Jäsentiedote 2013 Kyrönmaan Reumayhdistys ry.

Transcription

Jäsentiedote 2013 Kyrönmaan Reumayhdistys ry.
POROTUS
Jäsentiedote 2013
Kyrönmaan Reumayhdistys ry.
Hyvää alkanutta vuotta 2013!
Toimintamme 34. vuosi on pyörähtänyt käyntiin. Hallitus esittää
kiitokset Inkeri Riihimäelle pitkäaikaisesta puheenjohtajuudesta ja
työstä yhdistyksen hyväksi. Hän jatkaa uudessa hallituksessa
rahastonhoitajana. Syyskokous valitsi Birgit Saarenmäen uudeksi
puheenjohtajaksi. Nuija siirtyi siten Isostakyröstä Vähäänkyröön.
Yhdistyksemme toimialue on edelleen Isokyrö, Vähäkyrö ja Laihia,
vaikka Vähäkyrö on nyt osa Vaasan kaupunkia. Vaasan alueella
toimii siten kaksi reumayhdistystä. Reumaliitto ohjaa uudet jäsenet
postinumeron perusteella lähimpään yhdistykseen. Näiltä osin
toimintamme jatkuu siten entiseen tapaan.
Reumaliiton teema tälle vuodelle on ”Tiedolla kipua päin”. Etelä- ja
Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan aluetoimikunta järjestää
12.10.13 Kurikassa aluepäivän, missä on mm. asiantuntijaluento
vuoden
aiheesta.
Mennään
joukolla
Kurikkaan!
Oman
yhdistyksemme liikunta- ja vertaisryhmät ja tapahtumat pyrkivät
osaltaan tukemaan yhdistyksen jäseniä.
Laihialla kokoonnutaan tänä vuonna SPR:n kokoustilassa, jonka
saamme pientä vuokraa vastaan käyttöömme n. kerran
kuukaudessa. Suuren suosion saaneita grilli-iltoja jatketaan kesän
mittaan joka kunnassa. Muusta toiminnasta on tarkempi esittely
toisaalla tässä tiedotteessa.
Kyrönmaan Reumayhdistys on saanut tälle vuodelle jälleen tuetun
loman 30 henkilölle. Paikkana on kylpylähotelli Summassaari
Saarijärvellä. Lomaa voivat hakea kaikki yhdistyksemme jäsenet.
Tarkempi ilmoitus ja hakuohjeet ovat tässä tiedotteessa.
Tervetuloa mukaan
yhdistyksesi toimintaan!
Hallitus
Kyrönmaan Reumayhdistys ry:n
hallitus ja luottamushenkilöt 2013
Puheenjohtaja
Birgit Saarenmäki
Vanhankyläntie 149
66440 TERVAJOKI
040-765 3726
birgit.saarenmaki(ät)netikka.fi
Sihteeri
Anna-Maija Haaramo
050-370 9870
annamaija.haaramo(ät)netikka.fi
Varapuheenjohtaja
Riitta Holst
050-354 6203
r.holst(ät)nic.fi
Jäsensihteeri &
Kuntoutusasioiden
yhdyshenkilö
Tuula Mäkelä
050-355 5676
makela.tuula(ät)luukku.com
Rahastonhoitaja
Inkeri Riihimäki
050-407 3547
inkeri.riihimaki(ät)suomi24.fi
Liikuntavastaava
Susanna Jokinen
050-561 6867
susa.jokinen(ät)jippii.fi
Muut hallituksen
jäsenet
Irmeli Bergendahl
Irma Huhta, vara
Susanna Jokinen, vara
Yhdistyksen osoite = pj:n osoite: Vanhankyläntie 149, 66440 Tervajoki
Nettisivut: kyronmaanreuma.nettisivu.org
Sähköposti: kyronmaan.reumayhdistys(ät)luukku.com
kun lähetät sähköpostia meille korvaa (ät)-merkki @-merkillä
Kyrönmaan Reumayhdistyksen toiminnan tarkoituksena on
– edistää ja kehittää reuma- ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairaiden hoitoa,
kuntoutusta ja sosiaaliturvaa
– valvoa reuma- ja muiden tule-sairaiden etuja ja oikeuksia
– jakaa tietoa reuma- ja muista tule-sairauksista ja niiden hoidosta
– tarjota vertaistuki-, liikunta-, ja virkistystoimintaa jäsenillemme
Kyrönmaan Reumayhdistys ry on Suomen Reumaliitto ry:n jäsenjärjestö.
Yhdistys on perustettu vuonna 1979 ja jäseniä siinä on noin 230.
Yhdistyksemme toimialue on Isokyrö, Laihia ja Vaasan Vähäkyrö.
Jäsenmaksu vuonna 2013 on 12 euroa.
VUODEN 2013 TAPAHTUMIA
Kaikille jäsenille avoimet jäsentapahtumat
maanantaisin klo 17.00
Vesijumppa Laihian uimahallissa
kuukauden toinen tiistai klo
18.00
Jäsentapaaminen Laihialla SPR:n
toimitilassa Alkiontie 1 B 17
kuukauden kolmas tiistai
klo 12.00
Reumaryhmä Isonkyrön fysikaalisessa
hoitolaitoksessa, Sannintie 3
21.3. klo 18
Kevätkokous Isossakyrössä Pohjankyrötalolla, Pohjankyröntie 142
28.5.
Grilli-ilta Laihian Rajavuoressa
13.6.
Päiväristeily Uumajaan
Tarkempi ilmoitus tässä tiedotteessa
6.8.
Grilli-ilta Vähässäkyrössä Saarenpään
hiihtomajallla, Mullolantie 160
18.–23.8.
Tuettu loma Summassaaressa
Tarkempi ilmoitus tässä tiedotteessa
17.9.
Grilli-ilta Isossakyrössä,Isonkyrön fysikaalinen
hoitolaitos Sannintie 3
12.10.
Aluepäivä Kurikassa, järjestäjänä Etelä- ja
Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan
aluetoimikunta
26.11.
Syyskokous ja pikkujoulu Laihialla
Tarkemmat tapahtumien ajankohdat ja lisätietoja
Kyrönmaa- ja Pohjankyrö- lehtien
toimintapalstoilla ja yhdistyksen nettisivuilla.
Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan!
PÄIVÄRISTEILY UUMAJAAN
torstaina 13.6.2013
Muistot heräävät kun Wasa Express
risteilee jälleen linjalla Vaasa - Uumaja
Matkaohjelma:
Lähdemme matkaan torstaina 13.6. Isonkyrön Mh klo 7.15; Tervajoki Neste
n. 7.30; Laihia Mh n 7.40. Vaasan satamaan saavumme noin klo 8.00.
Wasa Express: Vaasa – Uumaja klo 9.00 – 12.00 paikallista aikaa.
Merimatkan aikana nautimme lounaan.
Uumajan satamaan saavuttuamme klo 12.00, siirrymme omalla bussilla
kaupunkiin, jossa meitä odottaa opas. Klo 13.00 lähdemme opastetulle
kierrokselle kaupunkiin ja lähiympäristöön. Kierros kestää n. tunnin.
Sen jälkeen nautimme hyvät nisukahvit kahvila Mekassa (omakustanteinen)
aivan kaupungin keskustassa ja iltapäivällä jää vielä aikaa nautiskella
Uumajan kaupungista omatoimisesti sekä tehdä ostoksia.
Paluumatka satamaan alkaa kello 16.00.
Wasa Express–alus lähtee paluumatkalle Holmsundin satamasta klo 18.00
paikallista aikaa ja saapuu Vaasaan klo 23.00. Ruokailu laivalla
paluumatkan aikana.
Matkan hinta:
Mukaan mahtuu myös muita
kuin yhdistyksemme jäseniä!
Ilmoittautumiset 12.4.2013
mennessä
Riitta Holst 050-3546203,
Birgit Saarenmäki 040-7653726
Inkeri Riihimäki 050-4073547
85 eur/hlö, kun lähtijöitä on yli 30 hlöä.
90 eur/hlö, kun lähtijöitä 26-30 hlöä.
100 eur/hlö, kun lähtijöitä 20-25 hlöä.
Hintaan sisältyy: bussikuljetus, laivaliput
kansipaikoin, ruokailut laivalla meno- ja
paluumatkalla sekä opaspalvelut
Uumajassa.
Reissun järjestää:
Jäsenasiaa
Vuoden 2013 jäsenmaksu on 12 €. Jäsenmaksulla saat Reuma-lehden
(ilman jäsenyyttä lehden hinta 25 €/vuosi), yhdistyksen oman
toimintatarjonnan sekä mahdollisuuden osallistua esim. tuetulle lomalle ym.
Porotus-jäsentiedotteen mukana saat jäsenmaksulaskun. Halutessasi voit
maksaa jäsenmaksusi myös käteisellä jollekin hallituksen jäsenille.
Olemme muutaman vuoden olleet mukana Reumaliiton nettipohjaisessa
jäsenrekisterissä ja sieltä tulostamme laskut ja mahdolliset ”krävööt” eli
muistutuslaskut.
Pankkisiirtoa käytettäessä on tärkeää, että varmistat tilinumeron ja
viitenumeron oikeellisuuden. Viitenumeron puuttuminen aiheuttaa turhia
maksumuistutuksia.
Jäsenmaksutili on pari vuotta sitten vaihtunut ja edelleen vanhalle tilille tulee
muutamia maksuja.
Jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei automaattisesti katkaise jäsenyyttä,
mutta muistutuslaskutusten jälkeen laskunsa maksamatta jättäneet
erotetaan hallituksen kokouksessa. Jos haluat erota jäsenyydestä ilmoita
siitä jäsenrekisterin hoitajalle tai jollekin hallituksen jäsenistä.
Uusia jäseniä saa vapaasti houkutella seuraamme.
Tervetuloa
mukaan!
JÄSENEKSI ILMOITTAUTUMINEN /
Kyrönmaan Reumayhdistys ry.
Liityn jäseneksi Kyrönmaan Reumayhdistykseen
Suku- ja etunimet _____________________________________________________
Lähiosoite ____________________________________________________________
Postinumero ja postitoimipaikka ___________________________________________
Puhelinnumero ________________________________________________________
Sähköposti ___________________________________________________________
Mitä reumasairautta sairastat? / Oletko tukijäsen? /Lisätietoja
____________________________________________________________________
Palauta osoitteella:
Kyrönmaan Reumayhdistys, Vanhankyläntie 149, 66440 Tervajoki
Vertaistukiryhmä Isossakyrössä
Kokoonnumme
jokaisen
kuukauden
kolmantena
tiistaina
Fysikaalisen hoitolaitoksen tiloissa osoitteessa Sannintie 3.
Huhtikuussa päivä on 16. ja toukokuussa 21. Juomme joka kerta
kahvit/teetä, joista peritään omakustannushinta, jumppaamme,
teemme käsitöitä, ja rupattelemme niitä näitä, välillä vakavaa mutta
useimmiten
hauskaa.
Kaikki
talon
kuntosalilaitteet
ovat
käytössämme. Koulutettua ohjaajaa niihin ei ole, mutta jokainen saa
tehdä oman halunsa ja ammattilaisilta saamiensa ohjeiden mukaan.
Näin mennään nyt tämä kevät, syksyllä keksitään ehkä jotain muuta.
Jäsentapaamiset Laihialla
Tänä vuonna kokoonnumme SPR:n toimitilassa osoitteessa Alkiontie
1 B 17 kuukauden toisena tiistaina klo 18. Voit tulla suoraan SPRtilaan tai osallistua aluksi n. puolen tunnin kävelylenkille, jota varten
kokoontuminen uudella torilla. Tämän jälkeen kahvitellaan ja
käsitellään ajankohtaisia aiheita. Tervetuloa kaikki jäsenet!
Allasjumppa
Kokoonnumme joka maanantai klo 17 Laihian Uimahallilla keväällä
toukokuun loppuun saakka ja syksyllä elokuusta joulukuulle
(tarkempi syyskauden aloituspäivä paikallislehdissä elokuussa).
Allasjumppa on ohjattu ja yhdistys tarjoaa ohjaajan palvelut.
Normaali uimahallimaksu.
Mukaan
iloiseen
polskuttelijoiden joukkoon
mahtuu lisää vesipetoja.
Tervetuloa!
TUETTU LOMA SUMMASSAARESSA
Aika: 18. – 23.8.2013
Yhdistyksemme on saanut 30 henkilölle tuetun loman kylpylähotelli
Summassaareen Saarijärvelle. Loma järjestetään yhteistyössä
Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon kanssa. Loman omavastuu on
28€/vrk, yht. 140€. Lomaan sisältyy täysihoito, majoitus kahden
hengen huoneessa, allasosaston ja kuntosalin käyttö, yleinen vapaaajan ohjelma ja ryhmän ohjelma.
Lomalle haetaan täyttämällä lomatukihakemuslomake, joita saa
sihteeriltä puh. 050-3709870 tai rahastonhoitajalta 050-4073547.
Lomake lähetetään 18.5.2013 mennessä osoitteeseen:
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry
Mannerheimintie 31 B 20
00250 Helsinki
Tuettu loma on kaikkien Kyrönmaan Reumayhdistys ry:n jäsenten
haettavissa. Lomatuen saajat valitaan terveydellisin, sosiaalisin ja
taloudellisin perustein. Täytä hakemus huolellisesti, sillä puutteellisia
hakemuksia ei käsitellä.
Yhdistys järjestää yhteiskuljetuksen Summassaareen. Kuljetuksen
aikataulusta ja hinnasta ilmoitetaan elokuun alussa Kyrönmaa- ja
Pohjankyrö lehdissä. Matkakustannukset jokainen osallistuja maksaa
itse.