Lue artikkeli kokonaisuudessan tästä linkistä

Transcription

Lue artikkeli kokonaisuudessan tästä linkistä
6 414880 006382
13004
Hinta 2€ (sis.alv 24%)
Tilattuna kotiin 0,79 €/pv (sis.alv 10 %)
Lahdessa keskiviikkona 23. tammikuuta 2013 | 113. vuosikerta | N:o 22 I (30074) | ess.fi
SÄÄ
Päivä
Ilta
3
-11
-14
3
60-VUOTIAS
DOKUMENTTI
KUNNANHALLITUS
Levyjä, joiden tekemiseen
Kassu Halonen on
osallistunut, on myyty
lähes neljä miljoonaa. Ajassa B14
365 tavaran vuosi
Asikkala perkaa
edellisen
valtuustokauden
sotkuja. Uutiset A4
Petri Luukkainen julisti itselleen ostokiellon,
hylkäsi koko omaisuutensa varastoon ja
haki sieltä yhden esineen päivässä. Kulttuuri B15
MIRJA HUSSAIN
Vesa Luhtasen isoisän Jaakon ja isän Pekan korkokuvat
koristavat Luhdan tornin hissinvierusta.
VARASTO
Luhta miettii jo
uutta taloa
Kalle Puttonen: Perheyhtiö Luhta eli virallisemmin L-Fashion Group oli
tuskin saanut valmiiksi
Renkomäen tornin, kun
pöydälle nousi seuraava
suurhanke.
Toimitusjohtaja Vesa
Luhtanen kertoo, että
Nastolaan on tarkoitus
pystyttää valtava ”varastokuutio”, joka yhdistäisi entisen vaatetehtaan ja
tukun varaston.
Välillä auringonlaskuun verrattu vaateala
tuottaa taas, joten torniin käytetyn 25 miljoonan jatkoksi löytynee viisi miljoonaa euroa Nastolan varastoprojektiin.
Töitä siirtynee Nastolaan sekä Lahdesta että
Kokkolasta. Varastoväen
työnantaja on nyt Alfaroc.Talous A7
VESA TAPIOLA
Valtion
hissituet
käyvät
kaupaksi
Esteettömyys: Lahdesta
otetaan mallia muualle hissien
jälkiasennuksissa.
Heikki Mantere: Valtionavustukset hissien rakentamiseen
ovat olleet viime aikoina kysyttyjä Lahdessa ja lähikunnissa. Vuonna 2009 alkanut
projekti on tuottanut 81 hissiä taloihin, joista se on vielä puuttunut.
Asunto-osakeyhtiö Honkakatu 10:n kahdessa talossa Lahden Jalkarannassa on
parhaillaan hissien rakentaminen menossa.
Neljän hissin urakka rakennustöineen maksaa noin
500000 euroa, mutta taloyhtiö saa puolet summasta Aralta valtionapuna.
Päijät-Hämeestä hissihanke
on leviämässä ympäri maata.
Valtakunnallisen Hissi – Es-
teetön Suomi 2017 -hankkeen
malli on nimittäin otettu Lahdesta. Sen tavoitteena on lisätä
rakentamisen määrä hissittömiin kerrostaloihin nykyisestä 200:sta 500:aan vuodessa.
Työkohteita riittää, sillä koko maassa on lähes 18800
kolmikerroksista tai sitä korkeampaa hissitöntä taloa.
Valtion tämän vuoden
budjettiin on varattu korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksiin 50,5 miljoonaa euroa. Hissien jälkiasentaminen on yksi tuen jakamisen erityisistä painopistealueista. Tavoitteena on, että
ikäihmiset saavat asua mahdollisimman pitkään kotona.
Uutiset A5
TAITAJA-KISA
KEHITYSVAMMA
Opiskelijat
mittelevät
taitojaan
Valmentaja
auttaa
työllistymään
KOTI JA ASUMINEN
Päijät-Hämeessä kisailee lähiviikkoina yli
tuhat ammattiopiskelijaa Taitaja-kilpailun
semifinaaleissa. Kondiittoriopiskelija Sonja Rantanen on yksi
heistä. Uutiset A3
Työvalmentaja on
usein ratkaisevassa
roolissa, kun kehitysvammaiset etsivät työpaikkaa. Tiina Sulander sai töitä somerolaisesta kaupasta.
Uutiset A6
Televisiokaupassa kuluttajalla menee helposti sormi
suuhun. Onko smart-etuliite älykkään television tae?
Mitä eroa on Full HD -televisiolla ja HD Readyllä? Kodinkoneliikkeessä voi kysyä televisioiden ominaisuuksista ja eri lyhenteistä. Termejä selitetään myös Koti
ja asuminen -sivulla. B12
Etuasiak
2013
askortti
Järkevä ostaa
kotimaista
Nyt ei ole oma tyyli rahasta kiinni!
-50
%
-30% -80%
KAIKKI KEHYKSET
LOPUT TALVEN
MALLIT -20–50%
NAISET
MORTIMER LIZ
99,95 € (NORM. 159,95 €)
jopa
Etuasiakas!
”
Älykäs vai älytön töllötin?
Kuukauden edut
Ja tietysti kotimaisilla OPTI +
linsseillä aina nopeasti ja
edullisesti.
Uuden tekniikan monitehot
alk. 350€ alk. 89€
kaikilla pinnoilla
yksitehot
VÄRIT: HIEKANRUSKEA
JA MUSTA
- ostaessasi kehys + linssit
Nyt jopa 6 kk
korotonta ja
kulutonta
maksuaikaa!
Muista hyödyntää kuukauden etusi.
Lisätietoja osoitteesta ess.fi/etuasiakas.
MIEHET
MIDFORD EDGEE
89,95 €
(NORM. 134,95 €)
VÄRI: MUSTA
www.clarks.fi
Aleksanterinkatu 20,
Päijänne-aukio | puh. (03) 878 200 | www.ykkosoptiikka.fi
Clarks-myymälä, Lahti
Kauppakeskus, Trio 1 krs.
puh. 010 322 0321
Ma-pe 10–20, la 9–18, su 12–16
On hieno
tunne,
kun tietää, että
asia etenee.
Sitten vasta
juhlitaan, kun
asema on pystyssä.
Pelastusjohtaja
Jari Hyvärinen,
Uutiset A3
JÄÄKIEKKO
Pelicansin
nousu jatkuu
liigassa
Urheilu B16
KESKIVIIKKONA 23.1.2013
ETELÄ-SUOMEN SANOMAT 5
Uutiset
SUURUUSJÄRJESTYS
LAHTI
HIIHTO
Yksi yö vei Kuopion
väkiluvun Lahden ohi
Rosvot iskivät Kellokeskukseen
– kallis kello vietiin
Jääladut ajetaan ehkä helmikuussa
Lahti oli vielä joulukuun viimeisenä päivänä väkiluvultaan Suomen kahdeksanneksi suurin kaupunki. Sitten yksi
yö muutti kaiken: tammikuun
ensimmäisenä päivänä Lahti oli
sijalla yhdeksän.
Nilsiä liittyi tuolloin Kuopioon, jossa oli Tilastokeskuksen mukaan tammikuun alus-
Lahden Kellokeskuksessa vieraili varkaita maanantaina iltapäivällä. Aleksanterinkadulla sijaitsevassa myymälässä kävi kolmen
aikaan miehiä, ja heidän poistumisensa jälkeen myyjät huomasivat naisten Rolex-rannekellon
hävinneen. Kellon arvo on noin
7 300 euroa.
Teosta epäillyt tallentuivat val-
sa 105145 asukasta. Lahdessa
asukkaita oli 103005.
Lahden väkiluku kasvoi viime
vuonna 697 henkilöllä. Eniten
lisäystä, 426 henkeä, tuli kuntien välisestä muuttoliikkeestä. Maahanmuutto lisäsi väestöä
296 henkeä. Kuolleita oli viime
vuonna 25 enemmän kuin syntyneitä.
vontakameraan. Päijät-Hämeen
poliisi pyytää havaintoja kuvissa
näkyvien henkilöiden liikkeistä
ja henkilöllisyydestä. Vihjeet voi
soittaa poliisin numeroon 080094 775 tai sähköpostilla palvelututkinta.paijathame@poliisi.fi.
Samalla tavalla vietiin Espoossa sijaitsevasta kelloliikkeestä arvokas kello viime viikolla.
Jos kelit säilyvät suotuisina,
Lahdessa päästään viilettämään jääladuilla helmikuun
alusta. Lahden kaupungin liikuntapaikkamestari Arto Manninen sanoo, että ainakin tällä hetkellä lumi- ja jäätilanne
näyttää siltä, että ladut päästään vetämään. Tulevien päivien säätilaa seurataan tarkkaan.
– Lumi- ja jäätilanne järvillä
pitää vielä tarkastaa, mutta jos
VESA TAPIOLA
Hevosalan
uudet
paineet
esillä
Uutta
hoivapalvelua
Lahteen
Markku Peltonen
Kansainvälinen Home Instead Seniorihoiva
suunnittelee toimintansa laajentamista Lahteen.
Yritys tarjoaa täydentäviä kotihoitopalveluita
vanhuksille. Tarkoitus on
antaa ikääntyneille tilaisuus asua mahdollisimman pitkään kotona.
Palveluita voidaan räätälöidä omaisiaan hoitavien tarpeisiin. Kotiapua
voidaan antaa muutaman
tunnin ajan päivässä tai jopa pitkäaikaishoivaa ympäri vuorokauden.
Home Instead Seniorihoiva toimii pääkaupunkiseudulla. 18 vuotta toimineella ketjulla on yli
950 toimistoa kautta maailman. Home Instead Seniorihoiva järjestää Lahdessa
avoimen infotilaisuuden
yrittäjyydestä kiinnostuneille torstaina 24. tammikuuta. Tilaisuudessa esitellään hoiva-alaa ja sen
kehitystä, Home Instead
Seniorihoivaa yrityksenä
sekä yrittäjyyden mahdollisuuksia Lahden seudulla.
Tilaisuus järjestetään
yhteistyössä Lahden Seudun Kehitys Ladec Oy:n
kanssa. Paikalla on myös
Lahden vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja Ismo Rautiainen.
tään parinkymmenen sentin
paksuinen jää.
Vaikka kireä pakkanen on
ehkä vahvistanut jäätä, on jään
päällä olevan lumen koostumus
ollut sen verran höttöä, ettei latua ole vielä voitu ajaa koneella.
Päästään jäälle tai ei, isolla
koneella sinne ei kuitenkaan
mennä. Jäällä latuyksikköä
vedetään mönkijätyyppisellä
koneella.
Iitille uusi hallitus
äänestämällä
IIITTI
Päivi Pesu
Iitin kunnanvaltuustossa saatiin kuin saatiinkin maanantaina synnytettyä kunnanhallitus. Äänestys tosin tarvittiin, sillä hallituksen puheenjohtajaksi ehdotettu Jarkko
Salonen (kesk) ei kelvannut
sitoutumattomien Hjalmar
Kahanpäälle eikä vasemmistoliiton Hannu Suhoselle. He
ehdottivat Salosen tilalle Seppo Lehtistä (kesk).
Äänestyksen jälkeen hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Jarkko Salonen, 1.
varapuheenjohtajaksi Jyrki
Pitkänen (kok) ja 2. varapuheenjohtajaksi Leif Drockila (sd). Vuonna 2015 hallitukseen pääsee perussuomalaisten Jenni Vilen, jolle
kokoomus luovuttaa oman
naispaikkansa.
Viime viikon kokouksessa tapahtumat olivat lähes
identtiset maanantai-illan
tapahtumien kanssa. Silloin
äänestettiin kunnanvaltuuston puheenjohtajista. Tässä
äänestyksessä yllätytetyksi
tullut Anniina Peltola (kesk)
kertoo, ettei Iitissä normaalisti toimita nyt nähdyllä tavalla.
Markku Peltonen
Taantuma ei ole jättänyt
rauhaan hevosalaakaan.
– Vaikka alalla on usein
kyse elämäntavasta, joudutaan yhä enemmän ottamaan huomioon myös
liiketaloudellisia näkökulmia, muistuttaa valtakunnallista Hevoset ja yhteiskunta -projektia vetävä
Anne Laitinen.
Hänen mukaansa ammattimainen hevosala
koskettaa monia yhteiskunnan sektoreita, muun
muassa kaavoitusta, maataloutta ja matkailua.
Päijät-Hämeen hevosalan näkymistä järjestettiin tiistaina keskustelutilaisuus Jokimaalla. Tilaisuuteen osallistui 60 kiinnostunutta.
Tilaisuuden aiheita olivat muun muassa hevosen
kuivikelannan hyödyntäminen ja vuonna 2014 voimaan tulevat uudet tallimääräykset. Laitisen mukaan lannan hyödyntämiseksi lämmön ja energian tuotannossa tehdään
parhaillaan tutkimusta
yhdessä Lahden tiede- ja
yrityspuiston kanssa.
Tilaisuuden järjestivät
Hevoset ja yhteiskunta
-hanke, Jokimaan ravikeskus ja Suomen Ratsastajainliitto.
tilanne näyttää suotuisalta, niin
pikkujärviltä, kuten Merrasjärveltä ja Alasenjärveltä aloitetaan. Sen jälkeen siirrytään Vesijärvelle, jos siellä olosuhteet
ovat sellaiset, että ladut voidaan
ajaa. Vesijärvellä on kuitenkin
jonkin verran riskipaikkoja, ja
riskejä emme lähde ottamaan.
Ennen kuin latua lähdetään
ajamaan, on joka paikassa oltava Mannisen mukaan vähin-
–Sitoutumattomien edustaja ehdotti minua puheenjohtajaksi lähinnä kai siksi,
etteivät vasemmisto ja sitoutumattomat missään nimessä
olisi halunneet sille paikalle sosiaalidemokraattien Esa
Lehtistä, Peltola totesi.
–Tällaiset äänestykset ovat
olleet poikkeuksellisia Iitin
kunnallishistoriassa, yleensä täällä saadaan sopu aikaan
neuvottelemalla.
Peltola ei ollut mielissään
puun takaa tulleesta ehdotuksesta, mutta kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtajan paikan kiinnostavan tulevaisuudessa, jos oma valtuustoryhmä sitä hänelle
ehdottaa.
KUNNANHALLITUKSEN
JÄSENET
Satu Tiira (kesk, varalla Riitta Tuomala), Merja Lonka (kesk, varalla Anniina Peltola), Seppo Lehtinen (kesk,
varalla Matti Tarula), Jarkko Salonen
(kesk, varalla Pasi Koivunen), Merja
Seppälä (sd, varalla Ritva Miettinen),
Leif Drockila (sd, varalla Antti Kankkunen), Riitta Alestalo (kok, varalla
Terhi Kare), Jyrki Pitkänen (kok, varalla Jarkko Pirinen) ja Hjalmar Kahanpää (sit, varalla Veikko Ojala)
Ovecon miehet Teemu Nuppuvaara ja Jouko Vehkasaari ovat ahertaneet Honkakatu 10:n hissityömaalla lokakuusta lähtien.
Hissiprojekti lähestyy
rakennustavoitetta
Hankkeet: Lahden seutu on ottanut hyvä loppukirin.
LAHTI
Heikki Mantere
Hissi on kiinteistön kehittämistä
-projekti on tuonut hissin jo 81
kerrostaloon Lahden seudulla.
Tavoitteeksi asetetusta sadasta
hissistä puuttuu enää 19. Eniten niitä on tullut Lahteen (44)
ja Orimattilaan (18). Hollola on
ainoa kerrostalokunta, jonne ei
ole projektikaudella 2008–2013
tehty vielä hissiä yhteenkään
hissittömään taloon.
– Lahden hissiprojekti on ollut
esimerkkinä myös muille kaupungeille. Lahden kaupungin
aloitteesta on käynnistetty viime
vuonna valtakunnallinen hanke Hissi – Esteetön Suomi 2017.
Sen tavoitteena on hissien rakentamisen kaksinkertaistaminen hissittömiin taloihin, kertoo
hankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtaja, Lahden asuntoasiainpäällikkö Ari Juhanila.
Lahti on vahvasti mukana valtakunnallisessa projektissa. Sitä
hallinnoi Lahden seudun kehitys Ladec Oy ja rahoittajina ovat
Ara ja kaupungit. Projektipäällikkö on Tapio Kallioinen Ladecista.
–Tavoitteena on saada mukaan
18 maakuntakeskusta. Tähän
mennessä projektiin ovat lähteneet Lahden lisäksi Turku, Pori, Vaasa, Oulu, Jyväskylä, Tampere, Joensuu ja Lappeenranta
sekä pääkaupunki Helsinki, sanoo Kallioinen.
Määrällinen tavoite on nostaa jälkiasennushissien rakentaminen vaiheittain nykyisestä
200:sta vähintään 500 hissiin
vuodessa.
KERROSTALOT
Hissittömyydestä eroon
■ Päijät-Hämeen kunnissa on
yhteensä 1 767 asuinkerrostaloa,
joissa on 3 551 porrashuonetta.
Niistä 1 862:sta puuttuu hissi.
■ Lahdessa kerrostaloja on 1 767,
niistä ilman hissiä on 748. Heinolan 196 talosta 117 on hissittömiä. Hollolan 97 kerrostalosta
34:ssä ei ole hissiä. Nastolassa
on hissittä 50 taloa 84:stä.
■ Parhaillaan hissin rakentamis-
ta suunnitellaan ja siitä keskustellaan Lahden seudulla muutamissa taloyhtiöissä, mutta päätökset vielä puuttuvat.
■ Taloyhtiöt, joissa ei ole vielä
hissiä, voivat saada jälkiasennushissien rakentamiseen Aralta valtionavustusta 50 prosenttia rakennuskustannuksista.
Projektipäällikkö Tapio Kallioinen kiertää ympäri maata puhumassa
hissihankkeesta.
Sen saavuttamiseksi perustetaan maakuntiin omat työryhmät, jotka neuvovat hissiprojektin käynnistämisessä ja eteenpäin viemisessä.
– Ara myöntää jokaiseen hissittömään taloon rakennettavaan jälkiasennushissiin avustusta 50 prosenttia, kertoo ympäri maata hanketta markkinoiva Kallioinen.
Projektin tavoite on vähentää
sosiaali- ja terveysalan menoja
esteettömyyttä lisäämällä.
–Hissien rakentamisella
edesautetaan asukkaiden oma-
”
Lahden hissiprojekti on ollut
esimerkkinä myös
muille
kaupungeille.
Ari Juhanila
toimista selviytymistä kodeissa
mahdollisimman pitkään. Yhtenä tavoitteena on myös esteettömyyteen liittyvien uusien innovatiivisten ja käyttäjälähtöisten konseptien kehittäminen,
selvittää Kallioinen.
Työsarkaa hankkeella riittää,
sillä vuonna 2010 koko maassa oli 18766 kolmikerroksista
tai sitä korkeampaa hissitöntä
kerrostaloa ja noin 42000 hissitöntä porraskäytävää.
Tälle vuodelle valtion korjaus- ja energia-avustusten määräraha on kaikkiaan 50,5 miljoonaa euroa. Siitä hissejä varten
on varattu 20 miljoonaa, jonka
on arvioitu riittävän runsaan
200 hissin rakentamiseen.
Juhanilan mukaan asunto-osakeyhtiöt ovat hakeneet
Lahdessa hissirahaa aikaisempaa aktiivisemmin.
– Kyllä tässä on näkynyt selvästi Lahden oma projekti. Tieto
on levinnyt taloyhtiöihin.
Pyörätuolitkin
otettu huomioon
LAHTI
Heikki Mantere
Asunto-osakeyhtiö Honkakatu
10:n kahdessa talossa Jalkarannassa on menossa työmaa. Kumpaankin tulee kaksi hissiä. Työt
alkoivat lokakuussa, ja huhtikuussa pitäsi olla valmista.
– Tämä on ollut varsin hyvä
paikka rakentaa hissit. Porrasaskelmia on jouduttu lyhentämään hissikuilun kohdalla vain
15 senttimetriä. Kuilun tieltä on
jouduttu poistamaan lattiaa vain
sen verran, kuin hissin leveys
vaatii, sanoo Tapio Kallioinen.
Hissit ovat Kone Oy:ltä. Ovecon miehet tekevät aliurakkana hissikuilun ja muut raken-
nustyöt. Koko urakka maksaa
500000 euroa, johon on saatu 50 prosentin valtionavustus
Aralta.
Hissit soveltuvat myös pyörätuolia käyttäville. Hisseihin ja
ulko-oviin tulee automatiikka,
joka avaa ja sulkee ovet. Ulkooville tulee luiskat helpottamaan
pyörätuolin käyttäjiä.
Taloyhtiön hallituksen jäsen
Reino Kaislavuo kertoo, että
kaikki on mennyt tähän asti
hyvin.
– Ei ole tullut valituksia. Aluksi oli vähän ihmettelyä, mutta
kun ensimmäinen hissi valmistui, kaikki olivat tyytyväisiä. Päätöksentekokin sujui hyvin, hissien tarve ymmärrettiin.
Yksi Sysmä -henki
koetuksella
SYSMÄ
Janne Pussila
Sysmän luottamuspaikkojen
jako ei sujunut totuttuun tapaan Yksi Sysmä -hengessä,
vaikka tärkeimmät valinnat
nuijittiinkin läpi esitysten
mukaan. Uuden valtuuston
ensimmäisessä kokouksessa
keskusta ja perussuomalaiset
nostivat esiin epäkohtia, sillä
he kokivat tulleensa syrjäytetyiksi. Demareista perussuomalaisiin kesken paikkaneuvotteluiden loikannut Timo
Aromaa oli käärmeissään siitä, ettei perussuomalaisille
liiennyt hallituspaikkaa.
– Suhteellista vaalitapaa ei
noudatettu, kun suuret jyräsivät pienet ja jättivät perussuomalaiset ilman hallituspaikkaa, vaikka vaalien tulos olisi sitä edellyttänyt. Tällä
pelaamisella pyllistettiin demokraattiselle päätöksenteolle, eriävän mielipiteen jättänyt Aromaa sanoi.
Kari Niittymäki sanoi keskustan ryhmäpuheenvuorossa, ettei avointa päätöksentekokulttuuria noudatettu.
– Ryhmien välinen luot-
tamus on kadonnut ja jopa
ryhmien sisällä on jännitteitä.
Voidaankin vakavasti miettiä,
onko tämä kaikki ollut sen
arvoista, Niittymäki kysyi.
Keskusta oli suurin puolue,
mutta teknisten vaaliliittojen
vuoksi se jäi sivuun hallituksen puheenjohtajan paikalta.
Yhteen hiileen puhaltamisen merkkinä oli kuitenkin
kaikkien valtuutettujen allekirjoittama valtuustoaloite, jonka mukaan Sysmään
halutaan taloustoimikunta.
Toimikunnan tarkoituksena
on luoda taloudelliset puitteet itsenäiselle Sysmälle.
Valtuuston puheenjohtaksi
valittiin Eevakaisa LehtosaloLönnberg (kesk), 1. varapuheenjohtajaksi Jukka Nurminen (sd) ja 2. varapuheenjohtajaksi Bror Ahlgrén (kok).
SYSMÄN
KUNNANHALLITUS
Kunnanhallituksen puheenjohtajana
jatkaa Mika Järvinen (kok). 1. vpj Kari
Niittymäki (kesk), 2. vpj Veli-Pekka
Koskinen (sd), muut jäsenet Markku
Nieminen (kesk), Miina Pylkänen
(kesk), Maija Sinisalo (kesk), Lilli
Karola (kok), Tuomas Jutila (kok) ja
Raili Koskinen (sd).
HEINOLAN LAUTAKUNNAT 2013–2016
Sosiaali- ja terveyslautakunta:
pj. Heimo Riutta (sd), vpj. Veikko
Väisänen (kd), Kirsi Lehtimäki (sd),
Ville-Matti Kuusela (pahe), Pirjo Pirilä (pahe), Pertti Pohjola (kok), Seija
Saittakari (kok), Dimitri Tarzalainen
(kok), Paula Åkerman (skp).
Sivistyslautakunta: pj. Jouko Rajajärvi (sd), vpj. Marko Heino (ps), Seija
Kasurinen (sd), Anne Lehtokoski
(pahe), Sari Koljonen (pahe), Kyllike
Ladva (kok), Annika Kiander (kok),
Kari Leino (kok), Juha Kari (vas).
Tekninen lautakunta: pj. Tapio VäliTorala (kok), vpj. Pekka Kantanen
(kesk), Seppo Winter (sd), Heljä
Harttunen (sd), Tarja Repo (sd),
Tuomo Vesikko (pahe), Kristiina
Wessman (pahe), Kauko Kekkonen
(kd), Kristiina Mattila (kok).
Ympäristö- ja rakennuslautakunta:
pj. Kari Kauppinen (kok, vpj. Sari
Volanen (pahe), Pentti Helenius (sd),
Irmeli Perkiö (sd), Riitta Lehtinen
(sd), Olli-Pekka Nevalainen (pahe),
Sari Laakkonen (kd), Ilkka Jaakkola
(kok), Mika Mäentalo (kesk).
Liikunta- ja kulttuurilautakunta:
pj. Jukka Koskinen (sd), vpj. Kimmo
Huvinen (pahe), Pirjo Tuovinen (sd),
Maria Nevalainen (pahe), Arto Oikarinen (ps), Seppo Hokkanen (kok),
Taru Laaksonen (kok), Risto Kalermo
(kok), Jaana Niemi (kesk).