Lauri Thurénin alustus. Kanava 11

Vertaukset, kreiat ja ihmekertomukset
SAARNAN POHJANA
Helsingin hiippakunnan synodaalikokous 28.9.2010 @ 14 ja 1630
Lauri Thurén, eksegetiikan professori, UEF
Saarnaa valmistaessaan pappi saa eteensä usein kolmenlaisia evankeliumitekstejä. Niitä tulisi ensin
ymmärtää itse ja sitten soveltaa toisia(kin) varten. Tässä pajassa keskitymme ensimmäiseen
tehtävään. Kysymys on papin ydinosaamisesta.
Kirkollinen perinne isistä ja reformaattoreista lähtien on ripustanut näihin teksteihin omaa
teologiaansa. Historiallis-kriittinen eksegetiikka on nähnyt ne raaka-aineena historiallisen
Jeesuksen/evankelistan etsimisessä. Joskus tuntuu, että lapsi on hulahtanut pesuveden mukana:
Vertausten, kreiojen ja ihmekertomusten oma sanoma on hukkunut myöhempien aikojen tarpeiden
alle.
Uusi eksegetiikka, joka ammentaa modernista kirjallisuustieteestä ja retoriikasta, tulee apuun.
Tarkoitus on lukea näitä kertomuksia tekstitasolla. Unohdetaan hetkeksi dogmatiikka, hengelliset
sovellukset, fiktiiviset ”historialliset” hahmot. Katsotaan, miten nämä kertomukset toimivat sinällään.
Kirjallisuustiede antaa käyttöömme käsitteitä kuten tekstin sisäinen kertoja ja sisäisyleisö.
Narratiivisuudesta opimme, että tarinalla on oma kaarensa. Retoriikasta opimme, että kertomuksella
pyritään vaikuttamaan yleisöön; ei se ole opinkappaleiden staattista esillepanoa.
Näin kohtaamme kertoja-Luukkaan ja kertoja-Jeesuksen, jotka ovat todellisia hahmoja tekstissä.
Kohtaamme myös todellisen yleisön (esimerkiksi fariseukset ja kirjanoppineet). Näiden sinänsä
kiinnostavat ”historialliset” vastineet saavat nyt odottaa. Vasta kun näemme, miten kertomus toimii
omilla ehdoillaan, myös opilliset ja historialliset kysymykset saavat asiallisempia vastauksia. Kysymme
siis yksinkertaisesti: Mitä kehyskertomuksen Jeesus halusi saada aikaan kuulijoissaan, jotka myös
esiintyvät tuossa kehyksessä?
Tehtävä ei olekaan helppo, niin läpikotaisin olemme dogmaattisen ja historiallisen ajattelun
hapattamia. Ainakaan eksegetiikan ammattilaiset eivät juuri ole kyenneet lukemaan näitä tekstejä
niin kuin ne on painettu. Mutta yritetään!
Annan käytännön vinkkejä siihen, miten vertauksia ja kreioja voisi ymmärtää oikein. Ihmeistäkin
voidaan puhua.
TILANNE HALTUUN
Jeesus ei kertonut vertauksiaan muuten vain. Ne on aina tarkoitettu johonkin tilanteeseen, ne on
kerrottu eläville ihmisille, joiden ajatuksiin ja käytökseen Jeesus pyrki vaikuttamaan. Vertausta
lukiessa tulisi aina miettiä sen alkuperäistä tilannetta. Näin helpolla tavalla kuka tahansa voi oivaltaa
niiden sisällön uudella tavalla. Vertauksista ei kannata etsiä mitään mystistä tai ihmeellistä tasoa.
Niiden ensimmäiset vastaanottajat kuulivat ne korvillaan yhden kerran. Hämäräperäinen tai turhan
syvällinen jaarittelu ei olisi sanonut tuolloin mitään. Siksi terve cityjärki on vertausta tulkitessa
tarpeen.
Samalla on hyvä muistaa, ettei vertausten tarkoitus ollut vain havainnollistaa tai elävöittää jotakin
teologista asiaa. Jeesus ei kertonut vertauksia siksi, että hänen sanomansa olisi helpompi ymmärtää.
Päinvastoin. Tarkoitus oli, ettei Jumalan valtakunnan salaisuutta niin vain tajuttaisi, Mark. 4:12.
Vertaukset ovat kuin suljettuja ovia. Perinteiselle raamatunselitykselle ovet jäävätkin kiinni. Se kun oli
kiinnostunut vertausten historiasta ja kuvitelluista kantamuodoista. Itse tarinat ja niiden
vastaanottajat jäivät vähemmälle huomiolle. Nyt uusi tutkimus tarjoaa avaimia näihin vanhoihin
oviin.
On hyvä asettua Jeesuksen alkuperäisen kuulijan asemaan, unohtaa aiemmin kuullut hienot selitykset
ja antaa tekstin itsensä puhua. Opetan teille kaksi helppokäyttöistä työkalua, joiden avulla
ymmärrätte Jeesuksen vertauksia – ja monia muitakin Raamatun kertomuksia – paremmin kuin
kahdeksan eksegeettiä kymmenestä. Nämä välineet nousevat yleisen kirjallisuudentutkimuksen
työkalupakista.
SANOMA TULEE LOPUSSA JA SE YLLÄTTÄÄ
Ensimmäinen oivallus on tämä: Vertauksella ja kreialla on samanlainen rakenne kuin vitsillä. En
tarkoita että ne olisivat vitsejä, päinvastoin. Mutta samalla tekniikalla toinen saa ihmiset nauramaan,
toinen ymmärtämään jotakin tärkeää.
Muistele jotakin hyvää vitsiä jonka olet kuullut. Tarina alkaa odottavissa tunnelmissa, matkan varrella
tulee jo lievää tirskahtelua, mutta vasta aivan lopussa tulee yllättävä lause joka räjäyttää yleisön
nauramaan. Stand-up -koomikot käyttävät siitä nimitystä punch line. Tästä voisi piirtää vaikka hienon
kaavakuvan. Miten vitsi menee pieleen? Jos yleisö nauraa alussa, mutta varsinaisen punch linen
kohdalla seuraa jäätävä hiljaisuus. Joko juttu oli huono tai sitten kertoja epäonnistui. Mistä me
tiedämme nauraa oikeassa kohdassa? Joku siitä että muutkin nauravat. ”Se viimeksi nauraa joka
hitaimmin ajattelee.” Mutta yleensä me vain tiedämme. Jokin sisäänrakennettu taju – ilman mitään
teoreettista koulutusta – saa meidät nauramaan juuri oikealla hetkellä. Ilman vitsin viimeistä lausetta
tarina jäisi roikkumaan ilmaan. Toisaalta pelkkä viimeinen lause ei vielä naurattaisi ketään.
Vertaus toimii aivan samalla tavalla, samoin Jeesuksesta kerrotut lyhyet tarinat. Vertaus lähtee
hitaasti liikkeelle, sitten jännitys nousee – ja lopussa tulee yllättävä kohta, joka synnyttää kuulijassaan
oivalluksen. Vertauksella on yksi sanoma, yksi tarkoitus, ja se löytyy yleensä juuri lopusta. Kun sisään
on uitettu muita merkityksiä, tuo sanoma on hukkunut. Kirkon perinteessä vertauksia on luettu
allegorisesti eli joka yksityiskohdalle on pyritty löytämään jokin hieno hengellinen merkitys. Ja sitten
itse loppuhuipennus on unohdettu. Aivan kuin vitsi joka lauseelle pitäisi nauraa. Takavuosien
raamatuntutkijatkin sortuivat samaan selittelyyn.
Joku saattaa muistaa, että näin opetti jo vanha Jülicher. Niinpä, mutta hänen omatkin selityksensä
olivat dogmatiikkaa pullollaan. Viime vuosina hän on menettänytkin suosiotaan uusallegoristen
näkökulmien noustessa esiin. Ehkäpä moderni kirjallisuustiede auttaisi.
KOLME LÄHTÖKOHTAA
Älä etsi tarinan hahmoille suoraa vastinetta uskonopista tai Jeesuksen ajan elämästä. Kukaan
hahmoista ei ole suoranaisesti Jumala, Jeesus, fariseus tai publikaani – vaikka niin usein
väitetään. Vertaus jättää aina pelivaraa, tilaa oivaltamiselle.
Vertaukseen ei saa keksiä lisää henkilöitä tai ajatuksia. Tuhlaajapoika ei katunut tekosiaan eikä
hänellä ollut pikkuveljeä. Vertausta ei saa tulkita uskonopin tai hengellisten periaatteiden
valossa.
Niiden
avulla väkevä vertaus vesitetään ja sen sanoma hukkuu.
Hyvä tarina ei selittelyjä kaipaa. Jos kuulemme jutun ruotsalaisesta, norjalaisesta ja
suomalaisesta, emme tarvitse oppituntia näiden maiden bruttokansantuotteesta tai
kulttuurielämästä. Vaikka Jeesuksen vertaukset sijoittuvat meistä etäämmälle, kyllä niitäkin
ymmärtää usein sellaisenaan, ilman yksityiskohtaista historiallista taustatietoa. Kunhan
malttaa
odottaa loppuun asti.
VIISI KYSYMYSTÄ
Kun vertauksen sanomaa etsitään, tarvitaan perussetti hyviä kysymyksiä. Näitä kannattaa kysyä
muiltakin raamatunkohdilta, niin oikea merkitys löytyy paljon helpommin. Samalla väärät tulkinnat
karisevat luonnostaan.
Kuka?
Kuka kertomuksen kertoo? Jeesus on ensimmäinen vastaus, mutta mitä merkitsee että
esimerkiksi Luukas kertoo kertomuksen uudestaan omille lukijoilleen?
Kenelle?
Keitä varten kertomus on tarkoitettu? Keihin sillä pyritään vaikuttamaan? Tämä selviää usein
vertauksen alusta. Alkuperäisinä kuulijoina olivat tietyt ihmiset. Evankelistalla on eri yleisö.
Mitä?
Kertomus tulisi lukea tarkkaan. Usein luulemme muistavamme, mitä tutussa Raamatun
kertomuksessa sanotaan. Kun sen lukee huolellisesti läpi, voi yllättyä.
Tilanne?
Vertausta
ennen
hyvä kuvitella ja pitää
kuvataan usein, missä yhteydessä Jeesus puhui. Tilanne on
mielessään.
Tarkoitus?
Jeesus ei puhunut sattumalta. Hän halusi saada aikaan jotakin alkuperäisissä kuulijoissaan,
siinä tilanteessa jossa oltiin. Miten vertaus täyttää tämän tehtävän? Kysy, mitä Jeesus oikein
tekee: puolustautuu, jakaa tietoa, lohduttaa? Entä evankelista kertoessaan vertausta
eteenpäin?
KREIOSTA SELVÄÄ
Kreia, takavuosien ’biografinen apoftegma’, on lyhyt kertomus Jeesuksesta, joka päättyy lentävään
lauseeseen. Joskus puhutaan myös anekdootista, millä ei nyt tarkoiteta koomista tarinaa. Olennaista
vain on löytää sanoma lopusta, ei allegorisoida itse tarinaa. Kuten vitsissä, tarina ilman loppulausetta
ei ole mitään, ei liioin loppulause ilman tarinaa.
Kreiat ovat usein stereotyyppisiä. Lähtötilanteessa Jeesus joutuu huolella viritettyyn ansaan:
sanoit/teit niin tai näin, aina menee väärin. Usein kyseessä on jokin varhaisjuutalaisuudessa paljon
pohdittu pulma. Jeesus ei lähde peliin mukaan toivotulla tavalla, vaan heittää pommin takaisin sen
virittäjille. Nämä havahtuvat siihen, että juttu uhkaa laueta käsiin. Lopussa Jeesus usein heittää
kuolemattoman lauseen.
Kreian tarkoitus ei ole osoittaa Nasaretilaisen nopeaa tilanneälyä. En liioin usko, että kyse on
”kiistakeskustelusta”, jonka lopputulemana Jeesus nujertaa vastustajansa verbaalisesti ja
sosiaalisesti. Tekstien mukaan hän haluaa enemmän: Opettaa keskustelukumppaneille jotakin
tärkeää. Tämän sanoman löytäminen on papin työssä olennaista. Tärkeää on muistaa, että sanoma ei
yleensä ole identtinen sen kysymyksen kanssa, jota itse tilanne käsittelee. Jeesus ei puhu oikeastaan
veronmaksusta, kuolemanjälkeisestä rangaistuksesta tai naisten kivittämisestä, vaan…
IHMEKERTOMUKSIA
Pienin muutoksin edellä sanottu sopii myös ihmekertomuksiin. On kysyttävä, mitä tekstin Jeesus tai
tekstin evankelista haluavat viestittää omalle yleisölleen, miten he pyrkivät vaikuttamaan näiden
ajatuksiin, asenteisiin, arvoihin ja toimintaan.
Ihmekertomuksen juttu ei yleensä ole se, että Jeesus tekee yliluonnollisen tempun. Kyllä niitä
muutkin juutalaiset tekivät. Ihmeiden historiallisuuden pähkäily ei vie pitkälle, tieteen keinot ovat
perin rajallisia kun joku väittää Jumalan tehneen jotakin poikkeuksellista. Takavuosien eksegetiikkaan
mahtuu koko joukko koomisia selityksiä ihmeille, harhaanjohtavaa rinnastusta hellenistisiin
ihmemiehiin ja eksistentiaalista selitystä. Näiden sijaan voimme kysyä ihmekertomusten merkitystä
niiden tekstinsisäisille kuulijoille.
TEHTÄVIÄ
Etsi tekstin funktiota sen tekstinsisäisille kuulijoille edellä kuvattujen periaatteitten ja kysymysten
avulla. Tekstejä voivat olla:
Luuk 15 Kadonnut lammas
Luuk 15 Kadonnut poika
Viiden pisteen vihjeitä:
o Jeesus ei kertonut Tuhlaajapoikavertausta syntisille
o Vertaus ei huipennu siihen, että isä ottaa pojan avosylin vastaan
o Isä ei kuvaa Jumalaa eikä isoveli fariseusta
Luuk 16 Epärehellinen taloudenhoitaja
Luuk 16 Rikas mies ja Lasarus
Luuk 18 Väärämielinen tuomari
Luuk 14 Vesipöhöinen mies
Joh 8 Kysymys kivittämisestä
Matt 22 Kysymys verorahasta
Luuk 10 Laupias samarialainen