Leijonaviesti 2012 - Lions

Transcription

Leijonaviesti 2012 - Lions
Leijonaviesti
LIONS-PIIRI 107-C:n
TIEDOTUSLEHTI
1 • 2012
• Suomi johtoon - Suomen lionien unelma elää, sivu 7
• Camp Park Eerikkilä, sivu 12
• Maaseudun makuja Anianpellon markkinoilla, sivu 16
• Leijonat ympäristönsuojelun asialla, sivu 29
Leijonaviesti
Yhdessä tekemisen iloa
O
lemme jo ohittaneet toimikautemme puolen välin. Ensimmäisellä puoliskolla klubit
toteuttivat perinteisiä palveluaktiviteettejaan, hyvin tavoittein ja niissä
onnistuen. Päällimmäisenä mieleeni jäivät kesällä pidetty nuorisoleiri
Tammelassa, johon osallistui nuoria 23 eri maasta, syksyn moninaiset markkinatapahtumat, Nenäpäivän aktiviteetit ja Jouluun kuuluvat
klubien lukuisat tapahtumat – joulumyyjäisistä ja joulupatojen ”porinasta” aina iloisiin joululauluihin.
Olen osallistunut moniin eri tapahtumiin tai vaan sattumalta löytänyt
tieni niihin puolisoni Marjon kanssa
– kiitollisina olemme todennut aitoa yhdessä tekemisen riemua sekä
auttamisen - ja antamisen iloa!
Toimikautemme toinen puolisko
kulkee talvisten perhetapahtumien
kautta kohti kevään lukuisia aktiviteetteja. Talven selkää taitettaessa
valmistaudumme myös tulevaisuutemme rakentamiseen. On tulevan
toiminnan suunnittelun, tavoitteiden asettamisen ja uusien vastuuhenkilöiden valinnan aika.
Minä luotan!
Kansainvälinen presidenttimme Dr
Wing-Kun Tam asetti kaudelleen
teemakseen: ”I Believe - Minä Luotan”. Hän kuvaa teemaansa seuraavasti:
”Luota siihen, että yksi ihminen
voi vaikuttaa. Luota siihen, että
maailmaa voidaan muuttaa kun
me lioneina niin haluamme. Luota
siihen, että elämän muuttaminen
- maailman muuttaminen - alkaa
meistä jokaisesta”.
Luottamus on sana, joka on kuluneena syksynä useasti esiintynyt
otsikoissa: ”Kuluttajien luottamus
heikkeni… elinkeinoelämän luottamus edelleen alamaissa… yhtiön
hallitus menetti luottamuksensa
toimitusjohtajaan…” Uutisen aihe
ei ole ollut Luottamus, vaan pikemminkin sen puute. Yhteisvaluuttaamme euroon kohdistuneet tukitoimet on tähdätty vahvistamaan
sijoittajien luottamusta valuuttaa
kohtaan. Voidaan todeta, että luottamuksen taso on uskottavuuden
mittari, onnistumisen edellytys.
2
Kun yhteisön luottamus on korkealla tasolla, sen jäsenet tuntevat oman olonsa turvatuiksi ja ovat
halukkaita tekemään palveluksia
myös muille. Teot voivat olla pieniä, lähimmäisen huomioimista,
pyyteetöntä auttamista arkipäivän tilanteissa, mutta niillä on yhteisön kehittymisen kannalta suuri merkitys.
Luottamus tuo mukanaan myös
velvollisuudentuntoa ja vastuunottamista. Kun alati suurempi osa yhteisön jäsenistä kantaa vastuuta ja
siten edistää luottamusta omilla teoillaan, tulee elinympäristöstämme
viihtyisämpi meille kaikille. Me leijonat luotamme itseemme, me luotamme toisiimme, me luotamme,
että tekojen kautta voimme muuttaa elinympäristöämme.
Yhdessä. Iloisesti
Olen ollut iloisesti yllättynyt siitä viestistä, johon olen muutaman
kerran klubeissa törmännyt – vastoin oletustani, monissa klubeissa
havitellaan suurempia aktiviteetteja. Halutaan tehdä paremmin, halutaan tehdä näkyvämmin. Halutaan
tehdä asioita, joilla on merkitystä.
Halutaan asettaa tavoitteita. Haasteellisia tavoitteita.
Mikäli haluat saada jotain aikaan,
sinulla tulee olla selkeä tavoite, itsekuria ja päättäväisyyttä tehdä niitä toimenpiteitä, jotka tulee tehdä
tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteet ovat unelmia, joille on asetettu aikataulu. Niillä on myös ihmeellinen kyky toteutua.
”Sinun pitää varoa, mitä haluat,
sillä saat sen. Jos et halua mitään,
saat senkin”, Andy McCoy.
Tavoitteet ovat perusta, mutta niiden saavuttamiseksi vaaditaan työtä. Vaikkakin vapaaehtoistyö on
harrastus, siihen sisältyy myös velvollisuuksia, kullekin voimavarojensa mukaan. Kun meillä on yhteisesti sovitut tavoitteet ja toteutamme
niitä yhdessä toimien, saavutamme
ne varmasti. Koemme onnistumisen iloa! Parhaimmillaan lions-aktiviteetit ovat juuri tällaisia, iloista
yhdessä tekemistä. Ja ilon tuottamista myös muille.
Piirikuvernööripari Torsti Ruokoski ja Marjo Jaspa sekä kansainvälinen
presidenttimme Wing-Kun Tam (Honkong, Kiina)
Kansainvälinen palveluklubien
järjestö
Suomessa on noin 950 lions-klubia – Hangosta Ivaloon. Klubeissa on noin 26000 leiijonaa – naisia
ja miehiä. C-piiri on yksi Suomen
neljästätoista Lions-piiristä ja suurin sellainen, käsittäen 93 klubia ja
yli 2800 leijonaa. Me kaikki kuulumme kansainväliseen palvelujärjestöön yhdessä 1,35 miljoonan
muun kanssa. Me toimimme maailman joka kolkalla – yli 200 maassa tai itsehallinnollisella alueella.
Toimintamme on saman tyyppistä
ympäri maailmaa, toki paikalliset
olosuhteet huomioiden. Jos apuamme tarvitaan – olemme jo paikalla. Vaikka olemmekin kansainvälinen järjestö, toimintamme on
kuitenkin enimmäkseen paikallista, omaan asuinympäristöömme
kohdistuvaa. Jokainen klubi päättää omista tavoitteistaan, tekemisensä kohteista. Jokainen klubi tekee sitä työtä, mihin sen jäsenistö
on sitoutunut - niillä voimavaroilla, joita klubeissa on. Jokaisella klubilla, jokaisella yksittäisellä leijonal-
la, jokaisella yksittäisellä teolla on
merkitystä. Pienistä puroista kasvaa
valtava virta. Muutos lähtee meistä
jokaisesta. Olemme ne ensimmäiset vesipisarat.
Kiitoksen paikka
Kiitos on sana, joka meidän kaikkien tulee osata sanoa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan – se on tässä ja nyt. Haluan kiittää klubeja
niistä aktiviteeteistä, joita vuodesta toiseen suoritatte, haluan kiittää
kaikkia leijonia pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä, jolle annatte kallisarvoista aikaanne, haluan kiittää
niistä iloisista hetkistä, joita kanssanne olen tällä kaudella saanut
kokea. Haluan kiittää kaikkia tukijoitamme ja yhteistyökumppaneitamme – ainoastaan tuellanne kaikki on mahdollista. Kiitos!
Menestyksekästä kalenterivuotta
2012.
Me palvelemme. Yhdessä. Iloisesti.
Torsti Ruokoski ja
puoliso Marjo Jaspa
Piirikuvernööri 2011-2012
Leijonaviesti
Sisällysluettelo
Päätoimittajalta
J
älleen vaalikevät on pitänyt poliittiset puolueet uutisotsikoissa. Yhteisen linjan löytäminen hallitsevien puolueiden välillä on ollut
tarkkaa tasapainoilua aatteiden ja
tekojen välillä. Euroopan taloudellinen lama ei ota päättyäkseen, vihapuheet ja niiden vaikutukset
ovat nousseet huomion kohteeksi
ja maailmalla on ollut monta murheellista tapahtumaa. Mutta onhan
aina jotain positiivistakin joukossa. Yksi iloisemmista tapahtumista
koskettaa meitä C-piiriläisiäkin, kun
Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden. Ainekset
voittamiseen löysi joukkueen päävalmentaja, vuoden valmentajaksi
valittu, C-piirin Lion Jukka Jalonen,
LC Riihimäki. Iloisista tapahtumista
kannattaa ottaa kaikki irti, sillä nehän kannattavat meitä haastavampien aikojen ylitse.
Lions-toiminta on kuin ulkopuolinen maailma pienoiskoossa. Olemme valikoitunut osajoukko reaalimaailmasta, ja meitä yhdistää
palveluhenkisyys, sosiaalisuus sekä
yhteisöllisyys. Myös meillä on haasteita ja tasapainoilua klubeissamme ja varmasti myös järjestömme
eri tasoilla. Toivottavasti osaamme
suunnata toimintaamme positiivisella mielellä, rakentaen sitä yhteistyöllä ja iloisilla tapahtumilla,
jotta jaksamme tehdä sitä jatkossakin. Toimintamme edellyttää myös
muiden mielipiteiden arvostamista
ja huomioonottamista, vaikka erimieltä asioissa voidaan ollakin.
Olemme osa kansainvälistä järjestöä. Piirin toiminnot ja sen virkailijat ovat tärkeä linkki paikallisten klubien ja järjestön välillä.
Piirissämme on ollut jo monta valtakunnallista aktiviteettia ja voimme olla C-piirissä ylpeitä panoksestamme nuorisoleirin järjestelyissä
sekä nenäpäivä- ja joulupatakeräyksissä. Nuorisoleiri on joka kolmas
vuosi piirissämme järjestettävä kansainvälinen nuorisovaihtotapahtuma, joka onnistui tälläkin kertaa
erittäin hyvin. Nenäpäivä- ja joulupatakeräykset ovat valmiita kon-
septeja, joita on helppo toteuttaa.
Ne lisäävät monella paikkakunnalla
yhteistyötä ja viihtyvyyttä klubeissa. Sen vuoksi ne ovat myös nousseet suosituiksi palvelutapahtumiksi, joissa saamme näkyvyyttä ja
välitämme hyvinvointia eteenpäin
apua tarvitseville.
Lions-toiminta kilpailee monen
muun järjestön kanssa ihmisten vapaa-ajasta. Sen vuoksi meidän on
pidettävä kiinni järjestömme tunnettavuudesta, sen maineesta ja
sen kiinnostavuudesta. Haasteena
voimme pitää sitä, kuinka pystymme säilyttämään kiinnostavuutemme ihmisten vapaa-ajan toimintana
säilyttäen palvelukykymme. Siihen
yhteiset aktiviteetit ja näkyvyys
yleisötapahtumissa hyvien asioiden
puolesta auttaa meitä jäsenhankinnassamme ja ihmisten suhtautumisessa toimintaamme. Meidän on
pystyttävä mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin ja pitämään kiinni
palveluperiaatteestamme. Sen perustana ovat auttamishalu, palvelutyö ja luottamus.
Tuomme piirimme ja sen klubien sanomaa suuren yleisön tietoisuuteen tällä Leijonaviesti-lehdellä.
Se tehdään piirimme klubien arvokkaalla yhteistyöllä, josta voimme kiittää klubiemme kynäilijöitä ja
valokuvaajia. Toivottavasti lehtemme antaa virikkeitä tehdä Lionstyötämme entistä ahkerammin ja
antaa ulkopuoliselle kiinnostuksen
siemenen ottaa osaa toimintaamme ja liittyä siihen mukaan. Kaikille
löytyy tekemistä ja tekemisen parista ystäviä aivan uusilta elämänalueilta.
Edellisessä Leijonaviestissä Lion
Jukka Jalonen kiteytti oivasti valmentamisen ja Lions-toiminnanyhtäläisyydet. Molemmat ovat ihmissuhdetyötä, jossa kaikkien on
sitouduttava ja pantava kortensa
kekoon yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tässä asiassa veli Jukan
huomioihin on helppo yhtyä. Miellyttäviä lukuhetkiä.
Esa Ojapalo, päätoimittaja
Yhdessä tekemisen iloa, piirikuvernööri Torsti Ruokoski . . . . . . . . . . . . . . . . . 2
Pääkirjoitus, Esa Ojapalo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Sisällysluettelo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Yhdessä olemme vahvoja, DG ehdokas Jouko Inkeroinen . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Yhteistyö on taitolaji, 1. VDG ehdokas Esa Ojapalo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4
Yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta, 2. VDG ehdokas Kaisa Vainio. . . . . . . . . 5
Lions-palvelutyötä tarpeeseen, 2. VDG ehdokas Juha Pirkkamaa. . . . . . . . . . 5
Lions-liiton puheenjohtajan terveiset, CC Heimo Potinkara . . . . . . . . . . . . . . 6
Suomen lionien unelma elää!, PDG Tuomo Holopainen. . . . . . . . . . . . . . . . . . 7
Turvallisesti mopolla – liikennekoulutusta nuorille, Jari Lehtimäki . . . . . . . . 8
Salibandynuorille turvallisuutta, Matti Vornanen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9
LC Lahti puolisotoimintaa kaudella 2010-2011, Ulla Paavola. . . . . . . . . . . . . . 9
Ennätysmäärä onkijoita Jokelassa Kurt Ratia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10
Lasten vauhdikas retkipäivä jo yli 20 vuotta, Esa Rimpiläinen. . . . . . . . . . . . . 11
C-piirin nuorisovaihtoleiri Camp Park Eerikkilä, Niko Mikkola. . . . . . . . . . . . . 12
Leadership-koulutusta Maastrichtissa, Aija Jokilammi & Kaisa Vainio. . . . . . 14
Lions-leiriläinen Japanista, Hilkka Ruusuvirta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15
Maaseudun maut maistuivat markkinakävijöille, Matti Halme . . . . . . . . . . . 16
Elomarkkinat Orimattilassa, Matti Vuorlahti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Nuorille töitä, vanhuksille palveluja, Ossi Ruusunen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Leo-meininkiä Riihimäellä, Annika Rahkonen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18
Lähdetään yhdessä palvelemaan!, Lauri Vainio. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Iloisia ja hyödyllisiä ystävyyssuhteita, Kari J. Hietala . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19
Sauna ja hyvinvointi Vääksyssä, Risto Jokiaho. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20
Vierailulla Kadrinan kummikunnassa Virossa, Jari Hevonoja . . . . . . . . . . . . . 21
Piirin rauhanjulistekilpailun voittaja, Kaisa Vainio . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21
Omaishoitajille virkistystä ja vertaistukea, Leila Huikuri. . . . . . . . . . . . . . . . . 22
Leijonat lahjoittivat musiikkia pitkäaikaisosastolle, Aija Jokilammi. . . . . . . . 22
LC Hausjärvi/Helmi Charter-juhla Hämeen linnassa, Heini Ristavaara. . . . . . 23
LC Nastola/Lähde 25 vuotta, Pekka Ojala. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23
Hyvinkäälle kaksi uutta Lions-ritaria, Pekka Mommo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24
LC Hyvinkää/Höffinga 20 vuotta, Sanna Suni. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Vuoden klubi kaudella 2010-2011, Pirjo Soila. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25
Riihimäen NenäpäiväSHOW, Esa Ojapalo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26
Pinja oli Nenäpäivän prinsessa, Riku Karhunen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
IPDG Helena kuusen istutuksessa, Tapani Rahko . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28
Helmihetki, uuden klubin voimannäyte, Leena Ahtinen . . . . . . . . . . . . . . . . . 29
Leijonat ympäristönsuojelun asialla, Eija Björkbacka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29
Klubien yhteistyöllä kynttilöiden valmistusta, Juhani Ahtinen. . . . . . . . . . . . 30
Hyvinkään Joulumarkkinat olivat menestys, Aarre Peltonen . . . . . . . . . . . . . 31
Jälleen ovat joulupadat porisseet, Raimo Nieminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32
Ainot ja Reinot lämmittivät Elsakodin asukkaita, Raimo Halme. . . . . . . . . . . 32
Tutustuminen Nurmijärvi-taiteen museoon, Eija Björkbacka. . . . . . . . . . . . . 33
Keravalla jouluna merkittävimmät aktiviteetit, Matti Vornanen . . . . . . . . . . 34
”Tiernahenkilöt” esiintyivät sotaveteraaneille, Juha Saarinen. . . . . . . . . . . . 35
Leijonavitsi, koonnut Esa Ojapalo. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35
Kannen kuvat vasemmalta ylhäältä myötäpäivään
Aino Viherä Riihimäen LEO-klubista NenäpäiväSHOWSSA Riihimäellä, kuva Esa Ojapalo.
Anianneitokisan osallistujia Anianpellon Markkinoilla, kuva Katriina Nikula.
Kansainvälinen presidentti Wing-Kun Tam, Harri ja Sirkku Ala-Kulju, kuva Tuomo Holopainen.
LC Nurmijärvi/Kanerva ja LC Rajamäen leijonat puita istuttamassa, kuva Eija Björkbacka.
Leijonaviesti • 31. vuosikerta
Julkaisija: Suomen Lions-liitto ry, Piiri 107-C, www.lions.fi/c
Lehden ilmestymisaika: Tammikuu 2012
Päätoimittaja: Esa Ojapalo, 040 572 4764
Toimitus: [email protected]
llmoitukset ja jakelu: Esa Ojapalo, [email protected]
Painos: 5000 kpl
Jakelu: Piiri 107-C leijonat, julkiset tilat, sidos- ja yhteistyöryhmät
Ulkoasu ja taitto: Tuija Eskolin, Painojussit Oy
Paino: Painojussit Oy, Kerava
3
Leijonaviesti
JOUKO INKEROINEN
•s.27.08.1963 Kuopio, puoliso Merja
Lapset Jenny (16) ja Jonna (12)
•LC Klaukkala, jäseneksi 2003
•C-piirin ARS tmk. pj 2010•C-piirin joulukortti tmk pj. 2010•1.varapiirikuvernööri 2011-2012
•2.varapiirikuvernööri 2010-2011
•Alueen pj. 2009-2010
•Lohkon pj. 2008-2009
•Presidentti 2006-2007
•Suomen Lions-liiton vuosikokous x 6
Eurooppa Forum x 1
Jouko Inkeroinen piirikuvernööriehdokas
Yhdessä olemme vahvoja,
Together we are strong
P
ohtiessani piirihallituksen muodostamista, mietin mistä löydän
tekijät ensikaudelle toimikuntiin,
alue - ja lohkon tehtäviin, tuli mieleeni seuraavanlainen tarina:.
Positiivinen poikkeama
Positiivinen poikkeama on henkilö,
joka pystyy samoissa olosuhteissa
toimimaan paremmin kuin muut.
Tarina Vietnamilaisesta kylästä kertoo: köyhästä kylästä löytyi perheitä, jotka pystyivät erittäin vaikeissa
oloissa ruokkimaan lapsensa paremmin kuin muut.
Kun näitten perheiden hyvät käytännöt tuotiin esiin muille kyläläisille, koko kylän ravitsemus parani.
On siis löydettävä ne epätavalliset, menestyksekkäät käytännöt.
Esa Ojapalo, 1. varapiirikuvernööriehdokas
Yhteistyö on taitolaji
T
eemme hyväntekeväisyystyötä vapaaehtoisperiaatteella, joten jokaisen meistä on löydettävä
osallistumiselleen perusteet omista lähtökohdistaan. Itse olen motivoitunut siitä, että viihdyn olla toiminnassa mukana ja tavata uusia,
erilaisia ihmisiä eri elämänalueilta.
Toiminta ei saa olla pakonomaista,
vaan yhteistyötä muiden kanssa ja
muiden hyväksi.
Klubitoiminnan on tuettava viihtyvyyttä ja palvelutason jatkuvuus
on varmistettava uusien jäsenten
avulla. Jäsenkunta on voimavaramme, joten sen säilyttäminen ja uusien, klubiimme sopivien jäsenten
saaminen on hallinnollisten toimiemme tärkeimpiä tehtäviä. Tällä pystymme varmistamaan myös
aktiviteettitoimintamme. Klubissa
4
on oltava viihtyisä ilmapiiri ja toimivat rakenteet. Kaikille löytyy sopivia tehtäviä, kun käytetään hyväksi jokaisen osaamista, verkostoja ja
henkilökohtaista panostusta.
Jokainen voi parantaa klubin viihtyvyyttä positiivisella asenteella.
Tarkoitushan on rakentaa eikä repiä. Negatiivisella asenteella ei saada aikaan uudistuksia, vaan siihen
tarvitaan rakentavia ehdotuksia ja
yhteistyötä. Kannustan siis jokaista leijonaa positiiviseen, rakentavaan asenteeseen ja yhteistyöhön
muiden kanssa. Näin saamme verkostomme ja osaamisemme Lionstoiminnan käyttöön kaikkien yhteiseksi hyödyksi.
Meidän piirin parhaat tekijät
ovat jo meillä jäseninä, nyt pitäisi vaan huomioida nämä “käyttämättömät voimavarat“. Näinhän
me omassa klubissamme / piirissämme pääsemme hyödyntämään
menestyksekkäät käytännöt.
Arjen tekoja
Siis joka päivä arjessa mukana.
Näitä arjen tekoja ovat positiivisen poikkeaman havaitseminen ja
niistä palkitseminen. Jo yksi palkitsemistapa on kiitos, eli huomion
kiinnittäminen onnistumisiin, Toinen positiivisen johtamisen teko
on käyttämättömien voimavarojen havaitseminen. Joskus jää havaitsematta, mitä voimavaroja on
jo olemassa ja tähän havaitsemiseen meidän isossa piirissä on kyllä
keino, pyritään vapaaehtoisesti tekijöiksi. Halukkuuden ilmaiseminen
klubin presidentille, lohkarille, alueenpuheen-johtajalle tai piirikuvernööritiimille.
Positiivinen johtaminen on sitä
että elää todeksi sen, mitä sanoo ja
löytää asioiden positiiviset puolet.
Mitään hymistelyä tämä ei ole, eikä
silmien sulkemista todellisuudelta.
Mutta todellisuuden voi kokea kovin monella tavalla.
Yhdessä aikaansaaminen
Positiivinen johtaminen on siirtymistä suorituksen johtamisesta
suorituskyvyn johtamiseen. Se on
valmentavaa otetta, jossa keskitytään heikkouksien sijaan jäsenistön
vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Silloin minä- johtamisesta siirrytään
me-johtamiseen ja yhdessä aikaansaamiseen.
Oman piirin vahvuudet
Omasta piiristämme löytyy paljon viisautta ja hyviä ajatuksia, kun
niille annetaan tilaa ja arvostusta.
Näin löydetään ne voimavarat, jotka aikaisemmin olivat pinnan alla.
Samalla vastuutetaan ja voimaannutetaan ihmisiä ja näillä tekijöillä
puolestaan rakennetaan pitkän tähtäyksen menestystä.
Vahvuuksien varaan rakentaminen on paljon tehokkaampaa kun
yrittää kitkeä heikkouksia.
“Olennaista on , että huomaat
vahvuudet ja herkistyt niille.
Lähde tietoisesti metsästämään
vahvuuksiasi”.
ESA OJAPALO
•Syntynyt:
8.5.1961, Riihimäki
•Puoliso:Minna Räisänen-Ojapalo
•Klubi: LC Riihimäki/Kara, v.2006
•Presidentti:
2008 – 2009
•Lohkon pj.
2009 – 2010
•DC, viestintä
2010 – 2012
•2.VDG 2011 – 2012
•Suomen Lions-liiton vuosikokous. x4
•Kv. Lions vuosikongressi x1
(Minneapolis 2009)
•Melvin Jones Fellow
Leijonaviesti
Kaisa Vainio, 2. varapiirikuvernööriehdokas
Yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta
T
en jäsenten kesken. Yhteisöllisyys
klubissa, luo uusia mahdollisuuksia laajentaa palvelutoimintaamme samalla kun kehitämme varainkeruuaktiviteettejämme. Iloisessa,
positiivisessa hyvää yhteisöllisyyttä huokuvassa klubissa on ilo saada olla ja toimia sekä erityisesti, siihen halutaan liittyä
jäseneksi.
KAISA VAINIO
Suvaitsevaisuus
• Syntynyt: 25.12.1967, Janakkala
ja ihmisläheisyys
•Perhe:
lion Lauri, leot Alexander (20),Oskari (19)
ovat lähellä minua
•Klubi:
LC Janakkala/Idat, 2005. Charterpresidentti.
joka päivä työsken•Presidentti: 2005, 2005 – 2006
nellessäni. Kohtaan
•Lohkon pj. 2009 – 2010
työssäni mitä erilai•Alueen pj. 2011 – 2012
simpia nuoria ja lap•DC
2008 – 2009, 2009 – 2010
sia, ilman suvaitse•Suomen Lions-liiton vuosikokous. x7 + 4x puolisona
vaisuutta ja heidän
•Kv. Lions vuosikongressi x2 (Bangkok 2008, Sydney 2010)
avointa hyväksyntää
•EF x2 (Tampere 2009, Bologna 2010)
en saavuttaisi halut•NSR x2 (Aalborg 2010, Hyvinkää 2011)
•Vuosikokoukset MD104, Norja 2010 ja MD109, Islanti 2011
tuja tuloksia. Ihmis•Melvin Jones Fellow
•100% jäsen alusta alkaen
ällä kaudella ovat useat klubit
pohtineet arvojaan ja toimintaansa. Vastaavatko ne sitä tarkoitusta miksi klubimme on perustettu? Minulle tärkeitä arvoja ovat
ihmisläheisyys, palvelualttius, yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus sekä
positiivisuus.
Haluan toimia positiivisessa hengessä rakentaen ja sovitellen, kuunnellen ja keskustellen asiallisesti.
Positiivisuus tarkoittaa myös iloista ja reipasta asennetta tarttua uusiin haasteisiin.
Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan
on aktiivinen klubitoiminta omi-
läheisyys on asettumista heikompiosaisten asemaan, antaen ja tukien,
palvelemalla.
Palvelualttius on siis meissä leijonissa valmiiksi sisäänrakennettu, näin uskon. Palvelu on meidän
alkuperäinen tarkoituksemmekin,
mutta tiedostamme rahan tarpeellisuuden. Ilman varainkeruu aktiviteetteja, emme voi lahjoittaa haluamiamme summia oman maamme
apua tarvitseville tai ulkomailla eri
katastrofeihin. Katastrofin kohdatessa meidän tulee pystyä reagoimaan nopeasti, koordinoidusti oikeaan osoitteeseen.
Olen kiitollinen ja ylpeä klubilleni, heidän asettaessa minut ehdolle 2.varapiirikuvernöörin virkaan.
Otan nöyränä vastaan kaiken eteen
tulevan, niin kuin olen luvannut antaessani Lions-lupauksen.
Juha Pirkkamaa, 2. varapiirikuvernööriehdokas
O
len erityisen sinut suomalaisen lions-toiminnan kanssa,
koska se painottuu nimenomaan
erilaisiin palveluaktiviteetteihin.
Aktiviteettien tuotoilla leijona, nainen tai mies, toteuttaa avustustyötä, hyväntekeväisyyttä, kolmannen
sektorin työtä, sitähän voidaan kutsua monella nimellä. Pääasia, että
myönteinen työ kohdistuu tarpee-
seen. Leipätyössäni olen osallistunut erilaisiin kansainvälisiin projekteihin ja niissä saanut nähdä
eri maiden ihmisten ja kulttuurien kohtaamisia, huolimatta eroista. Yhteistyöllä syntyy valtava positiivinen voima, kriittinen massa. Ja
meillä leijonilla ilo on aina mukana.
Se tuo palveluumme vielä suuremman voiman!
Juha Pirkkamaa
•Syntynyt: 25.11.1954, Huittinen
•Perhe: vaimo Stiina-Liisa, lapset Heljä
(27), Ilmari (24), Linnea (21)
•Klubi: LC Jokioinen, 1997
•Presidentti: 2003-2004
•Lohkon pj.: 2006-2007
•Alueen pj.: 2007-2008
•Suomen Lions-Liitto ry:n vuosikokous x 1
(Vantaa 2003)
Lähellä Sinua
L
Lions-palvelutyötä
tarpeeseen
HAUTAUSPALVELU KILPIÄINEN
Sinun Kanssasi
Lämminhenkistä
laatupalvelua
Hämeessä
Hämeenkatu 12, Riihimäki, 019 725 855
Jokiniementie 2, Loppi, 019 440 089
gsm 0400 480 247
www.hautauspalvelueerokilpiainen.fi
5
Leijonaviesti
Puheenjohtajan tervehdys
Suomen Lions-liiton puheenjohtaja Heimo Potinkara puolisonsa lion
Tuiren kanssa kiertävät monissa tilaisuuksissa yhdessä. Molemmat
ovat C-piiristä ja kotiklubit sijaitsevat Lahdessa.
L
ions-toimintaa on maassamme
harrastettu jo 61 vuoden ajan.
Ensimmäisten 40 vuoden aikana
saimme kokea ennenäkemättömän
voimakkaan lionstoiminnan kasvun
maassamme. Tämän ajanjakson jälkeen on yhteiskunnassa tapahtunut
sellaisia muutoksia, jotka eivät ole
suosineet vapaaehtoistyötä ja näiden vaikutusten johdosta olemmekin viimeiset 20 vuotta kasvun
suhteen eläneet hieman seesteisempää aikaa. Tilanteet ja ajat kuitenkin muuttuvat ja kun tarkastelee
minkälaisessa tilassa maailma tällä hetkellä makaa niin uskon, että
hyvät tavoitteet ja periaatteet jotka
lioneilla on, pääsevät jatkossa paremmin esille. Toimintamme nojaa
mm. sellaisiin hyveisiin kuten yhteisöllisyys ja lähimmäisestä välittäminen ja juuri tällaisia arvoja yhteiskuntamme nyt kipeästi kaipaa.
Vuosi 2011 oli Euroopassa vapaaehtoistoiminnan vuosi. Sen lähtökohtana oli tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan monimuotoisuus ja
sen merkitystä arvioitiin erityisesti seuraavista näkökulmista; Yhteiskunnallinen merkitys, aktiivinen
kansalaisuus, osallisuus ja vaikuttaminen, yhteisöllisyys, oppiminen,
toiminnan kaksisuuntaisuus ja tasavertaisuus, sekä hyvinvointi ja
ilo. Kun tarkastelee näitä näkökulmia, voimme todeta Lions-toiminnan täyttävän monelta osin edellä
mainitut kriteerit.
Toimintamme yhteiskunnallinen
merkitys maassamme on rahassa
6
mitattuna vuositasolla n. 10 miljoonan euron luokkaa, jakaantuen suurin piirtein puoliksi rahalahjoituksiin
ja puoliksi palvelutunteihin. Lionina
oleminen merkitsee yhteisöllisyyttä, se osoittaa aktiivista kanasalaistoimintaa, sekä edistää kansalaisten tasavertaisuutta ja hyvinvointia.
Saamme tekemästämme työstä arvostusta ja vapaaehtoinen auttaminen antaa iloa niin saajalle kuin antajalle. Lions-toiminta sisältää myös
uuden oppimisen mahdollisuuden
tarjoamallaan monipuolisella koulutuksella. Seminaareja, esitelmiä
ja luentoja pidetään niin klubi- piiri, kuin liittotasolla. Toimintamme
monimuotoisuus on ollut lions harrastuksen yksi kantavista voimista
yli 90 vuoden ajan. Mielestäni on
tärkeää, että pidämme tästä monimuotoisuudesta kiinni myös jatkossa, jotta säilymme houkuttelevana
ja vetovoimaisena järjestönä myös
tulevaisuudessa.
Vapaaehtoisvuodelle asetettiin
myös tavoitteita, joita olivat; Vapaaehtoistoiminnan edellytysten
vahvistaminen, esteiden poistaminen, arvostuksen kasvattaminen,
vetovoiman vahvistaminen, sekä
vapaaehtoistoiminnassa opitun arvostamisen kasvattaminen. Kuinka
sitten on käytännössä, arvostavatko
päättäjät ja julkinen puoli riittävästi vapaaehtoisten tekemää työtä.
Useasti on niin, että nämä hienot
tavoitteet ja julkilausumat tahtovat jäädä korulauseiden tasolle.
Mieluimmin on ollut havaittavissa
jopa toisenlaisia ajatuksia. Esimerkiksi verotuksen tasolla on vapaaehtoistoiminta otettu tarkastelun
kohteeksi. Toivoisikin päättäjiltä
enemmän rohkeutta ja kannustusta siihen suuntaan, että kansalaiset
ottaisivat enemmän vastuuta niin
itsestä, kuin lähimmäisistä. Juuri
tällaista vastuuta kantavat tuhannet vapaaehtoistyötä tekevät mitä
suurimmassa määrin.
Tällä toimintakaudella olemme
liitossa asettaneet yhdeksi tavoitteeksemme käydä arvokeskustelu klubeissa. Liiton arvotyöryhmä
on luonut raamit arvokeskustelua
varten. Nettisivuiltamme löytyvät
ohjeet ja materiaali keskustelujen
pohjaksi. Sivuilla on myös osio johon klubit voivat antaa vastaukset
keskeisimmistä arvoista, jotka klubi kokee tärkeimmäksi toiminnassaan. Toivon, että jokainen klubi
ottaisi osaa arvokeskusteluun, sekä
tarkistaisi omat klubinsa arvot tämän kevään aikana. Avoin keskustelu klubien jäsenten kesken on hyvä
mahdollisuus arvioida klubin tämän
hetkinen toiminta ja luoda suunta
tulevaisuudelle. Myös kansainvälisen järjestömme etiikka ja arvot
on hyvä kerrata ja katsoa, että toimimme järjestömme periaatteiden
ja tavoitteiden mukaisesti.
Kun nyt olemme siirtyneet toimintakautemme toiselle puoliskolle, on hyvä hetki katsastaa kauden
onnistumiset ja myös se mikä vielä vaatii parantamista, jotta asetetut tavoitteet tulee saavutettua.
Toimintasuunnitelma on hyvä käydä läpi ja tehdä tarvittavat toimenpiteet, jotta onnistunut lopputulos
tulee varmistettua. Vetoankin klubeihin ja erityisesti presidentteihin, että ottaisitte kevään yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi sen, että
klubinne saavuttaa positiivisen jäsenkehityksen. Tiedämme kaikki, että tavoitteen saavuttaminen
ei ole helppoa, mutta aina kannattaa yrittää. Tämän hetken jäsenkehityksemme antaa rohkeutta uskoa
siihen, että kauden lopputulos olisi
plus merkkinen. Uudet jäsenet on
satsaus tulevaisuudelle ja tae klubin elinvoimaisuuden säilymiselle.
Kuten aiemmin totesin, tarjoaa
Lions-toiminta myös kattavan koulutus mahdollisuuden. Perinteiset
kevään virkailijakoulutukset ansaitsevat osanoton jokaisesta klubista. Myös uusien jäsenien koulutus,
sekä johtajuus koulutus tarjoavat
tietoa ja ohjausta tulevia lionstehtäviä varten. Oikeat ja ajantasaiset
tiedot ovat hyvän toiminnan perusedellytyksiä. Käyttäkää koulutusta
ja sieltä saatua tietoa hyväksenne
täysimääräisesti.
Seuraava liiton vuosikokous pidetään kesäkuussa Jyväskylässä. Kokousohjelmaa on uudistettu ja se
tulee olemaan rakenteeltaan erilai­
nen aiempiin vuosiin verrattuna.
Päivien teemana on ”Leijonat liikkeelle” ja se lupaa kokousten lisäk­
si paljon mukavaa yhdessäoloa erilaisten tapahtumien muodossa.
Toivotan kaikki klubien edustajat
ja muut tapahtumasta kiinnostuneet runsaslukuisesti tervetulleiksi maamme lionien vuotuiseen
päätapahtumaan. Ilmoittautuminen tapahtuu vuosikokous sivuilla osoitteessa: http://www.lions.fi/
vk2012/
Hyvät C-piirin lionit, kiitän Teitä
tekemästänne arvokkaasta palvelutyöstänne ja antamastanne ajasta hyvän harrastuksemme parissa.
Toivotan kaikille lukijoille antoisaa
kevättä ja iloista palvelumieltä.
Heimo Potinkara
Puheenjohtaja
Suomen Lions-liitto ry
Leijonaviesti
Suomen lionien unelma elää!
S
uomalainen lionstoiminta on
maailmanluokassa varsin mittavaa. Reilun viiden miljoonan suomalaisen joukossa lähes 26.000 haluaa
palvella lionina. Niinpä meillä on oikeus odottaa, että me voimme asettaa edustajamme johtamaan kansainvälistä järjestöä presidenttinä.
Meidän ehdokkaamme on Harri Ala-Kulju, entinen kansainvälinen johtaja. Hänen takanaan olevalle Suomi johtoon –kampanjalle
vuodet 2013 - 2015 ovat ratkaisevia.
Tällä hetkellä käymme kampanjaa
Busaniin vuosikokoukseen osallistumisen ja kampanjan taloudellisen
tukemisen puolesta. Myös jäsenasioihin kiinnitetään klubeissa­ja piireissä entistä enemmän huomiota.
Taloudelliset edellytykset ja kotikenttä halutaan pitää kunnossa.
Olemme hankkineet Suomen ehdokkaalle laajan tuen Euroopasta.
Iloksemme pohjoismaiset naapurimme Ruotsi, Norja ja Islanti sekä
itä- ja etelänaapurimme Venäjä ja
Viro ovat meitä tukevien 14 maan
joukossa.
Suomen tavoitteet tiedetään, ja
ehdokkaamme tuntee maailman
lions­v aikuttajat ja korkeimman
lionsjohdon.
Miksi haluamme Suomesta
kansainvälisen presidentin?
Kun saamme Harrista kansainvälisen presidentin, se hyödyttää kaikkia lionsklubejamme. Saamme positiivista julkisuutta medioissa, ja
tunnettuutemme ja imagomme paranee. Silloin klubien on helpompi
saada riveihinsä uusia jäseniä sekä
yhteistyökumppaneita ja palvelu- ja
varainkeräysaktiviteettien hoitaminen tulee helpommaksi.
”Meillä suomalaisilla on kansainväliselle lionsjärjestölle paljon annettavaa muun muassa osaamisessamme ja tavassamme toimia.
Ja kun esimerkiksi Kanada, Ruotsi, Ranska ja 11 muuta maata ovat
saaneet oman ehdokkaansa kansainväliseksi presidentiksi, on niiden vaikutusvalta järjestössä kasvanut pysyvästi.”
”Lionsjärjestön kansainvälisen
presidentin tehtävä on mille tahansa maalle kunnia-asia. Asiasta­
hyötyy välillisesti koko kansakunta,
mutta eniten luonnollisesti lionsyh-
teisö: jokainen klubi ja kaikki jäsenet”, toteaa kampanjapäällikkö
Jouko Ruissalo.
Valintaprosessi vaatii pitkäjänteistä vaikuttamista ja
esiintymisiä eri puolilla
maailmaa
”Valintaprosessia voi verrata minkä
tahansa kansainvälisen organisaation johtajan rekrytointiin. Kaikkia
ehdokkaita haastatellaan useita kertoja, ja jokaisen toimintaa tarkkaillaan, arvioidaan ja seurataan useita
vuosia. Lionsjärjestön johtoon valittavan halutaan onnistuvan tehtävässään ja siksi varmistetaan ehdokkaiden kyvykkyys ja sopivuus”,
arvioi Harri Ala-Kulju.
Hän onkin tavannut kansainväliset johtajat jo moneen kertaan ja
käynyt virallisissa ja vähemmän virallisissa haastatteluissa lukuisia
kertoja.
Euroopan ja Suomen vuoro on
tulossa
Euroopan vuoro saada edustajansa
kansainväliseen presidenttiputkeen
toteutuu todennäköisesti vuosien
2013, 2014 tai 2015 vuosikokouksessa.
Kilpailu on kovaa ja kaikki maanosat kilpailevat niistä vuosista, jolloin ei ole USA:n vuoro. Busanin
vuosikokouksessa 2. varapresidentiksi valittaneen Joe Preston Arizonasta, USA:sta.
Jouko Ruissalon mukaan kilpailutilanne Euroopan osalta elää koko
ajan. Tällä hetkellä Euroopasta on
ehdolla kaksi muutakin ehdokasta.
Englantilainen Phil Nathan ja belgialainen Philippe Gerondal, ja hekin pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekijöihin.
Harri Ala-Kulju on kuitenkin vahvoilla, sillä hänellä on jo nyt suurin osa Euroopan merkittävimpien
lionsmaiden antamista kannatustodistuksista.
Vuoden 2013 valintavuorosta­
Suo­m i kilpailee Japanin kanssa. Maan todennäköinen ehdokas
Jitsu­­hiro­ Yamada on hyvin vahva,
on­han Japani lionjärjestön mahtimaita. Euroopan vuoro olisi sitten
vuonna 2014 tai 2015, ja kampanjamme tähtää juuri noiden vuosien
valintoihin.
Vapaaehtoinen tukikeräys
onnistuu, kiitos klubien
Kampanjan rahoitukseen päätettiin vuosikokouksessa 2011 kerätä varoja järjestämällä arpajaiset.
Kun luvan saanti tähän tarkoitukseen osoittautui mahdottomaksi,
päätimme järjestää vapaaehtoisen
tukimaksukeräyksen, joka on ollut
käynnissä joulukuusta 2011.
Lionien suhtautuminen keräykseen on ollut varsin myönteistä.
Tavoitteena on kampanjatuen
ohella saada mahdollisimman monelle suomalaiselle mahdollisuus
osallistua lionsjärjestön kansainväliseen vuosikokoukseen. Siellä klubeilla on mahdollisuus osallistua
äänestyksiin, saada tietoa ja koulutusta, ja ennen kaikkea tavata toisia
lioneita eri puolilta maailmaa.
Mihin kampanja käyttää
rahat?
Suomi johtoon -kampanja edellyttää matkustamista ja kansainvälisten johtajien tapaamisia eri puolilla
maailmaa järjestävissä forumeissa
ja kokouksissa. Kampanjan vakuuttavuus perustuu siihen, että esittäytymisiä ja keskusteluja ei käy ehdokas yksin, vaan mukana on aina
toi­n en henkilö Suomesta. Näin
myös­tapaamisissa saatavat viestit
ja­vastaukset saavat todistajan.
Kampanjan kuluista enin osa me­
nee matka- ja majoituskuluihin.­
Matkoilla mahdollisesti mukana
olevat muut henkilöt, esimerkiksi
puolisot, maksavat matkansa itse.
Kampanja tarvitsee varoja myös
erilaisen markkinointi- ja pr-aineiston tuottamiseen.
Kaikki kampanjan asiantuntijat
ja suomalaiset vaikuttajat toimivat
luonnollisesti talkoohengessä ilman
palkkioita.
”Suomalaisen lionstoiminnan
kansainvälinen näkyvyys on äärettömän tärkeätä kampanjamme uskottavuuden kannalta. Menemme tulevina vuosina kansainvälisiin
vuosikokoukseen normaalia paljon suuremmalla joukolla. Siten me
osoitamme oman vahvuutemme”,
vakuuttaa Jouko Ruissalo.
”Kampanja on kestänyt jo monta
vuotta. Olen todella iloinen ja ylpeä
suomalaisten lionien minua kohtaan osoittamasta luottamuksesta.
Uskon vankasti, että projektimme
onnistuu. Kiitos kaikille taustavoimille”, iloitsee Harri.
Lisätietoja kampanjan etenemisestä antavat piirien kampanjavastaavat sekä Suomi johtoon kampanjan työryhmien puheenjohtajat.
Kaikki kontaktitiedot löytyvät www.
lionharri.fi sivuilta sekä piirien kampanjavastaavilta.
Teksti: Tuomo Holopainen,
LC Helsinki/Vuosaari
Suomi johtoon -kampanjan
viestintätyöryhmän pj.
Lue lisätietoja Harrista,
www.lionharri.fi
PID Harri Ala-Kulju
LC Espoo/Keskus
Puhelin 050 646 84
Sähköposti: [email protected]
Tukimaksuja palautetaan
klubeille
Kaikki klubeilta kerättävät tukimaksut eivät mene kampanjan kuluihin,
vaan merkittävä osa varoista palautetaan lionsjärjestön kansainvälisen
vuosikokouksen osallistumismaksuina. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta suomalaista
mukaan Etelä-Korean Busaniin 22.
– 26.6.2012.
PID Harri Ala-Kulju sai C-piirissä
vieraillessaan kauppakeskus Tuulosesta mukaansa Lammilaista
Sahtia ja Sirkku-puolisonsa ruusukimpun.
7
Leijonaviesti
Turvallisesti mopolla –
liikennekoulutusta nuorille
L
iikenneturvallisuusteema on jo
useamman vuoden ollut mukana LC Järvenpään aktiviteeteissa.
Klubin tuella on järjestetty keväisin
kaikille Järvenpään 8.luokkalaisille mm. Turvallisesti Mopolla-kurssi. Koulupäivän aikana nuoret perehtyvät lainsäädäntöön ja pohtivat
eväitä turvalliseen ajamiseen liikenteessä. Kurssin saaman hyvän palautteen johdosta klubimme päätti
olla mukana toteuttamassa kurssia
jälleen maalis-huhtikuun vaihteessa 2011.
Kurssipäivien ohjelman veti Terveys ry:n kouluttaja Petri Tuovinen,
jolla on useiden vuosien kokemus
nuorten liikenne- ja ajokoulutuksesta.
Kouluissa oppilaille järjestetyn
kurssipäivän lisäksi kokonaisuuteen
kuului yhteinen vanhempainilta, sillä tietojen päivittämistä tarvitsevat
myös mopoikää lähestyvien nuorten vanhemmat.
Edellisenä vuonna muutoin hyvin
onnistuneeseen vanhempainiltaan
8
oli saapunut vain parikymmentä
henkeä, joten ryhdyimme pohtimaan mitä voitaisiin jatkossa tehdä
saadaksemme enemmän vanhempia tilaisuuteen. Järjestettiin yhteinen suunnittelupalaveri, johon
osallistuivat edustajat kaupungin
yläkouluista, LC Järvenpäästä sekä
Järvenpään Vanhempainverkostosta (kaupungin koti-ja kouluyhdistysten yhteistyöelin). Päätimme
yhdistää voimamme ja palaverissa
syntyneiden ideoiden pohjalta lähdettiin suunnittelemaan tarkempaa
ohjelmaa.
Turvallisesti mopolla -kurssipäivät pidettiin kaikille 8. luokkalaisille Järvenpään kolmella yläkoululla
maalis-huhtikuun vaihteessa. Lisäksi järjestettiin yksi yhteinen vanhempainilta maaliskuun lopussa.
Lähtökohta illan sisällön suunnittelussa oli keskustelun herättäminen sekä mopoilusta että liikenneturvallisuuden parantamisesta. Ilta
käynnistyi mopopoikien puheenvuorolla. Poikien omat kokemuk-
set ja vinkit vanhemmille kirvoittivat kysymyksiä
ja keskustelua jo heti kättelyssä. Lähipoliisi korosti puheenvuorossaan
poi­kien esille nostaman­
asenteen tärkeyttä. Näyttämisenhalu ja mopo on
huono yhdistelmä! Illan­
asiantuntijana Petri Tuovinen Terveys Ry:stä kertoi kurssipäivän sisällöstä ja toi esille faktatietoa
mopoilijoiden huolestuttavasta onnettomuuskehityksestä sekä johdatti
vanhempia mopokorttiuudistukseen ja asianmukaisten ajovarusteiden valintaan. Illan päätteeksi arvottiin
kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden kesken paikallisen mopo- ja
moottoripyöräliikkeen Ykkös-mp:n
lahjoittama 150€ lahjakortti ajokypärän hankintaan.
Vanhempainiltojen yleisökatoa­
vastaan taisteltiin tehokkaalla
mark­kinoinnilla ja ottamalla nuoret mukaan illan toteutukseen. Tiedottamisessa hyödynnettiin kaikkia
kanavia: ennakkotieto vanhempainillasta lähetettiin vanhemmille
Helmi-viestinä (sähköinen reissuvihko), tieto oli esillä Vanhempainverkoston tiedotteissa ja nettisivuilla ja loppukaneettina reppupostissa
kotiin vietiin painetut kutsut ja arpalipukkeet kypärälahjakorttiin.
Kun myös paikallislehdet uutisoivat
illasta ennakkoon, ylitettiin edellisvuosien yleisömäärä reilusti. Yli 70
vanhempaa poistui Kartanon koulun auditoriosta tyytyväisinä ja kotiin viemisinä oli aimo annos uutta
tietoa nuorison mopo- ja liikennekasvatuksen tueksi. Ilta oli ollut
erinomaisen onnistunut ja keskustelu vilkasta koko varatun puolitoistatuntisen ajan.
Mopokouluun osallistui neljän
päivän aikana Järvenpään kolmen
yläkoulun kaikki 8.luokkalaiset, yhteensä 456 oppilasta. Vanhempainillan kutsuja lähetettiin kaikkiaan
1477 kappaletta, sillä tervetulleeksi
toivotettiin myös 7. ja 9. luokkalaisten vanhemmat. LC Järvenpää vastasi mopokoulutuksen ja vanhem-
Terveys ry:n kouluttaja Petri Tuovinen vanhempainillassa kertoi
mopoilun vaaratekijöistä ja turvallisuusasioista.
painillan kustannuksista (n. 2000€),
mukaan lukien kutsujen painatuksen ja vanhemmille tarjotut pullakahvit.
Vanhempainiltana kuullut kommentit vahvistivat kokemustamme
siitä, että työ kannatti. Tavoitimme merkittävän määrän Järvenpään mopoikäisiä ja heidän vanhempiaan. Käytetyt panostukset
onkin saatu moninkertaisina takaisin, mikäli tämän koulutuksen avulla onnistuttiin kuluneen ajokauden
aikana välttämään yksikin nuoren
mopoilijan henkilövahinko.
Järvenpääläiset mopopojat antoivat vinkkejä vanhemmille:
• Älä viritä!
• Kerratkaa liikennesäännöt yhdessä nuoren kanssa
• Kyyditsemistä tulee harjoitella
• Oma asenne ratkaisee: näyttämisenhalu kuriin ja huomatkaa, että
asennevammaa esiintyy myös
autoilijoilla
• Mopoilu on oikeasti hauskaa!
Totesimme klubissamme tämän
olevan juuri sellaista oman paikkakunnan hyväksi tehtävää työtä, jossa haluamme hyvässä leijonahengessä olla jatkossakin mukana.
Teksti ja kuvat: Jari Lehtimäki,
LC Järvenpää
Leijonaviesti
Salibandynuorille turvallisuutta
peleihin ja harjoituksiin
K
aikkien tuntema salibandy
on vauhdikas ja sitä kautta
myös tapaturma-altis laji. LC
Kerava halusi tukea paikallisen
salibandyseuran SB-Kaneetin
toimintaa ja lahjoitti seuran
viidelle juniorijoukkueelle tuiki tärkeän ja tarpeellisen ensiapulaukun, jonka avulla voidaan lieventää mahdollisten
urheiluvammojen vakavuusastetta peleissä ja harjoituksissa.
Kuvassa ensiapulaukut saaneet, onnelliset juniorijoukkueiden edustajat sekä takana LC Keravan puolesta
laukut luovuttanut Lion Kai
Setälä.
Teksti ja kuvat:
Matti Vornanen, LC Kerava
LC LAHTI PUOLISOTOIMINTAA KAUDELLA 2010 - 2011
L
C Lahti-klubin puolisoilla oli aktiivista oimintaa kaudella 20102011. Aktiivisten ladyjen lukumäärä
kaudella oli 10-12 henkeä.
Kuukausikokouksia pidettiin kerran kuussa kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona eri ravintoloissa.
Lisäksi vierailtiin kaksi kertaa Lahden Ensi- ja turvakodissa. Kevätretki tehtiin Kaijansinkon puutarhaan
Nastolaan, jossa tutustuttiin kesäkukkien kasvatukseen ja niiden hoitoon.
Talouden hoito. Omaa tiliä pidetään Nordea pankissa. Tilinkäyttöoikeus on kahdella aktiivilla. Vapaaehtoinen kannatusmaksu oli 10
euroa ja varoja kerättiin myös kokousarpajaisilla. Uutena rahankeräysaktiviteettina oli klubin kaksi inventaarioviikonloppua Robin
Hood-tavarataloissa Lahdessa ja
Nastolassa. Inventoimme leluja,
alusvaatteita, astioita, serviettejä,
pattereita, hevostarvikkeita, jne. Ti-
lille kertyi inventaarioista rahaa lähes tuhat euroa..
Palveluaktiviteetit
* Syksyn ensimmäisessä kokouksessa pakkasimme ladyjen keräämiä
ja lahjoittamia vauvatarvikkeita Viroon Sakuun vietäviksi. Vauvakasseja kertyi kaikkiaan 37 kappaletta.
Jokaisessa kassissa oli makuupussi tai peitto, toppapuku, potkuhousuja, paitoja, bodeja, lelu sekä itse
neulomiamme töppösiä tai sukkia.
Lisäksi koottiin kaksi suurta kassillista kestovaippoja.
16.11.2010 Ulla ja Matti Paavola
veivät kassit Sakuun, jossa ne luovutettiin terveyskeskuksen käyttöön. Paikalla olivat terveyskeskuksen lääkärin lisäksi LC Sakusta
presidentti Marek Linnutaja ja tuleva VDG Andres Lukin. Tk-lääkäri
kiitti kovasti lahjoituksestamme ja
kertoi vauvakassien jakelusta vastasyntyneille. Määrä riittää heillä
puolen vuoden tarpeisiin.
* Klubin puolesta saimme tehtäväksi luovuttaa DG Helena Rahkon
lahjoittamat Aino-tossut jollekin
sopivaksi katsomallemme henkilölle. Arvovaltainen raatimme valitsi
saajaksi Lahden Ensi- ja turvakodin
johtajan Marja Kedon. Tarmokkaana ja aikaansaavana naisena hänen
aikanaan Ensi- ja turvakodin toiminta on kasvanut ja monipuolistunut
ja muodostaa tällä hetkellä apu- ja
turvaverkoston noin 500 perheelle vuodessa.
Samalla lahjoitimme ladyjen tervehdyksenä 25 paria itse neulottuja aikuisten villasukkia ja kaksi Marimekko -kassillista lasten vaatteita.
* Peittoprojekti.
Edellä mainitun hauskan ja sydämellisen tilaisuuden innoittamina
päätimme jatkaa Ensi- ja turvakodin kanssa yhteistyötämme. Ryhdyimme virkkaamaan Isoäidin neliö -torkkupeittoja ja neulomaan
kirjavia torkkupeittoja vauvoille ja
pikkulapsille. Samalla syntyi taas
lasten villasukkia ja vauvojen töppösiä. Huhtikuussa veimme lahjoituksen perille. Tällä kertaa mukanamme oli 24 villasukat ja töppöset,
23 vauvojen torkkupeittoa ja 15 paria lasten puuvillasukkia.
Lahjoitukset. Jalkarannan sairaalan
kahdelle osastolle, J42 ja J30, lahjoitimme kummallekin 200,00 euroa
käytettäväksi henkilökunnan virkistys- ja koulutustoimintaan.
Osallistumiset. Olimme mukana
klubin kahdessa inventaarioaktiviteetissa, Uutisvuodon nauhoituksessa, klubin pilkkikisoissa ja Lionsliiton vuosikokouksessa Vaasassa.
Teksti: Ulla Paavola,
LC Lahti, kauden 2010-2011
puolisotoiminnan vetäjä
9
Leijonaviesti
Ennätysmäärä onkijoita
Jokelassa – Saalista yli 22 kiloa
K
eväinen kalastuskilpailu Jokelassa innosti ennätysmäärän
onkijoita tavoittelemaan Yhteiskoulun lampeen tuotuja kirjolohia.
Myös saaliit olivat parempia kuin
edellisenä vuonna. Punnitukseen
tuotiin kaikkiaan yli 22 kiloa kalaa.
Onkijoita oli yli sata. Monet heistä olivat lapsia, jotka vanhempiensa opastuksella perehtyivät ongintaan. ”Assistentti” laittoi syötin
koukkuun ja avusti kalan irrottamisessa. Näin kilpailusta muodostui
mukava koko perheen tapahtuma.
Lohisarjassa kilpailu oli tiukka,
eroa voittajan ja toiseksi tulleen
onkijan välillä oli vaivaiset 21 grammaa. Rasmus Mäkipää, joka voitti,
sai 1221 grammaa painaneen lohen. Toiseksi tulleen Tommi Lehtinen lohi painoi 1200 grammaa.
Molemmat pojat saivat saaliinsa
lammen uimarannalta ongittuna,
mutta onkijoita oli tasaisesti ympäri lampea. Eniten lohia sai Samuel
Virta, jonka saalis oli yhteensä 5
lohta. Ensimmäisenä lohen sai ongittua Joonas Supponen. Eniten kalansaalista sai Jami Karppinen, joka
10
Kaikkein nuorimmatkin onkijat osoittivat omaansa kalastajan sitkeyttä,
sillä kohon liikkeitä seurattiin väsymättä.
Lohi on aina hintansa väärti, on kalamiesten vanha perustelu kalareissuille Tenolle. Jokelassa lohi oli varmasti myös hintansa väärti, niin että
ilmoittautumiseen muodostunut jonokaan ei haitannut.
sai ongituksi yhteensä 9678 grammaa kaloja. Pienin kala oli Jasmin
Suhosen 5 grammainen.
Lapset olivat varsin innostuneita onkijoita. Monella heistä oli vesiämpäri mukanaan, jossa he säilyttivät kalojaan ennen punnitusta.
Sitkeät ruutanat eivät hätkähtäneet
punnituspussissa olemisesta, vaan
lähtivät reippaasti uimaan kun ne
päästettiin takaisin veteen.
Lions Club Jokela, joka järjestää
paikkakunnalla jo perinteeksi muodostuneen kalastuskilpailun, oli istuttanut lampeen 50 kiloa ongittavia kirjolohia. Niitä jäi kilpailun
jälkeen ongittavaksi vielä lähes 40
kiloa, sillä lohia nostettiin lammesta
reilut 11 kiloa kun muita kaloja, kuten ruutanoita ym. ongittiin 11 kiloa. Osa saaliista päästettiin takaisin lampeen.
Tapahtuman avulla LC Jokela kerää varoja ja tuotto käytetään paikkakunnan nuorison hyväksi.
Teksti: Kurt Ratia, LC Jokela,
kuvat: Markku Ranta-aho
Leijonaviesti
Lasten vauhdikas retkipäivä
Lahdessa jo yli 20 vuoden ajan!
L
iikennöitsijä ja LC Lahden Lion
Matti Ruoti tarjosi kalustoaan
käytettäväksi aktiviteettiin ja esitti
vuonna 1990 silloiselle presidentille Matti Paavolalle: ”Jos keksit jonkun hyvän idean, niin minä annan
siihen bussin kuljettajineen käyttöön päiväksi.”
Paavola selvitti vaihtoehtoja ja
Lions-veljet päätyivät tarjoamaan
kevätretkeä lastenkodeissa asuville
lapsille. Tästä alkoi yksi LC Lahden
pitkäaikaisimmista aktiviteeteista.
Ensimmäinen bussimatka suuntautui Kouvolan Tykkimäkeen, jolloin mukana oli lapsia ja ohjaajia
paikallisista Nikkilän ja Salinkallion
lastenkodeista. Vuonna 1991 päivä
vietettiin Tervakosken Puuhamaassa, 1992 Linnanmäellä ja olympiastadionilla, 1993 Tampereen
Särkänniemessä ja sen jälkeen Reissu-Ruotin bussi on ohjattu joka vuosi Linnanmäelle. Takana on jo yli 20
matkaa ja seuraava on jälleen suunnitteilla.
Ensimmäisinä vuosina Lasten
Päivän Säätiö lahjoitti pääsyliput
sekä Tykkimäelle että Linnanmäelle. Virvoitusjuoma- ja leipomoalan
yritykset lahjoittivat matkaeväät.
Sittemmin LC Lahti on sponsoroinut matkaa varten Linnanmä-
en laitteiden lippukustannukset ja
matkaeväät. Matkoilla on ollut mukana Lastenkotien henkilökuntaa,
joiden ohjauksessa lapset alueella
kiertävät. LC Lahden aktiiveina ovat
olleet mukana sen alkutaipaleella
Matti Paavola ja joka vuosi liikennöitsijänä ja retkibussin kuljettajana Matti Ruoti. Myös monia muita
veljiä ja ladyjä on ollut vuosien aikana mukana aktiviteetissa.
”Milloin ne Leijonat vie
meidät taas Linnanmäelle?”
Jo kevättalvella lastenkodeissa alkaa kuulua lasten odottavia kyselyjä: ”Viekö ne Leijonat meitä keväällä Linnanmäelle? Milloin
Lintsi-retkelle lähdetään?
Aktiviteetista on tullut osa paitsi
LC Lahden toimintaa myös lastenkotien lasten alkukesän ohjelmaa.
Retkipäivän parasta antia on iloinen
naurunremakka, kun lapset uskaltautuvat toinen toistaan hurjempiin laitteisiin. Monet klubin veljistä ovat kokeneet matkalla aitoa
palveluaktiviteetin tunnetta. Lasten
riemu ja vilpitön palaute on ollut se
voima, joka saa toteuttamaan aktiviteetin yhä uudelleen. Nuorimmat
reissaajat ovat olleet iältään vain
Lastenkotien lapsia piknikillä.
2-3 -vuotiaita ja vanhimmat jo aikuisuuden kynnyksellä. Kaikille tasapuolisesti päivä on riemastuttava kokemus.
Perinteeksi on muodostunut
myös­­eväspiknik Linnanmäen parkkialueen kallioilla. Siellä vaihdetaan
lasten kanssa kuulumisia ja viime
vuosina mukana ollut lion Esa Rimpiläinen on ruokatauolla viihdyttänyt lapsia taikatempuillaan.
Aktiviteetin kautta Lioniksi
Matkoilla ovat olleet mukana kaikkiaan viisi lastensuojeluyksikköä.
Yksi lastenkotien johtajista, Simo
Nurminen lähti retkelle mukaan ensimmäisen kerran 1993, jolloin retki suuntautui Särkänniemeen. Pikku
hiljaa hän kiinnostui kyselemään lisää Lion-toiminnasta – ja kuinka ollakaan – Simosta tuli LC Lahden jäsen vuonna 1997. Jo seuraavana
vuonna Lapset Linnanmäelle -aktiviteetti olikin Simon ohjauksessa ja
on sitä edelleen.
Vaikka Lions -aktiviteettien taloudelliset tuotot ovatkin lahjoitusten
vuoksi tärkeitä, niin tämän kaltaisten palveluaktiviteettien kautta toteutamme parhaalla tavalla Lions
-aatetta. Siksi LC Lahti jatkossakin
vie lapset Linnanmäelle. Me palvelemme.
Teksti ja kuvat: Esa Rimpiläinen,
LC Lahti
Aktiviteetin vetäjät vas. Lion Simo
Nurminen ja oik. Lion Matti Ruoti
11
Leijonaviesti
“I want back to Finland,
arrived home yesterday and it
was 6 degrees”
Loppukesän paahteessa vietetty
nuorisovaihtoleiri Camp Park kokosi
40 nuorta 23 maasta yhteen Eerikkilän Urheiluopistolle Tammelaan.
33 ulkomaista ja 7 kotimaista nuorta pääsivät tutustumaan toisiinsa ja
kotimaidensa kulttuuriin parhaimmassa mahdollisessa säässä ja ympäristössä.
”So green and so quiet”
Camp Park –leirin nimi juontaa juurensa leiripaikkakunnan luontoon
ja puistoihin. Ohjelmassa oli haettu
innostusta ympäröivästä luonnosta,
seutukunnan erikoisuuksista sekä
majapaikkana toimineesta urheiluopistosta. Torronsuon ja Liesjärven
kansallispuistot ja Saaren kansanpuisto upeinen suomalaisine maisemineen tallentui jokaisen leiriläisen muistoihin ja digikameran
muistikortille. Jokioisten Museorautatie, Taidekeskus Wahren ja
Elävienkuvien Teatteri esittivät seutukunnan kulttuuria ja historiaa nykypäivän ihmisille ymmärrettävässä muodossa. Ypäjän hevosopisto,
Elonkierto ja Kiimassuon jätekeskus taasen edustivat nykypäivän
suomalaista luontosuhdetta.
Laukkakisan huumaa isäntänuorten järjestämässä illassa.
C-piirin nuorisovaihtoleiri
Camp Park Eerikkilän urheiluopistolla 22.-31.7.2011
”Finns are probably the most
crazy people in the world”
Leirin ohjelma ja meidän isäntien
esiintyminen oli jättänyt positiivisen vaikutelman jo leirin alkuvaiheessa. Parhaimpina hetkinä yhdessäolon lisäksi leiriläiset pitivät
leiriolympialaisten kännykän heittoa ja akankantoa sekä torstainvastaisena aamuyönä tehtyä 12 km kä-
velyä Ilvesreitillä Kyynäränharjulta
Eerikkilään. Mielenkiintoista sinänsä, koska edellä mainittujen ohjelmien kustannukset olivat aika minimaaliset.
”Hello, everyone.
I miss you :-(”
Leirillämme on oma Facebook –
ryhmä sekä kotisivut. Etenkin Face-
book on ollut ahkerassa käytössä.
Kaikista seinälle kirjoitetuista kommenteista huokuu tyytyväisyys Suomeen, viime kesään sekä toisiin leiriläisiin. Reilu viikko meni äkkiä ja
uudet ystävät olivat hetkessä tuhansien kilometrien päässä. Kappaleiden alussa olevat lauseet on
poimittu pääosin oman ryhmän seinältä osa taas leirillä kuultua.
”Thanx host youths and local
lions – you’re the best”
Leirin ohjelmasta vastasivat piirimme II alueen ja 3. lohkon klubit
sekä seitsemän isäntänuorta -Host
Youths-, jotka niin ikään olivat piirimme alueelta. Paikalliset klubit
olivat ottaneet kukin vastuulleen
yhden päivän. Isäntänuorten vastuulla oli leiriläisten ryhmäyttäminen ja Eerikkilässä vietetyn ajan ohjelma.
12
Leiripaidan painantaa Wahren-taidekeskuksessa.
Kuvassa etualalla ranskalainen Ramy ja intialainen
Charu.
LC Forssa/Flores:in järjestämä kyykkäkilpailu.
Leijonaviesti
”I miss Finland. Everything was
so easy and everything worked”
Leirinjohtajana haluan kiittää kaikkia
C-piirin II alueen ja 3. lohkon klubeja ja isäntänuoria siitä, että edustitte
Suomea parhaimmalla mahdollisella
tavalla. Ja vaikka yhtään klubia tai isäntänuorta en haluaisi erikseen mainita,
niin taas kerran näyttivät naiset meille
miehille mallia siitä miten asiat hoidetaan, oli sitten kysymys klubien esiintymisestä omana vastuupäivänään tai
isäntänuorten vastuunkannosta.
Leirin rahankäyttö onnistui hyvin ja
vastasi tarkoitustaan. Rahaa ei poltettu ylimitoitettuihin ohjelman spektaakkeleihin ja normaalia kalliimpi ratkaisu
leiripaikan suhteen tarjosi upeat puitteet tukien onnistunutta kokonaisuutta. Klubien ohjelmaa tukemaan saatiin
kohdeavustus kuluja vastaan Forssan
seudun kehittämisyhdistys LounaPlussa ry:ltä.
Teksti ja kuvat: Niko Mikkola
LC Pusula, Camp Park Leirinjohtaja
Camp Park lyhyesti:
22.-31.7.2011 Tammela, Eerikkilän Urheiluopisto
Leirikordinaattori: Satu Järvinen, LC Forssa/Flores
Leirinjohtaja: Niko Mikkola, LC Pusula
Rahastonhoitaja: Vesa Raatikainen, LC Jokioinen
Leirin suojelija: kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen
Lotus-ryhmän oma juliste.
Ohjelma ja toimikunnan yhteyshenkilö
LC Jokioinen, Museorautatie ja Elonkierto, Vesa Raatikainen
LC Tammela, Tammelan kulttuurimaisemat, Antero Mäkinen
LC Forssa/Flores, Forssa ja Taidekeskus Wahren, Tiina Venho
LC Forssa/Wahren, Torronsuon ja
Liesjärven kansallispuistot, Markku Kallio
LC Forssa, Ypäjän hevosopisto, Jari Kantelus
LC Forssa/Kuha, Kiimassuo ja
Elävienkuvien Teatteri, Ville Koivisto
Isäntänuoret
Anna Pohjonen, LC Vihti Leot
Roosa Haapa
Sofia Karttunen
Iida Levänen
Jasmine Poikela
Rasmus Riihimaa
Sofia Suojoki
Leirinjohtaja Niko yrittää pysytellä
nuorten perässä.
Jalkapallo lentää paljasjalkaisten
nuorten pelitiimellyksessä.
Nuoret pelaamassa improvisoimaansa polttopalloa.
Ryhmäkuva
retkellä
Kyynärharjulla.
Kansainväliset
leiriläiset
viimeisen illan
ryhmäkuvassa.
13
Leijonaviesti
Senior Lions Leadership
Institute koulutus
Maastrichtissa
L
ions Club International järjesti
lokakuussa Euroopan Lionseille
johtajuuskoulutusta Maastrichtissa. Maastricht on pieni Maasjoen
varrella sijaitseva yliopistokaupunki Alankomaissa, joka tuli tunnetuksi vuonna 1992 siellä allekirjoitetusta Euroopan Unionin sopimuksesta,
dokumentti joka johti EU:n ja euron
syntyyn. Nelipäiväisen tiiviin ja ryhmätyöpainotteisen Senior Lions
Leadership Institute aikana myös
leijonaverkostoon syntyi uusia eurooppalaisia ystävyysverkostoja.
Koulutukseen osallistui peräti 75
leijonaa, edustaen viittätoista eri
kansallisuutta. Suomesta ainoina
koulutukseen osallistuivat C piirin I
alueen puheenjohtaja Kaisa Vainio
ja Vl alueen lohkon 2 puheenjohtaja Aija Jokilammi.
Koulutukseen valmistauduttiin
ennakkoon sähköpostitse tehtävällä ryhmätyöllä, joten tutustuminen oman pienryhmänsä jäseniin
tapahtui jo ennen varsinaista koulutusta. Koulutuskielet olivat oman
valinnan mukaan joko englanti tai
ranska, joten tiedossa oli oikea lontoon kielikylpy. Aijan pienryhmän
jäsenet koostuivat kolmesta brittiherrasmiehestä ja turkkilaisesta rouvasta, joten englannin eri
ääntämistavat tulivat päivien aikana tutuiksi. Kouluttajat olivat kaikki PID (Past International Director)
ja PDG (Past District Governor) - tason osaajia, joilla oli ammattitaitoinen tapa kouluttaa monikulttuurista ryhmää sekä yksilöä että joukkoa
osallistavalla tavalla. Erityiskiitos
Harri Ala-Kuljulle, joka yhtenä vetäjänä luotsasi ryhmiä asiantuntevasti ja innostuneesti.
Senior Lions Leadership Institute
piti sisällään eri opetusmateriaalien
ja tekniikoiden kautta jaettavaa syventävää tietoa Lions järjestön historiasta ja nykypäivästä, LCIF säätiön toiminnasta, hallinnosta ja
avustuskohteista. Koulutus piti sisällään Leadershipin keskeiset perusteet ja voimaannuttavan ajatuksen: Leadership is Communication.
Ja sitähän johtaminen juuri on;
viestinnän keinoin strategista johtamistyötä, voimavarojen suuntaamista sekä arkista tekemistä ja vaikuttamista tavoitteiden suuntaan.
Project Management osuus antoi
Pienryhmä yhteiskuvassa. Lionit vasemmalta brittiherrasmies David,
suomalainen Aija sekä turkkilainen Zeynep.
14
Ongelmanratkaisun hakemista.
käytännönläheisen kokonaiskuvan
projektityöskentelystä ja projektijohtamisen periaatteista sekä hyödyistä. Ryhmätöiden ja yhteisten
keskustelujen kautta opimme kuinka edetä sujuvasti projekti-ideasta onnistuneeseen lopputulokseen
saakka. Saimme työkaluja, joilla
voimme johtaa hallitummin klubin
projekteja ja kehittää klubiemme
projektityöskentelyä.
Viestintä, vuorovaikutustaidot ja
esiintyminen olivat avainasemassa
koko koulutuksen ajan.
Vieraalla kielellä puhuminen vieraalle joukolle oli mahtavan hieno
kokemus, joka antoi omaan esiintymiseen lisää varmuutta. Testasimme kukin omat viestintätyylimme
ja monikansallisesta joukostamme
löytyi niin suoran puhetyylin suorittajia kuin asiakeskeisiä pohdiskelijoita, yhteistyökykyisiä sovittelijoita
ja sosiaalisia sopeutujia. Testin lopputulos oli monipuolinen otos eurooppalaisista Lions Leadereista,
joista jokaisen omaa persoonallista viestintäkykyä tarvitaan viemään
Lions aatetta eteenpäin.
Ongelmaratkaisukyky ja klubien
tukeminen olivat koulutusosioita,
joka herättivät vireää keskustelua.
Nuo osaamisalueet edellyttävät
niin ryhmän vetäjän taitoja ja luovan ongelmanratkaisun menetelmien hallintaa kuin myös ryhmän jäseniltä ryhmässä toimimisen taitoja,
kykyjä ja leijonahenkistä asennetta.
Ongelmanratkaisu on prosessi, johon kuuluu parannusmahdollisuuden huomaaminen, siihen liittyvien
tosiasioiden tunnistaminen, tavoitteenasettelu ja visiointi, lähestymistapojen ja ideoiden tuottaminen,
ideoiden arvioiminen ja ratkaisun
valitseminen, hyväksyttäminen
sekä toteuttaminen. Luentojen ja
ryhmätöiden kautta pohdimme eri
ongelmanratkaisun ideointi- ja arviointimenetelmiä, aivoriihi - mallia ja ongelma- tai konfliktitilanteen
kokonaiskartoitus- ja ratkaisumenetelmää.
Yhteinen näkökantamme oli, että
erilaisuutemme on Lions toiminnan
rikkaus, vaikka erilaiset näkökantamme välillä saattavatkin johdattaa meidät jopa konfliktin partaalle.
Monimuotoisuus, diversiteetti olikin yksi koulutusjaksomme aihe ja
juuri tuota moninaisuutta ja monipuolisuutta meidän pitäisikin tukea
ja kannustaa Lions toimissamme.
Jokaisella meillä on ainutlaatuinen
näkökulma maailmaan ja se rikkaus tulisi osata hyödyntää Lions tapaamisissamme. Ilmapiirin tulisi
olla myönteinen ja rohkaiseva, jotta luova ajattelu olisi mahdollista.
Luovaa ajattelua ruokkiva ilmapiiri syntyy, kun omaamme myönteisiä ajattelutapoja ja asenteita, iloa
unohtamatta.
Senior Lions Leadership Institute oli monikulttuurisen osallistujajoukkonsa vuoksi dynaaminen ja
innovatiivinen, sanalla sanoen korkealaatuinen koulutus. Saimme
matkaamme uusia ajatuksia ja ideoita, uutta oppia, esiintymiskokemusta ja uusia Euroopan laajuisia
ystävyysverkostoja. Kokousjärjestelyt olivat toimivat, materiaalit monipuoliset ja kouluttajat kokeneita. Maastrichtista saatuja oppeja ja
ajatuksia tulemme hyödyntämään
ja jakamaan, sillä tieto on merkityksellistä vain jaettuna.
Teksti ja kuvat: Aija Jokilammi,
LC Nurmijärvi/Kanerva & Kaisa
Vainio, LC Janakkala/Idat
Leijonaviesti
Lions-leiriläinen
Japanista
V
uoden 2011 kesällä oli taas
vuorossa myös C-piirin järjestämä nuorisoleiri Lions-vaihtoon
tuleville vuorille ympäri maailmaa.
Niin tuli myös meille ajankohtaiseksi miettiä ollako vai ei isäntäperheenä jollekin nuorelle.
Myönteisen päätöksen myötä
täytettiin hakemuslomake ja jonkin ajan päästä tuli tieto, että perheeseemme tulisi nuori japanilainen neito, Ayumi.
Täytyy sanoa, että ensi reaktio oli
kyllä vähän sekainen, johtuen mieleen muistuvasta edellisen japanilaisesta nuoresta tytöstä. Hän pyrki täydellisyyteen englanninkielessä
ja kun se yhdistettiin suunnattomaan ujouteen, oli melkein mahdoton tehtävä selvitä 3 viikkoa ja saada selville hänen tarpeitaan. Hyvin
kaikki kuitenkin meni ja olemme nykyisinkin yhteyksissä.
Tästä ensi järkytyksestä selvittyämme, ja hänen yhteystietonsa
saatuamme, otin yhteyttä Ayumiin
ja sainkin vastaukset aina hyvin nopeasti. Niin meille kehittyi jo ennen
Ayumin Suomeen tuloa tietynlainen äiti-tytär suhde.
Sitä se sitten olikin, kun hän heti
meidät tavattuaan leirillä kysyi,
että saako hän sanoa meitä äidiksi ja isäksi. Totta kai suostuimme,
olihan se suuri kunnia. Lisää tutustuttuamme totesimmekin, että
Jean Sibeliuksen entisessä kodissa Ainolassa muistettiin kirjoittaa
nimi vieraskirjaan.
olimmekin saaneet luoksemme
määrätietoisen, sanavalmiin nuoren naisen, joka tiesi mitä tahtoi
ja piti siitä kiinni. Hän myös halusi
oppia uusia asioita ja kieliä. Leirillä
ollessaan hän oli koonnut vihkoon
kaikkien leirillä esiintyneiden kielien tietyt sanat vihkoon, osatakseen
sitten sanoa edes jotain kullekin hänen omalla kielellään. Näitä sanoja
olivat mm. huomenta, kiitos, hyvää
yötä jne. Hän myös lupasi miehelleni, että seuraavan kerran kun tavataan, hän puhuu suomea – nähtäväksi jää. Tätä vanhemmuutta kesti
sitten 9 päivää.
Olin jo etukäteen kysellyt häneltä mitä hän haluaisi nähdä ja mitkä asiat kiinnostaisivat Suomessa.
Ei ollut vaikea arvata, että tärkeimmäksi nähtävyydeksi ja vierailukohteeksi nousi Muumimaailma Naantalissa. Toki sitten kiinnosti myös
muunkinlainen kulttuuri, kuten Sibelius, Helsingin historialliset rakennukset jne. Kamera olikin ahkerassa käytössä ja sitä täydensi
vielä matkapuhelimen kamera, joten muistoja syntyi monta sataa.
Mitä oli kuitenkin tärkeintä, niin
jokainen ruoka-annos oli kuvattava ennen kuin se nautittiin, oli sitten kyse aamupalasta, illallisesta tai
vaikka jäätelöstä – kaikki kuvattiin.
Suuri suru oli kerran, kun olimme
hampurilaisella eikä mukaan ollutkaan tullut puhelinta eikä kameraa,
mutta onneksi puhelimeni kamera
pelasti sen tilanteen.
Ruoka oli muutenkin vähän erilainen asia tällä kertaa aikaisempiin
nuoriin verrattuna. Ayumi oli hyvin
epäluuloinen melkein kaiken suhteen. Hän ei uskaliaasti maistanut
ruokia, vaan selvitti ensin mitä siinä on ja jos jokin aineosa ei ollut
mieleinen – sitä ruokaa ei syöty ja
siitä ei sen enempää keskusteltu.
Onneksi kuitenkin löysimme ruokia, jotka olivat mieleisiä – ettei niitä hampurilaisella käyntejä tarvittu. Makea oli kuitenkin se, joka olisi
maistunut mieluisimmin.
Meilläolo aika alkoi sitten odotetusti Naantalin Muumimaailmaan
suuntautuvalla matkalla. Tapasimme Naantalissa myös kouluaikaisen
Grillikodassa maisteltiin suomalaista perusruokaa makkaraa.
ystävättäreni Riitan. Häneltä Ayumi
sai lahjaksi Riitan maalaaman tuikku-pidikkeen, joka nousi sitten yhdeksi tärkeimmistä muistoista.
Vierailimme myös Järvenpäässä Ainolassa ja sinne piti tietysti
vieraskirjaan jättää nimensä muiden vierailijoiden tavoin. Helsinkikin tuli tutuksi ja siinä ohessa myös
muotiliikkeet, joissa useissa vierailtiin. Syynä niissä käymiseen oli, että
Ayumi on päättänyt olevansa jonain
päivänä kuuluisa muotisuunnittelija joko Milanossa tai New Yorkissa. Tuon päätöksen tiimoilta minullekin jäi kasa piirroksia, joihin hän
oli suunnitellut eri vuoden aikojen vaatteita. Uskon myös, että hän
myös toteuttaa tuon haaveensa.
Mutta niin se aika taas vierähti
– oli aika matkata lentokentälle ja
jättää jäähyväiset. Toistaiseksi, niin
me päätimme. Tapaamme joko Milanossa tai Osakassa ja mahdollisimman pian. Se oli yhteinen päätös. Katsotaan koska se toteutuu vai
toteutuuko lainkaan, mutta haaveita ja toiveita pitää aina olla.
Kannustan lämpimästi kaikkia
teitä, joilla vain on mahdollisuus
majoittamaan nuori perheeseenne, ottamaan joku luoksenne – joko
viikoksi tai pidemmäksikin aikaa. Se
on hyvin palkitsevaa ja itsekin havahtuu mm. oman kotikuntansa
nähtävyyksiin, joita muuten ei oikein huomaakaan, koska ne ovat
niin lähellä.
Teksti ja kuvat: Hilkka Ruusuvirta,
LC Nurmijärvi/Kanerva
Ayumi tekstaili kavereilleen vierailtuaan Naantalin Muumimaailmassa.
Riitan maalaama Tuikkupidike
kortteineen oli Ayumin arvostama
muisto Suomessa-käynnistä.
15
Leijonaviesti
MAASEUDUN MAUT MAISTUIVAT
MARKKINAKÄVIJÖILLE
Teemapuheenvuoronpitäjä, europarlamentaarikko Mitro Repo
saa Viipurilaisen Kotileipomon johtaja Veikko Ylä-Hemmilältä
lähituotteita, joiden valmistusketju on tuote-esitteissä. Vasemmalla kuvassa on Anianneito 2010 Carita Ekman sekä Ylä-Hemmilän takana juontaja Sirkka Haverinen. Mitron katse vielä
viivähtää sahtikiulussa, josta hän sai maistaa tätä hämäläistä juhlajuomaa.
Europarlamentaarikko nauratti markkinajärjestäjiä kahvipöydässä (järjestäjät vasemmalta lukien lady Pirkko Kousa, markkinapäällikkö Matti Halme, presidentti Seppo Kousa, toimittaja Sirkka Haverinen ja lady Arja-Liisa Jokiaho).
Anianneitokisaan osallistui 5 kansallispukuihin sonnustautunutta neitoa. Voittajaksi yleisöäänestyksellä tuli nro 4 Katri
Vaimaa Vääksystä.
16
V
uosittain järjestettävät Anianpellon Markkinat poikkeavat monista
markkinatapahtumista usealla tavalla.
Markkinayleisölle on tarjolla perinteisen ostostapahtuman lisäksi myös monenlaista oheisohjelmaa ja kulttuuriperinnettä. Erityisesti vuosittain vaihtuva
markkinateema takaa markkinoille ohjelma-annin, jonka kuuloon saapuu yleisöä kautta Suomen. Tämän vuoden teemana oli Maaseudun Maut.
1700-luvulta peräisin olevat markkinat tunnettiin laajalti ”maan suurimpina
eläinmarkkinoina” tai ”ikivanhaan perinteeseen” vetoavana markkinapaikkana.
Tätä paikallis- ja kotiseutuhistoriaa siis
vaalivat Lions club Asikkalan aktiivit järjestäessään tätä Markkinatapahtumaa,
jota pidetään yhtenä Päijät-Hämeen arvostetuimpana vuosittaisena kesätapahtumana.
Tämän kesän markkinat 12.-13.8. onnistuivat järjestelyiltään hyvin. Suotuisa
sää ja vetovoimaiset kärkiesiintyjät takasivat runsaan kävijämäärän ja vilkkaan
kaupankäynnin.
Markkinat avasi toimitusjohtaja Matti Vanhanen, joka toivoi Euroopan markkinoiden vahvistuvan ja kehittyvän. Suomelle on hyvin tärkeää olla mukana
Euroopan ytimessä ja eurovaluutassa –
jopa Anianpellon Markkinoiden historia todistaa vapaiden markkinavoimien
merkityksen.
Varsinaisen teemapuheenvuoron piti
europarlamentaarikko Mitro Repo. Hä-
Anianpellon markkinoilla kävi
kahden päivän aikana arviolta
15000 markkinavierasta.
nen ihmisläheinen ja elämänmyönteinen
lähestymistapansa asioihin sai markkinayleisön viihtymään ja nauttimaan kokonaisvaltaisesti tapahtumasta. Mitro Repo
korosti, että maatalouden merkitys näkyy kuluttajille mahdollisuutena nauttia
elävästä maaseudusta ja terveellisestä ja
turvallisesti tuotetuista raaka-aineista ja
elintarvikkeista.
Mitro Repo näki hyvänä sen, että kotimainen, mahdollisimman vähän käsitelty lähiruoka on nykyisin aiempaa suositumpaa. Ruoan arvostuksen kasvu näkyy
myös siinä, että yhä useampi kuluttaja
valitsee teollisesti tuotettujen valmisruokien sijaan itse tehdyn kotiruoan. Kotiruoan syöjät kun tietävät einesten syöjiä
paremmin, mistä ja millaisista raaka-aineista ruoka on todella valmistettu.
Asikkalan leijonia lämmitti kovasti Mitro Revon Europarlamentista asti tuotu
tunnustus siitä, että Lions-järjestö jaksaa
toteuttaa määrätietoisesti palvelutehtäväänsä paremman huomisen hyväksi.
Tämä korkealta taholta saatu tunnustus
antaa voimia jatkaa ja kehittää Lions-työtä tulevien haasteiden edessä.
Teksti Matti Halme, LC Asikkala,
kuvat Katriina Nikula, Risto Jokiaho
Leijonaviesti
Elomarkkinat
Orimattilassa
E
lokuun toisena sunnuntaina kokoontui yleisöä n. 3000 henkilöä tekemään ns. markkinapäivän
ostoksia ja reippailemaan raittiissa
ulkoilmassa. Ulkotapahtumaa suosi hyvä sää.
Lions Club Orimattila toimi tilaisuuden järjestäjänä. Lion Pekka Auvinen oli markkinatapahtuman ns.
tapahtumapäällikkö. Muut klubin
jäsenet toteuttivat heille osoitettuja järjestelytehtäviä.
CC Heimo Potinkara vieraili markkinoilla ja poikkesi myös Leijonakivimuistomerkillä, oikealta CC Heimo Potinkara, Mattii Vuorlahti, presidentti Pauli Väntönen, tapahtumapäällikkö Pekka Auvinen sekä Jarmo
Rantalainen.
Elomarkkinat toivat Orimattilan keskustaan runsaasti väkeä ja tunnelmaa.
Nuorille töitä,
vanhuksille
palveluja
Markkinatapahtumassa toimi n.
85 torikauppiasta. Myyntipisteet
olivat Orionaukiolla.
Tarjolla olevien tuotteiden määrä oli runsas. Oli monen sortin vaatetavaraa, koruja, nahkatuotteita,
leluja, paperitavaraa, kodin käyttötavaraa ym. Ruokatarjontaa vihanneksista ja paistetuista muikuista
Viipurin rinkeleihin ja siltä väliltä.
Torikahvilatoiminta eräänä tärkeänä palvelumuotona (kahvi, letut ja
grillimakkara + virvoitusjuomat).
Poliittisilla puolueilla oli paikalla
omia edustuksia ja yrityspuolelta
toiminnan esittelypisteitä.
Tapahtuma sai myös Lions-liiton puheenjohtajan CC Heimo Potinkaran mielenkiinnon Orimattilan Elomarkkinoiden järjestelyihin
(varainhankinta-aktiviteetti). Käyntinsä yhteydessä hän tutustui myös
muistomerkkiin, Suomen itsenäisyys, Suomi 75v (ns. Leijonakivi).­
Muistomerkki on pystytetty LC
Ori­mattilan ja LC Orimattila/Viljamaan yhteistyöllä 1992-93, projektin pj:na toimi lion Pertti Könönen.
Todettakoon, että Potinkaran nuoruusvuosien kotipaikka on Orimattilan Mallusjoki.
Markkinatapahtuma sai kiitosta
kauppiaiden myyntiartikkelien laajuudesta. Tapahtuma sopi kaikille
osallistujille. Erityisesti markkinapaikalla liikkui varttuneenpaa väkeä ja lapsiperheitä.
Aktiviteetistä saatava tuotto jaetaan Lions Club Orimattilan toimesta nuoriso- ja vanhustyötä tukeviin
projekteihin.
Teksti ja kuvat: Matti Vuorlahti,
LC Orimattila
K
uhmoisten Leijonat yllättivät Päijännekodin palvelutalon asukkaat positiivisesti viime
vuoden keväällä; LC Kuhmoinen
käytti kesäkonsertista saamansa varat nuorten työllistämiseen
vanhusten hyväksi. Kuhmoisten
4H-yhdistys järjesti nuorten työllistämisen. Yhdistys haki lehti-ilmoituksella nuoria, hakijoita oli
kuusi ja heidät kaikki pystyttiin
palkkaamaan eripituisiin jaksoihin kolmeksi kuukaudeksi.
Päijännekodin palvelutalossa
asuu 33 vanhusta ja osa talosta
on tehostettua asumispalvelua,
osa tavallista palveluasumista.
Henkilökunnan määrä on kesällä minimissään, joten nuoria todella tarvittiin.
Nuorille annettiin koulutusta
vanhusten kohtaamisesta, käytiin läpi yleisempiä sairauksia ja
työergonomiaa. Hoitajat osastoilla kävivät vielä läpi jokaisen yksilölliset tarpeet ja liikuntakyvyn.
Toiminta onnistui hyvin, nuoria oli 1-3 vuorollaan töissä, työpäivä oli neljä tuntia. He pitivät
kirjaa töistään ja toimittivat työlistansa 4H-yhdistysksen ohjaajalle, joka hoiti heidän palkanmaksunsa.
Nuoret olivat aktiivisesti mukana vanhusten arjessa, ulkoiluttivat päivittäin, seurustelivat,
auttoivat ruokailuissa, lukivat
päivänlehtiä ja kuljettivat toimintatuokioihin. He pitivät myös
suosittua bingoa vanhuksille.
Nuoret saivat näin töitä ja pääsivät tutustumaan hoitoalaan ja
lisäksi kaksi sukupolvea pääsi
kohtaamaan toisensa. Vanhukset nauttivat ja olivat kiitollisia,
kun heillä oli ylimääräistä seuraa
ja varsinkin siitä, että kesä oli niin
kaunis ja he pääsivät ulos säännöllisesti lähes päivittäin. Nuoret kokivat luontevana kohdata
vanhukset. Eräskin nuori totesi, että vaikka aloitti keskustelun
marjanpoiminnasta niin siitä riitti juttua pitkäksi aikaa.
Kiitokset Kuhmoisten leijonille, kun mahdollistivat nuorten
ja vanhusten yhdessä olemisen.
Ossi Ruusunen, LC Kuhmoinen
17
Leijonaviesti
Leo-meininkiä Riihimäellä!
Riihimäkeläisillä Leoilla on
upean uudet ja näkyvyystaatut Leo-haalarit, joita tarvittiin myös Nenäpäivä Showssa
lokakuussa Riihimäellä. Haalareita esittelee Aino Viherä
Riihimäen Leoista.
T
ätä juttua kirjoittaessani Leo
Club Riihimäki on noin kuukautta vaille vuoden ikäinen. Vuoden
lähestyessä loppuaan on hyvä katsahtaa taaksepäin. Talven ja kevään
tapahtumista mainittakoon talvikarnevaalit, jossa olimme auttamassa
leijonia, sekä toukokuinen Voimalarock, siellä oli aivan huippuesiintyjät
ja yleisöäkin kertyi paikalle. Kyseisen musiikkitapahtuman seurauksena saimme yhden uuden jäsenen
riveihimme! Nyt meitä on 13.
Avustamista, laulua ja uusia
tuttavuuksia
Kesäkuussa saimme kutsun Hollantiin viettämään kansainvälistä leoviikonloppua. Järjestäjänä oli Leo
Club Groningen. Tapahtuma oli yhdistetty kansainvälisellä nuorisovaihtoleirillä olleiden kokoontumisjuhlaksi. Hollantilaiset olivat meitä
asemalla vastassa ja lähdimme siitä pyörillä kiertelemään kaupunkia.
18
Kävimme myös kanoottiretkellä kanaalia pitkin sekä tutustumassa
Groningen yliopistoon. Viikonloppu
huipentui grillijuhlaan. Uusia mukavia tuttavuuksia syntyi. Lainatakseni
Madventures -kaksikon juuri ilmestynyttä Mad World-kirjaa:” Hollantilaiset ovat peruslunki ja pragmaattinen kansakunta, jolle kaikenlainen
brassailu on vastenmielistä. Hollannissa homma toimii!”
Heinäkuussa vietimme epävirallista grillausiltaa Kesijärven rannalla. Grilli kuumeni ja sauna lämpeni.
Samalla pohdittiin tulevaa ja käytiin polskimassa helteiden lämmittämässä järvivedessä.
Klubimme oli mukana järjestämässä NenäpäiväShowta lauantaina 29.10. Koko perheen ratkiriemukasta tapahtumaa vietettiin teltassa
Prismakeskuksen kupeessa. Lämpöiset auringonsäteet houkuttelivat yleisöä paikalle sankoin joukoin.
Vetonauloja olivat Aku Hirviniemi ja
Lion Janne Kataja. Leot olivat mu-
kana keräämässä rahaa Nenäpäivä-lippaisiin, juonsivat show’ssa ja
auttoivat kahviossa. Musiikillisen
elämyksen klubimme tarjosi, kun
yksi leoistamme lauloi show’ssa.
Pikkujoulua vietimme paria päivää ennen jouluaattoa. Mukana oli
joululomaa viettäviä, toisella paikkakunnalla opiskelevia jäseniä. Ilta
sujui leppoisissa tunnelmissa jouluglögiä nauttien ja kuulumisia
vaihtaen.
Klubimme 1-vuotischarterit ovat
8.-9.huhtikuuta Lempivaaran matkailukeskuksessa Riihimäen keskustan läheisyydessä. Toivotamme
kaikki kiinnostuneet leijonat lämpimästi tervetulleiksi juhlistamaan
merkkipäivää kanssamme. Lisätiedot ja ilmoittautumiset presidentille: [email protected]
Teksti: Annika Rahkonen,
LEO-club Riihimäki
Kuvat: Annika Rahkonen ja
Esa Ojapalo
Hollanti, Groningen. Viimeinen
hetki yhdessä ennen Suomen Leojen lähtöä kohti Schipholin lentokenttää ja kotimaata.
Leijonaviesti
Lähdetään
yhdessä
palvelemaan!
T
ässä yhteistyöprojektissa on tarkoitus
auttaa siten, että jokainen leijona olisi kykenevä suorittamaan palvelun. Kuten jäljessä
mainituissa esimerkeistä voi huomata, välttämättä koko klubin panosta ei tarvita vaan
muutamakin leijona riittää klubista. Tämä
projekti on täysin vapaaehtoinen, jokainen
itse päättää osallistumisestaan. Toivon kuitenkin, mikäli teihin otetaan yhteyttä invalidien paikallisyhdistystä, positiivista suhtautumista asiaan sekä palveluhalua. Tämä
on mitä suuremmassa määrin ”We Serve
– Me Palvelemme” -hengen mukaista toimintaa, jonka vuoksi aikoinaan järjestämme on perustettu.
Yhteistyössä raha ei liiku, vaan kyse on
palvelusta eli työn suorittamiseen tarvittavat välineet tulevat aina avustettavalta.
Lions-klubit suorittavat siis kertaluonteisia
palveluita Invalidiliiton paikallisyhdistysten
jäsenten auttamiseksi. Tässä yhteistyössä
ei ole tarkoitus suorittaa palveluita, jotka
kuuluvat kunnallisen avun piiriin.
Mitä me voimme tehdä? Asettukaamme vaikka pyörätuolissa istuvan asemaan,
kuinka hän vaihtaa kattolampun? Suurin
osa meistä leijonista kykenee tekemään
sen eli apu jota annamme voi tuntua meistä vähäpätöiseltä, mutta saajasta suurelta.
Pilottivaiheessa, viime kaudella, tuli paljon
pyyntöjä renkaiden vaihdosta ja haravointiin sekä ruohonleikkuuseen. Nämäkin
ovat sellaisia askareita, joita me pystymme helposti toteuttamaan ilman erityisammattitaitoa.
Usean vuoden ajan on kyselty miksi liiton taholta ei ole ollut tarjolla mitään palveluaktiviteettia DIGI-projektin jälkeen.
Nyt siihen on oiva tilaisuus. Lähtekää palvelemaan apuamme tarvitsevaa ryhmää,
sillä invalidit kaipaavat apuamme. Apu,
jota annamme, on pääasiallisesti kertaluontoinen suorite, tietysti ei ole rajattu pois pidempiaikaista apuakaan. Monet
leijonat ja lions-klubit ovat jo vuosien varrella aloittaneet omia projekteja invalidien kanssa, tämän yhteistyöprojektin ei ole
tarkoitus lopettaa niitä vaan suoda muillekin mahdollisuus tehdä palvelua apua tarvitsevaa ryhmää kohtaan.
Lauri Vainio, LC Tervakoski
Iloisia ja hyödyllisiä
ystävyyssuhteita
L
C Järvenpää/ Jean Sibelius sai vieraakseen
kolme lionsia ystävyysklubistaan Unkarista.
Vácin Kökapu Lions Clubin vieraat, presidentti
Albert Pál, varapresidentti János Ambrus ja sihteeri János Huszák olivat neljä päivää tutustumassa lionstoimintaan ja suomalaiseen elämänmenoon. Ystävyysklubitoiminnan tarkoituksen
unkarilaiset kiteyttivät ”esimerkkien avulla oppii
paremmin auttamaan toisia ihmisiä”.
Vácilaiset ottavat ystävyysklubitoiminnan vakavasti halutessaan oppia uusia asioita. Heillä
on Suomen lisäksi ystävyysklubit Saksassa (Mueldorf) ja Slovakiassa (Bansza Bystrica). Lisäksi he
ovat aloittaneet tunnustelut ystävyysklubin saamiseksi Turkista. Vácin Kökapu -klubissa on tällä hetkellä 11 jäsentä ja 3 on ehdolla. Klubi on
perustettu 1993 ja se kuuluu Budapestin alueeseen. Presidentti Albert Pál on myös alueen puheenjohtaja.
Monipuolisia tutustumiskohteita
Unkarilaisille ystäville järjestettiin runsas ja monipuolinen tutustumisohjelma. Tervetulopäivällisellä molempien klubien edustajat kertoivat
toisilleen rakkaudella tekemästään lionstyöstä paikkakunnillaan. LC Kökapun suurin palveluaktiviteetti on ruoka-avun antaminen. Aluksi
apua annettiin niiden perheiden lapsille, joissa
oli paljon lapsia ja köyhyyttä. Vanhemmat odottivat aluksi ulkona, kun lapset saivat ruoka-annoksensa. Nykyään myös vanhemmat pääsevät
ruokailemaan. Ruoka-annoksia on jaettu myös
kodittomille. Kaupungin sosiaalitoimi valitsee
kaikki avustettavat. Muutenkin klubilla on hyvät suhteet kaupunkiin ja he käyvät säännöllisesti keskusteluja kaupungin johdon kanssa ja
kuuntelevat kaupungin toiveita. Tärkeää unkarilaisille lionsveljille on keskinäinen ystävyys ja
yhteistyö. Klubikokoukset ja hallituksen kokoukset järjestetään yleensä jäsenten kotona. Unkarissa ei ole samanlaista yrittäjäjärjestötoiminta
kuin Suomessa. Siksi LC-toiminta on myös osittain yrittäjien yhteistyöelin.
Vierailuohjelmaan sisältyivät käynnit Primulan leipomoon, Setlementti Louhelaan ja Tuusulan Taiteiden yöhön. Vierailemme esiteltiin
myös presidentti Eero Saarelaisen hirsitalo keskellä kaupunkia ja Pekka Luukin savusaunaan tutustuttiin oikein kunnon löylyissä. Yhden päivän
ohjelmana olivat kiertoajelut Helsingissä sekä
maalla että merellä.
Hieno vierailu, joka lujitti klubien ja vierailuun
osallistuneiden unkarilaisten ja suomalaisten
klubiveljien ystävyyttä. Vastavierailun aika lienee kahden vuoden kuluttua, kun Kökapu Lions
Club täyttää 20 vuotta.
Kari J. Hietala, LC Järvenpää/Jean Sibelius
Unkarilaiset vieraat ovat luovuttaneet tervetulolahjansa presidentillemme. Kuvassa vasemmalta sihteeri János Huszák, presidentti Albert
Pál, varapresidentti János Ambrus ja presidentti Eero Saarelainen.
Helvi
Aavalinnan
Säätiö
Säätiö tukee taloudellisesti sydänja syöpäsairaiden lasten hoidon,
kuntoutuksen ja virkistystoiminnan edistämistä ja turvaamista,
sekä heidän osallistumistaan
perheineen leiri- ja muuhun
vapaa-ajan toimintaan.
Säätiö on oikeutettu vastaanottamaan lahjoituksia ja testamentteja.
www.ha-saatio.fi
19
Leijonaviesti
Lions Club Asikkala
Saunaseuran Sauna ja hyvinvointi Vääksyssä
– Saunaseminaari ja näyttely
Saunatonttujen osastoa saunanäyttelyssä
L
ions Club Asikkala on yhdessä
Suomen Saunaseuran kanssa
järjestänyt vuodesta 1995 lähtien
joka toinen vuosi Asikkalan Sauna-tapahtuman. Tapahtuman tavoitteena on suomalaisen saunakulttuurin edistäminen erityisesti
vesistörikkaassa Asikkalassa. Vuosittain on etsitty mm. Asikkalan parasta savusaunaa, matkailusaunaa,
perinnesaunaa, kyläsaunaa, siirtokarjalaisten saunaa sekä Etelä-Päijänteen parasta veneilysaunaa. Kerran on haettu parasta saunatarinaa.
Tapahtumat on julkistettu ja voittajat palkittu LC Asikkalan järjestämillä Anianpellon markkinoilla elokuun alussa.
Viime kerralla tapahtumana oli
Sauna ja Hyvinvointi 2011 – sau-
20
naseminaari näyttelyineen. Se toteutettiin elokuisena viikonloppuna
Hyvinvointikeskus Tallukassa Vääksyssä. LC Asikkalan ja Suomen Saunaseuran lisäksi järjestelyihin osallistuivat Hyvinvointikeskus Tallukka
sekä Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö.
Virallisiin näyttelyn avajaisiin
osallistui 30 kutsuvierasta. Avauksen suoritti Suomen Saunaseuran
pitkäaikainen puheenjohtaja professori Lasse Viinikka. Tilaisuudessa olivat läsnä myös seuraavan päivän seminaarin esiintyjät, joiden
kanssa yleisöllä oli mahdollisuus
keskustella mm. sauna-aatteen synnystä, Wäinämöisen mesikylvystä,
saunalöylyjen fysiikasta, savusaunan vaikutuksesta ihmiseen sekä
tutustua saunanäyttelyyn sauna-
tonttuineen ja vihdantekonäytöksineen. Molempina päivinä yleisöllä
oli mahdollisuus saunoa Hotelli Tallukan monissa saunoissa sekä näyttelyalueelle tuodussa siirrettävässä
savusaunassa.
Lauantain korkealaatuiseen, saunaa ja saunomista monelta taholta
tarkastelleeseen seminaariin osallistui n. 40 kuulijaa. Luennoitsijoina toimivat Suomen Saunaseurasta prof. Pekka Laaksonen, arkkit.
Pekka Tommila, prof. Lasse Viinikka ja DI Esko Mäkelä, Kansainvälisestä Savusaunaklubista prof.
Pentti Tuohimaa sekä Hyvinvointikeskus Tallukasta kunnonmies
Olli Patja. Luentojen aiheet vaihtelivat Sauna-aatteen synnystä ja
muinaisuskontojen sauna-viitteistä saunan terveydellisiin vaikutuksiin ja hyvän löylyn ominaisuuksiin.
Olli Patjan luentoaiheeseen Savusaunan hyvinvointianalyysi liittyi
kahden saunojaryhmän testisaunominen etukäteen kahdessa eri
savusaunassa. Seitsemän saunojan testitulokset antoivat uutta ja
mielenkiintoista tietoa savusaunan
vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin.
Mielenkiintoiset luennot virittivät
seminaarissa runsasta keskustelua.
Lions Club Asikkala toimi vastuullisena yhteisönä tilaisuuden järjestämisessä. Klubi sai useissa
puheenvuoroissa kiitosta saunatapahtumaketjun käynnistämisestä
Saunaseminaarin yleisöä, vasemmalla arkkitehti Pekka Tommila.
sekä tämänkertaiseen seminaariin
liittyvästä monen järjestäjäyhteisön
verkottamisesta.
Lions Club Asikkala on jo aikaisemmin saanut valtakunnallista tunnustusta sauna-aktiviteetistaan. Vuonna 2002, Suomalaisen
saunan päivänä, Lions Club Asikkala vastaanotti Suomalaisen Saunaseuran myöntämän Samuli-palkinnon, joka vuosittain myönnetään
saunan hyväksi erityisen ansiokkaasti toimivalle henkilölle tai yhdistykselle.
Teksti ja kuvat:
Risto Jokiaho, LC Asikkala
Maailmanmestari
Pentti Hakala LC Ikaalinen/
Kyrösjärvestä esittelee
vihdantekoa
Leijonaviesti
Vierailulla Kadrinan kummikunnassa Virossa
L
C Janakkalan kolme Lionsveljeä kävi marraskuussa­
Janakkalan kummikunnassa
Kadrinassa luovuttamassa jo
perinteiseksi tulleen neljän Janakkalan klubin yhteisen joulurahan ”suomipojalle” Endel
Tonkalle ja hänen vaimolleen
Tamaralle sekä kahdelle leskelle
Silvi Vieselle ja Leili Metsikselle.
Teksti: Jari Hevonoja,
LC Janakkala.
Kuva: Pertti Lehto,
LC Janakkala.
Vieraanvarainen ja lämminhenkinen vierailu Kadrinassa. Kuvassa oikealta presidentti Aaro Sjöroos, ”suomipoika” Endel Tonka, klubimestari Risto Ojala ja sihteeri Pertti Lehto.
Piirin rauhanjulistekilpailun voittaja
R
auhanjulistekilpailun tämän
vuoden kilpailun voitti Daniel
Mandara, Tervakosken Koulun 5.
luokan oppilas. Kilpailun koululle
sponsoroi LC Tervakoski ja sen käytännön toteuttamisen suoritti allekirjoittanut ladyn ominaisuudessa
yhdessä opettaja Milena Komulaisen kanssa. Tämän vuoden kilpailun aiheena oli ”Lapset tuntevat
rauhan”. Työn Daniel halusi tehdä
puuväreillä, pikkutarkasti, peläten
muiden värien sekoittavan ja pilaavan tarkan työnsä.
Danielin työssä kyyhky kuvaa vapaata lintua, joka lepää isomman
eri maiden lipuista koostuvan lipun
päällä. Iso lippu kuvaa yhtenäistä
maailmaa ja jokainen lippu omaa
osaa maapallosta. Danielin mielestä rauha on hyvä juttu, sillä emme
tarvitse sotia eikä kenenkään tarvitse muuttaa muualle pakolla vaan
jokainen voi liikkua maasta toiseen
helposti. 5-luokkalaisen Danielin
mukaan maapallolla siis soditaan
ja tapellaan ihan turhista asioista
esim. uskonnosta ja sen perusteella valloitetaan toisten maita.
”Oman luokan kilpailu jännitti
vähän, mutta en itse uskonut jatkomenestykseen”, toteaa Daniel
vaatimattomasti. Hänen mielestään kilpailutyötä oli hauska tehdä
ja siinä oppi myös itsestään jotain
uutta. Danielin mielestä, kilpailuun
kannattaa osallistua, vaikkei voittaisikaan. Kilpailukumppaneiden
töistä piirissä Danielin mieleen jäi
hauska työ kahdesta kissasta sekä
erityisen hienona hän piti joutsenkuvasta oranssilla taustalla.
Ensi vuonna uudelleen kisaamaan, jos sponsoreita löytyy, totesi Daniel lopuksi. Nyt siis heti tilaamaan uusi rauhanjulistepaketti
keväällä ja viedään ne kouluille jo
silloin, niin ne ehtivät kirjautua
myös tulevan lukuvuoden opetussuunnitelmiin ja aikaa kunnon valmisteluihin löytyy paremmin.
LC Tervakosken puolesta
Kaisa Vainio
21
Leijonaviesti
Omaishoitajille
virkistystä ja vertaistukea
H
ollolassa toimivat neljä Lionsklubia lahjoittivat osan yhteisen Salparieha-talviriehansa tuotosta paikallisille omaishoitajille
syksyn virkistyspäivää varten. Virkistyspäivään sisältyi monenlaista valinnaisohjelmaa jalkahoidoista saunomiseen, uintiin, jumppaan,
intialaiseen päähierontaan ja suolahuoneeseen asti. Lisäksi tietysti
ruokailtiin.
Virkistyspäivä
Virkistyspäivään Hotelli Tallukassa pääsi mukaan kaikki halukkaat,
kertoi vastaava kotihoidon ohjaaja
Pirkko Pulkkinen peruspalvelukeskus Oivasta. Yhteensä 31 omaishoitajaa Hollolasta, Hämeenkoskelta ja
Kärkölästä osallistui. Mukana olleet
Ritva Kaipainen, Sirkka Notkonen ja
Irmeli Lemmetty kertoivat nauttineensa päivästä. Oli mahdollisuus
yhdessäoloon, kokemusten vaihtoon ja toistensa tukemiseen, mikä
ei aina onnistu, sillä sairasta omaista ei voi jättää yksin pitkäksi aikaa.
Keskusteluissa paljastui myös toisenlainen ongelma: omaishoidontuen pienuus suhteessa työn vaativuuteen. Lisäksi vain pieni osa
omaishoitajista saa tätä lakisääteistä tukea kotikunnaltaan.
Pikkujoulujuhla
Lionien omaishoitajille lahjoittamasta summasta jäi vielä virkistys-
päivän jälkeen sen verran jäljelle,
että omaishoitajille voitiin järjestää pikkujoulujuhla, myös heille,
jotka eivät päässeet Tallukkaan. Tilaisuuden oli junaillut vastaava kotihoidon ohjaaja Pirkko Pulkkinen
ja paikalle saapui noin 50 henkeä
omaishoitajia ja hoidettavia sekä
lisäksi lionit Liisa Tiilikan johdolla. Tilaisuus oli iloinen ja lämminhenkinen runsaine ohjelmineen ja
kunnon joulupuuron, -kiisselin ja
torttukahvien kera. Joulupukki ja
tonttukin kunnioittivat tilaisuutta
läsnäolollaan. Lahjoitimme myös
lionsklubien puolesta arvontaan
jouluisen ruokakorin.
Vertaistukiryhmät
Omaishoitajilla on mahdollisuus tilanteensa mukaan osallistua myös
paikallisiin vertaistukiryhmiin, jotka kokoontuvat säännöllisesti kesätaukoa lukuun ottamatta: on
tutustumiskäyntejä, esitelmiä, kuntosaliryhmä jne. He voivat osallistua myös Lahdessa järjestettäviin
tilaisuuksiin, joita järjestää mm.
Päijät-Hämeen Omaishoitajat &
Läheiset ry. Muistisairailla on oma
vertaistukiryhmänsä. Arjen vastapainoksi on tarjolla myös kursseja ja
lomia, mutta kaikki eivät pysty hyödyntämään niitäkään.
Teksti ja kuvat: Leila Huikuri,
LC Hollola/Kapatuosio
Omaishoitajat Hollolassa palvelutalo Huilin pikkujoulujuhlassa kuuntelemassa alustusta ennen ohjelmaa ja joulupuuroa.
22
Leijonat lahjoittivat
musiikkia
pitkäaikaisosastolle
Kuvassa
Sirpa Laaksonen/
LC Nurmijärvi
Kanerva,
osastonhoitaja
Marja Hintsanen,
Aija Jokilammi /
lohkon puheenjohtaja,
Arvo Toivanen /
LC Nurmijärvi.
C
piirin Vl alueen, kakkos lohkon eli Nurmijärven Lions klubit
LC Nurmijärvi, LC Nurmijärvi Kanerva, LC Rajamäki, LC Klaukkala ja LC Klaukkala Leat kokosivat voimansa ja tekivät yhteisen
pianolahjoituksen Kiljavan sairaalassa toimivalle Attendo MedOnen pitkäaikaisosastolle. Hankittu soitin on merkiltään laadukas
ja kauniisti soiva Roland PF-7 digitaalipiano, samoja soittimia löytyy muun muassa Helsingin uudesta Musiikkitalosta. Lahjoitukseen saatiin Arne Ritari säätiön tukea, joka mahdollisti osaltaan
laadukkaan soittimen hankinnan. Lahjoitetun soittimen myötä
Leijonat halusivat tuoda osastolle jouluterveisensä musiikin myötä osaston joulujuhlan yhteydessä. Kiljavan Sairaala osakeyhtiön
historiallisessa sairaalarakennuksessa toimii palveluntuottajana
Attendo MedOne osasto 5, dementiaa sairastavien pitkäaikaispotilaiden vuodeosasto. Potilaat, kaikkiaan 32 henkilöä, ovat Nurmijärven lisäksi lähikuntien asukkaita Tuusulasta, Mäntsälästä ja
Järvenpäästä.
”Muistan laulaneeni”
Ajatus sähköpianon lahjoittamisesta tuli osastonhoitajalta, joka
kertoi musiikkiterapian olevan oiva lisä dementoituneen potilaan
hoidossa. Tutkimustulokset osoittavat, että laulaminen ja muistelutyö ovat toisiinsa limittyneinä menetelmiä, joilla voidaan tehokkaasti tukea dementoituneen henkilön vuorovaikutusta. Tuttujen
laulujen laulaminen virittää muistoja ja tunteita, joka kannustaa
potilaita ottamaan kontaktia ympäristöön ja vapauttaa heidän ilmaisuaan. Musiikin on todettu vahvistavan myönteisesti dementoituneiden potilaiden yhteisöllisyyden kokemusta. Musiikki myös
hieman lisää potilaiden sanallista vuorovaikutusta. Musiikissa on
paljon mahdollisuuksia. Musiikki aktivoi alitajuista, tiedostamatonta mielenmaisemaa ja musiikin keinoin voidaan käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti, symbolisen etäisyyden päässä. Musiikki saa aikaan vuorovaikutusta, se antaa esteettisiä kokemuksia
ja tuottaa mielihyvää, sen avulla voidaan stimuloida tai rauhoittaa. Voidaankin sanoa musiikin olevan väline, ei itsetarkoitus ja
musiikin lahja on suotu meille kaikille, vauvasta vaariin. Osastolla
on omasta takaa taitavia soittajia ja laulajia henkilökunnan keskuudessa, joten lahjoitettu soitin tulee olemaan aktiivisessa käytössä potilaiden hyväksi.
Teksti ja kuvat: Aija Jokilammi, LC Nurmijärvi/Kanerva
Leijonaviesti
LC Hausjärvi / Helmi
vietti charter-juhlaa
Hämeen linnassa
L
C Hausjärvi/Helmi vietti charter-juhlaa 24.9.2011 Hämeen keskiaikaisessa linnassa. Hämeenlinnan Linnatupa antoi juhlavat puitteet, kun naisleijonaklubin 26 jäsentä allekirjoitti perustamiskirjan
klubin charter presidentin Tarja Riihelän johdolla. Omat tervehdyksensä juhlaan toivat mm. IPDG Helena Rahko ja PID Tapani Rahko,
Suomen Lions liiton puheenjohtaja CC Heimo Potinkara ja piirikuvernööri DG Torsti Ruokoski puolisoineen, sekä tietysti myös LC Hausjärvi ja kummiklubi LC Hausjärvi/Lukot.
Teksti: Heini Ristavaara, LC Hausjärvi/Helmi, kuva: Juhani Ahtinen,
LC Hausjärvi/Lukot
LC Nastola/Lähde 25 vuotta
Helmien tuuletus charter-juhlassa.
Karl Erik Stuckille
Melvin Jones jäsenyys.
L
Tuulikki Stucki (vas.), Melvin Jones jäsenyyden saanut Karl Erik
Stucki, piirikuvernööri Helena Rahko ja LC Nastola/Lähde presidentti Markku Hannonen.
ions Club Nastola/Lähde juhli
25-vuotistaivaltaan Taarastissa ja
jakoi tunnustuksia ansioituneille jäsenille. Lions-liikkeen merkittävimmän
tunnustuksen, Melvin Jones säätiön
jäsenyyden, sai Karl Erik Stucki klubin perustamisesta sekä aktiivisesta
ja merkittävästä toiminnastaan koko
klubin olemassa olon ajan. Säätiö kantaa Lions Internationalin perustajan
Melvin Jones nimeä.
Melvin Jones säätiön tunnukset,
rintamerkin ja muistoplaketin, Karl
Erik Stukcille luovuttivat kyseisen kauden piirikuvernööri Helena Rahko ja
kauden klubipresidentti Markku Hannonen.
Piirikuvernööri luovutti myöntämänsä Suomen Lions-liiton ansiomitalit ansioituneille henkilöille. Aktiivi-
suudesta ja vaikuttavasta Lions -työstä
saivat ansiomitalin Lady Marjukka Heikkilä, sekä 1.ruusukkeen ansiomitalin
Veli Heikkilä ja Aaro Pekonen.
Klubin myöntämät omat ”Kiitollisuuden Leijonat” luovutettiin Matti Eurenille ja Risto Ryynäselle.
Seppo Niutanen esitti mielenkiintoisesti muistoja menneiltä vuosilta. Trubaduuri Aimo Kokkola hauskuutti lauluin ja tarinoin juhlayleisöä. Lopuksi
pantiin jalalla koreasti Nastolan pelimannien säestyksellä.
Juhliva klubi sai myös tervehdyksiä
ja onnitteluja. Kummiklubi LC Nastolan
sekä LC Nastola Helmien edustajat olivat paikalla juhlistamassa tilaisuutta.
Lions-työ jatkuu onnistuneiden juhlien jälkeenkin positiivisella palveluasenteella.
Teksti: Pekka Ojala, kuva: Erkki Hämäläinen, LC Nastola/Lähde.
23
Leijonaviesti
Hyvinkäälle
kaksi uutta
Lions-ritaria
LC Hyvinkään AR-ritarit vasemmalta Raimo Harlio, Heikki Laaksonen ja Tapani Heinämäki.
L
C Hyvinkään mennyt vuosi piti
sisällään ritareita ja tangokuninkaan.
LC HYVINKÄÄ juhli viime vuoden
toukokuussa, kun kokouksessa lyötiin kaksi uutta Lions-ritaria, Tapani
Heinämäki ja Raimo Harlio. Viimekaudella puolestaan lyötiin ritariksi
Heikki Laaksonen. Ritareiksi lyönnin suoritti C-piirin piirikuvernööri
Torsti Ruokoski.
”Nämä herrat ovat tehneet klubissa pyyteetöntä auttamistyötä
kumpainenkin 44 vuotta”, LC Hyvin­
kään viime kauden presidentti Eero
Virkki laskeskelee. Itse ritarit suhtautuvat tunnustukseen turhankin vaatimattomasti. ”Näyttää siltä,
että palkituksi tulemiseen riittää,
kun on vanha ja jokin paikka liikkuu”, Heinämäki vitsailee. Heinämäki ja Harlio ovat liittyneet klubiin
vuonna 1967. ”He ovat toimineet
monissa eri tehtävissä aktiivisuutta ja palveluhalukkuutta osoittaen”,
Virkki korostaa.
Toimintakauden aikana klubi järjesti muun muassa vanhusten virkistystilaisuuden Sahanmäen palvelukeskuksessa ja oli mukana
jär­jestämässä joulukonsertin Hyvinkään kirkossa. Molemmissa tapahtumissa pääesiintyjänä oli tango-
24
maestro Eino Grön. Joulukonsertin
tuotto, 4 000 euroa, luovutettiin hyvinkääläisille veteraanijärjestöille.
Muita toimintavuoden keskeisiä
tapahtumia olivat näkövammaisten
äänilehti Sukkulan toimittaminen,
Hyvinkää-aiheisen seinäkalenterin
julkaiseminen, joulupata-keräys ja
Joulumarkkinat. Rahallista tukea on
annettu toimintavuoden aikana hyvinkääläisille nuorille, vanhuksille,
sotaveteraaneille, kehitysvammaisille sekä Pakistanille.
Hyvinkäällä pidettiin tammikuussa 2011 Pohjoismainen NSR-kokous
(Nordiska Samarbets Rådet). PDG
Osmo Harju palkitsi kokouksen hyvistä järjestelyistä johtuen lion Jarl
Kronlundin Lions-liiton myöntämällä Medal of Merit ansiomitalilla ja lion Raimo Harlion Lions-liiton
myöntämällä tunnustuspalkinnolla.
Kuluneen kauden presidentti­
Eero Virkki palkitsi lisäksi kolme
klubi­veljeä ja hänen puolisonsa,
ladytoiminnan vetäjä Sirpa Virkki,
palkitsi kolme klubin ladyä.
Pekka Laine puolestaan valittiin
LC Hyvinkään uudeksi presidentiksi.
Teksti ja kuvat: Pekka Mommo,
LC Hyvinkää
Valiomies
Hämeenlinnassa
vaatettaa
Lions miehet
päästä varpaisiin
niin arkeen kuin
juhlaan.
Meillä on mistä valita...
myös hinnoissa.
Meillä
palvellaan!
Ark. 9–17.30, la 9–14, p. 682 3735
www.valiomies.fi
Leijonaviesti
LC Hyvinkää/Höffinga 20 vuotta
H
yvinkään aktiivinen naisklubi täytti lokakuussa 20 vuotta. Syntymäpäiviä juhlittiin 60 hengen voimin Hyvinkäällä Raittiustalolla. Ohjelmaan
kuului muun muassa hienoja musiikkiesityksiä ja
ansioituneiden jäsenten palkitsemista. Juhlapaikan nimestä huolimatta juhlavieraita viihdytti ja
nauratti superviinuri.
Juhlavuoden kunniaksi klubi lahjoitti Hyvinkään
terveyskeskussairaalan osastolle 11 makuuhaavojen ehkäisyyn ja kivun hoitoon tarkoitetun 3 200
euron arvoisen erityispatjan. Patja tuli tarpeeseen
ja se otettiin käyttöön saman tien. Höffingalaiset
kiittävät kaikkia juhlissa mukana olleita ja klubia
muuten muistaneita.
Klubin jäsenet kukitettiin 20-vuotisjuhlassa
Teksti ja kuvat: Sanna Suni, LC Hyvinkää/Höffinga
Klubin presidentti Leena Roos kertoi lahjoituksesta terveyskeskussairaalalle ja
palkitsi klubin jäseniä ansioistaan.
LC Vihti/Nummela C-piirin Vuoden klubi kaudella 2010-2011
L
C Vihti/Nummela on jo 20 vuoden iän saavuttanut naisklubi
Vihdistä. Toiminnan peruspilareita
on kaikki nämä vuodet ollut yhdessä tekeminen ja oppiminen. Aktiviteettien tuotot on jaettu vuosittain
pääsääntöisesti vihtiläiseen lapsi- ja
nuorisotyöhön. Viime kaudella jaoimme avustuksina yli 5.000 euroa.
Kausi 2010-2011 oli klubilla erittäin aktiivinen. Vietimme Charterjuhlat yhdessä 50 vuotta täyttäneen
LC Vihdin kanssa. Juhlintaan osallistui yli 100 henkilöä ja mukana juhlimassa oli myös lukuisa joukko vieraita naapuriklubeista ja piiristä.
Juhlassa Melvin Jones-jäsenyyden
saivat klubistamme lion Ilona Maksniemi ja lion Tiina Noro. Lion Suvi
Sivuranta palkittiin ProLion ansiomerkillä.
Naisten päivä 8.3. on klubimme
pitkäaikaisimman aktiviteetin päivämäärä. Viime vuonna taiteilija
Eeva Litmanen esitti täydelle salille
monologin ”Entäs nyt Eeva”. Maaliskuussa 2012 järjestämme jälleen
Naisten päivä tapahtuman Vihdin
Nummelassa.
Nuorisovaihto, Quest-koulutus ja
Rauhan julistekilpailuun osallistuminen ovat vuosittaisia aktiviteettejamme. Tänä vuonna osallistuimme myös Nenäpäivä-keräykseen,
jossa keräystuloksemme oli yli tuhat euroa.
Ensiaputaitoja jäsenille
Marraskuussa 2011 klubimme järjesti ensiapu (EA1) kurssin jäsenistölle. Kymmenen jäsentämme
käytti kokonaisen viikonlopun ensiaputaitojen harjoittelemiseen ja
kaikki läpäisivät EA1- korttiin vaadittavat tehtävät. Nyt klubillamme
on omasta takaa ensiavun perustaidot osaavia henkilöitä omiin tapahtumiin.
Nimineulat helpottavat
tutustumista ja nimien
muistamista
Klubimme toi myyntiin viime kaudella kaikille leijonille sopivat nimineulat. Niihin kaiverretaan jäsenen
nimi ja klubi ja leijona merkki-pinssi kiinnitetään nimineulaan. Nimineulat ovat saaneet paljon kiitosta
niitä tilanneilta klubeilta. Nimineulaa kannattaa käyttää myös omissa klubikokouksissa ja tapahtumis-
Ensiapukurssin osallistujat.
sa. Nimineula helpottaa erityisesti
uusien jäsenten tutustumista ja sitoutumista toimintaan. Tapaamisissa uusien klubitovereiden nimet on
helppo tarkistaa nimineulasta. Nimineulojen tilaukset ja lisätiedot
[email protected] tai Eeva
Ouni 0400-612076.
Aktiviteetteja riittää
Kaudella järjestimme Vihdin Kirkossa Juha Tapion konsertin. Konsertti oli suosittu ja kuulijoita oli kirkon
täydeltä, lähes 600. Tänä vuonna
kirkkokonserttimme on 1.2.2012
Vihdin kirkossa ja esiintyjinä ovat
Maarit ja Sami Hurmerinta ”Ainalämmin olkapää”- ohjelmistollaan.
Lippuja voi tiedustella osoitteesta
[email protected].
LC Vihti/Nummela jäsenet yhteiskuvassa Charter-juhlassa.
Charter juhlan vieraita oli kerääntynyt yli 100.
Teksti ja kuvat: Pirjo Solja, LC Vihti/
Nummela. Kuva 3, Nina Moilanen,
LC Vihti/Nummela
25
Leijonaviesti
Riihimäen Nuorisoteatterin
Nenä-ryhmä kierteli
kauppakeskuksessa ja piti
yleisön mielet korkealla.
26
Leijonaviesti
Riihimäen
NenäPäiväSHOW
R
iihimäen Lions-klubit ja Riihimäen Leot järjestivät lauantaina 29.10. NenäPäiväSHOWn Prisman liikekeskuksen piha-alueella.
Vetonauloina olivat Suomen kysytyimmät huippuesiintyjät, näyttelijä
Aku Hirviniemi ja juontaja, lion Janne Kataja yhteisellä ”Taika & Temppu” shownumerollaan. Ohjelmassa oli myös tanssi- ja lauluesityksiä
sekä Riihimäen Nuorisoteatterin
improvisaatioesityksiä.
Musiikista ja rytmistä vastasi lion
Raimo Turtiainen ja tanssiorkesteri Pojat. Esityksiä oli yhteensä kolme ja kaikkiin esityksiin saatiin täysi yleisömäärä. Esiintymisteltta jäi
pieneksi aurinkoisen sään suosiessa seuraavia esityksiä odottelevia katsojia. Kahden euron sisäänpääsymaksu oli alhainen ja siihen
sai vielä nenän kaupanpäälle, joten
suosio oli taattu. Esitykset alkoivat
jo aamupäivällä ja samalla Lionsklubilaiset kiersivät kauppakeskuk-
Teltantäysi yleisö nautti esityksistä.
sessa nenäpäivälippaiden kanssa
yleisön joukossa. Lippaiden täytyttyä ne käytiin välillä tyhjentämässä suurempaan nenäpäiväkirstuun,
joka täyttyikin päivän mittaan runsaasti. Päivän tuotto ylitti 3000 euroa ja yhteistuotto kampanja-aikana oli yli 4700 euroa.
Kahvinmyyntipisteessä myytiin
nenänpäivän teemaan sopivia pyöreitä pikkumunkkeja juomien kera.
Riihimäen Lions-klubeista oli saatu riittävästi vapaaehtoisia paikanpäälle ja Leijonat saivat hienosti
positiivista näkyvyyttä. LC Riihimäki ladyt lahjoittivat 500€ keräykselle. Riihimäen NenäPäiväSHOW:ssa
vieraili myös C-piirin piirikuvernööri Torsti Ruokoski puolisoineen. He
mahtuivat myös mukaan seuraamaan taikashowta täpötäydessä
teltassa.
Ensimmäisenä osallistumisvuotenaan C-piirin klubeista lähes kolmasosa osallistui Nenäpäivä-kerä-
ykseen jollakin tavoin ja nyt toisella
kertaa osallistuessaan 43% klubeista oli mukana. Paras keräysaktiivisuus oli M-piirissä, jossa klubeista
yli 56% osallistui keräykseen. C-piirin kokonaistulos varsinaisen nenäpäivän 11.4. päättyessä oli lähes
24000€ ja valtakunnallisesti Lionsklubit keräsivät lähes 160000€.
Lions-klubit keräsivät nyt lähes kaksin verroin enemmän varoja Nenäpäiväkeräykselle kuin edellisenä
vuonna. C-piirin parhaasta keräystuloksesta yksittäisenä klubina
vastasi LC Vihti/Nummela, keräystuotto 1062€. Koko Suomen kattaneessa keräyksessä ylitettiin ennätyksellinen 2,2 miljoonan euron
raja.
Myös tulevina vuosina Leijonia
tarvitaan kampanjan työmyyriksi,
joten tavoitteena on jälleen lyödä
vanhat ennätykset ja olla iloisessa
toiminnassa täysillä mukana.
Teksti ja kuvat Esa Ojapalo,
LC Riihimäki/Kara
Valtakunnanjulkkikset lion Janne Kataja ja hyvä ystävänsä,
näyttelijä Aku Hirviniemi olivat NenäPäiväShown vetonauloina Taika&Temppu esityksellään. Yleisöstä etsitään vapaaehtoisia narrattavaksi.
27
Leijonaviesti
Pinja oli
nenäpäivän
prinsessa 2011
N
enäpäiväperjantaina 04.11. kävivät LC Lahti/Mukkulan
presidentti Juhani Kallioinen ja lion Rikhard Karhunen nenäpäivän merkeissä Päiväkoti Aurinkotuulessa, Lahden Mukkulassa.
Edustajien vastaanotto oli myrskyisä, sillä suoraan sanoen
heidät huudettiin sisään. Presidentti Juhani Kallioinen kertoi
päiväkodin lapsille nenäpäivän merkityksestä, ja jokainen sai
oman ”nenän” .
”Saammeko ihan pitää nämä itse”? Kun vastaus oli KYLLÄ,
oli riemu katossa.
Klubin edustajien käynnistä ”Aurikotuulessa” jäi hauska
muisto vilpittömästä tapaamisesta ja iloisesta hetkestä.
Kuva ja teksti: Rikhard Karhunen
Pinja Koponen,
Päiväkoti Aurinkotuulesta
Lahden Mukkulassa
IPDG Helena
kuusen istutuksessa
R
ajamäen Suur-PNATissa piirikuvernööripari Torsti
Ruokoski ja Marjo Jaspa luovuttivat kuusentaimen
IPDG Helena Rahkolle kiitokseksi edellisestä kaudesta ja
tarkoituksena myös kannustaa sekä näyttää esimerkkiä
kuluvan kauden ympäristöaktiviteettiin ”Istutin puun”.
Oheisessa Helenan Tapani-puolison ottamassa kuvassa
Helena on juuri istuttanut ko. taimen mökkimaisemiin
Nilakan rannalle Pielavedelle.
Teksti ja kuvat: Tapani Rahko, LC Järvenpää
28
Leijonaviesti
Helmihetki, uuden klubin
voimannäyte
L
C Hausjärvi / Helmi on nuoresta iästään huolimatta
jo nyt osoittautunut erittäin aktiiviseksi Lions-klubiksi. Olemme ymmärtäneet sen, että yhteistyössä on voimaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä lokakuussa järjestetty
Helmihetki. Helmihetki oli pääasiassa naisille tarkoitettu
tapahtuma, jonne miehetkin olivat tervetulleita. Tapahtumassa oli lähes kolmekymmentä hausjärveläistä yrittäjää esittelemässä ja myymässä tuotteitaan. Mukana oli
yrittäjiä luomuviljelijästä hierojaan.
Osanotto oli erittäin aktiivista ja tilaisuudessa oli lämmin ja mukava tunnelma. Yritysesittelyiden lisäksi ohjelmassa oli mm. kunnanjohtaja Päivi Terävän puhe,
nuorten ja taitavien tanssijoiden esitys, arpajaiset sekä
muotinäytös, jossa mannekiineina toimivat klubin naiset yhteistyössä komeiden miesten kanssa. Päivän päätteeksi saimme tutustua vielä naisen elämään Montun
Miinojen esittämän ”Kakuttaako”-esityksen myötä. Tilaisuudessa saaduilla varoilla hankimme hausjärveläisten
vanhusten kotipalveluun kaksi pyöräkelkkaa sekä sata
jumpparengasta. Liikuntavälineet luovutettiin Hausjärven kotipalvelulle joulukuun puolivälissä.
LEIJONAT YMPÄRISTÖNSUOJELUN ASIALLA
K
ansainvälinen Presidentti WingKun Tam on asettanut yhdeksi järjestön ympäristötavoitteeksi istuttaa
kuluvan kauden aikana miljoona puuta ympäri maailmaa.
Tällä kaudella tärkeä osa palvelutoimintaa on ympäristöstä huolehtiminen. Puut auttavat ympäristöä – ne
ovat kuin planeetan keuhkot.
Haasteen ottivat vastaan Lions Club
Kanervat ja Rajamäen Lions Club. Klu-
bit toteuttivat aktiviteetin yhteistyössä
klubien ja puolisoiden kesken.
Hauskan yhdessäolon merkeissä tuli
istutettua 800 puuntainta. Kun sääkin
suosi meitä, saattoivat kaikki lähteä hyvillä mielin urakan jälkeen kohti kotia,
kertoivat leijonahenkiset Eija ja Markku Björkbacka.
Teksti ja kuvat: Eija Björkbacka,
LC Nurmijärvi/Kanervat
Teksti: Leena Ahtinen, LC Hausjärvi/Helmi,
Kuvat: Juhani Ahtinen, LC Hausjärvi/Lukot
Istutustyö vauhdissa helppokulkuisessa maastossa
auringon paistaessa.
Esittelypisteissä oli vilskettä
Tilannetiedotusta ennen aloittamista. Linjalangat
osittavat jo taimirivistöjen paikat.
Torsti Ruokoski yrittää
saada taimet linjalankojen osoittamaan
riviin.
Osa istuttajaryhmästä asettautui
kuvaan. Keskellä piirikuvernööripari
Torsti Ruokoski ja Marjo Jaspa.
Luovutustilaisuudessa LC Hausjärvi / Helmi presidentti Tarja Riihelä (oik.) ja varapresidentti Liisa Alastalo
(vas.) sekä kotipalveluohjaaja Leena Ollila.
29
Leijonaviesti
Veljet kynttilätalkoissa Metallivalmiste A. Laaksosen tiloissa
L
C Hausjärvi / Lukot on valmistanut mehiläisvahasta itsenäisyyspäivä- ja joulukynttilöitä jo kohta 20
vuoden ajan. Hausjärven uusi naisklubi LC Hausjärvi/Helmi vastaa
kynttilöiden pakkaamisesta miesklubin ladyjen avustuksella. Myynti hoidetaan klubien kesken yhteisvoimin.
Kuvassa näkyy kynttilöiden valmistuksessa tarvittavat työkalut ja
tarpeet; mehiläisvahalevyt, sydänlangat, työalusta, rullauslevy sekä
kuumailmapuhallin. Mehiläisvahat
hankitaan Lahtisen Vahavalimolta
Hausjärveltä. Puolitettu mehiläisvahalevy pitää lämmittää oikeaan
lämpötilaan, että saadaan pyöritettyä rullauslevyllä nätti ”pötkö” sydänlangan ympärille. Vastaaloittelija löytää oikean lämpötilan
yritysten ja erehdysten kautta. Työ
viimeistellään tasaamalla kynttilän
alapää kartioksi.
Valmistusvaiheen jälkeen vaaditaan näppäriä käsiä pakkaustehtävissä. Kynttilät pakataan kahden
kynttilän paketteihin. Paketteja valmistetaan vuosittain noin 1 000
kappaletta. Koska paketoitavaa on
paljon, niin osa pakkaustyöstä on
tehty naisklubin hallituksen kokouksessa sekä klubi-illassa.
Aktiviteeteista saadut tuotot ohjataan hyvään tarkoitukeen
Kynttilöiden myynnistä saatavilla tuotoilla on tuettu mm. kehitysvammaisten liikunta- ja terapiatoimintaa, hankittu konserttilippuja
sotainvalideille, vanhuksille ja Hausjärven lukiolaisille.
Teksti ja kuvat: Juhani Ahtinen,
LC Hausjärvi/Lukot
30
Kynttilöiden pakkaus on tarkkaa puuhaa.
Klubien yhteistyöllä
kynttilöiden valmistusta!
Lukot luovutti aktiiviselle kehitysvammaurheilijalle uuden polkupyörän tarvikkeineen rikki menneen pyörän
tilalle.
Leijonaviesti
HYVINKÄÄN JOULUMARKKINAT OLIVAT MENESTYS
P
erinteiset Hyvinkään Joulumarkkinat järjestettiin 3.12.
2011 jo kahdeksannen kerran. Järjestäjinä olivat VI alueen I lohkon
kaikki kuusi hyvinkääläisklubia. Tällä kertaa järjestämispaikkana oli
Wanha Villatehdas, joka jatkossakin
tulee olemaan pysyvä joulumarkkinoiden pitopaikka. Joulumarkkinat
muodostuivatkin Hyvinkäällä menestykseksi niin myyjien kuin kävijämääränkin suhteen.
Klubien pitkäjänteinen kehittämistyö Hyvinkään Joulumarkkinoiden osalta on lähestymässä tavoitettaan. Pienimuotoisesti alkanut
ja jo kolmessa edellisessä paikassa pidetystä tapahtumasta on tullut paikkakunnalle joulukauden
avaustapahtuma. Aktiviteetin tuotto on myös vuosi vuodelta kasvanut ja sillä on tuettu vähävaraisempien nuorten kesäleiritoimintaa
Hyvinkäällä. Odotuksissa on ollut
Hyvinkään kaupungin liikekeskustan rakentuminen ja sehän on hyvää vauhtia jo menossa. Tulevaksi
jouluksi avautuvassa ydinkeskustan 74000 m2 liikekeskuksessa tulee olemaan kahden hypermarketin
lisäksi sata muuta liikettä. Uuden
Kauppakeskus Willan lävitse puolestaan tulee johtamaan promenadi kaupungin kirjastolta villateh-
Tonttuorkesteri viihdytti joulumarkkinayleisöä.
taalle, jossa sijaitsee jo nyt valmis
upouusi kaupungintalo. Kauppakeskus, promenadi ja villatehtaan
alue tulevat luomaan Hyvinkään
klubeille melkoisen tulevaisuuden
haasteen joulumarkkinoidensa järjestämiseen.
Joulumarkkinoiden vakiinnutettua asemansa joulukauden avaajana Hyvinkäällä se on myös saanut
varteenotettavat pääyhteistyökumppanit tukijoikseen. Näitä
ovat Hyvinkään kaupunki, Hyvinkään Seurakunta, Aamuposti ja
KOy Wanha Villatehdas. Kaikki tu-
Lions-teltalla ollaan valmiina hernerokkamyyntiin.
kijat tuntuvat olevan tapahtumassa mielellään mukana ja tätä kautta
hakemassa itselleen joulumarkkinoiden kautta saatavaa positiivista julkisuutta. Nyt viimeksi pidetyillä joulumarkkinoilta kaupungin ja
seurakunnan tapahtumien lisäksi
myös villatehtaalla jatkuivat tapahtumat koko joulukuun ajan. Joukoon mahtui Klick-messut ja nuorille suunnattu harrastetapahtuma.
Itsenäisyyspäivän merkeissä villatehtaan liikuntahallissa pidettiin Itsenäisyyspäivätanssiaiset ja nelosluokkalaisten Itsenäisyyspäiväjuhla.
Kaupunginmuseossa oli Jouluperinteisiin liittyvä näyttely ja myös lasten ja nuorten Taidekeskus Villa
Arttu taas järjesti tiloissaan oman
Villan Joulu viikonlopun.
Hyvinkään Joulumarkkinoihin liittyen kaupungin jouluvalot sytytettiin palamaan jo varhain aamulla
ja kaupunginjohtajan johdolla suu-
ri joulukulkue kaupungin läpi saapui markkinapaikalle klo 10. Kuten
jo alussa todettiinkin, olivat Hyvinkään Joulumarkkinat myös tähänastinen menestys. Paikalla oli yli
70 myyjää ja alueen liikuntahallissa saman verran kirpputoripöydän
pitäjiä. Klubeilla oli omat myyntipisteensä, joissa löytyi markkinaväelle nautittavaksi kahvia, makkaraa,
hernerokkaa ja lettuja sekä lisäksi
ostettavaksi erilaisia muita klubien jouluun liittyviä tuotteitta. Tuhatpäiselle yleisölle esiintyi joulumarkkinoilla kahdella eri lavalla
neljä kuoroa ja kaksi orkesteria. Lisäksi lapsia viihdytti tietenkin joulupukki muorineen sekä Karppa
karhu. Joulupukin oma keräys lastenkodin lapsille lahjoiksi vietäväksi tuotti myös monta säkkiä tavaraa. Liikuntaa kaipaaville oli tarjolla
omia ohjelmiaan kuten jouluzumbaa. Hausjärveltäkin oli kynttilänmyyjä paikalla, mutta missä olivat
riihimäkeläisten sinapit? Näin siis
hyvinkääläiset Lions-klubit hoitivat joulun tulon Hyvinkäälle ja Uuden Vuoden päätöksissään klubit
lupaavat laittaa markkinat vieläkin
paremmaksi vuonna 2012.
Teksti ja kuvat: Aarre Peltonen,
LC Hyvinkää/Sveitsi
Jussin
TAKKA TUPA
Uunimestarilta unelmiesi tulisijat
MYYNTI • ASENNUS • HUOLTO
Rääkänkatu 7 B
•
05810 HYVINKÄÄ
p. 040 - 722 7396 • www.jussintakkatupa.fi
Tervetuloa tutustumaan valikoimiimme!
31
Leijonaviesti
Jälleen joulupadat
ovat porisseet
P
elastusarmeijan padat ilmestyivät suomalaiseen katukuvaan
ensimmäistä kertaa v. 1906 Helsinkiin. Sen pystyttivät Helsingin pelastusarmeijalaiset. Heidän tavoitteenaan oli kerätä apua vähävaraisille
ja he onnistuivat. Siitä alkoi perinne
Suomessa, joka on jatkunut meidän
päiviimme asti. Meillä on edelleen
keskuudessamme ihmisiä, joille pelastusarmeijan apu on äärettömän
tärkeä osa elämästä selviytymisessä.
Pelastusarmeijahan on järjestö,
joka tunnetaan ja tunnustetaan järjestöksi, joka huolehtii ja auttaa vähäosaisia. Heidän periaatteensa,
”Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa”
toimii edelleen ja sille on tarve. Näinä aikoina joita nyt elämme, niiden
tarve on suurempi kuin arvaammekaan. Heidän patansa on joulunalusviikolla odotettu vieras katukuvaan. Avun saajat odottavat sitä ja
mikä hienointa, myös avun antajat
odottavat sitä. Se on jouluun kuuluva instituutio ja me leijonat olemme viime vuosina päässeet mukaan siihen. Sanon tarkoituksella
päässeet, sillä onhan luonnollista,
että autamme ensinnäkin pelastusarmeijaa ja heidän avullaan myös
kanssakulkijoitamme. Onhan meillä tunnuslauseenamme ” me palvelemme”. Samoin piirimme etusivulla lukee tunnuslauseemme vieressä
suurilla kirjaimilla ” vastuu on minun”, joka on varmaankin meidän
jokaisen allekirjoittama.
Vastuu on minun. Luonnollisesti­
se on meidän kaikkien, mutta­
omaan tekemiseemme voimme
itse parhaiten vaikuttaa ja on todella hienoa, että niin moni klubi ja leijona ovat lähteneet toteuttamaan
omaa vastuutaan.
Olemme oikeastaan etuoikeutet­
tuja saadessamme toimia osana
suurta hyväntekeväisyyttä, joka
kohdistuu omaan yhteiskuntaamme periaatteella, joka toimii uskontoon, poliittiseen suuntautumiseen
tai ihonväriin katsomatta.
Joulupata on vuosi toisensa jälkeen, kerännyt suuret määrät tavaralahjoituksia sekä rahaa, jolla kyetään täyttämään niitä tarpeita, joita
ei lahjoitetulla tavaralla kyetä täyttämään. Voimme vain kuvitella sitä
tunnetta, jonka lahjan saaja kokee
IPCC Lauri Vainio joulupadalla Tervakoskella.
saadessaan apua ja helpotusta arkeensa
Padalla seisoessamme havaitsimme ilahduttavan piirteen, joka
on ollut esillä aikaisempinakin vuosina. Ihmiset, jotka toivat tavaraa
padoille, olivat sisäistäneet asian,
ja monesti oli jo tavaraa odottamassa, kun aloimme pystyttää pataa.
He odottivat meitä. Toinen, vielä
suurempi ilon aihe oli nuoret, jotka antoivat rahaa tai toivat tavaraa.
Nuorten osuus on ollut ehkä vielä suurempi kuin varttuneemman
väen. He kantavat vastuuta tulevaisuudesta ja kanssakulkijoistaan.
Voimme olla ylpeitä heistä. Joulunaika on antamisen aikaa. Tämä apu
jota olemme voineet ja voimme
edelleenkin tulevaisuudessa antaa,
on palvelua parhaimmillaan. Tämä
on todellinen palveluaktiviteetti. Se
ei ole myymistä ja liiasta antamista,
vaan koko sydämestä tulevaa apua,
johon osallistuessamme myös itse
saamme. Joulumieli on tullut meille kaikille. Kiitos kanssaleijonat - jatkakaamme perinnettä, joka todella auttaa.
Tulevina jouluina meillä on varmaankin vielä useampi pata ja
useampi leijona padan vieressä
tuomassa omalta osaltaan hyvänmielen joulua tällä tavoin.
Teksti: Raimo Nieminen,
LC Riihimäki / Kara.
Kuva: Lauri Vainio, LC Tervakoski.
Ainot ja Reinot
lämmittävät
Elsakodin asukkaita
T
ervakosken leijonat järjestivät
Elsakodin asukkaille joulujuhlan. LC-klubin lämmin joulutervehdys sisälsi myös lahjojen jakamista.
Leijonat saivat taannoin järvenpääläiseltä klubilta lahjaksi Ainotossut, jotka oli määrä toimittaa
eteenpäin. LC Tervakoski valitsi keskuudestaan Aino-vastaavaksi Eino
Rintalan, joka tehtävässään yleni
oikein tohvelisankariksi. Mietinnän
tuloksena syntyi ajatus lahjoittaa
32
Elsakodin naisille Ainot ja miehille
Reino-tossut.
Klubin presidentti Teemu Viro­
lainen kertoi yhdistyksen pitävän
kiinni paikallisuudesta, vaikka avustuskohteet joskus ovat kauempanakin. Klubi haluaa olla erityisesti
tervakoskelainen ja siinä mielessä
lahjoituksen tuominen Elsakotiin
tuntui mukavalta.
Klubilaisista Raimo Halme muistutti pitkästä perinteestä, jonka mu-
Ainot ja Reinot lahjoitettiin Elsa-kodin asukkaille.
kaan leijonat ovat käyneet Elsakodissa joulutervehdyksellä. Tuliaisina
he tuovat kakut ja leivonnaiset, tilaisuuden ohjelmassa on joululauluja. Halme iloitsi siitä tiedosta, että
Elsakoti on saamassa laajennusta.
” Hienoa kun vielä löytyy yhteistoi-
minnan henkeä”, kiitti Palvelutalosäätiön toiminnanjohtaja Pirjo Paloneva.
Teksti ja kuvat: Raomi Halme,
LC Tervakoski
Leijonaviesti
Tutustuminen
Nurmijärvi-taiteen
museoon
Mielenkiintoinen esitelmä käynnissä.
L
Päiväkeskuksen seniorit keskustelemassa kahvin äärellä.
ions Club Kanervat toteutti tämän syksyn LC-palvelupäivän
viemällä joukon senioreita Nurmijärvi-Taiteen museoon. Museoon
tutustuivat Rajamäen päiväkeskuksen Röykän ja Rajamäen alueen seniorit sekä muutama Leenan kodin
asukas.
Museossa Juhani Rintala kertoi
meille mielenkiintoisesti museon
esillä olevista esineistä ja niihin liittyvästä historiasta, kuten Savitor-
pan vaiheista ja Aleksis Kiven suvun vaiheista, joista Juhani Rintala
on kirjoittanut kirjankin.
Museossa oli niin paljon nähtävää ja kuultavaa, että meillä vierähti siellä useampi tunti. Kahvihetken
jälkeen tyytyväinen seniorijoukko
kuljetettiin kotiin.
Teksti ja kuvat: Eija Björkbacka,
LC Nurmijärvi/Kanervat
LÖYDÄ MAHDOLLISUUTESI!
OLLISU
Hyvien kauppojen tekijöille
www.kesko.fi/kauppiasura
33
Leijonaviesti
LC-Keravalla
joulun aikana
merkittävimmät
aktiviteetit
L
C-Keravan merkittävimmät vuosittain toistuvat aktiviteetit ajoittuvat joulun alle. Lions-kuusia on
Keravalla kaupattu niin kauan että
siitä on tullut kaupunkiin jo instituutio. Keravan kirkossa järjestettävä
joulukonsertti on taas muutamassa
vuodessa vakiinnuttanut asemansa yhtenä tärkeänä joulunalustunnelmaan virittävänä hetkenä. Klubin ladyt osallistuvat perinteisesti
joulumyyjäisiin itse valmistamillaan
herkuilla ja käden töillä.
Moni keravalainen on tottunut
luottamaan kuusten laatuun ja
kaupan päälle tulevaan mukavaan
tunnelmaan niin että osaa jo odottaa ilmoitusta myynnin alkamisesta. Tänä jouluna myimme kaikki tilatut 270 kuusta kolmessa päivässä
joulua edeltävän viikonvaihteen aikana. Taloudellisesti tämä aktiviteetti on klubimme merkittävin.
Veljille taas tapahtuma on sosiaalisesta palkitseva ja koko klubille
näkyvyydeltään myös imagollisesti merkittävä mahdollisuus edistää
Lions-aatetta!
Laulu-Miehet on yksi Suomen
maineikkaimmista mieskuoroista.
On vaikea sanoin kuvata sitä hienoa
tunnelmaa joka huipentui siihen
kun jyhkeät miesäänet levittäytyivät yleisön ympärille joulukonsertin
lopuksi laulaen ”Maa On Niin Kaunis” ja ”Enkeli Taivaan”
Teksti ja kuvat Matti Vornanen,
LC Kerava
Klubimme tekee tiivistä yhteistyötä Keravan Musiikkiopiston kanssa. Kuvassa opiston kuoron ohella joulukonserttiin osallistunut lapsiorkesteri.
34
Kuvassa osa ladyista myyntipöydän takana. Kaikki itse valmistetut tuotteet käyvät hyvin kaupaksi. Joulumyyjäiset on ladyille myös mukavan
henkinen tilaisuus tavata toisiaan.
Joulukuusen pakkaamiseen käytetään kätevää suppiloa. LC Kerava myi
kaikkiaan 270 joulukuusta viime jouluksi.
Keravan Laulu-Miehet esiintyy kirkossa joulukonsertin yleisölle.
Leijonaviesti
LC Hämeenlinnan
”tiernahenkilöt”
esiintyivät
sotaveteraaneille
L
Tähdenkantaja, Herodes, Murjaanien kuningas ja Knihti esiintyivät
Veljeskodin asukkaille.
C Hämeenlinnan pitkäaikainen aktiviteettikohde on
ollut Sotainvalidien Veljeskoti Hämeenlinnassa. Kolme veljeä, Herodes, Knihti ja tähtipoika sekä Murjaanien kuningas-lady säestäjäladyn kera esittivät tiernapoikia
veljeskodin joulujuhlassa viime joulukuussa. Vaikka ryhmä oli harjoitellut mielestään riittävästi, tuntui esittäminen monikymmenpäiselle yleisölle silti jännittävältä, eikä
ihan pieniltä unohduksiltakaan vältytty. LC Hämeenlinnan
vuosittaiseen toimintaan kuuluu myös Veljeskodin lauluillat 1-2 kertaa vuodessa.
Teksti ja kuvat: Juha Saarinen, LC Hämeenlinna
Tiernapoikien Loppulaulussa toivotetaan ”onnellista ja hyvää joulua”.
Leijonavitsi
Leijona heräsi viidakossa pahantuulisena ja äreänä.
Puussa se näki apinan ja karjahti sille:
”Kuka onkaan viidakon kuningas!”
”Sinä tietysti”, apina vastasi ja vapisi pelosta.
Sitten tuli paikalle gaselli.
”Kuka onkaan kaikkien eläinten kuningas?”, leijona ärjyi sille.
”Sinä tietysti”, vastasi gaselli ja loikki karkuun.
Sitten tuli norsu vastaan.
”Kuka onkaan viidakon ja kaikkien eläinten kuningas?” leijona
karjahteli. Norsu ei vastannut. Se kietoi kärsänsä leijonan ympärille, nosti sen korkealle ilmaan ja sinkosi sitten leijonaparan
piikkipensaikkoon. Voihkien ja valittaen pyrki leijona jaloilleen.
Se katsoi norsuun päin ja sopersi:
”Ei sentään tarvitse hermostua, vaikka ei tiedäkään oikeata vastausta.”
Kaksi Leijona-veljeä
käveli kuumana päivänä
järven ohi. Heidän teki
mieli mennä uimaan, mutta
uimataidon kanssa oli vähän
niin ja näin.
”Yltääköhän tuossa järvessä jalat
pohjaan”, toinen sanoi.
”Mitäs sillä on väliä, minä haluaisin tietää,
ylettääkö pää pinnalle.”
Leijona-veli kysyi toiselta; ”Mitkä ovat veden olomuodot?”
Veli vastasi empimättä: ”Vesihöyry, jää, olut ja viina.”
Leijonapressa tapasi nuoria Leoja ja kysyi sitten; ”Mitähän teistä kaikista tuleekaan isoina?”. ”Mitä sinä Jenni rupeat tekemään, kun tulet yhtä
isoksi kuin minä?”, hän kysyi.
”Laihduttamaan”, Jenni vastasi.
Koonnut: Esa Ojapalo
35
YHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN
Oletko tyytyväinen nykyiseen
HOTELLI
tyytyväinen
HUONEITA Oletko
isännöitsijätoimistoosi?
Oletko
tyytyväinen nykyiseen
nykyiseen
Turuntie 1, Frs. Puh. (03) 587 9300
KOSKENNISKA
VIIHDERAVINTOLASSA
tanssitaan pe, la
Kokoukset ja juhlatilaisuudet ammattitaidolla.
TERASSILLA
aurinkoiset
hinnat
isännöitsijätoimistoosi?
Oletko tyytyväinen nykyiseen
isännöitsijätoimistoosi?
Me tarjoamme paikallisen yrittäjävetoisen ja
isännöitsijätoimistoosi?
kilpailukykyisen vaihtoehdon.
Me
Me tarjoamme
tarjoamme paikallisen
paikallisen yrittäjävetoisen
yrittäjävetoisen ja
ja
kilpailukykyisen
vaihtoehdon.
Tule keskustelemaan
kanssamme,
kilpailukykyisen
vaihtoehdon.
Me
tarjoamme
paikallisen
yrittäjävetoisen
ja
SAUNAnyt on aika pyytää tarjous
kilpailukykyisen
vaihtoehdon.
Tule
keskustelemaan
kanssamme,
TILAT
Tulenyt
keskustelemaan
kanssamme,
on
aika
pyytää
tarjous
kokouksiin ja
on aika pyytää
tarjous
Tulenyt
keskustelemaan
kanssamme,
illanistujaisiin
nyt on aika pyytää tarjous
1-5 -hengen
huoneista saunalliseen sviittiin
Matti Ryyppö, 0500 480 582, Mikko Ryyppö, 050 4660 432
Rami Tervomaa, 044 5223 700
KARAOKEA
SU-TO
Joka päivä
04:ään!
PE & LA
DISCO
Joka
päivä
Matti Ryyppö, 0500 480 582, Mikko Ryyppö, 050 4660 432
Matti Ryyppö, 0500 480 582, Mikko Ryyppö, 050 4660 432
Rami Tervomaa, 044 5223 700
Matti Ryyppö,Rami
0500Tervomaa,
480 582, Mikko
Ryyppö,
044 5223
700 050 4660 432
Rami Tervomaa, 044 5223 700
www.koskenniska.fi ✶ [email protected]
TURVA- JA PALOSUOJA-ASUT
 SADEASUT  METSURIASUT
TYÖASUT
Lasiasennus
Tapio Ojala Oy
Uudenkulmantie 4
31600 Jokioinen
Puh. 0500 843 021
[email protected]
Pyölintie 1
31600 Jokioinen
Puh. 050 411 4011
[email protected]
MITTOJEN MUKAAN:
KUORMA- JA
LAVAPEITTEET
OVI- JA VÄLIVERHOT
ERISTEPEITTEET
PALOSUOJAVERHOT
MAATILAPEITTEET
[email protected]  www.forssansuojapeite.fi
Koikkurintie 14, 30300 Forssa  Puh. 03 422 0364  Fax 03 422 2850
Suomen Lions-liiton
SM-pilkkikilpailut
Tammelassa
18.3.2012
Ilmoittautumisohjeet
LC Tammelan
kotisivuilla
Tervetuloa
LC Forssa, LC Forssa/Flores,
LC Forssa/Kuha, LC Forssa/Wahren,
LC Jokioinen, LC Tammela