ENERGIAOPTIMILLA PÄÄSTÖT JA KULUT KURIIN - RTK

Transcription

ENERGIAOPTIMILLA PÄÄSTÖT JA KULUT KURIIN - RTK
1 2011
RTK-Palvelun asiakas- ja sidosryhmälehti
Duo
Eläke-Fennia:
ENERGIAOPTIMILLA
PÄÄSTÖT JA KULUT
KURIIN
Siistiä kulttuuria
Turun Logomossa
Oppilastaloja
huolletaan
ympäristön ehdoilla
”Siistii!” sanoo
tuleva ekonomi
Intohimona
kehittäminen
Palveluyritykselle kasvu on olennainen asia,
eikä kiinteistöalalla toimiminen tee tästä
poikkeusta. Kasvua voi hakea monella tapaa,
mutta erityisesti on huolehdittava toimintojen
tasapainosta. Kun yrityksen omat nurkat ovat
kunnossa, niin myös palvelu asiakkaan suuntaan
toimii. Asiakkaamme odottavat meiltä hyvää
palvelua, joka koostuu suurten kokonaisuuksien
lisäksi monista pienistä arjen asioista. Asiakaspalvelussa on kyse nimenomaan asenteesta ja
kyvystä huomioida erilaisia asioita.
Kriisit kauempana maailmassa ja lähialueiden
tapahtumat vaikuttavat sekä suomalaiseen liikeelämään että taloudelliseen ilmastoon aina vain
nopeammin. Kriisejä on viime vuosina riittänyt,
eikä niistä juuri mikään ole ollut helposti ennustettavissa. Talouden tsunamit tulevat tosielämän
tsunamien tapaan odottamatta ja kylvävät epävarmuutta ympärilleen. Siksi kaiken murroksen
keskellä on hyvä muistaa kestävän kehityksen
merkitys. On syytä säilyttää toimintaedellytykset
myös poikkeustilanteissa. Tällöin avainasioita
ovat monipuolinen palvelutarjoama sekä kyky
joustavaan resurssien käyttöön. Näiden avulla
selvisimme esimerkiksi viime talven haasteellisista lumitöistä edellistä vuotta paremmin.
Yrityksen kaikella tekemisellä täytyy olla oma
merkityksensä. Esimerkiksi meidän intohimomme kehittämiseen ja vastuulliseen toimintaan näkyvät erilaisina käytännön asioina ja
sisältöinä. RTK-Palvelun värimaailmassa punainen viestii tekemisen ja kehittämisen intohimoa,
vihreä puolestaan vastuullisuutta.
Energia- ja ympäristötehokkuus korostuvat vastuullisten organisaatioiden toiminnassa. Niiden
rinnalla on kuitenkin muistettava myös ihmiset
ja heidän hyvinvointinsa. Tehokkuus ja ihmisten
2
työmotivaatio voivat törmätä toisiinsa, jos kiinteistöjen hoidossa keskitytään yksisilmäisesti vain energian kulutuksen tai muiden kulujen minimointiin. Liian tiiviiksi rakennetut hometalot ja epähygieeniset toimitilat
muistuttavat meitä tästä jatkuvasti. Kun esimerkiksi kiinteistöjen energian
käyttöä optimoidaan, tulee käyttäjät ottaa huomioon kaikissa ratkaisussa.
Tämä on toimivaa arjen energiatehokkuutta parhaimmillaan.
Kesän lähestyessä tuhannet nuoret etsivät itselleen kesätöitä, ja kiinteistöpalveluala on monelle nuorelle ensimmäinen kosketus työelämään.
Alan arvostus on kasvussa, joten moni kesätyöntekijä myös palaa alalle
opintojen jälkeen. Alan yleistä ammatillista koulutusta on merkittävästi
lisätty ja uusia suunnitelmia koulutustarjonnan kehittämiseksi on työn
alla. Vastuullinen kasvuyritys tarvitsee näitä uusia ja innokkaita tulevaisuuden tekijöitä. Kokeneiden ammattilaisten rinnalla he kuljettavat meidät
yhteiselle kasvun matkalle, jonka hyödyt näkyvät asiakkaillemme hyvin
konkreettisesti: kiinteistöt ovat paremmassa kunnossa ja niiden arvo
säilyy korkeana.
Tauno Maksniemi
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
Duo
RTK-Palvelun asiakas- ja sidosryhmälehti
Intohimona kehittäminen
2
Kulttuuri kaipaa perusteellista siivousta – ainakin Logomossa
4
Asiakkaiden huomioiminen palkittiin Lappeenrannassa
7
Vuoden huoltomies uskoo jatkuvaan koulutukseen
7
Palkittua jätehuoltoa Päijänteen rannalla
8
Osaava henkilöstö pitää pääkaupunkiseudun kiinteistöt kunnossa
10
EnergiaOptimi pienentää kiinteistön päästöjä ja kuluja
12
Oppilastalossa asutaan laadukkaasti ja ympäristöystävällisesti
14
Monikulttuurisuuskoulutus pirstoo ennakkoluulot
16
”Siistii!” sanovat tulevat Helsingin ekonomit
18
Valtakunnallista osaamista paikallisesti
20
Porin Lääkäritalo: 200 000 asiakaskäyntiä vuodessa
22
MM 2011 -kisavisa
24
4
18
Julkaisija
RTK-Palvelu Oy
Päätoimittaja
Pekka Liukkonen
Tuotanto
True Communications Oy
Teksti ja kuvat (ellei toisin mainittu) Kai Tarkka, Jari Kiiskinen, Markku Nurminen
Paino
3
1 | 2011
Forssa Print
22
Kulttuuri kaipaa
perusteellista
siivousta – ainakin
Logomossa
Kulttuurin näyttämöllä jopa kahvio on taideteos, joka on myös siivottava
päivittäin. Turun ratapihan vanha VR:n konepaja on saanut uuden elämän
kulttuuripääkaupungin näyttämönä. Logomossa käy viikonloppuisin
n jopa
8000 kävijää, keväällä heidän joukossaan EU:n komission puheenjohtaja
José Manuel Barroso.
- RT
RTKKP
KPaalvvel
elun
un Tur
u un yyks
ksik
iköl
öllä
lää on pa
p ljljon
on kokkem
emusstaa taap
pah
pah
ahtu
tu
um
maassiiiv
ivou
oukses
esta
esta
es
ta, es
e im
meerrki
kiks
ksi Turun
ks
Tu
u n
Meesssu-- ja ko
kong
n re
ng
ress
ssik
ikes
essku
kuss on aasi
siak
a ka
ak
kaam
amme
am
mee. TTu
urk
rku
u 20011
11 -sä
säät
äättiö
i kiillpaailutti
tii viiime
m vuo
u nn
na
siiv
si
ivvou
ousp
sp
pal
a ve
velu
lut,t, jjaa RT
R KK-Pa
Palv
lvvel
elu
u vo
voit
itti
ti sää
ääti
t ön
ti
ö ja ku
kulttu
ltttu
tuurrip
ipää
ääka
ää
kaaup
kaup
upun
nkihankkeid
den tap
paah
htu
uma
makääytttö
öö
ön
n tul
ulev
evat
vat siiiivo
v us
vo
us-- ja jät
ä eh
ehuo
uolt
l op
lt
opal
alve
veelu
ut,, myy
y nt
ntiin
neu
euvo
vott
vo
tttel
e ijijaa Tu
uija Sa
ant
ntal
alah
ahti
ah
t ker
ti
eerrtoo.
- Tä
Tällllllai
aise
ai
seella
llla ka
karh
rh
hea
e llllaa ti
tila
lallllla,
a jos
jos
osta
ta o
on
n lilisä
s ks
sä
ksii ko
kolm
lm
mas
asos
asos
osaa ko
koko
o aja
jan
n re
r m
mo
ontis
i sa
is
sa,
a on
o oma
m t pi
piir
irte
rte
teen
ensä
en
sää..
sä
R so
Ro
sois
i en
is
en beton
eton
et
onililiattian imurointi ja pe
p su
u, vi
vitr
trriiiini
iini
nien
en llas
a ieen jaa sos
as
o iaaalit
alit
al
itil
tililoj
ojen
oj
e siiiivo
en
vous
vo
ous
u on ti
tiiv
ivvis
istä
tää,
sill
si
illllä
llä pö
pöly
lyää le
ly
leijijuu
u pal
uu
aljljo
jon. Lau
auan
anta
an
taait ovaat vi
tait
vilk
lkkkaimpia päiv
ivviä ja viikonloppuisin
n Lo
Logo
g mo
go
moss
sssa on
ssa
on
parh
pa
rhai
rh
aimm
ai
m ilillaan
mm
n olllllutt 80000 käävi
vijä
vijä
jää.
jää.
ä.
- Ar
Arki
kisi
ki
sin
si
n jaa vviiiii ko
k n
nllop
loppu
op
o
ppu
p issin
n auk
ukio
i lo
io
l ai
aika
k na
ka
n pai
aika
k lllla
ka
la ov
ovat
at vak
at
akit
ittui
u seet si
siiv
ivvoojaat.t Oma
man liisäns
sääns
nsää tu
tuovat
lukuisten
n esit
esit
es
itys
tys
y teen jälk
jällkkis
jä
isiiiiivo
ouk
ukse
set.t.t. Tap
se
pahtu
ah
htum
miin lissät
mi
ä ää
ään
n mi
m eh
ehit
ittyysstää taarrpeeen
n mukaa
a n, palveluesimies Henr
enrrii
iika
ka S
Söd
öd
der
erlu
lund
d kker
erto
er
to
oo ttiila
ilaant
ntee
eest
ee
sta.
a.
- KKu
u
ult
lttu
tu
uur
urip
i äääkaaup
pun
u gi
gin
n näyt
ytte
teelyyt ja esi
sittyks
tykssett sijijoi
oite
oi
teta
taan
ta
a kon
an
onep
epaj
ep
ajan kah
ajan
hteeen
n siiipe
peen
peen
en. Sa
S tamanp
ma
npuoleises
essa
sa läns
lääns
n ip
ipää
ääädy
dyss
ssää on
n viiiisi
sii suu
uurn
rn
näytt
äyytt
ttel
e yää, jo
el
j ttkka ov
ovat
a esi
at
s lllä kko
okko
o kul
u ttuuripääk
äkkau
a punkivuoden ajan. Ittäp
pu
äpää
ääätyyyn
n on ra
rake
kenn
ke
nnet
nn
ettu
tu
u esity
sity
si
tyst
stilili a ja 120
st
2000 he
h ng
ngen
en kat
atsso
somo
somo
m , nääyt
ytte
ytte
t ly
lyk
yke
kess
kuspäällikkö Mia Ju
uva ku
uvvaa toi
o mint
minttaa
mi
aa..
- Kult
lttu
lt
ttuur
tu
uu ip
pää
ääka
k up
ka
upun
unki
kivu
ki
vuod
vu
oden
oden
od
n aik
ikan
anaa Lo
an
L go
omo
mossa
ssa näähd
ss
hdää
ään
ää
n ka
kaik
ikkki
kiaa
aaan reeililut
ut 5500 es
e it
itys
ystä
ys
t . Lä
tä
Läpi
pi
vuod
vu
vuod
den
en on lu
luvaass
ssaa mu
musi
s kaaalej
si
eja,
aa,, kon
onse
seerrttte
teja
eja
ja, ta
tans
nssi
ns
siaa ja mui
si
mui
uita
ta tai
a de
de-e
--eelä
lämy
m ks
my
ksiä
iää. Nä
Näyt
y te
yt
tely
lyih
ihin
in jjaa
esityksiin odo
dote
teta
t an n
ta
noi
oin
n 11550 0000 käv
ävijijää
ijjää
ää..
4
R
RT
RTK-Palvelu
TKK--P
Paalv
lveellu Du
D
Duo
uo 1 • 22011
uo
0111
011
Saksalainen taiteilija Tobias Rehberger on
suunnitellut Logomon kahvilan todelliseksi
tilataideteokseksi. Kahvilan siisteydestä
pitää huolta siivooja
Jana Keerman
5
Näyttelykeskuspäällikkö Mia Juva,
palveluesimies
Henriika Söderlund,
siivooja Jana Keerman
sekä myyntineuvottelija
Valokuva Jusa Simonen, teippausten toteutus Teippi-Hessu eli Heikki Rantanen, suunnittelu Leena Pietilää
Tuija Santalahti.
-Logomoon rakennetaan kansainvälisessäkin
mittapuussa merkittävä monitoimisali. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään 1000–3500
hengelle mitoitettua, erityisesti sähköisesti
vahvistetun musiikin salia. Hyvätasoisia akustisia
saleja on paljon. Konserteista n. 90 prosenttia
on nykyään kuitenkin sähköisesti vahvistettuja.
Suurelle, sähköisesti vahvistetun musiikin
esittämiseen tarkoitetulle tilalle on ollut tarvetta.
- Logomon sali mahdollistaa hyvin monimuotoisen konserttitoiminnan, mukaan lukien
uudenlaiset oopperat, musikaali- ja teatteriproduktiot. Lisäksi tila mahdollistaa isot kongressit
sivusaliensa ansiosta. Nyt nämä tapahtumat
eivät päädy Turkuun tilapulan vuoksi, Mia
kertoo.
Luova talous on jo yksi Turun merkittävimmistä
klustereista ja se vaikuttaa välillisesti myös muiden toimialojen kilpailukykyyn. Kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen Logomoon kaavaillaan syntyväksi työpaikkoja 200–300 luovalle
työntekijälle: mainostoimistoille, teolliselle
muotoilulle, kustannus- ja viihdealan yrityksille
ja näiden ympärillä toimivalle laajalle freelancerverkostolle – valokuvaajille, suunnittelijoille ja
taiteilijoille.
RTK-Palvelu on näkyvästi esillä myös kulttuuripääkaupungin katukuvassa. Leena Pietilän
suunnittelema huoltoauton taidehenkinen
väritys herättää ansaitsemaansa huomiota.
6
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
Logomon
näyttelyitä
Asiakkaiden huomioiminen
palkittiin Lappeenrannassa
Alice in Wonderland – Liisa ihmemaassa
Rajavartiolaitos on palkinnut pronssisella ansiolevykkeellä RTK-Palvelun Lappeenrannan yksikön
huoltomiehen. Asko Kaplas sai palkinnon ansiokkaasta toiminnastaan Rajavartiolaitoksen hyväksi.
-näyttely on suurin koskaan Suomessa järjestetty nykyvalokuvataiteen näyttely, joka asettaa
maailmalla huomiota herättäneen suomalaisen
taiteen kansainväliseen yhteyteen.
Palkinnon luovutti Kaplakselle Kaakkois-Suomen
Rajavartioston komentaja Pasi Kostamovaara
maaliskuussa 2011.
Kiasma: Eija-Liisa Ahtila ja Isaac Julien /
ARS11
Lappeenrannan yksikön palvelupäällikkö Petri
Rahunen kiittelee huoltomies Kaplasta tämän
esimerkillisestä työstä ja asiakkaiden tarpeiden huomioimisesta.
Nykytaiteen museo Kiasma esittäytyy Turussa
vuonna 2011 tuottamalla oman kaksiosaisen
näyttelyn yhteistyössä Kiasman tukisäätiön
kanssa.
- Olen ylpeä Kaplaksen toiminnasta. Tämä on tunnustus siitä, että työt
hoidetaan erinomaisesti. Tästä on myös hyvä jatkaa eteenpäin, toteaa
Rahunen.
Esillä ovat kaksi Kiasman mediakokoelmien
helmeä: Eija-Liisa Ahtilan videoinstallaatio
WHERE IS WHERE? – MISSÄ ON MISSÄ?, 2008
sekä Isaac Julienin videoinstallaatio WESTERN
UNION: Small Boats, 2007.
Molemmat suurikokoiset installaatiot ovat ensi
kertaa esillä Suomessa ja teokset esitetään
Turussa peräkkäin vuoden 2011 aikana.
Kiasman näyttelykokonaisuus on temaattisesti
osa ARS11-näyttelyn Afrikka-teemaa.
Tom of Finland
Suurelle yleisölle on yllätyksellinen fakta, että
Suomen ehkä kansainvälisesti tunnetuin
kuvataiteilija tulee Turun naapurista Kaarinasta.
Nyt Tom of Finland alias Touko Laaksonen
(1920–1991) palaa kotiin!
Homotopia-organisaatio (Liverpool, UK) tuo
Turkuun kattavan kokoelman Tom of Finlandin
töitä aina varhaisista nuoruusvuosien luonnoksista myöhempiin töihin. Näyttelyn työt kootaan
Los Angelesissa toimivan Tom of Finland
-säätiön kokoelmista.
Tuli on irti!
Kulttuuripääkaupunkivuoden nimikkonäyttely Tuli on irti! tuo tulen lähellesi. Arjessa tuli
on etääntynyt monen elämästä, mutta sen
kiehtova voima ei katoa. Tuli on irti! -näyttely
ottaa isännyyden tulesta ja hallitsee renkiään
tuomalla teeman kävijälle vuorovaikutteisten ja
elämyksellisten kohteiden kautta koettavaksi.
7
Vuoden huoltomies uskoo
jatkuvaan
koulutukseen
Rauman Kiinteistöyhdistys valitsi
keväällä 2011 Vuoden huoltomieheksi RTK-Palvelun Ari Väinölän.
Valinnan tekivät yhdistyksen
ammatti-isännöitsijät. Vuoden
huoltomiehen valinnasta on tarkoitus tehdä Raumalla jokavuotinen
tapahtuma.
Väinölä on työskennellyt RTK-Palvelussa vuodesta 1989 lähtien. Tekniikasta kiinnostuneena miehenä hän purki ensimmäisen kerran öljypolttimen
jo 1970-luvun alussa sivutoimisena talonmiehenä työskennellessään.
- Piti päästä katsomaan, että mitä se oikein piti sisällään, muistelee kalastusta, valokuvausta ja luonnossa liikkumista vapaa-aikanaan harrastava
Väinölä.
Kiinnostus tekniikkaa kohtaan sekä työssäoppiminen ovat vieneet
Väinölän pitkälle. Toisaalta myös monta koulutuskurssia on miehen
uralle mahtunut. Jatkuva kouluttautuminen on nykyisin huoltomiehelle
välttämättömyys.
- Ala on muuttunut hurjasti näiden 40 vuoden aikana. Aikaisemmin
kaikki tehtiin manuaalisesti käsin, mutta nykyisin melkein kaikki laitteet
ja järjestelmät perustuvat tietotekniikkaan. Hyvin on kuusikymppinenkin
kuitenkin pysynyt tekniikan vauhdissa mukana, virnistää Väinölä.
Palkitsemisen takana on Väinölän monipuolinen osaaminen, pitkä ura ja
hyvä palveluasenne. Palkinnoksi Vuoden huoltomies sai muistolautasen,
komean kiertopalkinnon sekä stipendin.
Palkittua
jätehuoltoa
Päijänteen
rannalla
8
Pitkäjänteisyys ja aktiivinen
osallistuminen oman alueen
ympäristöhankkeisiin tuottaa
tuloksia ainakin PäijätHämeessä. Jätehuolto, siivous
ja kiinteistöhuolto tähtäävät
kaikki siihen, että ympäristö
pysyy siistinä ja kiinteistöihin
sitoutunut kansallisomaisuus
hyvässä kunnossa. Sysmän
erityispiirre on kesäasukkaiden
suuri lukumäärä, joka
kaksinkertaistaa kunnan
väkiluvun kesä-elokuussa.
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
Sysmän pääkadun varrella oleva huoltoasema muuttui muutama vuosi
sitten kylmäksi itsepalveluasemaksi, jolloin jätehuolto-, siivous- ja kiinteistönhoitopalveluita tarjoava Sysmän Mape Oy muutti sinne oman
toimistonsa. Sysmän ja Hartolan seudun merkittävimmästä kiinteistöpalveluyrityksestä tuli RTK-Palvelun tytäryhtiö vuonna 2009.
- Olemme tehneet runsaasti yhteistyötä alueen kuntien, yritysten ja
asukkaiden kanssa. Esimerkiksi toukokuun alussa 2011 toteutamme
yhdessä lähikuntien kanssa kansalliseen jätevesiviikkoon liittyviä tapahtumia Sysmän seudulla. Paljon julkisuutta saanut haja-asutusalueiden
jätevesilaki vaatii muutoksia sekä monen kanta-asukkaan että kesämökkiläisen jätevesiasioihin, kertoo Vuoden ympäristöteko Itä-Hämeessä 2010
-palkinnon saaneen Sysmän Mapen toimitusjohtaja Markku Virtanen.
- Kyllä se palkinto varmasti tästä alueellisesta aktiivisuudestamme
myönnettiin, arvelee Virtanen. Valinnan tehnyt raati kiitteli Sysmän Mapea
erityisesti yhtiön tekemästä pitkäjännitteisestä työstä Sysmän puhtaan
luonnon puolesta.
Markku Virtanen
Sysmän Mape Oy:n toimitusjohtaja /
RTK-Palvelun Sysmän yksikönpäällikkö
Parasta asiakkaissani on
• pitkäjänteisyys
• haasteiden ratkaiseminen ja toiminnan
kehittäminen yhteistyössä
Motto
• Aina kannattaa yrittää
Perhe
• Vaimo
• Kolme täysi-ikäistä tytärtä
Harrastukset
Lajittelu lisääntyy ja ympäristö kiittää
Ympäristötietoisuuden kasvu näkyy sekä jätehuollossa, siivouksessa
että kiinteistöhuollossa. Jätepuolella muutokset ovat olleet suurimpia ja
vastaavasti vaikutuksetkin dramaattisempia.
- Parikymmentä vuotta sitten kaikki jäte ajettiin kaatopaikoille sellaisenaan. Nyt alueelliset pienet kaatopaikat on suljettu ja maisemoitu. Lajittelu lisääntyy koko ajan eikä kaatopaikoille päädy enää mitään. Esimerkiksi
meidän alueemme jätteestä lähes kaikki poltetaan Riihimäellä tavalla tai
toisella. Se mitä ei polteta, otetaan hyötykäyttöön, kertoo yli 24 vuotta
alalla työskennellyt Virtanen.
Tällä hetkellä jäte lajitellaan jo noin 50 erilaiseen luokkaan. Tulevaisuudessa varmasti vieläkin useampaan. Lajitteleminen näkyy myös asukkaiden ja yritysten kukkaroissa.
- Omiin jätehuoltokustannuksiin voi vaikuttaa lajittelulla ja kierrätyksellä.
Yhä useampi ymmärtää sen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on syytä
olla tyytyväinen siitä, että Päijänne on pysynyt puhtaana. Päijännetunneli
kun tuottaa edelleen lähes kaiken pääkaupunkiseudun veden, Virtanen
muistuttaa.
Veden kulutus on vähentynyt niin siivouksessa
kuin kiinteistöhuollossa
Ympäristöasiat ovat paljon esillä myös siivouksessa ja kiinteistöhuollossa.
Tekniikka kehittyy ja kemikaalit rasittavat ympäristöä entistä vähemmän.
Varsinkin veden käyttö on vähentynyt radikaalisti viime vuosina.
- Koko alan yhteinen palkkaratkaisu on ollut hieno yhteinen ponnistus,
jolla alan arvostusta saadaan varmasti nousemaan, uskoo Virtanen.
Valtakunnallista osaamista paikallisin ehdoin
RTK-Palvelun tytäryhtiöksi muuttuminen on tuonut Virtasen mukaan
paljon hyviä muutoksia. Hän on itse päässyt osallistumaan useille uuden
työnantajan kursseille ja alueelle on tuotu uutta teknologista osaamista
muun muassa sähköisen AVUX-huoltokirjan muodossa.
- Tieto liikkuu matalan organisaation sisällä hyvin. Valtakunnallista osaamista paikallisin ehdoin. Se pitää RTK-Palvelun kohdalla täysin paikkansa,
kertoo Virtanen.
9
• Mökkeily
• Kalastus (saaliina mm. 3,4 kiloinen
järvitaimen Päijänteestä)
• Moottoripyöräily
Osaava henkilöstö pitää
pääkaupunkiseudun
kiinteistöt kunnossa
Siivous- ja kiinteistöpalvelualan yritysten kilpailu on pääkaupunkiseudulla kovaa. RTK-Palvelun markkinaosuus on kasvanut alueella
jatkuvasti sekä laadukkaan palvelun että onnistuneiden yritysostojen
kautta. Yrityksen asiakkaina on niin suuria valtakunnallisia kiinteistönomistajia, paikallisia ja valtakunnallisia isännöitsijätoimistoja kuin
muutaman rapun taloyhtiöitäkin. Yhä useampi asiakas on kiinnostunut kiinteistönsä energian kulutuksesta.
Monien mielestä siivous- ja kiinteistöhuolto
on pelkästään volyymeihin liittyvää toimintaa.
Mitä isompi yritys, sitä tehokkaampi toiminta.
Osittain tämä suuruuden ekonomia pitää
paikkansa, mutta aivan koko totuus se ei ole.
Muitakin asiakastyytyväisyyttä lisääviä asioita on
olemassa.
- Meillä ei henkilökunta vaihdu jatkuvasti.
Pääkaupunkiseudun 157 henkilön vahvuisesta
henkilöstöstä suurin osa on ollut meidän palveluksessamme jo pitkään. Tämä näkyy asiakkaalle
parempana laatuna ja osaavampana henkilökuntana. Koulutamme sekä kiinteistöhuoltajiamme että siivoojiamme jatkuvasti. Tekniikka
muuttuu ja uusia menetelmiä otetaan käyttöön
koko ajan, kertoo viime syksynä RTK-Palvelun
pääkaupunkiseudun kiinteistöhuollon yksikön
päällikkönä aloittanut Timo Laakkonen.
Katse tulevaisuuteen
Vuodesta 2005 lähtien kiinteistöhuoltoalalla
työskennelleen Laakkosen työpäivä koostuu
asiakastapaamisista, puheluista, sähköposteista
10
ja toiminnan suunnittelemisesta. Nyt onkin jo korkea aika suunnitella
asiakkaiden loppuvuoden toiminta kuntoon.
- Kiirettä ei ole, kun muistaa suunnitella asiat hyvin. Vanha sanonta ”hyvin
suunniteltu on jo puoliksi tehty” pitää tällä alalla hyvin paikkansa, toteaa
Laakkonen.
Lyhyen tähtäyksen suunnitelmien lisäksi on syytä katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Moni kiinteistönomistaja osaakin sen tehdä.
- Muun muassa kiinteistöjen energian kulutukseen voi vaikuttaa merkittävästi, jos vain haluaa. Sitä varten olemme kehittäneet EnergiaOptimi-palvelun, jossa kartoitetaan kiinteistön energiavirrat ja säädetään laitteistot
kaikkien kannalta optimaalisiksi, Laakkonen muistuttaa.
Luottamus ansaitaan joka päivä
Asiakkaiden luottamus on Laakkosen mukaan ansaittava joka päivä.
Asioiden on hoiduttava lupausten mukaisesti ja asiakkaiden haasteisiin on
löydyttävä ratkaisut. Tekemisen kautta ja työn tulosten välityksellä saatu
maine painaa paljon myös kilpailutuksissa. Niitä on pääkaupunkiseudulla
meneillään jatkuvasti lukuisia.
- Räätälöidyillä palveluilla, luotettavalla ja ammattitaitoisella henkilökunnalla sekä asiakasta lähellä toimimalla olemme vahvoja. Palveluilla on
oltava kasvot, ja ne me voimme asiakkaillemme tarjota, sanoo Laakkonen.
RTK-Palvelu Duo 1 • 22011
011
01
Timo Laa
akkonen
Kiinteistö
öhuollon yksikön päällikkö
Pääkaup
punkiseutu
• Vastaaa operatiivisesti pääkaupunkiseudun
yksikön toiminnasta
• Asuu V
Vihdin Ojakkalassa
• Entisessä elämässään hän on toiminut niin
arvoku
uljetuspalveluja tuottavan yrityksen
palveluksessa kuin YK:n rauhanturvaamistehtävvissä mm. Lähi-Idässä ja Balkanilla
Perhe
o
• Vaimo
• 5-vuottias poika
• Vuodeen ikäiset kaksostytöt
Harrastu
ukset
• Kalastu
us (suurin kala 12,4 kiloinen
lohi To
ornio-Muoniojoesta
Palvelulu
upaus
• Minkä lupaan, niin sen pidän
Mottoja
• Paniikkkia ei ole – on vain huonoa suunnittelua
• Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty
Entistä p
parempaa palvelua
Helsingin kantakaupungissa
RTK-Palveelu laajeni keväällä 2011 Helsingin
kantakaupunkiin ostamalla Kanta-Helsingin
Kiinteistö
öhuolto Oy:n koko osakekannan. Yritys
jatkaa om
malla nimellään yli 120 asunto- ja
liikekiinteeistön palvelemista ja on valmis myös
laajentam
maan toimintaansa. Yrityksen henkilökunta jatkkaa työskentelyään Kanta-Helsingin
Kiinteistö
öhuollon palveluksessa vanhoin ehdoin.
- Pääsimm
me yrityskaupan avulla laajentamaan
palveluveerkostoamme Helsingin kantakaupungissa. Nyt asiakkaitamme palvelee entistä
useampi osaava ihminen, joilla on käytössään
modernitt työvälineet. Siivous- ja kiinteistönhoitopalvveluiden kasvumahdollisuudet ovat
suuret niiin pääkaupunkiseudulla kuin Suomessa
ylipäänsääkin. Me olemme valtakunnallinen
toimija, jo
oka ymmärtää paikallisen palvelun
merkitykssen. Siinä on suuri vahvuutemme, painottaa RTTK-Palvelun aluejohtaja Antti Asteljoki.
11
11
EnergiaOptimi
pienentää kiinteistön
päästöjä ja kuluja
Eläke-Fennia omistaa Suomessa noin 1700 asuntoa ja vuokraa noin 250 000 neliötä
toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Pienempien kiinteistöjen omistajien tapaan myös
suuromistajat ovat hyvin kiinnostuneita kiinteistöjensä energiankulutuksesta ja
huollosta. Eläke-Fennia on ottanut RTK-Palvelun tuoreen EnergiaOptimi-tuotteen
käyttöönsä ja kartoittanut sillä joidenkin kiinteistöjensä veden, sähkön sekä
lämmitysenergian kulutuksen.
Eläke-Fennian sijoituksista noin 12–13 prosenttia kohdistuu kiinteistöihin,
ja sen suorien kiinteistösijoitusten arvo on noin 650 miljoonaa euroa.
Eläke-Fennia vuokraa omistamiaan kiinteistöjä asukkaille ja yrityksille, jolloin niiden hiilijalanjäljen suuruudella on monessakin mielessä merkitystä.
• Kiinteistön veden-, ilmastoinnin-, sähkönsekä muun energiankulutuksen kartoitus.
• Suositukset korjaustoimenpiteiksi, joilla
kulutusta saadaan pienennettyä.
• Käytännön korjaustoimenpiteiden
toteuttaminen.
EnergiaOptimin avulla voidaan pienentää
kiinteistöjen hiilijalanjälkeä ja säästää
kuluissa jopa 50 % vuodessa. EnergiaOptimin kartoituksesta ja toimenpide-ehdotuksista vastaa energia-alan asiantuntijayritys
Skapat Oy ja kiinteistön käytännön korjaustoimenpiteet toteuttaa RTK-Palvelu Oy.
- Energiansäästö vähentää päästöjä ja ylläpitokuluja. Useilla asiakasyrityksillämme on lisäksi ympäristökriteereitä, joiden mukaan niiden käyttämien
toimitilojen hiilijalanjäljen koko saa olla vain tietyn kokoinen. Mieluiten
mahdollisimman pieni. Jos haluaa tarjota tiloja tällaiselle yritykselle, niin
kiinteistön energiankulutuksen on oltava kunnossa. Olemme ottaneet
käyttöön RTK-Palvelun EnergiaOptimi-tuotteen, joka kartoittaa kiinteistön
veden-, sähkön- ja lämmönkulutuksen kokonaisvaltaisesti. Sen avulla saadaan kokonaiskuva kiinteistön tilasta, eikä jouduta tyytymään vain yksittäisiin hajatietoihin, kertoo Eläke-Fennian sijoitusjohtaja Timo Stenius.
Kokonaiskuvan avulla nähdään kiinteistön energiankulutukseen vaikuttavien tekijöiden yhteisvaikutus. Kartoituksen avulla voidaan muun
muassa ilmanvaihtoon, veden kulutukseen ja lämmitysilman talteenottoon liittyvät kiinteistöjärjestelmät säätää toimimaan aikaisempaa
energiatehokkaammin.
Energiatehokkuuden uusi globaali tuleminen
Energiatehokkuus ei ole kiinteistöalalla uusi asia. Jo 1980-luvun alussa
kiinteistöjen energiankulutukseen kiinnitettiin paljon huomiota. Syynä oli
silloin öljyn hinnan nopea nouseminen.
12
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
EnergiaOptimin avulla saamme kokonaiskuvan
kiinteistön tilasta, emmekä joudu tyytymään vain
yksittäisiin hajatietoihin, toteaa Eläke-Fennian
sijoitusjohtaja Timo Stenius.
- Jotenkin asia sittemmin unohtui useaksi vuosikymmeneksi, kun öljyn
suhteellinen hinta pääsi laskemaan. 1980-luvulla aktiivisia olivat sekä
talojen rakentajat että niiden omistajat ja energiansäästön päämotiivina
olivat taloudelliset asiat. Nyt energiatehokkuuden takana on eniten
yleinen huoli maapallomme tulevaisuudesta ja ilmastomuutoksesta. Eikä
taloudellinen säästö ole tietysti nykyisinkään mitenkään yhdentekevä
asia, huomauttaa kiinteistö- ja rakennusalalla jo 30 vuotta työskennellyt
Stenius. Näistä viimeiset 10 vuotta hän on työskennellyt Eläke-Fenniassa
vastaten yhtiön kiinteistösijoituksista.
20 % päästöistä pois vuoteen 2020 mennessä
Vuoteen 2020 mennessä kiinteistöjen energiankulutuksesta pitäisi Suomessa nipistää pois 20 prosenttia. Steniuksen mukaan tämä on useassa
kiinteistössä aivan mahdollista. Esimerkiksi Eläke-Fennian osittain omistamassa kauppakeskus Sellossa energiankulutusta on saatu pienennettyä
viime vuosina merkittävästi.
- Uudisrakennuksissa energiansäästö on helpompaa, kun se voidaan ottaa
jo suunnitteluvaiheessa huomioon. Joissain vanhemmissa kiinteistöissä se
on haasteellisempaa. Niissä EnergiaOptimin-tapaisella tuotteella voidaan
selvittää ongelmakohdat sekä säätää ja uusia järjestelmiä tarvittaessa.
Eläkeyhtiö omistaa kiinteistönsä pitkäaikaisesti, joten niihin tehtävät
investoinnit ovat usein kannattavia pidemmilläkin investointien takaisinmaksuajoilla, kertoo Stenius.
13
Keskinäinen vakuutusyhtiö
Eläke-Fennia
Eläke-Fennia huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä eläketurvasta. Vuoden
2010 lopussa Eläke-Fenniassa oli vakuutettuna 216 240 henkilöä. TyEL-vakuutettuja
oli 181 520 henkilöä ja YEL-vakuutuksia oli
voimassa 34 720 kappaletta.
Eläke-Fennian koko sijoitustoiminnan tuotto
sitoutuneelle pääomalle oli 10,0 prosenttia
(10,1 %) vuonna 2010. Eläke-Fennian sijoitusten markkina-arvo vuoden 2010 lopussa oli
6761,9 miljoonaa euroa (6165,5 milj.e.).
Osakesijoituksia vuoden 2010 lopussa oli
24,9 prosenttia (18,7 %), hedge fund -sijoituksia 9,6 prosenttia (10,5 %), korkosijoituksia
sisältäen joukkolainat sekä lainasaamiset,
muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset
53,6 prosenttia (58,5 %), ja kiinteistöjä 11,8
prosenttia (12,2 %).
Oppilastalossa
asutaan
laadukkaasti ja
ympäristöystävällisesti
Oppilastaloissa asukkaat vaihtuvat usein. Monille nuorille
opiskelija-asunto on myös ensimmäinen oma asunto lapsuuden
kodin ulkopuolella. Kiinteistöhuollolle tämä tarkoittaa runsaasti
asiakaspalvelua ja neuvontaa sekä säännöllistä kiinteistöjen
tilan seurantaa. Lahtelainen Oppilastalo Oy seuraa myös tarkasti
kiinteistöjensä energiankulutusta ja hiilijalanjäljen kokoa.
Kiinteistöhuolto on teknistynyt viime vuosina vauhdikkaasti. Varsinkin
kiinteistöjen energiavirtojen seurantaan on panostettu paljon. Selvät kiinteistökohtaiset muutokset esimerkiksi veden- tai lämmönkulussa kertovat,
että jossain järjestelmässä on vikaa.
Oppilastalo Oy / Lahti
Oppilastalo Oy on Lahdessa toimivien opiskelijayhdistysten perustama yhtiö, jonka tarkoituksena on rakennuttaa, hallita ja vuokrata opiskelijaja muita vuokra-asuntoja. Yrityksen omistavat
lahtelaiset opiskelijayhdistykset, Päijät-Hämeen
koulutuskonserni sekä Lahden kaupunki.
Perustettu: 1969
Asuntoja: noin 1200
Asukkaiden ikäjakauma: 17–27 vuotta
Asukkaista noin 10 % on ulkomaalaisia
Sähköiset järjestelmät ovat tärkeitä, mutta kiinteistöhoidon perusasiat on
myös pidettävä mielessä.
- Tärkeintä on asiakaspalvelu, ketteryys ja nopeus. Kun asukkaillamme on
ongelmia, niin he ottavat yhteyttä RTK-Palvelun huoltohenkilökuntaan.
Siellä on oltava osaavaa väkeä töissä 24/7, jotta asukkaiden ja kiinteistöjen
asiat saadaan nopeasti kuntoon, painottaa Oppilastalo Oy:n toimitusjohtaja Tapio Lilleberg.
Yrityksen omistavat Lahden seudun opiskelijajärjestöt, Päijät-Hämeen
koulutuskonserni sekä Lahden kaupunki. RTK-Palvelu on huolehtinut
Oppilastalo Oy:n kaikkien kiinteistöjen ja piha-alueiden huollosta jo lähes
kymmenen vuoden ajan.
Maalämpöä ja korvausilma talteen
Viime vuonna Lahden keskustaan ja rautatieaseman kupeeseen valmistui
matalaenergiatalo ”Konduktööri”. Talossa on hyödynnetty viimeisintä
kiinteistöteknologiaa ja se on rakennettu hyvin tiukkojen ympäristökriteerien mukaisesti.
14
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
- Konduktöörissä hyödynnämme tehokkaasti maalämpöä sekä korvausilman lämmön talteenottoa. Ne ovat toimivia ratkaisuja, joiden tulokset
näkyvät kiinteistöissä selvänä energiansäästönä. Asumismukavuudestakaan ei tarvitse matalaenergiatalossa yhtään tinkiä, muistuttaa Oppilastalo Oy:n toimitusjohtajana jo liki parikymmentä vuotta työskennellyt
Lilleberg.
Tarkoituksenmukaisia tehoneliöitä opiskelijoille
Oppilastalo Oy:n tarjoamat asunnot ovat joko soluasuntoja, yksiöitä tai
kaksioita. Lahden lisäksi yrityksellä on myös yksi asuinkiinteistö Asikkalassa. Asukkaiden ikähaarukka on 17–27 vuoden välillä.
- Kaikissa meidän asunnoissamme on pääajatuksena tarkoituksenmukaisuus ja tehoneliöt. Turhia nurkkia ei meillä ole, sillä opiskelijat eivät
ymmärrettävästi halua maksaa vuokraa hukkaneliöistä, sanoo Lilleberg.
Asukkaiden vaihtuvuus ja kysyntä on suurta, joten asunnot on saatava
nopeasti uusien asukkaiden käyttöön. Paperisota on hoidettava nopeasti
kuntoon, kuten myös asuntojen sisätilat. Uusia asukkaita on osattava
neuvoa moninaisissa asumisasioissa.
- Niin hullulta kuin se voi kuulostaakin, niin kiinteistöhuoltajat joutuvat
joskus vastaamaan sellaisiin kysymyksiin kuin ”kuinka sammutan asunnostani valot?” ja ”kuinka jääkaappi laitetaan päälle?” Ensimmäistä kertaa
omillaan asuvalle nuorelle moni perusasiakin on aivan uusi ja outo, kun
15
vanhemmat eivät ole enää huolehtimassa
asioista, kertoo Lilleberg.
Teknistynyt kiinteistönhuolto vaatii
erikoisosaamista
Lilleberg arvostaa yhteistyökumppaneissaan
luotettavuutta, yhteistyökykyä ja yhteissuunnittelua. Kun asioista sovitaan ja niitä kehitetään
yhdessä, niin saadaan helpommin kaikkia
osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja aikaan.
- Kiinteistönhoidossa olemme laajentaneet
yhteistyötä RTK-Palvelun kanssa jatkuvasti.
Totesimme jo vuosituhannen vaihteessa, että
vähäiselle käytölle jäävien omien kiinteistönhuollon koneiden ja laitteiden omistaminen ei
ollut järkevää. On tarkoituksenmukaista, että
ulkopuolisen yrityksen asiansa tuntevat ihmiset
huolehtivat kiinteistöjen huollosta. Teknistynyt
kiinteistönhuolto vaatii myös erikoisosaamista
ja jatkuvaa kouluttautumista. 24/7 tapahtuva
päivystys on meille välttämättömyys ja on erinomainen asia, että se on RTK-Palvelun hoidossa,
listaa Lilleberg.
Monikulttuurisuuskoulutus pirstoo
ennakkoluulot
Suomi on monikulttuurinen maa,
jossa asuu ja työskentelee ihmisiä
sadoista eri maista ja kulttuureista.
Palvelualojen ammattiliiton PAMin
ja RTK-Palvelun yhteisissä Monikulttuurisuuskoulutustilaisuuksissa
on lisätty ihmisten kulttuurituntemusta ja vähennetty ennakkoluuloja. Kurssilaiset ovat kokeneet
koulutuksen hyödylliseksi.
Monikulttuurisuuskoulutusta on järjestetty syksystä 2010 lähtien aina
kevääseen 2011 saakka. Koulutettavina ovat olleet työsuojeluvaltuutetut
ja luottamusmiehet, palveluesimiehet sekä palveluohjaajat ja siivoojat.
- Kurssin taustalla on sekä RTK-Palvelun että PAMin tarve lisätä erityisesti
luottamushenkilöiden ja palveluesimiesten tietämystä monikulttuurisuudesta. Kun tiedämme enemmän toisista kulttuureista, vähenevät ennakkoluulomme ja osaamme toimia vuorovaikutustilanteissa aikaisempaa
paremmin. Omien ennakkoluulojen tunnistaminen ja ymmärtäminen on
avainasia, painottaa RTK-Palvelun palvelujohtaja Arja Nurmi.
- Hyvä ja tarpeellinen koulutus, jonka antia voidaan hyödyntää melkein päivittäin, toteavat myös koulutukseen osallistuneet RTK-Palvelun
Tampereen-toimipisteen palveluesimiehet Johanna Nevalainen ja
Minna Saikkonen.
Suomea, englantia ja viittomakieltä
RTK-Palvelun Tampereen yksikössä työskentelee yhteensä noin 150 henkilöä. Heistä reilut parikymmentä on maahanmuuttajia, jotka ovat kotoisin
12 eri maasta. Lyhyimmän matkan Tampereelle ovat tehneet virolaiset ja
venäläiset työntekijät. Pisimmän tien ovat puolestaan kulkeneet PapuaUudesta-Guineasta ja Perusta RTK-Palvelun leipiin tulleet ihmiset.
- Vuorovaikutustilanteissa kulttuurituntemus on tärkeää. Meillä on maahanmuuttajatyökavereidemme kanssa yhteisenä kielenä joko suomi tai
englanti. Joskus on kyllä pakko turvautua myös viittomakieleen, myöntää
Nevalainen. Hän on työskennellyt RTK-Palvelussa vuodesta 2009 lähtien.
- Vuorovaikutuksen lisäksi opimme myös paljon suomalaisesta työlainsäädännöstä. Passit ja työluvat on luettava läpi huolellisesti, ettei virheitä
pääse sattumaan, jatkaa puolestaan jo kuusi vuotta RTK-Palvelussa
työskennellyt Saikkonen.
16
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
Kulttuurituntemus on vuorovaikutustilanteissa tärkeää,
toteavat palveluesimiehet Johanna Nevalainen (vas.) ja
Ihonväri tai kulttuuri ei vaikuta ahkeruuteen
Nevalaisen mielestä kurssin parasta antia oli
kokemusten vaihtaminen muiden palveluesimiesten kanssa. Kurssilaisten joukossa kun oli
kollegoja eri puolilta Suomea, joiden kokemukset vaihtelivat runsaasti.
- Pääkaupunkiseudulla ulkomaalaisten työntekijöiden osuus on paljon suurempi kuin meillä,
joten siellä työskentelevillä oli myös eniten
kokemuksia erilaisista vuorovaikutustilanteista.
Asenteethan tässä ratkaisevat paljon, muistuttaa
Saikkonen.
- Meillä on RTK-Palvelussa ahkeraa porukkaa
töissä, ovat he sitten syntyperäisiä suomalaisia
tai maahanmuuttajia. Koulutuksen jälkeen ainakin minun silmäni avautuivat vielä aikaisempaa
selvemmin sille, että me olemme monikulttuurinen työyhteisö. Värillä tai kulttuurilla ei ole väliä.
Oikeaa yhteistyöasennetta on löydyttävä meiltä
kaikilta, taustastamme riippumatta, sanoo
Nevalainen.
17
Minna Saikkonen.
Monikulttuurisuuskoulutus
Järjestäjät: Palvelualojen ammattiliitto PAM ja RTK-Palvelu Oy
Ajankohdat ja koulutettavat:
• työsuojeluvaltuutetut ja luottamusmiehet 26.8.2010
• palveluesimiehet 24.11.2010
• palveluohjaajat ja siivoojat 13.1.2011
• loppuseminaari 28.4.2011
Tavoitteet:
• kulttuurituntemuksen lisääminen ja ennakkoluulojen
vähentäminen
• antaa käytännön vinkkejä vuorovaikutustilanteisiin
• päivittää tiedot kansainvälisistä sopimuksista ja
lupa-asioista.
“Siistii!” sanovat
tulevat Helsingin
ekonomit
Helsingin Kauppakorkeakoulun tiloissa käy
luentojen vaihtuessa kuhina, kun opiskelijat
siirtyvät paikasta toiseen. Niinpä useat tuhannet
jalat kuluttavat korkeakoulun lattioita vuosittain.
Varsinkin syksyllä ja keväällä tilojen pitäminen
siistinä vaatii siivousalan ammattilaisilta paljon.
Helsingin Kauppakorkeakoulu /
Aalto-yliopisto
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on noin
4 000 opiskelijan ja yli 500 tutkijan, opettajan ja
palveluhenkilön yhteisö.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on
Suomen suurin kauppatieteellistä tutkimusta
ja opetusta harjoittava yksikkö. Korkeakoulussa
voi suorittaa kauppatieteiden tai filosofian
tohtorin sekä kauppatieteiden lisensiaatin,
maisterin ja kandidaatin tutkinnon.
Perustamisvuodesta 1911 lähtien on Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulusta valmistunut
kaikkiaan yli 22 000 alemman tai ylemmän
kauppatieteellisen tutkinnon ja lähes 600
lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon suorittanutta henkilöä suomalaisen ja kansainvälisen
elinkeinoelämän palvelukseen.
Helsingin Kauppakorkeakoulun Arkadia-kiinteistön ja Helecon-kirjastorakennuksen siivouksesta on vastannut RTK-Palvelu jo vuodesta 2006
alkaen. Rakennuksissa on yhteensä 10 000 siivottavaa neliötä.
- Olemme siirtyneet omien siivoojien käytöstä yhteistyökumppanien
siivouspalvelujen ostajiksi vähitellen. Olen ollut hyvin tyytyväinen
RTK-Palveluun ja heidän tuottamiinsa siivouspalveluihin. Asiat luistavat
mutkattomasti ja paikat pysyvät hyvässä kunnossa myös syksyn ja kevään
pahimpina rapa-aikoina, sanoo Helsingin Kauppakorkeakoulun tilahallinnon tilakoordinaattori Pekka Hankimo.
Helsingin Töölössä sijaitsevan kauppakorkeakoulun kampus-alueen
siivouspalveluiden lisäksi Hankimon edustaman yksikön vastuulla ovat
myös muun muassa virastomestaripalvelut, tilojen varaukset ja vuokraukset, kiinteistöhuolto sekä kulunvalvonta ja turvallisuus.
Tilat kuntoon kerralla
Hankimolle on tärkeintä, että siivouskumppanin yhteyshenkilöt ovat
helposti ja vaivattomasti tavoitettavissa joko puhelimitse tai sähkö-
18
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
postitse. Sovituista asioista on pidettävä kiinni ja
mieluiten myös ylitettävä odotukset.
- Jos tarvitsemme jotain ekstraa tai jonkin
paikan siivoustapaa pitää muuttaa, niin yhteistyökumppaniin on voitava luottaa. Käyn yleensä
itse vielä jälkeenpäin tarkastamassa, että asiat
ovat muuttuneet toivottuun suuntaan. Rehellisyyden nimessä on sanottava, että RTK-Palvelun
kohdalla näitä tarkistuksia ei tarvitsisi tehdä.
He hoitavat mahdolliset ongelmat kuntoon
nopeasti ja sovitusti, toteaa erilaisissa tilahallinnon tehtävissä jo 30 vuotta työskennellyt
Hankimo.
Jatkuvaa seurantaa ja kehittämistä
Tärkeintä hyvässä siivouksessa on kiinteistön
elinkaaren pidentäminen. Siisteys tuo luonnollisesti mukanaan myös viihtyisyyttä, jota arvostavat sekä opiskelijat että koulun henkilökunta.
Joka kuukausi Hankimo tekee RTK-Palvelun
kanssa siivouskierroksen rakennuksissa. Sillä varmistetaan, että paikat ovat sovitussa kunnossa.
Jos jotain muutoksia tarvitaan, niin niistä on
helpointa sopia näiden kierroksien yhteydessä.
- Tilojen kulutus on meillä kovaa, joten siivoustyössä tarvitaan siksi aika-ajoin muutoksia ja
tarkennuksia, muistuttaa Hankimo.
Lentokoneella luennolle
Kauppakorkeakoulun tilat ovat luento- ja toimistotiloja sekä kirjastotiloja. Äänieristys on vilkkaiden teiden läheisyydessä tärkeää. Siivouksen
kannalta tilat ovat hyvin selkeitä työkohteita.
Arcadia-rakennuksesta löytyy myös hieman
erikoisempi luentotila, jossa osa istuimista on
kotoisin vanhasta Finnairin lentokoneesta.
Hankimo muistelee, että ne hankki eräs
kauppakorkeakoulun professori, joka harrasti
myös lentämistä. Istuinten avulla haluttiin
luoda muista poikkeava luentotila, joka ei olisi
virallisen tuntuinen.
- Luentojen sijaan opiskelijat hyödyntävät
lentokoneen istuimia erityisesti luentoja ennen
ja niiden jälkeen. Niissä on mukava istuskella
keskustelemassa muiden opiskelijoiden kanssa
ennen seuraavan luennon alkua, kertoo
Hankimo.
19
Tärkeintä hyvässä siivouksessa on
kiinteistön elinkaaren pidentäminen,
muistuttaa Helsingin Kauppakorkeakoulun
tilakoordinaattori Pekka Hankimo.
Valtakunnallista
osaamista
paikallisesti
Pelkästään toimiston tuolilla
istuen ei asiakaspalvelu toimi.
On käytävä asiakkaiden
luona, kysyttävä heidän
mielipiteitään ja selvitettävä
heidän toiveitaan. Forssan
seudun uudessa tulosyksikössä
siivouksen ja kiinteistöhuollon
asiakaspalvelusta vastaa 50
hengen osaava tiimi.
RTK-Palvelu on tarjonnut Forssan seudulla siivouspalveluita useille
asiakkailleen jo vuosien ajan. Vuonna 2010 forssalaisen OP-Talohuollon
kiinteistöhuoltotoiminta siirtyi osaksi RTK-Palvelua. Laajentumisen seurauksena Forssaan perustettiin RTK-Palvelun oma alueyksikkö tammikuun
2011 alussa.
- Me olemme ainoa valtakunnallinen kiinteistöalanyritys Forssan alueella,
joka kykenee tarjoamaan monipuolisesti sekä siivous- että kiinteistöhuoltopalveluita omalla henkilökunnalla. Tuomme valtakunnallisen
osaamisemme paikallisten yritysten ja taloyhtiöiden käyttöön. Itse en
usko toimiston pöydän takana istumiseen vaan jatkuvaan liikkumiseen
asiakaskohteissa ja kentällä tapahtuvan työn seuraamiseen. Jos haluaa
tarjota asiakkaille juuri sitä mitä he tarvitsevat, niin säännölliset asiakastapaamiset ovat siihen ainoa toimiva tapa, kertoo Forssan yksikönpäällikkönä helmikuun alussa aloittanut Panu Vainio.
- Forssan sijainti on houkutteleva ja uskomme talousalueen kehittymiseen
myös tulevaisuudessa. Tulosyksikkönä Forssa on hyvän kokoinen ja sillä
on mainiot mahdollisuudet kehittää toimintaansa paikallisten asiakastarpeiden mukaisesti, sanoo myös RTK-Palvelun toimitusjohtaja Tauno
Maksniemi.
Jatkuvaa toiminnan kehittämistä
RTK-Palvelu kehittää jatkuvasti toimintaansa ja samalla myös henkilökuntansa osaamista. Se on Maksniemen ja ja Vainion mukaan paras tapa tuottaa asiakkaille laatuun, tuottavuuteen ja säästöihin liittyviä asiakashyötyjä.
- Luottamusta on oltava. Kun luvataan hoitaa asiat kuntoon, niin siitä
pidetään kiinni. Jos ongelmia syntyy, niin nostetaan kissa pöydälle ja
selvitetään asiat. Tämä on ihmisten tuottamaa palvelua toisille ihmisille,
jolloin virheitä voi joskus sattua. Ne on kuitenkin korjattava ja mikä tär-
20
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
Panu Vainio
Yksikön päällikkö
Forssa
• 21 vuoden työkokemus kiinteistöpalvelualalta
Henkilökohtainen palvelulupaus
keintä – virheistä on osattava ottaa opiksi, muistuttaa Vainio uudenkarheassa
toimistossaan Forssan keskustassa. Forssan lisäksi yksikön alueeseen kuuluvat
myös Humppila, Jokioinen ja Tammela. Yhteensä alueella asuu reilut 36 000
ihmistä.
Tekniikka ja perusasiat kuntoon
Toiminnan laajentumisen ansiosta Forssan yksikön kautta ovat nyt saatavissa
kaikki RTK-Palvelun valtakunnalliset palvelut. Näistä yksi kiinnostavimmista
on EnergiaOptimi, jonka avulla kiinteistön energiankulutusta voidaan laskea.
Säästö näkyy pienempänä hiilijalanjälkenä, mutta myös selvänä rahana
kiinteistönomistajan lompakossa.
- Meillä on jo nyt osaavaa henkilökuntaa sekä kiinteistönhuollossa että siivouksessa. Jatkuva kouluttautuminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä tekniikka kehittyy vauhdikkaasti. Sähköiset huoltokirjat alkavat esimerkiksi olla
jo hyvin yleisiä. Tietotekniikalla ei kuitenkaan voida hoitaa kaikkia asioita, vaan
myös perusasiat on muistettava: piha-alueiden hoito, kiinteistöjen yleishoito
ja perussiivous, jatkaa Vainio.
Yhteiskuntavastuuta ja ympäristönhoitoa
Viimeiset kaksi talvea ovat laittaneet sekä kiinteistöhuollon että siivouspalvelujen tuottajat koville. Lunta ja rapaa on saatu enemmän kuin aikoihin.
Ääriolosuhteissa mitataan yritysten ja henkilökunnan osaaminen.
- Ilmastomuutos lisää ääri-ilmiöitä sekä kesällä että talvella. Lunta saadaan
aikaisempaa enemmän, mutta myös kesähelteitä. Ilmastoinnin ja jäähdyttämisen merkitys kasvavat. Vastuullinen yritys huolehtii näissäkin tilanteissa
sekä ympäristöstään että yhteiskuntavastuustaan eikä piiloudu tekosyiden
taakse. Jos ei viime vuosien sääoloista ole osannut ottaa opikseen, niin kannattaa varmasti jo vaihtaa alaa kiinteistö- ja siivouspalveluiden ulkopuolelle,
sanoo Vainio.
21
• Lupauksista pidetään kiinni
• Nostetaan kissa pöydälle ja selvitetään asiat
mahdollisimman nopeasti
• Avoin ja mutkaton meininki toimii parhaiten
Harrastukset
• Hiihto, rullaluistelu, mustavyö Taekwondossa
(”...kyllä minua kuitenkin uskaltaa ihan
turvallisesti lähestyä tilanteessa kuin
tilanteessa...”)
• Metsästys ja ruoanlaitto
Perhe
• Tyttöystävä
• Lapsia edellisistä liitoista kolme
Mottoja
• Mikä ei tapa, niin se vahvistaa
• Elä tässä hetkessä äläkä murehdi menneitä
• Satanen lasissa joka päivä
Porin Lääkäritalo:
200.000
asiakaskäyntiä
vuodessa
Vuonna 1970 perustettu Porin Lääkäritalo on
Satakunnan suurin yksityinen lääkärikeskus. Siellä
pitää vastaanottoaan 150 ammatinharjoittajaa ja
yritys työllistää noin sata henkilöä. Porin Lääkäritalo
on ketjuihin kuulumaton, yksityinen lääkärikeskus,
joka tuottaa monipuolisia ja korkealaatuisia
terveydenhoidon palveluja yksityisille henkilöille,
yrityksille, kunnille ja yhteisöille. RTK-Palvelu on
toiminut Lääkäritalon siivouksen ja kiinteistönhoidon
kumppanina vuodesta 2004.
Porin Lääkäritalo on laajentanut toimintaansa ja toimitilojaan. Nykyaikainen laajennusosa Vähälinna valmistui viime vuoden lopulla. Laajennuksen
jälkeen alkoi remontti vanhalla puolella eli Isolinnassa, joka saa uuden
asun kesään mennessä.
Laajennuksen myötä kaikki terveydenhoitopalvelut löytyvät kattavasti
saman katon alta. Uudet tilat antavat mahdollisuuden entistä monipuolisempien palvelujen kehittämiseen. Samassa talossa toimivat Porin
Asema-Apteekki ja Sata-Kuulo Oy täydentävät palveluja.
Porin Lääkäritalo panostaa vahvasti asiantuntemukseen ja asiakkaan
aitoon huomioimiseen. Sen valtteja ovat joustava, monipuolinen ja
asiakaslähtöinen palvelu. Yksityisen terveydenhuollon koko toiminnan
kattavasta laadusta Porin Lääkäritalolle onkin myönnetty ISO 9001:2008
laatusertifikaatti, sekä ympäristöjärjestelmälle ISO 14001:2004 -sertifikaatti.
22
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011
RTK-Palvelun Palvelupäällikkö Riitta Suominen ja Porin Lääkäritalon kehityspäällikkö Eeva-Liisa Rintala.
Porin Lääkäritalo on saanut tunnustusta myös
Suomen Laatupalkintokilpailussa vuonna 2005,
jolloin se sai ensimmäisenä satakuntalaisena
yrityksenä ja myös ensimmäisenä lääkärikeskuksena Recognised for Excellence in Europe
-tunnustuksen.
Pitkän remontin aikana siivottavat alueet ja
työtarpeet muuttuivat koko ajan. Lisäksi remontista johtuva likaisuus ja rakennuspöly toivat
omat haasteensa tilojen puhtaanapitoon. Tiiviin
yhteydenpidon merkitys kasvoi, jotta tilanteiden
muuttumisiin pystyttiin reagoimaan nopeasti.
Ammattitaitoiset alueen tuntevat siivoojat olivat
tässä tilanteessa avainasemassa.
Siivottava alue kattaa kuudessa kerroksessa
vastaanotto- ja toimenpidetilat, laboratorion, kuvantamisyksikön, toimistotilat sekä
henkilökunnan ruokailutilat ja neuvotteluhuoneet. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat asiakaspalvelu- ja kassatoiminnot sekä
kuvantamispalvelut, joissa uutena laitteena on
kiinteä magneettitutkimuslaite. Myös lääkäripäivystyksen vastaanottohuoneet löytyvät
ensimmäisestä kerroksesta. Toisessa kerroksessa
sijaitsee runsaasti lisätilaa saaneet laboratorio,
sairaala, toimenpideyksikkö ja välinehuolto sekä
fysioterapiapalvelut ja lääkinnällisen harjoitteluterapian tilat.
23
Kolmas kerros kattaa kaikki työterveyshuollon
palvelut, jonka lisäksi siellä on iso osa erikoislääkärien vastaanottohuoneista. Neljäs kerros
on myös vastaanottavien asiantuntijoiden
käytössä. Viidennestä löytyy hallinto, ja tilat
kuudennessa on varattu henkilöstölle sekä
neuvotteluhuoneiksi.
Kiinteistönhoidon osalta RTK-Palvelun vastuulle
kuuluvat tekninen huolto, ympäristönhoito sekä
vastuullinen sairaalakaasujen hallinta.
ATOPs kuvankäsittelyja työmäärälaskentaohjelmalla tehdyt
siivouksen puhtaustaso- ja aluekartat ovat
erittäin havainnollisia.
Osallistu RTK-Palvelun MM 2011 -kisavisaan
osoitteessa www.rtkpalvelu.fi/mm2011.
Kilpailuaika 29.4–15.5.2011.
Oikein vastanneiden kesken arvotaan mm.
lippupaketteja ensi vuoden kisoihin.
24
RTK-Palvelu Duo 1 • 2011