Sähkön hinta määräytyy Suomessa valtaosin sähkön

Transcription

Sähkön hinta määräytyy Suomessa valtaosin sähkön
TEKSTI: ARI J. VESA
Sähköpörssistä
HINTA sähkölle
S
ähköpörssi antaa sähkölle luotettavan, läpinäkyvän ja uskottavan tukkuhinnan. Tukkuhinta määräytyy pörssissä kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tukkuhintaan vaikuttavat myös Norjan vesivoimatilanne, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat sekä käytettävissä oleva sähkön
siirtokapasiteetti.
Sähkölaskussa on sähkön hinnan lisäksi
myös sähkökaupan kuluja, sähkön siirtomaksuja ja veroja. Sähköenergian osuus
kuluttajan sähkölaskusta on vajaa 40–45
prosenttia. Verkkopalvelumaksuja laskusta
on 25–30 prosenttia ja loput noin 30 prosenttia koostuu valtiovallan määrittelemästä sähköverosta ja kaiken päälle lisättävästä yleisestä 23 prosentin arvonlisäverosta.
Vero-osuuden sähkön myyjä ja verkonhaltija
tulouttavat valtiolle.
Hankintahinta vaihtelee
Energiayhtiöiden maksama sähkön hankinnan hinta vaihtelee paljon. Hinta muodostuu erikseen joka vuorokauden tunnille,
aina edellisenä vuorokautena niin, että tuotanto ja kulutus saadaan tasapainoon. Tuottaja ilmoittaa, mihin hintaan ja kuinka paljon sähköenergiaa on kyseisen tunnin aikana
valmis myymään, ja asiakas ilmoittaa, mihin
hintaan on valmis ostamaan.
Sähkönmyyjä toimii pikaisten muutosten osalta ikään kuin puskurina asiakkaan
ja tukkumyyjän välillä. Asiakkaalle mahdolliset hinnanmuutokset toimivat hitaammin.
Sähkömarkkinoilla toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Mitä enemmän sähköä kulutetaan, sitä enemmän myyjä joutuu sähköstä
20
maksamaan. Kulutukseen vaikuttavat sekä
vuoden että vuorokauden aika. Kylmällä
kuluu enemmän kuin lämpimällä ilmalla ja
päivällä enemmän kuin yöllä. Teollisuuden
kulutus ja sähkölämmitys tasaavat tilannetta jonkin verran.
Tuotetaan halvimmalla
Sähkö virtaa halvemmasta kalliimpaan suuntaan. Markkinarakenne ratkaisee sen, että
sähköä tuotetaan siellä, missä se on halvinta.
Jos tulee tilanne, että tuotanto ja kulutus
ovat alueellisesti niin epätasapainossa, että
sähköä haluttaisiin siirtää halvemmalta alueelta kalliimmalle enemmän kuin alueiden
välistä siirtojohtoa pitkin mahtuu, syntyy
niin sanottu pullonkaula. Siitä seuraa aluehintojen muodostuminen.
Valtaosa sähkön hinnasta on hankintakustannuksia.
Riskillä tai ilman
Sähkönmyyjillä on erilaisia sopimusmalleja, joista kuluttaja voi valita itselleen sopivimman tuotteen. Kuluttaja, jolla on mahdollisuuksia vaikuttaa oman kulutuksensa
ajoitukseen ja on valmis ottamaan riskiä
hintavaihteluista, voi harkita ostavansa
pörssihintaa tarkemmin seuraavan tuotteen. Jos kuluttaja taas haluaa suojata ja tietää tulevan sähkölaskunsa suuruuden etukäteen, hänen kannattaa ottaa määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva sopimus,
jolloin hinta seuraa hitaammin markkinahintaa.
Tilannetta voi peilata pankkimaailmaan.
Asiakas voi päättää ottaako kiinteän koron,
Sähkön hinta määräytyy
Suomessa valtaosin sähkön
tuotantokustannusten
tai sähkön tukkuhinnan
perusteella. Sähköpörssin
kautta myydään 70
prosenttia Pohjoismaissa
tuotettavasta sähköstä.
Asiakas maksaa sähkön
lisäksi myös sähkön siirrosta.
joka vastaa määräaikaista sopimusta, tai
ottaako hyvin lyhyen euriborin tai vuoden
prime-koron.
Hintamuutokset viiveellä
Suomessa tyypillisin asiakkaan ja sähkönmyyjän välinen sähkösopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Sähkönmyyjän on
ilmoitettava asiakkaalle kirjallisesti kuukautta ennen, mikäli aikoo muuttaa hintaa.
Meillä hintojen muutokset kulkevat aika viiveellä. Osa kuluttajista arvostaa sitä etenkin,
jos hinnat ovat nousussa. Hinnoittelu muuttuu ja kehittyy, kun markkinoille tulee uusia
tuotteita. On tärkeää löytää tasapaino kuluttajansuojelun ja markkinasäätelyn välille.
KOTITALOUSKULUTTAJAN SÄHKÖN HINNAN MUODOSTUMINEN
Lähde: Energiamarkkinavirasto
Sähköenergian
myynti­
hinta
Arvonlisävero 19 %
Sähköverot 11 %
Sähkönhankinta 35 %
Jakeluverkkosiirto 26 %
Sähkön myynti 7 %
Kantaverkkosiirto 2 %
Siirtohinta
Alueverkkosiirto 1 %
Ilmastotavoitteista
uudenlaista sähkötarjontaa
Tulevan ilmastotavoitteiden arvellaan tuovan lisää vaihtelevaa tuotantoa, kuten uusiutuvaa energiaa, aurinkoa ja tuulta. Tämä
lisää tuotantohintojen ja sähkön hinnan
vaihteluja nykyisestä.
Voi tulla myös tunteja, jolloin sähkön
hinta tukkumarkkinoilla on nolla tai negatiivinen. Ajoittaessaan kulutustaan edullisille tunneille, asiakas voi säästää paljon.
Tämän kysyntäjouston merkitys kasvaa merkittävästi vuoteen 2020 mennessä. Vähittäismarkkinalla tarjottavat tuotteet eriytyvätkin tulevaisuudessa asiakkaiden tarpeiden ja
vaatimusten mukaisesti.
Etäluennasta säästömahdollisuuksia
Energiavero nosti hintaa
Sähkön tuntimittausuudistus toteutuu Suomessa vuoteen 2014 mennessä, jolloin 80 prosenttia kulutuksesta on tuntimittauksen ja etäluennan piirissä. Suomi toteuttaa uudistuksen
ensimmäisten joukossa maailmassa näin laajana. Mittariston uudistus tuo tullessaan investointikuluja verkonhaltijoille, mutta pitkällä
välillä siitä seuraa säästöjä. Etäluettavat mittarit voivat myös nopeuttaa vikojen korjaamista.
Etäluettavien mittareiden avulla asiakas
pystyy seuraamaan kulutusta tunneittain
ja pystyy ajoittamaan sähkön kulutuksensa
mahdollisimman edulliseen ajankohtaan.
Kulutuksen oikea ajoittaminen voi tuoda
sähkölaskuun ison säästön.
Kotitalouksien käyttämän sähkön hinta
on noussut vuodessa 20 prosenttia paljolti
energiaveron noston johdosta. Myös sähkön tukkumarkkinahinta nousi heikon vesitilanteen takia. Tämän lisäksi pitkä kylmä
talvi ja laman jälkeen piristyneen teollisuuden kulutus lisäsivät kysyntää.
Yleensä suomalaisilla on se käsitys, että
meillä sähkö on kallista. Suomessa oli Euro­
statin tilaston mukaan ainakin vielä vuonna
2010 Euroopan halvin sähkö ostovoimaan
suhteutettuna. Kotitalouksien menoistakin
sähkölasku on vain pari prosenttia. Osuus
on pysynyt suunnilleen samana vuodesta
1985 lähtien. n
21