Vantaan Vauhtikeskuksessa kaasutellaan 5.7

Transcription

Vantaan Vauhtikeskuksessa kaasutellaan 5.7
TIEDOTE 16.6.2014
Vantaan Vauhtikeskuksessa kaasutellaan 5.7. enduron SM-pisteistä
Enduron SM-sarjan kesäkausi käynnistyy Vantaalla lauantaina heinäkuun 5. päivä. Kilpailukeskuksena toimii
Vantaan Vauhtikeskus (Lavanko, Katriinantie 31, Vantaa). Kilpailussa ajetaan kolmea vaihtelevaa
maastokoetta siirtymineen. Kolmen kierroksen ja yhdeksän maastokokeen myötä
kokonaiskilometrimääräksi tulee 156,3. Maastokokeet ajetaan Seutulassa, Hansakalliossa sekä Lavangossa.
Kilpailun järjestelyistä vastaa Vantaan Moottorikerho.
Enduron SM-sarja 2014 koostuu viidestä osakilpailusta. Kausi alkoi maaliskuun lopussa ajetulla Päijänteen
ympäriajolla. Vantaan jälkeen SM-sarja jatkuu elokuussa ajettavilla kilpailuilla: Seinäjoella ajetaan 9.8. ja
kausi huipentuu kaksipäiväiseen kilpailuun Riihimäellä 16.–17.8.
Kärkipaikoilta kesäkauteen omissa luokissaan lähtevät kotikisaansa starttaava vantaalainen Antti Hellsten
(SM E1), hyvinkääläinen Jari Mattila (SM E2), vantaalainen Toni Eriksson (SM E3) ja Antti Hänninen (SM
U20) Villähteeltä.
Sunnuntaina 6.7. naiset kisaavat Lady-cupissa
Sunnuntaina Vauhtikeskuksen täyttävät naiset, C-luokan kuljettajat sekä ikämiehet. Suomen parhaimmat
naisendurokuskit kamppailevat Lady-cupin pisteistä Marita Nyqvistin pistejohdossa. Ikämiehet puolestaan
taistelevat Veteraani-cupin pisteistä.
Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 9. Yleisö voi seurata kilpailuja Vauhtikeskuksessa sekä Hansakallion
erikoiskokeella merkityillä alueilla. Vauhtikeskuksen edustalle rakennetaan extreme-rata haastavampine
esteineen. Kilpailuun odotetaan kaikkiaan 250 endurokuskia huoltotiimeineen, joten Vauhtikeskuksen
varikko tarjoaa niin ikään nähtävää. Vauhtikeskuksesta löytyvät myös lounas-, kahvila- ja kioskipalvelut.
Lapsilla on mahdollisuus kokeilla moottoripyöräilyä lasten omalla moporadalla.
Kuva: Jaakko Mansikkamäki
Lisätiedot:
Kilpailun johtaja Erkki Heikkinen, puh. 010 622 3014, [email protected]
Kilpailun tiedottaja Kristiina Vaalasmaa, puh. 050 435 3571, [email protected]
Vantaan Moottorikerho ry: www.vantaanmoottorikerho.fi
www.endurosm.fi
www.facebook.com/endurosm
www.facebook.com/smendurovantaa
SARJATILANNE 2014 ENSIMMÄISEN OSAKILPAILUN JÄLKEEN
SM E1
1. Antti Hellsten 25
2. Joni Kaivoleinen 20
3. Jari Pulkkinen 16
4. Joni Tuominen 13
5. Miko Mellin 11
6. Eemeli Muraja 10
7. Janne Suominen 9
8. Toni Peltonen 8
9. Henri Rissanen 7
10. Tero Koskinen 6
11. Joonas Heimonen 5
12. Jukka Mäiseli 4
13. Tero Kivimäki 3
14. Tuomas Kyytönen 2
15. Janne Porvari 1
SM E2
1. Jari Mattila 25
2. Roni Nikander 20
3. Niki Ahola 16
4. Marko Leponiemi 13
5. Eemil Pohjola 11
6. Juha-Pekka Tirkkonen 10
7. Mika Paavola 9
8. Janne Mukkala 8
9. Janne Haapasalo 7
10. Jarno Halla-aho 6
11. Nico Lindström 5
12. Jari Mielonen 4
13. Veijo Knuuttila 3
14. Jari Hakulinen 2
15. Jan Grönqvist 1
Tulokset: http://www.endurosm.fi/index.php?t=paitsi2014/
SM E3
1. Toni Eriksson 25
2. Marko Tarkkala 20
3. Mikko Tontti 16
4. Henri Himmanen 13
5. Mika Karma 11
6. Anssi Peltonen 10
7. Juha Puotsaari 9
8. Simo Niittymäki 8
9. Petri Pyymäki 7
10. Matti Oikari 6
11. Janne Peltonen 5
12. Vesa Niskala 4
13. Markus Koponen 3
14. Arttu Kaukonen 2
15. Juuso Jaatinen 1
SM U20
1. Antti Hänninen 25
2. Antti Kujanpää 20
3. Eemil Helander 16
4. Jani Salonen 13
5. Aleksi Vilander 11
6. Teemu Latostenmaa 10
7. Jussi Masalin 9
8. Tino Linna 8
9. Aaro Vaara 7
10. Santeri Tuuli 6
11. Oskari Hellman 5