Tehdään sepästi – taitavasti ja hyvin!

Nro 3 / 2012
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
Tehdään sepästi – taitavasti ja hyvin!
Pääkirjoitus 8.6.2012
Ihanks myö tuas!
KUVA HEIDI CAVÉN
Jo vain, taas on monet mahdollisuudet tavata karjalaisilla kesäpäivillä tai yhdistysten omissa kesäjuhlissa. Lumivaaralaisilla on pitäjäjuhlat Ähtärissä ja jaakkimalaiset kokoontuvat kalakeittojen äärelle sekä Seinäjoella että Rantasalmella. Ja tietysti juhlimme pitäjärajojen yli - karjalaiset yhdessä. Monet suuntaavat Sortavalaan, jossa lauletaan taas Vakkosalmella. Sinne on professori Reijo Pajamo
valmistellut hienon ohjelman. Myös Lomalinjan suuri sukutapahtuma on tänä kesänä Sortavalassa.
KAUSI ALKOI HELLUNTAINA. Siis kotikylämatkailukausi, ja tässä numerossa kuulemme ensimmäisenä Kostamojärveltä kuulumisia. Kesän ensimmäiset lukijamatkalaiset ovat
Lahdenpohjassa lehden ilmestyessä. Linja-autossa on
huomattavan paljon nuorempien polvien edustajia. Kiitollisia olemme niille senioreille, jotka yhä jaksavat lähteä
mukaan ja perehdyttävät ensikertalaisia juuriimme ja sielun maisemaamme.
Nyt tehdään vähän numeroa ja suunnataan katse nuorimpiin polviin, sillä tässä lehdessä on sen historian ensimmäinen lasten kesäliite. Sen tavoite on antaa lapsille työkalu
ja malli haastatella ja jututtaa isovanhempiaan ja pohtia
karjalaisuutta ja juuria. Toisaalta liite myös antaa tilaisuuden tuoda työn hedelmän esille. Toivon sydämestäni, että
Mikkilän trion valmistelema liite kuluu isovanhempien ja
vunukoiden käsissä ja että lehdestä siirrytään omiin tarinoihin ja niiden ylöskirjaamiseen. Lasten kesäliitteessä julkistetaan myös Karjala-aiheinen piirustuskilpailu. Teemaa
on hyvä pohtia yhdessä isovanhempien kanssa.
HALUAN KIITTÄÄ KARI JÄÄSKELÄISTÄ Perinneyhdistyksen luotsaamisesta ja hyvästä yhteistyöstä ja tuesta ensimmäisenä päätoimittajavuotenani. Karin nyt luovuttua puheenjohtajuudesta jatkamme lehden kehittämistä Anna-Maija Alkulan johdolla. Lukijatapaamiseemme Lahdessa toivotan kaikki lehden lukijat ja ystävät lämpimästi tervetulleiksi. Meillä on Lahdessa Karjalaisella torilla pöytä yhdessä Suur-Jaakkimalaisten kanssa. Tulkaapa sinnekin käymään ja kertomaan lehteä koskevista toiveistanne!
Tea Itkonen
ystävällisesti palveluksessanne
Kaunista kesää kaikille!
Voit tilata lehden joko kesto- tai vuositilauksena, mutta
myös yksittäisen irtonumeron, jos kiinnostut jostakin
erityisestä artikkelista.
Lehden 2012/03 artikkelit:
Sivu 1
Juulia LIntulalle SM- ja MM-salibandykultaa/Einä Pääkkönen
Jori Pakkanen on nuorten lätkän SMmestari/ti
Sivu 2-3
Sana sunnuntaiksi/Aevo Fabritius
Eduskunnasta/Karjalaista yhdessäoloa/Esko Kurvinen
Kuka muistaa marttatoimintaa?
Aino-Maija Alkulasta perinneyhdistyksen puheenjohtaja/A Kaartinen
Lumivaara-museo avautuu/AK
Lumivaaran museotakoissa/K Rapo
Viitasen likat kirjantekijöinä/ti
Salinkallion juhlissa/ti
Sivu 4-5
Vesa Kaartinen, lentäjä/AK
Lumivaaralaisia piirakkamestareita/
Marja-Terttu Kosonen
Sivu 6-7 Käsityöt
Tehdään sepästi! Seppämestari Tuuli
Wirman/tii
Lahden kesäpäivien ohjelma/ti
jaakkimalaisia käsentöitä/ti
Sivu 8-9 Amerikan siirtolaiset
Kesvalahtelaisia Amerikan siirtolaisia ja serkkuja/Hannu Ahokas ja
Tuula Manninen
Sivu 10 Kotikylillä
Keväinen vierailu Kostamojärvellä/
Heljä Habermann
Viimeinen saunakylpy Aurajoella/
Ilpo Pitkänen
Sivu 11-14 Lasten kesäliite
toim. Hilla, Otso ja Sisu Mikkilä
Perunamaalta pervekkeelle
Isovanhemmat evakko-gallupissa
3 pähkinää
Lasten piirustuskilpailu/ti
Sivu 15 Lastuja
Murremaistiainen/nimim.
Kirje kotiin/Helmi Tammiranta
Lahdenpohjasta löytyi 1800-luvun
asiakirjoja/Kurkijokelainen /ti
Jaakkiman ukin sanomisia/Martti Ijäs
Sivu 16 Veneistä
Laatokan veneistä/ti
Veneentekoa Nivalla/Teuvo Pakkanen
Venemestari Jyskyjärvellä/L Malinen
Sivu 18-19 Sortavala
Sortavaln laulujhlat/Reijo Pajamo
Hautausmaan kunnostustalkoot/
Arvi ja Liisa Pulkkinen
Sortavalan shemeikka/Veikko Siira
Lapsuuden kesäpäiviä/Kaarlo Hirvan
muisteloista/RH
Koululaiset ylittivät uuden sillan/
Virve Alapukki
Sivu 20-21
Pentti Kopsan evakkotie proomuissa
Pihapiirin valtias/Leila Backman
Talvisodan evakkokierros/Sylvi Typpö
Karjalaista evakkoaikaa alatorniossa/Eeva Pellikka
Tiinan tuumailuja: alusta uudestaan
Sivu 22-23
Sikiöiden satatonnarit/ti
Lehmät Peltosaareen/R Halonen
Perunoita Valamosta/Risto Ilmavirta
Kaija Luttinen 80v
Muistokirjoitus: Aili Vuorinen
Tuuli Wirman on jämäkkä
seppämestari Humppilasta.
Hänet voi tavata takomassa
Lahdessa Karjalaisilla kesäpäivillä Isku-areenalle nousevassa Karjalaisessa käsityötaitojen kylässä.
Kun hänen töitään katselen,
kiinnittyi huomioni kauniiseen muotokieleen sekä historian aikakausien ja tyylien
tuntemukseen.
Onko niin, että tämä seppä on erityisesti kiinnostunut
historiasta?
-Kuten huomasit, olen äärettömän kiinnostunut historiasta,
erityisesti taidehistoriasta, arkkitehtuurista, kertaustyyleistä
ja eri aikakausien eroista. Parhaiten paikalleen sopivat työt
saa, kun ottaa huomioon paikallisen historian ja esimerkiksi rakennuksen tyyliaikakauden. Moderniin ei kannata teh-
dä barokkia tai uusromantiikkaan funkkista.
-Suunnittelutyöni lähtee pohjimmiltaan asiakkaan tarpeista ja
mieltymyksistä. Käyn mielelläni
suurempien töiden sijoituspaikoilla, otan ympäröivistä rakennuksista ja luonnosta vaikutteita. Lopullinen luomistyö on kuitenkin mielikuvituksen ja raudan ominaisuuksien ja mahdollisuuksien perinpohjaisen tuntemisen takana.
Millaisia ovat suosikkityösi?
-Teen mieluiten suuria tai
muuten vain teknisesti haastavia
töitä. Mieluiten teen töitä, jollaisia ei ennen ole tullut vastaan;
niiden suunnittelu ja toteuttaminen kehittää ja tekee minusta paremman työssäni.
-Inspiraatioita haen 24/7. Tilattujen tuotteiden muotoja ja
rakenteita pohdin joka välissä;
siivotessa, puutarhassa, saunas-
sa ja nukkumaan mennessäni. Usein öisin aivoni kehittelevät parhaat ideat, ja aamulla
löydän hyviä juttuja piirrettynä ja kirjoitettuna yöpöydällä
aina olevasta muistiosta.
Wirman on takonut omassa pajassaan jo vuodesta 1999
alkaen. Käsityöläisen ammattitaito kehittyy koko ajan uusia
töitä suunnitellessa ja toteuttaessa. Seppä pätevöityy mestarien johdolla kisällintyön ja
mestarintyön kautta. Wirmanin mestarintyö on viikinkilaiva-aiheinen seinävalaisin.
-Viikingit ovat suuri rakkauteni ja ehkä ensimmäinen aikakausi, johon huomioni kiinnittyi, taisin silloin olla
alle 10 vuoden. Muodot ja kuva-aiheet ovat lähellä sydäntäni, pidän erityisesti viikinkien
kiveen hakatuista ornamenteista, mystisistä riimuista ja
halusta tutkia tuntematonta.
-Suurin osa töistäni, noin 95
% on tilaustöitä. Joskus kun on
aikaa, kehittelen omia juttuja,
mutta työni on pääosin hyvin
asiakaslähtöistä.
Järjestän tilauksesta taontanäytöksiä ja kokeiluja. Humppilassa järjestetään myös joka vuosi Uniikki-tapahtuma,
jolloin paikallisissa käsityöpajoissa järjestetään työnäytöksiä ym. Tänä vuonna Uniikki
järjestetään 14. –18.7.
Kuitenkin kaikki ihmiset
ovat aina pajalle tervetulleita;
asiakkaat, tutut, asiasta kiinnostuneet, historiaa hyvin
tuntevat ja ihmiset, jotka vain
ovat hyviä tyyppejä. Morkkaajat, vähättelijät ja muuten vain
ilkeät tyypit tuppaan heittää
pihalle, kirjaimellisesti.
Lahdessa Wirman nähdään
lauantaina ja sunnuntaina
työnäytöksessä Karjalaisessa kädentaitojen kylässä Iskuareenan piha-alueella. Kierrätkö sinä markkinoilla ja
työnäytöksissä?
-Nykyään aikani juuri ja
juuri riittää kerran vuodessa
markkinoille lähtöön. Kiinnostukseni herää silloin, kun
on mielenkiintoinen tapahtuma kyseessä, kuten nyt Karjalaiset kesäpäivät Lahdessa.
Onko työsi raskasta?
-Niinhän sitä luulisi, että sepäntyö vaatisi valtavasti lihaksia. Luultavasti eniten tarvitaan kunnon tervettä maalaisjärkeä ja kekseliäisyyttä. Lihakset tulevat siinä ohessa vasaraa heiluttaessa, joka kuitenkin sekin on tekniikkalaji.
Huomasin, että töissäsi olet
yhdistänyt eri materiaaleja,
miten se onnistuu?
-Erilaiset materiaalit ja niiden työstö kuuluu sepän ammattiin. Tehdä sepästi tarkoitti ennen tehdä taitavasti ja hyvin. Seppä on tietenkin perusolemukseltaan raudan työstäjä, mutta hyvin ammattinsa
osaava seppä muuttuu hetkessä nahkuriksi, valuriksi, puusepäksi, kiven työstäjäksi ja
vaikka kutojaksi.
Tuuli Wirman on syntynyt
vuonna 1977 Artjärven Hietanan kylään, jossa hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Hänellä on sekä iso- ja pikkuveli. Kasvupaikka oli maatila, joten jo nuorena hän on
tottunut tekemään kaikenlaisia töitä.
-Luulen että vielä vanhana
korvissani kaikuvat isäni sanat: ”Onko vapaaehtoisia vai
täytyykö pakottaa?” Silloin sitä kirosi, mutta nykyään olen
äärettömän kiitollinen, että
vanhemmillani oli aikaa ja
kärsivällisyyttä opettaa meille
kaikenlaisia töitä, ennen kaikkea ennakkoluulottomuutta
tehdä ihan mitä vain. Isäni
osaa tehdä käsillään mitä
vain, ja voin vielä nykyäänkin
ongelmatilanteissa kääntyä
hänen puoleen.
Tuuli Wirman asuu puolisonsa kanssa Humppilan Huhdin kylässä, 10 km:n päässä
pajasta.
-Mieheni on joka paikan
ammattilainen ja pajan hankinta- ja korjauspäällikkö ja
siten korvaamaton. Hän myös
ottaa vastaa tilauksia henkilöiltä, jotka eivät halua jostain
syystä asioida naispuolisen sepän kanssa.
Tea Itkonen
Lumivaara-museo valmiina yleisön tulla
Etelä-Suomen Lumivaaralaiset
ry:n johtokunta teki tuloksekkaan kaksipäiväisen retken Peräseinäjoen Kultuuritaloon eli
POKKIIN, joka on nyt sitten
virallinen nimitys talolle. Lumi-säätiön talkooporukka oli jo
tehnyt alustavaa työtä ja siirtänyt aineistoa Lumivaaramuseon tiloihin.
Valitettavasti pieni osa aineistoa on vielä luetteloimatta ja
muutama tavara hukassa. Museotila kaipaa edelleen kohennusta ja tavaroihin on lisättävä
niihin liittyvät tarinat, jotka ovat
hyvin tärkeitä ja tekevät niistä
eläviä sekä yleisöä kiinnostavia.
Alkuun museotila oli varattu Peräseinäjoen terästaloon,
mutta paikalliset kyläpoliitikot
vuokrasivat sen edelleen mitään
kyselemättä eteenpäin. Kyseinen
tila on nyt kuitenkin tyhjillään.
Osa lumivaaralaisten museoesineistä sijoitettiin Hakala-talon
yläkertaan väliaikaiseen tilaan ja
hyvähän se oli niinkin.
Toivottavasti tilanne rauhoittuu ja matkailijat voivat tutustua
entiseen elämään, tarvekaluihin
tarinoineen ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös valokuviin entisestä kotipitäjästään tai
juuristaan sieltä. Museo voidaan
katsoa avatuksi yleisölle. Paikalla oleva henkilökunta ei osaa vielä opastaa, mutta ohjaa katsojat
museotilaan.
Etelä-Suomen Lumivaaralaiset
ry:n johtokunta majoittui ja teki matkan omalla kustannuksellaan. Matkaan osallistuivat puheenjohtaja Aila Heinonen, sihteeri Raija Pitkänen, Anja Seppä, Aarne Nukarinen, Ilmari
Kuismanen ja Aarno Kaartinen.
Johtokunnan tarkoitus on tehdä
matka uudestaan ja laatia edellä kerrottu luettelo esineistä ja lisätä niihin liittyvät tarinat, mitä
tiedetään. Pari asiantuntijaa ote-
taan myös tähän matkaan mukaan tekemään lisäselvityksiä.
Esineitä sopii lisää ja niitä vastaanottaa ja kuittaa sitä varten
tehtyihin museon luovutussopimuslomakkeille Aarno Kaartinen. Hän vastaa POKIN halli-
tuksen jäsenenä Lumivaara museon toiminnasta. Yhteystiedot
ovat Aarno Kaartinen, Myllytie 10A1, 04410 Järvenpää puh.
+358405304817 tai sähköposti :
[email protected]
Aarno Kaartinen
ESL:n johtokunta vas. Anja Seppä, Raija Pitkänen, Aarne Nukarinen
ja pj Aila Heinonen. Ylh. vas Ilmari Kuismanen ja Aarno Kaartinen.
Nro 3 / 2012
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
LASTEN
kesäliite!
Keväinen vierailu Kostamojärvellä
Toimittajat Otso Mikkilä, Sisu Mikkilä ja Hilla Mikkilä
Perunamaalta
parvekelaatikkoon
Keväällä ja alkukesästä on hauska seurata luontoa, kun lehdet puhkeavat puihin ja kukat alkavat kukkia. Kevät on myös
kotipuutarhureille mukavaa aikaa, kun voi istuttaa erilaisia
kasveja ja nähdä kuinka siemenet muuttuvat kasveiksi.
Perunankasvatus on melko helppoa, vaikka mummon ja ukon takapihalla – jos mummo raaskii luopua pienestä alasta kukkamaata ja
muuttaa sen perunamaaksi.
Ensin tarvitaan siemenperunoita. Niitä saa monista kaupoista. Ne
ovat muuten tavallisten perunoiden kaltaisia, mutta niihin on alkanut kasvaa ituja.
Perunamaan voi muokata lapiolla tai isomman alan voi kyntää jopa traktorilla. Seuraavaksi aukaistaan perunavaot. Apuvälineenä voi
olla lapio, peruna-aura tai oikein isoilla perunamailla käytetään traktorin perässä olevia laitteita.
Tässä työvaiheessa on kätevää toimia työnjohtajana ja antaa esimerkiksi ukon, äidin tai isän tehdä raskaammat työt.
Seuraavaksi laitetaan perunansiemenet vaon pohjalle. Sopiva perunoiden väli on reilu saappaan terän mitta.
Lopuksi perunavaot peitetään multaamalla. Multaaminen käy vähän nuoremmiltakin tekijöiltä, kun perunavakojen välistä harjaa pitkin vedetään peruna-auraa.
Heljä ja serkku Erkki vihdoin perillä ukin talon paikalla.
Olin jo luopunut toivosta
päästä tänä keväänä
Lumivaaraan, kun eräänä
kauniina päivänä Iivosen
Olavi soitti ja kertoi järjestämällään matkalla olevan tilaa vielä kahdelle. Tieto oli
todellinen ilouutinen sekä itselleni että Erkki-serkulleni.
Helatorstaiaamuna lähdimme
Tohmajärveltä Mikko Nupposen kyydittäminä kohti Sortavalaa; Olavi, Paula, Raimo, Leena, Jorma, Juha-Matti, Erkki ja
minä.
Majapaikkanamme oli Sortavalan hotelli Seurahuone, koska
Lahdenpohjassa ei ollut enää tilaa. Seurahuoneen uusiin, kellariin tehtyihin huoneisiin olimme aivan tyytyväisiä.
Jo samana päivänä kävimme
Kumolassa ja totesimme iloksemme, että kirkon kellotapulin
portaat oli uusittu. Mieleni herkistyy joka kerta kuullessani Lumivaaran kirkonkellon soivan.
Seuraavana aamuna lähdimme Kostamojärvelle. Kysyin
Olavilta, mistä nimi juontaa juu-
rensa, ja hän kertoi ’kostamon’
tulevan venäjänkielisestä sanasta ’musta’.
Läpivuotavat jätimme tällä
kertaa pois etapeistamme; tuskinpa sinne olisi ajopelimme
päässytkään.
Akkaharjun asemalla viivyimme tovin. Asemarakennus rapistuu vuosi vuodelta, nimikyltti
on poistettu. Kesäasukas ei ollut
vielä tullut, joten emme päässeet
tällä kertaa sisätiloihin.
Oli aivan mahtavaa ja mielenkiintoista kuunnella Olavin selostusta hävinneiden tai hävitettyjen rakennusten paikoista:
”Tuossa oli osuuskauppa, tuossa oli osuusliike, tuossa oli kahvila, tuossa oli...” – Saatoin kuvitella mielessäni 30-luvun eloisan
ja vilkkaan paikan tämänhetkisen autiuden ja hiljaisuuden tilalle. Työväentaloa katsellessa oli
vaikea kuvitella, että siellä joskus
näyteltiin ja pidettiin iltamia.
Kostamojärven ja varsinkin
Akkaharjun elämän vilkastuminen alkoi sahalaitoksen perustamisesta vuonna 1921. Saha-alueella on jäljellä sahanhoitajan
asuinrakennus, pari muuta suomalaisten ajoilta olevaa taloa ja
sahan raamien paikasta muistuttamassa pari kumparetta; uudisrakennuksiakin toki on.
Kahvit keitimme entiseen tapaan Kangaslammella. Etsimme
taas korvasieniä ja kangasvuokkoja löytämättä niitä tälläkään
kerralla, vaikka niitä on siellä
ollut aikaisemmin runsaastikin.
Kävimme Iivosenmäellä, kiersimme datsa-kylän, harmittelimme yhteismetsän huonoa
kuntoa, ja sitten - etsimme ja
löysimme Kikonpolven!
Ukkini Emil Hyvönen osti Kikonpolvi-tilan vuonna 1939 kodiksi perheelleen. Olimme etsineet paikkaa serkkuni kanssa
vuosia, ja huomasimme nyt olleemme todella lähelläkin.
Kikonpolven pihan vierestä
Sorjoon johtaneen tienpohjan
päälle oli tehty uusi metsäautotie. Ukin pihapiiri oli vuosia sitten tasattu laaniksi, joka nyt oli
vesoittunut. Ei ollut toivoakaan
Perunamaan hyvät ja huonot puolet
+ oman maan perunat maistuvat tosi hyvälle
+ tulee vahvemmaksi
- selkä vääntyy, niska kaartuu
- hiki tulee
---Hauska artikkeli runsaine kuvineen kokonaisuudessaan vain
sanomalehdessä.
Kiva kesäliite kokonaisuudessaan sanomalehdessä!
Sisältää myös isovanhempien evakkogallupin ja
kolme kivaa tehtävää.
Liitteessä julistetaan myös piirustuskilpailu lapsille.
Kilpailun teemat liittyvät Karjalaan ja karjalaisuuteen.
Lue lisää lehdestä!
Aloitin elämäni alusta: muutin
toiselle puolen maata työn perässä. Ennen muuttoa, kun puhuin aikeistani tuttavilleni, kuulin monta kommenttia rohkeudestani. Itse en ehtinyt miettiä
rohkeutta tai sen puutetta, siitä pitivät huolen kaikki muuttojärjestelyt. Kun lisäksi viimeisen
vuoden aikana olen ollut henkisesti valmistautunut muuttamaan niin Englantiin, Saksaan
kuin Kiinaankin, en edes oikein tajunnut, miksi muuttoa
Suomen rajojen sisällä pidettiin
niin rohkeana. Kieli pysyisi samana ja leipäni voisin hakea tutun kauppaketjun kaupasta.
Kun muuttokuormani sitten
oli kannettu sisään ja muuttomiehet lähteneet, istahdin hetkeksi ainoalle vapaalle puolen
neliömetrin läntille uuden eteiseni lattialle. Olin yksin vieraassa kaupungissa, niin nälkäisenä, että vatsaan koski, ja jääkaapissani oli vain valo. Lähimmän ruokakaupan sijainnin tiesin, mutta en paikallistanut, mihin lukuisista muuttolaatikois-
ta olin pakannut kattilani ja astiani. Katselin kaaosta ympärilläni tietämättä, alkaisinko itkeä
vai nauraa. Niistin nenäni, koska
mukanani oli muuttanut myös
yltyvä flunssa, ja tajusin, mitä rohkeudesta puhuneet olivat
tarkoittaneet. Olin täydellisen
yksin. Mieheni muuttaisi vasta
myöhemmin, joten sekä hän että
ystäväni olivat satojen kilometrien päässä. Jos saisin kuumeen,
kukaan ei kävisi puolestani kaupassa tai tekisi minulle ruokaa.
Jos liukastuisin ulkona ja satuttaisin itseni, kotona kukaan ei
ihmettelisi, missä viivyin.
Olen pitänyt itseäni kohtuullisen itsenäisenä ja myös epäsosiaalisena tapauksena, mutta nyt törmäsin omien taitojeni
rajallisuuteen ja jouduin myöntämään, että toisinaan minäkin
kaipasin apua ja seuraa. En osannut kasata sänkyä ja kirjahyllyä.
Kolmesta hankkimastani kattolampusta kaksi sain kattoon itse, vain muutaman voimasanan
avustuksella. Kolmas oli laatikossaan niin monena kappa-
Heljä Habermann
Imatra
Ukkini talon takana kulki tie vasemmalle Sorjoon ja oikealle
Akkaharjun ja Elisenvaaran teiden risteykseen. Kuvassa mummoni
nuorin sisar Rakel Jäntti (s. Pihlström) lapsineen.
Alusta uudestaan
Perunavakojen aurausta ja siemenperunan kylvöä.
löytää mitään, ei kaivonpaikkaa,
ei kivijalkoja potkittavaksi, mutta se TUNNE! Tässä minä nyt ole,
tässä pihassa, jossa ukkini valjasti hevosensa lähtiessään rahdinajoon. Pihassa, jossa Nalle-koira odotti pääsevänsä isäni kanssa lintumetsälle. Pihassa, jonka
yli mummo kiirehti navetta-askareilleen... Tässä minä nyt olen!
Olin kuvitellut Kostamojärvi-kaipuuni katoavan päästyäni
määränpäähäni, eli löydettyäni
Kikonpolven, mutta toisin kävi: haluan uudestaan Kikonpolveen, haluan käydä tuntemillani
paikoilla, haluan tutustua uusiin
paikkoihin, haluan etsiä malmikasojen jäännöksiä järven rannalta, haluan...
Niin, en siis käynyt vielä viimeistä kertaa Kostamojärvellä: ensi kevään matka on jo
suunnitteilla!
TIINAN TUUMAILUJA
6/12
leena, että pyysin nöyrästi apua
sähkömieheltä, joka tuli asentamaan uutta hellaa. Häneltä meni
työhön viitisen minuuttia.
Eläessäni muutaman päivän
ajan leirielämää sekalaisten tavaralaatikoiden ja lautakasoina olevien huonekalujen keskellä aloin muistella isoäitejäni
ja kaikkia muita Karjalan naisia,
jotka joutuivat selviämään sotaaikana ilman miehiään ja lähtemään evakkoon pienten lasten
kanssa. Uudella kotiseudulla piti tottua vieraaseen murteeseen
ja erilaiseen ruokakulttuuriin.
Vaikka evakkoja asutettiin samoille seuduille, olivat sukulaiset ja ystävät saattaneet joutua
hyvinkin etäälle toisistaan. Naiset ja lapset joutuivat huolehtimaan myös niistä töistä, jotka
kotona Karjalassa olivat olleet
miesten hoidossa, tietämättä palaisiko puoliso, isä tai veli enää
auttamaan. Kenenkään rohkeutta tai jaksamista ei kyselty, koska
vaihtoehtoja ei ollut. Uusi elämä
oli aloitettava niillä eväillä, jotka olivat saatavilla. Monien koh-
dalla se tarkoitti aloittamista lähes tyhjästä.
Nykyään monet epäröivät jo
muuttamista naapurikaupunkiinkin, koska tutusta ympäristöstä ei haluta luopua. Ehkä mukana on pelkoa myös siitä, että maantieteellisen välimatkan kasvu ystäviin ja sukulaisiin
kasvattaisi liikaa myös henkistä välimatkaa. Meille kaikille tekisi kuitenkin hyvää aina välillä astua pois tutusta ja totutusta,
hypätä paikkoihin ja rooleihin,
joissa ei ole ennen ollut. Maisemien muuttuminen antaa mahdollisuuden muuttua myös itse
ja jättää taakseen edellisen elämänsä painolasteja. Uutuudenviehätystäkään ei pidä unohtaa:
uuden kotikaupungin kaduilla ei
tiedä, millaisia näkymiä seuraavan nurkan takaa aukeaa.
(Kirjoittaja on karjalais-pohjalainen
kemisti, joka on päätynyt Hämeen ja
Pohjois-Karjalan kautta seikkailemaan
Lappiin.)
KUUOKKANIEMELÄISIÄ SUTKAUKSIA: Elä siinä kekkelehä • Oo tok hötkyilemätä • Ei se pohjastaa potkase • Oot sie vielä
aika hupakko • Tuas tuota sarvenoo liätää • Se ol sit löperö piätös • Koha hiä on hänessä • Paa nuo rytkys naulaa • Eläkkä
sitte toheloi • Kenet kerra keksitää sitä aina arvellaa • Seisoo siinä ko latina hoo • Vie männessäis, tuo tullessais • Mää ja
mäkätä männessäis • Juoksoot ko piättömät kanat • Se nyt myrkyn lykkäs • Mitä sie siinä taivastelet • Viimene vipale
Sinkkosen sianlihasta • Se läks jälkii jättämätä • Mikä siellä rutskaa • Kaso silmällä ko helmellä, elä kopralla kose • R Halonen