Kaavoituskatsaus 2014

Transcription

Kaavoituskatsaus 2014
Kaavoituskatsaus 2014
Kate 25.2.2015 § 21 liite 6
KAAVOITUSKATSAUS 2014
Kaavoitus on kunnan maankäytön suunnittelua. Maankäytön suunnittelun keskeisenä tavoitteena on toimivan,
terveellisen, turvallisen ja viihtyisän ympäristön tasapainoinen kehittäminen sekä edellytysten turvaaminen kunnan elinvoimaiselle kehitykselle.
Kaavoituskatsaus on vuosittain laadittava tiedote kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoitushankkeiden lähtökohdista, tavoitteista ja käsittelyvaiheista tiedottamisen
tarkoituksena on edistää kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kaavoituksessa. Kaavoituskatsauksen laatimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 7 §:ssä.
Kaavoitusta ohjaa kunnanvaltuuston vuosittain hyväksymä kaavoitusohjelma, jossa on linjattu lähivuosien maankäytön kehittämistavoitteet ja suunnittelukohteet. Vihdin kunnan kaavoitusohjelma vuodelle 2014 hyväksyttiin
kunnanvaltuustossa 11.11.2013. Kaavoitusohjelmassa vuodelle 2014 painotettiin edellisvuosien tapaan työpaikkaalueiden suunnittelua, korkealaatuisia pientaloalueita, taajamien keskustojen kehittämistä ja keskusta-asumista.
Helsingin seudun kuntien ja valtion välinen aiesopimus sekä siihen liittyvä maankäytön, asumisen ja liikenteen
sopimus allekirjoitettiin kesäkuussa 2012. Valtio edellyttää Vihdiltä noin 260 asunnon vuosituotannon edellytysten luomista, mikä kaavoitustoimen osalta tarkoittaa riittävän ja toteuttamiskelpoisen kaavavarannon ylläpitämistä. Vihdille asetettu kaavoitustavoite on 105 000 k-m2 uutta kaavavarantoa asuntorakentamiseen vuoteen 2016
mennessä. Uutta kaavavarantoa asuntorakentamiseen on valmistunut jo 116 000 k-m2 ja vuoden 2015 kuluessa
sitä valmistuu lisää. Vihti on täyttänyt MAL-sopimuksen mukaisen kaavoitustavoitteen etuajassa.
Vihdin kunnassa on vuoden 2014 aikana ollut tekeillä yli 20 asemakaavaa ja kaksi osayleiskaavaa. Kaavoitus- ja
tekninen lautakunta käsitteli kaava-asioita kokouksissaan yli 40 kertaa. Uutta kaavavarantoa syntyi noin 87 000
k-m2 kerrostalorakentamiseen, noin 13 000 k-m2 pientalorakentamiseen, noin 14 000 k-m2 omakotitalorakentamiseen ja noin 49 000 k-m2 muuhun rakentamiseen (palvelurakentaminen, loma-asunnot, kauppa yms). Vuoden
2014 viimeisessä valtuustokokouksessa hyväksyttiin Koivissillan asemakaava Vihdin kirkonkylälle ja sitä kautta
lisääntyi työpaikkarakentamisen kaavavaranto noin 15 000 k-m2. Kaiken kaikkiaan vuonna 2014 valmistui ennätysmäärä kaavoja, joita on valmisteltu useita vuosia.
Tämä kaavoituskatsaus, kaavoitusohjelma vuodelle 2015 sekä tiedot vahvistuneista ja vireillä olevista kaavoista
löytyvät myös kunnan verkkosivuilta osoitteesta http://www.vihti.fi.
Suvi Lehtoranta
Kaavoituspäällikkö, M-A
Kansikuva: Valtatie 25, Nummelanharju, Nummelan lentokenttä, Nummela ja Enäjärvi
2
KAAVOITUSKATSAUS 2014
KUNTALAISTEN
OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET
Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä maankäyttö- ja rakennusasetus edellyttävät vuorovaikutuksen järjestämistä kaavan valmisteluvaiheessa. Kunnan tulee tiedottaa kaavoituksen vireille tulosta niille, joita se koskee. Heille tulee myös järjestää mahdollisuus
osallistua kaavan valmisteluun.
Jokaisesta kaavasta on tehtävä kaavan aloitusvaiheessa
osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jossa kuvataan
kaavoituksen kohde, arvioitu aikataulu, suunnittelun lähtökohdat ja kaavoituksen merkittävimmät vaikutukset, jotka
arvioidaan työn kuluessa. Suunnitelmassa selvitetään osalliset
sekä keinot vuorovaikutuksen järjestämiseksi. Osallistumis- ja
arviointisuunnitelman valmistumisesta tiedotetaan kuulutuksella, joka voi olla myös kuulutus kaavan vireille tulosta.
Osallisia ovat asukkaat, maanomistajat ja kaikki ne, joiden
oloihin maankäyttöratkaisulla voi olla vaikutusta. Vuorovaikutus ja vaikutusten arviointi suunnitellaan jokaista kaavaa
varten erikseen, siksi myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja laajuus vaihtelevat. Osallisilla on mahdollisuus
esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä.
Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristöönsä olemalla yhteydessä kunnan kaavoittajiin, osallistumalla
kaavoitusta koskevaan keskusteluun ja yksittäisistä kaavoista
järjestettäviin esittely- ja keskustelutilaisuuksiin sekä tekemällä aloitteita.
Kaavaa valmisteltaessa asetetaan valmisteluaineisto nähtäville ja osallisille varataan tilaisuus mielipiteensä esittämiseen
(MRL 62 § ja MRA 30 §).
Kaavaehdotuksen osia ovat kaavakartta merkintöineen ja
määräyksineen sekä kaavaselostus (sekä osallistumis- ja
arviointisuunnitelma). Kaavaehdotuksen ollessa julkisesti
nähtävillä (MRL 65 § ja MRA 27 §) voivat kuntalaiset tehdä
kaavasta kirjallisen muistutuksen kunnanhallitukselle.
Kaavat hyväksyy joko kunnanvaltuusto tai merkitykseltään
vähäisten asemakaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin
hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen
korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
KAAVOITUSKATSAUS 2014
1
KAAVAPROSESSI
ALOITUSVAIHE (MRL 63 §, MRA 30 §)
Kunnan aloite tai yksityinen anomus
Päätös kaavan laatimisesta (kunnanvaltuusto hyväksyy keskeiset kaavoituskohteet vuosittain, kunnanhallitus hyväksyy vuoden aikana tulevat
vähäiset muutokset kaavoitusohjelmaan)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen
Vireilletulosta ilmoittaminen
Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen
VALMISTELUVAIHE (MRL 62 §, MRA 30 §)
Selvitysten laatiminen ja kaavan tavoitteiden tarkentaminen
Neuvotteluiden käyminen maanomistajien, yhteistyötahojen ja muiden
osallisten kanssa
Kaavaluonnoksen/-luonnosten laatiminen
Vaihtoehtojen vaikutuksien arvioiminen
Kuntalainen voi tehdä asemakaavan laatimistai muuttamisaloitteen kunnanhallitukselle.
Osallinen voi antaa palautetta osallistumisja arviontisuunnitelmasta kaavan laatijalle.
Mikäli osallinen katsoo yhteydenotosta ja
kunnan OAS:iin tekemistä muutoksista huolimatta suunnitelman puutteelliseksi, hän voi
esittää neuvottelua Uudenmaan elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle suunnitelman riittävyydestä.
Osalliset voivat esittää mielipiteensä kaavan
valmisteluaineistosta sekä osallistua kaavaesittelyihin.
Osallisten kannalta keskeisin suunnitteluvaihe, sillä suunnitelmat eivät ole lopulliseen
muotoonsa hiottuja ja muutosten tekeminen
on helpompaa.
Valmisteluaineiston asettaminen nähtäville mielipiteiden saamista varten
Viranomaisilta pyydetään alustavat lausunnot valmisteluaineistosta
Saadun palautteen ja lausuntojen käsittely
Kaavaratkaisun valinta
EHDOTUSVAIHE (MRL 65 §, MRA 27 & 32 §)
Kaavaehdotuksen laadinta saadun palautteen pohjalta
Osallinen voi jättää kirjallisen muistutuksen
kaavan nähtävilläoloaikana ja pyytää kuntaa
toimittamaan kaavan hyväksymispäätöksen.
Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen
Kunnanhallitus tai merkitykseltään vähäisten kaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta asettaa kaavaehdotuksen nähtäville
Tarvittaessa viranomaisneuvottelun järjestäminen
Nähtävillä olon jälkeen kaavan laatija käsittelee jätetyt muistutukset ja
annetut lausunnot sekä laatii vastineet näihin
Muistutusten ja lausuntojen pohjalta kaavaehdotuksen tarkistus
Kaavaehdotuksen asettaminen uudelleen nähtäville, mikäli kaavaehdotukseen muistutusten ja lausuntojen pohjalta tehdyt muutokset ovat oleellisia
HYVÄKSYMISVAIHE (MRL 67 §, MRA 37 & 200 §)
Kunnanvaltuusto (KaTe -> Kh -> Kv) tai merkitykseltään vähäisten kaavamuutosten osalta kaavoitus- ja tekninen lautakunta hyväksyy kaavan sekä
vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin
Kaavan hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan niille, jotka ovat sitä kaavan
nähtävillä ollessa kirjallisesti pyytäneet
Kaava tulee lainvoimaiseksi, kun hyväksymispäätöksestä on valitusajan
päätyttyä kuulutettu, ellei valtuuston päätöksestä ole valitettu
2
KAAVOITUSKATSAUS 2014
Valtuuston hyväksymispäätöksestä voi
valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen 30 vrk:n
kuluessa
Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä
voi valittaa 30 vrk:n kuluessa korkeimpaan
hallinto-oikeuteen
KAAVAJÄRJESTELMÄ
Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmästä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa
(MRL). Järjestelmän periaatteena on, että laaja-alaisempi ja yleispiirteisempi kaava tai
muu suunnitelma ohjaa yksityiskohtaisempaa kaavoitusta. Esitystapa muuttuu sitä tarkemmaksi mitä pienempää aluetta kaava koskee.
Valtioneuvoston 13.11.2008 hyväksymät valtakunnalliset
alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa lainmukaista alueidenkäytön ohjausjärjestelmää. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa
valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen
maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. Kaikilla kaavatasoilla on siis huomioitava valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet siten, että
edistetään niiden toteuttamista. Pääsääntöisesti tavoitteet
kuitenkin välittyvät kuntien kaavoitukseen maakuntakaavan
ohjausvaikutuksen välityksellä.
Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden
käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maakuntakaava
on ohjeena yleis- ja asemakaavojen laadinnassa. Se myös
välittää valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet kuntakaavoitukseen ja sovittaa ne yhteen maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden kanssa. Vihtiä koskevan maakuntakaavan
laatimisesta vastaa Uudenmaan liitto.
Yleiskaava laaditaan koko kunnan alueelle tai osalle kunnan
aluetta (osayleiskaava). Yleiskaavassa määritellään kunnan
maankäytön päälinjat. Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan
tai osa-alueen yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen. Siinä
esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet (taajamat, kylät, työpaikka-alueet, liikennealueet, maa- ja metsätalousalueet, virkistysalueet sekä suojelutarpeet) yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun
sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.
Asemakaavat ovat yksityiskohtaisia kaavoja, joita laaditaan
taajama- tai muille alueille, joille on suunnitteilla tiiviimpää
rakentamista. Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma
alueiden käytöstä eri tarkoituksiin. Se sisältää alueiden käyttötarkoitusmääräysten ohella määräyksiä mm. rakennusoikeudesta ja pysäköintipaikkojen järjestämisestä. Asemakaavalla
on rakentamista välittömästi ohjaava vaikutus.
Ranta-asemakaavan laatiminen on yleensä kaavoitettavan
alueen omistajien asia. Ranta-asemakaavan tarkoitus on ohjata pääasiassa loma-asutuksen järjestämistä ranta-alueella.
Kaavassa annetaan yksityiskohtaiset määräykset loma-asutuksen ja alueen muun käytön järjestämisestä ranta-alueella.
Ranta-asemakaavat hyväksyy Vihdin kunnanvaltuusto.
Maakuntakaavassa osoitetaan maankäyttö, jolla on vaikutuksia yli kuntarajojen.
Yleis-/osayleiskaavassa määritellään yleispiirteisesti kunnan tai sen osa-alueen käyttö eri tarpeisiin.
Asemakaavassa osoitetaan alueen yksityiskohtainen maankäyttö.
KAAVOITUSKATSAUS 2014
3
UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVA
Uudenmaan liitto on 28 kunnan kuntaryhmä, jonka toimialue ulottuu pääkaupunkiseudulta itään Loviisaan ja lännessä Hankoon. Uudenmaan liiton lakisääteisenä tehtävänä on muun muassa huolehtia alueensa maakuntakaavoituksesta. Maakuntakaava on
maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukainen yleispiirteinen suunnitelma maankäytöstä maakunnan alueella.
Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen yleisperiaatteet. Kaavassa osoitetaan asumiseen ja
virkistykseen soveltuvat alueet. Aluevarauksia tehdään myös
seudullisille ja valtakunnallisille liikenneratkaisuille sekä teknisen huollon järjestelyille. Maakuntakaava jättää paikalliset
alueiden käyttöä koskevat kysymykset ratkaistavaksi kuntakaavoituksessa.
Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan maakuntakaavan 8.11.2006. Tämän jälkeen on vahvistettu 1. vaihemaakuntakaavan 22.6.2010 ja 2. vaihemaakuntakaava 30.10.2014.
3. vaihemaakuntakaava liittyy Espoon Blomin jätevedenpuhdistamoon ja siihen liittyvä ohjeellinen siirtoviemärilinjaus
ulottuu 2. vaihemaakuntakaavassa Vihdin kirkonkylään
saakka. 4. vaihemaakuntakaava on parhaillaan luonnoksena
nähtävillä.
4. vaihemaakuntakaavan teemoja ovat elinkeinot ja innovaatiotoiminta, logistiikka, tuulivoima, viherrakenne ja kulttuuriympäristöt.
Tietoja maakuntakaavoituksesta ja kaavojen käsittelyvaiheista
löytyy Uudenmaan liiton kotisivuilta www.uudenmaanliitto.fi.
Maakuntakaavassa valkoiseksi osoitetuille alueille ei
kohdistu valtakunnallisia, maakunnallisia tai seudullisia
intressejä. Valkoisille alueille voidaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa osoittaa kunnan tarpeiden mukaan
merkitykseltään paikallisena kaikkia maankäyttömuotoja.
kuva: Uudenmaan liitto
Ote maakuntakaavojen epävirallisestä yhdistelmästä 2014.
4
KAAVOITUSKATSAUS 2014
YLEISKAAVOITUS
OSAYLEISKAAVOITUS
Vihdin kunnan yleiskaava 1986
Koko kunnan yleiskaava uudistetaan laatimalla ajanmukaiset
osayleiskaavat koko Vihdin alueelle rakentamispaineiden
mukaisessa järjestyksessä.
Vihtiin on laadittu vuonna 1986 koko kuntaa koskeva, kunnanvaltuuston hyväksymä yleiskaava, joka on oikeusvaikutukseton. Sen rakentamista ohjaava vaikutus on ohjeellinen.
Vihdin kunnan kehityskuva
Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi kehityskuvan vuonna 2004.
Kehityskuva toimii pohjana osayleiskaavojen laatimiselle ja
muulle kunnan kehittämiselle.
0249 Nummelan eteläosien osayleiskaava
Osayleiskaavatyön tavoitteena on määritellä Nummelan
kehittyminen ja laajentuminen sekä maankäytön rakenne
asemakaavatyön pohjaksi. Tavoitteena on luoda edellytykset tämän liikenteellisesti ja sijainnillisesti keskeisen alueen
hyödyntämiseksi asuin-, työpaikka- ja liikerakentamisen
tarpeisiin. Samalla on tarkoitus varautua Espoo-Salo -rautatien (ESA-rata, Länsirata) linjaukseen Vihdin kunnan alueella
tulevan maankäytön edellyttämällä tavalla.
Kaavaehdotus oli nähtävillä 1.3.-14.4.2011. Ympäristölautakunta käsitteli kaavamuistutuksiin ja lausuntoihin tehtyjä vastineita 15.5. ja 12.6.2012. Kunnanhallitus hyväksyi
vastineet 18.6.2012. Viranomaisneuvottelu pidettiin 6.9.2012
ja Uudenmaan ELY-keskuksen toiveesta osayleiskaavan hyväksymiskäsittelyä jatketaan kahdessa osassa. Kunnanhallitus
päätti 3.12.2012 jakaa kaava-alueen kahtia ja viedä läntisen
osan hyväksymiskäsittelyyn ensin.
C
D
Nummelan eteläosien osayleiskaavan osat C ja D.
Kaavaa on jo valmisteltu osissa A ja B vuosina 2005-2007, mutta
ne yhdistettiin kokonaistarkastelua varten 2008. Vanha jako oli
pohjois-eteläinen, nyt kaava jaettiin läntiseen ja itäiseen osaan.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Nummelan eteläosien osayleiskaavan osa-alueen C päätöksellään 9.12.2013 § 85. Uudenmaan
ELY-keskus valitti hyväksymispäätöksestä ja valituksen käsittely on tätä kirjoitettaessa kesken Helsingin hallinto-oikeudessa.
Osayleiskaavan itäisempi osa D viedään hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa.
1419
1123 Tervalammen osayleiskaava
Osayleiskaavan tavoitteena on Tervalammen kyläasutuksen
kehittäminen. Kaavalla määritellään tulevaisuuden maankäytön rakenne ympäristöarvot sekä ylemmän asteiset
maankäyttösuunnitelmat huomioiden. Kaavatyön yhteydessä
tutkitaan myös mahdolliset asemakaavatarpeet.
Kaavan tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma on
merkitty tiedoksi ympäristölautakunnassa 11.10.2011. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan perusselvitykset -raportin 27.2.2013. Kaavan viranomaisneuvottelu
pidettiin 19.5.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet
26.5.2014.
0420
1123
C
Osayleiskaavoja laativat kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta
sekä kaavasuunnittelijat Tuomas Turpeinen ja Miia Perätalo.
1134
D
1136
Oikeusvaikutteiset osayleiskaavat
-
0420 Otalampi-Härkälä osayleiskaava (vain osittain)
1134 Tervalampi-Salmen osayleiskaava
1136 Heinässuon osayleiskaava
1419 Vihtijärven osayleiskaava (vain osittain)
Aktiiviset osayleiskaavat punaisella rajauksella, tummalla viivoitetut alueet ovat jo oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja. OtalampiHärkälä osayleiskaavassa on runsaasti kohteita, joiden osalta KHO
kumosi vahvistamispäätöksen.
KAAVOITUSKATSAUS 2014
5
NUMMELA
Vuonna 2014 valmistuneet asemakaavat
N 95 A Keskustan asemakaavan muutos
Kaavamuutoksella suunniteltiin Nummelan keskustaan lisää
keskustatyyppistä asumista ja liiketiloja. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta käsitteli kaavan 27.3.2013. Koska maankäyttösopimukset yksityisten maanomistajien kanssa eivät olleet
kaikilta osin valmiita, kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle
hyväksyttäväksi vain kaavan eteläisen osan, N 95 A.
N 164 Kuoppanummen korttelin 16 asemakaavamuutos
Kaavatyössä selvitettiin nykyisten asuinkerrostalojen korttelialueiden lisärakennusmahdollisuudet ja samalla tarkistettiin
asemakaavan muu ajantasaisuus. Kaavaehdotus oli nähtävillä
31.3. - 29.4.2014. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 6.10.2014
ja kaava sai lainvoiman 13.11.2014.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
Kunnanvaltuusto hyväksyi kaava-alueen N 95 A kokouksessaan 3.6.2013. Vahvistamispäätöksestä tehtyjen valitusten
vuoksi kaava N 95 A sai lainvoiman vasta 31.1.2014.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 106 Pajuniityn eteläosan asemakaava
Kaavalla jatketaan Nummelan taajamarakennetta lounaaseen
Naaranpajuntien suuntaan Pajuniityn peltoalueelle. Alue on
merkittävä osa Nummelan eteläistä laajentumisaluetta ja
sinne tulee sijoittumaan valtaosa taajaman tulevasta uudisrakentamisesta. Alueen kautta linjataan eteläinen sisääntulotie,
joka jatkuu radan alittaen Asemantielle Kalkkimäkeen. Alueella on maankäyttösopimuksia sekä kunnan omistuksessa
olevaa maata.
Ehdotuksen nähtävillä olon jälkeen kaava jaettiin kolmeen
osaan. Kaava-alueesta irrotetiin omaksi kaavahankkeeksi
Haapaniemen omakotitaloalue 106 A ja eteläisin haara 106 B.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 106 pääosan 28.4.2014 ja
kaava sai lainvoiman 5.6.2014.
N 165 Hiidenrannan kortteleiden 409 ja 457
asemakaavamuutos
Kaavamuutoksella sijoitettiin Hapakyläntien varteen liikerakentamista sekä muutettiin korttelin 457 tonttijakoa vastaamaan paremmin nykyistä kiinteistön omistusta. Kaavaehdotus oli nähtävillä 9.12.2013 - 10.1.2014. Kunnanvaltuusto
hyväksyi kaavan 17.3.2014 ja kaava sai lainvoiman 24.4.2014.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat
N 95 Keskustan asemakaavan muutos
Kaavamuutoksella suunniteltiin Nummelan keskustaan lisää
keskustatyyppistä asumista ja liiketiloja. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta käsitteli kaavan 27.3.2013. Koska maankäyttösopimukset yksityisten maanomistajien kanssa eivät olleet
kaikilta osin valmiita, kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle
hyväksyttäväksi vain kaavan eteläisen osan. Kaavan pohjoinen osa viedään hyväksymiskäsittelyyn kun maankäyttösopimukset on allekirjoitettu.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 155 Haakkoinmaan asemakaavamuutos
Asemakaavamuutoksella yleisille rakennuksille tarkoitetut
korttelit muutettiin omakotitaloasumiseen ja samalla päivitettiin vanhentuneita kaavamerkintöjä vastaamaan nykyisin
käytettäviä kaavamerkintöjä. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen jo 11.6.2012. Vahvistamispäätöksestä tehtyjen
valitusten vuoksi kaava sai lainvoiman vasta 10.9.2014.
N 106 A Haapaniemen alueen asemakaava
Kaavaa on valmisteltu osana Pajuniityn asemakaavaa 106.
Kaavaehdotus oli nähtävillä syksyllä 2013. Nähtävillä olon
jälkeen Haapaniemen alue lohkaistiin omaksi kaavahankkeeksi ja kaavasta valmisteltiin uusi ehdotus, joka oli nähtävillä
1.12.2014 - 16.1.2015. Kaava valmistellaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa.
Kaavasuunnittelija Petra Ståhl (nyk. maankäyttöinsinööri)
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
N 156 Maaniitunlahden asemakaava
Kaavalla sijoitettiin omakotitontteja Hiidenveden rannan tuntumaan. Kaavaehdotus oli nähtävillä 2.4.-2.5.2013. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 27.1.2014 ja kaava sai lainvoiman
6.3.2014.
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg
6
KAAVOITUSKATSAUS 2014
Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia.
N 160
N 164
N 156
N 155
N 165
N 123
N 166
N 95
N 163
N 168
N 146
N 95 A
N 120
N 140
N 171
N 106
N 154
N 148
N 106 A
N 106 B
N 167
2014 valmistuneet kaavat
2014 vireillä olleet kaavat
N 161
N 162
2015 vireille tulevat kaavat
N 142
2014 odottaneet kaavahankkeet
asemakaavoitettu alue 2014
N 106 B Pajuniityn eteläosan asemakaava kortteleissa 327
ja 328
Kaavaa on valmisteltu osana Pajuniityn asemakaavaa 106.
Kaavaehdotus oli nähtävillä syksyllä 2013. Nähtävillä olon
jälkeen korttelit 327 ja 328 sekä niihin liittyvät katu- ja puistoalueet lohkaistiin omaksi kaavahankkeeksi. Kaava on menossa
kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi maaliskuussa 2015.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
N 120 Kenttälän asemakaavamuutos
Pääosin kunnan omistamalla pienellä maa-alueella Asemantien varressa muutetaan pohjavesialueella sijaitseva
huoltoaseman tontti liike- ja työpaikkarakentamisen tarpeisiin. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 10.3.2014.
Kaavaluonnos oli nähtävillä 19.1. - 17.2.2015. Kaavaehdotus
pyritään valmistelemaan vuoden 2015 kuluessa.
N 123 Kanervatien asemakaavamuutos
Kaavamuutoksen tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia
kaavoittaa vanhojen teollisuus- ja asuntorakennusten paikalle
kerrostaloasumista ja samalla ratkaista muun korttelialueen
tuleva käyttö sekä alueen liikennejärjestelyt. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitettiin 12.3.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 26.5.2014. Kaavaluonnos
asetetaan nähtäville vuoden 2015 kuluessa yhdessä Kuoppanummen kentän, kaava N 166, kaavamuutoksen kanssa.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 22.1.2014 saakka
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
KAAVOITUSKATSAUS 2014
7
N 140 Prisman korttelin asemakaavamuutos
Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa kaupallisten
palvelujen lisärakentaminen, liikennejärjestelyjen tutkiminen
sekä autopaikoituksen sijoittaminen useampaan kerrokseen.
Kaavan valmisteluaineisto oli ensimmäisen kerran nähtävillä
22.9.-21.10.2008. Päivitetty valmisteluaineisto oli nähtävillä
5.1. - 3.2.2012 ja siinä oli mukana asuinrakentamista Asemantien varrella ja nykyisen ABC-liikenneaseman alueella. Kaavaehdotus on laadittu vain Prisman laajennusta varten ja se oli
nähtävillä 15.10. - 13.11.2014. Kaava pyritään saamaan hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2015 kuluessa. Radan pohjoispuolisen alueen suunnittelu jatkuu omana kaavahankkeenaan.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
N 146 Korttelin 90 (Linjaportti) asemakaavamuutos
Muutoksella päivitetään kaavaa vastaamaan nykytilannetta
ja muutetaan käyttämätön rakennusoikeus vastaamaan
nykyisiä tarpeita. Lisäksi alueelle on suunniteltu jakeluasema.
Kaavaehdotus oli nähtävillä 9.12.2013-10.1.2014. Kaavan
hyväksymiskäsittely on jo alkanut ja se viedään valtuustoon
kun maankäyttösopimukset on tehty.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 148 Ridalinmetsän asemakaava
Kaavalla tutkitaan Ridalinmetsän maankäyttöä kerros- ja pienkerrostalovaltaisena alueena. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet toteuttaa alueelle työpaikkarakentamista. Kunnanhallitus
hyväksyi kaavan tavoitteet 14.4.2014. Kaavan kaksi erilaista
luonnosta olivat nähtävillä 14.10. - 12.11.2014. Kaavoitus- ja
tekninen lautakunta merkitsi 14.1.2014 tiedoksi palauteraportin. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan päivitetyt tavoitteet
14.1.2015. Samalla päätettiin jatkaa kaavasuunnittelua useampana erillisenä kaavahankkeena.
N 163 Tuohivehmaan asemakaava
Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Vesikansantien ja Tervasuontien
väliseen maastoon, nykyisen Hiidenrannan asuinalueen länsipuolelle. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi
kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 8.10.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 17.11.2014. Kaavaluonnos valmistellaan nähtäville loppuvuodesta 2015, kun valtatie
25 palvelutaso- ja tilatarveselvitykset on tehty.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
N 166 Kuoppanummen kentän asemakaavamuutos
Kaavamuutoksella selvitetään Kuoppanummen koulun
laajentamismahdollisuuksia ja asuinrakentamisen lisäämistä.
Suunnittelualue kattaa nykyisen liikunta-alueen ja Vihdintien
varren omakotitalotontit. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta
merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 12.3.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet
16.6.2014. Kaavaluonnos valmistellaan nähtäville vuoden
2015 kuluessa yhdessä Kanervatien kaavan N 123 kanssa.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 167 Pillistöntien asemakaava
Asemakaavalla suunnitellaan nykyisin yksityistienä olevan Pillistöntien jatke Pajuniityn kaava-alueelta Vanhalle Turuntielle.
Kaavatyöllä selvitetään katulinjauksen ja maantieliittymän
tilatarpeet. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 15.1.2014.
Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 26.5.2014. Kaavan
luonnokset olivat nähtävillä 1.9. - 30.9.2014. Kaavaehdotus on
nähtävillä 5.2. - 9.3.2015. Kaava pyritään saamaan valtuuston
hyväksyttäväksi vuoden 2015 kuluessa.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 161 Höytiönnummen työpaikka-alue
Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kaavoitus- ja tekninen
lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 15.1.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan
tavoitteet 24.3.2014. Kaavaluonnos oli nähtävillä 28.5. 26.6.2014. Kaavan toteuttamiseen liittyvästä kallion räjäyttämisestä on teetetty erillinen konsulttiselvitys vaikutusten
arviointia varten. Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2015
kuluessa.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
Kuva: Höytiönnummen työpaikka-alueen kaavaluonnos 2014
8
KAAVOITUSKATSAUS 2014
N 168 Nummipeltojen asemakaava
Asemakaavatyössä on tarkoitus selvittää Lankilan työpaikkaalueen laajentamismahdollisuudet ja peltoaukean virkistyskäyttömahdollisuudet. Työpaikka-alueelle pyritään löytämään
uusi eteläinen sisäänajoyhteys. Kaava-alue sijaitsee Lankilan
työpaikka-alueen ja Hanko-Hyvinkää junaradan välissä.
Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelman 12.2.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 14.4.2014. Kaavaluonnos
valmistellaan nähtäville kun alueen maanomistajien kanssa
on saatu tehtyä kaavan käynnistämissopimukset.
Kaavasuunnittelija Harald Arlander 30.9.2014 saakka
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 170 Asemantien keskustakaava
Asemakaavan muutoksella tutkitaan mahdollisuuksia sijoittaa
palvelukeskus-, asuin- ja liikerakentamista Asemantien ja
Hanko-Hyvinkää junaradan väliselle alueelle. Kaavoitus- ja
tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja
arviointisuunnitelman 14.5.2014. Kunnanhallitus hyväksyi
kaavan tavoitteet 15.12.2014. Kaavaluonnos valmistellaan
vuoden 2015 kuluessa.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
N 171 Kalkkimäenrinne
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen olemassa olevien työpaikka-alueiden
yhteyteen radan varteen. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta
merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 14.5.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet
19.1.2015. Kaavaluonnos valmistellaan vuoden 2015 kuluessa.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
Vuonna 2015 vireille tulevat asemakaavat
N 140B ABC-liikenneaseman kaavamuutos
Kaavan tavoitteena on tutkia alueen käyttömahdollisuuksia
taajamakeskustaa täydentävänä asuin- ja liikekortteleiden
alueena. Kaavatyö on valmisteluvaiheeseen saakka ollut osa
kaavaa N 140, mutta mm. aikataulusyistä kaava-alue on jaettu
kahteen osaan. Kaavaehdotus laaditaan vuoden 2015 aikana.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
N 172 Korttelin 23 asemakaavamuutos, ”Saarikko”
Asemakaavan muutosalue sisältää toteutumattomia ja osittain toteutuneita korttelialueita Nummelan keskusta-alueella,
Lohjantien ja Vihdintien risteyksessä. Tarkoituksena on muuttaa voimassa olevaa kaavaa vastaamaan paremmin nykyisiin
tarpeisiin. Kaavatyö alkaa keväällä 2015.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
N 173 Korttelin 32 asemakaavamuutos, ”Kuusibaari”
Asemakaavatyön tarkoituksena on muuttaa toteutumatonta liikerakentamista asuinrakentamiseen ja lisätä tontin
rakentamistehokkuutta. Tavoitteena on saada keskustaan
lisää vuokra-asuntoja. Kohde on ollut osa keskustan asemakaavamuutosta N 95 luonnosvaiheessa, joten kaavatyö alkaa
suoraan ehdotusvaiheesta alkuvuonna 2015.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
N 174 Korttelin 40 tontti 3 asemakaavamuutos, ”Ritala”
Asemakaavan muutoksella selvitetään mahdollisuuksia
korvata liikerakennus asuinkerrostalolla Asemantien varrella.
Kohteen vieressä sijaitsee rakennussuojelulain nojalla suojeltu rakennus. Kaavatyö alkaa keväällä 2015.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
Odottavat kaavahankkeet
N 142 Huhmarin työpaikka-alueen asemakaava
Kaavatyön tavoitteena on uuden työpaikka-alueen suunnittelu valtateiden 1 ja 2 tuntumaan Nummelan eteläosiin laadittavan osayleiskaavan pohjalta. Asemakaavan osallistumis- ja
arviointisuunnitelma merkittiin tiedoksi ympäristölautakunnassa 1.4.2008. Kaavatyötä jatketaan, kun ylemmän asteiset
kaavat mahdollistavat kaavatyön tavoitteiden toteuttamisen.
N 154 Nummenkylän työpaikka-alueen asemakaava
Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia Hanko-Hyvinkää
radan eteläpuoleisen katuyhteyden sijainti sekä teollisuus- ja
työpaikkarakentamisen mahdollisuudet alueella. Kaavasuunnittelu etenee vasta kun liikenteelliset edellytykset kaavan
toteuttamiselle ovat olemassa.
N 160 Koillis-Lankilan asemakaava
Asemakaavatyön tarkoituksena on tutkia uuden katuyhteyden toteutusmahdollisuudet Ojakkalantien ja valtatie 25:n
väliseen maastoon, Lankilan asuinalueen koillispuolelle.
Kunnanhallitus päätti 23.1.2012 laajentaa kaavan tarkastelualuetta länteen.
Ympäristölautakunta päätti 10.4.2012 merkitä tiedoksi
kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja perusselvitykset 23.10.2012. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet
5.11.2012. Kaavasuunnittelu voi jatkua vasta kun liittymän
paikka valtatie 25:lle ja sen vaatima tilatarve on selvitetty.
Kaavasuunnittelu ei edennyt vuonna 2014.
Kaavasuunnittelija Tarja Johansson (virkavapaalla)
N 162 Höytiönnummen työpaikka-alue II
Kaavatyössä tavoitteena on työpaikkatoimintojen sijoittaminen hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Kaavatyö ei edennyt
vuoden 2014 aikana.
KAAVOITUSKATSAUS 2014
9
VIHDIN KIRKONKYLÄ
Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia.
Vuonna 2014 valmistuneet asemakaavat
V 40 Pappilanpellon koulualueen asemakaavamuutos
Pappilanpellon lähiliikunta-alueelle on tehty uusi liikuntapaikkasuunnitelma. Kaavamuutoksella päivitettiin asemakaava
vastaamaan suunnitelman sisältöä. Rakennusoikeutta lisättiin
uuden liikuntahallin rakentamiseen.
V 46
V 38
V 40
V 41
Kunnanhallitus hyväksyi kaavamuutoksen tavoitteet 4.2.2013.
Kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä 20.5.-18.6.2013. Kaavaehdotus oli nähtävillä 15.1. - 13.2.2014. Kunnanvaltuusto
hyväksyi kaavan 28.4.2014 ja kaava sai lainvoiman 5.6.2014.
V 45
Kaavasuunnittelija Iris Broman 30.6.2013 saakka
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
V 45 Koivissillan asemakaava
Kaava-alueelle tulee sijoittumaan niin asutusta kuin työpaikka-alueitakin. Lisäksi Porintien (vt 2) tuntumaan sijoitettiin
liityntäpysäköintialue ja huoltoasemavaraus. Kunnanhallitus
hyväksyi kaavan tavoitteet 6.5.2013. Kaavan valmisteluainesto
oli nähtävillä 8.1. - 7.2.2014. Kaavaehdotus oli nähtävillä 11.27.6. ja 28.7. - 11.8.2014. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan
8.12.2014 ja kaava sai lainvoiman 16.1.2015.
Kaavasuunnittelija Tuomas Turpeinen
2014 valmistuneet kaavat
2014 vireillä olleet kaavat
201 vireille tuleva kaava
2014 odottaneet kaavahankkeet
asemakaavoitettu alue 2014
Odottavat kaavahankkeet
Vuonna 2014 vireillä ollut asemakaava
V 41 Kouvoinmäen – Pappilanpellon kaavamuutos
Alueella on useita kaavamuutoshakemuksia ja -toiveita.
Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelman 5.11.2014. Kaavan laatimista varten on jo tehty rakennusinventointi. Keväällä 2015
tehdään luontoinventointi. Kaavan tavoittet ja kaavaluonnos
valmistellaan päivitettyjen inventointitietojen pohjalta vuoden 2015 kuluessa.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
Vuonna 2015 vireille tulevat asemakaavat
V 46 Hopearinteen asemakaavamuutos
Palvelutalolla on laajennustarpeita, jotka edellyttävät asemakaavan muutosta. Suunnittelualue sijaitsee keskeisesti Vihdin
kirkonkylässä, Niuhalanraitin ja Liukkaankujan risteyksessä.
Kaavatyö alkaa keväällä 2015.
Kaavasuunnittelija Matti Hult
Kuva: Pappilanpellon koulualue alkukesästä 2014
10
KAAVOITUSKATSAUS 2014
V 38 Männikön asemakaavamuutos
Tarkoituksena on tarkistaa alueella voimassa oleva asemakaava vastaamaan nykyistä rakennetta ja tutkia voidaanko
Männikön alueelle esittää uutta asutusta. Kaavan laatiminen
edellyttää kunnan maanhankintaa tai maankäyttösopimuksia.
OJAKKALA
Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia.
Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat
Oj 16
Oj 17
Oj 15
Oj 15 Ojakkalan asemakaava ja asemakaavamuutos
Ojakkalan keskusta-alueen asemakaava 1970-luvulta ei vastaa
enää tämän hetken tarpeita. Kaavaa on tarkoitus tarkistaa
ja ajanmukaistaa. Kaavatyöhön sisältyvät myös ranta-alue
ja vanhan aseman ympäristö. Lisäksi kaavan yhteydessä on
tarpeen tutkia kaupan sijoittumismahdollisuuksia alueelle.
Alueelle on laadittu kaavarunko, joka oli nähtävillä 26.8. 24.9.2013. Kaavarunkoluonnoksesta saatu palaute käsitellään
kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa, mutta omana kaavanaan Oj 15 ei enää tämän jälkeen etene.
Asemakaavoitusta viedään vaiheittain eteenpäin pienempinä
asemakaavoina kaavallisten ja sopimuksellisten edellytysten täyttyessä (ks Oj 17). Alueella on rakennuskielto kaavan
laatimista varten.
Kaavasuunnittelija Tarja Johansson 21.11.2013 saakka
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 20.1.2015 saakka
Oj 16 Ojakkalan Auringonkehrän asemakaavan muutos
Kaavalla selvitetään vanhan soranottoalueen käyttömahdollisuuksia omakotitalorakentamiseen. Kaava-alueen pohjoinen
osa on vedenottamon suoja-aluetta ja siellä tavoitteena on
parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Kaavan valmistelumateriaali oli julkisesti nähtävillä 16.2. 16.3.2012. Vuonna 2013 on käyty neuvotteluja eri viranomaisten kanssa. Kaavan vaikutustenarviointiraportin ja saatujen
lausuntojen pohjalta valmistellaan kaavaehdotus vuoden
2015 kuluessa. Kaava edellyttää maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa.
Kuva: Ojakkalan keskustan kaavamuutosalue ilmakuvalla
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 20.1.2015 saakka
Oj 17 Ojakkalan keskustan asemakaavamuutos
Kaavalla on tarkoitus suunnitella Ojakkalan koulu- ja päiväkotipalveluille riittävät tilavaraukset. Kaava-alue sisältää myös
uuden päivittäistavarakaupan varauksen, uuden kokoojakadun (Janttulantie), liityntäpysäköintipaikan sekä uutta asuntorakentamista. Kaava perustuu Oj 15 nähtävillä olleeseen
kaavarunkoluonnokseen.
Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan
osallistumis- ja arviointisuunnitelman 15.1.2014. Kunnanhallitus hyväksyi kaavan päivitetyt tavoitteet 10.3.2014. Kaavaehdotus on käynyt kaavoitus- ja teknisessä lautakunnassa
8.10.2014 ja se laitetaan julkisesti nähtäville alkuvuodesta
2015 kunnanhallituksen tehtyä asiasta päätöksen.
Kaava edellyttää maankäyttösopimuksia yksityisten maanomistajien kanssa.
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 20.1.2015 saakka
KAAVOITUSKATSAUS 2014
11
OTALAMPI
Vuonna 2014 valmistunut asemakaava
Ot 17 Koivulan asemakaava
Kaavalla sijoitettiin omakotitontteja Härkäläntien varteen,
olevan kunnallistekniikan piiriin. Kunnanvaltuusto hyväksyi
kaavan 2.6.2014 ja kaava sai lainvoiman 31.7.2014.
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg
Ot 19 Eerolan asemakaava
Kaavalla sijoitettiin ryhmäpuutarha-alue Helsingin kaupungin
omistamille maille. Kaavaehdotus oli nähtävillä 2. - 31.1.2013.
Kaavasta on tehty maankäyttösopimus Helsingin kaupungin
kanssa. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavan 27.1.2014 ja se sai
lainvoiman 6.3.2014.
Kaavan laatija: Arkkitehtitoimisto Timo Takala ky
Vihdissä työstä vastaa kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta
Kartassa esitetyt kaavarajaukset ovat ohjeellisia.
Ot 18
Ot 20
Ot 17
Ot 12
2013 vireillä olleet kaavat
Ot 19
2014 vireille tulevat kaavat
asemakaavoitettu alue 2013
Vuonna 2014 vireillä olleet asemakaavat
Ot 12 Otalammen keskustan asemakaava ja -muutos
Tavoitteena on vanhan asemakaavan ajantasaistaminen sekä
taajama-asutuksen laajentaminen Härkälän koulun suuntaan.
Alueelle on laadittu kaavarunko, jonka pohjalta asemakaavoitusta viedään vaiheittain eteenpäin. Kaavarunko oli nähtävillä
23.9. - 22.10.2013. Kaavasta saatu palaute esiteltiin kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalla 11.6.2014. Kaavatyö etenee
pienempinä osa-alueina ehdotusvaiheeseen. Ennen kaavaehdotuksia täydennetään Otalammen alueen perusselvityksiä
yleiskaavatasolla.
Maankäyttöteknikko Teija Hallenberg 20.1.2015 saakka
Ot 18 Otalammen Helminharjun asemakaava
Alue rajoittuu asemakaavoitettuun Otalammen taajamaan
ja tavoitteena on asemakaavalla tutkia taajamarakenteen
jatkamista pohjoiseen. Kaavaluonnos oli nähtävillä 29.4.
- 28.5.2013. Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2015 kuluessa. Kunta omistaa suurimman osan suunnittelualueesta,
mutta kaavan eteneminen edellyttää maankäyttösopimuksia
usean maanomistajan kanssa.
Kaavasuunnittelija Tarja Johansson
Ot 20 Otalammen koulun asemakaavamuutos
Kaavamuutoksella suunnitellaan Otalammen koulun laajentumistarpeet. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman 12.2.2014.
Kunnanhallitus hyväksyi kaavan tavoitteet 14.4.2014. Kaksi
erilaista kaavaluonnosta oli nähtävillä 1.9. - 30.9.2014. Kaavaehdotus valmistuu keväällä 2015.
Kaavasuunnittelija Miia Perätalo
12
KAAVOITUSKATSAUS 2014
MUUT ALUEET
Jo 1 Hill Side Golf:n asemakaava
Kaavalla tutkitaan yhteistyössä maanomistajan kanssa lomaasuntojen sijoittamista golfkeskuksen alueelle. Maanomistajan ja kunnan välillä on tehty kaavatyötä koskeva kaavoituksen käynnistämissopimus. Kaavan valmisteluaineisto oli
nähtävillä ajalla 3.5. - 1.6.2010. Kaavaehdotus oli nähtävillä
4.11. - 3.12.2013. Kaava viedään hyväksymiskäsittelyyn maanomistajan omassa aikataulussa.
Kaavan laatija: Seppo Lamppu tmi
Vihdissä työstä vastaa kaavasuunnittelija Tuomas
Turpeinen
SELVITYSTYÖT
Vihdissä valmistellaan konsulttityönä laaja-alaisia maankäyttöön liittyviä selvitystöitä.
Vuonna 2014 oli oleellisesti vähemmän määrärahoja selvitysten teettämiseeen, joten
uusia isoja selvitystöitä ei laitettu vireille.
Vuonna 2014 tehdyt selvitykset
Luontoselvitykset
Luontoselvityksiä päivitettiin Nummelan Ridalinmetsässä,
Kalkkimäellä, Asemantien varrella sekä Höytiönnummella
Pillistöntien varrella. Konsultteina Silvestris Luontoselvitys Oy
ja Keiron Luontotieto Oy.
Rakennushistoria
Vanhojen rakennusten ja näiden pihapiirien kulttuurihistoriallisia arvoja selvitettiin Höytiönnummella (Nummelassa),
Vihdin kirkonkylällä Koivissillassa ja Kouvoinmäellä sekä Otalammella. Kerättyä tietoa käytetään hyväksi asemakaavasuunnittelussa. Tavoitteena on säilyttää rakennushistoriallinen
parhaimmisto osana Vihdin muuttuvaa taajamakuvaa.
Selvitykset teki Ulla Hurme Vihdin rakennuskulttuurisäätiöstä.
Liikenneselvitykset
Ojakkalan taajaman kaavatyötä varten tehtiin liikenteen toimivuustarkastelu koko taajamasta. Konsulttina Pöyry Oy.
Vuoden loppupuolella laitettiin vireille vt 25 selvitystyö
Uudenmaan ELY-keskuksen toimesta aloittamalla vt 25 palveluverkkoselvitys. Vihdin kunnan kaavoitus osallistuu vt 25
selvitystöihin kustantamalla 50 % kuluista ja olemalla mukana
hankkeiden työryhmissä. Vt 25 selvitykset valmistuvat vuoden 2015 kuluessa.
Lisäksi Vihdin kaavoitus osallistui rahoittajana KUUMA-kuntien HSL -selvitykseen.
Meluselvitykset
Ympäristöhäiriöiden selvittäminen on oleellinen osa kaavatyötä, jotta muodostuisi hyvää elinympäristöä. Vuonna 2014
tehtiin lukuisia meluselvityksiä erityisesti Nummelassa. Melualueille ei voi osoittaa kaavalla asumista, päiväkoteja, puistoja
tms. meluherkkiä toimintoja.
Nummelassa teetettiin poikkeuksellisen laaja pohjatutkimus
vanhan teollisuuskiinteistön maaperästä. Palman kiinteistön
alta löytyi kemikaaleja, mikä edellyttää maamassojen vaihtoa
mikäli vanhan kiinteistön tilalle halutaan asuntorakentamista.
Konsulttina meluselvityksissä toimi Promethor Oy
Viistokuvaukset
Suunnittelualueilta pyritään saamaan ajantasaisia viistokuvia.
Kuvitusta käytetään hyväksi lupavalmistelussa, kaavasuunnittelussa sekä kaavan havainnollistamisessa. Vuonna 2014
kuvattiin Otalammella, Vihdin kirkonkylällä Kouvoinmäkeä
sekä Nummelassa lentokenttää, Asemantietä, Pillistöntietä,
Lankilaa ja Haapaniemeä.
Vuonna 2015 tehtävä selvitystyö
Vuoden 2015 kuluessa jatketaan valtatie 25 selvityksiä sekä
teetetään kaavatyön edellyttämiä perusselvityksiä. Kaavoja
varten laaditaan mm. luonto-, melu- ja tärinäselvityksiä,
hulevesi- ja liikennesuunnitelmia ja pohjatutkimuksia sekä
asennetaan pohjaveden tarkkailuputkia. Pienemmät selvitykset kilpailutetaan kevyesti sähköpostikyselyllä ja kaikista
yli 15 000 euroa maksavista konsulttitöistä järjestetään avoin
tarjouskilpailu.
RAKENNUSKIELLOT
Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukainen asemakaavaja asemakaavan muutosalueen rakennuskielto on voimassa
seuraavilla alueilla asemakaavan laatimista varten:
- Oj 15 Ojakkalan asemakaava- ja asemakaavan
muutosalue 20.4.2015 saakka
Ojakkalan rakennuskieltoa tultaneen jatkamaan, joskin mahdollisesti muuttuneella aluerajauksella. Päätöksen jatkamisesta tekee kunnanhallitus.
Rakennuskielto ei koske olemassa olevaan asuinrakennukseen liittyvän talousrakennuksen ja maatalousrakennuksen
rakentamista eikä enintään kaksi asuntoa käsittävän asuinrakennuksen korjaamista tai sen vähäistä lisärakentamista.
Toimenpiderajoituksella pyritään rajoittamaan sellaisia maansiirtotöitä, puiden kaatamista yms. jotka saattaisivat vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen tai
jotka mahdollisesti turmelisivat taajama- ja maisemakuvaa.
Toimenpiderajoituksen alaiset toiminnat ovat luvanvaraisia.
Esimerkiksi metsähakkuut vaativat maisematyöluvan.
KAAVOITUSKATSAUS 2014
13
MAISEMATYÖLUVAT
Ennen moottorisahaan tarttumista tulee ottaa yhteyttä Vihdin
kunnan kaavoitukseen ja selvittää tarvitseeko toimenpide
luvan vai ei. Suullista lupaa ei ole olemassa, mutta suullisesti
voi saada vastauksen, mikäli toimenpide ei ole luvanvarainen.
Lupa tarvitaan yleisimmin asemakaava-alueella tapahtuvista puun kaadoista, toimenpiderajoitusalueilla sekä tietyillä
osayleiskaavan alueilla.
Vuonna 2014 kaavoitusyksikössä käsiteltiin 75 maisematyölupaa, joista suurin osa sijoittui asemakaava-alueelle. Yksi
maisematyölupa oli kokonaan kielteinen, yhdeksän lupaa
ehdollisia tai osittain kielteisiä. Yleisin syy siihen, että puun
kaatamiseen ei tullut lupaa, oli puun kuuluminen jonkun
toisen omistukseen kuin luvan hakijan. Neljässä tapauksessa
rajoituksia tuli liito-oravan elinalueen suojelemiseksi.
Asemakaava-alueella annettiin maisematyölupa yhteensä 622
erillispuun kaatamiseen, kahden kuusiaidan poistamiseen
sekä useita yli 1000 neliön raivaamis- tai harvennuslupia.
Erilaisia metsien maisematyölupia annettiin lähes 160 hehtaarille. Yksittäisiä puita koskevat luvat kohdistuivat lukumäärältään 1-95 puuhun, keskiarvon ollessa 12 puuta lupaa kohden.
Metsien hakkuualueista suurin osa oli yli 5 hehtaarin kokoisia.
Maisematyöluvista tehtiin neljä oikaisuvaatimusta ympäristölautakuntaan ja kahdessa tapauksessa lautakunta
muutti päätöstä. Yksi maisematyölupa on tätä kirjoitettaessa
Helsingin hallinto-oikeudessa. Maisematyöluvalla käsiteltiin
myös kolme maansiirtotyötä (kaksi myönteistä, yksi kielteinen). Vuonna 2014 tehtiin vain yksi tutkintapyyntö poliisille
luvattomasta puiden kaatamisesta.
Maisematyölupapäätökset valmistelee kaavasuunnittelija ja
päätöksen tekee kaavoituspäällikkö. Päätökseen tyytymätön
voi tehdä oikaisuvaatimuksen ympäristölautakunnalle.
Lisätietoa ja ohjeet luvan hakemiseen löytyvät osoitteesta:
http://www.vihti.fi/palvelut/kaavoitus/maisematyoluvat
Luvan tarpeesta voi tiedustella numerosta 09 4258 3141, kun
tiedät toimenpidepaikan osoitteen tai kiinteistötunnuksen.
14
KAAVOITUSKATSAUS 2014
POIKKEAMISLUVAT JA
SUUNNITTELUTARVERATKAISUT
Vuonna 2014 kaavoitusyksikössä valmisteltiin 28 poikkeamispäätöstä ja 42 suunnittelutarveratkaisua.
Poikkeamisia haettiin eniten rantarakennuskiellosta tai asemakaavasta. Rakennuskiellosta haettiin poikkeamista selvästi
aikaisempia vuosia vähemmän (alle 10). Kaiken kaikkiaan
vuoden 2014 aikana tehtiin 17 myönteistä poikkeamispäätöstä (joista 2 ehdollisena) ja 3 kielteistä poikkeamispäätöstä.
Osa näistä sisälsi myös suunnittelutarveratkaisun. Uudenmaan ELY-keskuksen toimivallassa olevia poikkeamispäätöksiä valmisteltiin myönteisenä tai ehdollisena 8, joista UUD ELY
antoi 2 kielteistä ja 3 myönteistä päätöstä, kolmen kohdalla
päätöstä ei ole vielä tehty.
Suunnittelutarveratkaisupäätöksiä tehtiin 15 kielteisenä ja 27
myönteisenä, joista 4 ehdollisena tai osittain myönteisenä.
Poikkeamisluvista ja suunnittelutarveratkaisuista päättää
tekninen- ja ympäristöjohtaja. Päätökseen tyytymätön voi
tehdä oikaisuvaatimuksen kaavoitus- ja tekniselle lautakunnalle. Vuonna 2014 lautakunta käsitteli viisi oikaisuvaatimusta, mutta ei tehnyt päätöksiin muutosta. Kolmesta kielteisestä
luvasta tehtiin valitus Helsingn hallinto-oikeuteen. HHO on
hylännyt yhden valituksen, kahden käsittely oli vielä tätä
kirjoitettaessa kesken.
Vuoteen 2013 verrattuna poikkeamispäätösten määrä kasvoi
kahdeksalla ja suunnitelutarveratkaisuiden määrä väheni
kahdellatoista. Kiinteistön myyntiä tai rakentamista varten
toimitettiin vuonna 2014 noin 400 kaavaotetta. Tämä on noin
40 vähemmän kuin vuonna 2013.
SOPIMUKSET
Asemakaavoitusta varten kunta on tehnyt maanomistajien
kanssa kaavoituksen käynnistämissopimuksia, joiden pohjalta
tehdään kaavoituksen edetessä maankäyttösopimukset.
Sopimusneuvotteluista vastaa maankäyttöinsinööri (vuonna
2014 vs. maankäyttöinsinööri Mika Kukkula).
Sopimuksen nimi
Sopimusosapuoli
Pvm
Kohde
Kaava
Maankäyttösopimus
Varpu-Liisa Vainio
Kh 5.5.2014
Koivula Rn:o 1:563
Ot 17
Maankäyttösopimus
Asunto Oy Vihdin Peltotie 4
Kh 26.5.2014
Niittypelto Rn:o 14:2
N 164
Maankäyttösopimus
Asunto Oy Vihdin Niittytie 2
Kh 26.5.2014
Mullimäki Rn:o 1:287
N 164
Maankäyttösopimus
Länsi-Uudenmaan Säästöpankki
Kh 16.6.2014
VI-SE II Rn:o 3:64
N 95
Maankäyttösopimus
Kiinteistö Oy Nummelan Linja-autoasema
Kh 26.5.2014
Linjala Rn:o 20:5
N 146
Maankäyttösopimus
Olenius Arvo Aarne kuolinpesän osakkaat
Kh 29.9.2014
Höytiönummi Rn:o 4:190
N 106 B
Maankäyttösopimus
NPA-tarvike Oy
Kh 27.10.2014
Kantomäki Rn:o 9:67
V 45
Maankäyttösopimus
Mika Penttinen
Kh 27.10.2014
Onnela Rn:o 9:66
V 45
Maankäyttösopimus
Markku Tiainen
Kh 27.10.2014
Kuusipelto Rn:o 1:19 ja
Kuusipuro Rn:o 9:339
V 45
Maankäyttösopimus
Vihdin Konehallit Oy
Kh 27.10.2014
Harjumäki II Rn:o 9:262 ja
Harjumäki Rn:o 9:282
V 45
Maankäyttösopimus
Pentti Torvinen
Kh 27.10.2014
Kolmio Rn:o 9:214
V 45
Maankäyttösopimus
Marjana Kusmin, Tarja Niittymäki ja Dogico Oy
Kh 27.10.2014
Kuusikko Rn:o 2:1
V 45
Maankäyttösopimus
Ari tiainen
Kh 27.10.2014
Värskönpelto Rn:o 1:58 ja
Kuusirinta Rn:o 9:340
V 45
Maankäyttösopimus
Mikko Perkoila
Kh 27.10.2014
Värskönniitty Rn:o 1:33
V 45
Maankäyttösopimus
Seppo ja Eila Tamminen
Kh 27.10.2014
Värskönniitty II Rn:o 18:0
V 45
Maankäyttösopimus
Harri ja Sisko Nurmisto
Kh 17.11.2014
Nurmisto Rn:o 1:25 ja
Nurmisto II Rn:o 9:233
V 45
Kauppakirja
Kerttu Huitu
Kh 10.3.2014
Nissola Rn:o 1:248 ja
Seppä Rn:o 4:178
N 106
Kauppakirja
Antti Laustio
Kh 10.3.2014
Sveitsinmäki Rn:o 3:324 ja
Sveitsinmäki I Rn:o 1:205
N 106 ja
N 159
Käynnistämissopimus
Sara Maattola-Lindholm
Kh 16.6.2014
Haitti Rn:o 2:91
Oj 17
Käynnistämissopimus
Corinne ja Bettina von Renteln
Kh 16.6.2014
Janttula Rn:o 1:143 ja
Fasanbacken Rn:o 2:97
Oj 17
Käynnistämissopimus
Antti Laustio
Kh 11.8.2014
Sveitsinmäki 1 Rn:o 10:8
N 148
Käynnistämissopimus
Mimosa Virkkunen ja Sari Sarva
Kh 11.8.2014
Hakala Rn:o 1:196 ja Kuikku Rn:o 2:201
N 148
Käynnistämissopimus
VHL-Kiinteistöt Oy
Kh 11.8.2014
Ylitalo Rn:o 2:244
Oj 16
Käynnistämissopimus
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Kh 16.6.2014
Tuomela Rn:o 2:4, Toivola
N 140
Rn:o 2:468, Aura Rn:o 2:546
ja Tavaratalo Rn:o 3:236
KAAVOITUSKATSAUS 2014
15
YHTEYSTIETOJA
Teknisen ja ympäristökeskuksen johtaja:
Kari Setälä
Tekninen ja ympäristöjohtaja, DI
Ympäristölautakunnan esittelijä
09 4258 3165, matkap. 044 042 1347
Kaavoituspalvelut:
Käyntiosoite: Asemantie 30
Postiosoite: PL 13, 03101 NUMMELA
Vihdin kunnan puhelinvaihde: (09) 4258 3000
Kaavoituksen fax: (09) 4258 3170
Sähköpostiosoite:
[email protected]
Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet:
[email protected]
Vihdin kunnan internet-kotisivu:
http://www.vihti.fi
Kaavoituksen internet-kotisivujen aloitussivu:
http://www.vihti.fi/palvelut/kaavoitus
Suvi Lehtoranta
Kaavoituspäällikkö, M-A
Kaavoitus- ja teknisen lautakunnan esittelijä
kaava-asioissa, osayleiskaavat, maisematyöluvat
p. 050 3768 753
Anne Riikonen
Toimistosihteeri
Asiakaspalvelu, suunnittelutarveratkaisujen sekä
poikkeamis- ja maisematyölupien tiedustelut ja
naapurien kuulemiset sekä teknisen ja ympäristöjohtajan tekemien päätösten toimeenpanot
p. 09 4258 3141
Eila Siikanen
Suunnitteluavustaja
Kaavatiedustelut, karttatilaukset, kaavojen
piirtäminen, ajantasakaavat
p. 09 4258 3142
Elisa Pajunen, ins. AMK
Liikennesuunnittelija
Liikenneturvallisuus, ulkomainonta
p. 044 467 5444
Matti Hult
Kaavasuunnittelija, YKS
Asemakaavat, ranta-asemakaavat, lupavalmistelu,
kaavoituksen www-sivut
p. 050 3024 695
Tarja Johansson
Kaavasuunnittelija, ins. AMK
Asemakaavat, lupavalmistelu
p. 044 0421 171
Kiinteistöpalvelut
Petra Ståhl
Maankäyttöinsinööri, FM
Kiinteistöpalveluiden esimies
Maapolitiikka, maanhankinta, etuostoasiat,
tontinluovutus
p. 050 5766 256
Tuomas Turpeinen
Kaavasuunnittelija, FM
Osayleiskaavat, asemakaavat, tilastot,
lupavalmistelu
p. 044 767 4785
Miia Perätalo
Kaavasuunnittelija, ins. AMK
Osayleiskaavat, asemakaavat, lupavalmistelu
p. 044 042 1345
Eila Oulujärvi
Kaavoitusassistentti
Kaavojen piirtäminen, ajantasakaavat, hakemistoja kieltokartat
p. 09 4258 3140
16
KAAVOITUSKATSAUS 2014
Paula Eerola
Maankäyttösihteeri
Kaava-alueiden ulkopuoliset maanvuokraasiat, maanvuokrarekisterin koordinointi ja
kehittäminen
p. 09 4258 3506
Kaavoitus- ja teknisen lautakunnan
Lautakunnan esittelijät ja sihteeri
jäsenet 2014
Rauno Kujanpää, Tekninen ja ympäristöjohtaja
31.12.2014 saakka, 12.1.2015 alkaen Kari Setälä
Suvi Lehtoranta, kaavoituspäällikkö
Jarkko Riipinen, katupäällikkö
Mikko Hytönen, tilapalvelupäällikkö
Sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa
[email protected]
Kim Lehtola, puheenjohtaja
Koivuniementie 22
03220 Tervalampi
p. 0400 406 870
Salme Napari, sihteeri
Arvo Keskinen, varapuheenjohtaja
Asemantie 30, 03100 NUMMELA
p. 044 767 4848
[email protected]
Tammenkalliontie 24
03400 Vihti
p. 0400 413 922
Muut viranomaiset
Jarmo Hynnälä
Uudenmaan ELY-keskus
Uudenmaantie 12
03400 Vihti
p. 0400 828 202
PL 36, 00521 HELSINKI
Käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14, 00520 HELSINKI
Asiakaspalvelu puh. 020 636 0070
www.ely-keskus.fi
Ritva Sallmén
Kotoniementie 70 a
03250 Ojakkala
p. 050 532 1775
Jouko Lindfors
Laurintie 382
03300 Otalampi
p. 0400 419 709
Aili Bertling
p. 0400 815 958
[email protected]
Leena Vehkovuori
Lusilantie 676
03250 Ojakkala
p. 040 544 6615
Vihdin alueesta vastaavat:
Sanna Andersson, ylitarkastaja, (maankäyttö)
Anna Yrjölä, ylitarkastaja (liikenne)
Uudenmaan liitto
Esterinportti 2 B, 00240 HELSINKI
puh. (09) 476 7411
www.uudenmaanliitto.fi
Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo
Villa Ormnäs
Ormnäsintie 3, 10600 TAMMISAARI
puh. 019 289 2500
http://www.raasepori.fi/palvelut/museo
Päivi Ruostesaari
p. 0400 718 964
Jukka Koivunen
p. 040 840 1452
Kunnanhallituksen edustaja
Anu Rajajärvi
Seunakuja 2 B
03100 Nummela
p. 040 733 9977
Nuorisovaltuuston edustajat
Kim Kivari
Salla Napari
KAAVOITUSKATSAUS 2014
17
Raportissa esitetyt lainaukset maankäyttö- ja rakennuslaista (MRL)
eivät ole kaikilta osin suoria lainauksia. Lakipykälien tekstiä on
osittain lyhennetty, kuitenkin niin, ettei lakipykälien merkitys ole
muuttunut. Alkuperäiset MRL:n säännökset löytyvät muun muassa
osoitteesta
www.finlex.fi
Kaavoituskatsaus 2014 on saatavilla Vihdin kunnan kaavoitustoimesta, Asemantie 30, Nummela. Kaavoituskatsaus julkaistaan myös
kunnan internet-sivuilla
http://www.vihti.fi/palvelut/kaavoitus/asemakaavoitus
Raportin valokuvat © Vihdin kunnan kaavoitustoimi.