. Mutta raa’alla työllä pystyimme todentamaan ydinhankkeen. Se ei ollut tärkeää pelkästään minulle, vaan koko
IAEA:lle. Siellä opittiin paljon. Olin silti onnellinen, kun Pohjois-Korean ydinlaitosten
tarkastukset alkoivat vuonna 1992 ja siirryin valvomaan niitä.”
Kun asetarkastajat palasivat Irakiin 2002,
he vahvistivat, ettei Irakilla edelleenkään ollut valmiuksia käynnistää ydinasevalmistusta. Se oli juuri päinvastaista tietoa, mitä
Washingtonin sotahaukat halusivat kuulla.
Heinonen ei usko, että Yhdysvaltain hallinnon asenneilmastossa viestiä olisi millään voitu saada paremmin perille.
samaan yhden kahden taistelulentokoneen hinta.”
◼ Kahvihetket kortilla. Kun kansainväliset ydinvarustelukiistat kärjistyvät,
Olli Heinonen ryhmineen lentää pikavauhtia tarkastuspaikalle.
IAEA on silti vain niin hyvä kuin sen jäsenvaltiot haluavat, Heinonen muistuttaa.
”Valvontaosastolla työskentelee runsaat
700 ihmistä, ja käytettävissä on runsaat 120
miljoonaa euroa vuosittain, yhden kahden
nykyaikaisen taistelulentokoneen hinta.
Sen verran maailmanrauhasta ollaan valmiita maksamaan.”
H
einosen mielestä maailmanpolitiikan toimijat näkevät ydinturvallisuuden ja kestävän kehityksen
yhteydet hiukan aiempaa paremmin.
”Ydinaseriisunta on nyt ensi kertaa johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän seuraavan huippukokouksen asialistalla.”
Oletteko tässä taustavaikuttaja?
”Joo... Ollaan. Mutta taustalla yritetään
pysyäkin. Poissa parrasvaloista.”
Kurillinen myhäily nykii poskipäitä. Niin
paljon olisi kerrottavaa, niin vähän suustaan voi päästää. Heinosen elämän suuri
ristiriita. SK
suomenkuvalehti.fi
netti
N
oin 40 valtiolla on riittävästi teknistä tietämystä rakentaa ydinase,
ja ydinterrorismi on kasvanut todelliseksi uhaksi. Eikö kilpajuoksu ydinasevalmistajien perässä tunnu toivottomalta?
Ei, Heinonen vastaa. IAEA on yhä lähempänä tavoitettaan saada aikaan sopimus,
joka sallii jatkossa tarkastajien yllätysvie-
railut mihin ja milloin tahansa – urheilun
antidoping-valvojien tapaan.
”Al-Qaidan kaltaisten järjestöjen kyky rakentaa ydinase ja uhata sillä maailmaa on
rajattu. Vaikka ydinmateriaalia onnistuisi
hankkimaan, sitä tarvitaan riittävästi, ja itse
ydinaseen valmistus siitä edelleen on hyvin
vaikea hanke. Dirty bomb, tavanomainen räjähde, on jonkin verran helpompi rakentaa.
Sekään ei ole kovin todennäköistä.”
Perinteiseen ydinaseeseen tarvitaan hajoamiskelpoista plutoniumia noin kahdeksan kiloa tai korkeasti rikastettua uraania
noin 25 kiloa. IAEA:n verkosto reagoi jo paljon aiemmin, jos näin ”suuria” eriä siirtyy
rauhanomaisen käytön ulkopuolelle.
”Plutoniumia on harvemmin väärillä teillä. Uraania liikkuu jonkin verran valvontamme ulkopuolella, mutta sitä pitäisi jalostaa
kansainvälisesti tunnetussa laitoksessa ennen kuin sitä voi käyttää ydinaseisiin.”
ELÄMÄNI KUVA
”Nostalginen muisto PohjoisKoreasta kesältä 1995. Paikka on
Myohan-vuori, ja neuvotteluissa
suvantovaihe”.
▶
Iranin kohdalla järjestöllä on ollut myötä- ja vastoinkäymisiä. Yhdysvaltain väitteet, että Iran on jo rikastanut ydinaseeseen soveltuvaa 90-prosenttista uraania,
osoittautuivat perättömiksi. IAEA:n asiantuntijat havaitsivat, että uraanijäämät olivat lähtöisin Pakistanista, josta Iran hankki
käytettyjä laitteita mustan pörssin kautta.
”Suurin jäljellä oleva ongelma ovat tiedot, jotka väittävät Iranin kehitelleen ydinasetta. Sen tutkiminen on järjestön historian suurimpia haasteita.”
▶ Lue juttu
Persian pommista
(SK 25–26/2006).
18/2008 | Suomen Kuvalehti
55