Tikkakosken Voimistelu

Transcription

Tikkakosken Voimistelu
1
Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura ry
VUOSIKERTOMUS 1.1. – 31.12.2011
1. YLEISTÄ
Vuosi 2011 oli Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura TiVoLi ry:n 60. toimintavuosi.
Vuosi oli sekä toiminnallisesti että taloudellisesti onnistunut. Seuran jäsenmäärä jatkoi
nousuaan edelliseen vuoteen verrattuna. Jäsenmäärä kasvoi sekä lasten että aikuisten
puolella.
Juhlavuosi, 60v, näkyi toiminnassa läpi vuoden. Seuratoimijoita ja ohjaajia muistettiin Tivoli-logollisilla urheilupaidoilla. Seuran jäseniä muistettiin Tivoli-tuubihuiveilla. Syyskuun
alussa Palokka-lehden välissä julkaistiin seuran 60v-juhlaliite, johon koottiin tarinoita seuran historiasta ja nykypäivästä. Juhlavuosi huipentui joulunäytökseen, jossa seuran kaikki
lapsiryhmät esiintyivät täydelle katsomolle
Toimintavuonna seurasta osallistui ryhmä Sveitsin Lausannessa pidettyyn Gymnaestrada
2011 tapahtumaan. Tähän maailmaan suurimpaan harrastevoimistelijatapahtumaan osallistuminen näkyi muun muassa varainkeruussa ja esiintymisohjelmien harjoittelussa niin
paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Tapahtumaan osallistumisessa toteutui erityisin hyvin
seuramme arvot.
1.1 Toiminta-ajatus
Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura TiVoLi ry tarjoaa eri ikäisille ja kuntoisille jäsenille
terveyttä edistävää, monipuolista ja laadukasta voimisteluliikuntaa sekä elämyksiä iloisessa ja innostavassa seurassa.
1.2 Visio
TiVoLi on tuttu ja läheinen liikuttaja omalla alueellaan.
1.3 Arvot
Voimisteluliikunta on iloista, luotettavaa, tavoitteellista ja onnistumisen kokemuksia antavaa koko elämänkaaren kestävää yhdessä tekemistä.
1.4 Painopistealue v 2011
Tikkakosken Voimistelu- ja Liikuntaseura TiVoLi ry:n painopistealue vuodelle 2011 oli 60v.
juhlavuosi.
2. YHDISTYKSEN JOHTOKUNTA JA TYÖRYHMÄT
2.1 Johtokunta ja vastuualueet
Maarit Salo
Lahja Ruohonen
Justiina Salmela
Aino Meisalmi-Minkkinen
Anita Meuronen
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
lasten ja nuorten liikunta (LaNu), viestintä ja markkinointi
rahastonhoitaja
sihteeri
2
Eini Toikkanen
Victoria Kiuru
Leena Kumpulainen
Annika Jassu (29.3. saakka)
Marjo Kuitunen (29.3. lähtien)
aikuisten liikunta (AiLi)
aikuisten liikunta (AiLi)
joukkuevoimistelu (JV)
joukkuevoimistelu (JV)
joukkuevoimistelu (JV), aikuisten liikunta (AiLi)
Toimintavuoden aikana johtokunta kokoontui yhteensä 12 kertaa (18.1., 22.2., 22.3., 26.4.,
30.5., 9.8.,31.8., 12.9., 11.10.,9.11., 30.11. ja 19.12.)
Internet-pohjaisen jäsenrekisteri- ja ilmoittautumisohjelman pääkäyttäjänä toimi Anita
Meuronen. Yhdistyksen kirjanpidon hoiti tilitoimisto Kirsi Viitanen.
Yhdistyksen varsinaisina toiminnantarkastajina toimivat Merja Rantala ja Pirjo Ruuskanen
ja varatoiminnantarkastajina Tiina Itkonen ja Jukka Mattila.
2.2 Työryhmät
Voimistelutoiminta
- Lasten ja nuorten liikunta (LaNu)
- Joukkuevoimistelu (JV)
- Aikuisten liikunta (AiLI)
Seuratoiminta ja viestintä (SeTo)
2.3 Kilta
Yhdistyksessä toimii Uskollisuuden Kilta, jossa on 14 jäsentä. Killan vuosikertomus on yhdistyksen vuosikertomuksen liitteenä.
3. YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
3.1 Sääntömääräiset kokoukset
Kevätkokous torstaina 29.3.2011 Tikkakosken yläkoululla.
Syyskokous torstaina 30.11.2011 Tikkakosken yläkoululla.
3.2 Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011
Yhdistyksen jäsenmäärä nousi lähes sadalla edelliseen vuoteen verrattuna ja toimintavuoden lopussa jäseniä oli yhteensä 591.
Aikuisia (yli 19-vuotiaat) yht. 266
- naisia 246
- miehiä 20
Lapsia ja nuoria (0-19-vuotiaat) yht. 325
- tyttöjä 269
- poikia 56
4. VOIMISTELUTOIMINTA
Kevätkausi alkoi viikolla 2 ja päättyi viikolla 17. Syyskausi alkoi viikolla 36 ja päättyi viikolla
50. Yhteensä jumppaviikkoja kertyi 15 + 14 = 29. Pääsääntöisesti hiihtoloma- ja syyslomaviikoilla ei ollut toimintaa.
4.1 Lasten ja nuorten liikunta (LaNu)
TiVoLin Vuoden 2011 Lasten ja Nuorten liikunnan tavoitteena oli monipuolisen ja laadukkaan terveyttä edistävän voimisteluliikunnan ja elämyksien tarjoaminen eri-ikäisille lapsille
ja nuorille. TiVoLin lasten ja nuorten harrasteliikuntaryhmissä liikkui sekä syksyllä että ke-
3
väällä noin 150, 0–18v. lasta. Olemme saaneet säilytettyä lähes kaiken edellisvuosien
jumppatarjonnan ja lisäksi olemme saaneet perustettua pari uutta ryhmää, joten tavoitteen
voi katsoa hyvin toteutetuksi, erittäin iloisia olemme tanssiryhmien käynnistymisestä pienen tauon jälkeen.
Syksyllä nuorimmat jumpparit olivat muutaman kuukauden ikäisiä pikkujumppareita, sillä
saimme vauvajumpan takaisin jumppatarjontaan vuoden tauon jälkeen. Entiset vauvajumpparit ja muut 1–3 vuotiaat lapset, voivat jatkaa liikkumista yhdessä tutun aikuisen
kanssa alle 3-vuotiaiden Taaperojumpparyhmässä. Yli 3-vuotiaat pikkuliikkujat jatkavat
harrastustaan jo itsenäisemmin Jumppakoulu- ja Liikuntakouluryhmissä. Erittäin suosittuja
3–4 -vuotiaiden ryhmiä oli sekä keväällä että syksyllä 3kpl. 5–6 -vuotiaille TiVoli tarjosi 3
Jumppakoulu -ryhmää, joista yksi oli uutena kokeiluna erilaistunut joukkuevoimisteluun
valmentavaksi ryhmäksi, ryhmä oli hyvin suosittu ja tuli heti täyteen. Lisäksi 5–6 -vuotiaille
oli tarjolla vielä erillinen, myös hyvin suosittu, Satutanssi- ryhmä. Nuorten tanssiryhmä jatkoi toimintaansa myös vuonna 2011 ja uutena aloittivat tanssiryhmät 1.–2. luokkalaisille ja
3.-6- luokkalaisille. Myös tyttöjen jumpparyhmä 7–10 -vuotiaille tytöille jatkoi täyden ryhmän voimin toimintaansa. Syksyllä jouduimme luopumaan telinevoimisteluryhmästä ohjaajapulan vuoksi. Tavoitteena olisi jatkaa senkin ryhmän heti kun ohjaaja löytyy.
Tulevaisuuden kannalta erittäin positiivinen asia oli se, että mukaan toimintaan saatiin rekrytoitua useita uusia, nuoria ja innokkaita lastenryhmien ohjaajia, jotka osallistuivat mm.
Jumppakouluohjaaja -koulutukseen.
LaNu –työryhmä ei toiminut kuluneena vuonna. Ohjaajien ja asiasta kiinnostuneiden voimin aloitimme luomaan yhteistä mallia ja suunnitelmaa TiVoLin lasten liikunnan kehittämistä varten. Tavoitteena oli ja on yhä kehittää työryhmätoimintaa ja saada mukaan lisää toimijoita, jotta lasten liikunnan kehittäminen ja laadun parantaminen saadaan kunnolla käyntiin.
4.2 Joukkuevoimistelu (JV)
.Joukkuevoimistelun suosio jatkui voimistelusta kiinnostuneiden tyttöjen keskuudessa seura- sekä valtakunnallisella tasolla. TiVoLissa oli vuonna 2011 keskimäärin 60 innokasta
joukkuevoimistelijaa, jotka voimistelivat viidessä eri joukkueessa.
Vuoden 2011 joukkuevoimistelun painopiste oli koulutuksessa ja seuran 60v juhlavuodessa. Kouluttamalla valmentajia sekä apuohjaajia seura takaa laadukkaan ohjauksen voimistelijoille sekä varmistaa toiminnan jatkuvuuden. Uudet Jv-valmentajat aloittivat lajivalmentaja-tutkintoon johtavan opintopolun Svolin Jumppakoulu-koulutuksesta. Kokeneemmat
valmentajat täydensivät opintojaan ja kävivät idea-päivillä. Osallistuimme seuran 60v juhlavuoteen esiintymällä joulujuhlanäytöksessä.
Joukkuevoimistelun työryhmä kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa (26.1, 12.4,
28.4, 15.9, 12.10, 7.11, 29.11). Työryhmän tehtäviin kuului mm. toimintasuunnitelman ja
budjetin laadinta, varainhankinnan organisointi, kisoihin ilmoittautumiset ja kevätnäytöksen
suunnittelu. Työryhmässä olivat mukana joukkueenjohtajat ja valmentajat. Ryhmälle kuuluvat tehtävät saatiin hoidettua hyvin. Kehitettävää on kuitenkin vielä siinä, että työryhmä
ymmärtäisi roolinsa joukkuevoimistelun kehittäjänä sekä pelisääntöjen luojana TiVoLi
ry:ssä. Jojot ja valmentajat järjestivät kauden aikana vanhempainiltoja tarpeen mukaan.
4
Joukkuevoimistelujoukkueita oli vuonna 2010 viisi: Salamat (95 -97 - syntyneet), Hertat
(97-99), Sterellat (entiset Herttaset) (99-00), Kertut (01-02) ja Muruset (entiset Minikertut)
(03-04). Syyskauden 2011 päätteeksi Sterellat jakautuivat Sterellat ja Sofiet joukkueeksi.
Joukkueet osallistuivat menestyksellisesti kisoihin ja tapahtumiin vuoden aikana. Tuloksellisuus on osoituksena kaikkien valmentajien sekä voimistelijoiden sitoutumisesta iloiseen
ja ahkeraan harjoitteluun. Salamat jatkoivat perusharjoittelun lisäksi Sydän-Suomen alueen 12–16-v kilpasarjojen aluevalmennusringissä.
Kilpailut ja asematapahtumat vuonna 2011:
Salamat, Hertat, Sterellat ja Kertut kilpailivat harraste- /kilpasarjoissa.
Muruset osallistuivat Asematapahtumiin
Salamat
19.–20.3.2011 TUL:n avoimet mestaruuskilpailut, Tampere. Sijoitus 8.
2.4.2011 Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut, Forssa. Sijoitus 3 (TV 4,06
AV 5,80 EXE 9,50 yht.19,36)
7.-8.5.2011 JV yli 14-vuotiaiden kilpasarjojen mestaruuskilpailut, Tampere. Sijoitus 14 (TV 4,20 AV 4,40 EXE 8,50 yht.17,10).
5.11.2011 Sydän-Suomen alueen joukkuevoimistelun välinesarjojen aluemestaruuskilpailuihin. Sijoitus 3 (TV 4,00 AV 3,26 EXE 9,00 Yht.16,26).
13.11.2011 Mind Spa -Cup Vihti. Sijoitus 9 (TV 2.5, AV 3.6, Exe 8.55, yht
14.65).
26.–27.11.2011 JV kilpasarjojen välinemestaruuskilpailut, Tampere. Sijoitus
16 (TV 4.00, AV 2.85, EXE 8.80, yht 15.65).
Hertat
2.4.2011 Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut, Forssa. Sijoitus kat. C.
21.–22.5.2011 JV kilpasarjojen tyttöjen Hyvän Mielen kilpailut 1214v, Seinäjoki. Sijoitus kat C.
11.6.2011 Voimistelupäivät, Jyväskylä. Sijoitus kat. B.
5.11.2011 Sydän-Suomen alueen joukkuevoimistelun välinesarjojen aluemestaruuskilpailuihin. Sijoitus kat. D.
26.–27.11.2011 JV kilpasarjojen välinemestaruuskilpailut, Tampere. Sijoitus
kat. D.
Sterellat
2.4.2011 Sydän-Suomen aluemestaruuskilpailut, Forssa. Sijoitus kat.D.
21.-22.5.2011 JV kilpasarjojen tyttöjen Hyvän Mielen kilpailut, Seinäjoki. Sijoitus kat. D.
5.11.2011 Sydän-Suomen alueen joukkuevoimistelun välinesarjojen aluemestaruuskilpailuihin. Sijoitus kat. E.
26.–27.11.2011 JV kilpasarjojen välinemestaruuskilpailut, Tampere. Sijoitus
kat. E.
Kertut
27.3.2011 Hopeaharppaus Jyväskylä
3.4.2011 Sydän-Suomen alueen Voimisteluasema, Forssa
Muruset
27.3.2011 Hopeaharppaus Jyväskylä
3.4.2011 Sydän-Suomen alueen Voimisteluasema, Forssa
25.11.2011. Voimisteluasema, Jyväskylä.
5
Muut tapahtumat:
Treenipäivä 6.3.2011, JyVo:n Jarkko Harju oli vierailevana telinejumppaohjaajana.
Jojo-koulutus 7.3.2011 Jyväskylä. KesLin järjestämä, Leena Kumpulainen osallistui.
Hertat esiintyivät Tikkakosken Tohinoissa la 27.8.2011.
Kertut ja Salamat esiintyivät 26.9.2011 Hanna Korhonen (ent.Kauppinen) häätilaisuudessa.
JV-seurojen tapaaminen 3.10.2011, Tampere, Katariina Huovilainen osallistui.
Kertut ja Muruset osallistuivat Megatreenipäivään 13.8.2011 Tampereella.
4.3 Aikuisten liikunta (AiLi)
TiVoLi on PRIIMA–aikuisliikunnan laatuseura. Aikuisliikunnan laadun kehittäminen seurassamme on jatkuvaa. PRIIMA–työryhmään kuuluvat Pirjo Ruuskanen, Tiina Itkonen ja Eini
Toikkanen. PRIIMA –sertifikaatti uudistettiin vuonna 2010 ja palautteessa saatuihin kehittämiskohteisiin on paneuduttu. Internet-sivuja on kehitetty ja päivitetty palvelemaan paremmin aikuisliikkujaa sekä koko seuran viestinnässä on aikuisille suunnattu tarjonta ollut
myös vahvasti esillä. Seuran aikuisten ryhmien ohjaajien koulutustaso on erittäin hyvä ja
varsinaisten ohjaajakohtaisten HOPSien tekemisen ei ole katsottu olevan tällä hetkellä
tarpeen.
Seuramme aikuisten liikuntatarjonta on suunniteltu siten, että siitä löytyy hyvin vaihtoehtoja
eri-ikäisten jumppareiden, sekä miesten että naisten, kehittää terveyskunnon eri osaalueita ja hyödyntää monipuolisesti voimistelua suositusten mukaisessa viikottaisessa liikunnassa. Tuntikuvauksilla sekä rasitus- ja taitotasoluokituksilla liikkujat pyrittiin ohjamaan
ikää, taitoja sekä fyysistä kuntoaan vastaaviin ryhmiin. Vuonna 2011saimme seuraamme
uusia koulutettuja ohjaajia. Seuramme suositteli ja tarjosi ohjaajille mahdollisuuden lisäkoulutuksiin. Ohjaajakoulutusten kautta seurassamme panostetaan turvallisuuteen sekä
tuntisisältöjen vaihtuvuuteen. Myös jumppareilta saadun palautteen kautta pyrimme huomioimaan sekä jumpparien terveyteen että viihtyvyyteen liittyviä asioita.
Sekä kevätkausi että syyskausi käynnistyivät aloitusjumpilla (Supersunnuntai 9.1 ja Syystartti 3.9), joissa jumppaajat saivat tutustua tulevan kauden tarjontaan.
Vuoden alusta otettiin käyttöön kausikortin rinnalle 15 kerran sarjakortti, joka osoittautui
erittäin suosituksi.
Jumppatarjonnassa tapahtui kauden aikana muutoksia ohjaajavaihdosten myötä. Keväällä
uutena jumppatarjontaan saatiin Zumba, joka osoittautui erittäin suosituksi. Kevätkaudella
kahvakuulaa kokeiltiin 6:n viikon ajan sisätiloissa ja syksyllä se otettiin tuntitarjontaan ulkoliikuntana. Syyskaudella uutena tuntina ohjelmistoon tuli kehonhallinta ja –huolto, joka sai
myös suuren suosion. Syyskauden teematunneilla oli tanssillisia tunteja ja tutustuttiin vierailevien ohjaajien vetämänä mm. Han Moo Do:hon ja Folkjamiin. Lisäksi seuran aikuisten
jumppakortin ostaneille järjestettiin tutustumisilta uuteen Club Motivia –kuntosaliin ke 9.11.
Kevätkauden päätyttyä pidettiin kesäjumppaa 2 kertaa viikossa viikoilla 18 - 25 (toinen
Zumbaa ja toinen kuntojumppaa).
Aikuisten jumppatunnit pidettiin pääasiassa liikuntahallilla. Ikääntyvien jumppa oli Luonetjärven koululla ja vauvajumppa monitoimitalolla.
Seurallemme hankittiin kahvakuulan ja lihaskuntojumpan suuren suosion vuoksi lisää kahvakuulia ja käsipainoja.
6
AiLi-toiminnalle riskianalyysin pohjalta tehtyä turvallisuussuunnitelmaa päivitettiin. Jokaisen jumppatilan kaapissa olevia ensiapulaukkuja on täydennetty tarvittaessa. Seuralle tärkeitä asioita ovat ohjaajien pätevyys, ensiaputaitojen riittävyys sekä hyvin huolletut ja turvalliset välineet.
Aikuisten Liikunnan työryhmään kuuluivat Eini Toikkanen, Pirjo Ruuskanen, Tiina Itkonen
ja Anita Meuronen sekä aikuisten ryhmien ohjaajat. Työryhmä kokoontui keväällä kahdesti
ja syksyllä 2 kertaa.
4.4 Ryhmät
Ryhmä
LAPSET JA NUORET
Vauvajumppa
Taaperojumppa
Liikuntaleikkikoulu 3-4 v
Kevät 2011
Syksy 2011
Ohjaaja
x
x Luonetjärvi
x
x
x
Jumppakoulu 3-4 v
x Luonetjärvi
x
Tiina Itkonen ja Ella
Hanna Vilpunaho ja Ukko
Riikka Sirviö
apuohjaajat:
- kevät Aino Koskinen
- syksy Heli Kupari
Laura Pärnänen ja
Meeri Martimo
x Puuppola
x
x Luonetjärvi
x
x Puuppola
x
Jumppakoulu 5-6 v
Jumppakoulu JV 5-6 v
Satutanssi 5-6 v
x
x
x
Tanssillinen jumppa 7-9 v
Tyttöjen 7-12 voimistelu
x
x
-
x
Telinejumppa 7-10 v tytöt ja pojat
x
Pauliina Asunta
apuohjaajat
- kevät Karoliina Ilola
- syksy Minna Kumpulainen
Laura Pärnänen ja Meeri
Martimo
Pauliina Asunta
apuohjaajat:
- kevät Karoliina Ilola
- syksy Minna Kumpulainen
Hanna Korhonen
(ent.Kauppinen) ja
Katariina Huovilainen
Nea Piili ja Karoliina Ilola
Meeri Martimo,
apuohjaajat Kati Perosvuo ja
Tuuli Tikanoja
Nea Piili ja Karoliina Ilola
Jaana Häkkinen
apuohjaja Minttu Mäensivu
Pauliina Asunta,
apuohjaaja Heli Kupari
Tuomo Suihkonen ja Sasu
Luhtala
7
Breakdance 7-9 v pojat
Nuorten tanssi
Tanssi 1.-2. lk
x
x
x
x
Tanssi 3.-6. lk
x
Tanssi 7.-9. lk ja lukiolaiset
x
JOUKKUEVOIMISTELU
Minikertut
Kertut
Herttaset
x
Anniina Gråsten ja Pauliina
Asunta
x Muruset
Anniina Gråsten, Marjo
Kuitunen, Maria Markus
apuohj Emilia Gråsten
Hanna Kauppinen
apuohj Helinä Luhtala ja
Jenna Kuokkanen
x
Hanna Korhonen
(ent.Kauppinen)
apuohjaajat Annika Järvenpää ja Minttu Mäensivu
Riikka Aaltonen ja Riina
Jetsonen
apuohj Laura Hautakangas
x Sterellat
Jenna Kuokkanen, Helinä
Luhtala ja Laura Hautakangas
Riikka Aaltonen ja Riina
Jetsonen
Hanna Kauppinen (kevät),
Suvi Poutanen ja Anna
Nurmi
x
x
Hertat
x
x
Salamat
x
x
x
-
AIKUISET
Aikuisten naisten joukkkuevoimistelu
Ikääntyvien kuntojumppa
Arttu Rintakumpu
Maiju Tilsala
Marika Virtanen ja Ella
Hellman
Marika Virtanen ja Ella
Hellman
Marika Virtanen ja Ella
Hellman
x
Katariina Huovilainen
Anita Meuronen
Intervalli-jumppa
x
x
Maarit Salo
Maiju Tilsala
Miesten jumppa
x
Jyri Vilokkinen
x
x
Lihaskuntojumppa
Senioritanssi
x
Maarit Salo
Seija Juutilainen
Hannele Salmi
8
Soft-jumppa
x
Maarit Salo ja Maiju Lehtonen
x
Maarit Salo
Ulla Pasanen
Kahvakuula
x
Marjo Kuitunen
Teemajumppa
x
Vaihtuva ohjaaja
Step-aerobic
SuperMix
x (tammikuu)
x
Kehonhuolto
Victoria Kiuru
x
Marjo Kuitunen
Venyttely
x
Maarit Salo
Zumba
x (helmihuhtikuu)
Ulla Pasanen
x
Marjo Kuitunen
5. KOULUTUS
Toimintavuonna aloitti joitakin uusia ohjaajia ja apuohjaajia niin lasten, nuorten kuin aikuisten ryhmissä sekä joukkuevoimisteluryhmissä. Uusien ohjaajien kouluttaminen aloitettiin
peruskursseista välittömästi. Lisäksi kaikilla ohjaajilla on ollut mahdollisuus parantaa ja
monipuolistuttaa omia ohjaustaitojaan ja voimistelun lajiosaamistaan.
Koulutus
HALLINTO
Seura työnantajana
Aika ja paikka
Järjestäjä
Osallistujat
20.10. Jyväskylä
KesLi
Anita Meuronen
15-16.1. Jyväskylä
JNV
Perheliikunnan peruskoulutus
(1-taso)
Jumppakoulu-koulutus osa 3
5-6.2. Helsinki
Svoli
Pauliina Asunta
Meeri Martimo
Minttu Mäensivu
Laura Pärnänen
Sasu Luhtala (15.1)
Tuomo Suihkonen
(15.1)
Hanna Vilpunaho
4.9. Jyväskylä
JNV
Jumppakoulu-koulutus osa 1
25.9. Jyväskylä
Svoli, SS
EA-koulutus ( 3 h )
29.10. Tikkakoski TiVoLi / Toni
Jokelainen
LAPSET JA NUORET
Jumppakoulu-koulutus osa 2
Pauliina Asunta
Meeri Martimo
Laura Pärnänen
Marika Virtanen
Minna Kumpulainen
Minna Kumpulainen
Meeri Martimo
Hanna Vilpunaho
9
Pauliina Asunta
Minja Kuitunen
JOUKKUEVOIMISTELU
Jumppakoulu-koulutus osa 2
15-16.1. jyväskylä
JNV
Reija Wäreen koreografiakoulutus
20.8. Jyväskylä
JNV
Jumppakoulu-koulutus osa 3
4.9. Jyväskylä
JNV
Jumppakoulu-koulutus osa 1
25.9. Jyväskylä
Svoli, SS
Tanssi tähtiin Anskun kanssa
EA-koulutus ( 3 h )
15.10. Tampere
Svoli, SS
29.10. Tikkakoski TiVoLi / Toni
Jokelainen
AIKUISET
Ideoita jumppatunnille
- Dirty Dancing
- Tasapaino ja kehon hallinta
ProFitness –ohjaajakoulutus
(1-taso)
Zumba Basics 1
Keppijumppa- lajimoduli (Liikuttajakoulutus)
Easy Feeling –ideapäivä
ProFitness –ohjaajakoulutus
Dynaaminen liikkuvuus
EA-koulutus ( 3 h )
Kahvakuula –peruskurssi
Jyväskylä
14.1.
18.3.
29-30.1. Helsinki
KesLi
5.2. Vantaa
Zumba Team
19.2. Jyväskylä
KesLi
26.2. Oulu
19-23.3. Kuopio
29.10. Jyväskylä
29.10. Tikkakoski
Svoli, PS
Svoli, SK
KesLi
TiVoLi / Toni
Jokelainen
Svoli, ES
Trainer4You
Anniina Gråsten
Helinä Luhtala
Jenna Kuokkanen
Laura Hautakangas
Hanna Kauppinen
Suvi Poutanen
Anniina Gråsten
Anniina Gråsten
Laura Hautakangas
Emilia Gråsten
Annika Järvenpää
Anna Nurmi
Emilia Gråsten
Laura Hautakangas
Jenna Kuokkanen
Maiju Tilsala
Maarit Salo
Maiju Tilsala
Maiju Tilsala
Ulla Pasanen
Jyri Vilokkinen
Maria Markus
Maarit Salo
Maarit Salo
Marjo Kuitunen
Tiina Itkonen
Anita Meuronen
Seija Juutilainen
6. SEURATOIMINTA
6.1 Toiminnan kehittäminen, suunnittelu ja seuranta
Johtokunta seurasi talouden kehitystä tarkemmin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden kohdalla. Toimintasuunnitelman toteutumista työryhmät ja johtokunta seurasivat joka
kokouksessa.
Toimintavuonna johtokunta tarkensi ja kehitti toimintaansa sopimalla johtokunnan yhteiset
pelisäännöt sekä tekemällä seuralle yhden yhteisen vuosikellon. Johtokunta myös päivitti
seuran toiminnan kannalta tärkeän perehdyttämiskansion. Se vietiin muiden seuratoimijoille ja ohjaajille tärkeiden lomakkeiden kanssa seuran nettisivuille lisättyyn materiaalipankkiin, jossa ne ovat kaikille helposti luettavissa ja tarvittaessa tulostettavissa.
10
Ohjaajille ja seuratoimijoille tarkoitettu syyskauden aloitusinfo pidettiin keskiviikkona 31.8.
Tikkakosken yläkoululla. Infossa käytiin läpi keskeiset toiminnan turvallisuuteen liittyvät
asiat sekä perehdytettiin uudet ja vanhat ohjaajat sekä toimijat seuran toimintatapoihin,
tiloihin, jumppatarjontaan ja muuhun toimintaan. Kevätkausi päätettiin kaikkien toimijoiden
ja ohjaajien yhteisiin Kevätkarkeloihin ti 10.5. Kylpylähotelli Laajavuoressa keilailun, kylpylän ja ruokailun merkeissä.
Turvallisuutta ja valmiuksia toimimaan onnettomuus- ja vahinkotilanteissa parannettiin pitämällä seuran ohjaajille kolmen tunnin EA -koulutus lauantaina 29.10. Koulutuksella halutaan konkretisoida perehdyttämiskansion ohjeistusta jumpissa sattuvien vammojen ja sairauskohtausten hoitamisessa sekä parantaa voimistelutoiminnan laatua.
Ohjaajien, johtokunnan ja muiden seuratoimijoiden yhteinen toiminnansuunnittelutilaisuus
pidettiin perjantaina 11.11. Tikkakosken yläkoululla. Toimialat olivat etukäteen miettineet
seuraavan vuoden toimintaansa ja suunnittelutilaisuudessa pohdittiin yhdessä keinoja tulevan vuoden painopistealueen toteuttamiseksi.
Tänä vuonna haimme myös ensimmäistä kertaa valtakunnallista Pohjola-palkintoa.
6.2 Näytökset
Kevätnäytös to 5.5.
Näytöksessä esiintyivät lähes kaikki lasten ja nuorten harrasteryhmät ja kaikki joukkuevoimisteluryhmät. Katsomo oli täynnä.
Joulunäytös to 15.12
Näytöksessä esiintyivät kaikki lasten ja nuorten harrasteryhmät sekä kaikki joukkuevoimisteluryhmät. Sali oli tupaten täynnä tyytyväistä yleisöä, jolle 60 v-juhlavuoden kunniaksi
tarjottiin torttukahvit.
6.3 Palkitseminen, kiittäminen ja muistaminen
Muistettiin yhdistyksen johtokunnasta vuodenvaihteessa poisjääneitä Eeva-Monica Isoluomaa ja AnuJärvistä.
Kaikki jumpparit –lapset ja aikuiset – saivat 60 v- juhlavuoden kunniaksi TiVoLi-tuubihuivin.
Ohjaajaa Meeri Martimoa muistettiin ylioppilaslakin johdosta. Lisäksi muistettiin pienellä
lahjalla Tiina Itkosta tyttövauvan ja Pirjo Ruuskasta kaksospoikien syntymän johdosta sekä
Hanna Korhosta (ent Kauppinen) naimisiin menon johdosta.
Kiitoksena kaikille ohjaajille ja toimijoille järjestettiin yhteinen kevätkauden päätös ti 10.5.
Kylpylähotelli Laajavuoressa. Ohjelmassa oli keilailua, kylpylä ja yhteinen ruokailu.
Lisäksi ohjaajille ja seuratoimijoille hankittiin syyskauden alussa seuran logolla varustetut
T-paidat.
Jouluna muistettiin kaikkia ohjaajia, tilintarkastajia, seuratoimijoita ja muita talkoolaisia.
Tikkakosken Ladun 40-vuotisjuhlaan 26.11. vei seuran tervehdyksen Eini Toikkanen.
6.4 Kumppanuus ja yhteistyö
11
Tikkakosken koulujen (lähinnä rehtorit ja vahtimestarit) kanssa yhteistyö tila- ja välineasioissa sujui entisten vuosien malliin ongelmitta.
Yhteistyötä ohjaajakoulutuksessa (tilauskurssit) ja Gymnaestradan matka- ja ohjelmajärjestelyissä tehtiin runsaasti Jyväskylän Naisvoimistelijoiden kanssa. Samoin JV-joukkueet
ovat tehneet kisamatkansa useasti Jyväskylän Naisvoimistelijoiden joukkueiden kanssa
samalla bussilla.
Tikkakosken Tohina -tapahtumien järjestelyissä on tehty yhteistyötä muiden paikkakunnan
seurojen ja kunnan nuorisotoimen kanssa.
6.5 Toiminta paikallisissa, alueellisissa ja valtakunnallisissa luottamustehtävissä
Anita Meuronen
Suomen Voimisteluliiton PRIIMA-työryhmän puheenjohtaja, Aikuisten liikunnan työryhmän jäsen, Alueellisen toiminnan työryhmän jäsen ja SydänSuomen alueen puheenjohtaja.
Katariina Huovilainen
Suomen Voimisteluliiton Sydän-Suomen alueen lajityöryhmän jäsen.
7. VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI
Yhdistyksen viestintä jakautui vuonna 2011 jäsenistölle kohdistettuun sisäiseen viestintään
ja paikkakuntalaisille ja muille seuran ulkopuolisille henkilöille tarkoitettuun ulkoiseen viestintään. Molemmissa painotettiin entistä enemmän sähköistä viestintää mm. yhdistyksen
uudistettujen www- sivujen kautta.
Vuoden 2011 syksyllä TiVoLi julkaisi Palokka-lehden välissä oman hienon 60vuotisjuhlaliitteen. Muita paperisia tiedotteita ei tehty, vaan viestinnässä keskityttiin sähköiseen tiedottamiseen ja lisäksi alueen ilmoitustauluille jaettaviin mainoksiin.
Seuran uusituille www- sivuille pyrittiin lisäämään jatkuvasti ajankohtaisia asioita ja myös
mainostamista ja yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa aloiteltiin. Seuran jäsenrekisteriohjelman kautta jaettiin joulukuun lopussa Kevättiedote, toukokuussa Kesätiedote ja elokuun lopussa Syystiedote sähköisenä kaikille jäsenille.
Jäsenrekisterin kautta lähetettävällä sähköpostilla, tiedotettiin lisäksi jäsenistöä eli esim.
jumppareita ja ohjaajia tärkeistä asioista, kohdennetusti, asian koskettamalle joukolle jäseniä. Lisäksi päivitimme ja uudistimme kaikille ohjaajille ja uusille toimijoille tarkoitettua
perehdyttämiskansiota.
8. TALOUS
Seuran talous jäi alijäämäiseksi 1164,99 euroa. Talousarviota tehdessä alijäämäisyys arvioitiin hieman suuremmaksi eli -2582,00. Osanottomaksutuloissa vain aikuisten liikunta
ylitti tavoitteet. Lasten- ja nuortenliikunnan osalta asetettuihin tavoitteisiin ei päästy.
12
Yksittäinen suuri menoerä oli joukkuevoimistelijoille hankitut lisenssit (44 kpl). Talousarvio
tehtiin aikaisemman vuoden perusteella, jolloin vakuutuksellisen lisenssin hinta oli 27,00
(vakuutuksen osuus 10,00). Svoli kuitenkin nosti lisenssien hintoja huomattavasti samoin
vakuutusyhtiö vakuutuksen osuutta lisenssissä. Vuonna 2011 vakuutuksellisen lisenssin
hinta oli 78,00 (vakuutuksen osuus 38,00).
Joukkuevoimisteluohjaajista suuri osa asuu Jyväskylän keskustan tuntumassa. Eri ryhmien monta kertaa viikossa pidettävät harjoitukset tuovatkin seuralle huomattavat matkakulut.
Seuran 60-vuotis juhlavuosi näkyi myös talouspuolella. Jumppareille hankittiin tuubihuivit
ja seuratoimijoille jumppapaidat. Joukkuevoimistelijat hankkivat uusia kilpailupukuja ja välineitä. Vaikka JV:t tekivät mittavaa varainkeruuta, ei se kuitenkaan riittänyt kattamaan
osanottomaksuista sekä puku- ja välinehankinnoista syntynyttä vajetta. Suunnitellut 60-v.
iltamat jäivät toteutumatta. Näin ollen toteutumattomasta tapahtumasta ei myöskään saatu
lippu-, kahvio- ym. tuloja.
Kokonaisuutena seuran talouteen voidaan kuluneelta vuodelta olla tyytyväisiä. Alijäämä oli
odotettua pienempi ja aikaisemmilta vuosilta kertynyt ylijäämä antaa seuralle mahdollisuuden kehittää edelleen liikuntatarjontaa Tikkakoskella ja sen lähiympäristössä.
9. EDUSTAMINEN JA OSALLISTUMINEN
9.1 Paikalliset ja valtakunnalliset tapahtumat
Keski-Suomen Urheilujuhlaan 28.1. Jyväskylässä; Lahja Ruohonen ja Eini Toikkanen
osallistuivat.
Suomen Voimisteluliitto
- Kevätkokous 26.3. Lahdessa; Anita Meuronen oli seuran virallinen edustaja
- Sun Lahti Linkkitapaaminen 16.4. Jyväskylässä; Justiina Salmela osallistui.
- Sydän-Suomen alueen seurapäivä la 15.10 Tampereella, Anita
- Syyskokous la 19.11. Helsingissä; Katariina Huovilainen oli seuran virallise
na edustajana, paikalla kokouksessa oli myös Anita Meuronen
- Seuraseminaari la 19.11 Helsingissä, Katariina Huovilainen ja Anita Meuro
nen osallistuivat
Keski-Suomen Liikunnan syyskokous ti 29.11. Jyväskylässä; Anita Meuronen edusti seuraa.
SVUL:n Keski-Suomen piirin kevätkokous ke 8.6 ja syyskokous ma 12.12.; molemmissa
kokouksissa seuraa edusti Kaisu Jaakkola.
Tikkakosken Talvitohinoiden perhetapahtuma ke 23.2 Monitoimitalolla; Break Dance –
pojat esiintyivät ja Gymnaestradaan lähtijät järjestivät kahvion matkakassan kartuttamiseksi.
MLL:n Tikkakosken yhdistyksen järjestämä perhetapahtuma Ilmailumuseolla ma 18.4; aikuisille kaksi ohjattua jumppaa ja Gymnaestradaan lähtijät kartuttivat matkakassaa makkaranmyynnillä.
13
Tikkakosken Tohina-tori la 27.8.,esittelystandi, kaksi ohjattua jumppaa aikuisille (Zumba ja
kahvakuula) ja Hertat esiintyivät.
9.2 Kansainväliset tapahtumat
14. World Gymnaestrada oli 10-16.7.2011 Sveitsin Lausannessa. Seurastamme tapahtumaan osallistui 21 henkilöä, joista nuorimmat olivat 12 vuotiaita ja vanhimmat n 70 vuotiaita. Gymppinä eli tapahtuman yhteyshenkilönä seurassa toimi Anita Meuronen. Osallistujat
olivat mukana Suomen Kalevala -kenttänäytöksessä ja varttuneemmille voimistelijoille
suunnatussa Tanssiaiset –halliohjelmassa. Tapahtuman matkustusjärjestelyissä ja Tanssiaiset -ohjelman harjoittelemisessa tehtiin tiivistä yhteistyötä Jyväskylän NV:n kanssa.
Gymnaestrada –matkakassaa kartutetiin mm järjestämällä kahvituksia erilaisissa tapahtumissa, kevät- ja syysnäytösten arpajaisilla, maustemyynnillä ja myymällä Lumilyhty –
arpoja.
.
Tikkakoskella 16.2.2012
TIKKAKOSKEN VOIMISTELU- JA LIIKUNTASEURA RY
JOHTOKUNTA
Liite 1.
Uskollisuuden Killan toimintakertomus
14
Liite 1.
TIKKAKOSKEN VOIMISTELU- JA LIIKUNTASEURA ry
Uskollisuuden kilta
VUOSIKERTOMUS 2011
Jäseniä 14
Toimihenkilöt v 2011
Kiltamuorit Saimi Jauhiainen ja Senja Kortesmaa
Kiltaäiti/puheenjohtaja Maija Napola
Kiltaemäntä/varapuhj. Anja Aunala
Muistiinmerkitsijä/siht. Maija-Leena Reini
Raha-arkun vartija/
rahastonhoitaja
Raija Häkkinen
Jäsenkortistonhoitaja Leena Vaisalo
Jäsenet: Asta Tuomola, Taija Rantala
Kokoukset 2011
Kevätkokous 24.2.2011 Pitopalvelussa
Syyskokous 20.10.2011 Pitopalvelussa
Tapahtumat
18.4.2011
Ilmailumuseolla makkaran myynnissä Taija Rantala,
Asta Tuomola, Maija-Leena Reini
29.4.2011
Teimme kävelyretken Tikkamannilan laavulle.
Osallistujat: Maija Napola, Pirjo Mäensivu, Leena Vaisalo,
Niina Nurmela, Anja Aunala, Raija Häkkinen, Asta Tuomola,
Taija Rantala, Maija-Leena Reini.
5.5.2011
TiVoLin kevätjuhlissa olivat auttamassa tarjoilussa:
Maija Napola, Pirjo Mäensivu
9.- 17.7.2011 Gymnaestrada Sveitsin Lausannessa.
Asta Tuomola, Taija Rantala ja Maija-Leena Reini
osallistuivat.
22.9.2011
Teimme kävelyretken Tikkamannilan laavulle,
jonne olimme saaneet vieraiksemme Jyväskylän
Naisvoimistelijoiden killan jäseniä:
15
Greta Laurio-Eronen, Marjatta Mikkonen, Tuula Eloranta,
Anja Roiha, Irma Kovala, Marja-Leena Kerttula,
Pirkko Kangasvieri.
Omat kiltalaiset: Senja Kortesmaa, Anja Aunala, Niina Nurmela,
Kaisu Jaakkola, Taija Rantala, Leena Vaisalo, Maija Napola,
Pirjo Mäensivu, Raija Häkkinen, Asta Tuomola, Maija-Leena
Reini.
15.12.2011
Seuran joulujuhlassa olivat tarjoilussa apuna:
Maija Napola. Leena Vaisalo, Raija Hakkinen, Taija Rantala,
Pirjo Mäensivu, Maija-Leena Reini
Huomionosoitukset
Muistimme onnittelukortilla
21.11.2011 Taija Rantala
Kiitos osallistumisista vuoden tapahtumiin
liikunnnallista vuotta 2012.
.
70 v.