Alueellinen koulufutsal -turnaus 2014-2015

Transcription

Alueellinen koulufutsal -turnaus 2014-2015
KOULUSuomen Palloliiton Tampereen piiri järjestää tuttuun tapaan Kaikki Pelissä koulufutsal – kilpailun
Tampereen piirin alueen kouluille.
Futsalin syntyhistoriasta on monenlaisia tulkintoja, mutta yleisen käsityksen mukaan laji on saanut alkunsa
1930-luvulla Uruguayssa. Tämän jälkeen laji lähti kasvamaan Etelä-Amerikassa, etenkin Brasiliassa. Nykyisin
ammattilaissarjoja löytyykin sitten jo eri puolilta maailmaa, niin Japanista kuin Euroopasta. Suomessa futsal
-toiminta käynnistyi vuonna 1994 ja on sen jälkeen kehittynyt vauhdikkaasti.
Futsalia voivat pelata kaikenikäiset ja pienemmän kentän vuoksi tasoerot eivät myöskään ole aluksi niin
suuret kuin vastaavasti jalkapallon puolella. Muitakin eroavaisuuksia toki on. Peliväline ei ole yhtä kimmoisa
kuin normaali jalkapallo, ja sen vuoksi sitä onkin huomattavasti helpompi hallita. Myös kontakteja on
rajoitettu. Kentällä on samanaikaisesti molemmista joukkueista neljä pelaajaa ja maalivahti.
Sarjat: tytöt ja pojat 5-6 luokat ja 7-8 luokat
Ilmoittautuminen
Alueiden yhteyshenkilöt (nimetty myöhemmin) ovat yhteydessä kouluihin ja alueen koulut ilmoittautuvat
yhteyshenkilölle 14.12. mennessä.
Pelaamistapa
Vaihe 1.
Kunnissa pelataan tammikuun 2015 aikana 5-6 ja 7-8 luokka-asteiden koulujen väliset ottelut.
Ilmoittautumisen jälkeen alueen yhteyshenkilö tekee otteluohjelmat. Voittaja on kunnan mestari ja pääsee
edustamaan kuntaa vaiheeseen 2 eli alueelliseen turnaukseen. Alueen yhteyshenkilö ilmoittaa voittajat
piiriin.
Tampereen koulut pelaavat Tampereen mestaruudesta Pirkkahallissa seuraavasti:
Tytöt 5-6 luokat tiistaina 20.1. ja 7-8 luokat keskiviikkona 21.1.
Pojat 5-6 luokat torstaina 22.1. ja 7-8 luokat perjantaina 23.1.
Voittajat piirin lopputurnaukseen.
Ilmoittaudu Tampereen piirin toimistolle, [email protected]
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
Vaihe 2.
Pelataan 15.2. mennessä alueellisesti (alueet on nimettynä seuraavalla sivulla) kuntien välinen turnaus,
joiden voittajat selviävät vaiheeseen 3 eli lopputurnaukseen. Yhteyshenkilöt ilmoittavat voittajat piiriin.
Vaihe 3.
Lopputurnaus pelataan Tampereella Pirkkahallin D-hallissa seuraavasti:
Tytöt 5-6 luokat ja 7-8 luokat tiistaina 24.3.
Pojat 5-6 luokat ja 7-8 luokat torstaina 26.3.
Lopputurnaukseen osallistuvat luokkatasonsa alueellisen mestaruuden voittaneet koulut, yksi joukkue /
ikäluokka. Alueelta voi siis selviytyä yhteensä neljä joukkuetta lopputurnaukseen: pojat 5-6 ja 7-8, tytöt 5-6
ja 7-8.
Mikäli joukkueet ovat tasapisteissä, ratkeaa järjestys seuraavasti:
1) keskinäinen ottelu, 2) keskinäisten otteluiden maaliero, 3) koko sarjan tehdyt maalit, 4) arpa
Sijoitusotteluissa järjestetään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu. Kolme vetäjää per joukkue ja sen jälkeen
tarvittaessa pari kerrallaan.
Ottelun voitosta saa kolme pistettä ja tasapelistä yhden pisteen.
Peliaika voi vaihdella turnauksissa osallistujamäärän ja käytettävissä olevien salivuorojen mukaan.
Tervetuloa!
Mikko Tulonen
nuoriso- ja seuratoimintapäällikkö
Suomen Palloliiton Tampereen piiri
050 433 8007
[email protected]
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
Yhteyshenkilöt ja alueet
Alue 1
Tampere: ilmoittautuminen [email protected]
Alue 2
Hämeenkyrö, Ikaalinen, Nokia, Sastamala, Ylöjärvi
Hämeenkyrö, Ikaalinen: Hannu Toola, 050 525 7321, [email protected]
Nokia: Kimmo Sulonen, 050 598 9328, [email protected]
Sastamala: ?
Ylöjärvi: Sami Päivinen, 044 0559 112, [email protected]
Alue 3
Kangasala, Mänttä, Orivesi, Pälkäne
Kangasala: Harri Kaivola, 045 169 2332, [email protected]
Mänttä, ?
Orivesi, Mika Tapiolinna, 050 576 8349, [email protected]
Pälkäne, ?
Alue 4
Valkeakoski, Toijala, Viiala
Valkeakoski: ?
Akaa: Niko Sulin, 044 357 9501, [email protected]
Alue 5
Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Lammi, Tervakoski
Hattula, Ville Karvinen, 050 3388795, [email protected]
Hämeenlinna?
Turenki, Tervakoski: Petri Kuusinen, 050 430 5705, [email protected]
Lammi?
Alue 6
Lempäälä, Pirkkala
Lempäälä, ?
Pirkkala, Esa Ojala, 040 779 6023, [email protected]
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
Futsal -säännöt, lyhennelmä
Koulufutsal-turnauksessa voidaan soveltaa tarpeen mukaan, esim. vaihtopelaajien määrä, erotuomarit,
ajanotto, peliaika.
Sääntö 1: Pelikenttä






Kenttä noin 20 x 40 metriä, vastaava kuin käsipallossa
Maalit kooltaan 2 x 3 metriä
Rangaistusalueet kummassakin päädyssä. Vastaavat jalkapallon 16 metrin aluetta
Jalkapallon rangaistuspotkupistettä vastaava rangaistuspotkupiste 6 metrin päässä maalista
Toinen rangaistuspotkupiste 10 metrin päässä maalista
Vaihtoalueet vaihtopenkkien edessä
Sääntö 2: Pallo


Koko 4
Pehmeämpi kuin jalkapallossa, paine 0,6 – 0,9 bar
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
Sääntö 3: Pelaajien lukumäärä




Kentällä 1 + 4 pelaajaa, yhden on aina oltava maalivahti
Max. 9 vaihtopelaajaa
Vaihdot ovat lentävät ja rajoittamattomat
Kentältä poistuvan pelaajan on astuttava ulos oman vaihtoalueensa kautta, vasta tämän jälkeen
vaihtopelaaja saa astua kentälle oman vaihtoalueensa kautta
Sääntö 4: Pelaajien varusteet






Sileäpohjaiset ja sisäpeliin tarkoitetut kengät
Säärisuojat
Sukat
Paita
Lyhyet pelihousut, maalivahti saa käyttää pitkiä
Maalivahti saa käyttää myös muita suojuksia, kunhan ne eivät aiheuta muille pelaajille vaaraa
Sääntö 5: Erotuomarit


Peliä johtaa kaksi erotuomaria, joilla on samat valtuudet ja velvollisuudet
Kumpikin:
o Liikkuu omalla sivurajallaan
o Määrää pelinjatkamistavat omalta puoleltaan
o Tuomitsee vapaa- ja rangaistuspotkuja
o Antaa tarvittaessa keltaisia tai punaisia kortteja
Sääntö 6: Ajanottaja ja kolmas erotuomari



Ajanottaja
o Käyttää kelloa ja mahdollista tulostaulua
Kolmas erotuomari
o Vastaa jalkapallon neljättä erotuomaria. Harvoin käytössä
Toimitsija
o Yleensä varsinkin piirinsarjaotteluissa on ajanottajan ja kolmannen erotuomarin korvaava
toimitsija, joka
 Käyttää kelloa
 Täyttää ottelupöytäkirjaa
Sääntö 7: Peliaika




Virallinen peliaika on 2 x 20 min tehokasta aikaa
Tästä on kuitenkin paljon poikkeuksia
Koripallon tyyppinen sääntö peliajan lopussa: Mikäli pallo on potkaistu kohti maalia ennen
summerin soimista, ja summeri soi lentoradan aikana, hyväksytään potkusta mahdollisesti syntyvä
maali
Kummallakin joukkueella on yksi aikalisä / puoliaika
o Kesto 1 min
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
o
Saa pyytää milloin vain, mutta myönnetään vasta sellaisella pelikatkolla, jonka jälkeen
aikalisää pyytänyt joukkue jatkaa peliä (Esim. aikalisää pyytäneellä joukkueella on
rajapotku)
Sääntö 8: Alkupotku ja erotuomaripallo


Alkupotku
o Potkaistaan puoliaikojen alussa ja hyväksytyn maalin jälkeen
o Vastaa jalkapallon alkupotkua. Molemmat joukkueet omilla kenttäpuolillaan ja
vastajoukkueen pelaajat keskiympyrän ulkopuolella
o Alkupotkusta ei voi tehdä suoraan maalia
Erotuomaripallo
o Suoritetaan, kun peli on katkaistu esim. loukkaantumisen tai pallon puhkeamisen vuoksi
o Vastaa jalkapallon erotuomaripalloa
o Erotuomari tiputtaa pallon vyötärön korkeudelta. Pallo on pelattavissa sen osuttua maahan
Sääntö 9: Pallo pelissä ja poissa pelistä


Pallo on poissa pelistä, kun se on ylittänyt pääty- tai sivurajan kokonaan maassa tai ilmassa
Pallon osuttua kattoon peliä jatketaan vastajoukkueen rajapotkulla
Sääntö 10: Maalin hyväksyminen


Vastaavat säännöt kuin jalkapallossa
Kädellä tehtyä maalia ei hyväksytä, tämä koskee myös maalivahtia. Maalivahti saa kuitenkin
torjunnan jälkeen potkaista pallon käsistään, ja näin tehty maali hyväksytään
Sääntö 11: Paitsio

Futsalissa ei ole paitsiota
Sääntö 12: Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös



Fyysistä peliä rajoittavat vastaavat säännöt kuin jalkapallossa seuraavin lisäyksin
o Jalkapallolle tyypillinen taklaus olkapäällä olkapäähän on kielletty
o Vastustajan hallussa olevaa palloa ei saa liukuen riistää
Futsalissa lasketaan joukkuevirheitä koripallon tapaan. Kaikista suoran vapaapotkun arvoisista
rikkomuksista merkitään kumulatiivinen virhe
o Kuudennesta joukkuevirheestä samalla puoliajalla seuraa 10 metrin vapaapotku (tästä lisää
myöhemmin)
Maalivahdin pelaaminen
o Maalivahti ei saa ottaa käsiinsä palloa, jonka on hänelle oma pelaaja tarkoituksellisesti
jaloin syöttänyt
 Rikkomuksesta epäsuora vapaapotku
o Pelattuaan palloa (käsin tai jaloin) ja syötettyään sen pois, maalivahti ei saa pelata sitä
omalla kenttäpuolellaan (käsin tai jaloin), ellei pallo välillä ole osunut vastustajaan
 Rikkomuksesta epäsuora vapaapotku
o Maalivahti ei omalla kenttäpuolellaan saa pitää palloa hallussaan (käsissä tai jaloissa) yli
neljä sekuntia
 Rikkomuksesta epäsuora vapaapotku
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere

Keltaiset ja punaiset kortit
o Erotuomarit jakavat tarvittaessa jalkapallon tapaan varoituksia ja kentältäpoistoja. Säännöt
vastaavat jalkapallon sääntöjä (esim. kaksi varoitusta johtaa kentältä poistoon)
o Punainen kortti
 Punaisen kortin saanut pelaaja ei pelaa enää ottelussa ja hänen on poistuttava
myös vaihtopenkiltä
 Joukkue pelaa vajaalukuisena 2 minuuttia
 Rangaistus loppuu, mikäli vastajoukkue tekee maalin
 Jäähypenkkiä ei ole. 2 minuutin täytyttyä kuka tahansa vaihtopelaajista saa astua
kentälle täydentämään kenttämiehityksen
Sääntö 13: Vapaapotku



Suora vapaapotku
o Seuraa, mikäli rikkomukseen sisältyy fyysinen kontakti vastustajaan tai mikäli rike on
käsivirhe
o Suorasta vapaapotkusta saa tehdä suoraan maalin
o Potkaistaan rikkomuspaikasta
o Vastapelaajat vähintään 5 metrin päässä pallosta
Epäsuora vapaapotku
o Seuraa, mikäli rikkomus ei sisällä fyysistä kontaktia vastustajaan (esim. pelaaminen
vaarallisella tavalla osumatta vastustajaan)
o Epäsuorasta vapaapotkusta ei voi tehdä suoraan maalia
o Potkaistaan rikkomuspaikasta
o Vastustajat vähintään 5 metrin päässä pallosta
10 metrin vapaapotku
o Seuraa, mikäli joukkue tekee kuudennen tai sitä useamman kumulatiivisen rikkomuksen
saman puoliajan aikana
 Suoritetaan toiselta rangaistuspotkupisteeltä (10 metrin päässä maalista)
rikkomuspaikasta riippumatta
 Kuitenkin, jos rikkomus lähempänä vastustajan maalia kuin 10 metrin piste,
saa joukkue halutessaan potkaista myös rikkomuspaikasta
 Muuria ei muodosteta
 Maalivahti vähintään 5 metrin päässä pallosta
Sääntö 14: Rangaistuspotku





Seuraa, mikäli puolustava joukkue tekee suoran vapaapotkun arvoisen rikkomuksen omalla
rangaistusalueellaan (kuten jalkapallossa)
Potkaistaan 6 metrin rangaistuspotkupisteeltä
Ei muuria
Maalivahti on omalla maaliviivallaan
Huom! Rangaistuspotkusta merkitään kumulatiivinen virhe
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere
Sääntö 15: Rajapotku






Vastaa jalkapallon rajaheittoa
Pallo on asetettava sivurajalle tai korkeintaan 25 cm kentän ulkopuolelle
Potkaisijan tukijalka ei saa olla kokonaan kentällä (jalan koskettaminen sivurajaan riittää)
Vastustajat vähintään 5 metrin päässä
On potkaista 4 sekunnin kuluessa siitä, kun kaikki on potkulle valmista
o 4 sekunnin rikkomisesta seuraa rajapotku vastajoukkueelle
Rajapotkusta ei voi tehdä suoraan maalia
Sääntö 16: Maaliheitto





Vastaa jalkapallon maalipotkua
Maalivahti heittää pallon omalta rangaistusalueeltaan
Ei saa potkaista
On heitettävä 4 sekunnin kuluessa siitä, kun kaikki on potkulle valmista
o 4 sekunnin rikkomisesta seuraa epäsuora vapaapotku vastajoukkueelle rangaistusalueen
rajalta
Maaliheitosta ei voi tehdä suoraan maalia
Sääntö 17: Kulmapotku




Vastaa jalkapallon kulmapotkua
Vastustajat vähintään 5 metrin päässä
On potkaista 4 sekunnin kuluessa siitä, kun kaikki on potkulle valmista
o 4 sekunnin rikkomisesta seuraa maaliheitto vastajoukkueelle
Kulmapotkusta voi tehdä suoraan maalin
SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY
Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.palloliitto.fi/tampere