Kaivokatu 5, osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Transcription

Kaivokatu 5, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
3.3.2015 (1)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAIVOKATU 5 (RUMMAKKO) ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 14 TONTEILLE 3,4 JA 5
Kaavatunnus 08:024
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 § 1 momentin
mukaan kaavaa laadittaessa tulee laatia kaavan
tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen
suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Alueen maanomistajana on kaavamuutoksen
hakija OPR Kiinteistöt Oy. Tonttijako hyväksytään
asemakaavan muutoksen yhteydessä.
3. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset
ja aiemmat suunnitelmat
Kaavoitustilanne:
Maakuntakaava. Ympäristöministeriön 14.4.2009
vahvistamassa maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta (A).
Neljännessä vaihemaakuntakaavassa alueella on
sama merkintä taajamatoimintojen alue (A). Merkinnällä osoitetaan pääasiassa nykyisiä asumisen
ja muiden taajamatoimintojen rakentamisalueita.
Ympäristöministeriö vahvisti 4. vaihemaakuntakaavan 24.9.2014 ja vaihekaava on lainvoimainen.
1. Kaava-alueen sijainti
Kaavan muutosalue sijaitsee Savelan kaupunginosassa osoitteessa Kaivokatu 5. Jyväskylän kaupungin keskustaan on matkaa alle kaksi kilometriä. Suunnittelualueen laajuus on noin 0,3 hehtaaria.
2. Suunnittelutehtävän määrittely sekä tavoitteet
Kaavamuutosta hakee OPR Kiinteistöt Oy. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa nykyistä asemakaavaa siten, että kortteleihin voi
nykyisen kaavan mahdollistaman yhden viisikerroksisen asuinkerrostalon sijaan rakentaa kaksi
asuinkerrostaloa yhteisen kellaripysäköinnin ja
kansipihan yhteyteen. Toinen asuinkerrostaloista
tulisi olemaan 8 kerroksinen tornitalo ja toinen
matalampi korkeimmillaan 5 kerroksinen lamellitalo. Suojellusta ns. Rummakon tehdaskiinteistöstä
tullaan säilyttämään Kaivokadun puoleinen halliosa. Siihen voisi jatkossa sijoittua liike- tai toimistotiloja. Uudisrakennusten laajuus tulisi olemaan
noin 7 000 kerrosalaneliömetriä ja pihakannen
alle pysäköintikellariin tulisi autopaikka noin sadalle autolle. Kaavamuutoksen toteutuessa korttelin
rakennusoikeus kasvaa melkein kaksinkertaiseksi. Kaavamuutos toteutuessaan tiivistää yhdyskuntarakennetta kaupunkikuvallisesti korkealuokkaisella asuntorakentamisella ja samalla säilyttää
paikallista rakennettua kulttuuriympäristöä, vaikka
nykyisen kaavan rakennussuojelutavoitteista joudutaan tinkimään.
Yleiskaava.
Jyväskylän
kaupunginvaltuuston
12.2.2001 hyväksymässä oikeusvaikutuksettomassa osayleiskaavassa alue on asuin-, liike- ja
toimistorakennusten korttelialuetta (AL). Jyväskylän kaupungin uudessa yleiskaavaehdotuksessa
(valtuusto hyväksynyt 11.11.2014) alue on merkitty kestävän liikkumisen taajamaksi. Tiivistyvä,
toiminnoiltaan monipuolinen taajamarakenteen
alue, jolla maankäytön muutosten ja tehostamisen
tulee perustua asemakaavoitukseen.
Asemakaava. Asemakaavassa (Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2002) suunnittelualue on merkitty asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK), asuin-, liike- ja toimistorakennusten
korttelialueeksi (AL-1) ja autopaikkojen korttelialueeksi (LPA).
Muut suunnitelmat ja selvitykset sekä tehdyt
päätökset:
Suunnittelualueen nykytilanne:
Suunnittelualueella on suojeltu rakennus ns.
Rummakon tehdaskiinteistö varustettuna merkinnällä sr-6, mikä tarkoittaa säilytettävää rakennusta. Korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia,
että rakennuksen paikallishistoriallinen luonne
erityisesti katujulkisivujen osalta säilyy.
4. Maankäyttö- tai muut sopimukset
Asemakaavan toteuttamiseksi tehdään maankäyttösopimuksia.
5. Osalliset
Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden
asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava
saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
08:024 / OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
3.3.2015 (2)
set ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa
käsitellään (MRL 62§). Tässä asemakaavan muutoksessa osallisia ovat:
mielipiteensä. Viranomaisilta ja tarvittavin osin
myös muilta tahoilta pyydetään erilliset lausunnot
kaavan ehdotusvaiheessa.
Kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden
maanomistajat, yrittäjät, asukkaat ja muut toimijat
Kaavaluonnoksen valmistelu (kevät 2015)
Kaavoittaja suunnittelee asemakaavaluonnoksen.
Tätä varten hän kerää tarvittavat tiedot sekä neuvottelee tarvittaessa osallisten, viranomaisten ja
asiantuntijoiden kanssa. Tammikuun aikana on
tarkoitus pitää suunnittelualueella kaavakävely,
mihin kutsutaan alueen naapureita.
Osallistuminen: Kaavan vireille tulosta tiedotetaan sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä kaavoituksen www-sivuilla. Kaavoittajaan voi ottaa
yhteyttä kirjallisesti tai suullisesti.
Kaavamuutoksen hakija
Viranomaiset:
Keski-Suomen Museo
Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen liitto
Liikenne ja viheralueet
Rakentaminen ja ympäristö
Maankäyttö
Muut:
Jyväskylän Energia Oy / Kaukolämpö
Jyväskylän Energia Oy / Vesi
Elenia
TeliaSonera
Elisa
6. Viranomaisyhteistyö
Kaavan laadintaan liittyy sellaisia valtakunnallisia,
seudullisia tai muita keskeisiä tavoitteita, joiden
selvittämiseksi viranomaisneuvottelu kaupungin ja
Keski-Suomen ELY-keskuksen kesken tulee järjestää. (MRL 66 § 2 mom.)
7. Vaikutusalue
Asemakaavan muutoksen vaikutusalueena on
suunnittelualue ja sen lähiympäristö. Maisemalliset vaikutukset näkyvät kaukomaisemassa. Alue
tarkentuu suunnittelun kuluessa.
8. Selvitettävät vaikutukset ja laadittavat lisäselvitykset sekä vaikutusten arvioinnin menetelmät
Asemakaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelun
kuluessa. MRL 9 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset,
kulttuuriset ja muut vaikutukset. Kaavan arviointityössä tullaan paneutumaan MRA 1 §:n mukaisesti merkittäviin vaikutuksiin, joita tässä asemakaavahankkeessa alustavan tarkastelun perusteella ovat:
- vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön
- vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen
- vaikutukset kaupunkikuvaan
Vaikutusten arviointi tulee pohjautumaan jo olemassa oleviin selvityksiin ja muuhun lähtötietomateriaaliin, jotka on selvitetty tai selvitetään neuvotteluin eri sidosryhmien kanssa. Arvioinnin tekee
kaavoittaja yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Myös osallisilla on oikeus osallistua kaavan
vaikutusten arviointiin.
9. Alustava aikataulu ja osallistuminen
Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta
Luonnosvaihe (kesä 2015)
Kaavaluonnos asetetaan nähtäville MRA 30§:n
mukaisesti, jotta osallisilla on mahdollisuus lausua
mielipiteensä luonnoksesta.
Osallistuminen: Nähtävillä olosta tiedotetaan
sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä kaavoituksen www-sivuilla. Kaavaluonnos pidetään nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa.
Maanomistajille tiedotetaan myös kirjeitse. Mielipiteensä voi ilmoittaa kirjallisesti tai suullisesti kaavoittajalle. Mielipiteistä tehdään kooste, joka liitetään kaavaselostukseen.
Ehdotusvaihe (syksy 2015)
Kaavoittaja laatii luonnoksesta saatu palaute
huomioonottaen kaavaehdotuksen, jonka kaupunkirakennelautakunta asettaa nähtäville 30
päivän ajaksi.
Osallistuminen: Nähtävillä olosta tiedotetaan
sanomalehti Keskisuomalaisessa ja kaavoituksen
www-sivuilla. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä
Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa.
Kaavaehdotuksesta annetut mielipiteet (muistutukset) tulee osoittaa kaupunkirakennelautakunnalle ja toimittaa ne kirjallisena kaupungin kirjaamoon. Kunnan perusteltu kannanotto muistutuksista toimitetaan niille muistutuksen tehneille,
jotka ovat toimittaneet osoitteensa. Muistutuksista
tehdään kooste, joka liitetään kaavaselostukseen.
Hyväksymisvaihe (2015–2016)
Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavamuutosehdotuksen.
Osallistuminen: Hyväksymispäätöksestä kuulutetaan kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Kaupunginvaltuuston päätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen (MRL 191 §).
Asemakaavan voimaan tulosta kuulutetaan Keskisuomalaisessa.
10. Päätöksenteko ja palaute OAS:sta
Asemakaavan hyväksyy Jyväskylän kaupunginvaltuusto.
- Osallisilla on mahdollisuus antaa OAS:sta palautetta kirjallisesti tai suullisesti kaavaehdotuksen
nähtävillä oloon saakka.
ASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI
08:024 / OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
3.3.2015 (3)
- Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain 64 §:n
nojalla oikeus ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville esittää Keski-Suomen ELYkeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja
arviointisuunnitelman riittävyydestä.
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnittelun kuluessa.
11. Yhteystiedot
Tapani Tommila, kaavoitusarkkitehti
Marja Särkkä, suunnitteluavustaja
Jyväskylän kaupunki
Asemakaavoitus
Postiosoite
PL 233, 40101 Jyväskylä
Käyntiosoite Hannikaisenkatu 17 (Rakentajantalo, 3. krs)
Puh.
(014) 266 7626
email
[email protected]
internet
www.jyvaskyla.fi/kaavoitus
Viistokuva suunnittelualueesta. Suunnittelualue
on rajattu kuvaan viitteellisesti.
ASEMAKAAVOITUS
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI