Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL

Transcription

Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL
 Verkkoperehdytyksen kehittäminen SOL konsernissa Tausta SOL konserni on Suomen suurimpia palvelualan työllistäjiä. SOLIssa työskentelee tällä hetkellä lähes 10 000 työntekijää, joista n 7500 Suomessa. Työntekijöissä on kiinteistöalalle tyypillistä vaihtuvuutta ja lisäksi koko ajan rekrytoidaan lisää työntekijöitä uusiin kohteisiin, joten uusien työntekijöiden perehdyttäminen on yritystasolla päivittäistä toimintaa. Toisaalta yksittäisen esimiehen kohdalla perehdytystapahtumia ei tapahdu kovinkaan montaa vuoden aikana. Perehdyttämisellä on ratkaiseva merkitys siihen, että työntekijä oppii työnsä, työsuhdeasiat ja sitoutuu alaan. Tärkeää on myös, että työntekijöiden perehdytys on tasapuolista ja riittävää riippumatta perehdyttäjästä. Hankkeen esittely SOLin liiketoiminnan kehitysryhmä on kehittänyt uusien työntekijöiden perehdyttämistä tukemaan verkkoperehdytyksen, joka koostuu kaikille avoimesta internetpohjaisesta perehdytyksestä ja testistä sekä keskustelusta esimiehen kanssa. Verkkoperehdytys on käynnistetty toukokuussa 2011. Perehdytysten aihesisällöt on jaettu seuraavasti: x Alkuperehdytyksessä käydään läpi työsuhteeseen ja -­kohteeseen liittyvät perusasiat. x Jatkoperehdytys on jaettu neljään osaan: o palvelu-­, o ympäristö-­, o turvallisuus-­ ja o siivoustekninen perehdytys. Perehdytysosissa annetaan perustiedot kyseisistä aihealueista ja SOLin tavasta toimia. Tämän jälkeen työntekijä testaa tietonsa perehdytykseen liittyvällä testillä. Perehdytykset löytyvät internetistä, jolloin ne ovat helposti saatavilla. Perehdytykset löytyvät tällä hetkellä suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Näin voimme tarjota useammalle työntekijälle paremman perehdytyksen heidän valitsemallaan kielellä, koska yrityksemme työntekijöistä n. 20% on vieraskielisiä. Huhtikuussa 2012 alkuperehdytyksen verkossa kävi tekemässä n 180 henkeä ja neljää eri jatkoperehdytystä tehtiin 120 kertaa (eli n. 30/perehdytys). Verkkoperehdytyksen jälkeen uudet työntekijät käyvät läpi testien tulokset ja epäselvät asiat esimiehen kanssa kohdeperehdytyksen yhteydessä. Esimies voi kysellä tarkentavia kysymyksiä ja sitä kautta varmistaa tiedon ymmärtämisen. SOL Palvelut Oy www.sol.fi Vanha talvitie 19 A, 00580 Helsinki Puh. 0205 705 Faksi 0205 700 339 Kotipaikka Helsinki Y-­tunnus 2160299-­1 Verkkoperehdytystä kehitetään koko ajan vastaamaan kentän tarpeita. Kehitysryhmän lisäksi perehdytysprosessin kokonaisuutta on pohdittu työryhmässä, jossa on sekä koulutuksen että palvelutuotannon edustajia SOLin eri palvelualoilta. Verkkoperehdytyksestä on tällä hetkellä tekeillä myös pro gradu-­tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää verkkoperehdytyksen vaikutuksia perehdytykseen sekä kehitystarpeita siihen liittyen. Tutkimukseen osallistuvat sekä esimiehet että palveluvastaavat. Hankkeen tuomat edut Verkkoperehdytyksellä on saatu tehokkuutta työntekijöiden perehdyttämiseen. Verkossa opiskelu lisää yksilön mahdollisuuksia edetä omaan tahtiin jolloin tiedon omaksuminen parantuu. Työntekijät ovat tutustuneet verkossa yleisiin asioihin ja näin esimiehellä on jäänyt aikaisempaa enemmän aikaa asiakaskohtaiseen kohdeperehdytykseen. Uskomme, että tämä on auttanut uusia työntekijöitä oppimaan nopeammin omat työtehtävät ja näin sekä työhön sitoutuminen ja työhyvinvointi ovat kasvaneet. Pitkällä tähtäimellä myös palvelujen käyttäjien tyytyväisyys kasvaa, kun työntekijävaihdokset tai uusien kohteiden aloitukset sujuvat joustavammin. Hankkeen avulla on voitu tehostaa erityisesti maahanmuuttajien perehdyttämistä, kun he ovat voineet tehdä perehdytyksen oman valintansa mukaan joko suomeksi, englanniksi tai venäjäksi. Verkkoperehdytyksen myötä tieto on myös helpommin saavutettavissa. Tämä lisää työntekijöiden tietoisuutta omista työsuhdeasioistaan esimerkiksi lomiin / palkanmaksuihin liittyvistä asioista. Luonnollisesti SOL Palveluissa noudatetaan TESsiä, mutta maahanmuuttajat tai heidän tuttavansa työskentelevät usein myös pienemmissä yrityksissä ja täten perehdytysjärjestelmä auttaa koko kiinteistöpalvelualan työntekijöitä. SOL Palvelut Oy www.sol.fi Vanha talvitie 19 A, 00580 Helsinki Puh. 0205 705 Faksi 0205 700 339 Kotipaikka Helsinki Y-­tunnus 2160299-­1 SOL Palvelut Oy www.sol.fi Vanha talvitie 19 A, 00580 Helsinki Puh. 0205 705 Faksi 0205 700 339 Kotipaikka Helsinki Y-­tunnus 2160299-­1 SOL Palvelut Oy www.sol.fi Vanha talvitie 19 A, 00580 Helsinki Puh. 0205 705 Faksi 0205 700 339 Kotipaikka Helsinki Y-­tunnus 2160299-­1 SOL Palvelut Oy www.sol.fi Vanha talvitie 19 A, 00580 Helsinki Puh. 0205 705 Faksi 0205 700 339 Kotipaikka Helsinki Y-­tunnus 2160299-­1