Kuopion Mieslaulajat ry

Transcription

Kuopion Mieslaulajat ry
Kuopion
Mieslaulajat ry
TOIMINTAKERTOMUS
26.2.2014
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
1 YLEISTÄ
Toimintavuosi 2013 oli Kuopion Mieslaulajat ry:n ensimmäinen toimintavuosi.
Yhdistys perustettiin 21.01.2013 Savonia - amk:n Tekniikan yksikön tiloissa Kuopiossa.
Perustamisasiakirjan allekirjoittivat Juha Hilander, Jussi Kiljunen, Aki Korkalainen,
Hannu Kärkkäinen, Jukka Liimatta, Mika Raatikainen, Ari Suopelto ja Erkki Väisänen.
Mainitut henkilöt muodostivat myös yhdistyksen ensimmäisen hallituksen, jonka tehtävänä oli käynnistää yhdistyksen ja kuoron toiminta. Puheenjohtajana toimi Ari Suopelto ja taiteellisena johtajana Juha Hilander.
Uuden kuoron toiminnan päämääränä oli ja on turvata kuopiolaisen mieskuorolaulamisen tulevaisuus keräämällä mieslaulajat yhteiseen organisaatioon. Voimien yhdistämisen ja päällekkäisten toimintojen karsimisen uskottiin laajasti mieskuoroväen
keskuudessa luovan parhaalla tavalla edellytykset päämäärän saavuttamiselle.
Uuden kuoron toiminta käynnistyi Leväsen palvelukeskuksessa 28.01.2013.
Yhteensä 53 laulajaa ilmoittautui mukaan. Heistä Puijon Laulun jäseniä oli 28, Mieskuoro Kuopio - Kvartetin jäseniä 21 ja kokonaan uusia 4. Vuoden mittaan kuoron jäsenistössä oli vaihtuvuutta mm. sairastapausten ja ikääntymisten vuoksi ja vuoden
2013 lopussa kuoron vahvuus oli 50 jäsentä. Kuoron riveihin liittyi vuoden aikana
kaikkiaan 8 uutta laulajaa, joista 7 oli ns. työikäisiä.
Toimintatapana uudella kuorolla oli heti alusta alkaen tuoda esille sellaista uutta musiikkia, jota mieskuorot eivät Kuopiossa ole aiemmin esittäneet. Uusitussa ohjelmistossa löytyi siten perinteisten mieskuoroteosten lisäksi kevyempää ja viihteellisempää
ohjelmistoa, jonka uskottiin keräävän uutta yleisöä ja myös kiinnostavan potentiaalisia uusia, nuorempia laulajia.
Uuden kuoron tunnettavuuden lisäämiseksi ja varmistamiseksi päätettiin myydä ja toteuttaa mahdollisimman runsaasti laadukkaita esiintymisiä uudella ohjelmistolla ja
kuoron eri kokoonpanoilla sekä osallistua aktiivisesti myös SULASOLin hallinnolliseen toimintaan. Lisäksi päätettiin merkittävien tapahtumien yhteydessä olla esillä
niin lehdistössä kuin radiossa.
Yhdistyksen käynnistysvaiheen hallinnollisia tehtäviä olivat mm. kokouskäytäntöjen
luominen, yhdistyksen sääntöjen laatiminen ja hyväksyttäminen PRH:ssa, Ytunnuksen hankkiminen ja ilmoittautuminen verottajan rekistereihin, pankkiyhteyksien
hankkiminen ja kuoron netti- ja FB -sivuston perustaminen.
Vuoden 2015 loppuun saakka voimassa oleva yhteistyösopimus laadittiin POP- pankin kanssa.
Kuopion
Mieslaulajat ry
TOIMINTAKERTOMUS
2 (4)
Kohokohtia vuoden 2013 toiminnassa olivat:
- Kullervo-sinfonia toteutettiin Atso Almilan johtamana Joensuussa 25.04 yhdessä
Joensuun Mieslaulajien ja Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa.
- Barbershop - koulutus Juha Aunolan vetämänä järjestettiin 05.05. Tästä tilaisuudesta oli Kuopion kaupunkilehdessä juttu.
- B2 Aaro Leinonen suoritti 30.06 Joutsenossa Suomen Mieskuoroliiton vaatimusten mukaisesti kvartettilaulamisen mestarimerkin nro 260. Edellinen suoritus kuopiolaiselle mieskuorolaiselle kirjattiin 54 v sitten. Tämä poiki jutun Savon Sanomiin 14.08 ja YLE Radio Savon haastattelun 20.08.
- Avustimme Tuomiokirkon messussa 27.10. Siellä kantaesitimme Juha Hilanderin
Kuopion Mieslaulajille omistaman teoksen Minä nostan silmäni vuoria kohti psalmin 121 sanoihin. Tenorisoolon esitti Matti Anttila ja urkurina oli Eero Väätäinen.
- Esiinnyimme 05.11 runsaalle ja arvovaltaiselle yleisölle KUPSin 90v-juhlissa Musiikkikeskuksella. Ohjelmisto koostui jazz-vaikutteisista kappaleista ja barbershop
- tyyliin sovitetuista balladeista. Solistina toimi Juha Hilanderin oppilas Meri Maukonen ja rytmiryhmän muodostivat Ville Heikkinen, piano, ja Aquila Ferreira, basso.
- Pidimme joulukonsertin ” Odotan jouluvierasta ” Puijon kirkossa 17.12. Tilaisuus
oli loppuunmyyty. Onnistuneen konsertin solistina toimi Mari-Anni Hilander ja urkurina Outi Keski-Sipilä.
Kappaleessa 2 on lueteltu kaikki v. 2013 esiintymiset. Niiden bruttomyynti oli 7586,11
Eur. Vielä tärkeämpää oli, että niiden myötä tulimme tunnetuksi kuopiolaisen musiikkiväen keskuudessa. Esiintymistemme taso oli kauttaaltaan hyvä ja saimme myönteistä palautetta niin musiikin ammattilaisilta kuin maksavalta yleisöltä.
Sulasolin Pohjois-Savon piirin syyskokouksessa 30.11 piirihallitukseen v.2014 kuorostamme valittiin Hannu Kärkkäinen, joka toimi vuonna 2013 piirin taloudenhoitajana. Hannun varamieheksi valittiin Jussi Kiljunen. Varsinaiseksi jäseneksi valittiin edelleen myös Mika Raatikainen, joka toimi v. 2013 piirin sihteerinä. Edelleen varsinaiseksi jäseneksi valittiin myös Jukka Liimatta ja hänen varamiehekseen Ari Suopelto.
Suomen Mieskuoroliiton aluevaltuustossa Pohjois-Savoa edusti Jussi Kiljunen.
2 ESIINTYMISET ja MUUT TAPAHTUMAT
17.03.2013
21.03.2013
05.04.2013
13.04.2013
25.04.2013
01.05.2013
01.05.2013
12.05.2013
12.05.2013
13.05.2013
17.05.2013
19.05.2013
01.06.2013
Talvisodan päättymisen muistokonsertti Tuomiokirkossa
Savon ammatti- ja aikuisopisto, sote
Venemessut, esiintyminen Kuopio - Hallissa
Rva Kupiaisen siunaus- ja muistotilaisuus: Kesälahden kirkko 13.04.2013: kvartetti
T1 Mauno Kärkkäinen, T2 Kyösti Helin, B1 Risto Puranen, B2 Reijo Räisänen
Kullervo Joensuussa Joensuun Mieslaulajien kanssa
Tuomiokirkkoseurakunnan vappujuhla Keskusseurakunta-talolla
Esiintyminen torilla: Puoluejärjestöjen tilaisuuden avaus
Kuopion Naisvoimistelijat: Äitienpäiväjuhla Pyörön koululla
IsoValkeinen: äitienpäivälounailla
Konsertti Leväsen palvelukeskuksella
Savonia amk tekniikka ja talous kevätjuhla, solistina Juha Hilander
Kaatuneiden muisto Sankarihaudoilla
Pienryhmä keikalla: Mika Raatikaisen perhejuhla
Kuopion
Mieslaulajat ry
08.06.2013
17.06.2013
19.06.2013
16.08.2013
05.09.2013
21.09.2013
03.10.2013
03.10.2013
05.10.2013
27.10.2013
01.11.2013
05.11.2013
18.11.2013
30.11.2013
06.12.2013
10.12.2013
16.12.2013
16.12.2013
17.12.2013
22.12.2013
24.12.2013
TOIMINTAKERTOMUS
3 (4)
Hääkeikka Kuopion Klubilla
Pienryhmä keikalla: Puijonlaakson vanhainkoti
Itä-Suomen yliopisto/UEF: henkilöstötilaisuus
Laulukauden avaus Hotelli IsoValkeisella
UEF:kampusrysäys (pienryhmä)
OJ69 kurssijuhla, hotelli Scandic (pienryhmä)
OAJ:n kv-tapahtuma, Savonia, Sairaalakatu, solistina Maksim Pavlenko
UEF: hyvinvointitapahtuma, vapaat harjoitukset Canthia L2
Tohtorikaronkkakeikka Hotelli Savonialla, solistina Maksim Pavlenko
Jumalanpalvelus (messu). Kantaesitettiin Juha Hilanderin kuorolle omistama teos
Minä nostan silmäni vuoria kohti. Tenorisoolo Matti Anttila, urkuri Eero Väätäinen
Fortis: Fortis UEF farmasia Tietoteknia, solistina Mari-Anni Hilander
KUPS 90v, musiikkikeskus, solistina Meri Maukonen
Konsertti Leväsen palvelutalossa
Sulasol PS-piirin kokoukset, Kiuruvesi
Jumalanpalvelus, 12:00 sankarihaudoilla
UEF: henkilöstötapahtuma, pianistina Irina Zahharenkova
Konsertti Puijonlaakson palvelukeskuksessa
Kuopion kaupungin valtuuston jouluaterialla hotelli Scandicissa
Joulukonsertti Puijon kirkossa, solistina Mari-Anni Hilander, urkurina Outi Keski-Sipilä
Joulukonsertti Valtimolla, solistina Matti Anttila
KYS ja Harjula, joulutervehdykset
Olimme esillä mediassa:
- Uuden kuoron esittely Savon Sanomissa 27.03.
- Juttu Barbershop -koulutustilaisuudesta Kaupunkilehdessä 11.05.
- Aaro Leinosen mestarimerkkisuoritukseen liittyvä juttu Savon Sanomissa 14.08.
- Aaro Leinosen mestarimerkkisuoritukseen liittyvä haastattelu Yle Radio Savossa 20.08. Samassa ohjelmassa haastateltiin myös yhdistyksen hallituksen jäseniä.
- Ylä-Karjalan juttu 24.12 Valtimon kirkossa pidetystä joulukonsertistamme.
Koulutustilaisuudet:
- Mari-Anni Hilander piti 04.02 laulutekniikan oppitunnin ja samassa yhteydessä Mari Knuutila
johdatteli meitä kehon hallinnan saloihin Pilates -tekniikan avulla.
- Juha Aunola perehdytti meitä 05.05 barbersop-lauluihin
- Mari-Anni Hilander piti 07.10 laulutekniikan koulutuksen.
3 JÄSENISTÖ
HALLITUS:
Puheenjohtaja
Taiteellinen johtaja
Varapuheenjohtaja
Taloudenhoitaja
Isäntä
Sihteeri
jäsen, senioritoiminta
jäsen, markkinointi
Ari Suopelto
Juha Hilander
Jukka Liimatta
Hannu Kärkkäinen
Jussi Kiljunen
Mika Raatikainen
Erkki Väisänen
Aki Korkalainen
TOIMINTAKERTOMUS
Kuopion
Mieslaulajat ry
Taiteellisen joht. varamies
Musiikkilautakunta
Kunniajohtaja
Kunniapuheenjohtaja
Kunniajäsenet
Risto Lammentausta
Juha Hilander
Risto Lammentausta
Risto Puranen
Varsinaiset jäsenet 31.12.2013:
I tenori
II tenori
I basso
II basso
Ääniviskaalit:
1T 2T 1B 2B -
Toiminnantarkastaja:
Jukka Vuorikari
Varatoiminnantarkastaja:
-
4 (4)
11 henkilöä
13 henkilöä
15 henkilöä
10 henkilöä
Edustukset
Suomen Mieskuoroliiton aluevaltuusto: Jussi Kiljunen
Sulasol Pohjois-Savon piirihallitus: Hannu Kärkkäinen, Jukka Liimatta,
Mika Raatikainen, Ari Suopelto
Kokoukset:
Kuoron syyskokous pidettiin 18.11.2013. Siellä hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2014 ja valittiin uusi hallitus.
Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa
4 PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET
Kuoron merkki
Kuoron ansiomerkki
Kuoron kunniamerkki
-
Vuoden kuorolainen
-
Vuoden stemma
-
Vuoden 2013 hallituksen puolesta
____________________________
Ari Suopelto, puheenjohtaja
____________________________
Mika Raatikainen, sihteeri