vuosikertomus - Kotkan Kauppatie Ry

Transcription

vuosikertomus - Kotkan Kauppatie Ry
1/3
KOTKAN KAUPPATIE RY
VUOSIKERTOMUS TILIKAUDESTA 1.1. - 31.12.2014
Kotkan Kauppatie ry
Kotkan Kauppatie ry edistää Kotkan kaupunkikeskustojen ja kaupallisten keskusten
elävyyttä ja viihtyisyyttä. Kehitämme toiminta-alueemme yritysten ja yhteisöjen
toimintamahdollisuuksia ja yhteistoimintaa. Järjestämme tapahtumia ja
kuukausimarkkinoita, hallinnoimme Kotkan toreja, vaikutamme vahvasti
keskustakehitykseen, koordinoimme jäsenten yhteismarkkinointia, jaamme vuosittain
Viihtyisä Kotka -kunniakirjan ja sekä Avain Jouluun tunnustuksen, teemme selvityksiä,
aloitteita ja vetoomuksia. Teemme työtä Kotkan viihtyisyyden, elävyyden, yritysten ja
ihmisten hyväksi!
Arjen keskellä, elämän ytimessä
Edunvalvonta ja vaikuttaminen
Kotkan Kauppatie ry osallistui vuoden aikana hallituksen jäsenien sekä
toiminnanjohtajan voimin erilaisiin aluekehitystyöryhmiin, seminaareihin ja
ajankohtaisiin tilaisuuksiin. Yhdistys oli mukana järjestämässä eri tahojen kanssa
vaikuttamis- ja verkostoitumistilaisuuksia.
Yhdistys linjasi alkuvuodesta Kotkan keskustojen asemaa ja merkitystä. Syntyi
yhteenveto keskustojen kehitysnäkymistä Merikaupunki Kotka – Osiensa summa.
Linjaus toimii Kotkan Kauppatie ry:n työkaluna Kotkan kehittämiselle. Näkemyksiä
päivitetään ympäristön ja alueen kehityksen myötä.
Yhdistys toimi vuoden aikana tiiviissä yhteistyössä Kotkan Yrittäjät ry:n, Karhulan
Liikkeenharjoittajat ry:n, Kotkan kaupungin, Cursorin ja EKK:n kanssa. Yhteistyön
muotoja olivat mm. yhteiset aamukahvit, tapahtumat, tutkimukset ja kehitystyöryhmät.
Lausunnot, vetoomukset, aloitteet ja tutkimukset
Kotkan Kauppatie ry otti kantaa Kymenlaakson maakuntaohjelmaan vuosille 2014 –
2017. Kannanottona ilmaistiin linjaus Merikaupunki Kotka – osiensa summa
näkemyksenä Kotkan kaupunkikeskustojen ja kaupallisten keskusten kehityksestä.
Yhdistys osallistui Elävät kaupunkikeskustat ry:n toteuttamaan EKKelävyyslukuindeksiin. Indeksiä päivitetään vuosittain uusilla inventoinneilla.
Kotkan Kauppatie ry puolsi Kymenlaakson kauppakamarin kauppojen aukioloaikoja
koskevaa poikkeuslupahakemusta. Poikkeuslupahakemus hyväksyttiin ja kaupat saavat
olla avoinna kello 7.00-21.00 välisenä aikana vuoden 2015 loppuun asti.
2/3
Lokakuussa yhdistys jätti kaupunginhallitukselle aloitteen Kotkansaaren maksullisen
pysäköinnin muuttamisesta aikarajoitteiseksi. Aikarajoitteeksi ehdotettiin yhtä tuntia ja
muutosta kokeiluluonteiseksi. Kaupunginhallitus hylkäsi aloitteen.
Lisäksi yhdistys vastasi useisiin aluekehitystä koskeviin kyselyihin.
Huomionosoitukset
Viihtyisä Kotka -kunniakirja (nro 7) myönnettiin Peli-Karhut ry:lle. Tunnustus jaettiin
Karhulan Kevätpäivän yhteydessä. Avain jouluun -tunnustus jaettiin Kotkan
Joulunavauksessa Martti Jussi-Pekalle. Kotkan Kauppatie ry jakoi myös Vuoden
Kivijalkayrittäjä -tunnustuksen Keittiötarvikepuoti Purnukan yrittäjälle Anne
Sjögrenille Kotkan Yrittäjägaalassa (4.4.).
Tapahtumat
Kotkan Kauppatie ry järjesti vuoden aikana useita keskustatapahtumia ja oli mukana
lukuisten tapahtumien järjestelyissä ja työryhmissä. Tapahtumavuosi oli onnistunut.
Kävijämäärissä päästiin tavoitteisiin, järjestelyt sujuivat suunnitellusti ja tapahtumat
onnistuvat myös taloudellisesti.
Järjestettyjä tapahtumia olivat: Peräkonttikirppikset ja torikonsertit kesälauantaisin,
Fashion Night & Culture 5. – 6.9., Joulun Avaus 29.11., Eläinten Joulu 13.12. ja Neljä yötä
Jouluun 20.12. Tonttupa oli avoinna Kauppatorilla tapahtumien aikaan,
markkinapäivänä sekä Kotkansaaren päiväkotilapsille 17. – 18.12. Lisäksi Kotkan
Kauppatie ry osallistui useiden tapahtumien työryhmiin ja järjestelyihin.
Hallinto ja talous
Hallituksessa vuosikertomuskautena olivat puheenjohtaja Kirsi Tuomala (SBS Discovery
Radio), varapuheenjohtajana Kari Makkonen (Kotkan kaupunki) sekä muina jäseninä
Sari Puhilas (Kauppakeskus Pasaati), Harri Koskinen (Kaakon Viestintä), Risto Paasi
(Veikon Kone Karhunpesä), Ismo Räty (Sechouse), Jouko Anttila (Euromarket), Jari
Klaus (Kymen Seudun Osuuskauppa), Seppo Rytkölä (Karhulan Liikkeenharjoittajat ry)
sekä Marko Sinkkonen (Oma Säästöpankki).
Työvaliokunnassa vuosikertomuskautena toimivat puheenjohtaja Kirsi Tuomala,
varapuheenjohtaja Kari Makkonen sekä muut jäsenet Ismo Räty, Risto Paasi sekä Sari
Puhilas.
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 16.4. Original Sokos Hotel Kotkan
Seurahuoneella, jossa luennoivat Erikoiskaupan Liiton toimitusjohtaja Tiina Oksala ja
KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä. Vuosikokous pidettiin Bar & Cafe Paussissa 26.11.
Yhdistyksen hallitus kokoontui 10 kertaa ja työvaliokunta 6 kertaa.
Kotkan Kauppatie ry:n toiminnanjohtaja vaihtui toimintavuoden puolessa välissä, kun
pitkäaikainen toiminnanjohtaja Reijo Saksa siirtyi toukokuussa uusiin haasteisiin.
Hänen tilalleen uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin matkailualan restonomi Tiina
3/3
Paavola, ja hän aloitti työt kesäkuussa. Tiina siirtyi tehtäviin Kymenlaakson
kauppakamarista, jossa hän oli työskennellyt apulaisjohtajana ja koulutuspäällikkönä.
Torivalvojana jatkoi Virpi Ylä-Outinen-Ahola. Torivalvojan työnimike muutettiin
joulukuussa toimistoassistentiksi ja työsuhde vakinaistettiin. Karhulan torin valvonta ja
kuukausimarkkinoiden hoito ostettiin edellisten vuosien tapaan Popinniemen Ponnistus
ry:ltä.
Yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä vuoden 2014 lopussa oli 144. Jäsenille järjestettiin
kuluneen vuoden aikana Invoice-koulutustilaisuus yhteistyössä Cursor Oy:n ja
Kymenlaakson kauppakamarin kanssa 4.2., 5.2., 11.2. ja 13.2. Jäsenten
verkostoitumisilta pidettiin 17.10 koripalloilun merkeissä KTB Basketin isännöimänä.
Viestintä
Kotkan Kauppatie viesti aktiivisesti ja monikanavaisesti jäsenistölle ja sidosryhmille
vuoden 2014 aikana. Yhdistyksessä käynnistyivät syksyllä viestinnälliset uudistukset,
joiden myötä mm. jäsentiedotepohja vaihdettiin sähköiseksi ja tiedote uudistui myös
nimellisesti uutiskirjeeksi. Uutiskirjeen jakelu laajeni jäsenten lisäksi sidosryhmille.
Jäsenet saivat vuoden 2014 aikana 10 sähköistä jäsentiedotetta/uutiskirjettä.
Yhdistyksen esite päivitettiin ja päätettiin myös uudistaa sähköisten viestintäkanavien
pohjia. Yhdistys ylläpitää ja päivittää www.kotkankauppatie.fi kotisivua sekä Kotkan
Kauppatien, Kotkan kauppatorin, Karhulan torin ja Fashion Night -tapahtuman
facebook-sivustoja.
Kotkan Kauppatie oli aktiivisesti yhteydessä alueen mediakanaviin tapahtumien ja
aloitteiden johdosta. Medialle annettiin useita lausuntoja ja kommentteja vuoden
aikana. Yhdistys viesti myös aktiivisesti sidosryhmille ja mm. seuroja ja yhdistyksiä
lähestyttiin tiedotteella torilavojen maksuttomasta käyttömahdollisuudesta sekä
toiveesta yhteistyön suhteen tapahtumatuotannon osalta.
Torit
Vuoden 2014 aikana Kotkan Kauppatie ry jatkoi Kotkan torien hallinnointia ja
kehittämistä. Kotkan kaupungin kanssa tehty sopimus torien hallinnoinnista jatkuu
vuoden 2016 loppuun asti.
Kotkan Kauppatien aloitteesta käynnistettiin Kotkan kauppatorin kehityskuvan
luominen yhdessä kaupungin kanssa. Kehityskuvan avulla kartoitetaan torin olemassa
olevia toimintoja ja niiden kehittämistä torin käyttäjiä, asukkaita ja myyjiä kuunnellen
sekä toriympäristön kehitysnäkymät huomioiden. Kehityskuvatyö jatkuu vuonna 2015.
Kotkan kauppatorilla järjestettiin vuoden aikana 69 (74) ja Karhulan torilla 18 (11) eri
tapahtumaa.
Kotkassa 25.3.2015
Kotkan Kauppatie ry:n hallitus