HENKILÖTIEDOT

Transcription

HENKILÖTIEDOT
ANSIOLUETTELO - TIIVISTELMÄ
TIMO JAUHIAINEN
1
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
TAUSTATIEDOT
Yli 20 vuoden menestyksekäs johtajakokemus B-2-B -ratkaisujen myynti- ja
markkinointitoiminnassa, sekä kotimaiseen että kansainväliseen asiakasrajapintaan
automaation, koneteknisen, prosessiteollisuuden ja elektroniikan sovelluksissa.
Kokemusta eri tehtävistä kuten esimerkiksi toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja,
vientijohtaja, liiketoimintayksikön johtaja, myyntijohtaja, vientipäällikkö. Lisäksi
johtoryhmätyöskentelykokemus ja kokemusta tytäryhtiöiden perustamisesta.
 Laaja-alainen liiketoiminnan ymmärtäminen ja onnistuminen yli tavoitteiden aiemmissa
tehtävien liittyen suuriin haasteisiin liiketoiminnan kasvattamisessa,
uudelleenjärjestelyissä ja supistamisessa. Kokemus tuotannon johtamisesta useissa
kansainvälisissä valmistusyksiköissä (Suomessa, Eestissä, Unkarissa, USA:ssa,
Italiassa, Saksassa, Etelä-Koreassa ja Kiinassa) sekä yritysostolla hankitun
valmistuskapasiteetin integroinnista kokonaisuuteen.
 Luottamustehtävät ja jäsenyydet:
o Advisory Board Member, Somocon Oy, 7/2013 alkaen
o Takojana mukana Oulun Yritystakomo Oy:n toiminnassa
o Timonster Tmi, myyntiagentuuri- ja konsulttitoiminnan omistaja.
o Hallituksen jäsen, Formeca Oy, 2002-2003
Erinomaiset viestintä- ja neuvottelutaidot, laaja kansainvälinen kokemus ja
kulttuurienvälistä ymmärrystä neljältä mantereelta yrityksen omien toimintojen
rakentamisessa ja avainasiakkaiden hankkimisessa. Laaja kontaktiverkko ja kokemus
kattaa elektronisen turvallisuuden, elektroniikan, automaation, kappaletavara- ja
prosessituotannon, mobiilielektroniikan, öljy- ja kaasuteollisuuden, petrokemian,
lääkevalmistuksen ja sellu- ja paperiteollisuuden.
Erinomainen kokemus myynnistä, markkinoinnista, tuotehallinnasta, projektinhallinnasta
ja liiketoiminnan kehittämisestä. Mukaan lukien strategiatyöskentely ja -jalkautus,
budjetointi, kysyntään pohjautuvat ennusteet, taloudellinen raportointi ja sen
kehittäminen.
Omaksuttu elinikäisen oppimisen käytäntö; alkaen teknisestä koulutuksesta vientimarkkinointi, johtamisen ja hallinnon koulutuksien kautta huipentuen Executive Master of
Business Administration koulutukseen.
HENKILÖTIEDOT
Kielet: Äidinkieli suomi, erinomainen englanti, suullinen ja kirjallinen. Aloittelijatason
kielitaito: Ruotsi, Venäjä, Unkari, Portugali, Espanja 
Yhteistyökykyinen, yksilölliseen työskentelyyn ja päätöksentekoon kykenevä, joustava,
rehellinen, positiivinen, avoin ja voimakkaasti tulosjohteinen asenne
Asun Oulussa, valmis muuttamaan Suomessa tai ulkomaille. Asunut 4 vuotta Unkarissa
johtaen toimitusjohtajana JOT Automation tytäryrityksiä Unkarissa ja Romaniassa
Harrastukset: liikuntasali, hiihto, laskettelu, moottoripyörät, kodin- ja mökinrakennus,
tekniset koneet ja laitteet, rullaluistelu, golf, kävely
Fi.LinkedIn.com/pub/Timo-Jauhiainen/3/439/575/
ANSIOLUETTELO
TIMO JAUHIAINEN
2
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
NYKYISET TYÖTEHTÄVÄT
Samesor Oy
Liiketoiminta: Samesor kehittää ja valmistaa tuotantolinjoja ohutlevytuotteiden valmistukseen, erityisesti
asiakkaille rakennusalalla. Tuotantolinjat valmistavat tuotteita rakennusteollisuudelle, mukaan lukien:
vesikattoprofiilit ja paneelit, kevytteräsrungot ja tukirakenteet, verhousprofiileja ja paneeleita sekä muita
komponentteja. Lisätietoa: www.samesor.fi
MYYNTI- JA MARKKINOINTIJOHTAJA, 9/ 2014 alkaen
Vastuualueet:
 Myynnin-, markkinoinnin- ja after sales –toiminnan johtaminen ja kehittäminen
 Johtoryhmän jäsen
 Ulkomaisten tytäryhtiöiden ja jälleenmyyntiverkoston toiminnan johtaminen ja
kehittäminen
Service Point Oy
Liiketoiminta: Valmistu- ja tuotantoautomaatio, teollisuuden projektit, kunnossapito ja teollisen valmistustoiminnan
konsultointi. Lisätietoja: www.servicepoint.fi
MYYNTIJOHTAJA, 11/ 2013 alkaen, jatkuu sivutoimisena myyntiagentuurina Timonster
Tmi:n kautta
Vastuualueet:
 Johtoryhmän jäsen
 Myynti ja markkinointitoiminnan kehittäminen ja johtaminen
 Vientimyynnin käynnistäminen ja johtaminen (Venäjä, Baltia, Skandinavia)
 Pohjois-Suomen, Ruotsin ja Norjan markkinoiden käynnistäminen ja johtaminen
Timonster Tmi , Omistaja, 7/ 2014 alkaen
Timonster on myyntiagentuuri- ja konsultointitoimisto keskittyen suomalaisen B2Bteollisuuden myynti- ja vientitoiminnan tuloksen parantamiseen. Tarjoamme yrityksille
tuloksiin johtavaa palvelua määrittelyn mukaisesti. Osa näistä liittyy:






strategioiden kehittämiseen ja vision avaamiseen
ulkomaan yksiköiden perustamiseen tai toiminnan tehostamiseen
myyntikanavan valintaan ja uusien mahdollisuuksien kartoitukseen
tuotteistamiseen ja tuoteryhmien menestystekijöiden kirkastamiseen
käytännön vienti- ja markkinointitoimiin, myös kentällä maailmanlaajuisesti
Jalkautuminen henkilökohtaisesti toteutumisen varmistamiseksi.
ANSIOLUETTELO
TIMO JAUHIAINEN
3
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
TYÖKOKEMUS – AIEMMATA TEHTÄVÄT
Idesco Oy, Lagercrantz Group Ab –jäsen
Liiketoiminta: Elektronisten laitteiden ja sovellusten kauppa, suunnittelu ja valmistus. Sähköinen turvallisuus,
kulunvalvonta, työajanseuranta, joukkoliikenteen ja muut korttimaksusovellukset, RFID- lukijat, -kortit ja –
sovellukset. Lisätietoja: www.Idesco.fi http://www.lagercrantz.com/en/
VARATOIMITUSJOHTAJA, MYYNTI JA MARKKINOINTI, OSAKAS, 11/ 2007- 02/ 2013
 Vice President, myynti ja markkinointi
 Osakas, Johtoryhmän jäsen. Strategiatyö.
 Idesco UK Ltd ja Idesco Ab toimitusjohtaja 13.9.2013 saakka
Onnistumisista poimittua:
– Yrityksen myynnin liikevaihdon kasvu 31 prosenttia vuoden kuluessa.
– Onnistunut liiketoiminnan muutos ja laajentaminen julkisen liikenteen
maksukorteista sähköisen turvallisuuden liiketoimintaan.
JOT Automation Group, Elektrobit Group ja Rohwedder AG -jäsen
Elektroniikan- ja kappaletavaramassavalmistuksen ja ruiskumuovipuristuksen automaatiolaitteet ja -järjestelmät,
robotiikka, CNC-tyyppiset piirikorttien työstökoneet, täysautomaattiset tuotantolinjat ja automatisoitu
osavalmisteiden ja lopputuotteiden testaus. Asiakkaat: auto-, teollisuus- ja kulutuselektroniikan valmistajat ja
heidän sopimus- ja komponenttivalmistajat. Lisätietoja: www.jotautomation.com, http://www.rohwedder.com/
TOIMITUSJOHTAJA, Elektrobit Hungary KFT ja S.C. Elektrobit S.R.L. joulukuu 2003 joulukuu 2007 ulkomaan komennus Budapest Unkari
(entiset JOT Automation yritykset, myöhemmin kuuluivat Rohwedder AG ryhmää 2007 alkaen)
Kokonaisvastuu tytäryhtiöiden strategiasta, liiketoiminnasta, toimintojen suunnittelusta,
organisoinnista, laajentamisesta ja johtamisesta asiakasvaatimusten mukaisen
palvelutason tarjoamiseksi paikallisesti. Vastuuna myös muiden alueen liiketoimintojen
rakentaminen Unkarissa, Romaniassa, Puolassa, Tšekkissä ja Slovakiassa.
Elokuusta 2007 Joulukuuhun 2007 toimin Johtajan -tehtävässä JOT Automation Oy:lle
sijoitettuna Unkariin.
Poimittu onnistuminen: Ennätyksellisen suuri prosentuaalinen liikevaihdon ja
liiketuloksen kasvu verrattuna muihin konsernin yrityksiin ja tytäryhtiöihin vuosina
2004 ja 2005.
ALUEJOHTAJA EUROOPPA, Elektrobit Group Oyj ja JOT Group Oyj, 2002-2004
Vastuu yrityksen Euroopan alueen strategiasta, liiketoimintasuunnitelmasta, johtamisesta,
markkinoinnista, myynnistä, sekä ulkomaisten myynti- ja tukipalvelutoimistojen
toiminnasta, kehityksestä ja sopeuttamisesta.
Vastasin myös seuraavista tehtävistä:
 Materiaalinkäsittely- ja tuotantoautomaatiotuoteperheiden liiketoiminnan kasvu
 HALLITUKSEN JÄSEN Formeca Oy 2002-2003
 TOIMITUSJOHTAJA JOT Automation Sweden AB: ssä 2002-2003
 JOT Automation Group Oyj JOHTORYHMÄN JÄSEN, 2001-2002
 Board Assembly –LIIKETOIMINTAYKSIKÖN JOHTAJA, EB Testing Oy 2003-04
ANSIOLUETTELO
TIMO JAUHIAINEN
4
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
STRATEGISEN LIIKETOIMINTAYKSIKÖN JOHTAJA, jakelijaliiketoiminta GDT, 1999-2002
Liiketoimintayksikön määrittely, rakentaminen, kehittäminen ja johtaminen
maailmanlaajuisesti. Sisältäen myynti- ja markkinointitoimet, huolto-, varaosa- ja
asennustoiminnan saatavuuden varmistaminen, hinnoittelu, tekninen tuotehallinta,
kilpailija-analyysit ja markkinointimateriaalin kehittäminen. Yksikkö keskittyi auto-,
teollisuus- ja kulutuselektroniikan valmistajiin ja heidän sopimus- ja
komponenttivalmistajiin. Enimmillään noin 50 alaista neljällä mantereella Skandinaviassa,
Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa.
Lisäksi vastasin myös seuraavista tehtävistä:
 TOIMITUSJOHTAJA, JOT Automation Sweden AB 2002-2003
 JOT Automation Group Oyj, JOHTORYHMÄN JÄSEN 2001-2002
 LIIKETOIMINTAJOHTAJA, SMT-liiketoimintayksikkö 1999-2000
Poimittu onnistuminen: Onnistunut uuden globaalin liiketoimintayksikön suunnittelu
ja käynnistys 6 kk kuluessa.
Oy BEAMEX Ab, Sarlin Group Oy Ab -jäsen
Liiketoiminta: Prosessiteollisuuden automaatio- ja säätölaitteiden kalibrointilaitteet, ohjelmistot, instrumentti- ja
kalibrointilaboratoriot ja -järjestelmät. Asiakkuudet prosessiteollisuus, petrokemia, kemianteollisuus, muovin ja
komposiittien valmistus, sellu- ja paperiteollisuus, sähkön ja energian tuotanto, lääketeollisuus sekä öljy ja
kaasuteollisuus.
ALUEVIENTIPÄÄLLIKKÖ, elokuu 1992 - lokakuu 1999
Alueellinen vientimyynnin ja -markkinoinnin vastuu kaikesta toiminnasta ja
jälleenmyyntikanavan kehityksestä seuraavissa maissa: Hollanti, UK, Tšekki, Slovakia,
Unkari, Puola, Venäjä (ent. IVY -maat), Ukraina, Etelä-Afrikka, Brasilia, Venezuela, Chile,
Argentiina, Koreasta, Taiwan ja Kiina.
Tehtävissä mukana myös:
 Jälleenmyyjä- ja edustajaverkon pisteytys-, kehitys- ja valintaprojekti, USA & Meksiko
 Iso-Britannian tytäryhtiön toimintojen kehittäminen 1993-1997
 Rayong-IRPC Öljynjalostamon kalibrointilaboratorion ja kalibrointitoiminnan
käynnistys, mukaan lukien paikallinen toiminnan ja henkilöstön koulutus.
Poimittu onnistuminen: Onnistunut pitkäaikaisesti tuottavien ja kasvavien
jakelukanavien avaaminen uusille alueille esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa,
Venäjällä, Itäisessä Euroopassa ja Etelä-Afrikka.
Sincotron Oy, myöhemmin Lucatron Oy , 1987-1992
Sincotron Oy oli aluksi Sincotron Ab:n tytäryritys ja sen jälkeen Universal instruments Inc omistuksessa kuuluen
siten Dover Inc yrityksiin. Myöhemmin liiketoiminta siirtyi suomalaiseen omistukseen 1992 Lucatron Oy:lle.
Liiketoiminta: Elektroniikan tuotantovälineiden, materiaalien, automaattisten komponenttiladontakoneiden ja –
linjojen, silkkipainokoneiden ja juotosautomaattien maahantuonti ja kauppa Suomessa ja Venäjällä.
ANSIOLUETTELO
TIMO JAUHIAINEN
5
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
TUOTEPÄÄLLIKKÖ. Sincotron Oy ja myöhemmin Lucatron Oy Espoo, 6/1988 – 6/1992
Edustettujen päämiesten tuotteiden tuote-, myynnin, markkinointivastuu Suomessa ja tuki
Venäjän vientiprojekteille.
HUOLTOTEKNIKKO, Sincotron Oy Espoo. 2/1987 – 5/1988
Edustettujen laitteiden ja tuotantolinjojen asennus, huolto- ja korjaustoiminta asiakkaan
tehdastiloissa elektroniikan valmistuksessa. Lisäksi tehtäviin kuului myynnin tekninen tuki.
Poimittu onnistuminen: Kehittyminen ja kasvu huoltoteknikosta myyntirooliin
johtavaksi ja menestyksekkääksi tuote- ja myyntipäälliköksi.
SÄHKÖASENTAJAN työkokemukset



JYVÄSKYLÄN KESKUSANTENNI Ky, 1985-1986,
Keskusradiolaitteiden, -vahvistinten ja keskusradiojärjestelmien asennus. Suurin
yksittäinen asennusprojekti Rauhanlahden Turvevoimalaitos Jyväskylä, sekä sairaalaja terveyskeskusprojekteja.
EK-SÄHKÖ Ky 1982-1983, Kiuruvesi, omakotitalojen sekä kevyt- ja
raskasöljykaukolämpökeskusten sähköasennusprojektit.
IISALMEN KAUPUNKI, SÄHKÖLAITOKSEN MITTARIKORJAAMO 1984, Sähkön
kulutusmittareiden huolto-, korjaustoiminta sekä mittarinluku ja liittymien sulku- ja
avauspalvelu.
Lisäksi lyhyempiä ja harjoittelutyösuhteita kestäen 1 - 7 kuukautta vuosina 1984, 1985
ja 1986
ANSIOLUETTELO
TIMO JAUHIAINEN
6
Metelinrinne 16
90420 OULU, Finland
Mobile +358-50-3765525
mailto:[email protected]
KOULUTUS
VENÄJÄN KAUPAN JA -KIELEN KURSSI,
EDU House Oy ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
09/2013 – 7/2014
EXECUTIVE MASTER OF BUSINESS ADMINISTRATION (EMBA), 2006-2007
Helsingin Kauppakorkeakoulu (HSE), Suomi
Sisältö ja arvosanat (A= kiitettävä, B = hyvä, C = hyväksytty, S, hyväksytty, ei arviointia):
Strateginen Johtaminen, BRahoitus ja Laskentatoimi, B
Taloustiede ylimmälle johdolle, B +
Johtaminen, Laskentatoimi ja valvonta, B +
Talouden Johtaminen, B
Strateginen Johtaminen, A
Yritysviestintä ja Markkinointiviestintä, A
Opintomatka Aasiaan, kansainväl. kommunikointi, A
Asiakaslähtöinen Liiketoiminnan suunnittelu, B +
Markkinoinnin Johtaminen, ATuotannon ja toiminnan Johtaminen, B-
Kansainvälinen Strateginen Johtaminen, AStrateginen Tuoteimagon ja Brändinhallinta, B
Kansainvälinen henkilöstöhallinnon Johtaminen, BValta ja vaikutusvalta, A
Kansainvälinen Liiketalous, AIT järjestelmien strategiset vaikutukset AStrategiaprojekti, B +
Kansainvälinen viikko, Eettisyys ja kilpailun rehellisyys,
(IPADE Meksiko) B
Johtamiskäyttäytymisen itsearviointiprojekti, A
Kaikkien moduulien pisteiden keskiarvo: 3,4
JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI-TUTKINTO, JET, 2002-2003
POHTO – Johtamisen ja Teknisen koulutuksen instituutti, Oulu
VIENTIMARKKINOINNIN TUTKINNOT, 3 kpl, 1992-1993
Fintra, Suomen Ulkomaankauppaliitto
 VIENTIMARKKINOINNIN ERITYISTUTKINTO. Kansainvälinen tutkinto.
Kansainvälisten Vientilaitosten tutkinto, IAIE, taso C. Arvosana kiitettävä.
 VIENTIMARKKINOINNIN SUUNNITTELU, Kansallinen tutkinto
 KÄYTÄNNÖN VIENTITOIMET
TEKNIKKO, MITTAUS- JA SÄÄTÖTEKNIIKKA, ELEKTRONIKKA 1983-1986
Jyväskylän teknillinen Oppilaitos. Sähkötekniikan ja Automaation osasto, Arvosanojen ka 8,24
ELEKTRONIIKKA-ASENTAJA, 1979-1981, Ylä-Savon Ammattikoulu, Iisalmi.
PERUSKOULU, Pielavesi, 1979
KURSSIT
-Taloustiedot yrityksen navigaattorina, Talenom Konsultointipalvelut Oy
2013
-Ratkaisumyynti, Solutions Salling@Sales Methology, Jens Edgren Brainstation Ab,
2012
-Etäjohtaminen ja Virtuaalitiimit, Frost & Sullivan Ltd, Lontoo Iso-Britannia,
2010
-Englanninkielisen esiintymistaidon ja neuvotelutaidon koulutus, Oulun Kielipalvelut,
2010
-Esitystaito ja Menestys, Kommunikointi ja Menestys, Myynnin Suunnittelu, Myyjä Neuvoittelijana
Tehokas Myyntityö, Mercuri Instituutti International, Mercuri Urval,
1997, 1996, 1990, 1989, 1988
-Saavuttamisen psykologia, PHOENIX-seminaari. Brian Tracy koulutus, Peak Performance Training 1991
-Asiakaspalvelu ja myyntivalmennus huoltohenkilöstölle. Osat 1 ja 2. Tack Training Int., 1987 ja 1988