Suomi teknologian kärkimaaksi 2020
Transcription
Suomi teknologian kärkimaaksi 2020
SUOMI teknologian kärkimaaksi 2020 SISÄLLYS s. 4 Teknologiainnostunut kansakunta s. 5 Teknologian kaupallistamiseen potkua, verokannustimia teknologian kehittämiseen ja sääntelyesteiden raivaus s. 6 Kehitystä yksityisen ja julkisen sektorin sekä kansainvälisten kumppanuuksien kautta s. 7 Julkinen sektori rohkeasti kokeilemaan uusia teknologioita ja digitalisoitumaan s. 8 Teknologiasta potkua hyvinvointipalveluihin s. 9 BigDatan globaali solmupiste - Avoimen, karttuvan ja jaetun tiedon maa s. 10 Huippututkimuksen resurssit ja rakenteet teknologiaa edistäviksi s. 11 Robotiikan kaupallistamisen edelläkävijäamaa s. 12 Clean techin, uusiutuvan energian ja älykkäiden energiajärjestelmien sekä biotalouden suurvalta s. 13 Toimivat, EU-laajuiset digimarkkinat s. 14 Keskeinen infrastruktuuri kuntoon s. 15 Valveutuneet digikansalaiset s. 16 Maailman tietoturvallisin maa s. 17 Teknologiaosaavimmat koululaiset ja seniorit s. 18 Lähteitä 3 JOHDANTO TEKNOLOGINEN KEHITYS on maailman paranemisen moottori. Maailma käy läpi uutta teknologista vallankumousta, joka on ennennäkemättömän nopea. Muutoksen kiihtyessä edelleen yhteiskunnan tulee asettua tukemaan tätä kehitystä ja hyötymään siitä. na. Teknologia on monipuolisen sivistyksen käsinkosketeltava aikaansaannos. Sivistys on paljon muutakin kuin teknologiaa, mutta sivistyksen hedelmistä teknologia on käytännönläheisintä ja luo eniten vaurautta. HALUAMME tässä ohjelmassa esitetyillä toimenpiteillä TEKNOLOGIA on saavuttanut hämmästyttäviä rajoja. Maailmassa on esimerkiksi pian enemmän kännykkäliittymiä kuin ihmisiä, yli seitsemän miljardia. Internetiä käyttää yli 40 prosenttia maailman väestöstä. Tavoitettavuudesta on tulossa ihmisoikeus. Ihmistä on onnistuttu fyysisesti kauko-ohjaamaan internetin välityksellä. Syntymästä saakka sokealle on onnistuttu luomaan näköaisti. Elektroniikkaa pystytään painamaan kartongille. Tekoäly on onnistunut tekeytymään ihmiseksi verkkokeskustelussa oikeiden ihmisten kanssa. Ja kuka olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että lähes joka viides koko planeetan ihminen olisi yhden digitaalisen sosiaalisen verkoston, Facebookin, jäsen? TEKNOLOGIAN mahdollisuudet ovat valtavat! Samalla on myös riski hukata nuo mahdollisuudet, mikäli ajan hermolla ei pysytä tai muutosta pelätään. Teknologian vaikutukset yhteiskuntaan ovat vääjäämättömät ja perustavanlaatuiset. Tulevaisuus kuuluu nopeille, uteliaille ja niille, jotka uskaltavat tarttua uuteen. Suomesta on tehtävä ketterä ja teknologiautelias maa. KOKOOMUS on aina ollut sivistyspuolue. Kokoomus on- kin valinnut osaamisen, teknologian, tieteen ja taiteen edistämisen yhdeksi kärkitavoitteistaan myös lähivuosi- nostaa Suomen hyvinvointia, kestävää talouskasvua ja ihmisten valinnanvapautta parantavan teknologian kehittämisen ja hyödyntämisen kärkimaaksi vuoteen 2020 mennessä. Teknologia ei synny poliittisin päätöksin vaan vapaan tieteen ja tutkimuksen sekä vapaan markkinatalouden kohdatessa luovien yksilöiden käsissä. Valtiovallan tehtävänä on kuitenkin luoda tälle puitteet. Teknologian käyttäminen on yksilöiden valinta, mutta sitäkin voidaan edistää. Tässä ohjelmassa esitellyt toimenpiteet ovat vain pintaraapaisu, mutta osoittavat oikean suunnan. VISIO ON, että vuonna 2020 Suomi on teknologia- fiksumpi maa, jonka menestys nojaa ennen kaikkea ihmislähtöiseen teknologian hyödyntämiseen, digitalisaatioon, osaamiseen, teknologian ja luonnonvarojen yhdistämiseen, ahkeruuteen, dynaamiseen markkinatalouteen ja edelläkävijyyteen. TÄMÄN OHJELMAN ovat laatineet kansanedustaja Juk- ka Kopra ja kansanedustaja Sanna Lauslahti. Työn sihteereinä toimivat eduskuntaryhmän talouspoliittinen sihteeri Ville Valkonen ja poliittinen sihteeri Antti Vesala. Ohjelma laadittiin tammi-helmikuussa 2015. KIRJOITTAJAT JUKKA KOPRA on kansanedustajana ensimmäistä kaut- ta. Kopra on toiminut teknologiayrittäjänä lähes 20 vuotta ja on ohjelmistoyritys Tietokoura Oy:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Kopran erityisosaamista on tietoliikenne- ja ohjelmistotekniikka sekä ict-projektien johtaminen. SANNA LAUSLAHTI on toiminut kaksi kautta kansan- edustajana. Sitä ennen hän on tehnyt työuran yrityselä- män palveluksessa muun muassa asiantuntija- ja johtotehtävissä. Pisimmän ajan, yli kahdeksan vuotta, hän työskenteli Elisassa useissa eri tehtävissä, muun muassa controllerina, projektijohtajana, liiketoiminnankehittämisestä vastaavana sekä sisältö- ja portaalijohtajana. Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden tohtori ja kauppatieteiden maisteri. 4 TEKNOLOGIAINNOSTUNUT KANSAKUNTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Hyötyäkseen teknologiasta kansakunnan tulee olla innostunut siitä. Teknologiasta ei ole apua, mikäli sitä ei oteta käyttöön. Kaikki eivät halua tai voi olla edelläkävijöitä teknologian käyttöönotossa koko ajan, mutta yhteiskunta voi. Rakenteet tulee muokata sellaisiksi, että yhteiskunnassa teknologian käyttöönottoon rohkaistaan kaikin tavoin. »» Seuraavan hallituskauden yhdeksi kärkitavoitteeksi tulee asettaa Suomen nostaminen talouskasvua, hyvinvointia ja ihmisten valinnanvapautta lisäävän teknologian ykkösmaaksi vuoteen 2020 mennessä. »» Teknologian hyödyntämisen ja kehityksen on hallituksessa oltava selkeästi yhden ministerin vastuulla, esimerkiksi opetus- ja teknologiaministeri tai elinkeino- ja teknologiaministeri. »» Asetetaan julkiseksi tavoitteeksi tutkimus- ja kehitystoiminnan 4,5 % bkt-osuus, josta julkista rahoitusta on 30 %. »» Teknologian edistämisen ja hyödyntämisen on oltava poikkiyhteiskunnallinen hanke, joka koskettaa esimerkiksi kaikkia valtion hallinnonaloja. »» Suomesta tulee tehdä virtuaalijohtamisen edelläkävijä. Hyödynnetään teknologian, erityisesti ICT:n, mahdollisuudet paremman päätöksenteon ja johtamisen tukena. »» Hyödynnetään teknologiaa demokratian vahvistamisessa ja uudistumisessa. Luodaan kunnille toimivampia, yhteisiä työkaluja osallistaa kuntalaisia päätöksenteossa teknologian kautta. Jatketaan sähköisen äänestämisen kehittämistä. »» Luodaan ”mullistava teknologia” -aloitejärjestelmä, jossa yritykset ja yhteisöt voivat tehdä esityksiä distruptiivisen teknologian käyttöönotosta resurssitarpeineen ja lainsäädäntömuutoksineen, ja jokainen aloite arvioidaan. Parhaat aloitteet ohjataan toteutettavaksi sopivimman instrumentin kautta. »» Innostetaan käyttämään ja tutkimaan teknologiaa. Popularisoidaan teknologiaa nykyistä laajemmin muun muassa mediassa. »» Ohjataan YLE tuottamaan enemmän teknologia- ja tiedepainotteista sisältöä. »» Perustetaan kansallinen teknologiaeettinen foorumi, joka rohkaisee ja edistää teknologiaan ja tieteeseen liittyvää eettistä ja yhteiskunnallista keskustelua. VAIN käyttöön otetusta teknologiasta on apua ja iloa. Suomi ei ehkä vielä ole teknologiainnostunut kansakunta, mutta meistä voi tulla sellainen. Monet it-alan kansainvälisen tason suomalaisosaajat ovat pitkään olleet arvostettuja keskustelijoita, ja peliala on tuonut tietojärjestelmäalalle aivan uudenlaista vetovoimaa. CASE. Japanin nykyajan taloushistoria on hämmästyt- tävä matka 1800-luvun takapajuisesta maatalousyhteiskunnasta teknologian kehittämisen ja soveltamisen suurvallaksi. Se on nykyään todellinen esimerkki teknologiainnostuneesta yhteiskunnasta. Japanissa ollaan pisimmällä esimerkiksi hoitorobottien käytössä ja kehittämisessä. Japani käyttää tutkimukseen ja kehitykseen kolmanneksi eniten varoja maailmassa, ja se on myös suuri teknologian viejä. Viime vuosikymmenet japanilainen kuluttaja- ja viihde-elektroniikka on paitsi ollut useilla osa-alueilla markkinaosuuksissa kärkitasoa, se on tullut tunnetuksi myös huippulaadustaan. 5 TEKNOLOGIAN KAUPALLISTAMISEEN POTKUA, VEROKANNUSTIMIA TEKNOLOGIAN KEHITTÄMISEEN JA SÄÄNTELYESTEIDEN RAIVAUS Suomalaista insinööriosaamista on totuttu arvostamaan, ja monet sen varaan syntyneet yritykset edustavatkin maailmalla alansa huippua. Perinteisten onnistumisten ja menestystarinoiden varjoon kuitenkin jää suuri määrä ideoita, oivalluksia, keksintöjä ja tuotteita, jotka eivät koskaan lähde kaupallisesti lentoon. Puutetta on kyvystä kaupallistaa ideoita ja tuotteita. temmin käytetty pienimuotoisissa vaaleissa oppilaitoksissa ja osuuskunnissa. Kansainvälisen läpimurtonsa Zef saavutti vuonna 2012, ja nykyään sen asiakkaina ovat maailman suurimmat mediatalot. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Selvitetään erilaiset mahdollisuudet T&K-verokannustimiin. »» Yhdenmukaistetaan vastaavien digi- ja fyysisten tuotteiden kohtelu verotuksessa ja sääntelyssä. Vaikutetaan EU:ssa siten, että esimerkiksi kirjat ja e-kirjat saadaan samaan verokantaan. tään käsistä, ja pystymmekö markkinoimaan ja myymään ne kaikkialle maailmaan? Löytyykö maailmalle läpi lyöneiden suomalaisten innovaatioiden taustalta yhdistäviä tekijöitä, vai onko kaikki tuurista kiinni? »» Järjestetään TEKES:in toimesta avoimien innovaatioiden teknologialeirejä, joilla kootaan yhteen Suomen tietyn alan huippuosaajat jakamaan näkemyksiään. Mukaan otetaan aina myös kansainvälisiä toimijoita. CASE: Oululainen ohjelmistotalo Zef oli rakentanut vaa- »» Lisätään kaupallistamisen opetusta teknisissä koulutusohjelmissa. Hyödynnetään läpimurron tehneiden yrittäjien kokemuksia opetussisältöjen suunnittelussa. OSAAMMEKO hioa tuotteemme sellaisiksi, että ne revi- likoneen Suomen vuoden 2006 presidentinvaaleihin. Samaan sovellukseen pohjautuvaa vaalikonetta oli sit- 6 KEHITYSTÄ YKSITYISEN JA JULKISEN SEKTORIN SEKÄ KANSAINVÄLISTEN KUMPPANUUKSIEN KAUTTA Julkinen sektori on merkittävä toimija yhteiskunnassa. Tietyissä palveluissa sillä on monopoli. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että julkinen sektori on mukana kokeilemassa ja ottamassa käyttöön uutta teknologiaa. Kuntien ja valtion pitää olla aktiivisia uuden teknologian käyttäjiä. Parhaiten tämä onnistuu yhdessä yksityisen sektorin kanssa. Teknologia ei myöskään tunne rajoja. Tämän vuoksi kansainväliset kumppanuudet ovat tuiki tärkeitä ja säästävät kummankin osapuolen resursseja. CASE. TEKES:in sähköisten ajoneuvojen EVE-ohjelman yhteen saattamat VTT, Elektrobit Wireless Communications, Empower IM sekä Emtele kehittivät yhdessä sähköauton käyttöön liittyviä uusia älyratkaisuja. Nämä mahdollistavat muun muassa sähköauton lataustolpan etävarauksen ja auton älykkään lataamisen, jossa huo- ”Teknologia ei myöskään tunne rajoja. Tämän vuoksi kansainväliset kumppanuudet ovat tuiki tärkeitä ja säästävät kummankin osapuolen resursseja.” mioidaan energian hinta ja paikallisen sähköverkon tilanne. Innovaatiot mahdollistavat joustavan matkanteon sähköautolla myös kauempana kotoa. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Luodaan uusia ketteriä täydennyskoulutusmuotoja yksityisten työnvälitysfirmojen avulla. TE-toimisto voisi ostaa yksityiseltä työnvälitystoimistolta täsmäkoulutusohjelman, joka lähtee jonkun yrityksen eritystarpeista. »» Laaditaan erityinen teknologiaperusteinen kasvuohjelma kullekin Suomen neljälle suurimmalle teollisuudenalalle: ICT-alalle, kone- ja metalliteollisuuteen, metsäteollisuuteen ja kemianteollisuuteen. »» Selvitetään mahdollisuus luoda teknologiakatselmus- ja sopimusjärjestelmä energiatehokkuussopimusten tapaan. Sopimuksilla kehitettäisiin yritysten ja kuntien teknologian hyödyntämistä ja pyrittäisiin maksimoimaan teknologian positiivisia ulkoisvaikutuksia. »» Edistetään teknologiaan perustuvaa palveluliiketoimintaa lisäämällä julkisiin yrityspalveluihin palveluliiketoiminnan osaamista. »» Käynnistetään olemassa olevien työkalujen yhteydessä teknologiarahoitusohjelma, joka myöntää rahoitusta erityisen innovatiivisiin teknologiahankkeisiin. »» Solmitaan pohjoismaisia ja muita kansainvälisiä yhteistyökumppanuuksia esim. korkean teknologian liikenneyhteyksien parantamiseksi. Esimerkiksi suunnitellaan Tallinnan ja Helsingin väliin maailman kehittynein meriyhteys. 7 JULKINEN SEKTORI ROHKEASTI KOKEILEMAAN UUSIA TEKNOLOGIOITA JA DIGITALISOITUMAAN Julkisen sektorin työn tuottavuuskehitys on koko 2000-luvun ajan ollut heikkoa. Tuottavuuden parantamisessa automatisoinnilla ja digitalisoinnilla olisi mahdollista päästä merkittäviinkin hyötyihin. hin hän päätti tehdä tarkoitusta varten opastusvideoita ja latasi ne Youtubeen. Khanin videoiden suosio kasvoi nopeasti. Nykyään hänen perustamallaan Khan Academy -verkkosivustolla on maksutta saatavilla tuhansia eri alojen opetusvideoita ja sovellus, jonka avulla kuka tahansa voi opiskella videoiden avulla ja seurata omaa oppimistaan. Päivittäisiä käyttäjiä Khan Academylla on miljoonia. Suomessa hieman vastaavaa toimintaa pienemmässä mittakaavassa tekee Otavan Opisto, jonka verkkokursseja suorittaa vuosittain tuhansia lukiolaisia. JO OLEMASSA OLEVALLA tekniikalla ja sovelluksilla olisi mahdollista korvata lähes kaikki tiskillä annettava palvelu verkon yli annettavalla palvelulla. Kotimaisille uusia järjestelmiä ja palveluita kehittäville pienille ja keskisuurille yrityksille olisi suureksi avuksi, jos ne saisivat nykyistä helpommin referenssejä tuotteidensa onnistuneesta käyttöönotosta kuntien ja valtion toiminnoissa. Ryhtymällä uusien teknologioiden ja digitalisaation pilottien kokeilualustaksi julkinen sektori pystyy sekä kiihdyttämään uusien yritysten kasvua että löytämään itselleen uusia tapoja tuottavuuden parantamisessa. Erityisen paljon annettavaa ja myös saatavaa on julkisen sektorin suurimmilla aloilla eli koulutuksessa ja terveydenhuollossa. ”Tuottavuuden parantamisessa automatisoinnilla ja digitalisoinnilla olisi mahdollista päästä merkittäviinkin hyötyihin” CASE: Intialais-amerikkalainen Salman Khan opetti etänä serkkuaan käyttämään Doodle-oppimisalustaa. Helpottaakseen muidenkin sukulaistensa pääsyä materiaalei- TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Tehdään julkisessa palveluntuotannossa digipalveluista ensisijainen malli. Jos ei ole perusteltua syytä muuhun, kaikki uudet palvelut ja järjestelmät luodaan sähköisinä. Kaikki julkiset palvelut käydään läpi, ja arvioidaan, voidaanko palvelu siirtää digitaaliseksi. »» Luodaan aktiivinen järjestelmä, jolla käynnistetään ennakkoluulottomia kokeiluja ja pilottihankkeita julkisessa palveluntuotannossa niin valtion virastoissa kuin kunnissa. »» Säädetään julkiselle sektorille mahdollisuus käyttää 1 % budjetista innovatiivisiin hankintoihin, joilla voidaan kokeilla täysin uudenlaisia teknologisia ratkaisuja. »» Uudistetaan hankintalakia siten, että se mahdollistaa myös ei-niin-vakiintuneiden teknologioiden hankkimisen julkishallinnon käyttöön ilman raskasta määrittely- ja kilpailutusprosessia. »» Selvitetään julkisen pilvipalvelulaboratorion perustaminen. Laboratorio mahdollistaisi erilaisten digipalvelujen ketterän käyttöönoton. »» Otetaan käyttöön innovaatioaloite. Jos lainsäädäntö estää jonkin uuden teknologian käyttöönoton, voi asianomainen tehdä aloitteen asianomaisen ministeriön sijaan valtioneuvoston kanslialle, joka voi viedä asiaa eteenpäin. 8 TEKNOLOGIASTA POTKUA HYVINVOINTIPALVELUIHIN TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Hyvinvointipalveluihin kohdistuu ikääntymisen myötä tulevaisuudessa valtava paine. Teknologia auttaa sekä omiin palvelutarpeisiimme että samalla tekemään hyvinvointiteknologiasta uusia vientituotteita. »» Käynnistetään vapaaehtoinen etälääkärikokeilu, jossa perusterveydenhuoltopalvelut hoidetaan mahdollisimman pitkälle etäyhteyden ja etälaboratorion kautta. Tavoitteena on etäterveydenhoitomahdollisuus koko maassa. »» Käynnistetään kokeiluhanke teknologiapalvelutalosta, jossa robotit osallistuvat hoitotyöhön ja digitaalisia palveluja käytetään hoidon tukena sekä toimintakyvyn ja sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen. »» Raivataan esteet esimerkiksi hoidon ja tutkimuksen yhdistämiseltä. Muutetaan lähtökohdaksi, että potilas on käytettävissä tutkimustoimintaan, ellei hän itse varta vasten tätä kiellä (Tanskan malli). »» Edistetään julkista sektoria innovatiivisilla palveluhankinnoilla, jolloin tavoitteena on parempaa hoivaa teknologian avulla edullisimmilla kustannuksilla. »» Julkista innovaatiorahoitusta kohdennetaan käyttäjälähtöisten palveluiden kehittämiseen. »» Rivakoitetaan sähköisen potilastietoarkiston etenemistä »» Mahdollistetaan henkilökohtaisten terveystietojen ja potilasasiakirjojen sujuva yhteiskäyttö tutkimustarkoituksiin. »» Annetaan jokaiselle kansalaiselle hallinta kaikkiin omiin tietoihinsa, joita syntyy julkisella sektorilla ja mahdollisuus käyttää tietoja myös eri palveluntarjoajien palveluissa (ns. mydata -konsepti). »» Käynnistetään radikaaleihin terveysläpimurtoihin perustuvia tutkimusohjelmia, joissa pyritään kansainväliseen vahvaan edelläkävijyyteen. Otetaan esimerkiksi tavoitteeksi, että Suomessa elävät ensimmäiset 150 vuoden eliniän saavuttavat ihmiset ja ensimmäiset tietoisuuden ja keinoälyn yhdistävät ihmiset. »» Ehkäistään vanhusten yksinäisyyttä sosiaalisen median avulla. »» Valjastetaan teknologia sosiaalisten ongelmien ratkomiseen, esimerkiksi luomalla digipalveluita päihde- ja elämänhallintaongelmallisille. »» Yhdistetään teknologia ja sosiaaliset innovaatiot ja houkutellaan alan toimijoita kilpailulla parhaasta uutta teknologiaa hyödyntävästä sosiaalisesta innovaatiosta. »» Kehitetään yksilöityä terveydenhoitoa eli lisätään diagnostiikan merkitystä hoidossa. »» Valjastetaan teknologia sosiaalisten ongelmien ratkomiseen, esimerkiksi luomalla digipalveluja päihde- ja elämänhallintaongelmallisille. TEKNOLOGIA TULEE mullistamaan hoitoa ja hoivaa. Ko- konaisia työvaiheita tulee jäämään pois, ja palvelut virtaviivaistuvat ja tulevat vaikuttavimmiksi. Seurauksena on enemmän terveyttä ja hyvinvointia. Uudet palvelut muuttavat myös kansalaisten roolia passiivisesta hoidettavasta aktiiviseksi oman hyvinvoinnin ylläpitäjäksi ja jopa oman sairauden hoitajaksi. ”Uudet palvelut muuttavat myös kansalaisten roolia passiivisesta hoidettavasta aktiiviseksi oman hyvinvoinnin ylläpitäjäksi ja jopa oman sairauden hoitajaksi.” CASE. TULEVAISUUDEN palvelutalo on täynnä teknolo- giaa. VTT ja Vivago ovat kehittäneet älyrannekkeen, joka lähettää hoitajalle tietoa käyttäjän liikkeistä. Moottoroitu sänky auttaa pääsemään ylös. Facebook helpottaa yhteydenpitoa ystäviin ja sukulaisiin. Lääkeautomaatti annostelee oikean määrän lääkkeitä. Oma kotirobotti muistuttaa lääkkeidenottoajasta ja pelaa muistipelejä ikääntyneen kanssa. Robotin kautta saa myös etäyhteyden lääkäriin. Kaikki laitteet on kytketty yhteiseen tietojärjestelmään, joka kerää tietoa ja auttaa hoitohenkilökuntaa. 9 BIGDATAN GLOBAALI SOLMUPISTE - AVOIMEN, KARTTUVAN JA JAETUN TIEDON MAA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Maailmassa luodaan enemmän tietoa ja sisältöä kuin koskaan ennen, 2,5 triljoonaa tavua joka päivä. Dataa kertyy monista lähteistä: julkisista, yrityksistä, sähköisestä kirjeenvaihdosta, sosiaalisesta mediasta ynnä muista. »» Luodaan kansallinen sähköinen yleiskirjasto, jossa kaikille suomalaisille on kirjoja tarjolla e-kirjoina. »» Nostetaan yhdessä yksityisten kumppanien kanssa Suomi Big Datan tutkimuksen ja data scientist -koulutuksen kärkimaaksi muun muassa ohjaamalla tähän strategisen tutkimuksen rahaa. Yliopistot otetaan mukaan kehityksen vetureiksi. NYKYÄÄN JOKA päivä tuotetaan yhtä paljon informaatio- »» Jatketaan ja kiihdytetään julkisen datan vapauttamista. Hankitaan tietokantoja ulkomailta ja vapautetaan ne yleiseen käyttöön. »» Luodaan avoimen datan ekosysteemi ja keskitetään julkisia tietovarantoja. »» Kannustetaan kansalaisia avoimeen tiedonvälitykseen ja ammatillisten tietojensa digitalisointiin. Esimerkiksi vahvistetaan suomenkielisen Wikipedian ja muiden avoimien tiedonjakoalustojen asemaa ja parannetaan niiden laatua. »» Varmistetaan osaajat mm. muuntokoulutuksen avulla ja otetaan BigDatan opintoja mukaan koulutusohjelmiin ja – ympäristöihin. »» Pidetään datakeskukset alennetussa sähköveroluokassa ja sähkön hinta ylipäätään kilpailukykyisenä. »» Annetaan jokaiselle kansalaiselle hallinta kaikkiin omiin tietoihinsa, joita syntyy julkisella sektorilla ja mahdollisuus käyttää tietoja myös eri palveluntarjoajien palveluissa. ta kuin ihmiskunta tuotti yhteensä 2003 asti. Tässä datavirrassa piilee valtavia mahdollisuuksia. Yhä useampi palvelu pohjautuu ohjelmistoille ja tiedolle, joiden koti löytyy datakeskuksista. Tiedon pohjalta syntyy mahdollisuus tuottaa aivan uudenlaisia palveluita ja sovelluksia. Massatieto eli Big Data ja siihen liittyvät sovellukset ovat maallemme yksi uusi vientituotealue. Sen avulla saadaan asiakaslähtöisempiä ja tehokkaampia palveluita, sekä parempaa tietoa päätöksentekoa varten. Big data avaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ymmärtää maailmaa ja ihmistä. CASE. YHDYSVALLOISSA tehdyn tutkimuksen mukaan potilaista kerätty data vähentää kustannuksia. Massadatan ja algoritmien avulla voidaan tunnistaa palveluita eniten käyttävät asiakkaat ja vaikuttaa heidän hoitoonsa. Potilaiden hoito tulee myös yksilöllistymään eri tietolähteitä yhdistämällä. Tänä päivänä esimerkiksi masennusta hoidetaan usein väärillä lääkkeillä, koska lääkkeiden yksilöllisten vaikutusten ennakoiminen on vaikeaa. Yhden lääkkeen vaikutusten seurantaan menee noin puoli vuotta, minkä vuoksi masennusta sairastava voi pahimmillaan syödä kuukausia väärää lääkettä. Oikeanlaisen ja määrältään optimaalisen lääkityksen nopeamman löytymisen lisäksi teknologian kehitys mahdollistaa esimerkiksi masennuksen hoidon elektronisten implanttien avulla. ”Massatieto eli Big Data ja siihen liittyvät sovellukset ovat maallemme yksi uusi vientituotealue” 10 HUIPPUTUTKIMUKSEN RESURSSIT JA RAKENTEET TEKNOLOGIAA EDISTÄVIKSI Teknologian kuluttajille ja yrityksille käyttökelpoiset käytännön sovellutukset syntyvät yrityksissä, mutta pohjana ovat syvä perustutkimus ja vahva akateeminen soveltava tutkimus. Usein teknologiayrityksiä syntyy kaupunkeihin, joissa on teknillinen yliopisto. Parhaita tuloksia saadaan aikaan, kun yliopistojen ja yritysten vuorovaikutus on elävää ja tiivistä. Suomen tulee vahvistaa huippututkimuksen edellytyksiä tuottaa uutta teknologiaa yritysten sovellettavaksi. CASE. Maailmankuulu Massachusetts Institute of Techno- logy eli MIT on lukuisten arvioiden mukaan maailman paras teknillinen yliopisto. Siellä on kehitetty valtava määrä nykyisin käyttämästämme teknologiasta aina tietojenkäsittelytieteen perustasta synteettiseen penisilliiniin. MIT on tuottanut 81 Nobel-palkittua. Huipputulokset vaativat huippuresursseja: MIT houkuttelee huippututkijoita ympäri maailman, maisteriohjelmien opiskelijoista 44 % on kansainvälisiä opiskelijoita ja vuosittainen tutkimukseen käytetty summa on yli 700 miljoonaa dollaria. MIT tekee ”Parhaita tuloksia saadaan aikaan, kun yliopistojen ja yritysten vuorovaikutus on elävää ja tiivistä” laajaa yhteistyötä sekä yritysten että Yhdysvaltojen valtion kanssa - mutta myös kilpailijoidensa, muiden teknillisten yliopistojen. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Tiivistetään voimakkaasti yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä ja kannustetaan myös rakenteiden yhdistämiseen. »» Lisätään tutkimusinfrastruktuurien ja henkilöstön yhteiskäyttöä. »» Lisätään teknologiatutkimuksen resursseja merkittävästi sekä perus- että soveltavassa tutkimuksessa. »» Vähennetään tutkijoiden ja professorien hallinnollinen taakka minimiin. »» Parannetaan tutkijan uran houkuttelevuutta. Kaikkien yliopistojen tulisi ottaa käyttöön Tenure track. »» Nostetaan koulutusmääriä teknisillä aloilla. Siirretään koulutuspaikkoja muilta aloilta teknisille aloille. »» Parannetaan Millennium-palkinnon tunnettuutta maailmalla ja houkutellaan huippututkijoita Suomeen. »» Tiivistetään yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkkoa. »» Mahdollistetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö esimerkiksi tukipalveluiden osalta. »» Lisätään Suomen Akatemian ja TEKESin yhteistyötä esimerkiksi yhteisten strategisten ohjelmien ja henkilökierron kautta. »» Parannetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteyttä erityisellä ”liiketoimintaa tutkimuksesta” – ohjelmalla. »» Luodaan erityisiä tutkimuksen kaupallistamiseen tähtääviä tohtorikoulutusohjelmia. 11 ROBOTIIKAN KAUPALLISTAMISEN EDELLÄKÄVIJÄAMAA Robotit ja automatisaatio tulevat muuttamaan merkittävästi elinkeinoelämää ja työpaikkarakennetta. Esimerkiksi jopa 47 prosenttia USA:n työpaikoista korvautuu seuraavan 20 vuoden kuluessa roboteilla. Robotit korvaavat monenlaista suorittavaa ja rutiininomaista työtä. tuloaan. Nyt on jo kehitetty robotteja siivoustehtäviin, letunpaistoon sekä terveyden- ja vanhustenhoitoon. Ei ole kaukana, että tavaratalosta voi ostaa itselleen oman kotiapulaisen, joka hoitaa siivoustyön. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Laaditaan oma strategia toimenpiteineen robotisaatiolle ja automatisaatiolle, jotta tunnistetaan keskeisen alueet, joiden avulla julkinen sektori voi toimia uuden teknologian tulon mahdollistajana. »» Käynnistetään kokeiluhanke kuskittomien autojen liikenteestä. »» Käynnistetään kokeiluhanke automatisoidusta postinjakelusta. »» Päivitetään lainsäädäntö vastaamaan robotiikan mahdollistamia palveluja. Luodaan ketterä järjestelmä, jolla uudet teknologiat voidaan nopeasti ottaa huomioon lainsäädännössä. »» Edistetään robotiikkaklusterin syntyä kokoamalla alan toimijat kansalliseksi verkostoksi ja tukemalla olemassa olevia verkostoja. »» Ohjataan Millenium-palkinto tiettyinä vuosina robotiikkaan liittyvään tutkimukseen. Palkinnon yhteyteen luodaan järjestely, jolla kaikille kilpailuun osallistuneille tarjotaan kaupallistamismahdollisuus Suomessa. ROBOTISAATIO ja automatisaatio ovat korkean tuotta- vuuden takaajia, jolloin halpatyömaiden hintakilpailuetu voidaan voittaa. Näin mahdollistuu teollisuuden paluu takaisin Suomeen. Palaava työ ei ole kuitenkaan samaa kuin ennen, vaan korkean tuottavuuden ammatteja, jotka vaativat aivan toisenlaista osaamista kuin aiemmin. SELVÄÄ ON, että vanhoja ammatteja katoaa ja uusia tulee tilalle. Tulevaisuudessa on aloja, ammatteja ja tehtäviä, joita emme tänä päivänä osaa vielä edes kuvitella. Teollinen internet tulee mullistamaan koneiden vuorovaikutuksen keskenään. Koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin asennettavat älykkäät sensorit sekä niiden tuottama data mahdollistavat valmistavalle teollisuudelle uudenlaisia toimintatapoja ja malleja niin tuotantoon kuin itse liiketoimintaakin. Älykkäiden sensorien avulla voidaan kehittää myös täysin uudentyyppisiä tuotteita. AUTOMATISAATIO ja robotisaatio etenevät kovaa vauh- tia kaupassa ja teollisuudessa sekä ottavat ensi askeleita palveluissa. Esimerkiksi SOK automatisoi varastonsa lähes kokonaan. Suuret varastot automatisoidaan; uuden ajan varastotyöt tehdään kuljettimilla ja roboteilla. Raskaat, yksitoikkoiset ja vaaralliset suorittavat työt korvautuvat pikkuhiljaa koneilla lähes kokonaan. Teollisuudessa robotit ovat jo korvanneet manuaalista työtä pidemmän aikaa. Vuonna 2013 maailmassa oli 1,4 miljardia teollisuusrobottia. Lisäksi palvelurobotit tekevät ”Robotit ja automatisaatio tulevat muuttamaan merkittävästi elinkeinoelämää ja työpaikkarakennetta.” 12 CLEAN TECHIN, UUSIUTUVAN ENERGIAN JA ÄLYKKÄIDEN ENERGIAJÄRJESTELMIEN SEKÄ BIOTALOUDEN SUURVALTA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Aikamme kiistatta suurimpia haasteita on ihmiskunnan kestävä suhde ympäristöön. Teknologia on tämän haasteen aiheuttanut lisäämällä mahdollisuuksiamme vaikuttaa ympäristöömme. Teknologia on myös keskeisin avain sen ratkaisussa. Suomen tulee osallistua ympäristövastuun kantamiseen kehittämällä clean techin, uusiutuvan energian, älykkäiden energiajärjestelmien sekä biotalouden ratkaisuja. Niissä on myös valtava kaupallinen potentiaali, sillä vihreä talous on globaali megatrendi. »» Sujuvoitetaan biotalouden, clean techin ja uusiutuvan energian hankkeiden lupamenettelyjä. »» Suunnataan kansalliset yritystuet tukemaan entistä vahvemmin puhtaan teknologian ratkaisuja. »» Käynnistetään jatkossakin demonstraatiohankkeita clean techissä ja uusiutuvassa energiassa. »» Tuetaan tapauskohtaisesti metsäteollisuuden muuntumista monipuoliseksi biotuotetaloudeksi. Tukimuotoja ovat esimerkiksi t&k&i -tuet että investointituet. Pidetään huolta biotuotetalouden tarvitsemasta infrastruktuurista. »» Lanseerataan World Cleantech -palkinto (esim. 1 miljoona euroa) kansainvälisen liiketoimintasuunnitelmakilpailun voittajalle. Tarjotaan jokaiselle kilpailuun osallistuneelle mahdollisuus kaupallistaa konsepti Suomessa. »» Järjestetään Suomessa cleantech-huippukokous Global Cleantech Summit. »» Nimetään cleantech-lähettiläät yli sataan maahan vuoteen 2015 mennessä. »» Luodaan Suomeen käyttäjälähtöinen, joustavampi ja älykäs energiamarkkina. »» Keskitetään voimat tietyn alueen nostamiseksi maailmanluokan clean techin ja uusiutuvan energian lippulaivaksi, jonka kautta esitellään suomalaisia ratkaisuja ja edistetään vientiä. »» Jatketaan ja vahvistetaan hiilineutraalit kunnat-ohjelmaa (HINKU) »» Pidetään huolta Suomen luonnonvaroista ja biomassan riittävyydestä. »» Edistetään clean tech -tuotteiden ja uusiutuvien polttoaineiden kysyntää EU:n energia- ja ympäristövaatimuksiin vaikuttamalla sekä kansallisin säädöksin. CASE. Suomalainen Zen Robotics kehittää huippumo- derneja jätteenlajittelurobotteja. Koneet on varustettu maailman kehittyneimmällä kappaleentunnistusteknologialla, ja robottikädet poimivat erilaisia jätekappaleita väsymättä ja ripeämmin kuin yksikään ihminen. Zen Roboticsin palveluksessa on tukku tekniikan sekä tekoälyn tohtoreita ja rahoittamassa on kansainvälisiä korkean teknologian pääomasijoittajia. Markkinat ovat globaalit, ja yhtiön robotit lajittelevat maailmaa puhtaammaksi siellä, missä tarvitaan. ”Aikamme kiistatta suurimpia haasteita on ihmiskunnan kestävä suhde ympäristöön” 13 TOIMIVAT, EU-LAAJUISET DIGIMARKKINAT Digitaaliset tuotteet kuten musiikki, e-kirjat, elokuvat, pelit ja ohjelmat tulevat muodostamaan yhä suuremman osan kulutuksesta tulevaisuudessa. Nämä tuotteet vaativat uudenlaisen liiketoimintaympäristön, mutta niissä on valtava potentiaali. Euroopassa on nimittäin huomattavasti luovaa osaamista. Tällä hetkellä EU:lla ei kuitenkaan ole toimivia digimarkkinoita, vaan pirstaleinen, kansallisten järjestelmien verkko. EU-laajuiset digimarkkinat on viipymättä luotava. Toimivat sisämarkkinat ovat myös kuluttajan etu: valikoima paranee ja käyttö on yhtä helppoa koko EU-alueella. EU-maissa, sillä yhtiö joutui neuvottelemaan erilliset sopimukset eri maiden tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Pitkään tietyn maalainen musiikki ei kuulunut toisissa maissa. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Ajetaan digitaloutta EU:n elinkeinopolitiikan prioriteetiksi. »» Varmistetaan, että ulkomainen verkkokauppa toimii samoin ehdoin kuin kotimainen. »» Ajetaan EU:hun yhtä järjestelmää, jossa tekijänoikeuksien ostaminen digitaalisia palveluita tarjoavalle yritykselle on hallinnollisesti helppoa ja tarjonnaltaan monipuolista. Kuluttajien näkökulmasta markkinoiden pitää toimia luotettavasti niin, että kuluttajan ei tarvitse kuluttajansuojan tai maksujen luotettavuuden vuoksi välittää siitä, missä maassa palveluita tarjoava yritys toimii. »» Synnytetään EU:n alueelle yhteinen sähköinen tunnistautumisjärjestelmä. »» Taistellaan piratismia ja kyberrikollisuutta vastaan myös EU:n tasolla. CASE. RUOTSALAINEN musiikkipalvelu Spotify on mul- listanut musiikin kuluttamisen. Spotifyssa musiikkia kulutetaan kuin palvelua, eikä kappaleita osteta itselle yksittäin vaan kuuntelusta maksetaan kiinteä kuukausihinta. Spotify on arvostettu yli miljardin dollarin arvoiseksi. Sillä on 60 miljoonaa käyttäjää. Spotifylle meni kuitenkin viisi vuotta, ennen kuin sitä pystyi käyttämään kaikissa 14 KESKEINEN INFRASTRUKTUURI KUNTOON Tietoverkkojen ja digitalisoitumisen alkuaikoina Suomi oli ennakkoluuloton edelläkävijä uusien teknisten ratkaisujen kokeilemisessa. Teknologia on kehittynyt voimakkaasti, tietotekniset ratkaisut ovat mukana yhä useammalla elämän osa-alueella ja tiedetään, että palveluja sähköistämällä voidaan saada merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. kopuolella tällaisia sitovia velvoitteita ei ole ja näin datakatkokset voivat kestää viikkojakin. Suurista keskuksista kaukana olevat alueet voisivat yrityksiä houkutellessaan hyödyntää kilpailuvalttina esimerkiksi edullisempia asumis- ja liiketilakustannuksiaan. Epäluotettavien ja nopeutensa puolesta riittämättömien tietoliikenneyhteyksien takia nämä ja monet muut maakuntien mahdollisuudet voivat jäädä pahimmassa tapauksessa kokonaan hyödyntämättä. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET SUOMEEN ON rakennettava sellainen palveluinfra- struktuuri, että jokaisella kansalaisella on mahdollisuus käyttää palveluita verkon kautta. Verottajan ja muiden viranomaisten tietojärjestelmiä on kehitettävä siten, että ihmisten ja yritysten tiedot prosessoidaan reaaliaikaisesti ja paperin käytöstä voidaan luopua. CASE: MONILLE alueille Suomessa on vaikea saada lainkaan kunnollisia verkkoyhteyksiä. Vaikka julkisia palveluita on sähköistetty, moni ei voi niitä hyödyntää huonojen yhteyksien takia. Tietoverkon toiminta on tärkeää lukuisille kansalaisille, mutta sen toimitusvarmuuteen liittyvä tekniikka ja lainsäädäntö eivät vastaa esimerkiksi sähköverkon toimitusvarmuuteen liittyvien ratkaisujen ja lainsäädännön tasoa. Verkkoyhtiöt on velvoitettu korjaamaan sähkökatkot tietyn ajan kuluessa, mutta tietoverk- »» Saatetaan yhtenäisen kansallisen palveluarkkitehtuurin rakentaminen loppuun. »» Rakennetaan yritysten reaaliaikaisen talouden vaatima infrastruktuuri (RTE). »» Toteutetaan automatisoidun älyliikenteen kokeilut sekä tavara- että henkilöliikenteen osalta. »» Vahvistetaan mobiilia ja kiinteiden linjojen infrastruktuuria »» Myönnetään toimiluvat 3GHz alueille korkeakouluille ja yrityksille »» Vauhditetaan valokaapeleiden rakentamista uusilla kevyemmillä ratkaisuilla kuten mikro-ojituksella. »» Edistetään Jäämeren kaapelin toteutumista. »» Huolehditaan Itämeren kaapelin toteutumisesta. 15 VALVEUTUNEET DIGIKANSALAISET Maailma on enenevässä määrin digitaalinen. Se tarkoittaa myös, että isompi osa kansalaisuudesta siirtyy verkkoon: sosiaalinen kanssakäyminen, tiedonhankinta, vaikuttaminen ja niin edelleen. Samalla myös ihmiselon synkemmät puolet, kuten harhaanjohtaminen, huijaukset, rikollisuus ja kiusaaminen yleistyvät. Myös informaatiota on saatavilla ja tarjolla ihmiselle täysin epäluonnollisen paljon. Kaikki tämä edellyttää uudenlaisia kansalaistaitoja, aivan kuten aikanaan demokratian ja joukkotiedotusvälineiden kehitys edellytti. CASE. TIETOYHTEISKUNTA edellyttää uudenlaisia luku- taitoja. Peruskouluopetukseen onkin lisätty verkko-, media-, ja informaatiolukutaidon hallintaa. Verkon hyödyntäminen täysimääräisesti edellyttää erilaista kriittisyyttä kuin aiemman painetun materiaalin. Painetun materiaalin tarkastaa jokin enemmän tai vähemmän uskottava taho, kun taas verkkoon kuka tahansa voi tuottaa materiaalia - joka voi olla virheellistä joko vahingossa tai tarkoituksella. Myös erilaiset lukustrategiat saattavat olla tarpeen, sillä materiaali verkossa ei usein ole lineaarista vaan linkitettyä, jolloin tietoa ei esitellä yhtä suunniteltua reittiä pitkin vaan enemmänkin verkostona. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET »» Toteutetaan digikansalaisuusprojekti, jossa nostetaan vahvasti julkiseen keskusteluun hyvä digikansalaisuus ja netiketti. »» Lisätään hyvän digikansalaisuuden opetusta peruskouluun, toiselle asteelle ja armeijaan. »» Ehkäistään verkkokiusaamista erityisellä ”Älä kiusaa netissä”-kampanjalla. 16 MAAILMAN TIETOTURVALLISIN MAA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Ihmisten elämään ja yhteiskunnan toimintaan liittyvien asioiden hoitaminen tietotekniikan avustuksella ja tietoverkkojen välityksellä kasvaa koko ajan. Esimerkiksi valokuvat, reseptit, yrityksien asiakastiedot ynnä muut - lähes kaikki syntyvä uusi tieto - tallennetaan digitaalisessa muodossa tietokoneelle tai verkon pilvipalveluihin. »» Resursoidaan poliisin kyberturvallisuusyksikköjä ja lisätään poliisiammattikorkeakoulussa kyberrikollisuuden torjunnan opintoja. »» Luodaan alan ammattilaisista reserviläisistä erityinen kyberpuolustukseen erikoistunut kyberpataljoona, jolla nostetaan Suomen kyberpuolustuskyky maailman parhaaksi 2020 mennessä. »» Muutetaan kansainvälisen oikeuden puitteissa kansallista lainsäädäntöä siten, että puolustusvoimat ja poliisi voivat suorittaa ennaltaehkäiseviä kyberoperaatioita ulkomailla Suomen kyberturvallisuuden lisäämiseksi. »» Lisätään tietoisuutta Viestintäviraston Tietoturvaoppaasta ja jaetaan se kaikkiin kotitalouksiin. »» Lisätään tietoturvakoulutuksen määrää kaikilla koulutusasteilla. »» Toteutetaan tietoturvatietoisuuskampanja, jossa vuoden aikana pidetään tietoturvaa laajasti esillä julkisessa keskustelussa. TIETOTEKNIIKAN ja tietoverkkojen luonteen vuoksi verkossa oleviin tallenteisiin ja järjestelmiin voidaan kohdistaa massiivisia hyökkäyksiä, joilla pyritään varastamaan tallennettua tietoa tai häiritsemään järjestelmien toimintaa. Yhä useammin tällaiset hyökkäykset tehdään ammattirikollisten toimesta. Kyberhyökkäysten merkitys valtioiden välisissä konflikteissa on myös kasvanut voimakkaasti. Suomella on oltava käytössä maailman parhaat työvälineet ja osaaminen jotta uhkia vastaan voidaan varautua, ne voidaan torjua ja tarvittaessa ennaltaehkäisevin toimin estää ne kokonaan. CASE: Haittaohjelman tartuttaminen älypuhelimeen tai tietokoneeseen on kyberrikollisten yleisesti käyttämä menetelmä. Sähköpostin lähettäjätiedot on helppo väärentää, ja haittaohjelma tarttuu usein omaan laitteeseen, kun tutulta tai luotettavalta näyttävältä taholta tulleessa sähköpostissa ollut liitetiedosto avataan. Haittaohjelma hyödyntää laitteen käyttöjärjestelmän virheitä ja asentaa itsensä salaa laitteeseen. Tämän jälkeen puhelinta tai tietokonetta voidaan etähallita, kuunnella sen ympärillä käytävää keskustelua ja varastaa kaikki tallennettu tieto. Monesti haittaohjelman tekijöitä kiinnostavat luottokorttitiedot ja pankkitunnukset, joiden käyttöä haittaohjelmalla voi vakoilla. Rikolliset hyödyntävät varastettuja luottokorttitietoja esimerkiksi ostamalla verkkokaupoista suuria määriä tavaraa uhrin lukuun. ”Suomella on oltava käytössä maailman parhaat työvälineet ja osaaminen jotta uhkia vastaan voidaan varautua, ne voidaan torjua ja tarvittaessa ennaltaehkäisevin toimin estää ne kokonaan.” 17 TEKNOLOGIAOSAAVIMMAT KOULULAISET JA SENIORIT TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Matkalla kohti teknologiamaiden kärkeä tulee kiinnittää erityistä huomiota kahden erityisryh- »» män osaamiseen: lasten ja senioreiden. Aikuisilla on valmiuksia oppia monia asioita itse. Lisätään ohjelmoinnin ja teknologiaopetuksen määrää peruskoulussa radikaalisti. »» Huolehditaan opetushenkilökunnan kyvykkyydestä opettaa uusin menetelmin ja uutta teknologiaa hyödyntäen oppiaineesta riippumatta. »» Toteutetaan laaja hanke, jossa senioreiden teknologia- ja digivalmiuksia parannetaan muun muassa koulutuksella ja vertaistuella. »» Laaditaan koulu- ja opiskelutehtävät enemmän perustumaan oikeaan tietoon, tietokantoihin ja dataan peruskoulusta lähtien. Opiskelijat voisivat esimerkiksi analysoida tilastotietoa ja laatia Wikipedia-artikkeleita, jotka tarkastetaan yhdessä tieteellisten kriteerien mukaan. »» Nostetaan Suomi opetusteknologian kärkeen – ”Suomi älykkään oppimisen koti”. Käynnistetään koulukokeilu, jossa käytetään ainoastaan sähköisiä oppimisvälineitä. Kustannetaan yhdessä yksityisen sektorin kanssa tabletit kaikille Suomen koululaisille. »» Panostetaan erityisesti matemaattisten aineiden ja luonnontieteiden osaamiseen. »» Yhdistetään käden taidot ja teknologia nykyistä paremmin. Siirretään teknisen työn opetuksen painopistettä oikeisiin menetelmiin, kuten esimerkiksi tietokoneavusteisen suunnittelun (CAD) ja 3D-tulostuksen opetukseen. »» Laaditaan erityinen, päivitettävä ja joka vuosi jokaiselle 65-vuotiaalle annettava teknologia- ja digiopas, jolla parannetaan teknologia- ja digivalmiuksia. Rakennetaan verkkokoulutuspaketti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, jossa hauskalla tavalla voi oppia miten voi hyödyntää internetin palveluita. TULEVAISUUDEN KOULUSSA teknologia on oleellinen osa opetusta kahdella tavalla. Ensinnäkin kouluissa opitaan tulevaisuuden taitoja, jotka antavat edellytyksiä toimia aivan uudenlaisissa ammateissa. Toiseksi pedagogiikka ja teknologian hyödyntäminen muuttavat opetusta. Nippelitiedon osaamisesta siirrytään soveltamaan ja käyttämään tietoa. Pelillisyyden lisääminen opiskeluun tuo uusia mahdollisuuksia etenkin sellaisille oppilaille, joita perinteiset oppimistavat eivät ole saaneet mukaansa. Oppiminen on tulevaisuudessa hauskaa ja iloa tuottavaa. Seniorit jäävät helposti teknologian kehityksen virrasta sivuun, joten heidän osaamiseensa on panostettava. Senioreilla on vähintään yhtä paljon hyödyttävää teknologiasta kuin muillakin. CASE. Kolmiulotteisessa virtuaaliavaruudessa peruskou- lulainen kulkee planeetalta toiselle. Hän oppii kuin vahingossa planeettojen nimet ja koot sekä etäisyydet toisistaan. Robotiikka tulee tutuksi Espoon Koulumestarin koululaisille, kun koululaiset rakentavat oman näköisensä robotin ja ohjelmoivat sen. Roboteilla leikkimällä tulee opittua ohjelmointia, ongelmanratkaisukykyä ja loogista päättelykykyä sekä korjaamaan työtään. Tulevaisuutta on älykäs oppiminen sovelluksineen. Lähteitä ja lisälukemista Valtioneuvoston strategia cleantech-liiketoiminnan edistämisestä (TEM 2014) Suomen biotalousstrategia (MMM 2014) Valtioneuvoston periaatepäätös aineettoman arvonluonnin kehittämisohjelmasta (TEM 2014) Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia (TEM 2014) 21 polkua kitkattomaan Suomeen (TEM 2013) Teollisuus osana elinvoimaista elinkeinorakennetta - Ehdotus uudistuvan teollisuuden toimintaohjelmaksi (TEM 2013) Maailma digitaalisessa murroksessa (Männistö & Kauma 2013) Palvelut ja tiedot käytössä - Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012 – 2020 (VM 2013) Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut (TuV 2013) Investointeja Suomeen (BCG 2012) Suomi osaamispohjaiseen nousuun - Tutkimus- ja innovaatiopolitiikan toimintaohjelma (OKM/TEM 2012) Maabrändityöryhmän raportti (2010) Metsät ja metsäosaaminen Suomen vahvuutena (TuV 2008) Tulevaisuus tehdään nyt - Kokoomuksen tutkimus- ja tiedepoliittinen raportti (Matikainen-Kallström 2007) Terveydenhuollon tulevaisuus (TuV 2006) KOKOOMUKSEN EDUSKUNTARYHMÄ 2015