Julkisivuyhdistys palkitsi arkkitehtiopiskelijoita

Transcription

Julkisivuyhdistys palkitsi arkkitehtiopiskelijoita
uutispostia
Palkitut opiskelijat vasemmalta lukien: Jalo Sippola 1. palkinto, Nea Tuominen ja Sini Kotilainen 2. palkinto, Kuisma Rasilainen 3. palkinto sekä lunastuspalkinnot Jari Mänttäri ja Jussi Eskelinen.
Julkisivuyhdistys palkitsi arkkitehtiopiskelijoita
J
ulkisivuyhdistys osallistui
2. helmikuuta Helsingissä
pidettyyn Korjausrakentamisen tulevaisuuspäivään
osastolla, jolla esiteltiin muun
muassa samaisena päivänä julkistettavan arkkitehtiopiskelijakilpailuun liittyviä ehdotuksia
kolmikerroksisen lähiökerrostalon korjaamiseksi.
"Realistinen, kokonaisuuden
hallitseva ote, mikä heijastaa
tekijän vankkaa ammattitaitoa"
oli yksi niistä palkintolautakunnan perusteluista, minkä vuoksi
ensimmäinen palkinto päätettiin antaa ehdotukselle nimeltä
"Kotteria". "Kotteria" on viidettä
vuotta Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla opiskelevan
Jalo Sippolan käsialaa.
Toisen palkinnon saavan
ehdotuksen "Palat paikallaan"
ansioina palkintolautakunta
piti muun muassa sitä, miten
ansiokkaasti ja materiaalimaailmaltaan kauniisti ja luontevasti julkisivusommittelu on
toteutettu. Lautakunnan mielestä julkisivuihin on saatu
kiinnostava kokonaisote uudella, innovatiivisella elementtitekniikalla. "Palat paikallaan"
on viidettä vuotta Tampereen
teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella opiskelevien
Sini Kotilaisen ja Nea Tuomisen
ideoima.
Kolmannen palkinnon voittaneessa ehdotuksessa "Wrap"
on palkintolautakunnan mielestä esitetty ansiokkaasti uusia
tapoja ja materiaaleja energiataloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi. "Wrap" on Teknillisessä korkeakoulussa kolmatta vuotta opiskelevan Kuisma
Rasilaisen ehdotus.
Lunastuspalkinnot palkintolautakunta päätti jakaa ehdotuksille "terassitalo", joka on
Oulun yliopistossa opiskelevan
Jussi Eskelisen käsialaa, sekä
"Avaruuden ikkuna", jonka on
tehnyt Teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Jari Mänttäri.
Kilpailu oli suunnattu OY:n,
TKK:n ja TTY:n arkkitehtikouluissa opiskeleville. Palkintoina
jaettiin yhteensä 7 000 euroa.
Palkintolautakuntaan kuuluivat Julkisivuyhdistyksen
puheenjohtaja, TkT Jussi Mattila Suomen Betoniyhdistys ry.,
arkkitehti SAFA, päätoimittaja
Maritta Koivisto Betoni-lehti,
professori Yrjö Tuppurainen,
professori Jouni Koiso-Kanttila
Oulun yliopisto, professori Kari Salonen, yliassistentti Harri
Hagan Tampereen teknillinen
yliopisto sekä assistentti Anu
Puustinen Teknillinen korkeakoulu sekä ja toimittaja Auri
Häkkinen Rakennuslehti.
Kilpailuun saatiin kaikkiaan
17 ehdotusta.Tehtävänä oli tehdä ehdotus, miten 1970-luvun
elementtikerrostalon julkisivujen ilmettä voitaisin kohentaa,
energiatehokkuutta ja toiminnallisuutta parantaa sekä uusia
pihamiljöötä.
Kilpailulla haettiin myös ennakkoluulottomia ehdotuksia
uudemman rakennuskannan
korjaussuunnittelun kehittämiseksi sekä yleisemmin myös
1970- ja 1980-luvun aluerakentamisen ns. ongelmakohtien
ratkaisuvaihtoehdoiksi.
Esittelemme ehdotukset ja
palkintoperustelut tarkemmin
seuraavassa Kiinteistöpostissa,
joka ilmestyy maaliskuun lopulla.
JSY perustettiin
edellisen laman
vaiheisiin
J
ulkisivuyhdistys valmistautuu viettämään tänä vuonna 15-vuotisjuhliaan. Lisäksi jäsenistön aktivoimiseksi ja
laajemman osanoton mahdollistamiseksi käynnistetään erillisten toimikuntien toiminta.
Toimikunnat ovat tekninen toimikunta, tuotantotoimikunta,
taiteellinen toimikunta ja tiedotustoimikunta.
Viime vuoden lopussa pidetyssä syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Tarri A-Insinöörit
Oy:stä jatkamaan Suomen Betoniyhdistyksen toimitusjohtajaksi siirtyneen Jussi Mattilan
viitoittamaa tietä.
Hallituksen varapuheenjohtaksi vuoden alussa valittiin
Jukka Lahdensivu Tampereen
teknillisestä yliopistosta. Sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkaa
Riina Takala Kiinteistöpostista.
Hallituksen muu kokoonpano: Tapio Kilpeläinen ThermiSol Oy (varalla Boris Panschin
Suomen Rakennussaumausyhdistys r.y.), Jukka Sevón Paroc
Oy Ab (varalla Matti Haukijärvi
Parma Oy), Ossi Niemelä Lemminkäinen Oy Keski-Suomi
(varalla Jukka Lahdensivu),
Simo-Pekka Valtonen Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy (varalla Jyrki Hutri Lumon Oy),
Ari T. Koski LTM Company Oy
(varalla Jussi Pöllönen KR-Tiimi
Oy), Maritta Koivisto Betoniteollisuus ry/Betoni-lehti (varalla
Timo Rautanen maxit Oy Ab),
Jani Nieminen Rautaruukki Oyj
(varalla Mikko Auer Tikkurila
Oy),Yrjö Suonto Studio Suonto
Oy (varalla Anu Soikkeli Oulun
KIINTEISTÖPOSTI 2/2010
83