Hyvä kotiväki! - Simonkallion koulu

Transcription

Hyvä kotiväki! - Simonkallion koulu
SYYSKUU 2013
Simonkallion koulu, Simonkalliontie 1, 01350 VANTAA /puh 839 22948 /
http://simonkallionkoulu.wordpress.com
https://wilma.edu.vantaa.fi/
Hyvä kotiväki!
Koulutyö alkaa olla taas uomissaan – reippaita koululaisia temmeltää välituntisin pihalla sadoittain
ja käytävillä kuuluu iloinen puheensorina ulos ja sisälle siirryttäessä. Tämä on juuri sitä tavallista
arkielämää, jota ainakin minä tervehdin kesäloman jälkeen ilolla.
Elokuun SiKaKo-sanomissa ja kaikissa vanhempainilloissa rehtori mainitsi perusopetuksen arvo-,
visio- ja strategiatyön. Tämä työ on pohjana kolmen vuoden päästä voimaan tuleville uusille
opetussuunnitelmille. Toivomme, että osallistutte aktiivisesti tähän työhön esimerkiksi
verkkoaivoriihen kautta. Siihen pääsee käsiksi wilman tiedotteet-sivulta. Olisi erittäin tärkeää saada
kerättyä sekä lasten ja nuorten että huoltajien mielipiteitä aiheeseen liittyen. Toivommekin, että
aikuiset näyttäisivät mahdollisuuksien mukaan osallistumisen mallia lapsille ja nuorille sekä
varaisivat siihen yhteistä aikaa. Osallistuminen kestää 10-15 minuuttia, ja aikaa siihen on 15.9.2013
saakka. Vielä siis ehtii hyvin mukaan!
Aikuisten osallistumislinkki: https://www.strategysignals.com/34801-28…
Lasten ja nuorten osallistumislinkki: https://www.strategysignals.com/34800-28…
Parin viikon päästä (28.9.) meillä on lauantaikoulupäivä, jonka avulla saamme syysloman hieman
pidemmäksi. Päivän teemana on turvallisuus liikenteessä. Perehdymme aiheeseen erilaisten
toimintapisteiden kautta. Päivän pituus eri luokilla on seuraava:
1.-2. luokat klo 9.00 – 12.00, 3.-4. luokat klo 9.45–12.45, 5.-6. luokat klo 8.30–11.30
Tarkempi ohjelma ja ohjeistus tulee lapsille varsinaisena työpäivänä. Vanhemmat ovat tervetulleita
osallistumaan päivään oppilaan kanssa. Tilanahtauden vuoksi toivomme, että ne sisarukset, jotka
eivät opiskele Simonkallion koulussa, jäävät kotiin. Kodeilla on tässäkin yhteydessä suuri merkitys
päivän onnistumisen tukena. 5J-luokan huoltajat järjestävät päiväksi kahvilan, jossa on tarjolla mm.
virvokkeita ja leivonnaisia koulupäivän ajan. Kahviosta on mahdollisuus ostaa herkkuja mukaan
myös kotiin. Varaathan käteistä mukaan!
Vielä viimeinen muistutus: Simonkallion koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous pidetään
koululla keskiviikkona 18.9.2013 alkaen klo 18. Tervetuloa mukaan!
Syysterveisin,
Jaana Koivula, apulaisrehtori
Simpparilaisuus yhdistää
Simonkallion koululaisissa on monenlaisia harrasteryhmiä, jotka harrastavat tiiviisti koulun
ulkopuolisissa harrastuksissa, ja heille on simpparilaisuus yhdistävä tekijä.
Yksi tällainen ryhmä on Tikkurilan Palloseuran poikien 2005 joukkue: Tornadot. Tornadoissa
pelaa poikia useista kouluista, mutta eniten juuri Simonkalliosta (7 poikaa 2. luokilta, 2 poikaa 1.
luokilta). He harjoittelevat kolme kertaa viikossa, joista yhden kerran Simonkallion koulun
kentällä. Lisäksi peleissä pojat käyvät n. kerran viikossa ja pelimatkoilla puhutaan paljon myös
koulujuttuja. Toisen luokan oppilaisiinkin on ehkä ollut helpompi tutustua kun tietää kenen
pelikaverin luokalla joku toinen oppilas on.
Mestareiden cupista kultaa!
5U-luokan oppilas Arttu Hildén (kuvassa keskellä nro 23) pelaa salibandya Tapanilan Erän Sudet
02-joukkueessa. Sudet osallistuivat kovatasoiseen Mestarien Cupiin Turussa. Mestarien Cup on
kutsuturnaus, johon kutsutaan ikäluokan kovimmat joukkueet edellisen kauden perustella. Sudet
esiintyivät vahvasti turnauksessa voittaen kultaa! Simpparilaiset onnittelevat Arttua!
TUULA PETI-PETI
Leirikoulu
Tänään me lähdetään leirikouluun! Jännittää!
Nyt ollaan bussissa. Istun Alisan vieressä!
Bussissa minä ja Alisa tanssitaan
taukoamatta! Hyvä alku leirikoululle
Nyt me ollaan perillä. Aluksi me syötiin ja
sitten oli leirikaste! Se oli tosi hauskaa!
Meidän tuurillamme alkoi sataa.
Majoituksessa olin Isabelin, Johannan ja
Alisan kanssa samassa huoneessa!
Välipalan jälkeen meillä olivat Anjala´s
spelit! Me pelattiin monta eri peliä, joita en
ole ennen pelannut. Päivällisen jälkeen oli
mahtava Anjalan tarzan! Iltapala syötiin
kodalla. Tunnelma siellä oli taikamainen!
Seuravana päivänä meidän luokka jaettiin
puoliksi. Puolet luokasta menivät
jousiammuntaan, puolet
kalliolaskeutumiseen! Lounaan jälkeen
vaihdettiin paikkoja. Molemmat olivat uutta
minulle ja pidin niistä paljon. Sitten olivat
Anjalan kätköt. Geo-kätkeilyä siis. Päivällisen
jälkeen oli vapaata aikaa ja sitten sauna, johon
ei ollut pakko mennä.
Illalla oli se mitä eniten odotin!
Leirikouludisco!!! Aluksi, kun katsoin
huonetta missä se olisi, niin tuntui siltä, ettei
tästä tule mitään! Mutta olin väärässä! Se teki
luokkalaisista läheisimpiä! Ennen me vain
moikattiin ja nyt me jo tekstailaan! Kaikki
tanssi discossa ihan hulluna! Sitä Tuula
tarkoitti, kun hän sanoi, että leirikoulun
tarkoitus on saada hyvä luokkahenki.
Viimeisenä päivänä meillä oli aamulla
labyrintti, josta minä pidin paljon. Labyrintin
jälkeen oli huoneiden siivoaminen ja sitten
kotimatka.
Leirikoulusta tuli paljon kivempi kuin aluksi
luulin!
Evita Kretova 6T
Uusi oppilaskunta
OPPILASKUNNAN HALLITUKSEEN VALITUT JÄSENET 2013-2014
1-2A Riku Halonen, varalla Nella Hauhio
2A Antony Tuomisto, varalla Joona Dahlund
2H Nuutti Solaluoto, varalla Iiris Muhonen
2J Sanni Varpula, varalla Pihla Römark
2M Mia Sjöman, varalla Sanni Pesola
3H Hanna Kastikainen, varalla Nicola Wilkman
3M Adelina Vangonen, varalla Wenla Liivalahti
3P Emmi Räty, varalla Sini Rothovius
3R Saaga Tammi, varalla Nea Jormalainen
3-4N Rasmus Saksa, varalla Sebastian Susi
4H Ina-Linnea Ahokanto, varalla Iida Ahorinta
4M Jere Lavanni, varalla Iina Eloneva
4P Minttu Vuorenluhta, varalla Nico Harju
4S Venny Kauria, varalla Annika Hakala
4-6K Jonni Leppänen, varalla Ely Nzinguilo
5E Joni Brygger, varalla Kia Kukkonen
5I Kastriot Ternava, varalla Matilda Hoviniemi
5J Ella-Maria Räsänen, varalla Pihla Talme
5K Jonna Taipale, varalla Aleksi Putkonen
5U Joonatan Jaako, varalla Aada Mäkinen
6E Niklas Åström, varalla Jesse Muttonen
6H Taru Korvenpää, varalla Nea Mäkinen
6J Kerttu Varpula, varalla Jani Sjöman
6T Elli Immonen, varalla Anni Hautala
Vanhempainyhdistys
Simonkallion koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous pidetään keskiviikkona 18.9.2013
klo 18 koulun ruokalassa.
Kokouksessa käsitellään normaalien vuosikokousasioiden lisäksi kodin ja koulun
yhteistyösuunnitelmaa lukuvuodelle 2013-2014.
Kokoukseen ovat tervetulleita kaikkien Simonkallion koulun oppilaiden vanhemmat. Tervetuloa!
terveisin,
Päivi Kyllönen, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja
[email protected], puh: 040-8288005
Lauantaityöpäivä
Lauantai 28.9. on koulupäivä. Päivän teemana on turvallisuus liikenteessä. Perehdymme aiheeseen
erilaisten toimintapisteiden kautta. Aikataulu:
1.-2. luokat klo 9.00 – 12.00
3.-4. luokat klo 9.45–12.45
5.-6. luokat klo 8.30–11.30
5J-luokka järjestää tapahtuman yhteyteen kahvion. Kahviossa on tarjolla vanhemmille mm.
virvokkeita ja leivonnaisia koulupäivän ajan. Kahviosta mahdollisuus ostaa herkkuja mukaan
myös kotiin. Varaathan käteistä mukaan!
Koulussa tapahtuu:
ke 18.9. vanhempainyhdistyksen vuosikokous klo 18 koulun ruokalassa
la 28.9. koulupäivä (korvaa ma 21.10. koulupäivän)
to 18.10. - ma 21.10 syysloma