Harei-Jehuda 1 / 2013
Transcription
Harei-Jehuda 1 / 2013
Netanel ja Mor Bar David lapsineen (poika Itamar ja tyttö Ahinoam) Jordanin alkulähteillä? H A R E I - J E H U DA Jad - Hashmona 1/2013 Puheenjohtajan palsta maaliskuu 2013 Lämpimät terveiseni Israelista, Jad Hashmonasta! On ollut tosi ihanaa olla täällä kauniiseen kevätaikaan. Kaikkialla on vihreää ja runsaasti kukkia. Erityisesti täällä Juudean vuorilla on nyt runsaasti villiä punaisia tulppaaaneja. Muutama päivä sitten vierailin turistiryhmäni kanssa Israelin eteläisessä osassa, Negevin autiomaassa. On mahtavaa nähdä kuinka tuo alue on muuttumassa suuressa määrin maanviljelyalueeksi. Siellä on paljon kasvihuoneita. Suurin osa Israelin vihanneksista kasvaa sillä alueella. On totta mitä profeetta Jesaja ennustaa: ” Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan. Kuin lilja kukkikoon maa. .... Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi..” Jes. 35: 1 ja 7 Kaikki tuo on toteutunut. Rukoillaan, että Jumala voisi tehdä jotain samaa meidän elämässämme. Hän voi antaa elävää vettä, jotta voisimme kokea hengellisen kevään. Few days ago I visited with my touristgroup southern part of Israel, Negev. It is great to see how it is coming more and more place of agriculture. There are lot of greenhouses and most of vegetables here in Israel are growing there. It is so true what Isaiah is saying: ”The wilderness and wasteland shall be glad foe them and desert shall rejoice and blossom as the rose... the parched ground shall become a pool, and the thirsty land springs of water”, Isaiah 5 : 1 and 7. This is really true today. May the blessings of our Lord make the same also in our life. He can give living water and give new spiritual spring. ja Ajalan syntymän johdosta. Tytöt syntyivät aivan viime vuoden lopussa, synnytys sujui normaalisti, ja Anne ja tytöt ovat kotona ja terveitä. Tsurielin ja Annen perheessä on nyt yksi poika ja viisi tytärtä. Haluamme myös toivottaa Tsurielille siunausta uuteen ja vaikeaan, monin tavoin haastavaan tehtävään Jad Hashmonan turismin johtajana. Etsimme ja rukoilimme pitkään turismin johtoon uskovaa henkilöä, sillä Itain jälkeen Onnittelumme Maajan Bronshteinille, virkaa ehti hoitaa useampikin henkijoka astui Israelin puolustusvoimiin lö. Ei ollut helppoa löytää ketään, joka (IDF) 17.12.2012. Maajan on jo päät- ymmärtää paikan näyn ja pystyy seltänyt peruskoulutuksen ja käy par- viytymään niistä monista vaikeuksista, haillaan mielenkiintoista ja haastavaa joita paikan ainutlaatuinen identiteetti ensihoitajakurssia. Toivotamme hänelle aiheuttaa. Rukouksen ja miettimisen jälkeen Tsuriel suostui ottamaan johmiellyttävää ja siunattua palveluaikaa. Onnea ja siunausta Tsuriel ja Anne totehtävät vastaan, ja me toivomme Bar Davidille kaksoistyttöjen Naomin että päättäessämme luopua kashrutis- Sihteerin pöydältä maaliskuu 2013 Tsurielin ja Annen lapset:Vas. Ruut, Liel ja tumma Naomi-vauva, Gidon ja vaalea Ajala-vauva ja Meital. Onnea ja siunausta kasvavalle perheelle! Tervehtien Ariela Kirsikkatomaatteja Warm regards from Israel, from Jad Hashmona! It has been so good to be here in beautifull springtime. Everything is green with many flowers, specially here on the montains of Judea are lot of wild tulips. Naapurukset armeijassa: Maajan Bronshtein ja Roi Bar David (Elin ja Siljan nuorin poika). Siunausta ja varjelusta moshavin nuorille sotilaille! Israelin armeijan sotilas Maajan Bronshtein (Benin ja Mervin kuopus). ta (juutalaiset ruokasäännöt) ja häiden järjestämisestä, pystymme vakiinnuttamaan lomakylän messiaaniseksi ja hengelliseksi keskukseksi. Maaliskuun lopusta lähtien Jad Hashmonan lomakylän seinällä ei siis enää ole rabbin myöntämää kashrut-todistusta. Lopettamispäätös oli vaikea, sillä se vaikuttaa moneen asiaan. Todistus mahdollisti sen, että israelilaiset saattoivat tulla ravintolaan syömään tai lomakylään yöpymään, osallistumaan konferenssiin tai seminaariin. Toisaalta se pakotti meidät noudattamaan rabbien ja kashrutin valvojien määräyksiä. Vaikka tilanne muuttuu, me toivomme silti että monet israelilaiset käyttävät edelleenkin palvelujamme, ja että Jumala avaa turismin suuntaan uusia ovia, joista varsinkin eri puolilta maailmaa saapuvat uskovat matkailijat voivat käydä sisälle. Tammikuun alussa koko maassa saatiin runsaasti sadetta, mikä puolestaan Ahinoam ja Eden järjestivät lapsille luontoaiheisen nukketeatteriesityksen. Jad Hashmonan lapsia ja nuoria leikkipuistossa viettämässä tubisvat-juhlaa aiheutti pahoja tulvia eri puolilla.Tasangoilla ja laaksoissa sijaitsevat kaupungit ja kylät raportoivat koteja, ajoneuvoja, varastoja, viljelyksiä ym. kohdanneista omaisuusvahingoista. Pääteiden liikenne oli tukossa, mutta Kinneretin pinta nousi lähes pari metriä – eniten kahteenkymmeneen vuoteen - runsaiden sateiden ja Golanin ja Hermonin lumien sulamisen ansiosta. Se ei kuitenkaan estä vesihallintoa nostamasta veden hintaa huomattavasti, joten helmikuusta lähtien maksamme vedestä 5% enemmän kuin ennen. Kiitos Jumalalle, että meidän vuorellamme ei koitunut suurempia vahinkoja, ainoastaan jotkut katot alkoivat vähän vuotaa. Lapset nauttivat tänäkin vuonna sataneesta, suhteellisen runsaasta lumesta, joka kesti muutaman päivän. Israelilaisen perinteen mukaan koulut olivat kiinni lumipäivänä, joten lapset saivat nauttia lumisesta kukkulastamme. Tammikuun 27.pnä vietimme leikkipuistossa lasten ja vanhempien ’tubishvat’-juhlaa eli puitten uutta vuotta. Juhla juontaa juutalaisesta perinteestä ja ilmaisee kiitollisuutta Jumalalle puista. Monet puita koskevat käskyt liittyvät juuri tähän päivään. Kouluissa ja lastentarhoissa on ollut tapana viettää tätä päivää istuttamalla puita, koska itsenäisyyden alkuvuosien tavoite oli saada erämaa kukoistamaan istuttamalla mäntyjä ja sypressejä eri puolille maata. Myös Jad Hashmonassa kiitettiin Jumalaa puista ja siitä kauniista luonnosta, jonka hän on antanut ympärillemme. Lisäksi Ahinoam ja Eden Ronen suunnittelivat luontoaiheisen nukketeatterin, jonka he esittivät lapsille. Ajelet Ronen Pehtoorin palsta maaliskuu 2013 Olemme kirjoittaneet teille jo monesti ortodoksinaapurimme Kirjat Jearimin (Telshe Stone) laajentumispyrkimyksistä. Toivoimme että lähiasutusten korkeimpaan oikeuteen lähettämä vetoomus olisi pysäyttänyt jatkuvat suunnitelmat, mutta korkein oikeus päätti olla antamatta kieltävää päätöstä ja jäi odottamaan sisäministeriön ratkaisua. Se tarkoittaa, että Kirjat Jearimin valtava laajentumissuunnitelma on edelleen vahvasti esillä! Olen tietoinen siitä, että Jad Hashmona näyttelee tässä tarinassa hyvin pientä ja vaatimatonta osaa, joten olen keskittynyt painostamaan lähialueiden kibbutseja ja organisaatioita, jotka ovatkin päättäväisesti vastustaneet Kirjat Jearimin rakennussuunnitelmaa. Jopa Har Adar, Kirjat Anavim ja muut kauempana sijaitsevat asutukset suostuivat esittämään virallisen vastalauseensa. Lähinaapurit ovat tietenkin Mukava ja turvallinen jalkakäytävä johtaa Jad Hashmonan risteyksestä Neve Ilaniin. Kelpaa nyt kansan lenkkeillä! Jalkakäytävä tekeillä Elvis - Neve Ilan -tien varteen. Kuva Jad Hashmonan tienhaarasta. painostaneet ankarasti, ja toivomme että heidän äänensä kuullaan. Jerusalem-Tel Aviv -valtatieltä Kirjat Jearimin ja Elviksen bensiiniaseman suuntaan on aloitettu massiivinen kehitystyö, joka tulee helpottamaan lähiseudun asutusten liikennettä. Isot traktorit raivaavat maastoa valtatien ja sivutien liittymää varten. Tämä liittymä lyhentää huomattavasti ajomatkaa Tel Avivin suunnasta lähiseudun asutuksiin – myös Jad Hashmonaan - ja helpottaa samalla Abu Gosh-Kirjat Anavim –liittymän tukkoisuutta varsinkin aamuisin ja illan suussa töiden päätyttyä. Uusi kortteli ja rauhoitettujen puiden siirtäminen: Luonnonsuojeluviranomaiset valvovat tiukasti, että tulevien rakennusten alle jääviä rauhoitettuja puita ei kaadeta vaan ne – varsinkin tammet - siirretään uuteen paikkaan. Luonnonsuojeluyhdistyksen valvoja kävi Jad Hashmonassa merkitsemässä ne puut, jotka pitää kaivaa juurineen maasta ja istuttaa uuteen paikkaan.Yritimme ehdottaa mallia, jonka mukaan me kaadamme rakentamista häiritsevät puut ja istutamme useampia niiden tilalle, mutta voimassa olevat pykälät eivät sitä salli. Vanhojen puiden siirtäminen on vaikea ja kallis prosessi, mutta toivomme selviävämme siitä ensi kuun aikana. Jad Hashmonassa on viime vuosina ilmennyt sähkönkulutusongelma. Asutusta perustettaessa jokaisen talouden käyttöön varattiin 25 amperia (tämä tiedoksi niille, jotka ymmärtävät asi Mutta mikäs kuhmuinen peltihökkeli siellä tienhaarassa töröttää? Ai niin, sehän Jad Hashmonan bussipysäkki, jota useimmiten vain vapaaehtoiset, opiskelijat ja vanhukset käyttävät!!! aa ja tiedän, että joukossanne on niitä jotka ymmärtävät). Nykyinen standardi on 3 x 40 amperia taloutta kohti. Nyt perheitä on enemmän, ilmastointi- ja sähkölämmityslaitteiden käyttö lisääntynyt, joten kuormitus on aivan liian suuri nykyiseen kapasiteettiin nähden. Tämä tarkoittaa, että meidän on pakko sijoittaa uuteen infrastruktuuriin, joka tulee maksamaan 200 000 Nis. Tosin tämä kertapanostus kattaa myös tulevan kulutuksen, mutta kuten muutkin tekemämme suuret hankinnat – vesiverkosto, palontorjunta, viemäriverkosto – jotka ratkaisevat myös tulevien sukupolvien ongelmat, raskaat investoinnit kaatuvat kerralla meidän niskaamme. Viime uutislehdessä kirjoitimme, että Israelin maahallinto ei anna rakennuslupia kibbutseille ja yhteismoshaveille, jotka haluavat vastaanottaa uusia jäseniä.Rukoilimme asian puolesta hartaasti, 10 sillä sekä moshavin väelle että tuleville jäsenille oli selvää, että ilman lupia uusi kortteli jää pelkäksi haaveeksi. Eräänä päivänä sain puhelun Liat Biviniltä, joka työskentelee lomakodin tilauspisteessä: ”Daniel, minusta näyttää siltä että Israelin maallinnon korkein johto pitää parhaillaan kokoustaan meillä!” ”Uskomatonta”, ajattelin itsekseni! ”Onko maahallinto tullut pitämään kokousta meille? Minun on pakko löytää sieltä joku, jonka kanssa voin puhua.” Ajoin nopeasti eläinklinikalta Jad Hashmonaan, ja juuri kun pysäytin moottoripyöräni kukkulalle, kuka seisoikaan hirsitalon edessä? Shula Ben Tsvi, Israelin maatalousalan puheenjohtaja, vahva ja vaikutusvaltainen nainen, joka vastustaa lupien antamista kibbutseille.Vaikka maahallinnon kokous oli suljettu, eikä minulla suinkaan ollut tarkoitus puhua siellä, menin kuitenkin hänen luokseen. Hän tunnisti minut heti ”siksi suoma- laiseksi Jad Hashmonasta”, kätteli ja sanoi, että Jad Hashmona on hyvin kaunis paikka. ”Onhan se kaunis, mutta vähän jumissa, kun te ette anna meille rakennuslupia”, sanoin. Hän etsi paperilapun, kirjoitti siihen sähköpostiosoitteensa, antoi sen minulle ja sanoi: ”Minä hoidan asian henkilökohtaisesti. Kirjoita minulle, selitä pyyntönne ja minä hoidan sen.” - Rakkaat ystävät, kolmen viikon puhelinsoittojen ja sähköpostien jälkeen rakennuslupa oli kädessämme! Se on Jumalan erikoinen ihme ja valtava rukousvastaus. Todellakin, meillä on nyt uusien talojen rakennuslupa ja perheiden rakennussuunnitelma etenee lupaavasti. Olemme jo useamman kerran kirjoittaneet, että Jad Hashmona ei omista maitaan vaan ne omistaa Israelin maahallinto (kansallinen virasto), joka vuokraa ne meille neljäksi vuodeksi kerrallaan. Se tarkoittaa että vuokrasopimus on uusittava joka neljäs vuosi. Silti hyötykäytössä oleva maa tarvitsee erilaisen sopimuksen, jossa vuokraaja maksaa kerralla maan arvon mukaan, mutta sopimus tehdään 49 vuodeksi. Maatalousasutuksilla on yleensä tällainen 49 vuoden sopimus, ja myös Jad Hashmona on jo ’hankkinut’ itselleen suurella rahalla muutamia moshaviin kuuluvia palstoja, kuten teollisuusalueen (entinen puusepänverstas ja nykyinen Revivei Israel) ja Raamatunkääntäjien kodin tontin. Osa turismin alueesta on myös hankittu, mutta osasta emme ole vielä maksaneet pitkäaikaisen sopimuksen hintaa. Tämän pitkäaikaisen vuokrasopimuksen tekeminen on mitä tärkein asia, sillä se vaikuttaa meidän asemaamme valtion suhteen. Siksi tarkoituksemme Huoltomiehet hommissa.Ylhäällä ’pehtoori’ (eläinlääkäri Daniel Ronen), alhaalla korjausmies (insinööri) Vladimir Julin. on vuosien mittaan hankkia itsellemme kaikki Jad Hashmonan rajojen sisäpuolelle kuuluvat maapalstat. Se maksaa paljon, mutta on ainut tapa varmistaa tuleville sukupolville, että meille annetut alueet säilyvät hallussamme eikä niitä oteta pois, vaan voimme edelleenkin rakentaa ja käyttää niitä tarpeittemme mukaan. Olen pyytänyt Israelin maahallintoa arvioimaan moshavin sisääntulossa (lähinnä Neve Ilaniin johtavaa 11 tietä) olevan teollisuusalueen ja lunastamattomien turismin palstojen hintaa. Siitä huolimatta, ettei meillä nyt ole varaa hankkia näitä maita, uskon että jos suunnittelemme viisaasti investointitarjouksen, voimme saada myös ulkomailla olevat messiaaniset kiinnostumaan sijoittamisesta Jad Hashmonaan, paikan rakentamisesta ja kehittämisestä. Näin pystymme tulevaisuudessakin säilyttämään maapalstat ja kehittämään liiketoimintaa. Naapurimme Kirjat Jearimin orto- doksiasutuksen laajentumispykityksen myötä korostuu se seikka, että valtion maa-alueet hupenevat. Rakennustonttien kysyntä voi johtaa siihen, että valtio haluaa ottaa Jad Hashmonalta ne maa-alueet, joita emme ole hyödyntäneet! Tämä ei ole vain uhka, vaan karu totuus tässä maassa. Siksi moshavin maiden hankinta valtion kanssa tehtävän 49 vuotta kestävän vuokrasopimuksen turvin on Jad Hashmonan tulevien sukupolvien todellinen ja tärkeä tavoite. Daniel Ronen Olga ja Salo Kapusta Brasiliassa, pastori Paulon seurakunnan vieraana. Olga Kapusta eläkeläisenä? Pitkän pohdinnan jälkeen päätin lopettaa työnteon moshavissa, ja niinpä 1.8.2012 lähtien olen eläkkeellä ja vapaa työstäni. Minulta alettiin kysellä: ”Mitä sinä nyt teet?” Täytyypä tunnustaa, ettei minua ole ollenkaan kyllästyttänyt. Eteeni avautui kokonainen maailma, ja joskus pitää jopa painaa jarruja. Tein itselleni kuntosuunnitelman, sillä tuo kunnon ylläpito oli vuosien myötä tullut laiminlyödyksi. Käyn Neve Ilanin uima-altaalla, osallistun joihinkin toimintoihin ja eniten nautin vesijumpasta. Vedessä koko kroppa toimii, mutta 12 mihinkään ei koske. Käyn myös naisten rukous- ja raamattupiirissä, ja tämä rakentaa minua suuresti. Nyt minulla on enemmän aikaa kaikenlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, olla enemmän lastenlasten kanssa, huolehtia kodista... Lokakuussa brasialainen pastori kutsui mieheni Salon ja minut Brasiliaan. Saavuimme ensin Sao Paulon kaupunkiin ja yövyimme toisen pastorin luona, joka myös tuntee Salon. Hänen kotinsa sijaitsee melko köyhällä alueella, jossa on paljon rikollisuutta, mutta seurakunnassa ihan toisenlainen ilma- piiri. Meidät kutsuttiin vielä kahteen eri seurakuntaan, ja jokaisessa meidät otettiin vastaan lämmöllä. Oikein tunsimme rakkauden Jeesusta ja Israelin kansaa kohtaan. Muutaman päivän perästä lensimme varsinaiseen päämääräämme Vittorian kaupunkiin, joka sijaitsee koilliseen Rio de Janeirosta, Atlantin valtameren rannalla. Alueesta käytetään nimitystä ’Espirito Santo’ (Pyhä Henki), ja sillä alueella on paljon uskovia. Siellä viivyimme yhdeksän päivää, yövyimme meren rannalla sijaitsevassa hotellissa, johon kuului ihana uimaranta. Saatoimme uida ja juoda kookosmaitoa suoraan kookospähkinästä! Meidät kutsuneen pastori Paulon seurakunnassa on paljon sisälähetystoimintaa. Kävimme heidän kanssaan kaupungin pahimmalla asuinalueella ja näimme, miten seurakuntalaiset siellä toimivat. Oli sunnuntaiaamu, korttelin lapsille oli järjestetty ohjelmaa ja pelejä, jaettiin myös ruokaa ja vaatteita. Paikalla oli varsinkin nuoria yksinhuoltajaäitejä lapsineen, joilla oli väsyneet, apaattiset, toivottomuutta ilmaisevat kasvot. Pastori Paulon seurakunta jatkaa työtä heidän parissaan, ja tulevaisuudessa he vuokraavat pienen salin hengellisen työn aloittamista varten. Muutaman päivän kuluttua kävimme toisella alueella, jossa toiminta oli 13 Olgan ystävä Suzan Kolmen kolikon lähteellä Roomassa. Olga ja maailman seitsemäs ihme: mahtavat Iguazun putoukset. aloitettu kolme vuotta aiemmin. Mikä ero! Kuulimme todistuksia siitä, miten elämä oli muuttunut. Ihmiset tunsivat enemmän vastuuta, lopettivat alkoholin ja huumeiden käytön, aloittivat säännöllisen työnteon. Miehet alkoivat kunnioittaa vaimojaan, naiset oppivat lasten- ja kodinhoitoa ja luopuivat prostituutiosta. Tällä alueella on monia erilaisia seurakuntia, ja muutos on ollut niin valtava, että jopa maa-alueen arvo on noussut, koska siellä on turvallisempaa asua. Vain Jeesus voi saada aikaan tällaisen muutoksen! Vierailun päätapahtuma oli pää14 seurakuntalaisten järjestämä lehtimajanjuhla. Osa heistä esiintyi lavalla (vanhukset ja lapset), toiset ompelivat vaatteita, valmistivat lavasteita tai hoitivat äänentoistolaitteita, jotkut keittivät ruokaa tarjottavaksi ohjelman jälkeen. Oli niitä, joiden tehtävänä oli koristella pöydät, tarjoilla, siivota jne. Näimme myös, miten paljon aikaa he erottivat rukoukseen voidakseen keskittyä tärkeimpään: antamaan kunnian Jumalalle! Juhla oli todella rohkaiseva ja unohtumaton kokemus. Palasimme Sao Pauloon jatkaaksemme matkaamme. Salo lensi Israeliin ja minä matkustin synnyinmaahani Uruguaihin.Vierailin perheeni luona (lanko, veljien ja sisarten lapset) ja tapasin lapsuudenystäväni, jonka kanssa opiskelin alakoulussa ja yläluokilla. He kutsuivat minut retkelle, josta olin aina haaveillut: Brasilian,Argentiinan ja Paraguain rajalla oleville Iguazun putouksille. Maastossa on suuria korkeuseroja, mistä syystä Iguazu-virta levittäytyy liki kolmen kilometrin alueelle n. 270 putoukseksi. Seudun kasvillisuus on subtrooppista, ja ilmasto kuuma ja kostea. Tämä luonnon mahtavuus, veden voima, sanoinkuvaamaton kauneus ihan salpaa hengen. Se on jopa saanut monet kävijät päätymään siihen lopputulokseen, että Jumala on olemassa! Minä koin Herran siellä siten, että nauroin, lauloin, huusin ja itkin; kaikkea yht’aikaa. Tämä paikka on merkitty maailman seitsemän ihmeen luetteloon. Kotimatkalla poikkesin Roomaan, jossa tapasin israelilaisen ystäväni Suzanin. Vietimme tuossa mielenkiintoisessa kaupungissa viisi päivää. Kaupunki on tulvillaan eri aikakausien ja uskontojen taidetta. Eniten minua kosketti Tituksen riemukaari, jossa on korkokuva roomalaisten ryöstämän Jerusalemin temppelin aarteista, mm. menorasta (seitsenhaarainen lampunjalka). Se on kuva menneisyydestä, ja siellä seison nyt minä - juutalainen nainen Israelin valtiosta, joka on olemassa tänään! Ylistys Jumalalle! Ja niin palasin Israeliin oltuani yli kuukauden poissa kotoa. Ja vielä muutama sana Suzanista. Suzan syntyi Argentiinassa, tuli Israeliin yli 40 vuotta sitten. Hän ja hänen 15 miehensä tulivat uskoon vähän meidän jälkeemme. Melkein viisi vuotta sitten (2008) hänessä todettiin paksunsuolen syöpä, joka oli levinnyt myös maksaan, ja siksi hän sai kemoterapiahoitoja. Voinnissa on ollut nousuja ja laskuja, mutta Suzan itse on ollut koko ajan optimistinen ja positiivinen. Hänet nähdessään ei uskoisi, että hän on läpikäynyt niin paljon. Hän on aina hymyilevä, täynnä elämää ja uskoa. Vuonna 2010 Suzanille tehtiin myös maksaleikkaus, josta ei ollut paljon apua. Rooman matkamme jälkeen vuoden 2012 lopussa hän joutui uuteen, monimutkaiseen maksaleikkaukseen, josta leikkaava lääkäri sanoi, ettei kukaan muu uskonut hänen selviävän siitä. Mutta kiitos Jumalalle, hän on ihmeellisesti toipumassa, ja toivomme hyviä tuloksia. Monet ystävät ovat rukoilleet ja rukoilevat hänen puolestaan. Pyydän että tekin suljette hänet esirukouksiinne. Olga Kapusta Kibbutsityön riemujuhla Viime elokuussa vietettiin Kauniaisten Raamattuopistossa Karmelin kibbutsityön 50-vuotisjuhlaa.Tutut kasvot olivat vuosien mittaan muuttuneet, mutta henki oli sama. Jad Hashmona on – ainakin osittain - tämän kibbutsityön hedelmä. Siksi tuon teille otteita juhlassa kuulluista tarinoista. Olen katkaissut oikean käteni enkä jaksa pitkiä juttuja kirjoittaa vasemman käden etusormella.Tyydyn siksi tuomaan osia omasta kertomuksestani, mutta ensi lehteen – tai viimeistään sitä seuraavaan - toivon pystyväni kirjoittamaan erään toisen – myös ensimmäiseen kibbutsiryhmään kuuluneen henkilön tarinan. Pääsiäisen aikoihin vuonna 1962 – siis yli 50 vuotta sitten – Bulevardin seurakuntataloon oli kokoontunut parikolmekymmentä tulevaa kibbutsiin lähtijää. Karmel-yhdistys oli kutsunut meidät yhteiseen haastatteluun. Mukana oli tuleva ryhmänjohtajamme sihteeri Lempi Virtanen ja Vanhankirkon kappalainen pastori Hannu Pietilä. Jo16 kainen lähtijä kertoi, miksi halusi lähteä Israeliin. Muistan kaksi naista ja heidän tarinansa. Toinen sanoi naama totisena: ”Minä olen sellainen ylijäämänainen, joten joudan hyvin lähtemään.” Vai niin. Toisen motiivi oli hyvin hengellinen. Ymmärsin, että oli kyse jostain, mitä Herran Henki saa aikaan. sin ystävät tutustuttivat minut Turun Betel-kirkon yläsalissa kokoontuvaan Karmel-piiriin. Syksyllä 1961 olin taas kerran tuossa piirissä, jossa sillä kertaa vietettiin erään vanhan Israelin ystävän, Koskisen sedän, hautajaisia. ”Oletko kuullut, että on mahdollista päästä vapaaehtoiseksi kibbutsiin?”, kysyi eräs nainen. Enpä todellakaan! Olin pian lähdössä Helsinkiin jatkamaan opiskelua, joten pääsin mukaan Lempi Virtasen luona kokoontuvaan kibbutsikandidaattien piiriin sekä myös Mirja Syvännön hepreantunneille. Noissa kokouksissa kuultiin Israelista ja kibbutsista ja mietittiin, mitä itse voitaisiin siellä tehdä. Tiesin, ettei minusta ole keittiöön eikä navettaan eikä ehkä pellollekaan. Mutta siellä on kanaloita. Voisin varmaan kerätä kananmunia! No niin, palataan sinne Bulevardin seurakuntataloon. Kun kierros oli tehty ja jokainen kertonut tarinansa, pastori Hannu Pietilä katsoi meitä hyvin vakavasti sanoen: ”Kun minä katson ”Vuossatain takaa kuuluu ääni profeetan: teitä, tämä yritys näyttää minusta täyIsien maahan tulkaa rientäen! sin mahdottomalta. Niin, ja jos ryhEi Juudan heimon toivo sammu ainian, mään tulee lisää miehiä, naisia jouduyks’kään kun sykkää vielä sydän sen. taan karsimaan, koska kibbutsi haluaa Ah, taas tulta syttyy sydämeen, kun tää yhtä paljon miehiä kuin naisiakin.” Olin toivo mielen kirkastaa: Daavidin pyhään varma, että lennän ensimmäisenä yli kotikaupunkiin viel’ että riemuin saamme laidan. Kiitos Herralle ja miehille, ettei vaeltaa.” heitä tullut kuin muutama, joten minutkin huolittiin mukaan. Se toivo syttyi minunkin sydämeeni, Tapasin hiljattain entisen Lempi Virja aloin tutkia erikoisesti VT:n profee- tasen eli nykyisen Ahuva Ben Meirin, tallisia kirjoja. Kun sitten myöhemmin joka muisteli tuota Bulevardin tapaatapasin Karmelin puhujina kiertäneet mista. Lempi sanoi: ”Kibbutsiin lähtö Ainokaija Kaakisen, professori Aapeli oli todellakin inhimillisesti arvioiden Saarisalon ja Lempi Virtasen, ymmärsin täysin mahdoton yritys. Kukaan ei tienheti mistä he puhuivat. Siemen oli kyl- nyt mitä siitä tulee, sillä me olimme envetty ja se alkoi itää. simmäinen ei-juutalaisten vapaaehtois Olin työssä Naantalissa, josta kä- ryhmä. Kenelläkään ei ollut kokemusta Itse kerroin saaneeni Israel-herätyksen yhdeksän vuotta aikaisemmin koulutyttöleirillä. Tuota leiriä johti tuttu naisteologi, joka oli edellisenä talvena viettänyt muutamia kuukausia nuoressa Israelin valtiossa ja kokenut juutalaisten kotiinpaluun Jemenistä, Iranista, Irakista, Euroopasta. Hän oli nähnyt valtavan jälleenrakennuksen, ja kertoi innoissaan, miten Raamatun profetiat siellä täyttyvät. Aivan erikoisesti minua puhutteli Jesajan näky: ”Keitä ovat nuo, jotka lentävät niin kuin pilvet, niin kuin kyyhkyset lakkoihinsa?”(Jes.60:8). Jesajalla ei ollut nimeä sille, mitä hän näki taivaalla lentävän, mutta hän käsitti että Israelin lapset palaavat kotiin lentäen – kuin pilvet, kuin kyyhkyset. Se sana raotti minulle Vanha testamenttia ja Israelin tehtävää. Tämä sama teologi opetti meille myös Hatikvan, Israelin toivon laulun, ei vain yhtä säkeistöä vaan ne kaikki. Tässä viimeinen... 17 vastaavasta asiasta. Myös kibbutsi otti suuren riskin. Eivät suinkaan kaikki Kirjat Anavimin jäsenet kannattaneet tuloamme. Siellä oli väitelty kiivaasti – puolesta ja vastaan.” Kotona en ollut vielä sanonut mitään. Lopulta se oli kuitenkin kerrottava heillekin. Upseeri-isäni kommentoi: ”Etkö olisi voinut etsiä vähän rauhallisemman maan?” Hän ei puhunut minulle kuukauteen. Lopulta isä kuitenkin leppyi ja osti minulle filmikameran. Elokuun alussa 1962 lähtijöille pidettiin muutaman päivän valmennuskurssi siinä samassa ’Bullan’ seurakuntatalossa, jossa olimme pääsiäisenä kokoontuneet. Selvitettiin Karmelin työnäkyä Raamatun ja Israelin puolesta. Se perustuu Jes. 62. lukuun: ”Tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois!” Ainokaija Kaakinen teroitti meille erikoisesti, ettemme mene Israeliin saarnaamaan vaan tekemään työtä, maksamaan kristikunnan velkaa. Hän muistutti, että tietyötä tehdään rukkaset kädessä. Matkaan kohti Napolin satamaa lähdettiin kahdessa tai oikeastaan kolmessa ryhmässä. Ensiksi starttasi kaksi autoryhmää: Seppo Sillanpään pieni kulpafolkkari – jossa itse olin - ja Moska-nimisen agronomin lainaama Vokswagen Kleinbus, jota ajoivat Jussi Kaakinen ja israelilainen matkaopas Ezra Ben Dori, Galilei Tours -matkatoimiston omistajan poika. Hän oli liftannut Suomeen pastori Ilmo Launiksen ryhmän lentokoneessa. Pääjoukko lähti päivää myöhemmin, koska he matkustivat Euroopan halki junalla. Ajoimme Helsingistä Turun satamaan, mistä laivalla Tukholmaan. Muistan sen riemun, joka täytti sydämeni laivan ir18 rotessa laiturista: ”Auran rantamilta lähti, onni maahan ihanaan...” Koin että elämässäni alkoi täysi uusi vaihe! Matka oli värikäs. Sepon pikkufolkkariin oli ahdettu viisi henkeä ja viiden hengen tavarat vuodeksi ilman kattotelinettä. Viallinen lämmityslaite paahtoi koko matkan ajaessamme halki elokuisen Euroopan. Suurten kaupunkien liikennevaloissa eksyimme usein toisistamme, koska siihen aikaan ei ollut kännyköitä. Lopulta pääsimme perille Napoliin, missä meitä jo odotettiin. Seuraavana päivänä nousimme Flaminia-laivaan yhdessä 600 Marokon juutalaisen maahanmuuttajan kanssa. Saimme heti hyvän tuntuman siihen, mikä meitä odottaa. Ryhmässä oli suomalainen kätilö Sylvi Korri, joka luki riemuissaan Jeremian profetioita: ”Heissä on sokeita ja rampoja, raskaita ja synnyttäväisiä, suurena joukkona he palajavat tänne” (Jer. 31:8). Istuimme iltaisin laivan kannella elokuun kuutamossa opettelemassa heprealaisia lauluja. Perillä Haifassa ja Kirjat Anavimissa! Tässä se nyt on, vaatimaton parakkikylä. Huoneita jaettiin. En oikeastaan tuntenut ketään, joten en osannut etsiä itselleni huonetoveria. Mutta sitten minut valtasi ihana tunne: ”Olen tullut kotiin! Täältä en lähde mihinkään! Tässä istun ja pidän kivestä kiinni.” Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kibbutsiin. Kirjat Anavim – rypälekylä – sijaitsi aivan Jordanian rajan tuntumassa, ’Jerusalemin käytävässä’. Raja pohjoisessa, raja idässä ja etelässä. Perustettu 1920, ensimmäinen juutalaisasutus Juudean vuorilla. Seutu oli karua vuorimaata, ei vettä. Vieressä iso arabikylä Abu Gosh, jossa oli lähde. Läheisellä kukkulalla oli perimätiedon mukainen liiton arkin paikka. Perustajat asuivat teltoissa, kivesivät penkereitä, istuttivat viiniköynnöksiä ja vartioivat kylää. Alkoivat kasvattaa karjaa, lypsylehmiä. Eräs jäsen ratsasti aamuisin aasilla Jerusalemiin myymään ”siionistista maitoa”. Hänestä tuli myöhemmin Tnuvan eli sikäläisen Valion pääjohtaja. Itsenäisyystaistelu oli tuoreessa muistissa, sillä valtio oli vasta 14-vuotias. Kirjat Anavimissa sijaitsi silloin puolisotilaallisten Palmahin joukkojen tukikohta. Päivisin he osallistuivat kibbutsin töihin, öisin heidät lähetettiin erilaisiin partiointitehtäviin varsinkin saattamaan Jerusalemiin pyrkiviä huoltokolonnia. Monet kibbutsin pojat kaatuivat taistelussa. Iäkäs jäsen Jitshik kertoi, että kerran eräs kiireinen amerikkalainen ryhmä pyörähti pihaan sanoen: ”Kertokaa meille, mitä olette saaneet täällä aikaan.” Sanoimme heille: ”Kun tulimme tänne nuorina ja vihreinä, nämä ympäröivät vuoret olivat harmaita. Nyt me olemme harmaantuneet, mutta vuoret viheriöivät.” Sitten alkoi työ. Lempi kyseli isän nimeä ja kengännumeroa, joita kibbutsi tarvisi. Meidät jaettiin eri työpaikkoihin: pellolle, navettaan, kanalaan, kibbutsin ja lepokodin keittiöön ja ruokasaliin, lastentaloihin ja ompelimoon. Aamulla, päivällä ja illalla mentiin yhteiseen ruokasaliin, jossa opeteltiin syömään terveellistä israelilaista ruokaa. Illalla kokoonnuttiin iltahartauteen, sapattina suomenkieliseen jumalanpalvelukseen, jossa yleensä Lempi tai teologipojat saarnasivat, ja Hagi (nykyinen kansanmusiikin professori) toimi kanttorina. Hepreaa opiskeltiin kaksi kertaa viikossa kolmessa eri ryhmässä. Kibbut- silaiset tulivat joskus illalla kerhohuoneeseemme, sillä he huomasivat pian, ettei meistä ole heidän juhliinsa, sillä kun heidän illanistujaisensa alkoivat, me olimme jo nukkumassa. Kibbutsissa oli innokas musiikinopettaja Mira. Hän ryhtyi heti opettamaan meille heprealaisia lauluja, joita jo puolentoista kuukauden kuluttua uudenvuodenjuhlissa lauloimme täyttä päätä hepreaksi. Suomessa jotkut arvostetut kristityt pitivät koko yritystä turhana ja jopa vaarallisena. Mitä se on olevinaan? Se ei ole lähetystyötä, vaan ihan tavallista ruumiillista työtä. Menettävät siellä vielä uskonsa! Varmaan siitä syystä aloimme tutkia, kertooko Raamattu jotain muukalaisten osuudesta Israelin rakentamiseen. Jesajan kirjan 61:n luvun alusta löysimme Jeesuksen ohjelmajulistuksen (1-2), ja pari jaetta myöhemmin ihmeelliset sanat: ”He rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennalleen esi-isien autiot paikat... Vieraat ovat teidän laumojenne paimenina, muukalaiset teidän peltomiehinänne ja viinitarhureinanne” (Jes.61:4-5). Retket tehtiin kibbutsin suurella avokuorma-autolla. Lavalle nostettiin muutama puupenkki istuimiksi. Joskus oli pressu suojana sateelta ja hiekkapölyltä. Eväät pakattiin mukaan ja ateriat valmistettiin retkeilymajoissa tai maastossa, kerran jopa keskellä Eilat-Beerseba -maantietä, kun liikenne oli niin hiljaista. Ensimmäinen retkemme suuntautui Suolamerelle Kirjat Gatin, Beerseban ja Aradin kautta.Aradissa oli silloin vain yksi talo ja vanha bussi, jossa rakentajat asuivat. Arad-Kuollutmeri -tie oli vasta rakenteilla, joten ajoimme pitkin tienpohjia, ja olimme yltä päältä valkoisen 19 hiekkapölyn peitossa. Yövyimme makuupusseissa Ein Gedin kibbutsin nurmikolla.Aamulla lähdimme patikoimaan Daavidin purolle. Kibbutsilaisia oli mukana ja he auttoivat meitä kiperimmissä paikoissa, joissa ei ollut kaiteita. Seuraavana aamuna kiipesimme Masadalle, jossa ei tietenkään ollut mitään köysirataa, vaikka köysi olikin – siltä varalta että joku putoa kapealta polulta. Teimme myös omia retkiä, sillä maa oli pieni ja liftaaminen suhteellisen turvallista.Autoja oli vähän ja ihmiset ystävällisiä. Meitä oli usein sellainen neljän tytön porukka: kaksi Pirkkoa, Ilana ja minä, joskus myös Ella ja poikia mukana. Olin ostanut ’Jerusalemin käytävän’ polkukartan ja sen avulla suunnistimme milloin mihinkin laaksoon ja kukkulalle. Kibbutsilaiset tosin pelkäsivät, että yli- tämme vahingossa rajan ja joudumme Jordanian puolelle. Se ei ollutkaan ihan turha pelko! Israel ei ole helppo maa kenellekään, ei juutalaiselle eikä muukalaisille. Se on kansojen sekotus, jossa jokainen vuorollaan kokee, että häntä kohdellaan väärin ja pidetään huonompana. Meidän tullessamme vuorossa olivat Marokon juutalaiset; nyt siitä kärsivät Etiopiasta muuttaneet. Mutta meille kibbutsi tarjosi pehmeän laskun. Elimme ulkonaisesti turvattua elämää ilman elatuksen huolia. Meitä tuuditettiin siionismin kehdossa. Olimme päässeet jalon kansan keskelle, uskomme juurille. Olimme tulleet vuodeksi, mutta jo alkukesästä jotkut rupesivat suunnittelemaan paluuta. Yksi heistä oli Ulla, joka koko vuoden oli tiskannut lepo- Jad Hashmonan raitti kutsuu peremmälle.Vasemmalla seisoo edelleen vanha parakkikylä, pieniä punaisia mökkejä, joissa asuimme muutettuamme Neve Ilanin leiristä v. 1974. 20 Jad Hashmonan vanha ruokasali – nykyinen vapaaehtoisten kerhohuone – puitten siimeksessä. kodin keittiössä. Hän siteerasi jaetta: ”Ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei yksikään liha kestäisi...” Siis mitä? Vahvat pesuaineet kuorivat hänen käsistään nahan kerran viikossa. Minä halusin jäädä, mutta oliko Herrani samaa mieltä? Kyselin vastausta. Eräänä päivänä työtoverit kysyivät minulta: ”Jos kibbutsi lähettää sinut ulpaaniin (kielikouluun), jäätkö vielä toiseksi vuodeksi?” Ihanaa! Siinä oli vastaus. Niinpä aloitin syksyllä kolmen kuukauden kurssin Ulpan Etsionissa, Jerusalemin vanhimmassa kielikoulussa. Opiskelu oli mielenkiintoista ja aluksi vaikeaa, mutta opin minä siellä jotain, vaikka aika olikin liian lyhyt. Pidin myöhemmin kuukauden alkeiskurssin toisen vuoden vapaaehtoisille. Sitten Karmel kutsui minut työhönsä Suomeen. Minusta tuli Karmelin sekatyöntekijä eli korkki. En osannut mitään kunnolla, mutta tein silti lähes kaikkea, mm. toimitin Karmel-lehteä rovasti Yrjö Nummen jälkeen. Muutkin kibbutsit kiinnostuivat suomalaisista vapaaehtoisista. Ensimmäiseksi (alkutalvesta 1966) ryhmän sai Libanonin rajalla sijaitseva Hanita, jonne lehtori Tyyne Kohonen luotsasi ryhmän. Samana syksynä myös Maale Hahamishaan lähti ryhmä Hanna Lehtinevan johdolla. Itse lähdin pysyvästi Israeliin 1968 Hanitan vapaaehtoisryhmän paimeneksi, ja sillä tiellä olen edelleen. Mikä on tämän vapaaehtoistyön merkitys? ”Kuinka monta juutalaista on tullut uskoon”, kysyttiin erään kibbutsityöstä pitämäni esityksen jälkeen Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. En tiedä, onko ketään tullut uskoon. Mutta uskon tietäväni, että sadoille entisille ’kibbutsnikeille’ Raamattu on elävä kirja, josta he etsivät vastauksia kysymyksiinsä. Meidät lähetettiin käytännön työhön, tekemään tietä, rakentamaan siltaa Suomen ja Israelin välille. Eikö se silta olekin ahkerassa käytössä? Mistä ovat versoneet Suomen lukuisat Israel-yhdistykset, Israel-rukouspiirit, avustusjärjestöt, heprean opintopii21 piot. Saanut kulkea maata ristiin rastiin Raamattu kädessä ja kertoa siitä muillekin. Saanut olla kivulla synnyttämässä uutta asutusta Israelin vuorille. Suuri etuoikeus? Israelin ystävät ovat katoava luon- Betania – naisjäsenten mökki – Jad Hashmonan parakkikylän (noin vv. 1971- 1980) nurmikentän takana. Betaniassa asuu nykyään nuoria vuokralaisia. rit, heprealaisiin lauluihin erikoistuneet kuorot ja tanssiryhmät? Miksi Suomesta edelleen matkustetaan Israeliin, vaikka eräs autonkuljettajani sanoi jo 70-luvulla: ”Johan ne kaikki ovat käyneet täällä ainakin kolme kertaa”. Mistä on löytynyt suomalaisia oppaita heprealaisiin opaskouluihin, sairaanhoitajia sairaaloihin, vapaaehtoisia armeijaan? Miten olisi voinut syntyä suomalainen asutus Juudean vuorille? Seppo ja Aili Raulo tulivat oma-aloitteisesti, mutta me muut perustajat ja jatkajat yleensä Karmelin kautta. Olen saanut jakaa Israelin ilot ja surut, sodat ja voitot, menestykset ja tap- Vapaaehtoispojan pyykki kuivuu iloisesti entisen Ukkolan eteen vedetyllä narulla. 22 nonvara, mutta Israelissa tiedetään, että sen vankimmat ystävät ja tukijat ovat Raamattunsa tuntevat kristityt. Tehtävämme jatkuu! Se ei lopu riemuvuoteen. Anja Tervehdys täältä Suomesta! Luin juuri uutta Suomen Viikkolehteä ja näin uutisen teidän vaikeuksistanne, kun ette suostuneet antaman periksi Raamatun periaatteista. Me elämme nyt tällaista aikaa, jolloin Raamatun sanasta kiinni pitävät Jeesuksen omat joutuvat maksamaan hintaa uskostaan. Seisokaa lujina, sillä Golgatan ristillä on voitto saatu. Mikään hinta ei ole liian suuri verrattuna siihen Kristuksen uhriin, jonka hän antoi Golgatan ristillä. Suomessakin suuri kirkkokunta (ev. lut.kirkko) on joustanut maailman mukaan ja luopunut Raamatun sanasta juuri tuossa samassa asiassa – se tulee sille kiroukseksi eikä siunaukseksi. Nyt monet vapaiden suuntien kirkkokunnat ja seurakunnat ovat vedenjakajalla: pitääkö kiinni Raamatun sanasta vai joustaako tämän maailman ja paholaisen mukaan. Eksytyksen tuulet puhaltavat Suomen seurakunnissa ja yrittävät eksyttää mahdollisimman monta. On siis ilo kuulla, että te siellä Jad Hashmonassa pidätte kiinni Raamatun sanasta, Jumalan ilmoituksesta, ja se on teidän luja päätöksenne, vaikka sitten joutuisitte maksamaan siitä kovaa hin- taa. Siksi kiirehdin heti siunaamaan teitä ja teidän työtänne. Siunatkoon teitä Jumala, joka on luonut taivaan ja maan ja jonka kädessä on koko maailmankaikkeus. Antakoon hän teille kaiken, mitä tarvitsette elämiseen ja jumalisuuteen. Antakoon hän teille yli tarpeen, niin että voitte jakaa tarvitseville, ettekä itse puutteesta mitään tiedä. Tätä minä teille pyydän Jeesuksen Kristuksen nimessä, joka on kaiken maksanut ristinkuolemallaan ja meidän syntimme sovittanut. Kristuksen uhriin ei tarvitse mitään lisätä, sillä siinä on kaikki. Siinä on meidän uskomme pohja ja perustus, siinä on meidän rauhamme ja todellinen ilomme, siinä on vapautemme ja ihana tulevaisuutemme. Siinä on myös yltäkylläinen elämä kaikkine tarpeineen nyt aina ja iankaikkisesti. Amen. Uskon että moni täällä Suomessa voi yhtyä minun rukoukseeni. Olkaa siis turvallisella mielellä, sillä Jumala pitää teistä huolen. Pekka Lahtinen, Lahti 23 hoitaja. Hän teki työtään taitavasti kehittäen jopa uusia lajikkeita. Kun kibbutsia ruvettiin yksityistämään, Niklas ja Elina muuttivat läheiseen Katsrinin kaupunkiin viettämään eläkekepäiviä. Osa lapsista on Suomessa, osa Israelissa. Niklaksen elämä päättyi vuoden 2012 lopulla. Kiitämme Jumalaa Niklaksen pitkäaikaisesta työstä Israelin ja Jad Hashmonan hyväksi, siunaamme hänen muistoaan ja otamme osaa omaisten suruun. Upea iltarusko kultaa Neve Ilanin kukkulaa, jossa asuimme ensimmäiset vuodet (1971-74). Väinö Silanderin ja Jukka Riipan muistoksi Väinö Nikolai Silander tuli vapaaehtoiseksi Kirjat Anavimin kibbutsiin v. 1967 yhdessä nuorikkonsa Elinan kanssa. Tuona vuonna heille syntyi esikoistyttö Kaisa. Perhe palasi Suomeen, jona aikana syntyi poika Arje. Silanderit saivat tietää, että suomalainen asutus Jad Hashmona on perustettu väliaikaiseen leiriin Neve Ilanin kylkeen, ja niin he rohkeasti muuttivat sinne kahden pienen lapsen kanssa talvella 1971-72. Vuosi 1972 oli pienessä suomalaiskylässä hyvin myrskyisää aikaa, jonka vuoksi Silanderit alkoivat seuraavana 24 vuonna estsiä perheelle sopivampaa paikkaa ja päätyivät Golanille, Merom Hagolanin kibbutsiin, aivan Syyrian rajalle. Syyskesällä 1973 heille syntyi poika Joel, mutta kun muutaman viikon päästä syttyi Jom Kippurin sota, perhe joutui lähtemään kiireesti evakkoon etenevän syyrilaisarmeijan tieltä. Golan vallattiin takaisin, ja Silanderit pääsivät kotiin jatkamaan elämäänsä. Golanilla syntyi vielä tyttö Liisa.Väinöstä eli Niklaksesta tuli Merom Hagolanin kibbutsin suurten omenatarhojen palvelukseen. Israelin kausi päättyi v. 1978 ja perhe muutti Suomeen. Jukka kirjoitti Israel-tietoutensa kirjaksi nimeltä Israel polttopisteessä, jonka jälkeen hänet kutsuttiin Israelin ystävät -yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Sitä virkaa hän hoiti innokkaasti vuoteen 1989 saakka. Sitten perhe muutti Jukan lapsuuden maisemiin Joensuuhun. Samana vuonna Jukka sai pahan sydänkohtauksen ja hänen oli pakko jäädä eläkkeelle. Hän perusti kuitenkin vielä oman yrityksen, mutta kymmenen vuoden päästä sydän petti uudestaan. JukJukka Paavo Juhani Riippa syntyi ka joutui sydänleikkaukseen, halvaantui 1937 Joensuussa, kävi koulunsa ja ehti osittain ja joutui pyörätuolipotilaaksi. toimia monella alalla, myös ulkomailla, Alkuvuodet hän oli kotona diakonissaennen Israeliin tuloaan vuonna 1972. vaimon hyvässä hoidossa, mutta sitten Jukka oli aikonut lähteä ihan tavalliselle hänet oli pakko siirtää ensin palvelutaturistimatkalle – ”ilman virsiä” – kuten loon ja lopulta invalidien kotiin. hän lippua ostaessaan oli ilmoittanut, Jukan värikäs elämä hiipui vähitellen mutta Herra otti miehen kiinni Jad ja sammui lopulta 27.2. 2013. Kiitämme Hashmonan leirissä, jossa hän aivan Jumalaa hänen panoksestaan Israelin ja pystymetsästä tulleena antoi kätensä Jad Hashmonan hyväksi ja siunaamme Vapahtajansa käteen. Siitä alkoi Jukan häntä taivasmatkalle. uusi elämä. Anja Leiristä löytyi myös elämäntoveri, Hanna Lehtineva ja häitä vietettiin Jad Hashmonan kukkulalla keväällä 1973. Ne olivat kukkulan ensimmäiset häät ainakin Israelin valtion syntymisen jälkeen. Vuonna -74 syntyi poika Samuel ja -75 toinen poika Mikael. Siinä vaiheessa oli jo muutettu ”omalle mäelle”, jossa Riipat asuivat nykyisen toimiston itäpäädyn huoneessa. Myös Jad Hashmonassa Jukka ehti hoitaa monta virkaa. Hänet tunnettiin hyvänä kokkina, kirjanpitäjänä, kekseliääänä kauppiaana (perusti kioskin turisteille) ja alkoi myös opastaa turisteja. Jossain vaiheessa Riipat muuttivatkin Jerusalemiin matkatoimiston 25 Tikva-kuoron konsertti Jad Hashmonassa 3.1.2013 Tasokkaan Tikva-kuoron taitava johtaja Pielisensuun seurakunnan kanttori Tiina Korhonen. Kuorolaiset ovat joensuulaisia opiskelijoita. Katsokaa miten tytöt eläytyvät musiikkin! 26 Konsertin ohjelma oli monipuolinen ja värikäs.Tässä menossa lastenlaulu. Mukana avustajana pastori Inkeri Tahvanainen (oikealla). Kuoron mukana oli mm. Jad Hashmonan valmennusryhmään kuuluneen Salme Ikosen sukulaispoika, entinen lähetyslapsi ja tämä suklaanruskea ulkolainen opiskelija. 27 JAD HASHMONAN YSTÄVÄT RY:n V U O S I KOKOUS Pyydämme sinua lähettämään sähköpostiosoitteesi Osmo Järviselle [email protected] Olemme laatimassa nopeaa tiedotusverkkoa netin välityksellä. Ellei sinulla ole omaa sähköpostiosoitetta, kysythän sukulaisilta (lapsenlapsilta!) tai ystäviltä, kenen osoitteeseen voimme lähettää sinulle tärkeitä viestejä. Kiitos matonkutojille! pidetään Lahdessa Lahden Helluntaiseurakunnassa Kiveriönkatu 1, 20. huhtikuuta 2013 klo 12.00. Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle määrätyt viralliset asiat. Ohjelma • Ruokailu • Ohjelmaa • Kokous • Kahvit ja yhdessäoloa Olet sydämellisesti tervetullut! Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot, Rauni Pankaluoto puh. 040 - 585 9166 28 Niille ahkerille kutojille, jotka viime syksynä lomansa aikana kutoivat mattoja Jadissa - SUURKIITOS! Turistitalot ottivat ne iloiten vastaan. Te myös jätitte 28 m loimia. Nyt vain odotamme osaavia naisia laittamaan ne puihin! lat h ä t u j t e kesä 13 iin, t n s e i mu tävi -4.8.20 s a y p a ä2 oit nan Kirj ashmo myllyll lma e j h H n Oro dot ja o Jad n ä ie tä pide mmat t essä. e d Tark uun leh k kesä 29 Lahjoitukset Joulukuu 1.483 € Tammikuu 4.159 € Helmikuu 3.328 € Jos haluat muistaa Jad Hashmonaa testamentilla, niin se tulisi osoittaa Jad Hashmonan ystävät r.y.:lle, jottei verotus veisi suurta osaa siitä.Yhdistys lähettää sitten testamenttivarat Jad Hashmonaan. Kiitos! YHTEYSTIEDOT ISRAELISSA Jad Hashmona, os.Harei Yehuda, IL-90895, Israel Puhelinyhteydet: - turismi +972-2-5942-000 - turismi, fax +972-2-5343-959 E-mail: - yleisosoite - toimisto - turismi - vapaaehtoiset [email protected] [email protected] [email protected] [email protected] Kotisivut: - yleinen - turismi www.yad8.com www.yadha8.co.il Toimittajat Israelissa: - Ajelet Ronen [email protected] - Anja Suomela [email protected] Tammikuinen lumipäivä Juudean vuorilla 30 31 IA Itella Posti Oy YHTEYSTIEDOT SUOMESSA Puh.joht. Ariela Toivanen Suunnistajantie 1 A 18, 70200 KUOPIO 040-5676606 email: [email protected] Vapaaehtoisasiat: Vuokko Syväntö Ramstellintie 15, 14500 IITTALA 044-538 9934 email: [email protected] Lehtimateriaali: Osmo Järvinen Vesijärvenkatu 49 C 31, 15140 LAHTI 040-775 5394 email: [email protected] PANKKI Nordea Tilinumero 228018-15187 IBAN: FI 58 2280 1800 0151 87 SWIFT-TUNNUS NDEAF IHH Jäsenmaksu: viite 1122 Lahjoitukset: viite 2244 JULKAISIJA Jad Hashmonan Ystävät ry Ilmestyy 4 kertaa vuodessa Jäsenmaksu 15 euroa/kevät 2012 -kevät 2013 jos maksaa jäsenmaksun jonkun toisen puolesta, niin viestikenttään tulisi laittaa osoitetarran nimi ja että kyseessä on sen henkilön jäsenmaksu. Hintaan sisältyy jäsenlehti Kansainvälinen tilinumero 32 28 Päijät-Paino Oy, Lahti 2013 Talous-, jäsen- ja Kari Pennanen osoitteenmuutokset Vilskantie 222 51260 TAHKOMÄKI 0400 786 709, jätä vastaajaan viesti tai laita tekstiviesti. email: [email protected]