docLaulavat pojat - eThesis - Sibelius
download 
Report Transcription
Laulavat pojat - eThesis - Sibelius
Laulavat pojat Cantores Minores -poikakuoro musiikillisena ekosysteeminä Tutkielma (Maisteri) 10.3.2015 Anna Sandström Musiikkikasvatuksen aineryhmä Sibelius-Akatemia Tutkielman nimi Laulavat pojat – Cantores Minores -poikakuoro musiikillisena ekosysteeminä Tekijän nimi Anna Sandström Koulutusohjelman nimi Musiikkikasvatus Tiivistelmä Sivumäärä 76 Lukukausi 2014-2015 Pyrin tässä tutkimuksessa muodostamaan kuvan Cantores Minores-poikakuorosta musiikillisena ekosysteeminä sekä kartoittamaan siihen liittyviä elementtejä ja niiden vuorovaikutussuhteita. Tämän ohella tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa kuoropoikien ajatuksia laulamisesta ja poikajoukossa toimimisesta sekä niiden eroista koulumaailmaan. Toivon lisäksi, että tutkimukseni tarjoaa uusia ajatuksia poikien pedagogiikkaan ja antaa kuvan poikakuoron sisäisestä maailmasta musiikkikasvattajille. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muodostuu Cantores Minoresta ja poikien laulamista, kehitystä ja pedagogiikkaa koskevasta tiedosta. Sen taustana toimii australialaisen tutkijan ja musiikkipedagogin, Anita Collinsin, luoma pojan musiikillisen ekosysteemin malli, joka kuvaa poikien musiikkiharrastukseen sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty viiden haastattelun avulla. Saadakseni muodostettua ilmiöstä mahdollisimman laajan kuvan haastattelin kuoronjohtaja Hannu Norjasta ja kolmea 12–15-vuotiasta kuorolaista yksilöhaastatteluissa. Tämän lisäksi toteutin ryhmähaastattelun, johon osallistui kaikkiaan viisi vanhempaa – kaksi kuoroisää ja kolme kuoroäitiä. Haastatteluista kertyneen aineiston analysoin teoriasidonnaisesti niin, että pidin koko prosessin ajan analyysin rinnalla Collinsin kehittämää pojan musiikillisen ekosysteemin mallia. Tutkimukseni tuloksissa selvisi Cantores Minores -poikakuoron sisältävän oman mielenkiintoisen sisäisen kulttuurinsa, jonka jäseniksi pojat sitoutuvat vähitellen kuorouransa aikana. Kuorolla on omat tapansa, käytössääntönsä ja piirteensä, jotka liittyvät sen tiiviiseen yhteisöllisyyteen. Kuorolaisten, kuoronjohtajan ja vanhempien puheessa toimintaan liittyviä ydinsanoja olivat sitoutuminen ja vastuullisuus. Tuloksissa selvisi myös, että kuorossa tapahtuu jatkuvasti monensuuntaista oppimista poikien oppiessa sekä vertaisiltaan että kuoronjohtajalta ja vanhemmilta kuorolaisilta, jotka toimivat heille roolimalleina. Lisäksi poikakuorotoimintaa kuvaa jatkuva muutostila, joka aiheutuu sen yksilöiden kehityksestä ja äänenmurroksen aiheuttamasta soinnin muutoksesta. Äänenmurros on poikien laulamisen ja identiteetin rakentamisen kannalta haastava prosessi, mutta poikakuoro tarjoaa sen kohtaamiseen ainutlaatuisen ja turvallisen ympäristön. Tutkimukseni perusteella Cantores Minores musiikillisena ekosysteeminä muodostuu kuuden elementin ympärille. Näitä elementtejä ovat historiallinen traditio, kuorokulttuuri, muutos, oppiminen, sitoutuminen ja musiikki. Elementit koskettavat kuorolaisia vuorovaikutussuhteiden kautta, joiden taustalla ovat kuoronjohtaja, toverit, vanhemmat ja roolimallit. Hakusanat Poikakuorot, poikien musiikkikasvatus, poikien laulaminen, laulajaidentiteetti Lisätietoja Sisällys 1 Johdanto ......................................................................................................................... 4 2 Cantores Minores ........................................................................................................... 7 2.1 Poikakuoroperinne ................................................................................................. 7 2.2 Cantores Minoreksen historiaa............................................................................... 8 2.3 Cantores Minores nykyään..................................................................................... 9 3 Pojat ja laulaminen ...................................................................................................... 12 3.1 Pojan kehitys ........................................................................................................ 12 3.1.1 Äänenmurros ................................................................................................ 13 3.1.2 Identiteetin rakentuminen ............................................................................. 15 3.2 Ryhmässä kasvaminen ......................................................................................... 18 3.3 Poikapedagogiikka ............................................................................................... 20 3.4 Pojan musiikillinen ekosysteemi .......................................................................... 22 4 Tutkimusasetelma ........................................................................................................ 27 4.1 Tutkimuskysymykset ........................................................................................... 27 4.2 Tutkimusmetodi ................................................................................................... 27 4.3 Aineiston kerääminen .......................................................................................... 28 4.4 Haastattelujen analyysi ........................................................................................ 30 4.5 Tutkimusetiikka ................................................................................................... 32 5 Tutkimustulokset ......................................................................................................... 34 5.1 Haastateltavien tausta ........................................................................................... 34 5.2 Kuoron sisäinen kulttuuri ja ”koodatut käytöstavat” ........................................... 35 5.2.1 Sitoutuminen ja vastuu ................................................................................. 35 5.2.2 Eri ikäiset yhdessä ........................................................................................ 39 5.2.3 Cantiskulttuuri .............................................................................................. 41 5.3 Laulamista parhaimmillaan .................................................................................. 43 5.3.1 Ajatuksia äänestä – Aapon, Eeron ja Timon laulajaidentiteetit ................... 45 5.4 Ainoa pysyvä asia on muutos............................................................................... 48 5.5 ”Koulussa ollaan niin yläastelaisia” ..................................................................... 52 5.5.1 Ajatuksia poikien musiikkikasvatuksesta..................................................... 54 5.6 Cantores Minores musiikillisena ekosysteeminä ................................................. 56 6 Pohdinta ....................................................................................................................... 61 6.1 Johtopäätökset ...................................................................................................... 61 6.2 Luotettavuuden tarkastelua .................................................................................. 64 6.3 Jatkotutkimusaiheita............................................................................................. 66 6.4 Loppusanat ........................................................................................................... 67 Lähteet ............................................................................................................................ 68 Liitteet ............................................................................................................................. 74 Liite 1 Kuoronjohtajan haastattelukysymykset .......................................................... 74 Liite 2 Kuorolaisten haastattelurunko ........................................................................ 75 Liite 3 Vanhempien ryhmähaastattelun teemat ja kysymykset .................................. 76 1 Johdanto ”Mekko päälle ja keikalle!” Näin sanoi Helsingin Tuomiokirkkoon matkalla ollut ystäväni, joka lauloi jo kymmenettä vuotta Cantores Minores -poikakuorossa. ”Cantis” vaikutti olevan merkittävä osa monien poikien elämää ja siitä puhuttiin ylpeydellä. Pojat pääsivät esittämään suuria orkesteriteoksia, harjoittelivat monta kertaa viikossa ja kävivät ulkomaankiertueillakin. Sivustakatsojana minua huvitti kuvitella nämä välitunnilla riehuvat luokkatoverit kirkkoon laulamaan. Seuraavan kerran päädyin pohtimaan poikakuoromaailmaa aloittaessani työt opettajana Cantores Minores -musiikkiopistossa vuonna 2010. Nyt olen saanut seurata Suomen suurinta poikakuoroa sisältä käsin jo melkein viisi vuotta. Pedagogin näkökulmasta poikakuoroon liittyy monia kiinnostavia asioita: kuoron toimiminen oman sanattoman kulttuurinsa normien mukaan, vanha historiallinen kuorotraditio, poikien kasvaminen harrastuksen parissa ja kehittyminen taitaviksi laulajiksi sekä muusikoiksi. Erityisesti minua on aina hämmästyttänyt se musiikillinen herkkyys ja taituruus, jolla pojat laulavat sekä heidän sitoutumisensa kuoron toimintaan. Olin opettajan sijaisuuksia tehdessäni törmännyt kuitenkin samoihin musiikin sukupuolirooleihin kuin monet muutkin musiikkikasvattajat: tytöt laulavat, pojat soittavat. Tästä johtuen poikien laulamisen tutkiminen vaikutti erityisen mielenkiintoiselta. Tutustuessani aihetta koskevaan kirjallisuuteen kävi ilmi, että musiikkikasvattajat ympäri maailman pohtivat samaa kysymystä. Etenkin murrosikäisten poikien laulaminen on harvinaista ja musiikkitoimintaan sitoutuminen heikkoa (Collins 2012, 95). ”Missing males” -ongelma koskee laajasti myös kuoromaailmaa, jossa naislaulajien suhde miehiin on jopa 2:1 (Harrison, Welch ja Adler 2012, 3). Pohdinnat miesten laulamisesta ovat osittain varmasti kulttuurisidonnaisia. Suomessa on vahva mieskuorokulttuuri ja poikkeuksellisen laaja kansallinen mieskuoro-ohjelmisto (Suomen Mieskuoroliitto, 2015). Kiinnostavaa onkin, miksi tuhansien kuorojen maassa on monien mieskuorojenkin rinnalla vain hyvin vähän poikakuoroja verrattuna Keski-Euroopan satoja vuosia vanhoihin lajitovereihin. Poikien laulamista koskevan tutkimuskirjallisuuden joukosta löysin australialaisen tutkijan ja pedagogin Anita Collinsin tutkimuksen, joka koski poikien sitoutumista musiikkiin. Tutkimukseen oli osallistunut joukko australialaisia musiikkikasvattajia ja sen tuloksena oli pojan musiikillisen ekosysteemin malli (A Boy’s music ecosystem). Malli kuvaa tekijöitä, joiden täytyy toteutua poikaa ympäröivässä musiikillisessa ekosysteemissä, jotta hän sitoutuisi musiikkiharrastukseensa ja kokisi sen mielekkäänä. Tämä malli toimii tutkimukseni kehyksenä ja pyrin sen avulla muodostamaan kuvan Cantores Minoreksesta musiikillisena ekosysteeminä. Poikakuoro on tutkimusaiheena ajankohtainen, koska viimevuosina yhteiskunnassamme on pohdittu paljon tasa-arvoisen opetusjärjestelmämme haittoja ja hyötyjä. Kasvatuksen sukupuolikysymysten rinnalla on pohdittu paljon taiteiden roolia koulujen opetussuunnitelmissa ja esimerkiksi musiikkiluokkien asemaa. Cantores Minores on organisaationa monella tapaa kasvatusnormeja rikkova, se on vain pojille suunnattu harrastus ja laulajista suurin osa opiskelee musiikkilinjalla. Lisäksi kuoro toimii yhteydessä Helsingin Tuomiokirkko -seurakuntaan, minkä vuoksi kuorolla kytkös kirkkoon. Perinteinen poikakuoro-ohjelmisto koostuu myös pitkälti hengellisestä musiikista. Olen tietoinen tutkimusaiheeni sukupuolen tutkimusta sivuavasta luonteesta. Tarkoitukseni tässä tutkimuksessa ei ole kuitenkaan syventyä siihen, mikä on poika tai mitä on maskuliinisuus. Tarkoitukseni ei ole myöskään puhua toisen sukupuolen puolesta tai aiheuttaa sukupuolten välistä vastakkainasettelua. Koska tutkimukseni kohteena ovat yläasteikäiset, kehittyvät nuoret miehenalut, näiden kysymysten ohittaminen on kuitenkin mahdotonta. Nämä aiheet tulevat esille myös tutkimukseni teoriaosassa, koska tutkimuskirjallisuudessa ilmeni nuoruuden kehitysprosesseissa risteävän ääneen, sukupuoleen ja identiteettiin liittyviä asioita. Tutkimuksen rakenne muodostuu teoria-, metodi- ja tulososioista, joita ympäröivät johdanto ja pohdinta. Teoriaosan muodostavat luvut 2 ja 3, joissa esittelen ensin Cantores Minoresta poikakuoroperinteen kautta ja sitten poikien kehitykseen, pedagogiikkaan ja laulamiseen liittyviä seikkoja. Luvun 2 lähteinä olen käyttänyt Otonkosken Cantores Minoreksen historiaa käsittelevää teosta sekä erilaisia musiikkiopiston toimintaa kuvaavia lähteitä kuten opetussuunnitelmaluonnosta. Luvussa 4 avataan tutkimuksen toteuttamiseen liittyviä metodeja ja valintoja sekä kuvataan aineiston keruun ja analyysin vaiheita. Tutkimuksen tuloksia käsitellään luvussa 5 esitellen aineistossa ilmenneitä teemo5 ja, jotka muodostuvat lopulta uudeksi ekosysteemimalliksi Collinsin mallin pohjalta. Tutkimuksen toteutusta ja tuloksia arvioidaan syvemmällä tasolla luvussa numero 6. Poikakuoroja on tutkittu Suomessa mm. äänenkäytön ja -muodostuksen (Lampela 1994; Meriläinen 1994) sekä motivaation näkökulmasta (Kauranen 2000). Pedagogisesta näkökulmasta on tutkittu Rauman poikakuoroa (Forsberg-Setälä 2002) sekä Tapiolan kuoroa (Aaltonen 2004). Oulun yliopistossa on julkaistu kaksi poikien taidekasvatusta käsittelevää tuoretta väitöskirjaa, Huuki (2010) ja Manninen (2010) ovat molemmat tutkineet töissään poikien, väkivaltakuvien ja maskuliinisuuden yhteyttä. Ulkomaisia tutkimuksia poikakuoroista ja poikien laulamisesta on tehty laajalti etenkin Australiassa sekä Yhdysvalloissa. Ensimmäinen merkittävä miesten laulamista käsittelevä tutkimus on Kozan tutkimus ”Missing males and other gender-related problems in music education” vuodelta 1993. Tästä syntyi musiikin miesnäkökulmaa käsittelevien tutkimusten aalto. Uranuurtavista tutkijoista mainittakoon Harrison, Freer , Welch sekä Abrahams, jotka ovat kaikki laajalti tutkineet sekä miesten laulukulttuuria että osallisuutta musiikissa. Laulamisen ja maskuliinisuuden ristiriitaa sekä poikien laulukokemuksia ovat tutkineet mm. Adler (2002 ja 2012) ja Abrahams (2012). Elorriaga (2011) on tutkinut yläasteikäisten poikien sukupuoli-identiteetin rakentumista kuorolaulun kautta. Oman tutkimusnäkökulmani kanssa risteää Hallin narratiivinen tutkimus kuoropoikien musiikkia ja maskuliinisuutta koskevista ajatuksista (Hall, 2011). Tutkimukseni kannalta merkittävin on kuitenkin Collinsin tutkimus yläasteikäisten poikien osallistamisesta ja motivoimisesta musiikkiin ”Boys and music: What encourages boys to remain involved and motivated in music education in their secondary school years?”, jonka pohjalta syntynyt pojan musiikillisen ekosysteemin malli toimii tutkimukseni teoriamallina. Toivon tutkimukseni avaavan oven kuoropoikien ja poikien musiikkimaailmaan ja pystyväni selittämään siihen liittyviä ilmiöitä ja ongelmia. Toivon myös, että tutkimukseni tulokset hyödyttävät poikien parissa työskenteleviä musiikkikasvattajia. Lisäksi haluan tutkimuksessani antaa äänen kuoropojille ja heidän ajatuksilleen. 6 2 Cantores Minores 2.1 Poikakuoroperinne Poikakuoroperinteen syntyminen ajoittuu 700-luvulle, jolloin länsimaisen kirkkolaulun tyyli alkoi vakiintua. Tällöin myös kristillinen jumalanpalvelus vakiintui messumuotoon ja tämän perinteen ylläpitämiseen tarvittiin erityisiä laitoksia, katedraalikouluja, joista muodostui keskiajan sivistyksen perusta. Ensimmäinen katedraalikoulu oli Rooman Schola cantorum, joka harjoitti miehiä ja poikia kirkkomuusikoiksi. Vatikaanin Sikstuksen kappelin kuorokoulu on suoraa jatkumoa katedraalikouluperinteestä ja maailman vanhin edelleen aktiivinen poikakuoro. (Otonkoski 2003, 18.) 1200–1400-luvuilla kirkkolaulu kehittyi monimuotoisemmaksi ja moniäänisyys muotoutui melodian rinnalla kulkevasta koristellusta stemmasta itsenäisiksi stemmoiksi. Kuorokoulujen pojat osallistuivat kirkonmenoihin ja kuorojen muoto vakiintui vähitellen kohti kokoonpanoa, jossa pojat lauloivat korkeimpia ääniä ja aikuiset papit sekä munkit tenori- ja bassoääniä. Tässä kokoonpanossa poikien äänet antoivat kuoron soinnille lisää kirkkautta ja värikkyyttä. (Otonkoski 2003, 18.) Ensimmäinen suomalainen kirkkokoulu syntyi kun 1246 Turun Tuomiokapitulin yhteyteen perustettiin poikakuoro. Kuoro kuitenkin lakkautettiin 1640 kun kuningatar Kristiina perusti koulun tilalle Kristiinan Akatemian, Suomen ensimmäisen yliopiston, joka myöhemmin kehittyi Turun yliopistoksi. (Otonkoski 2003, 19-20.) Maailman kirkolliset poikakuorot edustavat kolmenlaista perinnettä. Ensimmäinen näistä on katolinen perinne, johon kuuluivat katedraalikoulut eli sisäoppilaitokset, joissa koulutettiin laulajia. Katolilaiseen perinteeseen kuuluu miesääniä laulavat aikuiset munkit ja papit. Myös englantilaiseen poikakuoroperinteeseen kuuluvat aikuiset miesäänet, joiden lisäksi soinnin erityispiirre on alttoa laulavat kontratenoriäänet. Englantilaisen ja katolisen perinteen mukaan liturgiaan osallistuminen on tärkeintä ja kuoron omat konsertit ovat harvinaisempia. (Otonkoski 2003, 18-22.) Protestanttinen poikakuorotyyppi on lähtöisin Saksasta ja näissä kuoroissa kuoroikä vastaa kouluikää. Kuoro on sekaääninen ja miesäänet saadaan kuoron omista laulajista, 7 mikä tuo omat haasteensa soinnin muuttuessa äänenmurroksen vaikutuksesta. Protestanttiset poikakuorot pitävät säännöllisesti omia konsertteja. Schütz ja Bach sävelsivät protestanttisille poikakuoroille ja tästä perinteestä ovat syntyneet Saksan kaksi tunnetuinta poikakuoroa, Schützin dresdeniläinen Kreuzchor ja Bachin leipzigiläinen Tuomas-kuoro (Thomanerchor). Suomen suurin poikakuoro, Helsingin Tuomiokirkon Cantores Minores, edustaa protestanttista poikakuoroperinnettä. 2.2 Cantores Minoreksen historiaa Cantores Minoreksen perustivat vuonna 1952 pastori Tarmo Nuotio, Keski-Helsingin seurakunnan kirkkoherra Aapo Santavuori sekä amerikansuomalainen kuoronjohtaja Ruth-Ester Hillilä esikuvinaan Euroopan suuret protestanttiset poikakuorot. Kuoron ensimmäiset harjoitukset pidettiin 16.12.1952 ja paikalla oli silloin 11 laulajaa. Vuonna 1954 kuoron johtajana aloitti wieniläinen kapellimestari Peter Lacovich, jonka lähes kymmenvuotisen johtajakauden aikana kuoro vakiintui osaksi suomalaista kuorokulttuuria. Lacovich otti ohjelmistoon mukaan suurteoksia, joista ensimmäisenä esitettiin Mozartin Kruunajaismessu vuonna 1954 ja hänen aikanaan tehtiin myös kuoron ensimmäinen ulkomaanmatka Tukholmaan vuonna 1957. Lacovich toimi johtajakautensa keskellä vuoden Wienin Valtionoopperan kapellimestarina, jolloin suomalainen kuoronjohtajamestari Harald Andersén johti Cantores Minoresta tutustuttaen kuoron monipuoliseen a cappella - ohjelmistoon. (Otonkoski 2003, 38-51.) Lacovichin aikana Cantores Minoreksessa alettiin kaavailla kouluyhteistyötä Helsingin musiikkioppilaitosten välillä ja kuoron johdossa syntyi idea kuorokoulun perustamisesta (Otonkoski 2003, 55). Hän harjoitutti myös erikseen poikasolisteja ja esiintyvän Akuoron rinnalle syntyi vuodenmittainen valmennuskuoro ”B-kuoro” uusille laulajille (Otonkoski 2003, 59). Cantores Minoreksessa alkoi uusi aikakausi saksalaisen Heinz Hofmannin korvatessa Lacovichin vuonna 1962. Hofmann tunnettiin temperamenttisena, omistautuvana ja sinnikkäänä johtajana, joka nopeasti voitti poikien rakkauden ja kunnioituksen. ”Hän tunsi jokaisen pojan laulajana ja ihmisenä”, kirjoittaa Otonkoski (2003, 74). Johtajana Hofmann uudisti kuorojärjestelmää monella tavalla tuoden sitä vielä lähemmäksi protestanttista perinnettä. Hän otti käyttöön prefektijärjestelmän, jossa jokainen 8 ääniryhmä jaettiin kahtia ja näille kahdeksalle ryhmälle nimitettiin prefektit, jotka toimivat johtajan apulaisina. Kuoroon alettiin ottaa uusia laulajia kaksi kertaa vuodessa pääsykokeiden kautta tarpeeksi suuren laulajajoukon turvaamiseksi. Kuoroleirit vakiintuivat osaksi harjoitusvuotta ja ohjelmisto muuttui vaikeammaksi Hofmannin lisätessä saksalaisen musiikin osuutta. Bach tuli pojille tutuksi kuoro-ohjelmiston perustana ja kuoro omaksui myös kahdeksanäänistä a cappella -ohjelmistoa. Hofmanin johtajakautta kuvataan Cantores Minores -musiikkiopiston historiikissa seuraavalla tavalla: ”Hänen 25 vuotta kestänyt innostunut ja dynaaminen johtajankautensa vakiinnutti Cantores Minores -kuoron koulutus- ja konserttitoiminnan muodot ja loi kuorolle mainetta myös ulkomailla”. (Cantores Minores 2012.) Hofmann lopetti kuoronjohtajana 1987 vaikean sairauden vuoksi ja hänet korvasi kuoron leireillä harjoituttajana toiminut saksalainen professori Christian Hauschild (Otonkoski 2003, 267-268). Christian Hauschildin aikana ohjelmisto painottui suurteoksiin ja ulkomaista suosiota lisäsivät pitkät konserttikiertueet. Hänen johtajakautenaan kuoron ympärille perustettiin Cantores Minores -musiikkiopisto ja musiikkileikkikoulu, joka tarjoaa edelleen opetusta 4–6-vuotiaille pojille. Hauschild oli poikien keskuudessa rakastettu johtaja, vaikka kesti useita vuosia ennen kuin hän todella tutustui kuoronsa poikiin puutteellisen suomenkielen taitojensa vuoksi (Otonkoski 2003, 221). Christian Hauschildin jälkeen kuoron johtajaksi valittiin vuonna 2004 kuoron entinen kasvatti, kapellimestari Hannu Norjanen, joka johtaa kuoroa edelleen sekä toimii musiikkiopiston rehtorina. Norjanen on lisännyt suomalaisen nykymusiikin osuutta kuoron ohjelmistossa ja levyttänyt 2007 kuoron kanssa joululevyn. Myös musiikkityylien rajaaitoja on rikottu yhteistyöllä esimerkiksi Leningrad Cowboys -yhtyeen kanssa (Cantores Minores 2012). 2.3 Cantores Minores nykyään Tällä hetkellä Cantores Minoreksen eri ryhmissä laulaa yhteensä noin 400 poikaa, jotka ovat iältään 4–25-vuotiaita. Musiikkiopistossa toimii musiikkileikkikoulu, esiintyvään kuoroon valmistava Koulutusryhmien kuoro, A-kuoro sekä useita pienempiä yhtyeitä. Kuorolaulun ohessa instituutio tarjoaa yksinlaulun, pianonsoiton ja teorian opetusta. Musiikkiopiston toiminta-ajatuksena on ”ylläpitää poikaoppilaiden parissa protestanttista poikakuoroperinnettä ja jatkaa Suomessa keskiajan jälkeen katkennutta kirkollista 9 poikakuorolauluperinnettä sekä edelleen kehittää monipuolisesti poikien laulukulttuuria” (CM Opetussuunnitelmaluonnos 2012, 1). Oppilaitoksen arvoihin kuuluu taiteellisten päämäärien lisäksi kansainvälisyyskasvatuksen, turvallisen sekä monipuolisen kasvu- ympäristön sekä jatkuvan kehityksen takaaminen (Cantores Minores Visio 2012). Pojat valitaan kuoroon kolme kertaa vuodessa järjestettävien pääsykokeiden kautta, joissa testataan musikaalisuutta sekä äänen terveyttä. Käytännössä suurin osa hakijoista otetaan kuoroon, mutta jos poika on vielä liian nuori aloittamaan harrastuksessa hänelle suositellaan musiikkileikkikoulua. Musiikkileikkikoulut toimivat kuudessa toimipisteessä ympäri Helsinkiä, kuororyhmät sen sijaan harjoittelevat Kruununhaassa Cantores Minores -musiikkiopiston tiloissa. Cantores Minores tekee kouluyhteistyötä Kaisaniemen alakoulun sekä Kruununhaan yläasteen kanssa. Kuoroon tulee laulajia ympäri Helsinkiä, mutta suurin osa heistä opiskelee juuri näissä kouluissa. (Cantores Minores 2011.) Kuoropojan ura Cantores Minoreksessa on rakennettu niin, että jokaista ikä- ja kehityskautta vastaa sopiva opetusryhmä. Useimmat pojat aloittavat laulamisen jo musiikkiopiston tarjoamissa musiikkileikkikouluissa. Pojat hyväksytään varsinaisen kuoron puolelle pääsykokeiden kautta, jotka järjestetään kolme kertaa vuodessa. 1. luokkalaiset aloittavat vuoden mittaisessa B1-valmennusryhmässä, jota seuraavat muut Koulutusryhmät (ks. taulukko s. 11). Kuorolaulu aloitetaan yhdellä harjoituskerralla viikossa, mutta pian lauluharjoitusten rinnalle tulee toinen viikoittainen opetuskerta musiikinteoriaa. Ennen A-kuoroon siirtymistä pojat suorittavat musiikin perusteiden 1. tasosuorituksen sekä laulukokeen. (Cantores Minores 2011.) A-kuoroon päästyään pojat tutustuvat uuteen ohjelmistoon ja kuoron toimintamalleihin A-valmennusryhmässä, josta kuoronjohtaja siirtää heidät virallisesti A-kuoroon edistymisensä mukaisesti. A-kuoron poikaäänet harjoittelevat kolme kertaa viikossa ja miesäänet kaksi kertaa viikossa. Harjoituksissa harjoitellaan monipuolisesti erilaista ohjelmistoa ja valmistaudutaan esityksiin. Cantores Minores esittää vuosittain ainakin kaksi Bachin suurteosta, esiintyy Tuomiokirkon messuissa 10 kertaa vuodessa sekä valmistaa kaksi a cappella -ohjelmistoa. Jouluohjelmistoa kuullaan perinteisessä joulupäivän konsertissa ja muuta ohjelmistoa äitienpäiväkonsertissa. Kaikkiaan kuoron eri ryhmillä on vuotuisia esiintymisiä yhteensä 150 (CM Visio 2022). Kuoro toteuttaa vuosittain myös vähintään yhden konserttikiertueen. 10 Taulukko 1. Cantores Minores –musiikkiopiston eri opetusryhmiä kuvaava taulukko (Sandström 2012) CM Musiikkileikkikoulu 4–6 -vuotiaille tarkoitettu laulupainotteinen musiikkileikkikoulu, josta pojat siirtyvät kuoron puolelle pääsykokeiden kautta. B1 (vanha nimitys kuorovalmennus) Omana ryhmänään harjoitteleva pienryhmä, jonka tarkoituksena on valmentaa musiikkileikkikoulusta tulevia poikia seuraaviin kuororyhmiin. B2 B1:n jälkeen seuraava kuororyhmä, jonka oppilaat eivät vielä opiskele teoriaa kuorolaulun ohessa. Tälle ryhmälle tarjotaan teoriaopetukseen valmentavaa musiikkivalmennusta. Koraalikuoro B2-ryhmää seuraava ryhmä, jonka oppilaat opiskelevat kuorolaulun ohessa musiikinteorian alkeita. Cappella -kuoro Koraalikuoroa seuraava ryhmä, jonka oppilaat opiskelevat musiikinteorian jatkokurssia. Cappella kuoron tavoitteena on kehittää valmiuksia A-kuorossa laulamiselle. Tämän jälkeen oppilaat siirtyvät pääsykokeiden kautta A-kuoron puolelle. B1, B2, Koraali- ja Cappella-kuoro muodostavat yhdessä CM Koulutusryhmien kuoron. A-valmennus A-kuoroon valmentava ryhmä, jossa tutustutaan uuteen ohjelmistoon ja toimintamalleihin. Kuoronjohtaja siirtää pojat A-kuoron puolelle edistymisen mukaan. A-kuoro Varsinainen esiintyvä CM-kuoro, joka koostuu noin 140 laulajasta ja tekee kiertueita sekä esittää suurteoksia orkestereiden säestyksellä. CM Vokaaliyhtye A-kuoron laulajista koostuva sekaääninen yhtye, jota johtaa usein musiikillinen pääprefekti. CM Alumnikuoro Vanhoista CM-laulajista koostuva mieskuoro. 11 3 Pojat ja laulaminen Vaikka taidemusiikin lauluperinne on vahvasti miehinen, on miesten osallisuus laulukulttuurissa vähentynyt selvästi viimeisen sadan vuoden aikana (Harrison ja Robinson 2012, 161). Musiikin ja miehisyyden tutkimuksen seurauksena huomiota on alettu kiinnittämään myös poikien laulamattomuuteen, josta on tullut musiikkikasvattajien ja tutkijoiden tunnustama mysteeri (Elorriga 2011, 318). Laulamisen kannalta kriittisin vaihe on äänenmurros ja puberteetti, jolloin aikaisemmin laulaneet pojatkin päättävät usein harrastuksensa ja vaihtavat instrumenttia (Collins 2012, 95; Lindeberg 2009, 242). Ongelman syyksi on esitetty maskuliinisuuden ja laulamisen ristiriitaa, sillä useissa ympäristöissä pojat kokevat laulamisen feminiinisenä (Leppänen 2010, 93). Poikaporukassa laulamisen on kuitenkin todettu olevan pojille mieluinen musiikin harrastamisen muoto, jossa laulaminen voi toimia myös poikien identiteettiä vahvistavana tekijänä. (Bayliss, Lierse, Ludowyke 2009, 141; Leppänen 2010, 95.) 3.1 Pojan kehitys Tutkimukseni kannalta merkittäviä ovat poikien kehityksessä tapahtuvat asiat kahdentoista ja viidentoista ikävuoden välillä. Tähän ikäkauteen sisältyy yksi nuoren kehityksen myrskyisin ja vaikein kausi, murrosikä eli puberteetti. Murrosiän alkaessa nuoressa käynnistyy monia kehitysprosesseja kuten fyysinen kasvu ja sen seurauksena voiman kasvu sekä koordinaatiokyvyn ja kehonkuvan uudelleen rakentaminen (Freer 2012,19). Seksuaalisen kypsymisen ohella nuoressa tapahtuu kognitiivista, emotionaalista ja sosiaalista kypsymistä, mikä ei tapahdu aina rinnakkain fyysisten muutosten kanssa. 14vuotias poika voi näyttää jo aikuiselta mieheltä, mutta olla kognitiivisilta taidoiltaan samalla tasolla vielä lapsen näköisen luokkatoverinsa kanssa. (Demorest 2000, 30.) Aivojen tasolla merkittävää kehitystä tapahtuu emootioita ja kognitiivista toimintaa säätelevillä aivoalueilla, jotka myös kypsyvät viimeisinä. Lapsuuden aikana tunteiden säätely on sijainnut lähellä fyysisten toimintojen säätelyä, kun taas nuoruuden aikana kieltä ja korkeamman tason prosesseja säätelevät alueet siirtyvät kontrolliin tunteista. Demorestin (2000, 30) mukaan tytöillä tämä muutos tapahtuu nopeammin, mikä selittää heidän pystyvän paremmin ilmaisemaan tunteitaan sanallisesti vaikka samanikäisten poikien ilmaisu on vielä fyysistä. (Demorest 2000, 30.) 12 Lääketieteellisessä tutkimuksessa poikien kehitystä lähestytään usein vertailemalla sitä tyttöjen kehitykseen, koska erot näissä prosesseissa ovat selkeitä. Freerin (2012, 20) ja Colinsin (2009, 35) mukaan erot näkyvät esimerkiksi kognitiivisessa kehityksessä sekä hienomotoriikan kehityksessä, molemmissa tytöt ovat edellä poikia vertailtaessa saman ikäluokan tuloksia. Demorest (2000, 30) mainitsee myös kohtuullisen stressin määrän parantavan poikien suorituksia ja huonontavan tyttöjen suorituksia. Hänen mukaansa sukupuolten välisiä eroja esiintyy myös visuaalisissa reagoinnissa sekä kuulemisessa, joissa molemmissa tyttöjen reaktiot ovat laajempia ja kehittyneempiä (Demorest 2000, 30). Fyysisten muutosten rinnalla tapahtuu vielä suurempia psyykkisiä muutoksia ajattelun kehittyessä kyseenalaistamalla ja reflektoimalla. Nuori tulee myös tietoisemmaksi sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja omista tunnereaktioistaan. (Freer 2012, 19.) Musiikilla on suuri merkitys nuoren kehityksessä, koska se vaikuttaa tunteiden säätelyyn ja sitä kautta minäkäsitykseen ja itsetuntoon. Musiikki tarjoaa tunteiden säätelyn ja ilmaisemisen ohella myös välineen itsenäistymisprosessin käsittelyyn. (Kurkela 1996, 172) Musiikin harrastaminen kehittää nuoressa myös muistia, luovaa ajattelua, pitkäjänteisyyttä sekä reagointia (Aho 1996, 43). Saarikallio jakaa musiikin psykososiaaliset merkitykset neljään alueeseen, joilla musiikki voi edistää nuoren kehitystä: identiteetti, itsemäärääminen, ihmissuhteet ja tunnekokemukset (Saarikallio 2009, 223). Musiikki tukee nuoren identiteetin rakennusprosessia toimien rakenteena, johon nuori voi heijastaa kokemuksia ja pohdintojaan. Lisäksi nuori voi musiikin kautta saada positiivisia hallinnan ja kyvykkyyden kokemuksia. Ihmissuhteissa musiikki toimii yhteenkuuluvuutta lisäämällä, mutta tukien toisaalta nuoren yksityisyydentarvetta esimerkiksi henkilökohtaisissa musiikin kuunteluhetkissä. Saarikallio esittelee tähän liittyen Arnettin mallin, jonka mukaan musiikki tukee nuorten sosialisaatiokehitystä viidellä osa-alueilla: viihdykkeenä, voimakkaiden kokemusten tarjoana, selviytymiskäyttäytymisessä, identiteetin muodostamisessa ja nuorisokulttuuriin identifioitumisessa. (Saarikallio 2009, 222–227.) 3.1.1 Äänenmurros ”Äänenmurros on silta lapsuudesta aikuisuuteen”, kuvaa Cooksey (2000, 734). Äänenmurros käynnistyy useimmilla pojilla 12–14 vuoden iässä, jolloin lisääntynyt testoste- 13 ronin tuotanto käynnistää sarjan fyysisiä muutoksia. Pituuskasvu ja noussut testosteronitaso vaikuttavat rangan ja lihaskudoksen kehitykseen, minkä myötä kurkunpää kasvaa ja äänihuulet pitenevät keskimäärin 9 millimetristä 17-21 millimetriin (Cooksey & Welch 1998, 104; Koistinen 2008, 51). Äänihuulten pitenemisen lisäksi tapahtuu myös äänihuulten limakalvon paksuuntumista sekä kurkunpään tasolla kilpiruston kasvua, mikä saa aikaan miehillä näkyvän aataminomenan muodostumisen kaulalle (Titze 2000, 198). Kurkunpään, äänihuulten ja ääniraon muutosten lisäksi myös keuhkojen sekä rintakehän kasvaminen vaikuttavat tuotetun äänen sävelkorkeuteen, volyymiin ja laatuun (Cooksey & Welch 1998, 108). Äänenmurroksen aktiivinen kausi kestää keskimäärin 13 kuukautta, mutta sen jälkeen tapahtuu kurkunpään tasolla muutoksia jopa 30 ikävuoteen asti. Cooksey on ehdottanut äänenmurroksen jakamista viiteen vaiheeseen, jotka kestävät kaikkiaan 1-2 vuotta. Tämän jaottelun mukaan äänenmurroksessa voidaan erottaa viisi tasoa, joista ensimmäiset kolme kuvaavat äänialan muuttumista pikkuhiljaa korkeiden äänien hävitessä ja niiden kvaliteetin huonontuessa samalla kun ääniala laajenee alaspäin ja äänenväri muuttuu tummemmaksi. Cookseyn jaottelun mukaan äänenmurroksen neljäs taso on uusi ääni, jossa ääniala on siirtynyt kokonaan matalammalle. Viides vaihe taas käsittää uuden äänen kehittämisen ja äänialan laajentamisen. (Cooksey & Welch 1998, 103-107.) Äänenmurros on jokaiselle pojalle yksilöllinen tapahtuma, mutta Cantores Minores – poikakuoron johtajana vuosina 1962-1987 toiminut Heinz Hofman (1983) on esittänyt äänenmurroksen jakamista kolmeen perustyyppiin: hyppymutaatioon, glissandomutaatioon ja kovaan mutaatioon. Hyppymutaatiossa ääni muuttuu nopeasti ja rajusti, mutta sen käyttämistä voidaan jatkaa suhteellisen hyvin kiinnittämällä huomiota hyvään tekniikkaan. Glissandomutaatiossa pojan ääni kehittyy vähitellen matalammaksi pitkällä aikavälillä ja myös tässä tyypissä äänen käyttäminen on helppoa kulloisellakin vahvalla alueella. Kovassa mutaatiossa äänen asettuminen uuteen rekisteriin on hankalaa ja saattaa esiintyä paljon äänen heittelehtimistä rekistereiden välillä. Joissakin tapauksissa korkeat äänet saattavat säilyä ja keskialue kadota kokonaan, jolloin laulaminen voi olla hyvinkin haastavaa ja tauon pitäminen suotavaa. (Hofmann 1983, 20.) Laulaminen ja äänen harjoittaminen äänenmurroksen aikana on ollut pitkään mysteeri. Youngin mukaan länsimaisessa kulttuurissa ei laulettu äänenmurroksen aikana jopa 1500 vuoteen (Young 2009, 72). Nykyajan laulunopettajat ja kuoronjohtajat ajattelevat, että äänen kouluttaminen äänenmurrosta ennen ja sen läpi voi jopa auttaa äänen hallin- 14 nassa (Cooksey 2000, 734). Cookseyn mukaan laulaminen voi jatkua läpi äänenmurroksen kunhan kiinnitetään huomiota äänenkäytön laatuun sekä terveelliseen tekniikkaan (2000, 734). Usein laulaja joutuu harjoittelemaan muuttuvan äänielimistönsä käyttöä yrittämisen ja erehdyksen kautta. Muutosprosessin keskellä voi esiintyä äänen heittelemistä rekisteristä toiseen. (Titze 2000, 198; Koistinen 2008, 51.) Äänenmurroksen aikana kokemus äänen hallitsemattomuudesta sekä äänialan supistumisesta voivat vaikuttaa laulajan motivaatioon ja itsetuntoon laskevasti ja johtaa pahimmillaan lauluharrastuksen lopettamiseen. Youngin mukaan ehdottoman tärkeää olisi, että pojilla olisi tietoa äänenmurroksesta fysiologisena tapahtumana, mikä auttaisi heitä ymmärtämään kehittyvän äänen haasteita ja rohkaisisi heitä jatkamaan laulamista (Young 73, 2009). Myös Cooksey ehdottaa prosessin tueksi metodologian ja tieteellisten löydösten tutkimista (Cooksey 2000, 736). Freerin mukaan pojat kaipaavat myös itse tietoa äänenmurroksesta, joka on muun fyysisen kasvun ja voiman lisääntymisen ohella nuorten arkipäivää. Hänen mukaansa pojat turhautuessaan tukeutuvat urheiluun, jossa voima ja kasvu ovat positiivisia tekijöitä ja jossa tietoa anatomiasta jaetaan vapaasti. (Freer 2012, 23.) Äänenmurrosta koskevan fysiologisen tiedon lisäksi laulamisen motivaation voi vaikuttaa sekä laskevasti että nostattavasti laulettava ohjelmisto. Tämä asettaa haasteita ohjelmiston suunnittelijalle, sillä murrosikäisen äänelle soveltuvaa suppean äänialan ohjelmistoa on niukasti. Abrahams mainitsee ohjelmiston valinnassa tärkeimmiksi tekijöiksi ambituksen ja tekstin (Abrahams 2012, 79). Myös Demorestin mukaan huolella valittu ohjelmisto mahdollistaa poikien osallistumisen rajoittuneellakin äänellä (Demorest 2000, 38). 3.1.2 Identiteetin rakentuminen Ashley (2009,8) kuvaa identiteetin rakentamisen olevan poikuuden perustehtäviä. Tämän prosessin kautta nuori muokkaa käsitystä itsestään, minkä pohjalta rakentuu myöhemmin aikuisiän identiteetti (Saarikallio 2009, 224). Identiteetti-sanalla tarkoitetaan psykologiassa yksilön uskomuksia itsestään ja kyvyistään. Myös kehityspsykologi Ericsonin identiteettiteorian mukaan nuori käy kasvaessaan läpi kahdeksanvaiheisen prosessin, jonka tärkein vaihe on juuri nuoruus ja ehyen identiteetin rakentaminen. Identiteetin kehitysprosessissa vaikuttavat yksilön tarpeet, ympäristö ja näiden välinen vuorovaiku- 15 tus. Voidaan kuitenkin ajatella, että yksilöllä on useita eri tilanteisiin liittyviä identiteettejä kuten sosiaalinen identiteetti, sukupuoli-identiteetti tai laulajaidentiteetti. Musiikin merkitys identiteetin rakentamisessa on suuri ja se tukee myös identiteetin vahvistamista, esiintuomista ja ilmaisemista. (Saarikallio 2009, 24.) Sukupuoli on läsnä lapsen syntymästä saakka, vaikka lapset alkavat hahmottamaan sukupuolten välisiä eroja vasta noin 4-vuotiaana (Leppänen 2009, 69-70). Sukupuoli jaetaan yleisesti biologiseen sukupuoleen (sex) ja sosiaaliseen sukupuoleen (gender). Sosiaalisen sukupuolen muotoutumiseen vaikuttavat nuorta ympäröivä kulttuuri ja sosiaalinen verkosto. Näiden ilmentymiä ovat sukupuoleen liittyvät roolit, normit, käyttäytyminen ja sukupuolirooliodotukset. Sukupuolistereotypiat rakentuvat sukupuolirooliodotusten pohjalta ja ohjaavat sukupuolelle sopivaa tai sopimatonta käytöstä. Nämä kaikki asiat vaikuttavat sukupuoli-identiteetin muodostumiseen, joka on yksilön käsitys itsestään naisena tai miehenä tietyn kulttuurin sisällä. (Syrjäläinen & Kujala 2010, 30-31.) Butlerin mukaan (2006, 82) sukupuoli-identiteetti rakentuu performatiivisesti niistä ilmauksista, joiden sanotaan olevan seurausta sukupuolesta. Koska sosiaalinen sukupuoli on seurausta ympäröivästä kulttuurista, ei sen voida sanovan olla seurausta biologisesta sukupuolesta millään tavalla; esimerkiksi maskuliinisuus viittaa miehen kehoon, mutta biologinen keho ei määritä sitä (Butler 2006, 52; Manninen 2010, 31). Sukupuoliidentiteetin rakentuminen on koko elämän kestävä prosessi ja nuoruudessa sen rakentumiseen vaikuttaa ratkaisevasti nuorta ympäröivä vertaisryhmä (Syrjäläinen ja Kujala 2010, 30). Hall viittaa tutkimuksessaan Pattmanin, Froshin ja Phoenixin ajatukseen, jonka mukaan sukupuoli-identiteetti muotoutuu jatkuvasti kielessä, jolla nuoret miehet rakentavat seksuaalisuuttaan ja sosiaalista sukupuoltaan (Hall 2011, 78). Sukupuoliidentiteetin rakentumiseen vaikuttavat paljon myös pojan ympärillä olevat saman sukupuolen roolimallit ja siksi miespuolisella kuoronjohtajalla on suuri vaikutus pojan kasvamiseen mieheksi (Abrahams 2012, 84). Ääni-identiteetti kuvaa kehon, mielen ja äänen intiimiä yhteyttä ja se on linkki äänen ja minäkuvan välillä (Ashley 2009, 9; Monks 2003, 243). Ääni-identiteetti muodostuu laulajan ajatuksista laulamista sekä omaa ääntänsä kohtaan, ja se kehittyy laulukokemusten myötä vaikuttaen nuoren tulevaisuuteen laulamisen parissa (Elorriaga 2011, 320). Minäkuvan rakentumiseen vaikuttavasti myönteisesti laulamisen parissa palaute, hyväksynnän ja menestymisen kokemukset sekä toiminnan jatkuvuus. Nuoruuden ko- 16 kemukset toimivat aikuisen identiteetin pohjana mahdollistaen harrastuksen jatkumisen myös aikuisena. (Elorriaga 2011, 320.) Ääni-identiteetin kannalta herkkä aika on murrosikä, jolloin muuttuva ääni kuvastaa koko kehossa tapahtuvia suuria muutoksia (Monks 2003, 243). Monksin nuoria ja nuorten ääni-identiteettiä koskevassa tutkimuksessa selvisi, että nuorten itseluottamus kasvoi laulamisessa tapahtuvan kehityksen myötä (Monks 2003, 251). Toisaalta negatiiviset kokemukset voivat vaikuttaa itsetuntoon laskevasti. Tästä esimerkki on Abrahamsin mukaan kuorossa väärän stemman laulaminen ja esimerkiksi liian matalalle yrittäminen nuorella äänellä (Abrahams 2012, 86). Ympäristössä nuoren ääni-identiteettiin vaikuttavia tekijöitä ovat ympäröivät äänimallit kuten kuorotoverit, kuoronjohtaja ja ympäröivän musiikkikulttuurin edustajat. Epäsuorasti nuoreen laulajaan vaikuttavat myös ohjelmisto sekä lauluharjoituksiin liittyvät lämmittelyt ja tekniset harjoitukset. Koska kuorossa jäsenet jakavat laulukokemuksiaan voidaan ajatella siellä muodostuvan myös kollektiivisen ääni-identiteetin. (Elorriaga 2011, 328) Ääni-identiteetin taas laajentuessa myös yksilön musikaalisuuteen ja ominaisuuksiin laulajana voidaan puhua laulajaidentiteetistä. Tälle verrannainen termi on Lindebergin tutkimuksessaan käyttämä ilmaisu ’vokaalinen minäkuva’, joka on ihmisen tietoinen käsitys itsestään laulajana. Lindebergin mukaan lapsuuden kokemukset ja positiivinen pohja laulamiselle ovat tärkeitä vokaalisen minäkuvan myönteiselle kehitykselle. (Lindeberg 2009, 241-242.) Kozan (2004, 219) tutkimuksen mukaan nuoret miehet eivät laula kuorossa, koska se uhkaa heidän miehistä minäkuvaansa. Elorriagan (2011, 319) mukaan laulamisen motivaatioon taas liittyy ratkaisevasti murrosikään kuuluva sukupuoli-identiteetin rakentuminen. Hänen tutkimuksessaan paljastui, että poikien ääni-identiteetti muodostuu pitkälti sukupuoli-identiteetin pohjalta ja näillä kahdella voi olla vaikutusta toisiinsa myös päinvastoin. Tutkimuksen mukaan nimenomaan äänenmurroksen jälkeinen ’miehen ääni’ toimii sukupuoli-identiteettiä vahvistavana tekijänä, koska kypsyneen äänen kvaliteetit kuten mataluus ja tummuus assosioituvat maskuliinisuuden kanssa. Äänen mataluus ja rintarekisterin käyttö koettiin poikien keskuudessa arvokkaana, koska ne ilmentävät kypsymistä kun taas korkeampi rekisteri yhdistettiin lapsellisuuteen ja feminiinisyyteen, mikä oli ristiriidassa heidän uusien maskuliinisten piirteidensä kanssa. (Elorriaga 2011, 318-332.) 17 Ääni-identiteetti vaikuttaa sukupuoli-identiteetin rakentumiseen nuorten tarpeiden ja heidän sosiaalisten rooliensa kautta. Koska pojat ilmentävät sukupuoli-identiteettiään kuorossa juuri sosiaalisen toiminnan kautta, vahvistaa miesten keskuudessa laulaminen eräänlaista ’miehistä ääni-identiteettiä’. Kollektiivinen miehinen ääni-identiteetti muodostuu heidän jakaessaan kokemuksia ja ajatuksia laulamisen parissa. Uusi kypsempi ääni tarjoaa heille myös keinon sukupuoli-identiteetin ilmaisemiseen ja rakentamiseen, mikä on myös tarve ja kehitystehtävä tässä vaiheessa. (Elorriaga 2011, 321.) Laulamisen on siis toimittava ikään kuin identiteettiä vahvistavana tekijänä, jotta poika sitoutuisi esimerkiksi kuorotoimintaan (Ashley 2009,5). Abrahamsin (2012, 80) mukaan kouluympäristössä musiikki ja kuorotoiminta joutuvat usein vastakkain juuri urheilun kanssa. Tällöin kuoroon osallistuva poika voi saada osaksensa usein nimittelyä ja joutua ottamaan riskin symbolisen maskuliinisuutensa kanssa (Abrahams 2012, 80; Green 1997, 224). Adler (2012, 7) taas kuvaa laulamisen ja maskuliinisuuden ristiriitaa seuraavasti: ”Koska laulaminen ei rakenna tai suojaa maskuliinisuutta, se päinvastoin ilmentää sukupuolien erilaisuutta ja houkuttelee homofobisia nimikkeitä.” Sukupuolia ja laulamista koskevat performatiivit ovat kulttuurisidonnaisia ja siksi esimerkiksi kuoronjohtajan on hyvä tiedostaa ne omassa kulttuurissaan. Suomen historia ja kulttuuri ovat luoneet suotuisan kasvuympäristön yli 120 mieskuorolle ja erittäin laajalle kansalliselle mieskuoro-ohjelmistolle (Suomen Mieskuoroliitto). On siis syytä pohtia, onko kulttuurissamme tällaista ristiriitaa laulamisen ja maskuliinisuuden välillä, vai onko se kenties olemassa vain murrosikäisten poikien keskuudessa. 3.2 Ryhmässä kasvaminen Pojille on tärkeää olla osa ryhmää tai yhteisöä (Sinkkonen 2010, 188 ja 217). Ryhmään kuuluminen kehittää itsetuntoa ja vaikuttaa yksilön sosiaalisen identiteetin rakentumiseen (Abrahams 2012, 85). Ryhmässä toimiminen ja siihen kuuluminen on myös tärkeää kehityksen kannalta, koska ryhmässä toimiessaan lapsi oppii sosiaalisia taitoja sekä kärsivällisyyttä (Kurkela 1994, 227). Tajfelin ja Turnerin sosiaalisen identiteetin teorian mukaan sosiaalisilla ryhmillä on tietty status suhteessa toisiinsa ja ihmiset jakavat sen 18 jäsenet mielessään normeja vahvistavaan sisäryhmään (in-group) ja stereotypioita vastustavaan ulkoryhmään (out-group). (Abrahams 2012, 80-81.) Koulussa oppilaat uskovat voivansa nostaa statustaan sisäryhmään kuulumalla ja erottautumalla ulkoryhmästä (Abrahams 2012, 81). Karrikoitu esimerkki ryhmien jakautumisesta voisi olla sisäryhmäksi koettu urheilujoukkue sekä ulkoryhmäksi koettu kuoro. Nuoret miehet suosivat sisäryhmää, koska he kokevat sen hauskemmaksi, maskuliinisemmaksi, vähemmän tylsäksi ja oudoksi (Abrahams 2012, 81). Teorian perusteella myös poikakuorossa laulaminen muokkaa laulajiensa sosiaalista identiteettiä. Koko kuoro vahvistuu ryhmänä kuitenkin nimenomaan musiikillisten kokemusten kautta, jotka tapahtuvat vuorovaikutuksessa kuoron ja johtajan kanssa. Kun pojat kokevat musiikillista omistajuutta ja ottavat vastuuta soinnin virittämisestä, tekstin lausumisesta ja nuottien lukemisesta, heidän itsetuntonsa sekä lojaalius ryhmää kohtaan kasvavat. (Abrahams 2012, 88). Tämän ohessa ryhmän jäsenet oppivat hyväksymään johtajuutta, palautetta, ohjeita ja kannustusta sekä sopeuttamaan omia tarpeitaan ryhmän yhteisiin tarpeisiin ja kehittämään vuorovaikutustapoja yhteisten musiikillisten tavoitteiden saavuttamiseksi (Ahonen 2000, 211). Kuoroyhteisö on myös ryhmä, jolla on oma sisäinen kulttuurinsa. ”Jokaisella sosiaalisella yhteisöllä on oma kulttuurinsa, joka ilmenee yhteisön toiminnassa, ajattelussa sekä sen yhdessä luomissa tuotteissa”, kuvaa Nummenmaa (2006, 19). Hän viittaa myös Scheinin organisaatiokulttuuria koskevaan jaotteluun, jonka mukaan yhteisön kulttuuri voidaan jakaa näkyvään sekä näkymättömään kulttuuriin. Näkyvää kulttuuria ilmentävät yhteisön toimintamallit sekä puhe kun taas näkymätön kulttuuri kattaa piilevät arvot, uskomukset ja olettamukset. (Nummenmaa 2006, 20-23.) Kun ryhmä jakaa yhteisen kiinnostuksenkohteen, kehittyy sen ympärille luontaisesti tapoja ja käytäntöjä, jotka muodostavat oman kulttuurinsa (Morrison 2001, 25). Kuoro on yhteisö, joka rakentuu yhdessä laulamisen ympärille ja sen sisäistä kulttuuria ilmentävät esimerkiksi yhteiset harjoitusrutiinit. Yhteisön toimintaa kuvataan yhteisöllisenä, millä tarkoitetaan sen jäsenten yhteenkuuluvaisuutta sekä positiivista yhdessäoloa. Karilan ja Nummenmaan mukaan yhteisö on paikka, jossa sen jäsenet voivat kokea yhteenkuuluvaisuutta, tulla ymmärretyiksi ja tehdä työtä yhdessä yhteisten tärkeiden asioiden puolesta (Karila & Nummenmaa 2006, 34). 19 Kuoroyhteisön tiiviyttä lisää sitä ympäröivä musiikki- ja esiintymiskulttuuri, jossa kuoro jakaa tekemisen lisäksi yhteisen päämäärän ja kokemukset. Yhteisöllisyyttä lisäävät myös kuorotoimintaan usein liittyvät leirit ja matkat, joissa yhteisö irtautuu tavallisesta ympäristöstään ja jakaa kokemukset uudessa tilanteessa. (Morrison 2001, 26) Morrisonin mukaan musiikkiryhmälle on tyypillistä organisaation hierarkia ja sisäinen voimajärjestys, jotka näkyvät esimerkiksi vastuutehtävien jakautumisena persoonallisuuden piirteiden perusteella. Esimerkiksi kuoron taloudenhoitajana toimii järjestelmällinen henkilö, kun taas äänenjohtajaksi valikoituva henkilö on musiikillisilta taidoiltaan huomattava. (Morrison 2001, 24-28.) Morrison viittaa tekstissään myös Nettliin, jonka mukaan kulttuurin tunnusmerkkejä ovat toistuvat piirteet ja käytösmallit. Näitä ovat kuoroyhteisössä esimerkiksi ritualistiset ja pedagogiset harjoitteet kuten lämmittely, tekniikkaharjoitukset ja toiminnan aloittavat tai päättävät tapahtumat kuten nimenhuuto tai loppulaulu. Lisäksi Nettlin kuvaamiin piirteisiin kuuluu indoktrinaatio uuden laulajan liittyessä ryhmään kunnolla vasta tietyn virstanpylvään kuten ensimmäisen konsertin kautta. (Morrison 2001, 25.) Musiikkiyhteisöihin voidaan nähdä liittyvän myös eräänlaisen diasporan; kuorouran päätyttyä laulajien identiteetti yhteisön jäseninä säilyy muissakin ympäristöissä. Tämä on nähtävissä esimerkiksi alumnitoiminnassa kun yhteisön jäsenet vielä vuosien jälkeen kokoontuvat juhlimaan yhdessäoloa ja jatkavat näin kulttuuria. Yhteisön kautta muodostuu myös usein tiettyjä taustatarinoita, perimätietoa, joka elää sukupolvelta seuraavalle kerrottavissa tarinoissa ja legendoissa. (Morrison 2001, 24-28.) 3.3 Poikapedagogiikka Poikapedagogiikka on sukupuoliherkkää pedagogiikkaa, joka tunnustaa sukupuolten väliset erot oppimisessa ja pyrkii hyödyntämään poikien oppimisen erityispiirteitä (Sinkkonen 2010, 307). McGregorin ja Millsin mukaan poikien ajatteleminen koulujärjestelmän uhreina on riski sukupuolten tasa-arvon kannalta, koska se korostaa sukupuolten kahtiajakoa. Heidän mielestään opetuksessa tulisi pyrkiä molempia sukupuolia hyödyttäviin ratkaisuihin sekä tiedostaa musiikin rooli myös kulttuurin ja sukupuolikysymysten ilmentäjänä. (McGregor & Mills 2006, 228.) Musiikin suuri merkitys nuorten elämässä tekee siitä myös hedelmällisen välineen sukupuolten rakentumista koskevalle 20 keskustelulle (McGregor & Mills 2006, 222). Myös Kuoppamäen mielestä sukupuolten väliset erot ja roolit tulisi huomioida opetuksessa, koska ne näkyvät oppilaiden toiminnassa. Opetuksen toteuttamisen sekaryhmässä ei pitäisi olla itseisarvo vaan oppilaat voisivat hyötyä eri kehityskausina tyttö- tai poikaryhmissä toimimisesta. (Kuoppamäki 2010, 187.) Freerin (2007, 29) mukaan tutkimuksissa on selvinnyt useita eroavaisuuksia tyttöjen ja poikien oppimisen välillä ja tasapäistävästä opetuksesta ollaan päädytty ajatukseen, jonka mukaan tytöt ja pojat oppivat eri tavoin. Pojat ovat usein kinesteettisiä ja vaativat fyysistä aktiivisuutta oppimisen aikana. Kohtuullinen stressin määrä parantaa poikien oppimista, mikä selittää sen, että pojat nauttivat kilpailusta, projektitöistä ja opetuksen nopeasta temposta (Sinkkonen 2010, 307). Baylissin ja Stewartin (2012, 338) sekä Freerin (2012, 20) mukaan pojat tarvitsevat oppimisprosessissa ympärilleen tovereita, joilta he saavat myös suoraa palautetta toiminnastaan. Vastavuoroinen opettaja–oppilas-suhde motivoi poikia, kun he voivat kokea olevansa opettajansa kanssa vertaisia oppimisprosessissa. Lisäksi Freer (2012, 20) mainitsee poikien toivovan, että opettaja on kannustava heidän kokonaisvaltaista kehittymistään eikä vain musiikillista kehitystä kohtaan. Leppäsen (2010, 92) mukaan musiikkikasvatukseen heijastuu myös laajempi länsimainen ilmiö, huoli pojista. Hän huomauttaa, että ilmiö on ristiriidassa tasa-arvoajatuksen kanssa, jonka mukaan sukupuolia tulisi kohdella samalla tavalla. Tutkimusten mukaan tytöt ovat kuitenkin poikia aktiivisempia musiikinopetuksessa ja musiikin osuus poikien harrastusvalikoimassa on pienentynyt (Leppänen 2009, 92 ; Sinkkonen 2010, 310). Pojille ominaista on myös instrumenttien vaihtaminen etenkin murrosiän aikaan, jolloin mieluisin musiikin muoto on bändisoitto. Sinkkosen mukaan ratkaisuja edellä mainittuihin ongelmiin on etsitty opetusstrategioista sekä musiikkikulttuurista, johon yhdistyy poikien mielessä feminiinisiä vivahteita. (Sinkkonen 2010, 310-311.) Sekä Sinkkonen että Freer mainitsevat poikien pitävän tärkeämpänä itse päämäärää kuin matkaa ja kritisoivat musiikinopetusta liiallisesta teoreettisuudesta. Pojan kiinnostus lopahtaa kun ennen kappaleen soittamista on opeteltava asteikot, soinnut ja oikeat kitaraotteet. (Sinkkonen 2010, 311; Freer 2012, 21) Pienten yksityiskohtien hiomisen sijaan poikien opetuksessa tulisi korostaa käytännöllisyyttä ja kokemuksellisuutta. Laulaessa ja soittaessa pojat suosivat rytmistä ja tarpeeksi haastavaa ohjelmistoa (Freer 2012, 21). 21 Erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät musiikkikasvatuksessa myös instrumenttivalinnoissa. Pojat suosivat matalia jousisoittimia ja puupuhaltimia sekä lyömäsoittimia kun taas tytöt valikoituvat usein korkea- ja pehmeä-äänisten instrumenttien kuten huilun, viulun tai harpun pariin (Harrison, Welch ja Adler 2012, 5; Collins 2009, 36). Collinsin (2009, 36) mukaan ilmiö ilmenee vasta yhdeksän ikävuoden jälkeen ja syntyy ympäristön vaikutuksesta. Harrisonin tutkimuksen mukaan myös yhtyetoimintaan osallistuminen vaihtelee sukupuolittain, koska esimerkiksi jazz-yhtye koetaan oppilaiden keskuudessa maskuliiniseksi ja showkuoro feminiiniseksi (Harrison 2009, 52). Bändisoiton lisäksi pojille ominaista on kiinnostus musiikkiteknologiaan, joka koetaan maskuliiniseksi oppiaineeksi (Green 1999, 175; Mason 2009, 108). Masonin mukaan teknologian käytön lisääminen musiikinopetuksessa voi aiheuttaa tästä johtuen tyttöjen syrjäytymisen (Mason 2009,107). Collins (2004) on käsitellyt poikien motivaatiota ja suhdetta musiikkiin tutkimuksessaan, jonka tuloksena syntyi malli tekijöistä, jotka vaikuttavat pojan musiikkitoimintaan sitoutumiseen. 3.4 Pojan musiikillinen ekosysteemi Pojan musiikillisen ekosysteemin malli perustuu Collinsin tutkimukseen Boys and Music: What encourages boys to remain involved and motivated in Music Education in their secondary school years? vuodelta 2004. Tutkimuksen päämäärä oli selventää poikien motivaatioon positiivisesti sekä negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä ja sen taustalla on Collinsin oma pyrkimys poikien musiikkipedagogiikan kehittämiseen. Ekosysteemi kuvaa Collinsin mukaan systeemiä, jossa elementit tai jäsenet hyötyvät toistensa osallisuudesta ja systeemi rakentuu niiden välisen vuorovaikutuksen varaan (Collins 2009, 39). Tutkimuksen tulokset syntyivät aineistosta, joka saatiin haastattelemalla kolmen australialaisen poikakoulun opettajia, johtajia ja oppilaita. Kysymykset koskivat poikia ja musiikkia ja niiden vastauksista muodostui kolme päätekijää sekä seitsemän elementtiä, jotka ympäröivät mallin keskiössä olevaa poikaa. 22 Kuvio 1. Alkuperäinen pojan musiikillisen ekosysteemin malli (Collins 2012, 97). Collinsin mukaan pojan musiikkitoimintaan sitoutumiseen vaikuttavat tekijät musiikin tunneilla sekä niiden ulkopuolella. Pojan musiikillisen ekosysteemin mallin keskiössä on poika, jota ympäröi musiikkia koskevien viestien ja kokemusten verkko. Verkon taas luovat kaikki ne ihmiset, joiden kanssa poika on vuorovaikutuksessa. Positiiviset viestit saavat systeemin kukoistamaan kun taas negatiiviset viestit voivat nopeasti saastuttaa sen ja johtaa musiikkiharrastuksen lopettamiseen. (Collins 2009, 34.) Malli rakentuu kolmen päätekijän ympärille, jotka pojan täytyy kokea ympäristössään jatkaakseen musiikin parissa yläastevuosina (Collins 2004, 23): 1) Aito kiinnostus ja positiivinen asenne musiikkia kohtaan (interest and positive attitude) 23 2) Kokemus menestymisestä ja mitattavat saavutukset esimerkiksi instrumentissaan (success and accomplishment) 3) Kavereiden hyväksyntä ja musiikkitoimintaa koskeva positiivinen palaute etenkin saman sukupuolen roolimalleilta (praise and acceptance) Vastaavasti motivaatiota heikentäviä tekijöitä ovat kiinnostuksen puute ja negatiivinen asenne, menestyksen ja saavutusten puute sekä maskuliinisuutta koskevien negatiivisten stereotypioiden vahvistuminen. Tärkeää on, että kaikki kolme päätekijää toteutuvat ympäristössä, koska yhdenkin tekijän puuttuminen voi johtaa ekosysteemin saastumiseen. Esimerkiksi jos poika ei koe menestystä instrumentissaan fyysisen kehityksen rajoittaessa etenemistä, hän saattaa kyseenalaistaa osaamisensa ja verrata itseään taitavampiin tovereihin. Pikkuhiljaa kiinnostus soittamista kohtaan lopahtaa muuttaen asenteen negatiiviseksi ja tällöin lopettamisen syyksi on helppo vedota negatiivisiin stereotypioihin kuten musiikin tyttömäisyyteen. (Collins 2004, 24.) Edellä mainitut päätekijät vaikuttavat poikaan seitsemän elementin kautta, joita ovat kulttuuri (culture), ihmissuhteet (relationships), toverit (peers), vanhemmat (parents), roolimallit (role models), luonne (character) ja opetusstrategiat (teaching strategies). Elementtien kautta saadut kokemukset ja viestit vaikuttavat ekosysteemin terveyteen. Kulttuuri, jossa tuetaan musiikin harrastamista avoimesti, luo turvallisen ympäristön musiikkiin sitoutumiselle. Musiikin saavutukset tulisi tunnustaa yhtälailla liikunnan kanssa ja tarjota oppilaille mahdollisuus harrastaa molempia, koska esimerkiksi liikunnan asettaminen pakolliseksi ja musiikin vapaaehtoiseksi toiminnaksi viestittää pojille liikunnan olevan arvostetumpaa (Collins 2004, 33). Vastakkainasettelua liikunnan ja musiikin välillä tulisi välttää ja sen sijaan mahdollistaa koko koulun yhteisölliset musiikkikokemukset ja muusikkouden arvostus (Freer 2012, 21). Poika tarvitsee ympärilleen merkityksellisiä ihmissuhteita, joissa ymmärretään ja jaetaan yhdessä pojan kiinnostus musiikkia kohtaan. Positiiviset ja avoimet suhteet oppilaan ja opettajan välillä ovat yhtä tärkeitä kun suhteet vertaisiin. Myös esimerkiksi koulun henkilökunnan väliset suhteet heijastuvat poikiin. (Collins 2009, 43 ja 2004, 36.) Erityisen tärkeitä ovat musiikkia harrastavat ja sen hyväksyvät toverit. Jos kukaan vertaistoveri ei tunnusta pojan taitoja on seurauksena luovuttaminen ja vetäytyminen. Yh24 teenkuuluvuuden lisäksi tärkeää on vertaisilta saatu suora palaute. Erityisen tärkeää vertaisryhmä on juuri 12–15-vuoden iässä. Vanhempien tuki on pojan motivaation kannalta hyvin tärkeää ja se voi ilmetä harrastukseen osallistumisena, konserteissa käymisenä ja kiinnostuksena musiikkia kohtaan. Tuhoisa vaikutus voi olla esimerkiksi vanhempien epäilevällä asenteella muusikon ammattia kohtaan. (Collins 2004, 38 ja 46.) Roolimallit voivat olla opettajia, saman sukupuolen edustajia tai vanhempia oppilaita. He välittävät tärkeitä asioita arvoista, käytöksestä ja esimerkiksi miehisyydestä. Tärkeimmät roolimallit ovat oikeita arkielämän hahmoja ja tätä piirrettä ilmentää esimerkiksi opettajan toimiminen myös muissa tehtävissä nuorten parissa. (Collins 2004, 38.) Collinsin mukaan pojat yhdistävät musiikkiin ja sen tekemiseen tiettyjä luonteenpiirteitä, joita musiikin parissa toimiminen myös kehittää. Heidän mielestään musiikki vaatii omistautumista ja sen parissa toimivat nuoret ovat avoimia. Musiikki kehittää itsenäisyyttä, itseluottamusta ja persoonallisuutta ja auttaa kohtaamaan ryhmän painetta sekä vanhempien negatiivisia asenteita. Laskevasti motivaatioon vaikuttaa epäonnistumisen pelko sekä ympäristö, joka ei kannusta itsensä kehittämiseen. (Collins 2009, 39 ja 47.) Poikia motivoivat luovat ja käytännölliset opetusstrategiat, ja opetuksen tulisi olla aktiivista, nopeatempoista ja painottua teorian sijasta käytäntöön. (Freer 2012, 21) Epämotivoivat opetusmetodit voivat pahimmillaan johtaa kiinnostuksen lopahtamiseen sekä asenteen muuttumiseen negatiiviseksi. Tärkeää olisi myös, että opetus tarjoaisi tekemistä sekä edistyneille että alkajille. (Collins 2009, 40.) Collins kehitti tutkimusmallia eteenpäin versioksi, jossa seitsemän elementin sijaan lähemmäksi poikaa asetetaan vanhemmat, toverit ja roolimallit, joilla on läheisempi vaikutus pojan motivaatioon. Collins toteaa, että musiikkikasvattajien tulee tiedostaa poikaa lähinnä olevat kolme elementtiä, vaikka heillä on usein suppea vaikutus niihin. Sen sijaan kasvattajat voivat arvioida neljän muun elementin laatua pojan ympärillä ja pyrkiä muokkaamaan niitä positiivisiksi. (Collins 2012, 101.) 25 Kuvio 2. Kehittyneempi pojan musiikillisen ekosysteemin malli (Collins 2012, 102). 26 4 Tutkimusasetelma 4.1 Tutkimuskysymykset Tutkimukseni tarkoituksena on pyrkiä luomaan kuva Cantores Minoreksesta musiikillisena ekosysteeminä, ja tämän pohjana toimii Collinsin malli pojan musiikillisesta ekosysteemistä. Pyrin vertaamaan aineistoani alkuperäiseen tutkimusmalliin ja selvittämään toteutuvatko mallin tekijät myös Cantores Minoreksessa vai ilmeneekö siellä jotain erilaisia tekijöitä, jotka voivat toimia tutkimusmallin elementteinä. Tutkimuksen tuloksena pyrin luomaan uuden mallin, joka kuvaa parhaiten juuri tämän tutkimuksen löydöksiä. Toissijaisena tutkimuskysymyksenäni pyrin selvittämään millaisia ajatuksia kuoropojilla on laulamisesta ja millainen on heidän laulajaidentiteettinsä. Lisäksi haluan selvittää mitä pojat ajattelevat poikajoukossa toimimisesta ja miten se eroaa heidän mielestään koulun musiikkikasvatuksesta. 4.2 Tutkimusmetodi Tutkimukseni on kvalitatiivinen eli laadullinen tapaustutkimus ja se on luonteeltaan kuvaileva ja kartoittava. Kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen ja siinä pyritään tutkimuskohteen kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja kuvaamiseen. Myös tutkimuksen objektiivisuus saa uuden näkökulman, sillä tutkimus on tutkijan ja tutkittavan kohteen välistä vuorovaikutusta, mihin liittyvät olennaisesti tutkijan oma arvomaailma ja käsitykset. Tutkimuksen tavoitteena onkin olemassa olevien väittämien todentamisen sijaan löytää ja kuvata tosiasioita (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara, 2007, 157). Tapaustutkimus on tutkimustapa ja -strategia, joka pyrkii tutkittavan ilmiön kokonaisvaltaiseen ja systemaattiseen kuvaamiseen (Laine & al. 9, 2008, Syrjälä et al. 10, 1995). Tutkimuksen kohteena on yksittäinen tapaus, henkilö tai tapahtuma ja siksi tapaustutkimus on kasvatustieteelliselle tutkimukselle tyypillinen muoto. Tapaustutkimuksessa 27 kiinnostuksen kohteena on ”tietyssä ympäristössä tapahtuva käytännön toiminta, esimerkiksi tietyn koulun tai luokan toiminta” (Syrjälä et al. 10, 1995). Tapaustutkimuksessa ei kuitenkaan pyritä yleistettävyyteen vaan ilmiön syvälliseen ymmärtämiseen ja siihen liittyvän kontekstin huomioimiseen (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Tämän tutkimuksen tapauksia ovat kolme haastattelemaani Cantores Minores -kuoron laulajaa. Lisäksi tutkimuksen voidaan käsittää olevan laajemmin koko Cantores Minores-kuoroa käsittelevä tapaustutkimus, koska kuoropoikien, kuoronjohtajan ja vanhempien haastatteluiden kautta pyritään koko kuoron toiminnan kuvaamiseen. 4.3 Aineiston kerääminen Laadullisen eli kvalitatiivisen tutkimuksen tunnusmerkki on myös kvalitatiivisten metodien käyttö aineiston hankinnassa. Näitä metodeja ovat esimerkiksi teemahaastattelu, osallistuva havainnointi ja ryhmähaastattelut, joissa tutkittavien ajatukset pääsevät esille (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 160). Tässä tutkimuksessa aineiston keruun metodiksi valikoitui puolistrukturoitu teemahaastattelu, joka mahdollisti monipuolisen vuorovaikutustilanteen sekä haastateltavieni näkemysten esiin pääsemisen parhaalla tavalla. Teemahaastattelussa kysymysten aihealueet eli teemat ovat selvillä, mutta kysymysten järjestys on avoin ja haastattelua voidaan ohjailla lisäkysymyksillä (Hirsjärvi & Hurme, 2001) Vaikka haastattelun rakenne on vapaa, on haastattelijan vastuulla silti, että kaikki suunnitellut teemat tulevat käsitellyiksi. Toteuttamieni teemahaastatteluiden pohjana toimi tutkimukseni teorian kehys, Collinsin malli pojan musiikillisesta ekosysteemistä. Luonnostelin haastatteluiden aihealueet mallin pohjalta, mutta lisäsin kuorolaisten haastatteluun mukaan kysymyksiä laulajaidentiteetistäni saadakseni kuulla poikien ajatuksia laulamisesta ja äänenmurroksesta.. Haastattelin tutkielmaani varten kolmea yläasteikäistä Cantores Minores A-kuoron laulajaa, kuoronjohtaja Hannu Norjasta sekä viittä kuorolaisten vanhempaa. Kuoronjohtajan haastattelulla pyrin saamaan yleiskuvan Cantores Minoreksen toiminnasta. Haastattelu toteutettiin Norjasen toimistossa ja se oli kestoltaan noin 90 minuuttia. Haastattelu eteni kysymysten mukaan ja roolini oli tässä haastattelussa passiivisempi kuin muissa tutkimushaastatteluissani, koska toimin enemmän kuuntelevana osapuolena. 28 Kuoropoikien haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastateltavien löytämiseksi ja vanhempien suostumuksen saamiseksi lähetin kuoron hallinnon kautta tutkimustani koskevan viestin kaikille A-kuoron vanhemmille. Saatekirjeessä pyydettiin vanhempia keskustelemaan haastattelusta poikansa kanssa ja ilmoittamaan hänet sitten haastateltavaksi. Poikien haastatteluun ilmoittautui nopeasti kaksi osallistujaa ja kolmas haastateltava hieman myöhemmin. Yksilöhaastattelut toteutettiin ennen kuoroharjoituksia pojille sopivina aikoina. Haastattelut pidettiin Cantores Minoreksen tiloissa, jotta kulkeminen olisi mahdollisimman helppoa. Tilaksi valitsin opetusluokan, joka oli erillään kuoron muista tiloista. Tämä takasi yksityisyyden ja rauhan, eikä esimerkiksi kuorotovereiden tai henkilökunnan ollut mahdollista nähdä haastateltaviani. Haastateltavien poikien henkilöllisyydestä tiesivät vain heidän vanhempansa sekä minä. Kutsun haastattelemiani kuorolaisia tässä tutkimuksessa keksityillä nimillä Aapo, Eero ja Timo. Kaikki pojat ovat yläasteikäisiä Cantores Minores A-kuoron laulajia ja opiskelevat samassa koulussa musiikkilinjalla. Pojat olivat minulle entuudestaan tuttuja Akuoron leireiltä, joilla olen toiminut 2. sopraanon kouluttajana. Kaikkia poikia olin opettanut ainakin yhdessä stemmaharjoituksessa mutta kukaan heistä ei ollut kuulunut varsinaiseen opetusryhmääni. Pyrin luomaan haastatteluihin rennon ja keskustelevan ilmapiirin. Pojat saivat ensin tutustua haastattelukysymyksiin ja kirjoittaa ylös tukisanoja halutessaan. Kerrattuamme kuulumiset ja kerrottuani tutkimukseni toteutuksesta aloitimme haastattelun. Haastattelun muoto oli puolistrukturoitu, jotta tilanne olisi mahdollisimman luonnollinen ja dialoginen. Kysymykset oli suunniteltu niin, että ne etenivät yleiseltä tasolta henkilökohtaisempiin. Aluksi keskustelimme poikien taustasta, musiikkimausta ja harrastuksista. Tämän jälkeen siirryimme kuoroa koskeviin kysymyksiin ja sitten vasta laulamista ja laulajaidentiteettiä koskeviin kysymyksiin. Haastattelun päätin kysymällä ensin poikien mielipidettä siitä, miten poikien musiikkikasvatusta voisi kehittää ja viimeisenä heidän tulevaisuuden suunnitelmiaan laulamisen suhteen. Haastatteluista ensimmäinen, Aapon haastattelu, kesti puoli tuntia, Eeron 45 minuuttia ja Timon noin puoli tuntia. Suureen kestojen eroon vaikuttivat varmasti poikien erilaiset persoonat ja vastaustyylit: Aapo ja Timo vastasivat kysymyksiin nopeasti ja ytimekkäästi kun taas Eero mietti kauemmin vastauksiaan. Aapon ja Timon haastatteluissa keskustelussa nousi enemmän esille muusikkous ja kun taas Eeron haastattelussa poh29 dimme paljon hänen suhdettaan omaan ääneen ja laulamiseen. Kaikki haastattelut olivat minulle pedagogina hyvin arvokkaita kokemuksia. Viimeisenä toteutin vanhempien ryhmähaastattelun A-kuoron yhteisharjoituksen yhteydessä. Ryhmähaastattelu mahdollisti tiedon keräämisen monelta henkilöltä samanaikaisesti, mutta sen haasteena oli sopivan ajan löytäminen sekä keskustelutilanteen ohjaaminen. Valitsin ryhmäkooksi viisi henkilöä, jotta saisin kuulla kattavasti erilaisia mielipiteitä rajallisen ajan puitteissa. Haastateltujen poikien vanhemmista mukana oli Eeron äiti sekä Aapon isä. Heidän lisäksi haastatteluun osallistui kaksi äitiä ja yksi isä, joilla kaikilla oli 10–14-vuotiaita poikia kuorossa. Vanhempien haastattelun ajatuksena oli keskustella kuoron merkityksestä perheiden elämään sekä kuulla vanhempien ajatuksia kuoron vaikutuksesta heidän poikiensa kasvamiseen ja kehittymiseen. Haastattelu oli kestoltaan noin 60 minuuttia ja sen kesto oli ennalta määrätty, koska kaikki vanhemmat hakivat haastattelun jälkeen poikansa harjoituksista kotiin. Saaranen-Kaupin ja Puusniekan (2006) mukaan haastattelijalta vaaditaan ryhmähaastattelussa erityisesti kykyä olla läsnä ja ohjailla keskustelua. Ryhmähaastattelu olikin tutkimukseni haastatteluista selkeästi haastavin toteutettava. Keskustelu harhautui poikien kehityksestä puhumisen sijaan usein kuoron toiminnan arvostelemiseen, mikä ei kuitenkaan ole tutkimukseni kannalta olennaista. Tässä haastattelussa jouduin välillä ohjailemaan keskustelua eteenpäin sekä tarkentamaan kysymyksiä väärinymmärryksien välttämiseksi. 4.4 Haastattelujen analyysi Laadulliseen tutkimukseen sopiva analyysimenetelmä on sisällönanalyysi, jonka tarkoituksena on saada aineistosta syntymään päätelmiä ja asiayhteyksiä, jotka eivät käy ilmi suorista lainauksista sellaisenaan (Ruusuvuori, Nikander & Hyvärinen 19, 2010). Aineiston käsittelyä ohjaavat ja jäsentävät tutkimuskysymys, tutkijan lukemisen tapa, tulkinta ja valinnat. Haastatteluina toteutetun tutkimuksen analyysin ensimmäinen vaihe on usein litterointi, jonka tarkkuudessa tutkija tekee jo ensimmäiset valintansa. Oleellista on, onko tutkija kiinnostunut sisällöstä vai siitä sanomisen tavasta, jolla asiat esitetään (Saaranen-Kauppi & Puusniekka 2006). Litteroinnin ohella sisällönanalyysin työkaluja ovat aineiston rajaaminen, teemoittelu, tyypittely ja koodaus (Tuomi & Sarajärvi 30 2009, 92-93). Näillä työkaluilla pyritään jäsentelemään aineistoa niin, että siitä olisi mahdollista erottaa yhtäläisyyksiä, eroavaisuuksia ja syy-seuraussuhteita. Tutkijan on myös päätettävä mikä on hänen tutkimuksessaan teorian ja aineiston suhde, sillä tämä vaikuttaa myös sisällönanalyysiin. Eskolan mukaan analyysia voidaan tehdä joko aineistolähtöisesti tai teorialähtöisesti. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä teoriaa rakennetaan aineiston pohjalta edeten induktiivisesti yksittäisistä havainnoista yleisiin väitteisiin ja aineisto on tällöin pääosassa (Eskola & Suoranta, 1998, 83). Aineistolähtöiseen sisällönanalyysiin kuuluvat aineiston redusointi eli pelkistäminen, aineiston klusterointi eli ryhmittely ja aineiston abstrahointi eli uudelleen jäsentäminen. Nämä vaiheet tähtäävät uuden teorian muodostamiseen aineistosta. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 110-115.) Teorialähtöinen analyysi perustuu johonkin tiettyyn teoriaan tai malliin, jonka mukaan määritellään tutkimuksen käsitteet. Teorialähtöisen analyysin avulla pyritään usein testaamaan vanhaa tietoa uudessa kontekstissa. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 97) Aineistolähtöisen ja teorialähtöisen analyysin välimuodon voidaan ajatella olevan teoriasidonnainen eli teoriaohjaava analyysi. Tässä analyysimuodossa teoria voi toimia apuna analyysin etenemisessä ja siinä on tunnistettavissa teoriakytkökset mutta pyrkimys testaamisen sijaan uuden tiedon luomiseen (Tuomi & Sarajärvi 2002, 96-97). Tutkimukseeni sopivin analyysin muoto on teoriasidonnainen sisällönanalyysi, koska tutkimukseni teoriakehys on Collinsin pojan musiikillisen ekosysteemin malli. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa aineistoni pohjalta käsitys Cantores Minores-kuorosta musiikillisena ekosysteeminä. Analyysin ensimmäinen vaihe oli kerätyn aineiston litterointi, jonka apuna käytin Garageband -ohjelman hidastustoimintoa. Litteroitavaksi valitsin vain aineiston kielellisen annin ja merkitsin haastateltavieni puheen tauot ja äänenpainot vain muutamassa kohdassa, joissa koin ne merkityksellisiksi. Lainatessani otteita haastateltavieni puheesta olen käyttänyt kursiivia tekstin erottamiseksi. Jättäessäni pois kokonaisuuden kannalta epäolennaisia pätkiä olen merkinnyt tämän kahdella ajatusviivalla. Litterointi oli jo ensimmäinen vaihe aineistoon tutustuessani, mutta tämän jälkeen luin aineiston läpi huolellisesti käsittääkseni kokonaisuuden. Seuraavassa vaiheessa käsittelin aineistoa Collinsin mallin pohjalta ja pyrin löytämään siitä yhtäläisyyksiä. Käytin 31 prosessissa apuna värikoodausta ja jäsentelin aineistoa seuraaviin luokkiin kuuluviksi: yhteisö, yksilö, musiikki, kulttuuri. Pian huomasin, että aineistosta erottui tiettyjä sanoja, jotka ymmärsin nimenomaan Cantores Minoreksen sisäiseen toimintakulttuuriin liittyviksi. Näiden sanojen pohjalta pystyin erottamaan tulososiooni pääotsikot, joiden ympärille aloin rakentaa käsitekarttojen avulla enemmän päätelmiä. 4.5 Tutkimusetiikka Tutkimusetiikan ytimessä on kysymys eettisten kantojen ja ajatusten vaikutuksesta tutkijan tekemiin valintoihin ja ratkaisuihin (Tuomi& Sarajärvi 2009, 125). Tutkijan tulisi olla tietoinen tekemistään valinnoista ja mahdollisista eettisistä ristiriidoista ja näin tutkimuksen johdonmukaisuus nousee myös yhdeksi eettisen tutkimuksen kriteeriksi (Tuomi & Sarajärvi 2009, 127). Tutkijan tulisi huomioida tutkimusta suunnitellessaan tiedonkeruuseen ja tutkimuksen suorittamiseen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi tutkittavien vapaaehtoinen suostumus sekä tietoisuus tutkimuksen yksityiskohdista ovat laadullisen tutkimuksen taustalla olevien yleisten ihmisoikeuksien kannalta merkittäviä seikkoja. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 131.) Tutkimusetiikan piiriin kuuluu myös hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen tutkimuksessa sekä tieteellisen tiedon kriteerien toteutuminen. Tuomi ja Sarajärvi (2009, 126) mainitsevat tieteellisen tiedon kriteereiksi Mertonin jaottelun vuodelta 1957, jonka mukaan tieteellisen tiedon tulisi olla objektiivista, julkista, yleisten kriteerien avulla perusteltua sekä kriittisesti toteutettua. Olen pyrkinyt tässä tutkimuksessa noudattamaan kaikki edellä mainittuja ohjenuoria ja tiedostamaan erilaiset tutkimukseeni vaikuttavat arvot ja ristiriidat. Ensimmäinen tutkimukseni eettinen kysymys oli oma opettajuuteni. Olen työskennellyt Cantores Minoreksessa nyt vajaat viisi vuotta pääsääntöisesti pienempien kuorolaisten parissa. Lisäksi olen kuitenkin toiminut kouluttajana A-kuoron leireillä, joilla olen tutustunut myös tutkimukseni haastateltaviin. Henkilökohtainen sidokseni Cantores Minorekseen näkyy varmasti tutkimuksessani positiivisesti laajana ymmärryksenä poikakuorosta. Se asettaa kuitenkin haasteita tutkimuksen objektiivisuuden toteutumiselle. Seuraava eettinen kysymys liittyi alaikäisten kuorolaisten haastattelemiseen. Ratkaisin tämän lähettämällä kuoron hallinnon kautta kaikille A-kuorolaisille ja heidän vanhem32 milleen tiedotteen tutkimuksestani. Ilmoittautuminen haastatteluihin tapahtui vanhempien kautta, mikä takasi heidän suostumuksensa poikansa osallistumiseen. Sopiessani haastatteluaikoja kuorolaisten kanssa kerroin vielä lisää tutkimuksestani ja korostin sen irrallisuutta kuoro-organisaatiosta sekä tietojen säilymistä luottamuksellisina. Kolmas tutkimukseni eettinen kysymys liittyy poikien anonymiteetin turvaamiseen, sillä jo haastateltavien stemman ja iän kertominen rajaa kuorolaisten joukkoa huomattavasti. Yritin välttää poikien tunnistamista kertomalla heistä vain yleisluontoisia asioita ja jättämällä heidän soittamansa instrumentit mainitsematta. Cantores Minoresta läheltä tuntevien on kuitenkin helppoa ryhtyä arvailemaan poikien henkilöllisyyksiä, minkä toivon kuitenkin jäävän heidän omaan tietoonsa. 33 5 Tutkimustulokset Tarkastelen tässä luvussa tutkimustuloksiani tutkimuskysymysteni pohjalta. Keskiössä ovat haastattelemieni kuoropoikien ajatukset laulamisesta kuorossa ja koulussa, näiden eroista sekä pohdinnat laulajaidentiteetin kehittymisestä. Pyrin peilaamaan poikien haastatteluissa esiin nousseita teemoja ja ajatuksia kuoronjohtajan ja vanhempien näkökulmiin. Tämän lisäksi pyrin luomaan kuvan Cantores Minoreksesta musiikillisena ekosysteeminä sekä vertaamaan sitä alkuperäiseen Collinsin pojan musiikillisen ekosysteemin malliin. Viittaan tässä tulososiossa Cantores Minorekseen myös sanalla kuoro, haasteltavieni puheessa Cantores Minores taas esiintyy välillä myös lempinimellä Cantis. 5.1 Haastateltavien tausta Tutkimustulokseni perustuvat viiden eri haastattelun muodostamaan aineistoon; kuoronjohtaja Hannu Norjasen haastatteluun, kolmen kuorolaisen yksilöhaastatteluun sekä vanhempien ryhmähaastatteluun. Haastattelemani kuorolaiset esiintyvät tutkimuksessani keksityillä nimillä Aapo, Eero ja Timo. Pojat ovat kaikki eri ikäisiä ja laulavat kuorossa eri stemmoja. Aapo on 8.luokkalainen tenori, Eero on 7.luokkalainen tenori ja Timo on 9.luokkalainen basso. Kuoroharrastuksen lisäksi kaikki pojat käyvät soittotunneilla ja harrastavat aktiivisesti musiikkia myös koulun musiikkilinjatoiminnan ulkopuolella. Hannu Norjanen on toiminut Cantores Minores-poikakuoron johtajana vuodesta 2005. Hänen koulutustaustansa koostuu poikkeuksellisen laajoista musiikin opinnoista; kuoron- ja orkesterinjohdon diplomitutkinnoista sekä kirkkomusiikin opinnoista. Cantores Minoreksen lisäksi Norjanen on toiminut mm. Lappeenrannan kaupunginorkesterin, Vaasan kaupunginorkesterin, Tapiolan kamarikuoron ja Helsingin filharmonisen kuoron johtajana. Norjanen esiintyy tutkimuksessa omalla nimellään. Vanhempien ryhmähaastatteluun osallistui kolme äitiä ja kaksi isää, joilla kaikilla on Akuorossa 10-14 -vuotiaita poikia. Lisäksi suurin osa vanhemmista on aktiivisesti mukana kuorotoiminnassa hallinnon työryhmissä, vanhempaintoimikunnassa tai taukoeväitä 34 järjestävässä kanttiinissa. Kutsun haastattelemiani vanhempia koodinimillä Äiti1, Äiti2, Äiti3, Isä1 ja Isä2. Vanhemmista monilla oli omaa musiikkitaustaa, mutta Cantores Minoreksessa oli laulanut vain Isä2. 5.2 Kuoron sisäinen kulttuuri ja ”koodatut käytöstavat” Kaikissa tutkimushaastatteluissani kuoron ohessa mainittiin useasti sana yhteisö. Myös poikien haastatteluissa kävi ilmi, että he kokevat kuoroharrastuksen parhaimpana puolena sen yhteisöllisyyden ja ystävät. Näiden tiiviimpiä ja konkreettisimpia ilmentymiä ovat poikakuoron vuosittaiset leirit ja matkat, jotka sekä Aapo että Eero mainitsivat harrastuksen parhaimmiksi puoliksi. Cantores Minoreksen yhteisöllisyyttä kuvastavat myös ne sanat, joita siihen liitetään: cantislaisuus, cantishenki, cantiskulttuuri ja cantismeininki. Kuorolla on siis selkeä oma toimintakulttuurinsa, ilmapiirinsä ja käytössääntönsä. Nämä kirjoittamattomat säännöt rakentuvat osittain johtajalta tulevista ohjeista ja osittain ne ovat pojille esimerkin kautta opittavia itsestäänselvyyksiä. 5.2.1 Sitoutuminen ja vastuu Kaikissa haastatteluissani tuli useamman kerran esille kuorossa laulamisen vaativan ja opettavan sitoutumista. Harrastus vaatii paljon ennen kaikkea ajallisesti, mikä heijastuu koko kuoropoikaa ympäröivään perheeseen. Tällä hetkellä Cantores Minoreksen miesäänet harjoittelevat keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, yhteensä noin 5 tuntia. Poikaäänillä harjoituksia taas on noin kuusi tuntia viikossa. Eeron mukaan oppiminen vaatii sitoutumista ja harjoituksista pois olemisen huomaa heti taidoissa, koska harjoitustahti on kova. Sitoutumisen vaatimus syntyy siis jo musiikista, koska harjoiteltavat ohjelmistot ovat vaativia ja niiden harjoittelu kotona ei ole mahdollista. Säännöllinen harjoituksissa käyminen siis synnyttää kokemuksen ohjelmiston hallinnasta, mikä lisää sitoutumista ja motivaatiota laulamiseen. Harjoituksista pois jäänti taas voi aiheuttaa kykenemättömyyden kokemuksen, joka taas laskee motivaatiota. 35 Harjoitusten suuren määrän lisäksi aineistossani ilmeni kuorossa harjoittelun olevan ja vaativan kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn. Ohjelmistoa harjoitellaan pitkälläkin aikavälillä ja Timon mukaan täytyy olla valmis tekemään töitä ja hyvää jälkeä. Hän mainitsi, että joskus harjoituksissa voidaan harjoitella samaa kohtaan puolikin tuntia parhaimman yhteissoinnin saavuttamiseksi. Myös Norjasen mukaan lajissa ei ole ’pikavoittoja’ vaan Cantores Minoreksessa työskennellään tavoitteellisesti. Hänen mielestään musiikin lisäksi sitouttavana tekijänä toimivat kuorokaverit, pojat laulavat koska innostavan musiikin lisäksi harrastus on yhteisöllinen. Sitoutumaan kuoroon saa myös se että tämä on poikien oma juttu, tämä on heidän juttunsa, he saavat siihen vaikuttaa ja olla mukana. (Hannu Norjanen) Kuoronjohtajan esimerkki yhteispelistä on tärkeä, koska sen kautta pojat ymmärtävät johtajan olevan auktoriteetin lisäksi heidän kanssaan luomassa taidetta. Konsertit ovat yhteispelin näkyvimpiä tuotoksia, minkä taustalla on yhdessä tekeminen, valmistautuminen ja tavoitteen saavuttaminen. Sitoutumisen kannalta tärkeitä ovat tiiveimmät yhteistyöperiodit kuten leirit ja matkat. Tähän viittaa myös Morrison (2001, 26), jonka mukaan ryhmän tiiviyttä lisää sen irtautuminen tavallisesta toimintaympäristöstään ja kokemusten jakaminen uudella maaperällä. Aapo, Eero ja Timo eivät kokeneet kuoron sitovan ajallisesti liikaa, heidän vastauksistaan tulkitsin heidän tottuneen kovaan harjoitustahtiin ja tuntevan olonsa kotoisaksi harrastuksen ja kavereiden parissa. Vanhemmat taas kokivat juuri harjoitusten ja konserttien määrän osittain negatiivisena tekijänä. Heidän keskustelustaan ilmeni huoli poikien jaksamista kohtaan. Ratkaisuksi vanhemmat pohtivat olisiko kuorossa mahdollista jääkiekossakin käytetty ketjutussysteemi, jonka kautta jokaisen pojan ei tarvitsisi olla mukana kaikessa. Huonoja puolia jos haluaa kaivaa niin yksi vois olla se, että tää sitoo ihan järkyttävän paljon – ei pelkästään poikaa vaan koko perhettä. Kaikki joulut, kesälomat… – – Ja se on se mikä panee pojan eroamaan on just se, että liika on liikaa. Et olis hyvä jos olis erilaisia ketjuja, ettei kaikki osallistuis kaikkeen. Vaan olis ykkösketju jne. (Isä2) Vanhemmat kokivat ristiriitaiseksi myös sen, että pojille kuoro on harrastus mutta sen ympärillä on iso organisaatio, joka tarvitsee konserttien tuoman taloudellisen hyödyn pysyäkseen pystyssä. Lisäksi harrastuksen heijastuminen heidän omaan työelämäänsä ja kollegoihin asti oli heidän mielestään hankalaa. Erityisesti kuoron loma-ajalle osuva 36 toiminta kuten joulun ja pääsiäisen konsertit sekä kesäkiertueet vaikuttavat perheen yhteiseen ajanviettoon. Vanhempien mukaan sitoutumisen kääntöpuolena voi siis olla väsymys ja eristäytyminen muista sosiaalisista ryhmistä kuten oman kotialueen kavereista. Kuorolaisen vapaaajan kuluessa kuoroharjoituksissa muiden ystävien tapaaminen voi jäädä vähälle ja harrastus alkaa toimia erottava tekijänä. Pahimmillaan tämä voi johtaa kiusaamiseen, koska kuoroharrastus voidaan muiden lasten puolelta kokea elitistiseksi ja oudoksi. Sitoutumisen kannalta erityisen tärkeää on, että poika löytää alussa oman kaveriporukan harrastuksen yhteydestä. Ryhmä auttaa siis sitoutumista mutta se voi myös toimia päinvastoin, esimerkiksi kuoron lopettaminen tapahtuu helposti aalloittain jonkun ikäryhmän sisällä kun yhden henkilön lopettamista seuraa koko kaveriryhmän mittainen jatkumo. Äiti2 kertoi oman poikansa joutuneen tilanteeseen, jossa hän oli suuren harjoitusmäärän takia väsynyt ja yksin läheisten kavereiden lopetettua. Lopettamisen sijaan kuoronjohtaja oli löytänyt keinon pojan motivaation takaisin saamiseksi: Kuudennen luokan syksyllä meidän poika sanoi, että hän lopettaa. – – Juteltiin sitten Hannun kanssa ja Hannu sanoi, että hei sovitaanko niin että käyt kerran viikossa treeneissä et pysyt mukana, mut käyt vaan treeneissä, ei tartte osallistua konsertteihin. Mun mielestä se oli hyvä veto, Taavi sano että ok. Pikkuhiljaa Hannu vastuutti Taavia, joka oli sillon sopraanokakkosessa, anto lisää vastuuta ja huomioi häntä, yhtäkkiä poika kävi treeneissä 4 kertaa viikossa ja konsertit päälle. (Äiti2) Sitoutumisen kannalta olennaista on siis musiikin lisäksi pojan sopeutuminen kuoron tuomaan kaveripiiriin sekä tämän onnistunut yhdistäminen muun elämän kanssa. Sitoutumista auttaa, jos poika kokee itsensä tärkeäksi ja kuoro ei toimi eriyttävänä tekijänä muiden elämän asioiden kanssa. Sitoutumista auttaa myös kokemus oman roolin merkityksellisyydestä, mikä voi syntyä esimerkiksi vastuun kokemisesta tai erityistehtävästä. Vastuu korostui myös tutkimusaineistossani poikien puhuessa kuoroharrastuksen vaatimasta oikeanlaisesta käytöksestä. Isossa joukossa harjoitteleminen sekä erilaiset esiintymistilaisuudet vaativat pojilta kykyä oman toiminnan säätelyyn ja keskittymiseen. Se on vähän niinku sellanen koodattu käytöstapa Cantiksessa; että otetaan vastuu omista teoista ja yritetään olla mahdollisimman sähläilemättä. (Aapo) 37 Vastuu siis liittyy kykyyn ymmärtää oman toiminnan vaikutukset ympäristöön. Vastuuseen liittyy myös kyky ottaa vastaan toimintaan liittyvää negatiivista palautetta ja kärsiä tekojensa seuraukset. Pojat kokivat vastuun myös lisääntyvän iän myötä niin, että miesäänillä on selkeästi enemmän vastuuta. Miesääniltä odotetaan siis ikänsä myötä parempaa käytöstä ja esimerkillisyyttä. Täällä toi kuoroisovelitoiminta, kun on siinä vähän niin kuin auktoriteetin roolissa niin sehän tuo sellasta vastuunkantoa. (Eero) Se on sellanen selkee juttu et miesäänillä on enemmän vastuuta kuin poikaäänillä, siin on ero. (Aapo) Poikien puheessa ilmeni myös erilaisia elämäntaitoja, joita kuorossa laulaminen heille opettaa. Nämä taidot ovat sellaisia, joita harrastus opettaa juuri vaatimustensa kautta. Aapolle vastuunottaminen oli yksi selkeä Cantiksessa opittu elämäntaito. Sit mä oon huomannu että Cantiksessa oppii semmosii asioita, jotka ei aina elämässä tuu suoraan opittua, vastuullisuutta ja tämmösiä, et pitää ottaa itsenäisesti joistain asioista vastuuta. (Aapo) Kuoronjohtaja kuvaili vastuunottamisen olevan myös tärkeä osa poikien kehitystä. Eri kehitysvaiheissa poikien on mahdollista saada vastuutehtäviä, jos heillä on edellytyksiä tai halua siihen. Tällaiset vastuutehtäviä ovat esimerkiksi prefektin tehtävät. Norjanen korosti kuitenkin, että vaikka hän mielellään jakaa vastuuta, hän ei kuitenkaan poista omaa vastuutaan. Vastuullisuus nousi esiin myös kun hän kuvaili, millaisia arvoja haluaisi välittää pojille roolimallina: Sellasen roolimallin haluan juuri välittää: vastuunkanto ja sellanen, sanotaan nyt suoraselkäisyys. (Hannu Norjanen) Vastuun kokeminen lisää siis tavallaan poikien omistajuuden kokemusta harrastuksestaan, koska he kokevat itsensä osaksi ryhmää. Myös Abrahamsin mukaan omistajuuden kokemus lisää lojaaliutta ryhmää kohtaan (Abrahams 2012, 88). Ahosen mukaan taas toiminnasta saatu suora palaute ja oman toiminnan muokkaaminen sen mukaan ovat korvaamattomia ryhmässä toimimisen kehittäviä piirteitä (Ahonen 2000, 211). 38 5.2.2 Eri ikäiset yhdessä Vastuunottaminen näkyy kuorossa myös siinä, miten eri ikäiset toimivat yhdessä. Aapo, Eero ja Timo kokivat kaikki miesäänillä olevan vastuuta myös pienempien ohjaamisessa ja esimerkin näyttämisessä. Timo mainitsi, että tositilanteessa vanhempien oikeanlaisen käytösesimerkin merkitys korostuu, vaikka välillä esimerkki voi olla myös huonoa. A-kuorossa laulaa noin 10-20 -vuotiaita poikia, jotka ovat kaikki eri vaiheissa kehitystään. Selkein ikäpolvien välinen yhteistyömuoto on kuoroisovelijärjestelmä, jossa vanhemmat stemmatoverit opastavat uusia A-kuorolaisia. Kuoroisoveli toimii ikään kuin oppaana sekä musiikissa että käytöksessä kunnes uusi kuorolainen osaa itse toimia kuorokulttuurin jäsenenä. Se (kuoroisoveli) on vähän kokeneempi ja tietää miten kaikki hommat toimii ja stemmat kulkee, niin tavallaan sen kautta saa niinku sen startin ja sit alkaa itsenäistymään ja tulee vähitellen osaks sitä vanhempaa ja kokeneempaa porukkaa. Siinä tapahtuu niinku sellanen alku, se on se cantisisoveljen malli varttumiselle myöhäsessä vaiheessa. (Timo) Konkreettinen tulos miesäänten ja poikaäänten yhteistyöstä oli Aapon mielestä vanhempien kunnioittaminen. Hänen mielestään cantislaiset osaavat käyttäytyä hyvin vanhempien ihmisten seurassa etenkin jos tilanne liittyy cantikseen. Käytännössä ikäero poikaäänen ja miesäänen laulajan välillä voi olla kuitenkin hyvinkin pieni; äänenmurroksen yksilöllisyyden myötä koulun luokkatovereista toinen voi olla vielä sopraano toisen laulaessa bassoa. Aapo kertoi pyrkivänsä olemaan hyvä esimerkki mutta välttävänsä ’teennäistä yläpuolella olemista’ juuri pienten ikäerojen vuoksi. Mut sit mä yritän myös et ei tulis sellasta teennäistä yläpuolella olemista, koska eihän se ikäero oo oikeesti kuin 2-3 vuotta. Mut silleen et aina kannattaa käyttäytyy paremmin, et eihän siitä voi mitään miinusta olla. Se esimerkkinä oleminen, kyllähän sitä aina tulee vaikka ei yrittäiskään, et kyl ne (poikaäänet) aina katsoo miesääniä silleen. (Aapo) Vanhempien keskustelussa vanhempien laulajien esimerkki nähtiin positiivisena tekijänä poikien kasvulle ja kehitykselle. Vanhemmat laulajat voivat toimia innoittajina, hyvässä ja pahassa, sekä esimerkkinä vaikkapa myrskyisän murrosiän tai vaikean äänenmurroksen läpikäymisestä. Nuoremmalle kuorolaiselle on siis turvallista nähdä vanhemman kautta oma tuleva kehityksensä. 39 Mun mielestä pojille on hyvä se, että ne näkee mikä se oma kehityksen kaari myös on. Et ensiksi sä oot tollanen, sitä sä vähän kasvat ja ääni mörenee ja sit susta tulee tenori tai basso. Eli näkee sen oman turvallisen kehityksen. (Isä2) Vanhempien ja kokeneempien laulajien kanssa laulaminen on erityisen merkittävää, koska vanhemmat laulajat ovat ’idoleita’. Ihailu kuitenkin laantuu murrosikään tultaessa jolloin oma paikka ryhmässä on usein jo löydetty. Mielenkiintoista on myös, että keskustelussa korostui musiikillisten taitojen olevan cantiksessa erityisen isossa asemassa poikien välisissä suhteissakin. Isä2:n mukaan persoonan ja iän sijaan juuri musikaalisuus nousee merkittäväksi. Myös Norjanen kuvailee poikien kehittyvän koko ajan mutta eri tahtia. Koululuokkaajattelun sijaan jokainen kuorolainen kulkee omaa kehityksen kaartaan pitkin. Joskus nuorempi laulaja on parempi ja menee vanhemman ohi kuoron sisäisessä järjestyksessä. Norjasen mukaan pojat muodostavat itse myös kuvaa paikastaan kuorossa, vaikka asiaan ei johtajan puolelta puututa. Kuoron sisällä vallitsee kuitenkin sanaton ’nokkimisjärjestys’ ja tietynlainen hierarkia. Tiivis yhteistyö eri-ikäisten välillä mahdollistaa myös vertaisoppimista, josta on erityisesti apua laulamisessa. Äänenmuodostuksessa pojat voivat matkia toistensa ääniesimerkkiä ja oppia näin toisiltaan myös laulutekniikkaan liittyviä asioita. Toisaalta vertaisoppiminen voi äänenkäytössä toimia myös negatiivisesti jos pojat omaksuvat toistensa huonoja tapoja. Tästä huolissaan olivat myös vanhemmat, joiden mukaan isossa joukossa laulaessa pahatkin tekniset ongelmat saattavat jäädä huomiotta. Ääniesimerkin ohella pojat välittävät toisilleen erilaisia miehen malleja. Norjanen kertoi myös tiedostavansa miesjohtajana olevansa myös miehinen malli. Hän toivoi välittävänsä roolimallina pojille positiivisia arvoja kuten vastuunottoa, luovaa ajattelua, positiivista organisoitumista ja rentoa huumoria. Roolimallin kautta pojat oppivat myös oikeanlaista käytöstä ja huumorin rajoja. Norjasen mielestä rentous ja huumori yhdessä olossa ovat tärkeitä tekijöitä. Nämä asiat korostuvat roolimallien kautta erityisesti matkoilla, jolloin ryhmän vetäjinä vieraassa maassa kuljeskellessa saattavat toimia vanhimmat kuorolaiset. Sen lisäksi, että pojat oppivat toisiltaan ja kuoronjohtajalta, kuvaa Norjanen myös oppivansa pojilta uusia asioita päivittäin. Poikakuoronjohtaminen vaatii hänen mukaansa 40 erityisesti systemaattisuutta, kykyä nopeaan reagointiin ja joustavaan toimintaan. Kaiken pohjalla on laulajiensa tunteminen ja kokonaisuuden hallinta. Tää on hyvin erikoinen opetusryhmä, A-kuoron keskiviikkoharjoituksessa on 140 9-25 vuotiasta poikaa. Kuka opettaja suostuisi vetämään 2,5 tuntia sellaista harjoitusta? Se on tietysti se, että pitää hallita kokonaisuus ja tunnen kaikki. Pystyn kenet tahansa blokkaamaan. Tunteminen on kaiken edellytys, ja positiivinen suhtautuminen. (Hannu Norjanen) Käytännössä harjoitukset vaativat tarkan suunnitelman, tavoitteiden ennalta määrittämisen ja tehokasta työskentelyä jännitteen ylläpitämiseksi. Työtahdin arviointi on myös haastavaa, sillä on pystyttävä toteuttamaan minimiajassa maksimitulos. Liian aikaisin ohjelmiston työstämisen aloittaminen voi kostautua kiinnostuksen uupumisena ja äänten muuttumisena. Toisaalta työskentely ei saa olla hätäistä ja laulajilla on oltava esiintymisessä turvallinen tunne. Kuorolaisilta työskentely vaatii nopeaa oppimista ja reagoimista. Erittäin tärkeä pedagoginen käytännön seikka Norjasen mielestä on nimenhuuto jokaisen harjoituksen alussa. Nimenhuudon aikana jokainen poika saa henkilökohtaisen kontaktin johtajan kanssa ja johtaja taas kuulee pojan äänen ja mahdollisen äänenmurroksen lähestymisen. Johtajan näkökulmasta tapahtuma on myös keino oppia nimet ja saada kontakti poikiin. Pikkuhiljaa pojat rohkaistuvat tilanteessa vastaamaan johtajalle kuuluvasti läsnäolonsa ilmaisemiseksi. 5.2.3 Cantiskulttuuri Protestanttiseen poikakuoroperinteeseen kuuluu tietynlainen organisoituminen, joka Norjasen mukaan on myös pojille tyypillinen piirre. Organisoitumisen selkein ilmenemä on varmaankin prefektijärjestelmä, jonka kautta vastuu jakautuu kuorossa eri henkilöille. Tämän lisäksi kaikissa haastatteluissani ilmeni kuoroon liittyvän tietynlaiset toiminnan peruspilarit ja normit, joita Aapo kuvaili ilmaisulla ”koodatut käytöstavat”. Kuorolaisten mielestä Cantiksessa laulaminen vaatii ja opettaa tietynlaista käytöstä. On osattava toimia niin, että koko kuoro näyttää hyvältä. Kuorolaisen taitoihin kuuluu hyvä käytös ja Timon mukaan siveellisyys ja esimerkiksi konserttietiketin mukaan toimiminen. Jokainen kuorolainen huolehtii omasta toiminnastaan itsenäisesti, mutta samalla 41 muut huomioon ottaen. Isä2, joka oli laulanut kuorossa nuoruudessaan 10 vuotta, kertoi silloisen johtajan, Heinz Hofmanin, käyttäneen tästä itsenäisen hyvän käytöksen ja muiden huomioon ottamisen yhtälöstä nimitystä ”itsejärjestys”: Hoffmann lanseeras meille sellasen termin kuin ”itsejärjestys”, eli osaa pitää omasta itsestään huolta eli ei avaa suuta silloin kun ei pidä avata ja pitää ittensä kurissa. (Isä2) Pakko oppii niinku hillitsemään ne omat ailahtelut ja oppia yhteisen hyvän puolesta käyttäytymään. (Aapo) Vanhemmat vertasivat tätä yhteisön kurinalaista käytöstä armeijaan, jossa ’joukko on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki’. Heidän mielestään hyvän käytöksen vaatiminen ja kuri on erityisesti murrosikäisille positiivinen asia. Tänä päivänä kun tuntuu että kasvatus on niin vapaata, että jos sä sanot murrosikäiselle pojalle jotain poikkiteloin niin poika sanoo sulle takasin ”I know my rights.” Kuoropoika ei sano niin, koska sille on opetettu täällä sitä kuria. (Isä2) Rajat ja säännöt kuorolaisten toiminnalle asetetaan ylhäältä päin kuoronjohtajalta, mutta ryhmän paine ja sisäinen kuri toimivat niiden tehokkaina toimeenpanijoina. Pojat myös vaativat toisiltaan oikeanlaista käytöstä ja vanhemmat laulajat voivat huomauttaa nuoremmille esimerkiksi häiriköimisestä harjoituksen aikana. Eeron mielestä tämä vaikuttaa välillä negatiivisesti kuoron ilmapiiriin: Nykyään se ilmapiiri on kans vähän semmonen kiree. Et mun mielestä ne semmoset turhat huutelut sieltä takapenkiltä, niin kuin Suomen Kuvalehdessäkin luki, niin voi jättää pois. Ne semmoset ”Olkaa hiljaa!” ja muuta, koska se on mun mielestä kuitenkin Hannun tehtävä. (Eero) Poikien vastauksista voi tulkita, että he kokevat kurin kaksijakoisesti; toisaalta se mahdollistaa korkeatasoisen työskentelyn ja ison joukon yhdessä toimimisen, toisaalta jotkut rajoitukset turhauttavat ja laskevat tunnelmaa. Selkeästi poikia turhautti se, että sääntöjä voidaan tiukentaa hölmöilyjen vuoksi, joihin itse ei ole ollut osallisena. Näin koko kuoro kärsii myös yksilöiden virheistä. Yleisesti pojat kokivat kuoron ilmapiirin suvaitsevaisena ja vastaanottavaisena. Ilmapiiriin ja cantishenkeen oli heidän mielestään helppo sopeutua ja tottua. Aapon ja Timon mielestä erilaisia persoonia suvaitaan kuorossa hyvin, vaikka isossa joukossa konflikteja 42 sattuu toisinaan. Eero toi esiin näkökulman kiusaamisesta, hänen mielestään kiusaamista tapahtuu vaikka sitä ei kuoron arvojen mukaan sallita. Hannuhan on sanonu et täällä ei sallita kiusaamista tai muuta, mut kyl sitä tapahtuu. Mut kyl mun mielestä koulussa kiusataan paljon enemmän kuin täällä, koska täällä on kuitenkin aika samanhenkisiä tyyppejä. (Eero) Aapon mielestä kuorossa on tietty ’henki’ joka säilyy samana läpi sukupolvien. Tämä näkyy käytännössä pieninä asioina, jotka siirtyvät sukupolvilta toisille. Yksi näistä on se, miten nuoremmat laulajat seuraavat vanhempien tekemisiä esimerkiksi leireillä. Tämän matkimisen kautta monet tavat, niin hyvät kuin huonot, siirtyvät kuorossa vuosikymmenien läpi eteenpäin. Mut se on hauskaa kun on jotain sellasia samoja juttuja (naurahtaa), en mä tiedä onko ne merkityksellisiä mut et cantikses on aika silleen, aika vähän se vaihtelee ihmisten mukaan se meininki, et aika hyvin se pysyy samana. Esim. ihan pienetkin jutut leireillä, esim. aina kun joku Hannu tai Juki tai joku sanoo jotain ja kattoo jonnekin ylemmäs niin sit kaikki poikaäänet siel kääntyy kattoo taakse ja niskat kipeinä. Et tosi vähän se ihmisten mukaan vaihtelee, et siel on sellanen oma tietty henki ja aika vahvana. Ja se ei oo muuttunu mun mielestä ollenkaan sinä viitenä vuotena ku mä oon ollu cantiksessa. (Aapo) Morrisonin mukaan musiikkiryhmän sisäistä kulttuuria ilmentävät juuri nämä sukupolvelta toiselle siirtyvät pienet asiat ja tavat (Morrison 2012, 80). Tämän lisäksi myös hierarkia ja organisoituminen sekä tietyt toimintatavat ovat merkkejä yhteisön toimintavoista. (Morrison 2012, 80.) 5.3 Laulamista parhaimmillaan ”Cantishengen” lisäksi kuorotoiminnan ydin on vaativan musiikin laulaminen ja esittäminen huipputasolla. Erityisen merkityksellisiksi pojat kokivat yhdessä laulamisen kokemukset sekä isojen teosten esittämisen. Myös henkilökohtaisiin suorituksiin keskittymisen sijaan kuorotoiminnassa merkitsee yhteinen lopputulos. Kuorolaulu on semmosta et siin saa niinku, ei tartte laulaa yksin. Siin on niinku, se on aika makee tunne… Mähän oon nyt tenorikakkonen mut ennen mä olin sopraanoykkösessä ja niin vaik siellä Pietarinkirkossa, niin se kun siellä on niinku sopraanoiden valiojoukko ja koko kuoro soi aika täyteläisesti. Niin se on aika makee fiilis. (Eero) 43 Norjasen mukaan yhdessä koettujen onnistumisten rinnalla yhtä merkittäviä ovat epäonnistumisen kokemukset ja niistä selviäminen. Jokainen konsertti ei voi olla onnistunut ja negatiivisetkin tunteet voidaan käsitellä yhdessä. Kokemusten kautta pojat kehittävät myös omaa kriittisyyttään ja oppivat arvioimaan tekemistään. Perusteettomat kehut eivät Norjasen mukaan tehoa, sillä pojat tietävät menikö konsertti hyvin vai ei. Aapo, Eero ja Timo olivat myös hyvin tietoisia kuorolaulun vaatimista taidoista. Heidän vastauksissaan korostui nuotinlukemisen lisäksi erityisesti kuuntelemisen taito. Kuorolaulussa tärkeää on pystyä kuuntelemaan oman äänensä lisäksi vierustoveria, stemmaa ja koko kuoron muodostamaa kokonaisuutta ja reagoimaan siihen. Myös vanhemmat pohtivat kuorolaulun erityispiirteitä ja sen vaatimaa suurta keskittymisen taitoa. Harrastuksen hyviksi puoliksi he kokivat sen tavoitteellisuuden, sosiaalisuuden, tunneälykkyyttä sekä loogista ajattelukykyä kehittävät piirteet. Mut sit tää kasvatuksellinen puoli on mun mielestä tärkeä, että mihin poika kasvaa; kuuntelemaan toisia, kukaan ei ole yksin stara vaan porukka yhdessä. Tässä korostuu erityisesti looginen ajattelu; seuraat nuottia, kuoronjohtajaa, laulat omaa stemmaa, laulat vieraalla kielellä. Et siinä on niin monta elementtiä että sen täytyy olla aivoille suuri juttu. (Äiti3) Poikkeuksellista Cantores Minoreksessa on myös se, että kuorolaiset pääsevät jo muutaman vuoden harrastamisen jälkeen mukaan isoihin kuoroproduktioihin ja tekemisiin ammattikapellimestareiden ja –muusikoiden kanssa. Ohjelmistoon kuuluvat suuret teokset olivat myös poikien mielestä yksi harrastuksen hienoimpia asioita. Aapon mielestä teosten hienous liittyi niiden laadukkuuteen ja tunnelman hienouteen: Ne on vaan niin hienoja ja niin hyvin sävellettyjä. Se tunnelma jotenkin välittyy niissä, se fiilis on niin hieno ja sit sen haluu aina kokea uudestaan. (Aapo) Toisaalta juuri samojen teosten toistuminen oli hänen mielestään välillä turhauttavaa. Mielenkiintoista on, kuinka hyvin pojat oppivat esimerkiksi vuorovuosittain esitettävät Bachin passiot tuntemaan, koska he saattavat päästä laulamaan saman teoksen uransa aikana jokaisessa stemmassa. Myös ohjelmiston monipuolisuus ja yhteistyö orkesterei- 44 den kanssa olivat Aapon mielestä syitä siihen, miksi Cantiksessa laulaminen on ’laulamista parhaimmillaan’. Eeron puheesta ymmärsin teosten vaikuttavan hänen laulamisensa motivaatioon. Perinteiset ja mahtipontiset poikakuoroteokset olivat hänen mielestään parasta laulettavaa. Tätä tukee myös Freerin näkemys, jonka mukaan pojat suosivat ohjelmistossa rytmisyyttä ja mahtipontisuutta (Freer 2012, 21). Viime aikoina laulettu modernimpi ohjelmisto oli Eeron mielestä vaikuttanut laskevasti kuoron ilmapiiriin, koska musiikin haasteellisuus oli lisännyt virheiden vahtimista stemman sisällä. Esimerkiksi viime kesäkuun matkalla kun me oltiin täällä Suomen matkalla ja me laulettiin Kokkosta ja tällasta. Niin siinä sopraanoilla oli taas sellasta et koetaan olevan vanhempia kuin ne pienet, semmonen niinku pomo. Et jos meni väärin niin siellä syyteltiin et kuka sen teki. (Eero) Norjasen mukaan ero miesäänten ja poikaäänten välillä on kaventunut niistä ajoista, kun hän itse lauloi kuorossa Heinz Hofmanin johtajakaudella. Prosessi oli alkanut jo Hofmania seuranneen Hauschildin kaudella, mutta oli jatkunut erityisesti Norjasen siirryttyä johtajaksi. Tähän syynä on Norjasen mukaan hierarkkisuuden vähentyminen, mikä liittyy osittain hänen vähemmän kulmikkaaseen johtamistyyliinsä. Muutos on havaittavissa nykyään myös kuoron soinnissa, joka on muuttunut stemmojen kokoelmasta yhtenäiseksi instrumentiksi. Norjasen erona edeltäviin johtajiin on myös hänen suomenkielen taitonsa. Sekä Hofman että Hauschild olivat saksankielisiä, mikä oli haasteellista esimerkiksi juuri soinnin hiomisen kannalta. Norjasen myötä yhteinen kieli on mahdollistanut soinnista ja sävelpuhtaudesta puhumisen. Lisäksi laulunopetuksen määrää on lisätty ja ohjelmistoon otettu enemmän a cappella -ohjelmistoa, minkä Norjanen tietää kehittävän juuri kuoron sointia ja sävelpuhtautta. 5.3.1 Ajatuksia äänestä – Aapon, Eeron ja Timon laulajaidentiteetit Laulamisen suuri merkitys poikien elämille korostui kaikkien kuorolaisten haastatteluissa. Aapo ja Timo kertoivat molemmat pohtivansa laulajan uralle suuntautumista ja heidän puheestaan välittyi myös tietämys laulutekniikasta ja päämäärätietoinen suhtautu- 45 minen siihen. Kaikki kuorolaiset saavat opetusta äänenmuodostuksesta kuorossa, minkä lisäksi Aapo kertoi käyvänsä popjazzlaulutunneilla musiikkiopistossaan. Hänellä oli selkeitä ajatuksia siitä, miten cantiksessa käytetty klassisempi äänenmuodostus eroaa popjazzlaulusta; vokaalit ja tekniikka ovat erilaisia. Hän kertoi myös eroavaisuuksien ja tyylien vaihtelemisen luovan välillä haasteita mutta tukevan yleistä äänenhallintaa. Ja sit ne on tukenu toisiaan tosi hyvin, et kevyes musiikis mä oon oppinu tosi paljon eri tekniikoita et miten mä pääsen korkeemmalle rasittamatta ääntä. Ja muutenkin pääsen korkeemmalle. Sit cantiksessa mä oon oppinu laulaa niinku voimakkaammin ja pidempiä fraaseja, fraseeraamaan paremmin. (Aapo) Kysyessäni kultakin kuorolaiselta ”Koetko olevasi laulaja?” vastaukset olivat Aapolla ja Timolla selkeästi myöntäviä. Timo yhdisti vastaukseensa halun laulaa sekä kertoi laulamisen tarpeen olevan sisäsyntyistä. Kyl mä koen olevani laulaja. Mä tykkään tehdä laulua ja kyl se tulee ihan sieltä sisimmästäkin asti joskus. (Timo) Eeron vastaus taas kuvaa hyvin hänen ristiriitaisia tunteitaan ja suhdetta omaan ääneen äänenmurroksen keskellä: Kyl mä niin kuin ainakin ennen, mutta nyt kun mä oon tenoreiden nuorimpia…jotenki niinku…kyl mä koen, mutta tää on vähän muuttunu tää tilanne. Enää kun ei oo enää niitä sopraanoiden äänenkannattajia, niin se on myöskin laskenu se mieliala siinä. (Eero) Myös kysyessäni pojilta heidän vahvoja ja heikkoja puoliaan laulajana sekä mikä on helppoa ja mikä vaativaa Aapon ja Timon vastaukset korostivat heidän vahvuuksiaan kun taas Eero pohti matalalle pääsemisen vaikeutta. Aapo kuvaili osaavansa hyvin hallita ääntään ja erilaisia tekniikoita: Hmm, no mä koen et mä pystyn aika hyvin hallitsemaan mun ääntä. Ja miettimään et millon säästän ääntä ja tälleen myös, ja eri kohdis laulaa vähän eri tekniikoilla ja miettii et mikä sopii minnekin. (Aapo) Timo koki musiikillisten asioiden ja äänenkäytön olevan hänelle helppoa, mutta totesi joskus kappaleiden vaativan harjoitusta ja keskittymistä: Yleensä tällanen musikaalinen puoli on helppoo ja tavallaan se äänenkäyttö on helppoo ja sinänsä ei mul oo ikinä laulun suhteen mitään ongelmia ollut. Ehkä sit jos on ollu joku vaativa biisi niin se vaatii enemmän keskittymistä ja ajankäyttöä ja harjotusta. Mut sinänsä niinku laulajan ominaisuuksilla oon pärjänny tähän asti ihan hyvin. (Timo) 46 Mielenkiintoisia olivat myös poikien oman äänensä kuvailut. He kuvailivat ääniään ilmauksilla vahva (Aapo), möreä (Timo) ja teinipojan ääni (Eero). Eerolle vaikutti olevan tärkeää äänen luokittelu sekä äänialaan liittyvät seikat; tenorin tulisi päästä korkealle mutta toisaalta mataluus puheäänessä olisi suotavaa. Hän sanoi myös suoraan olevansa tyytymätön tämän hetkiseen äänensä ja äänen ’heittelehtimiseen’. Kolmesta pojasta Timo vaikutti eniten pohtineen omaa ääntänsä sekä tuntevan äänen kuvailemiseen usein liitettäviä adjektiiveja kuten tummuus. Niiku moni sanoo et se on möreä, ei välttämättä puheäänetä niin hirveen mut sit ku laulan niin se tummuus tulee enemmän esiin vaikka mulla onkin vielä aika nuoren miesäänen ääni. Mut sinänsä se on yllättävän kehittyny mun ikäseksi, se vetoaa yli kakskymppisiin miesääniin ja tolleen. (Timo) Timon vastauksesta käy ilmi myös hänen saaneen positiivista palautetta vanhemmilta kuorotovereilta, mikä on varmasti vaikuttanut positiivisesti hänen laulaja- identiteettiinsä. Hän kertoi myös saavansa positiivista palautetta nimenomaan kuorotovereilta mutta ei niinkään koulutovereilta, jotka eivät ole niin paljon tekemisissä laulamisen kanssa. Aapo kertoi saavansa palautetta myös koulutovereilta, mutta palautteen olevan enimmäkseen positiivista: Ei ne uskalla sanoo, jos niille sanoo et ”joo meni tosi huonosti” niin ne on silleen ”vähän joo”, kyl ylipäänsä yleensä positiivista palautetta. (Aapo) Aapon ja Timon vastauksista voi päätellä, että kuorolaiset koetaan koulumaailmassa tietyllä tavalla laulamisen eksperteiksi. Tähän viittasi myös Eero kuvaillessaan kuinka kavereilta ei tule negatiivista palautetta: Ei koska ne ei periaatteessa uskalla sanoa mulle mitään, koska mä oon cantislainen ja mä oon laulanu kauan ja mä tiedän näistä asioista, niin ei niin hirveesti. (Eero) Kavereiden lisäksi kaikki kuorolaiset kertoivat saavansa kannustavaa palautetta vanhemmiltaan. Timon vanhemmat toimivat molemmat ammattilaulajina ja hän kertoi saavansa vanhemmilta yksityiskohtaista palautetta esimerkiksi laulutekniikkaan liittyen. Hän koki positiiviseksi asiaksi sen, että kotona on hänelle samaa äänityyppiä edustava isä ja laulupedagogiikkaa tunteva äiti. Aapo taas kertoi hänen perheessään vallitsevan vapaa laulukulttuuri, johon osallistuu koko perhe nuorempia sisaruksia myöten. Hän kertoi naureskellen, kuinka perheen kotona on määritelty paikat, jossa ei saa laulaa, koska muuten laulu valtaisi koko kodin. 47 Kokemukseen laulajuudesta vaikuttaa siis poikien vastausten perusteella selkeästi kokemus instrumentin hallinnasta sekä vahvasta osaamisen tunteesta. Lisäksi laulajuuteen yhdistyy sisäinen tarve ja halu laulamalla itsensä ilmaisemiseen. Identiteettiin vaikuttavia asioita ovat edellä mainittujen ohella perheen ja lähipiirin laulukulttuuri sekä sieltä saatava palaute. Merkittävää on myös kuorotovereilta, johtajalta ja äänenmuodostajilta saatu tuki ja kommentit. Laulamisen merkitys jokaiselle pojalle oli suuri; Aapon mukaan laulaminen on jopa perustarpeiden jälkeen merkittävin asia hänen elämässään. Eeron kommenttien perusteella voidaan todeta, että laulajuuden kokemukseen ja laulajaidentiteettiin vaikuttaa suuresti myös äänenmurros. Tätä mieltä ovat olleet myös Elorriaga (2011, 320) ja Monks (2003, 243), joiden mukaan äänenmurros on tärkeä vaihe myös kasvavan pojan sukupuoli-identiteetin rakentamisessa. 5.4 Ainoa pysyvä asia on muutos Protestanttisen poikakuoron haasteisiin kuuluu sen jatkuva muutostila, joka johtuu poikien kehityksestä ja äänenmurroksen vaikutuksesta. Tyypillisesti laulamista jatketaan äänenmurroksen läpi ja kuorostemmaa vaihdetaan tarpeen mukaan. Kuoronjohtajan vastuulla on jokaisen laulajan opettaminen ja sitouttaminen toimintaan sekä äänenmurroksen läpi saattaminen. Äänen lisäksi poikien elämässä muuttuvat kiinnostuksenkohteet, myös perheen elämäntilanne voi vaikuttaa kuoroon asti. Mielenkiintoinen paradoksi Cantores Minoreksessa on historian ja nykyajan esiintyminen rinnakkain: kuoro on osa historiallista traditiota, jota ilmentävät nykyajan pojat. Poikakuoro on sellainen, että ainoa pysyvä asia on muutos: elämäntilanteet ja kiinnostuksenkohteet vaihtuvat pojilla ja perheillä, kasvaminen muuttaa ääntä ja ajatuksia, täytyy olla ajan hermolla. Vaikka tämä on hyvin vanha perinne, niin pojat ovat tässä ajassa ja ovat tämän ajan lapsia. (Hannu Norjanen) Tuhatvuotinen perinne luo siis raamit kuoron toiminnalle, mutta samaan aikaan käytännöt kehittyvät aina sen hetkisen kulttuurin ja laulajien kautta. Voidaan siis ajatella, että Cantores Minoreksessa on käynnissä muutos monella tasolla, jokaisen laulajan henkilökohtaisen kehityksen ohella kuoro muuttuu yhteisönä sekä sitä kautta koko poikakuorotraditio. Selkein kuorossa tapahtuvista muutoksista on jatkuva äänenmurroksen aiheuttama vaihtelu kuoron soinnissa. 48 Haastatteluitteni tuloksista kävi ilmi kolme erilaista äänenmurrosta. Aapon äänenmurros oli sujunut melko vaivattomasti ja helposti; hän oli laulanut alttoa ja äänenmurroksen aikana ääni oli madaltunut, mutta korkeat äänet säilyneet. Äänenmurros ei myöskään aiheuttanut minkäänlaista laulutaukoa. Mulla meni tosi hyvin, ei tullu mitään ongelmia. Tyyliin kahtena päivänä oli ääni rasittunu, et ei sekään välttämättä ollu äänenmurrosta. Et meni aika hyvin. Meidän suvussa on kuulemma kaikilla menny silleen aika silleen, et mul vaan madaltu ääni. Tai ei itse asiassa ees madaltunu vaan mä vaan pääsen matalammalle. Et korkeet äänetkään ei hävinny minnekään, se on niin yksilöllistä. (Aapo) Timon äänenmurros oli nopea ja raju ja se tapahtui jo hänen ollessaan 10-vuotias. Hän pystyi vertaamaan tapahtumaa vain isänsä kanssa, joka oli myös kokenut äänenmurroksen aikaisin ja nopeasti. Äänenmurroksen rajuin vaihe sattui Timolla keskelle kuoron kesäistä kiertuetta: Mullahan tota tuli se niinku lopullinen äänenmurros siellä Keski-Euroopan kiertueella, eli kolmesta neljään päivään mä pystyin vielä falsetilla laulamaan jotenkin, mutta sen jälkeen se iski niin pahasti et mikään ei enää auttanu. Et loppumatkan mä olinkin sit laulamatta ja olin muuten vaan mukana. Sinänsä se meni nopeasti, et sit jo kesän lopusta pystyin jo laulamaan ihan hyvin miesäänissä. Et se lähti sitten jo heti, se tuli aikasin ja meni nopeesti. (Timo) Haastateltavistani Eerolla oli haastavin tilanne; äänenmurros oli hänen sanojensa mukaan ollut käynnissä jo vajaat kaksi vuotta, mutta ääni ei ollut vielä asettunut. Hän oli haastattelun aikaan vielä keskellä turhauttavaa vaihetta, jossa suhde omaan ääneen tuntui omituiselta ja epätyydyttävältä: - Mitä ajattelet äänenmurroksesta?(Anna) - Mä en kauheesti pidä siitä silleen. Mä tahtoisin mieluummin, mä en nyt tahtois itelleni sellasta korkeeta poikaääntä enkä myöskään tämmöstä, enkä myöskään liian matalaa. Mut ehkä paras vaihtoehto ois sellanen matala puheääni. Että mä itse ajattelin jokin aika sitten, että mulla on aika matala puheääni. Mut sit mun kaverit sano et ei sulla kyllä oo. (Eero) Eeron kuvauksesta käy ilmi myös, että pojat vertailevat ääniään keskenään ja kokevat matalan puheäänen parhaaksi vaihtoehdoksi. Hänen mukaansa oma ääni oli nolostuttava 49 etenkin tyttöjen edessä, koska oli vaikeaa päättää puhuako korkealta vai matalalta. Eero osasi myös tarkasti kuvailla tilanteen luokan muilla pojilla: Mulla ja yhellä toisella on niinku ehkä matalimmat, 2-3 on siltä välillä, ja sit siel on kaks tai kolme joilla on vielä poikaääni. Meitä on 8 poikaa ja 24 oppilasta. (Eero) Eeron pidentynyt äänenmurros vaikutti siis selkeästi hänen ääni-identiteettiinsä. Laulamisen motivaationa toimi kuitenkin toivo äänen kehittymisestä ja paluusta stemman tukipilariksi: Mmm, kyl mä niinku jaksan tätä Cantista just sen takia ja jaksan yrittää eteenpäin, koska mä ainakin toivon että musta vois tulla tulevaisuudessa tenorien kantava voima. (Eero) Erityisesti Aapo korosti äänenmurroksen yksilöllisyyttä. Hänen mielestään kuorossa äänenmurroksesta on tehty ”vähän liian iso juttu”. Kukaan kuorolaisista ei voi itse vaikuttaa äänen muuttumiseen ja siksi Aapon mielestä tärkeintä olisi keskittyä laulamiseen ja katsoa miten tilanne etenee. Hän kuvaili joidenkin laulajien luulevan jopa äänen rasittumistakin äänenmurrokseksi. Kaikkien poikien mielestä ristiriitoja aiheutti nimenomaan vertailu ikäryhmän kesken. Timo sai osakseen hekotteluja, koska oli luokkansa ensimmäinen äänen madaltumisen läpi käynyt poika. Aapon mielestä yläasteella nolompaa oli taas se, jos ei ollut tullut äänenmurrosta. Tähän viittasi myös Eero kuvaillessaan luokkansa poikien äänien tilannetta. Kuoronjohtajan haasteena on juuri poikakuorossa tapahtuva jatkuva muutos. Hannu Norjanen kuvaileekin, että se on ainoa pysyvä asia. Poikien äänet muuttuvat yhdessä kesässäkin niin, että kuoron sointi on syksyn alussa taas erilainen. Äänenmurrokseen pyritään kuitenkin suhtautumaan arkisesti: Siihen suhtaudutaan niin että se on ihan normaali ja jokapäiväinen asia, joka tapahtuu jokaiselle. Se on tietynlainen shokki, riippuen siitä minkälainen pojan asema on ollut kuorossa ja miten se äänenmurros menee. (Hannu Norjanen) Norjasen mukaan kriittisin äänenmurros voi olla niille laulajille, jotka ovat olleet poikaäänissä stemmansa tähtilaulajia ja jotka eivät rajun muutosprosessin myötä pystykään samoihin suorituksiin miesäänissä. Tällainen kriisi ja ’vaihtopenkin päähän joutuminen’ 50 on Norjasen mukaan erittäin kasvattava ja hyvä asia. Valitettavasti kaikki pojat eivät kuitenkaan kestä äänenmurroksen aiheuttamaa kriisiä ja osa heistä lopettaa juuri siitä alkaneeseen taukoon. Norjanen kuvaa äänenmurrosta herkäksi ajaksi, jolloin vanhempien tuki on erityisen tärkeää. Omalta osaltaan hän pyrkii auttamaan poikia ja antamaan heille muita luottamustehtäviä, jotta he pysyisivät mukana ja kokisivat itsensä tärkeiksi. Luonnolliseksi osaksi poikakuoron arkipäivää äänenmurroksen tekee juuri se jatkumo, jota kuorolaiset seuraavat. Pieninä poikina ne näkevät oman stemman vanhimmat siinä vieressä ja sitten ne istuvat siellä takana. Jotenkin se, että elämä jatkuu, ja se on turvallinen tapa, Norjanen kuvailee. Tähän luonnollisen jatkumon ajatukseen viitattiin myös vanhempien ryhmähaastattelussa: Mun mielestä pojille on hyvä se, että näkee mikä se oma kehityksen kaari myös on. Et ensiksi sä oot tollanen, sit sä vähän kasvat ja ääni mörenee ja sit susta tulee tenori tai basso.Eli näkee sen oman turvallisen kehityksen. (Hannu Norjanen) Isä1 kertoi poikansa jännittäneen äänenmurrosta paljon, mutta kuorotovereiden esimerkki oli tehnyt muutoksesta turvallisemman. Tärkeää hänen mielestään oli myös se, että pojat näkevät kuorossa myös hyvien laulajien kohtaavan välillä vaikeuksia äänenmurroksen myötä mutta pääsevän sen yli. Ja näkee, että muut menee sitä samaa polkua ja niille ei tapahdu mitään. Ne pysyy siinä, totta kai äänenmurrosvaiheessa tippuu porukkaa, tippuu niitä hyviäkin välillä. (Isä2) Koulumaailmaan verrattuna kuoro tarjoaa pojille ainutlaatuisen tukiverkoston myös äänenmurroksen kohtaamiseen, koska jokainen laulaja käy saman muutoksen läpi aikanaan. Toisaalta voidaan todeta, että kuoron haastava ohjelmisto saa pojat huomaamaan keskeneräisten ääniensä puutteet helpommin kuin esimerkiksi Abrahamsin ehdottama pienen äänialan ohjelmisto (Abrahams 2012, 79). 51 5.5 ”Koulussa ollaan niin yläastelaisia” Yhtenä haastatteluiden teemana keskustelimme poikien kanssa kuorossa ja koulussa laulamisen eroista ja haasteista laulukulttuurin ja ohjelmiston suhteen. Selkeimmät eroavaisuudet liittyivät ohjelmistoon, jonka pojat kokivat painottuvan koulussa rytmimusiikkiin ja kuorossa klassiseen ja hengelliseen musiikkiin. Timo mainitsi rytmimusiikin laulamisen olevan mukavaa vaihtelua kun taas Eeron musiikkimakuun koulussa laulettava ohjelmisto ei sopinut: Joo, välillä ne biisit on sellasii mistä mä en pidä. Esim. meidän luokka veti tossa Kalevalanpäivänä Nirvanaa. Ja mä en oikeen voi niinku sietää sitä. Ja kyl mä siin lauloin mut… (Eero) Ohjelmiston lisäksi Aapon, Eeron ja Timon vastauksista nousivat ensimmäisenä esille koulun musiikintuntien laulukulttuurin haasteet ja osallistumisen epätasaisuus. Eero ja Timo kertoivat olevansa aktiivisia laulajia myös koulussa, mutta Aapo kertoi käyttävänsä soittavansa mieluiten musiikintunneilla rumpuja, koska niiden harjoitteluun ei muuten ole mahdollisuutta. Osallistuminen laulamiseen oli kunkin pojan luokalla erilaista ja sen pohdittiin liittyvän luokan yleiseen ilmapiiriin: - No toisaalt meidän luokalla ei kukaan oikeen laula mitään. (Aapo) - Mistä se voisi johtua? (Anna) - En tiiä, ehkä siit koko kulttuurista mikä sinne on kehittyny. Meil on vähän semmonen et annetaan ihmisten vaan olla siellä nurkassa ja letittää toistensa hiuksia tai olla puhelimella, eikä siihen puututa. Niin sit se vähän jää, kaikki vaan siellä passiivisina istuskelee. – – Se on tosi luokkakohtaista. (Aapo) Eero kuvaili myös luokkansa laulamiseen osallistumista huonoksi, mutta arveli tilanteen parantuvan ajan myötä. Yhdeksäsluokkalainen Timo kertoi, että luokassa lauletaan rohkeasti mutta osallistuminen on kehittynyt hyväksi vuosien mittaan. Aapon ja Eeron kanssa keskustelin myös siitä, oliko heidän luokillaan laulettu paljon ala-asteella. Aapo oli ollut musiikkiluokalla ja hänen mielestään siellä ilmapiiri oli parempi ja laulukulttuuri rohkeampi. Eero oli ollut tavallisella luokalla ja ollut siellä luokkansa ainoa aktiivinen muusikko. Hän kertoi laulamiseen osallistumisen olleen siellä heikkoa, kuten laadunkin: 52 Mähän olin siis ala-asteella normiluokalla. Niin ei kyl hirveesti lauleta. Ja se on vähän semmosta, ku jos oot kuullu telkkarissa miten varusmiehet laulaa. (Eero) Selkein ero koulussa ja kuorossa laulamisen välillä oli kaikkien kolmen pojan mielestä juuri laulamiseen osallistuminen ja yhdessä laulaminen. Kuorossa laulaessa jokaisen laulajan osallisuus on tärkeä ja laulajia yhdistää yhteinen motiivi; kuoroon osallistutaan halusta laulaa ja vastuu lankeaa jokaiselle kuoron jäsenelle. Sooloja lukuun ottamatta kuorossa lauletaan koko ajan yhdessä, vapaamatkustajia ei huolita joukkoon. Ainakin se, että kaikki osallistuu ja ei voi silleen yrittää vaan päästä livahtamaan pois. -- Pitää oikeesti olla aktiivinen ja haluu tehdä sitä juttuu, niin sit se toimii. (Eero) Mut toki siinä on se, et täällä lauletaan aina ryhmässä. Paitsi sit soolot, mut niit on vähän harvemmin. (Aapo) Vaihtelevan osallistumisen lisäksi pojat kokivat koulumaailman roolien eroavan kuorossa työskentelystä. Tyttöjen läsnäolon vaikutuksia pohtiessamme Aapon vastauksesta kävi ilmi, että poikakuoron harjoituksissa laulamiseen suhtaudutaan vakavammin ja huolellisemmin ja pojat pystyvät olemaan omana itsenään kuoroporukassa: Kyl mä luulen et se vaikuttaa, koulussa sit jotenkin ollaan niin yläastelaisia mut kun mennään cantikseen niin sit ollaan laulajia. Et se on mun mielestä, et ihmiset on ihan erilaisia koulussa, pitää olla jotakin, mut sit ku cantikseen tullaan vaan laulamaan niin ihmiset myöskin tekee sen laulamisen huolella. (Aapo) Lisäksi kaikkien kolmen pojan vastauksissa kävi ilmi myös Greenin (1997, 152) mainitsemia musiikintuntien stereotypioita - tytöt laulavat, pojat soittavat. Tämä vaikutti johtuvan kuorolaisten mielestä luokkatilanteeseen syntyneistä rooleista sekä poikien rohkeudesta kokeilla uusia tehtäviä. Aapo mainitsi poikien olevan myös rohkeampia ottamaan riskejä laulamisessa: Mut ehkä pojat on silleen yleisesti ottaen, en kyl halua mitenkään stereotypisoida, mut jos poika on kiinnostunut laulamisesta niin yleisemmin poika sit myös menee laulamaan. Et niinku herkemmin, et ei oo niin isoa kynnystä siinä. (Aapo) Tyttöjen läsnäolo musiikintunneilla vaikutti Aapon, Eeron ja Timon mielestä lähinnä sointiin eivätkä he kokeneet sen vaikuttavan juuri poikien laulamiseen. Ainoastaan Eero mainitsi kokevansa välillä epävarmuutta äänensä suhteen tyttöjen edessä, mutta tämäkin 53 oli helpompaa oman luokan kesken ja epävarmuuden ymmärsin liittyvän juuri äänenmurroksen aiheuttamaan epämukavuuteen. Vastoin teoriaosassa esittelemieni tutkijoiden löydöksiä oman tutkimukseni haastateltavilla vaikutti olevan hyvin järkevä ja neutraali suhtautuminen laulamiseen. Tähän vaikuttaa varmasti se, että tavallisiin koululaisiin verrattuna kuoropojat laulavat niin paljon enemmän, että ääni on heille instrumentti siinä missä muutkin soittimet. Uskon Cantores Minoreksessa laulamisen myös kehittävän heidän itsetuntoaan niin, että he kokevat varmuutta ilmaista itseään laulaen monissa erilaisissa tilanteissa. Epävarmuutta koulussa laulamisessakin aiheuttaa äänenmurros, joka vaikeuttaa ryhmän mukana laulamista. Eeron mielestä sopivien sävellajien löytäminen oli keskeneräisellä äänellä erityisen haastavaa ja vaikutti laulamiseen musiikintunneilla. Lauletun ohjelmiston vaikutus nousee suureksi siis myös koulukontekstissa. Jos lauletaan just tälleen luokan kanssa, niin pojille vois tehdä stemmoja. Mul on itse asiassa ollu aika paljon kiistaa opettajan kanssa et millä äänellä koko luokka laulaa sitä. Koska mun mielestä tuntuu, että hän niinku tota menee sen tyttöjen puolella enemmän. Ja sit kun just on tällainen keskivaiheilla tää ääni. Niin sit jos se on siinä kevyessä musiikissa liian korkee, niin ei pääse ja jos on liian matala niin ei pääse niin matalalle. (Eero) 5.5.1 Ajatuksia poikien musiikkikasvatuksesta Halusin kuulla haastatteluiden ohessa, minkälaisia ajatuksia Aapolla, Eerolla ja Timolla on poikien musiikkikasvatuksesta. Tämän vuoksi haastattelurungossa oli kysymys ”Jos olisit musiikinopettaja, miten parantaisit poikien opetusta musiikin tunneilla?”. Toivoin saavani kysymyksen avulla konkreettisia apuja musiikkikasvatuksen parissa työskenteleville. Poikien vastauksista kävi ilmi, että he arvostavat musiikin tunneilla selkeitä sääntöjä, ohjauksen jämäkkyyttä sekä hyvää ilmapiiriä. Uskon kurin arvostamisen olevan osittain peräisin kuorosta, jossa pojat ovat tottuneet nopeaan ja tiukkaan työtahtiin. Koska kuorossa harjoitellaan kunnianhimoisia kappaleita ja käytökselle on selkeät säännöt, vaikutti Aapo, Eeroa ja Timoa turhauttavan musiikintuntien häiriköinti sekä opettajan puolelta liian rento ote. Selkeiden sääntöjen ohella Timo korosti ohjauksen oikeudenmukaisuutta etenkin äänenmurroksen aikana, jolloin laulaminen voi olla arka asia. Hän toivoi, että 54 äänenmurros otettaisiin opetuksessa huomioon eikä keskeneräisille äänille aiheutettaisi rasitusta vaan annettaisiin kehityksen mennä omaa tahtiaan ja ilman paineita. Äänenmurros tulisi huomioida myös sävellajien valinnassa ja toteuttaa vaihtoehtoisia stemmoja, jotka mahdollistavat myös niiden poikien laulamisen, joiden ääniala on suppea. Tärkeää Aapon, Eeron ja Timon mielestä olisi myös laulunopetus koulussa. Eeron mielestä tietous äänielimistöstä olisi hyväksi ja sen myötä laulutekniikan opettelu. Tämä ajatus on yhtäläinen Freerin tutkimuksen mukaan, jossa selvisi poikien haluavan tietoutta äänen fysiologiasta (Freer 2012, 23). Aapo uskoi laulunopetuksen voivan lisätä poikien uskallusta laulamiseen tekniikan tuoman varmuuden myötä. Timo korosti laulun olevan taito siinä missä muutkin; se vaatii harjoitusta ja uskallusta yrittää ja epäonnistua. Tavallaan se niinku että sanoo, et uskaltaa yrittää et jokainen voi toteuttaa itseään laulun kautta ja ei tartte olla mikään superhyvä. Sit ajan myötä oppii laulamaan ja kaikki lähtee pienestä, et ei se oo huono kun aloittaa laulun et jos se ei heti mee kupoliin tai muuten vaan onnistu. (Timo) Myös Hannu Norjanen haluaisi kannustaa poikia laulamaan koulussa. Hän myös pelkää musiikintunneilla toteutuvan usein sukupuolittuneita jakoja poikien soittaessa ja tyttöjen laulaessa. Laulamisen pitäisi Norjasen mielestä olla luonteva musisoinnin ja yhdessä olemisen ja itsensä ilmaisemisen muoto heti lapsuudesta asti. Tämä mahdollistaisi laulamisen jatkuvan myös äänenmurroksen läpi. Äänen vähäinen käyttö ja laulamattomuus kuuluu Norjasen mukaan myös Cantores Minoreksen pääsykokeissa. Toisaalta hän korostaa, että säännöllisellä laulamisella ja harjoittelulla toivottomiltakin vaikuttaneet tapaukset ovat kehittyneet kuorossa hyviksi laulajiksi ja saaneet pitkäjänteisestä työstä elinikäisen palkinnon. Kyllähän se niin kuin varmaan on miettimisen paikka musiikkikasvatuksessa, että kun ihmisääni on jokaisen oma instrumentti joka jokaisella on, niin miten se laulaminen voidaan pitää luontevana yhdessäolo- ja itsensä ilmaisemismuotona. Sen huomaa kun meille tulee pyrkijöitä, niin monista kuulee että ääntä ei ole käytetty kauheesti. Ja sitten se että jos sitä ei opi käyttämään lapsena, niin murrosikäisenä pojilla se kyllä loppuu laulaminen kokonaan. Kun ei ole kokemusta ja ääntä tulee vielä vähemmän. Siinä on miettimisen paikka… (Hannu Norjanen) Yhteinen lauluohjelmisto olisi Norjasen mukaan hyvä keino rohkaista lapsia laulamaan enemmän. Koulujen itsenäisen toiminnan myötä yhteinen laulurepertuaari on kuihtunut pois, mutta sen uudelleen rakentaminen olisi arvokasta kulttuuriperintöä sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävää. Poikien laulamiseen vaikuttaa siis laajasti myös koulun 55 ja koko yhteiskunnan laulukulttuuria kuvaavat seikat. Erityisenä riskinä kulttuurissamme on mielestäni laulamiseen liitettävät liialliset taitovaatimukset. Laulaminen koetaan usein synnynnäisenä taitona, joka toisilla on ja toisilla ei. Tällaisen ajattelun sijaan pitäisi korostaa laulamisen olevan opeteltava taito. Tämän ajatuksen tulisi korostua myös musiikinopetuksessa yhteisen lauluharjoittelun kautta. 5.6 Cantores Minores musiikillisena ekosysteeminä Tässä tutkimukseni viimeisessä tulososiossa pyrin vastaamaan ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni ”Millainen musiikillinen ekosysteemi Cantores Minores on?”. Lähestyn kysymystä Collinsin pojan musiikillisen ekosysteemin mallin kautta (ks. s. 23), joka muodostuu pojan motivaatioon vaikuttavista kolmesta päätekijästä sekä seitsemästä elementistä. Ensimmäiseksi arvioin, ilmenivätkö samat päätekijät ja elementit oman tutkimukseni tuloksissa vai oliko niillä kenties poikakuorokontekstissa erilaisia rooleja. Toiseksi pyrin muodostamaan mallin, joka kuvaa Cantores Minoresta parhaiten musiikillisena ekosysteeminä. Collinsin mukaan pojan musiikillisessa ekosysteemissä on toteuduttava kolme päätekijää, jotta musiikillinen ekosysteemi säilyisi positiivisena ja vaikuttaisi myönteisesti pojan sitoutumiseen ja toimimiseen musiikin parissa. Päätekijöitä ovat kiinnostus ja positiivinen asenne musiikkia kohtaan, menestys ja saavutukset sekä hyväksyntä ja positiivinen palaute. Aapon, Timon ja Eeron positiivinen asenne ja kiinnostus kuoroharrastukseen ilmenivät heidän puheessaan ylpeytenä, jolla he puhuivat kuorostaan sekä haluna jatkaa kuoroharrastusta mahdollisimman pitkälle. Kiinnostuksen pohjalla oli heidän halunsa kehittyä muusikkoina sekä olla mukana merkittävissä musiikillisissa kokemuksissa. Erityisen motivoivaa kuorolaisten mielestä on laulamisen ja ohjelmiston tasokkuus, joka saa heidät haastamaan itsensä. Musiikin lisäksi asennetta ja kiinnostusta tukee harrastuksen yhteisöllisyys ja kokemusten jakaminen ystävien kanssa. Konkreettisin menestyksen tunteen tarjoaja kuorossa on suuret musiikilliset elämykset kuten orkesterin kanssa massiivisen kirkkomusiikkiteoksen esittäminen. Hohdokkuutta lisäävät ulkomaan kiertueet, joissa musiikin vaikuttavuus korostuu uusissa puitteissa kuten arkkitehtuurisesti merkittävissä rakennuksissa. Toinen menestyksen mittari on jokaisen laulajan oma kehittyminen laulamisessa ja sen näkyminen esimerkiksi kuoro56 ryhmän vaihtumisena. Esiintyvän kuoron sisällä laulajat voivat valikoitua esimerkiksi matka- tai favoriittikuoroon, jotka pääsevät esiintymään erikoistilanteisiin. Tällaiseen ryhmään pääseminen tai vastuutehtävän saaminen on selkeä menestyksen merkki sekä mitattava saavutus. Vastuutehtäviin tai erikoisryhmään valikoituminen on pojille myös positiivista palautetta kuoron johdolta, minkä lisäksi he voivat saada palautetta äänenmuodostajalta tai johtajalta myös henkilökohtaisesti. Tällaiset palautteet jäävät poikien mieleen ja vaikuttavan suoraan heidän laulajaidentiteettiinsä eli näkemykseen omista kyvyistään laulamisen parissa. Kuoronjohtajan lisäksi tovereiden hyväksyntä ja kokemus ryhmään kuulumisesta ovat suoraan yhteydessä laulamisen motivaatioon. Hyväksynnän kokemus voi kärsiä esimerkiksi pitkästä harjoitustauosta, jolloin uuden ohjelmiston vaikeus vaikuttaa koko stemman toimivuuteen. Lähimpänä yksittäistä kuorolaista ovat aina hänen stemmatoverinsa, joilta saadaan myös eniten palautetta. Viihtymisen kannalta tärkeää on siis stemman sisäinen tunnelma, mikä kävi ilmi myös Eeron kertoessa turhista huuteluista. Collinsin mallin mukaan Cantores Minores on pojan kannalta toimiva musiikillinen ekosysteemi, kun hänellä on kiinnostusta laulamiseen, hän kokee menestyvänsä siinä ja kuuluvansa ryhmään. Ekosysteemin saastuminen taas johtaa poikien lopettamiseen, jonka taustalla on vastaavasti usein innostuksen puuttuminen, kyvyttömyyden kokemus tai joukosta eristäytyminen. Näihin asioihin on suuri vaikutus myös kuoron ulkopuolisilla asioilla, kuten perheen aikatauluilla. Esimerkiksi kiire ja vanhempien aikataulut voivat vaikuttaa pojan harjoituksissa käymisen harvenemiseen. Tämän seurauksena poika ei omaksu uutta ohjelmistoa yhtä nopeasti kuin stemmakaverit, mikä voi johtaa tovereilta saatuun negatiiviseen palautteeseen sekä kyvyttömyyden kokemukseen. Tämän seurauksena pojan kokemus ryhmään kuulumisesta heikkenee ja koko asenne harrastusta kohtaan muuttuu negatiiviseksi. Collinsin mallin mukaan edellä mainitut päätekijät vaikuttavat poikaan seitsemän elementin kautta, näitä elementtejä ovat kulttuuri, ihmissuhteet, roolimallit, vanhemmat, toverit, opetusstrategiat ja luonteenpiirteet. Elementit näkyivät tutkimukseni aineistossa seuraavalla tavalla: Kulttuuri: Poikien haastatteluissa ilmeni, että kuorolla on oma sisäinen kulttuurinsa, johon kuuluu tietynlaiset toimintatavat. Tämän kulttuurin lisäksi poikiin vaikuttaa ympäröivä kulttuuri, joka ilmenee koulussa ja perheen sisällä laulamiseen ja kuoroon liitettävissä arvoissa ja ajatuksissa. Esimerkiksi jos pojan koulussa ei lauleta ja laulaminen 57 koetaan marginaaliseksi harrastukseksi, aiheuttaa tämä ristiriidan pojan kuorokavereiden ja koulukavereiden välille. Ihmissuhteet: Poikaa ympäröivät ihmissuhteet vaikuttavat hänen tapaansa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Positiiviset ihmissuhteet hänen ympärillään helpottavat ryhmässä toimimista ja kaverisuhteiden luomista. Lisäksi henkilökohtainen suhde kuoronjohtajaan lisää oman roolin merkityksellisyyttä. Vanhemmat: Vanhempien kannustus ja osallistuminen kuorotoimintaan on erityisen tärkeää harrastuksen tiiviyden vuoksi. Ryhmähaastattelussa kävi ilmi kuoroharrastuksen olevan koko perheen harrastus, koska se sitoo vanhempia erilaisiin tehtäviin kuoron ympärille. Vanhemmilta saatu kannustus on erityisen tärkeää silloin, kun pojan oma motivaatio kärsii. Vanhempien ja poikien haastatteluista kävi myös ilmi, että vanhemmilla on suuri rooli juuri kuoroon päätymisessä, koska pojat harvoin keksivät itse hakea poikakuoroon. Roolimallit: Kuorossa vanhemmat pojat toimivat oikeanlaisen käytöksen roolimalleina nuoremmille. Käytöksen lisäksi roolimallit välittävät esimerkin kehityskaaren kulusta ja vaikeidenkin kausien kuten äänenmurroksen läpi kulkemisesta. Roolimallien kautta pojat oppivat myös asioita musiikista ja laulamisesta sekä näiden rohkeasta näyttämisestä. Kuoronjohtaja on musiikillisen esimerkin lisäksi eräänlainen miehen malli, jonka kautta pojat oppivat miehenä kasvamiseen liittyviä asioita. Toverit: Kuorotovereiden lisäksi tärkeitä ovat muut ystävät koulussa ja kuoron ulkopuolella, joiden asenne musiikkiin ja laulamiseen vaikuttaa poikiin. Toverit voivat vaikuttaa myös negatiivisesti ja synnyttää ryhmäpaineen esimerkiksi muun kaveriporukan lopettaessa laulamisen. Tovereilta saatu palaute on usein vanhempien palautetta merkitsevämpää. Opetusstrategiat: Kuorossa opetusstrategiat vaikuttavat siihen, miten ja kuinka nopeasti uutta ohjelmistoa omaksutaan. Kuorolaisten haastatteluissa korostui nuotinlukemisen taito, joka helpottaa ohjelmiston oppimista. Kuoronjohtajan mukaan tärkeää on oikean harjoitusrytmin löytäminen niin, että opetus on aktiivista mutta pojilla säilyy tunne hallinnasta etenkin esitystilanteissa. Luonteenpiirteet: Luonteenpiirteet tulivat esille kuorolaisten ja kuoronjohtajan puhuessa asioista, joita kuoro yksilöissä kehittää ja vaatii. Tällaisia asioita ovat vastuullisuus, pitkäjänteisyys, itsenäinen toiminta ja sosiaaliset taidot. Poikien mukaan hyvä kuorolainen 58 pitää huolen itsestään ja omasta käytöksestään muita kuunnellen ja yhteiseen kokonaisuuteen sopeutuen. Edellä mainittujen elementtien lisäksi kuorotoiminnan taustalla vaikuttaa historiallinen poikakuorotraditio, joka yhdessä maamme kulttuurin ja musiikkikulttuurin kanssa muodostaa arvoja musiikin parissa toimimiselle. Historiallisen tradition kautta muodostuu perinteinen poikakuoro-ohjelmisto sekä vertaisryhmät myös muualla maailmalla. Tähän jatkumoon kuuluminen vaikuttaa olevan pojille myös yksi ylpeydenaihe ja luovan harrastukseen tietynlaisen tunnelman. Traditio toimii myös oikeutuksena sille, että harrastus saa rakentua vain poikien laulamisen ympärille. Norjasen mukaan tärkeää on, että kuoro on ”poikien oma juttu”. Tähän on viitannut myös Hall (2009, 20) kuvaillessaan poikakuoroa tilaksi, jossa pojat saavat rauhassa ilmentää poikakoodia – poikana olemisen tapoja. Toinen elementti, joka poikkeaa Collinsin mallista on poikakuorossa tapahtuva monikerroksinen muutos. Muutoksen ylin kerros on poikakuorotradition kehittyminen ja muuttuminen vuorovaikutuksessa nykyajan poikien kanssa. Toisella tasolla Cantores Minores –poikakuoro kehittyy suomalaisen musiikkikulttuurin ja kunkin kauden laulajiensa vaikutuksesta. Kolmannella tasolla voidaan nähdä kuoron soinnin muuttuvan jopa yhden kauden sisällä jokaisen laulajan kehittyessä ja ryhmän yhdessä toimimisen muuttuessa johtajan tai ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Syvimmällä tasolla on jokaisen pojan henkilökohtainen muutos hänen kehittyessä musiikillisesti ja psyykkisesti kuoron jäsenenä. Radikaaleinta muutos on juuri äänenmurroksen aikaan, jolloin nuori kehittää identiteettiään sekä yksilönä että kuoron jäsenenä suhteessa muuttuvaan kehoonsa. Kolmantena elementtinä näen kuorolaisten kuvaileman käytöskoodin, joka on Cantores Minoreksen sisäinen poikakoodi. Käytöskoodi sisältää kuoron arvoihin pohjautuvia asioita oikeanlaisesta toiminnasta sekä musiikillisesti että sosiaalisesti ohjaten poikia myös kehittämään omia piirteitään. Koodi välittää roolimallien kautta tietoa myös poikana olemisesta, koska kuoro ilmentää poikien omaa kulttuuria. Halusin nostaa mallin elementeiksi myös oppimisen, musiikin ja sitoutumisen koska ne kuuluvat olennaisesti kuoron toimintaan. Kuorolaiset oppivat kuorossa ennen kaikkea musiikista, mutta myös kuorokulttuurista ja sen käytössäännöistä sekä erilaisia tulevaisuuden kannalta merkittäviä elämäntaitoja. Sitoutumisen taas näen olevan elementti, joka mahdollistaa koko ekosysteemin jatkuvuuden ja muiden elementtien toteutumisen. Kuorossa laulaminen vaatii ja kehittää sitoutumista, joka myös itsessään sitouttaa poikia 59 enemmän. Esimerkiksi ahkerasti harjoituksissa käyvä poika todennäköisesti sitoutuu yhteisön jäseneksi nopeammin kuin vähän harjoituksissa käyvä poika. Yhteisön jäseneksi pääseminen ja oman paikkansa löytäminen taas ruokkivat motivaatiota ja innostusta laulamiseen. Kokosin alla esiintyvän ekosysteemimallin Cantores Minoreksen markkinoinnissa käytetyn mainostoimisto Kingin toteuttaman kuvan ympärille. Kuvassa on kuoropoika, jonka taustalla nousee Helsingin Tuomiokirkko. Mallin kuusi peruselementtiä sijoitin kuvan maaperään, koska ne toimivat ikään kuin toiminnan perustana. Oikealle laatikkoon taas sijoitin kuoropoikaan vaikuttavat suhteet, joiden kautta poika on vuorovaikutuksessa elementtien kanssa. Näitä suhteita ovat suhteet kuoronjohtajaan, vanhempiin, tovereihin ja roolimalleihin. Näistä neljästä kuoronjohtaja on uusi tekijä, joka eroaa Collinsin alkuperäisestä mallista. Collinsin pojan musiikillisen ekosysteemin mallissa päätekijöitä olivat kiinnostus ja positiivinen asenne, menestys ja saavutukset sekä palaute ja hyväksyntä. Nämä omassa tutkimuksessanikin toteutuneet päätekijät ovat Cantores Minoresta kuvaavassa mallissa pilvinä taivaalla, koska ne vaikuttavat koko siihen valoon tai tunteeseen, jolla kuoropoika kokee häntä ympäröivän kuoroekosysteemin. Kuvio 3. Cantores Minores musiikillisena ekosysteeminä (A. Sandström) 60 6 Pohdinta 6.1 Johtopäätökset Tutkimukseni tuloksissa ilmeni Cantores Minores -poikakuoron olevan moniulotteinen musiikillinen ekosysteemi, jossa erilaiset elementit kuten oppiminen ja musiikki ovat vuorovaikutuksessa kuorolaisten, johtajan ja perheiden kautta. Nämä kaikki prosessit ja elementit liittyvät yhteen tuloksissani selkeimmin korostuneeseen käsitteeseen, sitoutumiseen. Sitoutuminen vaikutti toimivan kuorossa moneen suuntaan ruokkien motivaatiota laulamiseen, pitäen sitä yllä ja esiintyen välillä negatiivisessakin valossa poikien väsymyksen ja perheiden ylikuormittumisen kautta. Sitoutumisen kokemus syntyy musiikista, halusta laulaa ja ryhmään sitoutumisesta. Sitä vahvistavat yhteiset onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset ja sekä kuorolaisten omat kokemukset kehityksestä. Juuri kuorotoiminnan tiiviys ja haasteellisuus sitouttavat poikia, mutta kuormittavat perheitä. Ristiriidat aikatauluissa sekä poikien väsyminen harjoitusten ja konserttien määrän vuoksi olivat vanhempien näkökulmasta kuoroharrastuksen kääntöpuolia. Sitoutumisen rinnalla ekosysteemissä ilmeni poikakuoron muodostuvan eräänlaisen jatkuvan muutosprosessin ympärille. Muutosprosessin aiheuttaa poikien jatkuva kehitys sekä äänenmurroksen tuomat haasteet laulamiselle. Muutos toimii molempiin suuntiin kuoron muuttuessa laulajiensa vaikutuksesta ja laulajien muuttuessa kuoron vaikutuksesta. Isomman viitekehyksen muutosprosessille tarjoaa kuorotraditio ja sen tuoma paradoksi historian ja nykyajan välille. Laulajien muutos näkyy myös monella tasolla, koska he oppivat kuoron kautta sekä musiikillisia että sosiaalisia taitoja. Vanhemmat kokivat merkitykselliseksi juuri sosiaalisten taitojen kehittymisen sekä kuoron arvomaailman, jossa jokainen poika on yhtä tärkeä. Erilaisten persoonien kanssa toimiminen, muiden huomioonottaminen ja kuunteleminen olivat taidoista arvokkaimpia. Näiden lisäksi vanhemmat kokivat kuoroharrastuksen kehittävän pojissaan rohkeutta esiintymiseen ja ilmaisemiseen. Kuorolaisten mielestä kuorossa laulaminen opettaa myös itsenäistä toimintaa, vastuullisuutta sekä pitkäjänteisyyttä. 61 Nämä vanhempien ja poikien kuvailemat asiat vastaavat hyvin Saarikallion esittelemää Arnettin mallia, jonka mukaan musiikki tukee nuorten sosialisaatiokehitystä viidellä osa-alueilla: viihdykkeenä, voimakkaiden kokemusten tarjoajana, selviytymiskäyttäytymisessä, identiteetin muodostamisessa ja nuorisokulttuuriin identifioitumisessa. (Saarikallio 2009, 222-227). Cantores Minoreksessa laulamisen voidaan ajatella olevan pojille ensisijaisesti viihdykettä ja ikimuistoisia kokemuksia tarjoava harrastus mutta myös yhteisö, jonka kulttuuriin he voivat sulautua. Tämän lisäksi he kehittävät kuoron kautta omaa identiteettiään laulajina, muusikkoina ja persoonina, ja oppivat musiikin kautta säätelemään omaa toimintaansa ja toimimaan monipuolisesti erilaisissa haastavissakin tilanteissa. Kuoro toimii poikien kehityksen tukena myös vaikeiden kausien läpi. Tästä merkittävin esimerkki on aineistossani korostunut äänenmurroksen kohtaaminen. Etenkin vanhemmat sekä kuoronjohtaja pitivät eri ikäisten laulajien yhdessä toimimista kehityksen kannalta merkittävänä, koska pojat näkevät vanhemmissa laulajissa esimerkin kehityksen kaaresta. Äänenmurros on kuorossa arkea, koska jokainen laulaja kohtaa sen vuorollaan. Kuoro tarjoaa pojille mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan sekä saada vertaistukea prosessin aikana. Yhdeksi Cantores Minores -ekosysteemin keskeisimmistä asioista nousi muusikkous, joka välittyi erityisesti kuorolaisten vastauksissa. Muusikkous korostui kuorolaisten puhuessa kuoron opettamista taidoista, joihin heidän mielestään kuuluivat kuunteleminen, nuottien lukeminen sekä musiikin ilmaiseminen. Pojat kertoivat myös kuuntelevansa monipuolisesti erilaisia musiikkityylejä ja heillä vaikutti olevan paljon tietoutta tyylien eroista. Kaikkien haastateltavien vastaukset kuvailivat musiikillisten taitojen kehittyvän korkealle tasolle juuri yhdessä laulamisen kautta. Heidän mielestään kuorolaulussa yhdistyy monta vaativaa tehtävää musiikin moniäänisyyden, yhteisen soinnin kuuntelemisen ja oman äänen hallinnan kautta. Tuloksista kävi ilmi myös, että kuoron arvoihin liittyy pitkäjänteinen työ. Sekä kuorolaiset että kuoronjohtaja mainitsivat, että lopputuloksen takana on aina monia harjoitustunteja ja pyritään tekemään ’hyvää jälkeä’. Tulosten perusteella on selvää, että pojat saavat kuorossa ikimuistoisia kokemuksia laulamisesta ja että sekä laulaminen että ryhmään kuuluminen merkitsevät heille paljon. Kuorolaisten innostuksen herättäjä on oivallus hienoon kokonaissointiin kuulumisesta, kuoro on enemmän kuin jokaisen laulajan ääni yksinään – se on ainutlaatuisten osastensa summa. Soinnin mahtipontisuus korostuu erityisesti isoissa kirkkomusiikkiteoksissa, 62 jossa laulajat pääsevät tekemisiin ammattiorkestereiden ja solistien kanssa. Tällaiset isot esiintymistilaisuudet olivat kuorolaisten mielestä ’laulamista parhaimmillaan’. Isossa joukossa laulaminen siis innostaa soinnillaan, mutta myös haastaa kehittämään omaa ääntään. Toisaalta pojat mainitsivat, että yhdessä laulaminen on rennompaa kuin yksinlaulu, koska koko ajan ei tarvitse pystyä parhaimpaansa vaan voi olla osa ryhmää. Kaikki haastattelemani kuorolaiset olivat tietoisia äänistään ja taidoistaan laulamisessa. Laulajaidentiteetin positiivisuus oli tutkimukseni kolmen kuorolaisen perusteella selkeästi yhteydessä äänenmurrokseen. Aapo ja Timo, jotka olivat päässeet jo äänenmurroksen ohi, olivat innostuneita kehittämään ääniään ja heidän vastauksistaan kuului varmuus omista taidoista. Eero, joka oli haastatteluiden aikaan keskellä pitkittynyttä äänenmurrosta, oli selkeästi tyytymätön vaillinaiseen ääneensä. Hän koki turhautumista, koska ei pystynyt tämän hetkisellä instrumentillaan samoihin suorituksiin kuin oli ennen pystynyt. Hänelle paineita aiheutti myös äänen vertaileminen stemma- ja koulutovereihin. Tässä asiassa tutkimukseni tulokset vastasivat hyvin teoriaosassa esiin tulleita Elorriagan (2011) ja Monksin (2003) esittämiä ajatuksia ääni-identiteetin ja itsetunnon yhteydestä. Laulamiseen liittyvät sukupuolikysymykset ja -jaottelut esiintyivät tutkimukseni tuloksissa vain Eeron puhuessa miehekkäämmän matalan äänen saavuttamisesta. Muuten poikien vastauksista välittyi neutraali ja järkevä suhtautuminen laulamiseen harjoiteltavana taitona. Heidän mielestään laulamisessa voi kehittyä, kun harjoittelee ja uskaltaa epäonnistua. Kuorolaisten havainnot laulamisesta koulussa sekaryhmissä liittyivät enimmäkseen tyttöjen lauluäänen soinnin erilaisuuteen. Luokan aktiivisen laulamisen takana vaikutti olevan ryhmän sisäinen hyvä ilmapiiri sekä opettajan aktiivinen ote tuntien ohjaamisessa. Epävarmuus sekä musiikintuntien passiivinen ilmapiiri taas aiheutti heidän mielestään vähäistä osallistumista. Tämän tutkimusten tulosten perusteella ei voida siis sanoa, että tyttöjen läsnäolo vaikuttaisi poikien rohkeuteen laulaa tai että pojat kokevat laulamisen kokeminen feminiinisenä. Tähän ovat viitanneet monet teoriaosassa esittelemäni tutkijat kuten Koza (2004, 219), Leppänen (2010, 93) ja Elorriaga (2011, 318-332). Tämä johtuu varmasti siitä, että Cantores Minoreksessa laulamisesta on muodostunut pojille ylpeydenaihe ja instrumentti, jolla he ilmaisevat itseään itsevarmasti tilanteessa kuin tilanteessa. Lauluääni on heille työväline, joka vahvistaa heidän identiteettejään muusikkoina. 63 Kuoropojat vaikuttivat olevan kouluympäristössä laulamisen asiantuntijoita, minkä vuoksi he saivat tovereiltaan vähäistä ja enimmäkseen positiivista palautetta. Mielenkiintoista olisi tietää, kokevatko kuoropojat kuuluvansa koulumaailmassa sosiaalisen identiteetin teorian mukaiseen sisäryhmään vai ulkoryhmään. Yksi vaikuttava tekijä tähän on varmasti koulun musiikkikulttuuri sekä laulavien poikien määrä ympäristössä: koulun ainoa kuoropoika voi kokea kuorolaulun eristävänä tekijänä, kun taas joukko laulajia voidaan kokea sosiaaliselta statukseltaan korkeampana. Tutkimukseni tulosten pohjalta voidaan sanoa, että Cantores Minoreksen merkitys musiikillisena ja kasvatuksellisena organisaationa on suuri. Kuoro ei ole vain poikien harrastus vaan se on merkittävä kasvamisen paikka, joka vaikuttaa perheisiin asti. Kuorossa tapahtuvat oppimisen prosessit eivät rajoitu vain musiikkiin, vaikka kuoro valmentaakin laulajiaan monipuoliseen muusikkouteen, vaan pojat oppivat kuorokulttuurin kautta tärkeitä taitoja elämää varten. 6.2 Luotettavuuden tarkastelua Tutkimuksen luotettavuutta arvioidaan validiteetin ja reliabiliteetin käsitteiden kautta, joiden avulla pyritään arvioimaan valittujen tutkimusmetodien sopivuutta ja johtopäätösten syntymisen loogisuutta ja tulosten pätevyyttä. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Koska kvalitatiivisessa tutkimuksessa ei pyritä yleistyksiin vaan kattavaan kuvaukseen kyseessä olevasta ilmiöstä, syntyy reliabiliteetin ja validiteetin käsitteille erilaisia merkityksiä kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa. Validiteetin käsitteellä tarkoitetaan perinteisesti tutkimuksen menetelmien kykyä mitata valittuja asioita (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 226). Laadullisessa tutkimuksessa validiteetti käsitetään kuitenkin tutkimuksen pätevyytenä ja sen kautta arvioidaan tutkimuksen uskottavuutta ja vakuuttavuutta. Tärkeää on, että tutkijan tekemät päätelmät vastaavat aineistoa ja ne on tehty selväksi lukijalle. (Saaranen-Kauppi & Puusniekka 2009, 25). Reliabiliteetti tarkoittaa kvantitatiivisen tutkimuksen perinteen mukaan tulosten toistettavuutta, mikä on kuitenkin ristiriidassa esimerkiksi tapaustutkimuksen ajatuksen kanssa, jonka mukaan kaikki ihmistä ja kulttuuria koskevat kuvaukset ovat ainutlaatuisia (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 227). Laadullisessa tutkimuksessa ollaan tekemisissä 64 muuttuvien objektien kanssa, minkä vuoksi pyritäänkin arvioimaan metodien luotettavuutta suhteessa tutkimuksen olosuhteisiin. (Saaranen-Kauppi & Puusniekka 2009, 26). Laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arvioinnissa oikeiden loppupäätelmien rinnalla yhtä tärkeää on, että tutkimus on perusteellisesti ja johdonmukaisesti toteutettu (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006). Voidaankin ajatella että tarkastelun kohteena on tutkimuksen toteuttanut tutkija (Eskola & Suoranta 1998, 210). Tutkimuksen suorittamisen tapa ei myöskään ole objektiivinen, koska tutkijan omat näkemykset ja arvot vaikuttavat tutkimuksessa. Tämä on myös oman tutkimukseni kannalta merkittävää, koska minulla oli entuudestaan suhde haastateltaviini opettajan roolini kautta. Vaikka pyrin korostamaan tutkittavilleni, että tutkimukseni ei muuten liity Cantores Minores organisaatioon, on mahdollista että tutkittavat ovat pyrkineet vastaamaan kysymyksiin konflikteja välttelevästi. Toisaalta mahdollista on myös, että opettajuudestani oli haastattelutilanteissa hyötyä, jos kuorolaiset kokivat voivansa puhua avoimemmin tutulle henkilölle. Tutkimusprosessissa pyrin noudattamaan systemaattisuutta, jonka katsotaan myös parantavan tutkimuksen validiteettia. Pyrin litteroimaan aineistoni sanatarkasti jättäen pois vain muutamia tutkimukseni kannalta epäolennaisia kohtia. Litteroinnin jälkeen käytin analyysissani apuna erilaisia koodaustapoja sekä teemoittelua, jotka mahdollistivat aineiston käsittelyn moniulotteisesti. Näitä analyysin tapoja olen kuvannut tarkemmin luvussa 4.4. Läheinen kontaktini tutkimusaiheeseen on läsnä koko tutkimuksessani. Luotettavuuden kannalta mielenkiintoista on, miten se on vaikuttanut tutkimustulosteni käsittelyyn ja syntyneisiin päätelmiin. Olen pyrkinyt suhtautumaan aineistooni objektiivisesti ja tutkimaan sitä monista eri näkökulmista välttääkseni virheellisten päätelmien syntymistä ja omien kokemusteni liiallista vaikutusta tutkimukseen. Tutkimukseni luotettavuutta olisi voinut parantaa pilottihaastatteluiden tekeminen sekä jonkin muun metodin kuten observoinnin yhdistäminen haastatteluihin. Mielenkiintoista olisi myös ollut saada tutkimukseen laajempi tutkittavien kuorolaisten joukko ja saada heidän näkemyksensä kirjallisesti. 65 6.3 Jatkotutkimusaiheita Tutkimusaiheeni tarjoaa kytköksen moneen mielenkiintoiseen aiheeseen kuten laulajaidentiteettiin ja laulamiseen sekä poikapedagogiikkaan ja poikakuoromaailmaan. Näihin aiheisiin paneutuminen syvemmällä tasolla voisi tuottaa tärkeää tietoa musiikkikulttuuristamme ja ideoita uusien pedagogisten ratkaisujen kehittämiseksi. Taiteiden rooli koulujen opetuksessa kyseenalaistetaan jatkuvasti ja keskustelua on käyty myös esimerkiksi musiikkiluokkatoiminnan jatkuvuudesta. Tutkimuksella laulamisen merkityksestä kasvavien nuorten itsetuntoon voitaisiin saada tärkeää tietoa musiikinopetuksen kehittämiseksi ja laulamisen vakiinnuttamiseksi koulun musiikkikulttuurissa. Olisi mielenkiintoista selvittää kehittääkö poikakuoro laulajiensa itsetuntoa paremmin suhteessa ikätovereihin, jotka eivät toimi musiikin parissa. Erityisesti Australiassa ja Isossa-Britanniassa on tehty laajasti tutkimusta poikien laulamisesta. Laulamista koskevat ajatukset ovat kuitenkin kulttuurisidonnaisia ja siksi vastaavan tutkimuskentän syntyminen Suomeen voisi hyödyttää laulamisen parissa työskenteleviä henkilöitä kuten kuoronjohtajia ja laulupedagogeja. Meillä on laaja kuorokulttuuri ja huomattavan paljon mieskuoroja, jotka tarjoavat herkullisia mahdollisuuksia suomalaisten miesten laulukulttuurin tutkimiseen. Yhtälailla tutkimuksen kohteena voisivat olla naiskuorot ja kysymys siitä, mikä on erityistä saman sukupuolen kesken laulamisessa. Poikien harrastuksena Cantores Minores tarjoaisi myös mahdollisuuden poikakoodiin syventymiseen. Tällaisen tutkimuksen avulla voitaisiin selvittää, miten pojat ilmentävät ’poikuuttaan’ kuorossa. Toinen kiinnostava lähestymiskulma olisi tutkia poikien ajatuksia äänestä tai kuorokulttuurista. Esiintyvässä Cantores Minores poikakuorossa laulaa noin 120 poikaa, mikä mahdollistaisi laajan kattauksen aiheeseen esimerkiksi kyselytutkimuksen kautta. 66 6.4 Loppusanat Sitä voi joskus ajatella että on vain pieni ääni monien joukossa ellei puhuta äänekkäistä tenoreista. Kunkin on silti hyvä muistaa myös olevansa tärkeä ääni. Kuorolainen on kuin pala palapeliä, joka ei vielä yksin muodosta niin suurta kuvaa saatikka mitään kokonaista mutta jos meitä on monta ja jokainen on pala suurta kokonaisuutta on kuoro vähintäänkin parhaimmillaan. Kuoro luo hienon yhteisen äänen, jota ei muuten kuule kuin vain monen pojan ja miehen yhdessä laulaessa. Kenenkään muun ei ole mahdollista synnyttää sitä hienoutta, joka tehdään yhdessä. (Timo) 67 Lähteet Aaltonen, A. 2004. Tapiolan kuoron pedagoginen merkitys vuosina 1963–2003. Helsinki: Helsingin yliopisto. Soveltavan kasvatustieteen laitos. Pro gradu tutkielma. Abrahams, F. 2012. Changing voices – voices of change. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 7994. Adler, A. 2000. Male gender issues in music education: A three dimensional perspective. Canadian Journal of research in Music Education, 40:4. Aho, K. 1997. Luova musisointi ja persoonallisuuden kehitys. Musiikkikasvatus 1: 2, 42- 45. Ahonen, H. 1993. Musiikki, sanaton kieli: Musiikkiterapian perusteet. Helsinki: Finn Lectura. Ashley, M. 2009. How high should boys sing? : Gender Authenticity and Credibility in the Young Male Voice. Surrey: Ashgate Publishing Group. Bayliss, C., Lierse, A. ja Ludowyke, J. 2009. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 135-155. Butler, J. 2006. Hankala sukupuoli. Helsinki. Gaudeamus. Cantores Minores Visio 2022. 2011. Strategiaryhmän muistio. Helsinki: Cantores Minores. Cantores Minores. 2011. Kannatusyhdistys Ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012. Helsinki: Cantores Minores. Collins, A. 2004. Boys and Music: What encourages boys to remain involved and motivated in Music Education in their secondary school years? Deakin University: Faculty of Education. 68 Collins, A. 2009. A boy’s music ecosystem. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 33-47. Collins, A. 2012. Creating teenagers a culture to sing at school. Teoksessa S. Harrison (toim.): Perspectices on Males and Singing. New York: Springer Science + Business Media, 95-108. Cooksey, J. 2002. Male adolescents’ transforming voices: voice classification, voice skill development and music litterature selection. Teoksessa L. Thurman & G. Welch (toim,), Bodymind and Voice: Foundations of Voice Education. Collegeville, MN: The VoiceCare Network & the National Center for Voice and Speech, 821-841. Saatavilla: http://www.li.suu.edu/library/circulation/Modesitt/musc4610cmAS11VoiceTransMaleA doleSp12.pdf, luettu 28.11.14 Cooksey J. 2000. Voice transformation in male adolescents. Teoksessa L. Thurman & G. Welch (toim.): Bodymind and Voice: Foundations of Voice Education. Collegeville, MN: The VoiceCare Network & the National Center for Voice and Speech, 718-744. Saatavilla: http://cmed.faculty.ku.edu/450/CookseyMaleVoiceTransformation.pdf, luettu: 28.11.2014 Cooksey, j. & Welch, G. (1998). Adolescence, Singing Development and National Curricula Design. British Journal of Music Education, 15: 99-119. Demorest, S. 2000. Encouraging Male Participation in Chorus. Music Educator’s Journal, 86:4, 38-41. Elorriaga, A. 2011. The construction of male gender identity through choir singing at a Spanish secondary school. International Journal of Music Education 29(4) 318-332. Frosh, S, Phoenix, A & Pattman, R. 2002. Young Masculinities: Understanding Boys in Contemporary Society. Gordonsville: Palgrave Macmillan. 69 Freer, P. 2007. Between Research and practice: How Choral Music Loses Boys in the “Middle”. Music Educator’s Journal Vol.93 No.2, 28-34. Freer, P. 2012. Men, Boys and Singing. Teoksessa S. Harrison et al.(toim.): Perspectives on Males and Singing. New York: Springer Science + Business Media, 13-25. Green, L. 1997. Music, Gender, Education. Cambridge: Cambridge University Press. Hall, C. 2009. ‘Without music I’d be just another kid’: Boys and the choral experience. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 16-32. Harrison, S., Welch, G. ja Adler, A. 2012. Men, Boys and Singing. Teoksessa S. Harrison et al.(toim.): Perspectives on Males and Singing. New York: Springer Science + Business Media, 3-12. Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2007. Tutki ja kirjoita. 13. painos. Helsinki: Tammi. Hofmann, H. (1983). Äänen mutaatio: Äänen mutaatio poikakuoron ongelmana. Teoksessa H. Hoffman, S. Kääriä, O. Lindblad, A. Mäki-Luopa, V. Naukkarinen, P-L. Otonkoski ja U. Tolonen (toim.): Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores minores 1953–1983. Helsinki: Cantoren minores -poikakuoron kannatusyhdistys, 19–20. Karila, K. ja Nummenmaa, A. 2006. Teoksessa M.Alasuutari, M.Hännikäinen, A.Nummenmaa ja H.Rasku-Puttonen (toim.)Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino. Koza, J-E. 1993. The “missing males” and other gender issues in music education: Evidence from the "Music Supervisors' Journal," 1914-1924 . Journal of Research in Music Education 41(3), 212-232. Kurkela, K. 1994. Mielen maisemat ja musiikki: musiikin esittämisen ja luovan asenteen psykodynamiikka. Helsinki. Sibelius-Akatemia: Musiikin tutkimuksen laitos. 70 Kuoppamäki, A. 2010. Music Education in the Spaces of Gender. Teoksessa I. Rikandi (toim.) Mapping the Common Ground – Philosophical Perspectives on Finnish Music Education. Helsinki: BTJ Finlando Oy, 178-192. Laine, M., Bamberg, J. & Jokinen, P. 2007. Tapaustutkimuksen taito. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. Lampela, T. 1994. Poikakuoro instrumenttina. Helsinki: Sibelius-Akatemia, Solistinen osasto. Tutkielma. Laurence, F. 2002. Children ́s singing. Singing. Teoksessa J. Potter (toim.): The Cambridge Companion to Singing. Cambridge: Cambridge University Press, 221–230. Lindeberg, A-M. 2009. Opiskelijan vokaalinen minäkuva. Teoksessa J. Louhivuori, P. Paananen & L. Väkevä (toim.). Musiikkikasvatus: näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Suomen musiikkikasvatusseura. Vaasa: Ykkös-Offset Oy. Manninen, S. 2010. “Iso, vahva, rohkee – kaikenlaista.” Maskuliinisuudet, poikien valtahierarkiat ja väkivalta koulussa. Oulu: Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Mason, S. 2009. Talking technology: Boys engaging in music in single-sex and coeducational environments. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 107-123. McGregor , G. & Mills, M. (2006) Boys and music education: RMXing the curriculum, Pedagogy, Culture & Society, 14:2, 221-233. Meriläinen, T. 1994. Suomalaisten poikakuorojen toimintojen ja äänenmuodostuksen tarkastelua 1990-luvulla. Helsinki: Sibelius-Akatemia, Kirkkomusiikin osasto. Tutkielma. Monks, S. 2003. Adolescent singers and perceptions of vocal identity. British Journal of Music Education, 20:3, 243-256. 71 Morrison, S. 2001. The School Ensemble – A Culture of Our Own. Music Educator’s Journal, 88:2, 24-28. Nummenmaa, A. 2006. Teoksessa M.Alasuutari, M.Hännikäinen, A.Nummenmaa ja H.Rasku-Puttonen (toim.) Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino. Opetussuunnitelma-luonnos. 2012. Cantores Minores. Otonkoski, P-L. 2003. Cantores Minores, Helsingin Tuomiokirkon poikakuoron viisi vuosikymmentä. Vantaa. Mestarioffset Oy. Otonkoski, P-L. 2014. Pieniä kanttoreita, suurta musiikkia. Cantores Minores – kuuden vuosikymmen 2003-2012. Saarijärvi: Offset Oy. Pihkanen, T. 2011. Lapset laulavat –Tutkimus tavoitteellisesta lasten laulunopetuksesta ja opas opetuksen tueksi. Helsinki: Sibelius-Akatemia. Musiikkikasvatuksen osasto. Lisensiaattityö. Ruusuvuori, J., Nikander, P. & Hyvärinen, M. 2010. Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino. Saaranen-Kauppinen, A. & Puusniekka, A. 2006. KvaliMOTV. Menetelmäopetuksen tietovaranto. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Saatavilla: http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/kvali/, luettu 9.1.2014 Saarikallio, S. 2009. Musiikki ja nuoren psykososiaalinen kehitys. Teoksessa J. Louhivuori, P. Paananen & L. Väkevä (toim.). Musiikkikasvatus: näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Suomen musiikkikasvatusseura. Vaasa: Ykkös-Offset Oy. Sinkkonen, J. 2010. Elämäni poikana. Helsinki. WSOY. Suomen Mieskuoroliitto. Sulasol. Saatavilla: http://smkl.sulasol.fi/mieskuorotietoa/mika-mieskuoro/, luettu 1.2.2014 72 Syrjälä, J., Ahonen, S. & Syrjäläinen, E. 1995. Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Rauma: Kirjayhtymä Oy. Syrjäläinen, E & Kujala, T. 2010. Sukupuolitietoinen tasa-arvokasvatus – vaiettu aihe opettajankoulutuksessa ja koulun arjessa. Teoksessa Suortamo et al. (toim.): Sukupuoli ja tasa-arvo koulussa, Jyväskylä: PS-kustannus, 25-40. Titze, I. 2000. Principles of voice production. Iowa City, USA. National Center of Voice and Speech. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Welch, G., Saunders, J., Papageorgi, J. ja Himonides, E. 2012. Sex, Gender and Singin Development: Making a Positive Difference to Boys’ Singing Through a National Programme in England. Teoksessa S. Harrison et al.(toim.): Perspectives on Males and Singing. New York: Springer Science + Business Media, 27-43. Young, A. 2009. The singing in classroom: Singing in classroom music and its potential to transform school culture. Teoksessa S. Harrison (toim.): Male Voices – Stories of boys learning through making music. Victoria: Acer Press, 62-78. 73 Liitteet Liite 1 Kuoronjohtajan haastattelukysymykset 1. Tausta, työhistoria, päätyminen kuoronjohtajaksi? 2. Millainen instrumentti poikakuoro on? 3. Millaista oppimista poikakuorossa tapahtuu? 4. Millaisia arvoja pojat oppivat siellä? 5. Mikä saa pojat sitoutumaan kuoroon? 6. Mitä erityistä on poikajoukon ohjaamisessa/ poikajoukossa laulamisessa? 7. Miten äänenmurros näkyy Cantiksessa ja miten siihen suhtaudutaan? 8. Miten kuorossa laulaminen vaikuttaa poikien kehitykseen ja identiteettiin? (sosiaalinen identiteetti, sukupuoli-identiteetti, musiikillinen identiteetti) 9. Kuvaile poikien kehittymistä laulajana – miten laulajaidentiteetti kehittyy Cantiksessa, mitkä tekijät siihen vaikuttavat? 10. Millaisia roolimalleja Cantiksessa on? Millainen roolimalli haluat olla pojille? 11. Mitä ajattelet tämän hetken musiikkikasvatuksesta/ poikien musiikkikasvatuksesta? 12. Vapaa sana 74 Liite 2 Kuorolaisten haastattelurunko Taustatiedot: -‐ -‐ -‐ -‐ -‐ Nimi ja ikä Kauanko olet laulanut kuorossa, miten päädyit kuoroon? Missä koulussa olet? Millaisia harrastuksia sinulla on? Millaista musiikkia kuuntelet? Kuoro: -‐ Mikä on parasta Cantiksessa laulamisessa? Mistä pidät vähiten? -‐ Miksi haluat laulaa Cantiksessa? -‐ Laulatko koulussakin? Kerro vähän siitä. -‐ Miten Cantiksessa laulaminen eroaa koulussa laulamisesta? Miten pojat laulavat koulussa? Onko erilaista laulaa tyttöjen läsnä ollessa? -‐ Millaisia taitoja Cantiksessa oppii? -‐ Kuvaile cantiskulttuuria; miten kuorossa toimitaan? Millaisia tapoja siellä on, millainen ilmapiiri? -‐ Millainen kuorolainen olet? Laulaminen: -‐ -‐ -‐ -‐ -‐ -‐ -‐ -‐ Mitä Cantiksessa laulaminen vaatii? Mitä laulaminen merkitsee sinulle, miksi laulat? Esimerkkejä? Koetko olevasi laulaja? Millainen laulaja olet, mikä on helppoa/vaikeaa? Millainen ääni sinulla on? Lauletaanko teillä kotona? Laulavatko kaverisi? Saatko kommentteja laulamisesta kavereilta/vanhemmilta/kuoronjohtajalta? Mitä tiedät äänenmurroksesta? -‐ Jos olisit musiikinopettaja niin miten parantaisit poikien opetusta musiikin tunneilla? Aiotko jatkaa laulamista tulevaisuudessa? -‐ 75 Liite 3 Vanhempien ryhmähaastattelun teemat ja kysymykset 1. Taustatiedot: nimi, suhde kuoroon, oma laulu-/musiikkitausta 2. Miten poikanne päätyi kuoroon? 3. Mitä ajattelette poikanne kuoroharrastuksesta? 4. Mikä on erityistä poikajoukossa laulamisessa/harrastamisessa? 5. Onko poikanne meinannut lopettaa kuorossa jossain vaiheessa? Miksi? 6. Miten poikanne on kehittynyt kuoroharrastuksen aikana? 7. Miten laulaminen on vaikuttanut poikaanne? Mikä on sen merkitys hänelle? 8. Miten kuoroharrastus vaikuttaa murrosikäisen elämään? 9. Miten poikien oppimista ja musiikkikasvatusta voitaisiin mielestänne kehittää? 10. Vapaa sana 76
