Kurkistus Sallila Energian alkuvaiheisiin

RAIJA KOURI
Kurkistus
Sallila Energian
alkuvaiheisiin
50 vuotta
taistelun teillä
S
allilan alkutaivalta voi luonnehtia taisteluiden tieksi. Sähköä
ei Suomessa mainittu maatalouden voimanlähteeksi vielä vuonna
1914, jolloin Alastaron isännät lähikuntien miesten tukemana päättivät
perustaa sähkötehtaan.
Koko hanke oli vähällä mennä mistiin, kun Koskenkylän koskista ei
päästy sopuun ja jahkailuun kyllästynyt sähkötoimikunta sai Tyrvään
Sähkölaitokselta tarjouksen, jossa luvattiin vetää pääjohto Alastarolle ja
sieltä edelleen Loimaalle. Tarjous hyväksyttiin, mutta sähkön korkea hin-
ta epäilytti. Asia sai kokonaan uuden
käänteen, kun Vampulan Sallilan ja Tamareen koskivoima tuli ostettavaksi.
Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt, kun sähköyhtiön perustava kokous kutsuttiin koolle 22. syyskuuta
1914. Osanottajia oli Alastarolta, Loimaalta, Metsämaalta ja Vampulasta.
Edustajat ja heidän osakemääränsä
on kirjattu: Eino Kivekäs 73 osaketta, Ivan Kuffschinoff 3 osaketta,
Hannes Simula 2 osaketta, Erland
Alaheikkilä 2 osaketta, Konstantin
Nikolai Yli-Nissilä 1 osake, Juho
Eskola 1 osake, Kojonjoen Osuusmei-
jeri (Juho Eskolan kautta) 10 osaketta, Heikki Jaakkola 1 osake, Eemil
Kärki 2 osaketta, Frans Vuolle 2
osaketta, K. S. Jaspa 1 osake, Kaarlo Lyly 2 osaketta, Erland Sakkinen
2 osaketta, Oskari Kairus 1 osake,
Paavo Rautala 1 osake, Kalle Kivimaa 2 osaketta ja Oskari Heikkilä 2
osaketta. Yhteensä oli edustettuna 108
osaketta, joista Kivekkään 73, Kojonjoen Osuusmeijerin 10 ja muiden yhteensä 25 osaketta. Koko osakepääoma oli
täysin merkitty ja siitä viidesosa maksettu, ja niin perustettiin Sallilan Sähkölaitos Osakeyhtiö yksimielisesti.
Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt, kun sähköyhtiön
perustava kokous kutsuttiin koolle 22. syyskuuta 1914.
Kivitalo kohoaa komeana Alastaron
kylänraitin oikealla puolella.
Johtokuntaan valittiin agromomi
Eino Kivekäs, tilalliset Oskari Anshelm Sjöstedt-Jussila, Erland
Alaheikkilä, Hannes Simula ja Fabian Topi-Hulmi sekä varalle tilalliset Kalle Kivimaa, Ivan Kuffschinoff
ja Oskar Lundén. Puheenjohtajaksi valittiin Eino Kivekäs, joka toimi
myös sihteerinä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Erland Alaheikkilä, rahastonhoitajaksi Hannes Simula, joka
samalla oli yhtiön toimitusjohtaja.
Johtokunta päätti heti panna toimeen koskien punnituksen sekä perinpohjaisen tutkimuksen lisävaltuuksien
saamiseksi koskiin. Puheenjohtaja otti
vesihallituksen piirikonttorissa Tampereella selvää asianomaiselta insinööriltä kustannuksista ja muista asiaan liittyvistä seikoista. Päätettiin,
että sähköntuottamisen ja -jakelun
lisäksi yhtiön toimenkuvaan kuuluu
asennustyö ja tarvikkeiden myynti.
Osakemaksujen perimisessä oli vaikeuksia ja johtokunnalla oli puuhaa
ja hankalaa selvitettävää, ennen kuin
sopimukset kaikkien koskiosuuksien
omistajien kanssa oli tehty.
Maailmansodan jatkuttua pari
vuotta Suomi julistautui itsenäiseksi
ja puhkesi sisällissota, joka keskeytti yhtiön etenemisen. Sodan päätyttyä johtokunta esitti jopa koko yhtiön
purkamista, koska sähkölaitoshanketta kohtaan ei ollut tarpeeksi harrastusta. Tämä herätti väen.
Sähkötehtaan perustaminen vaati asiaan
perehtymistä. Valokuvassa istuvat koko
hankkeen voimamies Eino Kivekäs ja
Fabian Topi-Hulmi Loimaan Karsatista
Imatrankosken rantakivikossa kuohuja
ihailemassa ja sähkön valmistuksen
saloihin tutustumassa.
Taistelujen taival kuitenkin jatkui, 30-luvun alussa
Suomi sukelsi syvään lamaan.
Hintoja tutkittiin, ne kohosivat jatkuvasti. Rakennustoimet alkoivat
1919. Rahapulan ja yleisen epävakauden vuoksi yhtiö päätti hoitaa rakentamisen itse. Tämä ratkaisu koitui
kalliiksi. Rakennusvirheet aiheuttivat
sen, että jo parin vuoden päästä oli
alettava laajamittaiset korjaustyöt.
Rahat olivat lopussa, tariffeista riideltiin kiivaasti. Sama asiantila vallitsi muuallakin, Suomen pienet sähkölaitokset olivat tuolloin suurissa
vaikeuksissa. Kun korkokanta aleni ja lainoja järjesteltiin uudestaan, Sallila pääsi vakaan kasvun tielle 1920-luvun loppupuolella. Sähkön käyttäjien määrä
kasvoi, ja lisävoimaa päätettiin ostaa
Äetsän vesivoima-asemalta. Tyrvään
Sähkölaitos luovutti korvauksetta linjansa tähän käyttöön Huittisten Loimankylään saakka, mistä eteenpäin
Sallilan piti rakentaa yhdyslinja.
Vaurastumisesta todistaa myös
Alastaron Vahvalaan vuonna 1929
valmistunut toimitalo, ns. kivitalo,
jonka komeutta yleisesti ihmeteltiin
ja paheksuttiin. Mutta talo osoittautui käyttökelpoiseksi, se oli aikaansa
edellä ja palveli vielä pitkälti yhtiön
toiminnan moninkertaistuttua.
Taistelujen taival kuitenkin jatkui,
30-luvun alussa Suomi sukelsi syvään
lamaan, levottomuus ja huoli huomi-
Asentajat ahersivat, vanhoja linjoja
korjattiin ja uusia rakennettiin.
Sallilan voimalaitos
vanhassa asussaan.
sesta levisi koko yhteiskuntaan, myös
Sallilan osakkeenomistajiin. Syyte toimitusjohtajaa vastaan oli kipinä, joka
sytytti roihun. Tarkastuksissa rikkeitä
ei havaittu, mutta asia oli riistäytynyt
käsistä eikä mielialoja saatu rauhoittumaan. Tilanne johti koko johtokunnan irtisanoutumiseen; myös Eino
Kivekkään ansiokas puheenjohtajuus
päättyi tähän.
Kun pula valtakunnallisesti alkoi
hellittää, Sallilan talous koheni. Vaikean ajan jälkiseurauksia olivat kuitenkin maksamattomat sähkölaskut,
joita ei karhuamallakaan saatu perityksi. Melkoinen määrä tilisaatavia
oli pakko poistaa. Sähkön myynnissä harjoitettiin joustavaa hinnoittelua, mikä aiheutti paljon vaivalloisia
neuvotteluja. Vuosikymmenen lopulla Sallilan tilanne parani, kun sähkön
hinta kohosi. Osakkeen omistajille
yhtiö ei mikään kultakaivos ollut, sijoitetulle pääomalle saatiin vaatimaton 2 prosentin korko.
Lokakuun 9. päivänä 1939 pidetyssä johtokunnan kokouksessa oli käsitelty 25 tärkeää asiaa, korjausten lisäksi yhtiössä suunniteltiin mittavia
uudistuksia. Mutta jälleen maailmanpolitiikka puuttui maamme historian
kulkuun: toinen maailmansota syttyi,
suunnitelmat piti jättää, suurin osa
yhtiön miehistä sai kutsun ”ylimääräisiin kertausharjoituksiin”.
Sota-aikana Sallilan toiminta jatkui keskeytyksittä, sähköä riitti myös
jälleenmyyjille Ypäjälle, Humppilaan,
Punkalaitumen Jalasjoelle sekä Loimaalle Lylyn sahalle. Johtokunta teki
kuitenkin isänmaallisuuttaan suuren
virheratkaisun, kun se katsoi, että on
maamme etujen vastaista tuhlausta
ottaa virtaa Kolsingin linjasta, kun
sitä on Loimijoen alueelta edelleen
tarpeeksi saatavissa. Loimaan kauppalan teollisuusmiehet ajattelivat toisin, vuonna 1944 valmistui Loimaan
Voimantuonti Oy ja Sallila oli menettänyt tämän teollistuvan alueen sähkönkulutuksen.
Rauhanehdot olivat ankarat. Puolimiljoonainen siirtoväki piti asuttaa,
rakentaa luvattuja koteja sotainvalideille ja rintamamiehille, huolehtia
leskistä ja orvoista, kohentaa rappeutuneet viljelykset ja rakennukset, ke-
hittää uutta teollisuutta sotakorvausten täyttämiseksi. Kaikesta oli pulaa.
Hinnat nousivat, palkat riistäytyivät
käsistä, inflaatio riehui. Valtio säänteli sähkön hintaa. Materiaalipula
haittasi. Pylvästöitä ei kaikin vuosin
pystytty tekemään. Voimalaitoksen
korjaukseen tarvittavat varaosat eivät
ottaneet tullakseen.
Yleinen tuskastuminen johti taas
mielialojen kiihtymiseen ja toimitusjohtajan toimien arvosteluun. Osuuskunta jakautui kahtia, kannattajiin ja
vastustajiin, jotka voittivat. Johdonmukainen seuraus oli toimitusjohtajan lähtö. Apulaisjohtaja Pentti Paatero hoiti toimitusjohtajan tehtäviä
Paavo Vatkan tuloon asti vuonna
1951.
Sallila osti tuolloin lisävirtaa Porin
Voima Oy:ltä, Rutava Oy:ltä ja Loimaan Voimantuonti Oy:ltä. Vuonna
1949 Punkalaitumen Jalasjoen Sähköosuuskunnan verkko oli siirtynyt
Sallilan omistukseen.
Vuolteen voimalaitos vihdoinkin
toteutuneena monen vuosikymmenen viivästysten jälkeen.
Vuolteen voimalaitoksen rakentamishanke oli edennyt perin hitaasti ja vaikeasti lukuisien koskioikeuskiistojen vuoksi. Välillä koko asia oli
unohdettu. Vihdoin vuonna 1950 oli
viimeinen oikeudenkäynti saatu päätökseen, ja uusi toimitusjohtaja sai alkaa rakentaa voimalaitosta, joka valmistui vuonna 1955.
Elettiin niukan rahan aikaa, mutta Sallila oli hyvässä nousukiidossa.
Kaikki yksityiset linjat siirtyivät vähitellen Sallilan haltuun, kun ne oli ensin kunnostettu. Piiriteknikkojärjestelmä otettiin käyttöön.
Suuren harppauksen yhtiö otti
vuonna 1957–1958, jolloin se osti
W. Rosenlew & Co Oy Porin Voiman
omistamat sähköverkot Alastarolta,
Huittisista ja Punkalaitumelta. Tämä
merkitsi Sallilan asiakkaiden ja tariffiyksiköiden nousua kerralla lähes
kaksinkertaiseksi.
Linjojen kunnostaminen alkoi.
Suuria muuntopiirejä jaettiin pie-
nemmiksi, muuntamoita rakennettiin, johtimia vahvistettiin ja lisättiin
laitteita varmistukseksi. Suurjännitelinjaa rakennettiin lisää, huolehdittiin
pylväiden kyllästämisestä, mittarien
tarkistusta tehostettiin, suoritettiin
sisäjohtoasennuksia.
Rakennuksia tuli osin kauppojen
mukana, niitä ostettiin, myytiin ja
vaihdettiin sekä rakennettiin. Toimitalo, korjaamo, varasto sekä kolme
asuintaloa kohosivat Loimijoen rantaan. 1963–64.
Koko suomalainen yhteiskunta eli
toivorikasta rakennusvaihetta, myös
Sallilan Sähkölaitos. Hallintoneuvoston perustamisella 1962 oli kirkastettu Sallilan suuria periaatteellisia linjoja: Hallintoneuvoston paikat
jaettiin kunnittain käyttäjien määrällä jyvitettyinä.
Omistajuudesta irrotettu hallinto
edustaa näin sähkönkuluttajia.
Keväiset siivoustalkoot kuuluvat olennaisena osana Sallilan vuodenkiertoon.
Sähkönkäyttö kasvaa - 50-vuotiaasta 100-vuotiaaksi
Kasvun ja
muutoksen vuodet
S
odan jälkeen voimakas vesivoimarakentaminen oli taannut Suomen sähköntuotannon.
Nokia Oy oli vakiintunut Sallilan sähköntoimittajaksi. Vuolteen voimalaitos oli valmistunut. Aluelaajennus
oli tuonut mukanaan linjojen uusimiset, sähköverkko oli kunnostettu.
Alastaron pääkonttorin uudet toimitilat, työtilat, korjaamo-, varasto- ja
asuinrakennukset, Huittisten piirin uusi toimitalo oli rakennettu. Oli
aika ajatella myös virkistystä: yhtiö
hankki Tyrvään Houhajärven kylästä
maa-alueen rakentaakseen lomakylän työntekijöilleen, sinne nousi Lomasallila.
Työntekijöitä Sallilassa oli tuohon
aikaan seitsemisenkymmentä. Matkaa taitettiin polkupyörillä ja linjaautolla, tavarat kulkivat hevoskyydillä. Pylväät nostettiin ihmisvoimin
kahden miehen porukalla, yleensä
olkapäällä ja hangolla nostaen. ”Vain
eväitä syödessä tuli vilu.”
Vaikka oli meneillään maaseudun
suuri rakennemuutos ja väki väheni,
sähkönkäyttö Sallilan alueella kasvoi.
Sähköinen vallankumous toi uusia
laitteita kotitalouksiin. Sähkölämmitykseen Sallilassa panostettiin voimakkaasti ja kehitettiin ns. yösähköjärjestelmä, jonka avulla öiseen
aikaan varattiin lämpöä edulliseen
hintaan. Öljyn hinta on suuresti heilunut. Sähkö on ollut varma lämmitysvaihtoehto, joka on antanut Sallilan väelle melkoisen määrän töitä
vuosikymmeniksi, lisäksi se on oleellisesti vaikuttanut sähkön myyntiin,
kasvuvauhti kun parhaina vuosina
ylti 15 prosenttiin.
VATKA JA VARASTON MAAILMA
Sallilan varasto oli tärkeä: kaikki tarvikkeet haettiin sieltä ja pantiin pikkutarkasti muistiin. Toimitusjohtaja
Paavo Vatka oli ylin kortiston vartija, joka kamppaili alituiseen nousevien hintojen kirjaamisessa. Varaston
kautta kulki myös rekrytointi. Siellä
uudet työntekijät tutustuivat sähkön
maailmaan, oppivat laitteiden ja tavaroiden nimet, tapasivat vanhoja konkareita ja saivat opastusta. Varastosta sitten siirtyivät muihin työtehtäviin
aina taipumustensa ja kiinnostuksensa mukaan.
Vatka oli oman aikansa voimahahmo, luotettava patruuna, jonka arvovaltaa kukaan ei kyseenalaistanut.
Työntekijä toteaa: ”Ne olivat kovia
miehiä, nämä sodan jälkeen tulleet
toimitusjohtajat. Ne olivat ihan eri
maailmasta. Tyhjästä ruvettiin rakentamaan, puutteesta tehtiin runsautta,
siinä täytyi olla kova.” Vatka oli edelläkävijä, edistyksellinen uudistaja ja
rakentaja. Hänellä oli uusia ajatuksia
– varsin radikaalejakin. Hänen ympärillään kävi aina keskustelu.
Jatkuva rakentaminen nieli rahaa.
Sähkönkäyttö kasvoi, mutta rahoitusvajaus todettiin vuosittain suureksi. Vaikeudet jatkuivat pitkään. Raha
oli tiukassa, vekselit pyörivät. Salli-
la vastaanotti Ypäjän sähkölaitoksen
vuonna 1974, ja sitä seurasivat suuret seitsemän miljoonan investoinnit.
Kun rahaa ei ollut, täytyi kaikki hoitaa
velaksi. Pitkäaikaista lainaa ei pankista saanut. Sallila oli jatkuvasti monta
miljoonaa markkaa velkaa sähköntoimittajalle, Nokialle. Vasta 1980-luvulla tilanne vähitellen korjaantui.
Vikojen hoidossa päivystys oli tärkeä. Työajan ulkopuolella vikapäivystyksiä hoitivat esimiehet, joiden kotiin puhelut ohjautuivat. Alkuaikoina
häiriöitä sattui runsaasti, ja miesten
kokoon saamisessa oli ongelmansa,
kun puhelimia ei ollut. Mutta aina
porukka kokoon saatiin ja lähdettiin
vikoja korjaamaan. Asentajapäivystystä ei tuolloin ollut, se tehtiin vasta
1980-luvun lopussa.
Laskutus kehittyi ajan mittaan sähkölamppu-, huoneluku-, peltohehtaarien määrä- tariffista sulakepohjaiseen. Sähkölaskut lähetettiin pitkään
neljä kertaa vuodessa eri pitäjiin ja
kyliin, niissä listojen kera pankkeihin
tai kauppoihin maksettavaksi.
Mittarinluku oli taitolaji. Mittarinlukupiireissä oli kirjat, niissä talot tarkassa järjestyksessä, samassa
kuin kortit sähkölaitoksen konttorissa. Neljä lukukertaa vuodessa, kahvinjuonti lähes joka talossa, samalla
Neuvottelutuokio toimitusjohtaja Vatkan huoneessa. Selin Mauri Törmä.
sai kuulla asiakkaan ilot ja surut, terveiset Sallilan suuntaan, välillä kiroamisetkin. Siirtyminen ennakkolaskutukseen muutti mittarinluvun 1974
yhteen kertaan vuodessa. Seuraavaksi
tuli itseluenta, ja sähkölaitoksen tarkastaja kiersi parin vuoden välein katsomassa lukemat ja varmistamassa,
että kaikki oli kunnossa. 2013 loppuun
mennessä lähes kaikille asiakkaille oli
asennettu etäluettava mittari.
Asentajien koulutus sujui menetelmällä ”työ tekijäänsä opettaa”. Varastosta siirryttiin vikareissuille ja
eteenpäin linjatöihin, missä oppi saatiin kantapään kautta. Historiikissa
miehet kertovat koskettavasti kokemuksistaan niin linjatöissä kuin asennus-, huolto- ja korjaustöissäkin, työn
Tapaaminen tiellä, Pentti Paatero ja F.
Välitalo syksyllä 1972
iloista ja suruista. Kertomukset vaaran paikoista ja läheltä piti -tilanteista
muodostavat oman tärkeän ammattikuntaa yhteen sitovan perinteen lajin.
HYVINVOINTIVALTIO RAKENTUU
Työlainsäädäntö kuitenkin kehittyi
ja alkoi muuttaa Sallilan käytänteitä:
tulivat ammattiliitto, luottamusmiehet, työsuojelu, työterveys, koulutus.
Muutos sujui sopuisasti, rakennettiin
yhdessä hyvinvointivaltiota.
Sallilan pystyttäessä Ypäjän linjoja
saatiin työmaalle ensimmäistä kertaa
kone, kaivuri kaivoi pylväskuopan ja
nosti pylvään. Samaan aikaan 1970-luvun puolivälissä koitti yhtiössä siirty-
Mauri Törmä, uusi toimitusjohtaja, talon
omaa väkeä, kuvassa laskentapäällikkö
Kalervo Honkasen kanssa
minen automaation aikaan, tilattiin
kaukokäyttö-, verkkokäsky- ja radiopuhelinlaitteet.
Työnjohtajilla oli jo autot käytössään, kulku työmailla ja tavaran siirto
helpottui, kun joka piiriin saatiin työautot vuonna 1977.
Sallilan Sähkölaitoksen toimitusjohtajaksi Vatkan jäätyä eläkkeelle tuli
Mauri Törmä, joka jo muutaman
vuoden oli palvellut talossa hyvässä
opissa. Elettiin rauhallista aikaa, työhyvinvointiin panostettiin,
verkkoon investoitiin
ja toteutettiin suuri
Sallilan voi-
malaitoksen korjaus vuonna 1986; siinä koko voimalaitos rakennettiin käytännössä uudestaan.
NURKANVALTAUKSIA JA
SÄHKÖSOTAA
1980-luvun lopulla rahamaailma
muuttui, rajoitukset poistettiin, niukkuuden ajasta siirryttiin rahan tarjonnan ja myymisen maailmaan, riskinottoon. Yrityksiä perustettiin ja
hankintoja rahoitettiin lainavaroin,
pörssikurssit kohosivat kuin raketit.
Alkoivat yritysten nurkan-
valtaukset. Sallilan naapurista, Vesikosken Sähkölaitoksesta, käytiin
kauppaa. Sen osakkeita hankkivat
sekä Lounais-Suomen Sähkö että Sallila. Vanhana omistajana Sallila käytti lunastusoikeutta Lounais-Suomen
Sähkön ostamiin osakkeisiin, ja vuoden 1988 alussa se omisti jo 90
% Vesikosken osakkeista. Vesikosken Sähkön mukana
Asentajien koulutus sujui menetelmällä ”työ tekijäänsä
opettaa”. Varastosta siirryttiin vikareissuille ja eteenpäin
linjatöihin, missä oppi saatiin kantapään kautta.
Ei juuri jälkiä jää... Maakaapeliaurauksessa Pentti Kantonen (selin), Risto Kyllästinen (kuvassa takana) ja Jarmo Koivisto,
kaivurissa Kari Sihvonen
myös Loimaan Voimantuonti siirtyi
Sallilan omistukseen.
Osto merkitsi Sallilalle 43 miljoonan hintaa, mutta se kannatti. Mauri Törmän mukaan toinen vaihtoehto
olisi merkinnyt myös Sallilan Sähkölaitoksen valtaamista, sen osakkeitten osto kun oli jo meneillään. Pitkäaikainen yhteistyökumppani, Nokia,
pysäytti osakkeiden oston, se otti
haltuunsa Lounais-Suomen Sähkön
hankkimat Sallilan osakkeet, jotka
myöhemmin ovat siirtyneet Fortumille.
Keinottelu kostautui Suomessa
1990-luvun alussa. Sallilan toimintaa lama ei vaikeuttanut, teollisuuden
osuus sen myynnistä oli vähäinen. Samanaikaisesti hiottiin uutta yhteistoiminnan muotoa, liittoutumista,
yhteistyötä ja työnjakoa, jolla saavutettaisiin suuren sähkölaitoksen edut,
mutta säilytettäisiin pienuudesta joh-
tuvat myönteiset ominaisuudet asiakkaiden eduksi. Nelivoiman jälkeen
muodostettiin Satapirkan Sähkö. Siihen rakennettiin suojaus valtaajia vastaan ostamalla puolet silloisten osakasyhtiöitten osakkeista. Satapirkkaan liittyi Sallilan lisäksi kahdeksan
Satakunnan ja Pirkanmaan alueella
toimivaa sähkölaitosta. Nämä yhtiöt
säilyivät vammoitta vuoden 1994 ns.
sähkösodassa. Kaappaussuojan lisäksi Satapirkka huolehti mm. sähkönhankinnasta sähköpörssin kautta,
käyttö- ja vikapäivystyksestä. Peruskuvio on edelleen sama, mukana on
myös muita yhteistyökumppaneita.
MUUTOSTEN MAAILMA
Viidenkymmenen viimeisen vuoden
aikana on tapahtunut muutos toisensa jälkeen. Tekniikan ja tieteen saavutukset ovat muuttaneet maailmaamme. Suomen liittyminen EU:hun on
tuonut mukanaan uudet haasteet ja
vaatimukset. Sähkön oston vapauttaminen, sähkön myynnin ja siirron
erottaminen EU-Suomessa johtivat
yhtiöittämiseen: Sallila Energia sai
tytäryhtiöt Sallila Sähkönsiirron ja
Sallila Sähköasennuksen. Uusiutuva energia ja verkon käyttövarmuus
kuuluvat tämän hetken sanastoon.
Kasvu ei ole pysähtynyt: Sallila on
hankkinut omistukseensa Forssan
Energia Oy:n yhdessä Valkeakosken
Energian kanssa. Monet kamppailut
käyneen Mauri Törmän jäätyä eläkkeelle toimitusjohtajaksi on valittu
Janne Vettervik.
Sallila on aika ajoin purjehtinut
melkoisessa myrskyssä. Historiikki
osaltaan kertonee vankasta Sallilahengestä, joka on taannut ja edelleen
takaa pinnalla pysymisen ja eteenpäin menon.