Asukaskyselyn tulokset - Korvensuoran asukastupa

Transcription

Asukaskyselyn tulokset - Korvensuoran asukastupa
1
MUISTIO
Asukaskyselyn tulokset yläkoulun paikasta ja liikuntapalveluista Korvensuoralla
TAUSTATIETOJA
Korvensuoran yläkoulun hankeryhmä tekee esityksen yläkoulusta 31.1.2012 mennessä.
Yhtenä selvitettävänä asiana on ollut yläkoulun sijainti Korvensuoran suuralueella.
Tarveselvityksessä päädyttiin kahteen vaihtoehtoiseen paikkaan: Hönttämäen nykyisen
koulun viereen tai Talvikankaan nykyisen koulun ja päiväkodin viereen.
Korvensuoran asukasyhdistys on saanut viestejä asukkailta sekä koulun sijaintiin liittyen että
liikuntapalveluiden vähäisyydestä alueellamme. Siksi asukasyhdistys päätti (24.11.2011)
yhteistyössä Hönttämäen ja Korvensuoran koulujen vanhempaintoimikuntien kanssa järjestää
asukaskysely em. asioista. Näin haluttiin saada laajempaa näkemystä asukkaiden toiveista ja
tarpeista.
Kysely toteutettiin siten, että kysymyksiin saattoi vastata internetissä asukasyhdistyksen
kotisivujen kautta. Kyselylomake jaettiin myös Korvensuoran suuralueen kotitalouksiin
joulukuun ensimmäisillä viikoilla 2011 (lomake liitteenä). Paperisen lomakkeen pystyi
palauttamaan alueen kahteen lähikauppaan sekä asukastuvalle.
Kyselyssä palautettiin 210 lomaketta eli vastausprosentti on kohtuullisen hyvä tämän
tyyppisessä kotitalouskyselyssä. Vastanneiden taloudessa asuvia on yhteensä 685 kpl.
Vastaajien perheistä suurin osa oli yksi- tai kaksilapsisia. Seuraavissa taulukoissa myös
kyselyyn vastanneiden perheen jäsenten ikäjakauma. Vastaajat kuvastanevat kohtuullisen
hyvin korvensuoralaisia, sillä alueella asuu runsaasti lapsiperheitä.
2
KYSELYYN VASTANNEIDEN PERHE -KOKO JA IKÄJAKAUMA
Vastanneiden talouksissa oli yhteensä yli 120 alle 7 -vuotiasta lasta ja alle 15 vuotiaiden osuus oli yli 260 henkilöä (suurin osa tulevia yläastelaisia).
3
TULOKSET YLÄKOULUN SIJAINTIPAIKKA -TOIVEISTA
Vastaajista 70% kannatti yläkoulun paikaksi Talvikangasta. Hönttämäkeä kannatti 13 %
vastaajista ja molemmat vaihtoehdot sopivat 17 % vastaajista.
4
LIIKUNTAPALVELUIDEN TARVE
Kyselyyn vastanneista 143 mielestä alueellamme ei ole riittävästi liikuntapalveluja.
Kyselyyn vastaajista 105 oli kiinnostunut osallistumaan lapsille suunnattuun
liikuntakerhoon.
Kyselyyn vastanneet käyvät liikkumassa viikoittain erilaisten liikuntalajien parissa
yhteensä n. 755 kertaa muualla kuin alueellamme. Liikuntapalveluista halutuimmat
alueellemme olivat kuntosali, liikuntatunnit ja iso sisäliikuntasali.
5
PALAUTETTA LIIKUNTAPALVELUIHIN LIITTYEN
− Olisi hyvä saada yhteyslatu Huonesuon kohdalta (sähkölinja) hiihtoladulle (HiukkavaaraAuranmaja).
− Hönttämäen kenttä olisi hyvä olla kesällä jalkapallokenttänä ja talvella luistinkenttänä,
jolloin pitäisi olla jokin koppi, missä vaihtaa luistimet.
− Hiukkavaaran maastoja luvallisesti käyttöön. Nykyäänkin ihmiset liikkuvat paljon ko
maastoissa..
ainakin ne ovat täynnä polkuja =). toki ymmärrämme ettei koko aluetta voida \'vapauttaa\'
mutta edes osa. voisi vaikka pururadalle tehdä lisäkoukeron..
− Kuntosali olisi kiva. Myös ryhmäliikuntatunteja saisi olla enemmän esimerkiksi erilaisia
jumppia ja tanssillisia tunteja.
− Ohjattua alle kolmivuotiaiden äiti-lapsi jumppaa
− Kuntosali, pienten lasten jumppakerho
− Hiihtolatu(tulossa ehkä parannusta Korvenkylään jos kaava toteutuu) ,pururata, yleinen
skeittipaikka, yleinen makkaranpaistopaikka.
− Isompi sisäsali tai halli. Esim. uuden koulun yhteydessä isompi liikuntasali.
− Kaukalo, isompi jalkapallo kenttä
− Lisää liikuntamuotoja alle kouluikäisille, esim. temppujumppaa.
− Kunnon koripallo, jalkapallo kenttä, kuntosali luistelukenttä
− Ryhmäliikuntaa, liikuntakavereita
− Jumppa mahdollisuuksia sekä lapsille että aikuisille.
− Hiihtolatu, kuntosali
− Esim. pururatojen varteen toivoisimme vastaavia liikuntapisteitä, kuin Tuirassa
jäätelökioskin lähistöllä rannassa on. Piste on kuin "ulkosali", jossa voi tehdä
monipuolisesti lihaskuntoliikkeitä. Lisäksi perheemme isä on kaipaillut normaaleja
"voimistelutankoja" (eri korkuisia), joissa voisi tehdä lihaskuntoliikkeitä. Lisäksi hän toivoisi
dippitelinettä lähimaastoon. Edellä mainitut liikuntapisteet vaatisivat vain pienen
investoinnin, mutta palvelisivat ympäristön asukkaita kannustaen liikkumaan
monipuolisesti.
− Alueelle on kaivattu koirapuistoa, sillä alueella on paljon koiranomistajia. Helsingissä olen
nähnyt myös hyvin toimivia, yhteisessä käytössä olevia agilityratoja, joilla ihmiset ovat
voineet käydä vapaasti harrastamassa koiriensa kanssa. Omat lapseni olisivat agilitysta
kiinnostuneita, mutta harrastusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset.
− Alueellamme ei ole muita liikuntapalveluita kuin lenkkipolku/hiihtolatu! Kaipaisin lähemmäs
kuntosalia, uimahallia jne.
− Sisäliikuntasalit, naisten jumppia yms.
− Punttisalia kaipaisin. kunnon yleisurheilukenttä kelpais myös.
− Iso koirapuisto tarvittaisiin, koiria on paljon ja lähin koirapuisto on kovin pitkän
kävelymatkan päässä!
− Sisäliikuntasali, kookas. Kuntosali.
− Sisäliikunta-vuoroa koko perheelle / ja liikunnallisia tapahtumia lapsille / koko perheelle.
6
− Lasten liikuntajuttuja, tanssi, voimistelu
− Jääkiekkokaukalo tai edes luistelukenttä Talvikankaalle. Kesäisin jalkapallokenttä, toki
Hönttämäestä löytyy. Kuntosali ja sisäliikuntasali eivät myös olisi pahitteeksi.
− Monitoimihalli
− Palloiluhalli, jäähalli, kuntosali
− Lisää salitilaa mm. tanssille ja voimistelulle. perhekerhoja.
− Sisäliikuntapaikkoja ei ole tarpeeksi.
− Kuntosali ja ryhmäliikuntaa aikuisille. Lapsille vapaamuotoisia liikuntamuotoja ja -paikkoja.
Voisi osallistua eri lajeihin ilman että tarvitsee olla minkään liikuntaseuran jäsen (esim.
jääkiekkoseurat).
− Liikuntakerho ideana kuulostaa hyvältä!
− Seurojen toimintaa sekä aikuisille että lapsille
− Kuntosali ja isompi liikuntahalli, jossa mahdollisuus harrastaa mm. sulkapalloa.
− Lapsille muutakin mahdollisuuksia pelata/liikkua kuin pelkästään urheiluseurojen kautta.
Tällä hetkellä MLL TODELLA hyvä juttu toi isä poika sähly. Lisää tällaiselle liikkumiselle
mahdollisuuksia. Kaikki lapset eivät halua pelata joukkueessa, vaikka ovatkin
kiinnostuneita liikkumisesta.
− Salivuoroja pitäisi olla riittävästi.
− Koirapuisto
− Miniareena/Monitoimiareena/Pienpelikenttä tekonurmella. Skeittiramppipuisto/alue.
− Kuntosali, kaukalo (kaukalopallo), kunnon jalkapallokenttä (ei hiekkakenttä), koiralatu,
ryhmäliikuntapaikka (esim. jumpat)
− Iso palloilusali
− Ulkoilupolkujen läheisyys iso plussa jo nyt.
− Kyllä saisi olla lisää esim. kunnon yleisurheilualue :) ja monitoimihalli, missä nuoret voisivat
pelata ja aikuisille olisi mm. jumppia
− Iso nurmikenttä/luistelukenttä
− Urheiluhalli, kunnollinen urheilukenttä pukusuojineen sekä kesä että talvilajien
harrastamiseen.
− Salia iltakäyttöön, jossa olisi aikuisille suunnattuja erilaisia jumppia.
− Tarvetta olisi mielestäni isolle liikuntasalille, josta saisi enemmän vuoroja alueen
asukkaiden liikuntaharrastuksille - ja josta perheryhmätkin voisivat varata vuoroja. Mukava
lisä olisi myös kuntosali, jossa nuoret ja aikuiset voisivat käydä kuntoaan kohottamassa!
Oman harrastukseni vuoksi luksusta olisi agility-kenttä, jossa voisi käydä treenaamassa
koiran kanssa!
− Jäähalli, ulkojääkaukalo, tai kunnossapidettävä luonnonjääkin kelpaa (Hönttämäen kenttää
ei pidetä kunnossa!)
− Kunnollinen urheilukenttä, jääkiekkokaukalo, kunnollinen liikuntasali
− Ei ole kunnolla jumppatarjontaa (naisille)
7
− Olisi mukavaa jos kouluilla järjestettäisiin iltaisin enemmän jumppatunteja, zumbaa yms.
Tällä hetkellä tarjonta tosi surkea, tai sitten tieto vain ei ole kantautunut tänne asti.
Kuntosali olisi myös mukava!
− Asumme Korvensuoran ala-asteen läheisyydessä ja toivomme, että valaistulle hiihtoladulle
pääsisi esim. linjoja pitkin suksilla, ettei tarvitsisi autolla lähteä.
− Nurmikenttä jalkapalloiluun olisi asiaa. Samoten joku iso pulkkamäki lapsille.
− Sisäliikunta paikka esim. koulun liikuntasali olisi hyvä missä olisi mahdollisuus harrastaa
sulkapalloa, lentopalloa, jummaa, jne (vuoropäivinä)
− Kouluille lapsille jumppia esim. Oulun naisvoimistelijoiden jumppia. tanssia esim. telemark
+ muuta vastaavaa. nyt ei taida olla kouluilla mitään alle kouluikäisille lapsille. myös käy
muunlainenkin liikunta lapsille laidasta laitaan, kiva lasten kokeilla erilaisia harrastuksia.
ensi kesänä olisi tarkoitus yleisurheilukouluun ilmoittaa lapsi niin olisi kivaa jos oisi lähellä
mahdollisuus harrastaa tällaista. olisi myös tarvetta alueelle jollekin kuntokeskukselle
missä voisi harrastaa spinningiä, pumppia yms muuta.
− Salivuoroja aikuisille esim. sähly. Kuntosali.
− Lapsille satujumpparyhmiä iltaisin.
− Liikuntahalli, jääkiekkokaukalo, jäähalli
− Kuntonyrkkeilyä, sählyä, äijäjoogaa tms koulun kuntosaliin. Naisille salsaa tms.
− Sisä- ja ulkoliikuntatiloja (pelikenttiä)
− Salibandy mahdollisuutta koulun liikuntasaliin.
− Iso liikuntasali sisäkäyttöön, hyväkuntoinen pukutiloilla varustettu ulkoliikuntakenttä,
kuntosalitilatkin olisi mukava saada, skeittailualue nuorille.
− Uimahalli ja kuntosali olisivat kivoja ;)
− Ulkoliikuntapuisto laitteilla varustettuna. Eli kuntosali tyyppinen ratkaisu ulkotiloihin.
− Sählyharjoituksia, koripallo, jalkapallo, tennis ja lentopallo
− Lasten monipuolisia liikuntakerhoja (koostuu monista eri lajeista), erilaisia
tanssi/jumppatunteja, liikuntaa perheille, kurssimuotoisia liikunta sessioita sekä aikuisille
että lapsille, musiikkiliikuntaa, lasten tanssia...
− Palloilulajien esim. pesäpallon harrastuspaikkoja ei ole tarpeeksi koko Oulun alueella,
korvensuoran yläkoulun liikuntasalin voisi suunnitella ja rakentaa niin, että se kestää
palloilulajien rasituksen
− Salivuoroja lapsille klo 17-20 välisenä aikana. Sorakenttä, jossa mahdollisuus vapaaseen
pelaamiseen (ei seuravarauksia).
− Koirahiihtolatu ja skeitti- / skuuttausramppeja olisi hyvä saada alueelle. Talvikankaalle olisi
tarpeellista saada myös isompi urheilukenttä, jolloin pelaajia ja talvella luistelijoita mahtuisi
kentälle enemmän.
− Iso jalkapallokenttä, lämpimät kopit luistinkenttien reunoille, lisää salitilaa
− Jumppia ja temppukerhoja pienimmille. Mahdollisuus mm. salibandyyn ja esim
lentopallojoukkueiden käyttöön koulujen liikuntasaleissa.
− Iso sali, Luistelualue ja kaukalo koppeineen ettei tarvitse hangessa istua ja vaihtaa luistimia.
− Kunnollinen luistinkenttä koppeineen. Hyvä nurmikenttä kesällä ja kunnon pelisali.
− Frisbee Golf
8
− Eniten ollaan kaivattu tuota koppia luistinten laittoa varten kentälle. Jää tulee tosi myöhään
ja on liian ohut ( sulaa heti keväällä ensimmäisillä lämpimillä keleillä)
− Kunnon liikuntahalli vastaamaan kaupunkilaisten kysyntään. Meidän alueelle tarvittaisiin
kuntosali, nurmikenttä jalkapalloa ja pesäpalloa varten, luisteluradat (kaukalo & pukukopit),
liikuntasaleja erilaisia sisäliikuntalajeja varten (tennis, sulkapallo, sähly, jumpat,
telinevoimistelu jne). Oulun alueella ei ole yhtään liikuntasalia, jossa voisi harjoitella
pesäpalloa talvisin. Telinevoimistelullekin olisi paljon suurempi kysyntä kuin mitä Oulun
kaupungilta löytyy tiloja. Uimahalli useine monitoimialtaineen olisi myös erittäin tervetullut.
− Alueelle tarvitaan salibandy -sali, lajilla paljon harrastajia ja salia voitaisiin hyödyntää
talvella mm. jalkapallo -harjoituksissa (olisi kiva järjestää erilaisia pelijuttuja ihan alueen
aikuistenkin kesken)
− Olisi kiva, jos alueen hiihtoladut saataisiin semmoisiksi hiihto"lenkeiksi", ettei tarvitsisi tulla
samaa reittiä takaisin. Latuja saisi myös hieman leventää, kun ruuhka-aikana ei meinaa
mahtua menemään toisista ohi. Muuten todella hyvässä kunnossa olevat ladut.
9
PALAUTETTA ALUEEN ASUKKAILTA
PÄÄTTÄJILLE
- Terveisiä kaupungille: uusi koulu noppeesti!
- Mikäli mahdollista, kaupungin päättäjiltä voisi tiedustella tilannetta seuraavien asioiden
etenemisestä:
- Lähipalvelukeskus Talvikankaalle Tuiskutien alkuun(Kirjasto, kaupat yms). Palvelukeskus
on kaavoitettu. Käyttöä takuulla olisi alueen suuren väkimäärän johdosta. Kaupungin
vitkuttelu palvelujen järjestämisessä asettaa kaupunginosien asukkaat eriarvoiseen
asemaan, vaikka sama hinta on maksettu tontista kuin esim Ritaharjussa tai
Metsokankaalla. Yksi syy tontin ostoon oli se että kaavassa oli varaukset palveluille. 5
vuotta on nyt asuttu ja mitään ei ole tapahtunut. (Yläkoulun eteneminen olisi tosi positiivista)
- Kioskin ja päiväkodin tilanne Talvikankaan itäpäähän (on kaavoitettu)?
- Alueen ympäristö on ihanteellinen ulkoilua ajatellen ja mm. lenkkeily- hiihto- ja
luistelumahdollisuudet ovat erinomaiset. Ainoa puute on yllä mainitsemiemme "ulkosalien"
puuttuminen.
- Yläkoulun yhteyteen olisi hyvin tarpeellista saada myös kirjastopalvelut.
- Palvelut Talvikankaalla ovat nukkumalähiön tasoa. Lähimmät palvelut, esim. posti ja
terveyskeskus, löytyvät Myllyojalta joka ei varsinaisesti ole minkään matkan varrella. Jopa
lähikauppaan on lähdettävä autolla. Talvikankaantien II-osaan on myös saatava hidasteet
autoliikenteelle koska vauhdit nousevat vaarallisiksi jopa raskaalla liikenteellä.
- Mielestämme alueen palvelut ovat huonot (yläaste ja urheilukentät yms). Olemme
pettyneitä kaupungin haluun tuottaa palveluita alueelle. Tämän vuoksi olemme harkinneet
alueelta pois muuttamista paremmin palvellulle alueelle(esim. Ritaharju yms)
- Teiden talvikunnossapito Perseestä! (Talvikangas 2)
- Paskiksen voisi raivata: hyvä pulkkamäki ja ylämäkitreeniä
- Koulu olisi järkevää saada tänne koska väestörakenne on sellainen, että muutamanvuoden
päästä koskilinjat saavat triplata vuorot jos homma meinataan saada toimimaan. Lisäksi
koulun rakentamisen yhteyteen jos saisi sen liikuntahallin missä olisi illalla mahdollisuus
harrastaa poistaisi turhan ajelun pitkin Oulua.
- Kaupalliset palvelut (=ruokakauppa) ovat heikot. Esim. Arina loistaa poissaolollaan koko
alueella ja seudullakin käytännössä. Tarjonta ja kilpailu puuttuvat.
- Toivomme koirapuistoa Talvikangas-Huonesuo-Rannanperä-alueelle. Perusteluna alueen
runsas koiramäärä ja tilaa puistolle varmasti löytyisi.
- Alueemme kaipaa kipeästi lisää roskiksia pyöräteiden varsille.. päätyisi niin roskat kuin
koirienkin terveiset niihin eikä ne jäisi maahan kuten nyt.
- Lauvantai koulupäivät pois. kun oppilaat ei mahdu edes busseihin lauvantaina...surkeeta.
niin kuin esim tänään...!
- Kerhot lapsille ovat toivottuja jos vain ohjaajia löytyisi.
- Talvikankaan koululaiset ja päiväkotilaiset olisivat innokkaita liikunnanharrastajia, joten
lapsille olisi hyvä järjestää ohjattua toimintaa omalla koululla.
- Ulkoilureitille pyöräteiden varsille muutama penkki, jotta huonokuntoiset kävelijät voisivat
välillä istahtaa kun ulkoilevat. Kiitos
10
- Mikäli mahdollista, kaupungin päättäjiltä voisi tiedustella tilannetta seuraavien asioiden
etenemisestä:
- Voisiko asukasyhdistys lähestyä kirjelmällä kunnallisia päättäjiä katujen lumitöiden
hoidosta. Osa kaduista ovat sangen vaarallisessa kunnossa. Aurausta ei hoideta ollenkaan,
ainakaan Huonesuolla.
- Tällä alueella täytyisi olla edes yksi pankkiautomaatti ja ruokakioski -tyyppinen paikka
- Jos ja kun alueelle tulee yläaste niin samoihin tiloihin voisi rakentaa myös lukion
- Nuorille mahdollisuus harrastaa kunnon liikuntaa esim. luistelua (kentille lämmitetyt kopit).
Lapset tämän kautta pois Valintatalon nurkilta ja puistoista, jotta nuoremmat saavat leikkiä
rauhassa. Lapset ja nuoret ovat meidän tulevaisuus!
- Koska alueella alkaa olla paljon nuoria, on syytä panostaa mm. nuorisotilojen kautta
nuorten tukeen ja hyvinvointiin. Myös alueen aikuisille voisi laittaa viestiä, että huolehditaan
yhdessä alueen nuorista. Ja jos joku vielä osaisi kertoa hyviä vinkkejä, mitä on hyvä
nuorista huolehtiminen käytännössä.
- Hönttämäellä olevat asukatuvan tilat ovat liian syrjässä ja käyttöaika on erittäin rajattua.
Toivottavasti yläkoulu saadaan Talvikankaalle ja sen yhteyteen
- tilat myös asukastuvalle kuntosalin ja saunatilojen kera.
- Ehdottomasti Talvikankaan kannalla. Koulun yhteydessä on tilaa ja parhaat mahdollisuudet
kehittää kouluratkaisut toimiviksi ja samalla huomioida Korvensuoran koulun tilat ja niiden
kehittäminen.
- Suunniteltavan koulun yhteyteen sisäliikuntatilat (salibandy tai lentopallo - täysimittaiset) tai
alueen kokoontumis- ja saunatilat seuroille, yhdistyksille ja asukkaille. Laajempi asukkaita
ja elinikäistä oppimista palveleva ratkaisu samalla kertaa, kuin yläkoulu.
11
PALAUTETTA ALUEEN ASUKKAILTA
ASUKASYHDISTYKSELLE JA VANHEMPAINTOIMIKUNNALLE
- Kiitos arvokkaasta työstä, jota teette meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi. Oikein hyvää
Joulun aikaa teille kaikille ja menestyksekästä vuotta 2012!
- Hyvää toimintaa! Pitäkää yläkoulun puolia, ettei se hanke kaadu nyt talouden alamäessä
jonkun tekosyyn nojalla. Ja terveisiä kaupungille: uusi koulu noppeesti!
- Kiitokset alueen asioiden hoidosta ja eteenpäin viemisestä. Hyvää joulua!
- OLISI KIVA JOS SAATAISIIN TENNISKENTTA KUNTOON MAHDOLLISUUS
ASUKASTUVALTA LAINATA MAILOJA JA PALLOJA. LISAA KERHOJA ILTAISIN
LAPSILLE EHKA ASKARTELUA JA PIKKUKOKKI KURSSIA EHKA PIENELLA
MAKSULLA
- Hienoa, että alueellamme on asukasyhdistys ja asukastupa! Yläkouluasia on tärkeää
saada kuntoon. Kun alue laajenee Korvenkylän asemakaavoituksen myötä, olisi hyvä
saada meille lisää palveluja.
- Asukastuvasta kertoviin ilmoituksiin tarkkuutta. Päivät ja aukioloajat Kalevaan, niin kuin
muillakin asukastuvilla on. Tapahtumista enemmän ilmoittelua lehtiin.
- Alueellemme olisi todella tarpeellista saada oma yläkoulu, koska alueellamme asuu paljon
peruskouluikäisiä lapsia. Koen, että tämän yläkouluasian ajaminen on hyvin tärkeää
alueellamme asuvien lasten kannalta!!
- Hyvää työtä!
- Hieno porukka, kunhan edes muutama tulisi mikrokerhoon!
- Tosi mahtavaa, että ajatte yläkouluasiaa tosissaan, kiitos
- Hienoa työtä yläkoulun saamiseksi alueellemme !!!
- Hienoa, kun järjestitte asiasta kyselyn! Kiitos teille!
- Olen jo mukana toimijana kouluasioissa, joten liikunnan asiat jätän muille. Hyvää
aktiviteettia tämä kysely. Ja mahtava ulkoasu.
- Ihanaa, että meillä on asukastupa.
- Ei muuta kuin kiitokset hyvästä asukastuvan alusta ja kaikista mukavista puuhista!
Joulukuulle oli niin monta mukavaa tapahtumaa, että toivomme ehtivämme osallistumaan
mahdollisimman moneen! Sellainen pihakirppis-juttu mikä karjasillalla toteutetaan joka
kesä olisi myös aika kiva, vaikkakin alueemme on hieman erilainen :)
- Todella mukavaa kun toimintanne on piristynyt ja saimme sen asukastuvan alueelle. Kiitos
aktiivisesta vapaaehtoistyöstä!
- Kiitos kun jaksatte ajaa hyvää asiaa. moi:D
- Kiitoksia aktiivisesta, tuloksellisesta ja innokkaasta toiminnasta alueemme hyväksi.
- Kiitos mielenkiintoisista tapahtumista alueellamme, järjestäkää ja toteuttakaa niitä myös
jatkossakin...=)
- Mukava, kun asukasyhdistys on aktivoitunut ja alueelle saatiin oma asukastupakin! Kivasti
on jo kaikenlaista touhua & toimintaa tullut lisää. Jatketaan samaan malliin!
- Kiitos aktiiviselle asukasyhdistykselle! On todella hienoa, että on olemassa uutteria ihmisiä,
jotka ajavat alueen asiaa yhteisen viihtyvyyden lisäämiseksi!
12
- Kiitos aktiivisesta työstänne yläkoulun saamiseksi alueellemme!
- Kiitokset aktiivisuudesta!
- Ihanaa kun viette tätä kouluasiaa eteenpäin!! toivotaan, että ponnistelut auttavat ja
meiltäkin nykyinen ekaluokkalainen pääsisi omaan yläkouluun, ettei tarvitsisi tältä alueelta
muuttaa pois...
- Yläasteen saaminen alueelle on tosi tärkeää. Paikalla ei välttämättä ole niin hirveästi
merkitystä. Kiitos, asukasyhdistys, aktiivisuudesta!
- Todella hienoa että kysytään asukkailta mielipidettä yläkoulun rakentamiseen! Todella
toivottisi että korvensuoran koulu säilyisi alakouluna ja yläkouluksi tulisi talvikankaalle koulu.
Jos yläkoulu Hönttämäellä, olisi todella kohtuuton matka huonesuon toisesta päästä
mennä kouluun.. pyörällä tai kävellen jo aika mahdoton etenkin talvella, pitäisi mennä siis
bussilla joka ei taas paljoa eroa tilanteesta että nytkin pitää mennä bussilla Tuiraan.
Talvikangas näin palvelisi sekä huonesuon tarvetta, että Hönttämäen ja tietysti myös
talvikankaankin. Ja toivottavaa olisi samasta syystä että alakoulu pysyisi edelleen
korvensuoralla (jossain vaiheessa oli ainakin juttua että myös se siirtyisi talvikankaalle),
sillä pienen ekaluokkalaiset tai myös muun pienen alakoululaisen on aika pitkä matka
kulkea talvikankaalle täältä huonesuon toiselta laidalta, Raitotien varrelta. Huonesuolla oli
varmaan jossain vaiheessa vähemmän lapsiperheitä, mutta kyllä mielestämme täällä nyt
on jo lapsiperheitä lähes joka talossa kun alueella tapahtuu sukupolvenvaihdosta ja uusia
lapsiperheitä muuttaa alueelle. Koulupäätös tulee vaikuttamaan meidän asumiseen tällä
alueella. Muutamme varmasti pois jos korvensuora lakkautetaan ja yläkoulu tehdään
Hönttämäellä.
- Hyvä, että asukasyhdistys toimii
- Teette hienoa työtä ;-)
- Hieno kysely. :) Miten toteutit sen?
- Kiitokset asukasyhdistyksen toimijoille, on hienoa että teette asioita alueen ihmisten
hyväksi!
- Liikuntaan liittyen pieni huomio yleisesti: Asukkaat voisivat kiinnittää talvisin huomiota
siihen, ettei latupohjia rikota moottoriajoneuvoilla (mönkijät),pyörillä eikä etenkään
kävelemällä. Kivet pohjasta nousevat pintaan ja rikkovat suksien pohjat.
- Upeaa aktiivisuutta teiltä, kiitoksia siitä!
- Hankesuunnitteluryhmälle tulisi antaa nyt työrauha ja katsoa millaisiin tuloksiin se pääsee
- Hienoa, että yhdistys on aktiivinen!
- Kiitoksia kaikille vanhempaintoimikunnassa yläkoulun eteen kovasti töitä tehneille ja
asukasyhdistyksen johtokunnalle kovasta panostuksesta alueemme kehittämisen puolesta!
- Toivottavasti päättäjätkin ymmärtävät arvostaa tekemäänne työtä ja ottavat asukkaiden
toiveet yläkoulua ja asukastupaa suunnitellessa huomioon.
- Loistavaa työtä teette! Mukavaa että alueella on vihdoin toimiva alueyhdistys
- Ehdottomasti Talvikankaan kannalla. Koulun yhteydessä on tilaa ja parhaat mahdollisuudet
kehittää kouluratkaisut toimiviksi ja samalla huomioida Korvensuoran koulun tilat ja niiden
kehittäminen.
- Suunniteltavan koulun yhteyteen sisäliikuntatilat (salibandy tai lentopallo - täysimittaiset) tai
alueen kokoontumis- ja saunatilat seuroille, yhdistyksille ja asukkaille. Laajempi asukkaita
ja elinikäistä oppimista palveleva ratkaisu samalla kertaa, kuin yläkoulu.