Hitsausalan tuottavuutta nostettava nopeasti - Meuro-tech

Transcription

Hitsausalan tuottavuutta nostettava nopeasti - Meuro-tech
SHY:n uusi puheenjohtaja Ismo Meuronen, 50:
Hitsausalan tuottavuutta nostettava nopeasti
uomen edustajana monilla
alan kansainvälisillä foorumeilla vaikuttanut Meuronen arvioi, että suomalaisen hitsausalan osaamisen ja tuottavuuden välillä on nyt melkoinen
ristiriita.
Hitsausalan kansainvälisten
IWF-kelpuutusten lukumäärässä
suhteessa väestömäärään suomalaiset koordinaattorit, insinöörit, tekniset neuvonantajat ja
hitsaajat ovat Euroopan terävimmässä kärjessä saksalaisten
kanssa. Ruotsi jää selvästi taakse.
– Jostain syystä Suomen hitsausalan tuottavuus ei ole alkuunkaan sillä tasolla, mitä kansainvälisesti pätevöityneen ammattiväen määrä antaa ymmärtää. Suomessa otetaan ilmeisesti
asiakkaiden toiveita mukaellen
liian helposti vastaan ja joudutaan tekemään räätälöityä, manuaalista piensarjatyötä, joka on
kuitenkin karkaamassa vauhdilla
halvemman kustannustason maihin esimerkiksi entisen itäblokin
alueelle.
Meuronen arvelee, ettei
Suomessa ole ollut riittävästi
malttia perehtyä moderneihin
robotisoituihin hitsausprosesseihin jo suunnittelutasolta ja
yritysten omistajista lähtien.
Suomesta puuttuu jokseenkin
kokonaan hitsattavien tuotteiden modulointikulttuuri.
– Sen sijaan, että Suomeen
tuodaan vaikkapa ulkomaalaisia
hitsaajia manuaaliseen työhön,
kannattaisi kirkastaa pikemminkin alan imagoa nuorten ja naisten silmissä sekä nostaa automaatiotasoa selvästi nykyisestä.
Ulkomaiset hitsarit lähtevät
usein heti opin saatuaan paremmille palkka-apajille Eurooppaan,
mutta automaatio-osaamisella
Suomen hitsaava teollisuus voisi
pysyä jaloillaan vielä tulevaisuudessakin.
S
20 3/2008 www.eurometalli.com
Suomen Hitsausteknillisen Yhdistyksen (SHY) uudella
puheenjohtajalla Ismo Meurosella on selkeä visio Suomen
hitsausalan haasteista ja niistä selviytymisestä: tuottavuutta on nostettava nopeasti ennen kuin loputkin työt
kaikkoavat kilpailukykyisempiin maihin.
TUOTTAVAA TANDEM-MAG-HITSAUSTA KAHDELLA LISÄAINELANGALLA SAMANAIKAISESTI.
Yhteisvoimin
investointeihin
Erikoishitsausmenetelmistä Lappeenrannan Teknillisessä korkeakoulussa diplomityönsä aikoinaan tehnyt Ismo Meuronen
patistaa PK-yrityksiä verkostoitumaan tai perustamaan jopa
osuuskuntatyyppisiä yhtymiä investoimaan riittävän korkeata-
soisiin robottihitsausjärjestelmiin.
– Suomalaisyritysten nykyiset robotisoidut prosessit ovat
aivan liian vähällä käytöllä. Jos
keskiraskaan konepajateollisuuden yrittäjäverkostot panostaisivat moderneihin prosesseihin
yhdessä toimipisteessä, jakaisivat palvelutuotannon riskit, pa-
nostukset ja tuotot sekä pyörittäisivät lähialueen pk-yritysten
isommat sarjatarpeet kolmessa
vuorossa jatkuvalla syötöllä, tuottavuusluvut nousisivat varmasti.
Esimerkkiprojekti
käynnistymässä
Vuoden 2008 alusssa SHY:n puheenjohtajana aloittanut Meuronen käynnistelee parhaillaan
yritysverkostovetoista hankesuunnitelmaa, missä paineenalaisten tuotteiden valmistuksessa panostetaan moderniin tekniikkaan ja hyödynnetään mm.
liikeratojen etäohjelmointia, robotisoidun leikkaus- ja hitsausteknologian optimointia sekä hitsien uusinta tarkastustekniikkaa.
– Tarkoitus on käynnistää
kesään mennessä konepajateollisuudelle esimerkkiprojekti, jota yritykset voivat hyödyntää
omaan tuotantoonsa sovellettuna. Tuotteiden suunnittelijoiden
pitää olla ohjelmoidussa tai robotisoidussa hitsauksessa mukana alusta lähtien, jotta kokonaisuus toimii parhaalla mahdollisella tavalla.
– Esivalmistuksen tarkkuuteen ja läpimenoaikoihin pitää
kiinnittää entistä enemmän huomiota. Laatu on jo itsestään selvä vaatimus kaikissa prosesseissa. Nykyisin joudutaan liian paljon viimeistelemään tuotteita
manuaalisesti, mikä nostaa kustannuksia.
– Suomessa on korkea aika
tarttua välttämättömään tuottavuuden nostamiseen. Vaikka itäblokin maissa onkin halvempi
tuntikustannus, niin tilaajan omat
kustannukset kasvavat lisääntyneen valvonnan ja seurannan takia sekä logistiikan vuoksi. Onpa
esitetty, että lopullinen ero Suomessa teetettyyn olisikin vain
10-20%. ■
Meuro-Tech konsultoi
vahvalla kokemuksella
Viimeksi kymmenkunta vuotta Suomen Teknohaus Oy:ssä
työskennellyt Ismo Meuronen käynnisti viime vuoden lopulla
oman konsulttitehtäviin ja mm. saksalaisten Carl Cloos-hitsausrobottijärjestelmien ja järeiden Müller-Opladen -putkenleikkauskoneiden maahantuontiin keskittyvän Meuro-Tech yrityksen Tampereella.
Lappeenrannassa diplomi-insinööriksi 1984 valmistunut
Meuronen tunnetaan sädehitsaustekniikan asiantuntijana jo
neljännesvuosisadan ajalta.Viime vuosina Meuroselle on kertynyt vankka tietotaito ohjelmoitavista ja robotisoitavista suurtehomenetelmistä, kuten TANDEM-MIG/MAG- ja laser/hybridiprosesseista sekä orbitaali-TIG-hitsauksesta.
Tampereen Kehräsaaressa 50-vuotismerkkipäiväänsä 19.
helmikuuta ystävien ja yhteistyökumppaneiden kanssa juhlinut
Ismo Meuronen on toiminut Suomen edustajana myös useilla
hitsausalan kansainvälisillä foorumeilla.
WWW.MEURO-TECH.FI
www.eurometalli.com 3/2008 21