Julkaisutiedot - Vianova Systems Finland Oy

Transcription

Julkaisutiedot - Vianova Systems Finland Oy
GeoCalc
Julkaisutiedot
Vianova Systems Finland Oy
versio 2.4
23.11.2012
2/15
Novapoint GeoCalc 2 julkaisutiedot
Versio 2.4 (23.11.2012)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraava korjaukset
•
•
•
•
Painuma
o
Laskentaan on lisätty uusi materiaalimalli ”Constant M”, eli vakio
kokoonpuristuvuusmoduuli M voidaan nyt syöttää suoraan omana
parametrinaan.
o
Jos maakerroksen materiaalitiedoissa konsolidaatiotila annetaan
normaalikonsolidoituneena (1. normally consolidated), ylikonsolidoituneen
alueen parametreja ei enää tarvitse syöttää, eikä niitä myöskään tulosteta
materiaalitaulukkoon.
o
Materiaaliparametrien syötöstä on poistettu oletusarvot ja lisätty tarkistus, että
kaikki tarvittavat arvot ovat annettu.
o
Painuma- ja stabiliteettilaskennan tilavuuspainon arvojen syöttämistä on
yhtenäistetty, siten että stabiliteettilaskennassa käytössä ollut tapa tulee myös
painumaohjelmaan. Painumalaskennassa jälkimmäisen tilavuuspainon
merkintä on nyt γsat ja avusteteksti on ”Kokonaistilavuuspaino pohjavedenpinnan alapuolella γsat”. Ohjelma antaa varoituksen, mikäli käyttäjä yrittää
syöttää kenttään liian pienen arvon.
Stabiliteetti
o
Materiaaliparametrien syötöstä on poistettu oletusarvot.
o
Nail ja Reinforcement lehtien arvojen syöttölogiikkaa on kehitetty, ja
oletusarvot poistettu.
o
Yksittäiselle liukupinnalle voi nyt pakottaa halutun värin View -lehdellä.
Liukupintaviuhkat voi muuttaa yksiväriseksi Calculation valikon toiminnolla Set
Fixed Slip Surface Color. Toimintoja on tarkoitus käyttää tilanteissa, joissa
ohjelman FOS arvon pohjalta antamat värit eivät toimi esim. tulostettaessa.
o
Laskentamenetelmätekstin värin (FOS Text) voi nyt myös vaihtaa View
lehdeltä.
Tukiseinä
o
Korjattu virhe joka aiheutti sen että tukiseinäkirjasto (Wall Profile Library) näytti
tyhjältä kun sen avasi ensimmäisen kerran.
o
Tukiseinäkirjastoa on päivitetty Ruukin tuotteiden osalta
Paalu
o
Jousilaskennan toimintaa on parannettu. Laskentatuloksissa on ollut ongelmia
tilanteissa, joissa karkearakenteinen maakerros on hienorakenteisen päällä.
Lisäksi ohjelmaan on lisätty varoituksia siten että laskenta voidaan tehdä vain
suurpaaluohjeen (SPO) mukaisia paalukokoja ja minimikerrospaksuuksia
käyttäen (1.5*D ylimmällä kerroksella ja 3*D muilla kerroksilla).
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
3/15
Versio 2.3.1 (28.5.2012)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraava korjaukset
•
Yleistä
o
•
Tukiseinä
o
•
Korjattu ongelma ”Set coordinates” toiminnossa, joka ei kaikissa tilanteissa
siirtänyt kuvaelementtejä haluttuun uuteen koordinaatistoon.
Korjattu virhe, joka esiintyi laskennassa käytettäessä porapaaluseinää (Bored
pile wall). Laskenta tuotti GeoCalc 2.3 version kirjaston uusilla seinätyypeillä
virheellisiä laskentatuloksia. Tulosten virheellisyys oli niin ilmeistä, jottei
sekaannuksen vaaraa ollut.
Painuma
o
Korjattu virhe 2D painuman laskentatulosten esityksessä: painumaviivojen
pystyakselit ja arvot näkyvät nyt kuvassa oikein.
o
3D painumien tasa-arvokäyrien perusasetukset ovat nyt 5-10-20-50-100 mm.
Versio 2.3 (27.1.2012)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraava muutokset:
•
•
•
3D-Painumalaskenta
o
Lisätty mahdollisuus määrittää 3D pengerkuorma. Toiminto parantaa ohjelman
käytön mahdollisuuksia talo- ja teollisuushankkeiden laskentaan
o
Tulosten käsittelyyn on lisätty mahdollisuus vapaan poikkileikkauksen
esittämiseen 3D geometriasta kahden tasopisteen kautta
o
Laskentapisteryhmiä voi lisätä nyt useita. Toiminnolla voi tehdä esim.
paikallisia laskentapisteiden tihentymiä kohtiin joissa halutaan tarkempi tulos.
Aiemmin vain yksi laskentapisteryhmä oli mahdollinen.
o
Laskennan tulosgraafeista on poistettu Load History näyttö, tulokset eivät
kaikissa 3d-tapauksissa olleet luotettavia pengerkuormien osalta.
Stabiliteetti
o
Stabiliteettiohjelman käyttöohje on uusittu ja ohjeeseen liittyviä
laskentaesimerkkejä on ohjelman Samples -kansiossa nyt runsaasti.
o
Materiaaliparametreihin on lisätty tehokkaiden jännitysten huokospaineparametri ru’. Tehokkaiden jännitysten käyttämiseen perustuva ru’ menetelmä
on kehitetty pääasiassa pehmeän saven varaan perustettujen vanhojen
penkereiden stabiliteetinlaskentaan. Tarkemmin menetelmästä on kerrottu
stabiliteettiohjelman käyttöohjeen kappaleessa 7.
o
Materiaalitaulukon alapuolelle tulostuvat nyt myös laskentakriteerit
o
Korjattu virhe Pore Pressure -välilehden Interpol. –valinnassa. Virhe aiheutti
sen, että Vertical -asetus oli aina aktiivinen.
o
Huokosylipainekäyriin tulostetaan myös painelukemat
o
Maalajirajoja lukumäärän rajoitusta on nostettu aiemmasta yhdeksästä.
Rajaksi on nyt asetettu 27, joka riittää kaikissa ajateltavissa tilanteissa.
Tukiseinä
o
Seinäkirjastoa on laajennettu.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
4/15
Versio 2.2 (29.3.2011)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraava muutokset:
•
•
•
Yleistä
o
Laskentamoduuleihin on lisätty UNDO toiminto. Toiminnot löytyvät
laskentamoduulien uudesta Edit valikosta.
o
Piirtoalusta tukee nyt myös DWG 2010 muotoa aineiston luvussa
o
Korjattu ongelma tekstityylien vaihtumisesta dwg-kuvissa, jossa STANDARD
tekstityylillä on normaalista poikkeava määritys. GeoCalc käyttää nyt
oletuksena uutta GC_STANDARD tekstityyliä, jolloin ongelmaa ei esiinny.
o
Laskentojen tulosgraafeissa voi nyt tallentaa ruudussa näkyvien käyrien tiedot
numeerisesti CSV -tiedostoon, jonka voi avata suoraan Excel ohjelmaan.
Toiminto on erityisen hyödyllinen tukiseinämoduulissa, jossa laskennan
tulosaineistoa on paljon.
Tukiseinä
o
Tukiseinäosion käyttöohjetta on laajennettu merkittävästi, ja siihen liittyen
dokumentoituja laskentaesimerkkejä on lisätty.
o
Tulostuskuvaan on lisätty numeromerkinnät kaivutasoille, vedenpintaan, pontin
alapinnan tasoon. Seinän pituus on lisätty taulukkoon.
o
Tulostuskuvaan on lisätty aluekuorman suuruus myös kPa:na
o
Ground Water välilehdellä Seepage ja Non-permeable-level valintaa on
muutettu siten että ne ovat selkeämmin vaihtoehtoisia.
o
Korjattu DCM laskentamallin ongelma, joka ilmeni tilanteissa joissa
laskennassa muutetaan karakteristisen pituuden arvoa.
o
Vaihdettu tulosgraafeissa mob. passive ja eff. mob. passive arvot oikein päin.
o
Korjattu virhe joka aiheutti ohjelman kaatumisen jos lisättiin maakerros eikä
valittu materiaalimallia.
o
Muutettu Wall lehdellä teksti Calculation Width -> Distance of soldier piles [m],
mikäli seinän tyyppi on settiseinä tai kombiseinä
o
Lisätty varoitus tilanteeseen jossa kaivutasoa alennetaan siten, että se menee
alemmaksi kuin alin kaivutaso vedenpinnan määrityksessä. Lisäksi ohjelma
kysyy halutaanko kaivutaso päivittää vedenpinnan määrityksessä.
o
Siirtymien iterointitarkkuuden oletusarvoiksi on muutettu 0.001m
Stabiliteetti
o
o
Geometria –valikkoa on selkeytetty ja sinne on lisätty seuraavat toiminnot:

Taitepisteiden määrän vähentäminen (Smoothen Layers..). Toiminnon
yhteydessä poistetaan koko mallista merkityksettömät taitepisteet.
Kahden taitepisteen välissä oleva taite poistetaan, jos taitteen
poikkeama pystysuunnassa on alle 2 mm näitä kahta pistettä
yhdistävästä suorasta. Toisiaan leikkaavien kerrosrajojen pisteitä
siirretään siten, että kerrosrajat eivät leikkaa toisiaan.

Taitepisteiden interaktiivinen muokkaus, lisääminen ja poisto (Edit
Geometry..)

Muokkaustoiminnot on sijoitettu valikon lisäksi myös Geometry lehdelle
Geometriaan voi nyt määrittää ojan toiminnolla Add ditch. Toiminto pyytää
osoittamaan aiemmin piirretyn ojan pohjaa kuvaavan viivan ja muodostaa siitä
ojan malliin.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
5/15
•
Painuma
o
o
•
3d painumaohjelman tulosten esitysosioon on lisätty uutta toiminnallisuutta

Tulostuskuvaan saa nyt painuman tasa-arvokäyrät, kullekin laskentaajankohdalle

Poikkileikkausgeometria päivittyy nyt laskentapisteen mukaisesti

Tulostuskuvan elementit on asemoitu siten että ne mahtuvat
paremmin ruutuun. Samoin poikkileikkauksen sijainti kartalla erottuu
paremmin.
Geometria – valikkoa on selkeytetty ja sinne on lisätty seuraavat toiminnot:

Taitepisteiden määrän vähentäminen (Smoothen Layers..). Toiminnon
yhteydessä poistetaan koko mallista merkityksettömät taitepisteet.
Kahden taitepisteen välissä oleva taite poistetaan, jos taitteen
poikkeama pystysuunnassa on alle 2 mm näitä kahta pistettä
yhdistävästä suorasta. Toisiaan leikkaavien kerrosrajojen pisteitä
siirretään siten, että kerrosrajat eivät leikkaa toisiaan.

Taitepisteiden interaktiivinen muokkaus, lisääminen ja poisto (Edit
Geometry..)
o
Kaikilla kuormatyypeillä pudotetaan laskentapiste nyt maanpinnasta
automaattisesti alimman kuorman vaikutustasolle. Aiemmin tämä tehtiin vain
Embankment Load (22) kuormatyypille. On syytä huomioida että graafeissa
syvyys 0 tarkoittaa aina pisteen nollakohtaa, eikä maanpinnan.
o
Kaikki kuormahistorian ajan muutoskohdat lisätään nyt laskenta-ajankohtiin
automaattisesti
o
Korjattu virhe, joka aiheutti laskennan pysähtymisen tietyissä tilanteissa kun
laskentarajat (poikkileikkauksen leveys) olivat tasalukuja.
Paalu
o
Korjattu useita ongelmia joita on esiintynyt paalulaskelmien kanssa liittyen
jousiarvoihin.
Versio 2.1.3 (29.12.2010)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraava muutos:
•
Tukiseinä
o
Versiossa 2.1.2 laskentatiedoston talletustoimintaan (Save) on tullut virhe, joka
aiheutti ”Invalid calculation file” ilmoituksen tiedostoa uudelleen avattaessa.
Virhe on korjattu tässä versiopäivityksessä. Viallisen laskentatiedoston voi
myös korjata tekstieditorilla poistamalla tiedoston lopusta ylimääräiset merkit
”</SupportedExcavationDs>” tekstin jälkeen. Virhettä ei esiintynyt versiossa
2.1.1 tai aiemmissa.
Versio 2.1.2 (15.10.2010)
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraavat muutokset:
•
Yleistä
o
Korjattu CAD tiedoston avaus- ja kirjoitus valikon tiedostonmuotolista
sisältämään kaikki tuetut formaatit. Tietyissä tilanteissa osa tuetuista
tiedostomuodoista ei näkynyt listalla.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
6/15
o
•
•
Lisätty parempi virheilmoitus tilanteeseen, jossa ohjelmalla yritetään avata
laskentatiedosto, joka onkin tyhjä tai muuten viallinen. Aiemmin ohjelma kaatui
tällaisessa tilanteessa.
Ratojen luokitus - Stabiliteetti
o
Vastapenkereen alapuolelle aiheuttama lujittuminen saattoi vaikuttaa
kolmanteen maakerrokseen asti. Lujitusvaikutus on korjattu kohdistumaan vain
ensimmäiseen maakerrokseen, edellyttäen että maalajina on turve
o
Mallin oletusleveyttä on lisätty siten että rajat ovat -25 m ja 25 m. Ojien ja
vastapenkereiden aiheuttama lisäleveys muutettu 13 metriin.
o
Korjattu virhe joka aiheutti laskennan hidastumisen suurilla
poikkileikkausmäärillä tai ajattaessa useampia laskentatiedostoja peräkkäin
o
Lisätty tarkkuutta lujittuneen osa päätyjen kaltevuuksiin.
Tukiseinä
o
Rajattu kuvaajan ”Safety Factor Against Hydraulic Failure” asteikko välille 0-5.
Versio 2.1.1 (22.6.2010)
Huomautus ohjelmaversion asennuksesta: Novapoint GeoCalc 2.1 asentuu versioiden
2.1.0 ja 2.0.3 päälle päivityksenä. Aiemmat versiot on poistettava ennen asennusta. Tästä
versiosta eteenpäin ohjetiedostojen katseluun tarvitaan Adobe Acrobat Reader tai
vastaava ohjelma, koska ohjelman käyttöohjeet ovat pdf -tiedostoja.
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraavat muutokset:
•
•
Yleistä
o
Lisätty tuki Windows 7 käyttöjärjestelmälle.
o
Korjattu vika joka aiheutti AutoCAD Mtext (Multiline text) objektien siirtymisen
CAD kuvassa
o
Kun ohjelman tulostamia graafeja talletetaan tiedostoksi tai siirretään Windows
Liitä- toiminnolla, ei ikkunan koko enää vaikuta kuvan tarkkuuteen.
Dokumentointi verkkopalvelusta. Help – valikossa oleva dokumentaatio on tästä
eteenpäin pdf -muotoista ja se päivitetään automaattisesti http://docs.vianova.fi
verkkopalvelusta, jolloin ohjeistus on aina ajan tasalla. Valikossa on kolme uutta
toimintoa:
o
Online Help Contents. Avaa selaimeen indeksisivun, jossa voi valita
katsottavaksi viimeisimmät ohjelmistodokumentit pdf -muotoisina.
o
GeoCalc 2.1.1 Dokumentation. Määrätyt pdf ohje-tiedostot ja zip-paketit on
kopioitu verkkopalvelusta myös työaseman kiintolevylle ohjelman toimesta.
Mikäli tiedosto muuttuu palvelimella, kopioidaan uusi versio automaattisesti
kun ohjelma käynnistetään.
o
Support News Feed. Vianovan Geotekniikka-uutiskanavan (RSS feed) viestit
näkyvät tässä valikossa. Viestin otsikkoa klikkaamalla avataan selaimeen sivu,
jossa näkyy koko uutinen.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
7/15
•
•
Stabiliteetti
o
Asennuspaketti sisältää Liikenneviraston ”Ratojen luokitus”-projektin
stabiliteettimassalaskennan tuotantoversion. Toiminnallisuuden käyttö vaatii
erillisen aktivoinnin. Aktivointitiedoston ja käyttöohjeen saa Liikennevirastosta.
o
Korjattu virhe joka esiintyi joissain tapauksissa Bishopin
laskentamenetelmässä liukupinnan ulostulossa vastapenkereestä
Tukiseinä
o
Käyttäjä voi nyt myös halutessaan itse määritellä maanpainekertoimien Ko, Ka
ja Kp arvon, ja siten laskea esimerkiksi käyttäen eurokoodin mukaisia
maanpainekertoimia. Vaihtoehtoisesti voi edelleen käyttää Jakyn ja Coulumbin
yhtälöitä.
o
Nauhakuorman (aluekuorman) sitominen kaivusyvyyteen on nyt mahdollista
o
Varmuuden laskeminen. Ohjelma laskee varmuuden ulokkeena toimivalle
tukiseinälle (ennen 1-tukitasoa), ja tämän jälkeen 1-tasolta tuetulle maahan
vapaasti tukeutuvalle seinälle (ennen 2-tukitasoa). Lisäksi ohjelma laskee
mobilisaatioasteen passiivipuolelle ja aktiivipuolelle
o
Korjattu virhe joka aiheutti epätarkkuutta laskentatulokseen solmukuorman
”Kaivutaso, jolla kuorma aktivoituu” toiminnossa.
o
Lisäksi useita pienempiä korjauksia ja muutoksia.
Versio 2.0.3 (9.12.2009)
Huomautus ohjelmaversion asennuksesta: Novapoint GeoCalc 2.0.3 asennuspaketti
asentuu version 2.0.2 päälle päivityksenä, mutta kaikkien aiempien 2.x versioiden osalta
on ensin poistettava aiemman version asennus (asennusohjelma pyytää poistamaan
aiemman asennuksen, ei poista sitä automaattisesti).
Tässä päivitysversiossa on toteutettu seuraavat muutokset:
•
Yleistä
o
•
Parannettu PDF tulostusdialogia siten että paperinkoko ja mittakaavaasetukset pysyvät nyt muistissa istunnon ajan.
Stabiliteetti
o
Vasemmalle laskevalla luiskalla ulkoinen vedenpinta (Ponded water)-optio ei
aina toiminut luotettavasti, vaikka oikealla puolella toimikin - korjattu
o
ru-parametri ei vaikuttanut laskentaan - korjattu
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
8/15
o
•
Mallin ollessa osittain nollan alapuolella (z < 0.0), varmuuskerroin oli liian suuri
jos pohjavettä ei oltu määritelty - korjattu
Tukiseinä
o
Laski maanpaineet osin virheellisesti, jos laskennassa oli sekä suljetun ja
avoimen tilan maakerroksia - korjattu
o
”Wall > Vertical stiffness” syötetyllä arvolla ei ollut vaikutusta, laskennassa
käytössä aina arvo 1000 kN/mm/m - korjattu
o
Maakerrokset: kaivannon puolen maan kitkakulma Φ oli laskennassa aina
sama kuin taustan, vaikka olisi käyttöliittymässä annettu eri arvo - korjattu
o
Wall-välilehden “Calculation width / horizontal distance of solderpiles” avuste
oli virheellinen, ja on nyt korjattu. “Sheetpile” valinnalla kenttä myös
harmaannutetaan
o
Jos tasainen kuorma aktivoituu kaivusyvyydellä > 0, maanpaineen vaikutus
näkyi maanpainekuvaajassa virheellisesti. Maanpainekuvaajissa myöskään ei
näkynyt tasaisen kuorman ULB2 vaikutusta. Laskennoissa käytettiin kuitenkin
oikeaa maanpaineen arvoa - korjattu
o
Tukiseinälaskennassa on 10 maakerroksen raja. Käyttöliittymä tarkistaa nyt
ettei mallissa ole yli kymmentä maakerrosta ja ilmoittaa ongelmasta tässä
tapauksessa. Aiemmin ylimääräiset maakerrokset jäivät huomiotta.
o
Parannettu iteroinnin logiikkaa siten että katkaisee iteroinnin nopeammin
mikäli se ei etene.
Versio 2.0.2 (28.05.2009)
Tässä päivitysversiossa on tehty seuraavat muutokset:
•
•
Yleistä
o
Vectordraw CAD alusta on päivitetty versioon 6014, jossa on korjattu joitakin
kuvien käsittelyyn liittyviä ongelmia. Samalla myös VectorDraw Lite File
Converter 3.x -ohjelmasta on asennuspaketissa mukana päivitetty versio.
Suosittelemme myös Converter ohjelman päivitystä. Päivitys vaatii aiemman
Converter version poistamisen.
o
Valittaessa kuvasta taiteviivoja joissa on ohjelmalle tuntemattomia
viivatyyppejä, ei ohjelma enää anna virheilmoitusta.
Stabiliteetti
o
Ulkoisen vedenpinnan ”Ponded Water” vaihtoehto toimii nyt myös vasemmalle
viettävässä luiskassa
o
Maalajirajojen maksimilukumäärää on nostettu 10:stä 30:neen.
o
Vetohalkeaman vedenpaine päivittyy nyt laskentaan välittömästi dialogin
sulkemisen jälkeen. Aiemmin vaati dialogin avaamisen uudelleen.
o
Monimutkaisissa malleissa laskennassa muodostuvien lamellien suuri
lukumäärä on aiheuttanut ongelmia kun lamellien määrä on noussut yli 100:n.
Lamellien maksimimäärä ohjelmassa on nostettu 300:n, jolloin ongelmia ei
pitäisi enää esiintyä.
o
Lamellien oletuslukumääräksi on muutettu 20 aiemman 15:n sijasta. Muutos
parantaa laskelmien tarkkuutta ja johdonmukaisuutta esim. ojien ja
penkereiden mallinnuksessa.
o
Lamellien oletuslukumäärään liittyen myös Morgerstern-Price menetelmän
toimintaa on parannettu.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
9/15
•
•
o
Pohjaveden ”Ground Level” vaihtoehdon toimintaa on parannettu siten että
”Failed to converge” viestiä ei pitäisi enää esiintyä
o
Herkkyystarkastelun toimintaa on parannettu
o
Advanced välilehden alidialogien toimintaa on parannettu lisäämällä erillinen
”Pick” toiminto, jolla arvot voi asettaa graafisesti uudelleen.
o
Moneen kerrokseen ulottuvan lisäkerroksen lisäämistä on parannettu siten,
että moneen kerrokseen ulottuva lisäkerros hakee leikkauspisteet muiden
kerrosviivojen kanssa ja lisää mahdolliset leikkauspisteet uuteen valittuun
kerrosrajaan.
Tukiseinä
o
Korjattu ongelma joka esiintyi avatessa v1.1:llä tehtyä mallia v2.0:lla. Mikäli
ankkureita lisättiin malliin, olivat laskentatulokset virheellisiä. Ankkurien
sisäinen järjestys muuttui, vaikka käyttöliittymässä järjestys näytti oikealta.
o
Maalajikerrosten järjestys saattoi muuttua maalajikirjastoa käytettäessä
tietyissä tilanteissa. Tämän tilanteen syntyminen on nyt estetty.
o
Mikäli käytetään eri parametreja kaivannon ja taustan puolelle, kaivannon
puolen k0ud parametri on nyt aina sama kuin taustan puolella.
o
Tulostaulukon sijoitus kuvassa seuraa nyt maanpinnan tasoa
o
Area Load dialogissa on nyt oikea avustekuva, josta parametrien merkitys
selviää.
o
Advanced calculation parameters dialogissa on nyt mahdollista muokata
deltacrit ja pros arvoja riippumatta siitä onko ”Iteration Break > Enabled”
kohdassa ruksi.
Painuma
o
Laskentapisteiden käsittelyyn liittyen on tehty muutos esim. pohjaveden
alenemisen vaikutuksen huomiointiin. Jos käyttäjä pudottaa laskentapisteen
mallin alapuolelle, niin siitä annetaan nyt ilmoitus ja laskentaa ei voi
käynnistää. Jos laskentapiste on maanpinnan yläpuolella, laskentapiste
pudotetaan maanpintaan. Ainoastaan kuormatyyppi (22) voi pudottaa
laskentapisteet kuorman vaikutustasolle.
Versio 2.0.1 (15.01.2009)
Tässä päivitysversiossa on tehty seuraavat muutokset:
•
Stabiliteetti- ja painumamoduulien maakerroksen poistodialogia on parannettu
siten että käyttäjä voi valita kummalta puolelta uuden, yhdistetyn, maakerroksen
parametrit otetaan. Uusi dialogi on seuraavanlainen:
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
10/15
•
Stabiliteettimoduulin herkkyysanalyysissa tulostuvat nyt kaikki koheesion ja
kitkakulman vaihtelut (aiemmin tulostui vain osa). Tulokset ovat nähtävillä
tulosraportilla, josta ne voi poimia esim. tulostuskuvaan.
•
Stabiliteettimoduulin laskentatiedoston avaukseen on lisätty varoitus kun jossa
avataan versiolla 1.1 tallennettu malli, jossa Pore Pressure lehden asetuksia
joudutaan ohjelmallisesti muuttamaan tiedostoa avattaessa. Tämä tapahtuu
joissain tilanteissa koska versiossa 2 pohjaveden pinnan käsittely eroaa hiukan
versiosta 1.
•
Painumamoduulin Swedish -laskentamallissa ollut virhe on korjattu.
Laskentatulokset poikkesivat merkittävästi muilla malleilla lasketuista tuloksista.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
11/15
Versio 2.0 (23.12.2008)
Versio 2.0 on GeoCalc ohjelmiston uusi perusversio. Sen tärkeimmät ominaisuudet
edelliseen versioon (v1.1.1) verrattuna ovat:
•
Yleistä
o Tuki Windows Vista käyttöjärjestelmälle. CAD moottori on päivitetty uusimpaan
versioonsa ja tätä kautta mukaan on tullut muun muassa uusimpien dwg formaattien tuki sekä parannuksia läpinäkyvien pintojen tulostamiseen Myös
muita ohjelma komponentteja on uusittu, jota kautta pienempiä parannuksia
ohjelmaan on tullut eri puolille.
o GeoCalc asennus vaatii nyt .NET 2.0 alustan.
o Ohjelma sisältää nyt erityisen PDF -kirjoitus toiminnon, valikossa File->Export
to PDF. Tämä toiminto on vaihtoehto erityisen PDF tulostinajurin käyttämiselle.
Joillain PDF- tulostinajureilla on ollut ongelmia GeoCalc käyttämien
läpinäkyvien pintojen tulostamisessa.
o
o
o
o
o
Kuvassa olevissa suunnitteluelementeissä, esim. maalajirajoissa ja kuormissa
näytetään nyt tekstiavuste. Toiminnon saa pois päältä valikosta ”Help->Show
Drawing Tooltips”
CAD kuvaan luodaan nyt automaattisesti piirtotaso GC_USER, jonne käyttäjä
voi vapaasti tehdä esim. omia tulostuselementtejään. Taso asetetaan
aktiiviseksi kun ohjelma käynnistetään. Ohjelma ei muuta tällä tasolla olevia
elementtejä esimerkiksi kun laskenta poistetaan.
Laskennasta poistuttaessa, mikäli laskentatiedoissa on tallentamattomia
muutoksia, on varoitusdialogiin lisätty ”Cancel” nappula.
Lisätty varoitusdialogi myös CAD kuvasta poistumiseen, mikäli kuvassa on
tallentamattomia muutoksia
Tulostuskuvan nimiöksi voi nyt määrittää myös blokin (dwg, dxf, dgn tai vdf,–
tiedoston). (Toiminto aktivoitu tällä hetkellä tukiseinässä ja stabiliteetissa)
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
12/15



•
Nimiötyypin voi vaihtaa View välilehden Info Table valintalistalta.
Valinnat ovat: ”Basic” – perusnimiö sekä saatavilla olevat nimiöblokit.
Oletusarvoisesti ohjelma hakee ohjelmakansion alta samples
kansiosta GC_info_table_xxx nimisiä kuvatiedostoja ja laittaa ne
valintalistalle. Valinnalla Browse… voi levyltä hakea oman
nimiöblokkinsa.
Nimiössä on muistettava laittaa sijoituspiste (insertion point) nimiön
oikeaan alakulmaan.
Mikäli nimiöön halutaan tulostuvan automaattisesti laskennan tietoja,
on sinne määritettävä attribuutteja seuraavasti:
• PROJECT (General > Project Number)
• CALCULATIONNAME (General > Calculation Name)
• CUSTOMER (General > Customer)
• AUTHOR (General > Author)
• DESCRIPTION (General > Description)
• COMPANY (General > Company)
• CALCULATIONNOTES (General > More.. > Calculation
Notes).
• GEOCALCVERSION (ohjelmaversio)
• CURDATE (päivämäärä muotoa dd.mm.yyyy)
• CURTIME (aika muotoa hh:mm)
• DRSCALE (mittakaava, View lehdellä)
Geometrian muokkaus, stabiliteetti ja painumamoduuleissa
o Geometrian muokkaustoimintoja on parannettu. Stabiliteetin ja painuman
Geometry -valikkoon on lisätty uusi toiminto, jolla voi ohittaa ohjelman
automaattisen kerrosten järjestyksen määrityksen ja osoittaa rajaviivat
ylimmästä alimpaan (Geometry->Select Soil Layer Polylines->From Top to
Bottom).
o Stabiliteettimoduulissa on nyt, esimerkiksi stabiloinnin tai ojien mallintamista
varten, mahdollisuus lisätä maalajikerros halutun kerroksen yläpuolelle, siten
että uusi kerros voi leikata useampiakin alempia kerroksia (Geometry->Add
Soil Layer).
.
o
Poistamalla tällä tavalla ylimmäksi luotu kerros voidaan mallintaa esim. ojan
vaikutusta malliin (Geometry-> Remove Soil Layer)
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
13/15
o
•
Painuma ja stabiliteettiohjelmien maakerrosten viitetekstien näkyvyyttä on
parannettu alkavissa ja päättyvissä kerroksissa, siten että maakerroksista
lähtenyt nyt viiteviivat maakerroksen nimitekstiin.
Stabiliteetti: Uusi laskentamoottori (Slope 2000 v2.4) on otettu käyttöön. Tässä
uudistuksessa tulee mukana useita uusia ominaisuuksia.
o Geovahvisteiden laskenta. Ohjelmaan lisätään geovahvisteille määritetty
laskentarutiini laskentamoottoriin ja oma välilehti käyttöliittymään parametrien
syöttämiseen.
o
Materiaalityypin valinta maakerroskohtaisesti (lujuuden syvyysriippuvuus).
Maakerrosten materiaalityypin ei tarvitse enää olla sama, vaan se voidaan
antaa jokaiselle maakerrokselle erikseen. samoin huokospaineparametrien ru
ja ruq määrittäminen on nyt mahdollista maakerroskohtaisesti.
o
Liukupinnan haulle ylä- ja alarajat (Forbidden zonen laajennus)
o
Herkkyystarkastelu, lujuusparametrien hajonnan antaminen ja sen vaikutuksen
arvioiminen. Huom: Herkkyysanalyysi (Sensitivity Analysis) ei toimi ilman
mallin alueella olevaa vetohalkeaman x-koordinaattia. Vetohalkeamaa ei
tarvitse asettaa käyttöön.
o
Interpolointi, huokospaineen tasa-arvokäyrien interpolointi kohtisuoraan tasaarvokäyrästä (oikeampi ratkaisu kun nykyinen pystysuora interpolointi)
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
14/15
•
•
o
Vetohalkeama alueen vasemman ja oikean rajan määrittely (halkeama ei enää
yhdessä määrätyssä x-koordinaatissa)
o
Uusi laskentamenetelmä perustuen lamellin vastuksen maksimoinnin
alarajaratkaisuun. Laskenta perustuu kaksoisoptimointiteoriaan, jossa
lamellikohtaisesti haetaan suurinta vastusta ja koko liukupinnan osalta pienintä
varmuutta.
o
Pienempiä korjauksia (sisältää mm. maanaulan sijainnin antamisen myös ykoordinaatin avulla – nyt vaikea määrittää lähes pystysuorilla pinnoilla)
o
Stabiliteetin Materiaalitaulukosta pystyy nyt poistamaan halutun kerroksen
valikkotoiminnolla Material->Remove Soil Layer
Painuma
o Novapoint Geocalc versio 1.1.1:n painumalaskentaosassa on havaittu virhe
ruotsalaisen laskentamenetelmän osalta. Geocalc laskee liian suuria painumia
tilanteessa, jossa seuraavat ehdot täyttyvät: Ruotsalainen laskentamenetelmä
on käytössä, savi on ylikonsolidoitunutta ja esikonsolidaatiojännitys ylitetään.
Tämä virhe on korjattu.
o Painuman materiaalitaulukon otsikot tulevat nyt englanninkielisinä.
o Materiaalitietojen syöttötaulukkoa on kehitetty siten että kaikki tiedot voidaan
antaa myös taulukkomuodossa, aiemmin taulukossa olivat vain perustiedot ja
tarkemmat tiedot voitiin syöttää vain erillisessä ikkunassa.
Tukiseinä
o Tukiseinän laskennan sisäistä toimintaa on parannettu siten että aiemmin
epäiltyä edellisten laskentaparametrien ”vuotoa” seuraavaan laskentaan ei voi
enää esiintyä.
o
Tukiseinälaskennan nopeutta ja iterointia on parannettu.
o
Mahdollisuus antaa eri maaparametrit kaivannon eri puolilla, joka mahdollistaa
mm. kaivannon puoleisen maan stabiloinnin mallintamisen nykyistä paremmin
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi
15/15
•
o
Ankkurien yleistietojen kuten ylikaivu, ankkuriväli ja ankkurien kimmomoduuli,
antaminen ankkurikohtaisesti.
o
Ankkurien tiedot voi nyt hakea ja tallentaa ankkurikirjastoon
o
Tukiseinäkirjastoon on lisätty kommenttisarake
o
Juuripultin mitoitusta varten vaakasuuntaisen jousen lisääminen seinän
alareunaan tehdään mahdolliseksi. Lisätty uusi kenttä Horizontal stiffness.
o
Solmukuorman kuvaajat tuodaan näkyviin tulostuskuvaan. Solmukuorma on
nyt uudelleen nimetty pistekuormaksi ja sille on määritetty myös tulostusasu.
Pistekuormalle voidaan nyt antaa myös aktivointitaso.
o
Pintakuormille ULB1/ULE1 voi nyt antaa aktivoinnin kaivutason mukaan
o
Tukiseinälaskennan jälkeen kuvaan tulostetaan automaattisesti eräitä
avainarvoja laskennan tuloksista: Ankkurien maksimivoimat, maksimimomentti
ja maksimisiirtymä
o
Aluekuormien skaalausta kuvassa muutettu siten, että korkeus kuvassa
skaalataan kuorman leveyden mukaan.
o
Horizontal/vertical stiffness yksikkö muutettu MN -> kN (aiemmat laskelmat
muutetaan automaattisesti).
Paalu
o
Korjattu virhe: Jos päällä ainoastaan ”Calculate geotechnical resistance from
sounding results” on rajana 28,5m. Kaatui jos ylitetään.
o
Korjattu virhe: Jos päällä ainoastaan "Calculate geotechnical resistance from
soil data" (ilman jousilaskentaa), täytyy olla vähintään 20m maakerroksia.
Kaatui jos alle.
_________________________________________________________________________________________________________
Vianova Systems Finland Oy
Vaisalantie 6
FIN-02130 Espoo
Tel. +358 9 2313 2100
Fax +358 9 2313 2250
[email protected]
www.vianova.fi