Opinto-opas - Sotungin lukio

Transcription

Opinto-opas - Sotungin lukio
O
T
N
I
P
O OPAS
N
O
I
K
LU
N
I
G
N
U
T
SO
15
0
2
2014
PELISÄÄNNÖT OPPITUNNEILLE
OPISKELIJOILLE JA OPETTAJILLE
Pidä kiinni aikatauluista.
Tule tunnille ajoissa.
Tee kurssiin liittyvät työt ajallaan.
Huolehdi opiskeluympäristöstä ja -välineistä.
Opiskelu- ja opetusvälineet ovat mukana ja kunnossa kurssin ensimmäisestä
oppitunnista lähtien.
Pidä kännykkä ja muut oppitunnille kuulumattomat laitteet laukussa.
Pidä luokka siistinä.
Luo omalla käyttäytymiselläsi positiivista opiskeluilmapiiriä.
Kunnioita ja kuuntele toista.
Ylläpidä työrauhaa.
Kannusta, älä latista.
Ota vastuu oppimisesta ja opiskelemisesta.
Valmistaudu tuntiin huolella.
Ole aktiivinen ja keskity tunnin asioihin loppuun saakka.
Työskentele tunnin tavoitteiden mukaisesti.
1
Sotungin lukion hyvä
yhteishenki on myös
Sinun lukuvuoden
teoissasi
Kädessäsi on Sinulle hyvä apu lukio-opintojen
suunnittelussa ja päivittäisessä työssä. Tämä
opinto-opas kertoo, miten arjen asiat Sotungin
lukiossa hoituvat, jaksot vaihtuvat ja koko lukuvuosi etenee. Sotungin lukion henkilökunta tulee
sen valokuvissa tutuksi ja lukiossamme sovittu
työnjako ja aikataulut sekä käytänteet selviävät sen sivuilta.
Opinto-oppaassa esitellään, miten täällä voit myös koulun jälkeen harrastaa: käytettävissäsi on
liikunta- ja kuntosali, bänditila ja nettikahvio. Auditoriossa on kirjasto ja piennäyttämö kaikkine
varusteineen. Kirjastoon on tilattu monia lehtiä ja voit lainata sieltä myös kirjoja. Viereisen uimahallin altaat ja kuntosali ovat joko ennen koulun alkua tai oppituntien päätyttyä Sotungin lukion
opiskelijoille maksuttomia.
Tieto- ja viestintätekniikan tukihenkilöt ovat apunasi kaikissa tietokoneiden käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa. He myös kannustavat ja tukevat tietokone-ajokortin suorittamisessa.
Sotungin lukion oma lukioteatteri antaa rohkeille heittäytyjille mahdollisuuden. Opiskelijakunnan mielipidettä kuunnellaan koulumme tärkeimmissä ratkaisuissa. Lukiossamme on myös
monia erilaisia kansainvälisiä projekteja, joihin kannattaa osallistua.
Opiskelutovereiden kanssa tekeminen ja harrastaminen antavat lukuvuoden varrelle voimia
ja elämäniloa. Yhdessä tekeminen ja toimiminen opettavat ja kasvattavat myös yhteistyön taitoja,
jota tulevassa työelämässä arvostetaan ja tarvitaan. Ole läsnä lukuvuoden työssä. Se merkitsee
jatkuvaa kiinnostusta ympäröivää maailmaa kohtaan ja erilaisuuden kunnioitusta. Reilu ja toisia
kannustava ja huomioiva käytös on arvokkaampaa elämässä kuin arvaammekaan! Sotungin
lukion hyvä yhteishenki on myös Sinun lukuvuoden teoissa. Ystävyys ja rakkaus ovat loppujen
lopuksi elämässä ainoa tärkeä asia.
Päivi Sillanpää
Rehtori
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
2
Sotungin lukion hyvä yhteishenki on myös Sinun
lukuvuoden teoissasi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1
Sotungin lukion kanslia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3
Työ- ja loma-ajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5
Ryhmänohjaajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6
Urheiluvalmennus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7
Oppilaskunta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8
Opiskeluhyvinvointi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9
Opettajakunta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14
Koulun muu henkilökunta. . . . . . . . . . . . . . . . . 17
Sotungin lukiolaisen tietopankki. . . . . . . . 18
Sotungin lukion tilat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24
Lukio-opiskelusta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Lukion tuntijako . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Sotungin lukion kurssivalintaohje . . . . . . . . .
Sotungin etälukio. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Sotungin etälukion kurssitarjotin . . . . . . . . .
Kurssin arviointi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Kurssipäätös ja kurssipalaute. . . . . . . . . . . . . .
Uusintakokeet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
28
29
30
31
33
35
36
37
Ylioppilastutkinto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Syksyn 2014 koepäivät. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Kevään 2015 koepäivät. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Ylioppilaskokeen arvostelu. . . . . . . . . . . . . . . .
Ylioppilastutkintotodistus. . . . . . . . . . . . . . . . .
39
40
41
42
43
Sähköiset ylioppilaskokeet . . . . . . . . . . . . 44
Sotungin lukion kurssitarjonta
2014-2015 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46
Saksan kieli (A2 tai B3 kieli). . . . . . . . . . . . . 69
Venäjä äidinkielenä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72
Venäjä (B3-kieli), VEB. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73
Luonnontieteet, matematiikka ja
tietotekniikka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74
Biologia, BI. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75
Fysiikka, FY. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77
MAOL:n kisoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 79
Kemia , KE. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80
Maantiede, GE. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82
Matematiikka – pitkä oppimäärä, MAA. 84
Matematiikka - lyhyt oppimäärä, MAB . 88
Tietotekniikka, AT. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 91
Yksilö ja yhteisö. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Elämänkatsomustieto, ET. . . . . . . . . . . . . .
Filosofia, FI. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Historia, HI . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Psykologia, PS. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Uskonto, UE. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Uskonto, UO. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Terveystieto, TE. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Yhteiskuntaoppi, YH. . . . . . . . . . . . . . . . . . .
93
93
95
96
98
100
101
102
103
Taito- ja taideaineet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 104
Kuvataide, KU. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 105
Liikunta, LI. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .107
Musiikki, MU. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .110
Teatterikurssi, TES1 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 112
Urheiluvalmennus, VAL. . . . . . . . . . . . . . . . 113
Urheilijan muistilista. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 116
Jaksokalenterit ja lukujärjestykset. . . . . . 118
Projektikurssit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .47
Vantaan Aikuisopiston kurssit . . . . . . . . . . . . . 48
Opinto-ohjaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 51
Kielet. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52
Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI. . . . . . . . . . . . . . 53
Suomi toisena kielenä, S2. . . . . . . . . . . . . . 57
Englanti, EN . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59
Espanja (B3-kieli), EAB3 . . . . . . . . . . . . . . . . 63
Ranskan kieli (A-kieli), RAA . . . . . . . . . . . . 59
Ranskan kieli (B3-kieli), RAB. . . . . . . . . . . . 65
Ruotsi – toinen kotimainen kieli, A / B . . 66
Evakuointiohjeet ja toiminta hätätilassa . . . 128
Järjestyssäännöt takakannen sisäpuolella
Kannen maalaus: Niina Vertanen
Taitto: Noora Lindholm
Paino: Spin Press AS
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
3
Sotungin lukio
Posti- ja käyntiosoite
Sotungintie 19
01200 VANTAA
Koulun www-sivutwww.sotunki.fi
Rehtori Päivi Sillanpää
[email protected]
09 839 30075
040 510 2448
Apulaisrehtori Esa Partanen
[email protected]
Lukiosihteeri Anu Hämäläinen
[email protected]
0400 633 865
09 839 30066
Hyvä Sotunkilainen
Rehtorin tehtävänä on johtaa koulua. Siihen kuuluu mm. henkilöstö- ja
taloushallinnointi, kodin ja koulun välinen yhteistyö sekä yhteistyö Vantaan
kaupungin ja koulun kannalta muiden tärkeiden eri tahojen kanssa. Rehtori
vastaa, että koulu on “opiskelijalle henkisesti ja fyysisesti turvallinen, oppimisen ja osallistumisen mahdollistava avoin ja myönteinen opiskeluympäristö”
(Lukiolaki 2.luku 2§). Rehtorin tehtävä on laaja eikä varmasti minään päivänä
samanlainen. Voit tulla tapaamaan minua kaikissa opiskeluun tai omaan
elämäntilanteeseen liittyvissä asioissa. Olet tervetullut myös keskustelemaan
siitä, miten yhdessä kehitämme kouluamme entistä paremmaksi.
Rehtori Päivi Sillanpää
[email protected]
09 839 30075
040 510 2448
Hei! Olen Anu Hämäläinen, Sotungin lukion lukiosihteeri. Minut löydät kansliasta parhaiten klo 8.30-15 välisenä aikana. Tule tapaamaan, soita tai lähetä
sähköpostia, Wilma-viestilläkin tavoitat. Kansliassa autamme Sinua esimerkiksi opiskelija-alennusten, lomakkeiden tai muiden kouluasioiden kanssa.
Sähköisiä lomakkeita sekä ajankohtaisia tiedotteita saat osoitteesta
www.sotunki.fi ja Fronter-oppimisympäristöstä. Seuraa myös Info-TV:tä sekä
Wilmatiedotteita.
Lukiosihteeri Anu Hämäläinen
[email protected]
09 839 30066
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
4
Olen Esa Partanen, Sotungin lukion apulaisrehtori, liikunnanopettaja ja urheiluvalmennuksen koordinaattori. Minun puoleeni voit kääntyä samoissa asioissa kuin rehtorinkin, erityisesti jos sinulla on kysymistä kurssitarjottimesta tai liikunnasta ja urheiluvalmennuksesta. Olen paikalla kansliassa silloin,
kun en ole oppitunneilla. Voit lähettää minulle kysymyksiä tai palautetta myös
sähköpostitse [email protected] tai Wilman pikaviestinä.
Apulaisrehtori, liikunnanopettaja, urheiluvalmennuksen koordinaattori
Esa Partanen 0400 633 865, fax 09 839 30073
[email protected]
Olen Eija Immonen, lukion vararehtori, etälukiokoordinaattori sekä
matematiikan ja fysiikan opettaja. Jos et tavoita rehtoria tai apulaisrehtoria,
niin minä voin ehkä auttaa sinua. Mikäli sinulla on kysymyksiä etälukio-opinnoista, ota yhteyttä. Minut tavoitat etälukiokoordinaattorin huoneesta nettikahvilan läheltä, opettajahuoneesta, luokasta (yleensä 324 tai 322), sähköpostilla tai puhelimitse.
Vararehtori Eija Immonen
[email protected]
040 703 0547
IT-tuki
Olemme Sotungin lukion IT-tukihenkilöitä. Meidät löydät yläaulan huoneesta 321. Ota yhteys jos havaitset toimimattoman laitteen, käyttäjätunnuksesi ei toimi, haluat
lainata koulumme digikameroita tai sinulla on joitain
tietoteknisiä ongelmia. Olemme paikalla klo 8.30 lähtien.
Tule käymään, soita tai laita viestiä sähköpostilla!
Ari Immonen 09 839 30337, 040 546 2757
[email protected]
Ivan Zaikin
09 839 30337, 040 809 7345
[email protected]
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
5
Koulujen työ- ja loma-ajat
Syyslukukausi 2014 (93 työpäivää)
ti 12.8.2014 - pe 19.12.2014
syysloma to 16.10.2014 - pe 17.10.2014
joululoma la 20.12.2014 - ti 6.1.2015
Lukuvuoden 2014-2015 jaksot
1. jakso ti 12.8.2014 - pe 3.10.2014
2. jakso ma 6.10.2014 - to 27.11.2014
3. jakso pe 28.11.2014 - ti 3.2.2015
Kevätlukukausi 2015 (95 työpäivää)
4. jakso ke 4.2.2015 - pe 3.4.2015
ke 7.1.2015 - la 30.5.2015
5. jakso ma 6.4.2015 - la 30.5.2015
talviloma ma 16.2.2015 - pe 20.2.2015 ( vko 8 )
Abien viimeinen koulupäivä on torstai 12.2.2015
Päivittäinen aikataulu
1. tunti
8.45 - 10.00
2. tunti
10.10 - 11.25
ruokailu
11.25 - 12.10
3. tunti
12.10 - 13.30
4. tunti
13.40 - 14.55
5. tunti
15.00 - 16.15
**
sisältää päivänavauksen
Tuntikaavio ja ryhmänohjaus
RYHMÄNOHJAUS 12:10-12:30
** Valmennus alkaa klo 8.00-8.45 lajiryhmästä riippuen!
Ryhmänohjaus pidetään tiistaisin klo 12.10 - 12.30, jolloin koodin 1 tunti on klo 12.35-13.50,
koodin 7 tunti klo 14.00-15.15 ja koodin 8 tunti 15.20 - 16.35. Koodin 8 opiskeluryhmä sopii
opettajan kanssa tuntien paikat (3 x 75 min./viikko).
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
6
Ryhmänohjaajat
14A Juha Hirvonen
314
14B Saila Hakaniemi
313
14C Jukka Karvinen
323
14D Kirsi Kukkola
318
13A Matti Keskinen
322
13B Miika Karpin
311
13C Heidi Rytkönen
312
13D Kaisa Vuolle
324
12A Teija Havana
319
12B Matti Jussila
317
12C Ulla Jäntti
325
12D Markus Masalin 3110
11A-D Marianna
Sydänmaanlakka 316
Ryhmänohjaajan tehtävät
•
•
•
•
•
•
•
•
•
opiskelijoiden perehdyttäminen koulun käytäntöihin ja kouluyhteisön jäseniksi
ryhmäyttäminen, opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen
tiedottaminen, opastaminen käytännön asioissa
RO-tuntien suunnittelu ja pitäminen (RO-kokous jokaisen jakson lopussa)
lukiosuunnitelman ja opintosuoritusten seuranta (todistukset, lukujärjestykset), motivointi, ongelmien ennaltaehkäisy
poissaolojen seuranta, tarvittaessa yhteys kotiin
kahdenkeskiset keskustelut opiskelijan kanssa
yhteydenpito huoltajiin, vanhempainiltoihin osallistuminen
1-2 päivän loman myöntäminen
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
7
Urheiluvalmennus
Esa Partanen
apulaisrehtori, liikunnanopettaja,
urheiluvalmennuksen koordinaattori
[email protected]
0400 633 865
fax 09 839 30073
Arno Karkamo,
salibandyvalmennus
[email protected]
050 049 1713
Axel Orrström
poikien jalkapallovalmennus
[email protected]
050 378 2939
Mika Kottila
tyttöjen jalkapallovalmennus
[email protected]
040 554 9510
Samu Kuitunen
jääkiekkovalmennus,
yleisryhmän valmennus
[email protected]
044 288 1026
Jari Moilanen,
yleisurheiluvalmennus
[email protected]
044 057 2000
Janne Ihanainen
uintivalmennus
[email protected]
040 487 9350
Reetta Auvinen
koripallovalmennus
[email protected]
040 837 6448
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
8
Oppilaskunta
Sotungin lukion oppilaana kuulut oppilaskuntaan ja sinulla on mahdollisuus liittyä oppilaskunnan hallitukseen. Hallituksen tehtävänä on opiskelijoiden viihtyvyyden parantaminen sekä
heitä vaivaavien asioiden saattaminen opettajien ja rehtorin tietoon.
Oppilaskunnan hallitus ylläpitää nettikahvilassa kioskia, jonka hintataso ei päätä huimaa.
Kioskista voit myös ostaa tai myydä käytettyjä kirjoja. Kioskin ulkopuolelta näet, mitä kirjoja on
tarjolla. Tämän lisäksi hallitus järjestää myös läpi vuoden erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Käy
katsomassa ja tykkäämässä oppilaskunnan Facebook-sivustoa: Sotungin lukion oppilaskunta.
Oppilaskunnan hallituksen toiminta on kaikille avointa ja juuri sinä olet tervetullut mukaan
toimintaamme! Kokouksemme ovat joka torstai ruokailun lopussa klo 11.45-12.10 luokassa 3110.
Kokoukset ovat kaikille avoimia ja niissä käsitellään kouluamme koskevia ajankohtaisia asioita, kuten tulevat tapahtumat ja opiskelijoiden esittämät ehdotukset. Voit tuoda omat ideasi hallituksen käsiteltäväksi joko osallistumalla kokoukseen tai välittämällä viestin kenelle tahansa
hallituksen jäsenistä. Oppilaskunnan hallituksessa toimiminen on monessa paikassa arvostettu
luottamustehtävä, jonka parissa opit useita tärkeitä sosiaalisia taitoja kuten päätösten tekemistä,
ryhmätyöskentelyä sekä esiintymistaitoa.
Vuonna 2014-15 luottamustehtävät:
Ville Pussinen
Oppilaskunnan hallituksen pj
- johtaa kokouksia, edustaa koulumme oppilaskuntaa, on Sotungin lukion
johtoryhmän jäsen ja osallistuu oppilaskunnan kehittämistyöhön.
Iida Ilola & Anton Kämper
Oppilaskunnan hallituksen vara pj
- samoja tehtäviä kuin puheenjohtajalla, toimivat puheenjohtajan sijaisena
sekä osallistuvat oppilaskunnan kehittämistyöhön.
Anni Byman
Oppilaskunnan hallituksen assistentti
- tekee esityslistan sekä pöytäkirjat kokouksista, huolehtii
tiliasioista ja osallistuu oppilaskunnan kehittämistyöhön.
Ohjaava opettaja Saila Hakaniemi
Puh. 040 719 4957
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
9
Tutorit
Sotungin lukiossa on myös tutor-toimintaa. Tutoreiden tehtävänä on helpottaa uusien opiskelijoiden lukiotaipaleen alkua ja tukea heidän sopeutumista uuteen kouluun. Opiskelijoiden hyvinvointi on tutor-toiminnan keskeisiä teemoja. Tutorit ovat toisen ja kolmannen vuosikurssin
opiskelijoita, vapaaehtoisia. Tule rohkeasti nykäisemään hihasta, jos sinulla on jotain kysyttävää!
Tutor-koulutusta järjestetään keväisin, lisätietoja tutoriksi ryhtymisestä saat tutoreilta tai toiminnasta vastaavilta opettajilta. (Teija Havana, Markus Masalin)
Tutorit toivottavat uudet ykköset tervetulleiksi Sotungin lukioon!
Opiskeluhyvinvointi
Opiskelijan hyvinvointipalveluita koordinoi yhteisöllinen hyvinvointiryhmä (YHR), johon kuuluvat rehtori, opinto-ohjaajat, terveydenhoitaja, kuraattori, lukiopsykologi. Opiskelun erityisestä tuesta vastaavat erityisopettaja ja erityisen tuen yhteysopettaja yhteistyössä opettajien kanssa. Koko
henkilökunta pyrkii tukemaan opiskelijan hyvinvointia ja niin opiskelija kuin huoltaja voivat olla
yhteydessä henkilökuntaamme. Seuraavassa esittelemme opiskeluhyvinvoinnista vastaavat henkilöt.
Opinto-ohjaajat
Me opinto-ohjaajat, Jussi Lounassalo ja Marianna Sydänmaanlakka, autamme sinua suunnittelemaan lukio-opintojasi, tekemään järkevän opintosuunnitelman ja miettimään myös lukion jälkeisiä tavoitteitasi. Myös vanhemmat voivat ottaa meihin yhteyttä nuoren opintoihin liittyvissä asioissa. Olemme tavattavissa koulupäivien aikana.
[email protected]
puh. 040 755 1481
Ryhmät 14C, 14D, 13C, 13D, 12C, 12D, 11CD
[email protected]
puh. 040 526 6265
Ryhmät 14A, 14B, 13A, 13B, 12A, 12B, 11AB
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
10
Lukiokuraattori
Lukiokuraattorin kanssa voi keskustella ja saada häneltä tukea erilaisiin sosiaalisiin ongelmiin,
kuten arjenhallintaan, ihmissuhteisiin tai elämänmuutoksiin liittyvissä huolissa tai vaikeuksissa.
Kuraattorin kanssa voi keskustella myös sosiaalisista etuuksista ja itsenäistymisestä. Myös vanhemmat voivat olla yhteyksissä kuraattoriin, jos heillä on huolta nuorestaan. Kaikki keskustelut
ovat luottamuksellisia.
Sotungin lukion kuraattori työskentelee Sotungin lukion hyvinvointikeskuksessa, Ollilassa
pääsääntöisesti torstaisin ja perjantaisin sekä parillisina viikkoina keskiviikkoisin. Kuraattorin
tarkemmat yhteystiedot löytyvät Sotungin lukion kotisivulta, kohdasta Yhteystiedot - Opiskelijan
hyvinvointi. Puh. 043 825 1909.
Lukiopsykologi
Olen Anne Räty, lukiopsykologi. Opiskelijat voivat tulla juttelemaan
kanssani mieltään askarruttavista asioista, elämänsä kriisitilanteissa tai
kokiessaan esim. jatkuvaa stressiä opiskelusta, koulu-uupumusta, masennusta, ahdistusta, esiintymisjännitystä tai paniikinomaisia oireita. Keskustelut ovat
luottamuksellisia. Tarvittaessa ohjaan opiskelijan myös koulun ulkopuolisiin
palveluihin. Myös vanhemmat voivat olla yhteydessä minuun nuorensa tilanteesta. Olen tavattavissa Ollilassa torstaisin ja perjantaisin.
Tapaamiset ajanvarauksen kautta:
[email protected]
puh. 040 596 4121
Terveydenhoitaja
Olen Tuija Vuorinen ja toimin Sotungin yläkoulun ja lukion terveydenhoitajana. Tapaan lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat terveystarkastuksen merkeissä. Olen tavattavissa työhuoneellani lukiosiiven päädyssä koulupäivien aikana.
[email protected] puh. 040 584 3910
Erityisopettaja
Voit ottaa minuun yhteyttä, jos sinulla on oppimiseen liittyviä ongelmia. Myös
vanhemmat voivat ottaa minuun yhteyttä opiskelijan oppimisen haasteissa.
Teen yksilötestejä ja kirjoitan lukilausuntoja, jos opiskelija tarvitsee erityisjärjestelyjä tai anoo arvosanan korotusta lukivaikeuden vuoksi ylioppilaskirjoituksiin. Olen tavattavissa Ollilassa torstaisin ja perjantaisin. Minut tavoittaa
hyvin Wilman kautta. Toimin yhteistyössä erityisen tuen yhteysopettajan
kanssa.
[email protected] puh. 050 312 4486
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
11
Erityisen tuen yhteysopettaja
Olen Taina Erling ja toimin lukion kuvataiteen lehtorina sekä erityisen tuen
yhteysopettajana. Toimin yhteistyössä erityisopettajan kanssa. Tehtäviini kuuluu mm. erityisen tuen suunnittelu ja lukiseulan organisointi ja tarkistus lukion
ykkösille. Minun puoleeni kannattaa kääntyä, jos opiskelijalla on lukio-opiskelussa vaikeaa tai hänellä on ollut yläkouluaikoina opiskeluvaikeuksia, erityisopetuspäätös tai lausunto erityisvaikeudesta.
[email protected] puh. 040 760 0637
Lukion aikainen opetuksen tuki ja erityisjärjestelyt
ylioppilaskirjoituksissa
Lukiseula, yksilötesti, tuki ja ylioppilaskirjoitukset
Sotungin lukiossa jokainen ensimmäisen vuositason opiskelija, jonka äidinkieli on suomi, osallistuu lukiseulaan, jolla kartoitetaan opiskelijan lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Lukiseulan
tavoitteena on seuloa ne opiskelijat, jotka tarvitsevat tukea mahdolliseen lukivaikeuteen ja joiden
kannattaa selvittää tuen tarve erityisopettajan suorittamalla yksilötestillä.
Lukion aikainen oppimisen tuki
Jos opiskelijalla todetaan yksilötestillä lukivaikeus, erityisopettajan kanssa laaditaan erityisen tuen
suunnitelma (ETS). Opiskelija voi käyttää erityisjärjestelyjä lukio-opinnoissaan oppitunneilla ja
kokeissa. Erityisjärjestelyistä sovitaan kurssin opettajan kanssa. Erityisjärjestelyjä voivat olla:
- lisäaika kokeessa
- tietokoneen käyttö (jos opiskelija lainaa koulun tietokonetta tulee hänen sopia IT-tuen kanssa koneen lainaamisesta jo edellisenä päivänä. Opiskelija hakee koneen käyttöönsä en
nen koetta ja palauttaa sen kokeen jälkeen.)
- pitkätaukoinen kuuntelukoe
- erillinen koetila
Muista erityisjärjestyistä tai tukitoimista opiskelija sopii myös kurssin opettajan kanssa.
Lukilausunnon hankkiminen YO-kirjoituksiin
Erityisopoettaja tekee opiskelijalle lukilausunnon ja opastaa erityisjärjestelyhakemuksen tekemisessä. Lukilausunnon hankkiminen on opiskelijan ja huoltajan vastuulla.
Lukilausunto syksyn kirjoituksiin
– ota yhteyttä erityisopettajaan viimeistään tammikuun loppuun mennessä
Lukilausunto kevään kirjoituksiin
– ota yhteyttä erityisopettajaan viimeistään elokuun loppuun mennessä
Jatkuu seuraavalla sivulla...
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
12
Lukilausunto on tämän jälkeen voimassa, mutta muista jokaisen yo-ilmoittautumisen yhteydessä
mainita siitä ilmoittautumislomakkeessa. Tutkintotodistukseen ei tule merkintää lukitodistuksesta
tai erityisjärjestelyistä.
Lievä lukivaikeus: oikeus hakea arvosanan korotusta, erityisopettajan lausunto + opettajien lausunnot
Keskivaikea tai vaikea lukivaikeus: oikeus hakea erityisjärjestelyjä, erityisopettajan lausunto +
opettajien lausunnot
Myös sairauden, vamman tai vaikean elämäntilanteen perusteella voi anoa erityisjärjestelyjä tai
ne voidaan ottaa huomioon arvostelussa. Hakemus erityisjärjestelyistä tehdään myös kirjallisesti YTL:n laatimalle lomakkeelle silloin, kun ilmoittaudut ensimmäistä kertaa kirjoituksiin. Hakemukseen liitetään erikoislääkärin lausunto. Jos et ole hakenut erityisjärjestelyjä, YTL voi ottaa sairauden huomioon arvostelussa.
Lisätietoa: www.ylioppilastutkinto.fi
Minja Nurmi 12D
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
13
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
14
Opettajakunta
Opettajainhuoneen yleinen puhelinnumero 09 839 30067
Aine
aineen opettajan nimi opettajan
puhelinnumero
lyhenne
sähköpostilyhennekotiin
ÄIDINKIELI
ÄI
S2
Helin, Kirsi FM [email protected]
Jäntti, Ulla FM
[email protected]
Heikkilä, Heidi FM [email protected]
khe
050 590 8804
jum
040 844 1289
hhh
050 337 1845
ENGLANTI
EN
Kae, Tuija FM
tjk
[email protected]
Matikainen, Kirsi FM
kim
[email protected]
Rytkönen, Heidi FM
hry
[email protected]
Hakaniemi, Saila FM
sha
[email protected]
050 554 1547
ESPANJA
EA
Hakaniemi, Saila FM
sha
[email protected]
040 719 4957
RUOTSI
RU
Hirvonen, Juha FM
jhh
[email protected]
Kaskela, Merja FM kmt
[email protected]
Rytkönen, Heidi FM
hry
[email protected]
050 324 0629
SAKSA
SA
RANSKA
RA
Hirvonen, Juha FM
jhh
[email protected]
050 324 0629
Kaskela, Merja FM kmt
[email protected]
040 536 7571
VENÄJÄ
VE
Pekkinen, Nina FM
pen1
[email protected]
Mäntyniemi, Elina FM
elm
[email protected]
045 132 0971
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
050 313 2679
040 534 5726
040 719 4957
040 536 7571
040 534 5726
040 594 7415
Aine
15
aineen opettajan nimi lyhennesähköposti
opettajanpuhelinnumero
lyhennekotiin
Aine
aineen opettajan nimi opettajan
puhelinnumero
lyhenne
sähköpostilyhennekotiin
MATEMATIIKKA MAA,
MAB
FYSIIKKA
FY
KEMIA
KE
Immonen, Eija FM ehi
040 703 0547
[email protected]
Karpin, Miika FM mik
050 341 7330
[email protected]
Karvinen, Jukka FM
kjj
041 545 1889
[email protected]
Keskinen, Matti FM
mke
050 553 8250
[email protected]
Paavola, Karri FM
kpa
040 068 9126
[email protected]
kpa
040 068 9126
MAANTIEDE
GE
Pennanen, Harri FM hpe
[email protected]
040 577 3480
BIOLOGIA
BI
Pennanen, Harri FM hpe
[email protected]
040 577 3480
HISTORIA,
HI
YHTEISKUNTAOPPI YH
EV.LUT. USKONTO UE
PSYKOLOGIAPS
Jussila, Matti FM [email protected]
Puikko, Jyrki FM
[email protected]
Sillanpää, Päivi FM [email protected]
msj
050 380 0383
jpu
040 722 3725
phs
09 839 30075
Havana, Teija TM
tah
[email protected]
Masalin, Markus TM
mjm
[email protected]
044 581 3353
Immonen, Eija FM ehi
040 703 0547
[email protected]
Karvinen, Jukka FM
kjj
041 545 1889
[email protected]
Keskinen, Matti FM
mke
050 553 8250
[email protected] Paavola, Karri FM
[email protected]
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
040 768 4221
16
Aine
aineen opettajan nimi opettajan puhelinnumero
lyhenne
sähköpostilyhennekotiin
FILOSOFIA
FI
Masalin, Markus TM
mjm
[email protected]
040 768 4221
ELÄMÄNKATSOMUS ET
KUVATAIDE
KU
Masalin, Markus TM
mjm
[email protected]
040 768 4221
Erling, Taina TaM [email protected]
tke 040 760 0637
MUSIIKKI
MU
Vuolle, Kaisa MuM [email protected]
kav
040 507 0065
TIETOJENKÄSITTELY
Karpin, Miika FM ATS [email protected]
mik
050 341 7330
LIIKUNTA
LI
Kukkola, Kirsi LitM [email protected]
Partanen, Esa KM [email protected]
khk
040 843 3142
emp
0400 633 865
TERVEYSTIETO TE
Kukkola, Kirsi LitM
[email protected]
khk
040 843 3142
OPINTO-OHJAUSOP
Sydänmaanlakka, Marianna VTM msl
[email protected]
Lounassalo, Jussi KM
jTu1
[email protected]
09 839 30079
040 526 6265
040 755 1481
JALKAPALLO VALJP
JÄÄKIEKKO VALJK
KORIPALLO
VALKP
SALIBANDY
VALSB
YLEISURHEILU VALYU
UINTI
VALUI
YLEISRYHMÄ VALYR
Orrström, Axel (pojat)
Kottila, Mika (tytöt)
Kuitunen, Samu
Auvinen, Reetta
Karkamo, Arno
Moilanen, Jari
Ihanainen, Janne
Kuitunen, Samu
050 378 2939
040 554 9510
044 288 1026
040 837 6448
050 049 1713
044 057 2000
040 487 9350
044 288 1026
TEATTERIKURSSI TEA
Masalin, Markus
040 768 4221
URHEILUVALMENNUS
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
17
Koulun muu henkilökunta
Tehtävänimi puhelinnumero
sähköposti
IT-tukihenkilöt
Ari Immonen
09 839 30337
[email protected]
040 546 2757
Ivan Zaikin040 809 7345
[email protected]
Julkaisusihteeri, Noora Lindholm
09 839 30320
etälukion opintosihteeri
[email protected]
Erityisopettaja
Arja Koponen
050 312 4486
[email protected]
Kuraattori yhteystiedot kotisivuilla
Lukiopsykologi
Anne Räty
[email protected]
040 596 4121
Terveydenhoitaja
Tuija Vuorinen
09 839 30040
[email protected]
040 584 3910
Raija Lyytikäinen050 3122149
[email protected]
Hammaslääkäri/hoitaja
keskitetty ajanvaraus:
09 839 23805
Kouluruokailu09 839 30069
Kouluisäntä09 839 30064
040 750 7320
Laitoshuoltajat09 839 30064
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
18
Sotungin lukiolaisen
tietopankki
Opiskelijoiden suun terveydenhoito
Kaikki vantaalaisissa oppilaitoksissa opiskelevat, jotka kuuluvat opiskeluterveydenhuollon piiriin,
voivat kotipaikasta riippumatta hakeutua suun terveystarkastukseen kunnalliseen hammashoitoon Vantaalla vähintään yhden kerran opintojensa aikana.
Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille. Yli 18 -vuotiaat maksavat suun terveydenhoidosta maksuasetuksen mukaiset maksut.
Opiskelijoita ei kutsuta hammashoitoon, vaan aika varataan itse suun terveydenhuollon keskitetystä ajanvarauksesta, joka palvelee numerossa 09 8393 5300 maanantaista torstaihin klo 7.30–15
ja perjantaisin ja juhlapyhien aattoina klo 7.30–14.
Sotungin hammashoitola on avoinna ma-to klo 8.00–15.00 ja pe klo 8.00–12.00. Hammaslääkäri
on paikalla ma-to ja suuhygienisti ma ja pe.
Voit perua, siirtää tai tarkistaa hammashoitoaikasi myös Internetissä osoitteessa
www.hitportal.fi/hitportal/vantaa tai lähettää tekstiviestin numeroon 050 302 6485.
Kiireellinen ensiapuhammashoito on järjestetty arkisin klo 8 - 14 Tikkurilan ja Myyrmäen terveysaseman hammashoitoloissa. Aika varataan suun terveydenhuollon keskitetystä ajanvarauksesta. Kiireellinen ensiapu iltaisin ma - pe kello 16 – 21 ja koko väestön hammaslääkäripäivystys
kiireellistä ensiapua tarvitseville potilaille viikonloppuisin ja arkipyhinä on järjestetty Haartmanin
sairaalassa klo 9 - 21, ajanvaraus alkaen klo 8. Haartmanin sairaalan (Haartmaninkatu 4, 00290
Helsinki) ajanvaraus numerosta 09 31 04 99 99.
Lisää tietoa suun hoidosta ja palveluista www.vantaa.fi/hammashoito
Kaappi
Kaapin avaimen saa oppilaskunnan kioskista 10 euron hintaan. Rahan saat takaisin,
kun palautat avaimen oppilaskunnalle.
Kaupunkikortti ja välipala
Välipalan maksamiseen käytetään kaupunkikorttia, jonka voi ostaa yhteispalvelupisteistä. Koululaisen kaupunkikortin hankkimista varten täytetään kaupunkikortin hakemuslomake, jonka löydät koulun kotisivuilta tai kansliasta. Koululaisen kaupunkikortista peritään pantti. Välipalalippuja voi ladata kortille 10 lipun sarjoina. Lisätietoja saa Vantaan kaupungin yhteispalvelupisteistä.
Yhteispalvelupisteet sijaitsevat Korsossa, Tikkurilassa ja Myyrmäessä. Lukiolaisten välipalamyynti
alkaa Sotungin koulun keittiöllä ma-pe klo 13.30.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
19
Koulusta eroaminen
Eroamisesta on keskusteltava ennakkoon opinto-ohjaajan ja ehdottomasti rehtorin kanssa. Lisäksi
eroaminen edellyttää kirjallista ilmoitusta, jonka allekirjoittaa huoltaja tai täysi-ikäinen opiskelija
itse. Eroilmoituslomakkeita löytyy kansliasta tai lukion kotisivuilta.
Loma-anomus
Henkilökohtaiset, yli kaksi koulupäivää kestävät lomat tai matkat anotaan rehtorilta etukäteen
poissaolo-anomuksella. 1-2 päivän pituiset lomat anotaan suoraan ryhmänohjaajalta samalla lomakkeella. Lomakkeita voit tulostaa koulun kotisivuilta kohdasta Opiskelu tai noutaa kansliasta.
Opiskeluvälineet
Opiskelijalla tulee olla koulussa tarvittavat välineet ja opiskelumateriaalit. Oppikirja pitää olla
hankittuna kurssin alkaessa. Jos opiskelija on hankkinut käyttöönsä digikirjan, hänellä täytyy olla
myös oma lukulaite oppitunneilla mukana. Lukiolainen vastaa kaikista materiaalikustannuksista
itse.
Osoitetiedot
Opiskelijan on huolehdittava, että hänen yhteystietonsa pysyvät ajan tasalla. Osoitetiedot päivitetään aina lukuvuoden alussa, jolloin opiskelijoille jaetaan täytettäväksi ja korjattavaksi yhteystietolomake. Jos osoitteesi muuttuu lukuvuoden aikana, käy kansliassa korjaamassa tietosi. Puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen voi päivittää myös Wilman kautta.
Tapaturmat
Tapaturman sattuessa koulussa tai koulumatkalla, on otettava heti yhteys opettajaan, terveydenhoitajaan, kansliaan tai kouluisäntään. Koulu vastaa oppilaan hoitoon saattamisesta. Koulu järjestää tarvittaessa saattajan ja/tai kuljetuksen. Tarvittavia korvaushakemuksia saa terveydenhoitajalta
tai kansliasta. Jokaisesta tapaturmasta on täytettävä lomake. Tapaturmavakuutuksesta korvataan
hoito kunnallisessa terveydenhoidossa. Yksityisen lääkäriaseman palveluista aiheutuneet kustannukset korvataan julkisen taksan mukaan.
Terveydenhoito
Terveydenhoitaja Tuija Vuorinen on tavattavissa koulupäivinä klo 8-15. p. (09) 839 30040 tai 040
584 3910 lukion siivessä 3. kerroksessa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
20
Opiskelijakortit ja alennukset
Koulumatkatuki
Koulumatkatukea voi saada Kelalta, jos päivittäisten koulumatkojen kustannukset ovat yli 54 euroa kuukaudessa ja yhdensuuntainen matka kotoa kouluun on vähintään 10 kilometriä. Lisätietoja Kelasta.
Koulun oma opiskelijakortti
Koululta saat tarvitessasi valokuvallisen opiskelijakortin, jolla saa alennusta esim. uimahalleista.
Kortti on samalla todistus oppilaana olosta. Tämä kortti ei kuitenkaan käy julkisiin kulkuneuvoihin. Ota passikuva mukaan ja tule hakemaan kortti kansliasta. Hae korttiin uusi lukuvuosileima
koulun alettua elokuussa.
Lukiolaisten liiton kortti
Maksullisen lukiolaiskortin saat liittymällä Lukiolaisten liiton jäseneksi. Liittymislomakkeen ja
tietoa liitosta saat osoitteesta www.lukio.fi. Käy hakemassa lomakkeeseen leima kansliasta. Lukiolaiskortti korvaa myös VR:n ja matkahuollon opiskelijakortin.
Opintotuki
Kun olet täyttänyt 17 vuotta, voit saada opintorahaa seuraavan kuukauden alusta alkaen. Alle
17-vuotiaana sinusta maksetaan lapsilisää etkä voi saada opintorahaa. Alle 17-vuotias voi kuitenkin määrätyin ehdoin saada opintotuen asumislisää ja opintolainan valtiontakauksen. Saadakseen
valtion opintotukea opiskelun on oltava päätoimista ja opiskelijalla taloudellisen tuen tarve. Opiskelu on päätoimista, jos opiskelija suorittaa vähintään 10 kurssia lukukaudessa tai osallistuu vähintään kahteen yo-kokeeseen lukukauden aikana. Tarkemmat tiedot löytyvät Kelan sivuilta www.
kela.fi
Opiskelija-alennukset HSL:n matkakorttiin
17 vuotta täyttänyt lukiolainen saa opiskelija-alennuksen matkakorttiin, jos kotikuntasi on Helsinki, Espoo, Vantaa, Sipoo, Kerava, Kauniainen tai Kirkkonummi (Katso myös kohta Koulumatkatuki). Löydät alennuslippuhakemuksia kansliasta tai koulun kotisivuilta. Täytä hakemus ja tule
hakemaan kansliasta siihen hyväksyntä ja leima. Täytetyn alennuslippuhakemuksen ja henkilöllisyystodistuksen kera saat matkakorttiisi alennusoikeuden lukuvuodeksi kerrallaan HSL:n pääkaupunkiseudun palvelupisteistä. Kortti on voimassa seuraavan lukuvuoden elokuun loppuun asti tai
syksyllä valmistuvien osalta saman vuoden joulukuun loppuun asti.
VR:n ja Matkahuollon yhteinen opiskelijakortti
VR:n ja Matkahuollon yhteisellä opiskelijakortilla saat alennuksen sekä juna- että bussiliikenteessä. Yhteisiä opiskelijakortteja saat VR:n lipunmyynneistä ja Matkahuollon toimipaikoista. Kortti on maksuton, mutta tarvitset korttiin 8 euron hintaisen, voimassaoloa osoittavan lukukausi- tai lukuvuositarran. Syyslukukausitarra on voimassa seuraavan vuoden tammikuun loppuun
ja lukuvuositarra on voimassa seuraavan vuoden syyskuun loppuun saakka. Opiskelijakorttia tai
lukuvuositarraa varten tarvittavan todistuksen saat kansliasta. Todistukseen tarvitset aina oppilaitoksen varmennuksen. Ensimmäistä opiskelijakorttia varten tarvitset yhden passikuvan ja henkilöllisyystodistuksen. Lisätietoja: www.vr.fi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
21
Tieto- ja viestintätekniikka Sotungin lukiossa
Jokainen opiskelija saa henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen Live@Edu-palveluun (mm. sähköposti, kalenteri), Sotungin sisäverkkoon, Wilmaan ja Fronter-oppimisympäristöön käyttäjäsitoumusta vastaan. Uusille opiskelijoille tunnukset jaetaan ryhmänohjaajan tunneilla. Tunnus
on henkilökohtainen eikä sitä saa luovuttaa muiden käyttöön. Käyttäjäsitoumuksessa sitoudutaan
noudattamaan siinä olevia ehtoja. Mikäli ehtoja rikotaan, menetetään tietokoneiden käyttöoikeus
määräajaksi.
IT-tuen löydät yläaulan IT-tuen huoneesta ja he ovat paikalla klo 8.30 eteenpäin. Ota yhteys tukeen jos käyttäjätunnuksesi ei toimi, havaitset toimimattoman laitteen tai sinulla on muita tietoteknisiä ongelmia. Tavoitat IT-tukihenkilöt joko poikkeamalla huoneessa, soittamalla tai laittamalla sähköpostia.
Ari Immonen, 09 839 30337, 040 546 2757 [email protected]
Ivan Zaikin, 09 839 30337, 040 809 7345 [email protected]
Oppilas-Net verkko ja omat tietokoneet
Lukion alueella toimii langaton verkko ”Oppilas-Net”, johon opiskelija voi kirjautua omalla koneella tai mobiililaitteella. Opiskelija kirjautuu verkkoon henkilökohtaisella käyttäjätunnuksellaan
(sama tunnus, millä kirjaudutaan sisään koulun tietokoneille, Wilmaan ja Fronteriin).
Tulostaminen
Koulun tulostimet on tarkoitettu vain koulutöiden tulostamiseen. Vältä turhaa tulostamista! Varmista, että valitset oikean tulostimen. Muista noutaa tulosteet tulostimelta!
Unohtuneet tunnukset
Henkilökohtaisista käyttäjätunnuksista tietokoneille on pidettävä hyvää huolta. Kirjoita ylös ne
jonnekin varmaan paikkaan! Mikäli salasana kuitenkin unohtuu, niin saat salasanan uudistettua
www.edu.vantaa.fi -sivun oikean reunan toiminnolla ”Salasanan vaihto oppilaalle”. Tämä toimii
vain, jos koululla on tiedossa käyttämäsi sähköpostiosoite. Toinen mahdollisuus on kääntyä
IT-tukihenkilön puoleen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
22
Wilma
Wilma-valintajärjestelmän avulla voit:
- tehdä ja muuttaa kurssivalintoja
- tutkia arvosanojasi
- tarkastella ja tulostaa lukujärjestyksiäsi
- seurata poissaoloja
- lähettää viestejä opettajille ja muulle henkilökunnalle
- tutustua eri oppiaineisiin ja kursseihin
Kirjaudu Wilmaan sivulla https://wilma.edu.vantaa.fi tai koulun kotisivun (www.sotunki.fi) kautta. Saat oman kirjautumistunnuksen lukio-opintojesi alussa.
Huoltajasi saa oman Wilma-tunnuksen, jolla hän voi seurata opintojasi, viestittää opettajien kanssa sekä selvittää poissaolosi. Huoltajatunnuksen voimassaolo lakkaa, kun täytät 18 vuotta.
Wilma on auki kurssivalintoja varten:
4. - 11.8.2014
22. - 28.9.2014
17. - 23.11.2014
21. - 28.1.2015
25.3. - 10.4.2015 Uuden lukuvuoden valinnat
29.4. - 8.5.2015 Uuden lukuvuoden valintojen tarkistus
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
23
Fronter
Fronter on verkko-opiskeluympäristö, jossa voit:
- tarkastella päivälukion kurssien materiaaleja, tehtäviä ja aikatauluja
- tehdä henkilökohtaiset opintosuunnitelmasi
- suorittaa etälukio-opintoja
Kirjaudu Fronteriin osoitteessa: www.fronter.com/vantaa tai
koulun kotisivuilta www.sotunki.fi tai www.edu.vantaa.fi .
Fronteriin käy sama tunnus kuin Wilmaankin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
24
Sotungin lukion tilat
ATK-luokka
Koulussa on runsaasti tietokoneita sijoitettuna luokkiin ja nettikahvilaan. Laitteet on tarkoitettu tiedonhankintaan ja koulutöiden työstämiseen. Ohjelmien asennus ja pelaaminen on ehdottomasti kielletty. Tilojen käyttäjien on huolehdittava siitä, että laitteet pidetään hyvässä kunnossa ja
mahdollisista toimintahäiriöistä ilmoitetaan välittömästi opettajalle tai it-tukeen.
Kirjasto ja auditorio
Kirjasto ja auditorio on opiskelijoiden käytössä klo 9.00-14.30. Kirjastoon tulee yli 20 koti- ja ulkomaista sanoma -ja aikakauslehteä. Kirjastossa on runsas valikoima kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja. Kirjastonhoitajana toimii Teija Lemberg, puh. 839 30888, [email protected]. Kirjaston yhteydessä on koulun auditorio, jossa voidaan järjestää luentoja tai muita tapahtumia.
Kuntosali
Koulumme kuntosali on avoinna 7.30 – 18.00. Kuntosali on lukiolaisten käytössä aina, kun se on
vapaa. Liikunnanopettajat, kouluisäntä tai iltavahtimestari aukaisee ovet. Parittomina viikkoina
on lukion ja parillisina viikkoina yläkoulun liikuntaryhmien ”etukäyttöoikeus” saliin. Kuntosalin
ollessa liikunta- tai valmennuskäytössä sinne saa tulla vain opettajien tai valmentajien luvalla.
Liikuntasali
Koulumme liikuntasali on lukion ja yläkoulun käytössä klo 8.00-17.00 vuoroviikoin. Lukiolla on
salivuoro lukuvuonna. parittomilla viikoilla. Ylioppilaskirjoitusten aikana sali ei ole liikuntakäytössä. Opiskelijat voivat käyttää liikuntasalia opetustuntien jälkeen klo 17.00 asti, mikäli salissa on
vapaata.
Musiikkiluokka ja bänditila
Musiikkiluokassa (lk 321) ja bänditilassa saa harjoitella välituntisin ja koulun jälkeen musiikinopettajan luvalla. Bänditilaan jaetaan vuoroja syys- ja kevätlukukauden alussa. Jokaisen harjoittelijan on tuotava musiikinopettajalle huoltajan allekirjoittama lupalappu, nimilista bändin jäsenistä, valokuva bändikorttia varten sekä panttimaksu, jonka saa takaisin vuorojen loputtua. Bändi on
vastuussa harjoituksen aikana tapahtuvista vahingoista.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
25
Erityisopettaja
Lukiopsykologi
Kokoustila
Keittiö Työtila
Sisäänkäynti
Terveydenhoitaja/kuraattori
Ollila, rivitalon päätyhuoneisto
Ollila
Sotungin lukion hyvinvointipalvelut löytyvät koulurakennuksen vieressä olevasta rivitalosta, jonka päädyssä on lukion käyttöön saneerattu Ollila. Koulupsykologin, toisen terveydenhoitajan ja
erityisopettajan vastaanotot sijaitsevat siellä. Ollilassa on myös opettajien työtila ja pieni kokoustila, missä voidaan järjestää esimerkiksi kielten YO-kuuntelukokeita.
Ruokala
Keittiömme on itsevalmistuskeittiö. Se valmistaa ruokaa myös koulumme ulkopuolelle, kouluihin
ja päiväkoteihin.
Ruokailuvuoro on lukiolaisilla päivittäin klo 11.25 - 12.10. Ensimmäisen kolmen jakson aikana
lukion ensimmäisellä vuosikurssilla opiskelevat tulevat syömään vasta 11.40.
Kurssipäätösviikola ruokailu on poikkeuksellisesti klo 11.15 - 12.15.
Perusruoan rinnalla on aina tarjolla kasvisruokaa.
Erityisruokavaliot tulee ilmoittaa kirjallisesti aina syyskauden alussa vuosittain
”Ilmoitus erityisruokavalioista / ilmoitus uskontoon / eettisiin syihin perustuvista ruokarajoituksista” -lomakkeella ja se on toimitettava keittiön emännälle. Lomake löytyy www.vantaa.fi ->
Verkkoasiointi -> Opetus ja kasvatus -lomakeluettelosta (pdf).
Lounasruoka otetaan kahdesta vierekkäin olevasta linjastosta. Viimeinen linjasto on
tarkoitettu opettajille, kasvisruokailijoille sekä erityisruokavalioita noudattaville.
Aina voi ottaa yhteyttä keittiöhenkilökuntaan, jos on jotain kysyttävää ruoasta tai ruokalistasta.
Välipalaa voi ostaa ma-pe klo 13.30-14.10 Vantaan kaupunkikortilla.
Ruokalista on aulan ilmoitustaululla, ruokalassa ja info-tv:ssä.
Ruokaa saa santsata! Muistathan hyvät käytöstavat ruokaillessa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
Sotungin lukio
2. krs
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
Kanslia
Opettajainhuone
Kouluisäntä
Liikuntasali
Ruokala
Auditorio ja
kirjasto
Hammashoitola
26
Terveydenhoitaja
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
Opinto-ohjaaja
Opinto-ohjaaja
Sotungin lukio
3. krs
IT-tuki
Nettikahvila
Etälukiokoordinaattori
Etälukion opintosihteeri
27
28
Lukio-opiskelusta Lukion oppimäärä
Lukion oppimäärä käsittää vähintään 75 kurssia. Kursseja on kolmen tyyppisiä:
pakollisia, syventäviä ja soveltavia kursseja. Saavutat lukion oppimäärän suorittamalla
• pakollisia kursseja 47 (lyhyt matematiikka) tai 51 (pitkä matematiikka),
• syventäviä kursseja vähintään 10 sekä
• soveltavia kursseja sen verran, että sinulla on vähintään 75 kurssia yhteensä
Opinto-ohjelmaasi sisältyy pakollisina opintoina yksi vieras kieli (yleensä englanti) ja toinen kotimainen kieli (eli ruotsi). Englantia opiskellaan Sotungissa laajan eli A-tason mukaan, ruotsista
voit valita ns. keskipitkän (B-ruotsi) tai pitkän oppimäärän (A-ruotsi). Jos et ole peruskoulussa
opiskellut ruotsin kieltä, voit anoa rehtorilta vapautuksen sen opiskelusta myös lukiossa.
Matematiikasta valitaan joko lyhyt tai pitkä oppimäärä. Uskonto ja elämänkatsomustieto ovat
vaihtoehtoisia kirkkoon kuulumattomille. Jos kuulut kirkkoon, et voi valita elämänkatsomustietoa
pakollisiin opintoihisi.
Taideaineita suoritat sekä musiikissa että kuvataiteessa vähintään yhden pakollisen kurssin.
Kolmannen pakollisen taidekurssin valitset jommastakummasta oppiaineesta.
Luokaton ja jaksomuotoinen lukio
Lukio on mitoitettu kolmen vuoden täysipäiväistä opiskelua varten, mutta luokattomuus
mahdollistaa opintojen nopeuttamisen tai hidastamisen niin, että opiskeluajaksi
muodostuu 2,5 – 4 vuotta. Tavallisin suoritusvauhti on kolme vuotta, jolloin vuosittain suoritat
kursseja:
• ensimmäisenä vuonna 30 (6 kurssia/jakso)
• toisena vuonna 30 (6 kurssia/jakso)
• kolmantena vuonna 15 (5 kurssia/jakso, opiskelua jaksoissa 1-3)
Mikäli poikkeat kolmen vuoden opintosuunnitelmasta, siitä tehdään erillinen kirjallinen sopimus
yhdessä huoltajiesi kanssa. Kysy lisää omalta opinto-ohjaajaltasi. Aikaa vievä harrastus, erityisen
laaja opinto-ohjelma tai kurssisuoritusten uusiminen voivat olla perusteena opintoajan pidentämiselle.
Jokaisessa jaksossa on opiskeltava vähintään neljä (4) kurssia.
Sinä Sotungin lukion uusi opiskelija:
Saat 1. jakson lukujärjestyksen esittämiesi toiveiden perusteella valmiiksi laadittuna. Loppuvuoden lukujärjestys laaditaan yhdessä opinto-ohjaajan kanssa ensimmäisen jakson opinto-ohjauksen
tunneilla. Laadit ensimmäisen jakson aikana myös alustavan koko lukion suorittamista koskevan
opintosuunnitelman. Ryhmänohjaajasi ja opinto-ohjaaja seuraavat opintojesi etenemistä. Heiltä
saat myös apua, jos haluat keskustella opinnoistasi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
29
Lukion tuntijako
Oppiaine tai aineryhmä
Pakolliset kurssit
Syventävät
valtakunnalliset kurssit
Äidinkieli ja kirjallisuus63
Kielet
- perusop. vlk. 1-6 alkava kieli (A-kieli)
6
2
- perusop. vlk. 7-9 alkava kieli (B-kieli)
5
2
- muut kielet8
Matematiikka
- lyhyt oppimäärä62
- pitkä oppimäärä103
Reaaliaineet
- Biologia23
- Maantiede22
- Fysiikka17
- Kemia14
- Uskonto/elämänkatsomustieto32
- Filosofia13
- Psykologia14
- Historia42
- Yhteiskuntaoppi22
- Terveystieto12
Taito- ja taideaineet yht.
5 - Liikunta23
- Musiikki1-23
- Kuvataide1-23
Opinto-ohjaus11
Pakolliset kurssit 47/ 51
Syventävät kurssit vähintään 10
Yhteensä vähintään 75 kurssia
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
30
Sotungin lukion kurssivalintaohje
2014 - 2015
PAKOLLISET
SYVENTÄVÄT
AINE
Äidinkieli ja kirjallisuus
Suomi 2.kielenä
A-kieli
Englanti
Englanti
Englanti
Saksa
Ruotsi
A2-kieli
Venäjä
B1-kieli
Ruotsi
Ruotsi
Ruotsi
B3-kieli
Saksa
Ranska
Espanja
Venäjä
LYH
ÄI
S2
ENA
ENA
ENA
SAA
RUA
VE
RUB
RUB
RUB
SAB3
RAB3
EAB3
VEB3
3.syksy
3.kevät
3.kevät
3.kevät
3.kevät
3.kevät
Matematiikka
Pitkä
Lyhyt
Lyhyt
Lyhyt
MAA
MAB
MAB
MAB
3.syksy
3.kevät
Biologia
Biologia
Maantiede
Maantiede
Fysiikka
Fysiikka
Kemia
Kemia
Kemia
Uskonto
Uskonto
Uskonto
Elämänkats.t.
ET
Filosofia
Filosofia
Filosofia
Psykologia
Psykologia
Historia
Historia
Historia
Yhteiskuntaoppi
Yhteiskuntaoppi
Yhteiskuntaoppi
Terveystieto
Terveystieto
Terveystieto
Kuvataide
Musiikki
Liikunta
Urheiluvalm.
Teatteri
BI
BI
GE
GE
FY
FY
KE
KE
KE
UE/UO
UE/UO
UE/UO
ET
ET
FI
FI
FI
Reaaliaineet
Taito- ja taideaineet
Opinto-ohjaus
Tietotekniikka
Vuosittainen suositus:
1. opiskeluvuosi
2. opiskeluvuosi
3. opiskeluvuosi
Milloin vain
1
1
4
5 10
3
4
4
5 6
(4) 5 6 7
4
5 6 (7)
4
5 6
4
5 6 11
kaksi kurssia
4
5 11
4
5 6 7
4
5 11
6
6
7 17
10
SOVELTAVAT
PS
HI
HI
HI
YH
YH
YH
TE
TE
TE
KU
MU
LI
VAL
TES
OP
ATS
YO ajankohta
3.kevät
3.kevät
3.syksy
3.kevät
(3.kevät)
(3.kevät)
3.kevät
3.kevät
3.syksy/3.kevät
3.kevät
3.syksy
3.kevät
3.syksy
3.kevät
3.kevät
3.syksy
3.kevät
3.kevät
3.syksy
3.kevät
3.syksy
3.kevät
3.syksy
3.kevät
(+lajilyhenne)
2 3
3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
kaksi kurssia
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1 2 3
1
9
9
9
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1
11
1
6
1
2
1
1
1
3
2
2
2
4
3
3
3
(4)
11
2
2
2
3
4
4
(4)
(4)
(5) (ET5=UE4)
2
2
2
2
2
(9)
12 13 14 15
2
2 4
2 7 kurssit 2 ja 7 etälukiossa
8
8
(RUBS11)
11
8
9
6
10
7 9
SAA2
SAA3
SAA4
SAA5
4
4
4
5
5
5
6
6
6
7
7
7
8
8
8
5
4
4
4
6
5
5
5
7
6
6
7
2
3
2
3
(1)
4
(1)
2
2
2
2
2
2
2
8
12 15
4
10
10
9
10 13 16
(6)
8
10
6
8 10
(3) 5
4
10
9
14
7
8 9 14
7
8
7
8 9 10 (Huom: RUBS9 ja 10)
kaksi kurssia
SAA1
7
9
10
10
(valitse BIS10)
5
6
7
8
3
3
4
4
6
6
3
4
4
5
5
4
5
(ET4 etälukiossa)
5
5
3
(5)
3
3
3
3
2
4
3
3
3
3
3
2
2
2
4
4
4
4
9
8 UE5 vuorovuosin tarjolla
(5) 8
(5) 6
6
4
6
(6) 9
5
6
10
5
5
(4)
11
(5) 6
11
11
3
11
6
3 4
(3)
2
3
(1) 2
2
2
2
21
21 22 23 24 25
1
2
OP11 2 4
1
2 7 kurssit 2 ja 7 etälukiossa
3 vuotta
30-33
30-33
3,5 vuotta
25-28
25-28
4 vuotta:
21-23
21-23
HUOM: JOKAISESSA JAKSOSSA OPISKELTAVA KUITENKIN NELJÄ KURSSIA!
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
(valitse HIS11)
4
4
(2) 3
6
6
7
31 32
1
2
OP13
1
2
15-18
20-23
21-23
(valitse HIS11)
4
3
3
4
4
5
5
5
6
6
33
2
7
4
kurssit 2 ja 7 etälukiossa
min.75
4.vuosi: 3-5 kurssia
4.vuosi: noin 12
7
8
8
8 10 11
9
14 15 16 17
31
Kurssien itsenäinen suorittaminen
Kurssin itsenäisestä suorittamisesta päivälukiossa on sovittava opettajan kanssa kirjallisesti ennen jakson alkua! Kirjallisessa sopimuksessa sovitaan kurssin sisällöt ja suoritustapa.
Kursseja voi suorittaa ns. itsenäisesti kolmella eri tavalla:
1. Päivälukion kurssin voi suorittaa perustelluista syistä itsenäisesti. Itsenäisestä suorittamisesta tehdään kirjallinen sopimus opettajan kanssa hyvissä ajoin ennen jakson alkua. Itsenäisesti opiskellusta kurssista edellytetään hyväksyttyä arvosanaa (vähintään 5
tai S). Jos opiskelija saa itsenäisesti suoritetusta kurssista hylätyn arvosanan, hänet ohjataan suorittamaan kurssi lähiopetuksessa.
2. Etälukiossa voi opiskella kurssin, joka valitaan etälukion omalta kurssitarjottimelta. Kurssi suoritetaan yhden jakson aikana. Etälukion kursseille ilmoittaudut edellisen
jakson aikana. Jaksot ovat samat kuin päivälukiossa. Opiskelu vaatii omatoimisuutta ja
määrätietoisuutta. Lue ohjeet kurssien opiskeluun etälukion kotisivulta www.etalukio.fi
(pikaohje alla). Kysy etälukiosta lisää opinto-ohjaajilta.
3. Opintoja voi suorittaa myös toisessa oppilaitoksessa. Pyydä todistus suorituksesta:
opintojen laajuus (montako oppituntia) sekä opintojen sisällöt. Tee rehtorille anomus
opintojen hyväksilukemisesta (anomuskaavakkeen löydät koulun kotisivulta kohdasta Opiskelu - Lomakkeet). Kannattaa kysyä rehtorilta opintojen hyväksilukemisesta jo
ennen kuin suorittaa kursseja muualla.
Sotungin etälukio - lukiokurssit verkossa
Sotungin lukiossa toimii etälukio, aikuislinja, jossa opiskellaan verkossa. Etälukio tarjoaa päivälukiolaiselle joustavuutta opintojen etenemiselle. Etälukion kurssitarjotin lukuvuodelle 2014-15
löytyy tästä oppaasta sekä etälukion omilta kotisivuilta www.etalukio.fi. Kurssit valitaan Wilmasta aina ennen seuraavan jakson alkua. Ole tarkkana äidinkielen ja historian kurssikoodien vastaavuuksissa, sillä kurssikoodit ovat erilaiset. Katso tarkemmin alla:
eHI1 = HI2
eÄI1 = ÄI2
eÄI5 = ÄI6
eHI2 = HI3
eÄI2 = ÄI3
eÄI8 = ÄI1
eHI3 = HI4
eÄI3 = ÄI4
eHI4 = HI1
eÄI4 = ÄI5
Etälukiossa ei ole läsnäolo-opetusta. Useilla kursseilla pidetään oppitunteja verkon välityksellä
Adobe Connect Pro (AC) -ohjelmalla. Sinun ei tarvitse hankkia tai asentaa mitään ohjelmaa tietokoneellesi, vaan etäoppitunti avautuu opettajan antaman linkin kautta nettiselaimeen.
Etälukiossa opettajat käyttävät Wilman tuntimerkintöjä kurssisi edistymisen seurantaan. Mikäli olet palauttanut tehtävät aikataulun mukaan, tuntimerkintä on vihreä. Jos merkintä on punainen, näet merkinnän selityksestä, mitä tehtäviä sinulla on palauttamatta.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
32
Miten opiskelen etälukiossa?
1. Keskustele etäkurssin suorittamisesta oman aineenopettajasi ja oposi kanssa.
2. Opinto-ohjaajasi avaa sinulle etälukion kurssitarjottimen näkymään Wilmassa.
3. Valitse Wilmassa haluamasi etäkurssi. Etälukiossa voi ilmoittautua vain seuraavan jakson kursseille. Etäkurssitarjotin on auki jaksoa edeltävään iltaan saakka.
4. Kun jakso alkaa, kirjaudu Fronteriin ja mene kurssin omaan huoneeseen. Lue huolellisesti opettajan ohjeet kurssin suorittamisesta ja tehtävien palautuksista.
5. Suunnittele ajankäyttösi etukäteen: milloin opiskelet etäkurssin asioita, milloin teet tehtävät, milloin osallistut kurssikokeeseen. Yleensä etäkurssilla on joka viikko jokin palautettava tehtävä (esim. essee, oppimispäiväkirja, laskutehtäviä).
6. Seuraa kurssin opettajan viestejä Fronterin kurssihuoneessa ja Wilmassa. Käy kurssihuoneessa aktiivisesti, useita kertoja viikossa. Älä jätä tehtäviä roikkumaan - noudata opettajan antamia aikatauluja.
7. Ilmoittaudu etäkurssikokeeseen sähköisellä lomakkeella, jonka löydät mm. osoitteesta www.etalukio.fi. Kokeet järjestetään etälukion koeviikolla iltaisin klo 18.00-20.30. Vieraiden kielten kokeeseen saattaa kuulua myös kuuntelukoe, joka alkaa klo 17.00. Tarkista
kuuntelukokeen päivämäärä erikseen Fronterin kurssihuoneesta tai kurssin opettajalta.
8. Etäkurssin arvosana julkaistaan Wilmassa 2-3 viikon kuluttua kokeesta. Löydät arvosanat kohdasta Opinnot. Arvosana siirretään kanslian toimesta myöhemmin oikean oppiaineen alle. Jos arvosana ei näy, ota yhteys etälukion opintosihteeriin.
9. Hyvällä suunnittelulla ja määrätietoisella otteella pääset hyviin tuloksiin! Tsemppiä!
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
33
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
34
Poissaolot
Poissaolot oppitunneilta heikentävät oppimista. Sairaana on kuitenkin levättävä ja toipumiselle
annettava aikaa. Opettaja, opiskelija ja rehtori arvioivat tarvittaessa, millaisin mahdollisin tehtävin kurssin asiat voi saavuttaa ja onko kurssin jatkaminen opintojen onnistumisen kannalta
enää järkevää ja mahdollista. Opiskelijoiden poissaoloja seurataan jatkuvasti.
Poissaolosta on heti ensimmäisenä päivänä ilmoitettava omalle ryhmänohjaajalle mieluiten
sähköisesti. Alle 18-vuotiailla opiskelijoilla pitää olla vanhempien allekirjoitus kurssin opettajalle välittömästi poissaolon jälkeen. Huoltaja voi merkitä poissaolon selvitetyksi myös suoraan
Wilmaan.
Urheilun tai muun harrastuksen edustustehtäviin haetaan etukäteen ajoissa lupaa joko ryhmänohjaajalta (enintään kaksi päivää) tai pidemmissä lomissa rehtorilta. Loma-anomus on saatavissa lukiomme kotisivuilta kohdasta Opiskelu - Lomakkeet
Mahdolliset henkilökohtaiset lomat anotaan myös rehtorilta etukäteen loma-anomuksella.
Kouluaikana tapahtuviin risteilyihin Sotungin lukion opettajakunta suhtautuu kuitenkin erittäin kielteisesti, eikä niihin myönnetä luvallista lomaa.
Kutsunnat
Sotilasläänin komentajan kanssa on sovittu seuraavanlaisesta menettelystä:
Opiskelija osallistuu normaalisti kurssipäätösviikkoon. Jos kutsuntapäivä osuu kurssipäätöspäivään, opiskelija menee kutsuntoihin omaa kutsuntapäivää lähinnä olevana edellisenä kutsuntapäivänä. Näin siis menetellään ensisijaisesti. Ellei tämä ole mahdollista, niin sitten oman
kutsuntapäivän jälkeen mahdollisimman pian. Mutta siis kurssipäätöstä ei siirretä kutsuntojen
takia.
Kutsuntaan mennessä opiskelijan on ilmoittautuessaan kerrottava, jos hän osallistuu kutsuntoihin alkuperäisestä poikkeavana päivänä
lukion kurssipäätöspäivän takia.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
35
Kurssin arviointi
Kurssin arviointi perustuu Sotungin lukion opetussuunnitelman mukaisesti kirjallisiin kokeisiin
ja opintojen jatkuvaan havainnointiin sekä esimerkiksi kurssiin sisältyviin harjoitustehtäviin ja
muihin taidonnäytteisiin. Opiskelijalle selvitetään kunkin kurssin alussa kirjallisesti kurssiarvosanan muodostumisen periaatteet.
Numeroarvostelussa käytetään asteikkoa 4-10. Arvosana 4 osoittaa hylättyjä, 5 välttäviä, 6 kohtalaisia, 7 tyydyttäviä, 8 hyviä, 9 kiitettäviä ja 10 erinomaisia tietoja ja taitoja. Arvosana 4 on suoritus, jolle on kurssin alussa määritelty arviointiohjeessa kriteerit.
Keskeytetty kurssi merkitään K-kirjaimella. Opiskelijan on uudelleensuoritettava kurssi joko osallistumalla opetukseen tai suorittamalla kurssi itsenäisesti.
Kunkin oppiaineen pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit arvioidaan numeroin. Soveltavien kurssien arviointitapoja voivat olla numeroarviointi, suoritusmerkintä (S=suoritettu) tai hylätty (H=hylätty). Opetussuunnitelmassa on määritelty, mitä arviointitapaa kullakin soveltavalla
kurssilla käytetään.
Kirjallisesti annettu sanallinen arviointi ja suullisesti arviointikeskustelussa annettu palaute voivat
myös täydentää ja täsmentää numeroarvosanaa.
Toistaiseksi kesken oleva kurssisuoritus merkitään kirjaimella Z (suoritettu kurssi, josta puuttuu
osasuoritus). Merkintä raukeaa seuraavan jakson jälkeen, jos puuttuvaa osasuoritusta ei ole siihen
mennessä tehty.
Vilpistä kiinni jäänyt opiskelija ohjataan rehtorin kuultavaksi. Vilppi voi olla esimerkiksi omiin
nimiin otettu kirjallinen työ internetistä tai toisen oppilaan työn esittäminen omissa nimissä.
Seuraamus vilpistä on puhuttelumerkinnän lisäksi koko kurssin tai kokeen hylkääminen tai arvosanan alennus.
Z-käytäntö
Kesken jäänyt kurssisuoritus merkitään arvioinnissa kirjaimella Z. Puuttuvat osat kesken jääneestä kurssista pitää suorittaa seuraavan jakson kurssipäätöksen loppuun mennessä. Tämän jälkeen
kurssimerkintä muutetaan keskeytetyksi kirjaimella K ja se täytyy suorittaa kokonaan uudestaan.
Aineenopettaja tiedottaa Z-merkinnästä, puuttuvista opintosuorituksista ja uusintakokeen ajankohdasta opiskelijaa, huoltajaa ja ryhmänohjaajaa heti arvioinnin valmistuttua. Myös ryhmänohjaaja valvoo, että kurssisuoritus etenee.
Kun kurssi on suoritettu hyväksytysti, aineenopettaja vie tiedon suorituksesta lomakkeella kansliaan merkintää varten.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
36
Kurssipäätös
Kurssipäätös pidetään kalenteriosassa olevan aikataulun mukaisesti jakson seitsemän viimeisen arkipäivän aikana. Jokaiselle tuntikoodille on varattu yksi päivä kurssipäätöstä varten.
Päivän sisältö ja rakenne voivat vaihdella oppiaineiden tarpeiden mukaan. Kurssipäätöspäivä
on osa kurssia ja pakollinen osa kurssin kokonaisarviointia.
Poissaolo kurssipäätöspäivästä ilman pätevää syytä katsotaan kurssin keskeyttämiseksi (K).
Poissaolosta ja sen syystä on ilmoitettava kurssin opettajalle mahdollisimman pian, äkillisissä tilanteissa viimeistään koepäivän aikana.
Aikataulu:
9.00-11.30
Kurssipäätös, A-osa
11.30-12.15
Lounas
12.15-13.30
Kurssipäätös, B-osa
Kurssipalaute
Kurssin palautetilaisuus pidetään aina uuden jakson toisen viikon keskiviikkona koodin 4 aikana
siinä luokassa, missä kyseisen aineen tunnit ovat olleet. Kurssipalaute on
Jaksossa 2 keskiviikkona 15.10. klo 10.20-11.40
Jaksossa 3 keskiviikkona 10.12. klo 10.20-11.40
Jaksossa 4 keskiviikkona 11.02. klo 10.20-11.40
Jaksossa 5 keskiviikkona 15.04. klo 10.20-11.40
ja 5. jakson kurssipalaute on poikkeus: se pidetään perjantaina 29.5. klo 12.10-13.30
Kurssipalautteessa tehdään arviota kurssista. Niissä kursseissa, joissa on ollut kokeita, kokeet palautetaan ja opettaja käy läpi kokeen oleellisimmat kohdat seuraavan aikataulun mukaan:
klo 10.20 - 10.30
koodi 1
klo 10.30 - 10.40
koodi 2
klo 10.40 - 10.50
koodi 3
klo 10.50 - 11.00
koodi 4
klo 11.00 - 11.10
koodi 5
klo 11.10 - 11.20
koodi 6
klo 11.20 - 11.30
koodi 7
klo 11.30 - 11.40
koodi 8
Oppitunnit jatkuvat normaalisti kurssipalautteen jälkeen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
37
Uusintakokeet
Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa hyväksytyn kurssin arvosanaa
- osallistumalla pelkkään kurssipäätöspäivään
- suorittamalla kurssin itsenäisesti uudestaan
- osallistumalla uudestaan kurssille
Parempi arvosana jää voimaan.
Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa hylätyn kurssin (arvosana 4 tai H) arvosanaa
- osallistumalla pelkkään kurssipäätöspäivään
- osallistumalla uusintakokeeseen
- osallistumalla uudestaan kurssille
Opiskelijan, jolle on kertynyt kaksi hylättyä suoritusta saman oppiaineen kursseista, tulee saada henkilökohtaista ohjausta ryhmänohjaajalta, aineenopettajalta tai opinto-ohjaajalta.
Uusintakokeiden päivämäärät
Ma 25.8.2014 klo 16.00
Ma 27.10.2014 klo 16.00 Ma 12.1.2015 klo 16.00 Ma 2.3.2015 klo 16.00 Ma 27.4.2015 klo 16.00 ilmoittautuminen viimeistään to 21.8. klo 14.00
ilmoittautuminen viimeistään to 23.10. klo 14.00
ilmoittautuminen viimeistään to 8.1. klo 14.00
ilmoittautuminen viimeistään to 26.2. klo 14.00
ilmoittautuminen viimeistään to 23.4. klo 14.00
Uusintakokeet ovat pääsääntöisesti jakson kolmantena maanantaina luokissa 311, 312 tai 313
klo 16–19. Tenttiin ilmoittaudutaan Wilman kautta kohdasta Tentit.
Uusintakokeeseen voi osallistua, mikäli kurssin arvosana on 4 tai Z.
Kokeiden palautuksen yhteydessä opettaja ilmoittaa, mikäli todistukseen tulee kurssin arvosanaksi 4 tai Z.
Maanantain 25.8.2014 uusintakokeessa voi suorittaa edellisen lukuvuoden keskeneräisiä tai hylättyjä kursseja (joista merkintä Z tai arvosana 4). Edellisen lukuvuoden merkintä Z raukeaa uuden
lukuvuoden ensimmäisen jakson päätyttyä.
Uusintakokeessa 27.4.2015 on kevään abiturienttien viimeinen mahdollisuus suorittaa päättötodistuksesta puuttuvien kurssien kokeita. Rehtori ilmoittaa ylioppilastutkintolautakunnalle
päättötodistusta vaille jäävät opiskelijat torstaina 30.4.2015.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
38
Lukion oppimäärän arviointi
Oppiaineen oppimäärän arvosana määräytyy opiskelijan opiskelemien pakollisten ja syventävien
kurssien kurssiarvosanojen aritmeettisena keskiarvosanana. Näistä opinnoista sinulla saa olla hylättyjä kurssiarvosanoja enintään seuraavasti:
suoritettuja pakollisia ja
joista voi olla arvosanalla 4
syventäviä kursseja,
enintään
1−2 kurssia0
3−5 kurssia1
6−8 kurssia2
9 kurssia tai enemmän
3
Oppiaineen oppimäärässä ovat mukana kaikki arvioidut pakolliset ja syventävät kurssit, eikä mitään niistä voi jälkikäteen poistaa. Lukioasetuksen määrittämin numeroarvosanoin arvioidaan
kaikki pakollisten oppiaineiden oppimäärät sekä valinnaiset vieraat kielet. Opinto-ohjauksesta
saat suoritusmerkinnän. Olet oikeutettu saamaan suoritusmerkinnän myös liikunnasta ja sellaisista oppiaineista, joissa suorittamasi oppimäärä käsittää vain yhden kurssin sekä valinnaista vieraista kielistä, mikäli suorittamasi oppimäärä niissä käsittää vain kaksi kurssia. Arvosanaa neljä ei voi
muuttaa suoritusmerkinnäksi, jos olet suorittanut oppimäärää vain yhden kurssin.
Ennen kuin valmistut lukiosta, voit korottaa oppiaineen lopullista arvosanaa korotuskuulustelussa
helmi-maaliskuussa. Ilmoittaudu korotuskuulusteluun suoraan aineenopettajalle. Tentin suoritusohjeet ovat oppiaineen kotisivulla.
HUOM: Lukiosta valmistumisen jälkeen päättötodistuksen arvosanoja voit korottaa vain opiskelemalla oppiaineen kaikki pakolliset kurssit uudelleen.
Lukiodiplomit
Lukiodiplomit kuuluvat Sotungin lukion opetussuunnitelmassa soveltaviin kursseihin.
Opetushallitus on vahvistanut valtakunnalliset lukiodiplomin suorittamisen ehdot, arviointikriteerit ja todistuksen muodon. Osassa lukiodiplomeista tehtävät vaihtuvat vuosittain, ja ne julkaistaan opetushallituksen internetsivuilla osoitteessa www.oph.fi.
Sotungin lukiossa voi suorittaa seuraavat lukiodiplomikurssit, joista saa kurssimerkinnän lisäksi
lukiodiplomin:
Todistuksen lukiodiplomisuoKUS6 Kuvataiteen diplomikurssi / Taina Erling
rituksesta antaa lukiodiplomia
LIS7 Liikunnan lukiodiplomikurssi / Kirsi Kukkola
ohjaava opettaja, ja se annetaan
MUS6 Musiikin lukiodiplomikurssi / Kaisa Vuolle
opiskelijalle lukion päättötodisÄIS16 Kirjallisuusdiplomi / Ulla Jäntti
tuksen liitteenä.
TES2 Teatteritaiteen lukiodiplomi / Kirsi Helin
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
39
Ylioppilastutkinto
YO-tutkinnon neljä pakollista ainetta
Kaikille pakollinen:
Valitse näistä kolme:
Näistä vähintään yksi koe A-tasoisesti
Äidinkieli /
Suomi toisena kielenä
Reaali
Ruotsi
Matematiikka
Vieras kieli
Tie ylioppilastutkintoon
Lukio päättyy ylioppilastutkintoon. Ylioppilaskirjoitukset perustuvat tutkintoaineiden pakollisten
ja syventävien kurssien oppimääriin. Myös ylioppilaskirjoituksiin valmistavat ns. preppauskurssit
kannattaa ehdottomasti valita. Voit hajauttaa tutkinnon suorittamisen kolmeen perättäiseen kertaan.
Ylioppilastutkinto vaikuttaa keskeisesti siihen, millaisia suunnitelmia teet kurssivalintojesi ja
opintojesi etenemisen suhteen. Ainevalinnoilla on myös merkitystä jatko-opintojesi kannalta. On
siis hyvä jo ajoissa miettiä, missä järjestyksessä aiot osallistua ylioppilastutkintoaineiden kokeisiin
ja miten saat tutkintoon vaadittavat kurssit mahtumaan opinto-ohjelmaasi. Keskustele valinnoistasi opon kanssa.
Sinulla on oikeus osallistua kirjoituksiin, kun kaikki kirjoitettavan aineen pakolliset kurssit on
suoritettu. Aineenopettaja tarkistaa kaikkien ilmoittautuneiden opiskelijoiden kirjoitusoikeudet.
Varmista, että opiskelet pakollisten kurssien lisäksi myös syventävät ja valmennuskurssit, niin menestyt kirjoituksissa!
Jos sinulla on todettu keskivaikea tai vaikea lukihäiriö, sinun on mahdollista anoa erityisjärjestelyjä ylioppilaskirjoituksiin. Erityisjärjestely voi olla esim. lisäaikaa kirjallisiin kokeisiin tai pidennettyjä taukoja kuullun ymmärtämiskokeisiin. Lukilausunnon tulee olla laadittu ennen kuin
ilmoittaudut ensimmäiseen yo-kokeeseesi. Tutkintotodistukseen ei tule merkintää lukitodistuksesta tai erityisjärjestelyistä. Katso lisätietoja Opiskelun tuki -kohdasta opinto-oppaan sivulta 11.
Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, sinun tulee hankkia S2-opettajalta vieraskielisyystodistus
ennen ensimmäiseen yo-kokeeseen ilmoittautumista.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
40
ILMOITTAUTUMINEN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN
Kevään 2015 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittaudutaan viimeistään
keskiviikkona 19.11.2014 klo 12.00 mennessä.
Tee ilmoittautuminen Wilmaan ja palauta paperiversio henkilökohtaisesti omalle opollesi.
Syksyn 2015 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittaudutaan viimeistään
perjantaina 29.5.2015 klo 12.00 mennessä.
Tee ilmoittautuminen Wilmaan ja palauta paperiversio henkilökohtaisesti omalle opollesi.
Syksyn 2014 yo-koepäivät
Kuullunymmärtämiskokeet
ma 8.9.2014
vieras kieli, pitkä oppimäärä
08.30 englanti
11.00 saksa
13.00 venäjä
15.00 ranska/ espanja
ti 9.9.2014
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
08.30 ruotsi
ke 10.9.2014
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
08.30 saksa
11.00 venäjä
13.00 englanti
14.00 ranska
15.15 espanja
Kirjalliset kokeet (klo 9.00-15.00/17.00)
pe 12.9.2014 ma 15.9.2014 ke 17.9.2014 pe 19.9.2014 ma 22.9.2014 ke 24.9.2014 pe 26.9.2014 ma 29.9.2014
äidinkieli, tekstitaidon koe
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto
vieras kieli, pitkä oppimäärä
ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä -koe
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
41
Kevään 2015 yo-koepäivät
Kirjallinen koe (klo 9.00-15.00)
to 5.2.2015 äidinkieli, tekstitaidon koe
Kuullunymmärtämiskokeet
ma 9.2.2015
toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
08.30 ruotsi
ti 10.2.2015
vieras kieli, pitkä oppimäärä
08.30 englanti
11.00 saksa
13.00 ranska
15.00 venäjä/espanja
ke 11.2.2015
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
08.30 saksa
11.00 ranska
13.00 espanja
14.00 englanti
15.15 venäjä
Kirjalliset kokeet (klo 9.00-15.00)
ma 9.3.2015
ke 11.3.2015
pe 13.3.2015
ma 16.3.2015
ke 18.3.2015
pe 20.3.2015
ma 25.3.2015
äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä -koe
psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
vieras kieli, pitkä oppimäärä
ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto
vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
42
Kokelas voi lisäksi sisällyttää tutkintoonsa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen.
Matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraissa kielissä järjestetään vaativuudeltaan
kahden eri tason kokeet. Kokelas saa lukio-opinnoistaan riippumatta valita, kumman tason
mukaiseen kokeeseen hän edellä mainituissa aineissa osallistuu. Kokelaan on kuitenkin suoritettava vaativampi A-tason koe vähintään yhdessä seuraavista pakollisista kokeista:
- matematiikassa,
- toisessa kotimaisessa kielessä tai
- vieraassa kielessä.
Toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraassa kielessä vaativammalla kokeella tarkoitetaan peruskoulun ala-asteelta alkavan, kaikille yhteisen kielen (A-kielen) oppimäärään perustuvaa koetta.
Opiskelija voi halutessaan suorittaa yhden tai useamman reaaliaineen kokeen.
Yhdellä tutkintokerralla voi suorittaa korkeintaan kaksi eri ainereaalikoetta:
1. reaalikoepäivänä voi kirjoittaa jonkun seuraavista reaalikokeista:
uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede TAI terveystieto
2. reaalikoepäivänä voi kirjoittaa yhden seuraavista reaalikokeista:
psykologia, filosofia, historia, fysiikka TAI biologia
Pakollisten kokeiden lisäksi voit osallistua yhteen tai useampaan ylimääräiseen kokeeseen. Myös
muissa oppilaitoksissa suoritettuja, omassa koulussa ei-opetettavia aineita voi valita ylimääräisiksi
aineikseen ylioppilastutkintoon. Muista kuitenkin: mikäli reputat pakollisen kokeen, et voi aloittaa ylimääräisiä aineita ennen kuin pakollinen koe on suoritettu hyväksytysti.
Hylätyn kokeen saa uusia kahdesti. Hylätty pakollinen koe on uusittava kolmen seuraavan
tutkintokerran aikana, ylimääräisen kokeen uusimiselle ei ole aikarajaa.
Huom: vaikka reputat jonkin pakollisen kokeen viimeisen hajautuskerran aikana, voit silti
uusia hylätyn kokeen kaksi kertaa seuraavan kolmen kerran aikana. Tällöin aiemmat arvosanasi
eivät vanhene.
Hyväksytyn kokeen voit uusia kerran ilman aikarajoitusta.
Ylioppilaskokeen arvostelu
Ylioppilaskokeet arvioidaan seuraavin arvosanoin:
L
Laudatur7 pistettä
E
Eximia cum laude approbatur
6
“
M
Magna cum laude approbatur
5
“
C
Cum laude approbatur
4
“
B
Lubenter approbatur
3
“
A
Approbatur2“
I
Improbatur0“
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
43
YO-tutkinnon hyväksytty suorittaminen ja kompensaatio
YO-tutkinto on valmis kun neljä pakollista koetta on suoritettu hyväksytysti. Alin hyväksytty
arvosana on A (approbatur).
Jos jokin pakollisista ylioppilaskokeista ei mene läpi (=improbatur), sinulla on silti mahdollisuus valmistua ns. kompensaatioperiaatteen avulla. Ylioppilastutkinnon kunkin kokeen arvosanasta saa kompensaatiopisteitä edellä olevan arvostelutaulukon pistemäärän mukaisesti
(esim. laudatur = 7 pistettä).
Hylätty suoritus voi olla i+, i, i- ja i=. Yleisessä kompensaatiossa hylätyn pakollisen kokeen voi
korvata yhteenlasketuilla kompensaatiopisteillä seuraavasti:
12 pistettä kompensoi kokeen, jonka arvosana on i+
14 pistettä kompensoi kokeen, jonka arvosana on i
16 pistettä kompensoi kokeen, jonka arvosana on i
18 pistettä kompensoi kokeen, jonka arvosana on i=
Esimerkki:
Saat yhdestä pakollisesta tutkintoaineen kokeesta arvosanan i+. Olet kuitenkin kirjoittanut lisäksi
kolme ainetta arvosanoilla C. Saat niistä ns. kompensaatiopisteitä 3 x 4p=12p. Näin yksi hylätty
arvosana kompensoituu kolmen hyvin menneen kokeen ansiosta. Arvosana ei nouse, mutta todistukseen tulee merkintä “hyväksytty kompensoitu”. Voit näin valmistua ylioppilaaksi, jos kurssisuoritukset ovat kunnossa.
Ylioppilastutkintotodistus
Ylioppilastutkintolautakunta antaa ylioppilastutkintotodistuksen, kun kaikki pakolliset yo-kokeet ja lukion
oppimäärän mukaiset kurssit on suoritettu hyväksytysti.
Ylioppilastutkintotodistuksen lisäksi saat myös lukion päättötodistuksen. Ylioppilastutkintotodistukseen merkitään
suoritettujen kokeiden tasot ja arvosanat - ei kuitenkaan
ylimääräisen kokeen hylättyä suoritusta tai mainintoja erityisjärjestelyistä.
Syksyllä 2014 valmistuvilla ylioppilailla lukion oppimäärässä vaadittavat kurssit tulee olla suoritettuina
perjantaihin 31.10.2014.
Keväällä 2015 valmistuvilla ylioppilailla lukion oppimäärässä vaadittavat kurssit tulee olla suoritettuina
torstaihin 30.4.2015 mennessä.
Mikäli kursseja puuttuu, rehtori lähettää ylioppilastutkintolautakunnalle tiedon, että kokelas ei voi valmistua. Ylioppilastutkintotodistus tilataan lukiolle sen jälkeen kun kaikki
vaadittavat kurssit on hyväksytysti suoritettu.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
44
Sähköisiin ylioppilaskokeisiin valmistautuminen
Ylioppilaskoe muuttuu sähköiseksi vaiheittain vuosina 2016–2019. Ensimmäiset
sähköiset ylioppilaskokeet ovat tulossa syksyllä 2016, ja kevääseen 2019 mennessä
kaikki kokeet tehdään sähköisesti. Sähköinen ylioppilaskoe tehdään tietokoneella, ja
vastaukset tallennetaan välityspalvelimelle. Jokainen sähköistä koetta tekevä kokelas
tarvitsee siis kokeen ajaksi käyttöönsä tietokoneen, jolla hän suorittaa kokeen.
Sähköisiin kokeisiin siirtyminen eri oppiaineissa:
Syksyn 2016 tutkinto
Kevään 2017 tutkinto
- Saksa
- Maantiede
- Filosofia
- Ranska
- Yhteiskuntaoppi
- Psykologia
Syksyn 2017 tutkinto
- Ruotsi
- Suomi (Finska)
- Uskonto, evankelis-luterilainen
- Uskonto, ortodoksinen
- Elämänkatsomustieto
- Terveystieto
- Historia
Kevään 2018 tutkinto
- Englanti
- Espanja
- Italia
- Portugali
- Latina
- Biologia
Syksyn 2018 tutkinto
- Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi
- Äidinkieli ja kirjallisuus, ruotsi
- Äidinkieli ja kirjallisuus, saame
- Suomi toisena kielenä
- Ruotsi toisena kielenä
- Venäjä
- Fysiikka
- Kemia
Kevään 2019 tutkinto
- Matematiikka
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
45
Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödynnetään opiskelussa myös lukion aikana, minkä
vuoksi on tärkeää, että opiskelijalla on käytössä oma tietokone jo opintojen alkaessa.
Lukioissa on tarjolla muutamia yhteiskäyttöön tarkoitettuja laitteita, mutta omien
koneiden hankkiminen on suositeltavaa. Lukio-opintoja varten ei tarvitse heti hankkia uutta laitetta, alkuvaiheessa opiskeluun riittää kannettava tietokone tai tabletti, joka
soveltuu kirjoittamiseen ja jonka saa yhdistettyä lukion langattomaan verkkoon. Kun
oma kone on käytössä opintojen aikana, teknisen laitteen käyttäminen on sujuvaa myös
yo-kokeessa.
YTL ohjeistaa tietokoneen käytöstä yo-kokeessa
Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) valtakunnallinen Digabi-projekti vastaa ylioppilastutkinnon sähköistämisestä. Digabi-projekti on antanut alustavat ohjeet kokeessa
tuettavan päätelaitteen vähimmäisvaatimuksista:
https://digabi.fi/tekniikka/kokelaan-paatelaite/
Tavoitteena on, että mikä tahansa yhteensopiva päätelaite voidaan helposti asentaa
koetilaan ja palauttaa koetilanteen jälkeen alkuperäiseen tilaansa. Tablet-koneet eivät tämänhetkisen tiedon mukaan ole hyväksyttyjä
yo-kokeen suorittamislaitteiksi.
Tietotekniikka kehittyy nopeasti, joten kolmen vuoden päästä kokeeseen soveltuvien
laitteiden malleja on vielä vaikea ennustaa. Opiskelijoita tiedotetaan opintojen aikana
sitä mukaa, kun Digabi-projektista saadaan päätöksiä ja ohjeita laitteisiin ja sähköisiin
ylioppilaskirjoituksiin liittyen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
46
Sotungin lukion
kurssitarjonta
2014-2015
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
47
Projektikurssit
MUU9.autokoulu (jaksot 1-5, koodi 8)
PRO 7 (jakso 2, koodi 8)
EkoSotunki
(soveltava kurssi)
Ekoryhmäläiset motivoivat ja kannustavat koko
lukion väkeä ympäristövastuulliseen toimintaan
koulussa jakamalla tietoa sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, joiden avulla pidetään ympäristönäkökulmaa esillä. Kurssilla tutustutaan ekologisen kestävän kehityksen teemoihin, tehdään
vierailuja mielenkiintoisiin kohteisiin sekä järjestetään tapahtumia ja teemapäiviä.
Ekoryhmän toimintaan aktiivisesti osallistuneet
saavat kurssista suorituksen lukio-opintojen lopuksi. Kurssi kestää koko lukioajan.
Kurssin voit valita jaksossa 2, tuntikoodilla 8
(PRO7). Ryhmän vetäjänä toimii Sotungin lukion
ekotukihenkilö, musiikinopettaja Kaisa Vuolle.
Maksulliset kurssit
MUU13
3D-Mallinnus ja Arkkitehtuuri
(soveltava kurssi)
Kurssilla perehdytään arkkitehdin/rakennusinsinöörin työhön. Jokainen oppilas pääsee itse
piirtämään taloa. Talon piirtäminen tapahtuu
tietokoneavusteisesti. Tietokoneohjelmana käytetään ArchiCAD -nimistä talonrakennus -ohjelmaa. Kurssilla opiskelijat perehdytetään talon
suunnitteluun aina materiaalivalinnoista valmiiseen markkinointikuvaan saakka. Toisena ohjelmana käytetään SketchUp -nimistä 3D-ohjelmaa.
Kurssilla perehdytään 3D-mallintamiseen tietokoneavusteisesti. Opiskelijat saavat kurssin aikana riittävät perusteet digitaaliseen suunnitteluun
omien harjoitustöiden kautta. Harjoitustöinä
mallinnetaan erilaisia esineitä.
Soveltuvuus: Kaikki lukiolaiset, eritoten tietokonegrafiikasta kiinnostuneet / tekniikan alalle
pyrkivät opiskelijat sekä taiteellisesti orientoituneet.
Hinta 40 €, Opettaja: Erno Miettinen
Autokoulukurssi
(soveltava kurssi)
Autokoulukurssin teoriatunnit järjestetään luokassa 325 kurssin alussa sovittavan aikataulun
mukaisesti. Kurssiin sisältyy myös ensiapuosuus
ja päihdevalistusta. Kurssin opetuksesta, sisällöistä, hinnoista ja järjestelyistä vastaa autokoulu
Movia. Lukion puolelta vastuuhenkilö on apulaisrehtori Esa Partanen.
Lisätietoja Hannu Kaarre 044 755 6104
[email protected]
KV1. Comenius (jaksot 1-5, koodi 8)
Comenius-kurssi
(soveltava kurssi)
Nyt on mainio tilaisuus hankkia ikimuistoisia
kokemuksia lukioaikana! Comenius on EU rahoitteinen Euroopan koulujen välistä yhteistyötä edistävä projekti. Sotunki on mukana toista
vuotta Turkin koordinoimassa projektissa nimeltään The World: Through your Eyes, Through my
Eyes, jossa keskitymme erilaisuuteen yhteiskunnassa. Tärkeä osa erilaisuuden tutkimisessa ja
kuvaamisessa kurssilla on valokuvaus. Suomen ja
Turkin lisäksi projektissa ovat mukana Kreikka,
Italia, Espanja, Belgia, Saksa, Puola ja Slovakia.
Kurssin aikana teemme retkiä koulun ulkopuolella esim. palvelutaloihin ja muihin projektin
kannalta tärkeisiin kohteisiin sekä toteutamme
koulussa erilaisia tapahtumia. Mieleenpainuvimmat tapahtumat kurssin aikana ovat varmasti kuitenkin ulkomaanmatkat, jotka kohdistuvat lukuvuoden 2014-15 aikana Espanjaan ja Saksaan.
Kurssilaiset pääsevät matkoille mukaan pienellä
omavastuuhinnalla. Sotunki tulee isännöimään
yhden tapaamisen maaliskuussa ulkomaalaisille vieraille. Comenius-kurssista sekä maaliskuun
tapaamisessa isäntäperheenä toimimisesta saa
kummastakin yhden kurssin, jotka voit sisällyttää kansainvälisyyspassiisi. Tapaamisia on kurssin
puitteissa noin kerran viikossa.
Kurssin vetäjinä toimivat Saila Hakaniemi ja
Jyrki Puikko.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
48
Vantaan aikuisopiston kurssit
Sotungin lukiossa syksyllä 2014
Ihminen, yhteiskunta, kulttuuri
MUU 11
Hygieniapassi
(soveltava kurssi)
Suurin osa elintarvikealan toimijoista edellyttää,
että myös kausityöntekijät osoittavat omaavansa tietyt elintarvikehygieeniset perustiedot. Myös
useat seurat, yhdistykset ja partio edellyttävät hygieniaosaamistodistusta ruoanvalmistukseen ja
buffettitoimintaan osallistuvilta henkilöiltä.
Hygieniapassista on todettu olevan hyötyä harjoittelu- ja työpaikkojen saamisessa. Hygieniapassi on voimassa toistaiseksi ja siitä on hyötyä tulevaisuudessakin.
Hygieniaosaamistestiin valmistaudutaan pääasiassa itseopiskeluna. Lukusivusto lupakokata.fi on
paras omaan valmistautumiseen. Myös sivustolla
evira.fi on kattava tietopaketti koskien hygieniaosaamista. Itseopiskelun lisäksi Sotungin lukiossa
pidetään aina kertaustunti (1h) ennen itse testiä
(1h). Hygieniaosaamistestaukseen menee siis yhteensä kaksi tuntia.
Ajankohdat kurssipäätösviikoilla ovat:
to 2.10., to 27.11., ti 3.2., to 2.4. ja to 28.5.
Kertaustunti alkaa luokassa 325 klo 13.30 ja testi
klo 14.30.
Ilmoittautumiset ja lisäkysymykset Tuuli Ahteelle ([email protected], 040 740 2470) ensisijaisesti sähköpostitse viimeistään kahta päivää
ennen testiä. Hygieniaosaamisen hinta on 35€
(uusintatesti 10€), saat laskun ilmoittautumisen
vahvistuksen yhteydessä. Yhteen testiin on maksimiosallistujamäärä 39.
Testiin tarvitset ehdottomasti mukaan virallisen,
voimassaolevan henkilöllisyystodistuksen (henkilökortti, ajokortti, passi) sekä arkistointikelpoisen
kynän (ei musta).
Kasvatus ja oppiminen V141755
Mindfulness - Hyvinointia tietoisen läsnäolon
avulla
ti 28.10.–2.12.2014 klo 17.30–20.00
18 oppituntia / hinta 43 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Anna-Maria Majava
Mindfulness peruskurssilla olemme hetkessä
läsnä mieltämme ja kehoamme aistien, itseämme kuunnellen. Teemme erilaisia läsnäoloharjoituksia pyrkien näin olemaan hyväksyvästi läsnä
itsellemme ja vahvistamaan hyvinvointiamme.
Tietoisen läsnäolon myötä meillä on mahdollisuus lisätä voimavarojamme ja levollisuutta arkeemme. Ota mukaasi mukavat, rennot vaatteet,
jumppa-alusta, pieni tyyny ja huopa.
Kielet
Englanti A 1.1 Alkeistaso V141230
Starter -alkeiskurssi todellisille vasta-alkajille
ti 16.9.–2.12.2014 ja 13.1.–7.4.2015
klo 17.20–18.50
48 oppituntia / hinta 88 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Merja Leinonen
Kirja: Jokela, MacKenzie-Mäkelä, Sjögren:
English for You, too! Starter
Tervetuloa mukaan englannin alkeiskurssille! Tämä kurssi sopii sekä niille, jotka eivät ole koskaan
kieltä opiskelleet, sekä niille, jotka haluavat verestää kadonneita taitojaan leppoisassa tahdissa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
49
Englanti A 2.2 Selviytyjän taso V141232
@Work - Työelämän ja vapaa-ajan englantia
ti 16.9.–2.12.2014 ja 13.1.–7.4.2015
klo 19.00–20.30
48 oppituntia / hinta 88 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Merja Leinonen
Kirja: Marjamäki, Turpeinen: @work - English
for Work and Leisure
Innostava, monipuolinen ja tiivistahtinen kertauskurssi, joka on tarkoitettu työelämässä englantia tarvitseville. Kirjan aihein mm. matkustaminen, omasta työstä kertominen, puhelin- ja
sähköpostiviestintä, vieraiden isäntänä tai
emäntänä toimiminen sekä luonto ja ympäristö.
Ruotsi A 1.1 Alkeistaso V141788
Hej på dig! Ruotsin alkeita ripeästi
ke 17.9.–3.12.2014 klo 17.30–19.00
24 oppituntia / hinta52 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Maria Salonen
Kirja: Turpeinen: Lycka till!
Ruotsin alkeiden kertauskurssi. Peruskielioppia
ja arkipäivän sanastoa jokapäiväiseen käyttöön.
Aktivoivaa, mutta lempeää opetusta.
Käsityöt
Lankatyö - Neulonta V141484
Neulekahvila
ma 15.9.–3.11.2014 klo 17.30–20.45
32 oppituntia / hinta 64 €
Sotungin lukio
Opettaja: Ulla Oikarinen
Kurssiteksti: Tule istumaan iltaa muiden neulonnasta innostuneiden kanssa kuuman kupposen äärelle! Rennolla otteella ja herkullisilla
langoilla syntyy paitsi kauniita neuleita myös
ihana olo. Neulekahvilassa jokainen toteuttaa
omaa työtään haluamallaan tahdilla. Siinä sivussa tutustutaan erilaisiin neuletekniikoihin
ja pysytään kartalla uusimmista villityksistä.
Tämä on sinulle, joka luot ensimmäiset silmukkasi pitkään aikaan, haluat potkua iäisyysprojektiisi tai nautit muuten vaan neulonnan riemuista! Ota mukaan lankaa, puikot ja idea tai
neulemalli.
Venäjä A 1.1 Alkeistaso V141701
Venäjä I
ma 15.9.–1.12.2014 ja 12.1.–13.4.2015
klo 19.35–21.05
48 oppituntia / hinta 88 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Juhani Nummela
Kirja: Kafe Piter 1
Tule oppimaan venäjän alkeita! Lähdemme
liikkeelle aivan alusta eli kirjaimista. Opimme
tervehtimään, esittäytymään, kertomaan itsestä, perheestä ja työstä. Teemme helppoja kysymyksiä ja vastaamme niihin. Rakenteissa perehdymme sukuihin, lukusanoihin ja verbien
taivutukseen. Tutustumme myös venäläiseen
kulttuuriin, nykypäivään ja perinteisiin.
Muut materiaalit ja työtavat V141408
Kynttilöitä mehiläisvahasta
ma 24.11.2014
klo 17.30–20.45
4 oppituntia / hinta 32 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Heli Karpale
Valmistetaan kynttilöitä mehiläisvahalevyistä
rullaamalla. Helppoa, nopeaa ja hauskaa, lopputuloksena kauniita ja tasaisesti palavia laadukkaita kynttilöitä. Materiaalit (10 kpl mehiläisvahalevyjä ja sydänlangat) sisältyvät
kurssihintaan. Materiaalimäärästä saa valmistettua kynttilän mallista ja koosta riippuen
n.10-30 kynttilää. Ota mukaan, jos kotoa löytyy katkoteräveitsi ja metalliviivotin (pit. väh.
40cm).
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
50
Musiikki
Kitara - Alkeistaso V141177
Kitaransoiton alkeiskurssi
to 18.9.–27.11.2014 ja 8.1.–26.3.2015
klo 17.30–19.00
44 oppituntia / hinta 84 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Jukka Herranen
Tutustumme perussäestystapoihin ja melodiasoiton alkeisiin. Tavoitteena on oppia soittamaan yksinkertaisia melodioita ja säestämään
lauluja. Oma soitin mukaan. Aloitussoittimeksi
suositellaan nailonkielistä akustista ns. klassista
kitaraa, joka on kevyt ja helppo soittaa ja jolla
oppii parhaiten soittoasennot ja perustekniikan.
Halutessaan opiskelijalla on mahdollisuus pitkäjänteiseen opiskeluun jatkaen alkeiskurssin
jälkeen jatkokurssi I ja jatkokurssi II ryhmissä.
Laulunopetus - Pop&jazz-laulu V141666
Rohkaistu laulamaan - Pop-laulukurssi,
alkeistaso
to 18.9.–27.11.2014 klo 17.30–19.00
22 oppituntia / hinta 42 €
Paikka: Sotungin lukio
Rohkaistu laulamaan pop-laulukurssilla! Avataan yhdessä äänet hengitys- ja ääniharjoituksin
tavoitteena oikean äänenkäytön omaksuminen.
Laulamme ryhmässä yhdessä rytmimusiikin
pop- ja iskelmäsuosikkeja ja osallistujien toiveiden mukaan myös muuta ohjelmistoa esim. ikivihreät, kansanlaulut jne. Voit myös tuoda omia
toivelaulujasi. Jokaisella opiskelijalla on myös
mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta
kurssin aikana. Sopii myös aloittelijoille.
Rohkeasti mukaan!
Kitara - Jatkotaso V141178
Kitaransoiton jatkokurssi II
to 18.9.–27.11.2014 ja 8.1.–26.3.2015
klo 19.00–20.30
44 oppituntia / hinta 84 €
Paikka: Sotungin lukio
Opettaja: Jukka Herranen
Alkeis- ja jatkokurssi I käyneille tai vastaavat
taidot hankkineille. Säestys- ja melodiasoittoa
monipuolisesti eri tyylilajeissa: klassista,
folkkia, countrya, iskelmää, rock and rollia.
Näppäily- ja plektratekniikkaa. Halukkaille
esiintymismahdollisuuksia.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
51
Opinto-ohjaus
Opinto-ohjaajina toimivat Marianna Sydänmaanlakka.
ja Jussi Lounassalo. Opinto-ohjaajat ovat tavattavissa
kouluaikoina.
Opinto-ohjaaja Marianna Sydänmaanlakka
[email protected]
p. 040 526 6265
ryhmät 14A, 14B, 13A, 13B, 12A, 12B, 11AB
Opinto-ohjaaja Jussi Lounassalo
[email protected]
p. 040 755 1481
ryhmät 14C, 14D, 13C, 13D, 12C, 12D, 11CD
Ohjauksen tavoitteena on tukea sinua itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen, että voisit opiskella täysipainoisesti koko lukion ajan. Tavoitteena on auttaa sinua tunnistamaan omia opiskeluvalmiuksia
ja -taitoja sekä kehittää niitä, kun teet opinto-ohjelmaasi sekä jatko-opiskelusuunnitelmiisi liittyviä
valintoja. Opotuntien ohella sinulla on mahdollisuus varata aikaa henkilökohtaisiin tapaamisiin.
OP1 ja OPS6 -kursseilla käytössä oppikirjana: Futurix - Lukion opinto-ohjauskurssi + jatko-opintoopas (uusin saatavilla oleva painos). Heikkinen, Koski, Makkonen, Öhman. Otava.
OPS6
Lukio-opintoihin perehtyminen
Soveltava kurssi (ensimmäisen vuoden opiskelijoille 1. jaksossa)
Kurssilla perehdyt lukio-opiskeluun (kurssivalinnat, oman opiskeluohjelman laatiminen, opiskelutekniikka, tietotekniikan käyttötaidot) ja tutustut jatko-opintovaihtoehtoihin. Kurssilla tutustut
myös opiskelun tukipalveluihin ja teet lukiseulan.
OP1
Koulutus, työ ja tulevaisuus
Pakollinen kurssi
Kurssi jakautuu kahteen osaan. Lukuvuonna
2014-2015 tarjolla osat OP11 ja OP13.
Huom. eri ikäluokilla kurssi on jaettu eri tavoilla!
OP11 (0,5 ov)
Toisen vuoden opiskelijoille (jaksossa 4)
Kurssilla tarkennat omaa opintosuunnitelmaasi
ja suunnitelmaasi ylioppilastutkinnon suorittamisesta. Kurssin aikana tutustutaan jatko-opintovaihtoehtoihin sekä pohditaan omaa ammatillista
suuntautumista.
OP13 (0,4 ov)
Kolmannen tai neljännen vuoden opiskelijoille
(jaksossa 2)
Kurssilla perehdyt tarkemmin jatko-opintojen
hakumenettelyihin, valintakriteereihin ja laadit henkilökohtaisen jatko-opintosuunnitelman.
Osallistuminen jatko-opintotapahtumaan.
OP2
Opiskelu, työelämä ja ammatinvalinta
(syventävä kurssi)
Opinto-ohjauksen syventävällä kurssille sinut
ohjataan tutkimaan oman jatkokoulutuksesi ja
tulevan työelämän kannalta tärkeitä kysymyksiä
ja löytämään niihin vastauksia. Kurssin puitteissa pyritään tutustumaan sinua henkilökohtaisesti
kiinnostaviin jatko-opintopaikkoihin ja työaloihin. Yleisenä tavoitteena on myös lisätä opiskelutaitoja sekä parantaa itsetuntemusta. Kurssin
sisällöt täsmentyvät kuitenkin sinun tarpeittesi
mukaan painottaen työ- ja elinkeinoelämän kysymyksiä, itsetuntemusta ja opiskelun taitoja tai
ammatti- ja urasuunnittelua. Kurssilla ei ole määriteltyä oppikirjaa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
52
OPS3
Ryhmänohjaus
(soveltava kurssi)
Ryhmänohjausta järjestetään ryhmän kotiluokassa viikoittain tiistaisin klo 12.10-12.30. Ryhmänohjauksen aikana tiedotetaan koulunkäyntiin liittyvistä asioista, seurataan opiskelujen etenemistä
ja osallistutaan koulun kehittämiseen. Ryhmänohjauksen aikana järjestetään myös koko koulun
yhteisiä tapahtumia mm. luentoja, konsertteja sekä ryhmien välisiä liikuntatapahtumia.
Kurssin suoritusmerkintä perustuu aktiiviseen
mukanaoloon, poissaoloja voi olla vuoden aikana korkeintaan kolme (3). Suoritusmerkintä annetaan kolmantena vuonna kolmannen jakson
jälkeen.
OPS4
Kesätyöportfolio
(soveltava kurssi)
Kurssin aikana työskentelet valitsemassasi kesätyöpaikassa vähintään kahden viikon ajan. Opinto-ohjaaja ohjeistaa kurssin suorittamiseen liittyvät tehtävät toukokuussa ennen kesälomaa.
Tehtävinä on mm. työhakemuksen tekeminen,
ammattilaisen haastattelu sekä oppimispäiväkirjan pitäminen. Kurssin suorittamiseen liittyy
myös opinto-ohjaajan henkilökohtainen tapaaminen.
Kielet
Ranska ja ruotsi: Merja Kaskela
Englanti: Kirsi Matikainen ja Tuija Kae
Espanja: Saila Hakaniemi
Venäjä: Elina Mäntyniemi
Englanti ja ruotsi: Heidi Rytkönen
Äidinkieli ja kirjallisuus,
suomi toisena kielenä:
Kirsi Helin, Ulla Jäntti ja Heidi Heikkilä.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
53
Äidinkieli ja kirjallisuus, ÄI
Tavoitteena on, että opiskelija syventää tietojaan kielestä, kirjallisuudesta ja viestinnästä ja osaa
hyödyntää niihin liittyviä käsitteitä. Tavoitteena on myös monipuolistaa viestintä- ja vuorovaikutustaitoja niin, että opiskelija pystyy tavoitteelliseen ja tarkoituksenmukaiseen vuorovaikutukseen.
Kurssien suoritusjärjestys:
1. vuosi: pakolliset ÄI1, ÄI2, ÄI3, (syventävä ÄI7)
2. vuosi: pakolliset ÄI4, ÄI5, (syventävä ÄI7), (soveltava ÄIS10)
3. vuosi: pakollinen ÄI6, syventävät ÄI8, ÄI9, (soveltava ÄIS10)
Suluissa olevat syventävät kurssit voi suorittaa kerran milloin vain.
Kurssien arviointi
Pakolliset ja valtakunnalliset syventävät kurssit arvioidaan numeroin, ja soveltavista kursseista
saa suoritusmerkinnän.
Kurssiarvosanaan vaikuttavat tehdyt kirjalliset työt, mahdolliset suulliset esitykset sekä tuntityöskentely. Tuntityöskentely arvioidaan numeroin 4 – 10 erillisten ohjeiden mukaan, ja se vaikuttaa kurssiarvosanaan.
Vastaustekstit arvioidaan pistein 0 – 6, esseet arvioidaan pistein 0 – 60, muut kirjalliset työt joko numeroin tai kirjaimin (l, e, m, c, b, a, i). Suulliset työt arvioidaan pääsääntöisesti suoritusmerkinnällä.
Kokeen arvosana painotetaan x2. Kurssiarvosana muodostuu kirjallisten töiden ja painotetun
koearvosanan keskiarvosta. Myös suulliset työt, tuntityöskentely ja kotitehtävät vaikuttavat arvosanaan. Kotitehtävistä pitää tehdä 2/3, jotta saa kurssiarvosanan.
Yhden kirjallisen työn palauttamatta jättäminen määräpäivään mennessä ilman hyväksyttävää
syytä alentaa kurssiarvosanaa yhdellä numerolla. Kahden työn palauttamatta jättämisestä seuraa
arvosana neljä.
Kurssiarvosana neljä voi tulla myös, jos kirjallisten töiden ja painotetun koearvosanan keskiarvo on neljä.
Kirjat:
Kursseilla 1 – 9 käytetään Haapala, Hellström et al. Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus (Otava
2011 tai uudempi painos). Sen lisäksi kursseilla 1-9 käytetään kurssin numeron mukaisia tehtävävihkoja: Hellström et al. Särmä (Otava 2011 tai uudempi painos).
Kielenhuollon kertauskurssilla (ÄIS10) käytetään Kouki et al. Kielikirja (SanomaPro, 2013).
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
54
Pakolliset kurssit
Kaikilla kursseilla kerrataan kielenhuoltoa oppikirjan tehtävien mukaan.
ÄI1
Kieli, tekstit ja vuorovaikutus
Kurssi on pakollinen ja valittava ensimmäisenä.
Ei suositella itsenäistä suoritusta.
Keskeiset sisällöt:
• tekstien tulkintaa ja tuottamista ohjaavia perustekijöitä kuten tavoite, vastaanottaja, tekstilaji ja
tekstityyppi
• viestintätilanteen ja välineen vaikutus tekstiin
• tekstikäsityksen syventäminen, esimerkiksi puhutut ja kirjoitetut tekstit, mediatekstit, sähköiset
ja graafiset tekstit, asia ja kaunokirjalliset tekstit,
julkiset ja yksityiset tekstit
• erilaisten tekstien kielen ja sisällön havainnointia ja harjoittelua: ymmärrettävyys, havainnollisuus ja eheys
• tekstien referointi ja kommentointi
• omien viestintätietojen, taitojen, asenteiden ja
motivaation arviointi lukio-opiskelun näkökulmasta
• vuorovaikutustaidot ryhmässä
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• essee
• tekstitaitotehtävä
• kirjaessee
• tekstitaidon koe
ÄI2
Tekstien rakenteita ja merkityksiä
Kurssi on pakollinen.
Ei suositella itsenäistä suoritusta.
Keskeiset sisällöt:
• tekstuaaliset keinot, esimerkiksi lausetyypit ja
rakenteet, sanavalinnat, kielen kuvallisuus; jaksotus, viittaussuhteet, kytkökset, aiheen rajaus ja
valinta
• informatiivisen puheenvuoron rakentaminen,
kohdentaminen, havainnollinen esittäminen ja
arviointi
• esseen rakentaminen: tarkoituksenmukaisen aineksen haku, kriittinen valikointi ja siihen viittaaminen ja hyödyntäminen omassa tekstissä
sekä tekstin ja sen kieliasun hiominen erityisesti
rakenteen ja tekstin eheyden kannalta.
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• aineistoessee, kirjoitustehtävä dekkarista: kuvaus tai haastattelu, informatiivinen puhe tietokirjasta, tekstitaitotehtävä, esseekoe
ÄI3
Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa
Kurssi on pakollinen.
Ei suositella itsenäistä suoritusta.
Keskeiset sisällöt
• kirjallisuuden erittelyä ja tulkintaa tulkinnan
kannalta perusteltua käsitteistöä ja lähestymistapaa hyödyntäen
• proosa kirjallisuudenlajina: kerrontateknisiä
keinoja, esimerkiksi kertoja, näkökulma,
aihe,henkilö, aika, miljöö, teema, motiivi
• lyriikka kirjallisuudenlajina: käsitteinä esimerkiksi runon puhuja, säe, säkeistö, rytmi, mitallisuus, toisto, kielen kuvallisuus
• draama kirjallisuudenlajina
• novellien, runojen ja draaman erittelyä
• kirjallisuuden keinojen käyttöä omissa teksteissä kerronta ja ajan ilmaiseminen
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• tekstitaitotehtävä
• essee
• keskustelutehtävä kirjallisuudesta
• Ota laji haltuun -kirjallisuustehtävä
• tekstitaidon koe
ÄI4
Tekstit ja vaikuttaminen
Kurssi on pakollinen.
Ei suositella itsenäistä suoritusta.
Keskeiset sisällöt:
• suora ja epäsuora vaikuttaminen: esimerkiksi
suostuttelu, ohjailu, manipulointi; mainonta, propaganda; ironia, satiiri, parodia
• vaikuttamaan pyrkivien tekstien lajeja, graafisia
ja sähköisiä tekstejä: mielipide, kolumni, pakina,
arvostelu, pääkirjoitus, kommentti, mainos
• argumentointitavat ja retoriset keinot
• kantaa ottavia puheenvuoroja, keskusteluja ja
väittelyitä
• tietoisesti vaikuttamaan pyrkivää kirjallisuutta
ja muita kantaa ottavia tekstejä
• tekstien ideologisuus, lähdekritiikki ja mediakritiikki
• viestijän vastuu; mediavalinnat ja verkkoetiikka
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• tekstitaitotehtävä / yleisönosastokirjoitus
• mielipide-essee
• kirja- tai teatteriarvostelu
• väittely tai ohjelmapuhe
• suullinen työ vaikuttavasta kirjasta
• tekstitaidon koe
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
Jatkuu...
55
ÄI5
Teksti, tyyli ja konteksti
Kurssi on pakollinen.
Itsenäinen suorittaminen mahdollista.
Keskeiset sisällöt:
• eri aikakausia ja tyylejä edustavia kaunokirjallisia ja muita tekstejä erityisesti kulttuurisen kontekstin näkökulmasta
• tekstien tarkastelua ihmiskuvan, maailmankuvan, arvoja aatemaailman ilmentäjinä sekä oman
aikansa että nykyajan kontekstissa
• tyylin aineksien kuten sananvalinnan, sävyn,
kielen kuvallisuuden, rytmin ja lauserakenteen
vaikutus tekstiin
• oppiaineen sisältöihin liittyvästä aiheesta, itse
valitusta näkökulmasta laadittu pohdiskeleva
teksti
• oman tyylin hiontaa ja huoltoa
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• 2 tekstitaitotehtävää
• kirjaessee klassikosta
• kirjallisuusryhmätyö
• esseekoe
ÄI6
Kieli, kirjallisuus ja identiteetti
Kurssi on pakollinen.
Ei suositella itsenäistä suoritusta.
Keskeiset sisällöt
• teksti suullisessa ja kirjallisessa traditiossa: kansanrunoudesta kirjallisuuteen, kirjoitetusta kulttuurista nykyviestintään
• suomen kielen muotoutuminen ja muuttuminen kansainvälisessä ympäristössä; kielenohjailun
periaatteet opiskelijan kielenkäytön näkökulmasta
• kielen ja kirjallisuuden merkitys kansallisen
identiteetin rakentamisessa
• suomalaista kaunokirjallisuutta aika- ja kulttuurikontekstissaan, keskeisiä teoksia ja teemoja
• kirjallisia ja suullisia tuotoksia kurssin teemoihin liittyvistä aiheista
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• kirja-analyysi jostakin suomalaisesta romaanista
• essee
• tekstitaitotehtävä
• suullinen työ suomalaisesta teoksesta
• koeviikolla tekstitaidon koe
Syventävät kurssit
ÄI7
Puheviestinnän taitojen syventäminen
Kurssi on syventävä.
Voi suorittaa milloin vain.
Sisältö: Esiintymis- ja ryhmäviestintätaitojen arviointia ja harjoittelua. Oman persoonallisen puheviestinnän vahvistamista. Erilaisten arkipäivän
puhetilanteiden harjoittelua: kuuntelu- ja keskustelutilanteita, ongelmanratkaisua pienryhmissä,
haastattelutekniikkaa, opinto- ja työpaikkahaastatteluja, neuvottelutilanteita, väittelyitä. Ei pakollista puheen pitämistä.
ÄI8
Tekstitaitojen syventäminen
Kurssi on syventävä.
Suoritetaan viimeisenä vuonna.
Kerrataan ja syvennetään seuraavia asioita:
• tekstityypit ja tekstilajit
• tekstianalyysi ja siinä tarvittavat käsitteet
• tekstin rakentaminen: ideointi, suunnittelu, näkökulman valinta, jäsentely, muokkaaminen, tyylin hionta, otsikointi ja ulkoasun viimeistely
• kielenhuoltoa
Kurssilla tehdään seuraavat työt:
• vähintään kolme vastaustekstiä
• prelikoe
ÄI9
Kirjoittaminen ja nykykulttuuri
Kurssi on syventävä.
Suoritetaan viimeisenä vuonna.
Keskeiset sisällöt:
• nykykirjallisuutta ja sen ilmiöitä
• ajankohtaisia suullisia ja kirjallisia puheenvuoroja kieltä ja kulttuuria käsittelevistä aiheista
• mediatekstien ajankohtaisaiheiden, ilmaisukeinojen ja vaikutusten tarkastelua
• osallistumista lukija- ja kirjoittajayhteisöön
Kurssilla tehdään ainakin seuraavat työt:
• otsikkokirjoitus
• aineistokirjoitus
• kirje kirjailijalle
• kirjoitelma opiskelijoiden tarpeiden mukaan
• prelikoe
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
56
ÄIS15
Soveltavat kurssit
ÄIS10
Kielenhuollon kertauskurssi
Kurssi on soveltava, ja sen voi valita milloin vain.
Kirja: Kouki et al. Kielikirja. SanomaPro 2013.
Sisältö: Kerrataan kieliopin termejä ja kielenhuollon kompastuskiviä, esim. alkukirjaimet, yhdyssanat ja välimerkit. Kurssista saa suoritusmerkinnän.
Luovan kirjoittamisen kurssi
Kurssilla harjoitellaan itseilmaisua kirjoittamisen
avulla. Kurssin tavoitteena on löytää itsestä uusia
puolia ja ulottuvuuksia kirjoittajana, ilman numeroarvostelun kahletta (kurssista saa suoritusmerkinnän). Kurssilla tehdään monenlaisia kynäilyharjoituksia, kokeillaan runojen, tarinoiden,
novellien, satujen yms. kirjoittamista, annetaan
palautetta muiden teksteistä ja saadaan palautetta
omista muiltakin kuin opettajalta.
ÄIS16
ÄIS11
Lehdentekokurssi
Tällä kurssilla kirjoitetaan artikkeleja, reportaaseja ja tehdään haastatteluja sotunkilaisille läheisistä aiheista. Kaikki uudet palstaideat ovat tervetulleita! Myös kuvittamisesta kiinnostuneiden
taitoja tarvitaan. Ne oppilaat, jotka osallistuvat
lehden tekoon kahtena lukuvuonna, saavat kaksi
kurssia.
ÄIS12
Median peruskurssi
Sisältö: Kiinnostaako tutustua tarkemmin, miten
aikakauslehti syntyy, millaista on mainonta tai
mitä televisiostudion kulisseissa tapahtuu? Median peruskurssilla tutustutaan vierailukäyntien
ja oppilastöiden avulla nykyviestimien toimintamuotoihin.
Kirjallisuusdiplomi
Kurssilla suoritetaan Vantaan kaupungin kirjallisuusdiplomi, joka edellyttää tiettyjen, osittain
valinnaisten kirjojen lukemista. Luetuista kirjoista keskustellaan opettajan kanssa.
ÄIS17
Äidinkielen tukikurssi
Kurssin voivat valita kaikki, jotka tarvitsevat tukea äidinkielen kirjallisissa tehtävissä.
Kurssin tavoitteena on harjoitella sekä vastaustekstien että esseiden kirjoittamista. Kurssilla
tuetaan henkilökohtaisesti opiskelijan luku- ja
kirjoitustaitoja, ja siellä voi tehdä äidinkielen kotitehtäviä opettajan avustamana.
Kurssista saa suoritusmerkinnän.
ÄIS14
Ilmaisutaidon kurssi
Sisältö: Ilmaisutaidon kurssi tarjoaa mahdollisuuden omien tunteiden ja ajatusten vapaaseen ja
monipuoliseen ilmaisuun. Kurssilla vahvistetaan
omaa identiteettiä erilaisten lämmittely-, kontakti-, aisti-, tunne-, liike-, ääni-, puhe- ja improvisaatioharjoitusten avulla. Peruskurssin tavoitteena on myös rohkaista opiskelijaa hallitsemaan
arkielämän esiintymistilanteita ja vähentää jännitystä, joten kurssi on hyödyllinen kaikille niille,
jotka haluavat vahvistaa esiintymisvarmuuttaan.
Ilmaisutaidon kurssilla opitaan myös teatterinteon perusteet. Kurssi on ensimmäinen pakollinen
kurssi teatteritaiteen diplomin suorittajille.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
57
Suomi toisena kielenä, S2
Pakollisia suomi toisena kielenä -kursseja on kuusi, sen lisäksi on kaksi soveltavaa kurssia. Opiskelija tekee kaksi pakollista kurssia joka vuosi. S2.1- ja S2.6-kurssit ovat tarjolla joka vuosi, muut
kurssit vuorottelevat joka toinen vuosi.
S2-kurssin suorittaminen: kaikki kirjalliset työt pitää palauttaa ja kokeen jokaisesta osiosta pitää
saada arvosanaksi vähintään 5-. Arvosanaan vaikuttavat myös suulliset harjoitukset ja tuntiaktiivisuus. Nelosen saa, jos on palauttanut kaikki tehtävät ja osallistunut kokeeseen ja kurssin aikaisten töiden ja kokeen yhteisarvosana on 4.
Oppikirja koko lukion ajan Aija Elg: Kielen ja kulttuurin LÄHDE. Edita.
Vieraskielisyystodistus: Jos äidinkielesi on muu kuin suomi tai ruotsi, sinulla on oikeus vieraskielisyystodistukseen. Ota yhteyttä opettajaan ([email protected]) muutamaa kuukautta
ennen kuin ilmoittaudut ensimmäisen kerran ylioppilaskirjoituksiin (ei väliä sillä, minkä aineen
aiot kirjoittaa, todistus tehdään joka tapauksessa ja sama todistus koskee koko yo-tutkintoa).
S2.1
S2.3
S2.2
S2.4
Perusteet hallintaan
Kurssilla kartoitetaan kielitaito, tutustutaan kielten luokitteluun, kielen ominaispiirteisiin, pohjatekstiin viittaamiseen ja kirjoittamisen sääntöihin. Kieliopista kerrataan keskeisimpiä asioita:
nominit ja niiden taivutus, sijamuodot, tavutus,
astevaihtelu, verbityypit ja aikamuodot. Näiden
lisäksi tehdään sanasto-, tekstin ymmärtämis- ja
kirjoitusharjoituksia (mm. prosessiaine) sekä
pieni suullinen esitys. Lisäksi kertaamme kielenhuoltoa.
Kieli käyttöön
Kurssilla perehdytään puhutun ja kirjoitetun kielen eroihin sekä suomalaiseen kulttuuriin. Keskustellaan, harjoitellaan itsenäistä tiedonhankintaa ja pidetään suullisia esityksiä. Kieliopista
käydään läpi erityisesti lauseopin asioita: lausetyypit, sivulausetyypit, lauseenvastikkeet, lauseenmuodostus, lauseenjäsenet, sanajärjestys ja
verbin nominaalimuodot. Kertaamme kuitenkin
myös nominien taivutuksen ja pilkkusäännöt.
Kielellä vaikutetaan
Kurssilla opitaan erilaisia kielellä vaikuttamisen
ja perustelemisen keinoja (kielelliset tehokeinot),
tutkitaan mainoksia, analysoidaan erilaisia
lehtitekstejä ja tutustutaan syvemmin vaikuttamaan pyrkiviin tekstilajeihin. Teemme myös kuva-analyyseja ja kirjoitamme erilaisia mielipidekirjoituksia (vastine, kirja-arvostelu). Suullisena
harjoituksena on väittely. Kieliopista kerrataan
rektio, aikamuodot sekä
pronomini- ja korrelaattiasiat.
Syvemmät tekstitaidot
Kurssilla käydään läpi tekstityypit ja -lajit, harjoitellaan proosan analysointia, erilaisten tekstien
tuottamista ja opetellaan kirjoittamaan aineistopohjaisia tekstejä. Suullisina töinä on esityksiä
elokuvasta ja kirjoista. Kieliopista kertaamme
modukset ja omistusliitteet. Oikeinkirjoitusasioista käymme välimerkit, isot ja pienet alkukirjaimet sekä yhdyssanasäännöt. Kurssilla käydään
läpi yo-kokeen tehtävätyyppejä ja harjoitellaan
niitä.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
58
S2.5
Suomalainen kulttuuri tutuksi
Kurssilla perehdytään suomalaiseen kirjallisuuteen ja sen historiaan, runojen analysointiin ja
kielen alueelliseen vaihteluun. Kulttuuri on tärkeä
osa kurssia: tutustumme erilaisiin kulttuureihin,
kun opiskelijat esittelevät toisilleen oman kotikulttuurinsa. Järjestämme myös Maailma koulussa -päivän aikana esittelyjä eri kulttuureista.
Kurssilla tehdään suullinen esitys suomalaisesta
kirjailijasta ja hänen teoksestaan. Kieliopista käydään läpi adjektiivien ja adverbien vertailumuodot, numeraalit, passiivi, kirja- ja puhekielen
erot ja lisäksi tehdään sanasto- ja fraasiharjoituksia.
S2.6
Kohti toimivaa kaksikielisyyttä
Kurssilla käydään läpi kaikki yo-kokeen tehtävätyypit ja harjoitellaan niitä. Lisäksi tutustutaan
suomalaiseen kuvataiteeseen ja syvennetään tietoja kielen rakenteista. Tehdään suullinen esitys
kirjasta, ryhmätöitä ja prosessiaine. Kerrataan
kirjoittamiseen liittyvät säännöt ja harjoitellaan
niitä rakenteita, joissa kurssilaisilla on eniten vaikeuksia.
Soveltavat kurssit
S2.10
Kielenhuollon kertauskurssi
Kurssi on soveltava.
Kurssin aikana kerrataan suomen kielen keskeisiä
kielioppiasioita, tehdään sanastoharjoituksia ja
opitaan reaaliesseen kirjoittamiseen liittyviä asioita. Kertaamme myös kielenhuollon sääntöjä.
S2.11
Kieliopin kertauskurssi
Kurssi on soveltava.
Kurssin aikana tehdään sanastoharjoituksia sekä
kuuntelu- ja kielioppiharjoituksia. Kertaamme
kieliopin haastavampia kohtia ja kartutamme sanastoa. Tutustumme myös erilaisiin lauserakenteisiin ja teemme lyhyitä tekstejä.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
59
Englanti, EN
Pakollisia kursseja on 6, mutta yo-tutkinto pohjautuu 8 kurssin oppimäärään, joten suosittelemme kaikkien kurssien suorittamista. Suoritusjärjestys: yleensä numerojärjestyksessä. Kurssit
1-3 täytyy suorittaa ennen kurssia 4, ja kurssit 1-6 ennen kursseja 7 ja 8.
Itsenäinen suorittaminen: kursseja 1, 7 ja 8 ei voi suorittaa itsenäisesti eikä myöskään kahta
peräkkäistä kurssia. Jos opiskelija haluaa suorittaa kurssin itsenäisesti, hänen tulee ilmoittautua
Sotungin etälukion englannin kursseille (etälukion opintosihteerin kautta). Asiasta pitää aina
erikseen neuvotella päivälukion opettajan kanssa.
Kaikilla kursseilla on kuuntelu-, rakenne- ja kirjoitus- ja keskusteluharjoituksia sekä kirjallisia
ja/tai suullisia projektitöitä, vaikka asiasta ei ole erikseen mainittu. Kurssilla tehdyt työt, tuntiosaaminen ja loppukoe vaikuttavat kaikki kurssin arvosanaan.
Kurssiarvosana määräytyy seuraavasti:
- Kurssin aikana tehtävät kirjalliset ja suulliset työt (aineet, esitelmät, tiivistelmät, yo-vihkot
yms). Eri kursseilla määritellään erikseen töiden painoarvo arvosanaa varten. Opiskelijoille
jaetaan joka kurssilla lista tehtävistä töistä ja kurssin tarkasta arvioinnista. Myöhässä palautetuista
tehtävistä annetaan yhtä alempi arvosana. Kurssiin kuuluvat työt on oltava palautettuina viimeistään kokeen palautuspäivään mennessä tai niistä annetaan arvosanaksi 0.
- Koesuoritus on osa kurssiarvosanaa, yleensä noin 50%. Kurssien kokeet arvostellaan pääsääntöisesti 55 prosentin taulukon mukaan. Kurssin aikana tehtävät sanakokeet ovat osa kurssikoetta ja tästä osiosta on saatava vähintään 50% oikein jotta saa kurssista edes arvosanan 4.
- Edellisten lisäksi huomioidaan tuntien aikainen toiminta: a) tunneilla osoitettu yleinen
ktiivisuus ja kiinnostus, b) rakentava, opetusta eteenpäin vievä asenne ja toiminta, c) läksyjen
tekeminen/tekemättömyys.
- Arvosanan neljä (4) kriteerit: saadakseen kurssista arvosanan neljä (4) opiskelijan on saatava
kurssikokeen pisteistä vähintään 40%. Lisäksi kurssitehtävät täytyy olla palautettuna kokeen
palautuspäivään mennessä.
Englannin kurssien suoritusjärjestys:
1. vuosi: ENS13 ENA1 ENA2 ENA3 (ENA4)
2. vuosi: ENA4 ENA5 ENA6 (ENA7) (ENA8) (ENS14)
3. vuosi: ENA7 ENA8 ENS9 ENS14
Ne opiskelijat, jotka kirjoittavat englannin jo syksyllä ottavat ENA4 -kurssin jo 1. vuoden keväällä ja ENA7-kurssin jo 2.vuoden keväällä. Kurssit ENA8 ja ENS14 voi suorittaa jo 2. opiskeluvuonna, mutta niitä suositellaan viimeiselle opiskeluvuodelle.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
60
Englannin kurssit:
ENA1 Nuori ja hänen maailmansa
ENA2 Viestintä ja vapaa-aika
ENA3 Opiskelu ja työ
ENA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma
ENA5 Kulttuuri
ENA6 Tiede, talous ja tekniikka
ENA7 Luonto ja kestävä kehitys
ENA8 Puhu ja ymmärrä paremmin
ENS9 Englannin abikurssi
ENS11 Kulttuurimatka
ENS12 Englannin kielen kesäkurssi
ENS13 Let’s start
ENS14 Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen
Voit hankkia kurssikirjoista myös niiden digiversion, jos se on saatavilla ja sinulla on oma
lukulaite.
Pakolliset kurssit
ENA1
Nuori ja hänen maailmansa
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: Ystävyys, viestintä, perhe-elämä koti
ja ruoka. 1-kurssin aihepiirit ja tilanteet liittyvät
jokapäiväiseen elämään, henkilökohtaiseen
kanssakäymiseen ja ihmissuhteisiin, ja kieli on
tuttavallista ja epämuodollista. Kurssin aikana
keskitytään erityisesti suullisen kielitaidon vahvistamiseen. Lukion opetussuunnitelman perusteissa esiteltävät aihekokonaisuudet ”hyvinvointi
ja turvallisuus” sekä ”viestintä- ja mediaosaaminen” korostuvat kurssin aiheiden käsittelyssä.
Rakenteet: kysymyslauseet, aikamuodot, konditionaali, sanajärjestys.
Kirja: ProFiles 1, Elovaara et al, SanomaPro.
ENA2
tusta kielestä sekä arkisesta kirjoitetusta kielestä.
Toisen kurssin aiheiden käsittelyyn tarjoavat näkökulmia erityisesti aihekokonaisuudet ”hyvinvointi ja turvallisuus”, jonka tarkoituksena on auttaa opiskelijaa ymmärtämään oman ja yhteisönsä
hyvinvoinnin perusedellytyksiä, sekä ”viestintäja
mediaosaaminen”, jonka avulla opiskelija voi
syventää ymmärrystään median keskeisestä asemasta ja merkityksestä kulttuurissamme.
Rakenteet: persoonapronominit, omistusmuodot,
muodollinen subjekti, passiivi, adjektiivit,
adverbit.
Kirja: ProFiles 2, Elovaara et al, SanomaPro
ENA3
Viestintä ja vapaa-aika
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: matkustaminen, harrastukset, vapaaajanviettotavat, mediamaailma. 2-kurssin kieliaines koostuu suureksi osaksi erityyppisestä puhu-
Opiskelu ja työ
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: Kurssin aihepiirit liittyvät opiskeluun
ja työelämään. Opiskelijalle tarjoutuu mahdollisuus pohtia omia vahvuuksiaan. Hän saa myös
tutustua erilaisiin opiskelijoihin ja opiskeluympä-
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
61
ristöihin sekä eri ammatteihin liittyviin toiveisiin
ja todellisuuskuviin. Kolmannen kurssin aiheiden
käsittelyyn tarjoavat näkökulmia erityisesti aihekokonaisuus ”aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys”, jonka tavoitteena on ”kasvattaa opiskelijoita
osallistuviksi, vastuuta kantaviksi ja kriittisiksi
kansalaisiksi”.
Rakenteet: yksikkö ja monikko, artikkelit, epäsuora kerronta, indefiniittipronominit.
Kirja: ProFiles 3, Ikonen et al, SanomaPro.
ENA4
Yhteiskunta ja ympäröivä maailma
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: 4-kurssilla pääset osallistumaan kiinnostavaan keskusteluun ihmisen olemuksesta ja
arkipäivän eettisistä kysymyksistä. Kurssilla harjoitellaan johdonmukaisesti aihepiirien uskonto,
oikeus, liikenne, politiikka ja lehdistö liittyvää sanastoa. Rakenteet: vaillinaiset apuverbit, paljoussanat, relatiivipronominit.
Kirja: ProFiles 4, Ikonen et al, SanomaPro.
ENA5
Kulttuuri
Kurssi on pakollinen.
Kurssilla käsitellään kulttuuria laaja-alaisesti.
ProFiles 5:n teksteistä välittyy laaja kulttuurikäsitys ja niissä esiintyy monipuolisesti erilaisia kulttuurin ilmenemismuotoja, mikä antaa opiskelijalle mahdollisuuden tarkastella omaa suhdettaan
niihin. Lukion A-englannin viidennen kurssin aiheiden käsittelyyn tarjoavat näkökulmia erityisesti lukion opetussuunnitelman perusteissa esitellyt
aihekokonaisuudet ’kulttuuri identiteetti ja kulttuurien tuntemus’ ja ’viestintä- ja mediaosaaminen’. Opiskelijat lukevat englanninkielisen romaanin ja kirjoittavat lukupäiväkirjan. Myös muita
kirjallisia tehtäviä.
Rakenteet: kansallisuussanat, aikamuotojen käyttö englannissa, välimerkit ja isot alkukirjaimet,
lauseenvastikkeet.
Kirja: ProFiles 5, Ikonen et al, SanomaPro.
ENA6
Tiede, talous ja tekniikka
Kurssi on pakollinen.
Kurssilla käsitellään eri tieteenaloja, tekniikan
saavutuksia, viestinnän eri muotoja sekä talouselämää. Kuudennen kurssin aiheiden käsittelyyn
tarjoaa näkökulmia erityisesti lukion opetussuunnitelman perusteissa esitelty aihekokonaisuus
”teknologia ja yhteiskunta”, jonka tavoitteena on
mm. se, että opiskelija ”osaa arvioida teknologian
kehittämistä ohjaavia eettisiä, taloudellisia, hyvinvointi- ja tasa-arvonäkökohtia sekä ottaa perustellen kantaa teknologisiin vaihtoehtoihin”. Ylioppilaskirjoituksiin valmentautumista.
Rakenteet: numeraalit, prepositiot/adverbit eri
verbien, substantiivien ja adjektiivien yhteydessä,
infinitiivi ja ing-muoto.
Kirja: ProFiles 6, Ikonen et al, SanomaPro
Syventävät kurssit
Syventävien kurssien tavoitteita ovat mm. kielitaidon monipuolinen kehittäminen, opiskelijoiden tutustuttaminen päättökokeen testityyppeihin käytännön harjoittelun kautta sekä keskeisen kieliopin
vahvistaminen. Siksi opiskelija saa harjoitusta
haasteellisten tekstien ymmärtämisessä, sanaston
ja kieliopin kattavassa kertauksessa, uudentyyppisten kuunteluiden harjoittelussa ja erilaisten rekisterien mukaisessa kirjoittamisessa.
ENA7
Luonto ja kestävä kehitys
Kurssi on syventävä.
Aihepiirit: Yksilö ja ympäristö, elämää luonnon
ehdoilla, kestävän kehityksen haasteita, eläinten
oikeudet, sääilmiöt. Kurssi antaa opiskelijalle valmiuksia ymmärtää ja käyttää luontoon, luonnontieteisiin ja kestävän kehityksen aihepiiriin liittyvää kieltä.
Rakenteet: Kurssilla kerrattavia rakenteita ovat
kestomuodot, imperfektin ja perfektin käyttö, aikamuotojen yhteensopivuus, epäsuora esitys, ehtolauseet, passiivi, vaillinaiset apuverbit ja prepositiot. Valmentautumista yo-kirjoituksiin.
Kirja: ProFiles 7, Ikonen et al, SanomaPro
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
62
ENA8
Puhu ja ymmärrä paremmin
Kurssilla harjoitetaan puheviestinnän strategioita
ja suullisen kielen käyttöä eri tilanteissa kullekin
kielelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Puhumisen harjoittelun aiheina ovat ajankohtaiset
tapahtumat ja muiden kurssien aihepiirit. Puhumista harjoitellaan kyseisiin aiheisiin liittyvien
vaativien tekstien ja puheen ymmärtämistä harjoittavien materiaalien avulla.
Arviointi: Syventävien suullisten kurssien suoritusten arviointi perustuu Opetushallituksen tuottamasta suullisesta kokeesta saatuun arvosanaan
sekä muihin kurssin aikaisiin näyttöihin. Kurssiin
kuuluva suullisen kielitaidon kokeen suoritus
ja muut kurssin aikaiset näytöt arvioidaan asianomaisen kielen ja oppimäärän puhumiselle opetussuunnitelman perusteissa asetettuja tavoitteita
vasten. Kurssin arvioinnin edellytykset täyttyvät,
kun opiskelija on antanut kurssin suorittamiseksi
sovitut näytöt ja kurssiin kuuluvan suullisen
kielitaidon kokeen. Kurssit arvioidaan käyttäen
asteikkoa 4–10. Myös kurssiin kuuluva suullisen
kielitaidon koe arvioidaan numeroin käyttäen
asteikkoa 4–10. Suullisen kielitaidon kokeesta
annetaan erillinen todistus päättötodistuksen
liitteeksi.
Kirja: ProFiles 8, Ikonen et al, SanomaPro
Soveltavat kurssit
ENS9
Englannin tukikurssi abiturienteille
Kurssilla kerrataan peruskielioppia ja sanastoa ja
vahvistetaan kielitaitoa ylioppilaskirjoituksia varten. Kurssilla harjoitellaan paljon kuullunymmärtämistä ja kirjoitetaan erilaisia tekstejä.
Kirja: Perfect, Säteri et al, SanomaPro
ENS11
Kulttuurikurssi
Lukuvuonna 2014-2015 järjestetään kulttuurimatka Englantiin yhteistyössä paikallisen koulun kanssa. Kumppanikoulu sijaitsee Rochesterissa, Englannissa ja matkaan sisältyy viisi päivää
koulun vieraana Rochesterissa ja kaksi päivää
Lontoossa. Vaihtoprojektin teemana on urheilu ja projekti pitää sisällään myös englantilaisten
opiskelijoiden noin viiden päivän vastavierailun
Suomeen marraskuussa 2014. Kurssiin kuuluu
oppitunteja, jotka pidetään ennen vierailijoiden
tuloa Suomeen ja ennen omaa matkaamme Englantiin. Oppitunnit ja matkat sijoittuvat jaksoihin 1-3. Projekti on täysin omakustanteinen, eli
kurssin valinnut opiskelija sitoutuu maksamaan
matkakustannukset itse (noin 500 euroa /opiskelija). Matkan lisäksi kurssin valinneen opiskelijan
on osallistuttava kurssin oppitunneille, majoitettava yksi brittiopiskelija heidän vierailunsa ajaksi
ja osallistuttava vierailun järjestämiseen.
ENS12
Englannin kielen kesäkurssi
Englannin kielen tukikurssi, jonka voi suorittaa
muussa oppilaitoksessa.
ENS13
Let’s start
Kertaus- ja tukikurssi lukion alkuun. Sen keskeisenä tavoitteena on valmentaa opiskelijaa lukion
opintoihin: kerrata ja laajentaa sanavarastoa ja
vahvistaa perusrakenteiden hallintaa.
Kirja: In Touch Backup English, Ikonen et al,
SanomaPro.
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015. Kurssin sijaan
mahdollista saada tukiopetusta pienryhmässä
maanantai-iltapäivisin Kielikeitaassa. Kielikeitaan
ajat löytyvät opinto-oppaasta.
ENS14
Yhteinen maailma ja kansainvälistyminen
Kurssi on soveltava, yo-kirjoituksiin valmentava
kurssi. Aihealueita ovat ajankohtaiset tapahtumat
ja erilaisiin maailmankuviin liittyvät aiheet,
ihmisoikeudet, valintojen ja vaihtoehtojen maailmassa, erilaisia maailmankuvia, kestävän elämäntavan haasteita, opiskelijana ulkomailla ja kansalaisena Euroopan Unionissa. Valmentautumista
yo-kirjoituksiin.
Rakenteet: Kurssilla kerrattavia rakenteita ovat
artikkelit, yksikkö ja monikko, sanajärjestys, infinitiivi ja ing-muoto, lauseenvastikkeet ja yhdisteverbit.
Opettajan oma materiaali, ei oppikirjaa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
63
Espanja (B3-kieli), EAB3
Espanjan opiskelu alkaa alkeista. Opetuksen lähtökohtana on antaa oppilaalle valmius ymmärtää ja käyttää kirjallisesti ja suullisesti espanjaa opiskellun kieliaineksen rajoissa. Kursseilla
kiinnitetään huomiota kielitaidon eri osa-alueiden kehittämiseen. Aluksi pääpaino on suullisen
kielitaidon kehittämisessä. Opiskelun edetessä myös kirjoittamisen ja tekstin ymmärtämisen
osuus lisääntyy. Sanaston ja rakenteiden hallintaa laajennetaan johdonmukaisesti. Kurssit
suoritetaan numerojärjestyksessä, poikkeuksista tulee etukäteen sopia opettajan kanssa. Espanjan
kursseja voi myös opiskella itsenäisesti. Itsenäiset suoritukset tehdään Sotungin etälukiossa. Lisätietoja itsenäisestä suorittamisesta etälukiossa saat etälukion opinto-oppaasta, opinto-ohjaajilta
sekä etälukion opintosihteeriltä.
Kirjat:
Kursseille EAB31- EAB34: Acción 1, tekstikirja ja harjoituskirja. Kosonen ym. Sanoma Pro.
Kursseille EAB35 - EAB38: Acción 2, tekstikirja ja harjoituskirja. Kosonen ym. Sanoma Pro.
Kurssille EAS10: Abi Espanja. Jover Rodriguez, Kaasinen. Otava.
Kurssit kannattaa sijoittaa opinto-ohjelmaan seuraavasti:
1. vuosi
EAB31EAB32EAB33
2. vuosi
EAB34EAB35EAB36
3. vuosi
EAB37EAB38EAS10
EAB31
Hyvää päivää, hauska tutustua
Kurssilla harjoitellaan päivittäiseen vuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen,
hyvästely ja esittäytyminen. Harjoitellaan kertomaan sekä itsestä että kysymään vastaavia asioita
keskustelukumppanilta. Aihepiirit kattavat perheen ja lähimmät ihmissuhteet. Lisäksi kurssilla
harjoitellaan selviytymään yksinkertaisista päivittäisistä viestintätilanteista. Kurssin pääpaino on
puheviestinnässä.
EAB33
EAB32
EAB34
Näin asiat hoituvat
Kurssin aihepiirejä ovat suku, ystävät ja muut ihmissuhteet sekä elämään liittyvät rutiinit. Kurssilla harjoitellaan peruspuhetilanteita. Aiheina
ovat mm. loman vietto, matkailu ja liikennevälineet, tilaaminen ravintolassa, asuminen ja juhlat.
Kurssilla painotetaan puheen ymmärtämistä ja
puhumista.
Vapaa-aika ja harrastukset
Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin, vapaaajanviettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä
käytettäviin palveluihin. Kurssilla painotetaan
puheen ymmärtämistä ja puhumista, muun muassa omista tuntemuksista ja mieltymyksistä kertomista. Aiheina ovat muun muassa koulunkäynti, urheiluharrastukset, sää ja ostoksilla käynti.
Meillä ja muualla
Kurssin aihepiireinä ovat oma ja kohdekieliset
maat, niiden ihmiset, maantiede ja historia, sekä
lomanviettomahdollisuudet. Kurssilla painotetaan puheen ymmärtämistä ja puhumista,
esimerkiksi menneestä ajasta kertomista. Kirjoittamistaitoa harjoitellaan yksinkertaisten viestinnällisten tehtävien avulla. Aiheina ovat muun
muassa päivän toimet ja ravintolakeskustelut,
muistoista kertominen ja taide.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
64
EAB35
Ennen ja nyt
Kurssilla tarkastellaan elämää ennen ja nyt sekä
yksilön että yhteiskunnan kannalta. Aiheina
ovat esimerkiksi terveys ja hyvinvointi. Kurssilla
painotetaan puheviestintää ja vahvistetaan perusrakenteiden hallintaa. Kirjoittamistaitoa harjoitellaan viestinnällisten tehtävien avulla. Aiheena
ovat muun muassa matkustaminen ja lääkärissä
käyminen.
EAB36
Opiskelu ja tulevaisuuden suunnitelmat
Kurssin aihepiirit liittyvät opiskeluun ja työelämään sekä nuorten tulevaisuuden suunnitelmiin.
Kurssilla harjoitellaan keskustelemaan ja kertomaan sekä omasta elämästä että tulevaisuuden
suunnitelmista. Kirjoitustaitoa harjoitellaan laatimalla muuan muassa työhakemus.
EAB37
Kulttuuri
Kurssin aihepiirejä voivat olla esimerkiksi kohdekulttuurin kuvataide, kirjallisuus, musiikki, elokuva, teatteri tai urheilu. Kurssilla harjoitellaan
kaikkia kielitaidon osa-alueita.
EAB38
Yhteinen maapallomme
Kurssilla laajennetaan yhteiskunnan eri aloihin
liittyvää tietoutta ja sanastoa sekä tutustutaan
kohdemaiden nykyoloihin. Kurssilla sivutaan
myös ympäristöön liittyviä ongelmia.
Painotus on erilaisten tekstien ymmärtämisessä
sekä yksinkertaisten selostusten laatimisessa sekä
suullisesti että kirjallisesti.
EAS10
Abikurssi
Kurssi on ylioppilaskirjoituksiin valmistava
kertauskurssi. Kurssilla kerrataan kielioppia ja
harjoitellaan ainekirjoitusta sekä kuullunymmärtämistä. Kurssilla tehdään vanhoja ylioppilaskokeita.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
65
Ranskan kieli (B3-kieli), RAB
8 syventävää kurssia, jotka suoritetaan numerojärjestyksessä. Koska yo-tutkinto (lyhyt oppimäärä)
perustuu koko oppimäärään, suositellaan yo-tutkintoon osallistuville kaikkien kurssien suorittamista. Kaikki kurssit arvostellaan numeroarvosanoin. RAB31 –kurssilla aloitetaan ranskan kielen
alkeista. Niitä peruskoulussa ranskaa opiskelleita, joiden ranskan kielen perusteet kaipaavat kertausta, suositellaan aloittamaan kurssista RAB31 tai RAB32.
HUOM! A-ranskan lukijat voivat aloittaa suoraan kurssista RAB34! Lisätietoja asiasta saa ranskanopettajalta.
Kurssit kannattaa sijoittaa opinto-ohjelmaan seuraavasti:
1. vuosi RAB31 RAB32 RAB33
2. vuosi RAB34 RAB35 RAB36
3. vuosi RAB37 RAB38
RAB31
Hyvää päivää, hauska tutustua
Kurssi on syventävä. Sisältö: Kurssilla opiskellaan
vuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen, hyvästely ja kiittäminen. Harjoitellaan
kertomaan perusasioita itsestä ja kysymään vastaavia asioita keskustelukumppanilta. Kurssilla
opitaan selviytymään yksinkertaisista arkipäivän
viestintätilanteista.
Kirja: Escalier 1, kurssit 1 & 2. Tekijät: Granath,
Laine et al. Sanomapro.
RAB32
Näin asiat hoituvat
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssin aihepiirejä ovat lomasuunnitelmien laatiminen, vapaa-ajasta kertominen, tietokoneista keskusteleminen, vaatekaupassa asioiminen, ihmissuhteista ja televisio-ohjelmista
keskusteleminen sekä maista ja kielistä keskusteleminen.
Kirja: Sama kuin kurssilla RAB31
RAB33
Vapaa-aika ja harrastukset
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin,
vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä käytettäviin palveluihin.
Kirja: Escalier 2, kurssit 3 & 4. Tekijät: Granath,
Laine et al. Sanomapro.
RAB34
Meillä ja muualla
Kurssi on syventävä.
Kirja: Bärlund-Jokinen-Maala-Raitala-Mauffret:
Voilà 2. Textes et exercices. Otava
RAB35
Ennen ja nyt
Kurssi on syventävä.
Kirja: Bärlund ym. Voilà 3. Textes et exercices.
Otava
RAB36
Opiskelu ja tulevaisuudensuunntelmat
Kurssi on syventävä.
Kirja: Voilà 4. Textes et exercices. Otava
RAB37
Ranskassa tapahtuu
Kurssi on syventävä.
Kirja: Voilà 4/Voilà 5. Textes et exercices. Otava
RAB38
Yo-kirjoituksiin valmistautumista
Kurssi on syventävä.
Kirja: Voilà 5. Textes et exercices. Otava.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
Jatkuu...
66
Ruotsi – toinen kotimainen kieli,
RU (A- tai B-kieli)
Ruotsin kielen pitkän oppimäärän ylioppilastutkinto perustuu kahdeksaan kurssiin (RUA1 RUA8) ja keskipitkän seitsemään kurssiin (RUB1 - RUB7). Kurssit RUA1-RUA6 ovat pakollisia
A-oppimäärässä, RUB1-RUB5 pakollisia B-oppimäärässä. Kurssit RUA7 ja RUA8 sekä RUB6 ja
RUB7 ovat valtakunnalliset syventävät kurssit. Näiden lisäksi opiskelijoille on tarjolla koulukohtaisia soveltavia kursseja (RUBS8-RUBS16).
Syventäviä kursseja voi suorittaa samanaikaisesti pakollisten kurssien kanssa, ja opiskelijalla
voi myös olla useita syventäviä kursseja samassa jaksossa.
Suoritusjärjestys
Oheisessa kaaviossa on esimerkki siitä, miten A- ja B-ruotsin kurssit voidaan edukkaasti sijoittaa
eri opintovuosiin. Tämä on vain esimerkki, voit itse valita, mitä kursseja haluat suorittaa pakollisten kurssien lisäksi.
Suoritusjärjestys, A-ruotsi
1. vuosi RUA1 2. vuosi RUA4 3. vuosi RUA7 RUA2 RUA5 RUA8 RUA3
RUA6 RUBS11/12
RUBS9 RUBS10
Suoritusjärjestys, B-ruotsi
1. vuosi RUB1 RUB2 RUB3
2. vuosi RUB4 RUB5 RUB6 RUB7 (Rub6 ja Rub7, jos osallistut seuraavana syksynä yo-kirjoituksiin)
3. vuosi RUB6 RUB7 RUBS9 RUBS10
HUOM! Jos päädyt ostamaan oppikirjan digiversion, sinulla tulee olla siihen oma lukulaite!
A-ruotsin pakolliset ja syventävät kurssit
RUA1
Arkielämää Pohjoismaissa
Kurssi käsittelee ystäviä ja ystävyyttä, kouluelämää, nuorten harrastuksia ja vapaa-ajan viettotapoja eri pohjoismaissa.
Kirja: Inne, Kurs 1. Finn Lectura. Koivunen, Riissanen et al.
RUA2
Ihmiset ympärillämme
Kurssilla käsitellään nuoria lähellä olevia aiheita.
Se vie keskelle elävää elämää, kaupunkiin, maaseudulle ja kurkistamaan erilaisiin asuntoihin.
Kirja: Inne, Kurs 2. Finn Lectura. Koivunen, Riissanen et al.
Jatkuu...
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
67
RUA3
RUA8
RUA4
B-ruotsin pakolliset ja syventävät kurssit
Suomi - osa Pohjolaa ja Eurooppaa
Aihepiireinä ovat Suomen ja suomenruotsalaisen
kansanosan ja sen kulttuurin esittely eri näkökulmista ja olojemme vertailu muihin Pohjoismaihin
ja Eurooppaan, Suomi monikulttuurisena maana
sekä maamme kaksikielisyys.
Kirja: Inne, Kurs 3. Finn Lectura. Koivunen, Riissanen et al.
Elinympäristömme
Kurssin aiheita ovat rakkaus ja perhe-elämä, monikulttuurinen Tanska, elämäntavat, terveys, uskonto ja elämänarvot sekä elämä Islannissa.
Kirja: Inne, Kurs 4. Finn Lectura
RUA5
Opiskelu ja työ
Kurssin teemoja ovat mm. elämä maaseudulla,
ympäristönsuojelu, joukkoviestintä ja mainonta
sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Pohjoismaista tutustutaan Norjaan, sen yhteiskuntaan ja
kulttuuriin.
Kirja: Inne, Kurs 5 Finn Lectura
RUA6
Kulttuuri ja sen tekijöitä
Kurssit syventävät sarjan teemoja ja käsittelevät
mm. opintoja ja työelämää, tekniikkaa, saamelaista kulttuuria, kehitysmaita, Pohjoismaista yhteistyötä ja ruotsalaista kulttuuria.
Kirja: Inne, Kurs 6 Finn Lectura
RUA7
Puhu ja ymmärrä paremmin
Kurssilla harjoitellaan puheviestinnän strategioita
ja suullisen kielen käyttöä eri tilanteissa oppimäärälle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Puhumisen harjoittelun aiheina ovat ajankohtaiset tapahtumat ja muiden kurssien aihepiirit. Puhumista
harjoitellaan kyseisiin aiheisiin liittyvien tekstien
ja puheen ymmärtämistä harjoittavien materiaalien
avulla.
Kirja: Galleri 6. Otava. Blom, Kaunisto et al.
Tiede, talous ja tekniikka
Kurssilla painotetaan ymmärtämisvalmiuksien
lisäämistä vaativan kieliaineksen avulla lähtökohtana esimerkiksi eri tieteenalat, tekniikan saavutukset ja yrityselämä. Kurssilla valmistaudutaan
myös ylioppilaskirjoituksiin.
Kirja: Dags 6 – 7. Sanoma Pro.
RUB1
Koulu ja vapaa-aika
Aihepiireinä ovat opiskelu, perhe, vapaa-aika ja
nuorten harrastukset.
Kirja: Magnet 1. SanomaPro. Bulut, Kajander et
al. Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen.
RUB2
Arkielämää pohjoismaissa
Kurssilla tutustutaan Pohjoismaihin, asumiseen,
kotiin, työssäkäyntiin ja rahankäyttöön sekä terveyteen liittyviin aiheisiin.
Kirja: Magnet 2. SanomaPro. Bulut, Holm et al.
Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen.
RUB3
Suomi, pohjoismaat ja Eurooppa
Aihepiireinä ovat kotimaa, suomenruotsalaisuus,
vertailu muihin Pohjoismaihin sekä Suomi pohjoismaisena valtiona Euroopassa. Opitaan kuvaamaan henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia.
Kirja: Magnet 3. SanomaPro. Bulut, Holm et al.
Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen.
RUB4
Elämää yhdessä ja erikseen
Aiheina sukupolvien ja kulttuurien kohtaaminen,
ihmissuhteet, uskonto ja elämänkatsomus sekä
media. Rakenteista keskeisenä verbiopin tuntemuksen syvennys.
Kirja: Magnet 4. SanomaPro. Bulut, Holm et al.
Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
68
RUB5
Elinympäristömme
Kurssi pureutuu opintoihin, työelämään, mainontaan ja elinympäristömme muutoksiin. Rakenteista opitaan mm. passiivi ja partisiipit.
Kirja: Magnet 5. SanomaPro. Bulut, Holm et al.
Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen.
RUB7
Laajeneva maailmankuvamme
Ylioppilaskirjoituksiin valmentava kurssi.
Vapaaehtoistyö, politiikka, kansalaisvaikuttaminen, hyvinvointi ja globalisaatio. Kattava kieliopin kertaus.
Kirja: Magnet 7. SanomaPro. Bulut, Kajandet et
al. Uusin painos. Kirjasta voi ostaa myös digiversion, jolloin tarvitset oman lukulaitteen
RUB6
Puhu ja ymmärrä paremmin
Kurssilla harjoitellaan puheviestinnän strategioita
ja suullisen kielen käyttöä eri tilanteissa oppimäärälle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Harjoitusten aiheina ovat ajankohtaiset tapahtumat
ja muiden kurssien aihepiirit. Kurssi vankentaa
myös jokapäiväisen elämän kielenkäyttötilanteissa tarvittavaa suullista kielitaitoa. Puhumista
harjoitellaan kyseisiin aiheisiin liittyvien tekstien
ja puheen ymmärtämistä harjoittavien materiaalien avulla.
Kirja: Galleri 6. Otava. Blom, Kaunisto et al.
Koulukohtaiset soveltavat kurssit
RUBS9
Det är dags att skriva
Kurssi soveltuu opiskelijoille, joiden kirjallinen
ruotsi kaipaa täsmentämistä. Kurssilla harjoitellaan erityisesti kirjoitelman tekemistä. Opiskelijat
tutustuvat eri tekstityyppeihin ja niiden erityisvaatimuksiin. Muoto-opin lisäksi opiskelijat
pyrkivät parantamaan sanastonsa laajuutta kurssin aikana. Opettajan materiaalit.
RUBS10
Loppukiri - Slutspurten
Kurssi on tarkoitettu lähinnä abiturienteille.
Kurssilla vankennetaan sanaston ja rakenteiden
hallintaa ja keskitytään erilaisten tekstien monipuoliseen käsittelyyn sekä kirjalliseen tuottamiseen. Kurssilla myös valmentaudutaan ylioppilaskokeiden kuullunymmärrysosioon.
Kirja: Abi ruotsi, Otava Harkoma, Jukarainen et
al. (keltainen kansi!)
RUBS11
Kulttuurimatka Ruotsiin
Kurssi järjestetään lukuvuonna 2014-2015 jaksossa 4, itse matka jaksossa 5. Opiskelijat tekevät yhdessä opettajansa kanssa kulttuurimatkan
Tukholmaan. Kurssilla ennen varsinaista matkaa
opiskelijat suunnittelevat matkan ohjelman. Kurssilla myös harjoitellaan erityisesti ruotsin kielen suullista tuottamista ja syvennytään Ruotsin
kulttuuriin ja historiaan. Kokemuksistaan opiskelijat kirjoittavat ruotsinkielisen matkapäiväkirjan. Matkalle pääsy ja kurssiarvosanan saaminen
edellyttävät kurssin tunneille osallistumista. Oppilaat maksavat matkansa itse.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
69
Saksan kieli, SA (A2 tai B3 kieli)
SAKSAN KIELI (A2-kieli), SA
Pakollisia kursseja ovat kurssit SAA1 – SAA6, jotka on ehdottoman suositeltavaa suorittaa numerojärjestyksessä. Kurssit SAA7 ja SAA8 ovat syventäviä kursseja. A-kielen ylioppilastutkinto perustuu kaikkiin kahdeksaan kurssiin. Soveltavista kursseista kurssi SAS10 on ylioppilaskirjoituksiin valmentava kurssi, ja näin ollen sen suorittaminen on erittäin viisasta. A-saksan kukin kurssi
on tarjolla vain kerran lukuvuodessa, joten kurssitarjottimella oleva ajankohta on ainoa mahdollisuus suorittaa kyseinen kurssi. Saksassa tai muussa saksankielisessä maassa vaihto-oppilaana olleet voivat jättää kursseja pois opettajan suostumuksella. Kaikilla kursseilla on kuuntelu-, kirjoitus- ja rakenneharjoituksia, vaikka sitä ei ole kurssin kohdalla erikseen mainittu.
Kurssien suoritusjärjestys lukioaikana:
1. vuosi SAA1 SAA2 SAA3
2. vuosi SAA4 SAA5 SAA6
3. vuosi SAA7 SAA8 SAS10
HUOM! Jos päädyt ostamaan digiversion oppikirjasta, sinulla täytyy olla sille oma lukulaite!
Pakolliset ja syventävät kurssit
SAA1
Nuori ja hänen maailmansa
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: Nuoret ja heidän elämänpiirinsä. Harrastukset, perhe ja koti.
Rakenteet: Kerrataan yläkoulussa opittua, mm.
aika- ja sijamuodot, persoona- ja possessiivipronominit sekä apuverbit.
Kirja: Genau 1. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
SAA2
SAA3
Opiskelu ja työ
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: Koulu ja opiskelu, työelämä. Rakenteet: Adjektiivin taivutus ja vertailumuodot, substantivoidut adjektiivit, rektioita, lukusanat, partisiipit.
Kirja: Genau 3. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
SAA4
Viestintä ja vapaa-aika
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: Tutustuminen saksalaisen kielialueen
maihin, modernit viestintäteknologiat, urheilu,
musiikki. Rakenteet: Sanajärjestys, kansallisuudet, maantieteelliset nimet, prepositio-oppia, artikkelin käyttö, sijamuotojen laajennusta, refleksiiviverbit.
Kirja: Genau 2. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
Yhteiskunta ja ympäröivä maailma
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: teksteissä käsitellään erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten perhepolitiikka, riippuvuussuhteet, ulkomaalaiset, kansalaisvelvollisuudet ja aktiivinen kansalaisuus.
Rakenteet: infinitiivi, imperatiivi, konditionaali,
man-rakenne ja passiivi.
Kirja: Genau 4. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
70
SAA5
Kulttuuri
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: musiikki, teatteri ja elokuva, kirjallisuus, taide ja saksalainen lehdistö.
Rakenteet: rektioverbit, wo-verbit, adjektiivin
rektiot, pronominaaliadverbit, relatiivipronominit
Kirja: Genau 5. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
SAA6
Talous, tiede ja tekniikka
Kurssi on pakollinen.
Aihepiirit: teksteissä käsitellään liikennettä, taloutta, tiedettä, tekniikkaa ja terveyttä.
Rakenteet: sanajärjestys, konjunktiot, pronominit
ja modaaliapuverbien erikoismerkitykset.
Kirja: Genau 6. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta voi
ostaa myös digiversion.
SAA8
Puhu ja ymmärrä paremmin.
Kurssi on syventävä.
Kurssilla harjoitellaan puheviestinnän strategioita
ja suullisen kielen käyttöä eri tilanteissa. Puhumisen harjoittelun aiheina ovat ajankohtaiset tapahtumat ja muiden kurssien aihepiirit. Puhumista
harjoitellaan kyseisiin aiheisiin liittyvien tekstien
ja puheen ymmärtämistä harjoittavien materiaalien avulla. Kurssilla valmistaudutaan myös ylioppilaskirjoituksiin.
Kirja: Genau 7-8. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta
voi osta myös digiversion.
Soveltavat kurssit
SAS10
SAA7
Katse tulevaisuuteen
Kurssi on syventävä.
Rakenteet: Kurssi on rakenteita kertaava ja osittain niitä syventävä, mm. datiivin käytön syventäminen. Rektioita.
Kirja: Genau 7-8. WSOY/Sanoma Pro. Kirjasta
voi ostaa myös digiversion.
Endspurt
Kurssi on ylioppilaskirjoituksiin valmistava kertauskurssi ja tarkoitettu näin lähinnä abiturienteille. Kurssilla kerrataan kielioppia, harjoitellaan
ainekirjoitusta ja luetunymmärrystä sekä kuunnellaan yo-kuultuja. Opiskelijoiden sanaston laajentamiseen tähdätään moninaisin harjoittein.
Kirja: Kurssille ei tarvitse ostaa kirjaa.
SAKSAN KIELI (B3-kieli), SAB3
Saksan (B3-kielen) opiskelu alkaa alkeista. Opetuksen lähtökohtana on antaa oppilaalle valmius
ymmärtää ja käyttää kirjallisesti ja suullisesti saksaa opiskellun kieliaineksen rajoissa. Kaikilla
kursseilla kiinnitetään huomiota kielitaidon eri osa-alueiden kehittämiseen. Aluksi pääpaino on
suullisen kielitaidon kehittämisessä. Opiskelun edetessä myös kirjoittamisen ja tekstin ymmärtämisen osuus lisääntyy. Sanaston ja rakenteiden hallintaa laajennetaan johdonmukaisesti. Kurssit
suoritetaan numerojärjestyksessä, poikkeuksista tulee etukäteen sopia opettajan kanssa. Kursseja
ei suositella itsenäisesti opiskeltaviksi.
Kurssit kannattaa sijoittaa opinto-ohjelmaan
seuraavasti:
1. vuosiSAB31SAB32SAB33
2. vuosiSAB34SAB35SAB36
3. vuosiSAB37SAB38
HUOM! 2. vuoden lyhyen saksan opiskelijat kurssilta SAB34 osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA1 ja käyvät tämän jälkeen SAAoppimäärän kursseja!
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
71
SAB31
Hyvää päivää, hauska tutustua
Aihepiirit: Tervehdykset ja puhuttelut. Esittäytyminen ja henkilötietojen kysyminen sekä selviytyminen yksinkertaisissa viestintätilanteissa.
Kurssiin kuuluvat lisäksi sääilmaukset ja kellonajat.
Rakenteet: Kurssin pääpaino on ääntämisen, intonaation ja suullisen viestinnän opiskelussa.
Perusrakenteista opitaan kysymys- ja vastauslauseet, verbin preesenstaivutus, lukusanat, substantiivin suku ja artikkeli, modaaliapuverbit, päälauseen sanajärjestys.
Kirja: Seppänen ym. : Super gut 1 , Sanomapro
Tekstikirja ja harjoituskirja (erilliset). Otava.
SAB32
Näin asiat hoituvat
Aihepiirit: Majoittuminen ja matkailu. Tien neuvominen, ravintolassa asioiminen, hotellihuoneen varaaminen. Lisäksi opitaan ruokailuun ja
terveyteen liittyvää sanastoa.
Rakenteet: Opitaan eriävät yhdysverbit, sijamuodot, refleksiiviverbit, pronominit man ja es sekä
omistuspronominit.
Kirja: Seppänen ym. : Super gut 2, Sanomapro
Tekstikirja ja harjoituskirja (erilliset). Otava.
SAB33
SAB34
SAB34:n opiskelijat osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA1 Katso SAA1 Nuori ja hänen maailmansa.
SAB35
SAB35:n opiskelijat osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA2 Katso SAA2 Viestintä ja vapaaaika.
SAB36
SAB36:n opiskelijat osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA3 Katso SAA3 Opiskelu ja työ.
SAB37
SAB37:n opiskelijat osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA4 Katso SAA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma.
SAB38
SAB38:n opiskelijat osallistuvat pitkän saksan
kurssiin SAA5 Katso SAA5 Kulttuuri.
Vapaa-aika ja harrastukset
Aihepiirit: Opitaan keskustelemaan harrastuksista ja kuvailemaan ulkonäköä. Opiskelija oppii
tekemään ehdotuksia ja ilmaisemaan mieltymyksiä. Lisäksi opitaan lipunostoon liittyvää sanastoa
sekä matkustusfraaseja.
Rakenteet: Opitaan sein- ja haben-verbien imperfekti, perfekti, akkusatiivia ja datiivia vaativia prepositioita sekä kerrataan opittuja rakenteita.
Kirja: Kelkka, ym. : Kurz und gut. Kurs 3. Yhteinen teksti- ja harjoituskirja. Otava.
Sanna Väreluoto 12D
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
72
Venäjä äidinkielenä, VEA
kurssi VE1 on 2. jaksossa 2014 klo.15.00 MA-TO-PE
kurssi VE2 on 4. jaksossa 2015 klo. 15.00 MA-TO-PE
opettaja: Nina Pekkinen
Tavoitteena on, että opiskelija
- osaa viestiä venäjän kielelle ja sen kulttuurialueelle ominaisella tavalla.
- osaa arvioida kielitaitoaan suhteessa tavoitteisiin..
- tuntee omat vahvuutensa ja kehittymistarpeensa viestijänä ja kielen opiskelijana.
- osaa kehittää kielitaitoaan.
Suoritusjärjestys
Kurssit suoritetaan numerojärjestyksessä 1-6. Joka lukuvuodessa on kaksi kurssia
2 ja 4 jaksoissa MA,TO,PE Nyt alkaa VE 1 ja VE2 kurssit.
Kurssien tarkoituksena on vahvistaa venäläistä kirjallista ja osaamista kieliopin rakenteita. Kursseilla laajennetaan ja vahvistetaan venäjän kielen sanavarastoa . Kurssit arvostellaan
numeroarvosanalla.
Oppikirja: Kaunokirjallisuus,” Venäjän kieli ”С.А.Gromov oppikirja ja harjoituskirja
VE1
VE4
VE2
VE5
VE3
VE6
Venäjän kirjallisuus XIX-alkuvuosisadalla
(Puskin,Lermantov,Dostojevski).
Kielioppia (sijamuodot) jakso 2
Venäjän kirjallisuus XIX-keskivuosisadalla
(Tolstoi;Turgenev).
Kielioppia (verbit) jakso 4
Venäjän kirjallisuus XIX-loppuvuosisadalla
( Tsehov,Ostrovski)
Kielioppia (lause) jakso 2
Venäjän kirjallisuus XX-alkuvuosisadalla
(Majakovski,Tsvetajeva,Jesenin...).
Kielioppia (lause) jakso 4
Neuvostoliiton kirjallisuus
(Sholohov,Bulgakov...)
Kielioppia( kertausta ) jakso2
Nykyajan kirjallisuus (vapaa valinta)
Kielioppia (kertausta) jakso 4
Aleksandra Grigorieva 13B
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
73
Venäjä (B3-kieli), VEB
Venäjän lukiossa alkava oppimäärä sisältää 8 syventävää kurssia, joihin lyhyen venäjän yo-tutkinto perustuu. VEB31-kurssilla opiskelu aloitetaan venäjän kielen alkeista.
VEB31
Hyvää päivää, hauska tutustua
Kurssilla opetellaan lukemaan kyrillisiä kirjaimia
ja kirjoittamaan niitä. Opitaan selviytymään
yksinkertaisista arkipäivän viestintätilanteista.
Aihepiirejä ovat tervehtiminen, hyvästely, esittäytyminen, perusasioiden kertominen itsestä (nimi,
perhe, ammatti, kielitaito) ja vastaavien asioiden
kysyminen keskustelukumppanilta sekä oman
mielipiteen ilmaisu.
Rakenteet: substantiivien suvut, substantiivien
yksikön prepositionaali ja akkusatiivi (eloton),
substantiivien monikon nominatiivi, adjektiivien
yksikön nominatiivi, numerot 1-100, possessiivipronominit, verbien I ja II konjugaatio, ollaverbin preteriti ja futuuri, omistus, ääntäminen
Kirja: Jegorenkov, Piispanen, Väisänen: Možno! 1,
tekstikirja ja harjoituskirja. Otava.
VEB32
Näin asiat hoituvat
Kurssilla harjoitetaan selviytymistä erilaisissa jokapäiväisissä kielenkäyttötilanteissa kuten ostoksilla käydessä ja julkisilla liikennevälineillä
liikuttaessa. Harjoitellaan tienkysymistä ja -neuvomista. Kurssilla painotetaan puheen ymmärtämistä ja puhumista, harjoitetaan kuullunymmärtämistä ja lyhyiden tekstien lukemista.
Rakenteet: substantiivien yksikön datiivi, genetiivi, akkusatiivi (elollinen), adjektiivien monikon
nominatiivi, liikeverbejä, preteriti
Kirja: Jegorenkov, Piispanen, Väisänen: Možno! 1,
tekstikirja ja harjoituskirja. Otava.
VEB33
Vapaa-aika ja harrastukset
Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin. Harjoitellaan myös ulkonäön ja luonteenpiirteiden kuvailua sekä maiden nimiä ja
kansallisuussanastoa. Tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia.
Rakenteet: järjestysluvut, substantiivien instrumentaali ja sen käyttö, numerot 100-1000, liittofutuuri, substantiivien sijamuotojen kertausta
Kirja: Jegorenkov, Piispanen, Väisänen: Možno! 1,
tekstikirja ja harjoituskirja. Otava.
VEB34
Meillä ja muualla
Suomen ja Venäjän kulttuurien vertailua. Suomalaisten ja venäläisten talviset harrastukset, juhlat
ja lomanviettotavat. Matkatoimistossa asiointi ja
lomamatkan suunnittelu. Harjoitellaan yksinkertaisia viestinnällisiä kirjoitustehtäviä ja erilaisia
tapoja oman mielipiteen ilmaisuun.
Rakenteet: adjektiivin taivutus yksikön sijamuodoissa, substantiivien ja adjektiivien monikon datiivi ja instrumentaali, etuliitteettömät liikeverbit
ja aspektit.
Kirja: Jegorenkov, Piispanen: Možno 2, tekstikirja
ja harjoituskirja. Otava.
VEB35
Ennen ja nyt
Sairaus, terveys ja hyvinvointi. Arkinen venäläinen elämänmeno yksilön ja yhteiskunnan kannalta, olotilasta puhuminen ja päivän kulusta kertominen. Terveydentilasta kertominen ja miehen
ja naisen roolit ja kotityöt. Harjoitellaan kohteliaita pyyntöjä ja neuvojen antamista sekä kiitollisuuden osoittamista. Viestinnällisiä kirjoitustehtäviä.
Rakenteet: substantiivien ja adjektiivien monikon
prepositionaali, genetiivi ja akkusatiivi, etuliitteiset liike-verbit, adjektiivien vertailu ja pronomineja Kirja: Jegorenkov, Piispanen: Možno 2, tekstikirja ja harjoituskirja. Otava.
VEB36
Opiskelu ja tulevaisuuden suunnitelmat
Opiskelu, työelämä ja tulevaisuuden suunnitelmat nuorten ja aikuisten näkökulmasta. Harjoitellaan koulunkäynnistä ja tulevaisuudesta kertomista. Pietarin kaupunki nähtävyyksineen ja
häiden vietto venäläiseen tapaan. Suullinen ja
kirjallinen viestintä. Tunnetilojen ilmaisu, puhelunkeskustelu, kutsuminen, onnittelu ja maljapuheet. Rakenteet: imperatiivi, konditionaali ja possessiivipronominien taivutus. Kirja: Jegorenkov,
Piispanen: Možno 2, tekstikirja ja harjoituskirja.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
74
Luonnontieteet,
matematiikka ja
tietotekniikka
Karri Paavola, Matti Keskinen, Jukka Karvinen, Eija Immonen, Miika Karpin, Harri Pennanen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
75
Biologia, BI
Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta koko biosfääriin. Biotieteet kehittyvät nopeasti ja niiden sovelluksia hyödynnetään laajasti mm. elintarviketeollisuudessa, lääketieteessä ja ympäristöongelmien
ratkaisemisessa.
Kurssien suoritusjärjestys
BI1 ja BI2 kurssi on suoritettava ensimmäisenä, mutta niiden keskinäisen järjestyksen voit valita
vapaasti. Muut biologian kurssit voit opiskella vapaassa järjestyksessä.
Biologian ainereaalikoe suositellaan suoritettavaksi kolmannen lukuvuoden keväällä. Valmistautumisessa kannattaisi noudattaa seuraavaa aikataulua:
1.vuosi: BI1 ja BI2
2.vuosi: Bi3 ja Bi4
3.vuosi: Bi5 syksyllä ja (Bis 10) = abikurssi juuri ennen kirjoituksia
Jos kuitenkin aiot kirjoittaa biologian syksyllä, muistathan aloittaa valmistautumisesi itsenäisesti
jo kesällä. Tätä varten kaikkien kurssien keskeisimmät oppitunnit ovat katsottavissasi videoluentoina koulumme oppimisalustalla Fronterissa. Muista myös Fronterissa olevat kirjalliset kurssimateriaalit sekä äänitiedostot.
BI1
Eliömaailma
Kurssi on pakollinen. Huomaa, että halutessasi
voit suorittaa myös BI2 kurssin ensimmäisenä.
Sisältö:
• Eliökunnan luokittelu.
• Evoluutio
• Ekologian perusteet
Oppikirja: Jokaiselle biologian kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia
painoksia.Voimme valikoida niistä uuden OPS:in
kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit siis täysin palkein hyödyntää vaikkapa vanhempien sisarustesi käytöstä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla
kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan:
Lahti, Tolonen, Valste, Airamo, Holopainen, Koivisto, Suominen, Viitanen: Biologia Elämä /
Sanoma Pro OY
BI2
Solu ja perinnöllisyys
Kurssi on pakollinen. Voit suorittaa BI2-kurssin
myös ennen BI1-kurssia.
Sisältö:
• Solu
• Geenien toiminta
• Elämän energiatalous
• Klassinen perinnöllisyystiede risteytystehtävineen
Oppikirja: Sama kuin ykköskurssissa.
BI3
Ympäristöekologia
Kurssi on syventävä. BI2 on suoritettava ennen
tätä kurssia.
Sisältö:
Tutustuminen elottoman ja elollisen luonnon
vuorovaikutussuhteisiin, luonnon energiatalouteen ja ihmistoiminnan vaikutuksiin luonnossa.
Kasvien rakenne ja elintoiminnot.
Oppikirja: Jokaiselle biologian kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia
painoksia.Voimme valikoida niistä uuden OPS:in
kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit siis täysin palkein hyödyntää vaikkapa vanhempien sisarustesi
käytöstä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla
kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan:
Kimmo Lahti ja Antti Rönkä: Biologia Ympäristöekologia / Sanoma Pro OY
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
76
BI4
Ihmisen biologia
Kurssi on syventävä. Suositeltava etenkin lääketiedettä opiskelemaan aikoville. BI2 suoritettava
ennen tätä kurssia.
Sisältö: Ihmisen anatomian ja fysiologian perusteet.
Oppikirja: Jokaiselle biologian kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia
painoksia. Voimme valikoida uuden OPS:in kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit siis täysin palkein
hyödyntää vaikkapa vanhempien sisarustesi käytöstä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan:
Seppo Turunen: Biologia Ihminen / Sanoma Pro
OY
BI5
Bioteknologia
Kurssi on syventävä. Suositeltava etenkin lääketiedettä tai muita biotieteitä opiskelemaan aikoville. BI2 suoritettava ennen tätä kurssia.
Sisältö: Tutustuminen solubiologian keskeisimpiin tutkimusmenetelmiin
• geenien toiminta, monistaminen, siirtäminen,
geneettinen sormenjälki,
• immuniteetti, allergiat, elinsiirrot, vasta-aineiden käyttö solubiologisessa tutkimuksessa
• hermoston rakenne ja toiminta.
Oppikirja: Jokaiselle biologian kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja. Tälle kurssille kuitenkin
kannattaa hankkia niistä uusin painos. Myös sähköiset oppikirjat kelpaavat. Helpoimmalla pääset
hankkimalla seuraavan kirjan:
Ulmanen, Tenhunen, Ylänne: Biologia Geeni /
Sanoma Pro OY
BIS6
Selkärankaisten vertaileva anatomia ja fysiologia
Kurssi on soveltava. Edellytyksenä mielellään
BI4-kurssi tai vastaavat tiedot ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta.
Sisältö: Tutustutaan selkärankaisten rakenteeseen
preparoimalla kala, kana ja rotta sekä jokin suurikokoisempi nisäkäs, todennäköisesti supikoira tai
rusakko. Kurssi sisältää myös mikroskopointia.
Koska kurssi perustuu itse tehtäviin preparointeihin, on kurssilla jokseenkin ehdoton läsnäolopakko. Oppikirja: Kurssille ei ole oppikirjaa
BIS9
Neurobiologiaa
Neurobiologiaa (Ei tarjolla 14 – 15, mutta on suoritettavissa itsenäisesti verkkomateriaalin avulla)
Kurssi on soveltava.
Sisältö: Onko järkeä ilman tunnetta ja mihin
psykobiologisiin tapahtumiin muisti, tietoisuus
ja niiden häiriöt perustuvat? Millainen yhteys
geeneillä ja ympäristöllä on persoonallisuutemme
kehitykseen? Miten aivot käsittelevät ympäristöstä saamaansa tietoa? Tarjolla on vähemmän
aivotonta tiedettä ja filosofiaa sanamukaisesti
pääasioista. Oppikirja: Kurssille ei ole oppikirjaa.
BIS10
Biologian ja maantieteen abikurssi
Kurssi on soveltava.
Sisältö: Pakollisten ja syventävien biologian ja /
tai maantieteen kurssien kertaaminen. Kurssin
tavoitteena on antaa paremmat valmiudet ainereaalikokeen kirjoittamiseen biologiassa ja / tai
maantieteessä. Kurssilla käydään läpi tyypillisiä
YO-kysymyksiä, YO-tehtävien arviointikriteerejä
sekä opiskelutaitoja ja esseevastaamisen tekniikkaa. Oppikirja: Kurssilla käytetään kaikkien kurssien kirjoja
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
77
Fysiikka, FY
Pystyykö nopea fysiikan opettaja juoksemaan valoa nopeammin? Miksi kahvi jäähtyy kupissa?
Lukiossa on yksi pakollinen fysiikan kurssi, mutta mitä useamman syventävän ja soveltavan kurssin valitset, sitä paremmin saat lähtöpisteitä jatko-opintoihin pyrkiessäsi ja sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on menestyä fysiikan kokeessa ylioppilaskirjoituksissa. Syventävien kurssien tiedot ovat tarpeen, mikäli tavoitteenasi on esimerkiksi opinnot lääkäriksi tai teknillisen alan
opinnot. Lisäksi fysiikka on uskomattoman mielenkiintoista!
Kurssien suositeltava etenemisjärjestys:
1. vuosi
FY1
FY2
FY3
2. vuosi FY4
FY5
FY6
3. vuosi FY7
FY8
FYS9
Ylioppilaskirjoituksissa fysiikka kirjoitetaan 3. vuoden keväällä. Ylioppilaskirjoitustehtävät
tulevat pakollisesta ja syventävistä kursseista. Jos haluat poiketa suosituksista, tule keskustelemaan
opettajan kanssa.
HUOM. Matematiikan, fysiikan ja kemian opinnoissa välttämätön lähdeteos on ylioppilastutkinnossa hyväksytty taulukkokirja. Esimerkiksi MAOL-taulukot, matematiikka, fysiikka ja kemia.
Otava.
Voit käyttää myös oppikirjan sähköistä versiota, mikäli sellainen on saatavilla. Tarvitset myös
laitteen, jolla sähköistä materiaalia voi käyttää. Kiinnitä huomiota käyttölisenssin rajalliseen käyttöaikaan!
Laskin on myös oltava jokaisella oppitunnilla. Laskinta ei kannata hankkia ennen koulun
alkua, sillä olemme perinteisesti tehneet lukuvuoden alussa laskintilauksen koulun kautta, jolloin
ainakin graafisen laskimen hinta on edullisempi kuin suoraan kaupasta ostettuna.
Pakollinen kurssi
Syventävät kurssit
FY1
FY2
Fysiikka luonnontieteenä
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Tutustutaan aineen ja maailmankaikkeuden rakenteisiin liittyviin peruskäsitteisiin. Perehdytään luonnontieteiden tapaan hankkia uutta
tietoa kokeellisen tutkimuksen keinoin. Harjoitellaan mittausten tekemistä, tulosten tulkintaa
ja esittämistä sekä mittausvirheiden arvioimista.
Voiman ja liikkeen tutkiminen.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 1. Fysiikka luonnontieteenä. Uudistettu painos, 2009 tai uudempi. Sanoma Pro/Tammi.
Lämpö
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa heti kurssin
FY1 jälkeen.
Sisältö: Kurssilla perehdytään mekaaniseen ja
termodynaamiseen systeemiin. Mekaanisen
energian säilymislain, työn ja tehon sovelluksia.
Termodynaamisen systeemin kuvaamista tilanmuuttujien avulla. Termodynaamisen tilan muutokset ja termodynamiikan pääsäännöt.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 2, Lämpö. Uudistettu
painos, 2009 tai uudempi. Sanoma Pro/Tammi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
78
FY3
Aallot
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa heti FY1
kurssin jälkeen, mutta suositellaan suoritettavaksi
FY2-kurssin jälkeen. Sisältö: Miksi ambulanssin
ääni muuttuu, kun se kulkee meistä poispäin?
Mitä valo on? Värähtääkö? Kurssilla perehdytään
värähdys- ja aaltoliikkeen perusteisiin tutkimalla
mekaanista värähtelyä, ääntä ja sähkömagneettisia aaltoja.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 3, Aallot. Uudistettu
painos, 2009 tai uudempi. Sanoma Pro/Tammi.
Sähkömagnetismi
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Kurssin FY6 jälkeen.
Sisältö: Magneettiset perusilmiöt ja magneettikenttä. Varauksen liike ja aineen käyttäytyminen
magneettikentässä. Sähkömagneettinen induktio.
Sähköenergian tuottaminen ja siirtäminen. Värähtelypiirit ja antenni. Vaihtovirtapiirit.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 7, Sähkömagnetismi.
Uudistettu painos, 2011 tai uudempi. Sanoma
Pro/Tammi.
FY8
FY4
Liikkeen lait
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Kurssin FY2 jälkeen.
Sisältö: Liikkeen mallit, tasainen ja tasaisesti kiihtyvä liike, Newtonin lait, mekaanisen energian
säilyminen, törmäykset sekä liikemäärä ja impulssiperiaate, voimat ja voimakuviot, tasapaino.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 4, Liikkeen lait. Uudistettu painos, 2010 tai uudempi. Sanoma Pro/
Tammi.
FY5
Pyöriminen ja gravitaatio
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Kurssin FY4 jälkeen.
Sisältö: Kurssilla syvennetään osaamista mekaniikassa sekä statiikassa. Uutena asiana pyörimisliike, gravitaatio, vino heittoliike ja planeettojen sekä satelliittien liikkeen matemaattinen hallinta.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 5, Pyöriminen ja gravitaatio. Uudistettu painos, 2010 tai uudempi.
Sanoma Pro/Tammi.
FY6
FY7
Sähkö
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Kurssin FY4 jälkeen.
Sisältö: Kurssilla perehdytään sähköisiin perusilmiöihin, sähkövirtaan, sähkökenttään, komponentteihin ja kytkentöihin. Virtapiirissä kulkevien virtojen matemaattinen hallinta Kirchhoffin
lakien avulla. Potentiaali ja jännite.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 6, Sähkö. Uudistettu
painos, 2011. Sanoma Pro/Tammi.
Aine ja säteily
Kurssi on syventävä.
Suoritusjärjestys: Kurssille voi osallistua vaikka ei
olisi suorittanut kaikkia edellisiä kursseja. Kuitenkin suositellaan, että kurssit FY3 ja FY4 on
suoritettu.
Sisältö: Kurssilla perehdytään atomi- ja ydinfysiikan perusteisiin. Tutustutaan atomimalleihin ja
alkeishiukkasiin. Käsitellään radioaktiivisuutta.
Osa aiheista voidaan käsitellä tutkielmien avulla.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka 8, Aine ja energia. Uudistettu painos, 2011 tai uudempi. Sanoma Pro/
Tammi.
Soveltavat kurssit
FYS9
Fysiikan kertauskurssi
Kurssi on soveltava.
Suoritusjärjestys: Kurssi suoritetaan viimeisenä
opiskeluvuotena.
Sisältö: Kurssilla luodaan kokonaiskuva fysiikan
eri osa-alueista. Tavoitteena on parantaa jo hankittuja tietoja ja taitoja lukion fysiikan pakollisten
ja syventävien kurssien aihepiireistä. Kurssi
on tarpeellinen, mikäli osallistut fysiikan ylioppilaskirjoituksiin ja kurssi on hyödyllinen, mikäli
pääsykokeissa tarvitset fysiikan tietoja.
Kirja: Lehto ym. Fysiikka, Kertauskirja. Uudistettu painos, 2011 tai uudempi. Sanoma Pro/Tammi.
Erittäin suositeltavaa on hankkia myös Fysiikka,
Kertauskirjan tehtävien ratkaisut. Uudistettu painos, 2011 tai uudempi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
79
FYS10
Tähtitiede
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Kurssi on soveltava.
Suoritusjärjestys: Kurssin voi suorittaa milloin
tahansa.
Sisältö: Kurssilla saa nykyaikaisen kuvan asemastamme laajimmassa mahdollisessa ympäristössä,
minkä voimme havaita, alkaen kotoisasta tähtitaivaastamme, aurinkokunnan ja linnunradan kautta aina maailmankaikkeuden syntyhetkiin asti.
Perehdytään tärkeimpiin tähtitieteilijän työkaluihin ja havaintokohteisiin. Opetellaan etsimään
tähtitaivaan kohteita. Mahdollisesti vierailukäynti
Heurekan planetaariossa.
Kirja: Heikki Oja: Polaris, Koulun tähtitieto. URSA.
FYS13
Luonnontieteiden laboratoriokurssi
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Kurssi on soveltava.
Sisältö: Tutustutaan kokeellisesti fysiikan ilmiöihin ja harjoitellaan tutkimuksen tekoa sekä raportointia. Voidaan myös suorittaa yhteistyössä
kemian tai muiden luonnontieteiden kanssa.
FYS14
Hiukkasfysiikkaa
KKurssia järjestetään lukuvuonna 2014-15
Kurssi on soveltava.
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa FY1-kurssin
jälkeen, mutta ennen Cern-vierailua tulee suorittaa myös FY8-kurssi tai hankkia vastaavat tiedot.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan fysiikan huippututkimukseen. Opiskellaan perusasioita hiukkasfysiikasta ja verkostoidutaan yhteistyötahojen
kanssa. Kurssi huipentuu vierailuun Cernin hiukkaskiihdytinlaboratoriossa Sveitsissä. Vierailun
aikana päästään tutkimaan aineen olemusta ja
sen koossapitäviä voimia sekä maailmankaikkeuden syntyä ja alkuräjähdystä. Vierailu kestää noin
viikon ja leirikoulun kustannuksista vastaa opiskelija, ellei saada ulkopuolista rahoitusta.
MAOL:n kisoja
Neljän tieteen kisat järjestetään lukuvuonna 2014-2015 seuraavan aikataulun
mukaisesti:
Lukion matematiikka, avoin sarja sekä perus- ja välisarja
ti 11.11.2014
Lukion fysiikka, avoin sarja ja perussarja
ti 4.11.2014
Lukion kemia, avoin sarja ja perussarja to 6.11.2014
Lukion tietotekniikka ma-su 29.9.- 12.10.2014
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
80
Kemia , KE
Kemian opetuksen tarkoituksena on tukea oppilaan luonnontieteellisen ajattelun ja nykyaikaisen
maailmankuvan kehittymistä osana monipuolista yleissivistystä ja antaa pohjaa jatko-opinnoille.
Biologian, kemian, fysiikan ja terveystiedon opinnot tukevat toisiaan.
Lukuvuonna 2014-2015 tarjotaan kurssit KE1(ihmisen ja elinympäristön kemia), KE2 (kemian
mikromaailma), KE 3 (reaktiot ja energia), KE 4 (metallit ja materiaalit), KE 5 (reaktiot ja tasapaino) sekä KES6 (kertauskurssi) uuden opetussuunnitelman mukaan. Lisäksi tarjolla on myös
KES8 (kemian työkurssi). Mikäli oppikirjoista on saatavilla sähköinen versio, niin sen käyttö on
myös sallittua.
Kemia suositellaan kirjoitettavaksi 3. vuoden syksyn tai kevään ylioppilaskirjoituksissa.
Suoritusjärjestys kursseille:
1.vuositaso KE1
2.vuositaso KE2
3.vuositaso KE5
KE3
KES6
KE4
KES8
Suoritusjärjestyksestä poiketen voi kuitenkin myöhempiä kursseja käydä etukäteen, kuitenkin
niin että KE1 kurssi suoritettava ensimmäisenä. Esim. Kurssin KE3 voi suorittaa ennen KE2:a jne.
Suoritusjärjestys mainitaan vielä kurssikuvausten yhteydessä.
KE1
Ihmisen ja elinympäristön kemia
Pakollinen kurssi
• orgaanisia yhdisteryhmiä kuten hiilivetyjä, orgaanisia happiyhdisteitä ja typpiyhdisteitä sekä
niiden ominaisuuksia
• erilaiset seokset, ainemäärä, pitoisuus
Kirja: Lehtiniemi & Turpeenoja: Mooli 1 KE1 Ihmisen ja elinympäristön kemia (Otava) Huom!
Uusin painos 2010 tai myöhemmin ilmestynyt.
KE2
Kemian mikromaailma
Syventävä kurssi
• alkuaineiden ominaisuudet ja jaksollinen järjestelmä
• elektroniverhon rakenne ja atomiorbitaalit
• kemiallinen sidos
• isomeria
Suoritusjärjestys: KE1:n jälkeen.
Kirja: Lehtiniemi & Turpeenoja: Mooli 2 KE2 Kemian mikromaailma (Otava)
KE3
Reaktiot ja energia
Syventävä kurssi
• epäorgaanisia ja orgaanisia reaktiotyyppejä
• stoikiometrisiä laskuja
• reaktionopeus
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa KE1:n jälkeen, mutta suositellaan suoritettavaksi vasta
KE2:n jälkeen.
Kirja: Lehtiniemi & Turpeenoja: Mooli 3 KE3 Reaktiot ja energia (Otava)
KE4
Metallit ja materiaalit
Syventävä kurssi
• sähkökemiallinen jännitesarja, kemiallinen pari
ja elektrolyysi
• hapettumis-pelkistymisreaktiot
• metallit ja epämetallit
• bio- ja synteettiset polymeerit
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa KE1:n jälkeen, mutta suositellaan suoritettavaksi vasta
KE3:n jälkeen.
Kirja: Lehtiniemi & Turpeenoja: Mooli 4 KE4
Metallit ja materiaalit (Otava)
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
81
KE5
Reaktiot ja tasapaino
Syventävä kurssi
• reaktiot ja tasapaino
• happo-emästasapaino
• liukoisuus ja liukoisuustasapaino
Suoritusjärjestys: Voidaan suorittaa KE1:n jälkeen, mutta suositellaan suoritettavaksi vasta
KE4:n jälkeen.
Kirja: Lehtiniemi & Turpeenoja: Mooli 5 KE5 Reaktiot ja tasapaino (Otava)
KES6
Kemian kertauskurssi
Soveltava kurssi
• kerrataan kurssien 1-5 asioita yo-tehtävien pohjalta
• suoritusmerkintä edellyttää riittävää tuntityöskentelyä ja kotitehtävien suorittamista ja kurssikokeen hyväksyttävää suorittamista
Kirja: Abi kemia + ratkaisut (Otava)
KES9
Koulun ulkopuolinen työkurssi
Soveltava kurssi
Tämän kurssin voi suorittaa jossakin toisessa
lukiossa tai Helsingin Yliopiston kesäkurssilla.
Kurssin sisältö vaihtelee oppilaitoksen mukaan.
Kurssilla tehdään kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia
määrityksiä. Suoritusmerkintä.
KES10
Koulun ulkopuolinen soveltava kurssi
Kurssin aihe on vapaasti valittavissa ja kurssin
voi suorittaa toisessa lukiossa, työväenopistossa
tai yliopistolla. Kurssin suorittamisesta sovitaan
opettajan kanssa. Suoritusmerkintä.
Kemian opinnoissa välttämätön lähdeteos on
ylioppilastutkinnossa hyväksytty taulukkokirja.
Esimerkiksi MAOL-taulukot, matematiikka, fysiikka ja kemia. Otava.
Laskin on myös oltava jokaisella oppitunnilla.
KES7
Laskennallinen kemian kurssi
Soveltava kurssi
Ei järjestetä lukuvuonna 2014-2015.
• kemiallisia laskuja.
Suoritusmerkintä.
KES8 (entinen FKS1)
Fysiikan ja kemian työkurssi
Soveltava kurssi
suositellaan vasta 2.lukuvuoden opiskelijoille
• opetellaan laboratoriotyöskentelyä, johtopäätösten tekemistä havaintojen ja mittausten pohjalta.
• vierailukäyntejä. Suoritusmerkintä
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
82
Maantiede, GE
Maantieteessä tarkastellaan elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien alueellisten järjestelmien rakennetta ja toimintaa. Maantieteessä hyödynnetään ja tuotetaan karttoja, kirjallisia ja
digitaalisia medialähteitä sekä hyödynnetään monipuolisesti tietotekniikkaa. Maantieteen tutkimuskohteina yhdistyvät luonnontieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset aiheet.
Kurssien suoritusjärjestys ja yo-ohjeita
GE1-kurssi on suoritettava ensimmäisenä. Muut maantieteen kurssit voit opiskella vapaassa
järjestyksessä. Maantieteen ainereaalikoe suositellaan suoritettavaksi kolmannen lukuvuoden
syksyllä. Valmistautumisessa kannattaisi noudattaa seuraavaa aikataulua:
1.vuositaso 2.vuositaso 3.vuositaso GE1
GE2
GE3
GE4
BIS 10 (= abikurssi juuri ennen kirjoituksia)
Muistathan aloittaa syksyn kirjoituksiin valmistautumisesi itsenäisesti jo kesällä. Tätä varten kaikkien kurssien keskeisimmät oppitunnit ovat katsottavissasi videoluentoina koulumme oppimisalustalla Fronterissa. Muista myös Fronterissa olevat kirjalliset kurssimateriaalit sekä äänitiedostot.
GE1
Luonnonmaantiede
Kurssi on pakollinen. Suoritettava ennen muita
maantiedon kursseja.
Sisältö: Maantieteellinen maailmankuva. Maapallon syntyyn liittyvät tapahtumat. Maapallon planetaarisuudesta aiheutuvat ilmiöt. Ilmakehän
rakenne ja tapahtumat. Veden kiertokulku, sen
merkitys ja säätely. Ilmastot ja sääjärjestelmät.
Maapallon rakenne ja siinä ilmenevat ulkoisten ja
sisäisten tekijöiden aiheuttamat muutokset. Kasvillisuusalueet. Maapallon muutokset ja tuleva
kehitys.
Oppikirja: Jokaiselle maantieteen kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia
painoksia. Voimme valikoida niistä uuden
OPS:in kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit
siis täysin palkein hyödyntää vaikkapa vanhempien sisarustesi käytostä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan: Ervasti, Kytömäki, Paananen: Globus
/ Sininen planeetta ja yhteinen maailma / Sanoma Pro OY
GE2
Kulttuurimaantiede
Kurssi on pakollinen. GE1-kurssi on suoritettava
ennen tätä kurssia.
Sisältö: Kulttuurin käsite ja kulttuuripiirit. Maapallon väestönkehitys, siihen vaikuttavat tekijät ja
sen seuraukset. Väestön sijoittumisesta ja liikkumisesta aiheutuvat ongelmat ja niiden ratkaiseminen. Veden ja ravinnon riittävyys. Luontoon
pohjautuva taloudellinen toiminta. Ihmisen toimintojen alueellinen rakenne. Kehitysmaat ja kehitysyhteistyö. Ihmiskunnan tulevaisuuden näkymät.
Oppikirja: Sama kuin ykköskurssilla.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
GE3
83
GE4
Riskien maailma
Kurssi on syventävä. GE1-kurssi on suoritettava
ennen tata kurssia.
Sisältö: Globaalisten ympäristökysymysten maantiedettä: luonnonjärjestelmän tuottamat uhkat,
ihmiskunnan räjähdyspisteet, globaaliset ympäristöriskit. Maailman riskialueet. Maapallon tulevaisuus ja sen tutkiminen.
Oppikirja: Jokaiselle maantieteen kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia painoksia. Voimme valikoida niistä uuden
OPS:in kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit siis
täysin palkein hyödyntää vaikkapa vanhempien
sisarustesi käytöstä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan: Globus / Riskien maailma / Sanoma
Pro OY
Alueiden maantiede
Kurssi on syventävä. GE1-kurssi on suoritettava
ennen tätä kurssia.
Sisältö: Kurssilla tehdään vertaileva kirjallinen
aluetutkielma jostakin valtiosta. Valtiosta selvitetään elollisen, elottoman ja kulttuurisen ympäristön alueelliset ominaispiirteet.
Oppikirja: Jokaiselle maantieteen kurssille kelpaa
minkä tahansa kustantajan asianomaista kurssia
käsittelevä oppikirja, myös sähköiset versiot kelpaavat. Kirjoista voit käyttää myös varhaisempia painoksia. Voimme valikoida niistä uuden
OPS:in kurssisisältöjä vastaavat sivut. Voit siis
täysin palkein hyödyntää vaikkapa vanhempien
sisarustesi käytöstä poistuneet oppikirjat. Helpoimmalla kuitenkin pääset hankkimalla seuraavan kirjan: Globus / Alueiden maailma / Sanoma
Pro OY
GES6
Maantieteen abikurssi
Kurssi on soveltava. Katso tiedot BIS10-kurssin
kohdalta.
Niina Vertanen 13B
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
84
Matematiikka – pitkä oppimäärä, MAA
Pitkä matematiikka kannattaa valita, jos olet pärjännyt peruskoulun matematiikassa hyvin. Pitkän matematiikan opinnoissa opiskelijalla on tilaisuus omaksua matemaattisia käsitteitä ja menetelmiä sekä oppia ymmärtämään matemaattisen tiedon luonnetta. Opetus pyrkii myös antamaan
opiskelijalle selkeän käsityksen matematiikan merkityksestä yhteiskunnan kehityksessä sekä sen
soveltamismahdollisuuksista arkielämässä, tieteessä ja tekniikassa. Jatko-opintojen kannalta pitkä
matematiikka antaa erinomaiset valmiudet jatkaa luonnontieteellisiä opintoja. Pitkää matematiikkaa tarvitaan esimerkiksi lääkärin, arkkitehdin, insinöörin, kemistin, fyysikon, monien kaupallisten alojen, matemaattisten aineiden opettajan, ohjelmoijan jne. ammatissa.
Suoritusjärjestys
Kurssit suoritetaan yleensä numerojärjestyksessä. Kurssin MAA6 voi suorittaa numerojärjestyksestä poiketen. Ylioppilaskirjoituksissa pitkä matematiikka kirjoitetaan 3. vuoden keväällä. Ylioppilaskirjoitustehtävät tulevat pakollisista ja valtakunnallisista syventävistä kursseista. Tummennetut ovat pakollisia kursseja ja valtakunnallisia syventäviä kursseja ovat MAA11, MAA12 ja
MAA13. Lyhyen matematiikan kurssi eMAB7-kurssi (Talousmatematiikka) on hyödyllinen myös
pitkän matematiikan opiskelijoille, sillä mm. kauppakorkeakoulun pääsykoe perustuu tämän
kurssin tietoihin.
1.vuositaso
MAA1MAA2MAA3MAA4MAA11(MAAS14)
2.vuositaso
MAA5MAA6MAA7MAA8MAA12(MAAS15)
3.vuositaso
MAA9 MAA10 MAA13 MAAS16(MAAS17) Kurssien MAAS18 ja MAAS19 suoritusjärjestys on vapaa.
HUOM! Matematiikan, fysiikan ja kemian opinnoissa tarvitaan ylioppilastutkinnossa hyväksytty
taulukkokirja. Esimerkiksi MAOL-taulukot, matematiikka, fysiikka ja kemia. Otava.
Laskin on myös oltava jokaisella oppitunnilla. Pitkässä matematiikassa symbolisen tai ainakin
graafisen laskimen hankkiminen on suotavaa. Laskinta ei kannata hankkia ennen koulun alkua,
sillä olemme perinteisesti tehneet lukuvuoden alussa laskintilauksen koulun kautta, jolloin ainakin symbolisen ja graafisen laskimen hinta on edullisempi kuin suoraan kaupasta ostettuna.
Pitkän matematiikan vaihtaminen lyhyeen matematiikkaan:
Suositellaan, että pitkän matematiikan valinnut opiskelee kurssit MAA1-MAA3 ennen mahdollista vaihtoa lyhyeen matematiikkaan. Pitkän matematiikan suoritetut kurssit korvautuvat seuraavasti:
MAA1 -> MAB1
MAA2 -> soveltava kurssi
MAA3 -> MAB2
MAA3-kokeen sijaan opiskelija voi tehdä
MAB2-kokeen ja saada suoraan merkinnän
MAB2-kurssista.
MAA6 -> MAB5
MAA7 -> MAB4
MAA8 -> MAB3
Mikäli opiskelija on suorittanut MAA4-kurssin, niin suositellaan MAB3-kurssin suorittamista etälukiossa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
85
Pakolliset kurssit
MAA1
Funktiot ja yhtälöt
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Yhtälön ratkaiseminen, prosenttilaskenta,
verrannollisuus, neliöjuuren, potenssin ja murtopotenssin käsitteet ja laskusäännöt, funktiokäsite
potenssi- ja eksponenttifunktioiden muodossa,
potenssiyhtälöitä.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Funktiot ja yhtälöt, WSOY/Sanoma Pro (2004 tai uudempi).
MAA2
Polynomifunktiot
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Polynomien tulo ja binomikaavat, polynomifunktioiden käsittely, toisen asteen polynomiyhtälöiden ratkaiseminen, korkeamman
asteen polynomiyhtälöt, polynomien tekijöihin
jako, polynomiepäyhtälöt.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Polynomifunktiot, WSOY/Sanoma Pro (2004 tai uudempi).
MAA3
Geometria
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Kappaleiden tilaa sekä muotoa koskevaa havainnointia kaksi- että kolmiulotteisissa
tilanteissa, kuvioiden ja kappaleiden yhdenmuotoisuus, Pythagoraan lause, sekä suora- ja vinokulmaisen kolmion trigonometria, sini- ja kosinilause, ympyrän, sen osien ja siihen liittyvien
suorien geometria, kuvioihin ja kappaleisiin liittyvien pituuksien, kulmien, pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Geometria, WSOY/Sanoma Pro
(2004 tai uudempi).
MAA4
Analyyttinen geometria
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Analyyttisen geometrian yhteydet geometristen ja algebrallisten käsitteiden välille,
pistejoukon yhtälön käsite, tutkitaan yhtälöiden
avulla pisteitä, suoria, ympyröitä ja paraabeleja,
itseisarvoyhtälöt ja vastaavat epäyhtälöt, yhtälöryhmän ratkaiseminen, pisteen etäisyys suorasta,
myös mahdollisesti ellipsin ja hyperbelin yhtälöt.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Analyyttinen geometria, WWSOY/Sanoma Pro (2004 tai uudempi).
MAA5
Vektorit
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Vektorikäsite ja vektorilaskennan perusteet, kaksi- ja kolmiulotteisen koordinaatiston
pisteet, etäisyydet ja kulmat vektoreiden avulla,
vektoreiden skalaaritulo, suorat ja tasot avaruudessa.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä matematiikka – Vektorit, WSOY/Sanoma Pro
(2005 tai uudempi).
MAA6
Todennäköisyys ja tilastot
Kurssi on pakollinen.
Kurssin voi suorittaa numerojärjestyksestä poiketen.
Sisältö: Diskreettejä ja jatkuvia tilastollisia jakaumia, jakaumien tunnuslukujen määrittäminen, klassinen ja tilastollinen todennäköisyys,
kombinatoriset menetelmät, todennäköisyyden käsitteet ja laskusäännöt, diskreetin jakauman odotusarvo ja sen soveltaminen, normaalijakauma.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Todennäköisyys ja tilastot, WSOY/Sanoma Pro (2005 tai uudempi).
MAA7
Derivaatta
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Rationaalifunktion nollakohdat ja yksinkertaisten rationaaliepäyhtälöiden ratkaiseminen,
funktion raja-arvon, jatkuvuuden ja derivaatan
käsitteet, yksinkertaisten funktioiden derivaatat,
funktioiden tulon ja osamäärän derivoiminen,
polynomifunktion kulku derivaatan avulla ja ääriarvojen määrittäminen, rationaalifunktion suurimman ja pienimmän arvon löytäminen sovellusongelmien yhteydessä.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Derivaatta, WSOY/Sanoma Pro
(2006 tai uudempi).
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
86
Syventävät kurssit
MAA8
Juuri- ja logaritmifunktiot
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Juuri-, eksponentti- ja logaritmifunktioiden ominaisuudet, juurifunktiot ja –yhtälöt, eksponentti- funktiot ja –yhtälöt, logaritmifunktiot
ja -yhtälöt, yhdistetyn funktion derivaatta, käänteisfunktio, juuri-, eksponentti- ja logaritmifunktioiden derivaatat.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Juuri- ja logaritmifunktiot, WSOY/Sanoma Pro (2006 tai uudempi).
MAA9
Trigonometriset funktiot ja lukujonot
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Trigonometristen funktioiden tutkiminen
yksikköympyrän symmetrioiden avulla, trigonometristen yhtälöiden ratkaiseminen, trigonometristen funktioiden tutkiminen derivaatan avulla,
suunnattu kulma ja radiaani, lukujonon käsite, rekursiivinen lukujono, aritmeettinen jono ja
summa, geometrinen jono ja summa.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Trigonometriset funktiot ja lukujonot, WSOY/Sanoma Pro (2007 tai uudempi).
MAA10
Integraalilaskenta
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Integraalifunktion käsite, alkeisfunktioiden integraalifunktioiden laskeminen, määrätyn
integraalin käsite ja sen yhteys pinta-alaan, pintaaloja ja tilavuuksia määrätyn integraalin avulla,
tilavuuden laskeminen integraalin avulla, integraalilaskennan sovellukset.
Kirja: Kangasaho, Mäkinen, Oikkonen ym. Pitkä
matematiikka – Integraalilaskenta, WSOY/Sanoma Pro (2007 tai uudempi).
Syventävien kurssien opiskelu kannattaa. Jokaisesta syventävästä kurssista tulee yksi tehtävä ylioppilaskokeeseen.
MAA11
Lukuteoria ja logiikka
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Väitelauseiden formalisointi ja totuusarvot. Avoimet lauseet ja kvanttorit, matemaattinen
todistaminen, lukuteorian perusteet, alkuluvut,
jakoyhtälö, kongruenssi, Eukleideen algoritmi.
Kirja: Kangasaho ym.: Pitkä matematiikka – Lukuteoria ja logiikka, WSOY/Sanoma Pro (2008 tai
uudempi)
MAA12
Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä
Kurssi on syventävä.
Kurssilla tarvitaan kurssin MAA7 (Derivaatta)
tietoja.
Sisältö: Absoluuttinen ja suhteellinen virhe. Likiarvolaskujen tarkkuutta koskevat säännöt peruslaskutoimitusten tapauksessa. Iterointi. Yhtälöiden numeerinen ratkaiseminen. Polynomien
jaollisuus ja polynomien tekijöiden määrittäminen. Algoritminen ajattelu ja laskimen ohjelmointi. Funktion derivaatan ja integraalin numeerinen määritys.
Kirja: Kangasaho ym; Pitkä matematiikka – Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä, WSOY/Sanoma Pro (2006 tai uudempi)
MAA13
Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi
Kurssi on syventävä.
Kurssilla tarvitaan kurssien MAA6 (Todennäköisyys ja tilastot), MAA7 (Derivaatta) ja MAA10
(Integraalilaskenta) tietoja, mutta sen voi ottaa
samassa jaksossa MAA10:n kanssa.
Sisältö: Syvennetään differentiaali- ja integraalilaskennan teoreettisten perusteiden tuntemusta,
täydennetään integraalilaskennan taitoja ja sovelletaan niitä muun muassa jatkuvien todennäköisyysjakaumien tutkimiseen. Tutkitaan lukujonon
raja-arvoa, sarjoja ja niiden summia.
Kirja: Kangasaho, ym. : Pitkä matematiikka –
Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi,
WSOY/Sanoma Pro (2007 tai uudempi)
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
87
Soveltavat kurssit
Arvostelu: Suoritusmerkintä
MAAS17
MAAS14
Pitkän matematiikan 1. vuoden kertauskurssi
Kurssi on soveltava.
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Suoritusjärjestys: MAA4-kurssin jälkeen tai samaan aikaan.
Sisältö: Kurssilla kerrataan kurssien MAA1MAA4 keskeiset asiat.
Kirjat: Kurssien MAA1-4 kirjat
MAAS15
Pitkän matematiikan 2. vuoden kertauskurssi
Kurssi on soveltava.
Suoritusjärjestys: MAA8-kurssin jälkeen tai samaan aikaan.
Sisältö: Kurssilla kerrataan kurssien MAA1MAA8 keskeiset asiat.
Kirjat: Kurssien MAA1-8 kirjat
MAAS16
Pitkän matematiikan yo-valmennus
Kurssi on soveltava. Suoritusjärjestys: MAA10kurssin jälkeen.
Sisältö: Kurssilla kerrataan pitkän matematiikan
keskeiset sisällöt ja valmentaudutaan yo-kirjoituksiin. Keskeisenä sisältönä vanhat yo-tehtävät.
Kirja: Kontkanen ym. Pyramidi kertauskirja,
Tammi/Sanoma Pro (2007 tai uudempi) & Pyramidi kertauskirjan ratkaisut, Tammi/Sanoma Pro
Johdatus korkeakoulumatematiikkaan
Kurssi on soveltava.
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Suoritusjärjestys: Viimeisenä opiskeluvuotena.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan korkeakoulumatematiikan erityispiirteisiin niin yliopistoissa kuin
teknillisissä korkeakouluissakin. Kurssilla tutustutaan myös pääsykoetehtäviin.
MAAS18
Matematiikan helmiä kautta aikain
Kurssi on soveltava.
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Suoritusjärjestys: Milloin tahansa kurssin MAA3
jälkeen.
Sisältö: Kurssilla maistellaan matemaattisia makupaloja eri matematiikan osa-alueilta. Pääpaino
on geometrian klassisten ongelmien tarkastelussa
unohtamatta harppi ja viivoitin konstruktioita.
Kurssilla tutustutaan myös matematiikan historialliseen ja kulttuuriseen kehitykseen sekä matematiikan esiintymiseen ympärillämme.
MAAS19
Matematiikkaa tietokoneilla
Kurssi on soveltava.
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-15.
Suoritusjärjestys: Mielellään opintojen loppupuolella.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan tietokoneiden suomiin mahdollisuuksiin matematiikassa.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
88
Lyhyt matematiikka, MAB
Tavoitteena on, että opiskelija osaa käyttää matematiikkaa jokapäiväisen elämän, yhteiskunnallisen toiminnan apuvälineenä ja hankkii sellaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia, jotka antavat riittävän pohjan jatko-opinnoille sekä oppii käyttämään kuvioita, kaavioita ja malleja ajattelun apuna.
Jos suunnittelet kirjoittavasi matematiikan 3. vuoden syksyn yo-kirjoituksissa, etene
seuraavasti:
1. vuositaso (MABS9)
MAB1 MAB2 MAB3
2. vuositaso MAB4 MAB5 MAB6 MAB7
3. vuositaso MAB8 MABS10
Jos aiot kirjoittaa matematiikan 3. vuoden kevään yo-kirjoituksissa, niin etene seuraavasti:
1. vuositaso (MABS9)
MAB1 MAB2 MAB3
2. vuositaso MAB4 MAB5 MAB7
3. vuositaso MAB8 MAB6 MABS10 (MABS11)
Pitkän matematiikan kurssit korvaavat lyhyen matematiikan kursseja seuraavasti:
MAA1 ......... MAB1
MAA3 ......... MAB2
MAA6 ......... MAB5
MAA7 ......... MAB4
MAA8 ......... MAB3
Kurssikorvaavuuksista pitää aina keskustella opettajan kanssa, koska joitakin asioita voi jäädä
opiskelematta. Tarvittaessa joutuu täydentämään opintoja (esimerkiksi MAA1:ssä ei käsitellä
toisen asteen ratkaisukaavaa, vaikka se opitaan MAB1:ssä). Kurssit suoritetaan yleensä numerojärjestyksessä. Geometrian (MAB2) ja Tilastot ja todennäköisyys -kurssin (MAB5) voi ottaa missä
vaiheessa tahansa.
Ylioppilaskirjoituksiin tulee tehtäviä pakollisista (MAB1-MAB6) ja syventävistä kursseista
(MAB7 ja MAB8). Lisäksi yleensä jokainen lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoituksiin osallistuva suorittaa kertaavan kurssin MABS10.
HUOM! Matematiikan, fysiikan ja kemian opinnoissa tarvitaan ylioppilastutkinnossa hyväksytty taulukkokirja. Esimerkiksi MAOL-taulukot, matematiikka, fysiikka ja kemia. Otava.
Huom! SIGMA-sarjassa on myynnissä myös digikirjat, joissa hinta on hieman edullisempi
kuin tavallisen kirjan lisenssin pituuden ollessa 12 kk. Digikirjaa voi lukea vaikka tabletilla.
Jos haluaa pitää digikirjan hieman kauemmin (48 kk lisenssi) niin hinta on melkein sama kuin
tavallisella kirjalla ja se säilyy täten ylioppilaskirjoituksiin saakka, jos haluaa käyttää sitä vielä
kertaukseen.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
89
Pakolliset kurssit
MAB6
MAB1
Lausekkeet ja yhtälöt
Pakollinen kurssi
Polynomilaskentaa. Ensimmäisen ja toisen asteen
yhtälöt. Suoraan ja kääntäen verrannollisuus. Yhtälöiden graafinen ratkaiseminen.
Kirja: Hemmo ym.: Sigma 1, Lausekkeet ja yhtälöt. SanomaPro. Uudistettu laitos 2009
Matemaattisia malleja II
Pakollinen kurssi
Kahden muuttujan lineaariset yhtälöt. Tasoalue.
Lineaarisen yhtälöryhmän ratkaiseminen. Aritmeettinen, geometrinen ja rekursiivinen lukujono ja niiden matemaattinen mallinnus. Lukujonon summa.
Kirja: Hemmo ym. Sigma 6, Matemaattisia malleja II. SanomaPro, uudistettu painos 2014.
MAB2
Geometria
Pakollinen kurssi
Janan pituus. Suorakulmaisen kolmion trigonometria. Yhdenmuotoisuus. Pythagoraan lause.
Kuvioiden ja kappaleiden pinta-alan ja tilavuuden määrittäminen.
Kirja: Hemmo ym. Sigma 2, Geometria. SanomaPro. Uudistettu laitos, 2011
MAB3
Matemaattisia malleja I
Pakollinen kurssi
Lineaarinen ja eksponentiaalinen malli. Mallien
soveltaminen. Eksponenttiyhtälön ratkaiseminen.
Logaritmi.
Kirja: Hemmo ym. Sigma 3, Matemaattisia malleja I. SanomaPro. Uudistettu laitos, 2011.
MAB4
Matemaattinen analyysi
Pakollinen kurssi
Funktion kasvunopeus. Polynomifunktion derivaatta. Polynomifunktion merkin ja kulun tutkiminen. Graafisia ja numeerisia menetelmiä.
Kirja: Hemmo ym. Sigma 4, Matemaattinen analyysi. SanomaPro. Uudistettu laitos, 2012.
MAB5
Tilastot ja todennäköisyys
Pakollinen kurssi
Tilastomatematiikkaa. Todennäköisyyslaskennan
menetelmiä. Kombinatoriikkaa. Binomijakauma.
Normaalijakauma.
Kirja: Hemmo ym. Sigma 5, Tilastot ja todennäköisyys. SanomaPro, uudistettu painos 2013.
Syventävät kurssit
MAB7
Talousmatematiikkaa
Syventävä kurssi
Ympärillämme tapahtuu paljon asioita ja ilmiöitä,
jotka liittyvät sekä yksilön ja yrityksen, että valtion ja jopa koko maailman talouteen. Kurssilla
perehdytään esimerkiksi talletuksiin, lainoihin,
sijoittamiseen ja rahoitukseen sekä verotukseen ja
valuutan arvon muutoksiin.
Kirja: Hassinen, Taskinen. Sigma 7, Talousmatematiikka. SanomaPro. Uudistettu laitos, 2014.
MAB8
Matemaattisia malleja III
Syventävä kurssi
Trigonometriset funktiot, yksikköympyrä, radiaani. Trigonometristen yhtälöiden ratkaiseminen.
Trigonometristen funktioiden kuvaajat jaksollisten ilmiöiden mallintajina. Vektorin käsite ja vektoreiden peruslaskutoimitukset. Koordinaatiston
vektoreiden komponenttiesitys ja skalaaritulo.
Kaksi- ja kolmiulotteisen koordinaatiston pisteiden ja kulmien tutkiminen vektoreiden avulla
Kirja: Hassinen, Hemmo ym. Sigma 8, Matemaattisia malleja III. SanomaPro.
Jatkuu.....
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
90
Soveltavat kurssit
MABS9 (=MAAS20)
MABS11
MABS10
Kesäkurssi
Soveltava kurssi.
Kesällä suoritettu pitkän tai lyhyen matematiikan
kurssi, jolla ei ole korvattu jotakin muuta kurssia.
Lukiomatematiikan alkuaskel
Koulukohtainen soveltava kurssi pitkän ja lyhyen
matematiikan opiskelijoille 1. lukiovuonna.
Kurssi toimii niveltävänä kurssina yläasteen ja
lukion matematiikan välillä. Polynomi- ja potenssilaskentaa, prosenttilaskuja, geometriaa.
Suoritusmerkintä.
Kertauskurssi
Soveltava kurssi
Kerrataan kurssien pakollisten ja syventävien
kurssien asioita ja lasketaan yo-tehtäviä. Kurssin
suorittaminen hyväksytysti edellyttää preliminäärikokeen suorittamista ja kurssin alussa sovittujen
tehtävien tekemistä. Suoritusmerkintä.
Kirja: Hassinen, Hemmo, Taskinen, Ekonen :
Sigma Σ, Kertauskirja, SanomaPro.
Geometria II
Soveltava kurssi. Ei järjestetä lukuvuonna 201415.Syvennetään aikaisempien kurssien käsitteitä.
MABS12
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
91
Tietotekniikka (AT)
Tietotekniikkaa Sotungin lukiossa opettaa Miika Karpin. Koulun it-tukihenkilöt ovat Ari Immonen ja Ivan Zaikin, joihin voit olla yhteydessä tietoteknisten välineiden ja käyttäjätunnuksiin liittyvien ongelmien kanssa.
Tietotekniikka on yksi Sotungin lukion kolmesta kärkihankkeesta. Tietokoneet ovat tällä hetkellä koulun koneissa Windows 7 käyttöjärjestelmässä. Office-ohjelmissa ovat 2010 versiot.
Tietotekniikan kurssit Sotungin lukiossa tarjoavat jokaiselle jotakin. Aloittelijat tai taidoistaan
epävarmat voivat aloittaa tietokoneen @-ajokorttikurssilla ATS1. Ohjelmoinnin saloihin voi
tutustua puolestaan ATS2 kurssilla. Tänä lukuvuonna aiheena Java-ohjelmointi. Digitaalista kuvankäsittelyä, videoeditointia ja julkaisuohjelmien käyttöä harjoitellaan ATS3 kurssilla ja kotisivun tekemistä kurssilla ATS4 sekä verkkotekniikoita kuten PHP, CSS kurssilla ATS5. Koulun oppilaat voivat lainata koulutöitään varten digitaalista kameraa ja videokameraa.
Vahvista työelämä- ja opiskelutaitojasi ja suorita @-kortti tai tietokoneen käyttäjän A-kortti!
Sotungin päivä- ja etälukiossa on mahdollisuus suorittaa Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen, eli TIEKE:n atk-korttitutkinto. TIEKE:n tutkintotodistus on osoitus tieto- ja viestintäteknisistä osaamisesta. Tutkinnot ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä, tunnettuja ja tunnustettuja ja
suorituksen voi lisätä myös CV:een hakiessa vaikkapa kesätöitä.
Jokaisen opiskelijan on tärkeää suorittaa ainakin @-kortti, sillä lukio-opintojen aikana joudut
jatkuvasti työskentelemään tietokoneilla. @-kortin suorittamisesta saat yhden soveltavan kurssin.
Tutkinnot suoritetaan ohjelmistoriippumattomasti moduulikohtaisina näyttökokeina. @-kortissa niitä on neljä kappaletta ja A-kortissa seitsemän, johon voi jo sisältyä @-kortin neljä moduulia.
Näyttökokeen suorittamista tukevaa koulutusta saat opinto-ohjauksen ensimmäisen kurssin
aikana sekä työpajoissa lukuvuoden aikana joka torstai klo 15-16 atk-luokassa.
Näyttökokeet järjestetään koeviikon viimeisen kokeen jälkeen klo 12.30 – 13.15 ja
13.30 – 14.15 lukion atk-luokassa.
Voit tutustua etukäteen ajokorttikurssien vaatimuksiin ja sisältöihin osoitteessa:
http://www.tieke.fi/display/Akortti/at-kortti
@-kortin tai A-kortin todistusmaksu on 10 euroa.
Soveltavat kurssit
ATS1
Tietokoneen ajokorttikurssi 1 (@-ajokortti)
Kurssi järjestetään 2. jaksossa Kurssin tarkoituksena on suorittaa ns. kansalaisen @-kortti. Tämä
käsittää 4 moduulia: Laitteisto ja tiedon hallinta,
Internet ja sähköposti pakollisina sekä kaksi vapaasti valittavissa kuudesta jäljellä olevasta moduulista kaksi: Tekstinkäsittely, Taulukkolaskenta, Tietokannat, Kuvankäsittely, Esitysgrafiikka ja
Verkkotyöskentely.
Kurssi suoritetaan osallistumilla tunneille ja tekemällä moduuleihin liittyviä harjoituksia. Kurssikirjan hankkiminen ei ole pakollista, mutta jos
haluaa niin käytämme kirjaa: Tietotekniikan käyttötaito I Office 2010-ohjelmille -
Lammi, Mäkelä, Docendo/WsoyPro/SanomaPro.
Näyttökokeita suoritetaan tietyin aikavälein keskellä kurssia ja jos näyttökokeita pitää uusia niin
se tapahtuu koeviikolla. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä ja lisäksi saa mahdollisesti opintokirjan/todistuksen suoritetusta kortista/moduuleista.
ATS1-kurssin ja @-ajokortin voi suorittaa myös
hajautetusti jaksoissa 3 ja 5 tuntikoodilla 8. Kurssimerkinnän saa, jos lukuvuoden aikana suorittaa
koeviikoilla @-ajokortin moduulikokeet. Lisätietoja tästä suoritustavasta saa Ivan Zaikinilta ja Ari
Immoselta.
.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
92
ATS2
Ohjelmointi
Kurssin voi suorittaa etälukiossa jaksosta riippumattomasti. Kurssi ATS1:n suoritus ei ole etukäteen välttämätön, kunhan hallitsee tietokoneen
peruskäytön. Sisältö: Tutustutaan yleisesti ohjelmoinnin käsitteisiin ja rakenteisiin. Opitaan ohjelmoimaan jollain ohjelmointikielellä (Javalla).
Arvostelu: Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää aktiivista työskentelyä kurssiin kuuluvissa oppilastöissä.
Oppikirja ei ole välttämätön, mutta jos Java-ohjelmointi kiinnostaa niin suosittelen: OtaData,
A. Wikla: Ohjelmoinnin perusteet Java-kielellä,
2001 tai uudempi painos.
ATS3
Multimedian työvälineet 1
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-2015
Kurssin ATS1 suoritus ei ole etukäteen välttämätön, kunhan hallitsee tietokoneen peruskäytön.
Sisältö: Kurssin aikana syvennetään tietoja viestintätekniikan osaamista. Harjoitellaan multimedian tuottamista kuten videoeditointia,
Flash-animointia ja kuvankäsittelyä. Arvostelu:
Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää säännöllistä läsnäoloa ja aktiivista työskentelyä kurssiin
kuuluvissa oppilastöissä.
ATS4
Kotisivu internetiin
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-2015
Kurssilla perehdytään HTML-sivunkuvauskieleen
ja laaditaan sivusto internetiin. Harjoituksissa perehdytään sivueditorin, selaimen ja kuvankäsittelyohjelman käyttöön sekä tiedostojen siirtoon internetpalvelimelle. Kurssin tavoitteena on oppia
laatimaan laadukkaita sivustoja. Laadukkuuden
kriteereinä käytetään sivun graafista ulkoasua,
informaatiosisältöä ja helppokäyttöisyyttä.
Arvostelu: Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää aktiivista työskentelyä kurssiin kuuluvissa
oppilastöissä.
ATS5
Verkkotekniikoita
Kurssia ei järjestetä lukuvuonna 2014-2015.Kurssilla perehdytään dynaamisten ja interaktiivisten
verkkosivujen toteutustekniikoihin. Kurssilla
perehdytään mm. HTML (mm. lomakkeet, kehykset, interaktiivinen kuva), CSS, JavaScript,
PHP ja MySQL tekniikoihin. Esitietoina edellyte-
tään perustiedot Html-sivunkuvauskielestä
kotisivukurssin ATS4 laajuudessa tai vastaavin
tiedoin. Arvostelu: Suoritusmerkinnän saaminen
edellyttää aktiivista työskentelyä kurssiin kuuluvissa oppilastöissä.
ATS6
Multimedian työvälineet 2
Kurssi koostuu koko lukuvuoden aikana suoritettavista tehtävistä. Tehtäviin voi kuulua: Koulun
tilaisuuksien ja tapahtumien kuvaaminen (video-,
digitaali- ja tavallisella kameralla). Näiden kuvien
käsitteleminen ja arkistointi. Kuvamateriaalin
tuottaminen koulun kotisivuille. Koulun Solukkolehden verkkoversion toimittaminen.
Arvostelu: Suoritusmerkinnän saaminen edellyttää lukuvuoden aikana edellä mainittujen tehtävien suorittamista.
ATS7
Tietokoneen ajokorttikurssi 2 (A-ajokortti)
Kurssin voi suorittaa lukuvuonna 2014-2015 etälukion puolella. Kurssin tarkoituksena on suorittaa tietokoneen A-ajokortti: 7 moduulia, joista 4
on suoritettu ATS1 kurssilla. Kurssi suoritetaan
osallistumalla tunneille ja tekemällä moduuleihin
liittyviä harjoituksia. Oppikirjan hankkiminen ei
ole pakollista, mutta jos haluaa niin käytämme samaa oppikirjaa kun ATS1-kurssilla. Näyttökokeet
suoritetaan tietyin väliajoin
keskellä kurssia ja jos näyttökokeita pitää uusia
niin se tapahtuu koeviikolla. Kurssi suositellaan
suoritettavaksi ATS1 jälkeen. Kurssi arvioidaan
suoritusmerkinnällä ja lisäksi annetaan todistus/
opintokirja, kun vaadittavat näyttökokeet ovat
suoritetut. Oppikirja: Lammi - Mäkelä Tietokoneen käyttötaito I Office /2010 Docendo/WSOYpro/Sanomapro
ATS8
Kouluta ja kouluttaudu nettivelhoksi
Kurssin toteutuminen riippuu ulkopuolisesta rahoituksesta. Järjestetään mahdollisesti 5. jaksossa.
Ilmoitetaan myöhemmin lukuvuoden aikana
toteutumisesta. Kurssilla tutustutaan web 2.0
sovelluksiin kuten blogeihin, wikeihin, rss, flickr,
screencast yms. Kurssin aikana toteutetaan myös
mahdollisesti
koulutustuokioita tuleville lukion ensiluokkalaisille mm. aiheista koneiden levyasemat, word, powerpoint, openofficen perustiedot, Fronter ja web
2.0 uudet tuulet opiskeluun..
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
93
Yksilö ja yhteisö
Jyrki Puikko, Matti Jussila, Markus
Masalin, Teija Haana, Kirsi Kukkola
Elämänkatsomustieto, ET
Elämänkatsomustiedossa tutkitaan oman
maailmankatsomuksen rakennuspalikkoja.
Monet näistä ovat ikuisuuskysymyksiä, joihin lopullista vastausta ei vielä ole löydetty.
Millainen ihminen on? Mihin tieto perustuu? Mikä on oikea ja väärä?
Pakolliset ET:n kurssit ovat tarjolla vuorovuosittain: ET1 ja ET3 ovat samana vuonna sekä ET2 seuraavana. Jos et saa valittua
kurssia, tule sopimaan sen tenttimisestä tai
suorittamisesta etälukion puolella.
Pakolliset kurssit
ET1
Hyvä elämä
Sisältö: Kurssilla pohditaan, mitä on hyvä elämä,
millaisista aineksista identiteetti ja yksilöllinen
elämä koostuvat ja millaiset mahdollisuudet ihmisillä on tavoitella hyvää elämää.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Dialogi hyvästä elämästä, Tammi
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
94
ET2
Maailmankuva
Sisältö: Kurssilla pohditaan maailmankuvan
muodostumista ja maailmankuvien eroja. Kurssilla perehdytään maailman käsitteellistämisen
tapoihin sekä tiedon ja eri yhteisöllisten instituutioiden merkitykseen siinä.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Dialogi tiedosta ja maailmankuvasta, Tammi.
ET 3
Yksilö ja yhteisö
Sisältö: Kurssilla pohditaan yksilöä, yhteisöllisyyttä, yhteiskuntaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Kurssilla perehdytään oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja demokratian
toteutumiseen.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Dialogi yksilöstä ja yhteisöstä, Tammi.
Syventävät kurssit
ET 4
Kulttuuriperintö ja identiteetti
Sisältö: Kurssilla pohditaan kulttuuriperintöä
hyvän elämän lähtökohtana ja hyvän elämän
mittana sekä toisaalta jatkuvasti kehittyvänä ja
muuttuvana ilmiönä. Kurssilla perehdytään sekä
maailman että suomalaisen nyky-yhteiskunnan
monikulttuurisuuteen. Kurssi voidaan suorittaa
myös Sotungin etälukiossa.
ET 5
Maailman selittäminen katsomusperinteissä
Sisältö: Kurssilla pohditaan erilaisia tapoja selittää
maailmaa myyttisissä, uskonnollisissa ja katsomuksellisissa perinteissä. Kurssilla perehdytään
erilaisten katsomusten syntyyn, historiaan ja tutkimukseen. Kurssi voidaan suorittaa myös Sotungin etälukiossa.
Soveltava kurssi
ET 6
Projektikurssi ja ylioppilaskirjoitusten
valmennus
Kurssilla tehdään projektityö opiskelijaa kiinnostavasta aiheesta ja valmistaudutaan ylioppilaskirjoitusten elämänkatsomustiedon kysymyksiin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
95
Filosofia, FI
Filosofia haastaa opiskelijaa ajattelemaan. Filosofiassa kyseenalaistetaan monia asioita, jotka
tuntuvat arkisesti itsestään selviltä. Filosofia tarjoaa opiskelijalle uudenlaisia näkökulmia elämän
eri ilmiöihin. Filosofia on hyödyllinen ajattelun työväline myös muihin oppiaineisiin. Suosituksena on, että opiskelija suorittaa pakollisen kurssin (FI1) ensimmäisen lukuvuoden aikana.
Syventäviä kursseja voi suorittaa vapaassa järjestyksessä ja ovat suositelvia kaikille opiskelijoille,
vaikkei filosofiaa kirjoitakaan.
Pakollinen kurssi
FI 1
Johdatus filosofiseen ajatteluun
Kurssi antaa yleiskuvan filosofisesta ajattelutavasta ja filosofian keskeisistä kysymyksistä. Filosofian opiskelussa perehdytään argumentointiin
kyseenalaistamiseen ja asioiden selittämiseen.
Kurssilla pohdiskellaan muun muassa seuraavia
aihepiirejä: olemassaoloa, tietoa, yhteiskuntaa ja
hyvää elämää. Näihin etsitään filosofien ja teorioiden avulla erilaisia vastausvaihtoehtoja.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat esseetehtävät, ryhmätyöt, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kurssikirja: Filosofian haasteet, uudistettu painos
(Atena: Keinänen, Vaden)
FI 3
Syventävät kurssit
FI 4
FI 2
Filosofinen etiikka
Kurssilla tarkastellaan etiikan kysymyksiä: Millaista on hyvä elämä? Millainen on
hyvä ihminen? Mihin arvot perustuvat? Näitä kysymyksiä pohditaan yhdessä ja niiden kautta
tutustutaan erilaisiin filosofien esittämiin teorioihin. Kurssi on suositeltava myös uskonnon ja elämänkatsomustiedon kirjoittajille.
Arviointi Kurssin arvosanaan vaikuttavat esseetehtävät, ryhmätyöt, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kurssikirja: Etiikan haasteet (Atena:
Keinänen,Vaden, Enwald)
Tiedon ja todellisuuden filosofia
Kurssilla syvennytään ihmismielen mysteereihin.
Olenko vapaa vai ulkopuolisten voimien vietävänä? Onko minulla sielua vai olenko hiukkasten
muodostama kokonaisuus? Mihin kieli ja kommunikaatio perustuvat? Mitä voisin pitää luotettavana tietona? Kurssilla tutustutaan myös tieteeseen.
Kurssin teemat sopivat hyvin myös psykologian
kirjoittajille.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat esseetehtävät, ryhmätyöt, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kurssikirja: Tietämisen haasteet (Atena: Keinänen, Vaden)
Yhteiskuntafilosofia
Kurssilla tutkitaan yksilön ja valtion välistä suhdetta. Kurssilla perehdytään mm. seuraaviin teemoihin: valta, oikeudenmukaisuus, ihanteellinen
valtio.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, ryhmätyöt tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kurssikirja: Yhteisöllisyyden haasteet (Atena:
Keinänen, Vaden)
Soveltava kurssi
FIS 6
Kurssilla syvennetään aiemmin opittua ja harjoitellaan reaalikokeeseen vastaamista. Kurssin aikana perehdytään esseen kirjoittamiseen ja arviointikriteereihin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
96
Historia, HI
Oppiaineena historia tukee sinua maailmankuvasi rakentamisessa ja auttaa löytämään itsellesi
juuret tässä maailmassa. Opit myös analysoimaan ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä kriittisesti. Suositeltava kurssien suorittamisjärjestys: Historiassa ei ole pakollista etenemisjärjestystä,
mutta HI1 ja HI2 kursseja suositellaan suoritettavaksi opintojen alkuvaiheessa. Mikäli suunnittelet kirjoittavasi historian yo-kokeessa, sinun kannattaa lukea syventävät kurssit, tosin tämä ei ole
pakollista. Toinen syventävä kurssi (Hi5 tai Hi6) jo 2. opiskeluvuonna. Syventävistä kursseista järjestetään yleensä vain yksi opetusryhmä vuodessa. Abien valmennuskurssi His11 soveltuu sekä
historian, että yhteiskuntaopin kirjoittajille, ja se toteutetaan yleensä 1. ja 3. jaksossa.
Pakolliset kurssit
HI1
Ihminen, ympäristö ja kulttuuri
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssi tarkastelee väestön, talouden ja
elinympäristömme kehitystä ihmiskunnan varhaisvaiheista alkaen aina nykyaikaan asti. Pääpaino on maailmanhistorian alueella, jota voidaan
täydentää soveltuvilta osin Suomen historian ilmiöillä. Historian tutkimisen näkökulmina ovat
ihmisen suhde luontoon, taloudellinen toiminta
ja teknologia. Tämän lisäksi tarkastellaan tauteja
sekä muita ihmisen elinolosuhteisiin vaikuttavia
tekijöitä sekä väestön kehitystä. Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttaa tuntiaktiivisuus, kirjalliset työt sekä koenumero.
Oppikirja: Forum I Ihminen, ympäristö ja kulttuuri. OTAVA. tai Corpus I. Ihminen, ymparisto
ja kulttuuri, Tammi
HI2
Eurooppalainen ihminen
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssi tarkastelee Euroopan kulttuurihistoriaa Antiikin maailmasta aina nykyaikaan asti.
Tarkastelunäkökulmina historiaa ovat taiteiden,
tieteen sekä yhteiskunnallisten aatteiden kehitys.
Kurssilla sivutaan myös ihmiskäsityksen, uskonnollisten käsitysten sekä tiedonkäsityksen kysymyksiä.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttaa tuntiaktiivisuus, kirjalliset työt sekä koenumero.
Oppikirja: Forum II. Eurooppalainen ihminen.
OTAVA. tai Corpus II. Eurooppalainen ihminen,
Tammi
HI3
Kansainväliset suhteet
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssi on kansainvälisen politiikan analyysikurssi, jossa maailmanpoliittisia tapahtumia
tarkastellaan 1800-luvun puolivälistä nykyaikaan
asti. Pääpaino on 1900-luvun tapahtumilla. Kurssin keskeisiä tarkastelukulmia ovat konfliktit sekä
niiden ideologiset ja taloudelliset taustat sekä
kansainväliset sopimukset, nationalismi, demokratian ja totalitarismin vastakkainasettelu sekä
kolonialismin synty ja purkautuminen.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, kirjalliset työt sekä koenumero.
Oppikirja: Forum III Kansainväliset suhteet.
OTAVA. tai Corpus III. Kansainväliset suhteet,
Tammi
HI4
Suomen historian käännekohtia
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssilla käydään läpi keskeisiä Suomen
historian tapahtumia ja murroskausia autonomian alusta 1809 aina nykyaikaan asti. Keskeisiä
tarkastelukulmia ovat demokratian kehitys,
yhteiskuntaryhmien välinen konflikti, Suomen
ulkopoliittinen asema sekä kulttuurin ja talouden
kehitys. Kurssilla pyritään myös analysoimaan
suomalaisen historiankirjoituksen kehittämiä tulkintoja maamme eri tapahtumista.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, kirjalliset työt sekä koenumero.
Oppikirja: Forum IV SUomen historian käännekohtia. OTAVA. tai Corpus IV. Suomen historian
käännekohtia, Tammi
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
97
Syventävät kurssit
Soveltavat kurssit
HI5
HIS11
Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian
aikaan
Kurssi on syventävä, arviointi.
Sisältö: Kurssilla tutkitaan Suomen historiaa esihistorialliselta ajalta Ruotsin vallan ajan loppuun
saakka. Keskeisenä aihealueena on pitkä yhteinen
historia Ruotsin kanssa, kunkin ajan merkkihenkilöt ja suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan
perustan syntyminen. Kurssin aikana voidaan syventyä johonkin teemaan tutkielman avulla.
Arviointi: Tuntiaktiivisuus, koenumero sekä
mahdollinen tutkielma.
Oppikirja: Forum. Suomi esihistoriasta autonomiaan, Otava.
Historian ja yhteiskuntaopin abikertaus
Kurssi järjestetään samassa jaksossa kuin yhteiskuntaopin abivalmennus. Kurssilla tarjotaan 1.
jaksossa pääsääntöisesti tukiopetusta ja 3. jaksossa 12 tuntia opetusta. Materiaalina on historian
ja yhteiskuntaopin opettajien liiton kustantama
abivihko, hinta 6€. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä. Kurssisuoritus edellyttää aktiivista
läsnäoloa, harjoitustehtävien tekemistä ja preliminäärikokeen tekemistä.
HI6
Kulttuurien kohtaaminen
Kurssi on syventävä ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan eri maailmankulttuureihin historiallisesta perspektiivistä kasin.
Painopiste on Kiinan ja islamin kulttuuripiireissä.
Muita mahdollisia aiheita ovat mahdollisuuksien
mukaan Afrikan ja Japanin kulttuuri. Teemoina
ovat vieraiden kulttuurien vaiheet ja kehitys,
kulttuurien ja kulttuurivaihdon merkitys maailmanhistorian eri kehitysvaiheissa sekä vieraan
kulttuurin ymmärtämisen haaste. Kurssilla pyritään tekemään vierailuja kulttuurien kannalta
mielenkiintoisiin kohteisiin pääkaupunkiseudulla. Vieraaseen kulttuuriin voidaan perehtyä myös
tutkielman avulla.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttaa tuntiaktiivisuus, mahdollinen tutkielma ja koenumero.
Oppikirja: Forum VI. Kulttuurien kohtaaminen.
OTAVA, tai Maailmankulttuurien aikakirja, Edita
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
98
Psykologia, PS
Psykologiassa tutustutaan monipuolisesti erilaisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat ihmisen toimintaan. Kursseilla etsitään vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Miten voin tehostaa
oppimistani? Miten minä olen kehittynyt pienestä sikiöstä ainutlaatuiseksi persoonaksi. Miksi
unohdan? Miksi pelkään? Miten voin ylläpitää mielenterveyttäni? Miten muut ihmiset vaikuttavat
minuun?
1.vuosi PS1 PS2
2.vuosi PS3 PS6 PSS4
3.vuosi PS5 PSS10
Suoritusjärjestys pakollisten ja syventävien kurssien osalta. PS2 ja PS3 kurssit voi suorittaa myös
vuotta myöhemmin. PS5 kurssia ei suositella toiselle opiskeluvuodelle, paitsi jos aikoo kirjoittaa
kolmannen vuoden syksyllä. Soveltavat kurssit voi suorittaa milloin tahansa pakollisen kurssin
jälkeen. Abikurssi suoritetaan 3. vuotena.
Pakollinen kurssi
PS1
Psyykkinen toiminta, oppiminen ja
vuorovaikutus
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Kurssilla opiskelijat perehtyvät ihmisen
toimintaan erilaisten psykologisten näkökulmien
avulla. Kurssin kantavina teemoina ovat oppiminen ja psykologinen tutkimus. Kurssilla etsitään
vastausta psykologian avulla koko lukio-opiskelua koskettavaan kysymykseen: ”Miten oppisin
paremmin?” Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät. Kirja: Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen:
Psykologia! (1. kurssi), SanomaPro.
Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssilla tutustaan kognitiivisen psykologiaan, eli tutkitaan ihmisen tietoisuuden ja tiedonkäsittelyn lainalaisuuksia. Keskeisiä teemoja
ovat havaitseminen, tarkkaavaisuus, muisti ja oppiminen. Tutuiksi tulevat myös hermoston rakenne, hermosolun ja hermoverkon toiminta sekä
niiden yhteys psyykkisiin toimintoihin.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen: Psykologia! 3, SanomaPro.
PS4
Syventävät kurssit
PS2
PS3
Ihmisen psyykkinen kehitys
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan kehityspsykologiaan ja tarkastellaan ihmisen elämänkaaren aikana
tapahtuvaa kehitystä. Tavoitteena on auttaa ymmärtämään omaa ja toisten elämää sekä tunnistamaan kriisikausia kehityksen edellytyksenä.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen: Psykologia! 2, SanomaPro.
Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssilla perehdytään erilaisiin tunteisiin
ja motiiveihin ihmisen toimintaa säätelevinä tekijöinä. Lisäksi tutustutaan korkeatasoiseen kognitiiviseen toimintaan, kuten ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja päätöksentekoon.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen: Psykologia! 4, SanomaPro.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
99
PS5
Persoonallisuus ja mielenterveys
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssilla perehdytään erilaisiin tapoihin
selittää ja tutkia ihmisen persoonallisuutta. Kurssilla tutkitaan myös psyykkistä hyvinvointia, sen
häiriötekijöitä sekä hoitomuotoja.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat kurssikoe, tuntityöskentely ja kotitehtävät.
Kirja: Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen: Psykologia! 5, SanomaPro.
Soveltavat kurssit
PSS6
PSS8
PSS7
PSS9
Sosiaalipsykologia
Kurssi on soveltava.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan sosiaalipsykologian
tutkimuskohteisiin ja sovellutuksiin. Perehdytään
teoriassa ja käytännön harjoitusten kautta ryhmän toimintaan ja sen havainnointiin.
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä.
Kirja: Hankonen, Ahokas, Ferchen: Sosiaalipsykologia:, SanomaPro.
Tutki ja kokeile –kurssi
Kurssi on soveltava.
Kurssilla perehdytään psykologisen tutkimuksen
lähtökohtiin ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin.
Kurssilla tutustutaan psykologisiin kokeisiin ja
tutkimuksiin, sekä tehdään omia tutkimuksia.
Kurssi tukee erinomaisesti psykologian ainereaaliin valmistautumista.
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä.
Stressin hallinta
Kurssi on soveltava.
Koeviikot, kirjoitukset ja muut tehtävät kuormittavat lukiolaisen elämää. Kurssilla tarkastellaan
stressiä ilmiönä. Kurssilla harjoitellaan erilaisia
rentoutumismenetelmiä ja muita tapoja stressin hallitsemiseksi ja keventämiseksi Kurssilla ei
unohdeta naurun ja hyvän olon merkitystä...
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä.
Urheilupsykologia
Kurssi on soveltava.
Miten oma asenne vaikuttaa urheilusuoritukseen? Mikä on voittajan strategia? Kurssilla tutustutaan erilaisiin psykologisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat urheilusuoritusten ja harjoittelun
taustalla. Kurssi sopii muillekin kuin urheilijoille
ja se on suunnattu opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet psykologian ensimmäisen kurssin.
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä.
PSS10
Psykologian abikurssi
Kurssi on soveltava.
Kurssilla syvennetään aiemmin opittua ja harjoitellaan reaalikokeeseen vastaamista. Tutustutaan
esseevastausten analysointiin ja arviointikriteereihin.
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
100
Uskonto, UE
Ihminen on homo religiosus, on vaikea löytää kulttuuria ilman uskonnollisuutta. Uskonnon kursseilla uskontoja tarkastellaan tieteellisestä näkökulmasta, tutkitaan niiden vaikutusta sekä yksilön
että yhteisön elämässä. Maailmalla pärjää paremmin, kun on tietoa ja ymmärrystä uskonnoista
sekä niiden tavoista. Myös omaa uskontoa ja sen taustaa on hyvä tuntea, jotta voi ymmärtää muita. Vahva katsomuksellinen yleissivistys antaa hyviä välineitä monikulttuuristuvassa maailmassa
toimimiseen!
Ohessa ehdotus suoritusjärjestyksestä. Ensimmäinen kurssi olisi suositeltavaa käydä ennen
muita uskonnon kursseja ensimmäisenä lukuvuotena. UE5 ja UES6 ovat tarjolla vuorovuosittain.
1.vuositaso 2.vuositaso 3.vuositaso UE1 UE2 UE3 UE4
UE4 UES6/UE5 UE5/UES6
UES8
Pakolliset kurssit
UE1
Uskonnon luonne ja merkitys
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Uskonto on merkittävä osa inhimillistä
kulttuuria ja olemassaoloa. Kurssilla tutustutaan
uskonnoissa ja maailmankatsomuksissa ilmeneviin kysymyksiin. Mistä uskonnossa on kysymys?
Mihin ja miksi ihminen uskoo? Tarkastelun
kohteena on myös uskonnon vuorovaikutus
kulttuurin ja yhteiskunnan kanssa. Kurssin toisen
pääjakson muodostaa perehtyminen Raamatun
syntyyn ja muotoutumiseen sekä Raamatun vaikutukseen länsimaisessa ajattelussa, kulttuurissa
ja yhteiskunnassa.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja kurssikoe.
Kirja: Hanki, ym: SILTA 1: Uskonto ja Raamattu
(SanomaPro)
UE2
Kirkko, kulttuuri ja yhteiskunta
Kurssi on pakollinen
Sisältö: Kurssi käsittelee kristillisen kirkon historiaa sen synnystä nykypäivään saakka: kaksi
vuosituhatta. Kristillisen kirkon merkitystä länsimaisen kulttuurin osana ja muokkaajana ei voi sivuuttaa. Siksi aikamme ja kulttuurimme tunteminen vaatii paluuta juurille. Kurssilla perehdytään
kristinuskon syntyyn, kristillisen kirkon kehityskaareen ja kirkon vuorovaikutukseen yhteiskunnan ja kulttuurin kanssa eri aikoina. Kurssilla
yhtyy kirkkohistorian näkökulma osaksi yleistä
maailmanhistoriaa.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja kurssikoe.
Kirja: Hanki, ym: SILTA2: Kristinuskon historia
(SanomaPro)
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
101
UE3
Ihmisen elämä ja etiikka
Kurssi on pakollinen.
Sisältö: Kurssin keskeisenä teemana on ihmisen
tärkeät elämänkysymykset, joiden kautta tutustutaan kristinuskon keskeiseen oppiin. Kurssilla
pohditaan ihmisen keskeisiä elämänkysymyksiä
ja hyvää elämää kristillisen etiikan mukaan. Kurssilla tutustutaan etiikkaan tieteenä, sen keskeisiin
käsitteisiin ja näkökulmiin. Lisäksi tarkastellaan
uskonnon ja moraalin suhdetta sekä ajankohtaisia yksilö- ja yhteiskuntaeettisiä kysymyksiä käytännössä.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja kurssikoe.
Kirja: Hanki, ym: SILTA 3: Etiikka ja kirkon oppi
(SanomaPro)
Syventävät kurssit
UE4
Uskontojen maailmat
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Uskonnot ovat näkyvä osa kulttuuria ja
eri uskontoihin tutustuminen antaa valmiuksia
kohdata eri tavalla ajattelevia ihmisiä monikulttuuristuvassa maassamme. Kurssilla tutustutaan
kaikkiin merkittäviin maailmanuskontoihin.
Kurssi haastaa oman ja muiden uskontojen, yhteiskunnan ja oman itsensä arviointiin. Kurssilla
syvennetään kykyä käyttää UE1 -kurssilla saatuja
tietoja ja taitoja uskontojen vertailuun sekä niiden merkityksen tarkasteluun.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja kurssikoe.
Kirja: Hanki, ym: SILTA 4: Maailmanuskonnot
(SanomaPro)
UE5
Mihin suomalainen uskoo?
Kurssi on syventävä.
Sisältö: Kurssi johdattaa tutkimaan suomalaisen
uskonnollisuuden historiaa ja nykypäivää, uskonnollisia liikkeitä sekä uskontoa osana suomalaista
kulttuuria. Kurssi opastaa ymmärtämään uskontoa tämän päivän yhteiskunnassa.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja kurssikoe.
Kirja: Hanki ym.: SILTA 5, Uskonto Suomessa
(SanomaPro)
Soveltavat kurssit
UES6
Raamattutieto
Kurssi on soveltava.
Sisältö: Raamattu on maailman luetuin ja painetuin kirja. Kurssilla syvennetään tietoa Raamatun
synnystä ja sisällöstä sekä Raamatun tutkimisesta
eli eksegetiikasta. Kurssin aikana käsitellään Raamatun tulkintaan liittyviä ajankohtaisia uskonnollisia kysymyksiä sekä laaditaan syventävä työ
Raamatun tekstistä.
Arviointi: Kurssi arvostellaan suoritusmerkinnällä. Kirja: Sovitaan kurssin alussa.
UES 7
Vapaaehtoistyön kurssi: sanoista tekoihin
Kurssi on soveltava.
Kurssilla tutustutaan vapaaehtoistyöhön ja kerätään työkokemusta kentällä. Kurssi arvioidaan
suoritusmerkinnällä.
UES8
Uskonnon abikurssi
Kurssi on soveltava. Kurssilla syvennetään ja kerrataan aiemmin opittuja kokonaisuuksia. Tavoitteena on hankkia paremmat valmiudet uskonnon
ainereaalikokeen kirjoittamiseen. Kurssilla harjoitellaan uskonnon reaalikokeeseen vastaamista
ja tutustutaan arviointiohjeisiin. Arviointi: Kurssi
arvioidaan suoritusmerkinnällä.
Ortodoksinen uskonto, UO
Ortodoksiuskonnon kurssit suoritetaan Sotungin etälukiossa. Kaikki kurssit ovat tarjolla jokaisessa jaksossa. Katso kurssikuvaukset ja tarkemmat ohjeet tämän oppaan etälukio-osiosta, etälukion
omasta opinto-oppaasta tai etälukion kotisivuilta www.etalukio.fi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
102
Terveystieto, TE
Terveystiedon tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lukiossamme on tarjolla neljä terveystiedon kurssia. TE1 –kurssi on kaikille pakollinen,
TE2 ja TE3 –kurssit ovat syventäviä ja TE4 on ylioppilaskirjoituksiin valmistava kertaava kurssi.
Terveystiedon voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa syksyllä ja keväällä. Kurssien suositeltava
suorittamisjärjestys:
1. vuosi - TE1 & TE2
2. vuosi - TE2 & TE3
3. vuosi - TE3 & TE4
Pakollinen kurssi
TE1
Terveyden perusteet
Sisältö: Kurssilla tutustutaan terveyteen vaikuttaviin tekijöihin ja tarkastellaan omia elämäntapoja, arvoja ja vaikutusmahdollisuuksia. Tavoitteena
on ymmärtää terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisemisen merkitys yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Keskeisiä sisältöjä ovat
elämäntavat, tarttuvat taudit, sairaudet ja terveydenhuolto.
Arviointi: Numeroarviointi. Arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, mahdolliset kirjalliset tehtävät ja koe.
Kirja: Terve! Kurssi 1.Terveyden perusteet. Lukion Terveystieto. Fogelholm Mikael, Huuhka Helena, Reinikkala Paula, Sundman Tuula. Kustantaja: WSOYpro2011.
Syventävät kurssit
TE3
Terveys ja tutkimus
Sisältö: Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttaviin historiallisiin tekijöihin ja näkökulmiin ja
tarkastellaan terveydenhuollon tulevaisuutta ja
etiikkaa. Kurssin aikana tehdään pienimuotoinen
terveyskäyttäytymiskartoitus. Lisäksi kurssilla arvioidaan ja tulkitaan terveyteen ja sairauksiin liittyvää tutkimus- ja arkitietoa.
Arviointi: Numeroarviointi. Arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, mahdolliset kirjalliset työt
ja koe.
Kirja: Terve! Kurssi 3. Terveys ja tutkimus. Lukion Terveystieto. Fogelholm Mikael, Huuhka Helena, Reinikkala Paula, Sundman Tuula.
WSOYpro.
TE2
Terveys ja arkielämä
Sisältö: Kurssilla syvennetään pakollisen kurssin
tietoja ja tarkastellaan niihin vaikuttavia kulttuurisia, historiallisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä.
Keskeisiä sisältöjä ovat mm. aikuistuminen, mielihyvä ja riippuvuudet, ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvät erityispiirteet kuten doping ja syömishäiriöt.
Arviointi: Numeroarviointi. Arvosanaan vaikuttavat tuntiaktiivisuus, mahdolliset kirjalliset työt
ja koe.
Kirja: Terve! Kurssi 2. Nuoret, terveys ja arkielämä. Lukion Terveystieto. Fogelholm Mikael, Huuhka Helena, Reinikkala Paula, Sundman
Tuula. WSOYpro.
Soveltava kurssi
TE4
Terveystiedon abikurssi
Kurssia suositellaan kaikille terveystiedon ylioppilaskirjoituksiin osallistuville.
Kurssilla kerrataan ja syvennetään aikaisemmin
opittua tietoja, perehdytään terveystiedon
mallikysymyksiin, harjoitellaan niihin vastaamista ja tutustutaan arviointikriteereihin.
Arviointi: Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä.
Kirja: VIRTAA Kertauskirja. Kannas Lasse, Eskola Kari, Välimaa Pia, Mustajoki Pertti. (2013)
ATENA
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
103
Yhteiskuntaoppi, YH
Yhteiskuntaoppi antaa sinulle neljä näkökulmaa yhteiskuntaan ja päätöksentekoon. Yhteiskuntaoppi antaa sinulle välineitä ymmärtää yhteiskunnan nopeaa muutosta sekä globalisaation vaikutuksia. Oppiaine on myös hyvä pohja yhteiskunnallisiin opintoihin, esim. valtiotieteisiin ja oikeustieteeseen. Suositeltava kurssien suoritusjärjestys:
YH1 Yhteiskuntatieto 1. tai 2. opiskeluvuotena
YH2 Taloustieto 2. tai 3. opiskeluvuotena (suositellaan, että YH1 on suoritettu)
YH3 Lakitieto 2. tai 3. opiskeluvuotena
YH4 Eurooppalaisuus ja Euroopan Unioni 3. opiskeluvuotena (suositellaan, että YH1 on
suoritettu)
Jokainen yhteiskuntaopin kurssi käsittää oman itsenäisen kokonaisuutensa, joten suoritusjärjestys
on vapaa. Kuitenkin suositellaan että aloitat YH1-kurssista. Lisäksi etälukion puolella voit opiskella yhteiskuntaoppiin liittyvän yrittäjyyskurssin YRI1.
Pakolliset kurssit
YH1
Valtarakennelmat, valtio ja yksilö
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssilla tutustutaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen eri piirteisiin. Näkökulmia ovat
puolueiden, eturyhmien ja kansalaisjärjestöjen
toiminta, suomalaisen yhteiskunnan sosiaalinen
ja taloudellinen rakenne, valtiolliset päätöksentekoelimet, turvallisuuspolitiikka sekä Euroopan
yhdentyminen.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttaa tuntiaktiivisuus, mahdolliset esitelmät ja kirjalliset työt
sekä koenumero.
Oppikirja: Forum 1 Uusi yhteiskuntatieto.
OTAVA.
YH2
Taloustieto
Kurssi on pakollinen ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssilla tarkastellaan talouden ilmiöitä
eri taloudellisten tahojen näkökulmasta. Käsittelyn kohteina voivat olla talouselämän ongelmat,
talouspolitiikka ja talouselämän oikeudenmukaisuuskysymykset. Kurssilla pyritään hyödyntämään ajankohtaismateriaalia. Näkökulmina sekä
yksittäinen talouden toimija (mikrotaloustiede)
sekä kansantalouden toiminta (makrotaloustiede)
Kurssin tutustumiskohteena ovat sanomalehdet,
videofilmit, tutustumiskäynnit ja asiantuntijavierailut. Kurssin voi korvata muualla suoritetulla
pääpiirteiltään samansisältöisellä kurssilla.
Oppikirja: Forum 2. Uusi taloustieto. OTAVA.
Arvostelu: Koenumero, Tuntiaktiivisuus ja annettujen tehtävien tekeminen
Syventävät kurssit
YH3
Kansalaisen lakitieto
Kurssi on syventävä ja arvioidaan numerolla.
Sisältö: Kurssilla käsitellään Suomen oikeusjärjestyksen keskeisiä periaatteita. Kurssilla tutustutaan
lainsäädännön eri alueiden pääpiirteisiin, ratkotaan oikeustapauksia, kutsutaan vierailijoita ja
tehdään tutustumiskäyntejä esim. eduskuntaan
tai Vantaan käräjäoikeuteen.
Arviointi: Kurssin arvosanaan vaikuttaa tuntiaktiivisuus, tehtävät ja koenumero.
Oppikirja: Jokaisen oikeustieto, SanomaPro/WSOY
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
104
YH4
Eurooppalaisuus ja Euroopan Unioni
Kurssi on syventävä ja arvioidaan numerolla.
Kurssi perehdyttää opiskelijat Euroopan unionin
toimintaan, yksittäisen kansalaisen asemaan
yhdentyvässä Euroopassa sekä kannustaa osallistumaan ajankohtaiseen Euroopan unionista
käytävään keskusteluun. Arviointiin vaikuttaa
tuntiaktiivisuus, tehtävät sekä koenumero.
Kirja: Forum 4. Eurooppalaisuus ja Euroopan
unioni. OTAVA.
HIS11
Ylioppilaskirjoitusvalmennus historiassa ja
­yhteiskuntaopissa
Kurssi järjestetään samassa jaksossa kuin historian abivalmennus. Kurssilla tarjotaan 1. jaksossa
pääsääntöisesti tukiopetusta ja 3. jaksossa 12 tuntia opetusta. Materiaalina on historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton kustantama abivihko,
hinta 6€. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä.
Kurssisuoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa, harjoitustehtävien tekemistä ja preliminäärikokeen
tekemistä.
Taito- ja taideaineet
Esa Partanen, Kirsi Kukkola, Taina Erling ja Kaisa Vuolle
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
105
Kuvataide, KU
Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan arvostamaan ja arvottamaan
omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan ymmärrystä
yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä, tarjota mahdollisuus
luovaan toimintaan ja oman persoonallisen ilmaisun kehittämiseen sekä antaa perusvalmiudet
kulttuurialan jatko-opintoihin. Opetuksen sisältöjä ovat kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu, taiteen
tuntemus ja kulttuurinen osaaminen, ympäristön suunnittelu arkkitehtuuri ja muotoilu sekä
median visuaaliset tekstit.
Sotungin lukiossa kuvataiteeseen ei kuulu kurssimaksua. Kuvataiteen kurssi KU1; minä kuva ja
kulttuuri on pakollinen kaikille opiskelijoille ja KU2; ympäristö paikka ja tila -kurssi on vaihtoehtoinen musiikin toisen kurssin kanssa. Kuvataiteen kursseilla ei ole suoritusjärjestystä. Lukion kuvataiteen diplomikurssille saa osallistua, kun opiskelija on suorittanut vähintään neljä kuvataiteen
kurssia hyväksytysti. Hyväksyttyyn kurssisuoritukseen kuuluu annettujen tehtävien suorittaminen
tehtävänantojen mukaisesti, ja niiden kokoaminen kuvataidekansioon, aktiivinen läsnäolo oppitunneilla sekä kurssiin kuuluva mahdollinen taidenäyttelyretki. Kuvataiteen kursseille opiskelijan
tulee hankkia vihko (A4 tai A5 kokoinen).
Kuvataiteen pakolliset ja syventävät kurssit arvioidaan numerolla (4-10) ja soveltavat kurssit
suoritusmerkinnällä. Opiskelija saa halutessaan myös soveltavasta kurssista numeroarvioinnin
todistukseen. Lukiodiplomi arvioidaan numerolla (1-5).
Pakollinen kurssi
Syventävät kurssit
KU1
KU3
Kuvataiteen vaihtoehtoinen kurssi
musiikin kanssa:
KU4
Minä, kuva ja kulttuuri
Kurssi on kaikille opiskelijoille pakollinen. Kurssin sisältöinä pohditaan mitä taide on, miten taide esiintyy kulttuurin tulkkina sekä opetellaan
kuvan tulkintaa ja analysointia. Työskentelyssä
käytetään monipuolisesti eri tekniikoita esim.
peite-, vesivärit, eri piirtimet, savi, kipsi ym. rakentelumateriaalit.
KU2
Ympäristö, paikka ja tila
Kurssi on vaihtoehtoinen musiikin toisen kurssin
kanssa, ja näin ollen pakollinen. Kurssilla perehdytään ympäristöön, arkkitehtuuriin ja kolmiulotteiseen kuvaustapaan. Harjoitustöiden avulla
opiskellaan kolmiulotteista esitystapaa piirtämällä, maalamalla ja rakentamalla.
Media ja kuvien viestit
Kurssilla sukelletaan median kuvien maailmaan,
joiden pohjalta tehdään kuvallisia harjoitustöitä
sekä opetellaan kuvien kriittistä tarkastelua.
Harjoitustöiden aihealueet liittyvät mainontaan,
uutisiin, viihteeseen, populaarikulttuuriin, sarjakuvaan sekä www-sivujen ja tietokonepelien
kuvailmaisuun. Lisäksi tutustutaan graafisen
suunnittelun perusteisiin: kuvan ja tekstin yhdistämiseen sekä sommitteluun.
Taiteen kuvista omiin kuviin
Kurssilla perehdytään kuvataiteen historian pääpiirteisiin teemallisesti ja/tai kronologisesti oman
kuvallisen työskentelyn ja kuvien tulkinnan avulla. Kuvailmaisussa harjoitellaan sommittelua, värien käyttöä, valon, varjon ja liikkeen merkitystä
ja perehdytään erilaisiin materiaaleihin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
106
KU5
KUS9
Koulukohtaiset soveltavat kurssit
KUS10
Nykytaiteen työpaja
Kurssilla perehdytään nykytaiteen eri ilmiöihin.
Tutustutaan tila- ja ympäristötaiteeseen, käsitetaiteeseen ja performanssiin taidehistorian ja oman
kuvataiteellisen työskentelyn avulla. Työstetään
omia nykytaiteellisia teoksia yksilö-, pari- ja
ryhmätyönä.
KUS6
Kuvataiteen lukiodiplomi
Kuvataiteen diplomikurssi on valtakunnallinen
kurssi, jonka tehtävät ja ohjeet saadaan opetushallituksesta. Kuvataiteessa lukiodiplomi on prosessiluontoinen työ, johon kuuluu kuvataiteellinen tuotos ja portfolio. Diplomikurssi suoritetaan
2-3 jaksojen aikana opettajan läsnä ollessa, mutta
itsenäisesti. Kurssin suorittaneet
saavat erillisen diplomin ja yksilöllisen arvioinnin
työstään. Ennen kurssille osallistumista opiskelijalla täytyy olla suoritettuna neljä lukion hyväksymää kuvataiteen kurssia. Opiskelija voi suorittaa
kuvataiteen diplomikurssin myös tavallisena
kurssina. Tällöin opiskelija ei saa diplomia. Kuvataiteen diplomissa opiskelija valitsee yhden tehtävän, johon kuuluu myös portfolion tekeminen.
Opiskelija määrittelee itse näkökulman, teeman,
asettaa tavoitteet työskentelylleen, nimeää työnsä
ja valitsee myös käytettävät materiaalit ja välineet.
Portfolion tavoitteena on kertoa sekä työskentelyprosessista että lopputuloksesta
KUS7
Maalaus
Kurssilla perehdytään oman työskentelyn keinoin
eri maalaustekniikoihin ja maalaustaiteen tyylisuuntiin sekä -kausiin. Maalauksessa keskitytään
väriin sommittelukeinona sekä värien käyttöön
tilan ja tunnelman luojana. Kurssilla opiskelija
syventää omaa persoonallista kuvailmaisua sekä
pääsee kokeilemaan eri tekniikoita.
KUS8
Muotoilu ja rakentelu
Kurssilla tutustutaan kuvanveiston ja kolmiulotteisen rakentelun mahdollisuuksiin kuvataiteessa.
Kurssilla tehdään erilaisia kolmiulotteisia töitä,
jolloin opiskelijan muotoon, materiaaliin ja tilaan
pohjautuva suunnittelutaito
kehittyy.
Keramiikka
Kurssilla tutustutaan ja perehdytään käytännön
tekemisen keinoin saveen materiaalina, lasituksiin, väriaineisiin ja koristelumenetelmiin sekä
keramiikkaan osana kuvataidetta. Harjoitustöiden avulla opitaan taide- ja käyttöesineiden tekoa
erilaisilla käsinrakentamistekniikoilla. Myös saven työstäminen dreijaamalla on mahdollista.
Kuvaviestintä
Kurssilla keskitytään kuvailmaisuun valokuvataiteen keinoin sekä käytetään valokuvia eri taiteenmuotojen lähtökohtana, jolloin valokuva voi
muuttua uudeksi taideteokseksi. Kuvista pyritään
saamaan vaikuttavia, jolloin otetaan huomioon
sommittelu, kuvakoko, rajaus, kuvakulma ja valaistus sekä tietenkin aihe. Kurssilla tarkastellaan
valokuvia ja muita kuvia sekä esteettisistä, että
kriittisistä arvoista käsin.
KUS11
Piirustus
Kurssilla tutustutaan piirustuksen eri tekniikoihin ja piirtimiin, perspektiivin lajeihin sekä sarjakuvaan. Opiskelija saa harjoitustöiden avulla
lisää rohkeutta ja taitoja piirtämisen tekniikoissa.
Työskentelyssä painottuvat erilaiset kokeilut sekä
tekniikoiden yhdistely.
KUS12
Taidegrafiikka
Kurssilla perehdytään taidegrafiikkaan osana kuvataidetta. Grafiikkaan kuuluvat työmenetelmät,
syvä-, koho- ja laakapaino sekä serigrafiatekniikka tulevat tutuiksi oman taiteellisen ilmaisun keinoin. Kurssi tuo hauskaa vaihtelua perinteiseen
kuvataiteeseen ja antaa hyvät perustiedot grafiikan tekniikoista.
KUS13
Kuvataidekoulun työpaja
Kuvataidekoulussa lukioaikana suoritettu työpajakurssi, jonka lukion rehtori voi hyväksyä yksittäisen, taidetta vapaa-ajalla harrastavan opiskelijan suoritukseksi.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
107
KUS14
Lavastus ja visuaalisuus -työpaja
Kurssilla suunnitellaan ja toteutetaan Sotungin
lukioteatterille lavasteet ja visuaalisuutta toteutetaan lukuvuoden aikana lukion juhlissa ja tapahtumissa suunnittelemalla sekä tekemällä juhliin
ja tapahtumiin pienimuotoisia installaatoita ja
koristeita kaikkien iloksi. Kurssi kokoontuu lukuvuoden aikana erikseen sovittuina aikoina. Aktiivisesta osallistumisesta kahden lukuvuoden
aikana opiskelija saa kurssin. Kurssi ei ole kurssitarjottimella, joten opiskelija ilmoittautuu suoraan kuvataiteen opettajalle.
Liikunta, LI
Liikunta on ainoa lukioaine, jossa kehität ja pidät yllä myös fyysistä kuntoasi! Riittävä ja monipuolinen liikunta auttaa sinua jaksamaan paremmin myös muissa opinnoissa. Liikunnanopetuksen tavoitteena on kehittää taitoja ja tietoja eri liikuntamuodoissa. Fyysisen kunnon kehittämisen
ohella yhdessä liikkuminen, ilo ja virkistys ovat keskeisiä osa-alueita lukioliikunnassa.
Pakolliset kurssit (LI1, LI2) tulee jakaa vähintään kahdelle lukuvuodelle. Muut kurssit voi suorittaa haluamanaan ajankohtana. Pakolliset ja syventävät liikunnan kurssit arvioidaan numeroilla.
Numeroarvosanaan vaikuttavat opiskelijan yhteistyökyky, osallistumisaktiivisuus, taidot ja fyysinen kunto. Soveltavista liikunnan kursseista annetaan suoritusmerkintä.
1.vuositaso LI1
2.vuositaso LI2 LIS21 (Vanhat tanssit)
3.vuositaso LIS7 (Lukiodiplomikurssi)
Soveltavat kurssit:
LI6 Mailapelikurssi
Pakolliset kurssit:
LIS7 Liikunnan lukiodiplomikurssi
LI1 Taitoa ja kuntoa
LIS8 Luontoliikuntakurssi lu soveltava kurssi
LI2 Liikuntaa yhdessä ja erikseen
LIS9 Palloilukurssi ”
LIS10 Tanssi- ja esiintymiskurssi ”
Syventävät kurssit:
LIS11 Abi liikkuu -kurssi ”
LI3 Virkisty liikunnasta
LIS12 Itsepuolustuskurssi ”
LI4 Yhdessä liikkuen
LIS13 Fitness-kurssi ”
LI5 Kuntoliikunta
LIS14 Kuntosalikurssi ”
LIS15 Kehonhallintakurssi ”
LIS16 Extreme-kurssi ”
LIS17 Liikunnanohjauksen perusteet ”
LIS18 Snoukkaamaan ja skimbaamaan! ”
LIS19 Kuntonyrkkeily ”
LIS20 Talviliikuntakurssi ”
LIS21 Vanhat tanssit ”
Liikuttaja-kurssi
”
Pakolliset kurssit
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
108
LI1
Taitoa ja kuntoa
Kurssin aikana harrastetaan yleisimpiä pallopelejä ja perusliikuntamuotoja monipuolisesti. Tavoitteena on kohottaa ja ylläpitää fyysistä kuntoa
ja perustaitoja eri liikuntamuodoissa sekä saada
myönteisiä liikuntakokemuksia.
LI2
Liikuntaa yhdessä ja erikseen
Yleisimpien pallopelien ja perusliikuntamuotojen
taitoja syvennetään edelleen. Opiskelijoita ohjataan omatoimisuuteen fyysisen kunnon kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Kurssin aikana
voidaan käydä myös tutustumassa opiskelijoita
kiinnostavaan uuteen lajiin.
Syventävät kurssit
LI3
Virkisty liikunnasta
Tavoitteena on harrastaa yhdessä monipuolista
liikuntaa. Kurssin aikana harjoitellaan pallo- ja
mailapelejä ja kokeillaan erilaisia kuntoa kohottavia, palauttavia ja rentouttavia lajeja. Kurssin
tarkempi sisältö suunnitellaan ensimmäisellä tapaamiskerralla yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Osa lajeista voi olla maksullisia mutta opiskelijahintaisia.
Soveltavat kurssit
LI6
Mailapelikurssi
TARJOLLA LUKUVUONNA 2015-2016
Kurssin aikana harjoitellaan ja pelataan mm. salibandya, pesäpalloa, sulkapalloa, tennistä ja jääpelejä kurssin ajankohdasta riippuen. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa
LIS7
Liikunnan lukiodiplomikurssi
Lukiodiplomikursseille voi osallistua, kun on
suorittanut tai tulee suorittamaan vähintään neljä
liikunnan kurssia. Urheiluvalmennuskursseja
ei sisällytetä näihin neljään kurssiin. Diplomiin
sisällytetään portfolio lukioaikaisesta liikunnan
harrastamisesta, tutkielma, valtakunnalliset liikuntatestit, erityisosaamisen arviointi opiskelijan
toivomassa lajissa ja yhteistyötaitojen arviointi.
Diplomista saa lisäpisteitä liikunta-alalle pyrittäessä. Liikunnan lukiodiplomikurssista saa erillisen todistuksen arvosanoineen ja kurssimerkinnän. Kurssi suositellaan valittavaksi kolmantena
vuotena toisessa jaksossa.
LIS8
LI4
Yhdessä liikkuen
Kurssin tavoitteena on liikkua yhdessä eri tavoin
ja kokea hyvää fiilistä liikunnasta sekä ryhmän
että itsensä kautta. Kurssin sisältö suunnitellaan
yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Luontoliikuntakurssi
Toteutetaan viimeisellä kouluviikolla kahden
vuorokauden ja n. 35 kilometrin mittaisena
vaelluksena Nuuksion kansallispuistossa. Vaellus toteutetaan pienissä ryhmissä. Jokaisella on
mukana oma rinkka tarvittavine ruokineen ja
varusteineen. Yöpyminen tapahtuu teltoissa sovituilla leiripaikoilla. Ennen vaellusta pidetään
teoriatunteja maastossa liikkumisesta, rinkan
pakkaamisesta, suunnistuksesta, ympäristöstä
huolehtimisesta ja ruokahuollosta. Kurssilaisilta
kerätään pieni maksu kattamaan bussikuljetukset.
LI5
LIS9
Kuntoliikunta
Kurssin tavoitteena on oman säännöllisen liikunnan tehostaminen, oman kunnon ylläpito tai
kohottaminen ja seuraaminen Sisältöinä ovat erilaiset fyysisiä ominaisuuksia kehittävät liikuntamuodot, lihashuolto, pelit yms. Kurssilaisille laaditaan henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota
toteutetaan sekä itsenäisesti että ryhmässä
Palloilukurssi
TARJOLLA LUKUVUONNA 2015-2016
Kurssilla harjoitellaan ja pelataan mm. jalkapalloa, koripalloa, lentopalloa, käsipalloa ja muita
kurssilaisia kiinnostavia joukkuepelejä. Tavoitteena on peli-ilo ja hyvä ryhmähenki.
LIS10
Tanssi- ja esiintymiskurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015.
Kurssilla harjoitellaan erilaisia tansseja ja suunnitellaan ja toteutetaan tanssillisia esityksiä koulun
juhliin ja tapahtumiin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
109
LIS11
Abi liikkuu -kurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015
LIS12
Itsepuolustuskurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015
LIS13
Fitness -kurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015
Kurssin tavoitteena on kohottaa omaa kuntoa ja
keskittyä kehon huoltoon ja palauttamiseen.
Kurssilla kehitetään kestävyyttä, lihaskuntoa ja
seikkailutaitoja eri liikuntalajeissa. Samalla käytetään sykemittareita, kehitetään omia
taitoja ja opetellaan harjoittelemaan oikein. Osa
lajeista on maksullisia mutta opiskelijahintaisia.
LIS14
Kuntosalikurssi
Kurssilla tutustutaan lihaskestävyys- ja voimaharjoitteluun teoriassa ja käytännössä. Kuntosalilla
käydään läpi harjoitteiden oikeat tekniikat ja salilaitteiden toimintaa ja käyttöä. Kurssilaisille laaditaan jakson alussa oma harjoitusohjelma, jota
toteutetaan kurssin aikana.
LIS15
Kehonhallintakurssi
Kurssilla kehitetään ja syvennetään eri urheilulajien tekniikoiden hallintaa monipuolisesti. Kurssi
sopii erityisesti opiskelijoille, jotka suunnittelevat
liikunta-alan opintoja lukion jälkeen. Kurssilla
tutustutaan liikunta-alan opiskelupaikkojen pääsykokeisiin ja harjoitellaan niiden sisältöjä käytännössä.
LIS16
Extreme-kurssi
Kurssin aikana tutustutaan erikoisempiin liikuntalajeihin, kuten seinäkiipeilyyn, cartingiin,
melontaan, purjehdukseen, golfiin, jousiammuntaan, laitesukellukseen yms. Kurssin sisältö
suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Osa lajeista on maksullisia mutta opiskelijahintaisia. Kurssin tunnit ovat yleensä hieman pitempiä,
mutta liikuntakertoja on vähemmän.
Kurssilla perehdytään liikunnanohjauksen perustaitoihin. Opiskelijat toimivat opettajina
ja pitävät liikuntatuokioita ala-asteen oppilaille.
Kurssilaisilla ei tarvitse olla aikaisempaa ohjauskokemusta. Kurssi soveltuu opiskelijoille, jotka
haluavat kehittää taitojaan liikunnanohjaamisessa
ja opettamisessa. Kurssista on hyötyä niille, jotka
hakevat liikunta- tai opetusalalle tai haluavat
työskennellä lasten parissa. Kurssista saa erillisen
todistuksen.
LIS18
Snoukkaamaan ja skimbaamaan!
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015
Sotungin lukion laskettelukurssi toteutetaan 4.
jaksossa ja se tehdään perinteisesti Åreen, Pohjois-Euroopan suurimpaan talviurheilukeskukseen. Kurssi tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet
laskettelun, lautailun tai telemarkin harrastamiseen. Opiskelijat asuvat mökeissä, joissa he laittavat itse ruokansa. Talviurheilun vastapainoksi järjestetään muuta hauskaa ohjemaa ja illanviettoja.
Kurssi on maksullinen.
LIS19
Kuntonyrkkeilykurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015.
Kuntonyrkkeilykurssilla kohotetaan kuntoa
ja kehitetään ylävartalon lihaksistoa. Tunneilla harjoitellaan erilaisia lyöntitekniikoita ja -sarjoja, väistöjä ja liikkumista. Välineinä käytetään
mm. nyrkkeilyja pistehanskoja, nyrkkeilysäkkejä
ja hyppynaruja. Jokaiseen tuntiin sisältyy tehokas alkuverryttely, lihaskunto-osuus ja loppuverryttelyt.
LIS20
Talviliikuntakurssi
Ei tarjolla lukuvuonna 2014-2015
LIS17
Liikunnanohjauksen perusteet
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
110
LIS21
Liikuttaja-kurssi
Kurssilla harjoitellaan viime vuosisatojen suosittuja tansseja ja hyviä tapoja. Kurssi on tarkoitettu toisen vuosikurssin
opiskelijoille ja se pidetään kolmannessa jaksossa. Kurssi huipentuu perinteisiin WanhojenTansseihin. Pyrimme siihen, että kaikilla on
tanssipari. Jos näin ei ole, vaihtelemme tanssipareja sekä kurssin tunneilla että Wanhojen
tanssiaisissa niin, että kaikki pääsevät varmasti tanssimaan. Jokaiselta osallistujalta kerätään
5€/henkilö kattamaan orkesterin kulut.
Koko lukioajan jatkuva kurssi liikunnan järjestelytapahtumista kiinnostuneilla. Opiskelijat
toimivat erilaisissa liikuntatapahtumissa, esim.
ohjaajina, avustajina tai tuomareina omalla
koululla ja yhteistyössä eri seurojen tai toimijoiden kanssa. Koulutuksia tai kokouksia pidetään tarpeen mukaan.
Aktiivisesti osallistuneet opiskelijat saavat
kurssista kurssisuorituksen ja kirjallisen todistuksen. Kurssille voi ilmoittautua suoraan liikunnanopettajalle, Kirsi Kukkolalla, kurssia ei
voi valita kurssitarjottimelta.
Vanhat tanssit
Liikuttaja-kurssi
Musiikki, MU
Jokainen ihminen on musikaalinen ja nauttii musiikista omalla tavallaan. Tekemällä oppii, joten
kannattaa tulla rohkeasti mukaan lukion musiikin kursseille!
Musiikin kursseilla soitetaan, lauletaan ja kuunnellaan musiikkia. Kurssien aikana voidaan
käydä konserteissa tai muissa musiikkitilaisuuksissa. MU1-kurssi suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä, sen jälkeen muiden musiikin kurssien suoritusjärjestys on vapaa.
Musiikin pakolliset ja syventävät kurssit arvioidaan numerolla (4-10) ja soveltavat kurssit suoritusmerkinnällä (S). Musiikin lukiodiplomityö arvioidaan numerolla (1-5).
Musiikin pakollinen kurssi
MU1 suoritetaan aina ensimmäisenä, sen jälkeen
muiden musiikin kurssien suoritusjärjestys on vapaa.
Musiikin syventävät kurssit
Musiikin syventäville kursseille osallistumisen edellytyksenä on vähintään MU1 kurssin suoritus.
MU1
MU3
Musiikin vaihtoehtoinen kurssi
kuvataiteen kanssa
MU4
Musiikki ja minä
Kurssilla soitetaan, lauletaan ja kuunnellaan erityylisiä kappaleita. Opetellaan kitaran-, basson- ja
rumpujensoiton alkeet sekä tutustutaan musiikin
peruselementteihin. Kurssiin kuuluu konserttikäynti tai sitä vastaava suoritus.
MU2
Moniääninen Suomi
Kurssilla tutustutaan suomalaisen musiikin eri
tyyleihin. Vahvistetaan soitto- ja laulutaitoja,
kuunnellaan musiikkia. Kurssiin kuuluu konserttikäynti tai sitä vastaava suoritus.
Ovet auki musiikille
Kurssilla tutustutaan maailman eri musiikkikulttuureihin laulaen, soittaen, liikkuen ja
kuunnellen. Kurssiin kuuluu ajankohtaisten
musiikkitapahtumien seuraaminen ja musiikkitilaisuuksiinosallistuminen.
Musiikki viestii ja vaikuttaa
Kurssilla tutustutaan musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin mediassa ja näyttämöllä.
Kurssilla perehdytään musiikin osuuteen esim.
elokuvissa, mainoksissa ja Internetissä sekä tutkitaan musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen. Kuunnellaan, katsotaan teoksia sekä
lauletaan ja soitetaan. Käydään katsomassa yksi
ooppera-, baletti-, musikaali-, elokuva-, teatteritai tanssiesitys ryhmän valinnan mukaan.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
111
MU5
Musiikkiprojekti
Musiikkiprojektiin osallistuvat opiskelijat esiintyvät koulun juhlissa ja saavat siitä kurssimerkinnän. Kurssi toteutetaan koko lukuvuoden aikana
ja harjoituksia järjestetään tarpeen mukaan.
Kysy tarkemmin musiikinopettajalta!
Musiikin soveltavat kurssit
MUS6
Musiikin diplomikurssi
Musiikin diplomin suorittamisen edellytyksenä
on vähintään neljän musiikin lukiokurssin suorittaminen. Musiikin lukiodiplomin perustana on
opiskelijan koko lukioaikainen musiikinopiskelu.
Kurssin aikana kootaan näytesalkku, joka sisältää
musiikillisen omaelämäkerran sekä näytteitä lukioaikaisista musiikkiopinnoista ja -toiminnasta.
Kurssisuorituksen lisäksi opiskelija saa kurssista
erillisen diplomitodistuksen ja sanallisen arvioinnin työstään.
MUS7
Laulukurssi
Kurssilla opetellaan tervettä äänenkäyttöä, jonka
avulla jokainen voi kehittää laulutaitoaan. Kurssilla lauletaan erityylistä, monipuolista ohjelmistoa ja opetellaan laulamaan mikrofoniin. Kurssin
aikana voidaan käydä konsertissa tai muussa musiikkitilaisuudessa.
MUS8
Bändikurssi
Kurssilla opetellaan soittamaan monipuolista ohjelmistoa bändisoittimilla (kitara, basso, rummut,
kosketinsoittimet) tai muilla valituilla soittimilla.
Kurssin aikana muodostetaan harjoitusbändejä ja
opetellaan bändityöskentelyn perusteita. Kurssin
aikana voidaan käydä konsertissa tai muussa musiikkitilaisuudessa.
MUS9
Kitarakurssi
Kurssilla harjoitellaan sointumerkeistä säestämistä kitaralla. Opetellaan soittamaan erilaisia säestysrytmejä eli komppeja. Kurssilla tutustutaan
myös näppäilysoittoon soittamalla melodioita kitaratabulatuurista. Kurssin aikana voidaan käydä
konsertissa tai muussa musiikkitilaisuudessa.
MUS10
Rock eilen ja tänään
Perustietoa rockmusiikista 1950-luvulta tähän
päivään. Kurssilla tutustutaan rockin eri tyyleihin
ja artisteihin soittaen, laulaen, kuunnellen ja katsellen. Kurssin aikana käydään konsertissa.
MUS13
Ääni- ja valotekniikan kurssi
Koko lukioajan jatkuva kurssi. Tekniikkaryhmä
on mukana kaikissa koulun juhlissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa tarvitaan äänentoistoa tai valaistusta. Ryhmässä voi erikoistua ääni- tai valosuunnitteluun. Koulutuksia ja kokouksia pidetään
tarpeen mukaan. Tekniikkaryhmän toimintaan
aktiivisesti osallistuneet opiskelijat saavat kurssista suorituksen lukio-opintojen lopuksi. Tekniikasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua suoraan
musiikinopettajalle, kurssia ei voi valita kurssitarjottimelta.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
112
Teatteri
Teatterikurssit jakaantuvat ilmaisutaidon kurssiin (ÄIS14) sekä TES-teatterikursseihin. Äidinkielen kurssilla ÄIS14 harjoitellaan ilmaisun perustaitoja, kuten liikkumista, improvisaatiota, tekstien työstämistä. Kurssilla ei tehdä näytelmää. Se on suunnattu erityisesti ensimmäisen vuoden
opiskelijoille. Kurssista lisätietoa äidinkielen kurssikuvauksissa.
TES1 ja TES2
Kursseilla perehdytään näytelmän teon keskeisiin alueisiin: näyttelemiseen, käsikirjoittamiseen, ohjaamiseen ja esityksen valmistamiseen. Kursseilla hiotaan esiintymistaitoja, tehdään improvisaatioharjoituksia ja valmistetaan näytelmä.
Vuosittain ensimmäisessä jaksossa on tarjolla TES2. Kurssilla luodaan roolihahmot ja alustava
käsikirjoitus. Ensimmäisen jakson aikana järjestetään myös roolijako, josta tiedotetaan myöhemmin.
TES 1 kurssi on lukuvuoden toisessa jaksossa ja se on tarkoitettu kaikille näytelmään osallistuville: näyttelijöille, lavastajille, ääni- ja valotekniikasta vastaaville. Kurssin tunneilla työstetään
kohtauksia ja roolihahmoja, perjantai-iltapäivisin on läpivedot. Näytelmä esitetään kolmannessa
jaksossa.
Kurssit ovat soveltavia, ja ne arvioidaan suoritusmerkinnällä. TES-kursseja voi suorittaa enemmänkin, jos haluaa jatkaa seuraavina vuosina. Lukuvuoden alussa on teatteri-info, jossa kerrotaan
tarkemmin vuoden näytelmästä ja siihen liittyvistä aikatauluista. Lisätietoja kurssin vetäjiltä (Jyrki
Puikko, Markus Masalin).
TES8
Teatteridiplomikurssi
Valtakunnallisen teatterialan näytön, teatteridiplomin, suorittaminen edellyttää vähintään
kolmen ilmaisuun ja teatterin tekemiseen liittyvän kurssin suorittamista (esimerkiksi ÄIS14
+ 2 x TES). Diplomi kannattaa suorittaa viimeisenä lukiovuotena 2. tai 3. jaksossa.
Teatteridiplomi tarkoittaa oman näytelmän
valmistamista. Suorittaja valmistaa näytelmän
itsenäisesti ilman opettajan apua toisten diplomin tekijöiden kanssa ryhmätyönä (korkeintaan 30 minuutin näytelmä) tai yksin (lyhyt
monologi). Näytelmän aihe on vapaa. Käsikirjoituksen voi kirjoittaa itse tai sen voi muokata valmiista aiheesta. Suorittaja voi diplomityössään erikoistua esimerkiksi näyttelemiseen,
ohjaamiseen tai käsikirjoittamiseen - tai näihin
kaikkiin.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
113
Urheiluvalmennus, VAL
Urheiluvalmennusryhmissä voivat harjoitella lajinsa tavoitteellisessa seuratoiminnassa tai muussa
vastaavassa valmennuksessa olevat opiskelijat. Lajivalmentajilla on oikeus rajoittaa osallistumista
valmennusryhmiin lajin tai ryhmän vaatimusten mukaan. Valmennuksessa mukana oleminen
edellyttää opintojen etenemistä opintosuunnitelmien mukaisesti.
Urheiluvalmennuksen valitseminen kurssitarjottimelta
Urheiluvalmennuksessa valitaan aina oma laji ja oman vuositason ryhmä. Valmennus toimii
omassa lajiryhmässä, jossa voi olla eri vuositason opiskelijoita. Urheiluvalmennuksen kurssikoodit luetaan seuraavasti:
VALJK
VALJP
VALKP
VALSB
VALUI
VALYR
VALYU
= jääkiekko
= jalkapallo
= koripallo
= salibandy
= uinti
= yleisryhmä
= yleisurheilu
Ensimmäinen numero kertoo vuositason ja toinen numero jakson.
Pisteen jälkeinen kolmas numero on aina yksi, esimerkiksi:
VALJK11.1 = jääkiekkovalmennus ykkösille ensimmäisessä jaksossa
VALJP21.1 = jalkapallovalmennus kakkosille ensimmäisessä jaksossa
VALKP31.1 = koripallovalmennus kolmosille ensimmäisessä jaksossa
VALSB41.1 = salibandyvalmennus nelosille ensimmäisessä jaksossa
VALUI13.1 = uintivalmennus ykkösille kolmannessa jaksossa
VALYR12.1 = yleisryhmän valmennus ykkösille toisessa jaksossa
VALYU22.1 = yleisurheiluvalmennus kakkosille toisessa jaksossa
Valmennusurheilijan mahdollisuus kurssien korvaamiseen
Lukiomme kärkiurheilijoilla on mahdollisuus saada korvattua enintään kolme liikunta- ja/tai urheiluvalmennuskursseista niitä suorittamatta täyttäessään alla olevat kriteerit. Korvaus EI ole automaatio, vaan oikeus korvaukseen ja sen määrä sovitaan jokaisen kriteerit täyttävän urheilijan
kohdalla erikseen. Päätöksen korvauksesta ja sen määrästä tekevät yhdessä rehtori, opinto-ohjaaja, urheiluvalmennuksen koordinaattori ja lajivalmentaja/yleisryhmän valmentaja. Korvausta voi
saada 1-3 kurssia kriteerien täyttymisestä riippuen; 1-2 syventävää kurssia liikunnasta ja/tai 0-1
soveltavaa kurssia urheiluvalmennuksesta. Korvaavista kursseista sovitaan ja merkinnät niistä annetaan abivuoden aikana.
Jatkuu...
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
114
Korvaamiseen oikeuttavat kriteerit
• lajinsa kansainvälisen tason tai kansallisen kärkitason urheilija ikäluokassaan
• opiskelu etenee opintosuunnitelman mukaisesti
• harjoittelu on suunnitelmallista, tavoitteellista, pitkäjänteistä ja nousujohteista
• suorittaa hyväksytysti vähintään 10 urheiluvalmennuskurssia
Lisätietoja kurssien korvaamisesta ja kriteereistä antaa urheiluvalmennuksen koordinaattori
Esa Partanen, 0400-633865, [email protected]
Jalkapallo (VALJP)
Tuntikoodi 5: pojat ja tytöt
Jalkapallovalmennuksessa keskitytään henkilökohtaisten lajitaitojen, pelikäsityksen ja lajin vaatimien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen.
Harjoituspaikkoina toimivat Sotungin ja Tikkurilan urheilupuistot ja Itä-Hakkilan tekonurmi.
Jääkiekko (VALJK)
Tuntikoodi 5
Jääkiekkovalmennuksessa keskitytään henkilökohtaisten lajitaitojen, pelikäsityksen, pelitilanneroolien ja lajin vaatimien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. Pääharjoituspaikka on
Tikkurilan jäähalli.
Koripallo (VALKP)
Tuntikoodi 5
Koripallovalmennuksessa keskitytään henkilökohtaisten lajitaitojen, pelitilanneroolien, pelikäsityksen ja lajin vaatimien fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. Harjoituspaikkoina toimivat
koulun liikuntatilat.
Salibandy (VALSB)
Tuntikoodi 5
Salibandyvalmennuksessa keskitytään henkilökohtaisiin lajitaitoihin, pelaajan eri rooleihin
pelitilanteissa ja osana joukkuepelaamista.
Valmennuksessa käydään läpi myös lajin oheisharjoittelua. Pääharjoittelupaikka on Tikkurilan
Tiikeriareena.
Uinti (VALUI)
Tuntikoodi 5
Uintiryhmässä kehitetään lajitekniikkaa ja lajin
vaatimia fyysisiä ominaisuuksia uimarien lähtötaso huomioiden. Uintiryhmän harjoittelu tukee
ja täydentää seuroissa tapahtuvaa harjoittelua ja
sitä rytmitetään kilpailu- ja harjoituskausien mukaan. Harjoittelupaikka on Hakunilan uimahalli.
Yleisryhmä, muut lajit (VALYR)
Tuntikoodi 4
Muiden kuin edellä mainittujen lajien urheilijat
kuuluvat yleisryhmään. Ryhmän kaikille urheilijoille laaditaan henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota toteutetaan valmennustunneilla. Osa
harjoittelusta voi tapahtua myös muuna aikana
harjoituspäiväkirjan kautta. Asiasta on kuitenkin
sovittava etukäteen ryhmän valmentajien kanssa.
Yleisurheilu
Tuntikoodi 5
Yleisurheiluryhmään kuuluvat sekä juoksu- että
kenttälajien urheilijat. Harjoittelussa kehitetään
lajien vaatimia ominaisuuksia huomioiden harjoitus- ja kilpailukausien asettamat vaatimukset.
Harjoittelupaikkoina toimivat Sotungin urheilupuisto ja Hakunilan väestönsuoja.
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
115
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
116
Urheilijan muistilista
Yleistä
Oma ajattelu ja aktiivisuus opiskeluun ja harjoitteluun liittyvissä asioissa on kaikkein
tärkeintä. Ota selvää asioista etukäteen aina kun voit. Valmentajat ja opettajat auttavat.
Tiedottaminen
Koulumme info-tv:n kautta opettajat ja valmentajat tiedottavat ajankohtaisista asioista. Seuraa sitä tarkasti varsinkin uuden jakson vaihtuessa. Epäselvissä tilanteissa ota
itse yhteyttä opettajiin tai valmentajiin ja selvitä asiat. Yhteystiedot löytyvät opintooppaasta.
Valmennusurheilijan kurssipäätösviikko ja uuden jakson aloitustunti
Valmennusryhmät eivät harjoittele kurssipäätösviikolla. Silloin keskitytään opintoihin
ja palaudutaan harjoittelujakson rasituksista. Varmista valmentajaltasi, missä seuraavan
jakson harjoittelu jatkuu.
Koulun tilat ja varusteet
Koulun sali ja kuntosali sekä urheiluvarusteet ovat olemassa harjoittelua varten. Pidä
huolta, että tilat ja varusteet pysyvät kunnossa ja kunnioita muiden harjoittelijoiden
työrauhaa. Lisätietoja tilojen käytöstä, varusteiden lainaamisesta yms. antavat liikunnanopettajat. Urheiluvalmennukseen kuuluvat voivat hakea varusteiden säilyttämistä
varten varastohuoneen avaimen Esa Partaselta 1 0 euron panttia vastaan.
Harjoittelupaikat
Jokaisella lajiryhmällä on oma pääasiallinen harjoittelupaikkansa. Harjoituspaikat
saattavat kuitenkin joskus vaihdella olosuhteiden tai muiden syiden takia. Tiedotuksen
hoitavat lajivalmentajat, joihin voit aina olla yhteydessä lisätietoja tarvitessasi.
Jääkiekko: Tikkurilan jäähallit
Jalkapallo: Sotungin nurmi, Itä-Hakkilan koulun tekonurmi,
Tikkurilan urheilupuisto
Salibandy: Tikkurilan Tiikeriareena
Koripallo: Koulun liikuntasali ja kuntosali
Yleisryhmä: Koulun ja lähialueen liikuntatilat
Yleisurheilu: Sotungin urheilupuisto, Hakunilan väestönsuoja
Uinti:
Hakunilan uimahalli
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
117
Poissaolot
Hoida kaikissa poissaoloissa lupa ajoissa etukäteen kuntoon. Myös silloin, kun joudut
lähtemään harjoituksiin/kilpailuihin/otteluun kesken oppitunnin, sinun pitää tuoda
valmentajaltasi tai huoltajaltasi siitä kirjallinen viesti/Wilmaviesti etukäteen opettajalle. Tiedota opettajia ja valmentajia poissaolostasi etukäteen ja näytä lupa heille.
Selvitä opettajien kanssa etukäteen, miten hoidat opiskelun poissaoloaikanasi.
Loukkaantumiset, sairastumiset
Jos joudut olemaan poissa valmennuksesta loukkaantumisen tai sairauden takia,
ilmoita siitä etukäteen tai heti kun se on mahdollista koulun valmentajalle. Sovi
mahdollisista loukkaantumisajan erikoisharjoittelusta koulun valmentajan kanssa.
Terveydenhoitaja on opiskelijoidemme käytössä joka päivä.
Lepo ja ravinto
Harjoittelumääräsi lisääntyvät koulun valmennuksen myötä huomattavasti. Riittävän
levon ja säännöllisten ruokailujen merkitys on harjoittelun jaksamisen ja oman
kehittymisesi kannalta erittäin suuri. Koulun valmentajilta voit kysyä vinkkejä ravintoasioista sekä harjoittelun ja levon rytmittämisestä.
Opiskelu
Hoida opiskelusi laatimasi suunnitelman mukaan. Jos suunnittelu tuntuu hankalalta,
opinto-ohjaaja auttaa laatimaan järkevän opintotahdin kanssasi. Opintojen jouheva
eteneminen antaa aikaa ja rauhaa myös harjoitteluun keskittymiselle.
Ole aktiivinen
Opiskeluun liittyvissä asioissa apua saat opolta, ryhmänohjaajilta ja aineopettajilta.
Valmennusasioissa auttavat lajivalmentajat ja valmennuksen koordinaattori Esa
Partanen.
Rennosti mutta jämäkästi kohti uusia haasteita!
Tsemppiä kaikille!
Sotungin lukion opinto-opas 2014 - 2015
LUKION SALIVUORO: PARITTOMAT VIIKOT
33
1. JAKSO 12.8. - 3.10.2014
Vihreät merkinnät koskevat opettajia
ELOKUU 2014
39 Työpäivää
11.8.2014 ma
Wilma auki 4.-11.8.
klo 12.00 asti
12.8.2014 ti
Koulu alkaa klo 10.15. RO-luokkiin ja sieltä lukuvuoden avajaisiin.
Ryhmänohjaukset jatkuvat ruokailun jälkeen. Oppilaskunnan hallituksen
kokous RO:n jälkeen. Opettajainkokous klo 9.00, ykkösten haastatteluaika
13.15-14.00, ryhmänohjaajien kokous klo 14.00.
13.8.2014 ke
Normaali koulupäivä, urheiluvalmennuksen info salissa klo 8.45 ja 10.10
lukujärjestyksen mukaisesti
14.8.2014 to
15.8.2014 pe
34
35
Opettajien suunnittelupäivä, opettajakunnan valokuvaus klo 13
18.8.2014
19.8.2014
20.8.2014
21.8.2014
22.8.2014
Kaartin jääkäripataljoonan valatilaisuus urheilupuistossa klo 13.30
ma
ti
ke
to
pe
RO klo 12.10
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen klo 14 mennessä! JORY klo 15.
Koulukuvaus. Uusintakoe klo 16-19.
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10: YO-info syksyn kirjoittajille (auditorio).
Aineryhmäkokoukset klo 15.15 (TVT-asiat)
25.8.2014 ma
26.8.2014 ti
27.8.2014 ke
28.8.2014 to
EF Kielibussi koululla klo 10.45
RO klo 8.45 :ykkösten retkipäivä; kakkosten, kolmosten ja nelosten
tulevaisuuspäivä
29.8.2014 pe
SYYSKUU 2014
36
37
38
1.9.2014
2.9.2014
3.9.2014
4.9.2014
5.9.2014
RO klo 12.10: Ykkösten tervetulojuhla
1. vuositason vanhempainilta klo 18 auditoriossa
YO-kuuntelut
YO: vieras kieli, pitkä oppimäärä
9.9.2014 ti
YO-kuuntelut
RO klo 12.10, YO: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
10.9.2014 ke
11.9.2014 to
12.9.2014 pe
YO-kuuntelut
YO: vieras kieli, lyhyt oppimäärä
YO-kirjoitukset
YO: AI, tekstitaidon koe
15.9.2014 ma
YO-kirjoitukset
YO: uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede,
terveystieto. Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
ti
ke
to
pe
22.9.2014 ma
23.9.2014
24.9.2014
25.9.2014
26.9.2014
40
Opettajainkokous klo 15.00
8.9.2014 ma
16.9.2014
17.9.2014
18.9.2014
19.9.2014
39
ma
ti
ke
to
pe
ti
ke
to
pe
29.9.2014 ma
30.9.2014 ti
Tiimikokoukset klo 15.00 (50-v. juhla)
RO klo 12.10 poistumisharjoitus.
YO-kirjoitukset
YO: vieras kieli, pitkä oppimäärä
Västersundoms idrottsdag på Håkansböle sportplan kl. 9-11.15
YO-kirjoitukset
YO: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
YO-kirjoitukset
YO: esseekoe, suomi toisena kielenä -koe.
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10
Wilma auki 22.-28.9.
YO: matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
YO-kirjoitukset
KURSSIPÄÄTÖSVIIKKO
YO: psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
25.9. - 3.10.
Lukion tietotekniikkakilpailu 29.9.-12.10.
YO: vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Valmennusryhmän kokous klo 9.00.
LOKAKUU 2014
1.10.2014 ke
2.10.2014 to
3.10.2014 pe
JORYN suunnittelupäivä
Tuntikaavio
Klo
Ma
Ti
Ke
To
Pe
8.45 ‐ 10.00
1
5
5
4
5
10.10 ‐ 11.25
2
6
4
3
6
12.10 ‐ 13.30
3
1
2
7
7
13.40 ‐ 14.55
4
7
6
1
2
15.00 ‐ 16.15
8
8
3
8
8
Kurssipäätösten aikataulu
Kurssipäätös
Osa A 9.00 ‐
11.30
Osa B
12.15 ‐
13.30
Muistiinpanoja
TO 25.9
koodi
PE 26.9 koodi
MA 29.9
koodi
TI 30.9
koodi
KE 1.10
koodi
TO 2.10
koodi
PE 3.10
koodi
7
6
5
4
3
2
1
7
6
5
4
3
2
1
Vihreät merkinnät koskevat opettajia
2. JAKSO 6.10. - 27.11.2014
41
42
43
44
6.10.2014
7.10.2014
8.10.2014
9.10.2014
10.10.2014
ma
ti
ke
to
pe
13.10.2014
14.10.2014
15.10.2014
16.10.2014
17.10.2014
ma
ti
ke
to
pe
37 Työpäivää
RO klo 12.10. VESO (aineryhmien tvt-suunnittelu) klo 15-18
Opettajainkokous klo 15.00
RO klo 12.10
1. jakson kurssipalaute klo 10.20-11.40
Syysloma
16. - 17.10.
20.10.2014 ma
21.10.2014 ti
22.10.2014 ke
Tiimikokoukset klo 15.00 (50-v. juhla)
RO klo 12.10: SYYSINFO
23.10.2014 to
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen klo 14 mennessä!
Sotungin koulun ja lukion 50v-juhla,
vastaanotto, klo 13 juhla. Klo 18 senioreiden tapaamiset.
24.10.2014 pe
Kansainvälinen Sotunki esittäytyy klo 10.30-11.30
27.10.2014 ma
Uusintakoe klo 16-19. Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
28.10.2014
29.10.2014
30.10.2014
31.10.2014
RO klo 12.10. Seurakuntakuntavaalit klo 11-13
ti
ke
to
pe
klo 12
Vantaan lukioiden jatko-opintopäivä (abit ja neloset)
Syksyn ylioppilaiden kurssit oltava suoritettuna!
MARRASKUU 2014
45
46
47
48
3.11.2014 ma
4.11.2014 ti
RO klo 12.10, Lukion fysiikkakilpailu, Aineryhmäkokoukset klo 15.15, Ped.
ip. klo 15-18 (MA Tikkurila)
5.11.2014 ke
Ped. ip. klo 15-18 (Lyh. kielet Sotunki)
6.11.2014 to
RO klo 8.45-9.45, Ruotsalaisuuden päivän juhla klo 10,
Studentum Road Show klo 10-14, Lukion kemiakilpailu, Ped. ip klo 15-18
(ÄI, S2 Lumo; BI, GE Vaskivuori; HI, YH, TE Martinlaakso)
7.11.2014 pe
Ryhmien välinen salibandyturnaus salissa.
10.11.2014 ma
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
11.11.2014 ti
RO klo 12.10, Lukion matematiikkakilpailu, JORY klo 15.15, 3. ja 4.
vuositason vanhempainilta klo 18
12.11.2014 ke
13.11.2014 to
14.11.2014 pe
TVT-suunnittelu: reaali ja kielet klo 15.00
17.11.2014 ma
18.11.2014 ti
Wilma auki 17.-23.11.
19.11.2014 ke
KURSSIPÄÄTÖSVIIKKO
20.11.2014 to
21.11.2014 pe
19.11-27.11
24.11.2014
25.11.2014
26.11.2014
27.11.2014
ma
ti
ke
to
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10
Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään 2015 YO-kokeisiin klo 12 mennessä!
Opettajainkokous klo 14.00
Valmennusryhmän kokous klo 9.00.
Tuntikaavio
Klo
Ma
Ti
Ke
To
Pe
8.45 ‐ 10.00
1
5
5
4
5
10.10 ‐ 11.25
2
6
4
3
6
12.10 ‐ 13.30
3
1
2
7
7
13.40 ‐ 14.55
4
7
6
1
2
15.00 ‐ 16.15
8
8
3
8
8
Kurssipäätösten aikataulu
Kurssipäätös
Osa A
9.00 ‐
11.30
Osa B
12.15‐
13.30
Muistiinpanoja
KE 19.11.
koodi
TO 20.11. koodi
PE 21.11.
koodi
MA 24.11
koodi
TI 25.11
koodi
KE 26.11
koodi
TO 27.11
koodi
1
7
6
5
4
3
2
1
7
6
5
4
3
2
Vihreät merkinnät koskevat opettajia
3. JAKSO 28.11.2014 - 3.2.2015
36 työpäivää
28.11.2014 pe
JOULUKUU 2014
49
50
51
1.12.2014
2.12.2014
3.12.2014
4.12.2014
5.12.2014
ma
ti
ke
to
pe
8.12.2014
9.12.2014
10.12.2014
11.12.2014
12.12.2014
ma
ti
ke
to
pe
15.12.2014
16.12.2014
17.12.2014
18.12.2014
ma
ti
ke
to
RO klo 12.10, Studia-messut
TVT-suunnittelu: matikistit, taito- ja taideaineet klo 15.00
Itsenäisyys- ja ylioppilasjuhla klo 13.15
RO klo 12.10
2. jakson kurssipalaute klo 10.20-11.40
Aineryhmäkokoukset klo 15.00
Lucia-juhla klo 12.45
Laskutreenit klo 15.00
RO klo 12.10
Puurojuhla klo 18.00
19.12.2014 pe
Joulukirkko Pyhän Laurin kirkossa klo 9:00-10:15 ja lukukauden päätös.
JOULULOMA 20.12.2014 - 6.1.2015
TAMMIKUU 2015
2
7.1.2015 ke
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen klo 14 mennessä!
Opettajainkokous klo 15.00
8.1.2015 to
9.1.2015 pe
3
4
5
12.1.2015
13.1.2015
14.1.2015
15.1.2015
16.1.2015
ma
ti
ke
to
pe
Uusintakoe klo 16-19, Laskutreenit klo 15.00,
19.1.2015
20.1.2015
21.1.2015
22.1.2015
23.1.2015
ma
ti
ke
to
pe
JORY klo 12.30. Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
26.1.2015
27.1.2015
28.1.2015
29.1.2015
30.1.2015
ma
ti
ke
to
pe
RO klo 12.10, TALVI-INFO
2. vuositason vanhempainilta klo 18.
RO klo 12.10, Tiimikokoukset klo 15.15
Wilma auki 21.-28.1.
YO-info kevään kirjoittajille (auditorio) klo 12.00
Avoimet ovet 9-luokkalaisille klo 13.30, vanhemmille klo 18.
KURSSIPÄÄTÖSVIIKKO
26.1 - 3.2
HELMIKUU 2015
6
2.2.2015 ma
3.2.2015 ti
Opettajainkokous klo 14.00
Valmennusryhmän kokous klo 9.00.
Tuntikaavio
Klo
Ma
Ti
Ke
To
Pe
8.45 ‐ 10.00
1
5
5
4
5
10.10 ‐ 11.25
2
6
4
3
6
12.10 ‐ 13.30
3
1
2
7
7
13.40 ‐ 14.55
4
7
6
1
2
15.00 ‐ 16.15
8
8
3
8
8
Kurssipäätösten aikataulu
Kurssipäätös
Osa A 9.00 ‐
11.30
Osa B
12.15 ‐
13.30
Muistiinpanoja
MA 26.1
koodi
TI 27.1
koodi
KE 28.1
koodi
TO 29.1
koodi
PE 30.1
koodi
MA 2.2
koodi
TI 3.2
koodi
1
7
6
4
3
5
2
1
7
6
4
3
5
2
Vihreät merkinnät koskevat opettajia
4. JAKSO 4.2. - 2.4.2015
7
37 työpäivää
4.2.2015 ke
5.2.2015 to
6.2.2015 pe
YO-kirjoitukset
9.2.2015 ma
10.2.2015 ti
YO-kuuntelut
YO-kuuntelut
YO: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
11.2.2015 ke
YO-kuuntelut
YO: vieras kieli, lyhyt oppimäärä. 3. jakson kurssipalaute klo 10.20.-11.40
12.2.2015 to
13.2.2015 pe
YO: äidinkieli, tekstitaidon koe
RO klo 12.10 YO: vieras kieli, pitkä oppimäärä
Penkkarit klo 10.30. TVT-työpaja klo 15.00
Vanhojen tanssit klo 10.30, 12, 13 ja 16 vanhemmille.
TALVILOMA 16. - 20.2.
9
23.2.2015 ma
24.2.2015 ti
25.2.2015 ke
RO klo 12.10 KEVÄTINFO
26.2.2015 to
Ilmoittautuminen uusintakokeeseen klo 14 mennessä! VESO klo 15-18.
Västersundoms vintersportdag på Håkansböle sportplan, kl. 8.45-11.45
27.2.2015 pe
MAALISKUU 2015
10
11
12
2.3.2015 ma
ti
ke
to
pe
2. - 6.3. Sotungissa
9.3.2015
10.3.2015
11.3.2015
12.3.2015
13.3.2015
ma
ti
ke
to
pe
YO-kirjoitukset
16.3.2015 ma
17.3.2015
18.3.2015
19.3.2015
20.3.2015
13
Comeniustapaaminen
3.3.2015
4.3.2015
5.3.2015
6.3.2015
ti
ke
to
pe
23.3.2015 ma
14
YO: äidinkieli ja suomi toisena kielenä, esseekoe
RO klo 12.10
YO-kirjoitukset
YO: psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia
YO-kirjoitukset
YO: vieras kieli, pitkä oppimäärä
YO-kirjoitukset
YO: toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä.
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10. Info tulevan vuoden valinnoista kaikille opiskelijoille.
YO-kirjoitukset
YO: matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä
YO-kirjoitukset
YO: uskonto, ET, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto
YO-kirjoitukset
YO: vieras kieli, lyhyt oppimäärä.
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10-12.50: kurssien esivalinnat ja ilmoittautuminen
kurssivalintapajoihin. JORY klo 15.00
KURSSIPÄÄTÖSVIIKKO
25.3. - 2.4.
Wilma auki 25.3. - 10.4. Opojen järjestämät kurssivalintapajat
30.3.2015 ma
31.3.2015 ti
Valmennusryhmän kokous klo 9.00.
HUHTIKUU 2015
1.4.2015 ke
2.4.2015 to
3.4.2015 pe
RO klo 12.10
Tiimikokoukset klo 15.00
24.3.2015 ti
25.3.2015 ke
26.3.2015 to
27.3.2015 pe
Uusintakoe klo 16-19. Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
Pitkäperjantai
Tuntikaavio
Klo
Ma
Ti
Ke
To
Pe
8.45 ‐ 10.00
1
5
5
4
5
10.10 ‐ 11.25
2
6
4
3
6
12.10 ‐ 13.30
3
1
2
7
7
13.40 ‐ 14.55
4
7
6
1
2
15.00 ‐ 16.15
8
8
3
8
8
Kurssipäätösten aikataulu
Kurssipäätös
Osa A 9.00 ‐
11.30
Osa B
12.15 ‐
13.30
Muistiinpanoja
KE 25.3
koodi
TO 26.3 koodi
PE 27.3
koodi
MA 30.3
koodi
TI 31.3
koodi
KE 1.4
koodi
TO 2.4
koodi
1
7
6
5
4
3
2
1
7
6
5
4
3
2
Vihreät merkinnät koskevat opettajia
5. JAKSO 7.4. - 30.5.2015
15
16
6.4.2015
7.4.2015
8.4.2015
9.4.2015
10.4.2015
ma
ti
ke
to
pe
Toinen pääsiäispäivä
RO klo 12.10
TVT-suunnitelman arviointi aineryhmittäin klo 15.00
13.4.2015 ma
RO klo 12.10, Ped. ip. klo 15-18 (PS, UE, ET, FI Lumo; Pitkät kielet
Vaskivuori)
4. jakson kurssipalaute klo 10.20-11.40, Ped. ip. klo 15-18 (Taito- ja
taideaineet, Opot Sotunki; FY, KE Martinlaakso)
14.4.2015 ti
15.4.2015 ke
16.4.2015 to
17.4.2015 pe
17
38 Työpäivää
Ped. ip. klo 15-18 (RU Tikkurila)
20.4.2015 ma
21.4.2015 ti
22.4.2015 ke
RO klo 12.10
23.4.2015 to
Uusintakokeeseen ilmoittautuminen klo 14 mennessä! VESO klo 15-18
24.4.2015 pe
18
27.4.2015 ma
Uusintakoe klo 16-19!
klo 15. Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
28.4.2015 ti
29.4.2015 ke
30.4.2015 to
RO klo 12.10: Kevätinfo, Tiimikokoukset klo 15.15
JORY
Kevään ylioppilaiden kurssit oltava suoritettuna! Solurock klo 12.10.
TOUKOKUU 2015
1.5.2015 pe
19
4.5.2015
5.5.2015
6.5.2015
7.5.2015
ma
ti
ke
to
Vappu
Wilma auki 4. - 10.5.
RO klo 12.10 KESÄINFO
8.5.2015 pe
20
21
22
11.5.2015
12.5.2015
13.5.2015
14.5.2015
15.5.2015
ma
ti
ke
to
pe
18.5.2015
19.5.2015
20.5.2015
21.5.2015
22.5.2015
ma
ti
ke
to
pe
25.5.2015
26.5.2015
27.5.2015
28.5.2015
ma
ti
ke
to
Laskutreenit klo 15.00
Ryhmien välinen jalkapalloturnaus. Eurooppa-päivän tapahtumia koulussa.
Laskutreenit ja Kieliharkat (EN, RU) klo 15.00
RO klo 12.10: YO-info syksyn kirjoittajille (auditorio)
Opettajien suunnitteluaamu klo 8.30-10.30
Helatorstai
Opettajien kevättapaaminen klo 15.15 RO klo 12.10
KURSSIPÄÄTÖSVIIKKO
20.5. - 28.5.
Aineryhmäkokoukset klo 14.00, Opettajainkokous klo 15.00
Valmennusryhmän kokous klo 9.00. Tutorkoulutus klo 12-18.
Nuuksion retki
27. - 29.5.
29.5.2015 pe
5. jakson kurssipalaute klo 12.10-13.30. Viimeinen ilmoittautumispäivä syksyn
2015 YO-kirjoituksiin klo 12 mennessä. YO-juhlan harjoitukset uusille
ylioppilaille klo 18.00.
30.5.2015 la
Lukuvuoden päättäjäiset klo 10.30.
Tuntikaavio
Klo
Ma
Ti
Ke
To
Pe
8.45 ‐ 10.00
1
5
5
4
5
10.10 ‐ 11.25
2
6
4
3
6
12.10 ‐ 13.30
3
1
2
7
7
13.40 ‐ 14.55
4
7
6
1
2
15.00 ‐ 16.15
8
8
3
8
8
Kurssipäätösten aikataulu
Kurssipäätös
Osa A
9.00 ‐
11.30
Osa B
12.15 ‐
13.30
Muistiinpanoja
KE 20.5.
koodi
TO 21.5. koodi
PE 22.5.
koodi
MA 25.5.
koodi
TI 26.5.
koodi
KE 27.5.
koodi
TO 28.5.
koodi
3
2
1
7
6
4
5
3
2
1
7
6
4
5
Sotungin lukion
EVAKUOINTISUUNNITELMA
Ruokala
2. kerros
3. kerros
Liikuntasali
SOTUNGIN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
(Lukiolaki 21§ 3 mom)
1. Tavoitteet
Järjestyssääntöjen tavoitteena on luoda hyvät
edellytykset koulutyölle sekä edistää yleistä viihtyvyyttä, turvallisuutta, opiskeluhalua ja hyviä
tapoja.
2. Koulualue ja päivittäinen työskentely
Koulualueeksi katsotaan kaikki koulukiinteistöön kuuluvat alueet ja tilat. Koulun järjestämiä
tilaisuuksia ovat kaikki koulutyöhön ja kouluun
liittyvät, myös koulun ulkopuolella tapahtuvat
tilaisuudet kuten opintomatkat. Päivittäisessä
työskentelyssä noudatetaan näitä järjestyssääntöjä ja opinto-oppaan ohjeita. Koulun ulkopuolisilla (oppilas-, opettaja- tai henkilökuntaan
kuulumattomilla) henkilöillä ei ole oikeutta
oleskella koulun tiloissa tai koulun alueella ilman koulun henkilökunnan kanssa sovittua
asiaa.
3. Oppitunteihin liittyvää
Oppitunneille saavutaan täsmällisesti. Päällysvaatteet ja päähine riisutaan ja jätetään mieluiten luokan ulkopuolelle naulakkoon tai omaan
lokeroon. Tunneilla käyttäydytään hyvien tapojen mukaan. Roskat ja tarpeettomat paperit
lajitellaan niille varattuihin astioihin. Tunnin
lopuksi jätetään luokka ja oma paikka siistiin
kuntoon.
ATK-luokassa ja nettikahviossa noudatetaan
niihin annettuja ohjeita. Työskentelyn lopuksi
koneilta kirjaudutaan aina ulos ja koneet sammutetaan. Auditoriossa noudatetaan samoja
ohjeita kuin luokkatiloissa. Teknisiin tiloihin ja
varastoihin saa mennä vain opettajan tai kouluisännän seurassa.
4. Ruokala ja kahvio
Ruokalassa käyttäydytään asiallisesti ja sen jonoissa noudatetaan hyvää järjestystä. Sovittuja
ruokailuvuoroja on noudatettava. Ulkovaatteita,
päähineitä tai laukkuja ei tuoda ruokalaan. Jokaisen tulee omalta osalta huolehtia ruokalan ja
nettikahvion siisteydestä. Ravintolassa ja kahviossa noudatetaan annettuja ohjeita mm. ruuan
ottamisesta, astioiden palautuksessa ja roskien
lajittelussa. Ruoka-aikoina ruokala on tarkoitettu vain ruokailukäyttöön.
5. Koulun omaisuus
Kaikkea koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Sille tapahtuneesta vahingosta on teh-
tävä heti ilmoitus kouluisännälle, opettajalle,
rehtorille tai muulle henkilökunnan jäsenelle.
Aiheuttamansa vahingon opiskelija on velvollinen korvaamaan. Jokaisen tulee osaltaan huolehtia ympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä.
Roskat viedään niin sisällä kuin ulkonakin niille tarkoitettuihin säiliöihin ja muillakin tavoin
on pyrittävä siihen, ettei koulun henkilökunnan
työmäärää tarpeettomasti lisätä.
6. Kulkuneuvojen pysäköinti
Ajoneuvoja säilytetään vain niille osoitetuilla
paikoilla.
7. Vapaa-ajan toiminta
Koulun tiloissa vapaa-aikana opiskelijan tulee noudattaa koulun järjestyssääntöjä. Iltatilaisuuksista on sovittava hyvissä ajoin rehtorin,
kouluisännän tai iltavahtimestarin kanssa.
8. Tupakointi ja päihteet
Tupakointi ja nuuskaaminen on kouluaikana
ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa kielletty
koulun alueella. Alkoholijuomien ja huumeiden
hallussapito sekä niiden vaikutuksen alaisena
esiintyminen koulualueella ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa on kielletty ja niistä seuraa
vähintään kirjallinen varoitus. Huumetapaukset
ilmoitetaan aina poliisille.
9. Työrauha
Opiskelijoilla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Turvallisen ilmapiirin ylläpitämiseksi käyttäydytään ystävällisesti ja toiset huomioon ottaen. Kouluyhteisön jäsenen tulee asiallisella ja rauhallisella käyttäytymisellä pyrkiä
pitämään yllä ja edistämään koulun työrauhaa.
10. Seuraamukset järjestyssääntöjen rikkomisesta lukiolain mukaan (LL 26 §, 26 a §, 26 b §)
Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten
rikkoo järjestystä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai opiskelija jatkaa varoituksen saatuaan epäasiallista käyttäytymistä, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta
määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi.
Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi
luokkahuoneesta, muusta opetustilasta tai koulun tilaisuudesta. Tarvittaessa opiskelija voidaan
poistaa myös koulualueelta.
Sotungin lukio
Sotungintie 19
01200 Vantaa
www.sotunki.fi
(09) 839 30066
Toimintaohje hätätilanteessa
1. Jos olet oppitunnilla, noudata opettajan antamia turvaohjeita.
2. Jos olet muualla koulun tiloissa, toimi tilanteen vaatimalla tavalla.
Koulun tilojen seinillä ovat seuraavat turvaohjeet:
Anna ensiapu!
Estä lisävahingot!
Toimita tieto kanslioihin ja terveydenhoitajalle!
Koulun sisäisiä puhelinnumeroita:
Rehtori (yläkoulu) 09 839 30060
Rehtori (lukio) 09 839 30075
Kouluisäntä 040 750 7320
(0) 112 Yleinen hätänumero
SOITTAESSASI YLEISEEN HÄTÄNUMEROON (0) 112
1. Kerro NIMESI.
2. Mitä on TAPAHTUNUT.
3. MISSÄ on tapahtunut
SOTUNGINTIE 19, 01200 VANTAA
(pelastustie Sotungintie, pelastajat ohjaamaan)
4. Toimi päivystäjän ohjeiden mukaisesti
5. Älä sulje puhelinta
Muistiinpanoja