selata sitä netissä - Destination Lapland

Transcription

selata sitä netissä - Destination Lapland
Lapinhullun
MÖKKIKIRJA
Nro 3
Lapinhullun mökkikirja
1
Jaettu loma on
kaksinkertainen loma
Sisällys
kuuluu nippu vuosikymmenten patinoimia vieraskirjoja 1930-luvulta saakka. Hauraat sivut ovat täynnä vahvoja muistoja hiihtoretkistä, yöttömästä
yöstä ja tuntureista. Mukana on sydäntälämmittäviä kiitoksia isäntäväelle, isovanhemmilleni ja vanhemmilleni Keski-Kaulasen ja Peltolan taloissa. Se oli sitä aikaa, kun
äkäslompololaiset majoittivat kaukaa Etelä-Suomesta tulleet matkailijat pirtteihinsä.
PERHEEMME AARTEISIIN
MAURIN TERVEISET
3
ENNEN ON NYTKIN
4–11
MÖKIT JA LOMA-ASUNNOT
13
Yleistä, symbolit ja kartat
Revontulet
Kelo
Reporangan tarina
Isot mökit
Kolme makuuhuonetta
Kaksi makuuhuonetta
Yksi makuuhuone
Studiot
Retkeilymajatasoiset
14–17
18–19
20–22
23
26–33
34–38
40–63
64–81
84–88
91
RETKIVINKIT
93–99
AN AFTERTHOUGHT
102
Nykyään kylään tulee tie perille saakka vieraiden saapua vaikka toiselta puolen
maapalloa. Vaikutelmatkin voi kirjata suorana lähetyksenä Facebookiin Destination
Laplandin sivuille. Siitä on tullut 2000-luvun vieraskirjamme, jossa Äkäslompolon
ja Ylläksen lumo yhdistää ihmisiä eri maista. Elämys on samankaltainen yli aika- ja
kulttuurirajojen – sitä outoa taikaa, joka tekee lapinhullun onnelliseksi.
Jaettu loma on kaksinkertainen loma. Jaa ja lue Sinäkin lomatarinoita Facebookissa: Destination Lapland sekä Ylläs tarinoin ja kuvin.
Kiitos kun avasit mökkikirjan, tervetuloa meille lomalle!
Parhain lomaterveisin
Mauri Kuru
Toimitusjohtaja, Destination Lapland
Lapinhullun mökkikirja
3
Röhkömukan kämpän vieraskirjan aukeama, 1953–1954.
Äkäslompolon kylässä lämmitettiin tupia paukkupakkasessa 1960.
Kuva: Tosten Rancken
Tuleeko Sinun seuraavasta
lomastasi seitsemän tunturin loma?
”Jo huomattavasti
mpoloon
piristyneenä Äkäslo
sta ja
tulonsa monista iloisi
sista.”
yllättävistä kokemuk
Vieraskirjaan kesäkuussa 194
Markku Kurkkio, Murre ja Musta
poseeraavat suuren maailman tyyliin.
8
”Tähän taloon on hauska saapua, mutta
lähtö on kovin vaikeaa.”
Seitsemän jylhää tunturia, koskemattomat erämaat
Vieraskirjaan syyskuussa 1949
Kaukana, seitsemän tunturin juuressa oli muutaman savun
kylä, Äkäslompolo. Sen kauneus houkutteli ensimmäiset kävijät jo 1930-luvulla. Ennen kuin Äkäslompoloon saatiin tie
sotien jälkeen, lomalaiset saattoivat hiihtää yön selässä viimeiset 27 kilometriä.
”Oh Lapland – we only left you yesterday but I miss you so much.”
Facebookiin joulukuussa 2012
© Destination Lapland
Kuva: U.A. Saarinen
Lapinhullun mökkikirja
5
Jo sukupolvien ajan
Äkäslompolo on ollut
hiihtäjien suosikki. Ja
näin jatkuu edelleen
minunkin perheessäni.
Riihen talon edessä vuonna 1933.
Kuva: Tosten Rancken
Ensimmäiset talvilomalaisensa kylä sai vuonna 1934: suomenruotsalaisen naisporukan, jonka voimistelunopettaja
Runa Lindfors toi hiihtokurssille. Heidät majoitettiin Riihen ja
Kaulasen taloihin.
Vähitellen taloille muodostui omat kävijänsä, jotka saapuivat
vuodesta toiseen. Yksi taloista oli isovanhempieni Fredrika ja
Tyyre Kaulasen Keski-Kaulanen Äkäslompolojärven rannalla.
Itse Repe Helismaa ja Tapio Rautavaara asuivat pitkät ajat
Keski-Kaulasella ja tekivät täällä mm. laulun Rakovalkealla.
Kyläläiset ottivat vieraat vastaan ilman muodollisuuksia ja
vieraanvaraisesti. Pöydässä oli aina parasta mitä luonnosta
sai: riistaa, kalaa, poroa ja marjoja. ”Käy taloksi väsynyt matkamies, käy pirthiin”, isoisäni tapasi virkkoa tulijoille.
6
Jatka perinnettä – tule meille oikealle
Lapin-lomalle!
Vain yksi asia on muuttunut: saavut kyläämme hujauksessa
vaikka Suomen toiselta laidalta. Mutta sitten loppuu moderni
arki rasitteineen. Alkaa rakovalkeiden ja revontulten Äkäslompolo – sellainen johon isovanhempani olivat kiintyneet
esipolvien perintönä ja johon heidän vieraansa rakastuivat.
Tule nauttimaan mahtaville hiihtoladuille ja huiman pitkille
rinteille sekä Pallas-Yllästunturin kansallispuiston poluille.
Nouse Kukastunturille ja näe koko seitsemän tunturin Äkäslompolo. Tule kesällä kulkemaan Kesängille.
Lapinhullun mökkikirja
”Komeat ovat kaam
oksen
valot taivaalla ja Ä
käslompolon kylä upea näky
jouluaaton kynttilävalais
tuksessa.”
Vieraskirjaan joulukuussa
© Destination Lapland
1992
Kun hiihtolenkin raukaisemana palailet mökille saunomaan,
näet sen valojen tuikkivan lumisten kynttiläkuusten takaa.
”Käy pirthiin”, ne sanovat.
“Mikä ihana viikko! Luonto
kauneudellaan mykisti ihan
hiljaiseksi yleensä puheliaan naisen”
Vieraskirjaan huhtikuussa 2001
© Destination Lapland
Minulla ei ole tarjota itse tehtyjä lihapullia kuten äidilläni.
Mutta minäkin haluan että viihdyt luonamme ja saat voimia
pitkäksi aikaa. Yritykseni tarjoaa ohjattuja retkiä keskelle lumoavinta Lappia sekä mökin, jossa loma tuntuu juuri siltä
kuin kaipaat. Destination Lapland on kaikkien lapinhullujen
elämystalo Ylläksellä – paikallinen, perinteinen ja palveleva.
”Varkaankurussa mäenlaskua huovalla
ja lumisota, huipulla kulovartijan majalla kahvit. Paluu aamulla klo 4 ja kahvit.
Sauna ja taas kahvit.”
Vieraskirjaan kesäkuussa 1948
”My husband and i spent a month in
Finland just after we got married. We
are both mid 30’s and were also running around in the snow like children
It was the most fun we have ever had.
Really looking forward to our next trip
back there.”
Facebookiin huhtikuussa 2013
***
Lapinhullun mökkikirja
9
”Ja taas on vietetty juhlahetki ja eessämme on nyt eronhetki, toivottavasti
kuitenkin vain toistaiseksi, sillä Äkäslompolo ja sen helmi, Kaulasen talo,
tulee vastaisillakin Lapin retkillämme
olemaan aina yhtenä etappipaikkana
matkamme varrella. Sydämellisesti kiittäen kaikesta ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta.”
”Täällä on ollut ihan sika nastaa.”
Vieraskirjaan heinäkuussa 1948
”We loved it so much we’ve already
booked for next year.”
”Sydämellinen kiitos Ylläksen huimaaville hiihtomaille ja Lapin ihanalle auringolle. Suurempi kiitos vielä soikoon
herttaiselle isäntäväellemme.”
Facebookiin tammikuussa 2013
Vieraskirjaan helmikuussa 1949
***
”Ken nähnyt sun, laajan Lapinmaan,
kun kesä kerkee käy kukkimaan, kun
valkojoutsen taas saapuu sinne, halk’ öiden kirkas on tunturin rinne niin ihmekirkkautes’ sieluun siirtyy ja kuvas ainaiseks sinne piirtyy, oi sä Lapinmaa!”
Vieraskirjaan 1939
”Out of this world.....you never forget
when you’ve been!!”
Facebookiin joulukuussa 2012
***
Vieraskirjaan helmikuussa 1997
”Mut sais ylipuhuttua Ä:oon melko
iisisti!”
Facebookiin marraskuussa 2012
***
”Just came home in Holland after
spending a BEAUTYFULL week in Lapland, thanks for everything guys! It was
very special!”
Facebookiin helmikuussa 2012
***
Kerro ja lue Sinäkin
lomatarinoita Facebookissa: Destination
Lapland sekä Ylläs
tarinoin ja kuvin.
Vieraskirjojen lainaukset © Destination Lapland
10
Lapinhullun mökkikirja
”Luonto on Luojansa
kaltainen, päästää kiireise
t
menemään, mutta puhelee
kuunteleville.”
Vieraskirjaan toukokuussa 1997
(Erkki Lemisen runosta)
”Tulin keskiyön hämyss
ä ja
lähden ilta-auringon loiste
essa,
olen nähnyt sinut, Äkäslom
polo, sateessa ja sumussa –
ja aina
pidän sinusta yhtä paljon.”
Vieraskirjaan elokuussa 1948
© Destination Lapland
Loma-asunnot
ja mökit
Loma-asunnot ja
mökit Ylläksellä
”Tervetuloa väsynyt matkamies,
käy pirthiin”
Tyyre Kaulasen tervehdys lomavierailleen
Mökki hyvin, loma hyvin
Kysy aina ensin Destination Laplandilta – Ylläksen alueen
keskusvaraamosta. Mukavin loma-asunto löytyy meiltä! Se
on viitseliäästi puunattu, lokoisasti varusteltu, ympäri vuorokauden huollettu ja loistavalla paikalla. Loistava paikka voi
tarkoittaa tunturin kelonharmaata piilopirttiä, johon ei naapurisavu näy tai sitten viihtyisää yksiötä keskellä kylää – aivan
mitä Sinä etsit.
Loma-asuntosymbolien
selitykset
16
4+2
Petipaikkojen
lukumäärä
Soveltuu
yritysasiakkaille
Peti- ja lisäpeti-paikkojen lukumäärä
Lapsiperheystävällinen
Ei lemmikkieläimille
Langaton
laajakaista
Lemmikkeläimet
sallittu
Plusvarustus
Ekologisuus ja kestävä kehitys ovat meille tärkeitä asioita.
Osassa mökeistä on erityisesti huomioitu ympäristöystävällisyys ja kuljetustarvetta vähentämään saat tarvittaessa meiltä
murtomaahiihtovälineet tai lumikengät käyttöösi.
Suurin osa mökeistä sijaitsee
Äkäslompolossa
Kelomökki kruunaa Lapin-loman
Kelopuut piirtyvät kulkijan sydämeen Lapin kairoissa. Piileekö niiden tenhovoima vääränvänkyrässä muodossa, hopeanhohtoisessa värissä vai kenties niiden iässä, johon mahtuu
monta ihmispolvea? Suurin osa nykyisistä Lapin kelomökeistä on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla kelottuneista puista.
Destination Laplandin valikoimaan kelomökit kuuluvat itseoikeutetusti. Oletko jo kokenut kelon jäljittelemättömän tunnelman? Varaa seuraavalle lomallesi kelomökki!
Äkäslompolo
Ylläsjärvi
421.
Murtomaasukset tai
lumikengät kuuluu
mökin hintaan
420.
352.
390.
Ripaus luksusta
Numerot loma-asuntojen kohdalla tekstissä viittaavat sen sijaintiin
seuraavien sivujen kartoilla. Mökkikirja esittelee laajaa tarjontaamme esimerkein. Tarkempia tietoja www.destinationlapland.com.
350.
Näiden loma-asuntojen varustelussa on satsattu johonkin arjen yksityiskohtaan. Plusvarustuksella voi esimerkiksi unten maille pujahtamisen kruunata untuvapeite.
300.
14
Lapinhullun mökkikirja
351.
m
Tai
5
199.
8
1
tie
km)
121.5
To Muonio (5
To
0
Rautu
4
1
KAHVILA
at ie
Mell
Ah
5
12
5 17
11
14
11
ju
ar
50.
5
Va
s
Hippukuja
t ie
Re
it t i
ki
nk
ja
164.
2
162.
kim
Ry
6
57.
Karpaasinkangas
213.
18
17
13
11
12
7
10
9
4
1 Kut
9
ie
Sa
hat
ie
Kesänkijärvi
rvass
Hi
59.
tar
214.
15
171.
n
sä
et
m
va
Us
tie
o
Hotel
Ylläsrinne
143.
Palovaara
Palovaar
Ylläsjärvi
15
ie
5
t ie
Suistt o
1
60.
eisari
Otsonpesä
7
58.
202.
Aurinkkotupa
Aurin
kotupa
168.
T un
turin
ti
e
Eelin kauppa
300.
Ylläsjärrven
Ylläsjä
Tunturihotelli
T
unturihotelli
215.
212.
YLLÄSJÄ
YLLÄSJÄRVI
12 km
Ski bus from / to the village
LASKETTELUKESKUS
SKI CENTER
2 km
KITTILÄ
LENT
TOKENTTÄ
AIRPORT 55 km
AIRPO
LUONTOKESKUS
LUON
VISITOR CENTER
VISI
1,5 km
ilä
tt
Ki
Kesänkijärvi
17
o rm 4
is
6
7 t oau
t
9 t ont 10
ie
o
pa
Ko 2
4
30
14
170.
Räkkätt
1
11
19
16
10
173.
141.
ä
8
194.
166.
163.
2
Tii evv anlaita
5
1
8
V rkkaan oj
Va
o ja
ja
182.
203.
165.
178.
Ve
ki
äs
jo
Äk
167.
n
e lo
pp
Ko
193.
lh
olo
nt
ie
Lo
mp
158.
201.
t
an
7
i
156.
n
muk
sen k uj a
Ku
lla
a
nk
kuj
aivv
nni
ajanl Rä
aj
e
a
j
ku
lt a
Ku
nk
ki
169.
ie
Is
om
176.
Kaulavaara
186.
a
uj
uk
kk
Ha
174.
190.
11
159.
Te
ant
Kiirun
enpolku
alt aukse
Va
LAPVILLAGE
kuja
kuja
oli
ko
161.
160.
3 1
K
Kiipene
4
54.
155.
lllankaiva j a nle
Ku
130.
e
5
8
17
t t it i
Rei
196.
140.
Peltotieva
88.
198.
it ie
14
ok
11
192.
174.
11
74.
nk
ij
3
H illenk
ko
ot apol ku
4
2
190.
9
152.
70.
4
20
7
153.
lho
2
Siv 5
ulan
t
6 ie
8
109.
95.
HOTELLI
TELLI
YLLÄSKALTIO
YLLÄSKA
L
LTIO
Ve
Jako
lanti
e
4
nti
e
4
ntie
125.
181.
Y
mukka
r a tie
an t
2
Ke
tt
8
Ka
ltio
191.
Röhk ö
10
69.
3
1
inha 1
ara
12
28
m
56. 142.
ta
it t
Re
)
km /
40 MA N
ri ( SE IO
ola TIEA STAT
K
To UTA AY
RA ILW
RA
16
100.
ltio
90.
138.
ie
nt
se
ÄVPK
Ka
es
ä
8
83.
7
Kuts
61.
ettäntie
1
4
1 in
r ntie
va
K ie 2
73.
200.
Röh
137.
3
Myllylehto
84.
204.
87.
77.
K
197.
Ha
22
86.
99.
147.
Pel
tola 1
nt
5
71.
205.
p o l ku
5
5
ontie
Kart an
75.
440.
Ylinen Palovaara
9
55.
11
e
68.
63.
11
97.
85.
tie
145.
6
Ko 3
lm 1
io
2
351.
nt ie
101.
17
139.
9
102.
Kuertunturi
11
20
SPORT SHOP
T
JULLI’S RESTAURANT
TAURANT
LUMIPERHONEN
LOMAKIEKERÖ
V
EVÄS
VÄSKORI
ORI
Metsola
170.
149.
11
6
48.
98.
16
6
ie
rant 7
ra
vaa
Nili
2
1
4
146.
183.
7
oant i
ukko
2
Karh
13
5
Jou
81.
207.
12
76.
80.
144.
13
e
nt i
SOUVENIRS
MAILAN PUTIIKKI
49.
6
i
16
79.
188.
89.
5
Tu
4
inne
ilir
53.
AN
46.
si
9
Nililahti
8
6
län
1
ko
10
7
92.
66.
179.
4
tie
va
3
10
177.
185.
raj
Tiu
151.
1
2
180.
1
ie
hit
Lä
3
Äkäslompolo
65.
v
15 Nili 2 int ie
p 6
Ka
3 rä
i np e
Heik 5
184.
tie
17
62.
Nilivaara
4
e
5 p it i
p
Ta 2
4
9
5
kon
13
16
rus
9
1
nt ie
ala
2
3
9
Iltatie
5
2
6
3
2
Ken
3 t änt ie
7
19 21
Ala
läns
a
Tak
14
17
24
47.
mu
422.
ti e
ko
uk
Pu
18
91.
6
si
län
Ylä
7
SCHOOL
tie
en
nn
Lä
Nilih
juka
kaupin
Pikku
Aa
ki
3
2
6
H
rra
Nilivaara
Äkäslompolo
ie
9
äs
jo
13
9
Pikku-Kaupinjärvi
e
HOTELLI
SEITA
T
TA
Äk
21
10
5
4
2
3
1
7
4
ja
konku
ko
Su
or
an
na
nt
Tunturipalo
P
e
arant i
Nilivaa
8
26
Osm 3
ank
1
uja
8
22
KONIJÄNKÄN
KOTIELÄINPIHA /
ANIMAL FARM
ANIMA
ja
Kaupinjärvi
18
122.
8
150.
u
nk
ma
Lo
h
11
8
ja
78. Ah
8
4
st imella n t ie
3
1
96.
7
Le 5
ht
ok
ki Cen
Cente
ter
so Ylläs
2
9
6
st
Mui
vent
rvve
aupinjä
Ka
6
itie
auk 5
1
8
a
uj
nk
vo
Re
16
1
52.
7
aiga
Gondola
Hotel / Restaurant
On Piste / Julli‘s
Hotel Ylläs Saaga
St en
Kip
3
Helukka
1
i
opolku
k
ko
Oik
3
a
uj
nk
rä 4
äy
M
11
enti
k sse
Harjju 3
e1
r
Ka
6
t ie
lan
Bistrro
Bist
Hessburger
P
St e
na
nt i
e
14
o ja
Nili
1
Ristimella
att ie
a
Loma-asunnot ja
mökit Ylläsjärvi
4
t ie
ha
Ku
1
Siikatt ie
2
6
nttie
ie
urtokan
tokangas
Murt
urt
2
itie
Kiisk
2
Isoupinjärvi
157.
1
ntie
Niilo
tie
en
im
Ta
Loma-asunnot ja
mökit Äkäslompolo
V arkaa
Var
arkaankuru
17
m
2k
(3
”Täysikuu nähtiin.
Oravat syövät
kädestä.”
Vieraskirjaan syyskuussa 1992
© Destination Lapland
Revontulet mökkisi yllä
Auringon hurjia henkäyksiä
Taivaan kuukkeli
Aurinko syöksee koko ajan sähköisesti varattuja hiukkasia
jopa 1000 km/s nopeudella maapalloamme kohti. Maapalloa
suojelee hiukkaspommitukselta magneettikenttä – paitsi ei
pohjois- ja etelänapojen läheisyydessä. Siellä hiukkasia pääsee jonkin verran ilmakehään. Noin sadan kilometrin korkeudessa maasta hiukkaset törmäävät happi- ja typpimolekyyleihin, jotka alkavat hehkua valoa. Revontulen valoseinämä
on usein vain sadan metrin paksuinen, mutta ulottuu satojen
kilometrien päähän avaruuteen.
Revontulet ovat merkinneet pohjoisen kansoille sekä hyvää
että pahaa. Saamelaisen uskomuksen mukaan naisten oli
revontulten aikaan syytä peittää päänsä, muuten revontulet
saattaisivat kiskaista heidät pitkistä hiuksista mukaansa.
Inuitien tarinoissa revontulet ovat soihtukulkue, jossa muinaiset henget johdattavat kuolleiden sielut onnen ja yltäkylläisyyden maahan.
Parasta revontuliaikaa on kevättalvi ja alkusyksy. Mökkivalikoimassamme on mökkejä, jotka sijaitsevat etäällä keinovaloista. Ne ovat siten oiva valinta, kun haluat lomaasi revontulia. Nämä mökit on mainittu esittelyissä.
18
Tutussa lappilaisessa tarinassa revontulet syntyvät ketun
hännän huiskaisuista. Nykysaameksi revontulet ovat guovssahasat, joka tarkoittaa kuukkelia; revontulet ovat liikkuvaisia ja kirjavia kuin kuukkeli.
Lapinhullun mökkikirja
Revontulet
Sopii ryhmille
88. Hillankukka Iso
Kelo kiertyy pohjoisessa vastapäivään.
Korkeatasoinen kelomökki Ylläksen parhaimmilla paikoilla lähellä
palveluita. Alakerran makuuhuoneissa on omat wc:t ja suihkut, yläkerran
makuuhuoneissa liukuovet. Tilava tupa ja takkahuone. Soveltuu sekä pienille ryhmille että yrityskäyttöön, erityisesti lähistöllä olevien Pieni Hillankukka
-huoneistojen kanssa. Kolme huoneistoa. Kuusi makuuhuonetta.
Kelomökkiesimerkkejämme
Remontoitu
vuonna 2007
Kelomökissä metsä
kuiskailee satojen vuosien takaa
Kelon synty
Kelo on pystyyn kuivunut, kaarnansa pudottanut puu, yleensä mänty. Kelot voivat olla 200–1000 vuotta sitten kuolleita
puita. Pohjoisessa mänty lopettaa kasvunsa noin 400-vuotiaana. Kuoltuaan se alkaa kuivua ja harmaantua. Keloutuminen vie vähintään 40 vuotta, jonka jälkeen kelopuu voi seistä
paikallaan vielä satoja vuosia. Kelo on lähes aina kierteinen,
pohjoisella pallonpuoliskolla yleensä vastapäivään. Kierteet
syntyvät jo puun elinaikana, kun kasvusolut kampeavat toisiaan vinoon. Auringon kiertosuunnan ja tuuliolosuhteiden
otaksutaan vaikuttavan kiertosuuntaan.
20
12
Valmistunut
kesällä 2008
Kelomökki on piste i:n päälle Lapin
lomassasi
Kelopuut piirtyvät kulkijan sydämeen Lapin kairoissa. Piileekö niiden tenhovoima vääränvänkyrässä muodossa, hopeanhohtoisessa värissä vai kenties niiden iässä, johon mahtuu
monta ihmispolvea? Suurin osa nykyisistä Lapin kelomökeistä on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla kelottuneista puista.
Destination Laplandin valikoimaan kelomökit kuuluvat itseoikeutetusti. Oletko jo kokenut kelon jäljittelemättömän tunnelman? Varaa seuraavalle lomallesi kelomökki!
Lapinhullun mökkikirja
74. Ylläskukko 1
12
90. Kurunkolo
Viihtyisä, rauhallisella alueella sijaitseva kelohonkainen lomamaja
Äkäslompolossa, lähellä palveluja. Viisi makuuhuonetta, 2 terassia, parveke
sekä avara tupakeittiö ja oleskelutila tarjoavat korkeatasoista majoitusta
isoille ryhmille, perheille sekä yritysasiakkaille. Remontoitu vuonna 2007.
Kelo
Kelo
6
Tasokas keloparitalohuoneisto palvelujen lähellä Peltotievassa. Huoneistossa kaksi kerrosta, 2 makuuhuonetta yläkerrassa. Valmistunut kesällä
2008. Matkaa valaistulle ladulle n. 200 m. Kolme makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
21
Kaksi luonnonkivitakkaa
138. Ylläs Näkyy 13
Terassilla
kylpytynnyri
4+2
Perinteinen kelohonkamökki rauhallisella paikalla Kuertunturin kupeessa. Hyvä varustelutaso ja lyhyt matka laduille ja skibussille. Kaksi tunnelmallista luonnonkivitakkaa ja uusittu saunaosasto. Kaksi makuuhuonetta.
Upea näkymä Yllästunturille.
Asiakkaiden
suosikki
142. Papsu
10
Erittäin hyvin varusteltu, uusi korkeatasoinen kelomökki, kauniilla
paikalla Nilivaarassa. Askel vain ja olet kansallispuistossa. Suuret ikkunat
mahtavin tunturinäkymin, ikkunoiden välissä näyttävä takka. Terassilla
kylpytynnyri, lämmitys eri sopimuksella. Viisi makuuhuonetta.
Erkki-vaari Isosaari ja Reporanka
– kolmen sukupolven lapinhulluus
Poreallas
10
Erittäin tasokas ja idyllinen kelomaja omalla rauhallisella tontilla. Kylän
palvelut kuten kaupat, ravintolat, Destination Laplandin toimisto, skibussin
pysäkki ja hiihtoladut kävelymatkan päässä. Papsu on oikea kelorakentamisen taidonnäyte, viihtyisästi sisustettu ja erittäin hyvin varustettu.
Lomanautintoa lisää kesällä 2010 varusteluun lisätty poreamme. Soveltuu
erinomaisesti sekä yritysvieraille että perheille. Neljä makuuhuonetta.
22
144. Kotkanpesä
300. Laattamaja
Se oli huhtikuuta 1982. Keskipohjalainen yrittäjäpari Erkki ja
Aulikki Isosaari saapuivat asuntovaunullaan Ylläkselle. Siitä
hetkestä Erkin ja Aulikin elämään ilmestyi työajan kaveriksi
Ylläs-aika. Monet vuodet asuntovaunun nokka kääntyi aina
lomilla kohti Yllästä.
Vuonna 1996 Erkki ja Aulikki olivat hankkineet ensimmäisen loma-asuntonsa Ylläkseltä, kunnes vuonna 2003 sai alkunsa Reporanka. Moderni ja valoisa höylähirsinen paritalo
nousi tunturin alarinteeseen, kauniiseen kangasmaastoon.
Päätös oli nopea, koska löytyi hyvä tontti ja tuttu rakentaja.
Tämä projekti ei ole kaduttanut koskaan!
Röhkömukka. Nimestä voi kuulla, ettei siellä ainakaan
töitä tehdä. Röhkömukan Reporangassa keskipohjalainen
yrittäjäkin saa velttoilla aivan reporankana. Toki Erkki ja Aulikki myös reippailevat Ylläksen mahtavista liikuntamahdollisuuksista nauttien.
8
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelomökki, jossa sisustukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Sijainti Ylläsjärvellä hotelli Ylläsrinteen läheisyydessä. Pesuhuoneessa poreallas ja pukuhuoneesta ovi terassille. Neljä
makuuhuonetta, joista kaksi erotettu toisistaan liukuovella.
Lapinhullun mökkikirja
Kelo
Heidän lapinhulluutensa on parantumatonta ja tarttuvaa.
Mummon ja vaarin Reporangassa jo kolmas sukupolvi on
päässyt seitsemän tunturin taikapiiriin.
Erkki-vaari ja Aulikki Isosaari toivottavat myös Sinut tervetulleeksi Reporankaansa. Reporanka Pieni sopii hyvin pariskunnan romanttiseksi loma-asunnoksi, ja Reporanka Isoon
mahtuu kaksikin perhettä. Mökin varustus kiinteine nettiyhteyksineen ja dvd-soittimineen huolehtii muksujen viihtyvyydestä pidemmälläkin lomalla. Myös nelijalkaiset lomailijat
ovat tervetulleita Reporankaan haistelemaan tunturituulia.
Erkin ja Aulikin mielestä parasta Reporangassa on sijainti.
Mitä tuletkin Ylläkselle tekemään, pääset harrastukseesi kävellen, autoa ei tarvita.
Lapinhullun mökkikirja
23
”Ja taas on vietetty juhlahetk
i ja eessämme on
nyt eronhetki, toivottavasti
kuitenkin vain toistaiseksi, sillä Äkäslompolo
ja sen helmi, Kaulasen talo, tulee vastaisillakin
Lapin retkillämme
olemaan aina yhtenä etapp
ipaikkana matkamme varrella. Sydämellisest
i kiittäen kaikesta
ystävällisyydestä ja vieraanv
araisuudesta.”
Vieraskirjaan heinäkuussa 1948
© Destination Lapland
Perinteinen hiihtoryhmien tukikohta
Isot mökit
Huikeat näkymät
neljään tunturiin
Tunturinäkymä, kannettava tietokone
71. Kruununmaja
46. Porokota
10
Tasokas ja hyvin varusteltu hirsirakenteinen mökki rauhallisella alueella
Kuertunturin rinteessä, lähellä Äkäslompolon palveluja. Parvekkeelta kaunis
tunturinäkymä. Ladut lähtevät pihasta. Porokota soveltuu yrityskäyttöön
sekä pienille ryhmille. Viisi makuuhuonetta ja lisävuoteet neljälle. Kolmessa
eri tasossa, saunaosasto pohjakerroksessa, 2 takkaa. Vakiovarusteena
kannettava tietokone.
Mahdollisuus kylpypadan käyttöön
49. Ylläs-Yyteri
8
Upea vuonna 2010 valmistunut lomatalo Äkäslompolon keskustassa lähellä palveluita ja latuverkostoa. Kauniisti sisustettu ja hyvin varusteltu. Soveltuu
hyvin pienille ryhmille. Ladulle 100 m, kauppaan ja ravintolaan 600 m. Kylpypata lisämaksusta. Neljä makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen mökki
maalämmöllä, loistava revontulikohde ja upea tunturimaisema.
26
18
Kruununmaja on tukikohta hiihtoryhmille Kesänkijärventien varrella.
Yhdeksän makuuhuonetta, joissa kerrossängyt, 190 m², sijanti latujen
vieressä, monipuoliset tilat suurine oleskelu- ja ruokailutiloineen sekä hyvät
suksienhuoltotilat ja vaatteidenkuivaushuone. Suomen laajin latuverkosto
odottaa rentoutumaan tai treenaamaan tosimielellä! Kruununmajan
erikoistarjous: –15 % alennus kaudella 2013–2014 hiihtoseurojen
juniorijoukkueille.
Remontoitu
vuonna 2007
74. Ylläskukko 1
12
Viihtyisä, rauhallisella alueella sijaitseva kelohonkainen lomamaja
Äkäslompolossa, lähellä palveluja. Viisi makuuhuonetta, 2 terassia, parveke
sekä avara tupakeittiö ja oleskelutila tarjoavat korkeatasoista majoitusta
isoille ryhmille, perheille sekä yritysasiakkaille. Remontoitu vuonna 2007.
Lapinhullun mökkikirja
7
48. Villa Tuuli 1 ja 2
Uusi, 2012 valmistunut upea kelohuvila Villa Tuuli on paritalohuoneisto,
joka sijaitsee aivan Äkäslompolossa kylän palveluiden läheisyydessä. Villa
Tuuli on sisustettu korkeatasoisesti skandinaaviseen tyyliin ja se tarjoaa
Isot
Isot
ylelliset puitteet rentouttavan loman viettoon isommallekin porukalle. Käytettävissä perinteisen tyylin murtomaasukset ja lumikengät. Liinavaatteet
ja kylpytakit sisältyvät myös hintaan. Neljä makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
27
Suksienvoitelutila ja
talviurheiluvälineet
Sopii ryhmille
141. Veramukka Iso
88. Hillankukka Iso
Uutuuskohteemme parhailla paikoilla Yllästunturin juuressa Röhkömukassa. Hiihtoladut vieressä ja rinteestä pääsee laskemaan suoraan pihaan. Tilava
oleskelutila ja etelän suuntaan aukeava terassi antavat väljyyttä isommallekin
porukalle. Toimiva saunaosasto terasseineen on toivepaikka lepuuttaa jäseniä
rankan päivän jälkeen. Majan varustukseen kuuluvat suksienvoitelutila,
sukset, lumikengät ja potkukelkat, yhteiskäytössä Veramukka Pienen kanssa
murtomaasukset yhteensä 16 hengelle. Seitsemän makuuhuonetta.
Asiakkaiden
suosikki
Tasokas maja,
mm. kaksi takkaa
142. Papsu
10
11
Tunnelmallinen ja tasokas kelohonkainen lomamaja Nilivaarassa, vaativammallekin lomailijalle. Vanhan ajan kunnon kelomökki kahdella takalla.
Soveltuu hyvin ryhmille. Matkaa Äkäshotelliin 2 km. Remontoitu vuonna
2005. Neljä makuuhuonetta.
28
13
12
Korkeatasoinen kelomökki Ylläksen parhaimmilla paikoilla lähellä
palveluita. Alakerran makuuhuoneissa on omat wc:t ja suihkut, yläkerran
makuuhuoneissa liukuovet. Tilava tupa ja takkahuone. Soveltuu sekä pienille ryhmille että yrityskäyttöön, erityisesti lähistöllä olevien Pieni Hillankukka
-huoneistojen kanssa. Kolme huoneistoa. Kuusi makuuhuonetta.
89. Outamaja
Kuertunturin rinteessä,
soveltuu isoille ryhmille
28
139. Ylläskartano
Erittäin tasokas ja idyllinen kelomaja omalla rauhallisella tontilla. Kylän
palvelut kuten kaupat, ravintolat, Destination Laplandin toimisto, skibussin
pysäkki ja hiihtoladut kävelymatkan päässä. Papsu on oikea kelorakentamisen taidonnäyte, viihtyisästi sisustettu ja erittäin hyvin varustettu. Lomanautintoa lisää kesällä 2010 varusteluun lisätty poreamme. Soveltuu erinomaisesti sekä ryhmille, yritysvieraille että perheille. Neljä makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
Ryhmille soveltuva majatalo Kuertunturin rinteessä. Vuokrataan kokonaisuutena, johon kuuluu päärakennus, pihamökki ja ulkosauna. Vuodepaikkoja on päärakennuksen kahdeksassa makuuhuonessa kaikkiaan 21
ja pihamökin kahdessa makuuhuoneessa 6. Vuoteet ovat kerrossänkyjä.
Isot
Isot
Ulkosaunassa on erilliset puolet miehille ja naisille. Ylläskartanon
erikoistarjous: –15 % alennus kaudella 2013–2014 päärakennuksessa
majoittuville hiihtoseurojen juniorijoukkueille.
Lapinhullun mökkikirja
29
Laskettelijoiden
suosikki
143. Villa Polaris
/Joikhatupa
Asiakkaiden
suosikki
8
164. Arctic Villa
Tilava hirsimökki Röhkömukassa. Avara oleskelutila ja kaikissa makuuhuoneissa omat wc:t ja suihkut. Joikhatupa soveltuu hyvin ryhmille, jotka
arvostavat seurustelua sekä yksityisyyttä. Matkaa palveluihin 1,5 km. Käytettävissä täydelliset maastohiihto- ja alppihiihtopaketit. Neljä makuuhuonetta.
10
Erittäin hyvin varusteltu, uusi korkeatasoinen kelomökki, kauniilla paikalla
Nilivaarassa. Askel vain ja olet kansallispuistossa. Suuret ikkunat mahtavin
tunturinäkymin, ikkunoiden välissä näyttävä takka. Terassilla kylpytynnyri,
lämmitys eri sopimuksella. Soveltuu hyvin ryhmille. Viisi makuuhuonetta.
30
Tasokas kauniisti sisustettu hirsitalo Kaulavaaran ylärinteessä rauhallisella alueella. Kävelymatkan päässä palveluista hyvien ulkoilumaastojen
vieressä. Korkeat maisemaikkunat. Lapsivarustus: lapsiportit yövalaistuissa
portaissa, syöttötuoli, matkasänky ja potta. Soveltuu myös pienille ryhmille
ja yrityskäyttöön. Lämmin autotalli. ADSL-liittymä. Kolme makuuhuonetta.
Kahdeksan makuuhuonetta
omalla suihkulla
Terassilla
kylpytynnyri
144. Kotkanpesä
10
180. Ahmola
”Yksi lapsuuden m
uistoja on kuinka aina kauniina
kevätaamuina
turisteilla oli kova
kiire tunturiin.
Aurinko paistoi ki
rkkaan siniseltä
taivaalta ja hanki
loisti valkoisena.
Helvi äidin tekem
ät eväät pakattiin
reppuihin ja ei ku
n menoksi.”
16
Nilivaarassa sijaitseva upeat tunturinäkymät omaava ainutlaatuinen
kohde sopii erinomaisesti mm. perhejuhliin, ryhmille ja yritysvieraille.
Ahmolan kokonaispinta-ala on 358 m², 8 hotellitasoista 2 hengen huonetta
omalla wc:llä ja suihkulla. Tuvan tilat pitkine ruokapöytineen mahdollistavat
asukkaiden yhteiset illanvietot. Leveät ovet ja yksi inva-wc, sopii myös
liikuntarajoitteisille. Kahdeksan makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
Ylläs tarinoin ja kuvin -Fa
Isot
Isot
cebook-sivuilta
181. Kolme Ässää
12
Kolme Ässää on kelorakenteinen edustustason mökki Nilivaarassa Kesänkijärven ja hiihtolatujen läheisyydessä. Tilavan olohuoneen yhteydessä on hyvin
varusteltu keittiö. Makuuhuoneissa on oma wc ja kahdessa lisäksi oma suihku.
Hyvät sauna- ja pesuhuonetilat tilavan pukuhuoneen yhteydessä. Soveltuu hyvin ryhmille ja on murtomaahiihtäjien suosikkikohde. Pihasta aukeavat loistavat
näkymät Ylläksen tunturimaisemiin. Neljä makuuhuonetta ja parvi.
10
10
202. Villa Aurora Ylläs
1983 valmistunut perinteinen kaksikerroksinen hirsimökki Äkäslompolon
keskustan tuntumassa. Ladut/ulkoilureitit lähtevät suoraan mökin nurkalta
ja skibussipysäkille on vain lyhyt kävelymatka. Yhdessä Takajänkkä Pienen
kanssa hyvät tilat isommallekin ryhmälle.
215. Röllykkä
Poreallas
16
Iso hirsimaja Röhkömukassa Koparatiellä. Rinteistä pääsee laskemaan
suoraan pihaan ja hiihtolatu on vieressä. Mökissä 4 huoneistoa omalla
sisäänkäynnillä. Kaikissa oma pesuhuone/wc, keittiö ja kaksi liukuovellista
huonetta, joissa 2 vuodetta. Päärakennuksessa ruokapöytä 14 hengelle.
Käytettävissä täydelliset maastohiihto- ja alppihiihtopaketit (sukset, sauvat
ja kengät). Kesällä 2010 uusittu vuodevaatteet ja kaikkiin huoneistoihin
lisätty taulutelevisiot. Soveltuu erinomaisesti isoille ryhmille ja yrityksille.
Kahdeksan makuuhuonetta.
300. Laattamaja
8
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelomökki, jossa sisustukseen on kiinnitetty
erityistä huomiota. Sijainti Ylläsjärvellä hotelli Ylläsrinteen läheisyydessä.
Pesuhuoneessa poreallas ja pukuhuoneesta ovi terassille. Soveltuu hyvin
ryhmille. Neljä makuuhuonetta, joista kaksi erotettu toisistaan liukuovella.
”Viikossa oli kivaa myös
se että pahaa ruokaa ei tarvinnut syödä kertaakaan.
Ja paksusti voidaan.”
12
Vieraskirjaan maaliskuussa 2000
© Destination Lapland
Lähellä Kesänkijärveä sijaitseva komea ja hyvin varusteltu kelomaja tunturinäköalalla. Soveltuu hyvin ryhmille. Matkaa palveluihin 2,5 km. Pari askelta
ja olet kansallispuiston rauhassa tunturien vieressä. Pihassa oma laavu. Neljä
makuuhuonetta. Loistava revontulikohde ja upea tunturimaisema.
32
196. Takajänkkä Iso
Laskettelijoiden
suosikki
Pihassa oma laavu
192. Karhukaltio
Laskettelijoiden
suosikki
Lähellä
ulkoilureittejä
Edustustason mökki
Tämän lähemmäs ei tunturia pääse. Röllykkä on niin laskettelijan kuin
murtomaahiihtäjänkin unelmamökki. Isometsän nousu vieressä ja hetki vain
niin olet hissiltä suoraan mökin pihasta. Tunnelmallista mökkiasumista tilavin
huoneratkaisuin. Soveltuu hyvin ryhmille. Olet kaikkien yläpuolella ja iltaisin
voit ihailla revontulia tai keskiyön aurinkoa.
Lapinhullun mökkikirja
Isot
Isot
Lapinhullun mökkikirja
33
Asiakkaiden
arvostama
Kolme makuuhuonetta
Valmistuu 1.2.2014
130. Äkäskoutturi
87. Taigahippu
151. Yllästuuli A
10
10
Taattua loma-asumisen laatua majassa, jonka sisarmökki Usvarinne
on noussut kaikkien aikojen suosikiksi. Sijainti Nilivaaran perinteisellä
mökkialueella lähellä hiihtolatuja, rauhoittava etelään aukeava näkymä
suoraan Yllästunturille. Kuvat ovat Polarhousen esittelytalosta, kalusteissa ja
pintamateriaaleissa voi olla muutoksia.
8
165. Jäkälä
Höylähirsinen uusi paritalo Kaupinjärven alueella rauhallisella paikalla. Ruskaretkeilijän ja omatoimivaeltajan unelmapaikalla Kuertunturin
alusmaastossa ja Kaupinjärven läheisyydessä. Erittäin hyvä varustelu ja
tilavat ratkaisut tekevät Yllästuulesta joka lomailijan toivekohteen. Hintaan sisältyy sukset, lumikengät ja liinavaatteet. Autokatos ja suksenvoiteluhuoneet tuovat laatua lomailijan arkeen. Kolme makuuhuonetta.
Persoonallinen ja erittäin hyvin varusteltu höylähirsimökki. Sijaitsee
luonnonkauniilla, rauhallisella paikalla Äkäsjoen penkereellä. Hyvät puitteet
kalastajille tai vaikka revontulista kiinnostuneille. Matkaa Äkäslompolon
kylään n. 12 km. Neljä makuuhuonetta.
6+2
Keväällä 2009 valmistunut tasokas höylähirsinen mökki, joka sijaitsee
hyvien ulkoilumaastojen lähellä Kaulavaaran alueella. Tyylikäs ulkoa ja
viihtyisästi sisustettu. Kohteessa nyt myös lämmin suksienhuoltotila ja
autokatos. Kolme makuuhuonetta.
Sopii liikuntarajoitteisille
Neljässä tasossa
Valmistunut
kesällä 2008
90. Kurunkolo
6
Tasokas keloparitalohuoneisto palvelujen lähellä Peltotievassa. Huoneistossa kaksi kerrosta, 2 makuuhuonetta yläkerrassa. Valmistunut kesällä
2008. Matkaa valaistulle ladulle n. 200 m. Kolme makuuhuonetta.
34
138. Ylläs Näkyy 1
6
156. Nöhtänköljä Iso
Jylhä kelomökki Kuerin rinteessä rauhallisella alueella. Neljässä tasossa
toteutettu rinneratkaisu. Saunatasossa tilava takkahuone. Luonnonkivitakka. Velhonkodalle menevä latu lähtee aivan kohteen vierestä. Palveluihin
matkaa n. 2 km. Kolme makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
4+2
Komea höylähirsinen paritalohuoneisto Kesänkijärven tuntumassa, hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Parvekkeelta kaunis näköala Yllästunturille. Matkaa kauppaan 2,8 km ja laduille 200 m. Kolme makuuhuonetta.
Loistava revontulikohde ja upea tunturimaisema.
3 mh
3 mh
167. Kultasatama
9
Omaa rauhaa ja laadukasta mökkiasumista arvostaville, vuonna 2012
valmistunut kauniisti sisustettu, erittäin viihtyisä yksittäinen lämpöhirsinen mökki. Varustettu sopivaksi liikuntarajoitteisille (WC, lavuaari, luiska,
ei kynnyksiä). Kolme makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen mökki.
Lapinhullun mökkikirja
35
”Täällä on aina yhtä autuas olo ja aurinkoa saatiin kaikkina päivinä.”
Vieraskirjaan maaliskuussa 1996
© Destination Lapland
Suksienhuoltotila
käytettävissä
182. Poronkello 1
Grilli-huvimaja
yhteiskäytössä
6+2
Viihtyisä keloparitalohuoneisto Kaulavaarassa, valaistun ladun tuntumassa. Lähimpään hotelliin Ylläskaltioon matkaa 500 m, kauppaan 1500
m. Toinen wc sijaitsee parvella. Lämmin suksiehuoltotila yhteinen Poronkello 2 kanssa. Käytettävissä kolme potkukelkkaa. Kolme makuuhuonetta.
191. Ylläsniesta
8
Viihtyisät kelohonkaiset rivitalohuoneistot Tunturitien tuntumassa, lähellä palveluita. Toimivat tilat lomailijoille, jotka arvostavat hyvää varustelua
ja siisteyttä. Hiihtoladuille 150 m, rinteeseen 2,5 km, Äkäshotelli 600 m.
Useita erikokoisia huoneistoja. Kolme makuuhuonetta.
38
6
194. Ylläshanhi
Äkäslompolon Kaulavaarassa sijaitseva lautarakenteinen siisti ja
valoisa paritalohuoneisto. Hyvät ulkoilumaastot lähellä. Kolmas makuuhuone parvella.Tupakeittiössä täyskorkeat, lattiasta kattoon ulottuvat
maisemaikkunat. Pihapiirissä huvimaja grillillä yhteiskäytössä B-talon
kanssa. Kolme makuuhuonetta.
440. Luppotieva
”Sydämelliset kiitokseni vieraanvaraiselle ja ystävälliselle isäntäväellemme.
Oli sadetta ja räntäsäätä, mutta olipa
kaksi aivan kirkastakin päivää. Aurinko
heloitti pilvettömältä taivaalta ja elämä
oli ihanaa! Kerta oli tämä ensimmäinen,
mutta varmasti ei viimeinen.”
7
Uusi, 2013 valmistunut, korkeatasoinen lämpöhirsimökki kaikilla
mukavuuksilla. Kaikki tilat yhdessä tasossa. Sijaitsee rauhallisella paikalla
lähellä hiihtolatuja ja kaikkia palveluita. Tunturimaisema avautuu ikkunoista.
Pihassa lämmin suksien huoltotila/varasto + kelkkakatos.
Lapinhullun mökkikirja
Vieraskirjaan huhtikuussa 1947 © Destination Lapland
3 mh
3 mh
59. Villa Stella
5
50. Kaupinkaltio
Keväällä 2008 valmistunut paritalo Pikkukaupinjärven rannassa loistavalla tunturinäköalalla. Ympärillä kauniit maisemat. Sijainti rauhallisella
alueella. Alakerrassa yksi ja yläkerrassa toinen makuuhuone. Loistava
revontulikohde.
56. Kukasrakka
Uusi laadukas yksittäinen kahden makuuhuoneen mökki. Erittäin
hyvin varusteltu, kaunis moderni sisustus kiinnostavilla yksityiskohdilla.
Suuret ikkunat oleskelutiloissa takaavat upeat maisemat. Loistava sijainti
etenkin laskettelijoille, rinteistä voi lasketella suoraan mökille! Autotalli
kahdelle autolle. Kaksi makuuhuonetta.
Viihtyisä, hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustan
tuntumassa. Matkaa palveluihin 400 metriä. Useita huoneistoja, asunto B7
on uudelleensisustettu. Kaksi makuuhuonetta.
Laskettelijoiden
toivepaikka
4+2
Nilivaarassa, Kesänkijoen varrella sijaitseva pyöröhirsinen paritalohuoneisto palveluiden tuntumassa. Upeat näkymät Yllästunturille. Hiihtoladulle
pääsee suoraan pihasta. Kaksi makuuhuonetta.
40
4+2
57. Musko
4+2
60. Ylläsmukka
4
2 mh
2 mh
Lompolon Lapikkaisiin kuuluva, lautarakenteinen Kellokas-mökki sijaitsee Äkäslompolon kauneimpiin kuuluvalla paikalla, taustanaan järvenselkä
ja sen takana kohoavat tunturit. Kylän palvelut ovat vaivattomasti käytettävissä. Parvelle jyrkät portaat. Sauna remontoitu vuonna 2009. 32” digi-tv.
Kaksi makuuhuonetta.
Lähellä
ulkoilureittejä
4+2
Höylähirsinen rivitalohuoneisto Röhkömukassa, tunturin alamaastossa.
Sijaintinsa ansiosta unelmapaikka ulkoilijoille. Palveluihin 1,6 km, hiihtoladulle 400 metriä ja rinteistä mahdollista laskea suoraan mökille. 32” digi-tv.
Parvelle jyrkät portaat. Kaksi makuuhuonetta.
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustan tuntumassa, Tunturitien varressa. Matkaa lähimpään hotelliin 700
metriä. Useita huoneistoja. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
62. Lompolon Lapikas Kellokas
4+2
Ladulle suoraan
pihasta
55. Suivakka
Kauniilla paikalla
Äkäslompolossa
Laskettelijoiden
suosikki
Kaksi makuuhuonetta
65. Kuppeli 6 Iso
4+2
Viihtyisä, siisti ja hyvin varusteltu kelohuoneisto aivan Äkäslompolojärven rannan tuntumassa, Nilivaaran alueella. Hyvä sijainti ulkoilureitteihin nähden. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
41
myrs“On ollut tyyntä ja
heitä
ir
kysäätä, on voidev
tihuumori
sattunut mut’ hurt
ukon reiploppuun asti, on jo
paana pitänyt.”
Vieraskirjaan, 1954
66. Harppa Iso
4+2
Tunnelmallinen, pyöröhirsinen paritalohuoneisto Nilivaarassa ulkoilureittien läheisyydessä. Äkäshotellille matkaa n. 1 km. Parvelle on jyrkät portaat.
Kaksi makuuhuonetta.
69. Ylläskuru
4+2
Tilava ja hyvin varusteltu, autokatoksella kytketty höylähirsinen paritalo
Äkäslompolon keskustan tuntumassa. Matkaa lähimpään ravintolaan 300
m. Kaksi kahden makuuhuoneen huoneistoa.
42
70. Rokuli
4
Avara kelohonkamökki lähellä Äkäslompolon keskustaa. Erittäin tilava
tupa ja keittiö. Luonnonkivitakka. Parvelle jyrkät portaat. Matkaa lähimpään
ravintolaan 400 m. Ylläksen ensimmäisiä kelomajoja. Kaksi makuuhuonetta.
74. Rubiini
4+2
Viihtyisä, rauhallisella alueella sijaitseva kelohonkainen lomamaja
Äkäslompolossa, lähellä palveluja. Avara tupakeittiö ja oleskelutila sopivat
erittäin hyvin perheille ja isoille ryhmille. Parvella lisäpatjoja (kaksi ovellista soppea). Saunaosasto uusittu. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
2 mh
2 mh
© Destination Lapland
Kunnollinen
parvitila
75. Kiulunkolo
4+2
Avara, kelohonkainen mökki aivan kylän tuntumassa Nilivaaran
alueella. Hyvät ulkoilumaastot lähellä. Matkaa palveluihin 1 km. Hiihtoladut aivan vieressä. Ylläksen ensimmäisiä perinteisiä kelomajoja. Kaksi
makuuhuonetta.
83. Ahmanpesä
4+2
88. Hillankukka Pieni
4
Viihtyisä, höylähirsinen mökki rauhallisella alueella Kuerin rinteessä, lähellä hyviä ulkoilumaastoja. Palveluihin matkaa 1,5 km. Kaksi
makuuhuonetta.
44
86. Grandimaja B
Kuuden tunturin
näköala
4+2
92. Lilliputti, Kiiruna
Syksyllä 2011 valmistunut höylähirsinen paritalo upealla tunturinäköalalla. Kohde on hyvin varusteltu ja kauniisti sisustettu. Käytännöllinen sijainti
kävelymatkan päässä palveluista ja hiihtolatujen tuntumassa. Erityisesti
tilava parvi sekä moderni saunaosasto takaavat viihtyisän loman. Kaksi
makuuhuonetta. Upea tunturimaisema.
Lapinhullun mökkikirja
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu keloparitalohuoneisto Ylläksen parhaimmilla
paikoilla, lähellä palveluita. Tilava ja korkea parvi. Soveltuu hyvin pienille
ryhmille, perheille sekä yrityskäyttöön. Kuusi huoneistoa, lähistöllä myös 3
isoa Hillankukkaa. Kaksi makuuhuonetta.
Höylähirsinen paritalohuoneisto rauhallisella alueella Nilivaarassa.
Avarat tilat ja kunnon parvi tekevät asumisen miellyttäväksi. Matkaa laduille
100 m ja palveluihin 2 km. Kaksi makuuhuonetta, toinen sijaitsee parvella.
Iso ja tilava parvi
78. Kuermaja
Upea
tunturinäköala
Sopii ryhmille
2 mh
4
Lautarakenteinen viihtyisä yksittäinen mökki ihastuttavalla paikalla
aivan järven rannalla, kävelymatkan päässä keskustasta. Kaksi ikkunallista
parvea tuovat lisätilaa mökkiin. Oma laituri ja yhtiöllä soutuvene. Kesämatkailijoiden suosikki. Tunturimaisemia rakastavan unelmakohde Äkäsjärven
rannalla, hiihtoladuille pääsee tästä kohteesta suoraan pihasta. Kaksi
makuuhuonetta. Upea tunturimaisema.
Valmistunut
lokakuussa 2008
4
97. Sapara
Lautarakenteisesta mökistä avautuvat upeat maisemat. Yhdellä silmäyksellä voit nähdä Äkäslompolojärven ja kuusi tunturia. Järvelle ja ladulle
on matkaa parikymmentä metriä ja kylän palvelut ovat kävelyetäisyydellä.
Uimaan pääsee omalta laiturilta ja yhtiöllä myös soutuvene asukkaiden
käytössä. Kaksi makuuhuonetta. Upea tunturimaisema.
2 mh
92. Lilliputti, Riekko
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto palvelujen ja ulkoilumaastojen lähellä. Valmistunut lokakuussa 2008. Kauppaan matkaa 800 m, Hotelli
Ylläskaltioon 250 m ja runkoladulle 200 m. Kaksi makuuhuonetta ja parvi.
Lapinhullun mökkikirja
45
Valmistunut
vuonna 2010
Hyvä varustelutaso
98. Marskinlehto
4+2
Laadukas, yksittäinen höylähirsimökki Myllylehdon alueella Äkäsjoen
läheisyydessä. Valmistunut helmikuussa 2009. Hyvä varustelutaso, mm.
kaksi taulutelevisiota. Kaksi makuuhuonetta.
Asiakkaiden
suosikki
”Kulkurit kävivät
talossa, kiitollisuu
della
muistavat.”
Vieraskirjaan huhtikuussa
99. Lomalehto
© Destination Lapland
2 mh
2 mh
4+2
Laadukkaasti rakennettu ja hyvin varusteltu vuonna 2010 valmistunut
yksittäinen talo Myllylehdon alueella. Lähistöltä löytyvät niin hyvät ulkoilumaastot kuin keskustan palvelutkin. Kaksi makuuhuonetta.
Valmistunut
tammikuussa 2010
4+2
Hyvin varusteltu, lämpöhirsinen Lappli-paritalo uudella Myllylehdon
alueella, palvelujen läheisyydessä. Äkäsjoki virtaa kivenheiton päässä. Valmistunut keväällä 2009. Mökissä 2 tv:tä sekä vakiovarusteena potkukelkka,
pyörä ja lastensänky. Kaksi makuuhuonetta.
1949
101. Äkäsmylly I
101. Äkäsmylly A ja B
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu paritalohuoneisto Äkäsjoen läheisyydessä
luonnon keskellä, mutta kuitenkin keskellä kylää. Valaistu latu ja keskusta
palveluineen ovat kävelymatkan päässä. Suksienvoitelutila, kaksi terassia.
Ilta-aurinkoon loistava näkymä. Valmistunut tammikuussa 2010. Kaksi
makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
47
Kaksi luonnonkivitakkaa
121. Rautumaja
4+2
Viihtyisä ja tasokas, hyvin varusteltu höylähirsimökki rauhallisella alueella
Ristimellassa. Valmistunut vuonna 2008. Kaksi makuuhuonetta.
138. Ylläs Näkyy 13
Pihassa kota
4+2
147. Villa Armas
Perinteinen kelohonkamökki rauhallisella paikalla Kuertunturin kupeessa. Hyvä varustelutaso ja lyhyt matka laduille ja skibussille. Kaksi tunnelmallista luonnonkivitakkaa ja uusittu saunaosasto. Kaksi makuuhuonetta.
Upea näkymä Yllästunturille.
Vuonna 2002 valmistunut, viihtyisä hirsiparitalo aivan Äkäslompolon keskustassa, Äkäshotellin vieressä. Ladut lähtevät pihasta, kauppaan matkaa
800 m. Kaksi kahden makuuhuoneen huoneistoa.
Kaksi takkaa ja
uusittu saunaosasto
138. Ylläs Näkyy 11, Kuerreka
4
149. Pipari 2
Kodikas yksittäinen kelomökki, Äkäslompolon Nilivaarassa. Ylä- ja
alakertaan erillinen sisäänkäynti. Makuuhuoneet alakerrassa. Parvella 4
patjaa. Pihassa kota. Laduille pääsee suoraan pihasta. Palveluihin 2 km.
Kaksi makuuhuonetta.
Pihassa kota
4+2
Perinteinen kelohonkamökki rauhallisella paikalla Kuertunturin kupeessa. Hyvä varustelutaso ja lyhyt matka laduille ja skibussille. Kaksi tunnelmallista luonnonkivitakkaa ja uusittu saunaosasto. Näkymät Yllästunturille.
Kaksi makuuhuonetta.
48
4+2
140. Lumipolku
4+2
149. Pipari 1
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelohonkainen rivitalohuoneisto aivan kylän
keskutassa palveluja Tunturitien varressa. Matkaa hiihtoladuille 50 m ja
lähimpään ravintolaan 500 m. Useita kahden makuuhuoneen huoneistoa,
joista A4 on uusin.
Lapinhullun mökkikirja
4
Kodikas yksittäinen kelomökki, Äkäslompolon Nilivaarassa. Ylä- ja alakertaan erillinen sisäänkäynti. Makuuhuoneet alakerrassa. Parvella patjat.
Pihassa kota. Laduille pääsee suoraan pihasta. Palveluihin matkaa 2 km.
Kaksi makuuhuonetta.
2 mh
2 mh
152. Penninkulma
4+2
Tasokas höylähirsinen paritalohuoneisto Peltotievassa kylän palvelujen
tuntumassa. Toimiva huoneratkaisu. Skibussille matkaa 600 ja lähimpään
ravintolaan 600 m. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
49
nturi tuolla
”Oi Ylläksen tu
uistelen, sun
sun rinteitäs m
linna, jonk’
majas kuin satu
neet.”
tuiskut on loihti
Vieraskirjaan 1940-lu
vulla
© Destination Lapland
50
Lapinhullun mökkikirja
Lapinhullun mökkikirja
51
Asiakkaiden
suosikki
155. Teerentie
4+2
Teerentien viihtyisät ja hyvin varustellut kelorivitalohuoneistot sijaitsevat rauhallisella Kaulavaaran alueella lähellä palveluja. Lähimpään hotelliin
Ylläskaltioon matkaa 500 m, kauppaan 1100 m, hiihtoladut vieressä. Iso
täysikorkea parvi, jossa myös erillinen wc. Langaton internetyhteys. Useita
huoneistoja, joissa kaksi makuuhuonetta. Laajakaistaliittymä taloissa A–C.
4
160. Kontti
4+2
Viihtyisä yksittäinen hirsimökki Kaulavaarassa. Luonnonkaunis, rauhallinen sijainti joen ja latujen läheisyydessä. Kaksi makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen kohde, mökissä maalämpö.
Viihtyisä höylähirsinen mökki sijaitsee luonnonkauniilla paikalla rauhallisella tontilla Kaulavaarassa. Matkaa ladulle 350 m, ravintolaan 800 m
ja kauppaan 1,9 km. Mökissä on laajakaistaliittymä asiakkaiden vapaassa
käytössä. Kaksi makuuhuonetta.
159. Valtaus
163. Hiprakka
4+2
Kodikas ja avara pyöröhirsinen mökki Kaulavaarassa luonnon helmassa
ja palveluiden lähellä. Hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä ja vieressä
valaistu hiihtolatu. Kaksi makuuhuonetta.
4+2
162. Rykimä
Kodikas, täysin varusteltu paritalo rauhallisella alueella Äkäslompolossa. Mökin pihasta aukeaa suora näkymä Yllästunturille. Mökki sijaitsee
hiihtolatujen ja moottorikelkkailureittien välittömässä läheisyydessä. Valmistunut vuonna 2007. Kaksi makuuhuonetta.
52
4+2
Asiakkaiden
suosikki
Suora näkymä
tunturiin
157. Nallenkota
158. Luppokuru
Vuonna 2008 valmistunut kauniisti sisustettu höylähirsinen mökki.
Sijaitsee rauhallisella alueella Kaulavaarassa, hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä. Mökissä lapsivarustus: matkasänky, syöttötuoli, potta, lapsiportit
portaiden ylä-ja alapäässä sekä parvella perheen pienimmille oma leikkinurkkaus. Asukkaiden käytössä on myös 2 kpl potkukelkkoja sekä pulkkia
ja liukureita. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
4+2
Hyvin varusteltu keloparitalohuoneisto sijaitsee Röhkömukan alaosassa,
ulkoilumaastojen välittömässä läheisyydessä. Kauppaan matkaa 1,6 km,
laduille 100 m. Kaksi makuuhuonetta.
2 mh
2 mh
166. Koskelo
4+2
Tasokas ja kodikas hirsimökki Kaulavaarassa, lähellä hyviä ulkoilumaastoja. Matkaa lähimpään ravintolaan 700 m, ladulle 100 m, kauppaan
1,5 km. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
53
Vaatteidenkuivaushuone
169. Hanhenpesä
4+2
Viihtyisä, hyvin varusteltu höylähirsinen mökki Kaulavaarassa, hyvien
ulkoilumaastojen läheisyydessä. Erillinen vaatteidenkuivaushuone. Matkaa lähimpään ravintolaan 500 m. Mökissä avain puuvarastoon. Kaksi
makuuhuonetta.
170. Hillankukka
8
Kodikas kelomökki Äkäslompolon Nilivaarassa. Mökki sijaitsee tien päässä, mistä pääsee suoraan hiihtoladuille. Pihalla kota (yhteiskäyttö naapurin
kanssa). Palveluihin matkaa n. 2 km.
54
173. Ylläskopo A ja B
4+2
Ylläskopo on korkeatasoinen lämpöhirsinen paritalomökki rauhallisella
paikalla Äkäslompolossa latuverkon välittömässä läheisyydessä. Valmistunut
Helmikuussa 2008. Sukset ja lumikengät sisältyvät mökin hintaan viikoilla
2–7. Kaksi makuuhuonetta.
174. Ylläs-Usva
kun talonväki pak”Elo keväisin oli säpinää
kammariin ja turistit
kautui kahteen alakerran
psia oli seitsemän,
valtasivat muun talon. La
ja 60-luvun lopulle vielä
Antti-Isällä kaksi taksia
istin aamuin illoin ruoklehmät navetassa. 50 tur
oli Helville niin kuin
kiminen vuosikymmeniä
ännille savotta josta
kaikilla kylän talojen em
n näköistä mitalia.”
tänä päivänä tulisi kaike
4
Hienolla paikalla, Kesänki ja Yllästunturin läheisyydessä sijaitseva yksittäinen mökki, jonka pihasta pääsee suoraan hiihtoladuille ja patikointireiteille. Alakerrassa 2 mh, tupakeittiö sekä wc ja saunatilat, yläkerrassa lisää
nukkumatilaa sekä erillinen wc. Pihassa autokatos ja lämmitettävä varasto
joka soveltuu esim. suksien voiteluun. Rauhallinen sijainti tien päässä.
Lapinhullun mökkikirja
Ylläs tarinoin ja kuvin -Facebook-s
2 mh
2 mh
ivuilta
Laatuastiasto ja
-tekstiilit
Kesäasiakkaiden
suosikki
177. SuoVilla
4+2
Erinomaisella paikalla Äkäslompolojärven läheisyydessä Nilivaarassa,
hyvällä maulla sisustettu, korkeatasoinen höylähirsinen paritalohuoneisto.
Korkea yläkerta tunturinäkymin. Ladut ja skibussi lähellä. Äkäshotelliin
matkaa 800 m ja kauppaan 1,5 km. Laajakaistaliittymä, vene rannassa.
Kesäasiakkaiden ja keskieurooppalaisten suosiossa. Kaksi makuuhuonetta.
178. Reporanka Iso
Erikoistarjouksia
sesonkien ulkopuolella
7
Tasokas ja viihtyisä höylähirsinen paritalohuoneisto Röhkömukassa,
aivan kylän palvelujen tuntumassa. Matkaa skibussille 50 m, Äkäshotelliin
800 m, rinteisiin 2,5 km. Laajakaistaliittymä. Laatutekstiilit ja -astiasto.
Kaksi makuuhuonetta.
Pihassa grillikatos
179. Revontuli 3
4
Tunnelmallinen ja viihtyisä kelomökki Nilivaaran alueella, lähellä
ulkoilumaastoja. Äkäshotellille matkaa n. 1 km, skibussin pysäkille n.
150 m. Makuuhuoneissa 120 cm leveät sängyt ja parvella runkopatjat.
Pihassa grillikatos. Makuuhuoneesta käynti lasitetulle terassille. Kaksi
makuuhuonetta.
56
185. Ylläsrautu Iso
4+2
Hyvin varusteltu erillinen hirsimaja aivan Äkäslompolojärven rannan
tuntumassa, pienen kukkulan päällä. Edustavat tilat lomailijoille, jotka
arvostavat hyvää varustelua ja siisteyttä. Tilava olohuone/ruokailutila. Sopii
hyvin yrityskäyttöön esim. pienelle ryhmälle. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
4
190. YlläStar III
Lokakuussa 2010 valmistuneet, YlläStar III -huoneistohotellin lomahuoneistot tarjoavat toimivat tilat rentouttavaan lomaan aivan Äkäslompolon keskustassa. Valaistu latu lähtee nurkan takaa ja Äkäshotellille on
matkaa vain n. 500 m. Huoneistoihin sisäänkäynti on sisäkäytävän kautta.
2 mh
2 mh
Kahdeksan huoneistoa studioista kahden makuuhuoneen loma-asuntoihin.
YlläStar-kohteissa on sesonkien ulkopuolella joustava ja edullinen hinnoittelu. Osassa huoneistoja lemmikit sallittu.
Lapinhullun mökkikirja
57
Kansallispuiston
vieressä
188. Pohjanpirtti
12
Viihtyisä, kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitseva,
laadukas, perinteinen, erittäin hyvistä materiaaleista rakennettu kelomaja.
Alakerrassa kaksi makuuhuonetta, yläkerrassa 3 kauniisti sisustettua alkovia,
jotka tekevät tästä majasta perheelle mitä mieluisimman lomatukikohdan.
Mökin asukkaiden käytössä potkukelkkoja sekä lasten pulkkia ja liukureita.
193. Ylläsröhkö Iso
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu keloparitalohuoneisto Röhkömukan alaosassa, hyvien ulkoilureittien tuntumassa. Kauppaan 1,4 km, skibussille 150 m,
laduille 150 m. Kaksi makuuhuonetta.
Asiakkaiden
suosikki
kirjoittaisin Kaula”Jos olisin runoilija,
srunon. Jos olisin
sen talonväelle ylisty
Ylläksen hymnin,
säveltäjä, säveltäisin
tavallinen kuolemutta kun olen vain
kauneimmat kiivainen, lausun täten
on hauska saapua,
tokseni. Tähän taloon
vaikeaa.”
mutta lähtö on kovin
Vieraskirjaan syyskuussa 194
9
196. Rimimaja
191. Ylläsniesta
6-7
Viihtyisät kelohonkaiset rivitalohuoneistot Tunturitien tuntumassa, lähellä palveluita. Toimivat tilat lomailijoille, jotka arvostavat hyvää varustelua
ja siisteyttä. Hiihtoladuille 150 m, rinteeseen 2,5 km, Äkäshotelli 600 m.
Useita huoneistoja. Kaksi makuuhuonetta.
© Destination Lapland
2 mh
2 mh
4+2
Kesällä 2008 valmistunut laadukas yksittäinen lamellihirsimökki. Olohuoneen korkeat ikkunat tuovat avaruutta ja tarjoavat hienot tunturinäkymät.
Sijainniltaan loistava etenkin perheelle tai pienelle ryhmälle, joka haluaa
lomailla Äkäslompolon kylän keskeisellä paikalla, palvelujen ja ulkoilumaastojen läheisyydessä, mutta silti nauttia yksittäisen, omalla tontilla sijaitsevan
mökin tuomasta rauhasta. Jokaisessa makuuhuoneessa on oma televisio ja
yhdessä on myös DVD-soitin. Kaksi makuuhuonetta. Upea tunturinäkymä.
Lapinhullun mökkikirja
59
201. Menninkäinen
197. Luppola
Huippuvarustus
lapsiperheille
Huippuvarustus
lapsiperheille
Tunturinäkymä ja
moderni sisustus
6+2
201. Päivänsäde
4
Höylähirsinen erillismökki rauhallisella Kesänkijärven alueella hyvien
ulkoilumaastojen lähellä. Mökissä on moderni sisustus, iso sauna ja kylpyhuone sekä tunturinäkymä. Pihalla grillikota A ja B mökin yhteiskäytössä.
Kaksi makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen mökki upealla tunturinäkymällä.
Kolmikerroksinen paritalo monipuolisten ulkoilumaastojen läheisyydessä.
Tässä tasokkaassa mökissä on lapsivarustus ja kellarikerroksessa asianmukaiset tilat ulkoiluvälineiden säilytykseen. Vuokraan sisältyy talon omat
liinavaatteet. Kohteessa vakiovarusteena vetoahkiot, rattikelkat, lastenrattaat,
lasten kantorinkat ja kävelysauvat. Kysy toimistoltamme kohteeseen kuuluvia
edullisia hissilippuja. Kaksi makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen mökki.
Kolmikerroksinen paritalo monipuolisten ulkoilumaastojen läheisyydessä. Tässä tasokkaassa mökissä on lapsivarustus ja kellarikerroksessa
asianmukaiset tilat ulkoiluvälineiden säilytykseen. Vuokraan sisältyy talon
omat liinavaatteet. Kohteessa vakiovarusteena vetoahkiot, rattikelkat,
lastenrattaat, kävelysauvat ja lasten kantorinkat. Kysy toimistoltamme
kohteeseen kuuluvia edullisia hissilippuja. Kaksi makuuhuonetta. Ympäristöystävällinen mökki.
4+2
Hyvin varustellut ja viihtyisät huoneistot kelorakenteisessa rivitalossa
Nilivaaran alueella. Laduille matkaa 100 m. Kaksi makuuhuonetta.
4+2
Tasokkaat ja viihtyisät kelomökit rauhallisella alueella metsän siimeksessä Muonioon menevän tien varressa. Matkaa Äkäslompolon kylälle 6 km,
ravintolaan 4 km. Mökeissä on 2 makuuhuonetta. Tilavassa olohuoneessa
ruokapöytä kahdeksalle, takka, hyvin varusteltu avokeittiö ja käynti parvekkeelle. Pohjakerroksessa saunaosastolla oleskelutila, jossa takka, pesuhuoneessa
kaksi suihkua ja wc, lasikatettu veranta. Kaikkiaan 3 wc:tä. Erillinen suksivarasto. Useita kahden makuuhuoneen mökkejä. Loistava revontulikohde.
60
207. Kesänki VII–VIII
Valaistu latu
vieressä
Suksienhuoltotila
käytettävissä
Tasokkaat tilat
199. Äkäskristo
6+2
201. Hanhikaltio
4+2
205. Kopara
Viihtyisä, hyvin varusteltu höylähirsinen mökki Kaulavaarassa, ulkoilumaastojen läheisyydessä. Toteutettu puusepän hyvällä maulla ja laadulla.
Matkaa lähimpään ravintolaan 500 m. Kaksi makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelohuoneisto palvelujen tuntumassa lähellä
Äkäshotellia. Kolmen tunturin näköala. Parvella erillinen wc. Käytössänne
on suksien huoltotilat sekä autopaikka lämpöpistokkeella. Laajakaistaliittymä. Kaksi makuuhuonetta.
2 mh
2 mh
212. Usvarinne 10
8
Viihtyisä ja hyvin varusteltu lämpöhirsinen 2011 valmistunut lomarakennus Maahisen alueella Äkäslompolossa. Valaistu latu ja ulkoilureitti
aivan vieressä. Tilavalla 25 m² parvella televisionkatselutila ja oma wc.
Suksienhoitoa varten paikka erillisessä lämmitetyssä varastossa. Kaksi
makuuhuonetta.
Lapinhullun mökkikirja
61
213. Velhotar 6 F 13
4
Yllästunturin juurella, talvella 2012 valmistunut, kodikas ja hyvin
varusteltu loma-asunto neljän huoneiston lämpöhirsirakenteisessa talossa.
Soveltuu lomatukikohdaksi niin laskettelijalle kuin murtomaahiihtäjällekin.
Kaunis ja rauhallinen sijainti latujen lähellä. Kaksi makuuhuonetta.
Valmistunut 2012
eet unohtu”Olemme viettän
silmiemmattomia hetkiä ja
tyneet
me kalvoihin piir
et aivan
näkymät ovat olle
ihmeellisiä.”
1948
Vieraskirjaan heinäkuussa
214. Usvapirtti A
4+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu lämpöhirsinen 2012 valmistunut paritalohuoneisto Maahisen alueella Äkäslompolossa. Loistava sijainti niin
laskettelijalle kuin murtomaahiihtäjällekin, valaistu latu ja ulkoilureitti aivan
vieressä. Avara tupakeittiö, 2 mh joissa tilaa lapsen matkasängylle. Tilava
parvi, 2 autopaikkaa, suksienhuoltohuone. Mökin terassilta näet niin keskiyön auringon, Pallaksen figuurit kuin pohjoisen taivaan revontulet. Kaksi
makuuhuonetta.
© Destination Lapland
2 mh
2 mh
Lapinhullun mökkikirja
end anyone
”I would totally recom
ce in their
visit Lapland at least on
. The Ice Holifetime. It is stunning
sky drive was
tel is amazing! The hu
st like a posgreat. The scenery is ju
inute of it.”
tcard. I loved every m
Facebookiin tammikuussa 201
3
63
Valmistunut
keväällä 2011
Yksi makuuhuone
47. Joika 1
2+2
Syksyllä 2011 valmistunut tyylikäs loma-asunto massiivihirrestä. Moderni keittiö ja kph, sauna kelosisustuksella. Yksi makuuhuone.
57. Musko
56. Kukasrakka
2+2
2+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustan tuntumassa, Tunturitien varressa. Matkaa lähimpään hotelliin 700
metriä. Yksi makuuhuone ja parvi.
Viihtyisät, hyvin varustellut kelorivitalohuoneistot Äkäslompolon keskustan tuntumassa. Matkaa palveluihin 400 metriä. Useita yhden makuuhuoneen huoneistoja.
2
63. Hil-Lak-Ka
Uusi keskelle Äkäslompolon kylää keväällä 2011 valmistunut viihtyisä
lomahuoneisto. Tämä huoneisto tarjoaa mukavat puitteet lomalaisille, jotka
arvostavat sijaintia keskellä palveluita sekä latuja. Yksi makuuhuone.
Laskettelijoiden
suosikki
52. Kuerkammi
2+2
Viihtyisä, kelohonkainen mökki sijaitsee Kaupinjärvellä lähellä ulkoilumaastoja. Ympäristö on rauhallista männikkömetsää hyvine marjamaastoineen. Palveluihin matkaa noin 3 km, rinteisiin 6 km. Parvelle jyrkät portaat.
Yksi makuuhuone. Loistava revontulikohde.
64
57. Tunturitieva
58. Ylläskieppi
2+2
Avara, höylähirsinen paritalohuoneisto lähellä ulkoilumaastoja, Röhkömukan alueella. Rauhallinen sijainti. Parvelle on jyrkät portaat. Matkaa
palveluihin 1,5 km. Lämmin suksienhuoltotila. Useita huoneistoja, keskieurooppalaisten suosiossa. Ylläskieppi Nunas on remontoitu ja sisustus
uusittu vuonna 2011. Yksi makuuhuone.
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustan tuntumassa, lähellä latuja Tunturitien varressa. Matkaa lähimpään
hotelliin 700 metriä. Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
2+2
1 mh
1 mh
66. Harppa Pieni
2+2
Tasokas, kodikas ja hyvin varusteltu pyöröhirsinen paritalohuoneisto rauhallisella alueella Nilivaarassa, ulkoilureittien läheisyydessä. Yksi
makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
65
Runsas varustus
ja ladut pihasta
68. Kuer
2+2
Viihtyisiä keloparitaloja kukkulalla Äkäslompolojärven päässä.
Kellos-huoneistoista näköala järvelle, Kukaksesta tunturiin. Laduille
suoraan pihasta. Runsas varustus. Parvella joko patjat tai kiinteä parisänky. Parvelle jyrkät portaat. Yksi makuuhuone.
Ylläs tarinoin ja kuvin -Fa
68. Kellos, Kesänki, Kukas
2+2
Viihtyisä keloparitalohuoneisto kauniilla paikalla Äkäslompolojärven
tuntumassa ja lähellä kylän palveluja. Laduille pääsee suoraan pihasta. Yksi
makuuhuone, portaiden kautta kulku parvelle, jossa lisää nukkumatilaa.
cebook-sivuilta
1 mh
1 mh
2+2
Viihtyisä, höylähirsinen paritalohuoneisto Äkäslompolon palvelujen
lähellä, Ylläskaltion hotellikeskuksen tuntumassa. Huoneistossa tilava tupa
ja parvi. Parvelle jyrkät portaat. Matkaa skibussille 350 m. Ladut lähtevät
melkein pihasta. Yksi makuuhuone.
Hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä
Laduille
suoraan pihasta
”Auringon tehdes
sä tuloaan
väriloisto on mitä
ihmeellisin ja
ulkomaan elävillä
silmät loisti
kuin pyhähousun
napit kuten
äiti ruukasi sanoa
.”
73. Myllykaltio Iso
76. Pikkukolo
3
Kodikas, kelohonkainen mökki aivan kylän tuntumassa Nilivaaran
alueella. Lähellä hyviä ulkoilumaastoja. Palveluihin matkaa 1 km. Hiihtoladuille 100 m. Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
67
Keittiössä
baaripöytä
Sisustus uusittu
kesällä 2010
77. Kesänkiylläs Iso
2+2
Viihtyisä kelohonkainen lomahuoneisto rauhallisella paikalla Äkäslompolossa, Kesäkijärventiellä. Sisustus täysin uusittu kesällä 2010. Yksi
makuuhuone.
80. Veerantupa
Kunnollinen
parvitila
2+2
83. Nallenpesä
Kodikas, keloparitalohuoneisto kauniilla paikalla Äkäslompolojärven
tuntumassa ja lähellä kylän palveluja. Laduille pääsee suoraan pihasta.
Parvelle jyrkät portaat. Keittiötilassa baaripöytä. Yksi makuuhuone.
2+2
Kodikas, höylähirsinen paritalohuoneisto rauhallisella alueella, Nilivaarassa. Avarat tilat ja kunnon parvi tekevät asumisen miellyttäväksi. Parvelle
jyrkät portaat. Matkaa palveluihin 2,5 km. Yksi makuuhuone.
Sauna ja pesutilat
saneerattu 2007
79. Ylläslumi
2+2
Höylähirsinen, siisti ja kodikas rivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustassa Suvitiellä, lähellä palveluja. Hyvä varustelutaso. Parvelle jyrkät portaat.
Yksi makuuhuone.
Pihalla kota
2+2
Kodikas ja siisti, kelorakenteinen paritalohuoneisto kauniilla paikalla,
Äkäslompolojärven rannan läheisyydessä Nilivaarassa, ulkoilureitit aivan
vieressä. Keittiötilassa baaripöytä. Parvelle jyrkät portaat. Sauna ja pesutilat
saneerattu keväällä 2007. Yksi makuuhuone.
68
84. Velhonkuru II
81. Lähi-Ylläs
2+2
84. Velhonkuru I
Höylähirsinen, kodikas rivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustassa
lähellä palveluja. Parvelle jyrkät portaat. Yksi makuuhuone.
Pyöröhirsinen rivitaloasunto Nilivaaran perinteisellä loma-asunto alueella. Lähellä loistavat ulkoilumaastot ja Ylläksen monipuoliset hiiihtoladut.
Lomatukikohta pariskunnille tai pienille kaveriporukoille.
Lapinhullun mökkikirja
2
1 mh
1 mh
85. Ylläskolmio
2+2
Kuerin rinteessä, rauhallisella alueella, ulkoilumaastojen läheisyydessä
sijaitseva avara, höylähirsinen paritalo. Matkaa laduille 50 m ja kauppaan
1,6 km, Matala parvi. Kota pihassa. Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
69
äisen
lä sain ensimm
el
en
m
m
ky
la
el
”Vähän tois
saunaammittämällä piha
m
lä
i
en
ks
ne
si
oman bu
kkaille. PirPirtukirkon asia
n
aa
st
va
a
su
ak
me m
ytöstä jonkin
kun oli poissa kä
o
st
sa
ao
un
sa
n
tu
aat vuoänä vanhat vier
iv
pä
n
ki
nä
tä
aikaa. Yhä
mme ja
puttelevat ovelle
ko
a
ka
ta
n
ie
en
sikymm
uskaa aikaa
sä. Lapsuus oli ha
äs
m
ti
eh
rv
te
ät
käyv
ineen.”
kaikkine keppos
Ylläs tarinoin ja kuvin
-Facebook-sivuilta
Valmistunut
vuonna 2008
Tunturimaisema
86. Grandimaja A
2+2
Syksyllä 2011 valmistunut höylähirsinen paritalo upealla tunturinäköalalla. Kohde on hyvin varusteltu ja kauniisti sisustettu. Käytännöllinen
sijainti kävelymatkan päässä palveluista ja hiihtolatujen tuntumassa. Yksi
makuuhuone. Upea tunturimaisema.
97. Sapara
2+2
109. Ylläs-Niiles
Kelorakenteinen rivitalohuoneisto lähellä Lapland Hotel Ylläskaltiota.
Hyvin varusteltu yhden makuuhuoneen ja parven huoneisto. Sijainti lähellä
palveluja ja ulkoilumaastoja. Valmistunut lokakuussa 2008. Useita yhden
makuuhuoneen huoneistoja.
Kodikas hirsirakenteinen paritalo Äkäslompolon keskustan tuntumassa
Hotelli Ylläskaltion vieressä, laduille pääsee lähes suoraan mökin pihasta.
Yksi makuuhuone.
97. Sapara
2+2
Vuonna 2008 valmistunut höylähirsinen paritalohuoneisto. Sijainti Kesänkijärven kauniilla alueella hyvien ulkoilumaastojen keskellä. Yksi makuuhuone. Loistava revontulikohde ja upea tunturimaisema.
2+2
2+2
Kodikas, höylähirsinen rivitalohuoneisto Helukassa. Huonekaluissa
käytetty upeaa raidanvisakoivua. Matkaa laduille 300 m ja kauppaan 2,3
km. Yksi makuuhuone.
72
125. Lumiukko
Aito Lapinmökin
tunnelma
Visakoivuisia
huonekaluja
96. Ylläsriemu
2+2
122. Äkäspahka
Kelorakenteinen rivitalohuoneisto lähellä Lapland Hotel Ylläskaltiota.
Erittäin hyvin varusteltu ja tyylikkäästi sisustettu yhden makuuhuoneen ja
parven huoneisto. Sopii ryhmille, sijainti lähellä palveluja, mm. Ravintola Poroa, ulkoilumaastoja ja latuja. Valmistunut lokakuussa 2008. Useita yhden
makuuhuoneen huoneistoja, Sapporo, Porotiisi, Talvinki, Lumikko, Hiutale,
Tuisku, Kimallus ja Lapikas.
Lapinhullun mökkikirja
4+2
Viihtyisä, uniikki ja hyvin varusteltu, kokonaan kelohonkainen paritalon
puolikas. Aitoa Lapin mökin tunnelmaa. Makuuhuoneessa kerrossänky
jossa leveä alavuode ja normaali 80 cm ylävuode. Olohuoneessa avattava
vuodesohva ja parvella kaksi joustinpatjasänkyä.
1 mh
1 mh
137. Kuertuoppo
2+2
Kodikas vanhan ajan yhden makuuhuoneen ja parven kelohirsinen
paritalohuoneisto Kuertunturin alueella. Pari Rentokka-huoneiston kanssa.
Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
73
138. Ylläs Näkyy 6
2+2
Komea kelohonkainen lomamaja loivassa Kuertunturin männikkörinteessä. Majassa jyhkeä liuskekivitakka, kalusteet mäntypuisia. Matkaa Jounin Kauppaan 3 km. Ylläs Näkyy -mökit olivat Ylläksen alueen ensimmäinen
kelorakennuskohde. Yksi makuuhuone.
141. Veramukka Pieni
2+2
150. Kaupinlaavu
Aito kelomökki, ainoastaan vajaan 2,5 km etäisyydellä kaupasta. Toimiva
tupakeittiö, makuuhuone ja tilava parvi. Tunnelmallinen takka ja lämmin
suksienvoitelutila. Autolle lämpöpistoke. Yksi makuuhuone.
Lähellä kaikkea mutta piilossa. Jos haluat lomallesi tukikohdan mistä
Sinua ei helposti osaa etsiä ja pihaan ei kävele kuka vain niin Veramukan
pienet kohteet ovat etsimäsi. Tunnelmallisesta tuvasta aukeaa näköala
suoraan Ylläksen vanhaan aihkimetsään. Yhteiskäytössä Veramukka Ison
kanssa hintaan sisältyy suksenvoitelutila, lumikengät ja potkukelkat sekä
murtomaahiihtosukset 16 hengelle. Yksi makuuhuone.
151. Yllästuuli B
2+2
140. Lumipolku
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelohonkainen rivitalohuoneisto lähellä
palveluja Tunturitien varressa. Matkaa hiihtoladuille 50 m ja lähimpään
ravintolaan 500 m. Yksi makuuhuone.
74
145. Kuerloma
4
153. Taalakolmio
2+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelorivitalohuoneisto sijaitsee Peltotievassa lähellä Äkäslompolon keskustaa ja palveluja. Kauppaan matkaa 1
km. Rakennettu vuonna 2005. Erityisesti asunto B3 on sisustettu erittäin
laadukkaati. Yksi makuuhuone.
155. Teerentie
2+2
2+2
Höylähirsinen uusi paritalo Kaupinjärven alueella rauhallisella paikalla.
Ruskaretkeilijän ja omatoimivaeltajan unelmapaikalla Kuertunturin alusmaastossa ja Kaupinjärven läheisyydessä. Erittäin hyvä varustelu ja tilavat
ratkaisut tekevät Yllästuulesta joka lomailijan toivekohteen. Autokatos ja
suksienvoiteluhuoneet tuovat laatua lomailijan arkeen. Yksi makuuhuone.
Loistava revontulikohde.
Viihtyisä ja toimiva kelorivitalohuoneisto Kuertunturin rinteessä,
rauhallisella alueella. Ulkoilumaastot lähellä. Laduille matkaa 200 m. Yksi
makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
2+2
1 mh
1 mh
Teerentien viihtyisät ja hyvin varustellut kelorivitalohuoneistot sijaitsevat rauhallisessa Kaulavaarassa lähellä palveluja. Lapland Hotel Ylläskaltioon
matkaa 500 m, kauppaan 1,1 km. Sopii esim. hiihtoryhmille, hiihtoladut
vieressä ja Ravintola Poro lähellä. Iso täysikorkea parvi, jossa erillinen wc.
Langaton internetyhteys. Useita yhden makuuhuoneen huoneistoja. Laajakaistaliittymä taloissa A–C.
Lapinhullun mökkikirja
75
Laskettelijoiden
suosikki
.
”Täysikuu nähtiin
stä.”
Oravat syövät käde
Vieraskirjaan syyskuussa
© Destination Lapland
156. Nöhtänköljä Pieni
2
Komea höylähirsinen paritalohuoneisto Kesänkijärven tuntumassa,
hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä, Matkaa kauppaan 2,8 km ja
laduille 200 m. Yksi makuuhuone. Loistava revontulikohde ja upeat
tunturimaisemat.
168. Mukka A 2
2+2
Röhkömukassa, lähellä ulkoilumaastoja sijaitseva höylähirsinen
paritalohuoneisto. Rauhallinen sijainti. Skibussille 500 m, rinteeseen 2,5
km, palveluihin 1,5 km. Saunassa hetivalmis kiuas. Makuutilat yläkerrassa.
Yksi makuuhuone.
Rakennettu vanhoista
aihkimäntyhirsistä
161. Huuhtojan Huili
2+2
Viihtyisä höylähirsinen paritalohuoneisto Kaulavarassa lähellä
palveluja.Toimivat tilat lomailijoille, jotka arvostavat hyvää varustelua ja
siisteyttä. Yksi makuuhuone.
76
176. Lapinkylä Saana ja Salla
2+2
Paritaloon sijoittuvat lomahuoneistot on rakennettu perinteen mukaisesti vuosisatoja kasvaneista aihkimännyistä sahatuista hirsistä. Lapin
tunnelmaa on haettu niin ikään huoneistojen persoonallisella sisustuksella.
Asuntojen varustelu on toki kaikki nykyajan vaatimukset täyttävä. Yksi
makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
1 mh
1 mh
1992
Lähellä
ulkoilumaastoja
179. Revontuli 1
2+2
Tunnelmallinen ja viihtyisä keloparitalohuoneisto Nilivaaran alueella, lähellä ulkoilumaastoja. Äkäshotellille matkaa n. 1 km, skibussin
pysäkille n. 150 m. Parvella kolme sänkyä. Yksi makuuhuone.
185. Ylläsrautu Pieni
2+2
4
191. Ylläsniesta
Viihtyisät kelohonkaiset rivitalohuoneistot Tunturitien tuntumassa, lähellä palveluita. Toimivat tilat lomailijoille, jotka arvostavat hyvää varustelua
ja siisteyttä. Hiihtoladuille 150 m, rinteeseen 2,5 km, Äkäshotelli 600 m.
Yksi makuuhuone.
Uudet hyvin varustetut hirsiparitalohuoneistot aivan Äkäslompolojärven
rannassa. Toimivat tilat lomailijalle, jotka arvostavat hyvää varustelua ja
siisteyttä. Hiihtoladut vierestä. Yksi makuuhuone.
196. Takajänkkä Pieni
4
Perinteinen paritalomökki Äkäslompolon keskustan tuntumassa. Ladut/
ulkoilureitit kulkevat talon vierestä ja ski-bussipysäkille on vain lyhyt kävelymatka.
Hyvin varusteltu,
vuolukivitakka
183. Ylläksen Lomaviikko
2+2
Ylläksen Lomaviikon keloparitalot sijaitsevat Äkäslompolon keskustan
tuntumassa. Huoneistot ovat toimivia ja viihtyisiä, varustus kuudelle hengelle. Yksi makuuhuone.
78
186. Lumikki
2+2
193. Ylläsröhkö
Vuonna 2006 valmistunut yksittäinen höylähirsimökki rauhallisella Kaulavaaran alueella. Hyvin varusteltu laadukas mökki, josta lyhyt matka hiihtoladuille. Olohuoneessa kaunis vuolukivitakka ja suuret maisemaikkunat
ilta-aurinkoon päin. Parvella oma ulkoparveke, josta näkymä aamuauringon
suuntaan. Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
2+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu höylähirsinen paritalohuoneisto Röhkömukan alaosassa, hyvien ulkoilureittien tuntumassa. Kauppaan 1,4 km,
skibussille 150 m, laduille 150 m. Yksi makuuhuone.
1 mh
1 mh
200. Peltola
2+2
Tasokas ja viihtyisä aivan Äkäslompolon kylän keskustassa sijaitseva
hirsiparitalohuoneisto. Kauppaan matkaa 600 m, ladulle 200 m. Valmistunut vuonna 2007. Useita huoneistoja. Yksi makuuhuone ja parvi.
Lapinhullun mökkikirja
79
Hyvä varustus
203. Keloloma
2+2
Keloloman kelorivitalot sijaitsevat Lapland Hotel Ylläskaltion takana 600
m Kaulavaaran uudella mökkialueella. Toimivia ja viihtyisiä, hyvällä varustuksella. Yksi makuuhuone.
204. Kevätriekko
2+2
207. Kesänki VII–VIII
Uusi, siisti ja hyvin varusteltu höylähirsinen rivitatalohuoneisto
Suvitiellä, Äkäslompolon keskustan tuntumassa. Matkaa lähimpään
ravintolaan 500 m. Yksi makuuhuone.
2+2
Viihtyisä, hyvin varustettu kelohonkainen rivitalohuoneisto rauhallisella
alueella Nilivaarassa. Matkaa skibussille 200 m, laduille 100 m, palveluihin 1,5 km. Yksi makuuhuone.
2+2
351. Ylläskumpu A3
Tammikuussa 2011 valmistunut kauniisti sisustettu lämpöhirsinen
rivitalohuoneisto. Yksi makuuhuone.
Valmistunut 2012
Suksienhuoltotila
yhteiskäytössä
Suksienhuoltotila
käytettävissä
”One of my favourite
places on earth...”
Facebookiin syyskuussa 201
214. Usvapirtti B
203. Keloloma, Äkäskoppelo
2+2
Hyvin varustellut kelorivitalohuoneistot suositulla Kaulavaaran alueella. Ladut lähellä ja Äkäslompolon keskustan palvelut vain n. 1 km päässä.
Yhteiskäytössä suksienhuoltotila. Yksi makuuhuone.
80
205. Kopara
2+2
2+2
Viihtyisä ja hyvin varusteltu lämpöhirsinen 2012 valmistunut paritalohuoneisto Maahisen alueella Äkäslompolossa. Loistava sijainti niin
laskettelijalle kuin murtomaahiihtäjällekin, valaistu latu ja ulkoilureitti aivan
vieressä. Avara tupakeittiö, 1 mh jossa tilaa lasten matkasängylle. Lisäksi
tilava parvi, 2 autopaikkaa ja suksienhuoltotila. Mökin terassilta näet niin
keskiyön auringon, Pallaksen figuurit kuin pohjoisen taivaan revontulet. Yksi
makuuhuone.
Viihtyisä ja hyvin varusteltu kelohuoneisto palvelujen tuntumassa,
lähellä Lapland Hotel Äkäshotellia. Kolmen tunturin näköala. Parvella erillinen wc. Käytössänne on suksien huoltotilat sekä autopaikka lämpöpistokkeella. Laajakaistaliittymä. Yksi makuuhuone.
Lapinhullun mökkikirja
2
1 mh
1 mh
Lapinhullun mökkikirja
81
a treat beLapland last year as
ed
sit
vi
I
&
ife
w
y
”M
time, we
d the most amazing
fore Christmas. We ha
snow mor hours, went on the
played in the snow fo
visited
e with Reindeer’s &
rid
h
ig
sle
a
t,
gh
ni
biles by
g, it was
t the trip was amazin
ou
ab
ng
hi
yt
er
Ev
a.
Sant
oon to New
beating our honeym
our best holiday ever
d instead)
have come to Laplan
York City (if only we’d
uldn’t
on camel back. We co
ra
ha
Sa
e
th
in
g
in
& trekk
n’t have to
ghly enough, you do
hi
p
tri
is
th
d
en
m
m
reco
and.”
be a kid to enjoy Lapl
Facebookiin huhtikuussa 201
3
Lähellä
ulkoilureittejä
Studio
65. Kuppeli 6 Pieni
53. Ylläskuningas
2
Kodikas, yksiötyyppinen lomahuoneisto pyöröhirsisessä rivitalossa
Nilivaaran alueella. Hyvät ulkoilureitit lähellä, erityisesti liikunnallisten suosiossa. Nukkumatilat parvella.
Ladut lähtevät
suoraan pihasta
54. Ylläsviikko
Ylläsviikko käsittää 24 pyöröhirsistä pari- ja rivitalohuoneistoa. Asunnot ovat hyvin varusteltuja. Rauhallinen sijainti. Latureitti lähtee suoraan
lomakohteesta.
84
Viihtyisä, siisti ja hyvin varusteltu yksiötyyppinen kelohuoneisto aivan
Äkäslompolojärven rannan tuntumassa, Nilivaaran alueella. Hyvä sijainti
ulkoilureitteihin nähden.
Viihtyisä ja hyvin varusteltu yksiötyylinen kelorivitalohuoneisto Äkäslompolon keskustan tuntumassa, Tunturitien varressa. Matkaa lähimpään
hotelliin 700 metriä.
61. Mokko
95. Myllykaltio Pieni
2
Höylähirsinen yksiötyyppinen rivitalohuoneisto sijaitsee Lapland Hotel
Ylläskaltion takana. Ladut lähtevät pihan reunalta. Parvelle jyrkät portaat.
Sisustus uusittu
kesällä 2010
77. Kesänkiylläs Pieni
2
2
Viihtyisä kelohonkainen lomahuoneisto rauhallisella paikalla Äkäslompolossa, Kesäkijärventiellä. Sisustus täysin uusittu kesällä 2010.
Mukavia, pienen perheen huoneistoja rivitaloissa Lapland Hotel Äkäshotellin läheisyydessä. Latuverkostolle hiihdellään suoraan pihapiiristä ja
rinteeseen on 2,5 kilometrin matka. Matala parvi (korkeus alle 160 cm).
Lapinhullun mökkikirja
3
3
57. Musko
Latuverkostolle
suoraan pihasta
2+2
Ladut lähellä
Studio
Studio
102. Ylläs-Kauno
2+2
Uusi vuonna 2011 valmistunut paritalohuoneisto Myllylehdon alueella
lähellä palveluita. Huoneisto on hyvin varusteltu ja laadukas aito hirsirakennus, jossa parvi ja autokatos. Viihtyisässä ja korkeassa tupakeittiö/olohuoneessa on suuret ikkunat, jotka tekevät huoneistosta valoisan. Paritalo
Ylläs-Sulo -huoneiston kanssa.
Lapinhullun mökkikirja
85
102. Ylläs-Sulo
2+2
178. Reporanka Pieni
Uusi vuonna 2011 valmistunut paritalohuoneisto Myllylehdon alueella
lähellä palveluita. Huoneisto on hyvin varusteltu ja laadukas aito hirsirakennus, jossa parvi ja autokatos. Viihtyisässä ja korkeassa tupakeittiö/olohuoneessa on suuret ikkunat, jotka tekevät huoneistosta valoisan. Paritalo
Ylläs-Kauno -huoneiston kanssa.”
tus oiva,
”Talossa oli majoi
soiva,
tässä kiitos siit’ on
et, mutt’
hyvät oli ruoat, te
veet.”
suksen alla roiski
Vieraskirjaan huhtikuussa
146. Muiro
2
2
Tasokas ja viihtyisä yksiötyyppinen, höylähirsinen paritalohuoneisto Röhkömukassa, aivan kylän palvelujen tuntumassa. Matkaa skibussille 50 m,
Lapland Hotel Äkäshotelliin 800 m, rinteisiin 2,5 km. Laajakaistaliittymä.
184. Siepakka
2
1948
Mukavia, pienen perheen huoneistoja rivitaloissa Äkäshotellin läheisyydessä. Latuverkostolle hiihdellään suoraan pihapiiristä ja rinteeseen on 2,5
kilometrin matka. Matala parvi (korkeus alle 160 cm).
© Destination Lapland
Studio
Studio
Mukavia, pienen perheen huoneistoja rivitaloissa Äkäslompolojärven
rannassa. Latuverkostolle hiihdellään suoraan pihapiiristä ja rinteeseen on
5,7 km. Skibussi lähtee melkein pihasta. Matala parvi (korkeus alle 160 cm).
Lapinhullun mökkikirja
87
2
190. YlläStar I–II
191. Ylläsniesta
Huoneistohotelli YlläStar I sijaitsee hyvällä paikalla kylän keskustan
tuntumassa, Niestatiellä. Valaistulle ladulle matkaa 100 metriä ja Lapland
Hotel Äkäshotelliin 600 m. Huoneistossa makuualkovi tai makuuhuone ja
tupakeittiö. Liinavaatteet ja pyyhkeet kuuluvat hintaan. Pesutupa ja suksienhuoltotila sijaitsevat Yllästar II:n alakerrassa.
2 -4
Viihtyisät kelohonkaiset rivitalohuoneistot Tunturitien tuntumassa,
lähellä palveluita. Toimivat tilat lomailijoille, jotka arvostavat hyvää varustelua ja siisteyttä. Hiihtoladuille 150 m, rinteeseen 2,5 km, Lapland Hotel
Äkäshotelliin 600 m. Useita huoneistoja.
Tunnelmaa tapetilla
Inspiration II: 1102-13
www.tapetit.fi
[email protected]
+358 2 8376 9480
päivät,
”Ihanat helteiset
iväyöt yöttömät, ei pä
ei
eikä yöjärjestystä,
sääskiä...”
Vieraskirjaan, 1954
© Destination Lapland
Retkeilymajatasoiset
d skida glid
”Motto: Glid, gli
dröm
Ljuvlig som en
gande,
Gungande, gun
gande
gungande, gun
m”
Livets sorger glö
Vieraskirjaan huhtiku
ussa 1947
© Destination Lapland
174. Arhmaan Tuvat
2+2
Peruskorjattu, viihtyisä rivitalohuoneisto lähellä latuja, hotellia ja
kylän palveluja. Yksi makuuhuone. Tarkemmat tiedot huoneistoista
www.destinationlapland.com.
174. Arhmaan Tuvat
4
Peruskorjattu, tilava rivitalohuoneisto lähellä latuja, hotellia ja kylän
palveluja. Kaksi makuuhuonetta. Tarkemmat tiedot huoneistoista
www.destinationlapland.com.
198. Kriston Kartano
4+2
Toimiva, vuonna 2007 peruskorjattu rivitalohuoneisto Teerentiellä lähellä latuja, moottorikelkkareittejä ja kylän palveluja. Kaksi makuuhuonetta.
Retkeilymajatasoiset
Lapinhullun mökkikirja
91
Retkivinkit
asiakassuhteita ja
”Syntyi kestäviä
psuudesta hetkiä
itsekin muistan la
västeltiin suukun talon väkeä hy
n vanha tunturisrella lämmöllä ku
atkansa olevan
sa hiihtäjä tiesi m
maisemissa.”
viimeinen Ylläksen
Ylläs tarinoin ja kuvin -Fa
Löydä oma sielunmaisemasi.
cebook-sivuilta
Kohteiden koordinaatit retkikartta.fi -palvelusta.
1.
74 km
2.
66 km
3.
59 km
4.
48 km
4.
Keimiö-, Sammal- ja
Lommoltunturi
Jerisjärven pohjoispuolella Muoniossa sijaitsevat
Keimiö-, Sammal-, ja Lommoltunturi tarjoavat
loistavat puitteet niin päiväretkelle kuin vähän
reippaammallekin kolmen huipun valloitukselle
Suomen kansallismaisemissa.
Etäisyys
Äkäslompolon
keskustasta
Koordinaatit: lat 67.94513 lon 24.13071
1. Sarvijärvi
Pallastunturien kainalossa Pyhä- ja Rihmakurun
kainalossa sijaitseva neitseellinen tunturijärvi. Voit
poiketa sinne Hetta–Pallas reitiltä tai tehdä oman
reittisi valinnan mukaan. Itäpuolen syvät kurut ja
tiheät kuusikot saavat mielesi laukkaamaan. Onkohan täällä koskaan muita?
Koordinaatit: lat 68.09472 lon 24.09520
2. Punainen hiekka
Kittilän ja Enontekiön rajalla sijaitseva Pallasjärven Punaisen hiekan autiotupa ja pitkä ranta tarjoavat loistavat puitteet huuhtoa päivän retkien
hiet viileään veteen.
Koordinaatit: lat 68.00792 lon 24.23159
3. Mustavaaran autiotupa
Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston vanhin autiotupa 1800-luvun lopulta. Menneen ajan tuulahduksia tuo vanhan poroaidan jäänteet ajalta, jolloin tänne oli päivän matka. Majan turvekatto vain
täydentää tämän historiallisen paikan tunnelmaa.
Koordinaatit: lat 67.98843 lon 24.12629
Lapinhullun mökkikirja
95
6.
5.
5. Äkäsmylly
Historian havinaa ja kosken kohinaa, sitä tarjoaa
Äkäsmylly. Paikalla on pidetty kivikaudella leiriä ja
jauhettu viljaa sodan jälkeen. Keväällä tulvan aikaan tai syksyllä ruskan loistossa helppo vierailukohde niin perheen pienimmille kuin vaikka vähän
vanhemmillekin, joiden askel on jo lyhyt.
6. Äkäskero
Helmi-maaliskuussa tykkylumien aikaan mainio
vierailukohde lumikenkäilijälle. Nouse Peurakaltiolta Maurin tekemää jälkeä suoraan ylös tai
valitse oma reittisi. Tykkylumen peittämät puut
ja pohjoispään näkymät yli Äkäs- ja Jerisjärven
luovat aivan uutta sielunmaisemaa.
Koordinaatit: lat 67.74802 lon 24.16505
Koordinaatit: lat 67.74020 lon 24.08932
8.
7.
8. Vareslaki
7. Pyhätunturi
Näkymä yli Aakenuksen laakson kohti Yllästä ja
sen sisartuntureita sykähdyttää aina. Vareslaen
kuusikoiden ja kurujen tunnelma on kokemisen
arvoinen niin kesäyön auringossa kuin kevät-
Laaja maisema avautuu avarine lakineen moneen
suuntaan. Nousu Pyhäjärveltä läpi tiheiden kuusikoiden, kallioiden ja tasaisen metsämaaston ei
jätä vaeltajaa kylmäksi. Rohkea vilvoittelee ja heittää talviturkkinsa huipun pieneen lampeen.
hangillakin.
Koordinaatit: lat 67.61135 lon 24.23915
Koordinaatit: lat 67.68501 lon 24.28366
96
Lapinhullun mökkikirja
9.
10. Kesänkitunturi
11.
9.
Nousu lumikengillä Kesänkijärveltä Kesängin länsipuolta kohti Tahkokurun laavua vetää varmasti parhaimmankin latubaanan hiihtäjän kinkkunarut tiukille.
Urakan kruunaavat huimat maisemat yli Äkäslompolon ja taivaallinen auringonlasku läntisellä taivaalla.
Haavepalo
Syyttä näkymää Ison Totovaaran laelta ei kutsuta
Haavepaloksi. Näkymä yli Aakenuksen laakson Ylläkselle ja sen sisartuntureille on antanut tämän taianomaisen nimen. Hiihtäen, vaeltaen tai maastopyörällä kaikkina vuodenaikoina loistava vierailukohde.
Koordinaatit: lat 67.63794 lon 24.47066
Koordinaatit: lat 67.61135 lon 24.23915
10.
11. Aakenustunturi
Toukokuun viimeisten lumien ja avarien maisemien metsäsuksihiihtokohde. Laakson tulvivat jängät ja purot voivat ajaa ylös tunturiin
myös itse metsänkuninkaan.
Koordinaatit: lat 67.66413 lon 24.52861
Lapinhullun mökkikirja
99
Revontuliravintola
Viiden tähden lomailua
Äkäslompolossa
Kun etsit laadukasta lomakotia tunturiluonnon keskellä,
klikkaa www.skanska.fi/lompolovillage
Visualisointi
Koy Lompolo Village I, Sivulantie 6, 95970 Äkäslompolo
Lompolo Village kohoaa Ylläksen alueella sijaitsevan Äkäslompolon
kylän keskustaan. Nykyaikaista pohjoista arkkitehtuuria edustavissa
2-3 kerroksisissa taloissa on valittavana tasokkaita lomakoteja kaksioista
4 huoneen asuntoon. Lomakoteihin kuuluu parveke tai terassi ja oma
sauna. Ennakkomarkkinoinnissa. Arvioitu valmistuminen 2/2015.
9401
Lompolontie
940
Tunturintie
Supermarket
Sportshop
Sivulantie
LAPINKYLÄ
• Ravintola Poro
• Joulupukin
käsityöpirtti
Visualisointi
Kiinnostuitko? Lisätietoja asuntomyynnistämme p. 0800 140 150 (maksuton),
Maarit Nevalainen p. 040 828 0063, [email protected]
Lapinhullun mökkikirja
101
”Lapin luonnon lum
oamana
toivon hartaasti pääs
eväni toistekin nauttimaan se
udun kauneudesta ja isäntävä
en suurenmoisesta vieraanvar
aisuudesta.”
An afterthought
When on my skis
with weakening knees
speeding through the snows
it was too late to hesitate
I crashed upon my nose
Vieraskirjaan elokuussa 194
© Destination Lapland
With many laughs and shouts and yells
I rose and went down the fells
But soon came ”crash, bang”, off the track
(next year I have a new idea)
I’ll have a third ski on my jack
I’ll come to Röhkömukka yet again
but next time it will have to be by plane
the hours by bus were rather tough
and made me feel distinctly rough
but now I’m feeling fit and well
and railway strikes can go to hell!
To anyone with health to mend
Lapland skiing I recommend
Vieraskirjaan huhtikuussa 1955
102
Lapinhullun mökkikirja
”Sielu ja silmä
lepää!”
Facebookiin tammikuussa 2013
8
Lisää tarinoita Ylläkseltä ja
tietoa lapinhulluille osoitteessa
www.destinationlapland.com.
Seuraa vuodenaikojen vaihtuvia tunnelmia
Facebookin kuvapäiväkirjoistamme: Destination
Lapland ja Ylläs tarinoin ja kuvin.
Ahdinkuja 1/Sivulantie, 95970 Äkäslompolo, Tel. +358 16 510 3300
[email protected], www.destinationlapland.com