Pienet sähkönmyyjät nyt edullisimpia
Transcription
Pienet sähkönmyyjät nyt edullisimpia
PriceWatch: Pienet sähkönmyyjät nyt edullisimpia Tuoreimman PriceWatch – tutkimuksen mukaan edullisinta sähköä kotitalouksille tarjoavat sähkönmyyjät ovat pääsääntöisesti pieniä yhtiöitä. Sähkön kuluttajahinnat ovat viime aikoina nousseet nopeasti, mutta pienet sähkönmyyjät ovat nostaneet hintojaan keskimäärin vähemmän kuin keskikokoiset tai suuret yhtiöt. Kyseessä saattaa tosin olla tilapäinen ilmiö, sillä aiempien kokemusten mukaan pienet seuraavat hinnoittelussa suurempiaan viiveellä – toiset nopeammin, toiset hitaammin. Kuluttajien kannalta tilanne ei ole hyvä, koska keskikokoista pienemmät sähkönmyyjät eivät välttämättä voi tai halua ottaa suuria määriä uusia asiakkaita esimerkiksi kapasiteettinsa rajallisuuden vuoksi. Usein jopa muutamien kymmenien uusien asiakkaiden saaminen voi lopettaa oman alueen ulkopuolisen myynnin: hinnat kallistuvat halvimpien vaihtoehtojen poistuessa, jolloin kuluttajan säästöpotentiaali pienenee entisestään esimerkiksi listahintoihin verrattuna. Suomen edullisimmat sähkönmyyjät olivat kesäkuussa 2010 PriceWatch – tutkimuksen perusteella eri kulutusluokissa seuraavat: 2 000 kWh: Jylhän Sähköosuuskunta 5 000 kWh: Jylhän Sähköosuuskunta 10 000 kWh: Jylhän Sähköosuuskunta 18 000 kWh yösähkö: Haminan Energia Sähkön tarjoushintojen muutos (keskiarvo 2000 kWh, 5000 kWh ja 10000 kWh yleissähkö sekä 18000 kWh yösähkö kulutuksista) kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna on +1,8 %; 6 kuukauden takaiseen +9,6 % ja 12 kuukauden takaiseen +6,5 %. Sähkön kuluttajahinnat kesäkuussa 2010 Kulutusluokka 2 000 kWh/v yleissähkö 5 000 kWh/v yleissähkö 10 000 kWh/v yleissähkö 18 000 kWh/v yösähkö Edullisin tarjoushinta Tarjoushintojen keskiarvo (sähköenergia + perusmaksu) (sähköenergia + perusmaksu) 5,66 snt/kWh 113,20 €/v 5,66 snt/kWh 283,00 €/v 5,66 snt/kWh 566,00 €/v 5,37 snt/kWh 966,90 €/v 7,68 snt/kWh 153,51 €/v 6,74 snt/kWh 336,82 €/v 6,42 snt/kWh 642,30 €/v 6,17 snt/kWh 1111,45 €/v Lisätietoa: Teemu Närvä, Tiedotuspäällikkö, VaasaEMG, Vaasan yliopisto, PL 700, 65101 Vaasa, Puh. 0400 817 006, Sähköposti: [email protected]