Nato-myyttejä murtamassa – Perusteluja Suomen Nato

Nato-myyttejä murtamassa –
Perusteluja Suomen Natojäsenyydelle
PIRKANMAAN KD
NUORET
2013
Johdanto
Sotilasliitto Nato herättää Suomessa tunteita. Suurin osa suomalaisista kannattaa Naton
rauhankumppanuusyhteistyötä mutta haluaa pitää Suomen sotilasliiton jäsenyyden
ulkopuolella. Syyt Naton vastustamiseen ovat moninaisia ja usein heikosti perusteltuja.
Tekstissä ruoditaan tarkemmin näitä argumentteja.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen Suomessa tärkeimmäksi turvallisuuspoliittiseksi
tavoitteeksi koettiin Euroopan unionin jäsenyys, eikä Nato-jäsenyyttä oikeastaan edes
harkittu. Naton kannatus oli 1990-luvun alussa nykyistä korkeampaa, mutta
maailmanpoliittiset tapahtumat ja keskustavasemmiston Nato-vastaiset asenteet ovat
painaneet kansan keskuudessa kannatusta alas.
Suomi on nyt niin sanottu Naton rauhankumppani. Rauhankumppanuussuhteesta on
Suomelle kiistatonta hyötyä. Yhteiset harjoitukset, tiedustelutietojen ja vähemmän
merkittävän puolustuskaluston yhteiskäyttö hyödyttävät Suomea monella tavalla.
Suomi on Ruotsin ohella aktiivisimpia kumppanuusmaita, ja ne panostavat Naton
toimintaan enemmän kuin osa varsinaisista jäsenistä. Suomen ja Ruotsin aktiivisuus on
näkynyt muun muassa osallistumisella Naton kriisinhallintaoperaatioihin esimerkiksi
Kosovossa ja Afganistanissa.
Huolimatta Naton tehtäväkentän laajentumisesta sen merkittävin tehtävä on
kollektiivinen puolustus. Itse asiassa Nato on ISAF-operaation loppumisen myötä
panostamassa jälleen enemmän sen perustehtävään. Pohjois-Atlantin sopimuksen
viides artikla toteaa:
Sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa
sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä
hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän seurauksena ne sopivat, että jos
tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä harjoittamalla omaa tai
yhteistä Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan tunnustamaa
itsepuolustusoikeuttaan
auttaa
hyökkäyksen
kohteeksi
joutunutta
sopimuspuolta tai sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi, yksin tai yhdessä
toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi
tarpeelliseksi, mukaan lukien aseellisen voiman käytön, tarkoituksenaan
palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä”.
1
Valitettavasti kyseinen artikla koskee vain Naton jäseniä. Suomi rauhankumppanina ei
siis kuulu Naton tärkeimmän tehtävän piiriin eikä nauti niin sanottuja turvatakuita.
Tämä tarkoittaa, että Suomen joutuessa aseellisen hyökkäyksen kohteeksi sillä ei ole
liittolaisia, jolla olisi kyseisessä tilanteessa velvollisuus auttaa Suomea. Tämä on
pienelle valtiolle ongelmallista, koska tilanteen kiristyessä liittolaisten etsintä nousee
pienvaltion prioriteettilistan kärkeen.
Puolustusmateriaalin hinta on jatkuvassa nousussa, ja Suomen taloudellinen tilanne on
heikohko. Lähitulevaisuus ei ole tuomassa merkittävää parannusta tilanteeseen.
Maailmanpolitiikan tulevaisuus ei myöskään näytä siltä, että puolustuksen tarve olisi
vähenemään päin. Asia on jopa päinvastoin. Uhkakuvat ovat moninaistuneet.
Perinteisten uhkakuvien rinnalle on syntynyt niin sanottuja uusia uhkia. Sotilaallinen
tilanne on kiristynyt Suomen lähialueella pitkälti Venäjän toimien myötä, mutta
onneksemme tilanne ei ole vielä huolestuttava. Ruotsia tilanne huolestuttaa enemmän,
koska se on ajanut viime vuosina puolustuskykyään alas.
Suomen on mahdollisuuksien mukaan yhä edelleen vastattava omasta kansallisesta
puolustuksestaan. Entistä syvemmälle menevä yhteistyö on tulevaisuudessa kuitenkin
välttämätöntä. Tämä konkretisoituu viimeistään 2020–luvulla, kun nykyinen F18torjuntahävittäjäkalusto vanhenee. Suomi tarvitsee tämänkin jälkeen ilmapuolustuksen,
ja uudet hävittäjät maksavat miljardeja euroja. Jaettu pohjoismainen ilmapuolustus
saattaakin alkaa kuulostaa houkuttavalta vaihtoehdolta.
Syvälle menevän yhteistyön mahdollisuudet ovat Suomelle tällä hetkellä rajalliset,
koska käytännössä syvä puolustusyhteistyö vaatisi yhteisen instituution. EU:sta ei ole
sotilaallisen turvallisuuden takaajaksi, eikä se täten ole ratkaisu Suomelle, koska
merkittävin turvallisuuspoliittinen järjestö suurimmalle osalle EU-maista on Nato.
EU:n turvallisuuspoliittista roolia ei silti tule aliarvioida, sillä integraatio itsessään
ylläpitää vakautta.
Syvälle menevän pohjoismaisen yhteistyön tiellä on myös Nato. Norja ja Tanska ovat
jäseniä, mutta Suomi ja Ruotsi eivät. Tämä luo käytännön ongelman, koska osa maista
on sitoutunut puolustamaan toisiaan, kun toiset taas eivät. Näin ollen kovin
laajamittaisesta yhteistyöstä on turha haaveilla. On alkanut myös näyttää siltä, että
2
Ruotsin Nato-jäsenyys noin vuosikymmenen sisällä on todennäköistä. Suomi on
jäämässä yksin.
Suomen Nato-jäsenyys ei realisoidu ennen kuin kansan kannatus sitä kohtaan kasvaa.
Merkittävässä roolissa ovat poliitikot, joiden hyvin perustellut puheenvuorot
vaikuttaisivat myöskin kansaan. Valitettavaa onkin, että suuri osa poliitikoista uusintaa
julkisessa keskustelussa olevia Nato-myyttejä, joista Nato-jäsenyyden matala kannatus
pääosin johtuu. KD Nuoret ja kristillisdemokraatit eivät saa olla Nato-myyttien toistajia
vaan niiden murtajia. Murtaminen on aloitettava nyt.
Nato-myytit
#1 Nato-jäsenyyden myötä suomalaiset joutuisivat haluamattaan osallistumaan,
varsinkin Yhdysvaltain, sotiin ympäri maailmaa.
Väite on raflaava mutta valitettavasti väärä. Nato ei ole ylikansallinen järjestö vaan
valtioiden välinen. Päätös Nato-operaatiosta tehdään Pohjois-Atlantin neuvostossa
(Naton merkittävin päätöksentekoelin) aina yksimielisesti, joten jokaisella maalla on
halutessaan oikeus estää Nato-operaatio. Valtio voi saada myös erivapauden olla
osallistumatta operaatioon, joka olisi sille potentiaalisesti haitallinen. Esimerkiksi
Kreikan ei tarvinnut osallistua Kosovon operaatioon vuonna 1999. Näin ollen yhden
maan itsepäisyys ei välttämättä estä muuten laajaa kannatusta nauttivaa operaatiota.
Suomella tosin olisi Natossa viiteryhmiä, johon tukeutua (EU, Pohjoismaat), joten on
hyvin epätodennäköistä, että se joutuisi vastustamaan jotain Naton toimea yksin.
Koska Nato on valtioiden välinen järjestö, jäsenmaat itse päättävät, millä panostuksella
ne kuhunkin operaatioon osallistuvat, ja Pohjois-Atlantin sopimuksen artikla 5 antaa
valtioille melko vapaat kädet. Tällä hetkellä kriisinhallintalaki määrää Suomen
kriisinhallintahenkilöstön ylärajaksi 2000 henkilöä, joka on itse asiassa suurempi kuin
Naton toivoma 8 prosentin osallistuminen. Ikäluokkamme parhaimmisto ei siis Natojäsenyyden takia joutuisi menemään syöksyen eteenpäin Lähi-idän hiekassa.
Suomen osuus tulee muutenkin suhteuttaa Naton koko puolustusjärjestelmään, jossa se
on häviävän pieni. Suomen oma kalusto on kooltaan ja laadultaan rajallista, joten sen
3
käytettävyys esimerkiksi vaativissa hyökkäysoperaatioissa on todennäköisesti pieni.
Nato-operaatioissa Suomen rooli jäsenyydenkin myötä painottuisi kriisinhallintaan,
jossa olemme olleet jo ei-jäseninäkin aktiivisesti mukana ja jossa osaamisemme on
huippuluokkaa.
Pelko suomalaisten joutumisesta ulkoisiin operaatioihin on muutenkin kumma, sillä
Suomi on jo nyt mukana Naton nopean toiminnan joukoissa täydentävänä osapuolena
sekä EU:n taistelujoukoissa. Molempien joukkojen idea on se, että ne voidaan nopeasti
sijoittaa käytännössä minne vaan ja erittäin monenlaisiin operaatioihin.
#2 Kukaan ei kuitenkaan tule auttamaan Suomea.
Vaikka Suomi olisi Naton jäsen, Suomen tulee huolehtia oman puolustuksensa
riittävyydestä. Nato-mailta saatava apu voi olla ratkaisevaa vain silloin, kun oma
puolustus on kunnossa. Avun määrä ja laatu riippuvat Suomen kulloisesta strategisesta
asemasta, joka ei ole koskaan muille maille merkityksetön. Poliittinen paine avun
antamiselle on myös hyvin suuri. Varmin tapa olla saamatta apua on pysyä liittokuntien
ulkopuolella. Se on pienelle maalle tuhoon tuomittu tie.
#3 Naton myötä yleinen asevelvollisuusjärjestelmämme ajettaisiin alas eikä
Suomen enää tarvitsisi panostaa puolustukseensa.
Näin ei ole. Vaikka suurin osa Nato-maista onkin siirtynyt ammattiarmeijaan, mitään
pakkoa siihen ei todellakaan ole. Natoa kiinnostaa se, että maa osallistuu aktiivisesti
sen toimintaan, ei se, millä keinolla tämä kyky hankitaan. Natolla ei valtioiden välisenä
organisaationa ole edes valtuuksia puuttua jäsenmaan puolustussuunnitteluun.
Siirtyminen ammattiarmeijaan todennäköisesti heikentäisi Suomen suureen reserviin
nojaavaa puolustuskykyä, mikä ei ole Naton intresseissä. Päinvastoin Natossa osataan
arvostaa vahvaa puolustuskykyä, joka Suomella Venäjän läheisyydestä johtuen on
oltava.
Nato-jäsenyys olisi myöskin kansallista puolustusta tukeva, ei sitä korvaava, toimi.
Natoon ei haluta vapaamatkustajia, ja Suomen ei sellaiseksi pidä ryhtyä. Yhdysvaltain
4
rooli
Euroopassa
pienenee,
mikä
korostaa
eurooppalaisten
omaa
vastuuta
puolustuksestaan. Aktiivinen osallistuminen ja panostaminen omaan turvallisuuteen
ovat hyvä tae avun saamiselle vastaanottamiselle.
#4 Venäjä reagoisi vahvasti Suomen Nato-jäsenyyteen.
Ensinnäkin tulee muistaa, että Suomi tekee puolustusratkaisunsa itse, eikä muilla mailla
saa olla siihen osaa eikä arpaa. Venäjä on aina kysyttäessä signaloinut negatiivisen
kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen. Tämä on luonnollista, sillä jäsenyyden myötä
Suomen, nytkin lähinnä potentiaalinen, riippuvuus Venäjästä vähenisi entisestään, mikä
tarkoittaa Venäjän vaikutusvallan vähenemistä. Tätä Venäjä ei tietenkään haluaisi.
Venäjän
naapurimaiden
ja
sen
vaikutuspiirin
valtioiden
jäsenyyksistä
on
ennakkotapauksia, eikä Venäjän reaktio ole ollut kummoinen. Fakta on se, että ItäEuroopan Nato-jäsenyydet ovat luoneet alueelle vakautta, mitä myös Venäjä arvostaa.
Suomen liittoutuessa Venäjä voisi reagoida joillakin kauppapoliittisilla toimilla tai
sapelinkalisteluin, kuten ilmatilan loukkauksin, jotka kuitenkin ajan kuluessa
loppuisivat.
Olennaista on se, että Suomen politiikka ei Venäjää kohtaan muuttuisi, vaikka
olisimmekin Naton jäseniä. Hyvän ja harkitsevan Venäjän-politiikan tarve ei katoa,
eikä Suomella ole mitään syytä heittäytyä provokatiiviseksi. Tämän Venäjäkin lopulta
oivaltaa. Suomen Nato-jäsenyys ei tosiasiallisesti muuttaisi Suomen asemaa suhteessa
Venäjään. Suomi on jo nyt lähes viimeistä tippaa myöten läntinen valtio, ei siis
erityistapaus, ja tämän heijastuisi jo nyt, jos Venäjän suhteet esimerkiksi jonkin EU:n
kanssa kiristyisi. Suomi ei ole puolueeton maa.
On myös muistettava, että mitä enemmän Venäjä ja sen intressit Suomen
turvallisuuspoliittisessa esiintyvät, sitä halukkaammin se myös tuo omia näkökulmiaan
Suomen toimintaan. Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun Venäjä-intressien
keskeisyys ei siis ole pitkällä tähtäimellä hyvä asia, vaan se ruokkii Venäjän intoa
puuttua Suomen asioihin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Venäjällä tulisi olla lainkaan
roolia turvallisuuspoliittisessa keskustelussamme.
5
#5 Nato-jäsenyys toisi Suomelle merkittäviä kustannuksia.
Nato-jäsenyyden lisäkustannukset aiheutuisivat toisaalta osallistumisesta Naton
budjettiin sekä henkilöstön sijoittamisesta Naton komentorakenteisiin ja toisaalta
osallistumisesta Naton kenttätoimintaan. Suomen osuus Naton kustannuksista (vuoden
2013 budjetti noin 2,4 mrd euroa) olisi noin 1,2 prosenttia. Ottaen huomioon, että
maanpuolustus on valtion tärkein tehtävä, kustannus ei ole suuri (n.2 %
puolustusbudjetista). On otettava myös huomioon se, että Naton jäsenenä Suomi
säästäisi kalustohankinnoissa (jäsenalennukset) ja lisäkustannuksia ei välttämättä tulisi,
jos puolustusbudjetin varoja uudelleenkohdennetaan.
Lisäkustannuksia tulisi toki myös eri operaatioihin osallistumisesta, joihin Suomi isolla
todennäköisyydellä osallistuisi jäsenyydestä riippumatta.
Natolla on olemassa suositus, että jäsenmaa käyttäisi kansantuotteestaan 2 %
puolustusmenoihin. Suomen menot ovat ensi vuonna n. 1,36 % bkt:sta, mutta poliittinen
tahto niiden nostamiseen tulevaisuudessa on olemassa. Käytännössä tätä suositusta ei
täytä kuitenkaan kuin murto-osa jäsenmaista. Prosentteihin keskittyminen ei myöskään
ole järin olennaista, koska se ei kerro kaikkea maan puolustuskyvystä. Trendin ollessa
alueellisemman yhteistyön suuntaan kiinnostus kansallisten prosenttiosuuksien
tuijotteluun on muutenkin vähenemässä.
#6
Nato-jäsenyyden
myötä
Suomi
joutuisi
ottamaan
maaperälleen
sotilastukikohtia ja ydinaseita.
Tanskalla ja Norjalla on jäsenyyksiensä alusta asti ollut sopimus, joka takaa, ettei niiden
maaperälle ei sijoiteta Naton tukikohtia tai ydinaseita. Suomi voisi vaatia samaa. Se,
että Suomelle niitä tyrkytettäisiin, on epätodennäköistä nykytrendit huomioon ottaen.
Yhdysvallat vetää sotilaskalustoaan pois Euroopasta, ja ydinaseiden vähentäminen on
Naton agendalla.
6
#7 Suomi joutuisi Natossa päättämään ydinaseiden ensikäytöstä.
Naton sotilaallisessa doktriinissa ydinaseilla on rooli, mutta niiden käyttö on hyvin
hypoteettinen kysymys. Täytyy muistaa, että Natolla itsellään ei ole omia ydinaseita,
vaan ne ovat Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Ranskan. Ottaen huomioon Naton
päätöksentekojärjestelmän konsensusluonteen yksimielistä päätöstä ydinaseen käytöstä
ei Pohjois-Atlantin neuvostossa koskaan saada. Suuri osa Nato-maista vastustaisi
ydinaseiden käyttöä ankarasti. Näin ollen suurvallat päättävät niiden käytöstä
kansallisesti. Jokainen voi itse arvioida, ovatko Suomen vaikutusmahdollisuudet
ydinaseiden käytölle suuremmat Natossa kuin sen ulkopuolella. Molemmissa
tapauksissa ne todennäköisesti ovat melko pienet.
#8 Sotilaallinen liittoutumattomuus tuo Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle
lisäarvoa.
Tästä on yhä vähemmän näyttöä. Kylmän sodan jälkihöyryissä hyötyä saattoi ollakin
vaan ei enää. Suomen poliittisessa retoriikassa maallemme usein puetaan
rauhanvälittäjän viittaa. Tämä ei kuitenkaan realisoidu Suomen ulkopolitiikassa, koska
moisesta roolista ei blokittomassa maailmassa ole Suomelle reaalipoliittista hyötyä eikä
siihen täten resursoida. Ja vaikka siihen haluttaisiin resursoida, Nato-jäsenyys ei ole
este rauhanvälittäjälle. Tästä esimerkkinä on Norja.
Suomi oli kylmän sodan aikaan puolueeton, koska sen oli pakko. Puolueettomuus oli
ainoa keino laajentaa Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa ja erottautua itäblokin
maista.
Nykyään
puolueettomuudelle,
nykykielessä
sotilaalliselle
liittoutumattomuudelle, ei ole tarvetta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden lisäarvon
vähyys konkretisoitui hyvin syksyllä 2012, jolloin Suomi hävisi Nato-maa
Luxemburgille
ja
Yhdysvaltain
läheiselle
liittolaiselle
Australialle
YK:n
turvallisuusneuvostoäänestyksessä. Eräs syy tähän oli se, että Suomi ei saanut
länsimailta
riittävästi
ääniä,
koska
sotilaallisesti
liittoutunut
maa
nähdään
luotettavampana kumppanina turvallisuusneuvoston äänestyksissä kuin liittokuntien
ulkopuolinen maa.
7
#9 Suomen hallitusohjelmassa mainittu Nato-optio on riittävä pelote.
Nato-optio on hallitusohjelmassa vuodesta toiseen, koska Suomessa tiedostetaan
sangen hyvin, että tositilanteessa apua tarvitaan. Sisäpoliittisista syistä jäsenyys ei ole
mahdollinen, ja täten tiettyä politiikkavaihtoehtoa halutaan tietoisesti korostaa.
Liittoutuminen täytyy kuitenkin tehdä rauhan aikana – ei silloin, kun pyromaani on
ylittänyt piha-aidan tai kun mökki on jo tulessa. Vaikka Suomi on täysin Natokelpoinen maa, liittoutumisprosessi on hidas. Se vaatii kaikkien maiden hyväksynnän
eikä parlamentaarinen toiminta ole järin nopeaa. Naton kelkkaan hyppääminen vasta,
kun tositilanne on aivan ovella, on poliittisesti kestämätöntä ja tosiasiallisesti
haavekuva, jonka varaan ei voi tukeutua.
#10 Yhdysvaltain vetäytyy kokonaan pois Euroopasta, mikä tekee Natosta
hyödyttömän.
Yhdysvallat ei ole hylkäämässä Eurooppaa. Vahvat siteen mantereiden välillä kestävät.
Yhdysvallat vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopasta, koska Eurooppa ei
muodosta Yhdysvalloille epävakaustekijää kuten esimerkiksi Aasia. EU:n ja
Yhdysvaltain välinen kauppa- ja investointisopimus kuitenkin varmistaisi, että
Yhdysvaltain kiinnostus Eurooppaan sen vakauteen jopa vahvistuisi. Transatlanttinen
suhde muuttuu, ja eurooppalaisten tulee kantaa suurempi alueestaan. Yhdysvaltain tuki
ei kuitenkaan ole katoamassa, ja tositilanteessa setä Samulin apuun voi luottaa.
Johtopäätöksiä
Jo lyhyt katsaus Nato-myytteihin osoittaa sen, että liittokunnan ulkona pysyminen ei
ole Suomelle järkevää saati hyödyllistä. Nato-jäsenyydestä ei koituisi Suomelle haittaa
– päinvastoin. Nato-jäsenyys mahdollistaisi oman puolustuskyvyn tehokkaamman
kehittämisen, paremman huoltovarmuuden, pitkälle menevän alueellisen yhteistyön ja
ennen kaikkea avun, jos suomalaiset vielä joutuvat itsemääräämistään aseellisesti
puolustamaan.
8
Nato on tehokkain tapa tukea vahvaan kansalliseen puolustukseen tukevaa pelotetta. Se
on onnistuneesti tehnyt sitä sen jäsenille jo kymmeniä vuosia. Nato muuttuu
tulevaisuudessa, ja uudessa tehokkaammassa sekä oikeudenmukaisemmassa Natossa
eurooppalaisten tulee kantaa alueestaan suurempi vastuu. EU ei ole muuttumassa
sotilasliitoksi, ja Nato tarjoaa rakenteet monenlaiselle yhteistyölle esimerkiksi eri
alueiden välillä. Eurooppalainen puolustusyhteistyö kehittyy Naton rakenteissa, ja
Eurooppa saa edelleen Yhdysvaltain tuen. Miksi Suomen tulisi olla ulkona järjestöstä,
jossa sille olennaisia päätöksiä tehdään ja joka olisi yksi avain puolustuksellisten
haasteidemme ratkaisuun?
9
Lähteitä ja lisälukemista
Forsberg, Tuomas (2002), Nato-kirja.
Honkanen, Karoliina & Janne Kuusela (2010), Uusi Nato.
http://atlanttiseura.fi/en/wp-content/uploads/2012/05/uusi_nato.pdf
Pesu, Matti (2013), Pohjois-Atlantin arvouhka?
http://ulkopolitist.fi/2013/09/09/pohjois-atlantin-arvouhka/
Puolustusministeriö (2004), Mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen vaikutuksen
Suomen puolustusjärjestelmän kehittämiselle ja puolustushallinnolle.
http://www.finlandnato.org/public/download.aspx?ID=31358&GUID=%7b108CD8D
E-299C-40C7-90FB-6AA913C13CD5%7d
Ulkoasiainministeriö (2007), Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset.
http://www.finlandnato.org/public/download.aspx?ID=26426&GUID=%7b32F9840C
-318F-4C54-B8AA-DFDA3F48E4A1%7d
10