Säännöt / Regler
Transcription
Säännöt / Regler
Fenix Cup 2014 Saatekirje 2014 Fenix Cup pelataan, soveltuvin osin, Islantilaisen junioripelikonseptin mukaan. Tässä mallissa kentällä on molemmilla joukkueilla ikäluokasta riippuen neljä (4) tai viisi (5) pelaajaa. Yksi pelaajista on maalivahti, joka osallistuu myös hyökkäyksiin, jolloin hyökkäävällä joukkueella on aina ”miesylivoima”. Fenix Cupin lähtökohtana on keskustelutuokio islantilaisten P96 valmentajien kanssa Sparkasse Cupissa, Saksassa, viime joulukuussa. Islantilaisten kanssa keskusteltaessa puhe kääntyi nuorempiin junioreihin ja niiden valmentamiseen, josta he kertoivat kokemuksiaan. Kymmenen vuotta sitten islantilaiset alkoivat kehitellä nuoremmille pelaajilleen pelisysteemiä, joka edesauttaisi liikkuvuutta, pelinäkemystä, pelilukemista ja myös kehittäisi myös enemmän teknistä osaamista. Siihen saakka olivat islantilaiset pelaaja-alut enemmän tai vähemmän puolustaneet ”passiivisesti” linjassa. Nykyisessä pelisysteemissä kenttäkoko on huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin. Kaikki alle 11vuotiaat pelaavat 20 x 12 kentällä ja 12-vuotiaat 30 x 12 kentällä. Pääsääntöjä ovat: 1. hyökkäävällä joukkueella on aina miesylivoima, koska maalivahti osallistuu myös hyökkäyksiin 2. maalivahtia ei ole ennalta määrätty. 3. ei keskialoitusta, jolloin peli automaattisesti nopeutuu 4. valmentajat tuomaroivat yhdessä peliä Tämä keskustelu islantilaisten valmentajien kanssa on vakuuttanut Fenix Cupin uudistuneisiin, täysin poikkeaviin, mutta innostaviin sääntöuudistuksiin. Tässä vaiheessa voi todeta, että tämä on vain kokeilu, josta kuitenkin voi olla suurta hyötyä, kun tulevaisuudessa kehitellään juniorikäsipalloa. Järjestävä taho haluaa osallistujilta palautetta kyseisestä kilpailutoiminnasta. Palaute lähetetään kahden viikon sisällä turnauksesta osoitteeseen [email protected]. Liitteessä ovat Fenix Cupin säännöt islantilaisen pelikonseptia mukaillen. Turku Tuomas Laine ÅIFK Käsipallo 29.1.2014 FENIX CUP 2014 ISLANTILAINEN PELIKONSEPTI SOVELTUVIEN OSIN PELIAIKA 2 x 10 minuuttia. Ajanottoa ei katkaista 7 m:n, varoituksen tai ulosajon yhteydessä. PELISÄÄNNÖT Noudatetaan pääosin Suomen Käsipalloliiton sääntöjä ja tulkintoja sekä minikäsipallosääntöjä. Poikkeuksia SKPL:n pelisääntöihin - pelin aloitus on määrätty etukäteen (”koti-/ vierasjoukkue”) - aikalisäsääntöä ei noudateta - sijoitusotteluissa ei pelata sääntöjen mukaista jatkoaikaa - tehdyn maalin jälkeen ei keskialoitusta, vaan aloitus tapahtuu maalivahdin ulosheitolla - maali hyväksytään, kun hyökkäävän joukkueen kaikki pelaajat ovat ylittäneet kokonaan keskialueen heittohetkellä myös maalivahti MAALIVAHTI - maalivahti voi olla kuka tahansa kenttäpelaajista, pelitilanteesta riippuen. - maalivahdilla samanlainen paita kuin muillakin pelaajilla. - maalivahti voi vaihtaa useaan otteeseen pelin aikana. - maalivahti ei saa jäädä oman joukkueen hyökkäyksen ajaksi omalle maalivahdin alueelleen. - jos kaksi pelaajaa menee omalle maalialueelle samaan aikaan ja vastustaja heittää maalia kohden siten, että se osuu ”maalivahtiin”, seurauksena on rangaistusheitto. PELAAJAMÄÄRÄ 2001 synt. pelaavat viidellä (5) pelaajalla (kenttäkoko on 30 x 14 metriä) ja 2002 ja myöhemmin syntyneet pelaavat neljällä (4) pelaajalla (kenttäkoko on 20 x 12 metriä) KOTIJOUKKUE Otteluohjelmassa ensiksi mainittu on kotijoukkue. Kotijoukkueella on aloitus ottelun alkaessa. Kotijoukkue asettaa pelipallon otteluun, sekä yhden varapallon oman maalinsa tuntumaan. VIERASJOUKKUE Otteluohjelmassa toiseksi mainittu on vierasjoukkue. Vierasjoukkueella on aloitus ottelun toisen puoliajan alkaessa. Vierasjoukkue asettaa yhden varapallon oman maalinsa tuntumaan ottelun alkaessa. AJANOTTO Ottelusihteeri hoitaa ajanoton ja viheltää ottelun poikki. VAIHTOALUE Vaihtoalue on keskiviivasta kaksi metriä oman maalin suuntaan. Peliin osallistuvien vaihtoalueet eivät saa olla samalla puolella pelikenttää. SIJOITUSSÄÄNTÖ Lohkoissa paremmuus ratkaistaan seuraavasti: 1. 2. 3. 4. 5. pisteet kokonaismaaliero keskinäisten otteluiden pisteet keskinäisten otteluiden maaliero arpa Sijoitusotteluissa ja välierävaiheessa jatketaan pelaamista ensimmäiseen maaliin asti, mikäli ottelu on tasan varsinaisen peliajan päättyessä. Tuomari arpoo jatkoajan aloituksen. TUOMAROINTI Turnauksen järjestäjä hoitaa tuomaroinnin ja kenttäsihteerin. Virallisessa islantilaisessa konseptissa tuomaroinnin hoitavat valmentajat. PROTESTI Protesti on jätettävä kirjallisena 10 min. ottelun päättymisen jälkeen. Protestimaksu on 50 euroa, maksu palautetaan, jos protesti hyväksytään. Protestit käsittelee kilpailun jury. Juryssä on James Mashiri, Tuomas Laine ja Niklas Manderoos. Juryn päätökseen ei ole valitusoikeutta. Turku Tuomas Laine ÅIFK Käsipallo 27.1.2014