ONKO MEILLÄ EDESSÄMME PITKÄ MARSSI

Transcription

ONKO MEILLÄ EDESSÄMME PITKÄ MARSSI
TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton
jäsenten äänenkannattaja
numero 10 /2015
ONKO MEILLÄ
EDESSÄMME
PITKÄ MARSSI?
>> 2
JAKAJAN
PALKALLA EI
TULE TOIMEEN
>> 8
TEAMILLE UUSI
NEUVOTTELUPÄÄLLIKKÖ
>> 9
TEVA-ALA HIIPUU,
MUTTA ON YKSI
VALOPILKKUKIN
>> 14 ja 18
MEITÄ EI
KYYKYTETÄ
>> 16–17
TEAM-jäsenten palkoista pois yli 2000 euroa vuodessa?
>> 4
2
Intiim nro 10
TEAMista nähtynä
PROTESTOIMME
T
EAMin asiantuntijat ovat tehneet
alustavia laskelmia siitä, miten Sipilän hallituksen esitykset pienentäisivät liiton jäsenten vuosiansioita. Laskelmat
esitellän yksityiskohtaisesti sivulla 4. Päähuomio on, että vaikutukset vaihtelevat erittäin paljon sopimusaloittain riippuen erityisesti siitä, kuinka paljon alalla tehdään
viikonlopputöitä.
Laskelmassa on huomioitu neljä Sipilän hallituksen palkkoja alentavaa esitystä: sunnuntaikorotuksen aleneminen sadasta 75 prosenttiin, ylityökorotuksen puolittuminen, loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi sekä sairauslomapalkan heikennys.
Tämän syksyn uutisvirrassa on havaittavissa oudon järjestelmällistä ammattiyhdistysliikkeen mustamaalausta. Valtamediat ovat kaivaneet kapitalisteja aina Björn
Wahlroosia myöten kertomaan, miten
Suomen taloutta pitää hoitaa, ja kun Wahlroos pääsee ääneen, rapa roiskuu luonnollisesti ay-liikkeen ja duunareiden päälle.
Sosiaalisessa mediassa taas palkansaajakeskusjärjestöjen viime perjantainen
mielenosoitus poiki nopeasti vastamielenosoituksen, jossa kannatettiin töihin menoa 18.9. Yrittäjäkentästä noussut sometapahtuma keräsi nopeasti suuren lauman
tykkääjiä, jotka aktivoituivat yhden pienen
klikkauksen verran ja asettuivat ylpeinä
vastustamaan mielenilmausta.
Duunaria ja sen kaveria lyödään nyt
olan takaa. Sekä perinteisessä mediassa
että somessa näyttää olevan sangen trendikästä pelata maan hallituksen pussiin
lyömällä kiilaa oikeuksiaan puolustavan
ay-väen riveihin ja oikeastaan kyseenalaistamalla mitä tahansa palkansaajien tekemisiä. ST
Helatorstai on TEAMille
erityisen rakas asia
777 EUROA – 4 884 EUROA. Yhteenvetona
hallituksen esitykset vähentävät työnantajien kustannuksia palkkakustannusten osalta
TEAM-aloilla 5,4 % eli 2 056 euroa.
TEAMin sisällä vähiten menettäisivät
nahka- ja kenkäalan työntekijät, 777 euroa,
sillä alalla ei juuri tehdä viikonloppu- eikä
ylitöitä.
INTIIM NRO 11
ilmestyy keskiviikkona 14.10.2015. Lehteen
tarkoitetun materiaalin pitää olla toimituksessa viimeistään perjantaina 2.10.2015.
INTIIM NR 11
utkommer onsdagen 14.10.2015. Material
avsett till tidningen bör vara på Intiims redaktion senast fredagen 2.10.2015.
ISSN-0450-3163
Pahiten menettäisi öljyalojen (4 884 euroa) ja peruskemian (3 780 euroa) väki.
Kummallakin alalla on paljon prosessiteollisuutta. Tehtaat siis käyvät pääsääntöisesti yötä päivää, eikä niitä suljeta viikonlopuiksikaan. Näin sunnuntailisän osuus palkanmuodostuksessa on merkittävä.
HÄTKÄHDYTTÄVÄÄ. Oli tärkeää, että arvio
tehtiin. Laskelmia eivät ulkopuoliset tahot
ole pystyneet kiistämään.
Tulokset ovat hätkähdyttäviä, koska ne
kertovat konkreettisella tavalla, miten paljon
yksittäiset henkilöt menettäisivät, jos Sipilän hallitus saa tahtonsa läpi.
TEAMin ei ole tarkoitus selkä kyyryssä
hyväksyä ruoskaniskuja vaan uhkaavat menetykset huomioidaan, kun liitto valmistautuu seuraavaan sopimuskierrokseen ja
palkkaneuvotteluihin.
Tuomo Lilja
tuomo.lilja@teamliitto.fi
Voi olla pitkä marssi edessä
P
alkansaajien viime perjantain mielenilmauksessa puolustettiin työmarkkinajärjestöjen vapaata sopimusoikeutta ja vastustettiin hallituksen yksipuolisesti
suunnittelemia pakkolakeja.
Mielenilmauksessa oli syvää voimaa,
minkä ei viime viikkojen ja vuosienkin tapahtumien jälkeen pitäisi olla kenellekään
yllätys. Palkansaajakunnalla on tuntemus,
ettei sen ääntä ja kantoja ole kuultu. Viimeksi näin kävi yhteiskuntasopimuksesta neuvoteltaessa. Hallitus ja työnantajat eivät korvaansa lotkauttaneet ay-väen esityksille, eikä mediakaan.
Palkansaajakunnalla on myös tuntemus
epäreiluudesta. Laskun maksaa köyhä kansa – yritykset ja hyväosaiset saavat jatkaa
suunnilleen entisillään.
Ja sitten kaihertaa vahva epäilys, saadaanko hallituksen kaavailemilla toimilla
Suomea jaloilleen. Aiemmat yritysystävälliset jättitoimet, (kela-maksun poisto ja yhteisöveron alennus) eivät johtaneet investoin-
Sipilän hallitus on ilmoittanut, että loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Toimet säädetään pakottavalla, nykyisten työehtosopimusten päätyttyä sovellettavalla lainsäädännöllä.
– Vuosityöaikaa lyhentämättä... Se on
kimurantisti sanottu, mutta tarkoittanee,
että työntekijän täytyy tehdä noiden päivien työtunnit joskus toiste sisään, jos ei ole
kyseisinä pyhäpäivinä töissä.
Varsinkin helatorstai on TEAMin väelle
erityinen asia. Helatorstaista nimittäin tuli palkallinen päivä ja sen jälkeisestä lauantaista vapaa vuonna 2000 Kemianliiton lakon ansiosta. Kemia avasi pään ja saavutus
siirtyi seuraavassa tupossa muille aloille.
Kyseessä on viimeinen iso työajan lyhennys Suomen työmarkkinoilla.
– Mikä on taistelulla saatu, siitä ei pidä
ilman taistoa luopua, totesi Kemian lakkoa
johtanut ex-puheenjohtaja Timo Vallittu
Sipilän hallituksen aikeista kuultuaan. TL
!
23.9.2015
Uhkana 2000 euron palkka-ale
Hallituksen pussiin
KANNATAMME
I
TEAM TEOLLISUUSALOJEN
AMMATTILIITON
JULKAISU
6. vuosikerta. Taustaltaan
Suomen vanhin ay-lehti.
Perustettu 1893, vuoteen
1916 nimellä Gutenberg
Sirpa Taskinen
toimittaja
09 7739 7337
TOIMITUS
Siltasaarenkatu 2, PL 324,
00531 Helsinki
puhelin 09 773 971
faksi 09 753 8511
intiim@teamliitto.fi
Jonne Kivinen
viestinnän sihteeri
09 7739 7309
Tuomo Lilja
päätoimittaja
09 7739 7351
Tytti Kettunen
tiedotuksen assistentti
09 7739 7405
ULKOASU
Hanna Lahti / Huomen GDI
LEVIKKI
Painosmäärä 63 000
OSOITTEENMUUTOKSET
Jäsenten osoitteenmuutokset tapahtuvat postin osoitepalvelun kautta. Jäsenten,
joilla on osoitteenluovutuskielto, on ilmoitettava
muutos liittoon samoin
kuin muiden lehden saajien.
ILMOITUSMARKKINOINTI
Media Tori, Helinä Vuori
Kölikatu 14
teihin, teollisuuden elpymiseen ja parempaan työllisyyteen. Sen sijaan osinkoihin
yrityksillä on riittänyt rahaa.
SOPUUN KANNATTAA PYRKIÄ. Tätä kirjoitet-
taessa on vaikea nähdä, miten hallituksen
ja työnantajien jyrkkyydestä johtuva parttitilanne avattaisiin. Sopuun kannattaa silti
pyrkiä, jos siihen avautuu järkevä tilaisuus.
TEAMissa ajatellaan, että viime perjantain mielenilmaus oli vasta ensimmäinen
voimannäyttö. Kaikkia panoksia ei edes haluttu käyttää heti. On nimittäin mahdollista, että joukkovoimaa tarvitaan seuraavalla
sopimuskierroksella, jonka valmistelut on jo
käynnistetty.
Ja voi olla, että edessä on todella pitkä
marssi - koko Sipilän nelivuotisen hallituskauden kestävä vastakkainasettelu.
Tuomo Lilja
20810 Turku
040 506 1495,
helina.vuori@media-tori.fi
ILMOITUSHINNAT
Tekstisivuilla neliväri-ilmoitukset 1,80 euroa/pmm.
Tekstin jälkeen neliväriilmoitukset 1,60 euroa/
pmm, mustavalkoiset 1,10
euro/pmm.
OSASTOILMOITUKSET
intiim@teamliitto.fi
AINEISTOT
SÄHKÖPOSTILLA
Lehteen tuleva aineisto
mieluiten osoitteeseen
intiim@teamliitto.fi.
Yhteyshenkilö:
Tuomo Lilja, puh. 09 773 971,
tuomo.lilja@teamliitto.fi
PAINOPAIKKA
Savon Paino Oy,
Varkaus 2015
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
KARI MÄKELÄ
Nostetaan työsuojelu tapetille
TEAMin työsuojeluviikkoa vietetään
kolmatta kertaa
19.–25.10.2015.
luvaalin järjestäminen omalla
työpaikalla. Viikon aikana voidaan esimerkiksi etsiä ehdokkaita työsuojeluvaltuutetuksi.
TEAMissa pidetään hyvin tärkeänä, että jokaisella työpaikalla olisi oma työsuojeluvaltuutettu.
Mitä työsuojeluviikko oikein
tarkoittaa, TEAMin työympäristösihteeri Kari Mäkelä?
Viikon tavoitteena on, että
kaikilla TEAMin työpaikoilla
kiinnitettäisiin aivan erityisesti huomiota työhyvinvointiin ja
työturvallisuuteen, vaikka toki
hyvät työolosuhteet pitää olla
vuoden jokaisena päivänä. Haluamme myös tuoda esiin TEAMia ammattijärjestönä, jossa työsuojelua pidetään hyvin
tärkeänä asiana. Lisäksi tarkoitus on aktivoida työnantajia ja
työntekijöitä tekemään yhdessä jotain teemaan liittyvää.
Miten työsuojeluviikkoon voi
osallistua?
Mikä tahansa työpaikka voi
ilmoittautua mukaan ja päättää vapaasti toteutuksesta. Tekemisen ei tarvitse olla mitään,
mikä edellyttäisi valtavia ponnisteluja, vaan voidaan järjestää vaikkapa tietoiskuja tai tiedottaa asiasta tavallista enemmän. Liitolla on tarjolla tukimateriaalia ja liitolta voi kysyä,
onnistuisiko aiheeseen liittyvä
koulutus omalla työpaikalla.
Tänä vuonna viikon pääteemana on ”Työsuojelu on yhteistyötä”. Mitä sillä halutaan
viestiä?
Työsuojelussa yhteistyön tekeminen on monella tavoin hy-
► MAAILMALTA
Mitä hyötyä osallistumisesta on?
”On tutkittu,
että ilman
aktiivista
toimintaa, hyvää
työsuojelun
tasoa ei voida
saavuttaa.”
vin tärkeää. Teemalla halutaan
viitata muun muassa työsuojeluvaltuutettujen rooliin ja siihen, että työsuojelu on jokaisen
asia. Työsuojeluviikko on työpaikoille myös helppo tapa tehdä yhteistyötä TEAMin kanssa.
Työsuojeluvaalit lähestyvät.
Millä tavoin asia näkyy työsuojeluviikolla?
Työsuojeluviikon teemana voi olla myös marras–joulukuussa järjestettävän työsuoje-
HESSUN HERJAT
Kaikki parannukset työsuojelussa ja työhyvinvoinnissa
tarkoittavat sitä, että työssä on
mukavampi olla. Tapaturmien
ja ammattitautien väheneminen säästää kustannuksia useiden eri tutkimusten mukaan.
Sekin on tutkittu, että ilman
aktiivista toimintaa, hyvää työsuojelun tasoa ei voida saavuttaa, eli asiaa on pidettävä esillä.
Miten työpaikan voi ilmoittaa mukaan ja mihin mennessä pitää ilmoittautua?
Ilmoittautuminen on helppoa. Se tapahtuu netissä osoitteessa www.teamliitto.fi. Ilmoittautumiselle ei ole mitään
takarajaa, vaan mukaan voi tulla vaikka vielä kesken työsuojeluviikonkin. Mahdollisuuksien mukaan hyviä hankkeita samoin kuin ihmisiä ja työpaikkoja niiden takana voidaan myös
nostaa esiin liiton viestinnässä. Luottamushenkilöiden kannattaa olla aktiivisia ja ehdottaa työsuojeluviikkoon osallistumista työnantajalle.
Robotit mullistavat
valmistusteollisuuden
! V. 2013 maailman robottipopulaatio kasvoi 12 %,
eniten Kiinassa, jossa markkinat kasvoivat 36 %.
Eniten robottiteknologiaa käytetään autoteollisuudessa, mutta myös kemianteollisuuden, kumija muoviteollisuuden sekä lääketeollisuuden robottitilaukset ovat kasvussa.
Tilintarkastusketju PwC teetti viime vuoden helmikuussa Yhdysvalloissa kyselyn 120:lle valmistusteollisuuden edustajalle, jossa se tiedusteli yritysten
valmiutta robottiteknologian käyttöönottoon.
Vastaajista lähes 60 prosenttia ilmoitti käyttävänsä jotain robottiteknologiaa. Heistä viidennes
kertoi käyttävänsä robotteja ensisijaisesti kokoonpanotehtävissä ja neljännes koneistustehtävissä.
Vain reilut kuusi prosenttia ilmoitti tällä hetkellä
käyttävänsä robotteja vaarallisissa töissä ja varasto- ja pakkaustöissä, mutta suunnittelevansa investointeja seuraavan kolmen vuoden aikana juuri näihin töihin.
Kun kysyttiin, mitkä syyt rajoittavat robottiteknologian käyttöönottoa, 28 % ilmoitti, että ei mikään, ja ne aikovat aloittaa tai jatkaa investointeja
robotteihin. 26 % vastaajista ei pitänyt robottiteknologiaa kustannustehokkaana, 14 % ei ollut riittävästi asiantuntemusta käyttöönottoon ja viisi prosenttia koki niiden syrjäyttävän ihmistyövoimaa ja
heikentävän työmoraalia. 27 % ei nähnyt tarvetta
roboteille.
Vaikutuksista työmarkkinoihin
erilaisia arvioita
Sirpa Taskinen
Valmistusteollisuudesta robotit ovat levittäytymässä myös palvelusektorille. Niiden kognitiiviset kyvyt ja fyysiset ominaisuudet paranevat. Niillä on
yhä enemmän tunneälyä, jolloin ne pystyvät tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa ja työskentelemään palveluympäristöissä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Aloft -hotelleissa robotit hoitavat huonepalvelua ja Schlotzsky’s Delissä ne ottavat vastaan ruokatilauksia. Laitteistoketju Lowe’s kokeilee robottia
myyntiapulaisena, joka vastaa asiakkaan kysymyksiin ja ohjaa suoraan asiakkaan etsimälle tuotteelle.
Robotit eivät kuitenkaan tule korvaamaan ihmistyövoimaa välittömästi, vaan todennäköisesti ihmiset ja robotit tulevat työskentelemään rinnakkain.
Silti robottien käyttöönotto vaikuttaa merkittävästi työmarkkinoihin. Oxfordin yliopisto arvioi, että Yhdysvalloissa tietokoneistamisen seurauksena
lähes puolet maan työpaikoista saattaa hävitä tulevina vuosikymmeninä.
Forrester Research on arvioissaan maltillisempi.
Sen mukaan automaatio saattaa hävittää Yhdysvalloissa noin 22 miljoonaa nykyistä työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä, joka on noin 15 prosenttia nykyisestä. Samalla se luo uusia työpaikkoja sen verran, että nettohävikki jää yhdeksään miljoonaan
työpaikkaan eli noin seitsemään prosenttiin.
Forrester arvioi, että jokaista kymmentä menetettyä työpaikkaa kohti syntyy yksi uusi työpaikka ohjelmisto- ja tekniseen suunnitteluun, muotoiluun, huolto- ja tukitoimiin sekä koulutukseen.
Stoorisoppi
3
4
Ajankohtaista
GRAAFINEN ALA
Sanoma lopettaa
Hämeen Painon
Huhtikuussa alkaneet ytneuvottelut Hämeen Painossa ovat päättyneet. Kesän yli
kestäneen selvitysvaiheen jälkeen Sanomapaino päätti sulkea Forssassa toimivan painolaitoksensa. Painon toiminta
loppui 31.8.
Päätös johtaa kaikkiaan 54
työsuhteen loppumiseen. Näistä 40 on TEAMiin kuuluvia kirjatyöntekijöitä.
Tämä TEAMin Intiim-lehti on painettu Savon Painossa.
Kävi niin, että edellinen Intiim
oli Hämeen Painon TEAMilaisten viimeinen työ. He painoivat
lehden tilanteessa, jossa tiesivät saavansa potkut. Näin hyvälle työmoraalille täytyy nostaa hattua.
Myös Intiimin toinen edeltäjä Kirjatyö painettiin vuosikymmenet Hämeen Painossa.
Sanomapainoon kuuluu jatkossa kaksi painoa, Sanomala
Vantaalla ja Savon Paino Varkaudessa. Forssassa painettujen Helsingin Sanomien ja IltaSanomien tuotantoa keskitetään näihin painoihin ja lisäksi Ilta-Sanomia painetaan osittain myös muissa sanomalehtipainoissa.
Intiim painetaan jatkossa
Varkauden Savon Painossa. TL
!
PROTESTI
Sadattuhannet
osoittivat mieltään
Lähes 300 000 palkansaajaa eri puolilla Suomea osallistui SAK:n, Akavan ja STTK:n
mielenilmaukseen perjantaina
18.9. Työnseisauksilla vastustettiin hallituksen suunnittelemaa heikentää työehtoja. Helsingin Rautatientorin päätapahtumaan kokoontui poliisin
alustavien arvioiden mukaan
yli 30 000 ihmistä.
Hallitus kertoi aiemmin
syyskuussa aikeestaan toteuttaa suoraan lainsäädännöllä
mm. ylityö- ja sunnuntaikorvauksien leikkaamisen, sairausloman palkattoman karenssipäivän ja vuosilomaoikeuden rajoittamisen. Lisäksi kaavaillut
pakkolait estäisivät työnantajaja palkansaajaliittoja sopimasta
työehtosopimuksissa lakia paremmista työehdoista.
Palkansaajakeskusjärjestöt muistuttavat, etteivät ne
vastusta talouden saattamista
kuntoon, mutta että toimien on
kuitenkin oltava tasapuolisia, ja
että niistä on neuvoteltava. XX
!
PALKAT
TEAMin jäsenten palkoista
pois yli 2000 euroa vuodessa
PEKKA SIPOLA
TEAM selvitti
Sipilän hallituksen linjausten vaikutuksia
jäsenkuntaansa.
TUOMO LILJA
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitossa on tehty alustavia
laskelmia, miten Sipilän hallituksen esitykset pienentävät
liiton jäsenten vuosiansioita.
Vaikutukset vaihtelevat erittäin paljon sopimusaloittain
riippuen erityisesti siitä, kuinka paljon alalla tehdään alalla
viikonlopputöitä.
Keskimäärin TEAM-liiton
jäsenten vuosipalkat alenisivat vuositasolla 2 056 eurolla,
eli 5,4 prosentilla.
Laskelmassa on huomioitu
neljä Sipilän hallituksen palkkoja alentavaa esitystä: sunnuntaikorotuksen aleneminen sadasta 75 prosenttiin,
ylityökorotuksen puolittuminen, loppiaisen ja helatorstain
muuttaminen palkattomiksi
vapaapäiviksi sekä sairauslomapalkan heikennys.
Laskelmat on tehty EK:n keräämien, uusimpien palkka- ja
työaikatilastojen perusteella.
Ylityökorotuksen puolittumisen vaikutus vuosiansioihin
vaihtelee merkittävästi aloittain. Pienimmillään se on 0,1
prosenttia kenkä- ja nahkateollisuudessa ja suurimmillaan
2,5 % öljyaloilla.
!
”Laskelmat
osoittavat, että
TEAMin jäsenten
ansiokehitykseen
kohdistuu vakavia
uhkia. TEAM
huomioi tämän
valmistautuessaan
seuraavaan sopimuskierrokseen.”
Sunnuntaipalkan alenemisen vaikutus vuosiansioihin
olisi suurinta kemian perusteollisuudessa (3,7 %) ja öljyaloilla (3,4 %). Autonrengasalalla, kenkä- ja nahkateollisuu-
MIELENILMAUKSESSA HELSINGISSÄ. Liiton toimistoon tulleiden tietojen mukaan ainakin 110
TEAM-työpaikalla oli erilaisia mielenilmauksia. Kaikilta työpaikoilta ei toimista ilmoitettu. Protesteihin
osallistui useita tuhansia liiton jäseniä.
Sopimusaloittain alenemat olisivat:
! Öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus 4 884 euroa (8,6 %)
! Kemian perusteollisuus olisi 3 780 euroa (7,7 %)
! Kumiteollisuus 1 899 euroa (4,7 %)
! Muovi- ja kemiantuoteteollisuus 1 789 euroa (5,0 %)
! Graafinen teollisuus 1 561 euroa (4,4 %)
! Lasikeraaminen teollisuus 1 444 euroa (3,8 %)
! Autonrengasala 1 427 euroa (5,0 %)
! Tekstiili- ja vaatetusteollisuus 1 234 euroa (4,0 %)
! Tekstiilihuoltoala 781 euroa (3,0 %)
Lue
lisää!
sivut 2 ja
5
! Nahka- ja kenkäteollisuus 777 euroa (2,9 %)
dessa sekä tekstiilihuoltoalalla
ei tehdä juuri ollenkaan sunnuntaitöitä.
Sairauslomapalkan heikennyksen vaikutus on saatu käyttämällä koko teollisuuden keskimääräistä sairaus- ja tapaturmapoissaoloprosenttia 5,9.
Tuo 5,9 % tekee noin 99 tuntia eli noin 12 työpäivää. Laskelman oletus on, että työntekijä on vuoden aikana neljässä eri jaksossa sairauslomalla:
kerran 1 päivän, kaksi kertaa 3
päivää ja kerran viisi päivää.
Sunnuntaikorotuksen ja ylityökorotuksen vähennyksen
vaikutukset on laskettu alalla
keskimäärin maksetuista sunnuntai- ja ylityölisistä.
TEAMin selvitys osoitti, et-
tä sairauslomapalkan heikennys kohdistuisi liiton jäseniin
varsin samalla tavalla. Sen vaikutus edellä mainituista olisi
1,84 – 2,08 prosenttiyksikön
luokkaa vuosiansioista.
Loppiaisen ja helatorstain
vaikutus on saatu laskennallisella työpäivän hinnalla, joka
on 0,43 %/päivä vuosiansioista. Laskelmassa on huomioitu, että joskus loppiainen osuu
viikonloppuun – tällä on vaikutusta joihinkin aloihin.
Lisäksi vuosilomien lyhentäminen pidentäisi työaikaa
graafisella alalla vanhoilla työaikamääräyksillä työskentelevien osalta. Päivätyössä se tekisi yhteensä 5 päivää ja vuorotyössä 10 päivää. Ansiotasoon
tällä ei ole vaikutusta, mutta työaika kasvaa vuorotyössä
4,8% ja päivätyössä 2,4%.
Yhteenvetona hallituksen
esitykset vähentävät työnantajien kustannuksia palkkakustannusten osalta Suomen
teollisuudessa 5,1 % ja teollisuuden TEAM-aloilla 5,4%.
Tämän lisäksi on huomioitava työnantajien sosiaaliturvamaksun aleneminen 2,06 prosentista 0,3 prosenttiin.
– Laskelmat osoittavat, että TEAMin jäsenten ansiokehitykseen kohdistuu vakavia uhkia. TEAM huomioi tämän valmistautuessaan seuraavaan sopimuskierrokseen,
toteaa TEAMin puheenjohtaja Heli Puura.
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
TEAMin linjat
SIPILÄN HALLITUS
Ay-liike kovien
syytösten kohteena
Viime viikkoina
on käyty kovaa
julkisuustaistoa.
KIRJOITTAJA
Julkisuustaiston yhtenä pääjuonteena on ollut väite, että
ay-liike ja varsinkaan SAK eivät
tunne vastuutaan Suomen taloustilanteesta. Alla muutamia
yleisimpiä väitteitä ja vastauksia niihin ay-liikkeen näkökulmasta.
!
SAK kaatoi yhteiskuntasopimuksen?
SAK ei kaatanut yhteiskuntasopimusta. Päinvastoin, SAK
oli neuvotteluissa aloitteellinen
ja toi yhdessä muiden palkansaajien keskusjärjestöjen kanssa neuvottelupöytään omat keinonsa talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi sekä kilpailukyvyn lisäämiseksi. Sen sijaan työnantajapuoli ei ollut aidosti valmis neuvottelemaan
palkansaajajärjestöjen esityksistä, vaan lukkiutui työntekijöiden palkkojen alentamiseen
ja työajan pidentämiseen. Myös
maan hallituksen tekemät esitykset ovat olleet koko ajan yksipuolisen sanelevia ja vain työnantajapuolta hyödyttäviä.
Turha nillittää, sopimisen aika meni jo. Mokasitte tilaisuutenne, joten kärsikää.
Hallituksen yksipuolinen sanelu ja kiristysruuviksi asetettu leikkauslista eivät ole sopimista. Sopiminen on sitä, että
molemmat osapuolet ovat tasaarvoisina neuvottelupöydässä. Palkansaajat eivät ole olleet missään vaiheessa tasa-arvoisessa asemassa neuvottelupöydässä, jossa ajettiin lähinnä
EK:n vaatimuksia.
5
Ay-liike on vastuussa hallituksen leikkauksista, koska
kaatoi yhteiskuntasopimuksen.
Hallituksen esittämät leikkaukset ja työelämän heikennykset ovat yksin hallituksen vastuulla. Ne eivät ole ainoa tai pakon sanelema vaihtoehto, vaan
heijastavat hallituksen ajamaa
politiikkaa ja hallituspuolueiden arvoja. Hallituksen esityksille on vaihtoehtoja.
Ay-liike ei ole valmis minkäänlaiseen yhteistyöhön nykyisen hallituksen kanssa?
SAK on valmis yhteistyöhön kaikkien hallitusten kanssa, kunhan se noudattaa perustuslakia ja kunnioittaa työntekijöiden ihmisoikeussopimuksia. Suomalainen sopimisen malli perustuu työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen hyvään yhteistyöhön. Kolmikantaiseen sopimiseen velvoittavat myös Kansainvälinen työjärjestö ILO:n sopimukset. Esimerkiksi työllisyys- ja kasvusopimus yksinään kuroo umpeen
maamme kilpailukykyä suhteessa Saksaan noin 3 %.
Työajan pidentäminen olisi ollut parempi kuin hallituksen
kilpailukykypaketti.
Työajan pidentäminen sadalla tunnilla ei eroa hallituksen ehdottamasta kilpailukykypaketista. Sekä työajan pidentäminen että nyt esitetty kilpailukykypaketti tarkoittaa palkka-alea työntekijöille.
Työaikojen pidentämisellä toteutettu palkka-ale olisi ollut
välttämätöntä Suomen kilpailukyvylle.
Suomen ongelmat eivät johdu liian lyhyistä työajoista tai
liian korkeasta palkkatasosta.
Työn yksikkötyökustannuk-
set ovat nousseet tuottavuuden
heikkenemisen johdosta. Niiden nousu on seuraus Suomen
kasvuongelmasta, eikä ole sen
syy. Suomea ei auta kasvuun
vain työn kustannusten alentaminen. Hallituksen pitäisi vastata myös talouden uudistumiskykyyn.
Mitkä olisivat olleet ay-liikkeen keinot?
Tavoittelimme yhteiskuntasopimuksessa kestäviä keinoja
ja parempaa työelämää. Osaamisen, työn tuottavuuden sekä työelämän hyvinvoinnin lisääminen ja maltillinen palkkapolitiikka vahvistavat taloutta. Paras tuottavuusloikka tehdään työpaikoilla työnantajan
ja työntekijän välisellä aidolla
yhteistyöllä!
Ay-liike ajaa Suomen turmioon tavoitellessaan omaa
etuaan.
Ay-liike on sitoutunut tavoittelemaan Suomeen lisää työllisyyttä, kilpailukykyä ja tuottavuutta. Ne ovat myös palkansaajien etu.
Olette hyödyttömiä. Viime
viikot todistavat, ettei ammattiliittoja tarvita enää mihinkään eikä niihin kannata
kuulua.
Päinvastoin. Nyt jos koskaan
kannattaa kuulua liittoon. Järjestäytyminen on ainoa keinoa
saada aikaan muutosta tai vastustaa heikennyksiä. Ilman liittojen tekemää edunvalvontatyötä suomalaisilla olisi tuskin
vuosilomaa, ansiosidonnaista työttömyysturvaa, oikeutta perhevapaisiin tai sairauslomaan. Ammattiliitot ovat neuvotelleet ja vaikuttaneet moniin sellaisiin työelämän käytäntöihin, jotka vaikuttavat nyt
itsestään selviltä.
SIPILÄN HALLITUS
Hallituksen pakkotoimet
! Ylityökorvaukset puolitetaan.
! Sunnuntaikorvauksia pienennetään 75 prosenttiin.
! Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä.
! Sairauspäivien korvaustasoa alennetaan niin,
että ensimmäinen päivä on vastaisuudessa palkaton ja päiviltä 2-9 maksetaan 80 prosenttia
palkasta.
! Pitkiä, erityisesti julkisella sektorilla olevia lomia lyhennetään 38:sta 30:een työpäivään.
! Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua
alennetaan 1,72 prosenttiyksiköllä vuoden 2017
alusta.
! Esitykset on tarkoitus toteuttaa pakottavalla, nykyisten työehtosopimusten päätyttyä sovellettavalla lainsäädännöllä, joka on voimassa
seuraavan työehtosopimuskauden alkaessa.
! Hallitus on kertomansa mukaan arvioinut
huolellisesti, että esitykset eivät ole ristiriidassa perustuslain säännösten tai Suomen EU- tai
ILO-jäsenyyteen liittyvien velvoitteiden kanssa. Ay-liike on tästäkin asiasta eri mieltä, kuten
SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto seuraavalla sivulla kertoo.
Oikeisto ei ole
oppinut historiasta
P
äästessään ylivaltaan eduskunnassa, ovat oikeistopuolueet Sipilän, Soinin ja Stubin hallituksen toimin osoittaneet, että pohjoismainen sopimisen kulttuuriin perustuva hyvinvointivaltio näyttäisi olevan huteralla pohjalla ja haavoittuvainen. Kerralla ollaan valmiit heittämään romukoppaan vuosikymmenten kolmikantayhteistyö, yleissitovat työehtosopimukset ja pohja pois vapaalta sopimusoikeudelta sekä työehtosopimusjärjestelmältä.
Suomen oikeisto ei ole oppinut historiasta mitään. Työkansa on aina noussut sortajaa vastaan,
kun sen oikeuksia on poljettu: Suurlakko 1905, Kansalaissota 1918, yleislakko 1956, mielenosoitukset Ahon hallituksen ”saatanallisia säkeitä” vastaan
1991. Ulkoinen uhka sota-aikana pakotti työnantajaleirin hyväksymään työntekijäjärjestöt tammikuun
kihlauksessa sopijaosapuoliksi 1940.
Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja
Jyri Häkämies on huolissaan Suomen kansainvälisen maineen menemisestä, jos maa laitetaan työntekijäjärjestöjen toimesta seisomaan. Olen samaa
mieltä, kyllä Suomi saa hävetä, mutta toisista syistä
mitä Häkämies esittää. Suomi saa hävetä Sipilä hallituksen diktatorisia vapaata järjestäytymisoikeutta
ja sopimusvapautta kaventavia pakkolainsäädäntöhankkeita. Uhkaamalla säätää pakkolait, joissa ensin
heikennetään työlainsäädäntöä tietyiltä osin ja samassa yhteydessä säädetään, ettei näistä asioista saa
työehtosopimuksissa sopia paremmin.
Mitähän MTK, maanviljelijät ja metsänomistajat
tuumaisivat, jos vasemmistoenemmistöinen hallitus
päättäsi, että puun kantohinta pitää puolittaa ja puuta on pakko myydä tai vietäisiin maataloustuet. Kohta olisi maanviljelijät traktoreineen ja lantakärryineen tukkimassa moottoritiet ja Helsingin keskustan. Mitä tuumaisivat työnantajat jos vietäisiin pakkolailla heiltä direktio-oikeus. Kärkkäimmät vaatisivat ylimääräisiä kertausharjoituksia ja suojeluskuntia alettaisiin perustaa. Sipilän toimissa on enemmän ideologiaa kuin järkeä.
Sipilän hallitus on pakottavalla lainsäädännöllä viemässä TEAMin aloilla työskentelevien tuloista keskimäärin yli 2000 euroa vuodessa. Jos Sipilän työehtojen leikkaukset menevät läpi, työnantajaleiri saa varautua seuraavalla liittokohtaisella sopimuskierroksella siihen, että menetykset siirretään
esimerkiksi taulukkopalkkoihin lyhentämättömänä. Taloudellisesti tämä ei ole työnantajille ongelma,
koska mitään uusia kulueriä ei siirrosta muodostuisi.
En voi myöskään hyväksyä Sipilän epätoivoissaan
esittämää lomarahojen puolittamisesityksiä vaihtoehtona aiemmille esityksille. Ne ovat samalla tavalla
osa kokonaispalkka ja vuosituloa kuin kaikki muutkin tesseissä sovitut asiat ja ne on aina rahoitettu
osasta tes-neuvottelujen kokonaispottia.
Hannu Siltala
hannu.siltala@teamliitto.fi
Kirjoittaja on TEAMin
kehittämispäällikkö
6
Ajankohtaista
Intiim nro 10
I
23.9.2015
TUOMO LILJA
HALLITUKSEN LINJA
Mitä pakkolakien
säätäminen
tarkoittaisi?
Pääministeri Juha Sipilän hallitus on
aikeissa säätää työelämään pakkolakeja.
Mistä asiassa on kyse?
Mitä pakottavalla lainsäädännöllä tarkoitetaan?
– Pakkolaki tarkoittaa tässä
sitä, ettei työ- ja virkaehtosopimuksissa voi olla työntekijälle parempia määräyksiä kuin,
mitä eduskunnan säätämä laki
määrää. Jos eduskunta säätäisi
esimerkiksi lain, jonka mukaan
sairauslomaan liittyisi aina palkaton karenssipäivä ja palkanalennus muilta sairauslomapäiviltä, työnantaja- ja työntekijäliitto eivät voisi sopia näistä ehdoista toisin. Kaikilla olisi siis työehtosopimuksen mukaan karenssipäivä ja alennettu palkka.
Onko tällaisesta laista esimerkkejä Suomessa?
– Tällaista lainsäädäntöä
ei ole ollut koskaan Suomessa. Työehtosopimuksilla on aina voitu sopia työntekijöille paremmista ehdoista.
Miksi palkansaajajärjestöt eivät hyväksy pakkolain säätämistä?
– Suunnitteilla oleva lainsäädäntö on Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten vastainen. Esimerkiksi kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusten mukaan työntekijöillä
täytyy olla oikeus vapaasti tehdä työehtosopimuksia. Vastaavanlaisia säännöksiä on Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Hallitus on sanonut, ettei
pakkolaki estä työpaikkakohtaista sopimista. Työnantaja
ja työntekijä voisivat siis työpaikalla sopia pakkolakia paremmista ehdoista?
– Suurin osa työntekijöistä on sellaisessa asemassa, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia sopia paremmista työehdoista itse työpaikoillaan. Eli
käytännössä tällä lupauksella ei ole merkitystä. Työehtosopimus on työntekijän turva, ei
paikallinen sopiminen.
Eduskunta säätää lait. Entä
jos hallitus kuitenkin päättää
antaa pakkolakia koskevan
esityksen eduskunnalle?
– Esitys luultavasti menisi
perustuslakivaliokuntaan, joka kuulisi asiantuntijoita. Täs-
ULOSMARSSI. Arabian tehtaan työntekijät marssivat ulos vuonna 2011.
TUOTANTO SUOMESSA
Vastaajana SAK:n lakimies AnuTuija Lehto.
”Esimerkiksi
kansainvälisen
työjärjestön
(ILO) sopimusten
mukaan työntekijöillä täytyy olla
oikeus vapaasti
tehdä työehtosopimuksia.”
sä tapauksessa asiantuntijat
olisivat perusoikeuksiin perehtyneitä tutkijoita ja professoreita. Yleensä valiokunta seuraa
asiantuntijoiden lausuntoja.
Mitä, jos valiokunta toteaa,
että hallituksen esitys on hyväksyttävissä ja eduskunta
säätää pakkolain?
– Hallitus saisi vastata tekemisistään kansainvälisille
järjestöille ja tuomioistuimille, jotka valvovat kansainvälisten sopimusten noudattamista. Hallitus voisi joutua puolustamaan lakejaan myös EU-tuomioistuimessa.
– Oikeudellisia seuraamuksia pahempia olisivat poliittiset
seuraamukset. Pakkolain hyväksyminen tarkoittaisi, ettei
Sipilän hallitus välitä mitään
sopimuksista, ja ettei se halua
yhteistyötä vaan pakkovaltaa.
Pakkolain säätäminen osoittaisi myös, etteivät työnantajajärjestöt arvosta työntekijöitä, joiden työpanoksesta ja lojaaliudesta ne ovat riippuvaisia. Olisi
onnetonta, jos näin tapahtuisi.
Tunnelma on kurja
Arabian tehtaalla
Fiskars suunnittelee Arabian tuotannon
siirtoa pois Suomesta.
TUOMO LILJA
! Menestyvä pörssiyhtiö Fiskars Oyj ilmoitti 9.9. yt-menettelystä, joka saattaa johtaa tuotannon loppumiseen
Helsingin keramiikkatehtaalla, joka tunnetaan paremmin
Arabian tehtaana.
Yhtiön pörssitiedotteessa sanotaan virallisesti, että
Fiskars suunnittelee Helsingin keramiikkatehtaan tuotannon siirtämistä sopimusvalmistajaverkostolle Suomen
ulkopuolelle vuoden 2016 aikana.
”Omilla päätöksillä heikennetty
kilpailukykyä,
menetetty osaamista ja aiheutettu negatiivista
kierrettä koko
teollisuuteen.”
– Eiväthän he voi suoraan
sanoa ennen yt-menettelyä,
että on jo päätetty tuotannon
siirtämisestä, sanoo tehtaan
TEAM-pääluottamusmies
Tuula Karivesi.
Hän kertoo, että tunnelma
tehtaalla on kurja ja hautajaismainen.
– Jotain oli odotettavissa,
mutta emme me täällä uskoneet, että koko tuotanto joutuisi uhan alle, Tuula sanoo.
Arabian tehtaan väkimäärä
on vuosien mittaan vähentynyt dramaattisesti. Tuotantoa
on siirretty ulkomaille, erityisesti ilmeisesti Thaimaahan.
Esimerkiksi Muumimukit on
tehty ulkomailla. Vuoden 2011
yt vei 73 työpaikkaa ja v. 2013
41 työpaikkaa.
Yt koskee 130 henkilöä ja se
alkaa 16.9.
Ei mikään kriisiyhtiö
TEAMin puheenjohtaja Heli
Puura sanoo, että Arabia on
yksi suomalaisuuden keskeisistä ikoneista. Tehtaalla on
tehty keraamisia tuotteita yhtäjaksoisesti vuodesta 1873.
– Arabia on yksi tunnetuimmista tehtaistamme ja
nyt tuntuu siltä, että sen lopetusuhka symboloi monella tavalla Suomen teollisuuden tilaa, Puura sanoo.
– Suomen teollisuudesta on hävinnyt vuosikymmenen aikana 100 000 työpaikkaa. Teollisuus on samalla yksipuolistunut. Erityisen suurissa vaikeuksissa on ollut lasikeraaminen teollisuus. Parin vuoden sisällä on Suomesta lopetettu tasolasituotanto ja lasikuitutuotanto. Lopetuksista on seurannut vaikeuksia esimerkiksi autonlasi- ja veneteollisuudelle. Näin
on omilla päätöksillä heikennetty kilpailukykyä, menetetty osaamista ja aiheutettu negatiivista kierrettä koko teollisuuteen.
Fiskars ei Puuran mukaan
ole mikään kriisiyhtiö, vaan se
tunnetaan runsaiden osinkojen tasaisena maksajana.
– Teollisuus on saanut viime vuosina merkittäviä tukia kuten kela-maksun ja yhteisöverojen alennukset. Niitä perusteltiin lupauksilla investoinneista ja työpaikoista
Suomeen. Toissaviikolla Sipilän hallitus ilmoitti valmistelevansa pakottavaa lainsäädäntöä, jolla heikennettäisiin työntekijöiden työaikoja
ja palkkoja. Niitäkin perusteltiin kilpailukyvyllä ja paremmalla työllisyydellä. Asetelma
tuntuu kohtuuttomalta, Puura sanoo.
”Pääomalla ei ole
isänmaata”
Puuran mukaan Fiskarsin ilmoittama yt kuvaa suomalaisten teollisuusyritysten
toimintaa myös siinä suhteessa, että investointien painopiste on siirtynyt ulkomaille. Vain muutamia kuukausia
sitten Fiskars ilmoitti ostavansa kodin- ja lifestyletuotteita valmistavan WWRD:n.
Kauppahinta oli 406 miljoonaa euroa ja kaupan myötä
Fiskarsiin siirtyi 3800 uutta
työntekijää.
– Fiskarsin, yt-menettelyä
parhaillaan käyvien Nokian
Renkaiden ja Nanson tapaisille teollisuusyrityksille ei enää
näytä olevan tärkeää suomalaisten työllisyys tai tuotanto
Suomessa. Näiden yhtiöiden
toiminta osoittaa jälleen kerran, että pääomalla ei ole isänmaata, Puura sanoo.
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
GRAAFINEN ALA
Edita Primalla yt
Edita Prima Oy aloitti syyskuun alussa yt:n, jossa työnantajan ilmoituksen mukaan pyritään yhdeksän hengen vähennyksiin rullapainossa. YT:n piirissä on yhteensä 18 henkeä.
Työnantaja on ilmoittanut, että
yt:n lopputuloksena ei voi olla
lomautukset, vaan nyt on otettava käyttöön niin sanotut kovat keinot eli irtisanomiset.
Pääluottamusmies Kimmo
Virta pitää rullapainon henkilömäärän vähennystarvetta melkein puolella liioiteltuna.
Edellisen kerran Editalla vähennettiin väkeä kesällä 2014,
jolloin irtisanottiin 22 kirjatyöntekijää ja 10 teknistä toimihenkilöä. Yhtiö on käynyt vuoden 2008 jälkeen pitkälle toistakymmentä yt:tä, joiden seurauksena väkimäärä on pudonnut 255:stä 78 henkeen. JK
!
GRAAFINEN ALA
Erweko irtisanoo
noin 30
! Painotalo Erweko Oy:ssä on
saatu sekä Helsingin että Oulun yksiköitä koskeneet yt-neuvottelut päätökseen keskittämisen osalta. Lopputuloksena yhtiö irtisanoo noin 30 henkilöä.
Heistä noin 20 on kirjatyöntekijöitä ja noin 10 toimihenkilöitä. Nyt Erwekolla työskentelee
noin 80 henkilöä.
Valtaosa irtisanomisista koh-
distuu Helsinkiin, mutta tarkempaa tietoa vähennysten
kohdistumisesta ja aikatauluista työnantaja ei ole vielä kertonut. Asian on määrä selvitä viikolla 39.
Myös muiden rakennemuutoksen toimien aikataulu on
yhä hämärän peitossa. Jatkossa Offset-tuotanto keskitetään
Ouluun. Helsinkiin jää hallintoa, myyntiä ja painamista.
Erwekon Helsingin yksikön
kirjatyöntekijöiden pääluottamusmies Merja Ruuskanen ja
varapääluottamusmies Emmi
Mäkinen pitävät toiminnan
Ouluun keskittämisen syynä
sitä, että Oulun yksikön kustannukset ovat alhaisemmat.
Ruuskasen mukaan ratkaisu ei tullut henkilöstölle yllätyksenä. Työnantaja arvioi
alun perin, että yhtiön toiminnan tervehdyttäminen edellyttäisi noin 37 henkilötyövuoden
säästöjä. Henkilöstö teki työnantajalle huolellisesti mietityn
vastaesityksen.
– Meidän esityksillämme ei
kuitenkaan ollut työnantajan
mielestä kokonaisuuden kannalta ratkaisevaa merkitystä,
sanoo Emmi Mäkinen. ST
KUMIALA
Nokian Raskailla
Renkailla
ulkoistuksia
! Nokian Raskaat Renkaat ulkoistaa 19 henkeä. Muottihuollon ja mekaanisen kunnossapidon puolelta ulkoistetaan yh-
teensä 13 henkeä vasta viime
kesänä perustettuun Maint Mate Oy:öön. Lisäksi ulkoistetaan
sähkömiehiä kuusi henkeä Nokian Teollisuusapu Oy:öön.
– Nyt luvataan, että työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä, mutta ainahan niin on sanottu. Taannoin kun väkeä ulkoistettiin Mould Mate -nimiseen firmaan, sanottiin samaa,
mutta kuinkas kävikään, pääluottamusmies Toni Kallioniemi toteaa.
Nokian Raskailla Renkailla
työskenteli ennen viimeisimpiä
ulkoistuksia 184 teamilaista. JK
PERUSKEMIA
Tikkurila aloitti yt:n
Maalinvalmistaja Tikkurila aloitti 8.9. yt:n, joka koskee
koko Tikkurila Oyj:n henkilöstöä Suomessa eli yhteensä noin
600 henkilöä, joista 229 on teamilaisia. Yhtiön alustavan arvion mukaan vähentämistarve on
enintään sata henkilöä.
– Taustalla ovat vaikeudet
Venäjän viennissä, kertoo Vantaan tehtaan pääluottamusmies Kai Hagelberg.
Hänen mukaansa porukan
keskuudessa oli aavistuksia vaikeuksista, mutta silti yt:n laajuus tuli yllätyksenä.
– Aikamoinen kolaus ja aika
kovat jutut on nyt pöydässä.
Vantaan toimipaikka valmistaa ja myy kauppa- ja rakennusmaaleja sekä teollisuusmaaleja.
Tikkurila Oyj:n liikevaihdosta
noin puolet tulee viennistä. TL
!
Sipilän hallituksen budjetti ei
oikeasti rokota suurituloisia
Pääministeri Juha Sipilän
(kesk.) hallitus sai valtion ensi
vuoden talousarvion valmiiksi
syyskuussa. Kaikkiaan noin 53
miljardin euron budjetti sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton.
SAKn mielestä suurituloiset pääsevät budjettiesityksessä huomattavasti vähemmällä
kuin tavalliset kansalaiset.
SAK:n pääekonomisti Olli
Kosken mukaan solidaarisuusja pääomatuloveron korotukset
tuottavat yhteensä noin 65 miljoonaa euroa. Hallituksen kilpailukykypaketissa esitetyt keinot taas heikentävät tavallisten
ihmisten ostovoimaa yhteensä
yli kahdella miljardilla. SAK kuvaili budjettiesitystä kylmäksi
kyydiksi lapsiperheille.
– Hallitukselta puuttui todellinen rohkeus tarttua omien taustavoimiensa etuihin, sanoi puolestaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti
Lindtman.
► YLI RAJOJEN
Euroalueen työttömyys alhaisinta
yli kolmeen vuoteen
! Euroalueen työttömyys laski vuoden takaisesta 11,6
prosentista 10,9 prosenttiin, ilmenee Eurostatin syyskuussa julkaisemista tiedoista. Työttömyysaste on euroalueen alhaisin sitten vuoden 2012 helmikuun. Myös
koko EU:n työttömyysaste laski 10,5 prosentista 9,5 prosenttiin. Tällä hetkellä EU:ssa arvioidaan olevan yli 23
miljoonaa työtöntä, joista 17,5 miljoonaa euroalueella.
EU-maiden alhaisimmat, noin viiden prosentin työttömyysluvut kirjattiin Saksassa, Tšekissä ja Maltalla.
Korkeinta työttömyys oli Kreikassa 25 prosenttia ja Espanjassa 22,2 prosenttia. EU-maista työttömyys nousi Suomessa 8,7 prosentista 9,7 prosenttiin, Ranskassa
10,3 prosentista 10,4 prosenttiin ja Itävallassa 5,7 prosentista 5,8 prosenttiin. Yhdysvalloissa työttömyys laski samana aikana 6,3 prosentista 5,3 prosenttiin.
Yhdysvalloissa reaalipalkat
laskeneet neljä prosenttia
Samaan aikaan, kun Yhdysvalloissa työllisyys on
noussut finanssikriisiä edeltävälle tasolle, reaalituntipalkat ovat laskeneet keskimäärin neljä prosenttia vuodesta 2009 vuoteen 2014, selviää yhdysvaltalaisen palkansaajien etujärjestön NELP:n syyskuisesta raportista.
Matala- ja keskipalkkaisten työntekijöiden reaalipalkat laskivat suhteellisesti enemmän kuin hyväpalkkaisten. Kolmen alimman tuloluokan mediaanipalkat laskivat neljästä yhdeksään prosenttia, kun kahden ylimmän
tuloluokan palkat laskivat kolmisen prosenttia. Lasku
oli jyrkintä ravintola-alalla, siivous- ja kotipalvelualalla.
Palkkojen lasku vaikuttaa merkittävästi kotitalouksien ostovoimaan. NELP:n esimerkin mukaan kokopäiväisen ravintolakokin reaalipalkka laski lähes yhdeksän
prosenttia,eli noin 440 dollaria vuodessa. Se tarkoittaa
keskivertoperheen kahden kuukauden ruokamenoja.
Vaikka keskipalkka tunnissa oli 17 dollaria, alhaisimmat tuntipalkat jäivät noin yhdeksään dollariin, mikä ei
riitä elämiseen. NELP vaatii vähimmäispalkkoja nostettavaksi vähintään 12 dollariin, ja alueilla, joilla elinkustannukset ovat korkeammat, 15 dollariin.
!
150 miljoonaa työntekijää
lakkoili Intiassa
VALTIONTALOUS
!
7
– Hallitus yrittää pieniä
muutoksia hehkuttamalla saada unohtamaan koulutusleikkaukset, sosiaaliturvaleikkaukset ja palkkojen leikkaukset, sanoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
Velkaa lisää
Ensi vuoden budjetista on tulossa 5,3 miljardia euroa alijäämäinen. Kokonaisvelkataakka
nousee noin 106 miljardiin, mikä tarkoittaa ennätystä Suomen
taloushistorian aikana. Budjettiesityksessä on menoja 53,9
miljardin euron arvosta. Vuoteen 2015 verrattuna talousarvioesityksessä on 900 miljoonan nettomääräinen säästö.
Leikkaukset saivat melkoisen vastalauseiden vyöryn. Niitä vaimentaakseen hallitus julkisti kiristävänsä suurituloisten
verotusta.
Pääministeri Juha Sipilän
(kesk.) mukaan solidaarisuus-
veron alarajaa lasketaan. Tuloraja tulee olemaan 72 300 euroa vuodessa. Solidaarisuusveron alarajan laskeminen on väliaikaista, Sipilä painottaa. Hänen mukaansa bruttoveroaste
ei saa nousta.
Veron alaraja on nyt 90 000
euroa. Raja lasketaan 72 300
euroon vuosiksi 2016 ja 2017.
Ylempi pääomaverokanta nousee yhdellä prosenttiyksiköllä.
Nämä ovatkin ainoat suurituloisia rokottavat leikkaukset. Ne eivät kuitenkaan hetkauta oikeasti suurituloisten
asemaa, eivätkä korjaa verotulojen kertymää millään tavalla. Edelleen pienituloiset, eläkeläiset, opiskelijat jne. maksavat suurimman osan hallituksen leikkauksista.
Maatalousyrittäjät jäävät tosin tykkänään näiden talkoiden
ulkopuolelle.
Juhani Aro
! Intiassa arviolta 150 miljoonaa työntekijää osallistui eri puolilla maata hallituksen vastaisiin lakkoihin ja
mielenosoituksiin syyskuun alussa. Osallistujamäärä on
30 prosenttia maan työvoimasta. Työntekijät vastustavat hallituksen ajamia lakiuudistuksia, jotka heikentäisivät työntekijöiden oikeuksia ja helpottaisivat työntekijöiden irtisanomista.
Ammattiliitot vaativat 200 euron vähimmäiskuukausipalkkaa, parannuksia vuokratyöntekijöiden asemaan
ja universaalin sosiaaliturvajärjestelmän toteuttamista.
Ne vaativat myös, että hallitus ratifioi ILO:n standardit
järjestäytymisvapaudesta ja oikeudesta kollektiiviseen
sopimiseen ja valvoo työlainsäädännon noudattamista.
Kemikaalijätti ei piittaa ayoikeuksista Etelä-Koreassa
! Hollantilaisen kemikaalijätti Akzo Nobelin tehtaalla,
Etelä-Koreassa tehtaan johto loukkaa toistuvasti ay-oikeuksia. Tehtaan johto katkaisi neuvottelusuhteet ammattiyhdistykseen, eikä se noudata työehtosopimusta.
Se on vastoin sopimusta palkannut lisää vuokratyöntekijöitä ja heikentänyt vakituisten työehtoja.
Kemianalan työntekijöitä edustava ammattiliitto KCTF vaatii Akzo Nobelia puuttumaan tehtaan johdon toimiin. Liiton mukaan Akzo Nobelin pitää varmistaa, että tehtaan johto noudattaa työelämän standardeja, jatkaa neuvotteluja ammattiyhdistyksen kanssa ja lopettaa ay-jäsenten häirinnän.
Stoorisoppi
8
Ajankohtaista
Intiim nro 10
I
23.9.2015
JAKAJAT
Jakajan palkalla on
vaikea tulla toimeen
Useimmat sanomalehdenjakajat joutuvat
sinnittelemään alle 1 300 eurolla kuussa.
TUOMO LILJA
Lounais-Suomen Tietopalvelun TEAM-aktiiveja hymyilyttää Ilta-Sanomien ”tutkimus”
(7.9.15), jossa väitettiin, että jakajien keskipalkka olisi 2 668
euroa kuussa.
Pääluottamusmies Erkka
Verho, työsuojeluvaltuutettu Marko Laakso ja luottamusmiehet Veikko Mäkelä ja
Teppo Puolakka arvioivat, että siinä on suunnilleen puolet
liikaa.
He täsmentävät, että alan
palkkahaitari on iso. Se johtuu siitä, että työssä on monta
muuttuvaa tekijää: esimerkiksi
jakelupiirin koko, onko kyseessä maaseutu vai kerrostaloalue,
jaettavan materiaalin määrä,
jaetaanko autolla vai polkupyrällä sekä erityisesti se, ottaako
jaettavaksi ylimääräisiä piirejä.
– Turun alueella pääosa jakajista saa 1 000–1 300 euroa.
Bruttona, Marko sanoo ja muut
nyökkäävät. Marko korostaa,
että tämä on arvio.
Eli kyseessä on todellinen
matalapalkka-ala. Ja vielä matalapalkkaisempi siitä tulee, jos
!
Sipilän hallitus saa tahtonsa läpi. TEAMin selvityksen perusteella graafisen alan palkoista
nimittäin putoaisi 4,4 % pois,
jos hallituksen leikkaukset menevät läpi. (Tästä lisää s. 4.)
Moni tekee kahta työtä
Palkkauksesta johtuen moni
jakaja joutuu tekemään kahta työtä. Se on mahdollista, sillä sanomalehdenjakajat aloittavat työnsä yöllä 1.00–2.30. Valmista pitäisi olla aamukuuteen
mennessä.
Monet menevät heti jakelukeikalta toiseen työhön.
– Se on melkoista selviytymistaistelua. Siinä kärsivät
kaikki, myös perhe, varsinkin,
jos perheessä on pieniä lapsia,
Erkka miettii.
Lounais-Suomen Tietojakelu on uusi firma. Se käynnisti
toimintansa viime vuonna. Yhtiön palveluksessa on noin 500
jakajaa, joiden aiempi työnantaja oli Itella (nykyään Posti Group Oyj). Jakelubisneksessa on käynnissä suuri murros,
jonka taustalla on, että mediatalot ovat jo pitkään pitäneet
Itellan ja sittemmin Posti Grou-
pin hinnoittelua liian korkeana.
Siksi mediatalot ovat perustamassa omia jakelujärjestelmiään. Lounais-Suomen Tietojakelun omistaa TS Yhtymä, joka
julkaisee Turun Sanomia ja pariakymmentä muuta lehteä.
TS Yhtymä ei ole suinkaan
ainoa mediatalo, joka on siirtynyt tai siirtymässä omaan jakeluun. Mediatalot myös lisäävät
yhteistyötään, sillä tähän haastatellut luottamushenkilöt kertovat jakavansa vakiintuneesti
esimerkiksi Helsingin Sanomia
ja Hufvudstadsbladetia.
Liitto vaihtui
PAU:sta TEAMiin
Lounais-Suomen Tietojakelun syntymisestä seurasi se, että pitkään Posti- ja logistiikkaalan unioniin kuuluneet jakajat
siirtyivät vuosi sitten TEAMiin.
Liittojen välillä asiaa on hoidettu sopuisasti, mutta kentällä on
ollut jonkin verran hämminkiä.
– Liittoa ja työehtosopimusta vaihdettaessa ansiotaso ei
tippunut. Olen pitänyt palkastani kirjaa ja se on jopa noussut. Mutta osa jakajista tuijotti
siihen, että PAU:n sopimuksessa yötyölisä on parempi kuin
TEAMin sopimuksessa. Siksi
he eivät vaihtaneet liittoa, arvelee Veikko Mäkelä.
Hän on nelikosta ”virkaiäl-
tään” vanhin, ollut alalla jo 20
vuotta ja muistaa ajan, jolloin
Turun Sanomilla oli edellisen
kerran oma jakeluyhtiö. TS luovutti jakelun Itellalle v. 1997.
Teppo on hieman toista
mieltä:
- Osalla jakajista poistui takuupalkka ja silloin ansiot kyllä pienenivät huomattavasti. Ja
muutenkin piiri- ja jakajakohtainen vaihtelu oli suurta. Kauan työsuhteessa olleet menettivät, uudet eivät niinikään.
Yhteistoiminta uuden työnantajan kanssa on asiallista,
mutta ilmiselvästi rasitteena on
meneillään oleva lama.
– Eivät neuvottelusuhteet
vaikeat tai hankalat ole. Mutta
asiat pitää esittää ja perustella
tarkasti, Erkka kuvailee.
– Palaverit pidetään, jos niitä pyydämme. Aika monet asiat
on sittenkin saatu neuvoteltua
varsin hyvin, Teppo lisää.
Tessit yhteen
Luottamushenkilöt ovat täysin
yksimielisiä siitä, että olisi Suomen kaikkien jakajien yhteinen
etu, jos TEAMin ja PAU:n jakajien tessit saataisiin jollain aikataululla yhdistettyä. Eikä heillä
tunnu olevan mitään sitäkään
vastaan, että liitot harrastaisivat laajempaakin yhteistyötä.
Liittojen fuusioimistakaan he
eivät pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena.
– Suuremman joukkovoiman kehittäminen varsinkin
neuvottelutilanteisiin olisi järkevää, Erkka miettii.
– Työehtoja on vaikea saada paremmiksi, jos ollaan hajallaan, Teppo sanoo.
- Eikä sillä ei ole merkitystä,
mihin liittoon kuuluu vaan sillä,
että mitä työehtospimusta noudatetaan, Marko lisää.
PAU:sta TEAMiin on tähän
mennessä siirtynyt noin 200 jakajaa. Vanhaan liittoon jäi satakunta. Loput lienevät järjestäytymättömiä.
– Alalla on suuri vaihtuvuus. Jäseniin on vaikea saada
yhteyttä, kun työajat ovat mitä ovat ja väki hajallaan, Erkka
kuvailee järjestämistyön ongelmia. Hän on pari kertaa yrittänyt saada jäsenporukkaa koolle,
mutta hankalaa se on ollut.
Luottamushenkilöillä onkin
yksi yhteinen toive, jonka Marko Laakso pukee sanoiksi:
– Jäsenet, pitäkää meihin
yhteyttä! Me luottamusmiehet olemme loppujenlopuksi
vain sanansaattajia. On hankala tehdä mitään yhteisten asioiden eteen, jos emme tiedä,
mitä jakajat tahtovat. Edunvalvonta on meidän kaikkien yhteinen asia.
TUOMO LILJA
JÄSENET, PITÄKÄÄ YHTEYTTÄ! Se on toiveena Lounais-Suomen Tietojakelun luottamusmiehillä. Vasemmalta Teppo Puolakka, Erkka Verho, Veikko Mäkelä ja Marko Laakso.
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
NIMITYS
9
LIITON TOIMISTO
”Täysillä tulta päin”
Toni Laihosta tulee
TEAMin uusi neuvottelupäällikkö.
TEAMin
organisaatiossa
muutoksia
TUOMO LILJA
TUOMO LILJA
TEAMissa on tehty viime
kuukausina monia henkilövaihdoksia. Merkittävin muutos tehtiin kesäkuun liittokokouksessa, kun korkeimmat päätöselimet valtuusto ja
hallitus kävivät läpi melkoisen sukupolvenvaihdoksen –
kummassakin enemmistö on
nyt uusia jäseniä. Samassa yhteydessä liiton puheenjohtaja
vaihtui Timo Vallitusta Heli
Puuraan.
Muutokset jatkuvat syyskaudella. Uudeksi neuvottelupäälliköksi on valittu Toni
Laiho, joka seuraa tehtävässä
1.10. lähtien Irene Hämäläistä. Irene siirtyy puheenjohtajan alaisuuteen hallinto-osastolle vanhemmaksi neuvonantajaksi.
Tämän muutoksen taustalla on se, että TEAM on jo aloittanut valmistautumisen liittokohtaiseen sopimuskierrokseen ja on tärkeää, että neuvottelupäällikkö on alusta asti mukana valmistelemassa
edessä olevaa sopimuskierrosta. Ireneltä olisi jäänyt seuraava neuvottelukierros kesken
ensi syksynä tapahtuvan eläköitymisen takia.
!
”Ei hommat parane
hyssyttelemällä”
Toni Laiho, 38, on ulospäin
suuntautunut persoona, joka vähän jähmeässä ay-maailmassa uskaltaa laukoa epäsovinnaisiakin mielipiteitä.
– Ei hommat parane hyssyttelemällä. Yritän katsoa asioita
silmiin vaikka ne olisivat ikäviäkin. Ja sitten rohkeasti täysillä tulta päin. Ei minulla ole
hirveästi jarruja, Toni kuvailee
asennettaan.
Hän on alun perin öljymiehiä. Työt Porvoon jalostamolla
alkoivat 1997. Pääluottamusmieheksi hänet valittiin vuonna 2002 ja silloisen Kemianliiton hallitukseen vuonna 2008.
Hieman myöhemmin Toni
siirtyi jalostamon tuotantoosaston henkilöstö- ja työsuhdeasioiden päälliköksi, josta tehtävästä hänet kutsuttiin
Kemianliittoon palkkasihteeriksi kesäkuussa 2009.
Tehtävät jatkuivat TEAMissa, jossa Toni on hoitanut öljyja kemianalojen lisäksi melkein kaikkien muidenkin sopimusalojen asioita. Häntä pidetään erityisesti työaikakysymysten erikoismiehenä.
Tonin suoraviivaisuudesta
TONI LAIHO: - Sen, mitä hallituksen leikkaukset toteutuessaan vievät jäseniltämme, tulee tavalla
tai toisella vastaan tes-neuvottelupöydissä. En oikein näe muuta vaihtoehtoa.
yksi esimerkki löytyy keväältä 2005. Hän vieraili tuolloin
Foxconn-lakkolaisten luona
Lahdessa ja Hollolassa liiton
nuorisojaoston kanssa. Muutamia päiviä myöhemmin jalostamon öljymiehet ilmoittivat, että raskaan polttoöljyn
lastaukset keskeytetään. Tukitoimi vaikutti merkittävästi siihen, että työantajapuolen
oli pakko palata neuvottelupöytään lakkolaisten kanssa.
Vastuuta alaspäin
Tonin päätehtävä tulee olemaan liiton edunvalvontaosaston ja neuvottelutoiminnan johtaminen. Edunvalvontaosastolla työskentelee 19
henkilöä ja se on liiton osastoista ylivoimaisesti suurin.
– Osasto on hoitanut jäsenpalvelua mielestäni hyvin.
Mutta aina on varaa parantaa.
Olemme kehittäneet palvelutakuuajattelua, jonka ydin on,
ettei jäsenten asioita saa jättää
roikkumaan ja yhdellä yhteydenotolla liittoon käynnistyy
prosessi, jossa kaikki jäsenen
tarvitsemat palvelut tulee hoidetuksi. Meillä on viikoittain
satoja, ellei tuhansia kontakteja kenttään, pääasiassa luottamusmiehiin. Yhteydenpito on
jatkuvaa eikä se lopu. Minullakin on kännykässä noin kahden sadan pääluottamusmiehen numero, Toni kertoo.
Liitossa ollaan oltu laajasti sitä mieltä, että tes-kierroksella neuvottelutapaa muutetaan sopimusaloista vastaavien työehtosihteerien vastuuta
ja roolia korostamalla.
– Näin on järkevää toimia.
Sopimusalojen vastuuhenkilöt tuntevat alansa parhaiten.
Kun sopimuksesta vastaavaa
toimitsija vielä tuntee hyvin
koko kentän väen, niin ollaan
varmasti ajantasaisen ja oikean tiedon kanssa neuvottelupöydissä. Totta kai neuvotteluja koordinoidaan ja se on
yksi minun tärkeistä tehtävistäni. Aion pysyä kartalla, mitä työpaikoilla tapahtuu. Se on
sikälikin tärkeää, että liitossa
on lähdetty tietystä solidaarisuusajattelusta ja siitä lähdetään jatkossakin. Vahvimpien alojen täytyy auttaa ja tukea heikompia. En epäile ollenkaan, etteikö kaikille sopimusaloillemme saataisi säällisiä neuvottelutuloksia ja työehtosopimuksia, Toni sanoo.
Leikkaukset
otetaan takaisin
tes-neuvotteluissa
Toni ottaa uuden tehtävänsä
vastaan historiallisella hetkellä. Sipilän hallitus on ennenkuulumattomalla tavalla puuttunut työmarkkinajärjestelmään. Voi olla, että koko sopimusyhteiskunta on uhattuna.
– Todellakin eletään historiallisia aikoja ja tuntuu, että nyt on käynnistynyt valtava
murros. Ennen laki oli minimisuoja, takuu siedettävistä ehdoista työelämässä. Nyt siitä
tulee maksimi, jota ei työehtosopimuksilla voida ylittää Toni
miettii päätään puistellen.
– Älyttömät haavat näistä
ajoista tulee jäämään.
Voi olla, että taistoa hallituksen suuntaan käydään koko tämä hallituskausi eli neljä vuotta. Seuraava selkeä vaihe on TEAMin liittokohtaiset
neuvottelut, joiden intensiivisin vaihe ajoittuu ensi vuo-
den syksyyn. Sipilän hallituksen toimet (niistä enemmän s.
4–5) uhkaavat leikata TEAMin
jäsenten tuloja jopa useilla tuhansilla euroilla. Leikkaukset
ja liittoneuvottelut kytkeytyvät vääjäämättä yhteen.
– Niin. Sen, mitä hallituksen leikkaukset toteutuessaan
vievät jäseniltämme, tulee tavalla tai toisella vastaan tesneuvottelupöydissä. En oikein
näe muuta vaihtoehtoa.
Se on selkeä linjaus ja viesti työnantajien suuntaan. Palkankorotusvaatimukset tulevat olemaan melkoisia.
Tonia harmittaa, miten paljon hyvää saattaa mennä pesuveden mukana.
– Tänä syksynä käyty keskustelu ammattiyhdistysliikkeestä ja muka joustamattomista työmarkkinoista on ollut surkeaa seurattavaa. Ayliikkeestä luodaan änkyräliikkeen kuvaa. Se on aivan väärä kuva. Olemme pitkän aikaa
tehneet valtavasti töitä yhteistyössä pääluottamusmiesten,
työnantajien ja muiden liittojen kanssa paikallisen sopimisen järkeväksi lisäämiseksi. Useaan kertaan eri yhteyksissä on todettu, että yhdessä
hyvin sopimalla saadaan parhaita tuloksia aikaan, kun sopiminen on oikeanlaista, molemmat sopijapuolet voittavat.
– Vähän on surullinen ja
turhautunutkin olo, ettei työantajapuolen fiksuimmat tahot ole saaneet suutaan auki
kertoakseen, että iso osa firmoista on tyytyväisiä nykytilanteeseen ymmärtäessään
mahdollisuudet jotka jo nykyiset tes-määräykset mahdollistavat, Toni sanoo.
Liiton toimisto-organisaatiossa tapahtuu 1.10. alkaen muutoksia. Muutosten taustalla on
puheenjohtaja Heli Puuran
mukaan useita tekijöitä, muun
muassa toimiston yhteistoiminnan kehittäminen, eläköitymisiin varautuminen sekä jäsenmäärän ja jäsenmaksutulon
laskeminen.
Uuden organisaatiossa liiton
toimistossa on hallinto-, järjestö- ja edunvalvontaosastot.
Hallinto-osaston alla toimivat
viestintä- ja talousyksiköt.
Toni Laihon neuvottelupäälliköksi nimittämisen myötä Irene Hämäläinen siirtyy
puheenjohtajan alaisuuteen
hallinto-osastolle vanhemmaksi neuvonantajaksi. Hämäläisen uudet työtehtävät liittyvät
muun muassa Uusi keskusjärjestö -hankkeeseen, liittoyhteistyöhön sekä SAK:n hallitustyöskentelyyn.
Hallinto-osastolle siirtyy
myös aiemmin edunvalvontaosastolla olleet kansainväliset
asiat, solidaarisuustoiminta ja
niistä vastaava kansainvälinen
sihteeri Nina Laine.
Myös mm. liiton strategiasta vastaava tutkija
Veli-Pekka Heino siirtyy hallinto-osastolle.
Uudelleenjärjestelyn yhteydessä kehittämisosasto lakkautetaan. Kehittämispäällikkö
Hannu
Siltala siirtyy edunvalvontaosastolle, jossa hänen vastuualueenaan on ammatillinen
koulutus, työturvallisuus- ja
työympäristöasiat, tasa-arvoasiat sekä sosiaalipoliittiset asiat. Siltala jatkaa myös liiton johtoryhmän jäsenenä.
Koulutussihteeri Merja
Westman ja sihteeri Mailis
Svahn siirtyvät järjestöosastolle, joka vastaa jatkossa järjestö- ja ay-koulutukseen liittyvistä asioista.
Myös hallinto-osaston alaisessa viestintäyksikössä tapahtuu muutoksia. Viestinnän
sihteeri Jonne Kivinen siirtyy
1.10. alkaen tiedottajaksi, vastuualueenaan muun muassa
liiton kotisivut, ammattiosastojen kotisivukoulutus sekä sosiaalisen median viestinnän
kehittäminen. Kivinen osallistuu myös Intiim-lehden tekemiseen.
Kehittämisosaston sihteerinä aiemmin työskennellyt Tytti
Kettunen siirtyy uudistuksen
yhteydessä viestintäyksikköön.
Kettusen tehtävät liittyvät erityisesti Intiim-lehden taittoon
ja valokuvien käsittelyyn.
Liiton toimiston sisäisistä palveluista vastaava toimistopalvelut siirtyy järjestöosaston alaisuudesta talousyksikön
alaisuuteen. JK
!
10
Ajankohtaista
Intiim nro 10
I
23.9.2015
SIRPA TASKINEN
JALAT MAASSA. Osaston
luottamusmies Mikko
Koskinen ei sulata Sipilän
hallituksen politiikkaa.
Ministereiden todellisuus
on kaukana pigmenttitehtaan arjesta.
LUOTTAMUSMIES
”Eletään surullisia aikoja”
Mikko Koskisen mielestä maan hallituksen ajamat työelämän heikennykset eivät
istu tilanteeseen, jossa työpaikat katoavat ja ihmisiä irtisanotaan joka puolella.
SIRPA TASKINEN
Porilainen Mikko Koskinen
työskentelee Huntsman Pigmentsillä kunnossapitoasentajana ja toimii myös osaston
luottamusmiehenä. Hänellä
on takanaan 13 vuotta samalla
työnantajalla.
Luottamusmieheksi hän ryhtyi vuonna 2013 edellisen luottamusmiehen kannustamana.
Lisäksi hän on mukana työpaikan henkilöstörahaston hallituksessa.
– Olen viihtynyt ihan hyvin
luottamustehtävissä. Samoihin
aikoihin lähdin myös ammattiosaston toimintaan mukaan ja
olen nyt sen hallituksessa. On
mielenkiintoista seurata yleisiä asioita. Kukaan ei tietenkään pysty yksin vaikuttamaan
asioihin kovinkaan paljon, hän
sanoo.
Silloin, kun vapaa-aikaa jää,
hän harrastaa monipuolisesti
!
liikuntaa. Säännöllisiin harrastuksiin kuuluvat muun muassa
salibandy ja työmatkapyöräily.
Kotona elämää tahdittavat vielä perheen kaksi pientä poikaa.
Kulttuurierot ovat
konkreettisia
Koskisen työpaikalla työntekijät
ovat joutuneet kokemaan paljon
muutoksia. Viimeisin niistä tapahtui viime syksynä, kun amerikkalainen kemianteollisuuden
yritys Huntsman osti Porin pigmenttitehtaan aiemmalta omistajalta Rockwoodilta.
Ulkomaisessa yrityksessä
kulttuurierot ovat näkyviä. Esimerkiksi jo ennestään tiukat
turvallisuusohjeet ovat yhä tiukentuneet. Turvallisuusvaatimukset ulottuvat myös tietojärjestelmiin ja järjestelmien muutokset teettävät osaltaan töitä.
Jo pari kuukautta yrityskaupan jälkeen Porin tehtaalla käynnistettiin yt-neuvotte-
KUKA
NIMI Mikko Koskinen, 33
TYÖPAIKKA Huntsman Pigments, Pori
TYÖTEHTÄVÄ Kunnossapitoasentaja
PERHE Vaimo ja 1- ja 2-vuotiaat pojat
HARRASTUKSET Työmatkapyöräily ja salibandy
”Kukaan ei tietenkään pysty yksin
vaikuttamaan
asioihin kovinkaan
paljon.”
lut. Neuvottelut päättyivät mittaviin irtisanomisiin ja valtaosa irtisanotuista oli teamilaisia. Nyt tehtaan tuolloisista 350
työntekijästä on jäljellä alle 270.
Työmäärä kasvaa
väistämättä
Kun kesätyöntekijöiden kesäpestit ovat hiljattain päättyneet, tehtaalla totutellaan työskentelemään entistä harvemmalla miehityksellä. Vähennyksistä huolimatta työmäärä
on pysynyt entisellään.
Esimerkiksi kunnossapidon
väelle yhtälö merkitsee entistä
laajempia alueita. Suurella tehdastontilla se tietää myös paljon paikasta toiseen liikkumista.
– Siinä kengänpohjat kuluvat
muutenkin kuin hapon vaikutuksesta, Koskinen naurahtaa.
– Kunnossapidon puolella
meillä on ennen ollut useampikin osasto, nyt on kolme ja
jatkossa on kaksi. Tehtaalla on
kuitenkin todella paljon koneita, pumppuja ja venttiilejä kunnostettavana. Aika näyttää, miten tämä lähtee sujumaan.
Työaikoihinsa Koskinen on
ehdottoman tyytyväinen. Hän
tekee jatkuvaa kolmivuorotyö-
tä ja kokee, että vuorotyö sopii
mainiosti perheelliselle.
– Ja miksi ei se sopisi poikamiehellekin, hän tuumii.
Sanelupolitiikka ei
toimi lainkaan
Maan hallituksen yksipuoliset
päätökset heikentää työntekijöiden työehtoja eivät Koskisen mielestä istu tilanteeseen,
jossa töitä tehdään entistä pienemmän joukon voimin. Myös
se, että työt katoavat ympäriltä,
yt-neuvotteluista on tullut liian
monen arkea ja ihmisiä irtisanotaan joka puolella, synnyttää
yleistä epävarmuutta.
– Eletään surullisia aikoja ja
ilmapiiri on todella haasteellinen. Työntekijöiden kannalta
ei hyvältä näytä katsoi tilannetta miltä kantilta tahansa, hän sanoo.
Tuoreet irtisanomiset heijastuvat väistämättä ilmapiiriin
myös hänen omalla työpaikallaan. Valtakunnan uutisten tasolla vuorotyötä tekeviä on puhuttanut varsinkin hallituksen
aikomus leikata sunnuntai- ja
vuorolisiä.
– Onhan se ihan selvää, että
tunnelma ei voi olla katossa tällä hetkellä, hän toteaa.
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
Selänpesijä
11
GALLUP
MITÄ MIELTÄ OLET
SIPILÄN HALLITUKSEN
TOIMISTA?
Rivoa menoa
Kysyimme Kiljavan opistolla
miesvaltaiselta raadilta kommentteja hallituksen leikkauksista?
?
”O
EDUSKUNTATALO.FI
len kyllästynyt kessa lupaukset 50 000 uudesta työkusteluun kustanpaikasta. Näyttää selvältä, ettei
nuskilpailukyvystä,
Sipilän hallituksen päätä pysty
[liiasta] sääntelystä ja byrokrakääntämään millään vasta-argutiasta.” Siis kuka on kyllästynyt?
menteilla. Se on valinnut tiensä
Kriittinen päätoimittaja tai toiideologian, ei tosiasioiden, mumittaja, kriittinen taloustukija,
kaan. Taistossa on ennen muukriittinen kansalainen? Ei ainata kysymys työn ja pääoman välikaan kriittinen päätoimittaja tai
sen tulonjaon oikaisemisesta setoimittaja, koska heitä ei yksinkä läpinäkyvästä halusta ay-liikkertaisesti näytä enää olevan olekeen yhteiskunnallisen vaikutusmassa. Kyllästymisensä ilmaisi
vallan riisumiseen.
Finlaysonin toimitusjohtaja
Aidon parlamentarismin niJukka Kurttila puhuessaan elomissä ollaan siirtymässä työeläkuun lopussa Helsingin Sanomimän kolmikannasta kaksikanen taloudenpuolustuskurssiltaan, jossa yritysvalta-korporaala: ”Olen ollut 15 vuotta yrittäjätio yhdessä MTK-korporaation
kanssa
sanelee hallitukselle, minä enkä ole kokenut näitä asioita
”Nyt tulee normi, jolla
koskaan ongelmaksi. En ole ikiten palkanansaitsijoiden verot,
hallitus takautuvasti
nä kokenut tarvitsevani valtiota
työolot ja palkat voidaan järjestää
päättää mistä työnteettäjä niin, että miljardien tulonsiirrot
apuun yrittäjyyskuvioihini.”
ja työntekijä voivat keske- näille jatkuvat ja kasvavat maa”Talouskasvu lähtee vähitellen käyntiin, koska vienti alkaa
ilman tappiin. Aina löytyy Mistä
nään sopia.”
pikku hiljaa piristyä. Palveluissa,
näitä oikein tulee -ekonomisteteollisuudessa ja rakentamisessa
ja, joille yritysten omistajien hyytyövoiman määrää voidaan hieman jopa lisätä.” Siis
sääminen on aina aivan liian vähän samoin kuin soiilman mitään yhteiskuntasopimuksia. Kuka kahjo
nistubbsipilöitä ja tiedotusvälineitä, jotka ostavat
tämmöistä väittää? Suomen Yrittäjien, Finnveran sevastaavat ajatukset yhä uudelleen.
kä Työ- ja elinkeinoministeriön tuore pk-yritysbarometri, johon on vastannut 6 500 yrittäjää eri puolilJOKAINEN KÄSITYSKYKYINEN IHMINEN on ymmärta Suomea.
tänyt, että Sipilä ei tarjonnut työntekijöille yhteisTullin ennakkotilastojen mukaan Suomen tavakuntasopimusta, vaan uhkavaatimuksen. Olisi peraviennin arvo kasvoi prosentin vuoden 2014 heinärin huolestuttavaa, jos pääministeri ei olisi oivaltakuusta. ”Ilman energian vientiä kasvu oli kolme pronut vaatimuksensa luonnetta. Tietenkin hän oivalsi.
senttia. Energiasta puhdistetut vientiluvut antavat
Siinä ei kauaa kepulaisen insinöörin nokka tuhisut,
nyt realistisemman kuvan Suomen vientisektorin tikun hän käynnisti ennennäkemättömän offensiivin
lanteesta, siinä on positiivista pohjavirettä.” Siis ilmaamme palkanansaitsijajoukkoa ja järjestäytynytman mitään yhteiskuntasopimuksia. Kuka seinähultä ay-liikettä vastaan pääneuvonantajinaan tunnetut
lu näin väittää? Luottolaitos Hypon ekonomisti
ay-halveksijat Esko Aho ja Matti Vanhanen. TurJuhana Brotherus Kauppalehdessä 7.9.2015.
hien normien purkamista valmisteleva pääministe”Kilpailukykyloikan vaikutukset ovat epävarmori päätti kerralla tuhota työmarkkinaosapuolten vuoja... En ole ihan vakuuttunut, että tämä on loppuun
sikymmenten valtavan neuvottelutyön ja työehtosaakka harkittu, viisas ja perusteltu ratkaisu...Kusjen hionnan. Väärin neuvoteltu. Turhaan neuvoteltannuskilpailukyvyn parantamista tärkeämpiä ovat
tu. Nyt tulee normi, jolla hallitus takautuvasti päättää, mistä työnteettäjä ja työntekijä voivat keskeesimerkiksi uudet tuotteet ja Euroopan surkean tanään sopia. Vaikka perustuslaki tämän sallisi, mitä ei
loustilanteen parantuminen.” Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Kuka pirun kaheli näin ajattelee? Aalmillään uskoisi, vain pahaa yhteiskunnallisen järjen
to-yliopiston professori Sixten Korkman A-studiosköyhyyttä poteva tarttuu tällaiseen rivouteen.
sa 9.9.2015.
EN NYT JAKSA JATKAA LUETTELOA, jonka perusteel-
la voisi kyseenalaistaa suurimman osan Sipilän hallituksen kilpailukykyroskasta, jota ovat muun muas-
Kirjoittaja on Intiim-lehden vakituinen
avustaja, joka kirjoittaa nimimerkillä.
NUMEROGALLUP
60%
TALOUSTILANNE. Kysyimme TEAMin verkkosivujen gallupissa mielipidettä Suomen taloustilanteesta. 60 % vastanneista uskoo, että talouden nousua saadaan vielä odottaa. 30 %:n mielestä talous sukeltaa vielä
lisää. 10 % vastanneista uskoo nousun jo alkaneen.
Lähde: TEAM-liitto
RIKU RANTANEN
Biaxis Oy LTD, Lahti
”Leikkaukset kohdentuvat liiaksi vuorotyöläisiin, eli ne eivät ole
tasapuolisia. Jo nyt
menestyvien työnantajien menestys vain
lisääntyy työntekijöiden ostovoiman leikkaamisen kustannuksella.
Duunarin ostovoima siis pienenee ja
osakkeenomistajat nostavat isompia osinkoja. Se on mielestäni kaukana solidaarisuudesta.”
SAMI PETTINEN
St Michel Print Oy, Mikkeli
”Hallituksen leikkauksia on mahdoton hyväksyä. Erityisesti leikkaus sairauspoissaolojen palkallisuuteen on
suoranaista sairaudesta rankaisemista. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen on suoraa jatkumoa Kela-maksun ja yhteisöveron alentamiselle.
Toimivatko päätökset työpaikoilla?”
ERNO SAVOLAINEN
Hansaprint Oy, Turku
”Suomen tilanne on
vaikea, se on fakta.
Kaikki tulevat varmasti osallistumaan talkoisiin, mutta mielestäni sanelupolitiikka
ei ole siihen oikea tie eikä se kehitä
Suomea. Pikemminkin kyse on isosta askeleesta taaksepäin. Neuvottelukulttuuria on vaalittava ja yhdessä
löydettävä ratkaisut niin sanottuun
tuottavuusloikkaan.”
TOMA LAITINEN
Helprint Oy, Mikkeli
”Hallituksen uusi rooli työehtosopimuskumppanina asettaa
koko neuvotteluprosessin ja työrauhavelvoitteen uuteen valoon. Työehtojen muuttaminen normaalin sopimisen ulkopuolelle vaikeuttaa tulevaisuudessa sopimista
merkittävästi. Pakottavan lainsäädännön käyttäminen osoittaa harkintakyvyn ja yleisten oikeusperiaatteiden tuntemuksen puutetta. Vaalilupauksiin peilaten hallituksen toimissa on petoksen makua.”
12
På svenska
PEKKA SIPOLA
DEMONSTRATION. Beräkningarna visar att förtjänstutvecklingen för TEAM:s medlemmar allvarligt hotas.
NEDSKÄRNINGAR
Inom industrin blir det över
2000 euro mindre i lön per år
TEAM undersökte hur regeringens
linjedragning påverkar medlemskåren.
TUOMO LILJA
TEAM Industribranschernas fackförbund har gjort preliminära uträkningar om hur de
förslag som Sipiläs regering lagt
fram minskar förbundsmedlemmarnas årsinkomst. Verkningarna varierar stort inom
olika branscher, i synnerhet beroende på i vilken omfattning
branschen utför arbete under
veckoslut.
TEAM-medlemmarnas årslön minskade i snitt med 2 056
euro på årsnivå, dvs. med 5,4
procent.
• Gummiindustrin
1 899 euro (4,7 %)
!
Minskningarna skulle
per avtalsbransch bli:
• Olje-, naturgas- och
petrokemiska industrin
4 884 euro (8,6 %)
• Kemiska basindustrin
3 780 euro (7,7 %)
• Plast- och kemiska
produktindustrin
1 789 euro (5,0 %)
• Grafiska industrin
1 561 euro (4,4 %)
• Glaskeramiska industrin
1 444 euro (3,8 %)
• Bildäcksbranschen
1 427 euro (5,0 %)
• Textil- och
beklädnadsindustrin
1 234 euro (4,0 %)
• Textilvårdsbranschen
781 euro (3,0 %)
• Sko- och läderindustrin
777 euro (2,9 %)
I översikten har beaktats fyra av Sipiläregeringen gjorda lönesänkande förslag: söndagstilläggets minskning från
hundra till 75 procent, halveringen av övertidstillägget, ändring
av trettondagen och Kristi himmelsfärdstorsdag till lediga dagar utan lön, samt försämring
av lön för sjuktid.
Beräkningarna har gjorts på
basen av EK:s senaste statistik
över löner och arbetstider.
Övertidsförhöjningens halvering har varierande inverkan
på årsinkomsten beroende på
branschen. Minst är inverkan
på sko- och läderindustrin där
den är 0,1 procent, och störst
inom oljebranschen, dvs. 2,5 %.
Inverkan av sänkt söndagslön på årsinkomsten skulle vara störst inom den kemiska basindustrin (3,7 %) och oljebranschen (3,4 %). Söndagsarbete
utförs nästan inte alls inom bildäcksbranschen, sko- och läderindustrin och textilvårdsbranschen.
Den beräknade inverkan av
försämrad lön under sjukle-
dighet har man kommit till genom att använda hela industrins
genomsnittliga frånvaroprocent på grund av sjukdom eller
olycksfall (5,9). Procentsatsen
5,9 betyder ca 99 timmar eller
ca 12 arbetsdagar. Vid beräkningen antas att arbetstagaren håller sjukledigt i fyra repriser under året: en gång 1 dag, två gånger 3 dagar och en gång 5 dagar.
Hur minskningen av söndagsförhöjningen och övertidsförhöjningen inverkar har beräknats utgående från de söndagsoch övertidstillägg som betalats
i genomsnitt i branschen.
TEAM:s utredning visade att
mindre lön under sjukledighet
skulle beröra förbundets medlemmar på rätt samma sätt. Inverkan på de förenämnda vore
1,84–2,08 procentenheter av årsinkomsten.
Inverkan när det gäller trettondagen och Kristi himmelsfärdstorsdag har fåtts med ett
kalkylmässigt pris på en arbetsdag, dvs. 0,43 % /dag av årsinkomsten. Vid beräkningen har
beaktats att trettondagen ib-
land infaller under ett veckoslut
– detta är av betydelse inom vissa branscher.
Dessutom skulle en förkortning av semestern inom den
grafiska branschen betyda längre arbetstid för dem som arbetar enligt tidigare arbetstidsbestämmelser. Dagarbete 5 dagar och skiftarbete 10 dagar. På
förtjänstnivån har detta ingen
inverkan, men arbetstiden förlängs i skiftarbete med 4,8 %
och i dagarbete med 2,4 %.
I sammandrag skulle regeringens förslag minska arbetsgivarens kostnader i fråga om löneutgifter med 5,1 % inom Finlands industri och med 5,4 %
inom industrins TEAM-branscher. Utöver detta ska beaktas
minskningen av arbetsgivarnas
socialskyddsavgift från 2,06
procent till 0,3 procent.
– Beräkningarna visar att
förtjänstutvecklingen för
TEAM:s medlemmar allvarligt
hotas. TEAM kommer att beakta detta inför nästa avtalsrond,
konstaterar TEAM:s ordförande Heli Puura.
Intiim nro 10
I
Ajankohtaista
23.9.2015
TURVALLISUUS
GRAAFINEN ALA
Ranskan kemiantehtaat
terrorismiaikaan
Ilkivalta kemiantehtaalla Lyonissa johtaa tiukkenevaan turvallisuuskulttuuriin ja korkeampaan hälytysvalmiuteen
ranskalaisilla kemiantehtailla.
VIRPI LATVA
! Ranska tehostaa tehtaidensa terrorismivalmiutta. Kesällä
yksittäinen psykopaatti lynkkasi nestemäisiä ilmakaasuja
valmistavan tehtaan toimitusjohtajan ja turmeli tuotantotiloja. Paikalta löytyi jihadistien
lippu. Lopukesästä lyonilaiseen kemian tehtaaseen tehty ilkivallanteko aiheutti kaksi räjähdystä. Yhteyttä terroristeihin ei tässä tapauksessa
voitu todeta.
Tämä oli silti Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuvelle liikaa. Hänen aloitteestaan puolustusministeriön, teollisuusministeriön ja
ympäristöministeriön yheinen työryhmä listasi 1 171 ris-
13
kialtista teollisuuslaitosta, joiden johtoon otettiin välittömästi yhteyttä. Kyseisten tehtaiden pitää tulevien viikkojen
kuluessa tehostaa sekä turvatoimiaan että hälytysvalmiuttaan.
Näihin EU:n Sevenso-direktiivin määrittelemiin riskikohteisiin kohdistunut isku voi koitua kohtalokkaaksi paitsi lähiseudun asukkaille
myös ympäristölle. Paikallisten poliisiprefektuurien kanssa yhteistyössä jokaisen tuotantolaitoksen turvallisuusriskit kartoitetaan yksityiskohtaisesti ja kulunvalvontaa tehostetaan.
Ranskan kemianteollisuuden yhdistyksen puheenjohtaja Jean Pelin tietää että tehtai-
den turvallisuus vaihtelee paljon yrityskohtaisesti.
– Joillekin tehdasalueille
pääsee helposti kuka tahansa kun taas toisissa on tehokas
kameravalvonta, ovissa koodit ja henkilökunnalla kulkukortit. Riskikatroitus on joka
tapauksessa erittäin tervetullut. Ennen julkisuuteen tulleita ilkivallan tekoja kaikissa yrityksissä ei ollut edes poliisin ja
palokunnan numeroa ohjelmoituna puhelimiin.
Alihankkijat vaikea
kontrolloida
Pelinin mukaansa vaikeimmin
hallittavissa ovat teollisuuslaitosten lukuisten alihankkijoiden menemiset ja tulemiset.
– Mahdollisten riskihenkilöiden tunnistaminen on monimutkainen kysymys sekä
tietosuojan että yksityisoikeuden näkökulmasta. Sisäministeriön terrorismiepäiltyjen listalle kirjattuja nimiä ei ainakaan toistaiseksi ole tapana
antaa yritysten käsiin.
Ilmakaasuja valmistavan
Air Products -yrityksen terroriteon takana oli firman alihankkija, joka saattoi liikkua
tehdasalueella huomiota herättämättä. Miehellä ei ollut aikaisempaa rikosrekisteriä eikä
hän ollut terrorismista epäiltyjen listalla.
Ranskassa ollaan panemassa toimeen EU :n Sevenso-direktiivin alaisten kohteiden
velvollisuutta tiedottaa toiminnastaan kansalaisille. Jean Pelinin mielestä ajatus on
oikea mutta hän pelkää liian
yksityiskohtaisen tiedottamisen auttavan myös terroristeja.
– Toivon että julkisuuteen
annettavaa tietoa rajoitetaa
niin kuin jo nykyisellään tehdään kun kyse on ydinvoimaloiden tai puolustusteollisuuden tuotantolaitoksista.
– Sitten on myös tämä uusin riski eli kyberterrorismi,
johon harvat yritykset ovat
vielä toistaiseksi osanneet varustautua, puheenjohtaja Jean
Pelin sanoo.
Mediaseppien yt
päätökseen
Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Mediasepät Oy:n
elokuussa alkaneet yt-neuvottelut päättyivät 14.9. Yhtiö järjestelee toimintojaan uudelleen,
minkä seurauksena kahdeksalta henkilöltä loppuvat työt. Eläke- ja eläkeputkiratkaisulla vähennetään seitsemän kirjatyöntekijää, lisäksi irtisanotaan yksi ylempi toimihenkilö. Markkinointipalveluista kolme kirjatyöntekijää siirtyy sivunvalmistuksen organisaatioon.
Mediaseppien yt-vauhti on
ollut viime vuosina hurjaa.
Edellinen yt päättyi joulukuussa 2014, jolloin sadasta henkilöstä vähennettiin 23.
Jatkossa liiketoiminta jakautuu kahteen itsenäiseen yhtiöön: sivunvalmistuspalveluihin ja markkinointipalveluihin.
Mediasepät-yhtiö luovuttaa
markkinointipalvelut-liiketoiminnan uuteen perustettavaan
yhtiöön ja sivunvalmistuspalvelut jäävät Mediaseppiin.
Sivunvalmistuksen (ilmoitusvalmistus ja taitto) toiminta Kuopiossa, Jyväskylässä ja
Tuusulassa organisoidaan uudelleen. Taittotoiminta Hyvinkäältä ja Vantaalta keskitetään
Tuusulaan. JK
!
14
Reportaasi
Intiim nro 10
I
23.9.2015
REPORTAASI
Yhtä
alamäkeä
Ompelijoiden työpaikat hävisivät Viroon ja Aasian
maihin jo 80- ja 90-lukujen vaihteessa ilman sen
suurempaa meteliä.
TEKSTI JA KUVA OUTI MOILALA
Meteli nousi vasta miesten työpaik- tu vaatemalli on kaupoissa parissa päikojen siirtyessä kaukomaille. Vaattei- vässä. Näin nopeasti toimii esimerkiksi
den kotimainen valmistus on siitä lähti- pikamuodista tunnettu Zara.
H&M toi hintakilpailun ja trendien vain vähentynyt.
Vaatetusteollisuus oli maassamme en myymisen Suomeen, kun se avasi
suuri työllistäjä. Se työllisti parhaimmil- ensimmäisen liikkeensä vuonna 1997.
Muotialan asiantuntilaan lähes 40 000 henjat sanovat, että ennen
keä, pääasiassa naisia,
Globalisaation iskesitä ei maassamme
1970-luvun puolivälissä. Ennen tehtaiden aiminen vaatetusalal- myyty trendejä, mutmuotia kylläkin.
kakautta vaatteet tehle jätti siis jälkeensä ta
Trendi on nopeampaa
tiin kotona tai teetetkonkurssiaallon ja
kuin muoti. Kotimaitiin mittojen mukaan
sen vaatetusteollisuuräätälillä. Silloin esiyritysten toimintakukoistuksen aimerkiksi housut tehtapojen muutoksen. den
kaan Neuvostoliitto
tiin kestämään vuosioli suuri asiakas, eikä
kymmeniä ja niissä oli
kätevät remmit, joilla vyötärönympärys- sinne vietyjen vaatteiden muodikkuutta
tä pystyi säätämään. Valmisvaatteiden tarvinnut miettiä. Tilaukset olivat suuaikakaudella vaatteiden kierto nopeutui ria ja jokainen tilauksessa ollut vaate samanlainen.
ja säädettävistä remmeistä luovuttiin.
Nykyisin tilaukset ovat pieniä, sillä
Trendi on nopeampi
kuluttajat eivät halua törmätä samanilmiö kuin muoti
laiseen vaatteeseen jonkun toisen päälNykyisin vaatteiden kiertonopeus on lä. Pienet erät myydään loppuun ja uuthuimaa ja osa kuluttajista heittää vaat- ta on kaupassa pian.
Suomalaisen vaatetusteollisuuden
teet pois jo parin käyttökerran jälkeen.
Kotimaisten tehtaiden aikakaudella se- kukoistuksen aikaan vaatetusyritykset
sonkeja oli neljä, nyt uutta tulee kaup- laittoivat tilaukset tehtaille kapasiteepoihin viikoittain ja nopeimmillaan uu- tin varaamiseksi mahdollisimman aisi, kadulta nuoren ihmisen päältä ostet- kaisin, nykyisin tilaukset tehdään mah!
dollisimman myöhään. Ompelijat Aasiassa joutuvat sitten tekemään pitkää
päivää ja yötöitä kiirehtiessään tilauksia
valmiiksi.
Tuotantorakenteen muutos
Kaikki muuttui 1980- ja 1990-lukujen
vaihteessa. Neuvostoliiton kauppa loppui, tuli lama ja vaatetusala avattiin
kansainväliselle kilpailulle vähentämällä rajasuojia eli tulleja ja muita maksuja.
Moni vaatetusteollisuuden yritys joutui
konkurssiin. Seuraavaksi tukut hävisivät
väliportaana välistä. Ennen sitä vaatetusvalmistajat valmistivat ja myivät tukuille, jotka myivät vaatteet puolestaan
jälleenmyyjille.
Jäljelle jäi brändiyrityksiä ja jälleenmyyjiä. Brändiyritykset eivät omistaneet enää tehtaita, vaan ne valmistuttivat vaatteita osin Virossa, osin Asiassa.
Globaalien kauppatavaroiden ketjujen tutkimussuuntauksen mukaan länsimaisilla brändiyrityksillä on tyypillisesti eniten valtaa vaatteiden tuotanto◄ TEOLLISUUDEN ALAMÄKI. Vaatetusteollisuuden työpaikkojen määrä on vain
jatkanut laskuaan 80- ja 90-lukujen vaihteessa tapahtuneen romahduksen jälkeen.
Intiim nro 10
I
Reportaasi
23.9.2015
15
OUTI MOILALA
MUUTTUU. Ennen ei tarvinnut
miettiä mahtuuko housuihin, vaan housut
muuntuivat käyttäjän koon mukaan.
◄ MUOTI
VAATETUSALA
Nansolla pelätään
tuotannon
ulosliputusta
korkeammalle kuin ne nyt tekevät. Yksikään kotimaisista yrityksistä ei ole uskottavasti sitoutunut esimerkiksi maksamaan elämiseen riittävää palkkaa ompelijoille.
Palkan osuus mitätön
vaatteen hinnasta
ketjussa. Brändiyritykset pystyvät sanelemaan ehtoja aasialaisille ja virolaisille
valmistajille: ne päättävät, mitä tehdään
ja missä. Ne pystyvät vaikuttamaan paljon myös muihin kaupan ehtoihin eli
siihen, millä hinnalla ja millä aikataululla tilaukset valmistetaan. Kotimaisten tehtaiden aikakaudella valmistajilla oli valtaa ja Suomen vaatetusala on alkanut muistuttaa ostajajohtoista kuvaa
1990-luvulla.
Yritysvastuu ontuu
TUOMO LILJA
! Nanso Group antoi 3.9.2015
henkilöstölle neuvotteluesityksen koskien Tornion ja Nokian
tuotantolaitoksia. Neuvottelujen piirissä on noin 200 henkilöä ja toteutuessaan suunnitelmat saattaisivat johtaa enimmillään noin 200 henkilön irtisanomiseen.
Yt on siis todella vakava. Yhtiö työllistää globaalisti 600
henkilöä. Nanson palveluksessa on noin 250 TEAMin jäsentä.
Nanson Tornion tehtaan
TEAM-pääluottamusmies Jutta Isometsä kommentoi yt-ilmoituksen jälkeen, että koko
tehtaan väki on aivan shokissa.
– Aivan hirveää, sanattomaksi vetää. Meillä on ollut monia yt-neuvotteluja, mutta koskaan aiemmin ei ole ollut esillä
vaihtoehtoa, että tuotanto Suomessa lopetettaisiin, hän sanoi.
Tornion tehtaan työtekijät
marssivatkin ulos työpaikaltaan vielä samana päivänä.
Tunnelmat olivat ankeat
myös Nokian tehtaalla, jonka
vahvuus on 129 henkilöä, joista
työntekijöitä 72.
– Tunnelma on ollut kuin
hautajaisissa. Ruokalassakin
oli aivan hiljaista, kuvaili pääluottamusmies Pirjo Laitinen.
Yhtiö tiedotti, että sen liiketoiminta on ollut viime vuodet tappiollista. Tänä vuonna
myynti on kehittynyt negatiivisesti ja loppuvuoden ennusteet
ovat samankaltaiset. Tilanteen
taustalla on kulutuskysynnän
vähentyminen sekä vaatealan
yhä koveneva hintakilpailu.
Yhtiön mukaan sen on sopeutettava kustannusrakenteensa ja harkittava uusia toimintatapoja. Yhtenä vaihtoeh-
Uusin ilmiö: verkkokauppa
Naisten työpaikat siirtyivät siis vähin
äänin 80- ja 90-lukujen vaihteessa alihankinnan seurauksena osittain Viron
kautta Kiinaan ja muualle Aasiaan. Vieraileva journalistiikan professori Elina
Grundström on todennut, että naisten
työpaikkojen siirtyminen ei aiheuttanut
mediassa kohua, sen teki vasta miesten
työpaikkojen siirtyminen vuosia myöhemmin. Vaatetusala globalisoitui ensimmäisenä, mutta se tapahtui Suomessa Ruotsia myöhemmin.
Uusin käänne vaatetusalalla on globalisaation tai ehkä paremminkin kansainvälistymisen iskeminen vuorostaan vaatetuskauppoihin. Ihmiset ostavat yhä useammin verkosta ja ulkomaisista verkkokaupoista. Vaatteiden vähittäismyynti ja maahantuonti ovat laskeneet viime vuosina. Yksi syy on taantuma, mutta verkkokauppojen nousu
on toinen syy. Kaupan alan etujärjestöjen kuluttajakyselyn mukaan verkkokauppa kattaa vaatteiden vähittäiskaupasta jo 20 prosenttia. Ulkomaisia verkkokauppoja suosiessa rahat virtaavat ja
jäävät ulkomaille.
tona on, että Nanso Group luopuu omasta tuotantotoiminnasta Suomessa joko osin tai
kokonaan.
Virossa on ollut jo
pitkään tuotantoa
Pirjo Laitisen mukaan Nansolla on jo kymmeniä vuosia ollut
Tallinnassa osa-osakkuusyritys
nimeltään AGN. Keväällä 2014
päättyneessä yt:ssä siirtyi Tallinnaan ompelua ja leikkuuta.
Siirtymävaihe oli vuoden
2014 syksysta vuoden 2015 kevääseen. Henkilöstöä vähennettiin Suomen tehtailta kolmessa vaiheessa. Työntekijöiden osalta menetys oli 58. Nyt
AGN:ssä Tallinnassa on 70 ompelijaa ja 15 leikkaajaa.
– Tallinnaan meni pari laakauskonetta ja kanttikone. Tarkoitus oli, että Virossa tehdään
itsenäisesti meiltä lähetetyistä neuloksista vaate ja se lähetetään suoraan logistiikkakeskukseen Hämeenlinnaan.
Laitisen mukaan yt koskettaa nyt myös perustuotantoa,
värjäystä ja painoa.
Vuonna 1921 perustettu Nanso Group Oy on suomalainen
perheyritys, joka valmistaa trikoo- ja alusvaatteita sekä sukkia ja sukkahousuja Suomen
lisäksi muun muassa Pohjoismaiden, Keski-Euroopan ja Venäjän vientiin.
Nanso Groupilla on toimipisteet Nokialla, Hämeenlinnassa
ja Torniossa, 15 myymälää eri
puolilla maata ja verkkokauppa. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli 49,2 miljoonaa euroa.
Nanson varsinainen yt-menettely alkoi 9.9.2015.
Nokian tehtaan työntekijät
osallistuivat 18.9. järjestettyyn
poliittiseen mielenosoitukseen.
ESA TUOMINEN
HANNA LAHTI / HUOMEN GDI
Vallan myötä tulee vastuu. Vaikka yritysvastuusta on puhuttu pari viime vuosikymmentä, tulokset ovat laihoja. Vallitseva talousjärjestelmä ei varsinaisesti
kannusta vastuulliseen toimintaan, kuten kunnollisten palkkojen maksamiseen tai ay-oikeuksien kunnioittamiseen.
Muutos vaatisi yrityksiltä uintia vastavirtaan, esimeriksi kilpailuttamisessa pitäisi olla malttia. Kotimaiset yritykset eivät
ole sitoutuneet sen vastuullisempaan toimintaan kuin ulkomaisetkaan.
Onneksi kotimaisilla yrityksillä on
pitkät liikesuhteet valmistajiin, mikä
onkin perusedellytys yritysvastuutyölle
työelämän oikeuksien takaamiseksi valmistuksessa, mutta kotimaiset yritykset
voisivat profiloitua vastuussaan paljon
Nanso Group voi luopua omasta tuotannosta Suomessa joko osin tai kokonaan.
Hintakilpailu on vain kiristynyt H&M:n
maihinnousun jälkeen ja viimeisetkin
kotimaassa isommin valmistaneet yritykset ovat lopettaneet tuotantoa maassamme. Aasialaisen ompelijan palkoilla
ei tule toimeen. Ammattiliitot ja järjestöt laskevat, että monissa maissa palkat
pitäisi kolminkertaistaa, jotta voitaisiin
puhua elämiseen riittävästä palkasta.
Toisaalta palkkamenot ovat mitättömän pieni osa vaatteen hinnasta, ne
ovat vain noin prosentti siitä hinnasta,
jonka kuluttaja maksaa. Palkat voitaisiin hyvin kolminkertaistaa ilman, että
se näkyisi loppuhinnassa. Luhdan toimitusjohtajan mukaan ulkomailla valmistetun, suomalaisen brändin Suomessa myyty vaate jättää maahamme
80 prosenttia vaatteen hinnasta.
Ompelu on todellinen auringonlaskun ala. Ompelijoiden koulutusta on
ajettu maassamme niin tehokkaasti
alas, että esimerkiksi Nansolla oli kisälliohjelma ompelijoiden kouluttamiseksi yrityksen tarpeisiin. Suomi ei ole enää
ompelijoiden osaamisen suhteen omavarainen. Nyt Nanso, viimeinen suurimmista kotimaisista vaatetusyrityksistä, on luopumassa osin tai kokonaan kotimaisesta tuotannostaan. Nanso-brändillä myytävät vaatteet ovat olleet yrityksen mukaan 90-prosenttisesti kotimaista valmistusta, sen muiden brändien osalta ulkomainen valmistus on ollut
suurempaa.
Globalisaation iskeminen vaatetusalalle jätti siis jälkeensä konkurssiaallon ja yritysten toimintatapojen muutoksen. Nykyisin lähes kaikki vaatetusalan yritykset tekevät samoja työvaiheita: suunnittelua, sisäänostoa, markkinointia ja myyntiä. Ne ovat vaatetusalan
tuottoisimmat työvaiheet.
KATOAVA VAATETUSTEOLLISUUS. Vuodesta 1921 toiminut perheyritys Nanso on vaarassa kadota kotimaiselta teollisuuskartalta.
16
Orthex
Intiim nro 10
I
23.9.2015
SÄIDEN ARMOILLA.
Pääluottamusmies
Reeta Rönkä demonstroi
tulevan talven mallia. Jos
lunta ei taaskaan tule,
lumilelut jäävät hyllyyn.
REPORTAASI
Orthexilla odotetaan lunta ja talvea
Kiireisen pakasterasiasesongin jälkeen Orthexilla
toivotaan runsasta lumentuloa vauhdittamaan
lumilelujen myyntiä. Tänä syksynä tehtaalla on jopa
tehty ylitöitä, sillä pakasterasioiden menekki ylitti
odotukset pitkän marjakauden ansiosta.
TEKSTI SIRPA TASKINEN // KUVAT JUKKA-PEKKA FLANDER
MIELUINEN TYÖPAIKKA. Milla Wahlmanilla on riittänyt töitä pakkaamossa toukokuun
lopusta lähtien.
L
ohjan Immulassa valmistetaan tuotteita, joita löytyy luultavasti useimmista
suomalaistalouksista. Siellä nimittäin sijaitsee vuonna
1956 perustettu, muovisiin kodin käyttötavaroihin erikoistunut Orthex.
Tarina kertoo, että ennen tehtaan
syntyä, perustaja Aulis Kallonen pyöritteli kädessään kangastilkkua ja kampaa ja pohti, kummalleko alalle suuntai-
si. Hän valitsi muovin ja alkoi valmistaa
pienimuotoisesti kampoja ja munakuppeja samalla paikalla, missä tehdas sijaitsee edelleen.
Toiminta laajeni ja syntyi suorastaan
työvoimapulaa. Kallosen kerrotaan sanoneen, että tilannetta helpottaakseen
hän palkkaisi vaikka ohikulkijat töihin.
Pakkaajana työskentelevä Maritta Lehto
on yksi tehtaan ohi kulkeneista. Nyt hänellä on takanaan liki 30 vuoden työura
TOISTA PÄIVÄÄ TÖISSÄ. Kauhojen pakkaaminen sujuu jo ripeästi Nestori Metsärannalta, joka on Orthexilla vuokratyöntekijänä.
Intiim nro 10
I
Orthex
23.9.2015
Orthexilla.
– Vuonna 1986 tulin vuodeksi pakasterasioita pakkaamaan ja täällä olen
yhä. Ensi vuoden lokakuun 2. päivä
jään eläkkeelle, hän kertoo.
Nopeus
ja laatu
pitävät
pinnalla
”Olen ylpeä orthexilainen”
Työvuosiaan Lehto pitää antoisina ja
työkavereitaan loistoporukkana. Työpaikka on ollut turvallinen, eikä lomautuksista ole puhuttu missään vaiheessa.
Pakkaajan työn nurjana puolena hän
taas pitää sitä, että niskat ja hartiat joutuvat koetukselle, joskin esimerkiksi
säädettävät pöydät ovat tuoneet helpotusta työhön. Kaupoissa liikkuessaan
hän pistää aina merkille oman firman
tuotteet.
– Olen ylpeä meidän tuotteistamme.
Kyllä kehtaan sanoa, että olen Orthexilla tehdastyössä, hän naurahtaa.
Tällä hetkellä pakkaamossa työskentelee yhteensä seitsemän henkilöä kahdessa vuorossa. Lisäksi on vuokratyöntekijöitä kiireapuna, sillä pitkän marjakauden ansiosta pakasterasioiden menekki on jatkunut tavallista pidempään. Tuotannon puolella on tehty jopa ylitöitä kahtena viikonloppuna.
TYÖSUOJELUVALTUUTETTU. Paula Enojärven mukaan työtahti on kiristynyt tehtaalla
vuosien saatossa.
Omaa väkeä ei palkata
Lehto toivoisi, että samat vuokratyöntekijät viihtyisivät talossa mahdollisimman pitkään, sillä vakituiset perehdyttävät heitä kaiken kiireen ohessa. Perehdytyksestä ei enää makseta erillistä korvausta.
Työntekijöiden pääluottamusmies
Reeta Rönkkä on samoilla linjoilla.
Hän uskoo, että töitä voisi suunnitella paremmin, jos tehtaalle palkattaisiin
omia työntekijöitä vaikka sitten määräaikaisestikin.
– Meille on kuitenkin palkattu omaa
väkeä todella maltillisesti. Kun on automatisoitu, ei ole tarvittu enää niin paljon porukkaa tekemään töitä. Vakituisia ei ole palkattu vuosiin ja viime kesänä kesälomantuuraajiakin oli vain
muutama, hän taustoittaa.
”Kunpa työt vain jatkuisivat”
Lehdon naapuripöydässä kootaan ja
pakataan postilaatikoita. Tummanvihreän laatikkorivin takaa löytyy Milla
Wahlman. Sanavalmis Wahlman on
työskennellyt Orthexilla toukokuun
lopusta lähtien vuokratyöntekijänä.
Muutaman viikon taukoa lukuun ottamatta töitä on riittänyt tähän saakka.
– Olen viihtynyt oikein hyvin. Kun
on mukavat työkaverit, on kiva tulla
TIETOKULMA
Oy Orthex Group Ab
! On vuonna 1956 perustettu suomalainen kodin muovituotteita valmistava ja markkinoiva yritys.
! Osa Orthex Groupia yhdessä Sveico AB:n ja Hammarplast Consumer
AB:n kanssa. Lohjan tehtaan lisäksi
yhtiöllä on kaksi tehdasta Ruotsissa.
! Konsernitasolla työntekijöitä on
300. Lohjalla sijaitsevalla tehtaalla
työskentelee noin 60 henkilöä, joista
noin 40 on työntekijöitä.
! Konsernin liikevaihto on noin 60
miljoonaa euroa.
17
KONKARI JA TOIMITUSJOHTAJA. Maritta Lehto on ollut Orthexilla töissä vuodesta
1986 lähtien. Hän halusi tulla kuvatuksi toimitusjohtaja Alexander Rosenlewin kanssa.
kennellyt talossa yli 26 vuotta. Hänen
mukaansa työtahti on kiristynyt vuosien saatossa ja kiireestä on tullut pysyToiveena säännöllinen työ
vä ilmiö.
– Koko ajan saa mennä tukka putWahlman on juuri aloittamassa varastonhoitajan tutkintoa aikuiskoulutuk- kella, ja suorastaan sääliksi käy myös
sena. Opinnot vievät kaksi päivää vii- vuokratyöntekijöitä, koska ei ole tarkosta. Hän suorittaisi mielellään myös peeksi aikaa perehdyttää heitä. Pitäisi
tutkintoon liittyvät
vain olla enemmän ainäytöt Orthexilla.
kaa tehtävien opettaTalon tuotteet ovat
miseen, hän tuumii.
Investoinnin
hänellekin jo entuuluovat
uskoa
tuleInvestoinnit
destaan tuttuja, sillä
ovat hyvä asia
vaisuuteen,
vaikka
hän työskenteli aiemmin kaupassa myyjäPääluottamusmies
automatisointi
nä. Lisäksi hänellä on
on hyvillään
herättääkin mieli- Rönkkä
kokemusta karaokevesiitä, että Lohjan tehpiteitä puolesta ja taalle on vuosien aikatäjän hommista. Orthex on hänelle tähänna investoitu tasaiseen
vastaan.
astisista työpaikoista
tahtiin. Investoinnit
mieluisin, mutta kahluovat uskoa tulevaiden lapsen äitinä hän toivoo säännöl- suuteen, vaikka automatisointi herätlistä työtä ja varmaa toimeentuloa.
tääkin mielipiteitä puolesta ja vastaan.
– Sellaista ei ole ollut pitkään aikaan.
– Moni miettii sitä, että koska meiNyt tiedän yleensä perjantaina, onko tä varsinaisia pakkaajia ei enää tarviseuraavalla viikolla töitä, hän kertoo.
takaan. Sitten taas esimerkiksi ilmanpaineleikkurit ovat selvästi helpottaKiire on työntekijöille tuttua
neet työtä tuotteiden viimeistelyssä,
Orthexilla työskentelee noin 40 teami- hän kertoo.
Rönkkä on seurannut huolestuneelaista pakkaus- ja kokoonpanotehtävissä sekä varastossa keräilijöinä ja trukin- na yhteiskunnallista tilannetta ja yleiskuljettajina. Kokonaisuudessaan hen- tä keskustelua. Maan hallituksen kaavailemia työelämäkiristyksiä hän komkilöstöä on noin 60.
Pakkaamossa ja varastossa töitä teh- mentoi yksiselitteisesti.
– Ne tarkoittavat sitä, että pistetään
dään kahdessa vuorossa, tuotannossa tehdään kolmivuorotyötä. Sekä pak- heikoimmassa asemassa olevat maksukaamossa että tuotannossa työntekijät miehiksi ja köyhät kyykkyyn. Jos työntekijällä ei ole varaa sairastaa, tullaan
vaihtavat työpistettä päivittäin.
Työsuojeluvaltuutettu Paula Eno- kipeinä töihin, mikä taas ei ole hyvä
järvi löytyy tuotannon puolelta pyyk- asia työturvallisuuden ja -kyvyn kankikorinkansien keskeltä. Hän on työs- nalta, hän sanoo.
töihin. Toivottavasti työt vain jatkuvat,
hän puhelee työnteon ohessa.
Orthexin tehtaan neuvotteluhuoneen seinät on valjastettu näyttelykäyttöön. Kirkasväriset ja selkeälinjaiset muoviesineet on aseteltu siististi teemoittain hyllyriveille. Toimitusjohtaja Alexander Rosenlew esittelee tuotteita tottuneesti.
Kuukaudessa Lohjan tehtaalla
valmistetaan keskimäärin reilut miljoona tuotetta. Repertoaariin kuuluu niin säilytys- ja keittiötarvikkeita, lastentuotteita kuin puutarhavälineitäkin.
Konsernissa on tavoiteltu kasvua
määrätietoisesti ja viidessä vuodessa sen liikevaihto on noussut 12 miljoonasta eurosta 60 miljoonaan. Viime vuosina on panostettu erityisesti vientiin, ja tällä hetkellä vientiä
on noin 40 maahan. Vienti on myös
paikannut heikkoa kysyntää kotimaassa.
Suomessa myyntivalttina on paitsi hyvämaineinen pohjoismainen
laatu, myös valmius nopeisiin toimituksiin, vaikka kyseessä olisi pienempikin erä. Kun tilaus saadaan
sähköisesti tehtaalle yön aikana,
tuotteet kerätään jo aamulla ja toimitetaan kaupan hyllyyn viimeistään
seuraavana päivänä. Toimitusjohtaja
ei haikaile halpamaihin.
– Henkilökohtaisesti minulle on
todella tärkeää, että toiminta jatkuisi täällä Lohjalla, hän sanoo.
Kuluttajien mielenkiinnon ylläpitämiseksi markkinoille on tuotava
uutuuksia säännöllisesti. Rosenlew
paljastaa, että muovitehtaan kallein
asia on muotti.
– Pitää olla hyvin varma siitä, että tuote on sen näköinen ja tyyppinen, että kuluttaja varmasti ostaa
sen. On aina riski tuoda markkinoille
uusia tuotteita, mutta samalla se on
välttämättömyys, jotta kuluttajien
mielenkiinto ei lopahda, hän kertoo.
RAAKA-AINETTA. Tästä syntyy
mustia saaveja. Kasvun ansiosta
yritys voi nykyään ostaa raakaaineensa suoraan valmistajilta.
18
Reportaasi
Intiim nro 10
I
23.9.2015
REPORTAASI
Suomen tevaalako muka
hiipumassa?
Suominen palkkasi 13 uutta työntekijää Nakkilaan.
Y
TEKSTI JA KUVAT ESA TUOMINEN
t-neuvottelujen, lomau- neuvottelemalla, sähisee pääluottamustusten ja irtisanomisten mies Saarenmaa.
Suomessa on myös tehtai– Pakottaminen aiheuttaa levottota, jotka lisäävät henkilö- muutta työpaikoilla eikä se ole Suomelle
kuntaansa. Sellaisia on jo- hyväksi. Hallituksen toimilla palkansaapa jo melkein kuolleeksi julistetulla te- jien ostovoima vain entisestään laskee.
va-alalla.
Kun Saarenmaa parikymmentä vuotNakkilassa toimiva Suominen Oyj:n ta sitten tuli Suomisen leipiin, oli taloskuitukangastehdas palkkasi tämän vuo- sa peräti 360 työntekijää ja toimihenden alussa 13 uutta työntekijää. Nyt teh- kilöä. Viime vuosina on jouduttu käytaan kaksi tuotantolinjaa käy yötä päivää mään monet yt:t. Aallonpohja saavutetja ilman viikonlopputiin muutama vuosi sitseisokkeja. Kolmas linten, kun henkilökunta
Haastatteluhetja pyörii niin ikään ymputosi 80:een. Nyt on
päri vuorokauden, muttaas noustu sataan. Siikellä Suomisen
ta pysähtyy sentään viitä 60 on työntekijöitä ja
Nakkilan tehtaalla 40
konlopuksi.
toimihenkilöitä.
oli kulunut lähes
– Riippuu aivan meVaikka teva-ala ei
nekistä. Mahdottomana
pysty kilpailemaan pal700 päivää ilman
sitä en pidä, vastaa tehkoilla, ei työnhakijoistyötapaturmia.
daspäällikkö Piia Tiaita ollut puutetta, kun
nen kysymykseen, palSuomiselle haettiin viikataanko tehtaalle vielä lisää väkeä.
me syksynä työntekijöitä. Kolmeatoista
– Pitkästä aikaa tunnelmat ovat op- paikkaa tavoitteli peräti 200 kiinnostutimistiset, kommentoi työntekijöiden nutta. Yksi seulan läpäisseistä oli Marmielialoja pääluottamusmies Harri Saa- kus Koivisto, 31.
renmaa.
– Olen ollut aikaisemminkin töis– Uskon vahvasti, että myötätuuli jat- sä teollisuudessa, joten se ehkä vaikutkuu, säestää häntä työsuojeluvaltuutet- ti edukseni, hän arvioi menestymistään
tu Jari Tomberg.
hakuprosessissa.
– Tämä on minulle ihannetyöpaikka,
Lisien leikkaukset eivät käy!
vain neljän kilometrin päässä kotoa.
Koiviston työhön kuuluu tuotteen
Sekä Saarenmaa että Tomberg ovat tyytyväisiä Suomisen tilanteeseen, mutta pakkaaminen ja koneenhoitaminen.
muuten he eivät oikein ole hyvällä tuu- Hän kertoo tulleensa hyvin perehdytelella. Kun Intiim-lehti vieraili tehtaalla, tyksi tehtäviinsä, mutta ongelmatilanoli juuri edeltävänä päivänä tullut tieto, teissa täytyy yhä kysyä neuvoa kokeettä hallitus aikoo leikata sunnuntaityön neemmilta työkavereilta.
– Olin ennen toisessa liitossa, mutta
ja sairauspoissaolon korvauksia.
– Aikovat alistaa ay-liikkeen sanele- täällä liityin TEAMiin, Koivisto kertoo
malla. Ennen nämä asiat on ratkaistu ay-historiastaan.
IHANNETYÖPAIKASSA. Markus Koivisto palkattiin Nakkilan kuitukangastehtaalle yli
200 hakijan joukosta.
Lomautuksia vielä vuosi sitten
Vielä viime vuonna Suomisella käytiin
yt-neuvotteluja ja lomautukset pyörivät
syksyyn asti. Pian tuuli kuitenkin kääntyi: ensin peruttiin pakkolomat ja sitten
otettiin uutta väkeä.
EI PAKKOLAEILLE. Pääluottamusmies Harri Saarenmaa iloitsee Suomisen Nakkilan tehtaan
piristymisestä. Hallituksen suunnitelmat puuttua pyhätyökorvauksiin ja muihin tes-asioihin sen
sijaan kiukuttavat.
▲
KUITUKANGASTA KONEESSA. Kuitukangasta valmistuu Suomisen Nakkilan tehtaan
koneista kolmessa vuorossa.
Intiim nro 10
I
Reportaasi
23.9.2015
19
TUOTANNON VALVOJA. Jari Tombergin tehtäviin kuuluu tarkkailla tuotantolinjaa tietokoneiden näytöiltä.
VAROVAISEN TOIVEIKAS. Tehdaspäällikkö Piia Tiainen ei
lupaa ottaa tehtaalle lisää väkeä, mutta ei hän sellaista mahdollisuutta sulje poiskaan. Kaikki riippuu tilausten kehittymisestä.
– Konserni luopui kuluttajatuotteita valmistavasta yksiköstään Hollannissa ja keskittyi kuitukankaan valmistamiseen. Lisäksi lanseerasimme uusia
tuotteita ja lisäsimme joustavuuttamme. Se luultavasti käänsi tilaukset nousuun, tehdaspäällikkö Piia Tiainen arvelee syytä menekin lisääntymiseen.
Näkymät ovat tehdaspäällikön mielestä lupaavat. Hän ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään mahdollisista uusista
rekrytoinneista.
Suominen aloitti Nakkilassa vuonna
1898 nahkatehtaana. Sen jälkeen on tuotettu keinonahkaa, kokolattiamattoa,
vanua ja lämpösidottua kuitukangasta.
Nykyisin tehtaan tuotantolinjoilta valmistuu kuitukangasta vesineulaustekniikalla. Asiakkaat valmistavat tuotteista muun muassa kosteuspyyhkeitä sekä
muita hygieniatuotteita.
– Vielä muutama vuosi sitten näytti todella synkältä. Rupesin jo miettimään, että kuinkahan tämän talon mahtaa käydä.
– Mutta viime syksy muutti kaiken.
Kauppoja alkoi syntyä ja väkeä palkat-
TIETOKULMA
Suominen
Kuitukankaat Oy
! perustaja J. W. Suominen (1898)
! aluksi nahkatehdas, nykyään tuottaa vesineulaustekniikalla kuitukangasta
! henkilökuntaa 100 (60 työntekijää,
40 toimihenkilöä)
! konsernilla 8 tehdasta, joista yksi
Suomessa
! konsernin liikevaihto noin 400 milj.
euroa (2014)
! konsernin liikevoitto huhti–kesäkuussa ennätysmäiset 9,9 milj. euroa
tiin lisää. Mielialat paranivat hetkessä, kertoo pitkään Suomisella viihtynyt
Harri Saarenmaa.
Tehtaan tuotannosta peräti 95 % menee vientiin: Pohjoismaihin, Keski- ja
Etelä-Eurooppaan ja Amerikkaan. Aikaisemmin kuitukangasta meni myös
Venäjälle, mutta ruplaromahdus vähensi radikaalisti kauppaa itänaapuriin.
Lähes kaksi vuotta
ilman tapaturmia
Työsuojeluvaltuutettu Jari Tomberg kehuu työnantajan suhtautumista työturvallisuuteen vastuulliseksi.
– Juuri tällä hetkellä teemme ohjeistusta laitteiden turvalukituksiin.
Haastatteluhetkellä Suomisen Nakkilan tehtaalla oli kulunut lähes 700 päivää ilman työtapaturmia.
– Tehtaanjohtaja on luvannut pirskeet, jos tuhat päivää menee rikki. Tosin sen jälkeen johtaja on pariin kertaan vaihtunut, mutta toivotaan, että tämä nykyinenkin kunnioittaa lupausta,
Tomberg hymähtää.
Hän kertoo analysoineensa työtapaturmia silloin, kun niitä vielä silloin tällöin sattui.
– Huomasin, että 30 tapaturmasta 28
liittyi koneen pysäyttämiseen tai käynnistämiseen eli siinä on kriittinen koh-
ta, johon voidaan ohjeistuksella puuttua, hän sanoo.
Työsuojeluvaltuutettu arvioi, että työtavat ovat kehittyneet paljon, turvallisuuden kannalta myönteiseen suuntaan,
niiden 12 vuoden aikana, kun hän on talossa työskennellyt. Erityisesti koneiden
käyntivarmuus on parantunut.
Ensi vuoden alussa Suomisella kokeillaan vuoden ajan 12 tunnin vuorojärjestelmää. Aamuvuoro on kello 6–18 ja
yövuoro kello 18–6. Aloite tuli työntekijöiltä, jotka kannattivat uutta vuorojärjestelmää lähes 70 prosentin enemmistöllä. On laskettu, että näin töihin lähtöjä tulisi vuodessa seitsemisenkymmentä vähemmän kuin nykyisin.
– Kun meillä tehdään keskeytymätöntä kolmivuorotyötä, sunnuntaipäiviäkin mahtuu silloin tällöin työpäivien
joukkoon. Niinpä me emme hyväksy sitä, että hallitus yksipuolisesti aikoo nipistää sunnuntaityön korvauksia, Saarenmaa ja Tomberg lausuvat päättäväisesti.
– Ay-liikkeen pitää nyt olla valppaana.
20
TEAMissa tapahtuu
ARTO ORAS
AMMATTIOSASTOT
Turun Kirjatyöntekijäin
Yhdistys täytti 125 vuotta
Yksi TEAMin vanhimmista ammattiosastoista juhli
kotoisasti kesäkoti Rantalassa .
! Turun Kirjatyöntekijäin historiikin mukaan ensimmäinen
graafisella alalla tunnettu kirjatyöntekijöiden yhteenliittymä
Suomessa on Turun Kirjanpainajain hautausapukassa, joka
aloitti toimintansa 1851. Kassan
perustaminen harvalukuisen
ammattikunnan keskuudessa
herätti suurta huomiota, mutta
oli hyvin tarpeellinen, koska moni kirjanpainaja eli taituri, kuten
heitä silloin nimitettiin, oli kuollessaan niin varaton, ettei kunniallisia hautajaisia voitu pitää.
Yhdistyksen perustamishankkeen valmistava kokous
pidettiin 21.2.1890 ja yleinen
valmistava kokous kaksi päivää myöhemmin. Turun Kir-
janpainajain Yhdistyksen varsinainen perustava kokous pidettiin 5.10.1890 Turun Työväenyhdistyksen näyttämön takaisessa huoneessa 19 jäsenen
ollessa saapuvilla. Yhdistyksen
ensimmäiseksi puheenjohtajaksi johtokunta valitsi G. Wille
Brandtin ja kirjuriksi J. A.
Salmisen.
”Sopusoinnun saavuttamiseksi” päätettiin kirjapainojen
isännille ilmoittaa yhdistyksen
perustamisesta ja lähettää heille säännöt.
Tänään TKY on yksi TEAMin
suurimmista ammattiosastoista 1 300 jäsenellään.
TKY:n historia
JUHLAPUHEITA.
Puheenjohtaja Jarmo
Leppänen piti juhlapuheen ja muisteli TKY:n
alkutaivalta Neuvottelupäällikkö Irene Hämäläinen toi TEAMin tervehdyksen juhlijoille.
KOKEMUSTA JA ARVOKKUUTTA. Vasemmalta
pitkäaikainen Rantalan
asukas Kaino Laine,
keskellä aikoinaan Rantalaa ostamassa ollut Esko
Lehto, joka on liittynyt
ammattiliittoon jo vuonna
1939 ja oikealla yhdistyksen puheenjohtaja Jarmo
Leppänen.
KESÄKOTI RANTALAAN
PÄÄSEE MYÖS MERITEITSE. Pikku Föri toi Turusta
noin 30 juhlijaa Rantalaan,
etualalla TKY:n nuorempaa
väkeä. Rantala on ollut
Turun kirjatyöntekijöitten
omistuksessa vuodesta
1952 Rantalan alue on 4,5
ha ja maksoi aikanaan 4,5
miljoonaa vanhaa markkaa.
ARJA TERVAK
OSKI
Intiim nro 10
I
Ihmisiä // Elämää // Tapahtumia
23.9.2015
21
TYÖSUOJELU
Työsuojeluvaalit
TYÖSUOJELUVIIKKO. TEAMin kolmatta vuotuista työsuojeluviikkoa vietetään 19.–25.10. Viikon aikana tuodaan esiin työsuojelun ja
työhyvinvoinnin merkitystä. Keskeisiä ovat kuitenkin työpaikkojen omat tapahtumat kullekin työpaikalle sopivalla tavalla. Liitto toimittaa
sopivia ”vinkkejä” ja tukimateriaalia. Viikon yhteinen teema on Työsuojelu on yhteistyötä. Tarkoituksena on tarkastella erityisesti työsuojeluyhteistyön toteuttamista ja kehittämistä työpaikan kaikilla tasoilla. Yhteistyö voi tarkoittaa normaaleja työsuorituksia ja siihen liittyvän
yhteistyön sujumista työsuojelun näkökulmasta. Lisätietoja liiton verkkosivuilta osoitteesta www.teamliitto.fi/edunvalvonta/tyosuojelu/
tyosuojeluviikko-19-25-10-2015/.
AJANKOHTAISPÄIVÄT
200 teamilaista kokoontuu Vantaalle
Noin 200 teamilaista ammattiosaston puheenjohtajaa,
pääluottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua kokoontuu Vantaalle TEAMin ajankohtaispäiville 3.–4.10.
Lauantain 3.10. ohjelman
avaa puheenjohtaja Heli Puura.
Ohjelma jatkuu 1.10. neuvottelupäällikkönä aloittavan
Toni Laihon ajankohtaiskatsaus työmarkkinatilanteesta. Turvan yhteyspäällikkö Iiro Järvinen esittelee katsauksen jäsenvakuutuksista ja järjestösihteeri Arja Salo alustaa
!
VAALIT
Luottamusmiesvalinnat
viestintäaloilla
Viestinnän sopimusalojen,
eli kirjatyöntekijöiden, lehdenjakajien ja viestinnän toimihenkilöiden työpaikoilla valitaan
luottamusmiehet marras–joulukuun aikana. Valittujen luottamusmiesten toimikausi alkaa
1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017.
TEAM lähettää vaaliohjeistuksen työpaikkojen nykyisille luottamusmiehille sekä ammattiosastoihin. Valintaohje
sekä tarvittavat lomakkeet löytyvät myös liiton verkkosivuilta
osoitteesta www.teamliitto.fi/
team/liitto_toimii/luottamusmiesvalinnat/. Ammattiosaston tehtävänä on huolehtia, että jokaisella työpaikalla valitaan
luottamusmies.
Luottamusmiesvalinnoista
on ilmoitettava TEAMin jäsenrekisteriin. JK
!
liittokokouksen hyväksymistä
sääntömuutoksista.
Lauantain ohjelma päättyy työympäristösihteeri Kari
Mäkelän esitykseen keinoista luottamusmiesten jaksamisesta sekä työsuojelun syksyn
ajankohtaisasioista.
Sunnuntai käynnistyy viestintäyksikön puheenvuorolla,
jossa pohditaan muun muassa
viestintäkanavien toimivuutta ja merkitystä. Vuoden 2016
painopisteeseen, eli yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, liittyen käsitellään erityisesti sitä, millaisia mahdollisuuksia
SYYSKOKOUKSET
Ammattiosastojen
syyskokoukset
Ammattiosastojen sääntömääräiset syyskokoukset pidetään loka–marraskuun aikana. Syyskokous pitää olla koolle kutsuttu vähintään kaksi (2)
viikkoa ennen kokousta.
Tänä vuonna syyskokouksessa käsitellään ja hyväksytään ammattiosaston uudet
mallisäännöt, jotka on toimitettu ammattiosastoille syyskuussa. Lisäksi syyskokouksessa käsitellään ammattiosaston sääntöjen 8 pykälässä mainitut asiat, kuten seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä osaston hallituksen
henkilövalinnat.
Sääntömuutos ja vaihtuneet
toimihenkilöt ilmoitetaan yhdistysrekisteriin ja vuoden 2016
toimihenkiövalinnat TEAM
Teollisuusalojen ammattiliiton
jäsenrekisteriin. JK
!
sosiaalinen media tarjoaa ammattiosastojen tai vaikkapa
vertaistukiryhmien sisäiseen
ja keskinäiseen viestintään.
Päätoimittaja Tuomo Lilja
puhuu sopimusalakohtaisesta
yhteistyöstä. Lisäksi hän kertoo, miten kannattaa viestiä
yt-neuvotteluiden aikana.
Myös yleisö pääsee ääneen.
Osallistujilla on mahdollisuus
esittää viestintää koskevia ideoita ja toiveita.
Aamupäivän ohjelma jatkuu
tutkija Veli-Pekka Heinon ohjauksessa. Hän avaa liiton vuoteen 2020 ulottuvaa strategiaa
ja siihen liittyviä tavoitteita. Lisäksi hän kertoo mitä ensi vuoden painopisteellä tavoitellaan.
Sunnuntaipäivän ohjelman
päättää Arto Turusen esitys
työttömyysturvan ajankohtaisaiheista.
Virallisen ohjelman lisäksi on odotettavaa ja myös toivottavaa, että ajankohtaispäiville osallistuvat käyvät eloisaa keskustelua muun muassa Sipilän hallituksen pakkolaki- ja leikkausaikeista sekä
monista muista ajankohtaisista aiheista.
Jonne Kivinen
TYÖNANTAJALIITOT
Kulutustavararyhmässä
nimenmuutoksia
Kulutustavararyhmä ry sekä
sen jäsenyhdistys Kulutustavara- ja Erikoistuoteteollisuus
KET ry ovat sääntöjensä uudistamisen myötä muuttaneet nimiään. Ensiksi mainitun liiton
uusi nimi on Tekstiili- ja Lasialojen Liitto TL ry ja jälkimmäisen Lasikeraaminen teollisuus
LT ry.
Myös Tekstiili ja vaatetusteollisuus ry on sääntöjensä uudistamisen myötä muuttanutnimeään. Uudelta nimeltään
liitto on Suomen Tekstiili &
Muoti ry.
Edellä mainittujen lisäksi
Tekstiili- ja Lasialojen Liitto TL
ry:een kuuluu Suomen Lasitusja Hiomoliitto ry
Työehtosopimusten nimet
säilyvät ainakin tämän sopimuskauden loppuun. JK
!
MIELENILMAUS
Tukea ympäri
maailman
Sipilän hallituksen toimet
ovat herättäneet huomiota ja
kummastelua ympäri maailmaa. Muun muassa 50 miljoonaa teollisuusalojen palkansaajaa edustava IndustriAll Global Union on ilmaissut tukensa suomalaisille palkansaajille.
Tukestaan ilmoitti myös lähes seitsemää miljoonaa työntekijää edustava teollisuusalojen Euroopan kattojärjestö IndustriAll European Trade Union sekä 43 miljoonaa palkansaajaa edustava Euroopan Ammatillinen yhteisjärjestö EAY.
Pohjoismaisten palkansaajajohtajien mukaan tilanne Suomessa on poikkeuksellinen.
Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY on sekin ilmoittanut, ettei se hyväksy Suomen
hallituksen suunnittelemia toimia. SAK
!
! Työsuojeluvaalit ovat jälleen ajankohtaiset marras–joulukuussa. Työpaikoille on valittava työsuojeluvaltuutetut ja
kaksi varavaltuutettua sekä sovittu määrä työsuojeluasiamiehiä. Työsuojelutoimikunta tai
vastaava yhteistoimintaelin on
muodostettava yli 20 hengen
työpaikoille. Valinnat tehdään
nyt vuosiksi 2016–2017.
Työsuojelun yhteistoimintahenkilöt ovat työpaikan työsuojelun moottoreita ja työntekijöiden edustajia. Liitto voi toimia vain hyvien luottamushenkilöiden, työsuojeluaktiivien ja
ammattiosastojen toimihenkilöiden kautta.
Lainsäädännön mukaan työsuojeluvaali on aina työpaikkakohtainen asia ja vaaliin saavat osallistua kaikki työpaikan
työntekijät, ammattiliiton jäsenyydestä riippumatta. Ammattiosaston olisi kuitenkin käytettävä kaikki mahdolliset vaikuttamiskeinot TEAMin jäsenyydessä olevien ehdokkaiden etsimiseksi. Vaaliohje löytyy osoitteesta www.ttk.fi/tyosuojelun_yhteistoiminta/tyosuojeluvaaliohjeet/tyosuojeluvaalit_teollisuuden_ja_palvelualojen_tyopaikoilla. KM
JÄSENTIEDOT
Päivitä
yhteystietosi
jäsenrekisteriin
TEAMin toiminta perustuu jäsenistöön. Jotta liitto voisi olla
mahdollisimman tehokkaasti yhteydessä jäseniin, olisi jäsenrekisterin tietojen oltava
ajan tasalla.
Erityisen tärkeää tämä on
viime perjantain kaltaisen
mielenilmaisun alla tai vaikkapa työehtosopimusneuvottelujen aikaan.
Liiton tiedotteet kulkevat
usein muulle jäsenistölle luottamustehtävissä olevien kautta. Jos siis olet luottamustehtävässä joko työpaikallasi tai
ammattiosastossasi, olet tiedon kulun kannalta avainasemassa.
Nopeassa viestinnässä liitto käyttää sähköpostia ja tekstiviestejä, siksi myös niiden on
oltava oikein rekisterissämme.
Mikäli siis tiedät yhteystietojesi muuttuneen tai epäilet,
etteivät ne ole oikein liiton rekisterissä, ilmoita niistä joko liiton verkkosivuilla osoitteessa www.teamliitto.fi/jasenyys/henkilotietojen_muutos-ja_muut/, sähköpostitse
osoitteeseen jasenrekisteri@
teamliitto.fi tai puhelimitse
numeroon 09 7739 7455. JK
22
Ammattiosastot // Tapahtumat
Intiim nro 10
I
23.9.2015
JONNE KIVINEN
KUUKAUDEN KURSSIN TEAMILAISET. Minna Liukkonen, Toma Laitinen, Sami Pettinen, Ville Sonninen, Juha Mattila, Erno Savolainen, Päivi Kouhia ja Riku Rantanen.
AY-KOULUTUS
Hallitus ei saanut kehuja Kiljavalla
Kiljavan kuukauden kurssin suosio on
suurempi kuin pitkiin aikoihin.
JONNE KIVINEN
! Kiljavan opistolla Nurmijärvellä on juuri päättynyt Kuukauden kurssiksi kutsuttavan
koulutuskokonaisuuden ensimmäinen puolentoista viikon pituinen jakso. Peruskoulutuksessa saatua ymmärrystä
syventävä kurssi on tarkoitettu erityisesti peruskoulutetuille luottamushenkilöille ja työsuojeluedustajille sekä ammattiosastojen puheenjohtajille.
Tämänkertaisen kurssin ryhmä on pitkiin aikoihin suurin,
25 henkeä, joista kahdeksan on
teamilaisia. Yksi kurssilaisista
on Siilinjärven Yaralla työskentelevä Ville Sonninen, joka on
työpaikallaan myös työosaston
luottamusmies.
Oppimisen polku
Luottamushenkilöiden koulutusta voi kuvata oppimisen polkuna, joka etenee usein juuri peruskursseista jatkokurssien kautta kuukauden kurssille. Ville kertoo aiemmin osallistuneensa muun muassa luottamusmiesten perus- ja jatkokursseille, neuvottelutaidon
kurssille ja taloudenhoitajakurssille.
Villen kuvaus eri kurssien
käymisestä on kuin oppikirjaesimerkki luottamushenkilökoulutuksesta.
Kursseja ei ole kuitenkaan
välttämätöntä käydä tietyssä järjestyksessä ja jos vaikkapa luottamusmiestehtävästä tai
-koulutuksesta on kulunut pitempi aika, ei ole poissuljettua
käydä joitakin osioita uudemman kerran.
Koska luottamushenkilöt
tarvitsevat monenlaista osaamista, on heitä varten luotu monenlaisia kurssikokonaisuuksia. Tällaisia ovat muun
muassa työelämää, hyvinvointia ja yhteiskuntaa käsittelevä
kurssikokonaisuus, yrityksen
toimintaympäristöä käsittelevä kokonaisuus, yhteistoimintaa ja työlainsäädäntöä käsittelevä kokonaisuus sekö esimerkiksi neuvottelutaitoja ja puheviestintää käsittelevä toiminnan työkaluja -kokonaisuus.
Uusi tieto kiinnostaa
Villen mukaan kuukauden
kurssilla nyt käsiteltävät aiheet
ovat kiinnostavia ja erityisesti
tietämystä syventäviä.
– Nyt käynnissä oleva kurssi toimii erinomaisena jatkona
aiemmille kursseille. Olemme
päässeet kiinni syventävään,
yhteiskunnallisiakin asioita käsittelevään aiheeseen. Tällä ensimmäisellä jaksolla olemme
esimerkiksi käsitelleet ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja
miten ay-liike voisi asiaan vaikuttaa. Lisäksi ay-liikkeen historia on ollut selkeästi esillä.
”Muutoinkin
yhteishenki
on ollut hyvä,
minkään liiton
väki ei ole vetäytynyt omaksi
ryhmäkseen.”
Ville odottaa paljon myös
kurssin toiselta jaksolta. Hän
uskoo, että kokonaisuus kantaa hyvin loppuun asti ja paljon
kiinnostavaa tulee vielä vastaan, vaikka ihan tarkkaa ohjelmaa kurssilaiset eivät vielä ole
saaneetkaan.
– Olemme joka tapauksessa
päässeet suoraan asiaan, kun
perustiedot ovat jo kurssilaisilla hallinnassa. Kurssijaksojen väliviikkoina tehtävänä tulee olemaan kirjan lukeminen
ja siitä esitelmän tekeminen. Ja
kurssin lopuksi teemme kurssi-
lehden, johon kirjoitamme itse
juttuja.
Oppimisen tueksi Kiljava tarjoaa hyvät mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen ja ne
saavatkin kiitosta kurssilaisilta. He ovat pelanneet kurssipäivien päätteeksi muun muassa salibandya, jonka lisäksi on
mahdollisuus käydä vaikkapa
salilla tai pelata frisbee-golfia.
– Muutoinkin yhteishenki
on ollut hyvä, minkään liiton
väki ei ole vetäytynyt omaksi
ryhmäkseen. Yhteisellä asiallahan tässä lopulta ollaan liikkeellä, Ville kuvaa henkeä.
Hallituksen toimet
puhuttavat kurssilaisia
Myös hallituksen leikkauslista on aiheuttanut kurssilaisten
kesken keskustelua.
– Hallituksen toimet tulivat
siinä mielessä hyvään aikaan,
että se on ruokkinut keskinäistä keskusteluamme. Kurssin pitäjätkin ovat muokanneet kurssin sisältöä aihetta silmällä pitäen. Ja onhan tuo hallituksen
toiminta aiheuttanut polemiikkia iltaisinkin, Ville kertoo.
Villen mielestä hallitus on
nyt ottamassa vaarallisen askeleen heikompien eli työntekijöiden puolustamisesta vahvempien työnantajien yksipuoliseen etujen ajamiseen.
– Ei näillä toimilla ainakaan
kuluttajien ostovoima nouse,
tai Suomi lamasta, hän tuumii.
Villen mielestä leikkaukset
kohdentuvat epäreilusti paitsi
työntekijöihin ylipäätään, erityisesti julkiselle puolelle.
– Näyttää siltä, että leikkausten maksajaksi päätyvät työntekijät. Erityisesti julkisella puolella maksetaan kovaa hintaa siitä,
että työnantajat säästävät. Toisaalta teollisuudenkin puolella työnantajien säästöt valuvat
kaikkialle muualle kuin investointeihin, eikä uusia työpaikkojakaan taida pahemmin syntyä.
Kilpailukyvyssä Ville ei näe
niitä ongelmia, joita hallitus
väittää siinä olevan. Palkkojen
lasku voi hänen mukaansa jopa
huonontaa sitä, kun ihmisillä ei
ole varaa kuluttaa.
– Ja onko vika todella työnteon hinnassa vai mahdollisesti suomalaisissa tuotteissa ja
myyntitaidoissa, hän pohtii.
Lopuksi Ville kertoo, että
kurssilaiset aikovat lähteä perjantaina joukolla osoittamaan
mieltä hallituksen pakkopolitiikkaa vastaan. Osana kurssia
tietenkin.
VERKKOVINKKI
Lisätietoa Kiljavan opiston koulutuksista osoitteeesta www.kiljavanranta.fi/kiljavan_opisto/.
24
Ammattiosastot // Tapahtumat
TULEVIA TAPAHTUMIA
ETELÄ-SAVO
KESKI-SUOMI
Juvan
Kirjatyöntekijät ry,
7083
Jyväskylän
Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry, 7008
! Syyskokous 10.10. klo 16.00,
OP:n mökillä Ukkolassa. Käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Kokouksen
jälkeen ruoka ja sauna. Hallitus
! Kivikirjan syystalkoot 10.10.
klo 10.00. Tarjolla aamupala,
ruokailu, kahvit ja virvokkeita.
Tervetuloa laittamaan yhteinen
kesäpaikkamme talvikuntoon!
Talkoot ovat avoimet myös Grafinet Keski-Suomen alueosaston
jäsenille. Kyytiä vailla olevat yhteys Kivikirjan isäntään, lisätietoja www.jky.fi.
! Ehdokasasettelukokous
19.10. klo 17.30 alkaen hallituksen kokous jälkeen JKY:n toimistolla Järjestöjen talolla (Kalevankatu 4, 2. krs.). Kokouksessa asetetaan ehdokkaat puheenjohtajaksi ja hallitusjäseniksi vuodelle
2016. Tervetuloa!
Mikkelin
kirjatyöntekijät ry,
7020
! Hallituksen ehdokasasettelukokous 11.10. klo 15.00 osaston
toimistolla Savilahdenkatu 10A
2krs. Porukalla mukaan! Kahvitarjoilu.
! Syyskokous 25.10. klo 15.00
osaston toimistolla Savilahdenkatu 10 A 2. krs. Sääntömääräisten asioiden lisäksi. Päätetään
toimiston laittamisesta vuokralle. Paikalla myös Heli Puura.
Savonlinnan
Vaatetustyöntekijät ry,
548
! Syyskokous 22.10. klo 18.00,
Pietari Kylliäinen. Käsitellään
sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa jäsenet. Hallitus.
HÄME
Hämeenlinnan
Kirjatyöntekijäin ry, 7005
! Syyskokous 15.11. klo 14.00
yhdistyksen toimisto, Turuntie.
Lahden Lasityöntekijäin
ammattiosasto 406
! Perinteiset syystalkoot
10.10. klo 9.00 alkaen Lasiluhdassa. Tervetuloa jäsenet laittamaan paikat kuntoon ensi kesää
varten. Tarjolla ruokaa ja juomaa.
KAAKKOIS-SUOMI
Kouvolan
Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry,
7015
! Jari Sillanpän konsertti 15.10.
klo 18.00 Mansikka-ahon urheiluhallissa. Yhdistykselle on varattu 30 lippua.
Ilmoittautumiset 8.10. mennessä Raijalle p. 040 518 7085.
Kouvolan tekstiili- ja
muovityöntekijät ry,
544
! Kutsu kaikille ammattiosaston 544 jäsenille! Juhlimme
50-vuotista ammattiosastomme
Kouvolan vpk-talolla (Meksiko)
21.11. klo 17.00. Omavastuu
35 € sisältää kevyt buffet-illallisen, Jyrki Mäntylä ja putoavat
lehdet sekä paljon tuttuja.
Ilmoittauduthan viimeistään
30.10. Tuomas Weckströmille
p. 044 560 0296 (tekstiviestillä
saa parhaiten kiinni) tai tuomas.
[email protected].
Jyväskylän seudun
pesulatyöntekijät ry,
083
! Syyskokous 31.10. klo 13.00,
Ravintola Sohwissa. Sääntömääräiset asiat ja ruokailu.
Ilmoittautumiset Katille 22.10.
mennessä p. 044 535 4120.
PIRKANMAA
Nokian Trikootyöväen
ammattiosasto ry,
534
! Syyskokous 20.10. klo 16.00
Nokian Pyry ry:n toimisto, Kauppakatu 1–3 kolmas kerros (Terveystalon viereinen ulko-ovi),
Nokia. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Hallitus kokoontuu ennen
syyskokousta klo 15.15. Kakkukahvit.
Tampereen
Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry, 7029
! Syykokous 25.10. klo 11.00,
TKY:n toimiston kokoustiloissa Satakunnankatu 19–21 C 24.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät
asiat. Valitaan mm. yhdistykselle
puheenjohtaja ja hallituksen varsinaiset ja varajäsenet vuodelle
2016. Tervetuloa! Hallitus
Tampereen
Lehdenjakajat ry, 7215
! Ehdokasasettelukokous
19.10. klo 17.00 Satakunnankatu 19 c 24, Tampere. Asetetaan
ehdokkaat työsuojeluvaltuutetuksi ja varavaltuutetuksi, sekä
luottamusmieheksi ja varaluottamusmieheksi kaudelle 20162017. Mahdolliset vaalit syyskokouksen yhteydessä 31.10. klo
14.00.
! Syyskokous 31.10. klo 14.00
Satakunnankatu 19 c 24, Tampere. Käsitellään sääntömääräiset asiat ja suoritetaan mahdolliset työsuojelvaltuutettu- ja luottamusmiesvaalit. Kokouksen jäl-
Intiim nro 10
I
23.9.2015
Pigmenttitehtaalla
kiire on tuttu
juttu
Huntsmanilla totutellaan tekemään
töitä entistä pienemmällä
miehityksellä.
SIRPA TASKINEN
Ulkopuolinen kävijä eksyisi nopeasti Huntsman
Pigmentsin Meri-Porissa sijaitsevalla sadan hehtaarin
laajuisella tehdasalueella.
Todellista vaaraa eksymisestä ei kuitenkaan ole, sillä ulkopuolisia ei päästetä alueelle yksin liikkumaan, vaan jokaisella vierailijalla pitää olla
nimettynä isäntä.
Tehtaalla valmistetaan
pigmenttiä, tarkemmin ottaen titaanioksidia, jota käytetään valkoisena pigmenttinä esimerkiksi synteettisissä kuiduissa, painoväreissä, lääkevalmisteissa ja kosmetiikassa. Valmis tuote pakataan säkkeihin, jotka kuljetetaan Porista eri puolille
maailmaa.
!
Kiire on tullut
jäädäkseen
37-vuotias Kalle Ruusela on
ollut töissä tehtaalla vuodesta 2004 lähtien. Viime
kevääseen saakka hän työskenteli tuotanto-ohjaajana, mutta siirtyi sitten prosessinhoitajaksi omasta toiveestaan. Työntekijöillä tehtäviin on tullut muutoksia
muutenkin, sillä alkuvuoden irtisanomisten jälkeen
väkeä on selvästi entistä vä-
keen perinteiset pikkujoulut. Tila
varattuna klo 17.00 asti.
Ilmoittautumiset viimeistään
29.10. eveliinakoivisto@hotmail.
com tai tekstari p.040 579 5174.
Vammalan
kumityöntekijäin
ammattiosasto ry, 270
! Syyskokous 23.10. klo 16.00,
Ravintola Hovipiika. Käsitellään sääntömääräiset asiat, tervetuloa!
POHJANMAA
Vaasan Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry, 7033
! Pikkujouluristeily Vaasa-
Tätä
minä teen
hemmän. Yksi seuraus on väistämätön.
– Työtahti on todella kiireinen, ja kiityöpaikallani
re on vain kasvanut
vuosien myötä. Nykyisellä miehityksellä on ajettu vasta muutama viikko, joten tulevaisuus näyttää, miten se alkaa sujua, Ruusela
kertoo.
Monta omistajaa,
monta muutosta
Aiemmin Kemira-konserniin kuulunut tehdas on ollut vuosien varrella monien
omistusjärjestelyiden kohteena. Nykyinen omistaja on
yhdysvaltalainen kemianteollisuuden yritys Huntsman,
jolla on useita pigmenttitehtaita Euroopassa ja muualla
maailmassa.
Aidatulle tehdastontille
mahtuu paljon, muun muassa laboratorio, korjaamotiloja, kunnossapidon tiloja, läjittäin prosessissa syntyvää
ferrosulfaattia ja oma vesilaitos, joka on myös kaupungin varavedenottamo.
Varsinaiset tehdasrakennukset sijaitsevat alueen keskellä. Rakennusten
välissä kulkee bulevardiksi
kutsuttu väylä. Avonaisista
ovista näkyy järeitä säiliöitä
ja loputtomasti putkia.
Uumaja-Vaasa 20.11. lähtö klo
16.00 ja paluu Vaasaan klo 1.30.
Lähde mukaan pikkujouluristeilylle 50 ensimmäistä mahtuu
mukaan. Omavastuuosuus on
10 € jäseneltä ja avecilta 50 €.
Hinta sisältää ruuan (joulupöytä)
sekä laivamatkan. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä syntymäaikasi sekä mahdollisen avecin
syntymäaika.
Ilmoittautumiset 2.11. mennessä Sari Tantarimäki p. 050
551 2222 iltaisin tai [email protected] Hallitus
”Porukka on ihan
mainio, ja kun on
hyvät työkaverit,
on hyvä mennä
töihinkin.”
POHJOIS-SAVO
Kuopion
Vaatetustyöntekijät ry,
551
! Syyskokous 10.10 klo 12.00,
Savonia, Sammakkolammentie
2. Käsitellään sääntömääräiset
asiat. Mukana olleiden kesken
arvomme lahjakortin 30 €. Hallitus kokoontuu klo 11.30.
Ilmoittautuminen 1.10. mennessä Aulille p. 050 349 7344.
! Varattu 25 kpl lippuja. Kuopion kaupunginteatteri ”Pihkatappi” 22.11. klo 14.00. Omavastuu
15 €, jonka voi laittaa osaston tilille FI92 5542 0640 0007 11.
Ilmoittautumiset 1.10 mennessä Aulille p. 050 349 7344.
Intiim nro 10
I
Ammattiosastot // Tapahtumat
23.9.2015
25
SIRPA TASKINEN
Nurmijärven
Muovityöntekijät ry, 087
! Syyskokous 13.–14.11.2015
laivalla, Baltic Queenilla. Sitovat ilmoittautumiset 10.10. Sinikalle p. 050 585 2613.
Porvoon Kirjatyöntekijäin
yhdistys ry, 7024
! Ehdokasasettelukokous
10.10. klo 11.00, Sibeliuksenbulevardi 36. Asetetaan ehdokkaat puheejohtajaksi ja hallitukseen toimikaudelle 2016. Kahvitarjoilu.
Tammisaaren
posliinityöväen
ammattiosasto ry, 418
! Syyskokous 21.10. klo 15.30,
Idon Kaislassa. Tervetuloa! Lisätietoja [email protected].
VARSINAIS-SUOMI
Salon Alueen Kemian
Osasto ry, 121
! Retki ”Osaava Nainen messuille” 24.10. Lähtö Salon torilta
TYÖMILJÖÖSSÄ. Prosessinhoitaja Kalle Ruusela on ollut töissä Porin Huntsman Pigmentsillä
vuodesta 2004 lähtien.
Vanhimmat osat ovat peräisin 1960-luvun alkupuolelta.
Musta muuttuu
valkoiseksi
Työntekijöiden keskuudessa
tehtaan alkupää tunnetaan
mustana päänä ja loppupää valkoisena päänä. Syynä
on se, että prosessissa tumma ilmeniittijauhe muuttuu
valkoiseksi titaanioksidipigmentiksi. Ruusela työskentelee prosessin loppupäässä, jossa pigmentti pinnoitetaan.
– Käsittelyssä luodaan
kaikki pigmentin ominai-
suudet eri kemikaaleilla, hän
valottaa.
Vapaa-ajallaan Ruusela harrastaa liikuntaa. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat muun muassa pyöräily,
sähly ja kuntosalilla käynti.
Lähin sali löytyy työpaikalta ja työnantaja tukee muutenkin henkilöstön liikuntaharrastuksia. Porin pyöräilyreitit saavat häneltä kiitosta.
– Täällä on ainakin tasaista.
Hyvä työporukka
on tärkeä
Ruusela toimii myös työsuojeluasiamiehenä. Toistaisek-
UUSIMAA
Helsingin
Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry, 7001
! Iltapäiväkerho kokoontuu
Kirjan kerhohuoneessa parillisen viikon tiistaina klo 13.00–
15.00. Tiistaina 29.9. Helsingin
Sydänpiiri, sairaanhoitaja Marjatta Kuusela.
Helsingin
Kirjatyöntekijäin
Yhdistys ry, 7001
! Sääntömääräinen jäsenkokous 26.10. klo 17.00 Kirjan talon kerhosalissa (Kirjatyöntekijänkatu 10). Kahvitarjoilu alkaa klo 16.30. Kokouksessa ase-
si työsuojelutoimikunnan
kokouksia on kuitenkin järjestetty vain harvakseltaan.
Hänen osastollaan on
kymmenen työntekijää.
Useimmat heistä ovat Ruuselaa itseään nuorempia, ja
suuntaus on sama koko tehtaalla: työntekijöiden keski-ikä on alentunut voimakkaasti.
Työkavereitaan Ruusela
kehuu ehdoitta.
– Porukka on ihan mainio, ja kun on hyvät työkaverit, on hyvä mennä töihinkin. Siksi on tärkeää, että
viihtyy työporukassaan, hän
sanoo.
tetaan ehdokkaat puheenjohtajaksi, hallituksen jäseniksi, hallituksen varajäseniksi sekä tilintarkastajaehdokkaat.
Helsingin Teva ry, 501
! ”Hallitsetko tietokoneeesi käytön?” -kurssi 24.10 klo
9–15.00 Hakaniemessä Säästöpankinranta 6 C ja 5. krs. Osasto vastaa kustannuksista ja on
jäsenille maksuton, sisältäen
lounaan. Ota oma kannettava
tietokoneesi mukaan.
Ilmoittautumiset 19.10 Tuula
Saastamoinen p. 040 524 7606
tai [email protected]
! Menemme Arena teatteriin
21.11. klo 13.00 katsomaan
hulvatonta farssia ”Ministeriä
viedään”. Paikka on Hakaniemi
Hämeentie 2. Esityksen jälkeen
on ryhmällemme varattu ruokailu. Jäsenten oma vastuu on
30 €, joka maksetaan osaston tilille FI38 5541 2820 0008 87 (viite 5050). Voi tulla myös pelkästään teatteriin.
Ilmoittautumiset 16.10. mennessä Tuula Saastamoinen p.
040 524 7605 tai [email protected]
Hyvinkään Kumityöväen
ammattiosasto ry, 302
! Syyskokous 17.10. klo 14.00.
Osoite: JHL-toimitilat, Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää.
Esillä muunmuassa sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu.
klo 10.00, paluu klo 18.00 mennessä. Ilmoittautumiset Heli Raute p. 044 257 2261.
Turun
Vaatetustyöntekijät ry,
509
! Osasto maksaa jäsenten
osallistumisen Osaava Nainen
-messuille Turun messukeskuksessa 23.–25.10. Muille kuin jäsenille lippu maksaa 10 €. Varaukset Eila Hannulalta p. 040 523
5298. Liput voi noutaa osaston
toimistosta osoitteesta Maariankatu 6 B, 6. krs tiistaisin 13.10.
asti. Toimisto on avoinna kello
12.30-17.
VALTAKUNNALLINEN
Grafinet ry,
7301
! Syyskokous 14.11. klo 13.00
Original Sokos Hotel Lakeus,
Torikatu 2, Seinäjoki. Kokouksessa käsitellään sääntömuutos. Ilmoittautumiset 9.10. mennessä.
Lisätietoja www.grafinet
LOMATOIMINTA
Ruka-Ihtinki kevättalvi 2016
Ruka-Ihtingin kevättalven viikkojen haku on käynnissä. Hakuaika
koskee vain viikkoja 7-17, muuten varaukset tehdään edelleen
joko puhelimitse tai sähköpostitse. Ruka-Ihtingin viikkoja haetaan lomamökkihakemuksella.
Hakemuksen voi täyttää ja lähettää sähköisesti liiton jäsensivuilta tai tilata liiton puhelinvaihteesta numerosta 09 773 971.
! Hakemukset liiton toimistoon
5.10. mennessä.
! Hinta 330 euroa/viikko.
Hakemukset lähetetään osoitteeseen:
TEAM Teollisuusalojen
Kysy myös syksyn mahdollisia vapaita lomaosakeviikkoja!
Mm. Levi, Ylläs.
ammattiliitto ry
PL 324
00531 Helsinki.
Lisätietoja ja hakuajan ulkopuoliset varaukset Annika Maunulalta
p. 09 7739 7207.
VALTUUSTOALOITTEET
Liiton valtuuston kokous pidetään toimintasuunnitelman mukaisesti 26.-27.11.2015 Riihimäellä. Liiton uusien sääntöjen
17§:n mukaisesti ammattiosastojen esitykset valtuustolle tulee
toimittaa kaksi kuukautta ennen
kokousta.
Esitysten tulee siis olla perillä liiton toimistolla ehdottomasti
viimeistään 14.10.2015 kello 16.
Esitykset toimitetaan postitse
osoitteella:
TEAM/hallitus
PL 324
00531 Helsinki
Sähköposti:
sari.kettunen@teamliitto.fi.
ENNAKKOTIETO
Talvipäivät järjestetään 19.–
20.3.2016 Holiday Club Katinkullassa Vuokatissa. Talvipäivien ohjelmassa on liikunnallisia ja leikkimielisiä lajeja sekä viihdyttävää
ohjelmaa.
Majoitusvaraukset ja ilmoittautuminen talvipäiville alkaa
keskiviikkona 25.11. kello 9.00
sähköisesti ja puhelimitse seuraavana päivänä.
Ammattiosaston pitää nimetä yhteyshenkilö, joka hoitaa varaukset ja ilmoittautumisen keskitetysti.
26
Ammattiosastot // Tapahtumat
Intiim nro 10
I
23.9.2015
TUOMO LILJA
VIIKONLOPPUKURSSIT
RISTIRIITOJEN
HALLINASTA
TOIMIVAKSI
TYÖYHTEISÖKSI
! 10.–11.10.2015 Riihimäki
kulttuureissa on. Oppia tuntemaan kansainvälisten ay–järjestöjen toimintaa sekä globaalin
talouden vaikutuksia rajat ylittävään edunvalvontaan.
Kohderyhmä: Kaikki jäsenet
Hakuaika päättyy 9.10.2015
Tavoite:
Selkiyttää toimivan työyhteisön kantavia rakenteita. Tunnistaa yksilön vastuu ja vaikutusmahdollisuudet sekä auttaa toimimaan viisaasti ristiriitojen paineissa työpaikalla.
Hakuaika päättyy 25.9.2015
TYÖHYVINVOINTIKORTTIKOULUTUS
! 24.–25.10.2015 Riihimäki
Kohderyhmä:
Työsuojeluvaltuutetut, muut työsuojelutehtävissä olevat ja aiheesta kiinnostuneet jäsenet
Tavoite:
Antaa perustietoa työhyvinvoinnista ja auttaa osallistujia havaitsemaan kehittämistarpeita työpaikallaan sekä kannustaa aloitteellisuuteen niiden kehittämisessä.
Hakuaika päättyy 9.10.2015
KANSAINVÄLISTYVÄT
TYÖMARKKINAT
! 24.–25.10.2015 Helsinki
Kohderyhmä:
Työpaikkojen ja ammattiosastojen luottamustehtävissä toimivat
ja muut kansainvälisistä asioista
kiinnostuneet jäsenet
Tavoite:
Antaa perustietoa, miten EU:n
lainsäädäntöjärjestelmä toimii,
miten ammattiliitot siihen vaikuttavat, mitä on lobbaus ja millaisia eroja eurooppalaisissa ay–
YT–
MENETTELYKURSSI
! 14.–15.11.2015 Tampere
Kohderyhmä:
Luottamushenkilöt ja muut yt–
neuvotteluihin osallistuvat jäsenet
Tavoite:
Perehtyä yt–lain neuvottelusäännöksiin, jotka koskevat irtisanomistilanteita ja muita muutostilanteita yrityksessä. Käsitellään
alan oikeuskäytäntöä ja kurssilaisten omia ongelmatilanteita.
Hakuaika päättyy 30.10.2015
TYÖELÄMÄN
TIETOTEKNIIKKA –
JATKOKURSSI
! 14.–15.11.2015 Helsinki
Kohderyhmä:
Jäsenet, joilla on kurssin työvälineohjelmistojen perusteet hallinnassa.
Tavoite:
Syventää ja laajentaa tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan
käyttöä, niiden yhteiskäyttöä ja
verkkoympäristön hyödyntämistä. Kurssin jälkeen voit muokata
jo aiemmin luomaasi tietoa toisessa ohjelmassa ja monipuolistaa aiemmin tuottamaasi materiaalia. Kurssilla opetellaan myös
luomaan sujuvia esityksiä Powerpointilla sekä tutustutaan sosiaalisen median mahdollisuuksiin
viestinnässä.
Hakuaika päättyy 30.10.2015
MIELENOSOITUS
PAKKOLAKIEN VASTUSTAJAT. Kehittämispäällikkö Hannu Siltala,
Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen ja
pääluottamusmies Juha Grönmark Huntsman Pigmentsiltä Porista
olivat puolustamassa työntekijöiden oikeuksia.
KOTIMAISET KENGÄT. Vaikka valtaosa Suomessa myytävistä kengistä tuodaankin ulkomailla,
valmistetaan täälläkin kenkiä edelleen noin kolme miljoonaa paria.
EETTISYYS
Suomalaiset valmiita maksamaan
enemmän eettisistä kengistä
Lähes 80 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan enemmän eettisistä kengistä lauantaina 5.9.
julkistetun kyselytutkimuksen mukaan. Kyselyn julkaisi Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti). Samana päivänä Eetti myi Helsingin Narinkkatorilla kenkiä ”tuottajahintaan”.
Kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että
EU:n pitäisi asettaa sen alueelle tuotaville tuotteille säädöksiä, jotka suojaavat tuotteita tehneiden työntekijöiden oikeuksia. Lisäksi 78
prosenttia olisi valmis maksamaan vähintään viisi prosenttia lisää eettisesti tuotetuista kengistä.
– Yhtä lenkkitossua kokoaa kymmeniä työntekijöitä,
jotka saavat esimerkiksi 120
euron kuluttajahinnasta yhteensä vain 2,50 euroa. Heidän palkkansa nostaminen
elämiseen riittävälle tasolle
ei merkittävästi nostaisi kuluttajahintoja Suomessa, sanoo Eetin kampanjakoordinaattori Anna Härri.
Suomalaiset ostavat noin
neljä paria kenkiä henkeä
kohden vuosittain, yhteensä 21 miljoonaa paria. Kenkien tuotanto on pitkälti siirtynyt kehittyviin maihin – Aasiassa tehdään 87 prosenttia
kaikista maailman kengistä. Myös valtaosa Suomessa myydyistä kengistä tuotetaan Aasiassa, noin puolet
Kiinassa. Globaalissa ken-
!
kätuotannossa matalat palkat, huonot työolot ja vaarallisten kemikaalien käyttö on
yleistä.
Eetti tempaisi myymällä kenkiä ”tuottajahintaan”
Helsingin Narinkkatorilla
lauantaina 5.9. Tempauksessa asiakas maksaa kengästä
vain 14 senttiä, mikä on intialaisen kotiompelijan keskimääräinen palkka yhdestä
ompelemastaan kenkäparista. Tempauksella kannustetaan suomalaisia vaatimaan
kenkien tekijöille elämiseen
riittävää palkkaa ja kunnollisia työoloja sekä läpinäkyvyyttä tuotantoketjuun.
Euroopan laajuisen kyselytutkimuksen teetti Change
your shoes -hanke, joka edistää eettistä kenkien ja nahan tuotantoa. Change your
shoes on eurooppalainen
hanke, jossa on 15 eurooppalaista ja kolme aasialaista
partnerijärjestöä. Hanketta
toteuttaa Suomessa Eettisen
kaupan puolesta ry.
TIETOKULMA
Globaali kenkä- ja nahkatuotanto
Lähes 90 % kaikista maailman kengistä tehdään Aasiassa,
jossa Kiina on suurin tuottaja, tuottaen lähes kaksi kolmasosaa kaikista maailmassa myydyistä kengistä. Seuraavaksi eniten tuotetaan Intiassa, Brasiliassa ja Vietnamissa.
Suurin osa kaikesta maailman nahasta käsitellään kehitysmaissa ja lähes puolet Aasiassa.
Suurimmat käsittelymaat ovat Kiina (18 %), Italia
(10 %), Korea ja Intia (7 % kummatkin) ja Venäjä sekä
Brasilia (6 % kummatkin).
Usein näissä maissa on myös löyhemmät ympäristösäädökset. Löyhät säädökset hyödyttävät esimerkiksi nahkatuotantoa, jossa erilaiset ympäristönsuojelutoimenpiteet tekevät tuotannosta kalliimpaa.
Kenkätuotanto Suomessa
Suomeen tuodaan vuosittain noin 22 miljoonaa kenkäparia ja vuosittainen kulutus on noin 21 miljoonaa paria.
Noin puolet kengistä tulee Kiinasta, ja seuraavaksi eniten
tuodaan Vietnamista, Saksasta ja Indonesiasta.
Suomessakin valmistetaan edelleen kenkiä noin kolme
miljoonaa paria vuodessa.
Lähde: Puhtaat vaatteet -kampanja
Intiim nro 10
I
Ammattiosastot // Tapahtumat
23.9.2015
27
TYÖTTÖMYYSKASSA
Työttömyyskassa tiedottaa
Vältä postimaksut, postiin kulkuun menevä aika, käytä työttömyyskassan sähköistä verkkopalvelua.
Verkkopalvelussa voit mm.
! lähettää ansiopäiväraha- tai
vuorottelukorvaushakemuksen
kassalle
! lähettää hakemuksen liitteet
pdf-tiedostoina
! tarkistaa hakemuksesi käsittelytilanteen ja seuraavan maksupäivän
! tilata ilmoituksen päivärahan
maksusta matkapuhelimeesi
! tilata työttömyyskassan lähettämät kirjeet ja viestit vain sähköisinä verkkopalveluun
! tilata muistutuksen saamistasi viesteistä ja kirjeistä omaan sähköpostiisi
! tarkastella ja muuttaa yhteystietojasi
! arvioida päivärahan suuruutta
päivärahalaskurilla
! lähettää viestejä työttömyyskassalle
tyvät sivuilta :
! http://www.teamliitto.fi/tyottomyyskassa/verkkopalvelu/
Sähköisen palvelun käyttäminen
on jäsenelle ilmaista. Palveluun voi
kirjautua miltä tahansa koneelta,
jolta on internetyhteys.
Lisäksi verkkopalvelun ohjeita
”kassa tiedottaa”-osiossa.
! Asiointi: http://www.teamliitto.fi/tyottomyyskassa
Verkkopalvelun käyttöohjeet löy-
Valmis linkki työttömyyskassan
etusivun oikeassa laidassa kohdassa ”työttömyyskassan verkkopalvelu”, josta pääsee kirjautumissivulle josta kuva alla.
Näin kirjaudut 1. kertaa:
! Kirjoita käyttäjätunnukseksi
oma henkilötunnuksesi (kokonaisuudessaan),
! salasana 1. kerralla on oma pos-
tinumero.
! Muuta salasanasi, kun järjestelmä sitä vaatii.
Uuden salasanan on oltava 6-12
merkkiä pitkä, se voi sisältää numeroita (väliltä 2-9) sekä kirjaimia, ei kuitenkaan skandinaavisia merkkejä (Ä,Ö,Å) eikä erikoismerkkejä. Huomaa, että salasa-
nassa isot ja pienet kirjaimet ovat
eri merkkejä.
Mikäli unohdat salasanan, saat
sen tilattua sisäänkirjautumisnäytöltä kohdasta ”Jos olet unohtanut
salasanan klikkaa tästä”. Jotta salasanan toimitus onnistuu, edellyttää se sen, että sinun sähköpostiosoite sekä puhelinumerotietosi
ovat ajantasalla.
28
Oman edun valvonta
TYÖTTÖMYYS
”On kuin kivien kääntelyä”
SIRPA TASKINEN
Jukka Erätuli tietää,
että töitä voi löytyä mistä tahansa
firmasta.
SIRPA TASKINEN
Kun media on tulvillaan uutisia, jotka kertovat lomautuksista ja irtisanomisista, unohtuu helposti, että tänäkin vuonna Suomeen syntyy peräti 160
000 uutta työpaikkaa (Helsingin Sanomat 2.9.2015). Töitä siis
on, mutta myös niiden hakeminen saattaa tuntua vaikealta,
varsinkin, jos edellisestä työnhausta on kulunut jo kauan.
Uudenmaan Elyn rahoittamassa ja TEAMin, Metalliliiton,
JHL:n ja PAMin sponsoroimassa Tatsi-hankkeessa työskentelevä Jukka Erätuli auttaa liittojen työttömiä jäseniä työnhaussa. Palvelu on suunnattu ensisijaisesti Uudellamaalla asuville, mutta muuallakin asuvia on
neuvottu puhelimitse. Hanke
päättyy tämän vuoden lopussa, mutta Erätuli samoin kuin
!
APUA TYÖNHAKUUN. Mikko Erätuli työskentelee työllistämishanke
Tatsissa ja auttaa TEAMinkin työttömiä jäseniä uuden työn löytämisessä.
hänen työkaverinsa Olli Ohvo
toivovat sille jatkoa, sillä kokemukset ovat olleet hyviä.
– Alkuun tavoitteeksi asetettiin, että saisimme työllistettyä
30 työnhakijaa vuodessa. Se on
:)
OPETUS
Koulus opettaja pyys kertoma
jonkun tarina, joho sisältyisis
opetus. Mervi alotti.
– Meil on kanoi, ja mee viärä joka viiko munat kyläkauppa
myytäväks. Kerran ku mää laitoin munat kori, nii mää liukastusi, kori putos ja kaik munat
hajosiva. Opetus on, et älä lait
kaikki muni saman kori!
Jukka alko vuarollas kertoman tarina.
– Mun tätin Kaarina o lentäjä. Kerran myrskys Afrikas häne piänkones tul vikka ja täti
joutu tekemä pakkolasku ja alko hakema koneest pelastautumisvälinei. Hää löys iso veite, pussin pähkinöi, konepistoolin ja viskipullo. Hää joi pullo heti, ettei viski menis hukka,
jos pullo särkysis maahan purotes. Kone laskeutu viirakko,
misä orotti nälkäsi ihmissyäjiä.
Täti ampu heist osa, sit hää löi
päät poikki osalt sil veitel, kunnes siit katkes terä. Loput hää
tappo paljain käsi. Pähkinäpussii täti ei viäl koskenukka!
– Ja mitä opittavaa tästä julmasta tarinasta on?
– Kun Kaarina-täti on kännis, niin sil ei parane juur paljonka kettuilla.
kyllä ylittynyt reilusti, hän kertoo.
Käytännön neuvoja
Erätulen toimenkuva työhönvalmentajana on laaja. Työs-
sään hän tapaa henkilökohtaisesti työnhakijoita, soittelee
yrityksiin piilotyöpaikkoja etsiskellen ja osallistuu erilaisiin
tapahtumiin Tatsia markkinoiden. Hakijoiden henkinen kannustaminen on tärkeä osa työtä.
– Tämä on tosi kivaa, koska
ihmiset ovat todella motivoituneita työnhaussa, hän kertoo.
Mutta miten niitä töitä sitten
haetaan? Ensinnäkin pohditaan, mitä henkilö seuraavaksi
elämässään haluaa, mietitään
vaihtoehtoja ja asetetaan tavoite tulevalle. Jos tavoitteena
on uusi työpaikka, laitetaan CV
kuntoon ja lähestytään työnantajia.
Pelkkä ansioluettelon lähettäminen ei kuitenkaan Erätulen mukaan riitä, sillä se hukkuu liian helposti vastaanottajan sähköposteihin. Sen vuoksi
hän kannustaa hakijoita osoittamaan aktiivisuuttaan myös
soittamalla yritykseen.
– Työnhakijan on todella tärkeää ottaa puhelin käteen ja
soittaa potentiaalisiin työpaikkoihin. Monilla on siihen iso
henkinen kynnys, mutta on
helpompaa pyytää työhaastatteluun henkilö, johon on jo ollut henkilökohtaisesti yhteydessä, hän vinkkaa.
Myyntitaito on
yhä tärkeämpi
Toinen tärkeä asia, minkä Erätuli kertoo jokaiselle valmennettavalleen, on se, että töitä
pitää hakea myös sellaisista yrityksistä, jotka eivät ole ilmoittaneet avoimista paikoista. Siten työnhaku on hänen mielestään kuin kivien kääntelyä.
Oli tähtäimessä mikä työpaikka tahansa, sen hakemisessa tarvitaan yhä enemmän
myyntitaitoa. Moni vierastaa
myyntityötä, mutta aiemmin
lumilautailijana menestynyt
Erätuli tietää omasta kokemuksesta, että myymäänkin oppii
tekemällä.
– Toimin aikoinaan itse omana managerinani ja jouduin
hankkimaan sponsoritkin itse.
Kokemattomasta se tuntui tosi
kiusalliselta ja vaikealta, mutta siihen vain tottui, hän muistelee.
TÄTÄ ON TUTKITTU
Diabetes lisää työkyvyttömyyden riskiä
Diabetes voi syödä työkykyä, kertoo Työterveyslaitoksen erikoistutkijan Jenni
Ervastin tutkimus. Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat huomattavasti
yleisempiä diabetesta sairastavilla kuin vertailuryhmässä.
Diabeetikoilla oli seitsemän
vuoden seurannassa 95 vuotuista poissaolopäivää, kun
vertailuryhmässä poissaolopäiviä oli 35.
Työkyvyttömyyden riski oli
koholla jo kolme vuotta ennen diabetesdiagnoosia ja kasvoi diagnoosivuoteen saakka.
Diagnoosivuodesta eteenpäin
riski jatkui tasaisena.
Tutkimuksen mukaan pelkkä diabetes kuitenkin lisää
työkyvyttömyyden riskiä vain
hieman. Suurin osa riskistä tulee diabeteksen liitännäissairauksista, joista yleisimmät
ovat mielenterveyden häiriöt, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sekä sydän- ja verisuonitaudit.
Diabetesta sairastavien suhteellinen riski päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle oli kol-
RODEO.FI/BARBRO WICKSTRÖM
!
Ervastin arvion mukaan tehokkaalla hoidolla ja työjärjestelyillä voi olla vaikutusta siihen, miten esimerkiksi diabetekseen yhdistyneen masennuksen kanssa selviää työelämässä.
Tutkimuksen tulokset korostavat Ervastin mukaan diabetesta sairastavien muiden
mahdollisten sairauksien tunnistamisen ja hoitamisen tärkeyttä.
Mika Peltonen
UP-Uutispalvelu
minkertainen vertailuryhmään verrattuna. Liitännäissairaudet selittivät tästä suhteellisesta työkyvyttömyysriskistä 57 prosenttia.
Huomiota elintapoihin
Diabetes on lisääntyvä kansansairaus Suomessa ja muissa länsimaissa. Tyypin 2 diabetes on yleinen työikäisillä ja
sen kansantaloudelliset kustannusvaikutukset ovat merkittäviä.
Diabetesta ja sen ennustetta
ei juurikaan ole tutkittu aiem-
min työkyvyn näkökulmasta.
Ervastin Tukholman Karolinska Institutetissa ruotsalaisella
aineistolla tehdyn tutkimuksen tulokset voidaan yleistää
koskemaan myös suomalaisten diabeetikoiden ennustetta
ja työkykyä.
Ervastin mukaan tulokset
auttavat ymmärtämään työkykyä edistäviä ja työkyvyttömyyttä lisääviä tekijöitä. Elintapamuutokset voivat ehkäistä diabeteksen liitännäissairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien syntyä.
VVERKKOVINKKI
ERKKOVINKKI
Lisätietoja diabeetikon pärjäämisestä työelämässä löydät Diabetesliiton sivuilta: www.diabetes.fi/diabetestietoa, Työterveyslaitoksen sivuilta: www.ttl.fi/
fi/tyoterveyshuolto/sairaaksikirjoittaminen/Sivut/details.
aspx?item=95, sekä Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen sivuilta:
www.thl.fi/fi/web/elintavat-jaravitsemus/ravitsemus/ravitsemus-ja-terveys/diabetes/tyypin2-diabetes-ja-ravitsemus.
Intiim nro 10
I
Oman edun valvonta
23.9.2015
Pykäläpuntari
29
TIETOA TYÖEHDOISTA
Keskisuomalaista ketkuilua
Y
li kolmekymmentä vuotta kestäneen ammattiyhdistyslakimiehen
urani aikana on ensimmäistä ja toivottavasti myös viimeistä kertaa tapahtunut, että työntekijän ja työnantajan välillä syntyneen sopimuksen jälkeen ei työnantaja maksakaan saatavia työntekijälle sopimuksen mukaisesti. Kysymys ei ole
työnantajan maksukyvyttömyydestä, vaan
maksuhaluttomuudesta ja petollisuudesta.
TAPAUS EI SUINKAAN ole ainoa työsuhtei-
siin liittyvä epäselvyys kyseisellä työnantajalla. Eräs toinen työntekijä on Ammattiliito Pron avustuksella perännyt oikeuksiaan vuoden 2012 ja 2013 tapahtumista. Keski-Suomen käräjäoikeus on 3.7.2015 antamallaan tuomiolla vahvistanut työnantajan
syyllistyneen laittomaan työsopimuksen
purkamiseen, uskonnon perusteella tapahtuneeseen syrjintään ja tasa-arvolain mukaiseen syrjintään. Työnantaja on tuomittu
maksamaan työntekijälle irtisanomisajan
SAARIJÄRVEN TILIPALVELU OY päätti kesälpalkkaa melkein 4 000 euroa, korvausta
lä 2013 TEAMin jäsenen työsuhteen. Työntyösopimuksen perusteettomasta päättätekijä otti yhteyttä liittoon työsuhdesaatamisestä yli 23 000 euroa, yhdenvertaisuusviin ja työsuhteen päättämiseen liittyvien
lain mukaista hyvitystä 3 000 euroa ja tasaepäselvyyksien vuoksi. Liiton edunvalvonarvolain mukaista hyvitystä 7 000 euroa setaosasto myönsi oikeusavun ja katsoi, etkä oikeudenkäyntikuluistä työsuhde on päätetty ilta yli 10 000 euroa.
man irtisanomisaikaa, il”Nyt tilanne näyttää
11.3.2015 on Saarijärman työsuhteen päättäolevan sellainen, että
ven Tilipalvelu Oy muutmisperusteita ja että työtyönantajan edustaja
tanut nimensä Saarijärven
suhdesaatavia oli jäänyt
XMP Taseet Oy:ksi. Yritys
maksamatta useampi tuväittää oman asianon asetettu selvitystilaan
hat euroa. Kun työnantaajajansa pakottaneen
4.5.2015. Samanaikaisesja ei suostunut asiassa sohänet allekirjoittati kun yrityksen toiminta
vinnolliseen ratkaisuun,
maan sopimuksen.”
on ajettu alas, on sen toinostettiin keväällä 2014
mitusjohtaja Paula Pirttikanne työnantajaa vasnen perustanut 3.3.2015 uuden yrityksen
taan Keski-Suomen käräjäoikeudessa.
nimeltään Tilipalvelu Paula Pirttinen Oy ja
Syksyllä 2014 eteni asia siten, että kesilmoittanut kaikille vanhoille asiakkaille,
ken oikeudenkäynnin marraskuussa 2014
allekirjoitettiin sovintosopimus, jossa työn- että Saarijärven Tilipalvelu Oy:n koko toiminta siirtyy uudelle yritykselle ja että puantaja sitoutui maksamaan työntekijälle 15
helinnumerot ja sähköpostiosoitteet säily000 euroa erilaisia saatavia. Eräpäiviksi sovät ennallaan mutta tilinumero muuttuu.
vittiin joulukuun puoliväli ja vuoden 2015
Perustellusti voi ihmetellä, mikä on näitammikuun puoliväli. Työnantajan puolesden yritysjärjestelyiden tarkoituksena. Mita sopimuksen allekirjoitti toimitusjohtaja
tään muuta liiketaloudellista selitystä en itPaula Pirttinen. Työntekijä veti kanteensa pois tuomioistuimesta. Tähän asti kaikki se löydä, kuin tarkoituksen välttää tuomittujen saatavien maksamisen.
sujui aivan normaalisti.
Heinäkuussa 2015 on Saarijärven XMP
Kummallisuudet alkoivat, kun saatavia
Taseet Oy asetettu konkurssiin. Mikäli saaei maksettukaan sovittuina eräpäivinä. Tätavia ei saada konkurssimenettelyn yhtemän vuoksi jouduttiin nostamaan Keskiydessä, harkitsemme tutkintapyynnön teSuomen käräjäoikeudessa uusi kanne, jossa vaadittiin sovintosopimuksessa mainitkemistä poliisille, jolloin poliisi, syyttäjä ja
tuja saatavia. Maaliskuussa 2015 käräjäoituomioistuin saisivat tutkia ja päättää, onkeus antoi asiassa työntekijälle myönteisen
ko työnantajan edustaja sopimuksen tekepäätöksen ja velvoitti työnantajan maksamiseen liittyvällä menettelyllä ja yritysjärmaan sopimuksessa mainitut saatavat.
jestelyillä mahdollisesti syyllistynyt johonTyönantajan edustajalla ei ollut alun pekin rangaistavaan tekoon. Jos näin on tapahtunut, voidaan saatavia hakea vahinrinkään tarkoituksena noudattaa allekirjoitgonkorvauksena mahdolliseen rikokseen
tamaansa sopimusta. Kävi ilmi, että jo sosyyllistyneeltä.
pimuksen allekirjoitusta edeltävänä päivänä oli työnantajan edustaja kirjoittanut paperin, jossa hän kertoo, ettei työnantaja tule
hyväksymään sopimusta 15 000 euron maksamisesta. Pari viikkoa tämän jälkeen työnantajan edustaja allekirjoitti ilmoituksen sopimuksen sitomattomuudesta väittäen yhtiön allekirjoituksen hankitun kolmannen
henkilön pakottamana. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä ja sopimusneuvotteluissa työnantajaa edusti asianajaja. Nyt tilanne näyttää olevan sellainen, että työnantajan edustaja väittää oman asianajajansa paJari Kiviharju
Kirjoittaja on TEAMin lakimies
kottaneen hänet allekirjoittamaan sopimuksen. Väite on täysin absurdi ja virheellinen.
Mirja Suhonen
mirja.suhonen@teamliitto.fi
Työnantajan tiedonantovelvollisuus
yhteistoimintaneuvotteluissa
Muutama TEAM-liiton jäsen otti liiton kesäpäivillä puheeksi työpaikkansa yt-neuvottelut. Työnantaja kieltäytyy antamasta taloustietoja ja muitakaan tietoja, vaikka
niitä on pyydetty.
?
VASTAUS:
Työnantajan on annettava neuvottelujen aikana tarpeelliset tiedot yhteistoimintalain mukaisesti. Ellei
tietoja ole annettu, työnantaja voi joutua maksamaan irtisanotuille, lomautetuille tai osa-aikaistetuille työntekijöille
hyvitystä, jonka määrä on enintään 30 000 euroa työntekijää kohden. Mikäli tietojen antaminen ei ole toteutunut, eivät yhteistoimintaneuvottelut ole toteutuneet lain tarkoittamalla tavalla.
Työntekijöiden kannattaa tällaisessa tilanteessa ilmoittaa työnantajalle kirjallisesti (esim. sähköpostilla), ettei
neuvotteluja voida jatkaa ennen tietojen saamista. Työnantajalta pitää samalla vaatia neuvotteluajan pidentämistä. Jos työnantaja vie neuvottelut loppuun, ei kannata allekirjoittaa pöytäkirjoja sellaisenaan, vaan jättää eriävä mielipide tai vaikkapa oma näkemys neuvottelujen kulusta liitteeksi pöytäkirjaan.
Tiedot yrityksen taloudellisesta tilanteesta pitää muutoinkin antaa henkilöstön edustajille kaikissa yrityksissä, missä työskentelee vähintään 20 työntekijää (yhteistoimintalain 10 §). Kun yt-neuvottelut on aloitettu, pitää antaa ajan tasalla olevat tiedot ja perustelut, miksi työvoimaa aiotaan vähentää. Eihän muuten pystytä neuvottelemaan aidosti erilaisista vaihtoehdoista. Lisää tietoja www.
yhteistoimintaopas.fi ja yhteistoimintalain 10 § muistin virkistämiseksi. Kannattaa lukea myös opas Fudut vai?, jonka ovat TEAM-liitto, Ammattiliitto Pro ja YTN (Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö) tehneet yhdessä käytännön työkaluksi työpaikoille. Opas on liiton jäsensivuilla pdfmuodossa.
!
10 § Tiedot yrityksen taloudellisesta tilasta
Työnantajan tulee antaa henkilöstöryhmien edustajille:
1) arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun yhtiön tilinpäätös tai tulostiedot välittömästi sen jälkeen, kun ne on annettu julkisuuteen, ja muun yrityksen tilinpäätös viimeistään,
kun se on vahvistettu tai, jos tilinpäätöstä ei vahvisteta, kun
veroilmoitus on annettava; ja
2) vähintään kaksi kertaa tilikauden aikana yhtenäinen
selvitys yrityksen taloudellisesta tilasta, josta käyvät ilmi
ainakin yrityksen tuotannon, palvelu- tai muun toiminnan,
työllisyyden, kannattavuuden ja kustannusrakenteen kehitysnäkymät.
Henkilöstöryhmien edustajien pyynnöstä työnantajan on
esitettävä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta selvityksestä ilmenevät kehitysnäkymät yrityksen koko henkilöstölle
noudattaen 18 §:ssä tarkoitettuja yrityksen sisäisen tiedottamisen periaatteita ja käytäntöjä.
Yrityksessä, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden
määrä säännöllisesti on vähintään 20 mutta alle 30, työnantaja voi esittää 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun selvityksen yrityksen koko henkilöstölle järjestettävässä yhteisessä
tilaisuudessa.
Työnantajan on viipymättä tiedotettava henkilöstöryhmien edustajille tai 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa
koko henkilöstölle muutokset, jotka poikkeavat olennaisesti 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa selvityksissä esitetystä kehityksestä.
30
Vapaalla
LEVYLAUTASELLE
THE FRATELLIS
EYES WIDE,
TONGUE TIED
*
Ailahtelevaa
" Skotlantilaisten Jon, Barry ja
Mince Fratellin muodostama ja
mielikuvituksellisesti nimeämä
The Fratellis on julkaissut neljännen pitkäsoittonsa Eyes Wide, Tongue Tied. Kolmikko on kopioinut
nimipolitiikkansa punk-ikoni Ramonesilta, mutta muutoin he räpiköivät aivan eri altaassa kuin edellä mainittu.
Kolmikko vietti hiljaiseloa vuosina 2009–2012 keskittyen sooloprojekteihin ja julkaisi edellisen
vaihtelevan vastaanoton saaneen
albuminsa vuonna We Need Medicine vuonna 2013. Uuden levyn
myötä trio yrittää nousta kuopasta, jonka se on itse kaivanut.
Indie-etuliitteellä rockia soittava The Fratellis osoittaa kyllä
omaavansa jonkinlaista potentiaalia muusikkoina, mutta omituinen tempoilu tyylistä toiseen sotkee pakan. Avausraita Me And The
Devil vihjaa sävelsukulaisuudesta toiseen glasgowlaiseen indiekokoonpanoon Franz Ferdinandiin, mutta jostain syystä uimataidottomilta vaikuttavat Fratellit
sukeltavat kovin usein altaan syvään päähän.
Jo kakkosraidalla Imposters he
päätyvät räpiköimään henkensä edestä jonkinlaiseen folk-hetteikköön, palatakseen taas hieman säröisempään soundiin. Sama vuorottelukaava jatkuu pitkälti läpi albumin. Jos orkesteri
olisi valinnut toisen tien, jolla tyylit olisi eroteltu selkeästi albumin
eri puolikkaille, olisi toivoa edes
jotakuinkin siedettävästä kokemuksesta.
Albumin puolivälistä, jonka siis
pitäisi toimia vedenjakajana, on
syytä nostaa levyn parhaat esitykset esiin. Rennolla otteella rullaava Dogtown ja sitä seuraava Rosanna toimivat kaksikkona erinomaisesti. Vielä niitä seuraava
Slowkin ansaitsee erityismaininnan, vaikka se pyrkiikin vain kopioimaan muiden menestyskonseptin.
Jonne Kivinen
jonne.kivinen@teamliitto.fi
ENTISAJAN PESULAN LIKAT. Valkeakosken Kaupunginteatterin lavalla pestään pian 1950-luvun tunnelmassa.
TEATTERI
Pesulan likat tykkäävät
”Pesulan likoista”
Valkeakosken Kaupunginteatterin
näyttämölle tulee kuvaus naisista,
työstä ja 1950-luvusta
ESA TUOMINEN
– Erinomaisen hyvältä
näytti. Ja hauskalta.
Näin kommentoivat oikeat ”pesulan likat” Laura Vaittinen ja Eija Nylund Valkeakosken Kaupunginteatterin harjoituksia. Komedia Pesulan likat saa ensi-iltansa lokakuun
alussa ja luvassa on tuulahdus
1950-luvulta: lipeäkiveä, käsin
jynssäämistä, hurttia huumoria ja naisten keskinäistä solidaarisuutta – aikakauden musiikilla höystettynä.
Valkeakosken Pesussa
työskentelevät teamliittolaiset Laura Vaittinen ja Eija Nylund jännittävät ensi-iltaa siinä missä näyttelijätkin: Lauran äiti ja Eijan sisar Pia Vaittinen on yksi näyttelijöistä.
– Äiti on harrastanut näyttelemistä jo niin kauan, että
hänestä on pikku hiljaa tullut
vähintään puoliammattilainen, Laura nauraa.
!
Paljujen maailmassa
Sellaisia pesuloita kuin mitä
Valkeakosken Kaupunginteatterin lavalla nähdään ei enää
ole. Mutta 1950-luvulla oli: jokainen sai vuokrata yhden pesupaljun tykötarpeineen pestäkseen perheensä pyykkiä.
Tosin yksi näytelmän naisista,
jota esittää Tampereen Teatterissa pitkän uran tehnyt Marjut Sariola, pesee palkan edestä herrojen pyykkiä.
Naiset hiukan kinastelevat
keskenään, kuten asiaan kuuluu, mutta he pitävät myös yhtä. He jakavat huolensa toisilleen ja antavat välillä pubin suuntaan vetoa tuntevien
miestensä kuulla kunniansa.
– Vasta myöhemmin (entisen valtiovarainministerin) Iiro Viinasen isä kehitti ensimmäisen suomalaisen pesukoneen Emännän apu. Sitä seurasivat pulsaattorikoneet, tietää näytelmän ohjaaja Kaarina
Perola.
Käsikirjoittaja Tony Roper
on sijoittanut pesulansa Skotlantiin, Glasgowiin. Ohjaaja Kaarina Perola on kuitenkin sovittanut sen Tampereel-
Valkeakosken Kaupunginteatterin
”Pesulan likat”
-näytelmässä ollaan
kovasti 1950-luvun
tunnelmissa.
le. Aitoa vaikutelmaa tukee Titi Kruusin esittämä Margit, joka päästelee aitoa Tampereen
murretta asianmukaisesti sorahtavine ärrineen.
Näytelmän ohjannut Kaarina Perola on itsekin ollut aikanaan ”pesulan likka”. Hän
työskenteli nuoruudessaan
kesätöissä Tukholmassa Ruotsin rautateiden pesulassa.
– Tämä näytelmä on työn
kuvausta ja työn ylistystä. Eihän teatterissa kovin usein
ruumiillisen työn tekemistä
näytetä. Mutta me näytämme,
ohjaaja lupaa.
Intiim nro 10
I
Vapaalla
23.9.2015
Valkeakosken viimeinen
pesula sinnittelee
Oikeat pesulan likat eli Laura
Vaittinen ja Eija Nylund työskentelevät Valkeakosken Pesussa, joka on viimeinen täyden
palvelun pesula Valkeakoskella.
Asiakkaita ovat niin firmat kuin
yksityisetkin. Moni palvelutalo
tuo pyykkinsä kaupungin ainoaan pesulaan pestäväksi, vaikka jotkut palvelutalot hoitavatkin homman itse.
– Kun aloitin kahdeksan
vuotta sitten, oli töissä neljä
pesulatyöntekijää. Nyt olemme vain me kahdestaan, Laura
Vaittinen kertoo.
– Meille on töitä riittänyt
mukavasti ja joskus on jouduttu ylitöihinkin, Eija Nylund täydentää.
”Eihän teatterissa
kovin usein ruumiillisen työn tekemistä
näytetä. Mutta me
näytämme.”
Valkeakosken Pesussa koneet hoitavat pesemisen ja kuivaamisen. Vaatteiden nostelu
on ”pesulan likkojen” työtä.
– Ja väliin aika raskasta sellaista. Minulla se käy hartioiden
päälle, Nylund valittaa.
Nykyajan menetelmillä vaatteista lähtee tahra kuin tahra.
– Mutta jos vaate on likaantumisen jälkeen maannut likapyykkikorissa muutaman viikon, on tahran pois saaminen
”haasteellista”, ”pesulan likat”
myöntävät.
– Maitokahvi, tee, kebabkastike. Ja tietysti se perinteinen punaviini, he luettelevat
vaikeimmin lähteviä tahroja.
Kun näytelmä pesulan likoista alkaa pyöriä Valkeakosken
teatterissa, aikovat Vaittinen ja
Nylund ehdottomasti mennä
katsomaan ”kollegojaan”.
– Jos harjoituksista jotain
voi päätellä, niin aivan mahtava
esitys on tulossa. Näyttää siltä,
että tuo siskolikka viihtyy roolissaan erinomaisesti, Eija Nylund arvioi.
Valkeakosken Kaupunginteatteri:
Pesulan likat Ensi-ilta 3. 10.
Esityksiä koko syksyn, viimeinen
12. 12.
Oikeat ”pesulan likat” Laura
Vaittinen (vas) ja Eija Nylund
seurasivat näytelmän harjoituksia Valkeakosken Kaupunginteatterissa.
31
LUKULAMPPU
Varjossa auringon alla
Mukavampaakin kesälukemista löytyy kuin hyvinvointisosiologian professori Juho
Saaren Huono-osaiset. Elämän edellytykset yhteiskunnan
pohjalla -kirja. Tasaisen tulonjaon ja monilla mittareilla
maailman parhaaksi mainittu
Suomi ei ole kaikille onnela.
Pelkästään tänä keväänä noin
230 000 suomalaista on pudonnut viimesijaisen sosiaaliturvan, toimeentulotuen, varaan jokseenkin pysyvästi.
Kirjassa kuvataan monenlaista huono-osaisuutta. Saari keskittyy pitkäaikaisasunnottomiin sekä leipäjonojen
ja terveysneuvontapisteiden
asiakkaisiin. Asunnottomien
määrä pyörii 10 000–30 000
henkilön välillä. Suomessa asunnottomia ovat muun
muassa henkilöt, jotka asuvat
ulkona, ensisuojassa tai asuntolassa asunnon puuttumisen
vuoksi. Huono-osaisista pahnanpohjimmaisina ovat vangit ja oikeuspsykiatrian yksiköissä elävät. Tason toisesta
päästä löytyvät parempiosaiset huono-osaiset, tuloköyhät
kotitaloudet. Heidän lukumääränsä pyörii alle miljoo!
Juho Saari
HUONO-OSAISET
Gaudeamus, 299 s.
nassa. Karuja lukuja ja tilastoja riittää Saaren kirjassa näidenkin lisäksi.
Miten huono-osaisten asemaa voisi parantaa? Parhaiten valtiontalouden ylijäämällä. Kasvun ja työllisyyden
mantraa hoetaan kyllästymiseen asti. Juho Saari toteaakin, että niiden hyödyt leviävät hitaasti ja vaiheittain eri
ryhmille. Nousukauden manna saavuttaa heikoimmat 3–5
vuoden viiveellä. Moni ei ehdi ”nauttia” tuosta hedelmäs-
SOMESSA
SANOTTUA
tä, koska taantuma kurkistelee jo ovella ja rahahanat sulkeutuvat. Heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei
tunnetusti ole vaikutusvaltaisia ystäviä. Eliitti keskittyy
etuoikeutettujen kansalaisten
hyvinvointiin ja etujen puolustamiseen.
Huono-osaiset-kirja ei ole
kevyttä kesälukemista. Se pakottaa katsomaan ongelmaa
monin luvuin ja tutkimuksin.
Kuvioita ja käppyröitä vilisevässä kirjassa Helsingin Diakonissalaitoksen keräämät
asunnottomien tarinalaatikot
tuovat tervetullutta vaihtelua. Kirjan luettua voi todeta,
että kuka hyvänsä voi kokea
olevansa ainakin hetken huono-osainen jossakin elämänsä vaiheessa. Suosittelisin
Huono-osaiset-kirjan rinnalle
ruotsalaissyntyisen sosiologi
Göran Therbornin Eriarvoisuus tappaa (Vastapaino) sadekesän lukulistalle.
Sirpa Märsylä
[email protected]
Teamilaisten
kommentteja
Sipilän tvpuheesta
”Jännitys tiivistyy ja kaikki istuu television ääressä
kuin joulupukki olisi tulossa, mutta lahjoja ei ole luvassa.”
MIkko Laitinen
“Sipiläs krokodiltårar imponerade inte! Sipilän krokotiilin kyyneleet eivät vaikuttaneet!”
Ann-Louice Ormiskangas
”Hmm.. Aika paljon saavat
veronmaksajien rahoja
käyttää kansalaisten
aivopesuun..”
Jonna Stenlund-Taulasto
”Sipilä! Eivät lomarahat ole
mitään ylimääräistä etua,
ne ovat osa työntekijöiden
palkkaa!”
Hannu Siltala
LUKULAMPPU
Kairauksia naapurista
Hyvässä ja pahassa, Venäjä on aina suomalaisten mielissä. Lisää Venäjätietoutta
voi kauhaista Gaudeamuksen
Venäjän palatseissa ja kaduilla -kirjasta, jossa lähes 30 asiantuntijaa Suomen Akatemian Venäjän huippuyksiköstä
valottaa, missä mennään Venäjällä taloudessa, politiikassa, kulttuurissa, oikeudessa,
uskonnossa. Jos lukija odottaa analyysejä viimeaikaisista
poliittisista murhista tai vankileirien lukumääristä, hän
jää tämän kirjan osalta niistä paitsi.
Kirjan viidestä luvusta
mielenkiintoisimmiksi koin
Sari Autio-Sarasmon artikkelin Neuvostoliiton modernisaatiosta kylmän sodan kulisseissa sekä Jouko Nikulan
ammattiyhdistyspäivityksen. Modernisaatiolla tarkoitetaan naapurissa lähinnä talouden uudistamista viimeisimpiä teknologian saavutuksia hyväksikäyttäen, ei demokratiapyrkimyksiä. Luonnonvaroiltaan äveriäs maa
on nojautunut öljyyn ja kaasuun. Kylmän sodan (1945–
1991) kukkotappelut silloisen
Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä asevarusteluineen,
!
Markku Kivinen & Leena
Vähäkylä (toim.)
VENÄJÄN PALATSEISSA JA
KADUILLA
Gaudeamus, 311 s.
uhkineen jätti aukon naapurimme talouteen. Osaaminen
keskittyi sotateollisuuden, ei
niinkään perusteollisuuteen.
Avaruus valloitettiin, mutta maan päällä arki tökki pahemman kerran. Ei tuotettu
sitä, mitä kansa tarvitsi. Kulutustavarat ja palvelut laahasivat perässä.
Liukuhihna työläisten ja
puolueen välissä eli ammattiyhdistysliike kokoaa nyky-Venäjällä joka neljännen työntekijän suojiinsa. Suurin am-
mattiliitto on Itsenäisten ammattiyhdistysten keskusliitto
(FNPR). Piikkinä kantapäässä ovat vaihtoehtoiset liitot,
mutta ne eivät ole saaneet jalansijaa. Virallisiin liittoihin
liitytään lähes automaattisesti heti kun aloittaa uudessa
työpaikassa, vaihtoehtoisten
liittojen jäsenyyttä pitää hakea. Radikaaleimmat ammattiliitot löytyvät nykyään ulkomaalaisten omista yhtiöistä,
pääosin autoteollisuudesta.
Hankalat änkyräliitot valtio
saa kuriin verotarkastuksilla tai takavarikoimalla omaisuuden.
Kirja Venäjän palatseissa ja
kaduilla kairaa Venäjän ja entisen Neuvostoliiton historiaa ja nykypäivää monella sektorilla. Jäin kaipaamaan kriittisempää otetta valtakoneistoon kuin myös enemmän jalkatyötä kaduilla ja lähimaastossa. Mitä esimerkiksi kuuluu tuhannen hehtaarin suuruiselle Himkin tammimetsälle Moskovan liepeillä? Jäikö se moottoritielinjauksen
alle? Ympäristönsuojelun pieni yksityiskohta 2000-luvun
Venäjällä olisi kiinnostanut.
Sirpa Märsylä
ÄRSYTYSKYNNYS
YLITTYI
Poimintoja
lähiviikkojen
uutisotsikoista
Näin Suomea leikkauksiin
piiskaava Juha Sipilä
piilotti miljoonansa
vakuutusjärjestelyillä
Seura 27.8.2015
Ministeri Berner mukana
veroparatiisiyhtiössä
Yle 15.9.2015
Björn Wahlroos vaatii
hallitukselta kovempia
toimia – ”Suomi on
menossa päin helvettiä”
Helsingin Sanomat
15.9.2015
Stubb: Lomarahojen
puolittaminen tuskin
riittäisi
Yle 16.9.2015
YKSISSÄ TUUMIN PAKKOLAKEJA VASTAAN. Lähes 300 000
palkansaajaa eri puolilla Suomea osallistui SAK:n, Akavan ja STTK:n
mielenilmaukseen perjantaina 18.9.2015. Helsingin Rautatientorin
päätapahtumaan kokoontui poliisin alustavien arvioiden mukaan
yli 30 000 ihmistä. Helsinkiin saapui myös bussilasteittain TEAMin
jäseniä eri puolilta Suomea.
TÄMÄ LEHTI ON PAINETTU SUOMESSA
SUOMALAISELLE PAPERILLE.
KANSIKUVA: PEKKA SIPOLA
LISÄKSI
Orthex pitää kiinni
Suomesta >> 16-17
”Sipilä ei tarjonnut työntekijöille
yhteiskuntasopimusta vaan
uhkavaatimuksen” >> 11
Paljujen maailmassa:
Pesulan likat >> 30-31
numero
10
TEAM-KASSA • Siltasaarenkatu 4, PL 291, 00531 Helsinki.
• Päivystys: puh. 09 7739 7355 ma–pe klo 9.00–16.00 • Sähköposti:
[email protected] • Kotisivut: www.teamliitto.fi/tyottomyyskassa
TEAM-LIITTO • Siltasaarenkatu 2, PL 324, 00531 Helsinki.
puh. 09 773 971 • Sähköposti: [email protected]
• Kotisivut: www.teamliitto.fi • Toimisto avoinna 8.30–16.00