JS NRO 4 / 2010 - Jaakkiman Sanomat
Transcription
JS NRO 4 / 2010 - Jaakkiman Sanomat
NRO 4 / 2010 MAKUPALOJA Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpojan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti JUURET Jaakkiman Sanomien lukijamatka JAAKKIMASSA 29.6. -1.7.2010 Turussa asuva Pentti Kilpiö on koonnut runsaan 20 vuoden aikana Jaakkimassa 1700-luvun alussa asuneiden jälkipolvista tiedostoa, jossa tällä hetkellä on noin 186 000 henkilön tietoja. Jaakkimassa oli isonvihan jälkeen käytössä yli 220 eri talonpoikaistaustaista sukunimeä. Yksi niistä oli 1660-luvulla Harvian kylän Kilpiänniemeen, myöh. Harvia n:o 1, muuttaneen Eskill Kilpiön jälkipolvet Useiden sukupolvien aikana solmittujen avioliittojen myötä jaakkimalaiset suvun muodostivat tiiviin sukulaisten verkoston. Muuttoliikkeen ja avioliittojen myötä jaakkimalaistaustaisia asui ennen evakkomatkaa lähes jokaisessa pakkoluovutetun Karjalan pitäjässä. Tämän lisäksi heitä muutti paljon 1700-luvulta alkaen Pietariin ja sen ympäristöön Inkerinmaalle. Evakkomatkan jälkeen heitä asettui eri puolille Suomea aina Hangosta Utsjoelle ja jokaiseen maapallon asuttuun osaan. Pentti Kilpiön kokoamasta tiedostosta on tulostettavissa esipolvikaavioita ja –tauluja sekä sukukirjoihin jälkipolvitaulut. Esimerk. Eskill Kilpiön mies- ja naispuolisten jälkipolvitauluja on yli14 300 perheestä. Evakkomatkan aikaista tutkimusta vaikeuttaa se ettei matkalaisten asuinpaikoista ole jäänyt kovinkaan paljoa merkintöjä sellaisiin asiakirjoihin, jotka olisi saatavissa ilman suuria ponnistuksia. Evakkomatkalle lähteneistä suurin osa oli lähtöseurakuntansa kirjoilla etsiessään pysyvää asuinpaikkaa aina vuoden 1949 loppuun, jolloin seurakunnat lakkautettiin. Seurakunnan kirjoissa mainitaan evakkomatkalla kuolleen kuolin- ja hautausaika, mutta usein niissä on jäänyt mainitsematta hautauspaikkakunta. Hautamuistomerkeistä olisi mahdollista saada tiedot evakkomatkalaisen viimeisestä asuinpaikasta. Digitaalikamera mahdollistaa edullisen kuvaamisen ja kuvien siirron. Pentti Kilpiö toivoo, että evakkomatkalle joutuneiden jälkipolvista löytyisi henkilöitä kuvaamaan asuinpaikkakuntansa hautamuistomerkit. Hautamuistomerkkien kuvaamisella alkaa olla kiire, sillä useilla paikkakunnilla on jo poistettu ns. hoitamattomien hautojen muistomerkkejä. Pentti Kilpiö Sihvosen sisarukset Jaakko ja Miina (o.s. Hirvonen) Sihvosen lapset Matias (Matti), Sirkka ja Paavo lapsuutensa pihapiirissä Lumivaaran Huhtervussa vuonna 1993. Kuva Tapio Nikkari. Perheeseemme kuului myös isoisä Jaakko sekä isoisän naimaton sisar Anni. Ukko Jaakko toimi Lumivaaran eri luottamustoimissa sekä riitojen sovittelijana. Kuvan vasemmassa laidassa oli riihi- ja puimalarakennus. Puiden edessä oli viljankuivaaja, jossa viljat kuivattiin konepuinnin jälkeen. Ison kuusen takana oli talo. Puutarha jäi puiden taakse. Oikealla oli aitta/liiterirakennus, paja sekä Lumivaaran ensimmäinen kirkonpaikka. Kauempana Tuhrinmäki, jossa kansakoulu. Vasemmalla Kurkijoki-Lahdenpohja välinen maantie. Meillä oli viljelyksessä peltoa 15 ha ja metsää 40 ha sekä osuus yhteismetsään. Ruista, vehnää, kauraa ja ohraa viljeltiin, lisäksi sokerijuurikasta ja pellavaa ym. Valmistettiin myös AIV-rehua. Juurikasveista kasvatettiin mm. kaalia, lanttua, porkkanaa, punajuurta ja tomaattia. Puutarhassa oli (ja on vieläkin) omenapuita, marjapensaita, vaapukkaa ja luumupuita. Metsämarjoja ja sieniä kerättiin metsästä. Puhelin tuli vuonna 1923 ja sähköt saatiin vuonna 1936. Meillä lapsilla oli useita harrastuksia mm. itse kuuluin maatalouskerhoon, kristilliseen poikakerhoon ja jatkosodan aikana kuuluin sotilaspoikiin. Kansakoulun lisäksi kävimme pyhäkoulua. Matias Sihvonen Helsinki Jaakkiman kirkkomaalla oleva muistomerkki sai lukijamatkalaisten oikeat valkoiset krysanteemit. Jo tavaksi tulleen käytännön mukaan ryhmän vanhin ja nuorin laskevat muistokukat. Vuoden 2010 lukijamatkan vanhin Aune Seppänen ja nuorin Anna Lehtimäki suorittivat tämän kunnianosoituksen kaikkien puolesta. Tänäkin vuonna Jaakkiman Sanomien lukijamatka suuntautui vanhoille paikoille, Jaakkimaan, Lahdenpohjaan ja Lumivaaraan. Matkalle olisi ollut lähtijöitä paljon enemmän kuin mitä voitiin ottaa mukaan yhteen linjaautoon. Lukijamatkalaisia oli Rovaniemen korkeudelta aina Helsinkiin saakka, ja siltä väliltä. Ensikertalaisia ja nuoria oli suurin osa. Siellä aikaisemmin käyneet antoivat arvokasta tietoa paikoista, henkilöistä ja vanhoista asioista. Monet tietopaketit siirtyivätkin nuorten sydämiin ja harteille. Matkanjohtajana ollut puheenjohtaja Kari Jääskeläinen oli tehnyt paljon etukäteisvalmisteluja, että kaikki sujuisi. Esimerkiksi kaikille halukkaille löytyi kyyti kotikonnuille. Entisillä kotipaikoilla sitten tehtiin uusia löytöjä, ja niitä tekivät myös aikaisemminkin siellä käyneet. Koettiin yllätyksiä, mutta myönteisiä. Kävimme molemmilla kirkoilla, niin Jaakkiman kuin Lumivaarankin. Hiljennyimme ja laskimme yhteiset kukat muistellen sukulaisia, rakkaita ja ystäviä. Tutustuimme paikallisiin kauppoihin. Kävelimme Lahdenpohjan hiljaisilla kaduilla. Ravintolan terassilla ei ollut hiljaista, sillä hauskoja juttuja ja naurua riitti vaikka muille jakaa, ja ihan yöhön saakka. Aurinkoinen ilma saatteli meitä matkalla. Viimeisenäkin päivänä Valamoon lähtijät 1 Sirpa ja Raimo Palvola entisellä kotitiellä kesäkuun viimeisenä päivänä 2010 Lahdenpohjassa. Raimo on syntynyt Lahdenpohjan Lautamäessä Maija o.s. Karsola ja Uuno Palvolan perheeseen. Tämän vuoden lukijamatkalla oli mukana venäjän- ja ruotsinkielen opettaja Anneli Törrö. Ja häntä tarvittiinkin vähän väliä. Moni asia olisi jäänyt epäselväksi ilman häntä. Tässä Anneli kirjoittaa venäjänkielistä kirjettä nykyisin talossa asuvalle, Uimosen Martan ja Oton entisen kodin pihalla Jaakkiman Miinalassa. Annalta ja Marjutilta jäi siten pieni tervehdys sinne äidin syntymäkodin kuistille. saivat aurinkoa koko ajan. Sortavalaan jääneet saivat muutaman sadekuuron kuumuuden keskelle. Suuremmaksi osaksi ventovieraina toisillemme että tuli lähdettyä. Uskon näin. Kiitos matkaseurasta! lähdimme Tohmajärveltä kohti Venäjän rajaa. Ensikertalaiset ehkä pelästyivät aluksi rajan takana olevaa harmautta. Takaisin tullessa kaikilla matkalaisilla oli hyvä mieli siitä, Teksti ja kuvat Riitta Reuhkala NRO 4 / 2010 MAKUPALOJA Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpojan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti Kotikyläpäivänä Kotipaikoilla käyntiä varten olimme perustaneet entisten naapureiden seurueen, johon kuuluivat Anneli ja Juhani Viitala Isostakyröstä, Saini ja Tapio Knuuttila Seinäjoelta, Noora Knuuttila Vaasasta ja Matti Tiilikka Seinäjoelta. Kohteet sijaitsivat Oppolan kylässä Latvajärven luoteispuolella: Viitaloiden Iisakki Mörskyn talo (Hovimäki), jossa Annelin isä ja isoisä olivat syntyneet. Knuuttiloiden Emil Tolkin talo, jossa Saini ja Annelin äiti olivat syntyneet. Kaikissa kohteissa on vierailtu useasti, joten tiet ja paikat tunnetaan. Rakennuksista ei ole jäljellä kuin kivijalat. Isä ja ylpeytemme, Valmet-20 Autoilla kylään Severi Tallbacka Evakkopojan nuoruus 2(2) Kovaakin kovempaa Isäni oli taitava kirvesmies ja töitä riitti kodin ulkopuolella. Työpäivät venyivät pitkiksi, eikä millään kaikkeen voimat tahtoneet riittää. Varsinaisen asuinrakennuksen aloittaminen oli vuorossa. Isän ollessa tienestissä teimme äidin kanssa parhaamme mukaan talon juoksevia töitä ja illalla isä oli tietysti mukana pellolla. Kuitenkin liika työ vaati veronsa. Isäni sairastui vakavaan munuaistulehdukseen, mikä piti häntä vuoteenomana puoli vuotta ja työkyvyttömänä kaksi ja puoli vuotta. Päärakennuksen tekeminen keskeytyi, aluksi vain perustus ehdittiin tehdä. Isän vielä ollessa työkyvytön saatiin sahatuksi lisää rakennustarvikkeita ja Korjosen miesten avustuksella uudisrakennus päästiin aloittamaan. Isäni sairaus antoi suunnan minunkin elämälleni. Suunnitelmani oppikouluun menosta piti jättää mielestä, vaikka keväällä olin käynyt Alavudella rehtori Lumialan puheilla kyselemässä mahdollisuuksia päästä 13- vuotiaana oppikouluun. Lumiala katsoi kansakoulun päästötodistukseni ja sanoi, että todistus on aika hyvä. Voisin syksyllä aloittaa oppikoulun toisella luokalla, mikäli ottaisin kesällä opetusta ruotsinkielessä. Toiveikkain mielin ajattelin tulevaa syksyä, mutta toisin kävi. Jouduin vastaamaan miesten töistä. Kouluajatukset oli unohdettava ja yritettävä selvitä kaikesta. Ei päässyt kouluun nuorempi sisarenikaan. Silloisessa tilanteessa oli hyvä, kun pääsimme päivästä toiseen. Lehmiltä loppuivat heinät. Piti lähteä kyselemään kylältä. Kunnalliskodin tilanhoitaja lupasi myydä hiukan suurimpaan hätään. Lainasin naapurilta hevosen ja toin kuorman kotiin. En tiedä, miten nekin heinät saatiin maksetuksi, rahaa ei talossa juuri näkynyt. Maitoa toki vietiin meijeriin ja pappilan tinkimaidostakin tuli hieman hiivarahaa. Kesällä kärräsin monta meijerikärryllistä kaalin päitä kauppaan. Leipäainekset olivat omasta takaa ja maito, joten nälkää ei tarvinnut nähdä. Melkein ylivoimaisia tehtäviäkin 13 vuotta vanha poika joutui tekemään. Kun meillä piti teurastaa pässi, kävin pyytämässä naapurin isäntää lyömään pässin tajuttomaksi. En luottanut omiin voimiini riittävästi, tainnutus onnistui häneltä ja loppuhomman jouduin hoitelemaan itse. Koville otti myös pitkä työpäivä pellolla, kun en päässyt pelaamaan läheiselle kentälle pesäpalloa toisten poikien kanssa. Levitin sontaa pellolla, koska aamulla naapuri oli luvannut tulla äestämään. Syksyn sadonkorjuu onnistui hyvän naapuriavun ansiosta. Viljan puiminen tehtiin puimaosuuskunnan koneilla. Koneita kierrätettiin talosta taloon ja samoin työvoimaa naapureiden kesken. Työllä maksettiin työtä ja talkoitakin pidettiin. Karjalaiset olivat erittäin valmiita auttamaan vaikeuksissa olevia heimolaisiaan. Perhe oli iso ja isän Heinosella tekemä ruokapöytä kovin pieni. Hän oli aloittanut ennen sairastumistaan pirtinpöydän teon, mikä Tuttu kuljettaja Viktor oli varattu Knuuttiloiden toimesta jo ennen matkaa. Hänen vaimonsa, Musa lähti mukaan tulkiksi. Toista autoa kuljetti Pavel, joka paljastui myöhemmin hyväksi suomen kielen taitajaksi ja oli vieraillut Isossakyrössäkin. Reitin suhteen oli mietittävää, sillä Tolkin ja Tiilikan talojen läheisyyteen alle kilometrin etäisyydelle pääsee autolla, mutta Hovimäkeen joutuisi tästä kävelemään ryteikköistä rantaa lähes kaksi kilometriä. Ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan yrittämällä lähestyä Oppolan koulun taitse peltoja pitkin ja Ristikankaan kohdalta mahdollisimman lähelle Hovimäkeä Tiilikan järven pohjoispuolelle. Tätä reittiä on kyllä päässyt ajamaan vanhoilla Ladoilla 90-luvulla. Nyt oli käytössä 4-vetoiset isot maasturit, joten idea tuntui käyttökelpoiselta. Meijerin kohdalta ajettiin hyvää vauhtia lähelle entistä Matti Nenosen taloa. Tästä kohdasta oli ajettu traktorilla ja kauempana näkyi peltotie. Pelto näytti pehmeältä, mutta olisimme halunneet kokeilla yhdellä autolla. Kuljettajat epäröivät ja ajettiin kysymään asutusta ja hyväkuntoisesta Nenosen talosta. Talossa oli kolme miestä, jotka pudistelivat päitään. Heidän mielestään reittiä pääsee vain traktorilla. Annoimme Viktorin ja Pavelin päättää, ja he suosittelivat toista reittiä. Myötämäessä eteenpäin jäi sitten kesken. Jatkoin kaluston tekemistä ahtaassa tuvassa, jossa oli höyläpenkki päätyseinustalla. Isäni neuvoi sängystä päin ja minä yritin parhaani. Ennen kevättä olivat sekä pöytä että kaksi penkkiä valmiina. Pellonraivauksen aloitin joutoajan töinä. Tavoitteena oli saada aluksi yksi 200 m pitkä sarka syksyksi rukiille. Sain saran valmiiksi ja ojankin kaivettua ja ruishan siihen uudissarkaan sitten kylvettiin. Olin tuolloin 13 - 14 vuotta vanha. Seuraavana kesänä tuli samalla tavalla toinen peltosarka ja kolmantena kesänä olivat voimani ja taitoni kohentuneet, että sain valmiiksi kaksi samanlaista sarkaa. Isänikin pääsi jo sängyn pohjalta hieman liikkeelle ja tuli avuksi siten, että hän pudotti kantoon kairaamani reikään dynamiittipötkyn puolikkaan ja räjäytti kannon, mikä ratkaisevasti helpotti kuokkamiestä. Vastuuntuntoisena miehenä hän ei antanut räjähteitä minun haltuuni. Rahat olivat aina vähissä. Kun meillä oli Housunkylässä 13 ha metsää ja paperipuu kävi kaupaksi, läksin keräämään metsäpalstalta lähes kaikki kuusipuut. Niistä tuli metrisiä propseja. Aamupimeällä hiihdin metsän läpi palstalle nelisen kilometriä töihin. Pokasahalla ja kirveellä propsit syntyivät. Lunta oli paljon, joten päivän urakkaa ei voi kehua. Puista saatiin rahaa pahimpaan hätään. Parhainta tässä elämänjaksossa oli toive isän paranemisesta, mistä iloksemme tulikin totta. Isäni parani sairaudestaan ja jatkoi tilan päärakennuksen rakentamista. Talo valmistua 1952 – 1954 aikana, jolloin perheen asumistaso parani ratkaisevasti. Vähitellen yläkertakin tuli asutuksi, mikä oli perheen kaksosten kannalta hyväksi, sillä molemmista tuli oppikoululaisia ja he tarvitsivat rauhalliset opiskelutilat. Uusi jakso isäni työelämässä alkoi rakennusurakoitsijana. Vihtori Niemiahon kanssa perustettiin yhteisesti Niemiaho & Tallbacka urakointiyritys. Niemiaho oli taitava muurari ja isäni osaava kirvesmies, joka omasi melko hyvän laskupään. Ähtäriläinen Vilho Nykänen oli kolmantena mukana aliurakoitsijana vesi- ja lämpöasioissa. Heidän yhteistyönsä jatkui useita vuosia ja tuloksena oli Töysän poliisitalo, molempien paikkakunnan pankkien konttorit, meijerin lämpökeskus, Töysän kenkätehtaan laajennus ja kanttorin asunto sekä monta pienempää rakennuskohdetta. Perheen talous koheni ja pienen tilan hoitamiseksi hankittiin Valmet-20 helpottamaan iltatöitä. Itse en ollut näissä töissä mukana, koska 1956 sotaväen jälkeen olin lähtenyt maailmalle onneani etsimään. Toimittanut Ajoimme tuttua tietä Reuskulan pelloilta Kuokkaniemen suuntaan Pitkäjärven ja Latvajärven välistä kannasta Pitkäjärven rantaan vastapäätä Tiitunniemeä. Saini tunnisti paikan, josta he olivat lapsena Rainerin ja Tarmon kanssa lähteneet soutelemaan ja tapaamaan Rantalan Joukoa ja Tolkin Arvoa. Soutumatkaa oli ollut pienillä soutajilla noin 250 metriä. Pari kesää sitten oli Viktor päässyt noin puoli kilometriä lähemmäksi ajamalla Talvitien peltoa pitkin. Viktor tutki tarkasti pellon toisen reunan ja lopputuloksena oli päätös kokeilla sitä reittiä. Kokeilu onnistui helposti ja huonojalkaisimmat saivat kyydin. Pellon päästä kävelimme Tolkin rantaan kosteaa ja rapaista traktoritietä pitkin. Latvajärven luoteispäästä löytyi seudun lasten entinen uima- ja onkipaikka. Samalta paikalta Saini kertoi lähteneensä Emil-ukon kanssa kesäaamuisin katiskoita katsomaan. Paikalla otettiin paljon kuvia ja erikoisesti Sainista, joka todettiin joukosta ainoaksi Karjalassa syntyneeksi, ”aboriginaaliksi”. Tiilikan vene on evakkoon lähtiessä upotettu uimapaikan oikealle puolelle, ja luovutin veneen etsintä- ja käyttöoikeudet Viktorille. Kiipesimme rannalta jo hiukan metsittymään alkavia peltoja pitkin Tolkin talon raunioille, jonka läheisellä pihakalliolla nautimme matkaeväitä. Pihapiiri oli selvästi näkyvissä, mutta kasvoi rehevää horsmaa ja saniaista lähes leukaan asti. Valkoruusut olivat jo kukkineet, mutta oli hienoa löytää rehevässä maaperässä kasvavia 40 senttiä korkeita kukkivia mansikan varsia. Pois lähtiessä kävin ikuistamassa Tiilikan talon rauniot, jotka näkyivät selkeästi tuvan kohdalla. Siinä kasvoi 55-vuotiaita koivuja, mutta lattian alla ollut kellari erottui vielä hyvin. Talon edessä olevalle avokalliolle oli uusi omistaja pystyttänyt irtokivistä noin metrin korkuisen patsaan. Patsas muistutti jonkunlaista grilliä, mutta tulta ei siinä ollut pidetty. Matkan antiin ja säähän oltiin tyytyväisiä ja pohdittiin, vieläkö tultaisiin Oppolaan? Ehkä juurien näyttö seuraavalle sukupolvelle voisi olla riittävä kimmoke. ”Kotirannat rakkahat on siellä…” Näkemiin, Latvajärvi! Liisa Tallbacka Matti Tiilikka, Seinäjoki (Teksti kokonaisuudessaan luettavissa Jaakkiman Sanomissa) Ote kirjasta ”Näin me sen muistamme” – Eläkeliiton Ähtärin osasto. 2 Tutut ja kuitenkin vieraat paikat