Pidän huolta itsestäni

Transcription

Pidän huolta itsestäni
Pidän huolta itsestäni
Tavoite:
Opitaan vähitellen pitämään huolta itsestä ja omista asioista.
Samalla vahvistetaan itseluottamusta.
Mitä tehdään:
1. Keskustelu: Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään. Millainen
elämä on lapselle hyvä? Aikuisten tehtävänä on huolehtia lapsista, esimerkiksi
siitä, että lapset saavat ruokaa, nukkuvat riittävästi eivätkä tee asioita, jotka ovat heille
vahingoksi. Kasvaessa on hyvä vähitellen opetella huolehtimaan itsekin itsestään ja
kantamaan vastuuta omista asioista. Itseluottamus vahvistuu, kun huomaa, että osaa
tehdä monia asioita itse ja pystyy auttamaan toisia.
2. Tehdään Turren huolehtimistesti (s. 75). Jokainen täyttää huolehtimistestin itsekseen
tai aikuisen avustamana. Keskustellaan huolenpidosta. Kaikki tarvitsevat
huolenpitoa. Millaista huolenpitoa sinä tarvitset aikuisilta? Millä tavoin osaat jo huolehtia
itsestäsi? Mitkä tehtävät kuuluvat vanhemmille ja mitkä lapselle? Mistä asioista
voisit opetella itse huolehtimaan?
3. Turre tutkii tuntejasi -tehtäväsivun (s. 76) avulla lapsi tutkii ajankäyttöään
yhden viikon ajan. Nuoremmat lapset täyttävät lomaketta yhdessä vanhempiensa
kanssa. Viikon päästä tehtävää pohditaan yhdessä: Onko viikon aikana liikuttu riittävästi
ja nukuttu tarpeeksi? Onko pelattu liikaa? Näitä asioita voidaan pohtia myös
perheittäin ja vanhempainilloissa tai yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa.
4. Aihe sopii hyvin käsiteltäväksi Terveelliset elämäntavat -teeman yhteydessä.
Täytetään Turren huolehtimistestin (s. 75) kotitehtäväosuus. Lapset miettivät
kotiväen kanssa, mistä he voisivat jatkossa huolehtia paremmin.
Tehtävät kirjasta Lajunen K., Andell M., Jalava L., Kemppainen K., Pakkanen M., Ylenius-Lehtonen M.,
Turvataitoja lapsille, ss. 75-76.