Osallistu ja harrasta Hollolassa -esitte

Transcription

Osallistu ja harrasta Hollolassa -esitte
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Harrastaminen on osallistumista
Pidät kädessäsi lasten ja nuorten
harrastusesitettä, joka on päivitetty versio
syksyllä 2014 ensimmäisen kerran
julkaistusta esitteestä.
pohtivalle.
PDF-v
ersion
löy
www.h dät
ollola.f
i
Esite luotiin osana Hollolan
nuorisopalveluiden Uskalla vaikuttaa! osallisuushanketta. Vaikka hanke on jo
päättynyt, sen aikana kehitettyjä hyviä
menetelmiä sekä toimintoja pyritään
jatkamaan.
Harrastaminen on lapsille ja nuorille
yksi osallistumisen keino. Vapaa-ajan
toiminnoissa saadaan ystäviä, opitaan
elämäntaitoja ja koetaan elämyksiä.
Siksi onkin tärkeää, että jokainen voi
halutessaan löytää itselleen sopivan
harrastuksen tai vapaaajanviettotavan. Toivottavasti
oppaasta on apua sopivaa harrastusta
PS. Mielellämme otamme vastaan
palautetta siitä, miten esitettä voimme
tulevaisuudessa vielä parantaa. Viestiä
voi laittaa osoitteeseen
[email protected].
Iloisia syyspäiviä ja osallistumisiin!
Hollolan nuorisovaltuusto
Hollolan nuorisovaltuusto on nuorten vaikuttajaryhmä joka ottaa kantaa ja nostaa esiin
nuoria kiinnostavia asioita. Tarkoituksena on tuoda mm. kunnalliseen päätöksentekoon
nuorten näkökulma ja samalla edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.
Nuorisovaltuustossa on vaikuttamassa hollolalaisia nuoria.
Toimintakausi on yksi vuosi, eli uusi nuorisovaltuusto aloittaa aina
tammikuussa. Haluaisitko sinäkin olla mukana?
Seuraa nuorisovaltuustoa Facebookissa: Hollolan nuorisovaltuusto
Tsemppirahaa nuorisovaltuustolta
N U
V A
Hollola
Onko sinulla tai kaveriporukallasi idea tapahtumasta tai toiminnasta,
mutta raha puuttuu?
Hollolan nuorisovaltuusto jakaa tsemppirahaa toimintaan, joka lisää hollolalaisten
lasten ja nuorten osallistumista ja tekemisen meininkiä.
Tsemppirahaa voidaan myöntää vaikkapa diskon, teemapäivän, tempauksen tai
välituntitoiminnan järjestämiseen. Voitte itse ideoida mieleisenne avustuskohteen tärkeintä on, että se on lasten ja nuorten näköistä tekemistä.
2
Syntyikö idea? Lisätietoja nuorihollola.net ja kunnan nettisivujen uudistuessa
www.hollola.fi
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
00 2222 4444
HOLLOLAN KUNNAN VAPAA-AIKAPALVELUT
Hollolan vapaa-aikatoimen eri toiminnot ovat uudistumassa yhdeksi
palvelukokonaisuudeksi. Tarkoituksena on toteuttaa entistä enemmän
vapaa-aikatoimen palveluprosesseja esimerkiksi koulutyön yhteydessä. Kirjastoon
suunnitellun kahvilatoiminnan puitteissa toteutetaan yhteisöllisyyttä eri ikäryhmät
huomioiden.
LIIKUNTA
Liikuntapalvelut mahdollistaa monenlaista liikuntaa mm. uimahallissa ja
uimarannoilla, tenniskentillä, ulkoilureiteillä sekä ulkojäillä ja sisäluisteluvuoroilla.
Katso ajankohtaiset tiedot:
www.hollola.fi
KIRJASTO
Kirjasto tarjoaa asiakkailleen tietoa, elämyksiä, tilaa ja tapahtumia. Hollolan kirjasto
kuuluu Lastukirjastoihin. Lastu-verkkokirjasto kokoaa yhteen kaikki Päijät-Hämeen
kirjastot. LASTUSSA:ssa voit uusia lainasi, tehdä varauksia, lukea ja kirjoittaa
arvosteluja ja paljon muuta. Aukiolo ajat sekä kirjasto auton reitit:
www.lastukirjastot.fi/hollolapaasivu
NUORISOTYÖ
Nuorisotyö on lasten, nuorten ja heidän perheiden parissa tehtävää työtä.
Nuorisotyöhön kuuluu mm.
koulunuorisotyö, etsivä/erityisnuorisotyö, harrastus- ja leiritoiminta, nuorten
kuuleminen ja nuorisovaltuustotoiminta, nuorisotapahtumat, bänditilan vuokraus jne.
MESTA
(Rakentajantie 8, liikehuoneisto 5)
Mesta on avoin paikka kaikille 13–25 -vuotiaille hollolalaisille nuorille. Mestassa voit
viettää aikaasi nuorisokahvilassa, tavata kavereita ja halutessasi jutella työntekijöiden
kanssa esimerkiksi koulutukseen, terveyteen tai ihmissuhteisiin liittyvistä asioita.
Mestan aukioloajat: Mesta
avaa ovensa uusissa tiloissa
Lokakuun alussa ja on auki:
Ma-to klo 14.00-18.00
Pe 14.00-21.00
Mestassa tapaat myös etsivät
nuorisotyöntekijät!
Seuraa Facebookissa Mesta
Hollola
Lisätietoja: 0447801376
WELLAMO-OPISTO
Wellamo-opisto on Lahden kaupungin ylläpitämä kansalaisopisto, jolla on toimintaa
myös Hollolassa ja Hämeenkoskella. Opisto järjestää monipuolisesti kursseja eri
aineista ja eri ikäisille sekä taiteen perusopetusta. Syksyn kurssien ilmoittautuminen on
alkanut 11.8. Ilmoittautuminen keväällä 2016 alkaville kursseille alkaa 1.12.2015.
3
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
HOLLOLAN HELLUNTAISEURAKUNTA
Hollolan helluntaiseurakunta on kristillinen yhteisö, joka on olemassa Hollolan
ihmisiä varten. Ala-asteikäisille järjestetään Kids’ Action Night - tapahtuma
Salpakankaan koululla 9.10. ja 27.11. klo 18 - 20.30. YouthCafé on yli 13 - vuotiaille
tarkoitettu nuorisokahvila, joka on auki joka Perjantai klo 18-21
helluntaiseurakunnan tiloissa.
Lisätietoa: www.hollolanhelluntaisrk.fi, Facebook: Hollolan Helluntaiseurakunta sekä
YouthCafé Hollola
HOLLOLAN SEURAKUNTA
Harrasta " harrasta" Hollolan seurakunnassa.Hollolan seurakunta
tarjoaa kouluikäisille ja nuorille harrastustoimintaa maan ja taivaan
väliltä kunnan alueella.
Kouluikäisille kerhoja, leirejä ja retkiä.
Nuorille nuorten illat perjantaisin Sovituksella klo 18-21. Lisäksi
leirejä ja retkiä, mahdollisuus tulla mukaan vapaaehtoiseksi
kerhonohjaajaksi sekä isoskoulutukset. Meidät tapaat myös
Mestassa!
Tuu mukaan, niin ei mee aikaa hukkaan.
www.hollolanseurakunta.fi, Facebook: Hollolan seurakunta nuorille
HOLLOLALAISIA JÄRJESTÖJÄ JA SEUROJA
Country Heels & Toes ry (CHT)
Harrastustoimintana opetellaan rivitansseja monipuolisesti eri tanssityyleihin, tanssitekniikkaa, esiintymiskoreografioita sekä
kilpailutansseja.
toiminta: rivitanssi
minkä ikäisille: Juniorit I-ryhmä 7-9v. Juniorit II-ryhmä 10 -12v.
Teens-jatkoryhmä yli 12v
alue: Vesikansa, Paimelan koulun sali
lisätietoja: www.countryheelsntoes.com, Facebook: Country Heels &
Toes ry, 0405596776
FC Kuusysi ry
4
FC Kuusysi on jalkapallon erikoisseura, joka vastaa jalkapallotoiminnasta ja sen kehittämisestä Lahdessa sekä sen ympäristössä.
Hollolassa seuralla on toimintaa futiskouluikäisille.
toiminta: jalkapallo
minkä ikäisille: 2007-2010 syntyneille tytöille ja pojille
alue: Tiilikangas
lisätietoja: www.fckuusysi.fi
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Hakosilta-Nostava VPK ry
Hakosilta-Nostava VPK:ssa harjoitellaan ensiapua, alkusammutusta ja
muita tärkeitä palomies- ja kansalaistaitoja.
toiminta: vapaaehtoinen palokuntatoiminta
minkä ikäisille: 7-vuotiaasta ylöspäin
millä alueella: Hakosilta (Nostavantie 539)
lisätietoja: www.hakosilta-nostava.net, nuoriso-osaston johtaja
Emmi Kokkonen 0405909261
Herralan Hukat ry
Herralan Hukat on alueellisesti Herralassa toimiva yleisseura jonka
tavoitteena on osaltaan taata Herralan alueen lasten ja nuorten
mahdollisuudet liikunnanharrastuksiin.
toiminta: ohjattua liikunnallista toimintaa
minkä ikäisille: 7-vuotiaista ylöspäin
alue: Herrala (Herralan koulu ja kesäisin seuran kesäpaikka Kesis)
lisätietoja: www.herralanhukat.fi
Herralan urheilijat ry
Herralan urheilijoiden tavoitteena on liikunnan harrastaminen omalla
kylällä, ohjaajina toimivat vastuulliset ja ammattitaitoiset aikuiset.
toiminta: jumppa, sähly ja liikuntakerho
minkä ikäisille: jumppa 4-6 v., liikuntakerho ja sähly ala-asteikäisille,
lisäksi yläasteikäisten ja aikuisten yhteinen sähly
alue: Herralassa koulun liikuntasalissa sekä kentillä
lisätietoja: www.herralanurheilijat.com, pj. Heidi Junttila 0445615724
Herralan VPK ry
Vapaapalokunta on monipuolinen, hyödyllinen ja täysin ilmainen
harrastus.
toiminta: vapaaehtoinen palokuntatoiminta
minkä ikäisille: 6-18, jonka jälkeen mahdollisuus siirtyä
hälytysosastoon
alue: Herralan kylä
lisätietoja: Facebook: Herralan VPK, Anniina Lehto 0400152435
5
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Holjutai ry
Holjutai ry on Hollolassa toimiva budolajeihin erikoistunut
urheiluseura.
toiminta: aikido, judo
minkä ikäisille: Aikido alkaen 14-vuotiaille, judo 7-vuotiaille
millä alueella: Salpakangas, harjoitussali (dojo) Hollolan
uimahallin alakerrassa
Hollolan 4H-yhdistys
Hollolan 4H-yhdistys on puolueeton valtakunnallinen
nuorisojärjestö, joka on toiminut Hollolassa vuodesta 1997 lähtien.
toiminta: kerhotoiminta, Diggarit-valokuvakurssit, työelämän
ajokortti -koulutukset
minkä ikäisille: 6–28 -vuotiaille
alue: koko Hollolan alueella. Herralan, Nostavan, Hälvälän,
Kalliolan ja Paimelan koululla sekä Miekkiö-talolla
lisätietoja: www.hollola.4h.fi, [email protected], toiminnanjohtaja
0505889556
Hollolan Hirvenhiihtäjät ry
Hollolan Hirvenhiihtäjät on hollolalainen partiolippukunta tytöille
ja pojille, toimintaa jo vuodesta 1959 lähtien. Partioon voi tulla
mukaan kaiken ikäisenä!
toiminta: partio
minkä ikäisille: sudenpennut 7-10-v, seikkailijat 10-12-v, tarpojat
12-15-v, samoajat 15-17-v ja vaeltajat 18-22-v
alue: Kuntakeskus, kirkonkylä, Vesikansa
lisätietoja: www.hhh.fi
Hollolan Nasta ry
Seura on perustettu 1965 nimellä Nostavan Nasta joka muutettiin
myöhemmin nimeksi Hollolan Nasta toiminnan siirryttyä
Salpakangas-keskeiseksi.
toiminta: yleisurheilua kesäisin ja hiihtolajeja talvikaudella
minkä ikäisille: noin 6–14 v.
alue: Kesän urheilukoulu Kukonkoivun kentällä. Hiihtokoulu
talvisin Heinsuolla
lisätietoja: www.hollolannasta.com, Pj Pentti Malm 0407713557,
[email protected], vpj Juha Turunen 0407201939,
[email protected]
00 2222 4444
6
Osallistu ja123
harrasta
Any Lane,Hollolassa!
Town COUNTY AB12 3C4
Hollolan Nuorisoseura ry
Hollolan Nuorisoseura ry on vuonna 1901 perustettu yhdistys, jonka
päätoimialoja ovat nuorisotyö, kansantanssi ja -musiikki,
sirkustoiminta sekä kansainvälinen yhteistyö.
toiminta: kansantanssi, sirkuskerho, näytelmäkerho, nykytanssi
minkä ikäisille: kansantanssi 3-v ylöspäin, sirkuskerho alle
kouluikäisistä ylöspäin, näytelmäkerho 12–15 -vuotiaille
alue: Kukonkoivu, kuntakeskus
lisätietoja: www.hollolannuorisoseura.fi, 0405589755,
[email protected]
Hollolan Sulkapalloseura ry
Perustettu vuonna 2006 ylläpitämään hollolalaisten sulkapalloilijoiden
harrastusta. Yhdistyksen tavoitteena on edistää sulkapalloharrastusta
Hollolassa, kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä
herättää oikeaa urheiluhenkeä.
toiminta: harrastelijasulkapallo, salivuoro Hollolalaisille
sulkapallon harrastajille
minkä ikäisille:noin yläasteikäisistä aikuisiin, sopii myös aikuisen ja
lapsen yhteisharrastukseksi, monen tasoisia pelaajia
alue: Salpakangas, Hollola
lisätietoja: Pertti Päivinen, 0405430305, [email protected],
https://sites.google.com/site/hollolansulkapalloseura/home
Hollolan Urheilijat -46 ry
Seura on lähes tuhannen jäsenen monialaseura, joka tarjoaa
liikuntamahdollisuuksia kaikille liikunnasta kiinnostuneille.
toiminta: ampumahiihto, hiihto, salibandy, soutu (kirkkovene),
suunnistus ja yleisurheilu
minkä ikäisille: 5-vuotiaista alkaen
alue: Heinsuon urheilukeskus, Hollolan liikuntahallit, Kukonkoivun
urheilukenttä ja koulujen salit
lisätietoja: www.hollolanurheilijat.com, pj heidi Junttila
0445615724
Lukuisat yritykset tarjoavat myös mahdollisuuden
harrastamiseen Hollolassa. Tietoa saat mm. eri
hakupalvelimien kautta haulla kunnan nimi ja laji.
7
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Hollolan Voimistelu ry
Hollolan Voimistelu on harrasteliikuntaa järjestävä voimisteluseura.
toiminta: temppukoulu, telinetemppuilu, showtanssi, parkour
minkä ikäisille: 3–16 v.
alue: Salpakangas
lisätietoja: www.holvo.sporttisaitti.com,
[email protected], Tytti Rautamies
(lastenliikuntavastaava) 0407420701, pj Auli Kasakkamäki-Heikkinen
(showtanssi) 0415046551
Keski-Hollolan VPK
Olemme yksi Päijät-Hämeen sopimuspalokunnista. Opetamme
nuorille palokunta - ja yleishyödyllisiä tietoja ja taitoja.
toiminta: vapaaehtoinen palokuntatoiminta
minkä ikäisille: 7-vuotiaat ja sitä vanhemmat aina eläkeikään asti
vaikka koko perheen voimin
alue: Soramäki (Soramäentie 27, paloaseman takapihalla)
lisätietoja: www.keskihollolanvpk.fi, Facebook: Keski-Hollolan VPK,
[email protected] tai 0408548738
Matit ja Maijat ry
Matit ja Maijat on hollolalainen tanssiseura, joka tarjoaa
monipuolista tanssiopetusta kaikenikäisille
toiminta: Kansantanssi, Lastentanssi, FolkJam-tanssiliikunta,
Lavatanssi
minkä ikäisille: 3-4-vuotiaista ylöspäin
alue: Salpakangas, Hollolan uimahallin monitoimitila
lisätietoja: www.matitjamaijat.fi, [email protected], Heljä Korja
040588 0058.
Meloja ry
8
Meloja ry järjestää melontakursseja, -retkiä ja -tapahtumia PäijätHämeessä.
toiminta: virkistys-, retki- ja koskimelonta
minkä ikäisille: Alle 15 v huoltajan seurassa, 15-18 v huoltajan
luvalla.
alue: Päätoimipaikka Messilä, talvikaudella harjoitellaan Hollolan
uimahallissa.
lisätietoja: www.meloja.fi, Facebook: Meloja.fi* melottaa PäijätHämeessä, [email protected], Jukka Mäkelä (lasten ja nuorten
toiminta) 0407346426
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Messilän Golf ry
Olemme golfseura, joka tarjoaa päijät-hämäläisille lapsille ja
nuorille mahdollisuuden tutustua golfiin ja harrastaa sitä oman
kiinnostuksensa ja taitotasonsa mukaisesti.
toiminta: golf
minkä ikäisille: 6-vuotiasta alkaen
alue: kesällä Messilä Golfin kentällä, talviharjoittelu erikseen
ilmoitettavassa paikassa
lisätietoja: www.messilagolf.fi/juniors
MLL Hollolan yhdistys
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin ja valtakunnallinen
kansalaisjärjestö, johon kaikki uudet jäsenet ovat tervetulleita.
MLL:n päätehtävä on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden
hyvinvointia.
toiminta: mm. kirppistelyä, lastentapahtumia, diskoilua,
lastenhoitolauantaita, satuhetkiä. MLL:n perhekahvila on avoinna
keskiviikkoisin Viirikukon tiloissa Tiilijärventie 7:ssä klo 9.30 - 11.15.
alue: Ympäri Hollolaa
lisätietoja: Facebook: MLL Hollolan paikallisyhdistys,
Pelicans2000 ry Hollola
Pelicans 2000 Hollola ry on jääkiekon erikoisseura, jonka toimintaajatuksena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa
jääkiekkoa oman taitotasonsa ja halunsa mukaisesti.
toiminta: jääkiekko
minkä ikäisille: luistelukoulusta 4 v. - B junioreihin 17 v.
alue: Salpakangas, Hollolan jäähalli
lisätietoja: www.pelicans2000.fi
Retkikunta Racing ry
Retkikunta Racing ry on pyöräilyseura, joka keskittyy pyöräilyn
vauhtilajeihin - alamäkipyöräilyyn sekä BMX-racingiin.
toiminta: alamäkipyöräily ja BMX-racing
minkä ikäisille: alamäkipyöräily n. 10 v. ylöspäin, BMX-racing 3 v.
ylöspäin
alue: BMX-rata vanhalla raviradalla Lahdessa, alamäkipyöräilyä eri
keskuksissa (Porvoo, Sappee, Uuperi)
lisätietoja: www.retkikunta.net, [email protected]
9
Osallistu123
ja harrasta
Hollolassa!
Any Lane, Town
COUNTY AB12 3C4
Salpis ry
00 2222 4444
Salpis tarjoaa lapsille ja nuorille monipuolista ja mukavaa
liikuntaa sekä lentopallon ja liikunnan harraste- ja
kilpailutoimintaa.
toiminta: lentopallo, beach volley ja sporttikerhot
minkä ikäisille: 08-syntyneistä ylöspäin
alue: Hälvälä, Tiilikangas , Salpakangas, kuntakeskus
lisätietoja: www.salpis.fi, 0500677763, [email protected]
SB-Girls ry
SBG on lahtelainen tyttö- ja naiskoripalloseura, joka tarjoaa
mahdollisuuden harrastaa koripalloa kilpailu- tai harrastepohjalta.
lisätietoja: Santeri Savolainen 0449709969,
Tennilän Ripeys ry
Tennilän Ripeys on pikkukylän urheiluseura, joka järjestää
harrasteliikuntaa. (HU-46 alaseura)
toiminta: potkupallo, luistelukentän ylläpito säiden mukaan
minkä ikäisille: ala-asteikäisille
alue: Tennilässä Santaveräjällä
lisätietoja: Esa Ranta-aho 0405013428, Facebook-ryhmä Tennilä
Urheiluseura Hollolan Toverit Ry
Seura järjestää ohjattua liikuntaa lähinnä Kirkonseudun,
Pyhäniemen ja Uskilan alueella asuville kuntalaisille, sekä lapsille
että aikuisille. Keväisin ja syksyisin järjestetään alakouluikäisille
disko.
toiminta: mm. sähly, lentopallo, koripallo, maastojuoksu,
hiihto, pesäpallo, jalkapallo, kahvakuula, jumppa, kuntotaido
minkä ikäisille: 4-vuotiaista alkaen
alue: Pyhäniemen koulu ja sen ympäristö
lisätietoja: www.urheiluseurahollolantoverit.com, Facebook:
Urheiluseura Hollolan Toverit ry
Vesikansan kiekko
10
Vesikansan kiekko järjestää jääkiekko- ja sählyharrastusta
lähipalveluna kaikenikäisille Vesikansassa sekä disco-iltoja
alakoululaisille.
toiminta: jääkiekko, sähly
minkä ikäisille: 5-vuotiaista ylöspäin
alue: Vesikansa, Kalliolan ja Paimelan koulu, Hollolan jäähalli,
Vääksyn jäähalli
lisätietoja: www.veki.fi, Facebook: Vesikansan Kiekko
Osallistu ja harrasta Hollolassa!
Vesikansan Nuorisoseura ry
Seuran tarkoituksena on herättää ja pitää vireillä kansassa ja
varsinkin lapsissa ja nuorissa harrastusta itsekasvatukseen sekä
määrätietoiseen toimintaan kotiseudun, isänmaan ja ihmiskunnan
hyväksi.
toiminta: kansantanssi ja näytelmäpiiri. Nuorisoseurantalon
vuokraus.
minkä ikäisille: kansantanssiryhmä 5-10 -vuotiaille,
näytelmäharrastus n. 10-15 vuotiaat
alue: Vesikansan kylät; Kalliola, Paimela, Kukkila, Heinlammi,
Noitala, Vaania sekä Lahden ja Asikkalan reuna-alueet
lisätietoja: pj Timo Semeri 0505370022, [email protected],
Facebook: vesikansan nuorisoseura ry
Vesikansan Urheilijat -78
toiminta: toimintaa ja tapahtumia mahdollisuuksien mukaan
alue: Vesikansa
lisätietoja: Facebook-ryhmä: Vesikansan Urheilijat -78; sihteeri
Sinikka Neuvonen 0505892163 tai [email protected]
Vesikansan VPK ry
Vapaaehtoista ja monipuolista palokuntatoimintaa kaikkine
harjoituksineen Vesikansassa.
toiminta: vapaaehtoinen palokuntatoiminta
minkä ikäisille: 9-vuotiaista ylöspäin
alue: Vesikansa (Ilmoituntie 73, Kalliola)
lisätietoja: www.vesikansanvpk.fi, nuoriso-osaston johtaja Rami
Nieminen [email protected], 0407063897
Vesiveijarit ry
Vesiveijarit on koko perheen yhteinen uimaseura.
toiminta: uintia kaikissa eri muodoissa
minkä ikäisille: vauvasta vaariin
alue: Salpakangas, Hollolan uimahalli
lisätietoja: www.vesiveijarit.fi, Facebook: www.vesiveijarit.fi
Lukuisat yritykset tarjoavat myös mahdollisuuden
harrastamiseen Hollolassa. Tietoa saat mm. eri
hakupalvelimien kautta haulla kunnan nimi ja laji.
11
Miten minä voin osallistua ja vaikuttaa?
Pala
kun utteen a
Pate nan ver ntami
ne
k
Pala
utej kosivui n
ärje
lla
s
kaut
ta telmän
inen
ekem deat.fi
t
n
e
e
i
Aloitt . nuorten ite.fi
- esim ntalaisalo
tai ku
..
.
.
.
.
Yhtey
den
kunna otto
nvaltuu
tettuih
in
.
.
.
.
...
Vaikuttaminen
omassa kunnassa
..
.
enotto
Yhteyd ntekijään
ö
ty
kunnan
NU
Toimiminen
nuorisovaltuustossa V A
Hollola
..
inen
Toimim nnassa
u
sk
oppila ilaskunnan
tai opp uksessa
hallit
..
.
..
..
...
Vaikuttaminen
vapaa-ajalla
Oma toiminta,
osallistuminen
Vaikuttaminen
koulussa
Mielipiteen
koulussa ty kertominen
öskentelevi
lle
aikuisille
..
..
Mieli
p
kirjoi idekirjoit
u
t
Hollo taminen e ksen
lan S
anom sim.
iin
..
Mielipiteen
kertominen
omassa
harrastusryhmässä
.
nta
toimi
Oma assa ja
luok neilla
n
välitu
Hyvistä ideoista, huomioista tai parannuskohteista
kannattaa kertoa eteenpäin.
Vaikuta asioihin oikeasti, oikeita reittejä pitkin!