Tunnemmeko jalkaterämme?

ARTIKKELIT
Tunnemmeko
jalkaterämme?
Petri Väyrynen: Fysioterapeutti, erikoistunut podiatriaan, TtM
I
hmisen jalkaterä on bioteknisesti ainutlaatuinen evoluution
taidonnäyte. Meille ominaisen liikkumistyylin muotoutuminen kesti
noin neljä miljoonaa vuotta. Alun
perin jalkineet suunniteltiin ja tehtiin myötäilemään jalkaterää, mutta myöhemmin jalkineiden malli
on muuttunut, lisäten jalkaterään
kohdistuvia epäsuotuisia vaikutuksia. Jalkaterä ei toimi vain koko
muun kehon perustana, vaan sen
monimutkainen toiminta vaikuttaa
koko kehon pystyasennon hallintaan ja tasapainoon niin sanotun
suljetun kineettisen ketjun välityksellä. Suljettu kineettinen ketju alkaa alemmasta nilkkanivelestä ja
jatkuu nivel niveleltä ylöspäin joustavana sarjana, leukanivelen ollessa ketjun viimeinen lenkki.
6
Sensorisen palautteen merkitys
jalkaterän ja alaraajan toiminnalle
Somatosensorinen järjestelmä (raajojen
asentoon, liikkumiseen sekä ihoon liittyvät
aistit) huolehtii kehon asentojen ja liikkeiden informaatiosta jalkaterien ollessa alustalla. Lisäksi sen tehtäviin kuuluu informoida kehon eri osien suhdetta toisiinsa. Ihmisen liikkuessa reseptorit välittävät tietoa
muun muassa alustan muodoista, jolloin
pystyasennon ja tasapainon hallinta helpottuvat. Proprioseptiikkaa pidetään kosketusaistimuksen erikoistuneena muotona ja
osittain sen ansiosta ihminen tietää katsomatta missä asennossa hänen raajansa ovat.
Tutkimusten mukaan jalkineet näyttäisivät heikentävän somatosensorisen järjestelmän toimintaa sekä proprioseptiikkaa ja
alustasta välittyvää sensorista palautetta.
Seurauksena on jäykempi jalkaterä, mikä
vaikeuttaa erityisesti jalkaterän sisäkaaren
kykyä toimia joustavana iskun vaimentajana. Alentunut jalkapohjan tuntoaistimus
saattaa johtaa merkittäviin muutoksiin liikkumisessa. Jalkaterän ja alaraajan kyky säädellä jäykkyyttään tekee niistä erittäin tärkeitä rakenteita, joiden avulla tarkoituksen mukainen liikkuminen on mahdollista.
Sensoriikan herkistyessä ja jalkaterän mukautuessa vastaanottamaan alustalta tuleva
isku pehmeämmin, toimivat kehon iskunvaimennus ja suojamekanismit luontaisella
tavalla pitäen iskun voiman mahdollisimman alhaisella ja turvallisella tasolla. Jo 25
vuotta sitten todettiin ehkä jopa paradoksaalinen ilmiö. Mitä pehmeämpi ja joustavampi on jalkineissa käytetty materiaali, sitä jäykemmäksi muuttuu jalkaterän ja alaraajan toiminta. Jos asiaa näin yksioikoisesti ajattelee, niin silloinhan ohut ja kova materiaali mahdollistavat jalkaterän ja alaraajan joustavan ja luonnonmukaisen toiminnan iskunvaimennuksessa?
Askellus avojaloin vs. jalkineilla
Avojaloin käveltäessä alkukontaktissa koko kantapään alapuolinen pinta koskettaa alustaan, jolloin kantaisku kohdistuu
(yleensä) kantapään keskelle. Liike ja rullaus etenevät kevyesti kantapään keskikohdan yli kohti jalkaterän etuosaa. Avojaloin
kävelijät kompensoivat kuormitusta siten,
että jalkaterän ollessa vielä ilmassa se asettuu enemmän vaakatasoon alentaen kantapäähän kohdistuvaa kuormitushuippua.
Seurauksena jalkaterän etuosa laskeutuu
nopeammin alustalle, kontaktiaika lyhenee
ja joustopronaatio tapahtuu nopeammin.
Avojaloin (tai kengillä etu-keskiosalla)
juostessa kuormitus ohjautuu enemmän
jalkaterän etu-ulkoreunan ja päkiän kautta
etu-sisäreunalle. Loppuvaiheessa kantaluu
laskeutuu kevyesti alustalle. Tämä jalkaterän asento parantaa ja vahvistaa jalkaterän
lihasten ja pehmytkudosten aktiivisia ominaisuuksia vastaanottaa alustasta kohdistuva isku. Etuosan tullessa ensimmäisenä
alustalle on jalkaterä suoraan lonkkanivelen alapuolella. Seurauksena koko alaraaja
on keskitukivaiheessa enemmän vertikaalisesti, koska polvessa on kompensaationa
suurentunut koukistuskulma. Nämä kaksi
edellä mainittua tekijää muodostavat avojaloin (etu-keskiosa) juoksussa niin sanotun
kuormituksen ”aktiivisen tottumisstrategian”. Näin mahdollistuu myös ”vakiovarusteena” olevan kehon ”sisään rakennetun” iskunvaimennusmekanismin luontainen toiminta.
>>
HIEROJA 2
1 • 2010
2011
hieroja_taitto_1_2011.indd 6
13.2.2011 19:59:07
Kuvat: Birgitta Laakso
HIEROJA 1 • 2011
hieroja_taitto_1_2011.indd 7
7
13.2.2011 19:59:08
>>
TUNNEMMEKO JALKATERÄMME?
Avojaloin
(etu-keskiosa)
juoksijoilla on yleensä lyhyempi askelpituus, tiheämpi askeltaajuus sekä jalkaterän ajallisesti lyhyempi kontaktivaihe että
lento-aika alustaan nähden. Nämä tekijät ”pakottavat” juoksijan lisäämään nopeutta. Lisäksi
avojaloin (etu-keskiosa) juoksija hyötyy keskitukivaiheen nopeammasta päättymisestä, sillä
alemman nilkkanivelen joustopronaatio saavutetaan ajallisesti
nopeammin ja se on myös määrältään pienempi. Tällöin tukiraajaan kohdistuu vähemmän
jarruttavia voimia.
Jalkineessa oleva kantavaimennus estää/heikentää alustasta välittyvää tuntoaistimusta,
jolloin kantaluu on taipuvainen
iskeytymään ”täydellä” voimalla ja siten kontrolloimattomasti alustalle. Kävellessä ja juostessa jalkineet jalassa kantaisku
kohdistuu tyypillisesti kantapään taka-ulkoreunaan. Erityisesti juostessa kantapää on taipuvainen laskeutumaan alustalle huomattavasti lonkkanivelen
etupuolella. Jalkaterän ollessa
liian kaukana edessä suhteessa
lonkkaniveleeseen, kohdistuu
kehoon suurentunut iskurasitus, mikä samanaikaisesti ”jarruttaa” juoksijan vauhtia. Joustopronaatio pääsee syntymään
vasta, kun jalkaterän etuosakin
on alustalla. Ajallisesti ja määrällisesti pronaatio siis lisääntyy, lisäten samalla kehoon kohdistuvia jarruttavia voimia. Alkukontaktivaiheessa kantaiskun
osuessa pois kantapään keskiosasta, ei kantaluun luonnollista anatomista rakennetta voida
käyttää yhtä tehokkaasti hyödyksi, niin kuin alun perin on
suunniteltu.
Kantaiskun kohdistuessa liiaksi kantaluun ulkoreunalle lisääntyy jalkaterän suuntautu-
minen ulospäin (supinaatioon),
mikä käytännössä tarkoittaa jäykempää jalkaterää. Jos samanaikaisesti jalkine on ”liian tukeva”,
saattaa jalkaterän ”jäykkyys” lisääntyä entisestään ja joustopronaatio estyä. Liian tukeva
jalkine on lisäksi taipuvainen
passivoimaan jalkaterän aktiivisia tukirakenteita, lihaksia. Kun
jalkaterän takaosaan (alempaan
nilkkaniveleeseen) syntyy keskitukivaiheen aikana liian voimakas supinaatio, saattaa suljetun
kineettisen ketjun periaatteen
mukaan koko raajaan syntyä ulkokierto ja polvi ohjautua keskilinjasta ulospäin. Polven liiallinen ulospäin suuntautuminen
estää usein myös koko alaraajan
sisäkiertoa, jolloin kehon luontainen iskunvaimennus heikkenee. Tämä toiminnallinen muutos saattaa johtaa myös lihasepätasapainoon ja siten lisätä altistumista erilaisille ongelmille.
8
Jalkineen muoto ja
rakenne
Useissa jalkineissa jalkapöytäluiden kärkipäiden alueella
lestin muoto on kovera. Kovera lesti saattaa aiheuttaa päkiänivelten alle ”kuopan”, johon
keskimmäisten jalkapöytäluiden kärkipäät ”vajoavat” (plantaariflexoituvat). Samanaikaisesti ensimmäisen ja viidennen
jalkapöytäluun kärkipäät ”nousevat” ylöspäin (dorsaaliflexioon). Tätä jalkineiden rakenteesta johtuvaa ilmiötä (erityisesti yhdessä kantakorotuksen
sekä alentuneen lihasvoiman
kanssa) voidaan pitää myös yhtenä altistavana tekijänä jalkaterän etuosan poikittaisen kaaren
madaltumiselle ja siten päkiän
alueelle kehittyvän kivun syynä.
Kun jalkine asetetaan pöydälle, voidaan havaita, että sen
kärkipää ei ole kosketuksessa
alustaan. Rakennetta kutsutaan
jalakseksi. Jalaksen tarkoituksena on kompensoida päätöstukivaiheessa jalkineiden (pohjan)
jäykkyyttä päkiänivelten alueella. Päätöstukivaiheessa varpaiden askelta ohjaava vaikutus sekä kevyt tarrautuminen alustaan
eivät pääse tapahtumaan luonnollisella tavalla. Lisäksi varpaiden kontaktiaika suhteessa alustaan lyhenee. Useissa jalkineissa
pohjat ovat paksuja lisäten entisestään jalkineen jäykkyyttä.
Periaatteessa, mitä paksumpi ja
jäykempi jalkineen pohja on, sitä suurempi jalas-rakenne tarvitaan kompensoimaan puuttuvaa
luonnollista päkiänivelten liikkuvuutta. Ongelmana on usein
myös se, että taipuuko jalkineen
pohja todella samasta kohdasta
kuin päkiänivel?
Kohotettu kantapään
asento
Avojaloin kuormitus jakaantuu
50 % kantaluulle ja 50 % päkiälle. Jo sentistä puoleentoista oleva kantakorotus muuttaa tätä suhdetta 40 % vs. 60 %.
Alustasta jalkaterään suuntautuva voima kohdistuu juuri päkiän ja kantapään alueille, sillä
ne ovat jalkaterän kuormitusalueet. Samanaikaisesti ylhäältä tuleva kehon voimavektori kulkee telaluun kannattimen
kohdalta alustalle. Telaluun
kannatin on yksi tärkeimmistä alemman nilkkanivelen (ja
jalkaterän) tukirakenteista keskitukivaiheen aikana. Kannan
kohotessa siirtyy ylhäältä tuleva vektori eteenpäin suhteessa
telaluun kannattimeen, jolloin
telaluun kannattimen vakauttava vaikutus erityisesti jalkaterän
taka- ja keskiosille heikkenee.
Lähtökohtaisesti kantakoro-
tus aiheuttaa vipuvarsimekanismin jalkapohjan ja alustan
välille. Periaatteessa vipuvarren vaikutus on sitä suurempi, mitä korkeampi korko/paksumpi kengän pohja on. Lisäksi kantapään kohottaminen on
pitkään jatkuessaan taipuvainen lyhentämään akillesjännettä sekä pohjelihaksia. Kireät pohjelihakset, yhdessä jalkaterän pienten (intrinsic) lihasten heikentymisen kanssa, pyrkivät kääntämään kantaluun
etuosaa alaspäin (plantaariflexioon), mistä saattaa seurata esimerkiksi jalkaterän sisäkaaren madaltuminen. Kantaluu toimii ”väkipyöränä” näiden kahden lihasryhmän välillä. Kohotettu kantapään asento
muuttaa jalkaterän luonnollista toimintaa ja alentaa esimerkiksi akillesjänteen ja pohjelihasten venytysrefleksin voimaa. Muun muassa voimantuotto alenee, minkä seurauksena liikkuja joutuu kompensoimaan jalkaterän puuttuvaa
voimaa polvista, reisistä, lonkista tai ylävartalosta.
HIEROJA 1 • 2011
hieroja_taitto_1_2011.indd 8
13.2.2011 19:59:08