Vaellus 2 - Mikaelin Sinikellot

Transcription

Vaellus 2 - Mikaelin Sinikellot
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Henkilökohtainen hygienia
Taso 1: Suojautuminen auringolta ja viimalta sekä riittävä juominen
Tavoite: Tarpoja tietää, kuinka auringolta ja kylmältä voi suojautua ja miksi se on tärkeää. Tarpoja oppii
myös, miksi nestettä pitää juoda riittävästi. Tarpoja tietää, miten auringonpistoksen ja lihasjumituksen voi
välttää.
Vartionjohtajan ohje: Auringon ultraviolettisäteilyn (UV) tavallisin haittavaikutus on ihon palaminen.
Vain lyhytaaltoiset UVB-säteet polttavat, mutta ne myös ruskettavat. Pitkäaaltoiset UVA-säteet
ruskettavat, mutta eivät polta. Molemmat säteet kuitenkin altistavat melanoomalle eli ihosyövälle,
yhdelle tällä hetkellä vaikeimmin havaittavista ja parannettavista syöpätyypeistä. Aurinkovoiteiden
suojakertoimet kertovat vain, kuinka tehokas voide on UVB-säteitä vastaan. Siksi kannattaa varmistaa,
että suojavoiteessa on merkintä myös UVA-suojasta.
Auringonpistokselle, lämpöuupumiselle ja pahimmillaan jopa lämpöhalvaukselle altistuu helteellä tai
pitkäkestoisessa oleskelussa suorassa auringonvalossa: elimistö ei ehdi jäähdyttämään tarpeeksi
nopeasti, olo alkaa tuntua ärtyisältä tai sekavalta, heikottaa, päätä särkee ja jopa näköhäiriöitä alkaa
tulla. Jos auringonvalosta ei lähde varjoon nopeasti, oireet pahenevat ja lopulta tajunnan taso alkaa
laskea. Nestehukka altistaa lämpöhalvaukselle, koska hikoilu lakkaa nestevajauksessa.
Kesäleireillä ja –retkillä varustukseen kuuluvat auringolta suojaava päähine, aurinkovoide ja väljät,
peittävät ja hikoilun sallivat vaatteet. Auringonpistos johtuu nimenomaan siitä, että aurinko on
porottanut liian kauan suojaamattomaan päähän.
Nestehukan ensimmäisiä merkkejä ovat päänsärky ja ärtymys. Ärtyneenä virhearviointien määrä kasvaa,
mikä aiheuttaa riskejä esim. työkaluja käytettäessä, suunnistuksessa tai muussa rasituksessa. Kaveritkin
alkavat ärsyttää, ja tulee helposti riitoja. Kuumassa retkellä ja leireillä nestettä pitäisi juoda pieniä määriä
jatkuvasti, ja juomapulloa pitää kuljettaa mukana. Lämpimällä ilmalla juoda pitää joka aterialla vähintään
1 – 2 mukia. Vesi on mehua parempi juoma helteellä, sillä mehun sokerit sitovat elimistön vettä.
Päänsäryn alkaessa kannattaa kysyä itseltään, onko juonut, syönyt tai nukkunut tarpeeksi. Yleisempien
leiriläisten ja retkeilijöiden vaivojen aiheuttaja on joko se, ettei ole haluttu käydä vessassa tai muistettu
juoda tarpeeksi. Vaelluksilla rinkkoja kannettaessa myös niskaan ja hartioihin kohdistuu niin paljon
painoa, että lihakset jumiutuvat helposti ja päätä särkee sen vuoksi.
Lihaskrampit ja suonenvedot aiheutuvat suolojen menetyksestä lämpimällä ilmalla rasituksessa. Leivät ja
muut kylmät välipalat eivät takaa riittävää suolojen saantia, vaan pitää syödä kunnolla lämpimät ateriat,
vaikka kuumassa ruokahalu vähenisikin. Äkillisen krampin ensiapu on lihaksen venyttäminen
vastakkaiseen suuntaan sekä laimean mehun tai urheilujuoman juominen.
Harjoitelkaa kokouksessa erilaisia venyttelyliikkeitä vaellusta varten. Harjoitelkaa pareittain myös
venyttelyliikkeitä pohkeiden ja reisien kramppeja vastaan ja niskan ja hartioiden hierontaa.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Myös talvileireillä pitää juoda tarpeeksi, mikä usein unohtuu. Nestehukka on kuitenkin retkillä ja leireillä
ulkoilmassa aina suurempi kuin arkielämässä sisällä. Talvella taas sokeroidut juomat ovat elimistölle
parhaita, ja ihanne on lämmin juotava.
Talviselta viimalta taas suojaavat tuulta ja kosteutta pitävät vaatteet. Päähine on tärkeä, koska suuri osa
elimistön lämmöstä haihtuu pään kautta. Sormet ja varpaat paleltuvat herkästi, siksi märät sukat ja
käsineet pitää vaihtaa nopeasti kuiviin. Lapaset ovat sormikkaita paremmat käsineet, koska lapasissa
sormet lämmittävät toisiaan. Villaa sisältävät sukat ovat ainoat oikeat sukat kylmillä ilmoilla, ja ne
laitetaan suoraan paljaalle iholle, ilman sukkahousuja tai ohuita sukkia alla. Tekokuituiset sukat ovat
kylmiä, ja puuvillasukat kostuvat väistämättä päivän aikana jalassa, jolloin niistä tulee kylmät. Kovilla
pakkasilla villasukka kerroksia voi olla 2, jos talvikengässä on tilaa, mutta liian ahdas jalkine on taas
kylmä. Jalkineisiin jäävä ilmatila on paras lämmöneriste.
Vitalis ja muut vettä sisältävät pakkasvoiteet eivät suojaa ihoa pakkaselta, päinvastoin - niistä on vain
haittaa. Voiteiden sisältämä vesi jäätyy iholle niin kuin mikä tahansa vesi, mikä aiheuttaa ihon
paleltumisen. Paras kasvojen suoja pakkasella on huivin kietominen kasvojen ympäri ja mahdollisimman
paljon kasvoja suojaava päähine sekä ihon oma rasvakerros: kasvot kannattaa pestä iltaisin ja jättää
aamuhuuhtelut väliin talvileireillä ja –retkillä. Huulet kuitenkin kannattaa suojata rohtumista vastaan
hyvälaatuisella huulirasvalla.
Lisätietoja: Reppu-taitokirja, s. 286  sekä venyttelyohjeita vaellukselle s. 172 – 173
Yhteiskuntatarppo, aktiviteetti Huolehdi itsestäsi, taso 1: Valitsen oikeat varusteet keliin
kuin keliin tai taso 2: Valitsen sopivat henkilökohtaiset hygieniavälineet tapahtumaan
kuin tapahtumaan.
Hyödyllisiä linkkejä:
www.teknokem.fi/suojauduauringolta
www.terveyskirjasto.fi
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Henkilökohtainen hygienia
Taso 2: Hiertymien hoitaminen ja estäminen
Tavoite: Tarpoja osaa hoitaa hiertymiä ja estää niiden syntymistä.
Vartionjohtajan ohje: Hiertymien ja rakkojen ehkäisy on tärkeää retkeä ja vaellusta suunniteltaessa.
Tutustukaa käytännössä rakkojen ehkäisymenetelmiin ja niiden hoitoon.
Rakot ja hiertymät paranevat yleensä itsestään. On tärkeää puhdistaa vamma-alue hyvin, esimerkiksi
antiseptisellä puhdistusaineella tai kädenlämpöisen juoksevan veden alla. Rakkoa ei tarvitse puhkaista.
Iho rakon päällä suojaa tulehdukselta. Jos rakko puhkeaa, iho puhdistetaan ja suojataan huolellisesti.
Suojaamaton iho tulehtuu herkästi. Suojaamiseen sopii erityiset erikoislaastarit ja keinoihot. Jos rakko
tai hiertymä on hyvin suuri, suojaamiseen sopii myös puhdas taitos, joka kiinnitetään teipillä tai
kiinnityssiteellä. Erikoislaastari ja keinoiho suojaavat ihoa lialta ja bakteereilta pitäen haavan puhtaana.
Iho paranee ja uusiutuu laastarin alla.
Tutustukaa kolon ensiapulaukun rakkolaastareihin ja sidetaitoksiin.
Compeed-rakkolaastarit ovat hyviä, ja niitä kannattaa varata muutama paketti vaellukselle mukaan –
kuitenkin kohtuudella, sillä ne ovat kalliita. Apteekeissa on myös leikattavaa ihonsuojalevyä, joilla voi
suojata kantapäät tai akillesjänteet ennen haikille lähtöä tai leikattavaa suojaputkea varpaiden hierymiä
estämään. Näihin voi tutustua esimerkiksi Yliopiston apteekissa vierailemalla tai heidän nettisivuillaan.
Tähdentäkää tarpojille, että uusilla kengillä ei kannata lähteä haikille, vaan kengillä pitää tehdä muutama
harjoituslenkki etukäteen. Paljonkin käytettyjen kenkien kanssa voi tulla silti rakkoja: rinkan paino ja
maastossa kävely rasittavat jalkoja eri tavalla.
Luotsin ohje: Varmista, että kolon ensiapulaukussa on puhtaita sidetaitoksia ja rakkolaastareita
esiteltäväksi.
Tarvikkeet: Sideharsorullia, keinoihoa, laastaria.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Henkilökohtainen hygienia
Taso 3: Hygienia ja intiimihygienia
Tavoite: Tarpoja oppii, miksi omasta hygieniasta on huolehdittava myös retki- ja vaellusolosuhteissa.
Vartionjohtajan ohje: Hygienialla pyritään pitämään taudinaiheuttajat aisoissa ja estämään
sairastuminen. Henkilökohtainen hygienia (iho, hiukset, intiimialueet), vaatteet (erityisesti sukat ja
alusvaatteet), käymälähygienia sekä ruokahygienia on käsiteltävä.
Viimeistään tarpojaikäkaudessa pitää olla kristallinkirkasta se, että jokaisen on huolehdittava omasta
puhtaudestaan. Kädet pestään ennen joka ikistä ruokailua ja joka ikisen WC-käynnin jälkeen. WC-paperi
estää vain käsien värjääntymisen, kaikki ulosteen bakteerit kulkeutuvat käsien mukana loppujen lopuksi
ruokaan ja suuhun, jos niitä ei pestä pois. Ulosteperäiset bakteerit ovat merkittävä ripulien aiheuttaja.
Leireillä ja retkillä mahataudit ovat vieraita epätoivotuimmasta päästä: taudit tarttuvat helposti ja
leviävät leirioloissa nopeasti sekä vievät sairastuneen nopeasti huonoon kuntoon. Mahatautien
aiheuttama nestehukka on vakava tilanne.
Retkillä ja leireillä ruokatavarat pidetään mahdollisimman puhtaina ja erikseen muusta
leiri/retkitohinasta. Siksi muonittajat ovat yleensä vain keittiössä ja retki- ja leirikeittiöissä pidetään vain
niihin kuuluvia tavaroita: ei jätetä omia tarvikkeita sinne lojumaan.
Peseytyminen ja vaateiden vaihto jokaisen tarpojan tulee hallita. Kerran vuorokaudessa pitäisi päästä
pesemään vähintään kasvot, kaula, kainalot, intiimialueet ja jalat. Kesäleireillä joka päivä pitää päästä
vähintään uimaan. Vaelluksilla käytettävissä voi olla vain rajallinen määrä vettä. Silloin kosteuspyyhkeet
ovat loistava apu: pyyhkeillä pystyy pitämään itsensä puhtaaksi muutaman päivänkin.
Joskus ei ole käytettävissä lämmintä vettä. Esim. vaelluksilla vettä voi kerätä tarkoitusta varten
kehitettyihin vesipusseihin ja leireillä sankoihin aurinkoon, jolloin vesi lämpenee edes vähän.
Luonnonvesissä pestessä pitää välttää saippuan pääsemistä suoraan veteen: peseytyminen pitäisi tehdä
aina maalla. Voitte myös kokeilla retkellä, kuinka pieni nestemäärä riittää peseytymiseen? Pärjääkö 1
litralla? Entä kuka vartiolaisista tarkenee peseytyä kylmimmällä vedellä?
Retkeilevän tarpojan kikkapusseihin kuuluu pienet pesuainepullot: pieniä shampoonäytepulloja ja
vastaavia kannattaa jemmata, ja ottaa retkillä ja leireillä tarvittavat pesuaineet niihin. Säästyy paljon
arvokasta tilaa ja varsinkin vaelluksilla pesupussista tulee huomattavasti kevyempi.
Kuukautisten aikaan tarpojien pitäisi päästä päivittäin pesulle. Keskustelkaa vartiolaisten kanssa siitä,
kehtaavatko he tulla sanomaan johtajille, jos heidän pitäisi päästä esimerkiksi lämpimään suihkuun
kuukautisten vuoksi. Monessa viikonloppuretkipaikassa pesumahdollisuus järjestyy pienellä
vaivannäöllä, vaikkei saunaa olisikaan merkitty retken ohjelmaan. Voitte jatkaa keskustelua
kuukautisista lisääkin: estävätkö ne jonkun lähdön retkille tai leirille? Haittaavatko kuukautispäivät
elämää retkillä/leireillä?
Joskus leirien rasitus saa kuukautiset alkamaan yllättäen. Kertokaa vartiolaisille, että sen vuoksi ainakin
kesäleirien ensiapulaukuissa on aina ylimääräisiä siteitä. Jos kuukautiset yllättävät, niitä voi vain mennä
pyytämään ensiapuvastaavalta tai vartionjohtajilta.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Henkilökohtainen hygienia
Taso 4: Retkipukeutuminen
Tavoite: Tarpoja oppii, miten kannattaa pukeutua milläkin säällä ja osaa kerrospukeutumisen. Tarpoja
oppii, että vaatteiden tulee olla kuivat, lämpimät ja hengittävät ja tietää, miten vilustumisen ja
lämpöhalvauksen voi välttää sekä osaa kerrospukeutua.
Vartionjohtajan ohje: Katso yhteiskuntatarppo, aktiviteetti Huolehdi itsestäsi, taso 1: Valitsen oikeat
varusteet keliin kuin keliin tai taso 2: Valitsen sopivat henkilökohtaiset hygieniavälineet tapahtumaan
kuin tapahtumaan.
Käykää läpi myös alempien tasojen aiheita esimerkiksi keskustelemalla. Aktiviteetin yhteydessä voi
kokeilla erilaisia vaatemateriaaleja ja niiden ominaisuuksia sekä kerrospukeutumista. Testatkaa
käytännössä, miten luonnonmateriaalit (villa, puuvilla, pellava) toimivat kuivana ja märkänä sekä
verratkaa niitä keinokuituihin (polyester jne). Selvittäkää, miten vaatteita kyllästetään ja vahataan.
Jalkineiden, päähineiden ja hanskojen testaaminen on myös paikallaan. Aktiviteetin ei ole tarkoitus
kannustaa varustelukierteeseen vaan ennemminkin tuoda esille tarkoituksenmukaisen vaatetuksen
valitseminen partioretkille. Alusasuja, välikerrosta ja teknisiä kuoriasusteita sekä vahattuja
puuvillakankaita vertailemalla tarpojat saavat omakohtaista kokemusta, jota tarvitaan myöhemmin
pitkäaikaisempia retkivarusteita hankittaessa.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Hätämajoite
Tasot 1 - 2: Teemme hätämajoitteen maavaatteista ja yövymme siinä
Tavoite: Vartio tekee hätämajoitteen esimerkiksi sadeviitasta tai kevytpeitteestä käyttäen apuna narua,
köyttä, kirvestä tai lapiota. Tarpoja oppii hyödyntämään erilaisia tarvikkeita ja tutustuu mukavan
majoitteen perusominaisuuksiin.
Vartionjohtajan ohje: Tämä on retkitehtävä, mutta hätämajotteiden pystyttämistä voi harjoitella myös
koloillan aikana kolon pihalla, Mikaelin puistossa tai lähiseudun metsissä. Käykää läpi hyvän majoitteen
ominaisuuksia
 turvallinen!!!
 mahdollisimman lämmin
 suojaa tuulelta ja sateelta
 riittävän tilava
 nukkujat irti kylmästä maasta
 yöpymisvarusteet hätämajoitteessa
Harjoitelkaa hätämajoitteen tekemistä maavaatteista, pressusta tai ensiapulaukun avaruuspeitosta.
Käykää läpi myös, milloin hätämajoite pitää pystyttää
Lisätietoa:
Liitteessä
Reppu-taitokirjassa s. 100
www.partio.fi  Aikuiset  Partiokasvatus  Partion toimintamuodot  Retkeily 
Majoitteet  Hätämajoitteet
Tarvikkeet: Maavaatteita ja/tai pressuja, avaruuspeitto, puukkoja, kirveitä, narua.
Liitteet:
Hätämajoitteet
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
HÄTÄMAJOITTEET
Lähde: PartioWiki (fi.scoutwiki.org)
Hätämajoite on tarpeen esimerkiksi eksymistilanteessa, majoitteen kadottua tai hajottua tai jos
vaikkapa sairaskohtauksen vuoksi on saatava rakennettua suoja, eikä mukana ole valmista
majoitetta. Kesällä nukkua voi taivasallakin, mutta kun ilman lämpötila laskee, sataa kaatamalla tai
tuulee, tarvitaan suoja. Talvella voi rakentaa lumimajoitteen.
Hätämajoite suojaa sateelta, lumelta, tuulelta ja eristää nukkujan kylmästä maasta, mutta myös
vaatetus on tärkeää. Kehon lämmön kannalta on tärkeää pukea päälleen riittävästi (vaatteet
lämmittävät päällä enemmän kuin majoitteen rakenteissa) ja vaihtaa kosteat vaatteet kuiviin.
Hätätilanteessa hätämajoitteen ympärille rakennetaan hätämerkki tai merkitään paikka muuten
näkyvästi, jotta mahdolliset etsijät saavat paikannettua eksyneen. Hätätilanteessa kannattaa myös
sytyttää nuotio. Se sekä lämmittää, valaisee että auttaa ruoanvalmistuksessa ja tuli on myös hyvä
huomiomerkki. Hätätilanteessa käytetään hyväksi maaston ominaisuuksia ja mukana olevia
varusteita.
Hätamajoitteen rakentamista kannattaa harjoitella jo etukäteen, jotta tositilanteessa ei panikoi.
Erilaisia hätämajoitteita ovat asentokuuset, havulaavut, kangaslaavut, lumimajoitteet sekä luolat
juurakot ja vastaavat luonnon omat suojat.
Asentokuusi
Jos tarve yöpymiseen yllättää, eikä mukana ole minkäänlaisia varusteita (puukkoa tms.), niin
metsäisellä seudulla yksinkertaisin yöpymismuoto on asentokuusi. Asentokuusella tarkoitetaan ison
kuusen juureen jäävää tilaa, jolle kuusen isot ja tuuheat oksat muodostavat katon ja joskus jopa
seinät. Kuusen alle on varissut havuja, jotka auttavat pohjan eristämisessä ja pehmentävät maata.
Jos oksisto ei ole riittävän tiheä, niin alimmaisten oksien päälle voi kasata lisää irto-oksia tai muuta
maastosta löytyvää. Talvella lisää suojaa tuulelta saa kasaamalla lunta bunkkeriksi, oksien
toimiessa kattona. Asentokuusen huonoina puolina ovat usein heikko sateen pitävyys ja huono
huomioarvo.
Luolat, puun rungot, juurakot, yms.
Kaatuneen suuren puun rungon alta voi löytyä riittävän kokoinen suoja tai ainakin sitä vasten on
helppo laittaa nojalle riukuja, havuja tms. ikään kuin laavuksi. Majoituttaessa on syytä varmistaa,
että runko varmasti pysyy omien oksiensa varassa paikallaan. Kaatuneen puun suuri, vino juurakko
suojaa sateelta ja tuulelta (tuulen suunnasta riippuen) ja sen eteen voi tehdä tulet. Majoituttaessa
on syytä kuitenkin varmistua, ettei juurakosta irtoa kiviä tms. eikä juurakko pääse kaatumaan
nukkujien päälle. Kaatumisen estämiseksi voidaan juurakko tukea riu'uilla.
Kallioisessa maastossa löytyy usein kallionkoloja, lohkareita tai jopa luola, jossa saa täydellisen
suojan sadetta ja tuulta vastaan. Kalliota vasten voi riu'uista ja oksista myös rakentaa suojan.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Kallioon liittyvä ongelma varsinkin talvella on kallioon varastoitunut kylmyys, joka hohkaa
majoittujiin. Kesällä kallio heijastaa nuotion lämmön takaisin.
Havulaavu
Havulaavun voi rakentaa esim. kahden puun väliin kiinnitetyn riu'un, "kurkihirren", varaan.
Kurkihirttä vasten köytöstellään vähintään kaksi sivuriukua vinosti laavun takaseinän reunoiksi ja
näihin sivuriukuihin köytöstellään riittävä määrä riukuja kurkihirren suuntaisesti kattoristikoksi. Kun
kattorakennelma on valmis peitetään katto ja seinät tiiviisti havuilla. Havujen päälle kiinnitetään
muutama riuku, jotta havut pysyvät paikoillaan. Havulaavun huono puoli on sen rakentamiseen
kuluva pitkä aika, joka verottaa voimia. Rakentamiseen voi käyttää havujen lisäksi myös esim.
kaislaa.
Havulaavusta on kuva Reppu-taitokirjan sivulla 100.
Kangaslaavut yms.
Havulaavun kateaineena voi myös käyttää kangasta tai muuta mukana tai maastosta
löytyvää materiaalia. Sadeviitasta, pressusta, lämpöpeitteestä, telttakankaasta tai muusta
isosta kankaasta voi rakentaa monenlaisia ja -mallisia hätämajoitteita. Jos teltan kepit ovat
rikki tai kadonneet, niin majoitteen voi silti pystyttää mielikuvitustaan käyttämällä.
Malliltaan majoite voi olla mm. harjateltta-, loue-, laavu- ja kotamallinen. Perusideana on
tehdä köydestä, riu'uista tai vaikkapa vaellussauvoista tukiranka, jonka varaan kangas
pingotetaan. Yksinkertaisimmillaan tällainen majoite voi olla esim. kahden puun väliin noin
metrin korkeudelle kiinnitetty naru ja sen päälle harjatelttamaisesti levitetty suojakangas.
Lumimajoitteet
Lumikuopan voi tehdä monella eri tavalla. Perusideana on, että maahan kaivetaan tai poljetaan
vähintään 80 cm syvä kuoppa, jonka leveys ja pituus riippuu yöpyjien koosta ja määrästä. Yhden
hengen lumikuoppa voi olla esim. 80 x 200 x 100 cm. Kuopan voi kaivaa pohjalta leveämmäksi,
jolloin katosta saa helpommin tukevan. Kuopan kattopalkeiksi laitetaan sukset ja sauvat tai riukuja,
jos niitä on käytettävissä. Kattopalkit peitetään pressulla, havuilla tms. tai pelkillä lumilohkareilla ja
päälle kasataan irtolunta. Sisäänkäynti ja tuuletus jätetään avoimeksi toisesta päädystä.
Suuaukkoon voi laittaa esim. rinkan oveksi. Kulkuaukko laitetaan mahdollisimman alas, jotta lämpö
pysyisi kuopassa.
Lohkaresuojan voi tehdä, kun lunta ei ole tarpeeksi lumikuoppaa varten. Lohkaresuoja tehdään
kuten lumikuoppa, mutta siinä kattoa korotetaan tekemällä lisäseinät lumilohkareista, jolloin
matalampaankin lumeen saadaan aikaan riittävän syvyinen 'kuoppa'.
Rinnesuoja kaivetaan isoon lumikinokseen siten, että saadaan tehtyä istumakorkeuksinen kolo,
jonka suuaukko voidaan peittää rinkalla, lumilohkareilla ja muurata irtolumella. Kolon leveys
määräytyy henkilömäärän mukaan. Rinnesuoja on nopea tehdä.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Quinzee eli "kintsi" tai lumikammi rakennetaan irtolumesta. Kasataan vähintään kolme metriä
korkea ja kolme metriä halkaisijaltaan oleva lumikasa, joka muovataan puolipallon muotoiseksi.
Kasaa poljetaan ja tampataan lapiolla mahdollisimman tiiviiksi. Sitten kasaan työnnetään tasaisin
välein noin 30 cm pituisia tikkuja koko alalta ja annetaan lumikasan jäätyä – kiteytyä – ainakin pari
tuntia. Tämän jälkeen kasa kaiverretaan ontoksi luolaksi, kunnes katosta alkavat tulla tikkujen päät
vastaan. Suuaukko jätetään mahdollisimman pieneksi ja mahdollisimman alas. Ulos heitettävä lumi
kasataan oviaukon edustalle tuulelta suojaavaksi valliksi. Suuaukko peitetään esim. rinkalla tai
lumilohkareella.
Lumiluola kaivetaan suuresta lumikasasta. Lunta tarvitaan noin neljä metriä korkea kinos.
Lumiluolaa varten kaivetaan suuaukko, jonka yläreuna on alempana kuin nukkumatilan lattia, ja
ylöspäin viettävä käytäva, joka vie varsinaiseen nukkumatilaan. Näin nukkujien muodostama
hiilidioksidi poistuu ilmaa raskaampana alas, mutta lämpö säilyy nukkumatilassa. Nukkumatilan
tulee olla noin 1,5 metriä korkea ja holvimainen. Katon tulisi olla vähintään 40 cm paksu.
Nukkumatilassa on oltava tuuletusaukko. Hyvässä paikassa ja olosuhteissa voidaan rakentaa useita
luolia vierekkäin, joiden välillä on yhdyskäytävät. Suuaukon viereen voidaan rakentaa myös erilliset
keitto- ja varastotilat.
Lumiluolan voi syvään lumeen tehdä myös katottomana, jolloin katon voi rakentaa erikseen
käyttäen hyväksi suksia, riukuja tms. Katto peitetään mahdollisimman paksulla lumikerroksella.
Tällaista lumiluolaa kutsutaan lumimajaksi. Joskus lumiluola täytyy kaivaa siten, että oviaukko jää
korkeammalle kuin makuutilan katto. Tällöin majoitetta kutsutaan kiepiksi.
Iglu on kuuluisin lumimajoitteista. Siihen ei
useinkaan luontaisesti löydy sopivia keli- ja
lumiolosuhteita, mutta leirikäytössä voidaan
hyödyntää valmiita iglumuotteja, joiden
avulla igluun sopivat lohkareet kiteytetään.
Periaatteena on tehdä lumijäälohkareista
puolipallonmuotoinen maja, jossa lohkareet
asetetaan holvimaisesti päällekkäin.
Iglumuotteja voi tiedustella lainaksi esim.
retkeily-yhdistyksiltä. Oikein rakennettuna
iglu on kestävä ja suojaava majoite
lumituiskussa ja pakkasessa.
Yleisiä asioita lumimajoitteisiin liittyen:





Iglun kasaaminen
Huolehdi riittävästä tuuletuksesta, jotta happi riittää, eikä majoitteen lämpötila pääse
nousemaan liiaksi, jolloin katto ja seinät alkavat sulaa ja tiputtavat vettä nukkujan päälle.
Tuuletusreiän saa aikaiseksi esim. suksisauvalla, jota voi myös pitää tuuletusaukossa, jottei
se mene tukkoon.
Polta kynttilää majoitteen sisällä. Jos kynttilä sammuu, on majoitteen ilman happipitoisuus
laskenut ja on syytä lisätä tuuletusta. Lisäksi kynttilä antaa valoa. Kynttilälle voi tehdä
oman paikan lumimajoitteen reunalla, tuuletusaukon alapuolelta.
Lämmön kannalta on suurin merkitys majoitteen pohjan eristämisellä lumesta, joten
pohjalle kannattaa levittää makuualustoja, havuja, pressuja tms.
Ota majoitteeseen sisälle lapio, koska se helpottaa suuresti ulospääsyä aamulla, jos ulkona
on satanut paljon lunta oviaukon päälle tai jos majoite romahtaa.
Tee keitintä varten oma tuulensuojainen tila oviaukon tuntumaan. Älä kuitenkaan turhaan
keittele sisällä nukkumistilassa, ettei sinne tule ylimääräistä kosteutta.
Vaellus


Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Merkitse lumimajoite selkeästi ulkopuolelta, ettei kukaan kävele, hiihdä tai aja esim.
moottorikelkalla majoitteen yli. Löydät myös itse lumimajoitteen helpommin, jos joudut
poistumaan kauemmaksi.
Tuhoa lumisuoja käytön jälkeen, ettei siitä tule ansa muille kulkijoille tai eläimille.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Hätämajoite
Taso 3: Teemme hätämajoitteen mukana olevilla varusteilla ja
yövymme siinä
Tavoite: Kokeilemme mahdollisuuksia majoittautua ilman makuupussia ja makuualustaa. Tarpoja oppii
soveltamaan ja hyödyntämään luonnonmateriaaleja ja omia tarvikkeita. Tarpoja tietää, mitkä ovat hyvän
majoitteen perusominaisuudet.
Vartionjohtajan ohje: Käykää läpi hyvän hätämajoitteen ominaisuuksia ennen majoitteen rakentamista
ja yöpymistä. Käykää läpi myös, milloin hätämajoite pitää pystyttää ja millaisessa varustuksessa siinä
kannattaa ruveta nukkumaan. Sään mukaan voitte yöpyä majoitteessa joko ilman makuupusseja tai
niiden kanssa.
Rakentakaa joko havulaavu tai kokeilkaa yöpymistä kuusen tai kaatuneen puun alla tai kiven tai kallion
suojassa.
Lisätietoa:
Hätämajoitteet-liitteessä (löytyy tason 1 kohdalta)
Reppu-taitokirjassa s. 100
www.partio.fi  Aikuiset  Partiokasvatus  Partion toimintamuodot  Retkeily 
Majoitteet  Hätämajoitteet
Tarvikkeet: Puukkoja, kirveitä, narua, 1 maavaate pressu tai avaruuspeitto, havulaavuun riukuja ja havuja
metsästä.
Liitteet:
Hätämajoitteet (Löytyy Tason 1 kohdalta)
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Hätämajoite
Taso 4: Valmistan henkilökohtaisen hätämajoitteen esim. kuusen alle
tai lumiluolan. Yövyn siinä.
Tavoite: Tarpoja tekee hätämajoitteen itselleen ja yöpyy siinä. Tarpoja oppii soveltamaan ja hyödyntämään
luonnonmateriaaleja ja omia tarvikkeita. Tarpoja tietää, mitkä ovat hyvän majoitteen perusominaisuudet.
Vartionjohtajan ohje: Käykää läpi hyvän hätämajoitteen ominaisuuksia ennen majoitteen rakentamista
ja yöpymistä. Käykää läpi myös, milloin hätämajoite pitää pystyttää ja millaisessa varustuksessa siinä
kannattaa ruveta nukkumaan. Sään mukaan voitte yöpyä majoitteessa joko ilman makuupusseja tai
niiden kanssa.
Rakentakaa joko havulaavu tai kokeilkaa yöpymistä kuusen tai kaatuneen puun alla tai kiven tai kallion
suojassa. Erona tasoon 3 tällä tasolla on se, että jokainen tarpoja rakentaa oman hätämajoitteensa ja
yöpyy siinä yksin tai tarpeen vaatiessa enintään pareittain.
Lisätietoa:
Hätämajoitteet-liitteessä (löytyy tason 1 kohdalta)
Reppu-taitokirjassa s. 100
www.partio.fi  Aikuiset  Partiokasvatus  Partion toimintamuodot  Retkeily 
Majoitteet  Hätämajoitteet
Tarvikkeet: Puukkoja, kirveitä, narua, maavaate pressu tai avaruuspeitto, havulaavuun riukuja ja havuja
metsästä.
Liitteet:
Hätämajoitteet (Löytyy Tason 1 kohdalta)
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Hätämajoite
Taso 5: Valmistamme lumimajoitteen ja yövymme siinä
Tavoite: Vartio valmistaa lumimajoitteen itselleen ja yöpyy siinä. Tarpoja oppii soveltamaan ja
hyödyntämään luonnonmateriaaleja ja omia tarvikkeita. Tarpoja tietää, mitkä ovat hyvän majoitteen
perusominaisuudet.
Vartionjohtajan ohje: Käykää läpi hyvän majoitteen ominaisuudet ennen rakentamista ja yöpymistä.
Käykää läpi myös millaisessa varustuksessa lumimajoitteessa nukutaan.
Erilaisia lumimajoitteita on lueteltu liitteessä (löytyy tason 1 kohdalta). Lisätietoja löytyy myös sivuilta
www.partio.fi  Aikuiset  Partiokasvatus  Partion toimintamuodot  Retkeily 
Majoitteet  Hätämajoitteet
http://wikikko.info/wiki/Lumikammi
Tarvikkeet: Lapioita, 1 – 2 lumikolaa, pulkkia lumen kaivamiseen ja pois kuskaamiseen; lumikuoppiin ja
muihin katottomiin majoitteisiin riukuja, pressu ja köyttä.
Liitteet:
Hätämajoitteet (Löytyy Tason 1 kohdalta)
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kalastus
Taso 1: Onkiminen
Tavoite: Tarpoja kalastaa ongella, perkaa saaliinsa ja valmistaa saaliista aterian. Tarpoja oppii hankkimaan
ruokaa kalastamalla ja oppii, kuinka kalasta saa ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Tämän aktiviteetin voi suorittaa myös arki-iltana: Onkia voi esimerkiksi
Ruissalossa. Aurajoessa onkiminen on kuitenkin rajoitettua lohi- ja siikaistutusten vuoksi.
Halistenkoskella ei saa onkia ollenkaan.
Kalanperkaus- ja fileointiohjeita sekä muita kalan käsittelyohjeita löytyy Reppu-taitokirjasta, sivuilta 304
– 305. Muuta tietoa kalastuksesta on Repussa sivuilla 74 – 75. Lisää kalaruokareseptejä löytyy
keittokirjoista tai esimerkiksi osoitteista
www. jokisenevaat.fi
www.prokala.fi
www.pirkka.fi
www.yhteishyva.fi
Kalojen tunnistusvinkkejä on leiritarpon Fauna-aktiviteetissa, taso 3. Tavallisimmin ongella saa särkiä tai
ahvenia.
Siltä varalta ettei kala-onni suosi, kannattaa varata perkaamatonta kalaa, esimerkiksi silakkaa, mukaan.
Varmista etukäteen kokonaisen kalan saatavuus esimerkiksi torilta tai parhaiten varustetuista
ruokakaupoista (Stockmann, Manhattan). Ruuanvalmistuskerta voi olla myös seuraavassa vartion
kokouksessa, jolloin onkimiseen jää enemmän aikaa. Saaliskalat voi pakastaa perattuna.
Tarvikkeet: Mato-onkia (löytyy kolon pikkuvarastosta, vavat tarvitaan lisäksi) ja matoja tai muita
syöttejä (saatavilla kalastustarvikeliikkeistä); Reppu-taitokirjoja, perkaamatonta kalaa, kalaresepti,
ruuanvalmistusvälineet ja lisukkeet; lämpimällä säällä kylmälaukku ja kylmäkallet.
Luotsin ohje: Auta vartionjohtajia tarvittaessa perkaamattoman kalan hankkimisessa.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kalastus
Taso 2: Pilkkiminen
Tavoite: Tarpoja pilkkii kaloja, perkaa saaliinsa ja valmistaa saaliista aterian. Tarpoja oppii hankkimaan
ruokaa kalastamalla ja oppii, kuinka kalasta saa ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Kannattaa kysyä kokeneemmalta pilkkijältä neuvoja ja niksejä pilkkimiseen.
Pilkkionkia voi kysellä lainaksi vartiolaisten kotoa tai muilta johtajilta. Pilkkiminen on samanlaista kuin
onkiminen, paitsi että pilkkiongessa ei ole kohoa. Pilkkionkea kannattaa hyppyyttää tai ongen siimaa
nyppiä ylös alas koko ajan, jotta syötti pysyy liikkeessä. Pilkkiminen onnistuu mainiosti kumimadoilla tai
toukilla, joten matoja ei välttämättä tarvita. Pilkkiminen onnistuu rannoilta tai veneestä kesällä aivan
kuten jäältä talvella.
Tämän aktiviteetin voi suorittaa myös arki-iltana: Pilkkiä voi esimerkiksi Ruissalossa. Aurajoessa
pilkkiminen on rajoitettua lohi- ja siikaistutusten vuoksi. Hyvinä kylminä talvina pilkkimistä kannattaa
kokeilla jäällä, mutta pitää olla tarkkana jään kestävyyden kanssa.
Kalanperkaus- ja fileointiohjeita sekä muita kalan käsittelyohjeita löytyy Reppu-taitokirjasta, sivuilta 304
– 305. Muuta tietoa kalastuksesta on Repussa sivuilla 74 – 75. Lisää kalaruokareseptejä löytyy
keittokirjoista tai esimerkiksi osoitteista
www. jokisenevaat.fi
www.prokala.fi
www.pirkka.fi
www.yhteishyva.fi
Kalojen tunnistusvinkkejä on leiritarpon Fauna-aktiviteetissa, taso 3. Tavallisimmin pilkkimällä saa särkiä
tai ahvenia.
Siltä varalta ettei kala-onni suosi, kannattaa varata perkaamatonta kalaa, esimerkiksi silakkaa, mukaan.
Varmista etukäteen kokonaisen kalan saatavuus esimerkiksi torilta tai parhaiten varustetuista
ruokakaupoista (Stockmann, Manhattan). Ruuanvalmistuskerta voi olla myös seuraavassa vartion
kokouksessa, jolloin kalastukseen jää enemmän aikaa. Saaliskalat voi pakastaa perattuna.
Tarvikkeet: Pilkkionkia ja syöttejä, esim. kaste- tai lehtimatoja, kärpäsentoukkia, surviaisen toukkia,
kumimatoja tai värikoukkuja (saatavilla kalastustarvikeliikkeistä); Reppu-taitokirjoja, perkaamatonta
kalaa, kalaresepti, ruuanvalmistusvälineet ja lisukkeet; lämpimällä säällä kylmälaukku ja kylmäkallet;
talvella jääkaira ja pieni vesikauha sohjon poistamiseen pilkkireiästä, naskalit jokaiselle jäällä liikkujalle
sekä köyttä.
Luotsin ohje: Auta vartionjohtajia tarvittaessa perkaamattoman kalan hankkimisessa. Huolehdi, että
pilkkiretki jäällä on turvallinen.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kalastus
Taso 3: Verkot ja katiska
Tavoite: Tarpoja kalastaa verkoilla tai katiskalla kalasaaliin, perkaa sen ja valmistaa saaliista aterian.
Tarpoja oppii hankkimaan ruokaa kalastamalla ja oppii, kuinka kalasta saa ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Verkoilla ja katiskoilla kalastusta varten pitää sekä maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu että ostaa kalastusaluekohtainen pyyntilupa. Valtion kalastuksenhoitomaksu on
henkilökohtainen ja sen voi maksaa kalenterivuodeksi (22 € vuonna 2012) tai 7 vuorokauden ajaksi (7 €).
Kalastuksenhoitomaksun voi suorittaa maa- ja metsätalousministeriön tilille 166030-101496 internetissä
www.mmm.fi (ei lisämaksua), posteissa ja R-kioskeilla (lisämaksu). Ajantasaiset tiedot
kalastuksenhoitomaksuista löytyvät linkistä www.lskalastusalue.net. Jos haluat tietää, mihin
kalastusalueeseen tietty järvi tai muu vesialue kuuluu, löydät kartan Lounais-Suomen kalastusalueista ja
yhteystiedot pyydysluvan hankkimiseen sivulta http://www.silakka.info/kalastusalueet.
Mökkien ja retki- tai leiripaikkojen omistajat osaavat myös neuvoa sekä kalaluvan hankkimisessa että
mahdollisesti antaa vinkkejä hyvistä kalapaikoista. Kalaverkkoa tai katiskaa voi kysellä lainaksi
vartiolaisten kotoa tai muilta johtajilta.
Kalanperkaus- ja fileointiohjeita sekä muita kalan käsittelyohjeita löytyy Reppu-taitokirjasta, sivuilta 304
– 305. Muuta tietoa kalastuksesta on Repussa sivuilla 74 – 75. Lisää kalaruokareseptejä löytyy
keittokirjoista tai esimerkiksi osoitteista
www. jokisenevaat.fi
www.prokala.fi
www.pirkka.fi
www.yhteishyva.fi
Kalojen tunnistusvinkkejä on leiritarpon Fauna-aktiviteetissa, taso 3.
Siltä varalta ettei kala-onni suosi, kannattaa varata perkaamatonta kalaa, esimerkiksi silakkaa, mukaan.
Varmista etukäteen kokonaisen kalan saatavuus esimerkiksi torilta tai parhaiten varustetuista
ruokakaupoista (Stockmann, Manhattan). Ruuanvalmistuskerta voi olla myös seuraavassa vartion
kokouksessa, jolloin kalastukseen jää enemmän aikaa. Saaliskalat voi pakastaa perattuna.
Tarvikkeet: Kalaluvat, kalaverkko tai katiska sekä asianmukaiset merkit (esim. tyhjistä
mehukanistereista ja muovinarusta); verkkojen laskemiseen tarvitaan vene, katiskan voi laskea
rannaltakin; Reppu-taitokirjoja; perkaamatonta kalaa, lämpimällä säällä kylmälaukku ja kylmäkallet,
kalaresepti ja ruuanvalmistusvälineet ja lisukkeet.
Luotsin ohje: Auta vartionjohtajia tarvittaessa kalaluvan ja perkaamattoman kalan hankkimisessa.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kalastus
Taso 4: Viehekalastus
Tavoite: Tarpoja saalistaa kaloja virvelillä tai perho-ongella, perkaa saaliin ja valmistaa saaliista aterian.
Tarpoja oppii hankkimaan ruokaa kalastamalla ja oppii, kuinka kalasta saa ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Virvelillä tai perho-ongella kalastusta varten pitää maksaa sekä valtion
kalastuksenhoitomaksu että läänin viehekalastusmaksu. Valtion kalastuksenhoitomaksu on
henkilökohtainen ja sen voi maksaa kalenterivuodeksi (22 € vuonna 2012) tai 7 vuorokauden ajaksi (7 €).
Kalastuksenhoitomaksun voi suorittaa maa- ja metsätalousministeriön tilille 166030-101496 internetissä
www.mmm.fi (ei lisämaksua), posteissa ja R-kioskeilla (lisämaksu). Viehekalastusmaksu puolestaan on
29 €/vuosi tai 7 €/7vrk (vuonna 2012), ja sen voi maksaa kuten valtion kalaluvankin, mutta tilinumero on
eri: 166030-106602. Ajantasaiset tiedot kalastuksenhoitomaksuista löytyvät mm. linkistä
www.lskalastusalue.net. Jos haluat tietää, mihin kalastusalueeseen tietty järvi tai muu vesialue kuuluu,
löydät kartan Lounais-Suomen kalastusalueista ja yhteystiedot pyydysluvan hankkimiseen sivulta
http://www.silakka.info/kalastusalueet.
Turun seudun hienoin kalapaikka on Aurajoki Halistenkoskelta alkaen Ylioppilaskylän paikkeille. Jokeen
nousee merestä arvokkaita vaelluskaloja, kuten siikaa, lohta ja taimenia. Paras aika näiden arvokalojen
saamiseen on syksy. Halistenkoskeen tarvitaan vielä oma kalastuslupa, joka maksaa 2 €/vrk alle 18vuotiailta ja 5 €/vrk täysi-ikäisiltä. Lupien myyvät mm. Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo
(Valkkimyllynkuja 2), Halistuvan grillikioski (Emmauksenkatu 1), Turku-piste (Puolalankatu 5, 1. kerros) ja
Turun Pyyntiväline (Yliopistonkatu 31). Halistenkosken vieressä sijaitsevassa Myllärintalossa on Aurajoen
opastuskeskus, ja se on tutustumisen arvoinen retkikohde.
Perhokalastus on hieno lähinnä lohikalojen pyydystämiseen kehitelty harrastus. Syötit tehdään käsin
mahdollisimman paljon kalastusajan ja –paikan hyönteisiä ja toukkia muistuttaviksi. Perho-onkea
heilutellaan rauhallisesti laajoin kaarin, jotta syötin liike saadaan muistuttamaan hyönteisten luonnollista
liikkumista. Jos haluatte kokeilla perhokalastusta, kannattaa pyytää mukaan lajia harrastanut: kyselkää
johtajilta ja vartiolaisten vanhemmilta.
Kalanperkaus- ja fileointiohjeita sekä muita kalan käsittelyohjeita löytyy Reppu-taitokirjasta, sivuilta 304
– 305. Muuta tietoa kalastuksesta on Repussa sivuilla 74 – 75. Lisää kalaruokareseptejä löytyy
keittokirjoista tai esimerkiksi osoitteista
www. jokisenevaat.fi
www.prokala.fi
www.pirkka.fi
www.yhteishyva.fi
Kalojen tunnistusvinkkejä on leiritarpon Fauna-aktiviteetissa, taso 3.
Siltä varalta ettei kala-onni suosi, kannattaa varata perkaamatonta kalaa, esimerkiksi silakkaa, mukaan.
Varmista etukäteen kokonaisen kalan saatavuus esimerkiksi torilta tai parhaiten varustetuista
ruokakaupoista (Stockmann, Manhattan). Ruuanvalmistuskerta voi olla myös seuraavassa vartion
kokouksessa, jolloin kalastukseen jää enemmän aikaa. Saaliskalat voi pakastaa perattuna.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Tarvikkeet: Kalaluvat, virveleitä ja/tai perho-onkia, vieheet; Reppu-taitokirjoja; perkaamatonta kalaa,
lämpimällä säällä kylmälaukku ja kylmäkallet, kalaresepti ja ruuanvalmistusvälineet ja lisukkeet.
Luotsin ohje: Auta vartionjohtajia tarvittaessa kalalupien ja perkaamattoman kalan hankkimisessa. Jos
vartiolaisia kiinnostaa perhokalastuksen kokeileminen, hanki paikalle perhostelun harrastaja.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kuljettaminen
Taso 1: Kantotavat
Tavoite: Vartio harjoittelee kultatuolia, palomiesotetta, reppuselkää ja lentokonetta. Tarpoja osaa siirtää
loukkaantunutta lyhyitä matkoja.
Vartionjohtajan ohje: Kuljettamista on havainnollistettu Reppu-taitokirjassa, sivulla 282,
Loukkaantuneen kuljettaminen. Lisää kantotapoja on liitteessä.
Harjoitelkaa erilaisia loukkaantuneen kantotapoja esim. Mikaelin puistossa. Pyydä vartiolaisia
kokeilemaan, kuinka pitkiä matkoja he pystyvät toisiaan kantamaan yksin, pareittain ja kolmisin. Pidä
kuitenkin huoli, että kantaminen on turvallista eikä kukaan pääse putoamaan.
Kultatuolista ja palomiehen otteesta on kuvat yllä mainitulla taitokirjan sivulla: Palomiehen otteessa
pelastaja ottaa uhrin hartioille ja tarttuu toisella kädellä uhria kädestä polvitaipeen takaa. Pelastajalla jää
tällöin toinen käsi vapaaksi. Lentokoneotteessa loukkaantunutta kannetaan rinnan ja lantion alta.
Tarvikkeet: Reppu-taitokirja
Liitteet:
Kantotavat maalla
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Kantotavat maalla
Lähde: Uinti- ja hengenpelastusopas, Suomen puolustusvoimat
1 palomiehen ote
Pelastaja ottaa uhrin hartioille ja tarttuu
toisella
kädellä uhria kädestä polvitaipeen takaa.
Pelastajalla
jää tällöin toinen käsi vapaaksi.
2 satulaote
Pelastaja ottaa uhrin alaselkään ja lantion
päälle ja tarttuu toisella kädellä uhrin
lantiosta
ja toisella hartioiden takaa.
3 rautec-ote
Pelastaja/pelastajat tarttuu uhria yhdestä ranteesta siten, että pelastajan kädet tulevat
uhrin kainaloista. Pelastaja vetää uhria.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kuljettaminen
Taso 2: Paarit
Tavoite: Tarpoja tekee paarit ja kantaa niillä potilasta 300 metrin matkan metsässä yhdessä parinsa tai
koko vartion kanssa. Tarpoja osaa siirtää loukkaantunutta lyhyitä matkoja.
Vartionjohtajan ohje: Kokeilkaa paarien valmistusta maavaatteesta tai huovasta: potilas makaa
vaatteen keskellä ja pitkät sivut rullataan tiiviiksi kääröiksi. Rullaamiseen voi tehdä sekä rangan tai
vastaavan kepin – vaikkapa suksisauvan - ympäri tai ilman mitään apuvälineitä. Kuva huopapaarista on
Reppu-taitokirjassa s. 282, ylin kuva vasemmalla.
Kokeilkaa erilaisten paarien tekoa. Jokainen kantaa itse tekemillään paareilla joko parin tai 3 kaverin
kanssa yhtä vartiolaisista vähintään 300 m metsäisessä maastossa.
Tarvikkeet: Maavaatteita tai huopia, riukuja tai vastaavia.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Kuljettaminen
Taso 3: Erilaiset kuljetusasennot
Tavoite: Tarpoja tutustuu erilaisiin loukkaantuneen kuljetusasentoihin ja kokeilee niitä käytännössä.
Tarpoja osaa siirtää loukkaantunutta lyhyitä matkoja.
Vartionjohtajan ohje: Esimerkiksi vatsakipuinen kuljetetaan jalat koukussa ja hengitysvaikeuksista
kärsivä puoli-istuvassa asennossa. Eri tavoin loukkaantuneiden kuljetusasennoista on kuvia Repputaitokirjan sivulla 283 sekä SPR:n ensiapuoppaissa.
Opeta tarpojat laittamaan toisiaan eri tavoin loukkaantuneiden tarkkailu- ja kuljetusasentoihin niin, että
he muistavat ohjeista katsomatta eri vammojen tarkkailuasennot. Harjoitelkaa eri tavoin
loukkaantuneen kuljettamista kuten tasolla 2.
Tarvikkeet: Maavaatteita tai huopia, riukuja tai vastaavia; Reppu-taitokirja.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Kuljettaminen
Taso 4: Tilapäiskantovälineet
Tavoite: Vartio tekee esimerkiksi suksikelkan ja kuljettaa sillä potilasta. Tarpoja osaa siirtää
loukkaantunutta tai kuormaa lyhyitä matkoja.
Vartionjohtajan ohje: Tilapäispaarit voi tehdä esimerkiksi makuualustasta, paidasta, makuupussista,
kalaverkosta, takeista, rinkoista tai repuista, köydestä ja vöistä. Kokeilkaa erilaisten kuljettamisen
apuvälineiden, esim. suksikelkan tai purilaiden valmistusta.
Jokainen tarpoja kuljettaa joko yksin tai parin kanssa yhtä vartiolaisista tai kuormaa vähintään 300 m
metsäisessä maastossa vartion valmistamalla kantovälineellä. Voitte kokeilla myös eri tavoin
loukkaantuneiden erilaisia kuljetusasentoja valmistamissanne välineissä. (katso tämän aktiviteetin taso
3).
Esimerkki 1: Suksikelkka
Suksikelkka on kelkka, jonka jalaksina ovat sukset:
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Esimerkki 2: Suksireki, kuvassa oikealla
Esimerkki 3: Purilaat
Purilaat on vanha kuljetusväline, joita voivat myös hevoset tai koirat vetää. Purilaita voi
käyttää kesäkeleilläkin. Purilaissa on 2 rankaa, jotka hevoskäyttöön tehdyissä purilaissa
menevät ristiin edestä. Ensiapukäytössä kuljettaminen on helpompaa, jos päät ovat
erikseen. Purilaisiin voi laittaa myös yhden tai useamman poikkipuun tueksi. Pitkien
sivujen väliin kiedotaan esim. maavaate, pressu, kalaverkkoa tai vaate, jonka päälle
loukkaantunut laitetaan makaamaan tai istumaan.
Tarvikkeet: rRukuja tai vastaavaa puuta, köyttä, maavaatteita tai huopia.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Luonnonantimet
Taso 1: Keräämme luonnosta syötäviä marjoja ja teemme niistä
jälkiruuan retkelle
Tavoite: Vartio kerää esimerkiksi mustikoita tai puolukoita ja käyttää niitä jälkiruoan valmistamiseen.
Tarpoja huomaa, että luonnosta saa kohtuullisen helposti hyvää ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Tämä on retkitehtävä, joka kannattaa toteuttaa alkusyksystä tai loppukeväästä,
mustikkaretki jo heinä-elokuussa ennen koulujen alkua. Jos mustikat tai puolukat tuntuvat liian
tavallisilta, lähtekää etsimään karpaloita esimerkiksi Kuhankuonon alueen soilta. Karpaloita löytää syyslokakuussa.
Pakastakaa keräämänne marjat seuraavaa retkeä tai kokousta varten. Survotut puolukat säilyvät
sisältämänsä bentsoehapon ansiosta jääkaapissa muutaman viikon. Jälkiruoaksi voi tehdä esimerkiksi
kiisseliä tai rahkaa tai leipoa marjapiirakkaa.
Luotsin ohje: Auta tarvittaessa marjapaikan valinnassa ja kyytien järjestämisessä.
Tarvikkeet: Marjaämpärit, halutessanne marjanpoimurit, hirvikärpäsiltä suojaava vaatetus, marjametsän
kartta, eväitä halutessanne, mutta vähintään juomapullot jokaiselle.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Luonnonantimet
Taso 2: Valmistamme retkellä ruuan maustaen sen luonnosta löytyvillä
mausteilla
Tavoite: Vartio maustaa retkiruoan luonnosta löytyvillä mausteilla. Tarpoja huomaa, että luonnosta saa
kohtuullisen helposti hyvää ruokaa.
Vartionjohtajan ohje: Tämä on retkitehtävä, joka kannattaa toteuttaa alkusyksystä tai loppukeväästä.
Reppu-taitokirjasta s. 66 – 67 löytyy muutama nyrkkisääntö kasvien keräilemiseen.
Mausteena voi käyttää esimerkiksi katajanmarjoja, ruohosipulia ja teehen koivun, mustikan,
sianpuolukan, juolukan, vatun, mesiangervon lehtiä sekä kanervan kukkaversoja ja ajuruohoa. Muita
mausteiksi sopivia kasveja ovat mm. kallioimarre, puna-apila, siankärsämö, leskenlehti ja ketunleipä.
Katajanmarja sopii lihapatoihin. Marjat kypsyvät eri tahtiin samassakin pensaassa kesän aikana, kypsät
marjat ovat sinisiä. Suuret katajanmarjamäärät ovat myrkyllisiä eivätkä katajanmarjat sovi ollenkaan
munuaissairauksista kärsiville.
Ruohosipuli taas käy hyvin tuoreenakin lähes kaikkiin ruokiin, mm. salaatteihin, kalaruokiin, keittoihin ja
ihan sellaisenaan leivän päälle. Ruohosipulia kasvaa luonnonvaraisena merenrantojen kallioilla, ja sitä voi
kerätä ennen kukinnan alkua eli toukokuussa ja kesäkuun alussa. Paras tapa säilöä ruohosipulia on
pakastus. Ruohosipuli on turvallinen yrtti käyttää, mutta sillä on muutama näköislaji, joita ei kannata
niiden harvinaisuuden vuoksi kerätä. Lisätietoja: http://www.yrttitarha.fi/kanta/ruohosipuli/
Teen valmistuksen ohjeet ovat seuraavan tason jälkeen.
Mesiangervon lehdet kerätään alkukesällä ennen kukinnan aloittamista. Lehdet voi myös kuivata. Niitä
käytetään lähinnä salaattien ja juomien, esim. siman tai teen, maustamiseen ja luontaiskosmetiikassa.
Pienellä määrällä mesiangervon kukkia voi kokeilla kermavaahdon maustamista.
mesiangervo
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Mesiangervon voi sekoittaa näköislajiinsa sikoangervoon, mutta koko on hyvä tuntomerkki:
mesiangervo kasvaa pitkäksi, 50 – 120 cm:seksi, kun taas sikoangervo jää korkeintaan 50 cm:iin. Suuret
määrät mesiangervoa voivat laukaista päänsäryn tai allergiaoireita.
Kangas-ajuruoho on timjamin (eli tarha-ajuruohon) sukulainen, joka kasvaa luonnonvaraisena, mutta
harvinaisena Suomessa. Sitä voi löytää esim. jokien varsilta tai muilta hiekkaisilta paikoilta. Kasvi sopii
esimerkiksi pasta- ja makaroniruokiin ja pizzaan joko tuoreena tai kuivattuna
kangasajuruoho
Kallioimarteella on lakritsanmakuiset juuret, joita voi käyttää esim. jälkiruokien, kuten kermavaahdon
maustamiseen. Suuri määrä kallioimarretta voi aiheuttaa joillekin pahoinvointia.
Puna-apilan maku on pehmeän mieto ja hunajainen. Kukinnot ja lehdet sopivat mm. keittoihin,
muhennoksiin, pannukakkuun ja leipään. Lehtiä, nuoria latvuksia ja kukintoja kerätään alkukesällä.
Siankärsämön nuoret lehdet kelpaavat keväällä hienoksi silputtuina mausteina salaatteihin ja keittoihin.
Maku on pippurinen.
Leskenlehtiä voi kuivattuina käyttää suolan korvikkeena. Palloiksi puristetut kuivatut lehdet poltetaan,
syntynyt tuhka on suolaista.
Ketunleipää voi käyttää kuten rucolaa: laittaa salaatteihin tai kuuman pizzan tai piirakan päälle.
Lisätietoja:
Kirjastosta löytyy mm. seuraavat kirjat aiheesta:
Tuukka Aaltonen & Martti Arkko: Yrittiopas
Marikka Brunila & Risto Nurmi: Luontoäidin kasviaarteet
Markku Rautonen & Anja Harvilahti-Rautonen: Luonnon ruokavuosi (sisältää kala- ja
riistareseptejä, joista osassa on käytetty myös luonnonkasveja)
Sami Tallberg: Villiyrittikeittokirja
Nettisivustoja aiheesta:
http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/flora/kaikki-k.htm
http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Luotsin ohje: Varmista kerättävien kasvien tunnistaminen ja turvallisuus, lähde tarvittaessa mukaan
kasveja keräämään.
Tarvikkeet: Kasvikirjoja, koreja, sakset tai puukot, asianmukaiset retkeilyvälineet, valmistamiinne ruokiin
tarvittavat reseptit, keittiövälineet ja ainekset.
Liitteet:
Ruohosipuli-dippikastikkeen ja kallioimarre-pannacottan reseptit
Teen valmistus (Löytyy Tason 3 kohdalta Ruokaa luonnonantimista -liitteestä)
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Ruohosipuli-dippikastikkeen ja kallioimarre-pannacottan reseptit
Vihertävä dippikastike
2dl viiliä tai muuta piimää
2 rkl smetanaa
1 tl sinappia
½ tl yrttisuolaa
valkopippuria
2 tl piparjuuriraastetta
½ dl ruohosipulisilppua
½ dl silputtua tuoretta kurkkua
½ dl pieniä paprikakuutioita
Kaikki aineet sekotetaan ja kastike maustetaan voimakkaan makuiseksi.
Lähde: Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.
KALLIOIMARREPANNACOTTA
2,5 dl maitoa
noin 50 cm kallioimarteen juurta
110 g sokeria
3 dl piimää
2 dl kermaa
4 liivatelehteä
Pilko (kuivatut) kallioimarteenjuuret ihan pienen pieniksi. Laita likoamaan maidon
joukkoon jääkaappiin yön yli.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta sokeri ja maito
juurenpilputuksineen. Ota pois levyltä. Lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Anna
jäähtyä ihan hetken ja lisää joukkoon piimä sekä kerma. Sekoita hyvin.
Kaada pieniin vuokiin tai laseihin hyytymään jääkaappiin vähintään 4 – 6 tunniksi.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Luonnonantimet
Taso 3: Keräämme luonnosta syötäviä kasveja, sieniä, lehtiä, marjoja
ym. ja teemme niistä lisukkeen retkiruokaan
Tavoite: Tarpoja tekee lisukkeen retkiruokaan luonnonantimista, esimerkiksi sienikastikkeen, alkukeiton,
salaatin. Tarpoja huomaa, että luonnosta löytyy yllättävän monipuolista syötävää.
Vartionjohtajan ohje: Tehtäviä kannattaa jakaa vartiossa. Aktiviteetti kannattaa toteuttaa alkusyksystä
tai loppukeväästä. Reppu-taitokirjasta s. 66 – 67 löytyy muutama nyrkkisääntö kasvien keräilemiseen.
Kerätkää vain sellaisia kasveja, jotka tunnistatte varmasti. Kiinnitä huomiota myös vartiolaisten
allergioihin, sillä suuret annokset joitakin luonnonkasveja saattavat laukaista allergian tai päänsäryn tai
aiheuttaa huonovointisuutta.
Reseptejä ruokiin löytyy mm. liitteestä. Leiritarpon Flora-aktiviteetissa, taso 4, Sienet, löytyy vinkkejä
sienien etsimiseen ja lähteitä sieniruokiin.
Sellaisenaan syötäväksi kelpaavia kasveja ovat esimerkiksi voikukan ja maitohorsman lehdet sekä
suolaheinä. Jauhosavikaan, nokkosen ja valkoapilan lehtiä käytetään lähinnä hauduttamisen jälkeen.
Myös pihlajanmarjoja kannattaa kokeilla.
Nuoria voikukan lehtiä voi syödä rucolan tapaan, kitkeryys helpottaa jos lehtiruodit leikkaa irti. Huomaa,
että voikukkia on useita eri lajeja. Sahalaitaiset ovat yleensä syömäkelvottoman kitkeriä,
ehjäreunaisemmat miedompia.
Maitohorsman lehdissä on runsaasti C-vitamiinia. Horsman nuoria lehdettömiä versoja voi silputa
salaattiin, käyttää leivonnassa tai ne voi valmistaa ruuaksi parsan tapaan (myös maanalaiset versot).
Vanhemmiten lehdistä tulee kitkeriä ja sitkeitä. Sekä lehtiä että horsmankukkia voi myös kuivata teeksi.
Nokkosta käytetään ruokiin pinaatin tavoin ja myös yrttijuomissa. Nokkosen käyttökohteita ovat mm.
vihannespaistokset, kasvislisukkeet, kastikkeet, muhennokset, keitot, piiraat, ohukaiset, pannukakut,
leivät ja sämpylät. Syksyllä voi kerätä nokkosen siemeniä. Ne sopivat lähes minkä ruoan lisukkeeksi
tahansa. Niitä voi ripotella mm. aamiaispuuron tai myslin päälle. Ravintoarvoltaan nokkonen on
kasvisten aatelia: se sisältä paljon proteiineja, kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, fosforia, rautaa, Cvitamiinia, folaattia sekä A- ja E- vitamiineja. Ennen käyttöä nokkoset kannattaa ryöpätä (ohje liitteissä).
Myös leskenlehden nuoria lehtiä voi lisätä alkukesällä vihannesruokiin pinaatin ja varhaiskaalin tapaan.
Ryöpättyjä lehtiä voi käyttää kaalikääryleiden valmistukseen. Vanhojen lehtien maku on hyvin voimakas.
Vuohenputken käyttö ravinnoksi on nyt lähes muotia: kasvin suuret parilehdet korjataan toukokesäkuussa, ennen kuin kukinta alkaa. Lehtien proteiini- ja C-vitamiinisisältö on suhteellisen korkea, ja
niillä on mausteinen tuoksu ja maku. Nuoria versoja ja lehtiä käytetään pinaatin tapaan keittoihin ja
muhennoksiin, pataruokiin, ohukaisiin ja yrttileipiin. Nuoret lehdet sopivat erityisesti tomaattiruokiin.
Vuohenputkella on samannäköisiä, erittäin myrkyllisiä sukulaiskasveja, joten vuohenputki täytyy
ehdottomasti tunnistaa ennen keräämistä.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Sienien ja pihlajanmarjojen etuna on, että niitä voi kerätä syksyllä. Suotuisina vuosina jopa illan
kokousaika riittää poimintaretkeen. Pihlajanmarjat kypsyvät syyskuussa, niitä voi kerätä vielä talvellakin,
jos niitä vielä on jäljellä. Pihlajanmarjat ovat happamia, jotkut kitkeriäkin, ja maku vaihtelee puusta
puuhun: kannattaa siis verrata ja maistella, mistä puusta marjoja kerää. Syksyn edetessä ja yöpakkasten
alettua marjojen maku pehmenee.
Lisätietoja:
Kirjastosta löytyy mm. seuraavat kirjat aiheesta:
Tuukka Aaltonen & Martti Arkko: Yrittiopas
Marikka Brunila & Risto Nurmi: Luontoäidin kasviaarteet
Markku Rautonen & Anja Harvilahti-Rautonen: Luonnon ruokavuosi (sisältää kala- ja
riistareseptejä, joista osassa on käytetty myös luonnonkasveja)
Sami Tallberg: Villiyrittikeittokirja
Nettisivustoja aiheesta:
http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/flora/kaikki-k.htm
http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit
Luotsin ohje: Luotsi varmistaa, että vartionjohtaja tuntee kerättävät kasvit, varsinkin sienet ja
vuohenputken.
Tarvikkeet: Kasvikirjoja, koreja ja/tai ämpäreitä tai muita keräysastioita, sakset tai puukot, asianmukaiset
retkeilyvälineet, valmistamiinne ruokiin tarvittavat reseptit, keittiövälineet ja ainekset.
Liitteet:
Ruokaa luonnonantimista
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
RUOKAA LUONNONANTIMISTA
Teen valmistus
Teen valmistukseen sopivat esimerkiksi katajan versot; mustikan, vadelman, koivun ja
metsämansikan lehdet; katajan, männyn tai kuusen havut.
Tee lehdistä
1. Hiostus: Puhdista lehdet ja anna nahistua pari tuntia.
2. Säilytys: Kierrä lehdet rullalla ja laita rullat tiiviisti kannelliseen tölkkiin. Anna tölkin olla pari
päivää aurinkoisella ikkunalaudalla. Näin lehdet muuttuvat ruskeiksi ja saavat
voimakkaamman aromin.
3. Kuivatus: Laita lehdet uunin pellille voipaperille. Kosteus poistuu lehdistä miedolla
lämmöllä. Hienonna lehdet sormissa.
Säilytä tee tiiviissä purkissa ja käytä tavallisen teen tapaan. Erilaisia makuja saat sekoittamalla eri
kasveja.
Hyvä lehtiteesekoitus:
1/3 pihlajan lehteä (kerätään ennen juhannusta, muuten ei löydy tarpeeksi
virheettömiä lehtiä),
+ 1/3 vadelman lehteä
+ 1/3 mesiangervon lehteä
Mansikan ja mustaherukankin lehti on hyvä teessä.
Tee valmistetaan antamalla hiostettujen ja kuivattujen lehtien hiukan kiehahtaa vedessä.
Tee havuista
Kiehauta vesi ja pane siihen muutama havunoksa muutamaksi minuutiksi. Juoman voi nauttia
kylmänä tai lämpimänä.
Savikka-muhennos












reilu nippu jauhosavikkaa
2-3 sipulin vartta hienona silppuna
1/2 valkosipulinkynsi puristettuna
2 rkl omenaviinietikkaa
suolaa
juoksevaa hunajaa
mustapippuria
(1/2 tuoretta chiliä)
1 rkl (raaka-)tahinia
1-2 rkl oliiviöljyä
tuoretta korianteria silputtuna
tuoretta basilikaa
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Käytä savikoista vain lehdet, joita pitäisi olla n. pari litraa. Laita lehdet suureen kulhoon ja ripottele
päälle n. 1 tl suolaa sekä 1 rkl etikkaa. Sekoita lehtiä käsin ja puristele muutaman minuutin ajan,
kunnes lehdet pehmenevät. Lisää loput ainekset korianteria ja basilikaa lukuunottamatta ja jatka
sekoittamista käsin, kunnes ainekset ovat täysin sekaisin. Silppua joukko korianteri ja sekoita.
Nokkosten ryöppääminen
Ryöppäys ja kuivaus poistavat poltinkarvojen pistävyyden.Ryöppäyksessä nokkosen versot
kastetaan kiehuvaan tai lähes kiehuvaan veteen, jolloin kasvi muuttuu kauttaaltaan
tummanvihreäksi. Versot huuhdellaan kylmällä vedellä ja puristetaan kuivaksi. Ryöpätyt nokkoset
pyöritetään rullaksi, joka leikataan pieniksi paloiksi. Nokkospalat ovat irtonaisia ja helposti
käytettävissä myös pakasteina, kun ne pakataan riittävän ohueksi kerrokseksi.
Nokkoskeitto
3 l nokkosenlehtiä
vettä
1 rkl margariinia
1 pieni sipuli
2 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 ½ kasvisliemikuutiota
mustapippuria
1 dl kevytranskankermaa
1. Huuhtele nokkosenlehdet väljässä vedessä ja poista roskat ja huonot lehdet.
2. Kiehauta runsaasti vettä, lisää nokkosenlehdet ja keitä muutama minuutti. Kaada lehdet
lävikköön ja jäähdytä kylmällä vedellä. Valuta nokkoset hyvin ja leikkaa silpuksi.
3. Hienonna sipuli. Sulata margariini kattilassa ja kuullota sipuli rasvassa.
4. Sekoita vehnäjauhot kattilaan muiden ainesten joukkoon. Lisää kattilaan kuuma vesi,
liemikuutiot ja nokkossilppu. Mausta pippurilla ja maista. Jos tarvitaan, keittoon voi lisätä
hiukan suolaa.
5. Keitä nokkoskeittoa viitisen minuuttia. Sekoita huolellisesti joukkoon ranskankerma.
6. Tarjoa kovaksi keitettyjen kananmunien ja hyvän leivän kanssa.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Leskenlehtilevite
1 dl leskenlehtiä
1 porkkana
2 rkl öljyä
pari tippaa sitruunamehua
Hienonna lehdet, raasta porkkana ja sekoita aineet keskenään. Käytä voileivällä levitteen sijasta.
Vuohenputki-basilika-juustopiiras
Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
(1 rkl sokeria)
1 dl sulatettua voita tai kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 tl leivinjauhetta
puoli tl suolaa
Täyte:
2 dl kermaa tai maitoa
1 kananmuna
3 dl mozzarella- tai emmentaljuustoraastetta
4 dl hienoksi hakattua tuoretta vuohenputkea
noin 8-10 tuoretta basilikanlehteä hienoksi hakattuna
hieman sitruunapippuria
hieman suolaa
Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään ja taputtele taikina jauhoitetuin käsin voideltuun
pyöreään uunivuokaan (halkaisija noin 27 cm) ja pistele taikinaa haarukalla. Esikypsennä 170asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, niin että pohja ruskettuu hiukan.
Pohjan esikypsyessä sekoita keskenään täytteen ainekset. Ensin kerma tai maito ja muna, lisää
sitten juustoraaste sekä vuohenputki- ja basilikasilppu sekä hieman suolaa. Sekoita hyvin. Levitä
sitten täytteen ainekset esikypsytetyn pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ennen uuniin
laittamista jauha myllystä pinnalle hieman sitruunapippuria.
Kypsennä 170-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut
hieman rusketustakin.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Pihlajanmarjacookies
150 g voita tai leivontamargariinia
3 rkl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 dl kermaa
2 – 3 rkl kaakaojauhetta
2 dl pihlajanmarjoja
Sekoita huoneenlämpöiseen rasvaan sokeri sekä keskenään sekoitetut jauhot, kaakaojauhe ja
leivinjauhe. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sekoita taikinaan pihlajanmarjat sen verran
varovaisesti, että marjat eivät mene mössöksi.
Pyörittele käsin taikinasta paksut pötköt ja jaa noin 20 osaan. Pyörittele palaset palloiksi.Litistä
pallot mataliksi cookies-pikkuleiviksi, halkaisija 5-7 cm.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 5 - 7 min. tai laita pikkuleivät 225-asteisen uunin
keskitasolle ja ota uunista lämpö pois. Anna pikkuleipien tällöin olla uunissa 10 min.
Pihlajanmarja-omenasose
200 - 400 g pihlajanmarjoja
1 - 2 dl vettä
500 - 600 g omenoita
250 - 400 g sokeria
Huuhdo pihlajanmarjat ja kaada kattilaan veden kera. Keitä pehmeäksi. Kuori omenat, poista
siemenkota ja lohko omenat. Lisää omenat ja sokeri pihlajanmarjojen joukkoon. Keitä välillä
sekoittaen kunnes omenat pehmenevät. Soseuta sauvasekoittimella. Pakasta kerta-annosrasioihin
tai käytä soseeseen hillosokeria, jolloin se säilyy huoneenlämmössä ja avaamisen jälkeen
jääkaapissa.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Luonnonantimet
Taso 4: Kalastamme itsetehdyillä välineillä ja valmistamme saaliimme
nuotiolla. Lisukkeeksi luonnon ruokaa
Tavoite: Vartio kalastaa itsetehdyillä välineillä ja valmistaa saadusta saaliista ruokaa nuotiolla. Lisukkeeksi
valmistetaan jotain luonnonantimista. Tarpoja huomaa, että luonnosta löytyy yllättävän monipuolista
syötävää.
Vartionjohtajan ohje: Tehtäviä kannattaa jakaa vartiossa. Toteutus alkusyksystä tai loppukeväästä.
Välineet voivat olla joko retkiaskartelu II -aktiviteetin tuotoksia tai kaupasta ostetuista materiaaleista
(siimasta, koukuista, kohosta) paikan päällä kasattuja.
Vinkkejä kalastukseen ja kalaruokiin löytyy mm. tämän osion Kalastamme-aktiviteetista. Leiritarpon
Flora-aktiviteetissa, taso 4, Sienet, löytyy vinkkejä sienien etsimiseen ja lähteitä sieniruokiin. Repputaitokirjassa s. 66 – 67 taas on muutama nyrkkisääntö kasvien keräilemiseen. Kerätkää vain sellaisia
kasveja, jotka tunnistatte varmasti. Kiinnitä huomiota myös vartiolaisten allergioihin, sillä suuret
annokset joitakin luonnonkasveja saattavat laukaista allergian tai päänsäryn tai aiheuttaa
huonovointisuutta.
Syötäviä kasveja ovat tutut marjat marjat, mukaan lukien pihlajanmarjat sekä mesiangervon,
leskenlehden ja voikukan lehdet, suolaheinä, apilat, ketunleipä, siankärsämö, maitohorsma,
kallioimarteen juuret, nokkonen, jauhosavikka ja vuohenputki. Näiden kasvien käytöstä on vinkkejä
tämän aktiviteetin tasoissa 2 ja 3.
Lisätietoja:
Kirjastosta löytyy mm. seuraavat kirjat aiheesta:
Tuukka Aaltonen & Martti Arkko: Yrittiopas
Marikka Brunila & Risto Nurmi: Luontoäidin kasviaarteet
Markku Rautonen & Anja Harvilahti-Rautonen: Luonnon ruokavuosi (sisältää kala- ja
riistareseptejä, joista osassa on käytetty myös luonnonkasveja)
Sami Tallberg: Villiyrittikeittokirja
Nettisivustoja aiheesta:
http://www.kolumbus.fi/bjorn.corander/flora/kaikki-k.htm
http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/yrtit/luonnonyrtit
Luotsin ohje: Luotsi varmistaa, että vartionjohtaja tuntee kerättävät kasvit, varsinkin sienet ja
vuohenputken.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Tarvikkeet: Kalastusvälineet syötteineen, tarvittavat kalaluvat, kasvikirjoja, koreja ja/tai ämpäreitä tai
muita keräysastioita, sakset tai puukot, asianmukaiset retkeilyvälineet, valmistamiinne ruokiin
tarvittavat reseptit, keittiövälineet ja ainekset.
Liitteet:
Ruohosipuli-dippikastikkeen ja kallioimarre-pannacottan reseptit (Löytyy Tason 2 kohdalta)
Ruokaa luonnonantimista (Löytyy Tason 3 kohdalta)
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Nuotio luonnonpuista
Taso 1: Sytytän parin kanssa nuotion kuivista luonnonpuista
Tavoite: Tarpoja etsii luonnosta kuivia puita ja sytyttää niistä nuotion parinsa kanssa. Tarpoja harjoittelee
nuotion sytyttämistä retkioloissa.
Vartionjohtajan ohje: Jotta puut syttyisivät paremmin, kannattaa niistä tehdä mahdollisimman pieniä.
Nuotio sytytetään itse tehtyjen kiehisten avulla.
Kuivaa, helposti syttyvää puuta ovat esimerkiksi tervaskannot, kuusen alaoksat ja muut kuivat kuolleet
oksat. Varmista etukäteen, että retki- tai leiripaikalta löytyy kuivaa luonnonpuuta, sillä tässä
aktiviteetissa ei ole tarkoitus käyttää polttopuiksi jo valmiiksi pilkottuja ja kuivattuja klapeja. Tarvittaessa
kuivan luonnonpuun hankkimisessa voi pyytää apua niiltä johtajilta tai vartiolaisten perheiltä, joilla on
käytössä oma tai perheen mökki.
Käykää ennen nuotioiden tekoa läpi sytykkeiden teko käyttö: varmista, että kaikki vartiolaiset osaavat
tehdä kiehisiä ja kerratkaa, mitä hyviä sytykkeitä luonnosta löytyy. Hyviä sytykkeitä ovat tervaksesta
tehdyt kiehiset, pienet kuivat oksat ja risut, koivun tuohi, kuiva katajan kuori sekä kuiva heinä. Kävyt tai
laho puu ovat nuotiossa epäterveellisiä.
Varmista, että vartiolaisesi tunnistavat tervaksen. Tervas on männyn (tai kuusen) tyviin ja
oksanhankoihin muodostuvaa pihkaista, tiivistä puuta, joka ei lahoa helposti. Lisäksi tervas syttyy
märkänäkin helposti. Tervaspuu on oranssinpunertavaa ja miellyttävän miedon tervan tuoksuista.
Muistakaa jokamiehenoikeudet: Nuotiota ei tehdä ilman maanomistajan lupaa muuten kuin
hätätilanteessa. Jos teette nuotion muualle kuin retki- tai leirialueen nuotiopaikalle, luvat on hankittava.
Myöskään tervaskantoja, tuohta tai kuusten alaoksia ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa eikä
tuohta saa repiä suuria määriä koivusta milloinkaan. Huolehtikaa siitä, että nuotiot ovat turvallisia, ja
että ne sammutetaan kunnolla.
Luotsin ohje: Hanki tarvittaessa maanomistajan lupa nuotion tekoon ja auta kuivan luonnonpuun
hankkimisessa.
Tarvikkeet: Kuivaa luonnonpuuta, sytykkeitä, puukot, kirveet.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Nuotio luonnonpuista
Taso 2: Teen parin kanssa sissinuotion kuivista kuusen alaoksista
Tavoite: Tarpoja etsii luonnosta kuusen kuivia alaoksia ja sytyttää niistä nuotion yhdessä parinsa kanssa.
Tarpoja osaa hyödyntää luonnosta löytyviä sytykkeitä ja tietää, että pienimmät oksat syttyvät helpoimmin.
Vartionjohtajan ohje: Muistakaa jokamiehenoikeudet: Nuotiota ei tehdä ilman maanomistajan lupaa
muuten kuin hätätilanteessa. Jos teette nuotion muualle kuin retki- tai leirialueen nuotiopaikalle, luvat
on hankittava. Myöskään kuusten oksia ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa. Huolehtikaa siitä, että
nuotiot ovat turvallisia, ja että ne sammutetaan kunnolla.
Tässä aktiviteetissa ei ole tarkoitus käyttää polttopuiksi jo valmiiksi pilkottuja ja kuivattuja klapeja.
Sytykkeinä käytetään ainoastaan kuusten alaoksia. Jos tarvitsette isomman nuotion, käyttäkää kuivaa
luonnonpuuta kuten tasolla 1. Tarvittaessa kuivan luonnonpuun hankkimisessa voi pyytää apua niiltä
johtajilta tai vartiolaisten perheiltä, joilla on käytössä oma tai perheen mökki.
Luotsin ohje: Hanki tarvittaessa maanomistajan lupa nuotion tekoon ja kuusten alaoksien ottamiseen ja
auta kuivan luonnonpuun hankkimisessa.
Tarvikkeet: Kuivaa luonnonpuuta, puukot, kirveet.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Nuotio luonnonpuista
Taso 3: Sytytän vartion kanssa nuotion tuoreista puista
Tavoite: Vartio sytyttää nuotion puusta, joka on vasta vähän aikaa sitten kaatunut tai kaadettu. Lisäksi
vartio tutkii, mikä puulaji syttyy parhaiten tuoreena. Tarpoja tietää, mitkä asiat vaikuttavat puun
palavuuteen ja löytää luonnosta palavaa puuta.
Vartionjohtajan ohje: Käyttäkää apuna tervaskantoa ja vuolkaa siitä sytykkeitä tai tehkää kiehisiä.
Varmista myös, että vartiolaisesi tunnistavat tervaksen. Tervas on männyn (tai kuusen) tyviin ja
oksanhankoihin muodostuvaa pihkaista, tiivistä puuta, joka ei lahoa helposti. Lisäksi tervas syttyy
märkänäkin helposti. Tervaspuu on oranssinpunertavaa ja miellyttävän miedon tervan tuoksuista.
Puun kosteutta ja käyttökelpoisuutta voi arvioida puun painosta: märkä puu on painavaa, laho puu taas
kevyttä. Kun nuotion on saanut hyvin syttymään, märkäkin puu palaa, jos sitä on kuivattanut ensin
hetken nuotion lämmössä. Kostea, tuore puu kannattaa pilkkoa pieneksi mahdollisimman hyvissä ajoin
ennen nuotion sytytystä, jotta puu ehtisi kuivahtaa.
Muistakaa jokamiehenoikeudet: Nuotiota ei tehdä ilman maanomistajan lupaa muuten kuin
hätätilanteessa. Jos teette nuotion muualle kuin retki- tai leirialueen nuotiopaikalle, luvat on hankittava.
Myöskään tervaskantoja ei saa ottaa ilman maanomistajan. Huolehdi, että nuotiot ovat turvallisia ja ne
sammutetaan kunnolla. Tarvittaessa tuoreen puun hankkimisessa voi pyytää apua niiltä johtajilta tai
vartiolaisten perheiltä, joilla on omakotitalo, mökki tai muuten puuta saatavilla.
Luotsin ohje: Hanki tarvittaessa maanomistajan lupa nuotion tekoon ja auta tuoreen polttopuun
hankkimisessa.
Tarvikkeet: Tuoretta luonnonpuuta, tervaskantoa, puukot, kirveet.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Nuotio luonnonpuista
Taso 4: Sytytän nuotion parin kanssa kosteista puista
Tavoite: Vartio kerää luonnosta puita esimerkiksi sateen jälkeen ja tekee puista nuotion. Lisäksi vartio
käyttää hyväksi tervaskantoja ja tekee hyvät sytykkeet.
Vartionjohtajan ohje: Sytyttäkää nuotio kosteista luonnonpuista, tässä aktiviteetissa ei ole tarkoitus
käyttää valmiiksi pilkottuja ja kuivattuja polttopuita. Jos sateen kastelemaa luonnonpuuta ei satu
löytymään, johtajat kastavat nuotioon varatut puut. Tehkää hyvät sytykkeet tervaskannosta (katso taso
3) tai muusta tervaksesta, kuusen alaoksista (katso taso 3), pienet kuivat oksat ja risut, koivun tuohi,
kuiva katajan kuori sekä kuiva heinä. Kävyt tai laho puu ovat nuotiossa epäterveellisiä.
Varmista, että vartiolaisesi tunnistavat tervaksen. Tervas on männyn (tai kuusen) tyviin ja
oksanhankoihin muodostuvaa pihkaista, tiivistä puuta, joka ei lahoa helposti. Lisäksi tervas syttyy
märkänäkin helposti. Tervaspuu on oranssinpunertavaa ja miellyttävän miedon tervan tuoksuista.
Kun nuotion on saanut hyvin syttymään, märkäkin puu palaa, jos sitä on kuivattanut ensin hetken
nuotion lämmössä. Kostea, tuore puu kannattaa pilkkoa pieneksi mahdollisimman hyvissä ajoin ennen
nuotion sytytystä, jotta puu ehtisi kuivahtaa.
Muistakaa jokamiehenoikeudet: Nuotiota ei tehdä ilman maanomistajan lupaa muuten kuin
hätätilanteessa. Jos teette nuotion muualle kuin retki- tai leirialueen nuotiopaikalle, luvat on hankittava.
Myöskään tervas tai tuohta ei saa ottaa ilman maanomistajan eikä kantoja tai eläviä puita muutenkaan
vuolla tai pilkkoa. Huolehdi, että nuotiot ovat turvallisia ja ne sammutetaan kunnolla. Tarvittaessa
tuoreen puun hankkimisessa voi pyytää apua niiltä johtajilta tai vartiolaisten perheiltä, joilla on
omakotitalo, mökki tai muuten puuta saatavilla.
Luotsin ohje: Hanki tarvittaessa maanomistajan lupa nuotion tekoon ja auta tuoreen polttopuun
hankkimisessa.
Tarvikkeet: Tuoretta luonnonpuuta, tervasta ja muita sytykkeitä, puukot, kirveet.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Reitin suunnittelu
Tasot 1 - 2: Vaelluksen reittisuunnitelma
Tavoite: Vartio laatii vaelluksestaan reittisuunnitelman sekä miettii mahdollisia vaihtoehtoisia reittejä.
Vartio muistaa kertoa reitistä myös lippukunnanjohtajalle. Tarpoja oppii yhteistyötä ja reitin suunnittelua.
Vartionjohtajan ohje: Johtajat päättävät ensin vaellusalueen ja vaellettavan matkan, mukaan lukien
lähtö- ja päätöspaikat. Suunnitelkaa sen jälkeen yhdessä vartiolaisten kanssa vaellusreitti niin, että
tarpojat saavat ensin itse miettiä heille parasta reittiä. Sen jälkeen sopikaa reitistä vartionjohtajien
johdolla, ottakaa huomioon vartion suunnistustaidot. Ensimmäisenä tarpojavuotena vaellusreitti saa
kulkea pääsääntöisesti pieniä teitä ja polkuja pitkin.
Kerro tarpojille, että lippukunnanjohtajalle pitää aina ilmoittaa retkien ajankohdasta ja retkipaikasta.
Vaellusajan ja –paikan, myös lähtö- ja päätöspaikkojen, ilmoittamisen voi antaa myös tarpojille
vastuutehtäväksi.
Tarvikkeet: Vaellus- ja/tai harjoitusvaellusalueen kartta riittävän monena kopiona, viivottimia tai muita
mittatikkuja matkojen arviointiin.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Reitin suunnittelu
Tasot 3 - 4: Vaelluksen suunnitteleminen
Tavoite: Vartio laatii vaelluksestaan reittisuunnitelman sekä miettii mahdollisia vaihtoehtoisia reittejä.
Vartio muistaa kertoa reitistä myös lippukunnanjohtajalle. Lisäksi vartio tutustuu vaelluskohteen
paikkakunnan luontoon, tapoihin, kulttuuriin, ruokiin ja erikoisuuksiin. Tarpoja oppii näkemään erilaisia
toimintatapoja.
Vartionjohtajan ohje: Johtajat päättävät ensin vaellusalueen ja vaellettavan matkan pituuden.
Suunnitelkaa sen jälkeen yhdessä vartiolaisten kanssa vaellusreitti niin, että tarpojat saavat ensin itse
ehdottaa heille parasta reittiä. Sen jälkeen sopikaa reitistä vartionjohtajien johdolla, ottakaa huomioon
vartion suunnistustaidot. Toisena tarpojavuotena vaellusreitillä ei mielellään enää ole teitä tai leveitä
polkuja (paitsi, jos suunnittelette pitkän vaelluksen), vaan reitin pitäisi kulkea metsäisessä maastossa,
osin polkujen ulkopuolella, pieni osa matkaa voidaan mennä suunnalla.
Kerro tarpojille, että lippukunnanjohtajalle pitää aina ilmoittaa retkien ajankohdasta ja retkipaikasta.
Vaellusajan ja –paikan ilmoittamisen voi antaa myös tarpojille vastuutehtäväksi.
Tarvikkeet: Vaellus- ja/tai harjoitusvaellusalueen kartta riittävän monena kopiona, viivottimia tai muita
mittatikkuja matkojen arviointiin.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Vaelluksen pelisäännöt
Tasot 1 - 4: Pelisäännöt
Tavoite: Vartio miettii, kuinka eri ongelmatilanteissa toimitaan ja miten vartiohengen saa pysymään
mahdollisimman hyvänä koko vaelluksen ajan. Vartio myös miettii riskejä, niistä selviämistä ja sitä, miten
niiden syntymistä ehkäistään. Vartio tutustuu SP:n turvallisuusohjeissa olevaan vaellusosioon. Tarpoja
ymmärtää, että vaelluksella ei voi sooloilla ja että hyvä yhteishenki takaa onnistuneen kokemuksen.
Vartionjohtajan ohje: Kannattaa sopia, kuinka yhteiset varusteet jaetaan, kuinka paljon pidetään taukoja
ja kuka määrää etenemistahdin. Varusteita kannattaa jakaa niin, ettei kenellekään tule liian isoa taakkaa
kannettavaksi. Etenemistahdin on hyvä olla sellainen, että myös huonokuntoisimmat pysyvät mukana,
mutta kuitenkin matka taittuu eikä tauko ole liian usein tai ne eivät veny liian pitkiksi. Ennen kaikkea
sopikaa siitä, mitä tehdään, jos jota kuta alkaa kiukuttaa, väsyttää, tulee riitoja tai jalat kipeytyvät tai
tulee muita ongelmia niin, että matkan keskeyttäminen tulee mieleen.
Kirjoittakaa sopimanne asiat pelisäännöiksi ylös ja ottakaa säännöt mukaan vaellukselle. Jos teette myös
harjoitusvaelluksen, tehkää pelisäännöt jo ennen sitä. Käykää säännöt läpi harjoitusvaelluksen jälkeen ja
muokatkaa niitä tarpeen mukaan.
Tarvikkeet: Muistiinpanovälineet tai tietokone sääntöjen kirjaamiseen .
Liitteet:
SP:n turvallisuusohjeet (löytyvät kolon tietokoneelta Tarpojaohjelma-kansiosta ja SP:n nettisivuilta)
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Vastuutehtävä vaelluksella
Taso 1: Hoidan minulle ja parilleni annetun sopivan kokoisen
vastuutehtävän harjoitusvaellukselle tai vaellukselle
valmistautumisessa
Tavoite: Tarpoja hoitaa yhdessä parinsa kanssa sopivankokoisen vastuutehtävän harjoitusvaellukselle tai
vaellukselle valmistautumisessa. Tarpoja saa tukea tehtävässä vartionjohtajalta. Tarpoja oppii
vastuunkantoa.
Vartionjohtajan ohje: Sopivia vastuutehtäviä ovat esimerkiksi varusteiden hakeminen varastolta,
ruokalistan tekeminen, aikataulujen tarkistaminen, ohjelmanumeron järjestäminen, uuden taidon
opettaminen, matkalippujen hankkiminen, majoitteen varaaminen, kartoista huolehtiminen, kaupassa
käyminen, lupien sopiminen maanomistajan kanssa tai lippukunnanjohtajalle retki-ilmoituksen
tekeminen. 1. tasolla johtajat miettivät erilaiset vastuutehtävät valmiiksi.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteeetti: Vastuutehtävä vaelluksella
Taso 2: Hoidan minulle ja parilleni annetun sopivan kokoisen
vastuutehtävän harjoitusvaellukselle/vaellukselle valmistautumisessa
Tavoite: Tarpoja hoitaa yhdessä parinsa kanssa sopivankokoisen vastuutehtävän harjoitusvaellukselle tai
vaellukselle valmistautumisessa. Tarpoja saa tukea tehtävässään vartionjohtajalta. Tarpoja oppii
kantamaan vastuuta.
Vartionjohtajan ohje: Ideoikaa vartion kanssa yhdessä, millaisia vastuutehtäviä vaelluksella tarvitaan, ja
jakaa ne sitten pareille. Sopivia tehtäviä ovat esimerkiksi varusteiden hakeminen varastolta, ruokalistan
tekeminen, aikataulujen tarkistaminen, ohjelmanumeron järjestäminen, uuden taidon opettaminen,
matkalippujen hankkiminen, majoitteen varaaminen, kartoista huolehtiminen, kaupassa käyminen,
lupien sopiminen maanomistajan kanssa ja lippukunnanjohtajalle retki-ilmoituksen tekeminen.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteeetti: Vastuutehtävä vaelluksella
Taso 3: Hoidan minulle annetun sopivan kokoisen vastuutehtävän
harjoitusvaellukselle/vaellukselle valmistautumisessa
Tavoite: Tarpoja hoitaa hänelle annetun sopivankokoisen vastuutehtävän harjoitusvaellukselle tai
vaellukselle valmistautumisessa. Vartionjohtaja auttaa pyydettäessä ja on tukena suunnittelussa ja
toteuttamisessa. Tarpoja oppii vastuun kantoa.
Vartionjohtajan ohje: Sopivia vastuutehtäviä ovat esimerkiksi varusteiden hakeminen varastolta,
ruokalistan tekeminen, aikataulujen tarkistaminen, ohjelmanumeron järjestäminen, uuden taidon
opettaminen, matkalippujen hankkiminen, majoitteen varaaminen, kartoista huolehtiminen, kaupassa
käyminen, lupien sopiminen maanomistajan kanssa ja lippukunnanjohtajalle retki-ilmoituksen
tekeminen. 3. tasolla johtajat miettivät etukäteen sopivat vastuutehtävät jokaiselle.
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Aktiviteetti: Vastuutehtävä vaelluksella
Taso 4: Hoidan minulle annetun sopivan kokoisen vastuutehtävän
harjoitusvaellukselle/vaellukselle valmistautumisessa
Tavoite: Tarpoja hoitaa hänelle annetun sopivankokoisen vastuutehtävän harjoitusvaellukselle tai
vaellukselle valmistautumisessa. Vartionjohtaja auttaa pyydettäessä ja on tukena suunnittelussa ja
toteuttamisessa. Tarpoja oppii vastuun kantoa.
Vartionjohtajan ohje: Päättäkää yhdessä vartion kanssa ensin, millaisia vastuutehtäviä
harjoitusvaelluksella tarvitaan. Jakakaa sitten jokaiselle tarpojalle oma sopivan kokoinen tehtävä.
Sopivia vastuutehtäviä ovat esimerkiksi varusteiden hakeminen varastolta, ruokalistan tekeminen,
aikataulujen tarkistaminen, ohjelmanumeron järjestäminen, uuden taidon opettaminen, matkalippujen
hankkiminen, majoitteen varaaminen, kartoista huolehtiminen, kaupassa käyminen, lupien sopiminen
maanomistajan kanssa ja lippukunnanjohtajalle retki-ilmoituksen tekeminen.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Aktiviteetti: Harjoitusvaellus
Tasot 1 – 4: Valmistaudumme majakkavaellukseen tekemällä
harjoitusvaelluksen
Tavoite: Vartio tekee majakkavaellukseen valmistavan harjoitusvaelluksen, jonka aikana kokeillaan
vaellusvarusteita ja -kestävyyttä sekä harjoitellaan vaelluksella tarvittavia erätaitoja. Tarpojat saavat
itseluottamusta varsinaisen majakkavaelluksen suorittamiseen.
Vartionjohtajan ja luotsin ohje: Selviytymistarpon majakka on vaellus, johon valmistaudutaan koko
tarpon ajan. Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päättää sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus. Harjoitusvaellus kannattaa
tehdä, jos varsinainen vaellus on huomattavasti vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit tai
jos majakka vallataan talvella.
Harjoitusvaellus on majakkavaellusta lyhyempi ja kevyempi vaellus, enintään yhden yön mittainen
patikkaretki, jonka aikana vartio ja johtajat kokeilevat, kuinka pitkän matkan päivässä he jaksavat
vaeltaa ja tarkkailevat, onko erätaidoissa tai varusteissa puutteita. Havaitut puutteet korjataan ennen
varsinaista majakkaa. Jos esim. tarpojien suunnistustaidoissa on parantamisen varaa, käyttäkää riittäväsi
aikaa sekä harjoitusvaelluksella että ennen majakkaa olevissa kokouksissa suunnistamisen
lisäharjoitteluun.
Jos majakkavaellus on esim. 30 km:n mittainen viikonloppuhaikki, harjoitusvaellus voi olla 15 – 20 km,
Harjoitusvaelluksen voi tehdä esim. Ruissalossa tai Raisiossa Killin ja Nallin reitistöllä.
Kiinnittäkää huomiota ainakin seuraaviin kohtiin:

varusteet: onko mukana turhaa kamaa vai puuttuuko jotakin? Olivatko vaatteet
ominaisuuksiltaan sopivat vaellukselle – olivatko ne kosteita hikoilun vuoksi tai liian kylmiä/liian
lämpimiä?

kuljettu matka ja nopeus: riittääkö nopeus majakkaan suunniteltuun matkaan? Oliko taukoja
sopivasti, liian harvoin vai liian usein?

ruoka: Oliko ruokaa mukana liikaa vai loppuiko joku kesken? Oliko inhokkeja tai suosikkeja? Oliko
herkkuja mukana liikaa tai liian vähän?

lihashuolto ja rakot: kipeytyvätkö olkapäät tai jalat kovasti? Kiinnittäkää siinä tapauksessa
majakkavaelluksella huomiota venyttelyyn, riittäviin taukoihin ja käykää läpi turhia varusteita.
Varatkaa mukaan Mobilatia, Voltarenia tai vastaavaa lihaskipua helpottavia voiteita. Entä tuliko
rakkoja tai hiertymiä?

vaelluksen pelisäännöt: pitivätkö kaikki pelisäännöistä kiinni? Väsyikö joku? Tuliko riitaa tai
kiukkua? Muokatkaa pelisääntöjä tarpeen mukaan

tarvitaanko majakan iltanuotiolle tai muille tauoille lisää ohjelmaa?
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Selviytymistarpon majakka: Vaellus
Taso 1: Päivän kestävä vaellus
Tavoite: Selviytymistarpon majakka on vaellus, johon valmistaudutaan koko tarpon ajan. 1. tason majakka
tehdään 1 vuorokauden aikana, ja vaellus on vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Vartionjohtajan ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus ja mitä muita aktiviteetteja
haluatte opetella haikkia varten. Suunnitelkaa majakaksi päivän kestävä vaellus, joka on selvästi
vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Matkan pituus on noin 15 - 20 km, jos vaellus tehdään sulan maan aikaan. Mitä enemmän ja suurempia
teitä käytetään, sitä pitempi matkan pitäisi olla: majakka voi olla esimerkiksi 20 kilometrin haikki polkuja
ja teitä pitkin Maskusta Turkuun. Vastaavasti jos käytetään merkitsemättömiä, vähän käytettyjä polkuja,
ja pieni osa matkasta mennään kompassin avulla suunnalla Kuhankuonossa, matka voi olla lyhyempi.
Samoin jos vaellus tehdään talvella, matka voi olla lyhyempi, noin 10 – 15 km km, ja teitä ja polkuja
kannattaa käyttää enemmän.
Mitä lyhyempi matka ja helpompi reitti vaelluksella on, sitä enemmän tarpojat osallistuvat majakan
suunnitteluun: esimerkiksi
 tarpojat suunnittelevat yhdessä ruokalistan ja käyvät yhdessä ostamassa tarvikkeet

tarpojat suunnittelevat varusteluettelon ja pakkaavat itse yhteiset tavarat kololla. Johtajat
tarkastavat, että kaikki tarpeellinen on mukana luettelossa.

tarpojat osallistuvat reitin suunnitteluun ja huolehtivat itse suunnistuksesta vaelluksen ajan.
Vartionjohtajat puuttuvat suunnistukseen vain tarvittaessa.

tarpojat suorittavat tämän kokonaisuuden aktiviteetteja haikin aikana: esimerkiksi tekevät
nuotion luonnonpuista, valmistavat yhden aterioista nuotiolla tai käyttävät ruokaan
luonnonantimia
Luotsin ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus. Erityisesti luotsin tehtävä on
varmistaa vaelluksen sopiva nousujohteisuus ja turvallisuus.
Tarvikkeet: Kartat, kompassit, rinkat, haikkimuonat, trangiat ja polttoaine, polttopuita tarvittaessa,
tulitikut, majoitteet, makuupussit ja –alustat, sään ja vuodenajan mukainen vaatetus ja muu
retkivarustus.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Selviytymistarpon majakka: Vaellus
Taso 2: Yön yli kestävä vaellus
Tavoite: Selviytymistarpon majakka on vaellus, johon valmistaudutaan koko tarpon ajan. 2. tason majakka
on yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi pitempi ja vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Vartionjohtajan ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus ja mitä muita aktiviteetteja
haluatte opetella haikkia varten. Suunnitelkaa majakaksi yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi
vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Matkan pituus on noin 20 - 25 km, jos vaellus tehdään sulan maan aikaan. Mitä enemmän ja suurempia
teitä käytetään, sitä pitempi matkan pitäisi olla: majakka voi olla esimerkiksi 20 kilometrin haikki polkuja
ja teitä pitkin Maskusta Turkuun. Vastaavasti jos käytetään merkitsemättömiä, vähän käytettyjä polkuja,
ja pieni osa matkasta mennään kompassin avulla suunnalla Kuhankuonossa, matka voi olla lyhyempi.
Samoin jos vaellus tehdään talvella, matka voi olla lyhyempi, noin 10 – 15 km km, ja teitä ja polkuja
kannattaa käyttää enemmän.
Mitä lyhyempi matka ja helpompi reitti vaelluksella on, sitä enemmän tarpojat osallistuvat majakan
suunnitteluun: esimerkiksi
 tarpojat suunnittelevat yhdessä ruokalistan ja käyvät yhdessä ostamassa tarvikkeet

tarpojat suunnittelevat varusteluettelon ja pakkaavat itse yhteiset tavarat kololla. Johtajat
tarkastavat, että kaikki tarpeellinen on mukana luettelossa.

tarpojat osallistuvat reitin suunnitteluun ja huolehtivat itse suunnistuksesta vaelluksen ajan.
Vartionjohtajat puuttuvat suunnistukseen vain tarvittaessa.

tarpojat suorittavat tämän kokonaisuuden aktiviteetteja haikin aikana: esimerkiksi tekevät
nuotion luonnonpuista, valmistavat yhden aterioista nuotiolla tai käyttävät ruokaan
luonnonantimia
Luotsin ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus. Erityisesti luotsin tehtävä on
varmistaa vaelluksen sopiva nousujohteisuus ja turvallisuus.
Tarvikkeet: Kartat, kompassit, rinkat, haikkimuonat, trangiat ja polttoaine, polttopuita tarvittaessa,
tulitikut, majoitteet.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Selviytymistarpon majakka: Vaellus
Taso 3: Viikonloppuvaellus
Tavoite: Selviytymistarpon majakka on vaellus, johon valmistaudutaan koko tarpon ajan. 3. tason majakka
on 2 yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi pitempi ja vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Vartionjohtajan ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus ja mitä muita aktiviteetteja
haluatte opetella haikkia varten. Suunnitelkaa majakaksi 2 yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi
vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Matkan pituus on noin 30 km, jos vaellus tehdään sulan maan aikaan. Mitä enemmän ja suurempia teitä
käytetään, sitä pitempi matkan pitäisi olla ja sitä enemmän tarpojille annetaan vastuutehtäviä sekä
vaelluksen suunnittelussa ja sen aikana. Jos käytetään merkitsemättömiä, vähän käytettyjä polkuja, ja
pieni osa matkasta mennään kompassin avulla suunnalla maastossa, matka voi olla lyhyempi. Samoin jos
vaellus tehdään talvella, matka voi olla lyhyempi, noin 15 km km, ja teitä ja polkuja kannattaa käyttää
enemmän.
Alue, jolla haikki tehdään ei saisi olla vartiolle ennestään tuttu. Vähemmän käytettyjä, mutta suhteellisen
lähellä olevia retkeilyalueita on esimerkiksi Perniön Teijo tai Kuhankuonon retkeilyalueen pohjoisosat
Yläneellä ja Eurassa.
Mitä lyhyempi matka ja helpompi reitti vaelluksella on, sitä enemmän tarpojat osallistuvat majakan
suunnitteluun: esimerkiksi
 tarpojat suunnittelevat yhdessä ruokalistan ja käyvät yhdessä ostamassa tarvikkeet

tarpojat suunnittelevat varusteluettelon ja pakkaavat itse yhteiset tavarat kololla. Johtajat
tarkastavat, että kaikki tarpeellinen on mukana luettelossa.

tarpojat osallistuvat reitin suunnitteluun ja huolehtivat itse suunnistuksesta vaelluksen ajan.
Vartionjohtajat puuttuvat suunnistukseen vain tarvittaessa. Reitillä tutustutaan myös paikallisiin
erityispiirteisiin, esim. Perniössä ruukkimiljööseen tai kalastukseen, Eurassa rautakautisiin
löytöihin

tarpojat suorittavat tämän kokonaisuuden aktiviteetteja haikin aikana: esimerkiksi tekevät
nuotion luonnonpuista, valmistavat yhden aterioista nuotiolla tai käyttävät ruokaan
luonnonantimia

tarpojat kulkevat osan matkaa pareittain tai kolmisin

toisena yönä voidaan leiriytyä kiintolaavulle, toisena erämaisempaan paikkaan, jossa ei ole
valmiita rakennelmia tai nuotiopaikkaa
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Luotsin ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus. Erityisesti luotsin tehtävä on
varmistaa vaelluksen sopiva nousujohteisuus ja turvallisuus.
Tarvikkeet: Kartat, kompassit, rinkat, haikkimuonat, trangiat ja polttoaine, polttopuita tarvittaessa,
tulitikut, majoitteet.
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Vaellus
Selviytymistarpon majakka: Vaellus
Taso 4: 4 päivän vaellus
Tavoite: Selviytymistarpon majakka on vaellus, johon valmistaudutaan koko tarpon ajan. 4. tason majakka
on 3 yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi pitempi ja vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Vartionjohtajan ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus ja mitä muita aktiviteetteja
haluatte opetella haikkia varten. Suunnitelkaa majakaksi 3 yön yli kestävä vaellus, joka on selvästi
vaativampi kuin vartion aikaisemmin tekemät haikit.
Matkan pituus on 40 - 50 km, jos vaellus tehdään sulan maan aikaan. Mitä enemmän ja suurempia teitä
käytetään, sitä pitempi matkan pitäisi olla ja sitä enemmän tarpojille annetaan vastuutehtäviä sekä
vaelluksen suunnittelussa ja sen aikana. Jos käytetään merkitsemättömiä, vähän käytettyjä polkuja, ja
pieni osa matkasta mennään kompassin avulla suunnalla maastossa, matka voi olla lyhyempi. Samoin jos
vaellus tehdään talvella, matka voi olla lyhyempi, noin 25 km km, ja teitä ja polkuja kannattaa käyttää
enemmän. Osan matkasta voi tehdä hiihtäen.
Alue, jolla haikki tehdään ei saisi olla vartiolle ennestään tuttu. Vähemmän käytettyjä, mutta suhteellisen
lähellä olevia retkeilyalueita on esimerkiksi Perniön Teijo tai Kuhankuonon retkeilyalueen pohjoisosat
Yläneellä ja Eurassa.
Mitä lyhyempi matka ja helpompi reitti vaelluksella on, sitä enemmän tarpojat osallistuvat majakan
suunnitteluun: esimerkiksi
 tarpojat suunnittelevat yhdessä ruokalistan ja käyvät yhdessä ostamassa tarvikkeet

tarpojat suunnittelevat varusteluettelon ja pakkaavat itse yhteiset tavarat kololla. Johtajat
tarkastavat, että kaikki tarpeellinen on mukana luettelossa.

tarpojat osallistuvat reitin suunnitteluun ja huolehtivat itse suunnistuksesta vaelluksen ajan.
Vartionjohtajat puuttuvat suunnistukseen vain tarvittaessa. Reitillä tutustutaan myös paikallisiin
erityispiirteisiin, esim. Teijossa ruukkimiljööseen tai kalastukseen, Eurassa kivi- ja rautakautisiin
löytöihin.

tarpojat suorittavat tämän kokonaisuuden aktiviteetteja haikin aikana: esimerkiksi tekevät
nuotion luonnonpuista, valmistavat yhden aterioista nuotiolla tai käyttävät ruokaan
luonnonantimia.

tarpojat kulkevat osan matkaa pareittain tai kolmisin

tarpojat leiriytyvät vähintään yhtenä yönä voidaan metsään paikkaan, jossa ei ole valmiita
rakennelmia tai nuotiopaikkaa
Vaellus
Ruohola, Junni, Reiman, Toivonen MSK
Luotsin ohje: Tarppoa kannattaa lähteä suunnittelemaan niin, että mietitte ensin, millaisen
majakkavaelluksen teette ja päätätte sitten, tarvitaanko harjoitusvaellus. Erityisesti luotsin tehtävä on
varmistaa vaelluksen sopiva nousujohteisuus ja turvallisuus.
Tarvikkeet: Kartat, kompassit, rinkat, haikkimuonat, trangiat ja polttoaine, polttopuita tarvittaessa,
tulitikut, majoitteet.