Lataa omasi - Taivassalon kunta

Transcription

Lataa omasi - Taivassalon kunta
Kuntatiedote kevät 2015
Pikkupoijun laajennus valmistui
Kunnan kirjasto palvelee kesälläkin
Taivassalon jätehuolto kehittyy edelleen
Aktiviista kesäliikuntaa Taivassalossa
Päiväkoti Pikkupoijun laajennus valmistui
Taivassalon kunnan palvelut lapsiperheille ovat entistäkin paremmalla mallilla, kun esikoululaiset saivat omat tilat Pikkupoijun
laajennuksesta.Viime vuoden heinäkuussa käynnistyneet rakennustyöt etenivät ennalta sovitun aikataulun mukaisesti ja saatiin
päätökseen huhtikuun lopulla. Sisustusvaiheen jälkeen ensimmäiset lapset pääsevät uusiin tiloihin toukokuusta alkaen.
Kuvassa ryhmä eskarilaisia tutustumassa uuteen luokkahuoneeseen.
– Siirtyminen uusiin tiloihin tapahtuu portaittain ja ihan aluksi laajennusosaan muuttavat tilapäisesti pienimmät lapset.
Näin siksi, että päiväkodin tilat toisiinsa yhdistävän käytävän
viimeistely vaatii vielä muutostöitä vanhalla puolella. Käytävän valmistumisen jälkeen Pikkupoijun vanha osa rauhoitetaan pienimmille lapsille ja uusi puoli tulee isompien lasten
käyttöön. Ensimmäiset eskarilaiset aloittavat uudella puolella viimeistään elokuussa, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja
Sanna Laakso.
Päivähoitopaikkoja Pikkupoijussa on laajennus mukaan lukien yhteensä 70. Näistä 42 on uudessa osassa, jonka kokonaisala on 550 kerrosneliömetriä. Laajennuksen pohjaratkaisu perustuu kahteen kotitilaan, joissa molemmissa on
yhdistetty tila leikkiin ja lepoon ja ryhmähuoneet askarteluun ja muuhun toimintaan. Näitä tiloja täydentää liikuntatilaksikin soveltuva sali.
– Varhaiskasvatuksen tarpeita ajatellen on hienoa, että
saimme laajennuksen ansiosta esiopetukseen suunnitellun
luokkahuoneen. Uusi tila tarjoaa eskarilaisille rauhallisen
oppimisympäristön lisäksi mahdollisuudet uudenlaiseen
opetukseen, mitä varten luokkahuone on varustettu yhtenäiskoulusta tutulla älytaululla. Langattoman verkon ansiosta
opetuksessa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi tabletteja,
joita monet esikouluikäiset käyttävät jo varsin sujuvasti, Sanna Laakso kertoo.
2
Laajennusosassa on lisäksi henkilökunnan työ- ja lepotilat
sekä erillinen huone vanhempien tapaamista varten. Uudessa osassa on sekä lasten puolella että henkilökunnan taukotilassa keittomahdollisuus, vaikka varsinainen valmistuskeittiö toimiikin vanhalla puolella. Henkilökuntaa Pikkupoijussa
on yhteensä viisitoista, joista neljä on lastentarhanopettajia.
Päivähoitopaikan hakuohjeet:
Hoitopaikkoja Pikkupoijusta voi hakea ympäri vuoden,
mutta hakemus on jätettävä 4 kuukautta ennen hoidon
alkamista. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai
koulutuksesta päivähoitopaikkaa on haettava niin pian kuin
mahdollista, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen hoidon
tarvetta. Hakemuksia saa päiväkodilta tai kunnan nettisivuilta.
Taivassalon kirjasto palvelee kesälläkin
Taivassalon uusi kirjasto avasi ovensa viime vuoden syyskuussa.Yhtenäiskoulun yhteydessä sijaitseva kirjasto on otettu hyvin vastaan
sekä taivassalolaisten että kesäasukkaiden keskuudessa. Käyttäjien iloksi kirjasto on kesäaikaankin avoinna normaaliin tapaan
kolmena päivänä viikossa, kertoo kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Riikka Uski.
Lukemista jokaiseen makuun
Osallistu Omppukesä 2015 -lukukilpailuun!
– Kirjaston omista kokoelmista löytyy runsaasti luettavaa
kaiken ikäisille kirjallisuuden ystäville. Pääpaino on kaunokirjallisuudessa, mutta luettavaa löytyy runsaasti muiltakin
aihealueilta. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on myös hyvin
edustettuna, joten kesälukemista kannattaa tulla hakemaan
koko perheen kanssa, kirjastonhoitaja-kulttuurisihteeri Riikka Uski kehottaa.
Taivassalon kirjastossa voit osallistua Vaski-kirjastojen yhteiseen lukukilpailuun. Kirjoita kirjastosta saamaasi lappuun lukemiesi kolmen kirjan tiedot ja palauta se kirjastoon. Lappua
vastaan saat tiskiltä omenan, joka laitetaan omppupuuhun.
Eniten omppuja ajalla 1.6.-31.8.2015 kerännyt lukija palkitaan. Lisäksi arvotaan palkintoja kaikkien muidenkin lukijoiden kesken.
Kirjojen lainaamisen lisäksi Taivassalon kirjastossa voi lukea
lehtiä, joita löytyy lukuisilta elämän alueilta. Suosituimpiin
niistä kuuluvat yleiset naistenlehdet sekä mökkeilyn, rakentamisen ja sisustuksen erikoislehdet. Nuoremmalle ikäpolvelle on muun muassa pelimaailman lehtiä ja tietysti Aku
Ankka. Asiakkaiden käytettävissä on lisäksi kaksi tietokonetta ja tablettia sekä langaton Open Spark -verkko.
Taidenäyttelyjä ympäri vuoden
Lainattavissa noin kaksi miljoonaa kirjaa!
Kirjaston aukioloajat
– Taivassalon kirjasto kuuluu varsinaissuomalaisten Vaski-kirjastojen verkostoon. Sen ansiosta kirjaston käyttäjillä
on käytössä kaikkiaan 44 kirjaston kokoelmat. Kirjojen lainaaminen on helppoa. Vaski-verkkokirjastossa voi tutustua
kokoelmiin sekä tehdä lainoja ja varauksia. Vaski-kuljetuspalvelu tuo kirjoja Taivassaloon kaksi kertaa viikossa, joten
omaa suosikkikirjaa ei yleensä joudu pitkään odottamaan.
Kesäasukkaat voivat halutessaan palauttaa kirjat loman jälkeen myös omaan Vaski-kirjastoonsa, Riikka Uski kertoo.
Maanantai ja keskiviikko klo 13-19, torstai klo 10-16, arkipyhäaattoina klo 10-15. Käynti kirjastoon tapahtuu joko yhtenäiskoulun pääsisäänkäynnin kautta tai liikuntahallin puoleisesta ovesta, jonka vieressä on invapaikoitus. Kirjastoon on
esteetön kulku hissillä.
Taivassalon kirjastossa voi tehdä tuttavuutta myös kuvataiteen kanssa. Kesän näyttelyjen tiedot löytyvät tämän julkaisun sivulta 7. Loppuvuodelle löytyy vielä vapaita näyttelyaikoja, joiden varauksia ottaa vastaan kirjastonhoitaja Riikka
Uski.
3
Uudet liikuntapaikat aktiivisessa käytössä
Taivassalon uusi liikuntahalli on löytänyt käyttäjänsä nopeasti. Koululaisten ja yksittäisten liikunnan harrastajien lisäksi hallia käyttävät
aktiivisesti urheiluseurat sekä lukuisat yhdistykset ja yritykset. Käyttäjäkunnan ikähaitari ulottuu perheen pienimmistä eläkeläisiin.
Hallin monikäyttöisyyden ansiosta lajikirjo on laaja voimistelusta taekwondoon ja eri palloilulajeista jopa sirkusakrobatiaan.
Nykyaikaisen kuntosalin vakiokäyttäjiin kuuluu myös Palvelukeskus Messin väki.
– Liikuntahallissa voidaan pelata käytännöllisesti katsoen
kaikkia sisäpallopelejä. Tällä hetkellä suurinta suosiota nauttivat joukkuelajeista salibandy ja lentopallo. Molemmilla on
lukuisia salivuoroja viikottain ja omat ryhmänsä sekä seuratason pelaajille että muille harrastajille. Yksilöpeleistä suosituimmaksi on osoittaunut sulkapallo, kertoo Taivassalon
vapaa-aikaohjaaja Riitta Jalonen.
Kesäleiri ja kesäliikuntaa lapsille
Eri lajien yhtäaikaista harrastamista helpottaa mahdollisuus
jakaa liikuntasali kahtia. Tällöin toisella puolella voidaan pelata esimerkiksi lentopalloa ja toiselle puolelle jää vielä kaksi
kenttää vaikkapa sulkapalloilijoiden käyttöön.
Uimakoulu järjestetään elokuun alussa, viikolla 32. Lisätiedot
ja tiedustelut vapaa-aikatoimistosta. Kesän aikana myös jalkapalloa, pesistä ja frisbeegolf-ohjausta Näistä ja muista tapahtumista lisätietoa sitä mukaa, kuin ne varmistuvat osoitteessa www.taivassalo.fi ja facebookissa Taivassalon kunta.
–Korkea käyttöaste on myös liikuntahallin yhteydessä olevalla kuntosalilla. Salin käyttöön oikeuttavia avaimia on käytössä jo noin 140. 90-neliöisessä kuntosalissa voi harjoitella
vapailla painoilla ja painopakka- sekä cardio-laitteilla. Salin
kuntolaitteet ovat helppokäyttöisiä ja mahdollistavat tehokkaan kuntoharjoittelun kaikille asiakasryhmille, Riitta Jalonen
vakuuttaa.
Taivassalon monipuolisia liikuntamahdollisuuksia täydentää
9-korinen frisbeegolfrata. Viime vuoden loppukesällä avattu rata sijaitsee urheilukentän maastossa ja on harrastajien
vapaasti käytettävissä. Kiekkoja voi lainata vapaa-aikatoimistosta. Alle 18-vuotiaille ja yhdistyksille lainaus on maksutonta, muilta peritään pieni maksu. Mahdollisesti kadonneet kiekot on korvattava erikseen.
4
Mansikkakarin leirikeskuksessa on Taivassalon ja Vehmaan
kuntien ja seurakuntien yhteinen kesäleiri 6.-9.7.2015. Leiri
on tarkoitettu 1-6 luokkien oppilaille ja ilmoittautumisaika
leirille on parhaillaan käynnissä. Ilmoittautumisohjeet: www.
taivassalo.fi
Liikuntahallin ja kuntosalin aukioloajat kesällä:
Liikuntahalli suljettu heinäkuussa, kesäkuun varaukset: riitta.
[email protected]. Kuntosali avoinna joka päivä avainkortin haltijoille klo 6.00 – 22.00
Kuntosalin avaimia voi noutaa yhtenäiskoululla sijaitsevasta
vapaa-aikatoimistosta sovittuna aikana puh. 050 387 3354,
koulupäivinä myös yhtenäiskoulun kansliasta ti ja to klo 9.00
– 13.30. Kertakäyntiavaimia saatavana myös kirjastosta sen
aukioloaikoina.
Taivassalon jätehuolto kehittyy edelleen
Taivassalon kunnan jätehuoltomääräykset yhtenäistyivät vuoden 2015 alussa, kun myös haja-asutusalueella siirryttiin kiinteistön
haltijan itse järjestämään jätteen keräykseen. Muutoksen myötä jokaisen taivassalolaisen kiinteistön tulee tehdä jätteenkuljetussopimus jätehuoltorekisterissä olevan jätteenkuljetusliikkeen kanssa. Jätteen keräystä varten jokaisella kiinteistöllä tulee olla tarkoituksen
mukainen jäteastia.
Jäteastioiden normaali tyhjennysväli on vähintään kaksi viikkoa, mutta väli voidaan pidentää neljään viikkoon kompostoimalla biojätteet asianmukaisella kompostorilla. Jätteen
määrän vaihdellessa esimerkiksi pitempien kiinteistöltä
poissaolojen takia voi valitun jätehuoltoyhtiön kanssa sopia
tilapäisesti myös pidemmistä tyhjennysväleistä.
–Jätehuoltomääräykset koskevat sekä vakituisia asukkaita
että vapaa-ajan kiinteistöjä. Loma-asuinrakennusten omistajat hankkivat myös oman jäteastian tai voivat sopia paikallisen kiinteistönhaltijan kanssa jätteiden vastaan ottamisesta.
Pelkästään kesäkäytössä olevan vapaa-ajan asuinkiinteistön
jätteenkeräysväline on tyhjennettävä edellä olevien tyhjennysmääräysten mukaisesti kesäkauden (1.5.- 30.9.) aikana,
kertoo Taivassalon kunnan rakennusmestari Jari Nerjanto.
Yksittäiset taloudet tai loma-asuntojen omistajat voivat lisäksi järjestää sopimusperusteisesti yhteisen keräyspisteen.
Yhteisten jäteastioiden koot ja tyhjennysvälit tulee mitoittaa
kiinteistöjen lukumäärän ja jätemäärän mukaan riittäviksi.
Hyötyjätteelle keskitetyt keräyspisteet
Kotitalouksissa kertyvän lasin, paperin ja metalliromun voi
toimittaa kirkonkylän hyötyjätepisteeseen, joka sijaitsee
osoitteessa Hurunkorventie 26. Jätepaperin keräyslaatikot
sijaitsevat Keskustie 14:ssa.
–Erilaisten jätteiden kierrätysmahdollisuudet lisääntyvät
edelleen. Hurunkorventielle ja keskustaan on tulossa keräyspisteet kartongille ja pahville. Toivottavaa olisi, että niihin
vietävät pahvilaatikot ja vastaavat litistettäisiin ennen jäteastiaan laittamista. Lisäksi tämän vuoden aikana Taivassaloon
tulee myös kuluttajapakkausten PYR-keräyspiste. Tähän pisteeseen toimitetaan ainoastaan pakkauslasin kierrätykseen
soveltuvat lasipullot ja lasipurkit. Muu lasi, kuten erilaiset
lasiastiat, ikkunalasi ja lamput toimitetaan edelleen Hurunkorventien keräyspisteeseen. Lisätietoa ja lajitteluohjeet löytyvät osoitteesta www.pyr.fi, Jari Nerjanto sanoo.
Muiden jätteiden, kuten rakennus- ja purkujätteen, sähkö-,
elektroniikka- ja rautaromun sekä ongelmajätteiden toimituksesta ohjeet löytyvät osoitteesta www.taivassalo.fi.
Jätevesijärjestelmien uusimisille lisäaikaa
Valtioneuvosto hyväksyi 26.3.2015 asetuksen haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäajan pidentämisestä.
Siirtymäaikaa jatketaan kahdella vuodella 15. maaliskuuta
2018 asti. Siirtymäajan piiriin kuuluvat ennen vuotta 2004
rakennetut kiinteistöt, joiden jätevesijärjestelmä vaatii parantamistoimia. Asetuksen vaatimuksia on sovellettu vuoden
2004 alusta alkaen uudisrakentamisessa ja tehtäessä kiinteistöllä lupaa edellyttäviä korjaus- tai muutostöitä.
5
Suunnitteletko rannan ruoppausta – tutustu ohjeisiin
Ruoppauksella tarkoitetaan maa-aineksen ja lietteen koneellista poistamista vesialueen pohjasta. Ruoppaustoimenpiteet tulee aina
suunnitella ja toteuttaa huolellisesti, jotta mahdollisista ympäristöhaitoilta ja naapuririidoilta vältytään. Ruoppauksen toteuttaja on
vastuussa hankkeen lainmukaisuudesta ja aiheuttamistaan haitallisista seurauksista. Ongelmien ja riitojen välttämiseksi on hyvä keskustella ja sopia hankkeesta lähinaapureiden ja vesialueen omistajan kanssa.
Ruoppaus on ilmoituksen- ja/tai luvanvaraista
Tilavuudeltaan yli 500 m3 ruoppaukselle tulee aina hakea
lupa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta. Pienimmästäkin,
massamäärältään enintään 500 m3 koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus Varsinais-Suomen
ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloitusajankohtaa. Pienten ruoppausten osalta ELY-keskus arvioi luvan hakemisen tarpeen sille
tehtävän ruoppausilmoituksen perusteella.
vesistöstä ja sijoittaa asianmukaisesti. Ruoppauksessa ja läjitysmassojen sijoituksessa tulee erityisesti ottaa huomioon
luonto- ja vesiympäristö maisema-arvoineen. Hyvin monet
rantavyöhykkeen luontotyypit ovat uhanalaisia ja rannoilla
voi esiintyä myös uhanalaisia lajeja. Lisäksi vesiympäristöön
kuuluvilla rantavyöhykkeillä voi olla tärkeä merkitys kalojen kutualueena. Luontoympäristöä vahingoittava läjitys on
yleensäkin vesilain haitan minimointisäännöksen vastainen ja
se voi olla vesilain luvanvarainen toimenpide, vaikkei ruoppaustyö muutoin lupaa tarvitsisikaan.
Ruoppausmassojen sijoittaminen
Työn ajankohta
Ruoppausmassoja ei saa läjittää toisen maa-alueelle tai vesijätölle ilman omistajan suostumusta, eikä vesialueelle ilman
aluehallintoviraston lupaa. Massoja ei tulisi läjittää esim. luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksellisille rantaniityille ja rantaluhdille. Ruoppausmassojen asianmukainen läjitys tulee varmistaa, jotta ne eivät pääse takaisin vesistöön
tulvan, aallokon tai sateen aikana.
Samentumisen ja muiden ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle. Pieniin ruoppauksiin syksy tai
varhainen kevät sopivat hyvin, koska silloin vedenpinnat ovat
yleensä alhaalla ja työ on helpompaa. Isommat ruoppaukset
on suositeltavaa tehdä jään päältä, jolloin jää ja maapohja
kantavat kaivumassojen kuljetuskaluston.
Läjitysalue ja työstä aiheutuneet jäljet on siistittävä ympäristöön sopivaksi. Irronnut kasvillisuus tulee kerätä pois
Lähde ja lisätietoja: www.ymparisto.fi
Kuva: Rannikon Merityö Oy
6
Näe ja koe Taivassalon kesä 2015
Kesätapahtumia:
16.5.-12.7.
4.7.
14.7.
2.8.
13.8.
27.8.
29.8. 29.8.
30.8.
Pioniviikot Pionien kodissa, Hussintie 15
Silakrysäys, kesätapahtuma Nuortenkodin alueella. Silakkatuotteita, taidenäyttely, markkinatunnelmaa
Lauluilta Viiasten kartanomuseolla klo 19, Hakkenpääntie 290
Kotiseutupäivä Viiasten kartanomuseolla klo 12-16
Korsulauluilta Korsun pihalla klo 18.30, Hylkiläntie 45. Mahdollisuus tutustua korsuun
Piknik-ilta museonmäellä klo 20. Lyhdyt mukaan!
Muinaistulien yö Helsinginrannassa
MTB Green Race maastopyörätapahtuma, Pollin Piha, Lahdenperäntie 142
Alueellinen museopäivä Viiasten kartanomuseossa.Vapaa pääsy
Taidenäyttelyt kirjastossa:
4.-28.5. Katriina Karikoski: Matkalla - akvarelleja ja keramiikkaa
1-29.6. Juhani Harkas: Luontovalokuvia
2.-29.7. Minna Vainio: Hetki - öljyväritöitä
3.-31.8. Heidi Wittfooth:Valokuvia Taivassalosta
Kuukausittan vaihtuvia näyttelyjä myös Viiasten kartanomuseossa ja museon kahviossa, Hakkenpääntie 290 sekä Gasthaus Ketarsalmen
Kievarissa, Hylkiläntie 45.
Uusi vesireitti kutsuu saaristoon!
Kesäkuussa käynnistyy täysin uusi saariston vesireitti, joka ulottuu kolmen kunnan alueelle. Reitti kulkee Naantalin,Velkuan, Taivassalon
sekä Kustavin läpi. Reittiä ajetaan 29.6.-1.8.2015 ma, ke ja la.
Aikataulu ja hinnasto http://www.vesibussiaavatar.fi/fi/tilausristeilyt/saaristoreitti
Taivassalon Pyhän ristin kirkko
Nykyisen kirkon paikalla on ollut aluksi puukirkko, johon 1200-luvun lopulla rakennettiin kivinen sakaristo. Harmaakivikirkko on
1300-luvun ensi vuosikymmeniltä. Kirkon holvikaaret rakennettiin 1400-luvun keskivaiheilla ja 1460-luvulta alkaen niitä koristeltiin kauniilla Raamattuun liittyvillä kuvilla sekä hengellisten ja maallisten mahtimiesten vaakunoilla. Kellotapuli rakennettiin nykyiselle paikalleen
1679.
Taivassalon kotiseutumuseo
Taivassalo-Seura r.y:n ylläpitämä Taivassalon museo sijaitsee Hakkenpään tien vieressä vajaat kolme kilometriä keskustasta, os. Hakkenpääntie 290. Viiasten kartanon päärakennuksessa ja siihen liittyvässä työväenasunnossa ja näyttelyhallissa on yli 8500 esineen kokoelmat,
jotka liittyvät rakennusten sisustuksiin, perinteisiin elinkeinoihin sekä paikalliskulttuuriin ja -historiaan.
7
TAIVASSALON KUNTA
Keskustie 9, 23310 TAIVASSALO
(02) 840 2000, www.taivassalo.fi
[email protected] tai [email protected]
Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15. Suljettu 6.7.-31.7.2015
KONSERNIHALLINTO
Kunnanjohtaja,Vesa Rantala
Ryhmäkoti B-talo, Lukkarinpolku 3
050 387 3351
Vanhainkoti Ankkuri, Lambonkuja 3
050 387 3362
044 387 3112
HALLINTOPALVELUT
Toimistosihteeri, Heli Koski
Toimistosihteeri, Marja Martinsuo
Asiakaspalvelunumero/Kunnan Taitoa Oy
044 702 2243
044 722 2253
020 639 9400
TEKNISETPALVELUT
Rakennusmestari, Jari Nerjanto (ma-to)
Rakennustarkastaja Ari Eskola
Toimistosihteeri, Elina Tommila-Lehtonen
Laitoksenhoitaja,Veijo Suominen
Kiinteistönhoitaja, Hannu Nymander
Kiinteistönhoitaja,Veijo Nieminen
Ulkoalueenhoitaja, Mikko Ranki
044 387 3311
050 387 3355
044 722 2245
050 387 3357
050 387 3391
050 387 3358
044 387 3620
Ympäristönsuojelupäällikkö0440 515778
Ympäristösihteeri0440 515779
Terveystarkastaja044 7005709,
050 561 7678
PERUSPALVELUT
Peruspalvelujohtaja, Jussi Mattila
050 387 3360 050 387 3353
Palvelukeskus Poiju, Nuortenkodintie 1
Vanhustyönjohtaja, Jaana Palmroos
050 387 3363
Kotipalvelu sairaanhoitaja Kaisa Peltonen
050 387 3361
Kotipalvelu, päivystys
0500 781 558
Kotipalvelu, Poiju
050 387 3364
Kotipalvelu, auto
0500 848 538
Kotipalvelu044 387 3500
Kotipalvelu044 387 3690
Kotihoito, Maija Leppänen
050-548 5145
Ryhmäkoti, Poiju
044 706 2234
Päiväkoti Pikkupoiju, Lambonkuja 3
Varhaiskasvatuksen johtaja Sanna Laakso
044 700 4274
044 702 2280
Metsämansikat044 387 3290
Pikkumustikat044 702 2279
Eskari044 387 3265
Toimintakeskus Messi
Päivätoiminnan ohjaaja Hannele Vuorinen
0400 749 157
SIVISTYSPALVELUT
Yhtenäiskoulu, Ihattulantie 8
Rehtori-sivistystoimenjohtaja Esa Pirkola
050 387 3397
vararehtori Susanne Laaksonen
044 387 3445
Opettajainhuone044 702 2236
Opettajainhuone 044 387 3448
Ruokala 044 387 3446
Iltapäiväkerho044 387 3447
Koulukuraattori Hanna Rantasalo
044 387 3266
Vapaa-aikaohjaaja Riitta Jalonen
050 387 3354
Kirjasto, Ihattulantie 8
3278
Kirjastonhoitaja Riikka Uski
044 387
050 387 3366
Taivassalon terveyskeskus, Apulanpolku 1
lisätietoja www.uusikaupunki.fi
Ajanvaraus02 8451 2401
Hammaslääkäri02 8451 2901