Vuosikertomus 2012 - Rauman kauppakamari

Transcription

Vuosikertomus 2012 - Rauman kauppakamari
RAUMAN
KAUPPAKAMARI
VUOSIKERTOMUS 2012
www.rauma.chamber.fi
[email protected]
Rauman kauppakamarin toiminta-alue 2012
Eura
Köyliö
Säkylä
Eurajoki
Rauma
RAUMAN
KAUPPAKAMARI
VUOSIKERTOMUS 2012
32. TOIMINTAVUOSI
1
Kauppakamarin strategia
Rauman kauppakamarin missio eli toiminnan tarkoitus
Kauppakamari tukee ja edistää alueensa elinkeinoelämän ja
yrittäjyyden kehitystä ja kasvua vaikuttamalla
❒ alueensa yritystoiminnan toimintaedellytysten, kilpailukyvyn ja kasvun sekä
❒ seudun vetovoimaisuuden parantamiseen jatkuvasti muuttuvassa ja
kansainvälisessä toimintaympäristössä
Visio
Rauman kauppakamari on vaikutusvaltaisin ja tuloksellisin elinkeinoelämän edunvalvoja ja kehittäjä Rauman seudulla.
Strategiset menestystekijät
❒ Kauppakamarin henkilöstö ja hallinto koostuu
osaavista ja uskottavista elinkeinoelämän vaikuttajista
❒ Jäsenkunta kattaa peittävästi alueen koko elinkeinoelämän
❒ Kauppakamari on verkottunut ja vaikuttaa tilanteen mukaan
valtakunnallisesti maakunnallisesti ja paikallisesti
❒ Toiminta on tuloksellista ja vaikuttavaa
2
Kauppakamarivuosi 2012
Arvoisat Rauman kauppakamarin jäsenet,
Kauppakamarin toimintavuonna 2012 Rauman
kauppakamari jatkoi toimintaansa hyväksi koetun tavan mukaisesti vahvana vaikuttajana ja
liike-elämän toimintaedellytysten edunvalvojana.
Perustuen hyvään jäsenpalautteeseen kentältä
sekä onnistumiseen taloudenpidossa ja varainhankinnassa hieman budjettia paremmin, lopputulokseen kokonaisuutena on oltava tyytyväinen.
Tästä menestyksestä kuuluu ensisijainen kiitos
kauppakamarin uutteralle henkilökunnalle, mutta
myös kaikille hallitus-, valiokunta- ja työryhmätyöskentelyyn ansiokkaasti ja aktiivisesti osallistuneille.
Voimme taas kerran todeta, että yhteistyöllä on
luotavissa luja perusta seutukuntamme tulevaisuudelle kaikissa tärkeissä asioissa. Tätä tarkoitusta
vartenhan meillä on tämä erinomainen Rauman
kauppakamari.
Rauman seutukunnan keihäänkärkitoimialoina isossa kuvassa vuonna 2012 jatkoivat vakaata
kehitystä konepajateollisuus ja ydinvoiman rakentaminen. Telakkateollisuuden yleismaailmallinen
lama aiheutti tilauspulaa telakalle ja EU:n rikkidirektiivin ja valtion energiapolitiikan ratkaisut
pakottivat metsäteollisuuden kokonaisratkaisuissa
sopeutustoimena sulkemaan yhden paperikoneen
Raumalta. Suuret liikennehankkeet infrastruktuurin rakentamiseksi VT 8, Rauman syväväylä ja
rautatien parantaminen sävyttivät keskustelua.
Näissä kaikissa hankkeissa mentiin eteenpäin.
Näköpiirissä ovat todennäköisesti positiiviset
lopputulokset. Niistä on vain pidettävä huolta. Logistisena solmukohtana Rauman seutukunnalle on
olennaisen tärkeä asia, että vesi-, rauta- ja maantie
risteävät kilpailukykyisellä tavalla muodostaen
intermodaalisen solmukohdan ja käyttöliittymän
kansainvälisiin kuljetusyhteyksiin. Tämä vahvistaa,
ei yksin Rauman seutukunnan, vaan koko suomalaisen yhteiskunnan vientikaupan osana koko
kansantalouden huoltovarmuutta.
Päätös alueellisen teollisuusvision päivittämiseksi tehtiin toimintavuonna 2012. Työ tullaan tekemään yhteistyössä Satakunnan kauppakamarin
kanssa, kuten aiemminkin on menetelty. Vision
tekeminen tahdittaa tiivistyvää yhteistoimintaa
naapurikaupunkimme Porin kauppakamarin
kanssa. Tekemällä yhteistyötä ja yhteisiä projekteja ymmärryksemme ja kontaktimme lisääntyvät
luoden uusia mahdollisuuksia. Keskittäminen
julkishallinnon puolella on ollut leimallista tehostumistoimintaa, joka on herättänyt epäluottamusta
niissä kunnissa ja kaupungeissa, jotka ovat joutuneet luopumaan palveluistaan toteutettavaksi toiselta paikkakunnalta. Teollisuusvision perusteella
yhteistoiminnan lähtökohta pitää olla toinen. On
kehitettävä koko alueen vetovoimaisuutta siten,
että pystymme houkuttelemaan lähitulevaisuudessa uusia teollisia investoijia ja yrittäjiä Rauman ja
Porin kauppakamarien vaikutuspiiriin. Se ei silloin
ole keneltäkään pois, vaan on kaikille lisää, vahvistaen molempien seutukuntien ja koko maakunnan
teollista luonnetta ja hyvinvointimme perustaa.
Timo Suistio
Rauman kauppakamari
hallituksen puheenjohtaja
3
Toimintakertomus 2012
Katsaus kauppakamarin tilikauden
keskeisiin tapahtumiin
Vuosi 2012 oli maailmantaloudessa pääosin jatkumoa finanssikriisin jälkeiselle kehitykselle. Vaikka
vuoden alkupuoliskolla heräteltiin uskoa talouden
myönteiseen kehitykseen etenkin Yhdysvalloissa,
niin loppuvuotta kohti kasvun tekijät olivat kuitenkin vähissä.
Taustalla oli tuttuja ja jo usein kansainvälisessä keskustelussa toistettuja tekijöitä kuten
epävarmuus Euroopan velkakriisin ratkeamisen
aikataulusta, Kiinan talouskasvun näkymistä ja
yksittäisten maiden kuten Suomen vientisektorin
kehityksestä.
Näiden taloudellisten ja poliittisten tekijöiden
yhteisvaikutuksena maailmantalouden kehitys jäi
pääosin polkemaan paikallaan heikkenevän tai
hitaamman kasvun ennusteiden varjostamana.
Poikkeuksiakin oli kuten tiettyjen maiden vientiteollisuuden kasvu johdonmukaisen talouspolitiikan
avustamana, maatamme lähimpänä esimerkkinä
Ruotsi.
Euroopan ja etenkin euro-alueen kehitys
selittää paljolti negatiivisten uutisten suman
vuonna 2012. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu EU:n
jäsenmaissa, poliittisten ratkaisujen puuttuminen
kipeästi tarvittavien rakennemuutosten osalta ja
Euroopan talousalueen hidas kehitys söivät yhdessä uskoa mahdollisesta käänteestä vuonna 2012.
Kauppakamarin vuoden tärkeimpinä saavutuksina voidaan pitää sitä, että sekä kevään
kehysriihessä, että liikennepoliittisessa selonteossa Valtatie 8 ja Rauman meriväylän syvennys
pääsivät listoille.
8-tielle on tulossa 100 miljoona euroa ja väylään 20 milj. euroa. Päätösten lopullinen vahvistus
tuli kevään 2013 kehysriihessä, kun hallitus arvioi
loppukautensa painotuksia. 8-tien rakentaminen
alkanee 2014 ja meriväylän 2015.
Kauppakamarin jäsenmäärä oli vuoden päättyessä 365. Vuoden aikana nostimme selvästi
jäsenmääräämme. Kauppakamarilla on erittäin
hyvä peitto alueensa koko yrityskannasta. Jäsenyritystemme osuus on alueen koko liikevaihdosta
ja henkilöstöstä on hyvin kattava.
4
Aloitteita ja lausuntoja kauppakamari antoi eri
tahoille 9 kappaletta.
Kauppakamarin tarjoamat palvelut,
tilikauden palvelut, tilikauden toiminta ja
tärkeimmät koulutus ym. -tapahtumat.
Ajankohtaiskoulutus oli vuonna 2012 hyvin tuloksekasta ja kehittyi sekä monipuolistui mm.
tilauskoulutuksena toimintavuoden aikana. Vaikeana talousvuotena saavutettiin erittäin hyvä
tulos. Rauman kauppakamari on kauppakamarien
koulutuspoolin jäsen tavoitteena koulutuksen
edelleen kehittäminen. Vuoden aikana järjestettiin
20 eri koulutustilaisuutta. Tämä on hyvä osoitus
koulutustilaisuuksiemme tasosta ja sopivuudesta
yritysten tarpeisiin. Koulutus- ja muiden tilaisuuksien luettelo on tämän toimintakertomuksen
ajankohtaiskoulutus- ja muut tilaisuudet – osiossa.
Kansainvälistymistoiminnan tueksi on perustettu kansainvälistymisvaliokunta. Sen esityksestä
kauppakamarin neljäs kansainvälistymispalkinto
luovutettiin syyskokouksessa Raumaster Oy:lle.
Raumaster on malliesimerkki hyvästä ja kannattavasta kasvuyrityksestä.
Palkinnolla halutaan tuoda esiin alueen menestyviä vientiin suuntautuvia pk-yrityksiä.
Kansainvälistymistoiminnan rinnalle nostettiin
jatkuva työ Olkiluoto asioiden kehittämiseksi. Tätä
hanketta rahoittavat myös Rauman kaupunki ja
Eurajoen kunta. Maakunnallista koordinaatiota
varten on perustettu työryhmä ns. Olkiluoto ryhmä, jonka puheenjohtajuus on kauppakamarilla.
Tiedotustoiminnan rungon muodostavat jäsenkunnalle toimitetut tiedotteet ja lisääntyvässä
määrin kauppakamarin omat kotisivut, joita kehitettiin vuoden aikana edelleen mm. sosiaalisen
median suuntaan.
Ulkomaankaupan asiakirjoja myönnettiin vuoden aikana 1711 kappaletta. Ata Carnet -asiakirjojen laadinta on siirretty Turun kauppakamarille.
Yhdessä Nuorkauppakamarin ja Sanomalehti
Länsi-Suomen kanssa järjestettiin nuorille suunnattu messutapahtuma Urastartti neljännen
kerran. Taantuman johdosta järjestelyt olivat
haasteelliset, mutta Nuorkauppakamari onnistui
kuitenkin hienosti jälleen. Urastartin palaute oli
erittäin hyvä.
Katsaus kauppakamarin tulevaisuuden
suunnitelmiin
Rauman kauppakamari sai jälleen jäsentyytyväisyystutkimuksessa erittäin hyvät arviot ja sillä on
jäsentensä hyvä luottamus. Lisäksi kauppakamarin
talous ja yhteistoimintasuhteet ovat hyviä. Näistä
lähtökohdista kauppakamarin lähitulevaisuus
näyttää edelleen vahvalta.
Kauppakamarin valtuuskunnan hyväksymä
strategian mukaan kauppakamari on edelleen
alueensa vaikutusvaltaisin elinkeinoelämän vaikuttaja ja yritysten toimintaedellytysten kehittäjä.
Kauppakamari toimii aktiivisena vaikuttajana, verkostotoimijana ja organisoi jäsenkunnan tarpeista
lähtevää koulutusta, projekteja ja palveluja.
Kauppakamarien yhteinen strategia linjaa
kauppakamareille vuosittain useita yhteisiä toiminnan kehittämisen kohteita ja siten luo järjestölle
yhtenäisyyttä.
Selvitys toimintaympäristön kehityksestä
Rauman seudulla lähitulevaisuuden näkymät ovat
riippuvaisia kansainvälisen talouden kehityksestä.
Aasian ja Saksan kasvu ovat vieneet globaalia kehitystä eteenpäin, mutta uhkatekijänä ovat edelleen
Euroopan velkaantuneet valtiot ja niiden vaikutus
talouden luottamukseen.
Raumankin seudun tulevaisuuteen liittyy
monenlaisia mahdollisuuksia, mutta toisaalta
myös uhkia.
Rauman seudulle tärkeiden liikenneolosuhteiden parantamiseksi on tehtävä edelleen vahvaa
taustatyötä, sillä tie- ja ratayhteydet vaativat
huomattavaa parantamista.
ajan. Varapuheenjohtajina olivat paikallisjohtaja
Kari Välimaa Rolls Royce Oy:stä ja toimitusjohtaja
Tuomas Pere Pintos Oy:sta. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana seitsemän kertaa. Hallituksen
vuoden 2012 kokonpano on toimintakertomuksessa otsikon Kauppakamarin toimielimet 2012 alla.
Sääntömääräinen kevät– ja syyskokoukset sekä
valtuuskunnan vastaavat kokoukset pidettiin 7.5.
ja 21.11.2012.
Esitelmötsijänä kevätkokouksessa oli asuntoministeri Krista Kiuru. Syyskokouksessa vieraana
oli johtaja Jussi Mustonen EK:sta.
Kauppakamarin valtuuskunnan kokoonpano
on toimintakertomuksen otsikon Kauppakamarin
toimielimet 2012 alla.
Valiokunnat toimivat entiseen tapaansa. Valiokunnissa käsitellyt asiat ovat toimintakertomuksen
otsikon Valiokuntatyöskentely alla.
Kauppakamarin toimitusjohtajana toimi Jaakko Hirvonsalo, koulutuspäällikkönä Päivi Junnila,
ja kansainvälistymis- ja Olkiluotohankkeessa Johanna Huhtala.
Kauppakamarin tilivuoden tulos kertomusvuonna osoitti 68.396 euron ylijäämää. Myös
toiminnallinen tulos oli ylijäämäinen.
Kauppakamarin taloudellinen asema ja tulos
vuonna 2012 käyvät ilmi toimintakertomuksen
jälkeisestä tilinpäätöksestä. Kauppakamarin taloudellinen tila on hyvä.
Jäsenmaksuperusteet ovat toimintakertomuksen otsikon jäsenmaksuperusteet 2012 alla.
Jaakko Hirvonsalo
toimitusjohtaja
Hallinto ja talous
STX Finlandin varatoimitusjohtaja Timo Suistio toimi kauppakamarin puheenjohtajana vuoden 2012
5
Rauman kauppakamarin tilinpäätös 2012
TULOS
6
1.1.2012 – 31.12.2012
1.1.2011 – 31.12.2011
TASE
31.12.2012
31.12.2011
7
Toimintakertomuksen ja
tilinpäätöksen allekirjoitukset
TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUS
8
9
Kauppakamarin toimielimet 2012
HALLITUS
Puheenjohtajisto
Puheenjohtaja
1.varapuheenjohtaja
2.varapuheenjohtaja
Suistio Timo, varatoimitusjohtaja, STX Finland Oy
Välimaa Kari, paikallisjohtaja, Rolls Royce Oy
Pere Tuomas, toimitusjohtaja, Pintos Oy
Jäsenet
Koski Kari, kaupunginjohtaja, Rauman kaupunki 1.9.2012Lehtinen Pasi, toimitusjohtaja, Aslemetals Oy
Lähdemäki Heimo, toimitusjohtaja, Comprog Electronics Oy
Maksniemi Tauno, toimitusjohtaja, RTK-PalveluOy
Marttila Mika, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Keula
Merikallio Timo, tehtaanjohtaja, Metsä-Fibre Oy
Miettinen Arno, kaupunginjohtaja, Rauman kaupunki -31.8.2012
Mäkitalo Hanna-Leena, toimitusjohtaja, ETS-Lindgren Oy
Pasanen Kari, tehtaanjohtaja, UPM Kymmene Oyj
Sainio Esa, pankinjohtaja, Länsi-Suomen Osuuspankki
Tanhua Jarmo, toimitusjohtaja, Teollisuuden Voima Oyj
VALTUUSKUNTA
Puheenjohtajisto
Puheenjohtaja
1.varapuheenjohtaja
2.varapuheenjohtaja
Suistio Timo, varatoimitusjohtaja, STX Finland Oy
Välimaa Kari, paikallisjohtaja, Rolls Royce Oy
Pere Tuomas, toimitusjohtaja, Pintos Oy
Jäsenet
Aro-Heinilä Asko, talous-ja strategiajohtaja, Rauman kaupunki
Auramaa Pekka, toimitusjohtaja, Auramaa Yhtiöt
Esko Matti, toimitusjohtaja, Euroports Rauma Oy
Hiitiö Harri, kunnanjohtaja, Eurajoen kunta
Ignatius Juhani, toimitusjohtaja, Rauman Hovi Oy
Kankaanpää Lenni, pankinjohtaja, Euran Osuuspankki
Karppinen Matti, toimitusjohtaja, Lännen Tehtaat Oyj
Komaro Kim, toimitusjohtaja, Pistora Oy
Koskinen Jari, myyntijohtaja, DNA Finland Oy
Kuusniemi Pekka, toimitusjohtaja, Oras Oy
Lahtinen Matti, kunnanjohtaja, Euran kunta
Leija Jari, toimitusjohtaja, HK Ruokatalo Oy
Leino Antti, toimitusjohtaja, Leimet Oy
Lindström Kai, pankinjohtaja Nordea Oyj
Marva Heikki, toimitusjohtaja Marva Group Oy
Mäenpää Teijo, kunnanjohtaja, Säkylän kunta
Mäki Esa, toimitusjohtaja, Biolan Oyj
Mäkilä Jouko, toimitusjohtaja, Raumaster Oy
Närvä Johanna, toimitusjohtaja, Sisustustalo Kodinonni Oy
10
Pitkänen Hannu, toimitusjohtaja, Mykora Oy
Porkka Riitta, toimitusjohtaja, Rauman Offsetpaino Oy
Puotila Pasi, pankinjohtaja, Danske Bank Oy
Pörsti Lauri, toimitusjohtaja, FB Ketjutekniikka Oy
Remmer Jens, myyntijohtaja, Jujo Thermal Oy
Ruusunen Erkka, toimitusjohtaja, Arkkitehtuuritoimisto E. Ruusunen Oy
Saariluoma Pekka, toimitusjohtaja, Amcor Flexibles Finland Oy
Sallinen Kari, toimitusjohtaja, Motoseal Components Oy
Salo Risto, hallituksen puheenjohtaja, Hollming Oy
Savikurki Jarmo, toimitusjohtaja, Steerprop Oy
Suominen Sakke, toimitusjohtaja, Euraprint Oy
Valovuo Jouni, toimitusjohtaja, BMH Technology Oy
Ylitalo Heimo, toimitusjohtaja, Lääkärikeskus Minerva
Rauman kauppakamarin
jäsenet toimialoittain vuoden 2012 lopussa
Lukumäärä
Teollisuusyritykset
Tukkuliikkeet
Vähittäisliikkeet
Agentuuriliikkeet
Rakennusliikkeet
Liikenne- ja kuljetusyritykset
Huolinta- ja laivanselvitysliikkeet
Pankit ja vakuutuslaitokset
Majoitus- ja ravitsemusliikkeet
Muut palveluyritykset
Yritysjäsenet yhteensä
121
7
43
6
24
11
7
17
10
107
353
Järjestöt
Kunnat
7
5
Henkilöjäsenet
5
11
Rauman kauppakamarin luottamushenkilöt 2012
HR- ja koulutusvaliokunta
Marva, Heikki (pj)
Ekholm, Kristiina
Halttunen-Välimaa, Sanna
Heinänen, Kari
Helkelä, Merja
Hellsten, Jari
Högerman, Reija
Isotalo, Jaana
Justen, Minna
Kangasmaa, Tuomas
Kämäri, Juha
Laakkonen, Seppo
Laisti, Piia
Lääveri, Anu
Nurmi, Jukka
Nurmi, Tapio A.
Pakaslahti, Ari
Schultz, Lasse
Vaimala, Soili
Toimitusjohtaja
Henkilöstöpäällikkö
Koulutusasiantuntija
Henkilöstöasianhoitaja
Henkilöstöpäällikkö
Henkilöstöjohtaja
Henkilöstöpäällikkö
Ryhmäpäällikkö
Henkilöstöpäällikkö
Henkilöstöpäällikkö
Toimitusjohtaja
Johtaja
Henkilöstökoordinaattori
Henkilöstöpäällikkö
Toimitusjohtaja
Johtaja
Hallintopäällikkö
Toimitusjohtaja
Henkilöstöpäällikkö
Marva Group Oy
Rolls Royce Oy
EK Turku
STX Finland Oy
Euroports Rauma Oy
Hollming Oy
Amcor Flexibles Finland Oy
Nuorkauppakamari/Teollisuuden Voima Oyj
Metsä-Fibre Oy
UPM Rauma
Satakunnan Ammattikorkeakoulu
Satakunnan Oppisopimuskeskus
Raumaster Oy
Oras Oy
Muottituote Oy
Rauman työ- ja elinkeinotoimisto
Osuuskauppa Keula
Winnova
Teollisuuden Voima Oyj
Kansainvälistymisvaliokunta
Vihijärvi, Päivi (pj)
Enlund, Håkan
Fontell, Hannamaija
Fredman, Peter
Gahmberg, Sini
Komaro, Kim
Leino, Antti
Läiskä, Pekka
Mäkilä, Jouko
Salo, Sari
Savikurki, Jarmo
Suominen, Esa
Tanhua, Daniela
Tuomikoski, Leena
Wendelin, Kari
Johtaja
Vientijohtaja
Kehitysjohtaja
Toimitusjohtaja
Tiedottaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Kehitysjohtaja
Toimitusjohtaja
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Vientipäällikkö
Koordinaattori
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
UPM Kymmene Oyj, Rauma Cell
STX Finland Oy
Biolan Oy
Eskimo Finland Oy
Nuorkauppakamari/Teollisuuden Voima Oyj
Pistora Oy
Leimet Oy
Alfa-Laval Aalborg Oy
Raumaster Oy
Rauman kaupunki
Steerprop Oy
Laimu Oy
Satakunnan ammattikorkeakoulu
Finnchain Oy
Rauma Interior Oy
Toimitusjohtaja
Tavaratalopäällikkö
Pankinjohtaja
Kultaseppä
Ryhmäpäällikkö
Hotellipäällikkö
Myymäläpäällikkö
Kauppias
Toimitusjohtaja
Hotelli Kalliohovi/Raumanlinna
Suomen Lähikaupat/Valintalo
Länsi Suomen Osuuspankki
Kultasepänliike Helkelä
Nuorkauppakamari/Osuuskauppa Keula
Cumulus Rauma
Oy Alko Ab
Rauman Varaosahalli Oy
Tiilikaari Oy
Kauppavaliokunta
Ignatius, Juhani (pj)
Anto, Jaakko
Frimodig, Timo
Helkelä, Raimo
Junnila, Sami
Karttunen-Nummi, Elina
Kekki, Ilkka
Känä, Oiva
Mannonen, Antti
12
Marttila, Mika
Närvä, Johanna
Palmu, Pekka
Pärssinen, Hannu
Smedberg,Timo
Vainio, Juha
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Raumaisäntä
Myyntipäällikkö
Toimitusjohtaja
Osuuskauppa Keula
Sisustustalo Kodinonni Oy
Silmäoptikot Oy
City-kauppiaat
Keskusautohalli Oy
K/Citymarket Rauma
Satamajohtaja
Toimitusjohtaja
Virastopäällikkö
Logistiikkapäällikkö
Logistiikkajohtaja
Osastopäällikkö
Logistiikkapäällikkö
Toimitusjohtaja
Aluepäällikkö
Asiakkuusjohtaja
Logistiikkapäällikkö
Apulaisjohtaja
Alueiden käytön johtaja
Logistiikkapäällikkö
Toimitusjohtaja
Logistiikkapäällikkö
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Myyntijohtaja
Kuljetuspäällikkö
Toimitusjohtaja
Rauman kaupunki
Kuljetusliike Y. Auramaa Oy
Rauman kaupunki; tekninen virasto
Forlogistics Oy
Rolls Royce Oy
Nurminen Logistics Oyj
Rauma Terminal Services Oy
Baltic Tank Oy
GAC Finland Oy
ELY-keskus
Oras Oy
Nuorkauppakamari/Rauman satama
Satakuntaliitto
HK Ruokatalo Oy
CT-Logistics Oy
Forchem Oy
Tie-Tiimi Oy
Rauman Kuorma-autoasema Oy
Euroports Rauma Oy
Metsä Group Oy
Satakierto Oy
Liikennevaliokunta
Asumalahti, Hannu (pj.)
Auramaa, Pekka
Heikintalo, Seppo
Heino, Hannu
Järvenpää, Harri
Koukku, Antti
Kuusisto, Jarkko
Laaksonen, Antti
Lehti, Jyrki
Lindholm, Hanna
Mattila, Tuija
Meronen, Pekka
Moilanen, Jukka
Peippo, Pekka
Salmi, Ari
Salonen, Jussi
Tommila, Jari
Tormonen, Tauno
Valkoja, Pekka
Vuollet, Esa
Yrjölä, Eerik
Palvelualojen valiokunta
Ylitalo, Heimo (pj.)
Aarniketo, Tiina
Aro-Heinilä, Asko
Jaatinen, Pekka
Koskinen, Jari
Lammi, Taina
Lehto, Jussi
Maksniemi, Tauno
Manner, Juha
Nevanpää, Maritta
Pihlajamäki, Tapio
Porkka, Riitta
Ruusunen, Erkka
Salmi, Harri
Saustila, Matti
Suominen, Jukka
Viljanen, Olli-Pekka
Toimitusjohtaja
Johtaja
Suunnittelujohtaja
Ylilääkäri
Myyntijohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Asianajaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Johtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Lääkärikeskus Minerva Oy
Nordea Pankki Oyj
Rauman kaupunki
Rauman kaupunki
DNA Finland
Rauman Akku Oy
Nuorkauppakamari/Mercurius Mainoslahjat Oy
RTK-Palvelu Oy
Asianajotoimisto Brander & Manner Oy
Klapsakka Ky
Länsi-Suomen OP-Isännöinti ja Taloushallinto
Rauman Offsetpaino Oy
Arkkit.tsto E. Ruusunen Oy
Delete Puhdistuspalvelut Oy
Eurajoen Säästöpankki
Friski Oy
Rauman Konttoripalvelu Oy
Toimitusjohtaja
Team Manager
Aluepäällikkö
Toimitusjohtaja
Aslemetals Oy
Metsä-Fibre Oy
Elinkeinoelämän Keskusliitto
Rauman Energia Oy
Teollisuusvaliokunta
Lehtinen, Pasi (pj.)
Ala-Kaila, Kari
Alvesalo, Piia
Haapala, Marko
13
Jalonen, Markku
Koivunen, Petri
Kuusisto, Juha
Lotila, Harri
Marva, Iiro
Näsi, Risto
Peni, Erkki
Pere, Tuomas
Pitkänen, Hannu
Pörsti, Lauri
Rautavuori, Janne
Saaros, Ismo
Sallinen, Kari
Seppälä, Matti
Sundell, Reijo
Sunila, Arto
Suvanto, Tomi
Valovuo, Jouni
Vanamo, Ari-Pekka
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Teknologiajohtaja
Telakanjohtaja
Toimitusjohtaja
Tuotantojohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Apul.kaup.johtaja
Toimitusjohtaja
Tuotantojohtaja
Rakennus-Jalonen Oy
Emeca Oy
Kuusisto Group
Alfa-Laval Aalborg Oy
Oy Westpoint
Forchem Oy
ENG`nD
Pintos Oy
Mykora Oy
FB Ketjutekniikka Oy
Oras Oy
STX Finland Oy
Motoseal Components Oy
Rolls Royce Oy
Posiva Oy
Lai-Mu Oy
Rauman kaupunki
BMH Technology Oy
UPM Rauma
Tietotekniikkavaliokunta
Lähdemäki, Heimo (pj.)
Eklund, Ari
Gahmberg, Antti
Kalsi, Jouko
Kivistö, Mika
Korpi, Kari
Lipsanen, Matti
Palmen, Juha
Peltonen, Pekka
Sundström, Peter
Susilahti, Mauri
Sydänheimo, Lauri
Tiihonen, Kari
Toimitusjohtaja
Kehitysjohtaja
Develop Manager
Osastopäällikkö
Toimitusjohtaja
Account Manager
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Tietohallintopäällikkö
Osastopäällikkö
Toimitusjohtaja
Yksikön johtaja
Toimitusjohtaja
Comprog Electronics Oy
Hollming Oy
Nuorkauppakamari/Tradeconnector Oy
DNA Finland Oy
IonSign Oy
Atea Finland Oy
Enerpoint Oy
CLS-Engineering Oy
Teollisuuden Voima Oyj
Affecto Oy
Progman Oy
Tampereen Teknillinen Yliopisto
Terameri Oy
Pyhäjärviseudun paikallisvaliokunta
Saariluoma, Pekka (pj)
Auramaa, Pekka
Haikonen, Markku
Jaakkola, Riitta
Kankaanpää, Lenni
Katila, Harri
Kuupakko, Yrjö
Lahtinen, Matti
Leija, Jari
Markkula, Mikael
Mäenpää, Teijo
Mäkitalo, Hanna-Leena
Nurminen, Kimmo
Pere, Samu
Remmer, Jens
Saarinen, Seppo
Seppälä, Jussi
Suominen, Pertti
14
Tehtaanjohtaja
Toimitusjohtaja
Tuotantopäällikkö
Talouspäällikkö
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Johtaja
Kunnanjohtaja
Toimitusjohtaja
Varatuomari
Kunnanjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Hallintojohtaja
Myyntijohtaja
Kunnanjohtaja
Toimitusjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja
Amcor Flexibles Finland Oy
Kuljetusliike Auramaa Oy
Sucros Oy
Lännen Tehtaat Oyj
Euran Osuuspankki
Scandinavian Cable Services Oy
Nordea Pankki Oyj
Euran kunta
HK Ruokatalo Oy
Asianajotoimisto Mikael Markkula
Säkylän kunta
ETS-Lindgren Oy
Paneliankosken Voima Oy
Pintos Oy
Jujo Thermal Oy
Köyliön kunta
Lännen Lähivakuutus
Euraprint Oy
Toimela, Pekka
Katila, Jari
Viljakainen, Rauno
Viren, Harri
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Yrityskehittäjä
Alasatakunta
Säkylän Osuuspankki
A&R Carton Oy
Euran kunta
Kauppakamarilaitoksen
hyväksymät asiantuntijat 2012
Keskuskauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat (KHT)
Anttila, Ville
Ernst & Young Oy
Kulmala, Tapani, KTM
Ernst & Young Oy
Seikola, Simo, tilintarkastaja
Ernst & Young Oy
Tukkiniemi, Jouko, KTM
Junitra Oy
Rauman kauppakamarin hyväksymät tilintarkastajat (HTM)
Halonen, Sivi, tradenomi
Ajado Oy
Järvimäki, Hannu, merkonomi
Kiukaisten Tilitoimisto Ky
Stenback, Kristiina, KTM
Heikkilän Tilitoimisto Oy
Suominen, Hannu, OTK
15
Kauppakamarin kokoukset
Kevätkokous
26.4. Teknologiatalo Sytytin,
- kokousesitelmöitsijä:
asunto- ja viestintäministeri
Krista Kiuru
Syyskokous
21.11. Rauman kaupungintalo, valtuuston istuntasali, Rauma
- kokousesitelmöitsijä: johtaja Jussi Mustonen Elinkeinoelämän
keskusliitosta.
Valtuuskunta kokoontui kertomusvuonna kaksi kertaa.
Kokoukset pidettiin kauppakamarin kevät- ja syyskokouksien
yhteydessä.
Rauman uusi kaupunginjohtaja Kari Koski esittäytyy syyskokouksessa.
16
Hallitustyöskentely 2012
• kauppakamarin lausunto
Rauman sataman laajennusvaihtoehdoista
• Rauman ja Satakunnan kauppakamarien
koulutusselvitys
• edunvalvonnan ajankohtaistilanne
• TNS gallupin vaikutusalueselvitys
• Rauman kauppakamarin toimintakertomus
vuodelta 2012
• Rauman kauppakamarin
tilintapäätös vuodelta 2012
• Satakunnan ammattikorkeakoulun
rakenteellinen kehittäminen
• CSM hotelllihanke
• kaupppakamarin tulosmittarit vuodelta 2011
• kuntauudistus ja kauppakamari
• kauppakamarin ajankohtaiskoulutuksen
katsaus
• kauppakamarin kansainvälistymis- ja
Olkiluotohankkeen katsaus
• liikennepoliittinen selontelo
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
kauppakamarin Attitude 2012 selvitys
kauppakamarin strategian hyväksyminen
kauppakamarin tulevat tavoitteet
kuntavaalit 2012
SAMK, Winnova vetovoimahanke
vaalitoimikunnan asettaminen
kaupppakamarin uudet jäsenet
8-tien ja Rauman väylän tilanne
Raisio-Nousiainen nelikaistoitus
kauppakamarin henkilövalinnat
vuodelle 2013
kauppakamarin toimintasuunnitelma
vuodelle 2013
kauppakamarin jäsenmaksuperusteet
vuodelle 2013
kauppakamarin budjetti vuodelle 2013
kauppakamarien
jäsentyytyväistutkimus
mahdollisen maakunnallisen
kauppakamarin hyödyt ja haitat
17
Edustukset kauppakamarilaitoksessa
ja muissa elimissä 2012
Keskuskauppakamarin hallitus
Paasikivi, Jari, Oras Oy
Keskuskauppakamarin valtuuskunta
Marva, Heikki, Marva Group Oy
Välimaa, Kari, Rolls Royce Oy
Suistio, Timo, STX Finland Oy
Pere, Tuomas, Pintos Oy
Pörsti, Lauri, FB Ketjutekniikka Oy
Keskuskauppakamarin verovaliokunta
Marva, Heikki
Keskuskauppakamarin liikennevaliokunta
Esko, Matti, Euroports Rauma Oy
Salmi, Ari, CT Logistics Oy
Rauman kaupungin elinkeinopoliittinen toimikunta
Pasanen, Kari, UPM Rauma
Sallinen, Kari, Motoseal Components Oy
Hirvonsalo, Jaakko
Satakunnan korkean teknologian säätiön valtuuskunta ja hallitus
Eklund, Ari, Hollming Oy
Lähdemäki, Heimo, Comprog Electronics Oy
Rauman teknillisen oppilaitoksen tukisäätiön hallitus
Hirvonsalo, Jaakko
Satakuntaliitto, Maakunnallinen yhteistyöryhmä (MYR)
Hirvonsalo, Jaakko
Satakunnan ELY-keskus, neuvottelukunta
Hirvonsalo, Jaakko
Rauman kaupunki, korkeakoulujen yhteistyöelin
Hirvonsalo, Jaakko
Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy, hallitus
Sieviläinen, Jorma
Satakunnan Ammattikorkeakoulu Oy, sisäinen hallitus
Rautavuori, Janne, Oras Oy
Tolsa Tapio, Technip Offshore OY
Satakunnan Korkeakoulusäätiö
Jaakko Hirvonsalo
Länsi-Suomen EAKR seurantakomitea, TEM
Jaakko Hirvonsalo
Lisäksi kauppakamarilla on edustuksia useissa projektien ohjausryhmissä ja erilaisissa työryhmissä.
18
Valiokuntatyöskentely 2012
HR- ja koulutusvaliokunta
• SAMKin rakenneuudistus
• Rauman ja Satakunnan kauppakamarien
koulutusselvitys 2011
• Urastartti ja tapahtuman palautteen
yhteenveto 2012
• Vuoden 2012 Attitude-kyselyn tulokset Rauman
kauppakamarin alueella
• EK:n selvitys yritys-oppilaitosyhteistyöstä
• Keskustelua koulutuksen vetovoiman
parantamisesta
• SAMKin alustava esitys – miten koulutuksen
vetovoimaa parannetaan alueella
• Winnovan katsaus toiminnastaan koulutuksen
vetovoima ja ennakointityössä
• Teknologiateollisuuden vetovoima-hankeen
2012- 2015 tilannekatsaus
• Ajankohtaiskatsaukset Rolls Roycelta,
Hollming Oy:ltä, Muottituote Group Oy:ltä ja
UPM-Kymmene Oy:ltä
Kansainvälistymisvaliokunta
• Ammattikorkeakoulun ja elinkeinoelämän yhteistyömahdollisuudet kansainvälistymisasioissa
• Rauman ja Satakunnan kauppakamareiden
koulutusselvitys 2011
• Kansainvälisen talouden suunta
• Suomi ja yritysten kansainvälistyminen
• Oy Laimu Ab:n ajankohtaiskatsaus
• OL3-projektin ajankohtaiskatsaus ja
henkilöstötilanne
• Kansainvälistymisvaliokunnan osallistuminen
Team Finland- tapahtumaan
• Kauppakamareiden kansainvälistymispalkinnon
kandidaattiyritysten nimeäminen
• Kauppakamarin kansainvälistymispalkinto 2012
• Valiokunnan ohjelma ja teemoja vuodelle 2013
Kaupan valiokunta
• Kaupan valiokunnan tilaama SAMK:n
kyselyselvitys kaupan palveluista Raumalla
• Alustavia suunnitelmia Tarvontorin alueen
kehittämisestä
• Kaupan valiokunnan strategia ja kokousten
teemat 2012
• TNS gallupin suuri vaikutusaluetutkimus 2012
• Tarvontorin kaavasuunnitelma
• Kauppakamarin kuntavaaliteemat
• Turun kauppakorkeakoulun jatko-opiskelijoiden
opinnäytetyöt
• Kaupan valiokunnan tilaama SAMK:n
kyselyselvitys kaupan palveluista Raumalla
• Rauman ja Satakunnan kauppakamarien koulutusselvitys kauppa, majoitus- ja matkailun osuus
• Rauman matkailun ajankohtaiset asiat
• Attitude 2012 kysely ja kaupan ala
Liikennevaliokunta
• Rauman kaupungin suuret liikennehankkeet
• Rauman strateginen yleiskaaava 2025 ja liikenne
• Liikennepoliittisen selonteon ajankohtaistilanne ja
selvitysmiesten raportti
• SAMKin koulutusratkaisut
• Liikennevaliokunnan strategia, teemat ja
kokoukset vuonna 2012
• Liikennepoliittisen selonteko
• Liikennevirrat Rauman metsäteollisuudessa
• Ajankohtaista Rauman satamasta ja väylästä
• Ajankohtaista CT-Logistics Oy:stä
• Kokemuksia pohjoisen matkasta Muurmanskista ja
Kirkniemestä
• Telakan toimistohotellihanke ja logistiikka
• Ajankohtaista Valtatie 8:n tilanteesta ja uudesta
liikennepolitiikasta
• Meristrategia ja sen merkitys
Palvelualojen valiokunta
• Attitude 2012 kysely
• Kauppakamarin tilaama kuluttajakyselytutkimus
kaupan ja palveluiden tyytyväisyydestä Raumalla
• Tietoisku hankintatoimesta
• Kauppakamarin hankkima TNS gallupin suuri
vaikutusaluetutkimus ja Rauman markkina-alue
• Kauppakamarin kuntavaaliteemat 2012
• Kuntien hankintapolitiikka
• Kelakorvausten leikkaukset valtion budjetissa
Pyhäjärviseudun paikallisvaliokunta
• Ajankohtaista Paneliankosken Voimasta
• Finnuclear suomalaisen ydinvoimarakentamisen
edistäjänä
19
• TNS gallupin vaikutusalueselvitys 2012 ja
Pyhäjärviseutu
• Ajankohtaista Lännen Tehtailta
• Kuntauudistus Pyhäjärviseudun ja sen
elinkeinoelämän näkökulmasta
• Kauppakamarin kesätyöpaikkakysely
• Liikennepoliittinen selonteko
• Ajankohtaista Biolanista
• Käynnistyvä vetovoimahanke ja Pyhäjärviseutu
• Nuorison asenteet kauppakamarin alueen
attitude kyselyssä
• Ajankohtaista Pintokselta
• Kauppakamarin kuntavaaliteemat 2012
• Pyhäjärviseudun elinkeinoelämä tilastojen valossa
• Koulutuksen vetovoimahankkeet Satakunnassa
• Sokerin ajankohtaikatsaus
•
•
•
•
•
•
•
•
Teollisuuspuisto telakka-alueelle
Liikennepoliittinen selonteko
Kauppakamarin kesätyöpaikkakysely
Ajankohtaista UPM-Bio Fore yhtiöstä
Rauman Voima Oy
Teollisuuden suhdannetilanteet yrityksittäin
UPM:n biodieselhanke
Koulutuksen vetovoimahanke
ICT-valiokunta
•
•
•
•
•
•
RFID ajankohtaiskatsaus
Tietoteknikkavaliokunnan strategia
ICT barometri
Rauman kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma
Teknologiatalo Sytytin ja toimintakonsepti
Kauppakamarien ICT barometri Rauma
Teollisuusvaliokunta
Tilintarkastusvaliokunta
• Rauman kaupungin strateginen yleiskaava
• Satakunnan ammattikorkeakoulun linjapäätökset
ja teollisuus
• Merenkulun koulutus ja teollisuuus
• HTM –tilintarkastajien ammattitaidon valvonta
2010 – 31.3.2012
• Hakijoiden hyväksyminen HTM- tutkintoon
Lausunnot ja kannanotot 2012
Lausunto Rauman sataman laajentumisvaihtoehdoista
(Rauman sataman suunnittelutoimikunta)
Lausunto Satakunnan TE -palveluverkkoa koskevasta suunnitelmasta
(Satakunnan ELy-keskus)
Kone- ja tuotantotekniikan opetus Satakunnan ammattikorkeakouluissa
(Satakunnan ammattikorkeakoulu) yhdessä Satakunnan kauppakamarin kanssa
Lausunto oppisopimuskoulutuksen vähentämisesityksestä
(Winnova)
Kiukainen - Säkylä ratayhteys
(Euran kunta)
Lausunto Rauman yleiskaavaehdotuksesta
(Rauman kaupunki)
Liikennepoliittinen selonteko toimenpideohjelma 2013 – 2016
(liikenneministeriö)
Satakunnan maakuntasuunnitelman toteuttamisohjelma
(Satakuntaliitto)
Valtatie 8 perusparannus
(liikenneministeri Merja Kyllönen) yhdessä Turun ja
Satakunnan kauppakamarin kanssa
20
Kansainvälistymispalvelut 2012
Rauman kauppakamarin
kansainvälistymispalvelut
tarjoavat käytännönläheistä toimintaa yritysten kannustamiseksi kansainvälisille
markkinoille. Vuoden 2012 aikana
kv-palvelut käsittivät ulkomaankauppaan
ja logistiikkaan liittyvää neuvontaa, erilaisia
kansainvälistymiseen liittyviä tilaisuuksia, sekä
yleisesti kansainväliseen kauppaan liittyvää tiedon
jakamista jäsenyrityksille.
Rauman kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunnan jakaman kansainvälistymispalkinnon
sai vuonna 2012 Raumaster Oy. Kansainvälistymisvaliokunnan mukaan Raumaster Oy:n viime
vuosien kasvu, viennin suuri osuus liikevaihdosta
sekä tiukka kilpailu kyseisellä toimialalla, olivat
merkittäviä valintatekijöitä. Raumaster on kehittynyt merkittäväksi kansainväliseksi yritykseksi.
Raumaster Oy on raumalainen, vuonna 1984
perustettu, paperi- ja selluteollisuudelle sekä
voimalaitoksille kuljetinjärjestelmiä valmistava
yhtiö. Raumaster Oy:n konserniin kuuluvat myös
tytäryhtiöt Raumaster Paper Oy ja ruotsalainen
Raumaster AB. Konsernin
henkilöstömäärä on tällä
hetkellä 266 henkilöä. Yhtiön pääkonttori on Raumalla,
josta käsin hoidetaan myynti
sekä projektit suunnitteluineen. Myös
erikoislaitteet valmistetaan omassa
konepajassa Raumalla. Konsernilla on
toimipisteet myös Porissa, Sastamalassa, Valkeakoskella, Shanghaissa, Tallinnassa ja Västeråsissa.
Konsernin liikevaihto on kasvanut huomattavasti
viime vuosien aikana ja tulevaisuuden kasvutavoitteet ovat korkealla.
Yhtiön markkina-alueena on koko maailma.
Suomen ulkopuoliset markkina-alueet ovat yhtiön perustamisesta lähtien olleet merkittävässä
asemassa yhtiölle. Suurimpina markkina-alueina
voidaan mainita Eurooppa, Aasia ja Etelä- Amerikka. Toimituksia on tehty kaikkiaan yli 60:een
eri maahan. Suoran ja välillisen myynnin osuus
liikevaihdosta on vuosittain keskimäärin 75 %:ia.
Viennin kasvattaminen on edellyttänyt useiden
ulkomaisten yhteistyö- ja agenttisopimusten
solmimista.
KV-valiokunnan puheenjohtaja Päivi Vihijärvi luovuttaa
palkinnon Raumasterin
Jouko Mäkilälle.
21
Muut tilaisuudet 2012 (suluissa yhteistyötaho)
12.1.
Miten toimia ydinvoima- ja loppusijoituslaitoshankkeissa
(yhdessä Finnuclear ryn, Satakunnan kauppakamarin ja Satakunnan Yrittäjien kanssa)
2.2.
Kansanedustajatilaisuus
(yhdessä Satakunnan kauppakamarin ja Prizztechin kanssa)
8.2.
Urastartti -messut
(yhdessä Rauman nuorkauppakamarin ja Sanomalehti Länsi-Suomen kanssa)
13.3.
PreGame Rauma
2.4.
TNS gallupin Rauman vaikutusalueselvityksen julkistaminen
19.4.
Paikallisilta it -yrityksiltä lisäarvoa liiketoimintaasi
26.4.
Minkälainen on kuntien hankintapolitiikka
(yhdessä Rauman Yrittäjien kanssa)
16.6.
Elinkeinoelämän iltapäivä
(yhdessä EK:n aluejohtokunnan ja Satakunnan kauppakamarin kanssa)
14.8.
Golftournament
(yhdessä Rauman Yrittäjien kanssa)
3.9.
Hallituksen strategiakokous
4.9.
Kansanedustajatilaisuus
(yhdessä Satakunnan kauppakamarin ja Prizztechin kanssa)
13.9.
Tutustumis- ja verkottumistilaisuus kauppakamarin uusille jäsenille
24.10.
Tutustumis- ja verkottumistilaisuus kauppakamarin uusille jäsenille
28.11.
Kauppakamariforum
Projektit
• Suuri vaikutusalueselvitys (TNS Gallup)
(yhdessä Satakunnan kauppakamarin kanssa)
• Olkiluoto hanke
(yhdessä Eurajoen kunnan ja Rauman kaupungin kanssa)
Kyselyjä ja selvityksiä
• Kesätyöpaikkakysely
• Attitude 2012
• Pk-yritysten hallitusbarometri
• ICT-barometri
22
Tietotekniikkavaliokunnan
puheenjohtaja Heimo Lähdemäki
avaa tietotekniikkayrityksille
suunnatun aamupalatilaisuuden 19.4.
Hankintapäivään 26.4 osallistuneita.
Rauman kaupungin hankintapäällikkö
Jaakko Aerila luennoi hankintapäivässä.
Kari Välimaalle
ansiomerkki rintaan
kauppakamariforumissa
Helsingissä.
Uusien jäsenten
tutustumistilaisuus
syksyllä 2012.
23
Rauman kauppakamarin
ajankohtaiskoulutus 2012
Taloushallinto
19.1.2012
16.2.2012
16.2.2012
20.4.2012
25.9.2012
11.10.12012
28.11.2012
3.12.2012
Pysyvät vastaavat kirjanpidossa ja
verotuksessa
- Asiantuntija Karl-Johan Sigfrieds, Certima Oy
Suuri palkkapäivä (mm. perhevapaat, sairaspoissaolot, työsuhteen päättäminen)
- Asiantuntijana Kati Mattinen Helsingin seudun kamari
Arvopapereiden käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa
- Asiantuntijana Jukka Koivumäki, Helsingin seudun kamari
Ajankohtaiskatsaus arvonlisäverosta
- Asiantuntijana Petri Salomaa, Deloitte& Touche Oy
Muutoksia laskutussäääännöksiin- Mitkä asiat muuttuvat ja miten !! - Asiantuntijana veroasiantuntija DE Leena Juusela,
Tuokko Tilintarkastus Oy (PKF Finland)
Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta
- Veroasiantuntija KTM Karl - Johan Sigfrids, Oy Certima Ab
Tilinpäätös- ja veropäivä
- Asiantuntijoina: Pauli K. Mattila, OTT, Terhi Järvikare, KTL, johtaja,
Keskuskauppakamari Tapani Kulmala, KTM, KHT, ja Osmo Valovirta, OTK, KTM,
KHT ( Ernst & Young Oy)
Ennakkoperintä 2013
- Asiantuntijana johtava asiantuntija Tomi Peltomäki, Verohallinto
Työsuhde ja henkilöstöhallinto
9.5.2012
12.9.2012
23.5.2012
Työsuhdepäivä (määräaikaiset työsuhteet, YT-laki)
- Asiantuntijana Maritta Antola, Henkilöstöpalveluyritystenliitto
Työsuhteen päättäminen ja yt -menettely
- Asiantuntijana Kirsi Parnila, lakimies, Helsingin Kamari Oy
Asiantuntijasta esimieheksi
- Asiantuntijana Henrietta Aarnikoivu, Protulos Oy
Kv -koulutus
14.3.2012
3.10.2012
14.11.2012
Kansainvälisen kaupan sopimukset, asiakirjat ja riskien hallinta
- Asiantuntijana Minna Peltonen, Fondia Oy
Incoterms 2010
- Asiantuntija Päivi S Pietarinen, Paicon
INTRASTAT- EU-maiden välisen kaupan tilastointi
- Asiantuntijana Päivi S Pietarinen, Paicon
Tietotekniikka ja turvallisuus
21.3.2012
5.6.2012
24
Tietoturva
- Asiantuntijana Petteri Järvinen, Petteri Järvinen Oy
Excel talous- ja palkkahallinnon työntekijöille
- Asiantuntijana Arja Kuukkanen, ATKuukkanen Oy
29.2.2012
Kokonaisvaltainen turvallisuusjohtaminen
- Asiantuntijana Veli-Pekka Nurmi, Crnet Oy
Hallitustyöskentely
9.10 ja 3.12.2012
11.9, 18.9, 27.9 ja 4.10.2012
18.1.2012
Hallituksen puheenjohtajana toimiminen
(uusi kauppakamareiden valtakunnallinen 2 pv:n koulutus)
HHJ -kurssin koulutuspäivät
- useita eri asiantuntijoita
Hallitus, johtamisjärjestelmät ja liiketoiminnan kehittäminen
- Asiantuntijoina vuorineuvos Kari Neilimo ja kauppaneuvos Jorma Sieviläinen
Vuorineuvos
Kari Neilimo
luennoi 18.1.
Asiantuntija Petteri Järvinen 21.3.
Asiantuntija Henrietta Aarnikoivu Protos Oy:stä
luennoi 23.5.
Asiantuntija Päivi S Pietarinen Paiconilta luennoi 14.11.
Tili- ja veropäivään osallistuneita.
Terhi Järvikare KTL,
johtaja keskuskauppakamarista
luennoi tili- ja veropäivillä 28.11.
25
Rauman kauppakamarin jäsenyritykset 2012
A&R Carton Oy
Aalborg Industries Oy
Aalto-Sales Oy Ltd
AB ME Group Oy Ltd
ABC-Biopower Oy
Adecco Finland Oy
Affecto Finland Oy
Ala-Kulju & Hakala Oy
Alko Oy, Rauma
Amcor Flexibles Finland Oy
AMK-Engineering Oy
AP Safety Management Oy Ltd
Aquamec Oy
Arcci-Rauma
Areva ANP GMBH
Arkkitehtuuritoimisto
Erkka Ruusunen Oy
Ar-Pe Trailer Oy
Asianajotoimisto
Brander & Manner Oy
Asianajotoimisto Juhani Salo
Asianajotoimisto
Kaija Ruosteenoja Ky
Asianajotoimisto
Kauppi & Lanne
Asianajotoimisto
Mikael Markkula
Asianajotoimisto Sinikka Kelhä
Asianajotoimisto Viinikkala Ky
Aslemetals Oy
Asuntokauppa Fajanssi Oy
Atea Finland Oy
Autopalin Oy
Auttajat Oy
Baltic Tank Oy
Beacon Finland Ltd Oy
Biolan Oy
BMH Technology Oy
26
Cafe Sali
CLS-Engineering Oy
Comprog Electronics Oy
Ct-Logistics Oy
Cumulus Oy, Cumulus Rauma
Danske Bank
Delete Puhdistuspalvelut Oy
Deltamarin Oy,
Rauman toimisto
DNA Palvelut Oy,
Lounais-Suomi
Eilakaisla, Rauma
Emeca Oy
Enerpoint Oy
Eristys Mälkiä Oy
Erkko Näppi Oy
Ermail Oy
Ernst & Young Oy
Etra Oy Ab
ETS-Lindgren Oy
ETT-Liikenne Oy
Eupart Oy
Euroports Rauma Oy
Eskimo Finland Oy
Eurajoen Kiinteistö- ja
tilipalvelu Oy
Eurajoen kunta
Eurajoen Puhelin Osk
Eurajoen Romu Oy
Eurajoen Säästöpankki
Eurajoen Yrittäjät Ry
Euran Asuntopalvelu Oy
Euran Erikoispaperit Oy
Euran Hydrauliikka ja
Metallirakenne Oy
Euran Kunta
Euran Osuuspankki
Euran Teollisuushuolto Oy
Euran Tilitoimisto Ky
Euran Urakointipalvelu EUP Ay
Euran Yritystilit
Euraprint Oy
Eura Works Oy
Euromaski Oy
Expressata Oy
FB-Ketjutekniikka Oy
Keskinäinen vakuutusyhtiö
Fennia
Fere Oy
Finda Oy
Fistekno Oy
Finnchain Oy
Finnvera Oyj,
Porin aluekonttori
Firatuote Oy
Foilpoint Oy
Forchem Oy
Forlogistics Oy
Framino Oy/HR Kumppanit
Fresco Ravintolat Oy
Fujitsu Finland Oy
Fysikaalinen Hoitolaitos Friski Oy
GAC Finland Oy
Haaviston Siitoskanala Oy
Hallaworks Oy
Handelsbanken
Hartela Oy
Hauenguanon Antiikki
Heikkilän Tilitoimisto Oy
HK Ruokatalo Oy
Hoitokoti Kultarusko Oy
Hoitokoti Linnanneito Oy
Hollming Oy
Holvisaunat Oy
Hotelli-Ravintola Maffi/
Rauman Cityväylä Oy
Hotelli Vanha Rauma Oy/
Ravintola Nyyper
Härkälän Puutarha Oy
IFM Electric Oy
IF-Vahinkovakuutusyhtiö Oy/
Yrityspalvelut
IHD-Glas Oy
Info kirjakauppa
Insinööritoimisto
Kai Kivistö Ky
Insinööritoimisto
Rakenne-Rauma Oy
Inspecta Oy
Interrock Oy
Ionsign Oy
Itella Oyj
Jakaja Oy
Jarin Kuvakauppa Oy
JJH-Group Oy
JK-Kone Oy
JK-Kunnossapito Oy
JL-Joustoliitin Oy
JMP-Asennus Oy
Joleikon Oy
J.P. Steelman Oy
JPT Jaskari Oy
Jujo Thermal Ltd
Junitra Oy
Kaleva Travel Oy
Kaluste Ruohonen Oy
Karhuvalu Oy
K-Citymarket Rauma
Kekkilä Oy
Ketjurauma Oy
Kiinteistökeskus Harjuseutu Oy
Kiinteistötoimisto Antila
Kirjapaino Laine Direct Oy
Kirjapaino Oy West-Point
Kirjanpitotoimisto Tilivienti
Kiukaisten Tilitoimisto Oy
Kivikylän Kotipalvaamo Oy
Klapsakka Ky
Kollanpojat
Kollan Teräsrakenne Oy
Koneistamoveljet Mäkinen Oy
Kone-Kauppi Oy
Konepaja Eurakon Oy
Kontion Konditoria Oy
Kouluelektroniikka Oy
Teuvo Tiusanen
K-Rauta Rauma/P. Pakarinen Oy
K-Supermarket Eurajoen Portti/
T & K Ala-Siuru Ay
Kuljetus Perkola Oy
Kuljetusliike Kauko Koskinen Ky
Kuljetusliike Y. Auramaa Oy
Kultasepänliike Helkelä Oy
Kultasepänliike O. Palmu
Kuusakoski Oy
K-Yhtiöt Citymarket Oy Rauma
Köyliön kunta
Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
Laattapiste Collection Rauma
Laine Leo Oy/Lokari-Yhtiöt
Lapin Osuuspankki
Leimet Oy
Liha Rauma Oy
Liikenne Pihlavamäki Oy
LM-Suomiset Oy
Loipart Technology Finland Oy
LPJ-Rakennus Oy
LVI-Dahl Oy
LVI-Helin Oy
LVI-Rauma Oy
LVT-Putki Oy
Lännen Kaivuu ja Louhinta Oy
Lähitapiola Lännen
Lännen Tehtaat Oyj
Lännen Teollisuuspalvelu Oy
Länsi-Rannikon Koulutus Oy
Winnova
Länsirannikon Viestintä Oy
Länsi-Suomen Kesäyliopisto
Länsi-Suomen OP-Isännöinti
ja Taloushallinto Oy
Länsi-Suomen Osuuspankki
Länsi-Suomen Pesula Oy
Länsi-Suomen Toimistokeskus Oy
Länsitekniikka Oy
Lääkärikeskus Minerva Oy
Maalausliike Heino Oy
Maanrakennus J. Lammila Oy
Mainospalvelu Dilogo
Mainostoimisto MercuriusJabadabaduu
Manpower Oy
Marva Group Oy
Markku Helamaa
Mavi-Kaluste Oy
MBA-Rakentajat Oy
Mercurius Mainoslahjat Oy
Metsä Fibre Oy/
Rauman tehdas
Metsänhoitoyhdistys
Länsimetsä ry
Miltilil
Mimne
Minoan Oy
MJS Steel Engineering Oy
Motoseal Components Oy
Muksumassi Oy
Multiprint Oy
Muottituote Group Oy
M & V Software Oy
Männistö Oy Metallituote
Mykora Oy
Nab Labs Oy
Narmaplan Oy
Narvi Oy
Narvi Sähkö Ky
Narvila-Auto, Pekka Narvila Oy
Nordea Pankki Suomi Oyj, Rauma
Nurminen Logistics
Services Oyj
Olkiluodon Yksityissatama
27
Onninen Oy
Oras Oy
Osuuskauppa Keula
Ovitek Oy
Oy Kendall
Oy Kuehne+Nagel Ltd,
KN Lead Logistics
Oy Lai-Mu Ab
Oy Suomen Lenson Ab
Oy West Pak Ab
Painorauma Oy
Pakkasvakka Oy
Palin Rauma Oy
Palvelu Oy Mäkiset
Paneliankosken Voima Oy
Pekan Kalapaja Oy
Petäjäksen Telakka
Pintos Oy
Pistora Oy
Pizzeria Riviera,
Lindencenter Oy
Pohjaranta Oy
Polartherm Oy
Porkkana Konsultointi Oy
Posiva Oy
Prismarit Oy
Prizztech Oy
Progman Oy
Proins Oy
Pyhäjärviseudun
paikallislehti Oy/Alasatakunta
Pöyry Finland Oy
Qwertomec Care Oy
Raikka Oy
Rakennus Jalonen Oy
Rakennus Jope Oy
Rakennus JTS Oy/
LTJ Betonilattiat
Rakennusliike Koskialho Oy
Rakennusliike Veljet Koivisto Oy
Rakennuspalvelu
Markku Laaksovirta Oy
28
Rakennustoimisto
M. Suoramaa Oy
Rauma Cata Oy
Rauma Interior Oy
Rauma Survey Oy
Rauma Terminal Services Oy
Raumair Oy
Raumametals Oy
Rauman Akku Oy
Rauman ATK-Antti Oy
Rauman Eläinlääkäriasema Oy
Rauman Energia Oy
Rauman Ensimmäinen
Apteekki
Rauman Erikoislääkärikeskus Oy
Rauman Hovi Oy
Rauman Kaivin Oy
Rauman Kaupunki
Rauman Kone- ja
Rakennustarvike Oy
Rauman Konepaja Oy
Rauman Konttoripalvelu Oy
Rauman KTK Oy
Rauman Kylmärakenne Oy
Rauman Lämpö-Kartano Ky
Rauman Metallipaja Oy
Rauman Metalplast Oy
Rauman Nuorkauppakamari ry
Rauman Offsetpaino Oy
Rauman IV, Paroalho Apteekki
Rauman Ratko
Rauman Rauta- ja
Putkirakenne Oy
Rauman RS-Rakennus Oy
Rauman Sammutin
Rauman Seudun Palvelu Taksit Oy
Rauman Seudun Ympäristöhuolto Oy
Rauman Sinimailanen Oy
Rauman Survey Oy
Rauman Sähkö- ja
Teleasennus Oy
Rauman Sähkökonehuolto
Rauman Sähköpalvelu Oy
Rauman Talokeskus Oy
Rauman Teräspoltto Oy
Rauman Tietokeskus Oy
Rauman Tili- ja toimistoapu
Rauman Tilipalvelu
Rauman TE-Toimisto
Rauman Työkaluvalmistus Oy
Rauman Ulataksi
Rauman Varaosahalli Oy
Rauman Vesikattomestarit Oy
Rauman Voima Oy
Rauman Yhteisvarasto Oy
Rauman Yrittäjät ry
Raumaster Oy
Ravintola Buena Vista
Rauman Henkilöstöpalvelu Oy,
Opteam
RB-Asennus Oy
Rental Store Finland Oy
Riffid Oy
Rolls-Royce Oy Ab
RR Site Service Oy
R-Sarkon Oy
RS-Ympäristöhuolto Oy
RV-Tools Oy
Saint-Gobain Glass Finland Oy
Satacom Oy
Satakierto Oy
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Satakunnan Liikenne Oy
Satakuntaliitto
Sata-Seri Oy
Sataservice Oy
Satatuote Oy
Scandinavian Cable Service Oy
Scan-Mikael Oy
SCC Installation Ltd Oy
SGS Finland Oy
Siemen-Flora Oy
Silmäoptikot Palmu Oy
Sisustustalo Kodinonni Oy
Skanska Talonrakennus Oy,
Satakunta
SLO Oy
SP-Suunnittelu Oy
Starcke Oy
Steelpark Oy
Steerprop Oy
STX Finland Oy
Ställverksprodukter Oy Ab
Sucros Oy
Suomen Elämyspalvelu Oy
Suomen Lähikauppa Oy/
Valintatalo
Suomen Opetuskaluste Oy
Suomisen Lihajaloste Oy
Synefiine
Sähkö-Rauma Oy
Sähkö-Seppo Oy
Säkylän Aaltek Oy
Säkylän kunta
Säkylän Osuuspankki
Säkylän Yrittäjät ry
Tammiston Puu Oy
Tampereen Teknillinen
yliopisto, Rauma
Technology Design and
Engineering Eng'nd Oy
Teollisuuden Voima Oyj
Terameri Data Oy
Terähuolto Markku Heine Ky
Texpro Oy
Tie-Tiimi Oy
Tiilikaari Oy
Tilausajo Kontula Oy
Tilikymppi Oy
Tilipalvelu Alfa Oy
Tilipalvelu Calcurium
Tilitoimisto Finansia Oy
Tilitoimisto Maija Jaakkola
Tilitoimisto Satu Tuomi-Nurmi
Tilitoimisto Tarja Rinne
Tilitoimisto Tilimakers
Tovepak Ky
Tools Rauma
T & T Alanen Oy
TV-Kone Mäntynen Oy
TVO Nuclear Services Oy
UPM Kymmene Oyj, Rauma
Vahinkovakuutusosakeyhtiö
Pohjola
Valtakadun
Hammaslääkäriasema
Wanhan Rauman Kellari Oy
Vekomi Oy
Veljet Kuusisto Oy
Vesijohtoliike Esko Tuominen Oy
Vesi-Vasa Oy
Viherkäine Oy
Viishanke Oy
Willmaster Oy
VK-Teräsrakenne Oy
VMP Group Oy
VMP-Interior Oy
VR /Transpoint Oy
Vuojoen Kartano Oy
Värirauma Ky
YIT Teollisuus Oy
Yritys- ja Tilipalvelu Abacon Oy
Yritys- ja Tilipalvelu
Suhonen Oy
Yrityspalvelu Wiik Ky
29
Rauman kauppakamarin
jäsenmaksuperusteet 2011/2012
LIIKEVAIHTO ALLE 40 MILJ. €
Henkilökunta/lkm
0–4
5–9
10 – 19
20 – 49
50 – 99
100 – 199
200 – 499
500 – 999
1000 –
2011
2012
€/vuosi
€/vuosi
175
235
355
460
775
1.350
2.330
4.250
5.550
175
235
355
460
775
1.350
2.330
4.250
5.550
€/vuosi
€/vuosi
2.330
4.130
5.550
2.330
4.130
5.550
LIIKEVAIHTOLUOKITUS
Liikevaihto
40 – 60 milj. €
60 – 100 milj. €
Yli 100 milj. €
PANKIT, RAHALAITOKSET, VAKUUTUSYHTIÖT
Henkilökunta
Alle 10
10 – 19
22 – 49
50 –
Henkilöjäsenmaksu
72
KUNNAT
30
€/vuosi
€/vuosi
355
650
1.080
1.790
355
650
1.080
1.790
€/vuosi
72
€/vuosi
72
0,27% verotulokertymä
(Huom! Ei sisällä enää yhteisövero-osuutta.)
TIEDOTUSTOMINTA
TOIMISTO
Osoite
Valtakatu 2
26100 RAUMA
Puhelin
02-822 1199
Fax
02-822 1194
WWW-sivut www.rauma.chamber.fi.
HENKILÖKUNTA
Kauppakamarin jäsentiedote ilmestyi
kertomusvuonna 6 kertaa. Tiedotteissa on
kerrottu kauppakamarin toiminnasta ja
ajankohtaisista lain ja asetuksen muutoksista,
verokäytännöstä ym. yritystoiminnan
ajankohtaisista kysymyksistä.
Kauppakamari on toimittanut julkiselle sanalle
tiedotteita lausunnoistaan, aloitteistaan ja
järjestämistään tilaisuuksista.
Toimitusjohtaja
ekonomi, Jaakko Hirvonsalo
Koulutuspäällikkö
yo-merkonomi, Päivi Junnila
Yhteyspäällikkö (KV-palvelut ja Olkiluoto)
kauppatieteen kandidaatti, Johanna Huhtala
ASIANTUNTIJAT
JÄSENPALVELU
- Kauppakamari järjesti toimintavuonna jäsenistölleen 20 koulutustilaisuutta ajankohtaisista
yrityselämän aiheista sekä lisäksi Keskuskauppakamarin valtakunnallisia kiertuekoulutuksia
2. Kauppakamari on ollut lisäksi yhteistyökumppanina useiden eriaiheisten yrityselämän teemapäivien järjestämisessä.
Veroasiantuntija
KTM Tapani Kulmala
Ernst & Young Oy
- Jäseniä on neuvottu mm. oikeudellisissa sekä
verotus- ja ulkomaankaupan kysymyksissä.
Lakiasiantuntija
varatuomari Juha Manner
Asianajotoimisto Brander & Manner Oy
- Kauppakamari vahvisti toimintavuonna yhteensä 1711 vientitodistusta.
Yritysasiantuntija
KTM Jouko Tukkiniemi, KHT
Junitra Oy
31
32
www.rauma.chamber.fi
PAINORAUMA OY 4/13
Valtakatu 2, 26100 Rauma
Puh. (02) 822 1199, fax (02) 822 1194
www.rauma.chamber.fi
[email protected]