Mediakatsaus 2014-10-23

Transcription

Mediakatsaus 2014-10-23
Ruotsinsuomalaisten ja Suomen kielen asema Ruotsissa
Mediakatsaus
2014-10-23 – 2015-01-29
2014-01-29
Innehållsförteckning
23.10 SR Sisuradio. Voiko ummikko oppia suomea ja kansasta joka
17.11 SR Sisuradio. Kiirunan Nallemajan esikoulussa ja Haaparannan
26.11 SR Sisuradio. Finnblicken. Malin Buska spelar drottning Kristina i
26.11 SR Sisuradio. Koulussa pärjää kun vanhemmilla on hyvä koulutusq
26.11 SR Sisuradio. Romanikerjäläistilannetta, monikielisyyttä ja nuorta
26.11 K-R Sisuradio. Vierailemme "mettäsaunassa" ja saamme
26.11 SR Sisuradio. Rotubiologiaa ruotsissa
27.11 Studio Sisu SR Sisuradio. Prinssi Danielin isä avaa metsäsuomalaisn.
27.11 E-R SR. MSO-muusikko Elina Lehto on saanut 2 stipendiä
27.11 L-R SR Järjestötukea, juurettomuutta,Tukholman matkaa ja
27.11 N SR. Kauppakartano valmistautuu jouluun ja Västerbotteniin
28.11 SR. Ruotsinsuomalaiset 2014 -gaala oli täynnä tunteita ja rock´n rollia
29.11 SR. lyssna på Ruotsinsuomalaiset 2014 gaalan tähdet
30.11 SR. Kulttuurisunnuntai SR Sisuradio. Ihminen kuvina ja sävelinä
1.12 SR Sisuradio. Kiiruna muuttaa
1.12 SR Sisuradio. Joulukuu alkaa jazzin merkeissä
1.12 SR Finnblicken. SRNu släpps boken #vågafinska
1.12 K-R Sisuradio. TABU-sarjan viimeinen jakso keskittyy psyykkiseen
1.12 Kielipalvelua, ympäristötarkastusta ja erilaista itsenäisyyspäiväjuhlaa
1.12 Studio Sisu. Radio digitalisoituu viimeistään vuonna 2022
1.12 City SR. Voittajia ja muuta valoa piemeyteen
1.12 Länsi-Ruotsin Sisuradio. Göteborgissa juhlitaan itsenäisyyttä
2.12 Sameradion & SVT Sápmi. Här vill hon ha ett samiskt centrum
2.12 Huomenta Ruotsi. Pasi Pasanen vie Säkkijärvenpolkan juurille
2.12 SR Sisuradio. Teetkö mielummin itsemaalin vai oman maalin?#mittord
2.12 Länsi-Ruotsin Sisuradio. Ruotsalaiset osaavat suomea! Vai osaavatko?
2.12 SR Sisuradio. Syrjintä edelleen romanien arkipäivää
2.12 K-R Sisuradio. Kansalaisehdotus nosti vanhusasiat kunnanhallituksen tutkit
2.12 SR Sisuradio. Meänkieliset kirjat on färikhäämät
2.12 SR Sisuradio. Ministeri Alice Bah Kuhnke: Takaamme
2.12 Länsi-Ruotsin Sisuradio. Vähemmistöasioita Trollhättanissa,
2.12 Etelä-Ruotsin Sisuradio. Lundin ratsastusseura on iso, monipuolinen
2.12 Norrlannin Sisuradio. Liikennettä, kieltä ja kiekkoa pohjoisen rehellisessä
2.12 Tähti SR. Joulumarkkinat houkuttelevat enitiset oppilaat takaisin koululle
2.12 Keski-Ruotsin Sisuradio. Näyttely avaa sotaa uusille sukupolville
3.12 Huomenta Ruotsi "Jokaisessa kielessä omat ainutlaatuiset vivahteet"
3.12 K-R SR.Vårdguiden lupaa nyt, että suomenkielistä neuvontaa todella
3.12 SR Sisuradio. Paavo Asikaisen Joulun odotus
3.12 L-R SR. Suomi-reggaen suurnimi Jukka Poika ensimmäistä kertaa Ruotsiin
3.12 SR Sisuradio. Suomenkielisten lastenkirjojen suosio kasvaa ruotsalaiskoul.
4.12 SR Sisuradio. Kolumni: Linnassa juhlitaan tai lusitaan
4.12 SR Sameradion & SVT Sápmi. Tyskland, Tärnaby och Karasjok
4.12 SR Sisuradio. Ketterien hätähuuto Trollhättanissa
4.12 SR Sisuradio. Nyval inget som lockar
4.12 City Sisu. Hallituskriisi mietityttää, muttei yllätä
4.12 L-R SR. Suomen itsenäisyyttä juhlitaan Länsi-Ruotsissakin
4.12 Tornedalens folkhögskola bjöd på actionfylld drevjakt
4.12 Norrlannin Sisuradio. Nyt puhutaan kevään vaaleista ja Uumajan
4.12 E-R SR: Vaikuttavatko maaliskuun uusintavaalit suomenkielen
5
5
6
6
7
7
8
8
8
9
9
10
10
12
12
12
13
14
14
16
16
17
18
19
19
20
20
21
21
22
23
23
24
24
25
25
26
27
27
28
29
30
31
31
32
33
33
34
34
4.12 SR Tähti. Joulutunnelmaa nuuhkimassa
5.12 SR. Stipendium till filmskapare
5.12 SR. Huomenta Ruotsi. Tony ja Mariel Iivonen räjäyttävät pankin Berwald.
5.12 L-R SR. Boråslainen Tommi Löytynoja lähtisi sotaan Suomen puolesta
5.12 SR Finnblicken. Krönika: Självständighetsbalen är en mördande tråkig
5.12 K-R Sisuradio. Moderaatit, sosiaalidemokraatit ja keskusta yhdessä
5.12 SR Popula. De tusen sorgliga sångernas land
5.12 SR. Suomessa on muisteltu talvisotaa, mutta nuorille suomalaisille sota
5.12 SR Sameradion. Roger Pontare: Det är en tradition
5.12 SR Sisuradion. Tutkija: Blokkirajoja ylittävä yhteistyö yhä
5.12 Meänraatio. Direkt från Korpilombolo.
5.12 Popula. "Vi har ingen relation till Finlands nationalsång"
8.12 Kuriren.nu. Berättar historier på meänkieli och svenska
8.12 SR. Hallituskriisin jäljillä
8.12 SR Huomenta Ruotsi.10-vuotias Mili Kasurinen hakee kaupunginjoht.
8.12 SR. Kieli rakkauden kohteena
8.12 SR. Filip Hammar: Suomen presidentin tietäminen ei kuulu yleissivistykse
8.12 SR. Oro för framtiden efter konkursbeskedet
8.12 Rádio Sápmi. Premiär idag för Kertojat/Berättarna
8.12 K-R Sisuradio. Jouluhiiri on uusi tulokas joulunvietossa
8.12 L-R Sisuradio. Borås on EU:n paras kaupunki liikuntaesteisille
8.12 SR. Pajalan kaivoskonkurssista toivutaan Haaparannallakin, Barents Centr.
9.12 SR Huomenta Ruotsi. Sodan jäljillä
9.12 SR NR. Tunturilomaa,
9.12 L-R SR. Salibandyn suosikit kohtaavat,
9.12 City Sisu. Järfälla hakee suomen kielen hallintoalueeksi
9.12 Huomenta Ruotsi. Maija Kitusen lottapäiväkirja ilmestynyt myös
10.12 Meänraatio. Gruvstoppet tvingar Pajala att spara
10.12 City Sisu. #vågafinska -tarinat julkaistaan yksissä kansissa
11.12 SR. Huomenta Ruotsi. Monet syövät suruunsa
11.12 Meänraatio. Kerstin avskydde sina rötter - men
11.12 Meänraatio. Enaresamisk låt tävlar i Liet Lauvlut
11.12 City Sisu. Uusi suomenkielinen esikouluosasto aloitaa Skarpnäckissa
11.12 K-R Sisuradio. Kerjäläiset huolestuttavat ja Kauneimmat joululaulut
11.12 E-R SR. Gislavedissä on tänään leivottu joulua
11.12 NR SR. Barents Centrum ja hotellin rakennustyöt alkoi Haaparannalla
11.12 L-R Sisuradio. Jukka Poika Länteen, himofanit paikalla,
12.12 Huomenta Ruotsi. Onko lähelläsi koditon vanhus?
15.12 Huomenta Ruotsi. Suomalaiskoomikko André Wickström:
15.12 Meänraatio. Inger grät floder när Stora sjöfallet såldes/ Ingerille soli
15.12 Meänraatio. Södercitat upprör tornedalingar
15.12 E-R Sisuradio. Hyvää ja terveellistä ruokaa pienellä budjetilla
15.12 L-R Sisuradio. Joulun läheisyyttä, suomenkielistä esikoulua ja
16.12 SR Sisuradio. Patrik: "Matlagning är mitt stora intresse"/"Ruanlaitto on
16.12 Finnblicken. Unga tornedalingar: Vi behöver inte Björn Söders acceptans
16.12 City Sisu. Mahdolliset ylimääräiset vaalit käynnistää vaalityöntekijöiden
23.12 SR Sisuradio. Jarmo Mäkinen tuntee myös ruotsinsuomalaisen maailman
28.12 Kulttuurisunnuntai. Sata vuotta laulajalegenda Olavi Virran syntymästä
29.12 Huomenta Ruotsi. Merja Modin sopeuttaa somalinaisia pitsan ja liikunnan
29.12 SR Sisuradio. En ickesvensk revy - eikä suomalainenkhaan"
34
35
35
36
37
38
39
40
41
35
42
42
42
43
44
44
45
46
47
48
48
49
49
50
50
51
52
53
53
53
54
55
55
56
57
57
57
58
58
59
60
60
61
61
62
62
62
64
66
67
29.12 City sisu. Kirjallisuutta ja saunan lämpöä.
30.12 Huomenta Ruotsi. Viktor Fors Mäntyranta sanoittaa ja säveltää
30.12 Smoolanti-Hallannin ja Etelän Sisuradio. Vuoden viimeinen arki-ilta
30.12 K-R Sisuradio. 2015 on tarinankerrontavuosi Lindesbergissä
30.12 Norrlannin Sisuradio. Euroopan kultuuripääkaupunkivuosi Uumajassa
30.12 City Sisu. Tanssin opiskelu Tukholmassa kiinnostaa Suomessa
31.12 Huomenta Ruotsi. Lupausten aika taas!
3.1 SR Sisuradio. Kulttuurisunnuntai Axevallan kesästä 2014
5.1 Huomenta Ruotsi. Kjell Skoglund edistää kauppaa.
5.1 Studio Sisu. Tiina Laitila Kälvemarkin novelli Pimennysverho
5.1 L-R Sisuradio. Merja Mankila: "Pitkäaikaistyöttömien tilanne ei ole
5.1 City Sisu. Myös lastenkirja voi herättää keskustelua
6.1 Huomenta Ruotsi. Miten ideointia johdetaan?
8.1 SR. Samer kan få kommunal service på samiska
12.1 SR City Sisu. Uppsalan lapset goes Metsä
14.1 SR. Jumala saapi rollin ja KRUUVIA syynäthään
19.1 SR Meänraatio. Anklagar Länsstyrelsen för att rensa fjällbyarna
20.1 Norran.se. Samiska inslag uppskattas i äldreomsorgen
21.1 SR Meänraatio. Maja Hagerman: Kiruna byggdes inte i obefolkad vildmark
23.1 Minoritet.se. Hans Stiglund tror på minoritetsspråkets framtid
21.1 SR. Dokumentti saamelaisista, väylän lauluja ja eettistä kilvottelua
23.1 SR Meänraatio. . Universitetet ändrar sig - Det blir en kurs! /
25.1 DN DEBATT. ”Samernas urfolksrättigheter måste tas på större allvar
26.1 SR Meänraatio. Deras skallar mättes - Helge var rädd, Maria
28.1 SR Meänraatio. En ny spännande språksäsong står inför dörren/
28.1 L-R SR. Göteborgin vähemmistöneuvonpito herättää kritiikkiä
28.1 Norrlannin SR. Valtiopäiväedustajat oppii suomea!
28.1 K-R SR. Pisa-tulokset ajavat opettajat oppimaan uutta
29.1 SR. Maahanmuutto ja integraatio äänestäjille entistä tärkeämpää
29.1 SR Sisuradio. Vähemmistölain tulkinta oikeudessa
67
68
69
69
70
70
71
72
72
72
73
73
75
76
76
77
77
78
79
80
82
83
83
86
86
87
87
88
88
89
__________
Norrlannin SR
Voiko ummikko oppia suomea ja kansasta joka menetti kotimaansa
Lähetetty torsdag 23 oktober kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/449042?programid=1021
Haaparannan kirkossa on Ruotsiin paenneiden inkeriläisten muistotaulu, kertoo Tapio Salo.
Foto/kuva: Juha Tainio SR Sisuradio
Ensimmäinen kurssijakso rajat ylittävästä poliisparitioinista on takana, mutta Ruotsin poliiseja
huolestuttaa kieliopinnot, sillä kurssiin kuuluu naapurikielen perusteiden hallinta.
Voiko suomea oppia? Kyllä vakuuttaa Päivi Koivupalo ja norjalainen opettaja Jorith JulstaJunttila.
Inkeriläisten kohtalonhetket 70 v sitten -Tapio Salo kertoo perheensä tarinaa
__________
Norrlannin SR
Kiirunan Nallemajan esikoulussa ja Haaparannan valtuustossa enemmistö osaa suomen
tai meänkieltä
Lähetetty måndag 17 november kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/462411?programid=1021
Helmi ja Maja Nallemajan esikoulussa.
Haaparannan uusi kunnanvaltuusto järjestäytyi. Siinä yhteydessä kyseltiin myös heidän
suomen- ja meänkielen taitojaan. Vastaus oli, että noin kolme neljännestä eli erittäin selvä
enemmistö on myös vähemmistökikelisiä.
Helmi ja Märta opastaa Kiirunan Nallemajan esikoulussa.
Keskustapuolueen Anne Sulila ja sosialidemokraattien Nina Pörhölä ja Pia Friman kuuluvat
niiden 12 uuden valtuutetun joukkoon, jotka hallitsevat jommankumman tai molemmat
vähemmistökielet. Koko valtuuston 35 jäsenestä vähemmistökielen hallitsee 24 valtuutettua.
Miten on olla esikoulussa jossa käytetään suomen, meän ja saamenkieltä lapsille?
No, sen tietävät viisivuootiaat Märta ja Helmi kaikista parhaiten. Toimittajamme Pekka
Kenttälä käväsi tapaamassa heidät Kiirunan Nallemajan esikoulussa.
Lopuksi kahvilla kirjalija Miika Nousiaisen kanssa, aiheena hänen kirjansa
Vadelmavenepakolainen josta on tullut elokuva Hallonbåtsflyktning.
__________
Finnblicken
Malin Buska spelar drottning Kristina i kommande film av Mika Kaurismäki
Publicerat onsdag 26 november kl 13:20
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=4543&grupp=19689&artikel=6029014
Lyssna på meänkieli
(5:14 min)
Skådespelaren Malin Buska på Filmstadens kiosk efter pressvisningen av filmen Flugparken
Foto: Hannele Kenttä
Skådespelaren Malin Buskas dröm att få spela sin kungliga namne har gått i uppfyllelse.
Hennes föräldrar gav henne andranamnet Kristina just efter 1600-talsregenten. När regissören
Mika Kaurismäki ringde och frågade om hon ville ha huvudrollen i ”The girl king” var svaret
givet.
Egentligen ville Malin skrika av lycka men hon besinnade sig trots allt och bad lugnt om att få
läsa manuskriptet först.
Filmen är nu färdiginspelad och kommer till biodukarna under 2015. Den spelades in under
ett halvår i finska Åbo.
– Mika är en fantastisk regissör som det är lätt och roligt att jobba med, säger Malin.
Uppvuxen i Övertorneå
Malin är född och uppvuxen i Övertorneå i svenska Tornedalen. Finland och gammelfarmor
fanns på andra sidan bron, på fem minuters cyklingsavstånd. Under arbetet i Åbo klarade
Malin sig också med sin meänkieli, finska och engelska.
Malin Buska visste redan som barn att hon ville bli skådespelare. Till dags dato har hon spelat
i fyra långfilmer.
Kvinnlig huvudroll i Flugparken
Denna vecka har den senaste av dessa biopremiär: I den psykologiska thrillern Flugparken
spelar Malin en av huvudrollerna. Såväl Malins som motspelaren Sverrir Gudnassons
karaktärer i filmen har tornedalsk bakgrund. Regi står Jens Östberg för. Flugparken handlar
om utanförskap och känslan av att inte höra hemma i den svenska medelklassnormen.
__________
Koulussa pärjää kun vanhemmilla on hyvä koulutus ja itse osaa ruotsia.
Lähetetty onsdag 26 november kl 16:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467598?programid=2512
Kouluvirasto on julkistanut yhdeksäsluokkalaisten kansallisten kokeiden tulokset ja
kouluviraston mukaan koulumenestyksen takana ovat vanhempien koulutustaso ja
ruotsinkielen taito.
Haaparannan kunnanvaltuuston järjestäytytmiskokouksessa on selvinnyt, että uuden
valtuuston jäsenten enemmistö osaa suomea ja meänkieltä.
Suomen eduskunnasssa käsitellään perjantaina avioliittolakia, mikä ei tänään salli samaa
sukupuolta olevien avioliittoa. Soitamme yhdelle Ruotsin puolella tästä tietoa jakavalle
henkilölle.
Vuoden ruotsinsuomalaiset-gaala on perjantaina ja Studio Sisussa vieraina ovat tänään
Ruotsinsuomalaiset 2014-vetäjä Virpi Inkeri ja juontaja Elna Nykänen.
__________
Romanikerjäläistilannetta, monikielisyyttä ja nuorta ruotsinsuomalaisuutta
Lähetetty onsdag 26 november kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467373?programid=1018
Boråsissa romanikerjäläisiä tontillaan yli vuoden hyvää hyvyyttään majoittanut Siinto
Hämäläinen on saanut naapurit kimppuunsa. Nämä ovat kirjelmöineet kuntaan vedoten
ympäristön pilaantumiseen.
Tämän seurauksena tulee Boråsin kunnan ympäristötarkastaja tekemään tontilla tarkastuksen
huomenna torstaina (27.11.2014).
Uddevallan kunnan henkilöstöpalaverissa on tänään (26.11.2014) kuultu lavarunoilija Solja
Kravun runoja ja ajatuksia monikielisyydestä kouluissa. Lavarunoilijan omat kokemukset
tukevat vahvasti monikielisyyttä ja vanhempien omia valintoja.
Perjantaina ratkeavassa Vuoden Ruotsinsuomalainen -kilpailussa on Vuoden Nuori
Ruotsinsuomalainen -sarjassa ehdolla göteborgilaissyntyinen laulaja-muusikko Miriam
Bryant. Hän on kasvanut kaksikielisessä ja -kulttuurisessa perheessä; äiti on suomalainen ja
isä englantilainen.
Kielitoimiston sanakirja on nyt maksuton ja avoin kaikille. Verkossa yli 100 000 sanaa
käsittävä sanakirja löytyy osoitteesta kielitoimistonsanakirja.fi. Yleiskielisten sanojen ohella
hakusanoina on erikoisalojen termejä, lähinnä sellaisia, jotka esiintyvät usein
joukkoviestimissä.
__________
K-R SR
Vierailemme "mettäsaunassa" ja saamme kuulumisia Ranskan Alpeilta
Lähetetty onsdag 26 november kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/438468?programid=1019
-Gävlen olkipukkia aletaan rakentaa ja Pekka Seitolan Mettäsauna on rakennettu valmiiksi.
-Yksi opiskelijabloggareistamme tekee ruokaa Ranskan Alpeilla ja Tuomo Haapala on tehnyt
kirjan.
____________
Norrlannin SR
Rotubiologiaa ruotsissa
Lähetetty onsdag 26 november kl 18:10
HTTP://SVERIGESRADIO.SE/SIDA/AVSNITT/466695?PROGRAMID=1021
Kirjailia Birger Winsa kertoo rotubiologista ja näyttelijä Malin Buska tulevasta Flugparken
elokuvasta.
____________
Studio Sisu
Prinssi Danielin isä avaa metsäsuomalaisnäyttelyn ja Uumajassa on avattu uusi Vävenin
kulttuuritalo.
Lähetetty torsdag 27 november kl 16:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467602?programid=2512
Suomen Kansallismuseossa Helsingissä avautuu huomenna harvinaista aineistoa sisältävä
näyttely metsäsuomalaisista. Näyttelyn virallisia avajaisia vietetään tänä iltana ja mukana on
itseoikeutetusti Ruotsin tunnetuin metsäsuomalainen, prinssi Danielin isä Olle Westling.
Uumajassa eletään kulttuurivuoden viimeisiä kuukausia ja viikonvaihteessa on pidetty uuden
kulttuuritalo Vävenin avajaiset.
Nettiriippuvaisista ihmisistä voi tulla hyvin yksinäisiä ihmisiä. Facebook- ystävät eivät korvaa
todellisia ystäviä ja kohtaamisia. Riippuvuudesta kamppaillaan eroon kun suljetaan netti.
Kirjeenvaihtajamme Katri Nisula tarttuu tällä kertaa kolumnissaan rankkaan aiheeseen,
lapsensurmiin.
____________
E-R SR
Torstai 27.11.2014
MSO-muusikko Elina Lehto on saanut 2 stipendiä
Lähetetty torsdag 27 november kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/465002?programid=1020
Malmön sinfoniaorkesterin 2.viulusektio on saanut tänä vuonna Sinfoniaorkesterin ystävien
soitinryhmästipendin ja siinä soittava Elina Lehto sai myös henkilökohtaisen stipendin.
Illan ohjelmassa kuulet lisäksi että MFF:n Markus Halsti on pettynyt Juventus-tappiosta,
Kauneimmat joululaulut-kausi alkaa kuuntelualueellamme ja ohjelman päättävällä Ravillaosuudessa arvioidaan mm. viikonlopun raveja Malmön Jägersrossa. Ohjelman juontaa Jyri
Markkula ja Ravilla-osuuden Merja Laitinen.
____________
L-R SR
Järjestötukea, juurettomuutta,Tukholman matkaa ja suomenkielistä afrobeattia
Lähetetty torsdag 27 november kl 18:10
KUUNTELE (50 MIN)
Nettihuume Spicen käyttäjiä on ollut Göteborgissa jo joitakin vuosia, ja huumeita on helposti
saatavilla. Kodittomuus ja juurettomuuus saattavat johtaa huumeiden väärinkäyttöön.
Länsi-Götanmaan aluehallinnon alaisen Rättighetskommittén järjestötukea vähemmistöille
jatketaan. Jaossa on rahaa yhtä paljon kuin ennenkin, ja nyt luodaan myös nuorisolle
paremmat mahdollisuudet hakea tukea.
Huomenna julkistetaan Ruotsinsuomalainen 2014- kunniamaininnat, yksi ehdokkaista on
Viktor Fors Mäntyranta.
Suomenkielistä afrobeattia esittävä Kaveri Special aloittaa kiertueensa tänä iltana
Göteborgissa.
____________
Norrlannin SR
Kauppakartano valmistautuu jouluun ja Västerbotteniin mennään evakkoon 60 lehmän
kanssa
Sändes torsdag 27 november kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/473303?programid=1021
Hermansonin yli satavuotiaassa kauppakartanossa valmistaudutaan ottamaan vastaan joulua ja
noin 70 vuotta sitten lähdettiin Lapista Sodankylästä evakkoon 60 lehmän kanssa aina
Västerbotteniin saakka.
____________
SR
Ruotsinsuomalaiset 2014/Sverigefinnar 2014
Ruotsinsuomalaiset 2014 -gaala oli täynnä tunteita ja rock´n rollia
Perjantaina kaikki on hyvin!
Lähetetty fredag 28 november kl 09:03
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467672?programid=2511
Perjantain aamupäivä lähtee leppoisasti käyntiin Kohtauspaikan kyydissä. Lähetyksessä
pääsemme tutustumaan Mikael Herralaan, jolle jääkiekko on rakas harrastus pienestä pojasta
lähtien. Välillä harrastuksesta on tullut myös ammatti, mutta yhtäkaikki rakkaus lajiin on
pysynyt mukana. Lisäksi saadaan tutustua Uumajan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden
loppurutistusta. Tähän kuuluu esimerkiksi uuden kulttuuritalon avaaminen yleisölle.
Mikael Herralalle jääkiekko on elinikäinen rakkaus
Mikael Herralalle jääkiekko on paitsi rakas harrastus, myös aikaisemmista työympyröistä
tuttu pelikenttä. Mikael on Södertäljessä kasvanut kiekkofani ja alan ammattilainen, jota
jääkiekkokärpänen puraisi jo pikkupoikana. Mikael kävi City Sisu -ohjelmassa
pohtimassa Tukholman ja Uppsalan seutujen jääkiekon tilannetta, nyt kun kiekkokausi
runkosarjojen osalta on suunnilleen puolessa välissä. Tukholman seudun jääkiekon tilasta on
ollut viime aikoina paljon puhetta. Esimerkiksi Tukholman suurseurat Djurgården ja AIK ovat
molemmat tehneet viime vuosina tuttavuutta myös alempaan sarjatasoon,
Hockeyallsvenskaniin, ja paikoitellen on puhuttu jopa Tukholman seudun jääkiekkokriisistä.
Missä suur-Tukholman ja Uppsalan jääkiekossa tällä hetkellä sitten mennään?
Uumajan vuosi Euroopan kulttuuripääkaupunkina ottaa loppuspurtin
Uumajassa eletään kulttuurivuoden viimeisiä kuukausia. Ja niinpä ne ovatkin tapahtumia
täynnä. Viime viikonvaihteessa oli sekä viimeisen saamelaisen vuodenajan, syystalven elin
tjakttjadalvvien ja uuden kulttuuritalon avajaiset.
____________
Publicerat lördag 29 november kl 14:23
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6032338
lyssna på Ruotsinsuomalaiset 2014 gaalan tähdet
Ruotsinsuomalaiset 2014 gaalan tähdet
(7:38 min)
Perjantaina 28. marraskuuta Tukholman Suomen instituutilla juhlittiin
Ruotsinsuomalaisia jo neljännen kerran. Ruotsinsuomalaiset 2014 -gaalassa
tunnustuksen saivat vuoden ruotsinsuomalainen, nuori ruotsinsuomalainen ja
arjen sankari.
Nuori Ruotsinsuomalainen 2014
Vuoden 2014 Nuoreksi Ruotsinsuomalaiseksi olivat ehdolla Göteborgista
kotoisin oleva laulaja-muusikko Miriam Bryant,Suomalaiset vanhemmat
Farstassa -Facebook-ryhmän perustajat ja ylläpitäjät Hanna Wåhlin ja Mira
Lindgren Tukholmasta sekä Tornionjokilaaksosta kotoisin oleva
Göteborgissa asuva kulttuurityöntekijä ja muusikko Viktor Fors Mäntyranta.
Vuoden nuori ruotsinsuomalainen tunnustuksen sai Viktor Fors Mäntyranta.
Hänet tunnetaan Surunmaa yhtyeestä sekä isoisästään kertovasta,
ruotsinsuomalaisuutta käsittelevästä dokumenttielokuvasta.
Dokumenttielokuva Homesick (Although I no longer know where home is)
on kertomus Viktorin vaarista, hiihtäjälegenda Eero Mäntyrannasta, hänen
elämän opeistaan ja lapsuudenmaisemistaan. Kaunis dokumentti on myös
kertomus ruotsinsuomalaisuudesta ja siitä minkälainen merkitys juurilla on
meille kaikille.
Viktorin vaari kuoli ennen elokuvan valmistumista, mutta Viktor uskoo, että
hänen saamansa nuori Ruotsinsuomalainen tunnustus olisi ollut merkittävä
myös vaarille
"Minun koti on siellä missä minun juuret ja perhe on."
Viktor Fors Mäntyranta
Vuoden Arjen Sankari
Vuoden Arjen Sankari kategoriassa yleisö päätti voittajan nettiäänestyksellä.
Koskaan aikaisemmin ei ole äänestys ollut näin tiukka. Kolmen ehdokkaan
välillä oli vain muutama ääni.
Kategoriassa ehdolla olleista sosiaalityöntekijä Pertti Koistisesta, Meän
kulttuurikehdon tulisielusta Maarit Kemistä ja RuotsimammatFacebookryhmän takana uurastavasta Nina Uddinista tunnustuksen sai Nina
Uddin.
Nina on luonut yhteisen foorumin sadoille ruotsinsuomalaisille ja hänen
ansiostaan moni tuntee olevansa osa suomalaisyhteisöä täällä Ruotsissa.
"Yhdessä on paljon mukavampi tehdä töitä, kuin että olisi vain yksi
joka vetää kaikkea."
Nina Uddin
Nina otti palkinnon nöyrästi vastaan ja muistutti kiitospuheessaan, että näin
tiukassa äänestyksessä palkinto kuuluu yhtälailla muille ehdolla olleille. Nina
haluaa jatkaa ahkeraa uurastustaan matalaa profiilia pitäen ja yrittää ratkoa
Ruotsinmammat Facebook-ryhmää askarruttavia aiheita.
Vuoden Ruotsinsuomalainen
Vuoden Ruotsinsuomalaiseksi valittiin Asko Sahlberg.
Göteborgilaiskirjailijalta keväällä ilmestynyt romaani Yö nielee päivätkuvaa
tunnistettavasti ruotsinsuomalaista elämää 1960-luvulta tähän päivään.
Paljon huomiota saaneen siirtolaisromaaninsa kautta Sahlberg on tehnyt
ruotsinsuomalaisuutta tunnetuksi Ruotsin lisäksi myös Suomessa.
Asko ei itse päässyt paikalle, mutta välitti terveisen puhelimitse.
"Kaikkien näiden vuosien jälkeen jopa minut hyväksytään
ruotsinsuomalaiseksi."
Asko Sahlberg
Gaalan juonsi, kuten aikaisempinakin vuosina, Sisuradion Virpi Inkeri ja
tänä vuonna aisaparina hänellä oli SVT Uutisten Elna Nykänen Andersson.
Gaalamusiikista vastasi Mirella Hautala & Sverigefinnarna.
____________
Kulttuurisunnuntai
Ihminen kuvina ja sävelinä
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=2532&grupp=20287&artikel=60
29160
Ihminen kuvina ja sävelinä
sön 30 nov kl 07:00 (90 min)
Kuvanveistäjä: Naiset ovat kurvikkaita
Kulttuurisunnuntaissa tarkastelemme ihmistä taiteessa.
Janina Orlov tarkastelee venäläisiä "Tsaarista komissaariin" näyttelyssä
Kansallismuseossa. Toimittaja Liisa Paavilainen.
Timo Sohlin kertoo miksi tekee veistoksia enimmäkseen naisista. Toimittaja
Marcus Floman.
Hanna Kanto kertoo miksi hänen kuvissaan on usemmiten vain jälkiä
ihmisistä. Toimittaja Juha Tainio
Käymme myös Millesgårdeniin Pompeiji-näyttelyssä ihmettelemässä antiikin
tapaa kuvata ihmisiä.
Sunnuntain sävelissä : Musiikillisia kuvia neidoista.
____________
Huomenta Ruotsi
Kiiruna muuttaa
Lähetetty måndag 1 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467876?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Nina Eliasson LKAB.Kuva Pekka Kenttälä/Sveriges radio.
Maanantain aiheita:
- LKAB:n strategisen yhteiskuntasuunnittelun johtaja Nina Eliasson kertoo, että Kiirunan
kaupungin muutto on menossa seuraavaan vaiheeseen - piirustuksista ja suunitelmista
konkreettiseen toteuttamiseen kaivinkoneiden avulla
- Terveydenhoitoneuvontaa tarjoava Vårdguiden lupaa tästä lähtien tarjota suomenkielistä
neuvontaa arkisin. Palvelu on viime aikoina takkuillut, mutta nyt ongelmiin aiotaan varautua
paremmin
- Miten kävi Ruotsinsuomalaiset 2014 -gaalassa?
- Maanantain urheilua
- Aamun visa.
____________
Sisuradio
Joulukuu alkaa jazzin merkeissä
Lähetetty måndag 1 december kl 09:03
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467909?programid=2511
Aamupäivän lähetyksessä pistetään jazziksi ja samalla liikutaan Laila Kinnusen
musiikin maailmassa. Jazz-trio Herd ja Aili Ikonen ovat nimittäin levyttäneet
albumillisen Lailan kappaleita jazz-hengessä. Lisäksi kuulemme kuinka
Kööpenhaminassa on kaupunkiviljely onnistunut rauhoittamaan hieman ongelmallisia
asuma-alueita. Tutustumme myös Kristiina Pekkolaan, jonka elämässä judo näyttelee
edelleen tärkeää osaa vaikka aktiivisesta kilpaurasta onkin jo aikaa.
Jazzia Laila Kinnusen hengessä
Suomen puolella on monia taitavia ja korkeasti koulutettuja jazz-muusikoita. He soittavat
monen tyylistä jazzia ja idolit löytyvät vuosikymmenten takaa. Jazz-trio Herd ja Aili Ikonen
ovat koonneet levyllisen kappaleita Laila Kinnusen hengessä ja kävivät Tukholmassa
konsertoimassa Laila-lauluineen.
Kaupunkiviljely voi tuoda rauhan kaupunkiin
Yksi Tanskan suurimmista ongelma-asuntoalueista eteläisessä Kööpenhaminassa on
rauhoittunut kaupunkiviljelyn avulla. Ilkivalta alueelta saatiin loppumaan muutama vuosi
sitten alkaneen kaupunkiviljelyhankkeen avulla. Tanskansuomalainen puutarhuri Jann
Kuusisaari on mukana hankkeessa.
Judo jatkaa elämässä myös kilpaluran jälkeen
Ruotsin judoliiton varapuheenjohtaja, malmöläinen urheilupsykologi, Kristiina Pekkola täytti
tänä vuonna 50-vuotta. Sen kunniaksi hän osallistui menestyksekkästi myös veteraanien MMkisoihin syyskuussa Espanjassa. Vaikka hän ei enää harjoittelekkaan enää entiseen malliin aktiivinen kilpa-ura loppui 25 vuotta sitten - niin vanhat taidot eivät ole täsyin unohtuneet.
Kristiina on ollut aktiivinen judovaikuttaja liittotasolla vuosikymmenet, ja harrastaa itse yhä
judoa hieman pilke sillmäkulmassa.
____________
Finnblicken
Nu släpps boken #vågafinska
Publicerat måndag 1 december kl 12:03
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6033374
Välkommen till releasefesten för boken #vågafinska onsdagen den 10 december i Radiohuset
i Stockholm. Du får ditt eget exemplar av boken och det bjuds på mingel, livemusik och fika.
När vi på Sveriges Radio Sisuradio tog initiativ till #vågafinska hösten 2013, visste vi inte
vilken respons vi kunde förvänta oss. Via sociala medier och i radio ställde vi frågan ”Vågar
du prata finska?”, och hoppades att människor skulle berätta om hur de använder språket idag.
Gör de inte det, undrade vi varför.
Vi blev fullkomligen överösta av svar. Via mail, sociala medier, bloggar och telefonsamtal
strömmade berättelserna in och hundratals människor deltog. Det blev ett samtal om identitet,
känslor och erfarenheter som knappast lämnade någon oberörd.
I #vågafinska-boken har vi samlat ett urval av alla berättelser som delades under den där
veckan i oktober. Glada, sorgliga, viktiga berättelser – publicerade med deltagarnas samtycke
precis som de skrevs ursprungligen.
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
TABU-sarjan viimeinen jakso keskittyy psyykkiseen pahoinvointiin
Lähetetty måndag 1 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/470978?programid=1019
Tänään TABU-sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa kysytään, miksi mielenterveyteen
liittyvistä ongelmista ei puhuta? Aiheena on siis psyykkiset sairaudet ja tätä tabua avaa
Gävlen psykiatrisella vastaanotolla työskentelevää Anne Kilpelänaho.
Lähetyksessä kuultavan TABU-sarjan kolmas osa keskittyy mielen saloihin
Gävlen psykiatrisella vastaanotolla työskentelevää Anne Kilpelänahoa on aina kiehtonut
ihmismielen kiekurat, tunnetilat sekä pahoinvointi, joka ei näy ulospäin. TABU-sarjan
kolmannessa osassa ratkotaan sitä, miksi psyykkisistä sairauksista ei puhuta.
Ohjelmassa on vuoden Ruotsinsuomalaiset - gaalan jälkipuintia
Palataan myös ajassa taaksepäin viime perjantaihin, jolloin Tukholmasta käsin palkittiin
Vuoden Ruotsinsuomalaisia ympäri maata – kolmessa kategoriassa. Nuori
Ruotsinsuomalainen – tunnustuksen saanut Viktor Fors Mäntyranta tunnetaan esimerkiksi
isoisäänsä käsittelevästä Homesick-dokumenttielokuvasta. Elokuvan tekoprosessista oli
nuorelle elokuvantekijälle ikimuistoinen matka.
Olemme paikalla myös Lindesbergissä käynnistetyn Ruotsinsuomalaisen
Kulttuuriviikon avajaisissa
Joulukuun ensimmäisellä viikolla vietetään Lindesbergissä Ruotsinsuomalaista
Kulttuuriviikkoa. Toimittajamme Anna Tainio oli läsnä kaupunginkirjastolla taidenäyttelyn
avajaisissa.
Borlängessä on herätty suomenkielisten vanhusten asialle
Käynnissä on kartoitus, jonka avulla pyritään selvittämään, haluaako ikääntyvä
suomenkielinen väestö vanhuspalveluita suomen kielellä.
Marjatta Lamminen, suomenkielen hallintoalueen koordinoija kertoo, että Borlängessä on 122
yli 80-vuotiasta suomessa syntynyttä vanhusta.
Ajatus kartoittaa suomenkielisten vanhuspalveluiden tarve lähti itse borlängeläiseltä Helena
Anttilalta, joka lähti keräämään nimilistaa suomenkielisen vanhustenhuollon puolesta
____________
Kielipalvelua, ympäristötarkastusta ja erilaista itsenäisyyspäiväjuhlaa
Lähetetty måndag 1 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/468229?programid=1018
Trollhättanin kielipalvelu on taas toiminnassa tästä päivästä (1.12.) lähtien. Kunnallista
kielipalvelua hoitamaan on saatu Markku Viitanen, joka on hommaa hoitanut aiemminkin.
Suomenkieliset voivat saada sieltä apua, jos oma ruotsin kielen taito ei riitä.
Boråsin kunnan ympäristötarkastajilla ei ollut paljoakaan huomautettavaa, kun nämä viime
torstaina (27.11.2014). suorittivat ympäristötarkastuksen Siinto Hämäläisen tontilla
Bredaredissa, missä tämä jo yli vuoden on hyvää hyvyyttään majoittanut kymmeniä
romanikerjäläisiä. Tarkastus tehtiin naapurien nimettömän valituksen seurauksena.
Suomen itsenäisyyspäivää voi juhlia monella eri tavalla. Göteborgissa järjestetään lauantaina
6. joulukuuta vaihtoehtoinen itsenäisyysjuhla kahdessa vierekkäisessä kortteliravintolassa
Majornan kaupunginosassa - viime vuonna yhdessä ravintolassa järjestetyn juhlan
saavuttaman suosion ansiosta.
Viime perjantaina (28.11.2014) Tukholman Suomen instituutissa palkittujen vuoden
ruotsinsuomalaisten joukkoon mahtui tänä vuonna peräti kaksi Länsi-Ruotsin
ruotsinsuomalaista. Vuoden ruotsinsuomalaiseksi valittiin kirjailija Asko Sahlberg
Göteborgista ja Vuoden nuoreksi ruotsinsuomalaiseksi Viktor Fors Mäntyranta, joka
niinikään asuu Göteborgissa nykyisin, vaikka onkin kotoisin Tornionlaaksosta.
__________
Studio Sisu
Radio digitalisoituu viimeistään vuonna 2022
Lähetetty måndag 1 december kl 16:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467879?programid=2512

LATAA (30 MIN, MP3)
Radio digitalisoituu; hallituksen selvittelijä Nina Wormbs jätti hallitukselle selvityksen DABradion tulevaisuudesta.
Kemiallinen huume Spice on yleistynyt Göteborgin aduilla, kertoo avustusjärjestössä
työskentelevä Jukka Mäkikangas.
Örnsköldvikissä kehitetään tuotteita metsän uusiutuvista raaka-aineista. Tutkija Jukka Teräs
on paneutunut biotalouteen Tukholman Nordregio-instituutissa.
Uusi suomalaisruotsalainen elokuva on tekeillä, sen pohjana on Antti Tuurin kirja Ikitie.
Filmi käsittelee niiden Amerikan suomalaisten siirtolaisten kohtaloa, jotka lähtivät 30luvulla Neuvostoliittoon.
Ruotsin radiossa kerätään tällä viikolla monikielisten ihmisten suosikkisanoja, jotka vilahtavat
myös arkiruotsissa.
____________
City SR
Voittajia ja muuta valoa piemeyteen
Lähetetty måndag 1 december kl 18:11
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467915?programid=1025
Mukana juhlissa
Perjantaina 28. marraskuuta Tukholman Suomen Instituutissa palkittiin vuoden aikana
merkittäviä ja huomion arvoisia tekoja tehneitä ruotsinsuomalaisia. Tunnustukset sai vuoden
ruotsinsuomalainen, nuori ruotsinsuomalainen ja arjen sankari. Toimittaja Anna Riit´aho
Kun shoppailu karkaa käsistä
Riippuvuus voi tulla hiipien ja yhtäkkiä kotona saattaakin olla valtava määrä tavaraa, johon ei
oikeastaan ole varaa. Liiallisen ostamisen taustalla saattaa olla se, ettei osaa käsitellä omia
tunteitaan.Toimittaja Riitta Huikko.
Herkkä voi kärsiä pimeästä
Psykologi Helena Pokka sanoo, että herkemmälle ihmiselle pimeys voi ola vaikeaa mutta ei
välttämättä toivotonta.
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Göteborgissa juhlitaan itsenäisyyttä korttelikapakoissa 6.12.
Julkaistu måndag 1 december kl 18:20
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6033356
lyssna på Göteborgissa juhlitaan itsenäisyyttä korttelikapakassa
Miksi ei tälläkin tavalla voi juhlia?
(3:58 min)
Itsenäisyyttä voi juhlia monella eri tavalla. Göteborgissa järjestetään viime
vuoden menestyksen ansiosta itsenäisyysjuhla, nyt ei yhdessä, vaan jopa
kahdessa vierekkäisessä ravintolassa.
Majornan kaupunginosassa järjestettävä itsenäisyyspäiväjuhla ei ole
perinteinen, sen myöntää järjestelyistä vastaava Sarianna Metsähuone.
– Me emme ole nyt Suomessa, meillä tämä ei ole yhtä vakavaa. Kaksi
kynttilää toki sytytetään kummankin ravintolan ikkunalaudoille, kello 18 ja
20 välillä.
Ravintoloissa Västerhus ja Hammok on Itsenäisyyspäivän illan aikana
kummassakin elävää musiikkia. Angeredilainen Rebult soittaa heviä, kun
taas Sverker Stenbäcken sekä Michael Grebelius soittavat suomalaista tangoa
hanureillaan. Marcus Edstam lukee puolestaan runoja. Ilta alkaa karaokella
kello 18.
– Viime vuonna näytimme illan aikana seinällä äänettömänä elokuvan
Tuntematon sotilas. Tänä vuonna näytämme kankaalla vanhoja RuotsiSuomi ja Neuvostoliitto-Suomi jääkiekko-otteluita, äänettömänä nekin,
Metsähuone kertoo.
Tarjolla on illan aikana aitoa suomalaista tunnelmaa, osittain suomalaista
musiikkia, karjalanpiirakoita sekä suomalaista makkaraa juomien lisäksi.
Sarianna Metsähuone on asunut Ruotsissa ja Göteborgissa 26 vuotta.
Suomen itsenäisyys on hänelle edelleen tärkeä asia.
– En voi edes ajatella minkälaista elämäni voisi olla ilman itsenäisyyttä,
Metsähuone painottaa.
____________
Sameradion & SVT Sápmi
Dearna / Tärnaby
Här vill hon ha ett samiskt centrum
Publicerat tisdag 2 december kl 05:09
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6033688
lyssna på Önskeplatsen för samiskt centrum i Tärnaby
Sagka Stångberg: Hela området är ett samiskt kulturarv
(2:28 min)
Från kommunens sida ekar det tyst i frågan om ett samiskt centrum i Tärnaby, men
från samiskt håll har man redan utsett en plats för centret.
För ett år sen lämnades det in ett medborgarförslag till Storumans kommun om starta ett
samiskt centrum i Tärnaby.
Ännu har man från kommunens sida inte börjat göra verklighet av förslaget, men från samiskt
håll har man redan tänkt ut en plats för kulturcentret – den gamla kyrkstaden.
______________
Huomenta Ruotsi
Pasi Pasanen vie Säkkijärvenpolkan juurille
Julkaistu tisdag 2 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6033036
lyssna på "Suomalaisista valsseista se lähti"
(10 min)
Aamun vieras on karlstadilainen hanuristi ja musiikinopettaja Pasi
Pasanen, joka osallistui äskettäin Tukholmassa pidettyyn accordeon- eli
harmonikkafestivaaliin.
Pasi Pasanen on tehnyt Viljo Vesterisestä musikaalisen esitelmän. Sen hän
toi harmonikkafestivaaleille.
Moni luulee, että Säkkijärvenpolkka olisi Vesterisen itsensä säveltämä, mutta
näinhän ei ole. Pasi Pasasen saamien tietojen mukaan, joilla ei ole varmaa
perustaa, sävelmän olisi tuonut juuri Säkkijärvelle siellä vieraillut
saksalainen puhallinorkesteri. Siitä paikalliset pelimannit muokkasivat
kansansävelmän, jonka melkein kaikki tuntevat Ruotsissakin.
Harmonikkafestivaaleilla tiedettiin kertoa, että Säkkijärvenpolkalla on myös
ruotsinkielinen nimi: Drömmande vintergök.
Pasanen työskentelee musiikinopettajana Karlstadissa ja itsenäisyyspäivänä
hän esiintyy synnyinkaupungissaan Lindesbergissä.
____________
SR
Teetkö mielummin itsemaalin vai oman maalin?#mittord
Publicerat tisdag 2 december kl 06:15
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6033761
lyssna på Itsemaali nöyryyttävämpi kuin oma maali#mittord
(2:05 min)
Itsemaali on sana, joka kuulostaa melkein paremmalta kuin kieliopillisesti oikea oma maali.
Monet käsitteet ruotsinsuomalaisessa arjessa on lainattu tai muuunneltu ruotsista
suomeksi. Otetaanpa pieni tenkka poo, etsitään kahvinfiltterit kaapista ja fixataan
kahvit.
Kieliympäristössä, jossa puhutaan useampaa kieltä, käy usein niin, että valtakielestä tehdään
äidinkielelle sopivia muunnelmia. Tämän on huomannut myös Susanna Hedman
Enköpingistä.
– Saatan sanoa, että menikö hyvin (gick det bra), jos joku loukkaantuu, Hedman maintsee
esimerkin, jossa suora käännös ruotsista suomeksi ei oikein toimi.
Susanna Hedmanin poika on myös kehittänyt aivan uuden sanan, joka loogisesti ajateltuna on
aivan oikeaoppinen.
– Hän on aamuisiin alkanut sanomaan hyvää aamuta. Kun sanon, että tarkoitatko hyvää
huomenta, hän sanoo että kun sanotaan hyvää yötä, niin pitää sanoa hyvää aamuta, Susanna
Hedman kertoo.
"Kirjoita ulos"
Sisuradion toimittaja Taneli Männikkö muistaa erityisen hyvin yhden ilmaisun niiltä ajoilta
kun hän oli juuri muuttanut Ruotsiin.
– Kirjoittaa ulos oli uusi termi jonka opin varsin nopeasti. Varsinkin täällä pidempään asunut
ruotsinsuomalainen sukupolvi oli oppinut kaiken tietokoneterminologian ruotsiksi, niin kaikki
kirjoittivat ulos sen sijaan, että ne olisivat tulostaneet, mikä taas oli minulle se luonnollinen
sana, Taneli Männikkö muistelee.
'Itsemaalissa' enemmän mokaa
Kun Norrbottenin ja Suomen Lapin rajaseudulla valmistaudutaan puhumaan saatetaan
klaarata kurkkua, sanoo Torniossa asuva Adam Huuva. Hän huomasi myös eräänä päivänä,
ettei hän millään keksinyt suomen kielen vastinetta ruotsalaiselle urheilutermille självmål.
– Minun piti ihan kysyä pojaltani, että mikä se "itsemaali" eli självmål on? Arvasin kyllä
itsekin, että se ei ole itsemaali, mutta poika sitten kertoi, että se on oma maali, Adam Huuva
naureskelee.
Jos miettii sanaa itsemaali, niin siinähän on selvä vivahde-ero verrattuna omaan
maaliin, eikö?
- Joo, ehkä se itsemaali on vähän nöyryyttävämpi ilmaisuna. Oman maalin voi ehkä jotenkin
vielä antaa anteeksi, se voi jopa olla jotain tahatonta, mutta itsemaali on vielä häpeällisempi,
siinä on enemmän mokaa, Adam Huuva pohtii.
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Ruotsalaiset osaavat suomea! Vai osaavatko? #mittord
Julkaistu tisdag 2 december kl 11:05
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6034133
lyssna på #Mitt ord på finska, suomeksi
(3:28 min)
Ruotsin monikielisyys on esillä P4 Göteborgin #mittord-teemaviikon
aikana. Länsi-Ruotsin Sisuradio teki päinvastoin, ja kyseli mitä suomen
kielen sanoja ruotsalaiset osaavat.
Sisuradion toimittaja Jukka Tuominen liikkui mikrofoninsa kanssa
Göteborgin radiotalossa ja kyseli kollegoiltaan, minkä suomen sanan
kyseinen henkilö osaa. Ja hän sai yllättäviäkin vastauksia.
Mikrofoni oli mukana myös illalla beachvolley-hallissa, jossa Tuomisen
pelikavereilla olivat monet ruokasanat ensiksi mielessä.
Kuuntele! Toinen ääniklippi löytyy otsikon alta ja toinen tästä artikkelin
alapuolelta.
____________
Syrjintä edelleen romanien arkipäivää
Julkaistu tisdag 2 december kl 12:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6034308
Syrjintä, ennakkoluulot ja romanivastaisuus on osa Ruotsin romanien
arkipäivää, toteaa Tukholman lääninhallitus tuoreessa raportissaan.
Romanien oikeudet koulutuksen, asumisen ja työmarkkinoiden alalla ovat
edelleen heikot.
Päämääränä on raportin mukaan, että romaneilla, jotka vuonna 2032 täyttävät
kaksikymmentä vuotta, olisi samat mahdollisuudet yhteiskunnassa kuin eiromaneilla.
Tukholman lääninhallitus on hallituksen toimesta kuvaillut Malmössä,
Helsingborgissa, Göteborgissa, Linköpingissä ja Luulajassa asuvien
romanien tilannetta.
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Kansalaisehdotus nosti vanhusasiat kunnanhallituksen tutkittavaksi
Julkaistu tisdag 2 december kl 12:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6034120
lyssna på Kansalaisehdotuksessa vaaditaan suomenkielistä vanhustenhuoltoa.
(2:17 min)
Borlängessä on herätty suomenkielisten vanhusten asialle. Nyt on
käynnissä kartoitus, jonka avulla pyritään selvittämään, haluaako
ikääntyvä suomenkielinen väestö vanhuspalveluita suomen kielellä.
Borlängeläisten aktiivisuus on positiivista
Ajatus kartoittaa suomenkielisten vanhuspalveluiden tarve lähti itse
borlängeläiseltä Helena Anttilalta, joka lähti keräämään nimilistaa
suomenkielisen vanhustenhuollon puolesta. Kansalaisaktiivisuuteen
suhtaudutaan Borlängen hallintoaluekunnassa positiivisesti, kertoo Marjatta
Lamminen, suomen kielen hallintoalueen koordinoija:
– Minusta on oikein hyvä asia, että tämän asian nostavat esille ne henkilöt,
keitä tämä koskee. Se antaa minullekin tuulta siipien alle, kun lähden
viemään tätä eteenpäin.
Marjatta Lamminen kertoo, että Borlängessä on 122 yli 80-vuotiasta
suomessa syntynyttä vanhusta.
Suomenkielisen vanhustenhuollon kartoitus käynnissä 15. joulukuuta saakka
Kartoitukseen voi osallistua täyttämällä kyselylomakkeen, jonka voi löytää
esimerksi kunnan nettisivuilta tai paperisena versiona Borlängen kirjastolta
tai kunnantalolta.
____________
SR
Böckerna på svenska är svart-vita, meänkieliböckerna färggranna / Meänkieliset kirjat on
färikhäämät
Publicerat tisdag 2 december kl 13:39
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6034554
lyssna på Meänkieli som färg-tv
(6:21 min)
Samma bok är som i färg om vi läser den på meänkieli, den svenska är i
svart-vitt. Det har en grupp tornedalingar i Stockholm kommit fram till efter
flera år av jämförelser. Det säger man trots att modersmålet meänkieli rostat
efter alla dessa år och trots att alla gjort lyckade karriärer på svenska.
Vaikka näilä meänkieli on ruostunnu monen vuen jälkhiin Tukholmassa, niin
kuitekki se on ko färi-Tv jos jämfööraa ja vertaa musta-valkosseen Ruottin
kiehleen. Tämän meinaa ryhmä tornionlaaksolaisia, jokka on oppimassa
meänkieltä pääkaupungissa, ja joittenko tykönä Bertil Isaksson on käynyt.
____________
Ministeri Alice Bah Kuhnke: Takaamme lasten oikeuden kieleen
Julkaistu tisdag 2 december kl 16:50
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6034793
lyssna på Ministeri Alice Bah Kuhnke: Takaamme lasten oikeuden kieleen
(2:03 min)
Vähemmistöministeri Alice Bah Kuhnke esittelee alkuvuodesta
vaalikauden strategiansa kansallisten vähemmistöjen oikeuksien
toteuttamiseksi. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on parantaa lasten
mahdollisuuksia oppia vähemmistökieltään koulussa.
Vähemmistöistä vastaava Kulttuuri- ja demokratiaministeri Alice Bah
Kuhnke sanoo, että puutteet vähemmistöjen koulutuksessa on pakko paikata
vaalikauden aikana:
"Koulutuskysymykset kuuluvat tärkeimpiin kysymyksiini.
Vähemmistökielten koulutusasiat ovat uuden strategiani keskiössä.
Haluan nähdä selvän parannuksen tulevan neljän vuoden aikana. Se on
aivan välttämätöntä!"
Etenkin lasten oikeus kehittää kieltään on ministerin agendan kärjessä:
– Jos lapsille ei anneta mahdollisuutta puhua ja kehittää kieltään, riistetään
heiltä iso osa oikeuksistaan!
Nämä ja muut hallituksen tavoitteet kirjataan ministerin luotsaamaan
vaalikauden strategiaan.
Se esitellään alkuvuodesta 2015 ja siihen liitetään vähitellen myös arvioit
siitä, mitä panostuksia puhtaassa rahassa tavoitteiden saavuttaminen vaatii,
ministeri lupailee.
15 vuotta vähemmistöpolitiikkaa
Tiistaina 2.12 tulee kuluneeksi tasan viisitoista vuotta siitä kun Ruotsin
valtiopäivät tunnusti viisi kansallista vähemmistöä ja hyväksyi maan
ensimmäisen vähemmistölain.
"Näin ei voi jatkua"
15-vuotisen taipaleen juhlaseminaarissa Suomen suurlähetystössä
Tukholmassa todettiin, että nykyisen vähemmistölain toteutuminen ontuu.
Myös vähemmistöministeri on kriittinen:
– Yksi lain ongelmista on, että sitä tulkitaan aivan erilailla eri kunnissa. Niin
ei voi jatkua. Se on sietämätöntä!
Laki remonttiin
Laissa lukee, että hallintoaluekuntien on tarjottava vanhustenhuoltoa ja
esikoulutoimintaa, joka on kokonaan tai osittain suomeksi, jos sitä toivotaan.
Esimerkiksi sitä, mitä tämä tarkoittaa, hallitus haluaa selkeyttää, Bah Kuhnke
sanoo:
– Selvitämme parhaillaan hallituskansliassa, miten voimme selkeyttä lain tätä
pykälää.
Ministeri on myös valmis harkitsemaan, pitäisikö lakiin sisällyttää sanktioita,
jos sitä ei noudateta.
– Todellisuus on osoittanut, että meidän täytyy selvittää, mitä toimenpiteitä
siitä voisi seurata, jos lakia ei noudateta.
____________
L-R SR
Vähemmistöasioita Trollhättanissa, nuorten kirjastoauto Boråsissa ja muhevaa
monikielisyyttä pitkin ja poikin
Lähetetty tisdag 2 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/469930?programid=1018
Trollhättanilainen eläkeläisseura Ketterät on tyytymätön vähemmistöasioiden hoitoon.
Kirjastoauto, joka on tarkoitettu vai lapsille ja nuorille Boråsissa.
Mehevöittääkö monikielisyys puhettasi, mitä sanoja silloin käytät?
Ruotsalaiset osaavat suomea! Vai osaavatko?
____________
E-R SR
Lundin ratsastusseura on iso, monipuolinen urheiluseura
Lähetetty tisdag 2 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/468615?programid=1020
Lunds Civil Ryttarförening on iso, perinteikäs(perustettu 1946) urheiluseura Lundissa.
Sen toiminnanjohtaja nykyään on entinen Suomen esteratsastusmaajoukkueen
ratsastaja Markku Söderberg. Seuran toiminta on hyvin monimuotoista, joten
toiminnanjohtajalla hommia riittää.
Illan lähetyksessä kuulet myös että Malmössä Rörsjön koulun ekaluokkalaisten
äidinkielenopetus saadaan omalle koulullle. Tähän asti lapset ovat joutuneet käymään
naapurikoululla puolentoista kilometrin päässä.
Tukholmassa Suomen suurlähetystössä juhlittiin 15 vuotiasta vähemmisitökielilakia. Ja
juhlissa kuului monia varsin kriiittisiä ääniä. Avajaispuhuja Kulttuuriministeri Alice Bah
Kuhnke arvioi ettei laki ole toteutunut kokonaisuudessaan.
Ruotsissa on tällä hetkellä 12 jääpallohallia, joiden käyttäjät saavat suuren edun ulkokenttiä
käyttäviin seuroihin. Tommy Österberg valmentaa Vetlandaansa hyvissä olosuhteissa,
hienossa jääpallohallissa,
____________
Norlannin Sisuradio
Liikennettä, kieltä ja kiekkoa pohjoisen rehellisessä illassa
Lähetetty tisdag 2 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/461617?programid=1021
Merenkurkun laivaliikenne myötätuulessa. Vähemmistökielilaki 15 vuotta. Luleå
taistelee Raumalla. Rehellisyydestä voi olla vaikea pitää kiinni kovissa
ympäristöpaineissa. Näistä Norlannin Sisuradiossa.
____________
Tähti SR
Joulumarkkinat houkuttelevat enitiset oppilaat takaisin koululle
Sändes tisdag 2 december kl 19:03
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467929?programid=1044
Tukholman Ruotsinsuomalaisen koulun tiloissa järjestetään vuosittain joulumarkkinat.
Tapahtuma, joka on monelle koulun entiselle oppilaalle tärkeä kohtaamispaikka. Alicia
Parvin ja Ida Männistö pääsivät yhdeksänneltä luokalta viisi vuotta sitten. Heille
koululle palaaminen herättää paljon muistoja ja vahvoja tunteita.
Myös koulun oppilaille tapahtuma on tärkeä. Joulumarkkinoilla koulua käyvien oppilaiden
luokkahuoneet muuttuvat kirpputoreiksi. Eelis Nilsson on yhdeksännellä ja panostaa
luokkansa kanssa keräämään luokkakassaan sen verran rahaa, jotta pääsevät matkaamaan
yhteiselle luokkaretkelle. Tavoitteena on päästä Kreikkaan!
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Näyttely avaa sotaa uusille sukupolville
Julkaistu tisdag 2 december kl 19:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6034636
lyssna på Kvinnor och barn i krig näyttely Köpingissä osa 1 (itsenäinen)
(5:00 min)
Köpingin kirjastossa on parhaillaan näyttely, joka kertoo naisten ja
lasten tekemisistä Suomen sotavuosien aikana. Kunnan tiedottaja Anne
Alamaa sanoo, että hänen sukupolvensa tietää aika vähän sotavuosista.
Sota-ajan naiset ja lapset esillä
Köpingin kaupunginkirjasto ja hallintoalueen yhteistyöryhmä ovat yhdessä
tilanneet taiteilija/pedagogi Eila Pölläsen ja Sirkka Döllen kokoaman
näyttelyn.
Folkets Husin vieressä olevassa kaupunginkirjastossa on joukko
näyttelysermejä, joissa kerrotaan naisten ja nuorten sekä lasten erilaisista
järjestäytyneistä toiminnoista sota-ajan Suomessa vuosina 1939-45.
Martat, pikkulotat, keräilijänuoret, työvelvolliset ja muut sodan aikaan
erilaisia töitä tehneet ovat näyttelyssä tekstein ja kuvin esillä.
Sota ja sen vaikutukset kiinnostavat vieläkin
Köpingin tiedottaja Anne Alamaa kertoo Suomen sotavuosia
kuvaavanKvinnor och barn i krig-näyttelyn avajaisissa olleen puolet
ruotsalais- puolet suomalaisyleisöä, monella jonkinlaisia liittymäkohtia
sotaan. Anne Alamaankin isovanhemmat olisivat voineet kurkistaa näyttelyn
kuvista.
" Huomaa kaveripiirissä, että ei ole puhuttu niin paljon sodasta ja siitä
mitä se teki suomalaisille, sodan varjot ovat pitkät"
Anne Alamaa
Ruotsalaisetkin apuna sodassa
Kirjaston johtajalla Inger Felldinillä on suvussaan Suomeen vapaaehtoisena
taistelemaan mennyt setä, joka löysi vaimonsa Sirkan sotaretkeltään.
Näyttelyssä kerrotaan kuinka Ruotsi vaivihkaa toimitti Suomeen 80.000
kivääriä ja yli 500 konekivääriä vaikka olikin virallisesti puolueeton maa.
Inger Felldin kertoo, että monet ihmiset, jotka eivät muuten vieraile
kirjastossa, ovat käyneet siellä tutustumassa näyttelyyn.
Myös esillä olevat sota-aikaiset esineet, korvikepaketit, paperinuket, kirjat,
lehdet, elintarvikepakkaukset ja lasten vaatteet kiinnostavat.
Kvinnor och barn i krig -näyttely on nähtävissä Köpingin
kaupunginkirjastossa Suomen itsenäisyyspäivään asti.
____________
Huomenta Ruotsi
"Jokaisessa kielessä omat ainutlaatuiset vivahteet"
Lähetetty kl 06:00 3.12.14
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467884?programid=2500
- Lavarunoilija Solja Krapu on omien kokemustensa perusteella monikielisyyden
puolestapuhuja. Jokainen kieli on yhtä arvokas, hän sanoo.
- Örnsköldvikissä on yksi Pohjoismaiden suurimmista biotalouskeskittymistä, jossa kehitetään
uusia tuotteita metsän uusiutuvista raaka-aineista.
- Saunomisen hän oppi jo lapsena Itävällassa. 49 vuotta Suomessa teki hänestä suursaunojan.
Nyt Christa Ekman on ollut malmöläinen muutaman vuoden ja on vielä yhtä innokas saunoja.
- Lapsen oikeudet jäävät käytännössä toteutumatta hyvin monien lasten kohdalla maailmassa.
Tämän tietää Heino Kokko, joka on vuodenvaihteesta lähtien toiminut yksintulevien
pakolaislasten uskottuna miehenä Boråsissa.
Lähetyksen juontaa Hannu Laitinen Eskilstunasta.
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Vårdguiden lupaa nyt, että suomenkielistä neuvontaa todella tarjotaan
Julkaistu kl 06:00 03.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6016521
lyssna på 1177 lupaa palvella myös suomen kielellä
(3:18 min)
Terveydenhoitoneuvontaa tarjoava Vårdguiden 1177 lupaa tästä lähtien
tarjota suomenkielistä neuvontaa arkisin muun muassa Sörmlannin
asukkaille. Palvelu on viime aikoina takkuillut, mutta nyt ongelmiin
aiotaan varautua paremmin.
Suomenkielistä terveydenhoitoneuvontaa on nyt saatavilla Sörmlannin,
Värmlannin ja Tukholman alueilla.
Numerosta 1177 pääsee suomenkielisen sairaanhoitajan juttusille, kun seuraa
puhelinvastaajan neuvoja ja painaa kahdeksan ja sen jälkeen vielä kaksi. Ihan
pelkillä suomen ja ruotsin taidoilla ei kuitenkaan pärjää, sillä tämä tärkeä
tieto kerrotaan englanniksi.
Suomenkielistä palvelua ei kuitenkaan ole saatavilla ympäri vuorokauden,
vaan ainoastaan arkipäivinä kahdeksasta kahteentoista.
Palvelua suomeksi Suomesta
Ilmenee, että kokeilusoittoon vastataan Suomen puolella, Vaasassa. Osa
puheluista ohjautuu myös Kalixiin. Vaasan palvelukeskuksessa sanotaan, että
suomenkielisiä puheluita tulee todella harvakseltaan, yksi työntekijöistä
laskee vastanneensa parin vuoden aikana kolmesti suomen kielellä. Muihin
puheluihin vastataan ruotsin kielellä.
Maakäräjät ostavat palvelut suomalaisomisteiselta terveyden
neuvontapalveluihin keskittyneeltä Medhelp AB:lta.
Toiminnasta vastaava päällikkö Charlotte Björkman vakuuttaa, että palvelun
saatavuuteen ei vaikuta, jos yhtiön oma henkilökunta sattuu sairastumaan.
Jokin aika sitten suomenkielistä palvelua ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja
Medhelpin mukaan katkos johtui teknisistä ongelmista.
Toistaiseksi vähän soittajia
Charlotte Björkmanin arvion mukaan suomenkielisiä puheluita tulee
päivittäin viidestä kymmeneen kappaletta. Hän arvelee, että syynä vähäiseen
määrään on huono markkinointi.
Björkman sanoo, että suomenkielisten palveluiden saaminen
ympärivuorokautiseksi on kiinni tilaajasta, eli maakäräjistä.
____________
Paavo Asikaisen Joulun odotus
Lähetetty kl 09:03 3.12.14
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467934?programid=2511
Viikon runo
Viikon 49 runo on Paavo Asikaisen runo Joulun odotus.
Runoja ja kertomuksia voi lähettää osoitteeseen [email protected]
____________

Länsi-Ruotsin Sisuradio
Kulttuurisunnuntai
Suomi-reggaen suurnimi Jukka Poika ensimmäistä kertaa Ruotsiin
Julkaistu onsdag 3 december kl 13:05
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6035339
lyssna på Jukka Poika ensimmäistä kertaa Ruotsiin
(4:41 min)
Silkkimies länsirannikolle.
Suomen suurin reggaemuusikko Jukka Poika tekee
harvinaisen vierailun Suomen rajojen ulkopuolelle. Konsertti
järjestetään Göteborgissa perjantaina 12.12.
____________
Sisuradio
Suomenkielisten lastenkirjojen suosio kasvaa ruotsalaiskouluissa
Julkaistu onsdag 3 december kl 15:44
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6035954
Ruotsalaiskoulut kiinnostuneet suomalaisista kirjoista
(2:02 min)
Kirja.Kulttuuri -kirjakaupan Seppo Poutanen pakkaa lastenkirjoja ruotsalaiskouluille. Kuva:
Tytti Wallin
Suomenkielinen lastenkirja on yhä useamman ruotsinkielisessä esikoulussa
käyvän lapsen ulottuvilla. Kirjatilauksia on tehty erityisesti suomenkielisissä
hallintoaluekunnissa.
Tukholman suomalainen kirjakauppa on huomannut kiinnostuksen lisääntymisen, sanoo
KirjaKulttuuri -osuuskunnallisen kirjakaupan puheenjohtaja Mirja Huusko.
– Nyt tuntuu siltä, että hallintoaluekuntien myötä tämä kiinnostus on lisääntynyt.
Toivottavasti tämä on sellainen kehitys jatkuu edelleen.
Suuntaus näkyy koko maassa
Tukholma ei suinkaan ole ainoa kunta, joka on ruvennut käyttämään
hallintoaluemäärärahojaan siihen, että ruotsinkielisiin esikouluihin ja kouluihin hankitaan
suomenkielisiä lastenkirjoja.
Suuntaus näyttää olevan valtakunnallinen. Myös esimerkiksi Upplands Bro, Gävle,
Helsingborg, Gislaved, Sundbyberg, Botkyrka, Enköping, Lidingö, Upplands Väsby,
Upplands Bro, Uppsala, Gävle, Helsingborg, Gislaved, Norrtälje, Linköping ja Älvkarleby
ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta hyväkseen, kertovat Ruotsinmammat -ryhmän jäsenet.
Lastenkirja ensikosketus suomen kieleen
Haningen kunnan kansallisten vähemmistöjen yhdyshenkilö Marjaana Lehmonen Nilsson
pitää lain suomaa mahdollisuutta lastenkirjojen hankkimiseksi ruotsinkielisiin esikouluihin
ensimmäisenä askeleena suomenkielisen esikoulutoiminnan käynnistämiseen.
– En näe mitään estettä suomenkielisten kirjojen hankkimiseksi ruotsalaiskouluihin, koska se
on yksi tapa lisätä suomen kielen näkyvyyttä. Tämä voi olla ensimmäinen kosketus suomen
kieleen ruotsinkielisessä luokassa olevalle oppilaalle. Pelkästään suomenkielisten kirjojen
näkeminen voi lisätä kiinnostusta.
Suomenkielisten oppilaiden määrä myös lisääntymässä
Marjaana Lehmonen on nähnyt myönteisen suuntauksen omassa kunnassaan, Haningessa.
– Suomea äidinkielenään opiskelevien määrä on viimeisen vuoden aikana lisääntynyt 70:stä
83:een Haningessa, sanoo Marjaana Lehmonen Nilsson.
____________
Markku Huovila pakinoi
Kolumni: Linnassa juhlitaan tai lusitaan
Julkaistu torsdag 4 december kl 04:38
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6036298
Kakkua istutaan tai syödään, sitä nautitaan tai kärsitään, ei molempia voi tehdä yhtä
aikaa
(3:14 min)
Kustaa Vaasa ja Lucia. Piirros/Teckning Markku Huovila
Markku Huovila pohtii tämänkertaisessa kolumnissaan lähestyvien juhlapäivien,
Suomen itsenäisyyspäivän ja Lucianpäivän viettoa.
Jos Suomessa tunnustaa riittävän ison rikoksen, saa tunnustuspalkinnoksi kakun. Sitä kakkua
ei nautita, se kärsitään. Sitä ei syödä, se istutaan. Sitä istumista kutsutaan lusimiseksi.
Itsenäisyyspäivän jälkeen on Lucian- eli suomalaisittain Lusianpäivä. Kun ihminen tuomitaan
linnaan, hän menettää itsenäisyytensä ja muuttuu lusijaksi. Linnatuomion saanutta ei kutsuta
itsenäisyyspäivän juhliin presidentin linnaan. Ei kakkua kakun päälle, ei viedä linnasta
linnaan.
Kakkua istutaan tai syödään, sitä nautitaan tai kärsitään, ei molempia voi tehdä yhtä aikaa,
paitsi jos on tuomittu jalkapantarangaistukseen ja voi nauttia kakun kotonaan. Silloin voi
linnanjuhlia katsellessaan todeta:”Kotini on linnani”.
Ulkomaailmassa herättää ihmetystä tapa, jolla suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään:
Vangitsemalla itsensä television ääreen todistamaan miten presidentti puolisoineen kättelee
kaksituhatta hyvinpukeutunutta vierasta. Yhtään kättelyä ei saa päästää ohi silmien.
Mielestäni siinä ei ole mitään kummastelemista, itsekin katson koko proseduurin alusta
loppuun joka kerta kun minua ei itse ole kutsuttu sinne linnaan. Toistaiseksi ei ole kertaakaan.
Kättely on arvokas suomalainen perinne, joka on häviämässä amerikkalaisen rennon
kämmenläpsäytyksen ja yhä yleistyvämmän epäsuomalaisen halaamisen tieltä. Pelkään että
on vain ajan kysymys milloin presidentti esittää ensimmäisen high five tervehdyksen, ja
kättelyperinne jää historiaan käsi kädessä teitittelykulttuurin kanssa.
Väitetään että Ruotsin kansallispäivää juhlitaan juuri kesäkuun kuudentena Kustaa Vaasan
hallitusmuodon ja hänen kruunaamisensa kunniaksi. En usko sitä, ei voi olla totta että koko
kansa kerääntyy eväskoreineen nurmikoille juhlimaan sitä, että julma despootti rohmusi
itselleen yksinvallan ja teki sen vielä perinnölliseksi häikäilemättömille jälkeläisilleen, poisti
katoliset pyhimystenkuvat kirkoista, joiden valtavan omaisuuden hän takavarikoi omiin
taskuihinsa. Pyhä Lucia heitettiin vankityrmään virumaan, mistä omaksuttiin suomen kieleen
tuo mainittu verbi
lusia
eli siis
virua vankityrmässä, istua kakkua.
Ei, Ruotsin kansallispäivää ei vietetä Kustaa Vaasan kunniaksi. Päivämääräksi määrättiin
kuudes kesäkuuta vain siksi, että se on mahdollisimman kaukana Suomen itsenäisyyspäivästä,
kuudennesta joulukuuta, puoli vuotta kumpaankin suuntaan. Suomi ja Ruotsi ovat kilpailleet
eri reviireistä jo kauan, nyt Ruotsi on vallannut itselleen valoisan vuodenajan reviirin jättäen
Suomelle pimeän puolen.
Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ratkaisuun - ruotsalaiset valossa, suomalaiset pimeässä
juhlimiseen. Suomalainen juhliminenhan ei piintyneitten ja yleisesti hyväksyttyjen
ennakkoluulojen mukaan kestä päivänvaloa yhtä hyvin kuin ruotsalainen.
Me ruotsinsuomalaiset hallitsemme sekä valon että pimeyden, me juhlimme sivistyneesti sekä
itsenäisyys- että kansallispäivää. Ja keskikesällä me osaamme sekä pystyttää juhannustangon,
että myös tanssia sen.
____________
Sameradion & SVT Sápmi
Dearna / Tärnaby
Tyskland, Tärnaby och Karasjok
Publicerat torsdag 4 december kl 05:45
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6034545
Elin Kåven: Sin mielas lea nu miellagiddevaš, buot mii gullá sámiide
(5:28 min)
Efter en vecka på turné i Tyskland är artisten Elin Kåven tillbaka i Sápmi igen. Nu
påbörjar hon arbetet med sin nya skiva.
Elin Kåven släppte sitt första album Jikŋon Musihkka 2009 och andra skivan Máizan kom
2012. Nu har hon precis kommit tillbaka till Sápmi efter en veckolång turné i Tyskland.
– Det var roligt att träffa folk som är så intresserade av samisk kultur. I Tyskland finns det så
många som är fascinerade av allt som är arktiskt eller nordiskt. Flera hade varit i Norge och
Karasjok, så det var jätteroligt att se hur liten världen är, säger Kåven när Sameradion & SVT
Sápmi träffar henne i samband med en spelning i Tärnaby.
____________
Kohtauspaikka
Ketterien hätähuuto Trollhättanissa
Lähetetty kl 09:03 4.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467946?programid=2511

KUUNTELE (177 MIN)
Trollhättanissa eläkeläisseura Ketterät on huolissaan hallintoaluekuntansa toiminnasta. Seura
on kirjoittanut kunnanneuvos Monica Hanssonille huolestaan ja lähettänyt kirjeen tiedoksi
myös poliittisten puolueiden muille päättäjille kunnassa.
Kirje on hätähuuto suomalaisen hallintoalueen puolesta, kertoo sihteeri Marja-Leena Hast ja
saa tukea Pirkko Määtältä
Kallen piili
Haaparannan Kalle Lahti on vähän niinkuin Roger Moore. Hän ajaa samanlasta piiliä ja
kattelee vaimoja. Auto on Volvo P 1800 ja vuosimallia -65, ja kohta se mennee talviunelle.
____________
Nyval inget som lockar
Publicerat torsdag 4 december kl 16:06 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6037282
"Det bästa vore en samlingsregering"
(1:55 min)
Om fyra månader blir det extraval i Sverige. Det stod klart igår efter att regeringens budget
inte fick stöd av riksdagen. Ett nyval kommer att kosta 100 miljoner kronor och det är inte
säkert att det medför några förändringar. Vi på Sameradion har pratat med några upprörda
väljare i Sápmi.
____________
City Sisu
Hallituskriisi mietityttää, muttei yllätä
Lähetetty torsdag 4 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467952?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Illan lähetyksessä kuullaan mietteitä Ruotsin poliittisen elämän lähes pysäyttäneen
budjettikriisin jälkimainingeissa. Tukholmalainen Lars Mononen ei pidä syntynyttä
hallituskriisiä yllättävänä asiana. Ruotsinsuomalaisissa sotaveteraaniyhdistyksissä puolestaan
on pulaa vapaaehtoistyöntekijöistä. Anita Lalanderin äitinsä lotta-aikojen
päiväkirjamerkintöihin perustuvasta kirjasta taas julkaistaan tällä viikolla ruotsinkielisen
version jatkoksi kirja suomen kielellä. Pääsemme myös taitelija Timo Solinin maalaus- ja
veistostaiteen pariin.
Hallituskriisi ei tullut Lars Monoselle yllätyksenä
Hallituksen budjettiehdotuksen kaatuminen pysäytti eilen lähes koko Ruotsin poliittisen
maailman. Sisuradion vaalivuoden Vaaliperheet-sarjassa mukana olleelle Lars Monoselle
Ruotsin hallituksen ajautuminen budjettikriisiin ja sitä myötä tullut hallituskriisi ei kuitenkaan
tulleet suurena yllätysenä.
Vapaaehtoistyöntekijöistä pulaa ruotsinsuomalaisissa sotaveteraaniyhdistyksissä
Ruotsinsuomalaisten sotaveteraanien yhdistyksissä on huutava pula vapaaehtoistyöntekijöistä.
Veteraanien lapset ja lapsenlapset ovat ruotsalaistuneet eikä heillä riitä sen paremmina
aikaa kuin kiinnostustakaan perinnetyötä kohtaan. Näin kertoo sotaveteraanien Ruotsin piirin
Tukholman yhdistyksen aktiivi, sosiaalineuvoja Pirkko Sinkkonen. Hän on itse
vapaaehtoistyöntekijä ja sanoo, että nuorempaa polvea kaivattaisiin nyt todella tukemaan
toimintaa - ennen kuin se on myöhäistä.
Kirja Anita Lalanderin äidin lotta-kokemuksista saatavilla nyt myös suomeksi
Jokin vuosi sitten lidingöläinen Anita Lalander julkaisi kirjan suomalaisäitinsä, nuoren lotan
päiväkirjamerkinnöistä talvi- ja jatkosodan aikana. Lalander oli saanut äitinsä päiväkirjat
tämän sisarelta sen jälkeen, kun äiti oli kuollut. Kiinnostus lotta-äidin kokemuksiin oli niin
suuri, että hän käännätti päiväkirjat ruotsiksi ja julkaisi niistä kirjan. Nyt, Suomen
itsenäisyyspäiväviikolla, on kirja ilmestynyt nyt myös alkuperäiskielellä eli suomeksi.
Lalanderin äiti, Maija Kitunen antoi Lotta-valansa marraskuussa 1939 ja sai lähtökäskyn
rintamalle 10 päivää ennen kuin talvisota alkoi.
Naisten kurvit kiehtoo
Naisissa on muotoja ja kurvit, sanoo taiteilja Timo Solin, jolla on ollut 1980-luvulta lähtien
useita näyttelyjä sekä Ruotsissa että ulkomailla. Solin tunnetaan ensisijaisesti voimakkaiden
naispatsaiden ja veistoksien luojana. Toimittajamme Marcus Floman haastatteli Solinia
Sollentunassa toissa viikolla taiteilijan näyttelyn yhteydessä Sollentunan Edsvik konsthallissa,
joka oli samalla Solinin retrospektiivinäyttely.
____________
L-R SR
Suomen itsenäisyyttä juhlitaan Länsi-Ruotsissakin
Lähetetty torsdag 4 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/470647?programid=1018

KUUNTELE (50 MIN)
Göteborgin eri suomalaisjärjestöjen perinteinen itsenäisyyspäivän juhla järjestetään lauantaina
(6.12.2014) Göteborgin tuomiokirkossa. Yksi tämän juhlan järjestäjistä on Göteborgin
suomenruotsalaisten yhdistys eli Finlandsvenska föreningen i Göteborg, joka samana päivänä
viettää 50-vuotisjuhlaansa.
Mutta kuinka tärkeää Suomen itsenäisyys on Ruotsissa syntyneelle, suomalaisten vanhempien
lapselle? Ainakin boråslaiselle Tommi Löytynojalle se on niin tärkeä asia, että hän lähti
Suomeen käymään armeijan vuonna 1998.
Myös Boråsissa järjestetään erilaista ohjelmaa Suomen itsenäisyyspäivänä. Ohjelmassa on
muiden muassa Joel Hallikaisen konsertti. Hän kiertää maassa myös muualla kuin LänsiRuotsissa joulukonserttien sarjan merkeissä kuluvalla viikolla.
Toimittajamme Ulla Rajakisto raportoi suoraan Suomen kunniapääkonsuli Heli van der
Valkin järjestämältä itsenäisyyspäivän vastaanotolta Göteborgin yliopistolta.
____________
Meänluonto
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6037768
Tornedalens folkhögskola bjöd på actionfylld drevjakt/ Ajomettästys Lampisenpäässä oli
jännittävä
Meänluonto på drevjakt, del1
(20 min)
Ett femtiotal personer var på plats i Lampisenpää i Övertorneå kommun när Tornedalens
Folkhögskola arrangerade sin årliga drevjakt. Rådjur, räv, mårdhund och hare var några av
djuren man hoppades kunna fälla. Jakten blev lyckad och bjöd på mycket spänning, inte minst
för reportern som nästan blev översprungen av ett rådjur.
- Det har varit en fantastisk dag, härligt väder, drevet gick så bra det kunde, vi har skjutit
rådjur, räv och hare, summerar Anders Malmström, jägare och lärare på Tornedalsens
Folkhögskola.
Viiskymmentä ihmistä, oppilhaita Tornedalens Folkhögskolalta ja pyytäjiä kokkoinut
Lampisenpäässä Mataringissä vuoen ajomettästyksheen. Kauhriita, kettuja, supikoiria ja
jäneksiä meinathiin pyytää ja hyvin meni. Jahti oli jännittävä kans reporterille joka kohtapa
sai kauhriin sylhiin.
- Son ollu mahtava päivä. Son ollu komea ilma, ajot on menheet niin hyvin ko saattaa, met
olema ampunu kauhriita, ketun ja jäneksen, niin Anders Malmström, pyytäjä ja opettaja
Tornedalens Folkhögskolala, symeeraa päivää.
____________
Norlannin Sisuradio
Nyt puhutaan kevään vaaleista ja Uumajan muuminäyttelystä ja muistellaan
evakkoaikaa
Sändes torsdag 4 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/461649?programid=1021

LYSSNA (50 MIN)
Terttu Hintukainen neuvoo puolueita yhteistyöhön, jotta rahaa ja aikaa haaskaavilta
uusintavaaleilta vältyttäisiin. Kuva/Foto: Hannele Kenttä
Hallituskriisin ja uusintavaalien nostamaa pulssia mitataan Haaparannalla. Janina Orlov
kertoo Suomen itsenäisyyspäivänä avattavasta muuminäyttelystä Uumajassa. Anders Tapanin
kanssa palataan evakkoaikkaan ja niihin muistoihin ja tuntoihin, mitä naapurirannalta joen yli
vastaanotetut evakot synnyttivät.
____________
Etelä-Ruotsin Sisuradio
Vaikuttavatko maaliskuun uusintavaalit suomenkielen hallintoalueen kehitykseen?
Lähetetty torsdag 4 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/468616?programid=1020

KUUNTELE (50 MIN)
Uusintavaalit maaliskuussa. Kuva: Sanna-Leena Rinne/SR
Uusia vaaleja ei ole ruotsissa järjestetty sitten vuoden 1958. Ihan tavallisesta asiasta ei siis ole
kysymys. Millaisia ajatuksia tilanne herättää sinussa? Tänään voit soittaa Sisuradion Malmön
studioon ja jakaa ajatuksiasi kuulijoiden kanssa. Lähetys alkaa 18.10. Studion numero on 040
739 10.
Kuulumisiin! Sanna-Leena
____________
Tähti
Joulutunnelmaa nuuhkimassa
Lähetetty torsdag 4 december kl 19:03
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467954?programid=1044

KUUNTELE (57 MIN)
Näin joulukuun ensimmäisellä viikolla Annabel Aroka ja Julia Andersson Pietarinen
kertovat mikä joulun odotuksessa ja joulutunnelmassa on heille kaikista kiehtovinta.
__________
Stipendium till filmskapare
Publicerat fredag 5 december kl 05:03
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6037491
Årets stipendium ur Kaija Anstensens minnesfond tilldelas i år filmskaparen PaulMotiveringen löd
Filmskaparen tilldelas årets stipendium för att arbeta fram ett manus till en dokumentärfilm
om en rysk sameflicka på ett barnhem på Kolahalvön.Filmen om Tasha, med rötter i det
samiska ryska samhället, ämnar synliggöra en ung människas strävan och sökande efter
identitet och trygghet för framtiden.Filmens tema kan appliceras på unga samers sökande efter
identitet och framtidstro i Sápmi oberoende av bostadsort och förutsättningar.
Genom testamente av Kaija Anstensen fick Sameföreningen i Stockholm en donation.
sameföreningen bildade en stiftelse vars syfte är att främja samiska rättigheter och samisk
kultur, en Stiftelsen som står under länsstyrelsens tillsyn.
Kaija Anstensen kom ursprungligen från sydsamiskt område på norsk sida och var verksam
inom föreningen. skriver Kaija Anstensens minnesfond i ett pressmeddelande.
Stipendiet som uppgår till 15 000 kr delas nu ut för fjärde året.
____________
Huomenta Ruotsi
Tony ja Mariel Iivonen räjäyttävät pankin Berwaldhallenissa
Lähetetty kl 06:00 5.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/467892?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Perjantain aiheita:
- Aamun vieraina ovat musiikinopiskelijat Marielle ja Tony Iivonen. Heidän soittoaan
kuullaan viikonvaihteessa Berwaldhallenissa Tukholmassa. Marielle Iivonen (1990) on
valmistunut viime vuonna (2013) Norjan musiikkikorkeakoulusta. Nyt hän täydentää
opintojaan Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Klassisen musiikin (viulu) ohella tango on
hänelle erityisen mieluista. Toinen Aamun vieras Tony Iivonen (1993) opiskelee SibeliusAkatemiassa harmonikansoittoa. Vuonna 2008 hän voitti Örebrossa nuorten solistien Ruotsin
mestaruuden. Hän soittanut myös Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa
- Boråsissa palvelee nykyään kirjastoauto, joka on tarkoitettu pelkästään lapsille ja nuorille.
Kirjavin piirroksin maalattua bokbussen-autoa ajaa kuusi vuotta sitten Ruotsiin muuttanut
suomenruotsalainen Åsa-Maria Berg Levinsson
- Suomessa kasvaa tällä hetkellä ensimmäinen sukupolvi, jonka jäsenistä suurimmalla osalla
ei enää ole suoria kosketuksia sodan käyneeseen ikäpolveen. Mummit ja vaaritkin ovat
syntyneet sodan jälkeen
- Annikki Hansen oli 13-vuotias talvisodan syttyessä, ja haastattelussa hän kertoo muutaman
minuutin verran siitä kun pommit alkoivat putoilla Helsingissä. Hän itse lähti jatkosodan
aikaan rintamalle
- Köpingin kirjastossa on parhaillaan näyttely, joka kertoo naisten ja lasten tekemisistä
Suomen sotavuosien aikana
- Hallituksen kaatuminen oli jymyuutinen Haaparannallakin. Kaduilta tavoitetut äänestäjät
olivat kaikki sitä mieltä, että uudet vaalit olisi voitu välttää puolueiden välisellä yhteistyöllä.
Ruotsidemokraattejakin tulisi ainakin kuunnella. Nyt kun uusintavaalit ovat tosiasia, aikovat
kaikki kuitenkin kuuliaisesti äänestää ja samaa puoluetta kuin syksyllä
- Suomessa itsenäisyyspäivän juhlaillisuuksiin kuuluu myös kunniamerkkien jako.
Tukholmassa asuva Casper von Koskull on Nordea-finanssikonsernin
varatoimitusjohtaja. Hän saa Suomen Leijonan komentajamerkin
- Ruotsinsuomalaisten sotaveteraanien yhdistyksissä on huutava pula
vapaaehtoistyöntekijöistä
- Aamun visa.
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Boråslainen Tommi Löytynoja lähtisi sotaan Suomen puolesta
Julkaistu kl 11:20 5.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6037357
"Me ollaan tällaisia, suomalaiset, patriootteja"
(4:34 min)
Suomen itsenäisyyspäivää vietetään lauantaina. Mutta kuinka tärkeää Suomen
itsenäisyys on Ruotsissa syntyneelle, suomalaisten vanhempien lapselle? Ainakin
boråslaiselle Tommi Löytynojalle se on niin tärkeä asia, että hän lähti Suomeen
käymään armeijan vuonna 1998.
– No kutsu tuli. Joko armeijaan tai svenskiksi piti muuttua, Ruotsin kansalaiseksi. Mutta
Suomi on aina Suomi, sydämessäkin.
Tommi Löytynoja kävi lapsena joka kesä Suomessa vanhempiensa kanssa.
Asevelvollisuutensa hän suoritti Dragsvikin ruotsinkielisessä joukko-osastossa viestimiehenä.
Armeijassa hänessä syttyi halu puolustaa Suomea, mutta saatuaan tietää, että Dragsvikin
joukko-osaston tehtävä sodan syttyessä olisi puolustaa Ahvenanmaata, tuo halu sammui.
– Totta kai minä haluan Suomeen, maahan siis. Ei mihinkään saarelle.
Sotaanlähtö itsestäänselvää
Jos sota syttyisi, ei Tommi epäröisi mukaan lähtemistä, vaikka hänellä nykyään on jo vaimo
ja lapsia.
– Ei se ole kuin menoksi vaan. Se on vaan yrittää anoa, että pääsee manner-Suomeen
sotimaan.
Pelkoa hän ei kerro tuntevansa.
– E-ei, se on tappaa tai kuolet. Näin se on.
Isänmaallisuus tärkeää
Kysymykseen siitä, mitä Suomen itsenäisyys Tommille merkitsee, hän vastaa seuraavasti.
– No aika paljon totta kai. Niin monta ihmistäkö niissä sodissa on kuollut, minunkin
sukulaisiani.
Tommi Löytynojan rintaa koristaa suuri tatuointi, joka kuvastaa Suomen vaakunan leijonaa.
Hän toteaa sen kuvastavan isänmaata.
"Me ollaan tällaisia, suomalaiset. Patriootteja, niin kuin sanotaan."
Tommi Löytynoja, Ruotsissa syntynyt suomalaisten vanhempien lapsi.
Asevelvollisuus säilytettävä Suomessa
Suomessakin käytyyn keskusteluun yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta Tommilla on
selvä kanta:
– Minun mielestäni armeija pitää käydä. Pyssy käteen ja harjoittelemaan vaan. Ei se voi olla
niin kuin Ruotsissa, että aina yritetään olla neutraalina.
– Täällä ei kukaan osaa mitään ja jos joku hyökkää tänne Ruotsiin, niin se on vain nostaa
kädet ylös. Kun se venäläinen tulee, niin se tulee vauhdilla sitten. Siinä ei itkut auta. Näinhän
se on.
____________
Finnblicken
Krönika: Självständighetsbalen är en mördande tråkig tillställning
Publicerat kl 12:25 5.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=4543&grupp=19689&artikel=6038051
Handskakningar och blixtrande leenden
(3:31 min)
President Sauli Niinistö med fru Jenni Haukio kommer att hälsar över tusen gäster välkomna.
Foto: AP Photo/LEHTIKUVA, Jussi Nukari
Imorgon firar vi Finlands självständighetsdag. Som traditionen bjuder är det bal på
Slottet. Jag kan inte låta bli att tycka att det är en mördande tråkig tillställning –
glamourfaktorn till trots.
Mörk är december, men ljuv är september heter det i visan. Det stämmer verkligen i år. Bara
12 ynkliga soltimmar på hela november i Södra Finland. Häromdagen lärde jag mig ett nytt
begrepp på finska: Kaamos, midvintermörker, att solen inte går upp på hela dygnet.
Min indiska väninna är i sitt esse "Det är underbart med de mörka månaderna här i Finland.
Äntligen får jag möjlighet att ta det lugnt, meditera, tända ljus, samla kraft inför sommaren".
Det är en befriande inställning som hon har. Att ta till vara på midvintermörkret, istället för att
gnälla. Att se perioden som en tid att för att reflektera, vara i stillhet. Min son tycker att det är
att som att bo i en mysig rävlya.
Imorgon firar vi Finlands nationaldag, självständighetsdagen. Oftast går nationaldagar,
oavsett land, mig spårlöst förbi. Svenska flaggans dag. Hur förväntas jag känna och agera då?
Sjätte december präglas av en lugn sober högtidlighet istället för en glättig karnevalstämning
a la Norges syttende maj. Flagghissningar, fackeltåg, kransnedläggningar på de stupades
gravar – i år är det 75 år sedan Vinterkriget bröt ut.
Som traditionen bjuder är det dessutom bal på Slottet. President Sauli Niinistö med fru Jenni
Haukio kommer att hälsar över tusen gäster välkomna till det nyrenoverade slottet i centrala
Helsingfors. Pomada i håret, handskakningar, blixtrande leenden, vackra långklänningar. Vi
vanliga Virtanens/Svenssons kan följa med i våra soffor eller var vi nu befinner oss. Det kan
ju låta tjusigt med bal i vintermörkret, men jag kan inte låta bli att tycka att det är en
mördande tråkig tillställning – glamourfaktorn till trots. Kanske måste man vara född
finländare för att uppskatta självständighetsbalen?
Men det är ju inte bara i Finland som den ska firas. Det är ju lika mycket sverigefinländarnas
dag.
Imorgon eftermiddag ska jag och min pojke och min man tända två ljus i fönstret. En vacker
tradition. De får brinna för våra nära och kära, för dom som finns omkring oss och för dom
som försvunnit.
Det sägs ju att Finland är murheellisten laulujen maa, de sorgmodiga sångernas land. Så
kanske det är, i alla fall nu på vintern. I år lyssnar jag extra mycket på Don Huonots
melankoliska, vemodiga rock. Deras senaste låt, Surunkerääjä, är som balsam för själen.
Snart vänder det mot ljusare tider; karnevaler, reggaefestivaler, uteserveringar. Finns det ett
begrepp på finska för motsatsen till kaamos? För den period då solen aldrig går ner. För minns
i juli, den fridfulla november då det bitterljuva mörkret sänkte sig som en ombonad lya över
oss.
Trevlig och fridfull självständighetsdag till er alla.
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Moderaatit, sosiaalidemokraatit ja keskusta yhdessä Eskilstunan johtoon
Julkaistu kl 13:00 5.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6037395
S+M+C= totta Eskilstunassa
(1:39 min)
Jari Puustinen (M) Eskilstuna. Foto:Merja Laitinen Sveriges Radio Sisuradio
Eskilstunassa sosiaalidemokraatit ja moderaatit sekä keskusta hallitsevat kuntaa
yhteistyössä alkaneen vaalikauden loppuun. Eskilstunan kunnan johdossa ei koskaan
aiemmin ole ollut mukana porvarillista puoluetta.
Jari Puustinen (M) yhteistyössä koulun ja työn puolesta
Moderaattien ryhmäjohtaja Jari Puustinen arvioi, että monet eskilstunalaiset saattavat
ihmetellä, mutta hänen mielestään sosiaalidemokraatit ja moderaatit ovat viime vuosina
lähentyneet toisiaan.
"Monet varmasti raapivat päätänsä, mutta jos katsotaan moderaattien taivalta viimeksi
kuluneiden kahdentoista vuoden aikana niin olemme löytäneet useita yhtymäkohtia
sosiaalidemokraattien kanssa."
Jari Puustinen (M)
Jari Puustinen pitää työtä ja koulua tärkeimpinä yhteistyöalueina uudessa kunnanjohdossa.
Sosiaalidemokraattien valtuutettu loikkasi puolueesta
Sen jälkeen kun Aza Zafari jätti sosiaalidemokraattisen puolueen ja jäi poliittisesti
riippumattomaksi kunnanvaltuutetuksi notkahti valtatasapaino niin, että
sosiaalidemokraateilla ei enää ollut enemmistöä yhdessä ympäristöpuolueen ja
vasemmistopuolueenkaan kanssa. Tästä alkoivat blokkirajat ylittävät keskustelut.
Uudet yhteistyökumppanit ovat sopineet muunmuassa kunnan omistuksessa olleen eläintarha
Parken Zoon myynnistä, sosiaalidemokraatit ovat myös hyväksyneet moderaattien ajaman
koulurahan nostamisen.
Jimmy Jansson (S) uskoo uuteen yhteistyöhön
Kunnanhallituksen puheenjohtaja sosiaalidemokraattien Jimmy Jansson sanoo, että hyvässä
tasapainossa porvarispuolueiden ja sosiaalidemokraattien kesken voidaan nyt yhdessä kantaa
vastuu ja kehittää Eskilstunaa.
"Eskilstunalaiset ovat viisaita ja ymmärtävät, että tämä malli voisi toimia valtakunnan
tasollakin."
Jimmy Jansson
____________
Popula
De tusen sorgliga sångernas land
Publicerat kl 13:55 5.12.14
Erkki och Maija i Popula-studion
Finlands nittiosjunde självständighetsdag infaller på lördag - ett ypperligt tillfälle för
Popula att dyka ner i något av det finskaste som finns, nämligen den melankoliska
finska musiken. Mörkt och dystert, tycker vissa. Vemodigt, känslofyllt och helande,
säger andra.
Är den finska musiken särskilt melankolisk eller är det bara en fördom? Vad berättar texterna
om folksjälen? Är det moll eller dur som gäller? Och är sverigefinnarna lika mollstämda som
de på andra sidan vattnet eller har decennier av ABBA-bearbetning satt sina spår?
Programledarna Erkki och Maija ska tillsammans med sin gäst, musikern Viktor Littmarck,
agera självutnämnd expertpanel och reda ut begreppen. Viktor är orkesterledare i Darja &
Månskensorkestern och syns även i filmsuccén "Ingen riktig finne".
I veckans krönika från Helsingfors hör vi Ylva Larsdotters åsikt om det årliga tv-sända
självständighetspartyt på presidentens slott. "Jag kan inte låta bli att tycka att det är en
mördande tråkig tillställning, glamourfaktorn till trots", tycker hon.
____________
Suomessa on muisteltu talvisotaa, mutta nuorille suomalaisille sota on jo kaukainen asia
Julkaistu kl 14:29 5.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6038207
"Sodassa näkyy ihmisen raakuus"
(1:46 min)
Suomessa juhlitaan huomenna itsenäisyyspäivää. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän alla on
muisteltu erityisesti talvisotaa, jonka alkamisesta on tullut kuluneeksi 75 vuotta.
Nuorille suomalaisille sota alkaa kuitenkin olla jo varsin kaukainen asia.
- Ukkini asui ennen sotia Karjalassa ja joutui muuttamaan talvisodan takia sieltä pois nuorena.
Olin pieni, kun ukki kuoli, enkä ole sen takia kuullut paljonkaan juttuja niistä ajoista. Ei
meillä kotona sodasta ole paljon puhuttu muutenkaan, kertoo 17 -vuotias vantaalainen lukion
tokaluokkalainen Viivi Röppänen.
- Vanhempani eivät ole kovinkaan isänmaallisia, Röppänen sanoo.
Suurimmalla osalla suomalaisia teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia kosketuskohtia sotaan on
vieläkin vähemmän, sillä useimpien isovanhemmatkin ovat syntyneet sotien jälkeen. Ainakin
jos näihin nuoriin on uskominen, sodassa ei nähdä glamouria. Näin asian tiivistää Emmi
Virtanen.
- Sodassa näkyy ihmisen raakuus ja eläimellisyys. Vaikka olemme sivistyneitä ja älyllisiä
olentoja, pystymme silti pahoihin tekoihin, Virtanen miettii.
Silti monien nuorten mielestä Suomen sotahistoriasta on myös syytä olla ylpeä.
- Totta kai on syytä olla ylpeä, jos kykenee niinkin hyvin sotimaan niin paljon
voimakkaampaa valtaa vastaan (kuten Suomi Neuvostoliittoa).
Suomi kävi 30- ja 40-luvun taitteessa kaksi sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Suomen historiaan
kuuluu myös verinen sisällissota vuonna 1918 kun valkoiset ja punaiset sotivat toisiaan
vastaan.
____________
Sameradion
Hálgu
Roger Pontare: Det är en tradition
Publicerat fredag 5 december kl 17:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6036503
När vi närmar oss julen och det är vid den här tiden artister åker ut på julturné. När
Roger Pontaré stannade till Arvidsjaur träffade jag honom för att prata om just
julturnér. Jag har även träffat några av de som körade bakom Pontare i Arvidsjaurs
kyrka.
Gospelkören Injoy och Arvidsjaurs kyrkokör körade bakom Roger Pontare under hans
konsert i Arvidsjaur. Jag träffade 15-åriga Jenny Karlsson och 17-åriga Doline Niyomufasha
före och efter konserten.
Roger Pontare har gjort ett flertal jultunér och jag vill så klart veta vilka låtar som man bara
måste sjunga under en julturné.
Veckans spellista:
Åsa Blind, Sofia Jannok och Anna Kärrstedt Kuhmunen: Bassi-Idja/Stilla Natt
Maxida Märak och Downhill Bluegrass Band: Gåhttså Gieres Corey
Roger Pontare: Sång för miljoner röster
Sara Mariella Gaup: Guovdageaidnu
Alias Ellen: Lihka Bajás
Geoffrey Gurrumui Yunupingu: Djarimirri
____________
Tutkija: Blokkirajoja ylittävä yhteistyö yhä kauempana
Julkaistu kl 14:35 5.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6038088
lyssna på Anu Koivunen: "Poliittista sotaa yhteistyön sijaan"
"Stefan Löfven on kärsinyt imago-tappion"
(4:38 min)
Ylimääräisten vaalien julistamisen jälkeen vastakkainasettelu medioissa on jo alkanut,
ja se ajaa Ruotsin blokkeja yhä syvemmälle juoksuhautoihin, mediatutkimuksen
professori Anu Koivunen Tukholman yliopistosta toteaa
___________
Med Pekka Kenttälä och Bertil Isaksson
Sändes fredag 5 december kl 17:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/469554?programid=2707

LYSSNA (110 MIN)
Direkt från Korpilombolo.
____________
Popula
"Vi har ingen relation till Finlands nationalsång"
Publicerat fredag 5 december kl 19:43
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6038598
Ska vi sjunga Satumaa istället?
(1:17 min)
Sverigefinnar har inte samma relation till finska nationalsången Vårt Fosterland som
finnar har. Den känns dum om man inte bor i Finland. Satumaa är mer sverigefinnarnas
sång, säger Viktor Littmarck, som är orkesterledare i Darya & Månskensorkestern.
____________
Kuriren.nu
Berättar historier på meänkieli och svenska
2014-12-08
Åsa Larsson möter Mikael Niemi som möter Tove Alsterdal som möter Bengt Pohjanen som möter Katja Kettu
som möter Mikael Niemi. På måndag startar serien "Berättarna". "Han sa: att han köpt den svarta finkostymen till
begravn.
___________
Hallituskriisin jäljillä
Lähetetty kl 06:00 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474336?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Maanantain aiheita:
- Aamun vieraana on mediatutkija Anu Koivunen. Puheenaaiheena Ruotsin
hallitustilanne
- Kun Uumajan ja Vaasan kaupungit kaksi vuotta sitten perustivat yhteisen
varustamoyrityksen merenkurkun tavara- ja matkustajaliikennettä hoitamaan, olivat monet
huolissaan linjan tarpeellisuudesta. Ensimmäisenä toimintavuonna matkustajamäärä yli
tuplaantui aiempaan liikennöintiin verrattuna ja myötätuuli on jatkunut tänä vuonna, sillä
viime vuoden matkustajamäärä saavutettiin jo marraskuussa, kertoo toimitusjohtaja Peter
Ståhlberg
- 10-vuotias Mili Kasurinen haki Suomessa Kemijärven johtoon
- Ruotsissa laillista nautintoainetta nuuskaa saa viedä rajan yli Suomeen, mutta vain omaan
tarpeeseen. Nuuskankäyttäjiä löytyy kuitenkin aivan eteläisintä Suomea myöden. Siksi ei
liene outoa, että nuuskaa haetaan Haaparannalta vähän omien tarpeiden ylitsekin. Äskettäin
paljastui pitempään jatkunut salakuljetus, jossa toisena tuotteena oli päinvastaiseen suuntaan
virtaava virolainen viina
- Läheskään kaikki salakuljetus ei tule ilmi. Ehkä noin kymmenesosa. Lisäksi rajan ylittää
joka päivä kymmenittäin,sadoittain suomalaisia sen sallitun määrän kanssa. Toinen omaan
käyttöö sallittu, mutta kaupalliseen käyttöön laiton tuontitavara on viina, jota tuodaan halvan
viinaveron maista kuten Virosta
- Maanantain urheilua
- Aamun visa.
____________
Huomenta Ruotsi
10-vuotias Mili Kasurinen hakee kaupunginjohtajaksi
Julkaistu kl 08:10 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6039408
"Olisin tosi hyvä johtaja"
(7:05 min)
Suomessa ihmetellään Kemijärven kaupunginjohtajan paikan hakijaa.
Suomen Lapissa oleva Kemijärven kaupunki hakee uuttaa kaupunginjohtajaa. Paikkaa on
hakenut myös Mili Kasurinen, samalta paikkakunnalta.
Mili on kymmenen vuotta vanha.
__________
Kieli rakkauden kohteena
Lähetetty kl 09:03 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474392?programid=2511

KUUNTELE (177 MIN)
Kieleen voi myös rakastua. Näin on käynyt lavarunoilija Solja Kravulle, joka on
aikanaan rakastunut niin suomen kuin ruotsin kieleen. Pajalassa taas tuntuisi riittävän
hyvää tarkoittavia ihmisiä. Oma kylän pakolaisten auttamiseksi järjestetyssä
vaatekeräyksessä vaatteita tuli niin paljon, että keräys oli pakko lopettaa.
Maanantaiseen tapaan Kohtauspaikalla otetaan sukellus urheilun ja liikunnan
monipuoliseen maailmaan.
Solja Krapu on ollut rakastunut niin suomen kuin ruotsin kieleen
Uddevallan kunnan henkilöstöpalaverissa kuultiin marraskuun lopussa lavarunoilija Solja
Kravun runoja ja ajatuksia monikielisyydestä kouluissa. Lavarunoilijan omat kokemukset
tukevat vahvasti monikielisyyttä ja vanhempien omia valintoja.
Pajalassa vaatekeräyksessä kerättiin vaatteita yli odotusten
Punainen Risti ja Pajalan paikalliset voimat aloittivat vaatekeräyksiä kylän pakolaisten
auttamiseksi. Ja palajalaisissa näytti riittävän hyvää tahtoa sillä vaatteita tuli niin paljon, että
keräys piti jopa lopettaa.
Jaapallohallit ovat pärjäämiselle lähes elinehto
Ruotsissa on tällä hetkellä 12 jääpallohallia, joiden käyttäjät saavat suuren edun ulkokenttiä
käyttäviin seuroihin. Tommy Österberg saa valmentaa Vetlandaansa hyvissä olosuhteissa,
hienossa hallissa.
__________
Filip Hammar: Suomen presidentin tietäminen ei kuulu yleissivistykseen
Julkaistu kl 10:24 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6039732
Mediaprofiili Filip Hammarin kommentti Suomesta on saanut aikaan
kummastusta. Hänen mukaansa På Spåret -ohjelmassa kysytty Suomen presidentin
nimi ei kuulu yleissivistykseen.
Filip Hammar kilpaili parinsa Fredrik Wikingssonin kanssa På Spåret -tietovisassa viime
perjantaina. Vastaparina heillä oli P1-kanavan talk show -juontajat Louise Epstein ja Thomas
Nordegren. Ohjelmassa matkustettiin tällä kertaa Helsinkiin ja yksi kysymyksistä oli, kuka on
Suomen istuva presidentti. Sitä eivät muistaneet Epstein ja Nordegren sen koommin kuin Filip
ja Fredrikään. Louise Epsteinin kommentti oli että "nyt saamme hävetä", kun taas Filip
letkautti, ettei yleissivistykseen kuulukaan tietää, kuka Suomen istuva presidentti on.
Filip Hammarin kommentti on saanut huomioita sosiaalisessa mediassa. Rita Lindholm
kirjoittaa: "Fy för era kunskaper och uttalanden om ett grannland", kun taas Carin
Norin näkee asian toiselta kantilta: "Men ta det lite lugnt... Är själv 3/4 finländare, men lite
humor får man väl ha ;-)"
Mitä mieltä olet itse? Keskustele Sisuradion Facebook-sivulla tai kommentoi tässä alla! Voit
katsoa Filipin kommentin ohjelmassa ja haastattelun ohjelman jälkeen alla olevasta linkistä
"Filip och den finske presidenten". Koko ohjelmassa Suomen osuus alkaa suunnilleen
kohdassa 21.42.
______________
Kaunisvaara
Oro för framtiden efter konkursbeskedet
Publicerat kl 11:44 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6039850
I dag gick Kaunisvaaragruvan i konkurs. Northland Resources avbröt rekonstruktionen
då de inte längre kunde ordna upp sin ekonomiska situation.
- Det här är ett skräckexempel, en väldigt jobbig situation, säger Tomas Sevä i Muonio
sameby, som har renar som betar i området.
Northland Resources begärde sig i dag i konkurs efter att länge dragits med ekonomiska
problem. Klockan 14 fastställde tingsrätten konkursen.
- Vi har jobbat hårt för att få till stånd en kortsiktig lösning sedan vi kom in i bolaget för 1,5
år sedan, och vi löste det. Sedan hade vi kommit ganska långt med en långsiktig lösning men
då föll malmpriserna igen, sa styrelseordföranden Olav Fjell på presskonferensen som hölls i
Luleå i dag.
Han säger att han inte tror att någon hade kunnat förutse det här prisraset.
Tomas Sevä, före detta ordföranden i Muonio sameby, som har kontakt med gruvbolaget
tillsammans med nuvarande ordförande Hans Holma, är orolig i dag över samebyns framtid.
- Vi har avtal med Northland bland annat om projekt för att förbättra situationen för
rennäringen men vi har inte fått pengar, så vi kan inte genomföra fler än möjligtvis ett av de
här projekten och vi har inte fått den ekonomiska ersättning för förlorat renbete som vi avtalat
om.
Ni accepterade gruvan och ingick avtal med Northland resources, hur ser du på det i dag?
- Vi hade inget val, vi hade aldrig kunnat stoppa gruvan. Vi hade inget val, men det här får
aldrig hända igen, säger Tomas Sevä.
Enligt Northlands ledning tas avfallen från gruvan om hand på samma sätt som när gruvan
var igång. Inte heller konkursförvaltaren Hans Andersson, advokatbyrån Kaiding, är orolig för
miljön i området.
- Jag har erfarenhet från Blaikengruvan i Västerbotten, och har bra erfarenhet av samarbetet
med länsstyrelsen i Västerbotten, jag har förhoppningar om att det kommer fungera bra också
med länsstyrelsen i Norrbotten.
David Berggård på länsstyrelsen i Norrbotten ser ingen direkt oro för miljön i området på
grund av konkursen.
- Det vanliga som inträffar är att verksamhetsansvaret övertas, konkursförvaltaren tar rollen
som ägare och ska följa regelverket.
Hur ser du på gruvområdet på lång sikt, om det inte skulle komma in nya ägare?
- Vår erfarenhet är att en konkursförvaltare kan ha hand om det här under en lång tid. Det är
mycket som kan hända. Det finns en efterbehandlingsplan om inga nya ägare kommer och en
ekonomisk säkerhet i enlighet av gällande tillstånd, säger David Berggård, länsstyrelsen i
Norrbotten.
Räcker den undanlagda ekonomiska säkerheten?
- Det återstår att se hur det räcker. Men jag är inte orolig i dag.
Förhoppningen hos många är att det inom kort ska komma en ny ägare som har resurser att
satsa på gruvan. Tomas Sevä befarar att det hela kan landa i en stor miljökatastrof kring
myrområdena i Kaunisvaara, Pajala.
- Det är för tidigt att säga vad som händer nu. Men en konkurs står helt utanför vårt avtal. Om
någon köper upp gruvan blir det ju till att börja om, förhandla på nytt. Om ingen köper så är
det en enorm naturkatastrof vi står inför, säger Tomas Sevä, Muonio sameby.
__________
Rádio Sápmi
Premiär idag för Kertojat/Berättarna
Publicerat kl 15:54 8.12.14
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=2327&artikel=6040247
Hasse Alatalo: Ett spännande möte för författarna
(7:03 min)
Premiär idag för det meänkielispråkiga programmet Kertojat/Berättarna. Två
författare möts. Den ene skriver början på en berättelse, den andres uppgift blir att
skriva en fortsättning och avsluta historien. I det första programmet är författaren
Mikael Niemi nyfiken på Åsa Larsson. Redaktören Hasse Alatalo berättar om
programmet.
Se programmet idag kl.19.30 i SVT2, eller här på vår webb-sida.
Kaks kirjalia kohtavat. Yks kirjotta aluun ja toinen saapi tehtävän ette jatkaa sitää.
Henkilökohtaisissa muotokuvissa kohtaama kirjailioita niissä ympäristöissä mikkä oon
vaikuttanheet heitä kirjottamisessa. Samala aika yks jännittävä ja aivan vastakirjotettu kasua.





Måndag 8 december 19:30 i SVT2 - Åsa Larsson möter Mikael Niemi
Torsdag 11 december 19:30 i SVT2 - Tove Alsterdal möter Åsa Larsson
Fredag 12 december 19:30 i SVT2 - Bengt Pohjanen möter Tove Alsterdal
Onsdag 7 januari 19:30 i SVT2 - Katja Kettu möter Bengt Pohjanen
Torsdag 8 januari 19:30 i SVT2 - Mikael Niemi möter Katja Kettu
Hasse Alatalo är redaktör för det meänkielispråkiga programmet Kertojat/Berättarna.
_____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Jouluhiiri on uusi tulokas joulunvietossa
Lähetetty måndag 8 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/465291?programid=1019

KUUNTELE (50 MIN)
Jouluhiiret vuosimallia 2014, suosituin askartelukohde Matteusgårdenissa.
- Lasten joulujuhlaa on vietetty Norrköpingissä askerrellen, Västeråsissa tenavat
kulkivat joulupolkua.
- Eskilstunassa on käynnissä iso myllerrys esikoululaisten äidinkielen tuen järjestämisessä.
- Färjestadin suomalaiskaksikko Toni ja Anssi koettavat kerätä kiekkojoukkueelle pisteitä
nopeudella ja rutiinilla.
- Opiskelijabloggaajamme Jasmine Malla odottaa joulua kandidaatin tutkielmaa puurtaen ja
vaihto-opiskelua Andalusiassa suunnitellen.
- Juontajana Eskilstunassa Merja Laitinen.
_____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Borås on EU:n paras kaupunki liikuntaesteisille
Lähetetty måndag 8 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/470585?programid=1018

KUUNTELE (50 MIN)
Petri Pitkänen vastaanotti palkinnon yhdessä kunnanneuvos Lena Palménin (S) sekä Ingegerd
Erikssonin ja Lena Mellbladhin kanssa, kunnan virkamiehiä hekin. Kuva:Boråsin kunta.
Borås on voittanut EU:n komission Access City Award -palkinnon eli kaupunki on palkittu
EU:n parhaana kaupunkina liikuntaesteisille. Liikuntaesteisten konsulentti Petri Pitkänen oli
yhtenä kaupungin edustajista vastaanottamassa palkintoa Brysselissä viime viikolla.
Göteborg on jakanut kunnan ruotsinsuomalaisille lapsiperheille suomenkielisiä kirjapaketteja.
Kaikkiaan niitä on hankittu 420 kappaletta. Paketteja on vielä jäljellä ja haettavissa ilmaiseksi
kaupunginkirjastosta.
Teleperformance on hyvinkin suomenkielinen työpaikka Göteborgissa, joka antaa teknistä
tukea erään tunnetun tuotemerkin asiakkaille kaikkiin Pohjoismaihin.
Lisebergin huvipuistossa Göteborgissa on jouluna tuhansine lamppuineen satumainen ilme. Ei
edes kylmä sää tai sade tunnu litistävän joulutunnelmaa. Lapsille tarkoitetut härvelit ovat
käynnissä, mutta muuten huvipuistossa on rauhallisempi meno kesään verrattuna.
Lähetyksen juontaa Teija Martinsson.
____________
Pajalan kaivoskonkurssista toivutaan Haaparannallakin, Barents Centrumin
rakentaminen alkaa.
Sändes måndag 8 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/473137?programid=1021

LYSSNA (50 MIN)
Per-Anders Ruona kertoo Pajalan kaivoksen sulkemisen vaikutusten ulottuvan Haaparannalle
saakka. Tosin ne alkoivat jo syksyllä. Kuva/Foto: Hannele Kenttä
Pajalan kaivoksen konkurssin vaikutukset ulottuvat koko Tornionlaaksoon, tosin niistä
toipuminen on jo alkanut. Työllisyys Haaparannalla paranee myös kun Barents
Centrumin rakennustyöt alkavat.
__________________
Huomenta Ruotsi
Sodan jäljillä
Lähetetty tisdag 9 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474340?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Tiistain aiheita:
- Talvisodan aikamisesta on kulunut 75 vuotta ja 70 vuotta sitten Lapin väki oli lähtenyt
evakkoon. Sodan pahimmat taistelut oli joulukuulle tultaessa jo ohi. Pitkään sotineet
suomalaiset jermut oli kotiutettu ja nuoret pojat oli kutsuttu rivehin. Taisteluja käytiin
enää Muonion ja Kilpisjärven välillä. Toisen mailmansodan viimekuukausien taistelut
Käsivarressa saivat nimekseen Lasten ristiretki. Juha Tainio tapasi Aamun vieraana
Anders Tapanin, joka oli auttamassa evakkoja Tornioväylän rannasta Ruotsiin turvaan
- Pajalan Kaunisvaaran kaivoksen konkurssin vaikutukset säteilevät Haaparannalle saakka
- Eskilstunassa ollaan siirtämässä äidinkielen tuki esikouluissa suoraan esikoulujen
henkilökunnan vastuulle. Tähän saakka kiertävät äidinkielenopettajat ovat opettaneet
päiväkoti-ikäisille äidinkieltä
- Boråsissa palvelee nykyään kirjastoauto, joka on tarkoitettu pelkästään lapsille ja nuorille.
Kirjavin piirroksin maalattua bokbussen-autoa ajaa kuusi vuotta sitten Ruotsiin muuttanut
suomenruotsalainen Åsa-Maria Berg Levinsson
- Suomenkielinen lastenkirja on yhä useamman ruotsinkielisessä esikoulussa käyvän
suomenkielisen lapsen ulottuvilla. Ruotsinkielisiin esikouluihin ja kirjastoihin on ruvettu
tilaamaan suomenkielisiä lastenkirjoja
- Jokin vuosi sitten lidingöläinen Anita Lalander julkaisi kirjan suomalaisäitinsä, nuoren lotan
päiväkirjamerkinnöistä talvi- ja jatkosodan aikana. Lalander oli saanut äitinsä päiväkirjat
tämän sisarelta sen jälkeen, kun äiti oli kuollut. Kiinnostus lotta-äidin kokemuksiin oli niin
suuri, että hän käännätti päiväkirjat ruotsiksi ja julkaisi niistä kirjan
- Aamun visa.
Tiistaiaamussa on Jorma Ikäheimo.
____________
Norlannin Sisuradio
Tunturilomaa, salakuljetusta ja hevosenselästäputoamista
Lähetetty tisdag 9 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/473154?programid=1021

KUUNTELE (50 MIN)
Haaparannan käräjäoikeus ei tuomise nuuskan salakuljettajaa. Foto/kuva: Juha Taini SR
Sisuradio
Ruotsissa laillista nautintoainetta nuuskaa saa viedä rajan yli Suomeen, mutta vain
omaan tarpeeseen, Haaparannalta viedään nuuskaa Suomeen joskus reilustikin
yli omien tarpeiden. Äskettäin paljastui pitempään jatkunut salakuljetus, jossa toisena
tuotteena oli päinvastaiseen suuntaan virtaava virolainen viina.
Västerbottenin suurimmassa tunturikohteessa on tapahtunut paljon yritysten
omistajavaihdoksia viime aikoina ja odotettavissa on myös toiminnallisia muutoksia. Viime
kuun alussa alueen matkailumarkkinoinnin toiminnanjohtajana aloitti Elisabeth Jonsson,
Ratsastusta pidetään pikkututtöjen lempilajina, mutta siihen saattaa innostua myös
vanhemmatkin. Harrastuksessa on riskinsä vaikka se lumoaakin. Pia Marttinen tuli
Haaparannan studioon kainalosauvan kanssa.
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Salibandyn suosikit kohtaavat, Anneliinan kotipalvelu maan parhaita, Uddevallan
seurakuntatyö voi hyvin
Lähetetty tisdag 9 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/472945?programid=1018

KUUNTELE (50 MIN)
Uddevallan suomenkielinen seurakuntatyö toimii hyvin ruotsalaiseen integroituna, kertoo
diakoni Matias Juopperi.
Anne Maaningan kotipalveluyritys tarjoaa Ruotsin parasta palvelua, tutkitusti.
Ruotsi ja Suomi kohtaavat illalla salibandyn MM-kisoissa, Tero Tiitu pohtii pelin henkeä.
Miika Nousiaisen kova pakettivinkki, ettei joulu vain olisi liian iloinen.
____________
City Sisu
Järfälla hakee suomen kielen hallintoalueeksi
Lähetetty tisdag 9 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474368?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Järfällan kunnan ensi maanantaina esiteltävässä budjetissa on mukana hakeminen suomen
kielen hallintoalueeksi. Illan lähetyksessä kuulemme tunnelmia asian tiimoilta. Lisäksi
pääsemme tutustumaan Bergkällan hoivakotiin, jossa asukkaiden ja henkilökunnan lemmikit
tuovat iloa asukkaiden arkeen. Saamme myös ennakkotunnelmia illan otteluun salibandyn
mm-kisoissa, vastakkain ovat huippumaat Suomi ja Ruotsi. Lisäksi perjantaisen Puhelinlangat
laulaa -lähetyksen juontajat Sisuradion puolelta eli Soili Huokuna ja Ismo Waronen
pistäytyvät studiossa.
Järfälla halajaa suomen kielen hallintoalueeksi
Järfällan kunnan 15. päivä joulukuuta esiteltävässä budjetissa on mukana kunnan hakeminen
suomen kielen hallintoalueeksi. Hakemus hallitukselle puolestaan jätettäisiin viimeistään ensi
vuoden huhtikuussa. Järfällan ruotsinsuomalaisten asioiden parissa paljon toimineen Carita
Wallman Larssonin mielestä hakupäätös on erittäin positiivinen asia.
Lemmikeistä suurta iloa hoivakodeissa
Kissat ja koirat piristävät montaa ikäihmistä hoivakodissa. Sollentunan Bergkällan
hoivakotiin saavat asukkaat ottaa mukaansa omia koiriaan. Myös henkilökunta tuo toisinaan
mukanaan kotieläimiään. Hoivakodissa asuva Seija Lammi ilahtuu pienestä villakoirasta, joka
nousee takatassuilleen tervehtimään Seijaa.
Salibandyssä tänä iltana huippukamppailu Ruotsi-Suomi
Göteborgissa parhaillaan käynnissä olevassa salibandyn MM-turnauksessa on tänä tiistaiiltana, kello 19.15 alkaen todellinen huippuottelu. Lajin mahtimaat Ruotsi ja Suomi kohtaavat
toisensa jo nyt alkulohkovaiheessa. Ruotsin pääsarjassa seuratasolla Uppsalan Storvretaa
edustava, konkari Mika Kohonen odottaa ottelua.
Puhelinlangat laulaa jälleen perjantaina
Perjantaina on vuorossa Sisuradion perinteinen yhteislähetys Puhelinlangat laulaa yhdessä Yle
Radio Suomen kanssa. Levytoiveet ja terveiset raikaavat digitaalisesti yhteensä kolmen tunnin
ajan kello 17.00-20.00. P4-kanavalla lähetys kuuluu kello 18.10-19.00. Oman toiveesi ehdit
vielä lähettää esimerkiksi sähköpostilla [email protected].
____________
Huomenta Ruotsi
Maija Kitusen lottapäiväkirja ilmestynyt myös suomeksi
Lähetetty onsdag 10 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474344?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
- Ruotsi voitti Suomen maalein 5 - 2 tiistai-iltana Göteborgissa pelatussa salibandyn MMottelussa. Ottelua Göteborgin Skandinaviumissa seurasi yli kymmenen tuhatta katsojaa.
- Ruotsalaiskirjastot ovat ruvenneet hankkimaan suomenkielistä kirjallisuutta uuden lain
kannustamina. Lähes vuoden voimassa ollut laki velvoittaa kaikkia kirjastoja tarjoamaan nyt
myös suomenkielisiä kirjoja.
- Vain harva ulkosuomalainen osallistuu Suomen vaaleihin. Yksi syy on se, että äänestäminen
on hankalaa ja matkat äänestyspaikalle pitkiä. Yksi ratkaisu olisi kirjeäänestyksen salliminen.
Malli on käytössä muun muassa Ruotsissa.
- Jokin vuosi sitten lidingöläinen Anita Lalander julkaisi ruotsiksi kirjan suomalaisäitinsä,
nuoren lotan päiväkirjamerkinnöistä talvi- ja jatkosodan aikana. Nyt päiväkirja on ilmestynyt
myös alkuperäiskielellä eli suomeksi.
- Haaparantalainen Seija Satokangas luuli itseään vain lihavaksi ja laiskaksi, mutta lopulta
selvisikin että jatkuva väsymys johtuu uniapneasta. Väsymys oli viedä Seijalta hengen, sillä
hän nukahti rattiin kun vastaan tuli kuorma-auto.
- Keskiluokkaisesta elämästä kertova TV-sarja Solsidan on ollut suuri menestys jo neljän
kauden ajan sekä Ruotsissa, että Suomessa. Sarjassa alusta asti nähty suomalaiskoomikko
André Wickström kertoo saaneensa kyselyn kiinnostuksesta olla mukana viidennelläkin
kaudella.
- Aamun vieras, Jukka Teräs on vanhempi tutkija Nordregio-instituutissa. Hän on paneutunut
biotalouteen Pohjoismaissa, Ruotsissa erityisesti Örnsköldsvikin biotalouskeskittymän
tulevaisuuden näkymiin.
- Suomi-reggaen suurnimi Jukka Poika tulee ensimmäisen kerran esiintymään Ruotsiin.
Konsertti järjestetään Göteborgissa perjantaina 12.12.
Lähetyksen juontaa Hannu Laitinen Eskilstunasta.
__________________
Meänraatio
Gruvstoppet tvingar Pajala att spara - M vill stänga högstadier / Kruuvatoppi pakottaa
säästhöin Pajalassa - M halvaa panna kiini kouluja
Publicerat onsdag 10 december kl 17:23
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6042698
Roger Tuomas vill spara drastiskt
(7:20 min)
Stängingen av kaunisvaaragruvan tvingar Pajala kommun att spara tvärt. Att stänga
tre högstadieskolor och samla eleverna i ett kan vara ett sådant sätt, menar moderaten
Roger Tuomas.
Kaunisvaarakruuvan sulkeminen pakottaa Pajalan kunnan säästämhään. Ette sulkea
kolme yläastetta/högstaadiet kunnassa olis yks mallin, meinaa moderaatti Roger
Tuomas.
____________
City Sisu
#vågafinska -tarinat julkaistaan yksissä kansissa
Lähetetty onsdag 10 december kl 18:11
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474349?programid=1025

KUUNTELE (60 MIN)
Tänään ollaan monessakin mielessä juhlatunnelmista. Vuoden 2014 Nobel-palkinnot jaettiin
tänään ja Nobel-illallisilta saamme tunnelmia kun Kaarina Wallin on paikan päällä. Tämän
lisäksi Sisuradion #vågafinska -kampanjan sato on kasattu yksiin kansiin ja kirja
julkaistaan tänä iltana pidettävässä tilaisuudessa Tukholman radiotalolla. Sotaveteraanit taas
ovat tänään syöneet Tukholman Eestitalolla joululounaan ja samalla pidettiin myös
veteraanipiirin hallituksen kokous, jossa asialistalla oli muun muassa Tukholman
paikallisyhdistyksen toiminnan lopettaminen.
____________
Huomenta Ruotsi
Monet syövät suruunsa
Lähetetty torsdag 11 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474350?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
- Suomenkielisen kirjallisuuden kääntäjistä on ollut pitkään pulaa, mutta nyt on tilanne
parantunut, kertoo kääntäjä Janina Orlov.
- Lohdutussyöminen on korviketta jostain muusta, vaikka siitä että on surullinen tai
yksinäinen, sanoo terapeutti Mirja Svartengren.
- Kirjeenvaihtajamme Katri Nisula kertoo pakinassaan, että Suomi on ankea paikka. Vai onko
sittenkään?
- Haaparanta - Tornion kaksoiskaupungin yhdistävän rakennuskompleksin rakentaminen
alkaa tänään torstaina. Nyt tyhjillään ammottavaan joenuoman kuoppaan rakennetaan aluksi
perusta muunmuassa 80 metriä korkealle hotellille, josta tulee kaupunkien uusi maamerkki.
- 27-vuotias Beatrice Sundqvist kamppaili vuosikausia liikakilojen kanssa. Työkaverinsa
innoittamana hän aloitti laihdustuskuurin ja pudotti peräti 24 kiloa puolessa vuodessa.
- Ensi vuoden alusta (1.1.2015) laivojen rikkipäästöjen pitää pienentyä olennaisesti.
Varustamoilla on kaksi vaihtoehtoa, joko puhdistaa savukaasut tai ostaa puhtaampaa ja
kalliimpaa polttoainetta, sanoo Viking Linen Tony Öhman.
Lähetys tulee Eskilstunasta, studiossa Hannu Laitinen.
______________
Meänraatio
Kerstin avskydde sina rötter - men bytte ståndpunkt / Kerstin vihasi nimeä, vaihetti pois
- mutta otti takasi
Publicerat torsdag 11 december kl 10:34
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6043117
Kerstin Tuomas Larsson
(9:41 min)
Som ung ville hon skaka av sig sitt tornedalska ursprung, språk och ville till och med
byta bort sitt finskklingande efternamn. Men en dag skulle skulle hennes tankevärld
vändas upp och ned. I veckan gav Kerstin Tuomas Larsson ut fyra nya böcker - tre
barnböcker och en diktsamling - och alla är skrivna på meänkieli. Vad var det som
hände?
Nuorena hän vihasa Tornionlaaksoa, sen kieltä ja halusi sukunimenki vaihtaa
ruottalaiseksi. Nyt Kerstin Tuomas Larsson kirjottaa runoja ja kläpittenkirjoja
meänkielelä - hän julkasi neljä eri kirjaa viikola - ja ajattelee aivan toisin. Kunka tämän
kaiken selittää?
______________
Meänraatio
Enaresamisk låt tävlar i Liet Lauvlut / Inarin lapinkielelä kilpailhaan Liet Laulussa
Saksassa
Publicerat torsdag 11 december kl 16:41
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6043815
I morgon fredag, 12 dec, deltar den enaresamiska gruppen Aila Duo med en låt i årets upplaga
av minoritesschlagertävlingen Liet Lavlut i Oldenburg i Tyskland. Det är tionde året tävlingen
genomförs. Här nedan finns en länk till tävlingens hemsida där alla låtar presenteras. (Klicka
först på rubriken om sidan inte är helt öppen.)
____________
City Sisu
Uusi suomenkielinen esikouluosasto aloitaa Skarpnäckissa
Lähetetty torsdag 11 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474370?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Uusi suomenkielinen esikouluosasto Skarpnäckissa, Tukholman eteläpuolella, aloittaa
toimintansa viimeistään helmikuun lopussa, vaikka ilmoittautuneita lapsia ei olekaan aivan
riittävästi.
City Sisussa on myös juhlien jälkitunnelmaa; #Vågafinska kirjan julkaisutilaisuudesta
sekä Nobel-juhlista.
Skarpnäckin Vingen -esikoulun yhteyteen perustetaan suomenkielinen esikouluosasto
Aktiiivisten, skarpnäckiläisten vanhempien ansiosta alueelle saadaan uusi suomenkielinen
esikouluosasto. Se aloittaa toimintansa Vingen esikoulussa viimeistään ensi helmikuun
lopussa. Ilmoittautuneita lapsia on 8, paikkoja on 14 lapselle. Vaikka lapsimäärä ei vielä tässä
vaiheessa ole mahtavan suuri, osasto käynnistetään, vakuuttaa siitä vastaava esikoulurehtori
Mikaela Sundberg.
Arvo on koditon tukholmalaiseläkeläinen
Arvo on 70 -vuotias ja menetti asuntonsa tämän vuoden alussa, kun vuokratalosta tuli
asumisoikeusyhdistys ja vuokrat nousivat roimasti. Hän on löytänyt tilapäisen asunnon
ystäviensä luona ja käy aterioimassa Stadsmissionen-järjestön vanhustenkeskuksessa.
Juhlatunnelmien jälkimainingeissa
Eilen juhlistettiin #Vågafinska -kirjan julkaisemista täällä Radiotalossa. #Vågafinska oli
Sisuradion viime vuotinen twitterkampanja, jossa pyydettiin ihmisiä kertomaan suhteestaan
suomen kieleen ja joka ennen kaikkea kannusti suomen kielen käyttöön. Kampanja sai
siipiensä useita satoja twiittejä ja oli täydellinen menestys. Twiitit on nyt kerätty yksiin
kansiin ja kirjaa oli juhlistamassa suomenruotsalainen Vivianne Saelan, jolla oli merkittävä
rooli kirjan suunnitteluvaiheessa.
Sisuradion Kaarina Wallin oli puolestaan eilen juhlien juhlassa, Nobel –juhlassa, Tukholman
konserttitalossa sekä Kaupungintalossa. Kuulemme Kaarinan mietteet juhlallisuuksista, kun
juhlista on kulunut vuorokausi.
_________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Kerjäläiset huolestuttavat ja Kauneimmat joululaulut itkettävät
Lähetetty torsdag 11 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/448253?programid=1019

KUUNTELE (50 MIN)
Moni Keski-Ruotsin kunnista on huolestunut EU-kerjäläistensä pärjäämisestä talven
kylmyydessä.
Näin mm. Eskilstunassa ja Norrköpingissä.
Kauneimmat joululaulut keräävät suomenkielisiä yhteen. Kävimme Gävlessä ja
kerromme joululaulupaikkoja Keski-Ruotsin alueella.
Kirjavinkkejä jouluksi on luvassa ,niin myös #vågafinska -kirjan julkaisujuhlat.
Juontajana Pirjo Rajalakso.
_____________
Etelä-Ruotsin Sisuradio
Gislavedissä on tänään leivottu joulua
Lähetetty torsdag 11 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/471573?programid=1020

KUUNTELE (50 MIN)
Suomiseuralla on jo valmistettu laatikot ja karjalan piirakat, tänään vuorossa
ovat pikkuleivät joulua varten. Gislavedin suomiseuran piirakkamestari Kerttu
Rantoselta piirakoiden valmistus sujuu. Taidon hän on oppinut aikuisena täällä
Ruotsissa ja tänään Kerttu on leiponut piirakoita yhdessä Erja Ahlqvistin kanssa.
Illan lähetyksessä kuulet myös että Malmön Latiskolanin oppilaat tukevat Ruotsin radion
Musikhjälpeniä omien veppilähetysten muodossa.
Malmön sinfoniaorkesterilla alkavat joulukiireet - viikonloppuna on 6 Nallekonserttia kertoo
kakkosviulisti Elina Lehto. Ja kuulet myös ennakkotietoa huomisesta Puhelinlangat laulaatoivekonsertissta joka on Sisuradion ja YLE Radio Suomen yhteislähetys. Toiveita ja
tervehdyksiä Suomeen voit lähettää osoitteeseen [email protected].
____________
Norlannin Sisuradio
Barents Centrum ja hotellin rakennustyöt alkoi Haaparannalla
Lähetetty torsdag 11 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/473170?programid=1021

KUUNTELE (50 MIN)
Haaparantakeskeinen lähetys ja syystä sillä Barents Centerin rakennustyöt
alkoivat juhlallisin menoin, Pohjosen Ruotsin ja Suomen suurin rakennustyömaa
käynnistyi.
Myös historiaa mukana, Haaparanta Tornion 60-70 lukujen maisemia
on valokuvakirjan aiheena. Kolmikielisestä kirjaprojektista kertoo Tore Hjorth
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Jukka Poika Länteen, himofanit paikalla, asumisyhteisössä viihdytään ja lasten
merenalaiset kuvat Lundbyn jouluvaloissa
Lähetetty torsdag 11 december kl 18:10

KUUNTELE (50 MIN)
Suomi-reggaen suurnimi Jukka Poika tulee Göteborgiin perjantaina 12.12.
Millaista on asua asumisyhteisössä, jota myös kollektiivitaloksi kutsutaan?
Ruotsinsuomalaisten esikoululaisten merenalaisen maailman työt näkyvät nyt Lundbyn
Ättestupanin installaatiossa.
Salibandyn MM-himofanit äänessä.
____________
Huomenta Ruotsi
Onko lähelläsi koditon vanhus?
Lähetetty fredag 12 december kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474354?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Perjantain aiheita:
Aamun vieras on Arvo Argillander. Hän on yksi kasvavan ryhmän edustajista, nimittäin
kodittomien vanhusten. 70-vuotias Arvo Argillander tuli Ruotsiin yli 40 vuotta sitten,
kun työt täällä houkuttelivat
- Boråslainen Anneliinan Kotipalvelu -yritys sijoittuu Ruotsin viiden parhaimman
kotipalvelutoimittajan joukkoon sosiaalihallituksen kotipalvelun asiakkaille tekemän tuoreen
kyselyn mukaan
- Tiistaina 10. joulukuuta Tukholman Radiotalolla saatettiin Vågafinska kirjan muotoon.
Syksyllä 2013 käyntiin lä'htenyt sosiaalisen median ilmiö ylitti kaikki odotukset ja twitterissä
vågafinska hashtagin alle kertyi monia satoja tarinoita
- Viimeisimmätkin vuoden 2014 Nobel -juhlijat ovat jo pakkaamassa frakkejaan ja
iltapukujaan, mutta seuraavia nobelisteja ruvetaan jo etsimään. Erikoismikroskoopin
kehittämisestä palkittu romanialainen professori Stefan W Hell kertoi kiitospuheessaan
värikkäästi tutkimuskammiostaan Turun yliopiston opiskelija-asuntolassa. Turun yliopiston
professsori Pekka Hänninen houkutteli 1990-luvun alussa Hellin Turkuun, koska Hellin Nobel
palkintoon johtaneeseen tutkimukseen ei uskottu Saksassa.
- Joulumarkkinoita on lukemattomia pitkin Ruotsia. Myös naapurimaista tulee tarjoauksia
käydä katsomassa mitä silmän ja suun ruokaa olisi tarjolla vuodenvaihteen suureen juhlaan.
Tukholmassakin joulumarkkinoita on useita. Kävimme katsastamassa, mitä tapahtuu
ydinkeskustassa
- Miten meni Nobeleissa?
- Aamun visa
____________
Huomenta Ruotsi
Suomalaiskoomikko André Wickström: "Ruotsissa kaikki täytyy olla niin PK"
Lähetetty kl 06:00 15.12.2014
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/478059?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Suomalaiskoomikko André Wickström. Kuva/Foto: Tuomas Ojala / Sverige Radio Sisuradio
Aamun vieraana on suomalaiskoomikko André Wickström, joka pohtii Suomen ja
Ruotsin eroja niin huumorissa kuin keskustelukulttuurissakin.
Maanantaiaamussa:
- Nettihuume spice huolestuttaa
- Ruotsi päihitti Suomen joukkueen maalein 3-2 eilen pelatussa salibandyn MM-finaalissa
- Boråsin kaupunki on palkittu EU:n parhaana kaupunkina liikuntaesteisille
- Pajalassa kouluruokalasta tuli kouluravintola
- Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutapahtuma Vällinbyn kirkossa
- Norrköpingin Finska PROn -järjestön jäsenet kertovat ajatuksiaan glöginjuonnista
- Joulumarkkinat Senaatintorilla kulkevat nimellä Tuomaan markkinat
____________
Meänraatio
Inger grät floder när Stora sjöfallet såldes/ Ingerille soli ikävä myyä rakhaan
tyristipaikan
Publicerat måndag 15 december kl 15:39
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6046702
Itku tuli ko Stora Sjöfallet myythiin
(7:54 min)
Inger Junkkale Stora Sjöfallet on paljon muutaki ko vain entinten työpaikka. Kuva: Eva
Kvist/Sveriges Radio
Med hårt arbete och mycket kärlek formade Inger Junkka fjällanläggningen Stora
Sjöfallet till sitt eget paradis på jorden. Efter 28 år var det dags att sälja allt till nya
ägaren Tomas Brandlöf, något som var lättare sagt än gjort. Det var inte bara en
arbetsplats för Inger Junkka, utan ett andra hem.
Kovala työlä ja rakkhauella Inger Junkka formasi tyristipaikan Stora Sjöfallet oman
makun mukhan ja siittä tuli hänen paratiisi maan päälä. Jälkhiin 28 vuotta soli aika
myyä paikan uuele omistajalle, Tomas Bradlöfile, homma mikä ei ollu helppo. Stora
Sjöfallet ei ollu ainuasthan työpaikka Inger Junkkale, se oli kans toinen koti.
____________
Meänraatio
Södercitat upprör tornedalingar - också sverigedemokrat / Söderin teoriit suututtavat
tornionlaaksolaisia
Publicerat måndag 15 december kl 17:39
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6046907
Suuttunheet Söderille
(7:30 min)
Hör inte tornedalingar och samer till den svenska nationen? Vågar vi längre jobba för
vårt språk och vår kultur? Går vi tillbaks till en tid när folk för att bevisa sin svenskhet
bytte namn och gömde sitt ursprung. Reaktionerna är många efter Sverigedemokraten
Björn Söders varningar för nationer i nationen. Själv menar Söder han att han är
missförstådd.
Moni tornionlaaksossa on suutuksissa Sverigedemokraatteritten Björn Söderille. Eilen
hän Dagens Nyheterlehessä varotti sitä ette Ruottin valtion sisäle rakenethaan uusia
natsuunia, kansakuntia. Esimerkkinä hän otti saamelaisten ja niinku hän sano,
tornionlaaksonsuomalaiset. Kulttuuriaktiivit Tornionlaaksossa pölkäävät ette entiset
ajat tulevat takasi ko tornionlaaksolaiset halusit peittää oman taustan.
____________
Etelä-Ruotsin Sisuradio
Hyvää ja terveellistä ruokaa pienellä budjetilla
Lähetetty måndag 15 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/474692?programid=1020

KUUNTELE (50 MIN)
Emma Juslin kuntosalilla. Foto Pirjo Hamilton SR Sisuradio
Tänään saamme ravintotieteilijän ja dietistin Emma Juslinin parhaat vihjeet siitä, miten
syödä hyvää ja samalla halpaa ruokaa. Ehkä tarpeellinen tieto näin joulukuussa, kun
moni panee rahansa lahjoihin ja muuhun jouluun liittyvään.
Markku Söderberg on Lundin ratsastusseuran toiminnanjohtaja, ja kertoo omasta
hevosharrastuksestaan joka on vienyt hänet nykyiseen työpaikkaan.
Kari Eloranta on myös urheilija mutta toisella alalla. Hänellä on pitkä jääkiekkoilijan ura
takanaan ja on myös toiminut valmentajana eri puolin Ruotsia. Nyt hän palvelee Gislavedin
joukkuetta.
Mitä sääntöjä lentäjien pitää noudattaa ilmatiloissa? Siihen osaa lentäjä Pekka Kärppä vastata.
Tänään Malmön studiossa: Anna Hirvonen Nyström.
___________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Joulun läheisyyttä, suomenkielistä esikoulua ja salibandylegendoja
Lähetetty måndag 15 december kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/478303?programid=1018

KUUNTELE (50 MIN)
Näkövammainen Leila Mäki Boråsista toivoo valkeaa joulua hänkin.
Trollhättanissa alkaa ensi vuoden alussa suomenkielinen esikoulutoiminta. Esikouluksi on
valittu Vällingklockan, jossa on jo nyt suomen kielen taitoista henkilökuntaa.
Millaista on viettää joulua, jos ei näe kunnolla? Näkövammainen Leila Mäki Boråsista tietää.
Hänen näkönsä on ollut todella heikko jo lähes viidentoista vuoden ajan.
Miten ennen vanhaan vietettiin joulua? Siitä kertoo Oulun Pohjanmaalta alunperin kotoisin
oleva, 1960-luvulla perheineen Ruotsiin muuttanut Liisa Kirjavainen Hyväri, joka tunnetaan
göteborgilaisena monitoiminaisena.
Salibandyn maailmanmestaruuskisat päättyivät eilen Göteborgissa. Scandinavium-hallin
katsomossa nähtii myös kaksi ruotsinsuomalaista salibandylegendaa, Esa Karjalainen ja Keijo
Pollari.
____________
Patrik: "Matlagning är mitt stora intresse"/"Ruanlaitto on minun suuri kiinostus"
Publicerat tisdag 16 december kl 10:23
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6047411
Nu är Patrik kock
(4:57 min)
Patrik tillverkar persiljesmör för lövbiffar.
Patrik Gräsvik har alltid varit intresserad av matlagning och efter en lång arbetslöshet kom
han in på kockutbildningslinjen på Utbildning Nord i Övertorneå. Och nu är han färdig
utbildad och fick jobb direkt efter utbildningen.
Kirunalainen Patrik Gräsvikin suuri hobby on poikasesta saakka ollu ruanlaitto. Ja ko sai
maholisuuen alkaa kokkikouhluun niin hän 48-ikäsennä otti tämän tjansin. Ja varsin jälkhin
ko heitti koulusta sai työn Kiruhnaan.
________________
Finnblicken
Unga tornedalingar: Vi behöver inte Björn Söders acceptans
Publicerat tisdag 16 december kl 15:14
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=4543&grupp=19689&artikel=6047826
"Det är helt sjukt att de säger sig acceptera oss"
(1:54 min)
Sverigedemokraten, Björn Söders uttalanden om nationella minoriteter har väckt
starka reaktioner. I Dagens Nyheter hävdade Söder bland annat att samer och
tornedalingar inte hör till samma nation som svenskar och att för många nationer inom
en stat kan orsaka problem.
Johanna Nordblad Sirkka som är vice ordförande för Met Nuoret, de unga tornedalingarnas
förbund, stör sig på att Björn Söder säger sig acceptera tornedalingar.
– Det är helt sjukt att de säger sig acceptera oss. Vi behöver inte deras acceptans. Vi vet vilka
vi är och vad vi inte är. Jag är hundra procent svensk och hundra procent sverigefinne.
”Nationella minoritetsgrupper är inte problematiska”
Heikki Klaavuniemi, sverigedemokraternas regionsråd i Västra Götaland, anser att
uppståndelsen kring Björn Söders uttalanden är överdriven. Han ser de nationella
minoriteterna som en del av det svenska samhället.
– Enda anledningen till att de nämns i artikeln är att de är grupper som inte är problematiska i
det svenska samhället. De nationella minoriteterna finns med som positiva exempel på
grupper som fungerar.
Betyder det att det, enligt SD, finns andra grupper som inte fungerar i Sverige?
– Ja, det gör det, mer vill jag inte säga om den saken. Folk förstår säkert vad det handlar om.
Jag vill inte sätta grupper mot varandra, avslutar Heikki Klaavuniemi.
Björn Söder (SD) bemötte kritiken i Aktuellt i måndags. Läs mer här.
_______________
City Sisu
Mahdolliset ylimääräiset vaalit käynnistää vaalityöntekijöiden aherruksen
Lähetetty tisdag 16 december kl 18:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/478089?programid=1025

KUUNTELE (60 MIN)
Illan lähetyksessä kuullaan missä tunnelmissa vaalityöntekijöiden joukossa
valmistaudutaan mahdollisiin ylimääräisiin vaaleihin maaliskuussa. Kuulemme myös
millaisissa tunnelmissa Boråsilainen Leila Mäki tulee viettämään joulun aikaa. Ainakin
valkea joulu olisi Leilalla toiveissa. Lisäksi päästään kurkistamaan diakonin
monipuolisiin työtehtäviin.
Vaalityö ei ollut ehtinyt kunnolla edes loppua kun uusi urakka häämöttää jo edessä
Monessa kunnassa oltiin vasta laitettu piste syksyn vaalityölle kun jouduttiin yhtäkkiä
uudestaan lähtökuoppiin. Eskilstunan vaalivastaava ei vielä ollut ehtinyt korjata syksyn
vaalimateriaalia arkistoihin kun tieto ylimääräisistä kevätvaaleista tuli.
Joulu on erityistä aikaa Leila Mäelle
Millaista on viettää joulua, jos ei näe kunnolla? Näkövammainen Leila Mäki Boråsista tietää.
Hänen näkönsä on ollut todella heikko jo lähes viidentoista vuoden ajan. Leilan joulu
eroaakin monella tavalla näkevän ihmisen joulunvietosta. Mutta esimerkiksi valkea joulu on
hänellekin korkealla toivelistalla.
Diakonin työpäivään kuuluu askareita a:sta ö:hön
Diakonin työ ihmisten parissa on kuin kääntelisi prismaa kädessään. Sieltä tulee esiin
jatkuvasti uusia särmiä ja välähdyksiä. Näin kertoo Uppsalan suomenkielisen
seurakuntaryhmän diakoni Eila Svensson, joka on juuri jäänyt eläkkeelle työstään. Toimittaja
Pirjo Hamilton on seurannut Eila Svenssonin työn arkea.
____________
Jarmo Mäkinen tuntee myös ruotsinsuomalaisen maailman
Lähetetty tisdag 23 december 2014 kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/483384?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Tiistain eli aatonaaton aiheita:
- Näyttelijä Jarmo Mäkinen lukee nyt vuoden vaihteessa kaksi Tiina Laitila
Kälvemarkin kirjoittamaa novellia kokoeolmasta Kadonnut ranta. Ruotsinsuomalainen
maailma on tullut Aaamun vieraalle Jarmo Mäkiselle tutuksi osittain täällä asuvien
sukulaisten ja erilaisten elokuvaroolien ja mainoshahmojen kautta
- Lisebergin huvipuistossa Göteborgissa on jouluna tuhansine lamppuineen satumainen ilme.
Ei edes kylmä sää tai sade litistä joulutunnelmaa
- Katri Nisula joulukolumnoi
- Normaalisti pohjoisessa kuivataan poron ja miksei hirvenkin lihaa kevät auringossa ja
tuulessa, mutta kyllä lihan saa kuivumaan jouluksikin, kunhan säät vain ovat suosiolliset
- Sisuradio esittää neljä Tiina Laitila Kälvemarkin kirjoittaamaa novellia kokoelmasta
Kaukainen Ranta. Kaikki kirjasta valittujen novellien tapahtumat sijoittuvat
ruotsinsuomalaiseen arkeen. Tänään novelli Legoland
- Aamun visa.
____________
Kulttuurisunnuntai
Sisuradion kulttuurijutut ja -haastattelut samalle sivulle koottuna löydät
täältä Sunnuntain sävelet -sivulla on kuunneltavana aina neljä erilaista, vaihtuvaa
teemakonserttia
Sata vuotta laulajalegenda Olavi Virran syntymästä
Julkaistu söndag 28 december 2014 kl 13:09
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=2532&grupp=20287&artikel=6056004
Tytär löysi uudestaan isänsä, Olavi Virran
(56 min)
Olavi Virran nuorin tytär, Sheila Gmar Virta, oli jo kypsässä iässä, kun kävi isänsä
haudalla ensimmäistä kertaa sitten hautajaisten vuonna 1972. Sisuradion Pirjo
Rajalakso pääsi mukaan tälle matkalle.
Olavi Virran kolme tytärtä asuvat täällä Ruotsissa. Heistä nuorin, Sheila Gmar Virta, alkoi
vasta muutama vuosi sitten ymmärtää isänsä suuruuden Suomessa. Olavi Virta oli tyttärille
ollut aina vain isä Suomessa, sillä vanhempien eron jälkeen äiti ja lapset muuttivat Ruotsiin.
Sheila Gmar Virta sai muutama vuosi sitten aivoverenvuodon ja halvaantui. Samaan aikaan
hän menetti myös miehensä. Puhuminen ja liikkuminen oli vaikeata, ainoa seuralainen oli
netti, josta Sheila kuunteli muun muassa Sisuradiota ja hankki lisää tietoa isästään.
Suomenkieltä hän alkoi ymmärtää enemmän, mutta puhuminen oli vaikeampaa.
Sairaus yhdisti isän ja tyttären
Itsenäisyyspäivänä 2013 Sheila oli Sisuradion haastateltavana ja kertoi, kuinka oudolta tuntui
se, että nyt hän oli kokenut aivoverenvuodon ja halvaantumisen aivan samalla tavalla ja
samanikäisenä kuin isänsä Olavi Virta. Myös rahavaikeudet seurasivat sairastumisen perässä.
Suuri suru oli, ettei hän ollut käynyt isänsä haudalla hautajaisten 1972 jälkeen, ja tuskin se
enää onnistuisikaan.
Valkoinen ja punainen ruusu johdattivat Olavi Virran haudalle Helsinkiin
Kesäkuussa 2014 kävin Sheilan luona Valdemarsvikissä ja kerroin, että Sisuradio voisi
maksaa matkan haudalle ja minä lähteä matkalle mukaan. Olavi Virran syntymän
satavuotisjuhla oli tulossa ja se oli myös aiheellista ottaa esille.
Pääsimme liikkeelle marraskuun alussa. Kun laiva ohitti Suomenlinnan, oli Sheila todella
jännittynyt.
Tapaisimme myös Helmeri Pajusen, joka on Suomessa asuva Olavi Virta -fani. Hän oli
ottanut yhteyttä Sheilaan juuri siihen aikaan, kun Sheila itse alkoi todella kiinnostua isänsä
tekemisistä Suomessa.
Helmerillä oli mukanansa kaksi ruusua, valkoinen ja punainen. Ne hän ojensi Sheilalle
terminaalin ulkopuolella. Yhteinen merkki siitä, että nyt Sheila voisi viedä ruusut isänsä
haudalle Malmin hautausmaalle.
– Hautakivessä luki Ida Marian ja Urhon nimet, isän vanhemmat. Siinä oli myös isän nimi .
Veljensä Paulin nimeä Sheila ei nähnyt, sillä se oli pienessä ympyrässä kiven vasemmassa
yläreunassa. Pauli Virta kuoli Suomessa vuonna 2011.
– Vihdoinkin olin täällä. He ovat tässä jalkojeni alla ja minä heidän yläpuolellansa. Tässä on
puolet minun perheestäni, äiti on haudattu Ruotsiin. Nyt tuntui helpottavalta, kun isänpäivä oli
tulossa.
Olavi halusi aloittaa aamunsa paistetulla kaurapuurolla
Elämän muistoista mieleen nousevat usein ne pienet, arkiset hetket. Sheila muistaa, kun he
kesälomalla olivat Suomessa isän luona, niin Olavi Virta halusi aina aloittaa päivänsä
syömällä paistettua kaurapuuroa. Kotona ei puhuttu isän taiteilijaelämästä. Vasta nyt viime
vuosina Sheila on alkanut ymmärtää isänsä suuruuden taiteilijana. Siinä Helmeri on auttanut
ja antanut lisää tietoa.
Suuri ihailtu taiteilija joutuu myös lehdistön hampaisiin. Elämää seurataan ja siitä kirjoitetaan
liioitellusti ja skandaaleja etsien. Helmeri Pajusella oli mukanaan lehtileike, joka kertoi
Ilomantsin keikasta, jota ei pystytty viemään läpi. Kirjoituksen mukaan kaikki olivat
humalassa ja Olavi Virtaa kutsuttiin haukkumasanalla "laulava lihapulla".
– Olavi Virta ei kylläkään todistetusti ollut humalassa, sen sijaan hanuristi, jonka nimeä en
nyt halua mainita, oli kovastikin päissään.
Laulajalegendan traaginen loppu
"Sateinen ilta" oli Olavi Virran viimeinen levytys. Se tehtiin kesäkuussa 1966. Pian sen
jälkeen Virta sai aivoverenvuodon, halvaantui ja joutui vuodeksi sairaalaan. Hän joutui
opettelemaan laulujensa sanat uudelleen. Koska rahatilanne oli heikko, Virta suostui vielä
konserttiin. Konsertissa hänelle buuattiin parin laulun jälkeen.
Olavi Virran tytär Sheila Gmar Virta on surullinen siitä, että isän elämäntyö päättyi näihin
tunnelmiin. Yleisö ei ymmärtänyt, että Olavi Virta oli palautumassa sairaudestaan.
– Me kaikki tapaamme joskus humalaisen tuntuisia ihmisiä, jotka ovat saaneet
aivohaövauksen, mutta yrittävät kuntoutua. Minä olen nyt siinä tilanteessa itse, kertoo Sheila
Gmar Virta.
Sheila otti käyttöön isänsä sukunimen
Viime vuosina Sheila Gmar on ottanut facebookissa käyttöönsä sukunimen Virta. Hänen
lapsensakin ovat alkaneet kiinnostua äidinisästä enemmän. Kohdatessaan nettipeleissä
suomalaisia vastustajia, niin he kertovat keskusteluissa, että äidinisä oli muuten Olavi Virta.
Myös nuoret ihmiset näyttävät Suomessa tunnistavan hänet.
Sheila jatkaa Sisuradion kuuntelua, seuraa netistä uutisia ja etsii lisää tietoa isästään ja
kuuntelee isänsä lauluja ja aikoo opetella laulamaan muutamia niistä. Sheila Gmar Virta
toivottaa kaikki mukaan jatkamaan matkaa eteenpäin Olavi Virran juhlavuoden merkeissä
2015.
Helmeri Pajunen on aito Olavi Virta fani ja hänellä on kotonaan kokonainen huone, joka on
omistettu Virralle. Helmeri Pajunen on myös tehnyt nettiin Olavi Virrasta kertovat
sivut: Maailman paras laulaja
____________
Huomenta Ruotsi
Merja Modin sopeuttaa somalinaisia pitsan ja liikunnan avulla
Lähetetty måndag 29 december 2014 kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/484674?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
- Flenissä somalialaiset maahanmuuttajanaiset opetetaan keittiön ja lenkkipolun kautta osaksi
ruotsalaista yhteiskuntaa. Merja Modinin kurssilla naiset oppivat ruoanlaittoa ja liikuntaa.
Siinä sivussa he saavat tietää ruotsalaisesta yhteiskunnasta ja oppivat ruotsia.
- Vuoden ruotsinsuomalaiseksi valittiin jokin aika sitten göteborgilainen kirjailija Asko
Sahlberg. Kävimme tiedustelemassa kirjailijalta mitä ajatuksia valituksi tuleminen hänessä on
herättänyt.
- Helander veljekset, 17-vuotias Oliver ja vuotta nuorempi Benjamin, ovat lupaavia
käsipallojunioreita. He käyvät Alingsåsin käsipallolukiota ja haaveena on sen jälkeen
ammattilaisura. Veljekset muuttivat Ruotsiin Suomen Karjaalta.
- Pauliina Laitinen-Laiho on kirjoittanut taidemarkkinoista tohtorin väitöskirjansa sekä useita
oppaita taiteenostajien ja myyjien käyttöön. Hän tietää myös, että taidetta väärennetään
paljon.
- Diakonin työ ihmisten parissa on kuin kääntelisi prismaa kädessään. Sieltä tulee esiin
jatkuvasti uusia särmiä ja välähdyksiä. Näin kertoo Uppsalan suomenkielisen
seurakuntaryhmän diakoni Eila Svensson, joka on juuri jäänyt eläkkeelle työstään.
__________
En ickesvensk revy - eikä suomalainenkhaan"
Publicerat måndag 29 december 2014 kl 17:15
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6051424
Revy 2014
(41 min)
Tornionlaaksonteatterin revy 2014. Tornedalsteaterns revy 2014.
Vet du vad som egentligen hände på Bykrogen när Pride kom till Tornedalen? Eller
varför Jimmy Åkesson egentligen sjukskrevs? Eller varför kungen klafsade runt på
Vasikkavuoma? Svaren får du i Tornedalsteaterns revy 2014 - som bara uppförs i
Meänraatio. Som extramaterial får du dessutom veta om Bengt Niskas nya yogastudio.
Tiäks mitä oikeasthaan tapahtu Bykrogenilla ko Pride tuli Tornionlaaksoon? Eli miksi
Jimmy Åkesson oikeasthan joutu sairaskirjoile? Eli miksi kuningas talski
Vasikkavuomala? Vastaukset saat Tornionlaaksonteatterin revyyssä 2014 - joka vain
kuuluu Meänraatiossa. Ekstrana ko aukaset sivun kuulet vielä siittä ko Bengt Niska
aukasee jooka-styytiun.
____________
City Sisu
Kirjallisuutta ja saunan lämpöä
Lähetetty måndag 29 december 2014 kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/484712?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Illan lähetys kajahtaa Tukholmasta koko Ruotsiin. Lähetyksessä raportti Eskilstunan
joulupäiväisen moskeijapalon tutkinnan tilanteesta. Illan aikana käväistään
myös Lindesbergin kirjastostolla, jonka vakioasiakkaissa löytyy myös
ruotsinsuomalaisia lukuinnostuneita. Lisäksi saamme kuulla Vuoden
Ruotsinsuomalainen 2014 -tunnustuksen marraskuussa saaneen, kirjailija Asko
Sahlbergin mietteitä palkinnon tuomista velvollisuuksista. Pääsemme myös
lämmittelemään joulukuun pakkasista saunaan.
Eskilstunan moskeijapalon tutkinnassa ei ole vielä paljon selvillä varmoja faktoja
Eskilstunassa joulupäivänä sattuneen moskeijapalon syytä ei ole vielä saatu selville. Valtion
rikosteknisen laboratorion henkilöstöä odotetaan parhaillaan paikalle avustamaan tutkinnassa.
Varmuutta tapahtuman syistä tai yksityiskohdista ei vielä tässä vaiheessa tutkintaa ole.
Tapahtuma on kuitenkin herättänyt sympatiaa moskeijan käyttäjiä kohtaan paikallisissa
asukkaissa.
Lindesbergin kirjaston vakioasiakkaina lukuinnostuneita ruotsinsuomalaisia
Kirjasto on palvelu joka tuntuu monen mielestä erittäin luotettavalta ja kirjasto on tärkeä
instituutio, se käy ilmi useammasta yleisökyselystä. Siitä huolimatta kirjastoissa käyntien
määrä on tasaisesti laskenut viime vuosien aikana Ruotsissa, vaikka esimerkiksi Örebron
läänin kirjastoissa lasku on ollut pienehköä. Anna Tainio tapasi Lindesbergin kirjastolla
konkareita, jotka käyvät säännöllisesti nauttimassa kirjastostaan ja ennenkaikkea aikakausilehdistä, suomalaisista sellaisista.
Asko Sahlbergin mielestä Vuoden Ruotsinsuomalainen 2014 -titteli tuo mukanaan myös
velvollisuuksia
Vuoden ruotsinsuomalaiseksi valittiin jokin aika sitten göteborgilainen kirjailija Asko
Sahlberg. Kävimme tiedustelemassa kirjailijalta mitä ajatuksia Vuoden Ruotsinsuomalaiseksi
2014 valituksi tuleminen hänessä on herättänyt.
Christa Ekmanille löylyt maistuu Malmössä
Saunomisen hän oppi jo lapsena Itävällassa. 49 vuotta Suomessa teki hänestä suursaunojan.
Nyt Christa Ekman on ollut malmöläinen muutaman vuoden ja on vielä yhtä innokas saunoja.
Onneksi uudesta kotikaupungista löytyy yleinen sauna Ribergsborgin rannalta.
____________
Huomenta Ruotsi
Viktor Fors Mäntyranta sanoittaa ja säveltää ruotsinsuomalaisuuden
Lähetetty tisdag 30 december 2014 kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/484678?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Tiistain aiheita:
- Aamun vieraana on nuori Ruotsinsuomalainen 2014 -tittelin saanut Viktor Fors
Mäntyranta
- Tänä vuonna on vietetty Tove Janssonin syntymän 100-vuotis juhlavuotta. Toimittajamme
Marcus Floman tapasi kirjallisuustieteen lehtori ja kääntäjä Janina Orlovin, jota on pidemmän
aikaa kiehtonut Tove Janssonin tapa kuvata lakia ja oikeudenmukaisuutta
- Miten halpa on yhtäkkiä kallista? Jorma Ikäheimo pohtii ruuan hintaa bulkin ja premiumin
näkökulmasta
- Sisuradion politiikan sarjassa "Vaalit ja valitut " kahlataan läpi Ruotsissa käydyt
valtiopäivävaalit vuodesta 1970 lähtien. Syksyn -76 vaaleissa valta vaihtuu.
Sosialidemokraattien pitkä hallituskausi päättyy ja Ruotsi saa ensimmäisen porvarihallituksen
44 vuoteen
- Suomalaista pophistoriaa Johanna Koljosen esittelemänä: Rauli Somerjoen musikaaliset
ansiot ovat suuret, mutta hänen elämänsä oli vaikea. Äärimmäisen ujo ja alkoholia reippaasti
käyttänyt mies koki ensimmäisen romahduksensa jo vuonna 1974. Monet ovat ymmärtäneet
Rauli Somerjoen musiikin syvällisyyden vasta muusikon kuoleman jälkeen
- Sisuradio esittää joulun aikaan neljä Tiina Laitila Kälvemarkin kirjoittaamaa novellia
kokoelmasta Kaukainen Ranta. Kaikki kirjasta valittujen novellien tapahtumat sijoittuvat
ruotsinsuomalaiseen arkeen. Nyt vuorossa on novelli Neljän hengen hytti
- Aamun visa.
Tiistaiaamussa juontajana on Jorma Ikäheimo.
____________
Smoolanti-Hallannin ja Etelän Sisuradio
Vuoden viimeinen arki-ilta sisältää vegaanista ruokaa, eläkkeitä ja kiekkoa Gislavedistä
Lähetetty tisdag 30 december 2014 kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/480710?programid=1022

KUUNTELE (50 MIN)
Vegaaninen ruoka tulee vuosi vuodelta yleisemmäksi. Kajsa Vikman ja Laura Savolainen
kertovat mitä ruokalajeja he valmistavat joulupöytäänsä, lihan sijasta.
Monet ruotsinsuomalaiset ovat jättäneet hakematta kansaneläkettään Suomesta. Useammalle
tuhannelle olisi luvassa lisää eläkettä Suomesta, kun sitä vaan haettaisiin.
Kari Eloranta kertoo, että Gislavedin jääkiekkoseura GSK on yksi monesta pikkuseurasta,
jotka kasvattavat Ruotsissa nuoria pelaajia sekä suuriin ruotsalaisseuroihin että myös mm
NHL:ään.
____________
Keski-Ruotsin Sisuradio
2015 on tarinankerrontavuosi Lindesbergissä
Lähetetty tisdag 30 december 2014 kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/487102?programid=1019

KUUNTELE (50 MIN)
Lindesbergissä satsataan uutena vuotena 2015 tarinankerrontaan. Kieli on vapaa, aihe
on vapaa, ja tarinat on tarkoitus myös koota antologiaksi. Hanketta vetää Taina
Luodelahti, yhdessä hallintoalueen koordinoija Airie Tervaniemen kanssa.
____________
Norlannin Sisuradio
Euroopan kultuuripääkaupunkivuosi Uumajassa päättyy ja muistellaan tsunamia
Lähetetty tisdag 30 december 2014 kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/480499?programid=1021

KUUNTELE (50 MIN)
Kulttuuritalo Väven nousee vanhan Uumajan yläpuolelle sekä profiililtaan että
kustannuksiltaan.
Uumaja on vuoden ollut Euroopan kulttuuripääkaupunki. Suuret olivat odotukset
avajaisissa, mutta mitä jäi käteen, siitä keskustellaan Erpo Heinolaisen kanssa.
Tornionlaaksosta lähtöisin oleva Tyra Helena Lindström oli 10 vuotta sitten Arlandan
lentokenttäpappina ja yhtenä muiden joukossa ottamassa vastaan Thaimaan tsunamista
palaavia. Marika Sampio-Utriainen oli ensimmäisen Bankokista tsunamin kokeneita
matkustajia tuoneen koneen miehistössä.
____________
City Sisu
Tanssin opiskelu Tukholmassa kiinnostaa Suomessa
Lähetetty tisdag 30 december 2014 kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/484702?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Vuosi lähestyy loppuaan, mutta vauhtia se ei haittaa. Kuulemme ennakkotunnelmia
siitä, miten Sisuradion uuden vuoden aaton Vaihteen vuoksi -ohjelman tekijät ovat
valmistautuneet huomisillan lähetykseen. Tämän illan lähetyksessä päästään myös
tutustumaan muun muassa vakuutusasioihin. Moni ruotsinsuomalainen ei nimittäin
tilastojen mukaan hae kansaneläkettä Suomesta, vaikka saattaisivatkin olla siihen
oikeutettuja. Länsilestadiolaisten määrä taas kasvaa Tukholmassa niinkin paljon, että
isommille kokouspaikoille on tarvetta. Tunkua on myös ruotsalaisiin tanssikouluihin.
Esimerkiksi Dans och Cirkus -högskolanin tämän vuoden vuosikurssilla vajaa puolet
opiskelijoista on Suomesta.
Moni ei hyödynnä Suomesta saatavaa kansaneläkettä
Monet ruotsinsuomalaiset ovat jättäneet hakematta kansaneläkettään Suomesta. Ero
tilastollisesti arvioitujen ja todellisten eläkkeensaajien määrään lasketaan jo tuhansissa,
kerrotaan Suomen kansaneläkelaitos Kelasta.
Siinä missä tilastojen mukaan Ruotsista pitäisi nyt, suurten ikäluokkien eläköityessä, tulla
yhdeksisen tuhatta eläkehakemusta vuodessa, on hakemusten määrä kuutisen tuhatta, ja luku
on laskemaan päin.
Itse eläkkeenhakuprosessi on sen sijaan hiukan lyhentynyt, vuodesta noin kymmeneen
kuukauteen tai jopa sen alle, kertoo vakuutuspäällikkö Filippa Nikkinen Kelan
kansainvälisten asioiden keskuksesta.
Länsilestadiolaisten määrä Tukholmassa kasvussa
Länsilestadiolaiset ovat kokoontuneet Tukholmassa yli 60 vuoden ajan. Nykyään he
kokoontuvat Tukholman keskustassa Roseniuksen kirkossa kaksi kertaa kuukaudessa.
Länsilestadiolaiset eivät halua luopua vanhoista käsityksistään muun muassa homoista tai
naisten roolista, ja sen takia moni liikkeeseen kuuluva onkin jättänyt liberaalin Ruotsin
kirkon.
Länsilestadiolaisten määrä kasvaa Tukholmassa. Esimerkiksi Knivstan seurahuone on käynyt
pieneksi ja nyt on suunnitteilla uusi seurahuone.
Tanssin opetus Tukholmassa kiinnostaa suomalaisia
Tiia Kasurinen ja Sara Kauppila opiskelevat Tukholman Dans och Cirkus högskolanilla
ensimmäistä vuottaan nykytanssijoiksi. Pitkän ja vaativan hakuprosessin jälkeen kouluun
valittiin 20 oppilaan luokka, joista jopa kahdeksan oppilasta on Suomesta.
____________
Huomenta Ruotsi
Lupausten aika taas!
Lähetetty onsdag 31 december 2014 kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/484682?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
- Teetkö uudenvuoden lupauksia? Tuliko entiset pidettyä? Nuoret ruotsinsuomalaiset kertovat
omistaan.
- Karaoke on ruotsinsuomalaisten suosiossa, lauluiltoja järjestetään ympäri Ruotsia ja monet
tuntevat itsensä kutsutuiksi esiintymään. Mutta mitä karaokeilloissa lauletaan?
- Sisuradion ohjelmasarjassa "Vaalit ja valitut " kahlataan läpi Ruotsissa käydyt
valtiopäivävaalit vuodesta 1970 lähtien. Vuoden 1982 vaaleissa sosialidemokraatit palaavat
valtaan pitkien oppositiovuosien jälkeen ja devalvoivat Ruotsin kruunun.
- Tampereella joukko paluumuuttajia on päättänyt ryhtyä auttamaan itse itseään. Kaupunkiin
perustettiin viime keväänä ensimmäinen pelkästään paluumuuttajille tarkoitettu osuuskunta,
jonka tarkoituksena on auttaa paluumuuttajia perustamaan omia yrityksiä.
- Tove Janssonin Muumisarjakuvilla oli miljoonia lukijoita ulkomaisessa lehdistössä.
- Tukholmalainen Kai Piippo on valosuunnittelija, joka rakastaa myös pimeyttä. Jo
kahdenkymmenen vuoden ajan Kai on vaikuttanut arkkitehtuuriin ja kaupunkikuviin valon ja
pimeyden voimalla.
- Sodanjälkeisen Suomen iskelmä oli vähän kuin disco-musiikki aids-epidemian New
Yorkissa. Musiikkia, jonka tahdissa nuoret tanssivat, mutta jonka tekstit käsittelivät aina
jollain tasolla kuolemaa. Johanna Koljonen tarjoaa palan suomalaista pophistoriaa.
Vuoden viimeinen Huomenta Ruotsi lähetetään Eskilstunasta, studiossa Hannu Laitinen.
____________
Kulttuurisunnuntai
Sisuradion kulttuurijutut ja -haastattelut samalle sivulle koottuna löydät
täältä Sunnuntain sävelet -sivulla on kuunneltavana aina neljä erilaista, vaihtuvaa
teemakonserttia
Kulttuurisunnuntai Axevallan kesästä 2014
Julkaistu lördag 3 januari kl 20:00
http://sverigesradio.se/sida/gruppsida.aspx?programid=2532&grupp=20287&artikel=5939508
Kuuntele koko ohjelma
sön 04 jan kl 07:00 (90 min)
Kulttuurisunnuntai uusii ohjelman, joka lähetettiin suorana Axevallasta, Selkälöiden
asuntoauton vierestä. Yhdeksän hengen porukka joi kahvia, söi mustikkakakkua ja yksi
vieraista teki spagaatinkin. Yhdessä pohdittiin, onko kiva ruotsinsuomalaisista kivaa vai
onko kansa tyytyväisempi, kun kuulee ja näkee jotakin surullista.
Vieraina muun muassa Paula Vartiainen ja Taru Nikumaa, Kai Latvalehto ja Pekka Suutari.
____________
Huomenta Ruotsi
Kjell Skoglund edistää kauppaa
Lähetetty måndag 5 januari kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/485043?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Maanantain aiheita:
- Aamun vieraana on suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin toimitusjohtaja Kjell
Skoglund. Hän on aloittanut tehtävässään juuri nyt vuoden alussa
- Joillakin uusilla maahanmuuttajaoppilailla on hyvä koulutausta, toiset ovat taas
lukutaidottomia. Jokaisen Göteborgiin saapuvan kouluikäisen yksilöllinen tausta ja tarpeet
kartoitetaan ennen kuin hänet siirretään kouluun
- Pophistoriaa Johanna Koljosen esittelemänä: Hectorin kaikkien aikojen suurin hitti "Lumi
teki enkelin eteiseen" on vuodelta 1973 ja kertoo edellisen vuosikymmenen suuresta
yhteiskunnallisesta muutoksesta ja taloudellisesta hädästa, joka ajoi sadattuhannet suomalaiset
hakemaan töitä Ruotsista. Laulun teksti kuulostaa edelleen ajankohtaiselta
- Sisuradion politiikan sarjassa "Vaalit ja valitut " kahlataan läpi Ruotsissa käydyt
valtiopäivävaalit vuodesta 1970 lähtien. Ari Setälän toimittaman politiikan sarjan
kuudennessa osassa liikutaan 2000-luvun vaaleissa ja valta vaihtuu, porvariallianssi
muodostaa hallituksen
- Maanantain urheilua
- Aamun visa.
Maanantaiaamussa juontajana on Jorma Ikäheimo.
____________
Studio Sisu
Tiina Laitila Kälvemarkin novelli Pimennysverho
Lähetetty måndag 5 januari kl 16:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/485046?programid=2512


KUUNTELE (40 MIN)
LATAA (34 MIN, MP3)
Studio Sisussa kuullaan tällä viikolla neljä ruotsinsuomalaisessa todellisuudessa
liikkuvaa novellia.
Novellit ovat Tiina Laitila Kälvemarkin kokoelmasta Kadonnut ranta. Toinen novellin
lukijoista on Skinnskattebergissä asuva näyttelijä Kolina van den Berg. Hän lukee
maanantaina 5.1. kuultavan novellin Pimennysverho.
____________
Länsi-Ruotsin Sisuradio
Merja Mankila: "Pitkäaikaistyöttömien tilanne ei ole toivoton"
Lähetetty måndag 5 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/481921?programid=1018

KUUNTELE (50 MIN)
Merja Mankila Foto: Jukka Tuominen
Työhönvalmentaja Merja Mankila on kehittänyt Folkuniversitetissä uuden psykologisen
työllistämisohjelman, johon hän on yhdistänyt joogan ja mindfullnes-meditaation. Ja tulosta
on tullut!
Vuoden ruotsinsuomalaiseksi valittiin jokin aika sitten kirjailija Asko Sahlberg. Mitä ajatuksia
Vuoden ruotsinsuomalaiseksi valituksi tuleminen hänessä on herättänyt.
Samuel Haanpää uskoo joukkueensa Borås-basketin menestykseen.
__________
City Sisu
Myös lastenkirja voi herättää keskustelua
Lähetetty måndag 5 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/485074?programid=1025

KUUNTELE (50 MIN)
Tiina Rantanen teki runokirjan lapsille.
Loppiainen kolkuttelee ovella ja joulun pyhät on aika jättää taakse. Kalenterin mukaan
loppiainen olisi oiva tilaisuus harjoittaa ulkoilua talviurheilun parissa, mutta onko tämä
luonnonolojen mukaan lainkaan mahdollista? Illan lähetyksessä myös pohdintaa eläkeasioista.
Miten kannattaa toimia jos uskoo olevansa oikeutettu saamaan eläkettä myös Suomen puolella
tehdystä työstä? Saamme myös tutustua tukholmalaiseen Tiina Rantaseen, joka on tehnyt
omakustanteena lastenkirjan "Tänk på djuren". Kirjan tarkoitus on myös herättää
lapsiperheissä keskustelua eläinten asemasta ja luonnonmukaisuudesta.
Miten Suomen työeläkkeen hakeminen onnistuu?
Eläkeikä on nykyisin hyvin liukuva käsite. Ruotsinsuomalaisena yhden ja saman eläkeiän
ajatusta samentaa sekin, että Suomen työeläkettä kannattaa hakea silloin, kun lähestyy 63:a
ikävuotta, vaikka jatkaisikin työntekoa Ruotsissa. Jokainen kuukausi, jonka jättää Suomen
työeläkkeestä hakematta, on hukkaan heitettyä rahaa: kun täytät 63 vuotta, ei Suomen
työeläke enää siitä kasva, ellet aio mennä Suomeen töihin vielä ennen eläköitymistäsi.
Tiina Rantasen lastenkirjassa esillä eläinten oikeudet ja luonnonmukainen elämä
Tukholmalainen Tiina Rantanen on tehnyt omakustanteena lastenkirjan "Tänk på djuren".
Kirja lojui viittä vaille valmiina Tiinan kirjoituspöydänlaatikossa kymmenisen vuotta, kunnes
rakkaan sisaren kuolema 2013 sai Tiinan ottamaan sen jälleen esille ja julkaisemaan kirjab
siskonsa muistoksi. Tiinan loppusoinnutetut runot kertovat kirjan nimen mukaisesti eläimistä,
ja jokaisessa lorussa on mukana ajatus luonnonmukaisen elämän puolesta.
____________
Huomenta Ruotsi
Miten ideointia johdetaan?
Lähetetty tisdag 6 januari kl 06:00
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/485047?programid=2500

KUUNTELE (170 MIN)
Tiistain aiheita:
- Mistä ideat ja innovaatiot syntyvät? Ideoista puhutaan Aamun vieraan Liisa
Välikankaan kanssa
- Vanhusten mielenterveysongelmat ovat yleisiä, joka viidennellä yli 65-vuotiaalla on
sosiaalihallituksen mukaan psyykkisiä ongelmia. Vanhusten mielenterveys on pitkään ollut
asia, josta paljoa ei olla puhuttu
- Sisuradion 7-osaisessa politiikan sarjassa "Vaalit ja valitut " on kahlattu läpi Ruotsissa
käydyt valtiopäivävaalit vuodesta 1970 lähtien. 2000-luvulle tultaessa porvariallianssi voittaa
vaalit toistamiseen ja sosialidemokraatit juuttuvat puheenjohtaja-vaihdoksiinsa
- Pophistoria med Johanna Koljonen. Ismo Alangon ensimmäisen soololevyn nimikappale
kiteyttää suomalaisen yhteiskunnan muutoksen 1800-luvulta nykyaikaan. "Kun Suomi putos
puusta" kertoo siitä, miten maatalous-Suomesta tuli it-Suomi
- Suomessa Tampere tunnetaan työväenkaupunkina ja myös entisenä punaisena kaupunkina.
Muun muassa Suomen sisällissodan suurimmat taistelut sodittiin vuonna 1918 juuri
Tampereella. Nyt kaupunki haluaa tehdä punaisesta historiastaan matkailuvaltin
- Stockholm Jazz Orchestra on tukholmassa toimiva projekti-big band, joka juhlii tänä vuonna
30-vuotista taivaltaan
- Aamun visa.
_____________
SR
Samer kan få kommunal service på samiska
Publicerat torsdag 8 januari kl 09:04
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=104&artikel=6062277
Det kan bli aktuellt med samisk förskola och äldreomsorg i Göteborg, sedan kommunen
börjat diskutera bildandet av ett så kallat förvaltningsområde här för det samiska språket.
Våra språkliga minoriteter har rätt till service på sitt eget språk.
Och Ann Hanbert på stadsledningskontoret anser att det är upp till Sameföreningen i
Göteborg att definiera sina behov i staden
- Vi ska träffas nu framöver och diskutera utifrån deras behov. Det ligger i startlinan så frågan
är bara vad vi ska göra,säger Hanbert.
Sameföreningen i Göteborg har bara närmare 200 medlemmar, men den förefdetta ordföraren
Johannes Marainen, tycker sig ändå se behovet av Göteborg som förvaltningsområde.
– Det skulle vara spännande men det är problem i en storstad med långa avstånd mellan oss
samer. Jag vet äldre som skulle må väldigt bra av att få mer samiskt i sitt liv....
Göteborg är en av de kommuner som Sametinget språknämnd i början på året uppmuntrade
att ansöka om att bli förvaltningskommun. Sedan två år är staden redan förvaltare för finska
språket.
Om nu man väljer att gå vidare med processen så menar Antti Yliselä, som är handledare för
finskt förvaltningsområde i Göteborg, att det statsbidraget som förvaltningskommun innebär
inte skulle göra någon större skillnad för förvaltningarnas verksamheter.
--De nationella minoriteterna i Göteborg är redan en del av staden och i verksamheterna här
ska de redan ingå i det ordinarie arbetet. Men det ger dem ett förstärkt skydd.
____________
City Sisu
Uppsalan lapset goes Metsä
Lähetetty måndag 12 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/489250?programid=1025

KUUNTELE(50 MIN)
Mukulat miettivät. Foto Pirjo Hamilton SR Sisuradio




Södertäljessä on hankittu suomenkielen hallintoaluerahoilla muunmuassa tablettitietokoneita
lasten, vanhusten,kirkon ja kunnan työntekijöiden käyttöön.Joulun alla kunta keräsi koneet
pois rekisteröintiä varten ja vaatii nyt uutta anomusta.
Vaikeutuneet Venäjän markkinat ovat saaneet suomalaisyritykset kääntämään nenän länteen,
sanoo suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin uusi toimitusjohtaja Kjell Skoglund.
Mukulat goes Metsä-työpaja valmistelee Uppsalassa festivaaliesitystä helmikuun alkuun. 15
lasta improvisoi musiikkipedagogi Mikko Rajalan opastuksella metsän eläimiä ja ääniä.
Jammu ja Jaana palaavat maisemiin. Jammu ja Jaana ovat päättäneet osallistua
kirjoittajakurssilla. Tai oikeammin: Jaana on ilmoittanut heidät molemmat kurssille.
___________
Jumala saapi rollin ja KRUUVIA syynäthään
Publicerat onsdag 14 januari kl 13:27
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6067394
lyssna på Teatteri syynää Kruuvia ja Norrbottenia
Teatteri syynää Kruuvia ja Norrbottenia
(7:04 min)
Jan Johansson i förställningen Tjära människa.
Att spegla Gruvornas inverkan på oss. Det satsar Tornedalsteatern sina krafter på. Men
det handlar också om en återträff, lokalrevy och svåra frågor om livets mening, där
självaste Gud har sina roller.
Tornionlaaksonteatteri alkaa teatterivuen Haaparannala - tingala. Sitten seuraa
premiääriä Mataringissä ja Pajalassa. Ja teatteri on alkanut valmistauthuun 30vuotisjuhlavuotheen. Meinathaan syynätä Norrbottenin Kruuvia ja niitten vaikutusta
meän elähmään.
_______________
Anklagar Länsstyrelsen för att rensa fjällbyarna etniskt / Syyttävät Lääninhallitusta
ette on tunturikyliä puhistamassa eetnisesti
Publicerat måndag 19 januari kl 16:00
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6071629
lyssna på Tuntheet palavat kuumana tunturissa
Tuntheet palavat kuumana tunturissa
(8:16 min)
Länsstyrelsen har infört restriktioner för Göran Johanssons turist-skotertrafik i
Kebnekaise-fjällen med hänvisning till att det stör renskötseln. Det omöjliggör fortsatt
verksamhet, menar Göran. Det här får honom och den organisation som företräder
fjällbyarnas befolkning att tala om att Länsstyrelsen håller på med en "etnisk rensning"
av fjällbyarna.
Lääninhallitus on rajottannu Göran Johanssonin tyristi-skootteritrafiikin Kebnekaisen
alueela. Tämä tekkee sen mahottomaksi jatkaa, meinaa Johansson. Päätökset saapi
hänen ja sen järjestön joka eustaa lantalaisväestöä tunturikylissä väithään ette
Lääninhallitus on puhistamassa alueetta etnisesti.
________________
http://norran.se/nyheter/kommun/samiska-inslag-uppskattas-i-aldreomsorgen-337067
Samiska inslag uppskattas i äldreomsorgen
Publicerad tisdag 20 januari
Det finns ännu inga önskemål i Arvidsjaur om äldreomsorg helt på samiska, däremot är de
samiska inslagen i äldreomsorgen mycket uppskattade.
I dagarna inleds ett treårigt projekt inom äldreomsorgen som syftar till att bedriva kulturella
aktiviteter för äldre samer. Susanne Stenberg, samisk koordinator hos Arvidsjaurs kommun,
berättar att det har funnits en sådan verksamhet tidigare, men att den under hösten har legat
nere eftersom den person som skötte verksamheten slutade.
– Vi vet att det var otroligt uppskattat och det känns positivt när den drar igång igen, säger
Susanne Stenberg.
Utanför äldreboendet Ringelsta finns en kåta. Där, i kåtan, sker under delar av året en del av
verksamheten.
– Där kokar man kaffe. Bara det att få dricka riktigt kokkaffe är otroligt uppskattat. Elden ska
inte heller underskattas, den är ganska rogivande.
Ett önskemål från Susanne Stenberg och de äldre samerna är en lokal, ett samiskt rum, för
verksamheten, som kan riktas till både de äldre samer som bor på Ringelsta och till de som
har hemtjänst.
– En plats där många samer kan samlas på samma ställe för att få lite mer
hemhörighetskänsla. Kommunens skyldighet gäller även mot dem som finns inom
hemtjänsten.
Arvidsjaur är sedan 2010 en samisk förvaltningskommun. Det innebär att hela den
kommunala verksamheten ska arbeta för att ge vård och omsorg på samiska, ge kulturella
upplevelser, samisk mat och värna det samiska språket.
– Jag upplever att kommunen under de fem år som Arvidsjaur har varit samisk
förvaltningskommun har förstått vad det betyder, vilket uppdrag man har tagit på sig, säger
Susanne Stenberg.
__________________
DN
Maja Hagerman: Kiruna byggdes inte i obefolkad vildmark
Publicerad 2015-01-21 00:05
http://www.dn.se/ledare/kolumner/maja-hagerman-kiruna-byggdes-inte-i-obefolkadvildmark/
Platsen där Kiruna byggdes hade använts av människor sedan urminnes tid. Men den
verkligheten passade inte in när historien om världens homogenaste land skapades.
Sverige brukade beskrivas som världens homogenaste lilla land. Man hörde det ständigt förr,
att folkhemsbygget var så sällsynt lyckat för att här inte fanns några etniska konflikter, alla
pratade samma språk och hade samma identitet.
Så stark var idén, att det var nästan omöjligt att se verkligheten. Men den var annorlunda.
Det är märkligt att tänka på hur lite jag fick lära mig i skolan – eller i vuxna år ens hört
talas om – dem som lever i landets norra del. Fortfarande är det sällan man ens antyder de
språk- och identitetsskillnader som alltid har funnits där. Men när hörde ni något ord på
samiska eller meänkieli i Rapport senast?
Osynliggörandet av det mångspråkiga landet Sverige har djupa rötter. Ett litet men talande
exempel finns i Svenskt biografiskt lexikon. Detta statligt finansierade personhistoriska
uppslagsverk finns på nätet. Där kan man läsa om mannen som ledde uppstarten av Sveriges
största industriprojekt någonsin, LKAB. Det står att när Hjalmar Lundbohm ordnade
gruvbrytningen och byggde samhället Kiruna så var det på en plats ute i ingenstans: ”Det nya
gruvsamhället byggdes inne i ödemarken i så snabb takt som förhållandena tillät.”
Jag tycker att man som svensk ska veta att det inte var tomt där gruvan öppnade. Detta var
ingen obefolkad vildmark, utan en trakt som använts av människor sedan urminnes tid. Där
Kiruna byggdes vid sekelskiftet 1900 hade Gabna sameby en viktig uppehållsplats, ett
kalvningsland som brukades under flyttningar med renarna. Byggnationen skar av lederna och
renskötarnas områden förstördes. Tornedalingar i byarna runt omkring kunde inte heller jaga
och fiska där längre, som förut.
Historikern Curt Persson, landsantikvarie i Norrbotten, berättar om detta i boken ”På
disponentens tid”. Där finns ett intressant foto. Några personer står vid bolagshotellets entré i
Kiruna, som fångade i ögonblicket, just när staden håller på att byggas. De har kommit ut för
att ta en nypa frisk luft eller en rök, i pausen under ett möte med en arbetsgrupp därinne.
Gruvdisponent Hjalmar Lundbohm står på trappan tillsammans med en kronojägare
Bergström och folkskollärare Johansson. De två sistnämnda har bara ett fåtal röster vardera
vid besluten. Direktör Lundbohm själv har över 100 röster. Tre samer ingår i sällskapet också,
men de har ingen rösträtt alls när stadens frågor avgörs.
Man gjorde skillnad på folk och folk. Svenska rasforskare som professorerna Anders och
Gustaf Retzius på Karolinska institutet hade dragit upp skarpa gränser mellan olika människor
i Sverige redan på 1800-talet. Svenskar, finnar och samer, påstod de, tillhörde olika ”raser”.
De senare var av främmande, icke-europeisk typ, kortskallar. Medan äkta svenskar av nordisk
”ras” sades kännas igen på skallformen, långskallar. Gustaf Retzius drog under sina mätningar
slutsatsen att Sverige var ett enhetligt och i stort sett rasrent land: ”Svenskarne torde i själva
verket vara de jämförelsevis renaste återstoderna af de gamla germaniska folken, och de
utgöra än i dag i antropologiskt hänseende ett märkvärdigt homogent folk”. Idén om de
homogena svenskarna fick på så sätt en vetenskaplig inramning.
Tesen bekräftades och utvecklades av chefen för Statens institut för rasbiologi 1922–1935,
Herman Lundborg. I tydliga kartor visades denna märkvärdiga renhet upp. Den svenska
landytan återgavs till stor det i vitt, ljust prickigt eller randigt. Men en del av landet var tydligt
avvikande. Landskapen i norr, Västerbotten, Norrbotten och Lappland täckte han i helt svart
färg.
Det var en märklig slutsats svensk rasforskning landade i: Sverige hade vissa invånare, som
inte var européer utan ett slags främlingar besläktade med mongolerna. De hade alltid funnits
i det svenska riket. Men svenskarna hade aldrig beblandats med dem. Rasforskarna fann att
kortskallar, finnar och samer, var uppblandade både med varandra och med svenskt ”ariskt”
blod. Men svenskarna var i stort sett opåverkade. Och deras unikt rena germanska ursprung
gav dem en mycket framskjuten plats bland jordens folk, förklarade Lundborg. ”Det gives
folk av helt olika kvalitet, dels begåvade, företagsamma och livskraftiga folk, som kunna
betraktas som högstående, dels åter andra, som äro svaga, tröga och mindre livskraftiga, som
måste karaktäriseras som lågstående eller utdöende folk.” Gissa vilka han räknade dit.
Redan när Kiruna stad var ny skeppades flera miljoner ton malm varje år iväg på export. Och
så sent som förra året fick svenska staten en vinst på 6 miljarder kronor från LKAB. Men man
undrar vad som nu ska hända med staden i den stora omställning som förestår. Kiruna ska
flyttas, för fortsatt gruvbrytnings skull. Lagom till flytten har kommunen, vid
fullmäktigesammanträdet nu i januari, beslutat att avskaffa sin egen kulturnämnd, för att
effektivisera handläggningen.
Det borde vara en fråga som väcker opinion i hela landet. Att flytten av den här staden, med
laddad historia, unikt kulturarv och minne, verkligen hanteras rätt. För även om Sverige är ett
väldigt långt land, så hör vi ihop. Ena änden sitter faktiskt ihop med den andra, både vad
gäller historia och
__________
http://minoritet.se/biskopen-med-tornedalsk-iidentitet
Hans Stiglund tror på minoritetsspråkets framtid.
– Jag är av naturen optimist. Om jag jämför de senaste tio årens utveckling och insatser tycker
jag ändå man kan ana stärkt självförtroende hos människor i att vara bärare av
språkidentiteten. Foto: Ola Johansson
Biskopen med tornedalsk identitet
Hans Stiglund växte upp i ett hem där svenska, finska och meänkieli pratades dagligen. I dag,
som biskop i Luleå stift, blir det mest fokus på ett språk. Men så fort han får tillfälle vill Hans
Stiglund gärna prata eller predika på meänkieli eller finska.
– Språket är bärare av något som är mer än orden Jag är svensk, men med en tornedalsk
identitet och i det ryms alla tre språken, säger han.
För Hans Stiglund är det självklart att man inom kyrkan ska vårda och utveckla
minoritetsspråken. Han föddes i Haparanda för snart 60 år.
– De språkliga gränserna var ganska tydliga på den tiden, mer än i dag.
I småstaden Haparanda pratades svenska. I byarna utanför var det meänkieli. Och på andra
sidan gränsen i Finland var det finska.
I barndomshemmet fanns dock alla tre språken. Hans Stiglunds far var uppvuxen utanför
Haparanda, i byn Nikkala, med svenska men även meänkieli som naturliga språk. Och
modern kom från finska Kolari med finska som modersmål.
– Min mor lärde sig god svenska och mina föräldrar använde svenskan i relation till oss barn,
så det är mitt huvudspråk. Jag tror det fanns en tanke om att det behövdes en god svenska för
att klara sig ute i livet och därför tonades de andra språken ner. Men mina föräldrar pratade en
blandning av finska och meänkeli sinsemellan hemma vid köksbordet, så vi barn snappade
upp en del. Och när släkt och vänner kom fick även vi prata, om än lite stapplande. I dag hör
jag genast om det är finska eller meänkieli som talas. Men när jag själv ska tala så blandar jag
dem båda, berättar Hans Stiglund.
Språkkänslan och viljan att prata meänkieli och finska har vuxit med åren. Som präst i
Pajala och sedan i Haparanda fick han använda sig av båda i mötena med
församlingsmedlemmar. Som biskop är tillfällena färre.
– Men jag vill gärna prata och tre gånger har jag predikat på meänkieli som biskop.
Han Stiglund konstaterar att hans tornedalska identitet hjälper honom att hitta en slags
grundton i vem han är.
– Det öppnar dörrar på ett mer levande sätt än om jag aldrig skulle använda mig av språket.
Även om det bara är en sång på meänkieli eller ett roligt uttryck så påminner det mig om mina
rötter.
Rötterna har visserligen inte bara med språket att göra, menar han. De har med kultur,
minnen och människor – farmodern i Nikkala , mormodern i finska Tornedalen – och
släkterna att göra. Men språket är en viktig rottråd.
Traditionellt sett, sedan långt tillbaka, var det vanligt med många språk inom kyrkan.
Förutom samiskan och finskan så var tyskan stor.
– Det var aldrig problem med flera språk förrän in på 1800-talet när kyrkan tydligt började
orientera sig mot en nationell, svensk profil. Tro och kyrka förknippades med ett språk, ett
land och ett folk.
Detta fick negativa konsekvenser för minoritetsspråken och är en skuld för kyrkan att bära
idag menar Hans Stiglund.
– Det är viktigt att inte glömma att Svenska kyrkan historiskt, tillsammans med myndigheter
och andra samhällsinstitutioner, bidragit till en situation som har gjort det oerhört svårt för
minoritetsspråken att utvecklas och leva.
Därför anser han att Svenska kyrkan har ett stort ansvar för att lyfta minoritetsspråken.
Sedan 10-20 år jobbas det med översättningar av böner, bibeltexter, gudstjänstordningar och
psalmer till minoritetsspråken som meänkeli. En gång om året hålls en gudstjänst i
domkyrkan i Luleå på meänkieli. Folk kommer långt ifrån för att få vara med och fyller
kyrkan.
– Det är ett svar på de tidigare oförrätterna, men också en längtan efter att få använda sitt
språk. Men även om det nu görs mycket, finns det en stor utmaning kvar.
– Hur ska vi i Svenska kyrkan, lokalt i församlingarna, synliggöra att meänkieli är en del av
kyrkans liv? Det hjälper inte hur fina verktyg vi än har om vi sedan inte använder dem. Och
lokalt i våra församlingar har vi ännu inte börjat upptäcka hur fantastiskt det är att använda
meänkieli vid gudstjänster och dop, och på så sätt stärka dem som har språket med sig.
Svårigheterna är många. Det finns för få präster, pedagoger och diakoner som kan
meänkieli. Och sällan efterfrågar församlingsmedlemmarna gudstjänster, dop och
begravningar på meänkieli.
- Vanan finns inte, och en del, speciellt äldre, upplever att meänkieli känns för vardagligt för
att använda i kyrkan.
Det finns också tornedalingar som tycker det är onödigt att försöka rädda språket.
– Man tar för givet att alla vill att språket ska lyftas, men en har del valt att släppa det och
tycker det vi nu gör är trams. Jag tror man behöver mötas och prata om det så att det inte
skapas en massa negativa attityder mellan grupperingarna, säger Hans Stiglund.
Han säger vidare:
- Det är viktigt att inte skapa skuld hos dem som valt att släppa språket, men samtidigt
uppmuntra dem som vill arbeta aktivt för att lyfta det, menar han. Själv skulle han gärna vilja
se ett mer avslappnat förhållningssätt till meänkieli och är övertygad om vikten av att bevara
och utveckla det.
– Jag tror att de som tappat språket söker sina rötter, sin identitet, på annat sätt. Utvecklingen i
Tornedalen av teater, musik och böcker vare sig det är på meänkieli eller inte är ett tecken på
det. Men om språket dör ut helt, så tror jag generellt att sökandet efter våra rötter försvåras.
Språket hjälper även alla dem som inte längre har det att hitta sina rötter. Därför behöver
kyrkan vara positiv och aktiv utan att någon frågar efter språket, då ligger vi före.
__________
Norlannin Sisuradio
Dokumentti saamelaisista, väylän lauluja ja eettistä kilvottelua
Lähetetty onsdag 21 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/487680?programid=1021

KUUNTELE(50 MIN)
Rotubiologisen instituutin johtajasta Herman Lundborgista kertova dokumettiin esitetään SVT
2:ssä tammikuussa, mitä mieltä ohjelmasta ja rotuopista saamelaiset Anna Sunna ja Robert
Sandström
Filmpol Nordin tiedottaja Katja Härkönen ja Maja Hagerman kertovat, että jatkoa on tulossa
Peräpohjalaiset kulttuuripersoonat - Esa Rautaiainen ja Elina Söderström olivat käymässä
Skånessa. Nauhoittivat uusia lauluja ystävänsä Jaakko Viitalan studiolla Eslövissä.
__________
Universitetet ändrar sig - Det blir en kurs! / Yliopisto muuttaa mieltä - Kursi tullee!
Publicerat fredag 23 januari kl 11:06
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6075410
lyssna på Det blir en kurs / Kursi tullee
Det blir en kurs / Kursi tullee
(4:04 min)
Umeå universitet kommer att starta en nybörjarkurs i meänkieli till hösten. Det löftet
fick en delegation från STR-T och Met Nuoret när de besökte universitetet på torsdag.
En kurs, som skulle ha startat i höstas, ställdes in av ekonomiska skäl trots drygt
hundra sökanden. Tornedalingarna var i Umeå för att få en förklaring. Erpo
Heinolainen på Sisuradio intervjuar Tore Hjort och Maja Mella, båda aktiva i STR-T.
Syksylä Yymeon yniversiteettii pannee matkhaan kursin meänkielessä vastaalkusille.
Tämän lupauksen sai poruukkaa STR-T:stä ja Met-nuoret föreningistä ko kävit
Yymeossa viikola. Viimi syksylä yniversiteetti piti panna kursin pysthöön, mutta se
perruutethiin (inställathiin) ekonoomisista syistä, vaikka oli yli sata hakijaa.
Tornionlaaksolaiset olit Yymeossa hakemassa selitystä tähän.
__________
DN DEBATT
”Samernas urfolksrättigheter måste tas på större allvar”
Publicerad 2015-01-25 00:05
Antje Jackelén.
FN-utfrågning i morgon, måndag. Sverige brister i sin behandling av samerna. Trots upprepad
kritik präglas urfolkspolitiken fortfarande av passivitet och brist på ansvarstagande. Öka
samernas självbestämmande, stärk rätten till marken och ta ansvar för Sveriges koloniala
förflutna, skriver ärkebiskopen Antje Jackelén.
FN-utfrågning i morgon, måndag. Sverige brister i sin behandling av samerna. Trots
upprepad kritik präglas urfolkspolitiken fortfarande av passivitet och brist på
ansvarstagande. Öka samernas självbestämmande, stärk rätten till marken och ta
ansvar för Sveriges koloniala förflutna, skriver ärkebiskopen Antje Jackelén.
Förverkligandet av mänskliga rättigheter i Sverige är åter föremål för FN-granskning. I
morgon den 26 januari förhörs regeringskansliet i Genève inom ramen för Universal Periodic
Review-processen. Förhöret rör Sveriges efterlevnad av de mänskliga rättigheterna. Svenska
kyrkan är en av flera organisationer som i sin rapport till FN valt att lyfta frågan om bristande
ansvarstagande för urfolksrättigheter. Sveriges regering måste nu ta flera kliv framåt.
I vår tid tycks allt fler vilja berätta om det en gång homogena landet Sverige. Ända fram till
den första vågen av arbetskraftsinvandring på 1950-talet var vi ett och samma folk, lyder
berättelsen. Det är fel och varje gång det upprepas osynliggörs också urfolket samerna, som
funnits här långt innan Sverige blev Sverige. Internationella granskningsorgan har vid flera
tillfällen uppmanat den svenska regeringen att ta större ansvar för att säkerställa samers
mänskliga rättigheter. Till detta hör självbestämmande, rätten till mark och vatten, hälsa,
kultur och språk. På måndag granskas Sverige återigen av FN. Svenska kyrkan konstaterar i
sin rapport till FN att regeringens urfolksarbete de senaste åren dessvärre präglats av bristande
ansvarstagande och passivitet trots att man ställt sig bakom principerna i FN:s
urfolksdeklaration.
Den nya regeringen behöver därför säkerställa respekten för samernas mänskliga rättigheter
på en rad områden:
1. Öka samernas rätt till självbestämmande. Enligt urfolksrätten har samerna rätt att själva
bestämma om sin framtid och sin utveckling. Erfarenheterna visar att Sametingets tudelade
roll som folkvalt organ och statlig myndighet är problematisk. Samernas reella inflytande är
fortfarande begränsat och rätten till självbestämmande går inte att förverkliga.
Grundlagsändringen som genomfördes 2009 har inte förändrat situationen.
2. Förbättra samernas rättsliga ställning i Sverige. Precis som för andra urfolk är
relationen till mark och vatten grundläggande för den samiska existensen och identiteten.
Urfolksdeklarationens princip om informerat samtycke innan exploatering av mark och vatten
respekteras dock inte i Sverige. Politiker hänvisar ofta till att Sverige har bland de hårdaste
miljökraven i världen för exempelvis gruvetableringar och att samebyar ska höras innan
exploatering. Problemet är att samernas rättsliga ställning är för svag i befintlig lagstiftning.
Samerna kan inte värna sina traditionella marker och de kan inte stoppa en exploatering.
Värnandet av markerna är en rättighet – inte ett särintresse –som måste garanteras.
3. Säkerställ ett nationellt ansvarstagande. I åratal har Sverige hänvisat till utredningar och
pågående förhandlingar om en nordisk samekonvention. Så även denna gång i sin rapport till
FN, men det räcker inte. Inom vilket annat rättighetsområde väljer Sverige att hänvisa till
pågående förhandlingar med grannländerna som ursäkt för att dröja med förverkligandet av
mänskliga rättigheter i det egna landet? Både Norge och Finland har dessutom kommit
betydligt längre i sitt arbete att skydda samernas rättigheter. Sverige skulle alltså kunna lära
av dem.
4. Använd ett tydligt barnperspektiv. Att inte kunna garantera samiska barns rätt till språket
strider mot FN:s barnkonvention och Europarådets minoritetskonventioner. Media rapporterar
att intoleransen och näthatet mot samer ökar. Enligt samiska ungdomsförbundet är en av de
största utmaningarna för samiska barn och unga att de upplever sig ifrågasatta av
majoritetssamhället och att de behöver försvara sig i olika sammanhang. Bristen på rättigheter
och den press som många samiska familjer upplever drabbar barn och unga.
5. Ta ansvar för Sveriges koloniala förflutna och dess konsekvenser. Många frågor som
påverkar samerna i dag har sin grund i majoritetssamhällets historiska behandling och syn på
samerna. Än i dag lever samer med minnen av att ha blivit skallmätta som barn, och de
rasbiologiska fotografierna av deras släktingar finns alltjämt att beskåda i arkiv i Uppsala. Att
göra upp med Sveriges koloniala förflutna förutsätter att den som har makten rannsakar sitt
agerande och benämner kränkningarna vid namn. På senare år har statsmakten tagit steg i den
riktningen bland annat genom arbetet med en vitbok om romer och resande och behandlingen
av barn som omhändertagits. Men den ursäkt till samerna som dåvarande sameministern
uttalade 1998 har aldrig givits något innehåll, trots löften om motsatsen. Så sent som våren
2014 avfärdade regeringen samiska krav på en vitbok. Sametinget har nu lyft frågan om en
sanningskommission i sin skrivelse till FN. Viktiga lärdomar om sannings- och
försoningskommissioner i urfolksfrågor finns att hämta i andra länder, såsom Kanada.
Svenska kyrkan har del i det koloniala arvet. Frågan om ansvarstagande för historien och
respekten för samernas mänskliga rättigheter i dag hänger ihop. Därför arbetar vi i Svenska
kyrkan för närvarande med att rannsaka vårt agerande gentemot samerna. Under århundraden
var kyrkan en del av kolonisationen av Sápmi och bidrog aktivt till att utöva makt och
kontroll över samerna. Kyrkans företrädare hade också en pådrivande roll i skapandet av
nomadskolorna i början av 1900-talet. Under 2015 kommer en vitbok om kyrkans behandling
av urfolket att publiceras. Ett arbete pågår också för att samla in samiska erfarenheter från
nomadskolan: hur påverkades barnen och vad har den betytt för enskilda? Syftet med arbetet
är att läka relationer, ge människor upprättelse och öka förståelsen för samiska erfarenheter.
Lackmustestet för ett demokratiskt samhälle är hur det handskas med sina minoriteter.
Utmaningen är ett bygga ett ”vi” utan att skapa en massa ”dem”. Under mina år i USA slogs
jag av amerikaners ibland så självklara sätt att tala om överlappande nationella identiteter.
Man kan vara Swedish American eller Native American utan att få frågan om sin egentliga
hemvist. I Sverige fungerar det inte så och det ligger därför närmare till hands att identiteter
ställs mot varandra. Det är oroväckande och oacceptabelt med uttalanden som ifrågasätter
samers hemortsrätt i Sverige genom att till exempel hävda att samisk och svensk identitet inte
går att kombinera.
Sverige behöver rannsaka sitt agerande gentemot samerna, både historiskt och i nutid.
Förhoppningsvis ser den svenska regeringen det förestående förhöret som ett första steg mot
att ta urfolksrättigheter på större allvar. För samernas och för hela samhällets skull. De
samhällen som lyckas ta tillvara sin mångfald är mer kreativa och jämlika än de som inte gör
det.
__________
Deras skallar mättes - Helge var rädd, Maria skämdes / Pääkallot mitathiin - Helge jäi
pölkäähmään, Maria häpesi
Publicerat måndag 26 januari kl 17:58
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6077707
lyssna på Rotubiologia - 01 Bertil Isaksson febr 2009
Rotubiologia - 01 Bertil Isaksson febr 2009
(10 min)
SVT-dokumentären om svensk rasbiologisk forskning och skallmätningar i bla Sveriges
nordligaste byar har skapat uppståndelse. Helge Mikko och Maria Niia-Blind har båda varit
med om skallmätningarna. I fyra reportage 2009 berättade Bertil Isaksson i Meänraatio om
tiden när forskare med statliga medel delade in befolkningen i de långskalliga, klyftiga
svenskarna och de kortskalliga, degenererade samerna och finnarna i norr.
SVT-filmi rotubioloogisesta tutkimuksesta Ruottissa ja kallonmittauksista pohjoisiimissa
kylissä on herättänny tuntheita. Helge Mikko ja Maria Niia-Blind on molemat käyhneet läpi
nämät mittaukset. Neljässä reportaasissa 2009 kerto Bertil Isaksson Meänraatiossa ajasta ko
valtion rahala jaethiin ihmiset pitkäkallossiin, viishain ruottalaissiin ja lyhytkallossiin,
kehnomphiin lappalaissiin ja suomalaissiin pohjosessa.
__________
En ny spännande språksäsong står inför dörren/Jännittävä kielisäsonki slkaa taas
Publicerat kl 15:22 28.1
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1017&artikel=6079619
Språk, språk och språk är innehållet i dagens program. Ring 0978/277800 och ställ
frågor om språk.
Uusi vuosi ja vuen ensimäinen kieliohjelma. Toivoma tietenki ette kuulioilta tullee
paljon kielikysymyksia ja uusia sanojaki. Soita tähän numehroon 0978/277800 eli
kirjota E-posti [email protected] ja kysy kielistä. Tämä tuttu pari Ingabritt Uusitalo ja
Anneli Mäkinen vastaavat sinun kysymykshin.
__________
L-R Sisuradio
Göteborgin vähemmistöneuvonpito herättää kritiikkiä
Lähetetty onsdag 28 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/496947?programid=1018
Kuuntele (50 min)
RSKL:ään kuulumattomien seurojen perustama uusi yhdistys Göteborgissa on ottanut
nimekseen Göteborgin Ruotsinsuomalainen yhteistyökomitea (GRSY) eli Sverigefinsk
Samarbetskommitté i Göteborg. Yhdistyksen edustajaksi valitulla Martti Koivistoisella on
selkeä käsitys siitä, miksi uutta yhdistystä tarvitaan.
Kasvatetaanpa nälkää vierailemalla ruokakurssilla Lilla Edetissä. Siellä kun on joka toinen
maanantai sopassa monta kokkia mutta yksi heistä on ylitse muiden, vakuuttavat muiden
muassa kurssille osallistuvat Väinö Ansamaa ja Pirkko Leinonen.
Etelä-Savon ammattiopisto ja Göteborgin Bräckegymnasiet-lukio ovat aloittaneet vaihtooppilaskokeilun. Kolme ensimmäistä tulevaa savolaista peltiseppää suorittaa parhaillaan työja opintoharjoitteluaan Göteborgissa.
Kuunnelmasarjassamme Jammusta ja Jaanasta kuulet jakson, jossa he ovat ilmoittautuneet
kirjoittajakurssille, missä ensimmäisen kurssipäivän tehtävänä on kirjoittaa Nasaretilaisesta ja
Magdalan Mariasta.
__________
Norlannin Sisuradio
Valtiopäiväedustajat oppii suomea!
Sändes onsdag 28 januari kl 18:10
http://sverigesradio.se/sida/avsnitt/494774?programid=1021

LYSSNA(50 MIN)
Regionalt program på finska i Norrbotten
Suomen kielestä innostuneet suomalaistaustaiset valtiopäiväedustajat Ida Karkainen
haaparannalta ja Emiliä Töyrä Kiirunasta haluavat oppia suomea yhteisellä kurssilla. Kurssi
järjestetään valtiopäivien suomalaisen yhdistyksen tuella. Innokkaita on hieman yli
kymmenen ja kurssia puuhataan jo keväälle tai syksylle.
__________
Keski-Ruotsin Sisuradio
Pisa-tulokset ajavat opettajat oppimaan uutta
Julkaistu onsdag 28 januari kl 18:15
lyssna på "Pilke silmäkulmassa, kun lapsi oppii uutta on tähtihetki opettajan elämässä!"

KUUNTELE(5:31 MIN)
Ruotsin huono menestys Pisa-tutkimuksissa on pakottanut opettajatkin koulun penkille, jotta
tulokset saataisiin nousuun.
Gävleläinen opettaja Anna-Liisa Lehtinen työskentelee ainoana suomenkielisenä opettajana
Fridhemskolanissa Gävlessä, joka on ollut hänen työpaikkansa jo viimeiset 17 vuotta.
Anna-Liisa opettaa alakoulun luokkia ensimmäisestä kolmanteen saakka
Hän ei kuitenkaan opeta suomea, eikä koulusta oikeastaan edes löydy suomenkielisiä lapsia.
Sen sijaan Anna-Liisa opettaa muiden aineiden ohessa ruotsia alakouluikäisille lapsille.
Opettajan ammatissa on antoisinta lasten kanssa oleminen, Anna-Liisa kertoo.
"Se pieni pilke lapsen silmäkulmassa, kun hän oivaltaa oppineensa jotakin uutta – se on
tähtihetki opettajan elämässä."
Anna-Liisa Lehtinen, opettaja, Fridhemsskolan / Gävle
Haasteena opintovaatimukset
Suurimpia haasteita opettajan työhön luovat opintovaatimukset, jotka ovat nousseet Ruotsissa.
Se tarkoittaa sitä, että huomio kiinnittyy siihen, että kaikille lapsille luotaisiin parhaat
mahdolliset oppimismahdollisuudet, sillä se on opettajan velvollisuus.
– Se on myös suurin haaste. Se ei ole aina niin helppoa, Anna-Liisa sanoo. Hän lisää, että
jokainen lapsi on kykeneväinen oppimaan, on vain opetettava tarpeeksi hyvin.
Opettajat joutuvat itsekin koulun penkille
Pisa-tutkimuksilla on ollut vaikutuksensa vaatimusten kasvuun ja tämän takia myös opettajat
on istutettu koulun penkille.
Tulevaisuudessa olisi tarkoitus pyrkiä parempiin tuloksiin esimerkiksi Pisa-tutkimuksissa.
Kouluasiat ovat hyvin paljon olleet pinnalla viime aikoina, kun Ruotsin oppimistaso on
heikentynyt. Opettajat ovatkin saneet viime aikoina lisäkoulutusta esimerkiksi
matematiikassa, jotta koululaisten tulokset saataisiin paremmiksi.
Gävlen koulut ovat mukana NTA-ohjelmassa
NTA-ohjelman avulla pyritään nostamaan niin oppilaiden kuin opettajienkin kiinnostusta
luonnontieteisiin ja tekniikkaan:
– Se on naturvetenskap och teknik för alla. Me opetamme lapsille esimekiksi biologiaa,
kemiaa ja fysiikkaa, joihin Gävlen kunta tarjoaa oppimateriaalit. Aina ennen uuden jakson
alkamista opettajat saavat käydä pienen kurssin, jotta he tietävät, mitä lapsille tulee opettaa.
Fridhemsskolan on suosittu koulu Gävlessä
Anna-Liisa sanoo, että rehtori joutuukin kertomaan monille vanhemmille, että luokat ovat
täynnä, eikä koulusta löydy vapaita paikkoja. Hän epäilee suosion johtuvan etenkin
sijainnista.
– Lisäksi vaikuttaa se, että koulussa on päästy hyviin tuloksiin, jos verrataan Gävlen kunnan
kouluja, Anna-Liisa lisää.
Fridhemsskolan avaa ovensa vierailijoille: Avoimien ovien päivä eli öppet hus järjestetään 3.
helmikuuta 2015.
__________
Maahanmuutto ja integraatio äänestäjille entistä tärkeämpää
Julkaistu kl 06:36 29.1.15
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6079912
Äänestäjät priorisoivat nyt maahanmuuton ja integraation toiseksi tärkeimmäksi
yhteiskunnalliseksi kysymyksesi, osoittaa uusin Dagens Nyheter -lehden Ipsos-kysely.
Vain koulutusasiat on äänestäjien mielestä tärkeämpää kuin maahanmuutto ja integraatio,
jotka vielä syksyllä olivat tärkeysasteikolla sijalla viisi, kirjoittaa DN.
Nyt kyselyyn vastanneet priorisoivat työn ja talouden sekä hoiva-alan aiempaa alemmas.
Paras maahanmuuttopolitiikka oli vastaajien mielestä sosiaalidemokraateilla. Toiselle sijaille
tuli ruotsidemokraatit.
Kyselyyn osallistui noin 1 200 ihmistä.
__________
Vähemmistölain tulkinta oikeudessa
Julkaistu kl 15:47
http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6080671
lyssna på Vähemmistölain tulkinta oikeuteen
"Tämä ei ole saamenkielistä esikoulutoimintaa"
(3:03 min)
David Kroikin mielestä kunta ei täytä vähemmistölain vaatimuksia. Kuva/Foto. David
Rydenfalk/Sveriges Radio Sameradion
Kaksivuotiaan lapsen isä Davik Kroik on tyytymätön Uumajan kunnan tulkintaan
vähemmistölaista. Kroik kääntyy hallinto-oikeuden puoleen, koska kunta ei hänen mielestä
ole tarjonnut hänen tyttärelleen kunnollista saamenkielistä esikoulutoimintaa.
David Kroik ilmoitti saamen kielen hallintoaluekunta Uumajalle jo hyvissä ajoin ennen kuin
hänen tytär aloitti esikoulun, että hän toivoo lapselleen eteläsaamenkielistä esikoulutoimintaa
vähemmistölain nojalla.
Kunta järjesti, että lapsen ruotsinkieliseen esikouluun tulee kerran viikossa
saamenkielentaitoinen pedagogi sijaistamaan toista esikoulunopettaa.
Tarkoituksena on, että pedagogi puhuu saamea Davidin tyttärelle muun ruotsinkielisen
toiminnan lomassa. Davidin mielestä tytär saa tällä tavalla aivan liian vähän tukea saamen
kielen kehitykseensä:
– Tämä pedagogi ehkä ehtii laulamaan jonkun laulun saameksi ja puhumaan lapselleen
joitakin lauseita saamea ja ymmärtää tietenkin jos tyttäreni puhuu hänelle saamea, mutta tämä
ei mitenkään riitä hänen saamen kielen kehittämiseksi. Tällä nykyisellä järjestelyllä on
ylipäätään vaikea saada siitä sen enempää irti!
Hänen mielestään toimintaa ei myöskään voi kutsua edes osittain saamenkieliseksi
esikoulutoiminnaksi -kuten kunta väittää:
– Tämä toiminta ei mielestäni mitenkään vastaa vähemmistölain vaatimuksia ja aikeita vaikka
se kunnan mielestä on 'osittain saamenkielistä esikoulutoimintaa'.
David Kroik, vanhempi
Ehdotti kielikylpyä Norjassa
Eteläsaamenkielisen esikouluryhmän puuttuessa David Kroik ehdotti, että tytär saa käydä
Norjan Snåsassa saamenkielisessä esikoulussa kielikylvyssä viisi kertaa vuodessa.
Kunta ei kuitenkaan suostu kustantamaan tälläisiä matkoja.
"Ei kuulu kunnan tehtäviin"
Moa Brydsten (S) on esi- ja peruskoululautakunnan puheenjohtaja Uumajassa:
– Haluamme tietysti tehdä töitä vähemmistökielten kanssa hyvällä tavalla täällä Uumajassa,
mutta meidän tehtäviin ei kuulu lähettää lapsia muualle kielikylpyyn.
Vie asian oikeuteen
David Kroik on nyt valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hänen mielestä kysymys on
siitä, että kunta ei voi luistaa velvollisuudestaan järjestää kunnollista vähemmistökielistä
esikoulutoimintaa:
– Haluan valituksellani osoittaa että ei voi olla niin, että lasten oikeus vähemmistökieliseen
toimintaan ja kunnan velvollisuus järjestää sitä katoaa vain siksi että kunta ei onnistu sitä
hoitamaan. Silloin on keksittävä jotain muuta, jotta lapsi todella saa oikeutensa kieleen!
Hallitus haluaa muuttaa lakia
Samalla hallitus selvittää parhaillaan, miten vähemmistölakia voitaisiin selkeyttää juuri tältä
osin. Näin sanoi vähemmistöministeri Alice Bah Kuhnke Sisuradiolle joulukuussa:
– Valmistelemme juuri hallituskansliassa sitä, miten lakia voisi tämän suhteen parantaa.
Johtotähtemme on, että kaikki lapset voivat käytännössä toteuttaa oikeuksiaan.
David Kroik peräänkuuluttaa nopeaa lakimuutosta:
– Lakia pitäisi tiukentaa niin, että siitä todella käy ilmi, että melko suuri osa
esikoulutoiminnasta pitää olla vähemmistökielellä.