JS 2013/1 makupaloja

Nro 1 / 2013
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
Talkoomerkkini kesällä 1943 – 1945
Kesälomalla 1943 saimme
me koululaiset kerätä pisteitä talkoomerkkejä varten. Olin juuri päässyt kolmannelta luokalta ja tuntui jännittävältä ruveta tekemään kaikkia ehdotettuja hommia saadakseni mahdollisimman monta
merkkiä.
Poimimme marjoja ja sieniä
ja käpyjä. Pajut kuorittiin ja
kuorista tehtiin kerppuja, jotka kuivatettiin kuivaamon
vintillä, kun siellä oli alkukesästä hyvin tilaa. Muistelin,
että olisimme keränneet myös
voikukan juuria kahvinkorvikkeeseen ja vadelman kantoja ja lehtiä kuivatettavaksi
teetä varten. Viljapellolta keräsimme tähkiä. Yritin tehdä
myös halkomottia ja kaadoin
jonkun pienen haavan ja pilkoin siitä muka halkoja, mutta kovin vaivaiseksi se mottini
jäi. En muista, sainko siitä ollenkaan pisteitä.
Maalaistalon vanhimpana tyttärenä halusin olla niinkuin poika, kun minulle ei ollut veljeä, sisaria vain. Maatila
ei kuitenkaan tarvinnut uutta
isäntää enää seuraavan vuoden jälkeen, kun idästä saapuivat uudet isännät.
Koululla kävimme keväällä laittamassa kasvimaata
kuntoon ja kesällä kitkemässä sekä syksyllä korjaamassa satoa. Luulisin, että saimme niistäkin pisteitä vihkoon
merkittäväksi.
Syksyllä oli sitten kirjoituskilpailu, jossa pääsin palkinnoille. Iloa sumensi kyllä se,
että opettaja otti minut puhutteluun. Olin kirjoittanut,
että ”punajuuria en voi syödä”. Ei sillä tavalla kuulemma
saanut kirjoittaa ruuasta. Ujona en uskaltanut selittää, että pitkästä aikaa punajuuri oli
koululla maistanut niin hyvältä, että söin liikaa ja olin tullut
niistä kauhean kipeäksi.
Pisteiden määriä en muista,
mutta ensin saatiin rautainen
ja seuraavan etapin jälkeen
hopeinen ja lopuksi kultainen
merkki. Vuonna 1943 sain
kaikki kolme lapiomerkkiä.
Seuraavana vuonna saatiin auramerkkejä. Niistä ehdin saada rautaisen ja hopeisen. Ihme, että niinkin monta,
kun jo juhannuksen aikoihin
jouduimme lähtemään evakkoon lopullisesti.
Vuonna 1945 merkki oli Tmuotoinen muurahaismerkki ja löysin niitä vain yhden,
ilmeisesti hopeisen. Sisareni muisteli saaneensa kirvesmerkin, mutta ei hän kylläkään mitään motteja tehnyt
10-vuotiaana.
Kyllä ne merkit olivat hyvänä kirvokkeena lisäämässä työhaluja ihan oma-aloitteisesti. Silloin kun oli pulaa
kaikesta, työvoimastakin.
Seija Bergman (s. Villanen)
Helsinki
s. 1933 Jääsken pitäjän
Virolansalon kylässä
Mottimetsään!
Jatkosodan aikana kaiken muun lisäksi oli valtava halkopula. Siitä
kärsittiin koko Suomessa. Eihän ollut saatavissa kivihiiltä, ei koksia eikä öljyä. Asuntojen lämmittäminen, mutta erityisesti VR:n
veturikalusto nieli valtavia halkomääriä.
Kun varsinaiset ”mottimiehet” olivat sotahommissa, tarvittiin
jokaisen kansalaisen kyvyt mukaan talkoisiin. Kehitettiin mottikirvesoperaatio ”Motti mieheen”. Jokainen yhdenkin halkomotin tekijä sai anoa rautakirvestä rintapieleensä merkiksi velvoitteen täyttämisestä. Kuusitoista mottia oikeutti hopeakirveeseen
ja kultakirves olikin jo sitten tosi urakka 48 mottia.
Osallistuin näihin talkoisiin kesällä 1942. Työparinani oli venäläinen sotavanki Aleksei. Teimme kesän kuluessa muiden talontöiden ohessa kymmeniä motteja. Vain minä sain hopeakirveen.
Toinen mottitarina sattui seuraavaan syksyyn. Olin silloin Sortavalan lyseon IV luokalla. Poikakoulussamme oli silloin myös tyttöjä (sota-ajan tuote) eli meitä oli poikia luokalla alun toistakymmentä, mutta tyttöjä tuplasti. Eräänä päivänä oli teemana matka Helylään, ja siellä jokainen hakkaa motin halkoja päivän aikana. Tehtävä toteutettiin, mutta meillä pojilla oli kyllä varsin työntäyteinen päivä. Ei silti, ei siellä kukaan yrittänyt luistaa töistä,
mutta eihän sahan ja varsinkin kirveen käyttö liene ollut tavanomisimpia nuorten naisten hommia sodankaan aikana.
Reino Halonen (s. 1928)
Seija Bergmanin (s. Villanen) nuorisotalkoomerkit ovat säilyneet vuosikymmenten ajan tallessa. Ylimpänä kolme eri arvoista lapiomerkkiä, sitten kaksi auramerkkiä ja alimpana yksi muurahaismerkki.
Pääkirjoitus 8.2.2013
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä...
Kauniit terveiset Lahdenpohjasta – kyllä Karjala on kaunis talvellakin! Lumi peittää armollisesti sellaisetkin kohdat, joihin puutarhuri tai kulkija ei ole osannut puuttua. Pieni delegaatiomme oli
valmistelemassa tulevalle kesälle Jaakkiman rauniokirkon jumalanpalvelusta, mikä on suur-jaakkimalaisten 40-vuotisjuhlavuonnaan käynnistämä hanke. Tapaamisista voimme olla hyvillämme ja nyt toivommekin runsasta matkalaisten virtaa 6.-9.6.
Lahdenpohjan suuntaan.
Naapurimaassa on viime aikoina ollut Karjalan tasavallan päämiehen Hudilaisen taholta esillä puheissa ja lehdissä liikennejärjestelyt. Petroskoin laulujuhlille toivotaan runsaasti väkeä ja niinpä nyt tuttkitaan juna-, bussi- ja lentokonelinjojen käynnistämistä tai vuorojen lisäämistä. Tuolla omalla reissullamme saimme
huomata, ettei Karjalaan ole hankalaa kulkea omallakaan autolla, ja yhä useamman kuuleekin käyneen siellä omatoimisesti.
Vuoden mittaan olemme saaneet kuulla erilaisista matkakertomuksista eri majoitusvaihtoehdoista ja niiden toimivuudesta
Lahdenpohjassa ja Sortavalassakin. Tuntuisi hyvinkin innostavalta voida mökkeillä siellä jonakin kesänä.
Reissulla saimme myös jälleen nauttia mahdottoman hyvistä
ruoista, joten kyllä nykyään on helppoa olla turistina. Olemmehan toki sen Annikassa lukijamatkoilla huomanneet. Yllätyksekseni suomen kielen taitajia tuntuu riittävän.
Murheellisia ovat tietysti uutiset Vaneritehtaan konkurssista ja
pääkadun varren talon tulipalosta. Suomalaisiakin yrittäjiä kyllä
näkyi lahdenpohjassa liikkuvan, joten toivotaan, että uusia työllistäviä hankkeita on käynnistymässä.
Hienot talvikelit suosivat meitä. Malttakaamme nauttia niistä, lumihangista ja luistinradoista. Kotikaupungissani Porvoossa
pistetään kenkiin liukkaalla kelillä raittiset - no ne ovat erilaisia
nastavirityksiä, joita suutari Raittiselta saa ostaa. Olkaamme varovaisia liukkailla, ja oikein kylmällähän on lupa käpertyä sohvalle ja nauttia lehdistä tai kirjoista!
TALKOOLAINEN,
1. kaada vain leimattuja puita
2. katso edullisin kaatosuunta,
3. raivaa itsellesi työskentelyala,
4. kaada puu lyhyeen kantoon,
5. karsi tyvestä latvaan päin ja suojaudu seisomalla itse rungon vastakkaisella puolen,
6. katkoessasi runkoa aseta alusta aina sahauskohdan taa,
7. halkaise yli 10-senttiset, aisaa (kuori piirrottain) sitä ohuemmat puut,
8. älä koskaan lado mottia kasvavaa puuta vasten,
9. aseta pinoon pohjapuut ja kurkipuu sekä lado pinosi huolellisesti,
10.varaa mottiin riittävät mitat ja vaadittu
10 %:n ylimitta (pinon pituus 100 sm ja korkeus 110 sm)
Työskentely pareittain lisää tottumattoman työtehoa. Työparin on varattava
itselleen niin suuri työmaan ala, että siinä riittää puut hakattavaan mottimäärään (l. mottiin menee esim. rinnan korkeudelta 15 senttisiä puita n. 6-8 kpl). Pinot on tehtävä tasan puolille metreille,
pienin pino 1/2 m3.
Porvoolaisen Eija Vainon kokoelmassa on säilynyt hänen koivistolaisen äitinsä Elsa Vainion (s. Piela) kirvesmerkki ja mottitalkookortti, jonka kääntöpuolella oli ohjeistus. Rautaisen 3,5 senttimetrin pituisen kirvesmerkin sai osoituksena yhden motin eli kuution halkopinon suorituksesta. Neljästä motista sai hopeisen ansiomerkin,
kuudestatoista motista kultaisen ja 48 motista suurkirvesmerkin.
Motteja tehtiinkin kilpailuhengessä. Parhaat sahasivat ja hakkasivat lähes kaksikymmentä mottia halkoja kuudessa tunnissa.
Reino Halosen (II rivi oik.) luokka osallistui mottitalkoisiin.
Sotien aikana yli 50 000 suomalaislasta sai kodin Ruotsista ja 4000 Tanskasta. Kotimaahan jääneet lapset ja
nuoret osallistuivat talkootoimintaan. Jatkosodan aikana järjestettiin valtakunnallisia nuorten talkoita, joihin kaikkien 8-15-vuotiaiden odotettiin osallistuvan.
Kesälomien aikana talkoilla kerättiin metsämarjoja ja sieniä ruuaksi, käpyjä
ja jätepuuta polttopuiksi sekä pihkaa paperiteollisuutta
varten. Talkoolaiset auttoivat myös vanhuksia ja sairaita sekä äitejä lastenhoidossa. Yhteisvoimin nuoret tekivät joululahjoja sotaorvoille ja kasvattivat perunoita ja
porkkanoita koulukeittolaa
varten. Paperia kerättiin pula-ajan korvikemateriaaliksi.
Lähde: http://www3.jkl.fi/ksmuseo/
haloo/sota/naistensota.htm
Tea Itkonen
ystävällisesti palveluksessanne
Julkaisemme veloituksetta merkkipäivä- ja suruviestit sekä onnittelu- ja muistokirjoitukset
Tilausmaksut 2013
Lehtemme vuosikerran sivumäärä on kasvanut parin vuoden
aikana 72 sivusta 120 sivuun, yli puolella. Se tarkoittaa myös
korkeampia valmistus-, paino- ja jakelukustannuksia. Lisäksi
vuoden 2013 alusta myös voittoa tavoittelemattomat lehdet
joutuvat arvonlisäveron alaisiksi.
Näistä syistä lehden tilaajamaksut nousevat vuonna 2013
vastaamaan kustannuksia. Karjalaisten pitäjälehtien joukossa
uusikaan hinta ei ole korkea. Lehti on nyt varsin vankka lukupaketti, joka kiinnostaa myös nuorempia entistä enemmän.
Hinnat ovat 1.1.2013 alkaen seuraavat:
kestotilaus: kotimaa 28 €, ulkomaat 33 €
vuositilaus: kotimaa 33 €, ulkomaat 38 €
lahjatilaus: kotimaa 26 €, ulkomaat 31 €
ilmoitukset: 1.00 €/pmm (sis. alv)
Voit tilata lehden joko kesto- tai vuositilauksena, mutta
myös yksittäisen irtonumeron, jos kiinnostut jostakin
erityisestä artikkelista.
Lehden 2013/01 artikkelit:
s1 Suur-Jaakkimalaisten juhlavuosi
käynnistyi/ti
s2 Knttilänpäivänä/Saini Knuuuttila,
Tiinan tuumailuja: Harmaansävyjä
s3 Sarolahden myllyllä uusi puuhamies, Sirkka Lindell, Kiistanalainen
rakennus paloi Lahdenpohjassa/
ti, Evakkoäiti-muistomerkkihanke
tarvitsee tukemme
s4 Ystävyyspilkkitapahtuma jälleen
Lahdenpohjassa 16.3./ti,
Kohtaamisia: Pääskyn kesäkodin
palkittu isäntä Tomi Rapo haastattelussa, Sortavala-seura Helsinki juhlii
60-vuotistaivaltaan/Aili Kytökivi
s5 Milja Heinonen on saanut paljon
avustustyöntekijänä/ti
s6 Mousa ystävämme on kotoisin
Kalevan laulumailta/ti, Suojärven
pitäjähistoria vuoden pitäjäkirjaksi
s7 Aarne Härkösen muistoja Talvisodan ajalta Mantsin saaren patterilta,
Talvisodan päättymisen muistopäivää
vietetään Keminmaassa 10.3.2013/
Eero Knuuti
s8 Sairaanhoitaja Bertta Rapon
sotavuosimuistelua, Kirja: Suomen
ja Hitlerin Saksan ulkopoliittisista
suhteista/Aarno Kaartinen
s9 Kalle Halonen eli ”Hullu Halonen”/Aarno Kaartinen, Alueemme
vanhoja postileimoja V/JAAKKIMA
s10 Marttatoimintaa Karjalassa osa
1 – Jaakkimalaisia marttayhdistyksiä/Jaana Rapo
s12 Toivon ja epätoivon vuosia osa
III/Aarne Kuokkanen, Murremaistiainen
s13 Talkoomerkkini kesällä
1943–1945/Seija Bergman, Mottimetsään/Reino Halonen, Keväällä
1943/Reino Halonen
s14 Tenho Tiilikalle Siirtokarjalaisten muistomitali, Saini Knuuttila
s14-15 Merkkipäivä- ja musitokirjoituksia
Nro 1 / 2013
MAKUPALOJA
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
Kalle Halonen eli ”Hullu Halonen”
KUVAT MERJA POHJANKOSKI
Lisänimestään huolimatta
Kalle Halonen ei ollut sen
hullumpi kuin kukaan mukaan aikalaisensa rintamamies. Sen sijaan hän on
varmasti ollut järkevästi
rohkea ja toimelias sotilas,
jolloin hänenlaisensa sotilaat saivat helposti rintamaolosuhteissa lisänimiä.
Kaarlo Henrik ’Kalle’ Halonen syntyi Helsingissä
22.1.1906, Jäppilästä kotoisin
olevan kauppiaspariskunnan
Henrik ja Ida Halosen perheeseen. Perheeseen syntyi
yhteensä kolme lasta.
Kalle avioitui Merja Pohjankosken isoäidin, leski Kerttu Pohjankosken (s.
Sauramo) kanssa maaliskuussa 1932. Kertun puoliso oli
Koivistolla hukkunut, Jaakkimassa syntynyt Uuno Pohjankoski, ja heille oli syntynyt
poika Raimo vuonna 1929,
Merjan isä. Merja piti Kalle
Halosta isoisänään.
Syntynyt sotilaaksi
Kalle Halonen ja koira.
Kalle Halonen ja Marski.
Kalle Halosen sotilasura sai alkunsa hänen liityttyään Suojeluskuntaan jo 1.12.1917. Vielä poikasena hän osallistui vapaussotaan suorittaen vartiopalvelua ja aseiden kokoamista Jäppilän kirkonkylässä.
Talvisodassa Kalle osallistui hyökkäykseen Keski-Kannaksella 23.12.1939 Mannerheimin linjalla. Sotatoimien
tapahtumapaikkoina olivat
Taasiolammen tukikohta, Kattilaojan lohko, Kämärän kylä
ja Näätälän lohko.
Kallen rohkeudesta kertoo talvisodan aikainen tositarina, joka julkaistiin Karjala-lehdessä vuonna 1940 otsikolla ”Terveisiä rintamalta”:
”Eräänä Tammikuisena päivänä esikuntaan, jossa Halonen
palveli, putosi katon lävitse sähisevä palopommi. Lähimmät
potkivat pommia syrjemmälle vaistomaisesti uunia kohti,
ja koko rakennus oli vaarassa palaa maan tasalle. Tuolloinen ylikersantti Kalle Halonen
ei jäänyt taivastelemaan, vaan
tarttui paljain käsin tulta syöksevään palopommiin ja heitti
sen uuniin ja pani sulkuluukun perässä kiinni”.
Tästä ja muista ehkä hullun rohkeistakin tempauksistaan Kalle Halonen sai lempinimen ”Hullu Halonen”. Näin
hän liittyi Kollaan sankarien
”Tappaja Häyhän” (tarkkaampuja Simo Häyhä) ja ”Marokon kauhun” (Aarne Juutilainen) talvisodassa kunnostautuneiden lisänimisankarien seuraksi.
Talvisodan aikana Kalle tu-
Kuva karjalan liitto/tuulikki pietilä
Esittelemme sarjana muutamia sota-ajan
värikkäitä ja rohkeita persoonia, joiden
sukujuuret tai lähisukulaisuus on Jaakkiman-Lumivaaran alueella tai sen läheisyydessä. Ensimmäisen vihjeen antoi Karelia Klubin puheenjohtaja Merja Pohjankoski. Hänen omat juurensa ovat Lahdenpohjassa, jossa hänen sukulaistensa kotitalo vielä seisoo siniseksi maalattuna näkyvällä paikalla keskellä kauppalaa.
li ikuistettua valokuvaan marsalkka Mannerheimin kanssa, kun Marski oli tarkastuskäynnillään kysynyt tilannetta vihollisen ammuttua Punaisen ristin logolla merkittyjä sairaankuljetusaluksia.
Kalle Halonen koulutti
myös sotakoiria, ja eräs Humu niminen sankari oli hänen toverinaan rintamalla koko talvisodan ajan etulinjassa.
Kerran Humu pelasti hänen
henkensä, kun keskellä vihollisen tykistökeskitystä ei päästänyt Kallea liikkeelle. Koira
haavoittui korvalehteen, mutta molemmat taistelijat selvisivät hengissä keskityksestä.
Kalle Halosen sotilasura.
Kalle ylennettiin vääpeliksi vuonna 1940. Jatkosodassa hän taisteli Itä-Karjalassa ja ylennettiin vänrikiksi 1942, sekä rankkojen puolustustaistelujen vuonna 1944
luutnantiksi.
Kalle Halonen jäi varusmiespalvelunsa jälkeen kanta-aliupseeriksi Puolustusvoimiin. Hän palveli muun muassa polkupyöräpataljoonissa viestimiehenä ja viestikouluttajana. Kalle jäi eläkkeelle armeijasta vuonna 1948,
mutta teki vielä pitkään töitä
muualla.
Hän lauloi Lahdessa Sotaveteraanikuorossa ja toimi kuolemaansa asti muutenkin aktiivisesti muun muassa Vapaussoturien huoltosäätiön ja
muiden veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen riveissä. Kalle Halonen tunnettiin
”vääpelimäisestä” järjestyksestä ja kurista myös kotonaan kerran sotilas, aina sotilas.
Kalle nukkui pois helmikuussa 1980 Lahdessa. Jälkeensä hän jätti jälkipolvien iloksi tarkoin arkistoidut,
mielenkiintoiset dokumentit
ja valokuvat elämänsä eri vaiheista – niin sodan kuin rauhankin aikana.
Merja Pohjankoskella on
tallessa Kalle Halosen arkisto,
josta on saatu kuvat tähän juttuun. Kiitokset Merjalle.
Aarno Kaartinen
Järvenpää
Kallen ja Kertun pojat – Lentävät veljekset
Kalle Halonen 70-vuotispäivänään puolisonsa Kertun rinnalla.
Kalle ja Kerttu Halonen saivat kolme poikaa, joista vanhin lentokadetti Kari (s.1933) menehtyi ikävässä lentoturmassa juhannuksena vuonna 1954. Kauhavalla pidetyssä lentonäytöksessä ei Karin laskuvarjo auennut ja näin päättyi lahjakkaan
kadetin elämä traagisella tavalla. Toinen veli Esko (s.1935) oli
tunnettu pesäpalloilija. Kuuluisimmaksi tästä veljessarjasta tuli Niilo ’Nikke’ Halonen. Hän saavutti mäenlaskun hopeaa
vuonna 1962 Squaw Valleyn olympiakisoissa ja pronssia vuonna 1962 Zakopanen MM-kisoissa. Hän toimi aktiiviuransa jälkeen Suomen mäkimaajoukkueen päävalmentajana.
Evakkoäiti-muistomerkkihanke tarvitsee tukemme
Sotien jälkeen pystytetyillä useilla muistomerkeillä ja patsailla on muistettu sodissa kunnostautuneita ja kaatuneita, Karjalaan jääneitä sukupolvia ja vainajia, lottia, sotaorpoja ja Suomen
hevostakin.
Naisten panos käydyissä sodissa oli merkittävä, mutta silti evakkoäidit ovat jääneet erittäin vähälle huomiolle. Asian korjaamiseksi Karjalan Liitto käynnisti lokakuussa Evakkoäiti-muistomerkkihankkeen. Keräys on alkanut mukavasti, mutta sen toteutumiseen tarvitaan kaikkien karjalaisten laajaa tukea.
Vahvojen karjalaisten naisten kunniaksi
Evakkoäitien taakka sodan syttyessä ja jatkuessa oli mittaamattoman suuri ja raskas. Perheiden miehet ja aikuiset pojat olivat
rintamalla. Äitien tehtäväksi jäi monissa Karjalan kylissä evakuoinnin toteuttaminen, osaksi jopa kahteen kertaan. Useissa perheissä suuren lapsijoukon lisäksi myös isovanhemmat oli saatava turvaan sodan jaloista.
Talvisodan syttymisen aikaan vuonna 1939 oli maassamme
erittäin ankara talvi. Kaikkien muiden hankaluuksien lisäksi oli
vielä kestettävä talven pakkasten tuomat vaikeudet. Näistä koettelemuksista äitimme selvisivät. Kovaa tekoa olivat nämä Karjalan naiset silloin - ja ovat vieläkin.
Keräystoiminta jatkuu 31.10.2014 saakka. Valtakunnalliseen
keräykseen on syytä jokaisen karjalaisen yhteisön osallistua. Karjalaisseurat ja erilaiset yhteisöt voivat järjestää haastekilpailun siitä, kuka kerää suurimman summan muistomerkin rahoittamiseksi. Myös jokaisen yksittäisen karjalaisen toivotaan tukevan arvokasta asiaa. Meillä kaikilla on kokemuksia ja muistoja omien
sukujemme evakkoäitien merkittävästä ja moninaisesta toiminnasta. He ovat muistomerkin ansainneet.
Muistomerkkitoimikunta vie hanketta eteenpäin.
Hanketta johtaa muistomerkkitoimikunta, johon kuuluvat puheenjohtajana viestintäneuvos Jaakko Paavela, Karjalan Liiton
puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, päätoimittaja Päivi Parjanen, ministeri Matti Puhakka, varatuomari Timo Pellikka, varatuomari Risto Piepponen, kauppaneuvos Eino Tenhunen,
elokuvaneuvos Lauri Törhönen, valtioneuvos Riitta Uosukainen,
kirkkoneuvos Risto Voipio ja toiminnanjohtaja Satu Hallenberg.
Muistomerkki paljastetaan vuonna 2015. Sen tekijä ja sijoituspaikka valitaan myöhemmin.
Muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Jaakko Paavela
toivoo jokaisen osallistuvan tähän äitiemme työtä kunnioittavaan hankkeeseen. Tuotto käytetään lyhentämättömänä.
Keräystilin numero: OKOYFIHH,
FI84 5789 5420 0253 68.
Viite: 30009
Keräyslupa: Karjalan Liitto ry 2020/2012/3513
Keruuaika: 2.11.2012–31.10.2014
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus 2.11.2012
Kaikkien vähintään 50 euroa lahjoittaneiden nimet julkaistaan
Karjalan Liiton internetsivuilla ja Karjala-lehdessä lahjoittajan sen
salliessa.
Toivomme kirjoituksia evakkoäideiltä tai evakkoäitien
muistelijoilta evakkoon lähtöä, matkaa ja evakkoaikaa
koskien. Miten ja minne päästiin asumaan ja kuinka yhteiselo sujui? Miten kanssakäyminen ja asioiden hoitaminen uuden paikkakunnan väestön kanssa luonnistui? Missä asioissa törmättiin?
Kirjoitukset voi lähettää toimituksen osoitteella.