Nuoret perustivat oman johtoryhmän käsittelemään
Transcription
Nuoret perustivat oman johtoryhmän käsittelemään
Salpausselän kuntajakoselvityksen selvitysalueen nuorisovaltuustojen puheenjohtajat kannanotto 30.1.2014 julkaisuvapaa 31.1.2014 kello 15 Nuoret perustivat oman johtoryhmän käsittelemään kuntaliitosta Lahden, Kärkölän, Hollolan ja Iitin nuorisovaltuustojen puheenjohtajat kokoontuivat 30.1.2014 käsittelemään nuorten kuulemista Salpausselän kuntajakoselvityksessä. Paikalla nuorten kanssa keskustelemassa olivat myös kuntajakoselvittäjä Seppo Huldén ja selvityksen johtoryhmän puheenjohtaja Reijo Oksanen. ”Mielestäni oli hienoa, että selvityksen kannalta merkittävät toimijat olivat kiinnostuneita saapua kuulemaan myös meitä nuoria”, tapaamisen koollekutsujana toiminut Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kimi Uosukainen luonnehtii tapaamista. Puheenjohtajat olivat yhtä mieltä siitä, että tulevaisuuteen suuntautuva kuntaliitoshanke koskettaa pääasiassa nykyisiä nuoria tulevina työntekijöinä, päättäjinä ja veronmaksajina. Tästä syystä nuorisovaltuuston johtohenkilöt katsoivat nuorilla olevan erityisasema selvityksessä. He myös totesivat nuorisolain 8§:n velvoitteen ”kuulla nuoria heitä koskevissa asioissa” perustelevan näkökantaansa.” Pidämme tärkeänä, että nuorille on annettu erityinen ja selkeä rooli sekä asema selvitysprosessissa”, nuorisovaltuustojen puheenjohtajat yhteisesti toteavat. Käytännössä puheenjohtajat esittävät kuntajakoselvityksestä, sen etenemisestä ja tuloksista pidettävän erityisiä kuulemistilaisuuksia nuorille. ”Nuorille on tärkeää antaa riittävästi puolueetonta, heitä koskevaa ja ymmärrettävää tietoa kuntajakoselvityksestä mielipiteiden pohjaksi”, Kärkölän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emmi Laine toteaa. Puheenjohtajat vaativat myös nuorille mahdollisuutta ottaa kantaa ja vaikuttaa kuntajakoselvitykseen jo varhaisessa vaiheessa sitä suunniteltaessa, eikä vastata mahdollisten lopullisten poliittisten sopimusten valmistuessa. Puheenjohtajat toivovat lisäksi kuulemistilaisuuksien olevien osallistavia matalan kynnyksen tapahtumia, joilla olisi selkeä eteenpäin kantava voima selvitystä tehtäessä. Nuorisovaltuustojen puheenjohtajat päättivät kokouksessaan kokoontua vastaisuudessa säännöllisesti käsittelemään kuntajakoselvitystä ja sen edistymistä. Tämä nuorisovaltuustojen puheenjohtajista koostuva ryhmä haluaa myös nimittää nuorisovaltuutetuista mandaatillaan nuorisoedustajia ainakin kuntajakoselvityksen demokratia- ja tulevaisuustyöryhmiin. Tarkoituksena on muodostaa puheenjohtajista nuorten ryhmä, joka osallistuu aktiivisesti kuntajakoselvityksen työskentelyyn ohjeistamalla nuorisoedustajia ja pitämällä aktiivisesti yhteyttä niin kuntajakoselvittäjään kuin selvityksen johtoryhmäänkin. ”On erittäin tärkeää, että nuoret otetaan suoraan mukaan niille areenoille, joissa päätöksiä tehdään. Tämä on ainut keino todellisesti kuulla nuoria päätöksiä valmisteltaessa ja niitä tehtäessä”, Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Uosukainen kiteyttää. Nuorisovaltuustojen puheenjohtajista koostuvan ryhmän lisäksi nuorten näkemyksiä tulisi myös selvittää muilla keinoilla. Puheenjohtajat pohtivat mahdollisuutta kunnittain nuorisovaltuustojen toimesta kouluilla järjestettäviin lyhyisiin tietoiskuihin aiheesta, joissa toteutettaisiin myös kysely aiheesta. Tämä lisäksi puheenjohtajat suunnittelevat selvitysalueen nuorisovaltuustojen yhteistä tapaamista, jossa voitaisiin paitsi perehtyä aiheeseen paremmin, myös tutustua toisiinsa yli kuntarajojen ja keskustella alueen poliitikkojen kanssa. ”Yhteistä kuntajakoselvitystä tehtäessä on tärkeää, että alueen nuorisovaltuustot tekevät yhteistyötä paitsi keskenään, myös poliitikkojen ja viranhaltijoiden kanssa”, Iitin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Carola Kupsu tiivistää. Nuorisovaltuutetut toivat esille myös huolensa nuorten kuulemiseen suunnattujen resurssien vähyydestä. ”Jos ja kun kuntajakoselvitystä tehtäessä halutaan ottaa nuoret mukaan, tulee siihen osoittaa selkeästi myös tukea ja resursseja”, toteaa Hollolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Petri Nieminen. Nuorten vaikuttajaryhmien puheenjohtajat toivovatkin poliitikkojen huomioivan, ettei nuorten kuuleminen tässäkään asiassa tapahdu itsestään. Yhteystiedot / lisätietoja - Kimi Uosukainen, Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja, [email protected], 040 – 9607 210 - Emmi Laine, Kärkölän nuorisovaltuuston puheenjohtaja, [email protected], 044-5590 090 - Carola Kupsu, Iitin nuorisovaltuuston puheenjohtaja, [email protected], 0408355214 - Petri Nieminen, Hollolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja, [email protected], 040-0554235 Jakelu Lahden medioiden lisäksi: Hollolan Sanomat, Etelä-Häme Nuva ry:n Hämeen piiri, Nuva ry:n hallitus, VM kuntajako-osasto, Päijät-Hämeen Liittom Salpauskunta: johtoryhmä, työryhmät , kuntien kunnanhallitukset