Toimintasuunnitelma 2015 - Satakunnan kauppakamari

Transcription

Toimintasuunnitelma 2015 - Satakunnan kauppakamari
1
SATAKUNNAN KAUPPAKAMARI
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Kauppakamaritoiminnan lähtökohdat
Kauppakamarit ovat koko Suomen kattava elinkeinoelämän verkosto, joka edistää
yritystoimintaa, yrittäjyyttä, tervettä kilpailua ja markkinataloutta.
Kauppakamarijärjestön muodostavat 19 kauppakamaria sekä
Keskuskauppakamari. Kauppakamariverkostoon kuuluu noin 18 000 jäsenyritystä ja
4000 luottamushenkilöä. Kauppakamarissa päätösvaltaa käyttävät jäsenet.
Kauppakamarijärjestön toiminta perustuu kauppakamarilakiin. Kauppakamareiden
tehtävänä on kehittää oman alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja
hoitaa lakiin perustuvia julkisia tehtäviä.
Satakunnan kauppakamari toimii 14 kunnan alueella. Kauppakamarissa on noin
570 jäsentä. Jäsenmaksuperusteet ovat kauppakamarien alhaisimpia. Talous on
kuitenkin vahva. Kauppakamarin organisaatio on kuten muissakin
kauppakamareissa.
Edunvalvonta ja vaikuttaminen
Eduskuntavaalit pidetään keväällä. Kauppakamarien mielestä hallitusohjelman tulisi
olla lyhyt dokumentti, joka keskittyy Suomen kannalta keskeisiin suuriin
kysymyksiin.
Kauppakamariryhmän hallitusohjelman tavoitteita ovat
-
julkinen sektori pienemmäksi
-
verotus tukemaan kasvua
-
liikenneratkaisuilla parempaa kilpailukykyä Suomelle
-
sääntely hyvä; ylisääntely paha
-
energiaomavaisuutta nostettava
-
työelämän osaamistarpeet koulutuksen perustaksi
Satakunnan kauppakamarin edunvalvonnan tehtävänä on edistää satakuntalaisen
elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Painopisteitä ovat fyysisen
toimintaympäristön kehittäminen ja alueen osaamisresurssien turvaaminen.
Maakunnan vetovoiman lisäämiseksi tulee toimitaan yhteistyössä muiden
organisaatioiden kanssa. Edunvalvonnassa yhteistyötä tehdään erityisesti
maakunnan kansanedustajien, Rauman kauppakamarin, Satakuntaliiton,
seudullisten kehittämisyhtiöiden, yrittäjäjärjestöjen ja alueen kuntien kanssa.
Kauppakamarilla on yhteistyösopimukset Rauman kauppakamarin ja EK:n kanssa.
Kauppakamari on edustettuna erilaisissa maakunnallisissa toimielimissä, joissa
tehdään elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin vaikuttavia päätöksiä.
2
Eduskuntavaalien jälkeen laadittaneen uusi liikennepoliittinen selonteko, johon olisi
tärkeätä saada keskeisistä satakuntalaisista hankkeista ainakin valtatie 8 ja PoriTampere – välin radan parantaminen nopeamman henkilöliikenteen
mahdollistamiseksi.
Valtatie 8 yhteysväli Turku-Pori onkin keskeinen edunvalvonnan kohde. RaisioMasku välin nelikaistaistaminen on käynnistynyt ja sen pitäisi valmistua vuonna
2016. Risteyssiltatöiden Porin Isomäessä pitäisi alkaa alkuvuodesta. Hangassuon
ohituskaistat ja Niittymaan risteysjärjestelyt lähtevät liikkeelle näillä näkymin vuonna
2016. Valtatien 8 toisen vaiheen suunnittelukilpailu valmistuu keväällä 2015.
Valtatiellä 2 on toteutettu parannustöitä, mutta on edelleen lukuisia hankkeita, jotka
tulee toteuttaa lähivuosien aikana.
Rataosuudella Lielahti-Kokemäki käynnissä ollut radan kantavuuden ja
turvallisuuden parantamishanke saadaan valmiiksi vuoden 2015 aikana.
Henkilöliikenteen matka-aikoja on mahdollista lyhentää nykyistä uudemmalla
kalustolla, jota otetaan käyttöön myös tällä ratayhteydellä. Matka-ajan
lyhentäminen Porista Helsinkiin kahteen ja puoleen tuntiin edellyttää tehdyn
selvityksen mukaan runsaan 100 miljoonan euron investointeja. Kauppakamari
pitää Pori - Mäntyluoto/Tahkoluoto rataosuuden sähköistämistä tärkeänä.
Maakunnan kauppakamarien teollisuusvisio 2020 hankkeessa esiin tulleita ja
muiden toteuttamia hankkeita tuetaan. Hankkeiden toteuttamisesta vastaavat mm.
Prizztech Oy ja alueen oppilaitokset.
Lentoliikenne Porista on ollut vaikeuksissa viime vuosien aikana. Pori-Helsinki
liikenne loppui ainakin väliaikaisesti vuonna 2014. Matkustajamäärät Porista
Tukholmaan ovat olleet loppuvuodesta 2014 kasvussa, mutta kasvuvaraa on
edelleen. Kauppakamari tukee lentoliikenteen markkinointia.
Kuntatalous on maakunnassa haastava. Kuntien palvelutuotantoa tulisi kehittää ja
kuntien yhteistyötä palvelujen tuottamisessa lisätä.
Koulutuksessa erityisen ongelmallista on ollut eräiden erityisesti teollisuuden huono
vetovoima sekä toisen asteen oppilaitoksissa että ammattikorkeakoulussa.
Kauppakamari osallistuu vetovoiman lisäämiseen tähtääviin toimenpiteisiin.
Kauppakamari on mukana koulutuksen ennakointityössä mm. järjestämällä
oppilaitosten kanssa yhteistyössä ennakointikamareita. Porin yliopistokeskuksen
kehittäminen ja toiminnan jatkuminen nykyisellä tasolla on tärkeätä. Kauppakamari
tukee mahdollisesti alkavan konetekniikan DI –koulutuksen käynnistämistä.
Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen liittyviä toimia jatketaan yhteistyössä muiden
toimijoiden kanssa.
Palvelut
Kauppakamarin palvelut käsittävät jäsenmaksua vastaan tarjottavat jäsenpalvelut
sekä maksulliset palvelut, joita kauppakamari tarjoaa jäsenilleen edulliseen hintaan.
Neuvontapalvelut
Kauppakamari antaa jäsenilleen perusneuvontaa yritystoimintaan liittyvissä
kysymyksissä. Kauppakamari tarjoaa jäsenpalvelunaan yleisneuvontaa sekä
3
lakiasiain- ja veroneuvontaa joko oman henkilökunnan tai yhteistyökumppanien
toimesta.
Koulutus
Kauppakamari tarjoaa asiantuntevia, yritysten tarpeista lähteviä
ajankohtaistilaisuuksia erityisesti verotuksen, taloushallinnon, kansainvälistymisen,
tietotekniikan ja yritysjuridiikan keskeisissä kysymyksissä.
Vuoden 2015 aikana järjestetään 20–30 koulutustilaisuutta. Varsinaisten
maksullisten koulutustilaisuuksien lisäksi järjestetään ajankohtaisia maksuttomia
tietoiskuja. Toimintavuonna yhtenä teemana on edelleen digitalisaation
edistäminen.
Kansainvälistymiseen liittyvät tukipalvelut
Kauppakamarin kansainvälistymispalvelut käsittävät erityisesti pk-yritysten
alkuvaiheen kansainvälistymisneuvontaa. Kauppakamari tekee yhteistyötä muiden
Team Satakuntaan kuuluvien kansainvälistymispalveluita tarjoavien
organisaatioiden kuten ELY-keskuksen, yrittäjäjärjestön, Prizztech Oy:n ja Finpron
kanssa. Finpron aluepäällikkö työskentelee kauppakamarin tiloissa.
Verkottumispalvelut
Kauppakamari järjestää jäsenilleen sekä maksuttomia että maksullisia
verkostoitumistilaisuuksia. Yhteistyössä EK:n kanssa järjestetään EK- Foorum.
Projektit
Kauppakamari osallistuu ainoastaan sellaisiin hankkeisiin, joilla on suora yhteys
yritysten toiminnan tai toimintaympäristön tukemiseen. Kauppakamari osallistuu
kauppakamarien valtakunnallisiin kampanjoihin.
Kauppakamari on mukana Prizztech Oy:n LNG –hankkeessa.
Kasvu Open –tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eräiden muiden toimijoiden kuten
Prizztech Oy:n, Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n ja Rauman
kauppakamarin kanssa.
Kauppakamari osallistuu TY:n kauppakorkeakoulun Porin yksikön
yrittäjyysprofessuurin rahoitukseen.
Julkiset tehtävät
Kauppakamari hoitaa kauppakamarilaissa ja muussa lainsäädännössä määrättyjä
julkisia tehtäviä. Kauppakamarin viranomaistehtäviä ovat ulkomaankaupan
asiakirjojen vahvistaminen ja HTM – tilintarkastajien hyväksyminen ja valvonta.
Toimintavuoden aikana myönnetään ulkomaankaupan asiakirjoja runsaat 2000 kpl.
Satakunnan ja Rauman kauppakamareilla on yhteinen tilintarkastusvaliokunta,
jonka sihteerintehtävät hoidetaan Satakunnan kauppakamarissa.
Viestintä
Viestintä tukee kauppakamarin tehtävien hoitoa. Kauppakamareiden viestinnän
painopisteitä ovat jäsenviestintä, vaikuttajaviestintä, mediaviestintä ja sisäinen
viestintä.
Jäsenille välitetään yritystoiminnan kannalta oleellista tietoa laatimalla
jäsentiedotteita. Tiedottamisessa käytetään pääsääntöisesti sähköpostia.
4
Satakunnan kauppakamarilehti ilmestyy neljä kertaa. Kauppakamarien yhteisten
kyselyiden lisäksi toteutetaan muutama alueellinen kysely, joita käytetään hyväksi
vaikuttamistyössä ja uutisoinnissa. Kauppakamarin suhdannekysely laaditaan kaksi
kertaa, minkä lisäksi osallistutaan EK:n suhdannebarometrin alueellisiin
julkistamisiin. Osallistutaan Satakunnan Talous julkaisun laadintaan.
Vaikuttajaviestinnällä tarjotaan vaikuttajille tarpeellista tietoa päätöksenteon tueksi.
Tavoitteena on kehittää toimintaympäristöä niin, että se tukee yritysten
menestymistä.
Jäsenstrategia
Kauppakamarin toimintaan sitoutuneet jäsenet ja luottamushenkilöt luovat pohjan
kauppakamarin olemassaololle. Tavoitteena on, että jäsenet edustavat kattavasti
alueen yrityksiä ja niiden sidosryhmiä. Jäsenhankintaa suoritetaan toimintavuoden
aikana henkilökunnan toimesta.
Resurssit
Kauppakamarissa ylintä päätäntävaltaa käyttävät jäsenet. Toimielimiä ovat hallitus,
valtuuskunta ja eri valiokunnat. Tavoitteena on, että luottamuselimissä toimivat
edustaisivat kauppakamarin jäsenistöä laajasti ja monipuolisesti. Tarpeen mukaan
muodostetaan lyhytaikaisia työryhmiä. Valiokuntatoimintaa uudistetaan soveltuvin
osin kauppakamariryhmän toimintavuonna valmistuvien suosituksen mukaisesti.
Kauppakamari toimii yhteistyössä keskeisten alueellisten toimijoiden kanssa.
Verkostoitumalla muiden organisaatioiden kanssa saadaan lisäresursseja
edunvalvontaan ja jäsenpalveluihin.
Kauppakamarin palveluksessa on kolme henkilöä.
2014-11-25