Työsuunnitelma 2015-2016

Transcription

Työsuunnitelma 2015-2016
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TYÖSUUNNITELMA 2015 - 2016
JANAKKALAN KUNTA
Kettukallion päiväkoti
Yksikön varhaiskasvatussuunnitelma ja työsuunnitelma 2015 - 2016 hyväksytty:
7.9. 2015
Leena Mäntylä
Vs. päiväkodin johtaja
Jarmo Lapinniemi
Johtokunnan varapuheenjohtaja
Yksikön varhaiskasvatussuunnitelman ja työsuunnitelman 2015 - 2016
toteutuksen arviointi:
____.____ 2016
Marianna Kokko
Päiväkodin johtaja
Riikka Oinonen
Johtokunnan puheenjohtaja
2 (15)
OSA A: KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
Päiväkodin esittely
Kettukallion päiväkoti sijaitsee Janakkalan Tervakoskella kolmessa eri osoitteessa - Kettukalliontie
2 A:ssa koulun kanssa yhtenäisessä rakennuksessa toimii kolme lapsiryhmää, Porttilantie 6:ssa
neljä lapsiryhmää sekä Savilahdentie 2:ssa yksi lapsiryhmä.
Tervakosken ympäristö luo päiväkodin lapsille ja aikuisille hyvät mahdollisuudet monipuoliseen
liikkumiseen, retkeilyyn sekä luonnon havainnoimiseen. Päiväkodissa toteutetaan lapsilähtöistä
varhaiskasvatusta huomioiden lapsiryhmän tarpeet sekä monimuotoinen kasvatuskumppanuus
vanhempien ja huoltajien kanssa.
Kettukallion päiväkoti on avoinna
maanantaista perjantaihin klo 6.30 – 17.30.
3 (15)
Yhteiset arvot ja ohjaavat toiminta-ajatukset
Janakkalan kunnan varhaiskasvatuksen yhteiset arvot ovat yksilöllisyys, kunnioitus ja turvallisuus.
Kettukallion päiväkodissa arvot ohjaavat keskeisimpiä yhdessä sovittuja toiminta-ajatuksia, jotka
ovat seuraavat:
1. Varhaiskasvatusta toteutetaan Kettukallion päiväkodissa laadukkaasti
 Vanhempien kanssa yhteistyössä suunnitellaan ja toteutetaan lapsen tarpeiden mukaista
varhaiskasvatusta.
 Varhaiskasvatuksen suunnittelussa keskeistä on jatkuva lapsi- ja ryhmäkohtainen
havainnointi sekä arviointi.
 Kasvattajien tiimityöskentely on toimivaa ja yhdenmukaista lapsiryhmän tarpeiden
mukaisesti.
 Toiminnassa hyödynnetään oppimis- ja toimintaympäristöä, pienryhmätoiminnan mallia
sekä kasvattajien osaamista.
2. Kasvattajan tärkein rooli on olla lapsen oppimisen ja kasvun tukijana
 Kasvattajan roolissa aito läsnäolo ja sitoutuminen lapsen oppimisen ja kasvun tukemiseen
ovat erityisen tärkeitä.
 Kasvattaja toimii innostajana ja mahdollisuuksien antajana lapsen kiinnostuksen kohteet
huomioiden.
 Kasvattajan sensitiivisyys, positiivisuus ja ammatillisuus luovat lapselle turvallisen
kasvuympäristön.
3. Kettukallion päiväkodissa toteutettavaa varhaiskasvatusta ohjaavat lapsen oma osallisuus ja
vaikuttamisen mahdollisuudet
 Toiminnassa painottuu lasten mahdollisuus toimia itselleen mielekkäällä tavalla.
 Lapsella on mahdollisuus valita ja lapsen valintaa kunnioitetaan. Lapsen mielipidettä
arvostetaan.
 Eri-ikäisten lasten osallisuutta varhaiskasvatuksessa vahvistetaan erilaisilla menetelmillä.
4 (15)
Kasvatuskumppanuus
o Vanhempien, huoltajien ja päiväkodin kasvattajien avoimella, kunnioittavalla sekä
keskinäiseen luottamukseen perustuvalla vuoropuhelulla mahdollistuu varhaiskasvatuksen
toteuttaminen lapsen parhaaksi.
o Kasvatuskumppanuus alkaa palveluohjauksella
perheen tarpeiden mukaisen
varhaiskasvatuspalvelumuodon löytämiseksi jatkuen
tutustumisella lapsen aloittaessa päivähoidon ja syventyen
vanhempien ja henkilöstön kohtaamisissa.
Kasvatuskumppanuudessa tärkeää on kuulluksi tulemisen
kokemus ja yhteisen ymmärryksen saavuttaminen lasta
koskevissa asioissa.
o Työyhteisön jäsenten välinen kasvatuskumppanuus toimii ammatillisena tukena
työyhteisössä. Kasvatuskumppanuutta toteutetaan työyhteisön sisällä säännöllisten
tiimipalaverien ja koko talon palaverien avulla sekä henkilöstölle järjestettävien koulutusten
ja iltapalaverien yhteydessä
Kieli ja kommunikaatio
 Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta kielen merkitys on keskeinen. Aikuisen ja lapsen
sekä lasten keskinäinen vuorovaikutus ja vuorovaikutussuhteet ovat varhaiskasvatuksen
ydintä päiväkodissamme.
 Kettukallion päiväkodissa lapsen kielen ja kommunikaation kehittymistä tuemme arjessa
mm.
–
–
–
–
perushoitotilanteissa vastavuoroisella keskustelulla lapsen kanssa
aikuisen mallin merkityksen hyödyntämisellä
positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luomisella
erilaisia menetelmiä käyttäen
(kuvat, viittomat, lorut, laulut, musiikki, runot, sadut,
sadutus, pelit, kirjat, lasten itse tuottama materiaali,
kehosoittimet, esiopetustehtävät, havainnointia hyödyntäen)
– monipuolisia draamakasvatuksen menetelmiä käyttäen
(mm. lasten omat esitykset, pöytä- ja nukketeatteri,
teatteri- ja musiikkiesitykset)
– leikin merkityksen huomioimisella
– tarvittaessa varhaisella tuella sekä yhteistyöllä muiden
ammattilaisten kanssa
5 (15)
LAPSELLE OMINAISET TAVAT TOIMIA
Leikkiminen
Kettukallion päiväkodissa…
o leikkimiselle annetaan aikaa ja tilaa – leikkiä
lapselle ominaisena tapana toimia arvostetaan
ja kunnioitetaan.
o kasvattaja mahdollistaa leikin monipuolisuuden
sekä erilaisten välineiden hyödyntämisen.
o leikkiin sitoutuminen on tärkeä tavoite sekä
yksittäiselle lapselle että lapsiryhmälle.
o kasvattaja ohjaa leikkiä ja rikastuttaa sitä
aktiivisen havainnoinnin perusteella.
o leikkivälineitä kierrätetään ja niitä opitaan
kunnioittamaan.
o
Liikkuminen
Leikin ja liikkumisen
ympäristönä hyödymme
lähiliikuntapaikkoja (metsät,
puistot, urheilukenttä,
jalkapallo- ja luistelukentät,
uimahalli, oma sali).
Kettukallion päiväkodissa…
o toteutamme Janakkalan
varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelmaa.
o
lapselle mahdollistetaan päivän aikana
riittävä määrä mielekästä ja monipuolista
liikkumista sisä- ja ulkotiloissa.
o
lapselle tarjotaan mahdollisuus tutustua
erilaisiin liikkumisen tapoihin.
o
liikkumisen ensisijainen tarkoitus on antaa
lapselle iloa ja positiivisia kokemuksia.
o
harjoitellaan samalla toisten huomioimista
sekä ryhmässä työskentelytaitoja.
6 (15)
Tutkiminen
Kettukallion päiväkodissa…
o lasten omat kiinnostuksen kohteet ovat
tutkimisen ja kokeilemisen lähtökohtia.
o hyödynnämme lähiympäristöä sekä luontoa
tutkimisen kohteena.
o hyödynnämme erilaisia välineitä sekä
tiedonhankintamenetelmiä.
o tavoitteena on lapsen aktiivinen kokeilemalla
oppiminen kaikkia aisteja hyödyntäen.
Taiteellinen kokeminen ja ilmaisu
Kettukallion päiväkodissa…
o lapsilla on mahdollisuus monenlaisin
menetelmin toteuttaa itseään ja luoda
mielikuvitusmaailmaansa.
o arjessa ovat mukana mm. laulaminen,
musiikki, piirtäminen, esiintyminen, erilaiset
teatterin menetelmät, musiikkiliikunta,
tanssi, aikuisten esitykset, musiikkimaalaus,
elokuvat, taidetapahtumat, vierailevat
esiintyjät, taidenäyttelyt, erilaiset
kuvataidetekniikat, käsityöt, askartelu,
värikylpy, sadutus, eläytyvä lukeminen,
lorut, hassuttelu, ympäristön rakentaminen.
7 (15)
SISÄLLÖLLISET ORIENTAATIOT
Sisällölliset orientaatiot toimivat kasvattajien työvälineinä laadukkaan varhaiskasvatuksen
toteuttamiseksi. Kettukallion päiväkodissa sisällölliset orientaatiot ovat arjessa mukana
seuraavasti:
Luonnontieteellinen orientaatio
 Retket lähiympäristöön eri vuodenaikoina
 Luonnon ja ympäristön kunnioittaminen: Roskien
kerääminen, materiaalien hyödyntäminen, kierrätys
 Arjen menetelmien kautta (mm. tehtävät, laulut,
lorut, säätila, vuodenaika, havainnot)
 Lapsen kokemien elämyksien avulla (mm. aistien
kautta kokeminen, kiinnostuksen herättäminen ja
tukeminen)
Matemaattinen orientaatio



Herätetään lasten kiinnostus matemaattiseen ajatteluun erilaisten leikkien, lorujen, pelien,
laulujen ja liikunnan avulla
Tiedostetaan matematiikan olevan jatkuvasti mukana kaikissa arkipäivän tilanteissa
Lapsen matemaattisen ajattelun herättää saatavilla oleva materiaali lapsen ikä ja
kehitystaso huomioiden

Aikuinen on aktiivinen –
tartutaan lapsilta tuleviin
ideoihin
Esteettinen orientaatio





Päiväkodin oppimisympäristö on lasten ”näköinen”
Päiväkodin materiaalit, lelut ym. ovat lasta houkuttelevasti esillä ja helposti saatavilla
Lapsille tarjotaan taide- ja musiikkielämyksiä kaikkia aisteja hyödyntäen
Elämyksellisyys on osa päiväkodin pedagogiikka (mm. ruoan ja leivonnan avulla
toteutettuna)
Lähiympäristön esteettisyys huomioidaan
8 (15)
Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio





Tutustumme lähiympäristöön ja omaan
kotiseutuun mm. retkiä tekemällä
Huomioimme juhlapäivien vietossa perinteitä
Perinneleikit ja – laulut ovat osa toimintaamme
Tutustumme käsitteisiin: minä – perhe - suku,
kylä – kunta – maa
Tavoitteena on luoda lapselle tietoisuus
menneisyydestä, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta
Eettinen orientaatio




Työtämme ohjaavat hyvät tavat aikuisten ja
lasten kanssa
Päiväkodin arjessa toisten ihmisten ja
luonnon kunnioittaminen ja arvostaminen
ovat keskeisiä asioita
Tavoitteena on vahvistaa lapsen kykyä
erottaa oikea ja väärä
Päiväkoti ympäristönä on turvallinen, ilmapiiri on sekä lapsille että aikuisille miellyttävä
Uskonnollis- katsomuksellinen orientaatio






Kunnioitamme perheiden näkemystä ja mielipidettä
Lasten huoltajien kanssa sovitaan yhdessä päiväkodissa
toteutuvista vakaumukseen liittyvistä asioista
Juhlapyhät huomioidaan päiväkodissa mm. musiikissa ja
askarteluissa
Seurakunnan kanssa yhteistyössä toteutetaan hartaushetkiä
sekä kirkkokäyntejä
Lasten kanssa keskustellaan arvostavasti erilaisista
näkemyksistä
Päiväkodin arjessa muistamme rauhoittumisen, rentoutumisen
sekä keskittymisen myös omiin ajatuksiin
9 (15)
Oppimis- ja toimintaympäristö
Kettukallion päiväkodin lapsiryhmät toimivat kolmessa eri osoitteessa. Oppimis- ja
toimintaympäristöt eroavat toisistaan, mutta lapsen kohtaaminen ja tunne turvallisuudesta ovat
jokaisen ryhmän lähtökohtana oppimis- ja toimintaympäristön luomisessa.
Kettukalliontie 2 A
Kettukalliontiellä toimii kolme 1 – 6 – vuotiaiden lasten ryhmää. Oppimisympäristössä lapsen
turvallisuus rakentuu tiimin aikuisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta, yhtenäisistä tavoitteista ja
sitoutumisesta yhteisiin toimintatapoihin.
Tunteiden ilmaiseminen sallitaan ja aikuinen on
apuna tunteiden säätelyssä. Ilmapiiri on
hyväksyvä, kannustava ja ohjaava.
Pienryhmätoiminnan kautta edesautetaan
sosiaalisten taitojen kehittymistä. Vapaalle leikille
annetaan joka päivä mahdollisuus. Koulun
alkuopetuksen ja esiopetusryhmän yhteistyö
tukee esioppilaiden sosiaalisia valmiuksia.
Lähiluontoa ja liikuntapaikkoja sekä omaa
jumppasalia hyödynnetään ahkerasti.
Porttilantie 6
Porttilantiellä toimii neljä 1 – 6 – vuotiaiden lasten
ryhmää. Piha-alue on monipuolinen ja turvallinen,
jossa leikkitelineiden lisäksi metsäympäristö
kannustaa lapsia tutkimaan, liikkumaan ja
leikkimään. Lisäksi hyödynnetään lähiympäristön
metsää ja puistoja. Sisätiloissa ryhmätilojen huoneet
mahdollistavat pienryhmätoiminnan ja leikkien
jakamisen eri tiloihin. Välineet ovat lasten esillä ja
lasten hyvin saatavilla. Ikkunoista luonto ikään kuin
tulee sisälle – luonnon moninaisuuden seuraaminen
ja vuodenaikojen vaihtelu ovat jatkuvasti osa arkea.
Savilahdentie 2
Lumikellojen pienennetty ryhmä toimii erillisenä
3 – 6 – vuotiaiden lasten ryhmänä Tammirannan
luonnonläheisellä asuinalueella. Virikkeellinen ja
maastoltaan vaihteleva piha houkuttelee lapsia
liikkumiseen ja leikkiin. Kodinomaisessa
ympäristössä tarjotaan kuntouttavaa
varhaiskasvatusta. Tilat mahdollistavat monipuolisen
leikin sekä kuntouttavan pienryhmätoiminnan.
Kuvitettu oppimisympäristö sekä saatavilla olevat
välineet sekä materiaalit edesauttavat omalta
osaltaan lasten omaehtoista toimintaa
10 (15)
OSA B: TYÖSUUNNITELMA 2015 - 2016
VARHAISKASVATUSYKSIKKÖ: Kettukallion päiväkoti
Osoite: Kettukalliontie 2 A, 12400 Tervakoski
Puhelin: 019 7580735
Sähköpostiosoite: [email protected]
3.8. – 31.12.2015 vs. päiväkodin johtaja Leena Mäntylä [email protected]
Ryhmät ja henkilökunta
Päiväkodin johtaja
Marianna Kokko
3.8.2015 – 31.12.2015 vs. päiväkodin johtaja Leena Mäntylä
Kettukalliontie 2:n ryhmät
Ketunleivät (kokopäivähoitoryhmä 6 - vuotiaille, esiopetus)
Sirpa Tervo, lastentarhanopettaja
Tarja Tunturi, lastentarhanopettaja
Terhi Aro - Koivisto, lasten päivähoitaja
Mia Rikkonen, vek-päivähoitaja
Pihlajanmarjat (kokopäivähoitoryhmä 4 – 6 – vuotiaille, esiopetus)
Ulla Kuossari, lastentarhanopettaja
Essi Joensuu, lasten päivähoitaja
Hannele Haapanen, lasten päivähoitaja 50 %
Tuija Ihamäki, lasten päivähoitaja 50 %
Kissankäpälät (kokopäivähoitoryhmä 1 – 4 – v.)
Riikka Sammal – Mäkinen, lastentarhanopettaja
Hanna Linnanmäki, lasten päivähoitaja
Heli Ponto, lasten päivähoitaja
11 (15)
Porttilantie 6:n ryhmät
Metsätähdet (esiopetusryhmä 6 - vuotiaille)
Raija-Liisa Ahola, lastentarhanopettaja
Tuula Siivo, lasten päivähoitaja
Tammenterhot (kokopäivähoitoryhmä 6 - vuotiaille, esiopetus)
Anette Rantala, lastentarhanopettaja
Tuula Kivistö, lastentarhanopettaja
Niina Auraste, lasten päivähoitaja
Tuomentertut (kokopäivähoitoryhmä 3 – 5 – vuotiaille)
Titta Liiman, lastentarhanopettaja 31.12.2015 asti/ Leena Mäntylä 1.1.2016 alkaen
Hilkka Jalokinos, lasten päivähoitaja
Heidi Heiska, lasten päivähoitaja
Pajunkissat (kokopäiväryhmä 1 – 4 – vuotiaille)
Hanna Vähäkangas, lastentarhanopettaja
Tiina Kuossari, lasten päivähoitaja
Katja Tukiainen, lasten päivähoitaja
Savilahdentie 2:n ryhmä
Lumikellot (kokopäiväryhmä 3 – 5 – vuotiaille)
Annukka Ruuskanen, lastentarhanopettaja
Sanna Siltola, lasten päivähoitaja
Minna Tuominen, lasten päivähoitaja
Johtokunta
Riikka Oinonen, puheenjohtaja
Kristiina Pirttimäki, varajäsen
Jarmo Lapinniemi, varapuheenjohtaja
Jere Lindroos, varajäsen
Harri Allén
Matti Parviainen, varajäsen
Katja Ukkonen
Heidi Laakso, varajäsen
Kari Utriainen
Niko-Veikko Leppänen
Raija-Liisa Ahola (henkilökunta)
Anette Rantala, henk. varajäsen
Heli Ponto (henkilökunta)
Essi Joensuu, henk. varajäsen
Marjo Torkkel, lautakunnan edustaja
Päiväkodin johtaja Marianna Kokko/ vs. päiväkodin johtaja Leena Mäntylä, esittelijä
12 (15)
Toimintavuoden 2015 - 2016 tavoitteet ja teemat
Toimintavuoden 2014 - 2015 tavoitteet ja teemat olivat ympäristö- ja luontokasvatus sekä
liikkumista lisää lapsen päivään. Em. tavoitteet ja teemat ovat osoittautuneet niin keskeisiksi
varhaiskasvatuksen sisällöiksi, että Kettukallion päiväkodissa jatketaan toimintavuoden 2015 2016 samojen tavoitteiden ja teemojen parissa.
Varhaiskasvatuksen ekologinen toiminta ja ympäristökasvatus
Ekologisen toiminnan, kestävän kehityksen ja ympäristökasvatuksen tavoitteena on saada lapset
tiedostamaan ympäristön merkitys sekä lisätä ympäristömyönteisiä asenteita.
Päiväkodin arjessa ekologinen toiminta ja kestävä kehitys tarkoittavat konkreettisesti kavereista
huolehtimista, lähiympäristön tutkimista sekä kestävämpien arkikäytäntöjen oppimista. Lapset
osallistuvat itse kestävän kehityksen toteuttamiseen ja samalla kehitetään uusi
ympäristöystävällisempiä toimintatapoja päiväkodin arkeen. Pienryhmätoiminta mahdollistaa
kestävän kehityksen ja yhteistyössä oppimisen arjen touhuissa - oleellista on lasten osallisuuden
toteutuminen tutustumalla ja tutkimalla lapsia kiinnostavia asioita.
Ekologista toimintaa ja ympäristökasvatusta toteutamme toimintavuoden 2015 – 2016 aikana mm.
luontoretkien avulla, seuraamalla vuodenaikojen vaihtelua, tutkimalla ja havainnoimalla
ympäristöämme, tietoa etsimällä kirjallisuudesta ja internetistä, kierrätyksen toteuttamisella sekä
kierrätysmateriaalien hyödyntämisellä. Em. teemat toteutetaan lapsilähtöisesti ja ryhmäkohtaisesti.
Liikkumista lisää lapsen päivään
”Riittävällä päivittäisellä liikkumisella voidaan turvata lapsen terve kehittyminen ja samalla tukea
lapsen hyvinvointia kehittämällä mm. sosiaalisia taitoja sekä oppimisvalmiuksia” – toteutamme
Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelmaa hyödyntäen henkilöstön saamaa koulutusta.
Tavoitteena on lisätä lapsen päivittäistä liikkumista hyödyntämällä ympäristöä mahdollisimman
monipuolisesti. Edelleen kiinnitämme huomiota lapsen omaehtoisen liikkumisen
mahdollistamiseen – lapsen oma luontainen halu ja mielenkiinto johdattelevat oppimisympäristön
muokkaamisessa.
Lapsen liikkumista toteutetaan suunnitelmallisesti lasten mielenkiinnon mukaan sisällä ja ulkona
ympäristö, välineet, tilat ja olosuhteet huomioon ottaen. Seuraamme lapsen liikunnallista kehitystä.
Tuemme lapsen luontaista liikkumisen tarvetta, vältämme esim. turhaa jonossa seisottamista.
13 (15)
Toimintavuoden 2015 – 2016 tapahtumat, retket ja juhlat
Syksy 2015
Vanhempainilta Kettukalliontiellä ja Porttilantiellä yhteistyössä ryhmien kanssa toteutettuna
Liikuntatapahtuma urheilukentällä
Kettukallion päiväkodin 10-vuotisjuhla
Joulujuhla tai –tapahtuma ryhmäkohtaisesti
Kevät 2016
Päiväkodin yhteinen talvirieha
Isovanhempien päivä ryhmäkohtaisesti
Kevätjuhla tai – tapahtuma
Tutustumisilta tuleville esioppilaille ja heidän perheilleen sekä tutustumiskäynnit uusille
nuorempien lasten perheille kesäkuussa 2016
Lisäksi päiväkodissa toteutetaan Janakkalan seurakunnan kanssa yhteistyötä seurakunnan
järjestämissä tapahtumissa.
Uimahallia hyödynnetään ryhmäkohtaisesti ja turvallisuus ensisijaisesti huomioon ottaen.
Osallistumme toimintakauden aikana erilaisiin kulttuuritapahtumiin (elokuvat, teatteri yms.)
ryhmäkohtaisten mahdollisuuksien mukaan. Jos päiväkodin toiminta-aikana järjestetään
maksullista toimintaa, se on vapaaehtoista.
Työyhteisön kehittäminen toimintavuoden 2015 – 2016 aikana
Pienryhmätoiminnan kehittäminen
Toimintavuoden 2015 – 2016 keskeisin kehittämisen näkökulma liittyy pedagogisten menetelmien
kehittämiseen, johon liittyen Kettukallion päiväkodin kaikissa lapsiryhmissä käynnistetään
toimintavuoden alussa selkeästi strukturoitu pienryhmätoiminta. Pysyviin pienryhmiin perustuva
malli mahdollistaa lapselle vuorovaikutuksen ja sen kehittymisen muiden lasten ja aikuisen kanssa
uudella tasolla sekä luo rauhallisemman ja lapsen hyvinvointi paremmin huomioivan
oppimisympäristön. Pienryhmätoimintaan liittyvä ryhmäytyminen vahvistaa lapsen sosiaalisia
taitoja.
Ryhmän opetussuunnitelma
Toimintakauden 2014 – 2015 aikana otettiin käyttöön lapsiryhmäkohtainen opetussuunnitelma
(rops) ensimmäistä kertaa, jonka käyttöä pedagogisen suunnittelun, toteutuksen sekä arvioinnin
välineenä jatketaan myös toimintavuoden 2015 – 2016 aikana.
14 (15)
Palaverikäytänteet
Jokaisella tiimillä on ennalta sovittu viikoittainen ajankohta tiimipalaveria varten. Kaikkia talon
tiimejä koskeva yhteinen palaveri pidetään viikoittain – kyseisen palaverin teema vaihtelee ennalta
sovitusti. Lisäksi lasten tarpeista nousevia monialaisia palavereita järjestetään tarvittaessa.
Täydennyskoulutukset
Täydennyskoulutusvelvoite (3 päivää / vuosi) toteutetaan henkilökunnan osalta järjestäen koko
kunnan varhaiskasvatuksen yhteisiä koulutuksia sekä tarjoamalla yksittäisille henkilökunnan
jäsenille mahdollisuus osallistua koulutuspäiviin tai laajempiin koulutuskokonaisuuksiin (esim.
Leikki säveliksi 6 op – koulutus oppisopimuskoulutuksena).
Kehityskeskustelut
Vuosittaiset kehityskeskustelut toteutetaan Kettukallion päiväkodissa keväällä 2016.
Henkilökohtainen kehityskeskustelu on mahdollista toteuttaa mm. kävelylenkillä.
TYHY- päivä
Vuosittainen TYHY- päivä vietetään toimintavuoden päätteeksi. Päivän organisoinnista
Kettukallion päiväkodissa vastaa henkilökunnan jäsenistä koostuva huvitoimikunta. Päivän
sisältönä ovat mm. työhyvinvointi sekä kuluneen kauden arviointi.
Tiedonkulku päiväkodin ja perheen välillä
Päivittäinen tiedonkulku lapsen asioissa toteutuu huoltajien ja henkilökunnan kohtaamisissa.
Päivittäisissä kohtaamisissa huomioidaan huoltajien erilainen tarve päivittäiseen keskusteluun.
Jokaisessa päiväkodin ryhmässä tarjotaan huoltajille mahdollisuutta ns. vasuvierailuun, jolla
tarkoitetaan huoltajan osallistumista ryhmän toimintaan ennen lapsen henkilökohtaista
varhaiskasvatussuunnitelmakeskustelua ennalta sovitun ajankohdan mukaisesti.
Elokuussa 2015 otetaan Janakkalan kunnan varhaiskasvatuksessa käyttöön Tenavanetti –
ohjelma, joka toimii päiväkodin ja huoltajien välisenä tiedotus- ja dokumentointiväylänä. Huoltajat
saavat omat henkilökohtaiset tunnukset, joilla pääsee kirjautumaan Tenavanettiin. Tenavanetin
kautta toimitetaan päiväkodin tiedotteet, lapsiryhmän toimintaan liittyvät ilmoitukset ja viikkoohjelmat sekä dokumentoidaan jokaiselle lapsella henkilökohtaista sähköistä kasvunkansiota.
Lisäksi Tenavanetin kautta ilmoitetaan osittaisen hoitosopimuksen mukaiset hoitopäivät
lapsikohtaisesti.
15 (15)
Toteutuneen varhaiskasvatussuunnitelman ja työsuunnitelman 2015 – 2016 arviointi