VARAINSIIRTOVERO

Transcription

VARAINSIIRTOVERO
VARAINSIIRTOVERO
Tällä tilisiirtolomakkeella maksetaan varainsiirtovero. Arvopaperikauppias maksaa varainsiirtoveron tilisiirtolomakkeella Arvopaperikauppiaan varainsiirtovero (Veroh 6023).
Kiinteistön varainsiirtovero on 4 % kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero on 2 % kauppahinnasta tai muun vastikkeen
arvosta (1.3.2013 alkaen). Vastikkeeseen kuuluu kauppahinnan lisäksi se osuus yhtiön lainoista, joka kohdistuu
luovutettuihin osakkeisiin. Jos luovutus (kaupanteko) on tapahtunut ennen 1.3.2013, luovutuksesta maksetaan
varainsiirtoveroa 1,6 % prosenttia kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
Muiden osakkeiden kuin asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtovero on 1,6 %
kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
Varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa, jos veron määrä on alle 10 euroa.
Jos ostajia on useita, jokainen ostaja maksaa oman osuutensa varainsiirtoverosta omalla tilisiirrollaan ja ilmoittaa
viestitiedoissa henkilötunnuksensa. Esimerkiksi A ja B ostavat 30 000 eurolla kiinteistön niin, että A omistaa 2/3 ja
B 1/3. Varainsiirtovero koko kaupasta on 4 % kauppahinnasta eli 1 200 euroa. A maksaa yhdellä tilisiirrolla 800,00
euroa ja B toisella 400,00 euroa.
Seuraavat viestitiedot on aina ilmoitettava, kun varainsiirtovero maksetaan:
10
Veron tunnus (80)
21
Ostajan henkilö- tai Y-tunnus
40
Luovutussopimuksen allekirjoituspäivä (muodossa ppkkvv)
95
Ostajan nimi (sukunimi ensin)
Viestikenttään merkitään ensin tiedon tunnus (esim. 10), sen jälkeen yhtäläisyysmerkki (=) ja ilmoitettava tieto (80)
sekä lopuksi tiedon loppumerkiksi kauttaviiva (/).
Esimerkki:
Ostajan henkilötunnus on 120956-1234, luovutussopimus on allekirjoitettu 8.11.2012 ja ostajan nimi on Onni Ostaja.
Viesti: 10=80/21=120956-1234/40=081112/95=OSTAJAONNI/
Viitenumerokenttään ei tallenneta mitään tietoa.
Jos varainsiirtovero maksetaan myöhässä, sille on maksettava oma-aloitteisesti veronlisäystä. Veronlisäys tulee
lisätä veron määrään sentin tarkkuudella. Veronlisäyksen määrän voi laskea osoitteessa http://www.vero.fi/
viivekorkolaskuri.
Kun varainsiirtoveroilmoitusta esitetään tai lainhuutoa haetaan, tulee veron maksamisesta esittää pankin antama
tiliote tai maksukuitti. Itse tulostetussa maksukuitissa tulee olla arkistointitunnus.
Lisätietoa varainsiirtoveron maksamisesta www.vero.fi.
IBAN
Saajan
tilinumero
NORDEA
DANSKE BANK
POHJOLA PANKKI
Tyhjennä lomake
Tulosta
BIC
FI62 1660 3000 2154 37
FI45 8000 1170 2502 46
FI73 5000 0121 4207 97
NDEAFIHH
DABAFIHH
OKOYFIHH
VARAINSIIRTOVERO
Saaja
VEROHALLINTO
VEROH 6022 2.2013
Viesti
Veron tunnus
1
0 =
8
0
/
Ostajan henkilö- tai Y-tunnus
Maksaja
2
Sergey Kovaleff
1 =
2
6 9
9
1 6
-
2
B A Z H
I
Luovutussopimuksen päivämäärä, ppkkvv
4
0 =
1 6
0
7
1 5
8
/
/
TILISIIRTO
Ostajan nimi
9
5 =
I
V A N
N
/
Allekirjoitus
Viitenro
Tililtä nro
Eräpäivä
Euro
heti
27,20
Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen
mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron
perusteella.
Tyhjennä
Täyttöohjeet
A
ILMOITUS VARAINSIIRTOVEROSTA
Kaupanteko- tai
vaihtopäivä (pv.kk.vvvv)
Omistusoikeuden
siirtymispäivä (pv.kk.vvvv)
16.07.2015
16.07.2015
Hankitut arvopaperit
Yhteisön nimi
Y-tunnus
Festren Oy
2699168-2
Yhteisön kotipaikka
Helsinki
Osakkeiden numerot
Osakemäärä kpl
kaikki 100%
1000
euro
Kauppahinta tai
muu vastike
1700
snt
Huoneistotunnus
euro
Yhtiölainaosuus
00
Luovuttajan / myyjän nimi
Luovutuksensaajan / ostajan nimi
Pinta-ala
snt
Henkilö- tai Y-tunnus
Omistusosuus
murtolukuna
Henkilö- tai Y-tunnus
Omistusosuus
murtolukuna
Lisätietoja
Kyseissä on valmin yrityksen osto. Ivan Bazhin osti Festren Oy hinnalla 1700,00 euroa. Myyjä: Asiakasturva Oy
V
Sukulaisuusluovutus
Kyllä
Ei
Luovutuksensaaja on luovuttajayhteisön
(osakeyhtiö, kommandiitti- ja avoin yhtiö)
osakas / yhtiömies tai näiden puoliso tai lapsi
Kyllä
Ei
Laskelma varainsiirtoverosta
Varainsiirtovero Kauppahinta tai muu vastike euro
Yhtiölainaosuus euro
snt
Kyllä
Kyllä
Ei
Ei
Ensiasunnon ostajan selvitys verovapauden edellytyksistä
snt
Vero euro
1700 00
1,6 %
2,0 %
snt
Arvopaperien vaihto
Välittäjäkauppa
27 20
Vero euro
snt
En ole aikaisemmin omistanut Suomessa tai ulkomailla
vähintään puolta asuinrakennuksesta tai asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavista osakkeista tai osuuksista.
Käytän huoneistoa tai sen osaa vakituisena asuntonani
alkaen (pvm)
Huoneistosta vakituisena asuntonani käytettävä osuus
2
m tai
Veronlisäys ajalta
Päiväys
Yhteensä
Ilmoittajan allekirjoitus ja nimen selvennys
24.08.2015
%
Päiväys, ensiasunnon ostajan/ostajien allekirjoitus ja
nimen selvennys
Sergey Kovaleff
Osoite ja puhelinnumero
Festren Oy, Haapaniemenkatu 7-9, 00530 HELSINKI
c/o Rakenta Oy
TODISTUS MAKSETUSTA VARAINSIIRTOVEROSTA (Ostaja ei täytä.)
Kiinteistönvälittäjän nimi
Kotipaikka
Henkilötunnus tai Y-tunnus
Laskelman mukainen varainsiirtovero on suoritettu tilisiirtolomakkeella,
jonka maksupäivä on / maksupäivät ovat (pvm)
Olen vastaanottanut ensiasunnon ostajan selvityksen verovapauden edellytyksistä.
Päiväys
A
Allekirjoitus, nimen selvennys ja puhelinnumero
Veroviranomainen täyttää
Loma-, golf- tai puhelinosakkeen luovutus
Tämä ilmoitus on esitetty verotoimistossa
Päivämäärä
Verohallinnon
leima
V
Laskelman mukainen varainsiirtovero on suoritettu tilisiirtolomakkeella, jonka maksupäivä
VEROH 6012 4.2013
TULOSTUSOHJE
Tulosta vähintään 2 kappaletta ja allekirjoita kappaleet.
Tulosta
Alkuun
OHJEET
Lomake täytetään merkitsemällä siinä vaaditut tiedot täydellisinä.
Jokaisen luovuttajan ja luovutuksensaajan henkilötunnus on
merkittävä lomakkeeseen.
Varainsiirtovero maksetaan Verohallinnon vahvistamalla tilisiirtolomakkeella (VEROH 6022) rahalaitokseen.
Varainsiirtoveroa ei ole suoritettava, jos veron määrä on alle 10 euroa.
OSAKKEET JA MUUT ARVOPAPERIT
VARAINSIIRTOVERON MÄÄRÄ
Asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutus
Asunto- ja kiinteistöyhtiön osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron määrä on 2 % kauppahinnasta
tai muun vastikkeen arvosta.
Vastikkeeseen luetaan kauppahinnan lisäksi luovutettuihin osakkeisiin kohdistuva osuus yhtiön lainoista.
Jos luovutus on tapahtunut ennen 1.3.2013 (kaupantekopäivä) ja
luovutuksen kohteena on asunto- tai kiinteistöyhtiön osakkeet,
luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron määrä on 1,6 %
kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
Luovutus ulkomaalaiselle
Kun luovutuksen kohteena on asunto- tai kiinteistöyhteisön osake tai
osuus, ulkomaalaisen luovutuksensaajan on suoritettava vero.
Menettely on edellä selostetun mukainen.
Jos luovutus tapahtuu ulkomaalaiselle ja luovutuksen kohteena on
muu arvopaperi kuin asunto- tai kiinteistöyhteisön osake tai osuus,
suomalainen luovuttaja on velvollinen perimään veron ulkomaalaiselta luovutuksensaajalta. Luovuttajan on maksettava vero ja
esitettävä maksun todentava tilisiirtolomake, kauppakirja ja ilmoitus
varainsiirtoverosta Verohallinnolle 2 kuukauden kuluessa luovutuksesta.
RAKENNUKSEN ERILLISLUOVUTUS
Kiinteistön käyttöä pysyvästi palvelevan rakennuksen tai rakennelman luovutuksesta on luovutuksensaajan suoritettava veroa 4 %
kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
Luovutuksensaajan on maksettava varainsiirtovero sekä esitettävä
maksun todentava tilisiirtolomake, ilmoitus varainsiirtoverosta ja
kauppakirja kiinteistön sijaintikunnan verotoimistolle 6 kuukauden
kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä.
Luovutuksen kohde yksilöidään ilmoittamalla kohdassa 'Lisätietoja'
sen kiinteistön kiinteistötunnus, jolla rakennus sijaitsee.
Muiden kuin asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden luovutus
Muiden kuin asunto- tai kiinteistöyhtiöiden osakkeiden omistusoikeuden luovutuksesta suoritettavan varainsiirtoveron määrä on
1,6 % kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta.
VERONLISÄYS
Jos varainsiirtoveroa ei ole suoritettu määräajassa, suorittamatta
jääneelle verolle on maksettava veronlisäystä. Veronlisäyksen
vähimmäismäärä on 3 euroa.
VERON MAKSAMINEN JA ILMOITUKSEN ANTAMINEN
Osakkeen tai muun arvopaperin ostajan tai muun luovutuksensaajan on maksettava varainsiirtovero sekä esitettävä maksun
todentava tilisiirtolomake, ilmoitus varainsiirtoverosta ja kauppakirja
Verohallinnolle 2 kuukauden kuluessa kauppakirjan tekemisestä.
Ilmoitus voidaan lähettää myös postitse.
Kiinteistönvälittäjän välityksin tapahtunut luovutus
Jos luovutus tapahtuu kiinteistönvälittäjän välityksin, luovutuksensaajan on suoritettava vero luovutussopimuksen tekemisen
yhteydessä Verohallinnon vahvistamalla tilisiirtolomakkeella
(VEROH 6022) rahalaitokseen. Kiinteistönvälittäjän tulee täyttää
ilmoitus varainsiirtoverosta ja lähettää ilmoitus Verohallinnolle kauppakirjan tekemistä seuraavan kuukauden 15 päivään mennessä.
Myös ensiasunnon ostajaa koskeva varainsiirtoveroilmoitus on
toimitettava Verohallinnolle.
Veronlisäyksen laskukaava
korkoprosentti
100
VEROH 6012 4.2013
x vero
360
ENSIASUNNON VARAINSIIRTOVEROVAPAUS
Asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden tai osuuksien
luovutuksesta ei ole suoritettava varainsiirtoveroa, jos luovutuksensaaja:
1)
käyttää tai ryhtyy käyttämään vakituisena asuntonaan
huoneistoa, jonka hallintaan oikeuttavista osakkeista tai
osuuksista hän on hankkinut vähintään puolet;
2)
ei ole vuoden 1989 jälkeen omistanut Suomessa tai ulkomailla
vähintään puolta asuinrakennuksesta tai asuinhuoneiston
hallintaan oikeuttavista osakkeista tai osuuksista;
3)
on ennen luovutuskirjan allekirjoittamista täyttänyt 18 mutta ei 40
vuotta.
Uudiskohteen luovutus
Jos kysymys on uudiskohteen luovutuksesta, luovutuksensaajan on
maksettava varainsiirtovero sekä esitettävä maksun todentava
tilisiirtolomake, ilmoitus varainsiirtoverosta ja kauppakirja Verohallinnolle 2 kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Menettely on sama, vaikka uudiskohteen luovutus on
tapahtunut kiinteistönvälittäjän välityksin. Jos omistusoikeuden
siirtymispäivä ei ilmene kauppakirjasta, on esitettävä selvitys
omistusoikeuden siirtymisestä (esim. tosite viimeisen kauppahintaerän maksusta tai myyjän ilmoitus ostajalle viimeisen erän
maksupäivästä / muuttopäivästä).
korkopäivät
Tarkempia tietoja veronlisäyksen laskemisesta saa verotoimistosta.
Kiinteistönvälittäjä antaa lomakkeen yhden kappaleen luovutuksensaajalle todistuksena maksetusta varainsiirtoverosta.
Jos välittäjällä ei ole Y-tunnusta, merkitään lomakkeeseen välittäjän
henkilötunnus.
x
Jos luovutuksensaajia on useita, verosta on vapaa vain edellä
mainitut edellytykset täyttävän luovutuksensaajan omistusoikeutta
vastaava osuus luovutushinnasta.
Varainsiirtoverovapaus myönnetään vain siltä osin kuin asuntoa
käytetään omana vakituisena asuntona.
Alkuun