Rakennuttajakonsultin ohje - Senaatti

Transcription

Rakennuttajakonsultin ohje - Senaatti
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTA SENAATTI-KIINTESTÖJEN RAKENNUSHANKKEISSA
Rakennuttajakonsultin toimintaohje
1 Yleistä
Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa on yli 11 000 rakennusta, joiden kokonaispinta-ala on yli 6 miljoonaa m2. Senaatti käyttää vuosittain rakennusinvestointeihin noin 200 … 250 miljoonaa euroa
ja rakennusten hoitoon ja ylläpitoon noin 130 miljoonaa euroa. Rakennushankkeita on vuosittain käynnissä eri puolilla Suomea runsaat 200 kappaletta. Näistä pääosa on perusparannushankkeita. Hankkeisiin liittyvät työt, tarvikkeet ja materiaalit tilataan alan yrityksiltä, jotka edelleen ketjuttavat osan töistä eteenpäin. Rakennusala toimii verkottuneessa ympäristössä kuten
tänä päivänä lähes kaikki muutkin alat ja on kaiken lisäksi myös hyvin työvoimavaltainen.
Rakentamisala on talousrikollisuuden kannalta yksi ongelma-ala Suomessa. Eduskunnan harmaan talouden tutkimuksen ja myös elinkeinoelämän omien arvioiden mukaan rakennusalan
harmaa talous aiheuttaa n. 400 - 500 miljoonan euron suuruiset verojen ja muiden maksujen
vuosittaiset tappiot. Viime vuosina on rakennusalan harmaa talous kansainvälistynyt ja sen vakavuusaste on samalla kasvanut. Ilmiö näkyy mm. lisääntyneinä kansainvälisten virkaapupyyntöjen määrinä. Valvonnassa ilmiö näkyy urakkaketjujen purkamisen yhteydessä, jolloin
entistä useammin selvitetään ulkomaisen yritysten nimissä tapahtuneita veroihin ja maksuihin
liittyviä epäselvyyksiä. Vakavuusasteen kasvusta kertovat myös viranomaisten tilastot.
Rakennustoimialalla tilaajavastuulain noudattamisessa on edelleen ongelmia. Tarkastetuista
sopimuksista noin 50-60 %:ssa on todettu työsuojeluhallinnon toimesta jotain puutteita lain
noudattamisessa. Tilanne on jatkunut vastaavana jo useita vuosia. Nykymuodossaan tilaajavastuulaki ei tehoa kovan luokan harmaaseen talouteen. Sitä on helppo kiertää ottamalla käyttöön
uusi yritys, jolla ei ole laiminlyöntejä.
Poliisiammattikorkeakoulun tekemän tutkimuksen mukaan keskeisen ongelman rakennusalalla
muodostaa korkea aliurakointiaste. Kuittikauppa on edelleen rakennusalan ydinongelmia. Tutkimuksen mukaan kuittikauppaan keskittyvät lähinnä pienet ja keskisuuret yhtiöt, jotka käyttävät aliurakointia. Verorikoksissa kuittikauppaa liittyy valtaosaan rikosepäilyjä, ja näissä tapauksissa törkeät tekomuodot ovat yleisempiä verrattuna muihin tapauksiin.
Valtiolle aiheutuvien menojen lisäksi talousrikollisuudella on monia muita vakavia seurauksia,
joista rakennus- ja kiinteistöalalla työn heikko laatu ja työturvallisuuteen liittyvät puutteet ovat
keskeisiä, mutta vähemmän esillä olleita.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
Pelkkä viranomaisvalvonta ei riitä ongelmien kitkemiseksi. Pysyvien ja positiivisten muutosten
saavuttamiseksi tarvitaan myös tilaajien valveutuneisuutta sekä vastuullista ja säntillistä toimintaa.
Yhteiskuntavastuullisena toimijana Senaatti-kiinteistöt on tarttunut ongelmaan ja ottanut käyttöön monipuolisen keinovalikoiman sanktioineen talousrikollisuuden torjuntaan. Vuoden 2012
alusta lähtien Senaatti-kiinteistöt on sisällyttänyt kaikkiin uusiin rakentamiseen ja kiinteistöjen
ylläpitoon liittyviin sopimuksiin mm. talousrikollisuuteen liittyviä sopimussakkoja.
Senaatti-kiinteistöt vaatii edelleen tilaajavastuulain mukaiset selvitykset kaikilta urakoitsijoilta,
mutta tehostaa valvontaa ja yhteistyötä viranomaisten kanssa. Urakoitsijoita edellytetään liittymään Tilaajavastuu.fi-palveluun valvonnan helpottamiseksi. Urakoitsijoilta edellytetään RALApätevyys tai vastaava selvitys. Talousrikollisuutta pyritään estämään lisäksi myös seuraavilla
toimenpiteillä:

Urakoiden ketjuttaminen rajataan kolmeen yritykseen ja urakoitsijoiden on
hyväksytettävä koko ketju Senaatti-kiinteistöillä. Ketjutus pitemmälle on sallittu vain Senaatti-kiinteistöjen erillisellä luvalla.

Aliurakoitsijana ei saa käyttää väliyhtiötä.

Aliurakoitsijoilta vaaditaan vastaavat tilaajavastuunlain mukaiset selvitykset
kuin Senaatti-kiinteistöihin sopimussuhteessa olevilta urakoitsijoilta.

Pääurakoitsija on velvollinen ylläpitämään ajantasaista sähköistä luetteloa
kaikista työmaalle hyväksytyistä sivu- ja aliurakoitsijoista.

Päätoteuttajan on hankittava työmaalle sähköinen kulunhallintajärjestelmä ja
huolehdittava siitä, että kaikki työmaan sisäänkäynnit ovat valvottuja. Sähköisestä kulunhallintajärjestelmästä on saatava ajantasainen raportoitavissa
oleva tieto kulkuluvan saaneista työmaalla työskentelevistä henkilöistä sekä
työmaan kaikista urakoitsijoista.

Senaatti-kiinteistöt edellyttää lakisääteisten kuvallisten henkilötunnisteiden
ehdotonta käyttöä työmaalla ja tehostaa niiden käytön valvontaa. Kaikilla
työmaalla työskentelevillä henkilöillä pitää olla veronumero.

Työskentely normaalin työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin on sallittua
vain tilaajan erikseen antamalla luvalla ja päätoteuttajan tai ao. sivuurakoitsijan työnjohdon valvonnassa.

Senaatti-kiinteistöt ilmoittaa solmimiensa vähintään 10 000 €:n urakkasopimuksien tiedot verottajalle. Ilmoitukset tehdään kuukausittain.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031

Senaatti-kiinteistöt valvoo ehtojen noudattamista muun muassa omilla työmaatarkastuksillaan.
Senaatti-kiinteistöjen toimenpiteet on tarkemmin esitetty dokumentissa ”Talousrikollisuuden
torjunta Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa” ja urakkasopimuksiin liittyvät ehdot dokumentissa
"Senaatti-kiinteistöjen urakkasopimusehdot talousrikollisuuden torjuntaan ".
Senaatti on tehnyt sopimuksen Suomen Tilaajavastuu Oy:n kanssa tilaajavastuu.fi:n ja Valvojapalvelun käytöstä. Tilaajapalvelu.fi:stä voidaan hakea ”Luotettava Kumppani” -palveluun liittyneiden yritysten tilaajavastuulain edellyttämät tiedot. Palvelusta löytyy myös RALA-tiedot, joten erillistä RALA-selvitystä ei tarvitse tehdä. Niiden yritysten tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset, jotka eivät ole mukana ”Luotettava Kumppani” –palvelussa, pyydetään yrityksen toimittamaan kilpailuun osallistumisilmoituksen tai tarjouksen yhteydessä.
Valvoja –palvelu valvoo ”Luotettava Kumppani” –palvelussa mukana olevien yritysten tilaajavastuulain mukaisten todistusten lainmukaisuutta jatkuvasti. Valvoja-palveluun perustetaan
hankekohtaiset toimittajalistat, joista Suomen Tilaajavastuu Oy lähettää poikkeamaraportit automaattisesti hankekohtaisesti nimetyille yhteyshenkilöille. Senaatin hankevastuuhenkilö nimetään aina yhdeksi nimetyksi henkilöksi.
Käyttöoikeuksia Valvoja-palveluun antavat alueelliset pääkäyttäjät. Käyttöoikeuksia voidaan antaa Senaatin hankevastuuhenkilöiden lisäksi myös rakennuttajakonsulteille. Rakennuttajakonsultit saavat käyttää Senaatilta saadulla luvalla vain Senaatin hankkeissa.
Nimetyt alueelliset pääkäyttäjät ovat:
Ansa Nurmi
Etelä-Suomi, IRY (Helsinki)
Eeva Heinonen
Länsi-Suomi (Turku)
Anne Koivusalo
Länsi-Suomi (Tampere, Jyväskylä, Vaasa)
Tuija Rantamäki
Itä-Suomi (Kouvola)
Anna-Maija Kuronen
Itä-Suomi (Kuopio)
Raija Härönoja
Pohjois-Suomi (Oulu, Rovaniemi)
Rakennuttajakonsultin tehtäviin kuuluu projektiohjelmassa määritettyjen hankekohtaisten
Rakennuttamisen tehtäväluettelon RAP/HJR12 -tehtävien lisäksi hankkeen aikainen talousrikollisuuden torjunta tämän ohjeen sekä Senaatti-kiinteistöjen ohjeistuksen "Talousrikollisuuden torjunta Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa" mukaisesti.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
2 Lainsäädännölliset perusteet
2.1 Tilaajavastuulaki
Tilaajavastuulain mukaisesti tilaajalla, eli esimerkiksi Senaatti-kiinteistöillä, on velvollisuus selvittää sopimusosapuolen taustoja. Tilaajavastuulain tarkoituksena on luoda yrityksille edellytykset varmistaa, että niiden sopimuskumppanit, kuten urakoitsijat, täyttävät lakisääteiset
velvoitteensa. Tilaajavastuulailla pyritään torjumaan talousrikollisuutta ja edistämään yritysten välistä tasavertaista kilpailua.
Tilaajavastuulakia sovelletaan rakentamisessa ja rakentamiseen liittyvässä korjaus-, hoito- ja
kunnossapitotoiminnassa rakennuttajana toimiviin tilaajiin sekä yhteisellä työpaikalla työsuorituksen sisältämän kokonaisuuden tilaajina toimiviin.
Ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista on tilaajan tilaajavastuulain 5 § ja 5a §:n mukaan
hankittava selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin
sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja kaupparekisteriotteesta. Lisäksi on hankittava todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus ja selvitys siitä, että verovelkaa koskeva
maksusuunnitelma on tehty. Selvitysvelvollisuuteen kuuluu myös todistus eläkevakuutuksen
ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusuunnitelma on tehty, työterveyshuollon järjestämisestä sekä selvitys
työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista. Lisäksi on hankittava
myös todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta työsuhteessa oleville henkilöille. Vastaavat
tiedot on hankittava myös ulkomaisista yrityksistä. Tilaajan selvitysvelvollisuutta täydentää
sopimuspuolelle laissa asetettu velvollisuus antaa kyseiset tiedot tilaajalle.
Ulkomaisten yritysten on toimitettava kyseiset tiedot tilaajavastuulain mukaan yrityksen sijoittumismaan mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla.
Tilaaja voi myös itse hankkia ennakkoperintärekisterin, työnantajarekisterin, arvonlisäverovelvollisten rekisterin sekä kaupparekisterin otteet.
Tilaajavastuulain mukaan tilaaja voi hyväksyä myös muun kuin viranomaisen antaman selvityksen tiedoista, jos selvityksen on antanut yleisesti luotettavana pidetty muu arvioija tai tietojen ylläpitäjä, kuten tilaajavastuu.fi. Tilaajavastuulain uudistuksen jälkeen rakentamistoiminnassa tilaaja voi aiemmasta poiketen jättää hankkimatta selvitykset vain, kun sopijapuolena on mm. valtio, kunta tai julkinen osakeyhtiö. Tästä huolimatta edellyttää Senaattikiinteistöt toiminnassaan, että kaikkien urakoiden osalta on tilaajavastuulain mukaiset selvitykset tehtävä ennen sopimuksen allekirjoittamista. Jos sopimus on voimassa yli 12 kuukautta,
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
on tilaajan sopimuspuolen toimitettava tilaajalle 12 kuukauden välein tilaajavastuulain edellyttämät tiedot eli eläkevakuutuksia ja verovelkaa koskevat tiedot.
Lain 7 §:n mukaan selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. Tilaajalle, joka laiminlyö 5 tai 5a §:ssä kuvatun selvittämisvelvollisuuden, määrätään laiminlyöntimaksu työsuojelupiirin työsuojelutoimiston toimesta. Tilaajavastuulain uudistuksen myötä rakentamistoiminnassa käyttöön korotettu laiminlyöntimaksu, joka määrätään tilaajalle joka on tehnyt sopimuksen liiketoimintakiellossa olevan kanssa tai sellaisen yrityksen kanssa, josta on ilmeistä,
että se ei aio täyttää yhteiskuntavelvoitteita. Tilaajavastuulain noudattamista valvotaan työsuojeluviranomaisten toimesta.
Tilaajavastuulain mukaan alihankinnalla tarkoitetaan tilaajan ja sopimuskumppanin välillä tehtyä sopimusta tietystä työsuoritteesta vastiketta vastaan. Eli siis kaikkia sopimuskumppaneita,
eikä pelkästään alihankintaa siinä mielessä, miten termi arkikielessä ymmärretään. Alihankintaa on lain mukaan mm. kauppa-, hankinta-, urakka- ja toimeksianto.
Tilaajavastuulain (678/2015) mukaiset selvitykset:
1. Selvitys
a. ennakkoperintärekisteriin kuulumisesta
b. työnantajarekisteriin kuulumisesta
c. arvonlisäverovelvollisten rekisteriin kuulumisesta
2. Kaupparekisteriote tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot
3. Todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty, jos verovelka on yli 500 euroa
4. Todistus eläkevakuutuksen ottamisesta sekä eläkevakuutusmaksujen maksamisesta
tai erääntyneiden maksujen maksusopimuksesta
5. Selvitys työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista
6. Selvitys työterveyshuollon järjestämisestä (esim. jäljennös työterveyshuoltosopimuksesta)
7. Todistus tapaturmavakuutuksen ottamisesta
Rakentamisen tiedonantovelvollisuus verottajalle astui voimaan 1.7.2014 alkaen. Tiedonantovelvollisuuden täyttäminen edellyttää, että Senaatti antaa kuukausittain hanke- ja urakoitsijakohtaiset laskujen maksutiedot verottajalla. Tiedonantovelvollisuuden toteuttamiseksi kaikki
urakat pitää tilata sähköisesti PM:n kautta ja kaikille hankkeille haetaan Tilaajavastuu Oy:n
Työmaarekisteristä Työmaa-avain.
2.2 Hankintalaki
Tilaajavastuulain uudistamisen yhteydessä muutettiin myös julkisista hankinnoista annettua
lakia. Uuden hankintalain 49 §:n mukaan tilaajalla on velvollisuus lisätä aina urakkasopimuk-
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
seen lauseke, jonka mukaan sopimukseen liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään
niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusten määräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Senaatti-kiinteistöt edellyttää solmimissaan
urakkasopimuksissa, että urakoitsija siirtää tämän velvoitteen eteenpäin solmimiinsa urakkasopimuksiin ja edellyttää aliurakoitsijaltaan samaa.
3 Talousrikollisuuden torjunnan huomioon ottaminen
hankkeen eri vaiheissa
3.1 Suunnitteluvaihe
3.1.1 Talousrikollisuuden torjunnan huomioon ottaminen suunnittelijan
valinnassa
Suunnitteluvaihe käynnistyy yleensä investointipäätöksen jälkeen. Viimeistään tällöin hankkeen toteuttamisvastuu siirtyy hankevastuuhenkilölle ja hänen valitsemalleen rakennuttajakonsultille.
Hankkeen suunnitteluvaiheen aikana joudutaan tilaamaan yrityksiltä erilaisia täydentäviä selvityksiä ja tutkimuksia sekä suunnittelua. Näitä ennen investointipäätöstä tehtäviä selvityksiä
ja tutkimuksia kilpailuttavat sekä hankevastuuhenkilöt että rakennuttajakonsultit. Hankinnoissa noudatetaan hankintalakia ja Senaatin hankintaohjetta. Toimeksiannot kohdistuvat sekä
puitesopimuskumppaneihin että muihin yrityksiin. Tarjouspyynnön yhteydessä yrityksiä pyydetään toimittamaan tilaajavastuulain (ks. kappale 2) mukaiset selvitykset tai tieto siitä, että
yritys on mukana Tilaajavastuu.fi:n Luotettava Kumppani ohjelmassa.
Mikäli yritys on mukana Tilaajavastuu.fi:n Luotettava Kumppani ohjelmassa, niin riittää, että
sieltä löytyy korkeintaan kolme kuukautta vanha selvitys. Mikäli yritys ei ole mukana Luotettava kumppani ohjelmassa, niin yritystä esitetään liittymään siihen, jotta selvitysten seuraaminen on helpompaa.
Tilaajavastuulain mukaiset selvitykset tallennetaan sopimuksen kanssa projektipankkiin kansioon Sopimukset. Selvityksiä on säilytettävä lain mukaan vähintään kaksi vuotta työn valmistumisesta.
Suunnitteluvaiheessa huomioitavat asiat talousrikollisuuden torjunnan näkökulmasta:
1. Rakennuttajakonsultti vie talousrikollisuuden torjuntaan liittyvät toimenpiteensä projektisuunnitelmaan.
2. Palvelujen hankinnassa noudatetaan Senaatin hankintaohjetta.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
3. Tarjouskilpailun yhteydessä rakennuttajakonsultti huolehtii, että kilpailuun
ilmoittautuvia/tarjousten antajia vaaditaan ilmoittautumisen/tarjouksen mukana toimittamaan tilaajavastuulain mukaiset selvitykset tai tieto siitä, että
toimittaja on mukana Tilaajavastuu.fi:n Luotettava kumppanit.
4. Rakennuttajakonsultti tarkastaa, että em. selvitykset on toimitettu ilmoittautumisen/tarjouksen jätön yhteydessä ja että yritykset ovat suorittaneet yhteiskuntavastuunsa. Niiden yritysten osalta, jotka ilmoittavat olevansa mukana Tilaaja-vastuu.fi ohjelmassa, rakennuttajakonsultti tarkistaa tiedot suoraan
ohjelmasta.
5. Rakennuttajakonsultti tallentaa selvitykset projektipankkiin sopimuksen liitteenä, mikäli urakoitsijaa ei ole merkitty hankekohtaisesti Valvojapalveluun. Alihankkijoista tehdyt selvitykset tallennetaan projektipankkiin (Tilaajapalvelu.fi:n valvojapalvelussa olevien toimittajien osalta riittää, että ko.
ajankohdan selvitys löytyy Tilaajavastuun arkistosta).
6. Hankevastuuhenkilö ja rakennuttajakonsultti sopivat, kumpi perustaa Valvojapalveluun hankekohtaiset toimittajalistat ja tallentaa sinne kaikki Senaattikiinteistöihin sopimussuhteessa olevat yritykset.
7. Kaikki tilaukset tehdään PM:llä.
3.2 Urakkakilpailuvaihe
Talousrikollisuutta ja pimeän työvoiman käyttöä esiintyy erityisesti paljon työvoimaa käyttävillä toimialoilla. Senaatin kannalta tällaisia ongelmallisia työvoimavaltaisia toimialoja ovat esimerkiksi rakennusala sekä siivous- ja kunnossapitoalat. Talousrikollisuuden yhteydessä nousevat esiin myös ulkomaisten yritysten tai ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyvät kysymykset.
Urakkakilpailuvaiheessa talousrikollisuuden torjunnan kannalta oleellista on, että kilpailuun
valitaan vain urakoitsijoita, joilla on tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet hoidettu, ja että
urakkasopimuksissa määritellään ne toimenpiteet, jotka urakoitsijan tulee tehdä. Urakoitsijan
velvollisuudet ja talousrikollisuuden torjunnan kannalta keskeiset sopimusasiat on esitetty dokumenteissa "Talousrikollisuuden torjunta Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa" ja " Senaattikiinteistöjen urakkasopimusehdot talousrikollisuuden torjuntaan ".
Urakkakilpailuvaiheessa huomioitavat asiat talousrikollisuuden torjunnan näkökulmasta:
1. Palvelujen hankinnassa noudatetaan Senaatin hankintaohjetta.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
2. Rakennuttajakonsultti sisällyttää urakkaohjelmaan Senaatin talousrikollisuuden vähentämiseen liittyvät urakkaehdot ("Senaatti-kiinteistöjen urakkasopimusehdot talousrikollisuuden torjuntaan") sekä hankkeessa käytettävän
Työmaa-avaimen.
3. Tarjouskilpailun yhteydessä rakennuttajakonsultti huolehtii, että kilpailuun
ilmoittautuvia/tarjousten antajia vaaditaan ilmoittautumisen/tarjouksen mukana toimittamaan tilaajavastuulain mukaiset selvitykset tai tieto siitä, että
toimittaja on mukana Tilaajavastuu.fi:n Luotettava kumppanit.
4. Rakennuttajakonsultti tarkastaa, että tarjoajien osalta ohjeessa ("Talousrikollisuuden torjunta Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa") mainitut selvitykset on
toimitettu ja niihin liittyvät yhteiskuntavastuuasiat on hoidettu. Niiden yritysten osalta, jotka ovat mukana Tilaajavastuu.fi ohjelmassa, rakennuttajakonsultti tarkastaa tiedot suoraan ohjelmasta. Selvitysten on oltava alle 3 kk vanhoja, jos ei, niin silloin pyydetään Suomen Tilaajapalvelut Oy:tä uudet selvitykset.
5. Mikäli selvitykset ovat puutteellisia, rakennuttajakonsultti pyytää tarpeelliset
lisäselvitykset urakoitsijalta.
6. Rakennuttajakonsultti huolehtii, että tarjouspyyntöasiapapereihin on lisätty
hankevastuuhenkilön ilmoittama Työmaa-avain, jota käytetään hankkeen
tunnisteena laskutuksessa ja verottajalle tehtävissä ilmoituksissa.
7. Rakennuttajakonsultti sisällyttää urakkasopimukseen em. Senaattikiinteistöjen talousrikollisuuden vähentämiseen liittyvät ehdot ” Senaattikiinteistöjen urakkasopimusehdot talousrikollisuuden torjuntaan”.
8. Mikäli urakkakilpailun voittanut yritys ei ole mukana Luotettava kumppani ohjelmassa, rakennuttajakonsultti pyytää yritystä liittymään siihen ennen sopimuksen allekirjoittamista.
9. Rakennuttajakonsultti tallentaa urakkasopimuksen sekä tilaajavastuulain mukaiset selvitykset projektipankkiin mikäli urakoitsijaa ei ole merkitty hankekohtaisesti Valvoja-palveluun.
10. Kaikki tilaukset tehdään PM:llä.
3.3 Rakentamisvaihe
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
Senaatti-kiinteistöjen kilpailuttamien urakoitsijoiden osalta talousrikollisuuden torjuntaan liittyvät sopimusehdot on viety urakkasopimuksiin (ks. kappale 3.3). Urakoitsijoiden tekemien
hankintojen mm. alaurakoiden osalta edellytetään, että urakoitsijat vievät vastaavat ehdot
omiin sopimuksiinsa. Ilman tilaajan hyväksyntää erityisestä syystä, urakoita ei saa ketjuttaa
kolmea tasoa pitemmälle (urakoitsija – aliurakoitsija – alialiurakoitsija). Kaikki aliurakoitsijat
hyväksytetään aina kirjallisesti rakennuttajakonsultin esityksestä Senaatti-kiinteistöjen hankevastaavalla. Ennen hyväksyntää urakoitsija esittää tilaajavastuulain mukaiset selvitykset Senaatille.
Senaatti-kiinteistöillä on oikeus keskeyttää työt, mikäli urakkasopimuksia on ketjutettu edellä
sanotun vastaisesti ilman Senaatin nimenomaista hyväksyntää. Senaatti-kiinteistöillä on myös
oikeus olla hyväksymättä niitä urakoitsijan kotimaisia tai ulkomaalaisia aliurakoitsijoita, joiden
tilaajavastuutiedoissa on puutteita tai joiden aitoudesta ei voida saada varmuutta.
Päätoteuttajana toimivan urakoitsija (tai PJP -toteutuksissa konsultti) hankkii työmaalle sähköisen kulunhallintajärjestelmän, jossa ylläpidetään mm. ajantasaista luetteloa (kulkulupaluettelo) sivu- ja aliurakoitsijoista ja näiden työntekijöistä työmaalla. Kulkulupaluettelosta on ilmettävä vähintään seuraavat asiat:

työn tekijän nimi

syntymäaika

veronumero

ulkomaalaisen työntekijän työnteko-oikeiden peruste
o
varmistettava, että kaikilla lähetetyillä työntekijöillä on voimassa olevat todistukset työntekijöiden sosiaaliturvan määräytymisestä ennen
kuin nämä aloittavat työnteon. Sosiaaliturvan voi selvittää:

EU:n ja ETA:n alueelta lähetetyt työntekijät E101/A1todistuksella

sosiaaliturvasopimusmaista tulevat lähetetyt työntekijät vastaavalla todistuksella ja

sopimuksettomista kolmansista maista tulevat työntekijöiden
eläkevakuuttamista koskevilla tiedoilla.

työnantaja yritystunnuksineen

työnantajan urakkasuhde työmaalla (pääurakoitsija - sivu-urakoitsija - aliurakoitsija – ali-aliurakoitsija)
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031

luvan voimassaoloaika

päättyneen kulkuluvan palautuspäivä
Senaatti-kiinteistöjen työmailla käytetään lakisääteisiä kuvallisia henkilötunnisteita. Päätoteuttajana toimiva urakoitsija (tai PJP -toteutuksissa konsultti) huolehtii hankekohtaisten kulkulupien aliurakoitsija- ja henkilötunnistehallinnoimisesta sekä kulkulupien myöntämisestä ja
käytön valvonnasta. Yksilöllisestä tunnisteesta on selvittävä seuraavat asiat:

onko henkilö työsuhteessa oleva työntekijä vai itsenäinen työnsuorittaja

työntekijän nimi

työnantajan nimi

veronumero
Päätoteuttaja perehdyttää työmaalla työskentelevät henkilöt ennen kulkuluvan myöntämistä.
Senaatti-kiinteistöt seuraa kuvallisten henkilötunnisteiden käyttöä työmaalla. Työmaalta poistetaan henkilöt, jotka rikkovat määräyksiä kuvallisten tunnisteiden ja kulkulupien käytöstä.
Senaatti voi periä urakoitsijalta 500 euroa sopimussakkoa jokaisen puututuvan tunnisteen tai
kulkuluvan osalta.
Työskentely normaalin työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin on sallittua vain tilaajan erikseen antamalla luvalla ja päätoteuttajan työnjohdon valvonnassa. Sivu-urakoitsijan työskentelyn valvonta on kyseisen sivu-urakan luovuttaneella urakoitsijalla. Normaalin työnajanulkopuolella ja viikonloppuisin tehtävän työn laillisuutta valvotaan Senaatti-kiinteistöjen puolelta
pistokokein.
Rakentamisvaiheessa huomioitavat asiat talousrikollisuuden torjunnan näkökulmasta:
1. Rakennuttajakonsultti valvoo, että ohjeen "Talousrikollisuuden torjunta
Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa" ohjeita noudatetaan työmaalla.
2. Rakennuttajakonsultti esittää hyväksyttäväksi urakoitsijoiden esittämät
aliurakoitsijat ja toimittajat kirjallisesti hankevastuuhenkilölle sen jälkeen,
kun rakennuttajakonsultti on:
-
saanut aliurakoitsijan tai toimittajan tilaajavastuulain mukaiset
selvitykset ja todennut ne hyväksyttäviksi,
-
varmistanut, että urakoitsija on laittanut Senaatin talousrikollisuuden torjuntaan liittyvät urakkaehdot omiin aliurakkasopimuksiinsa ja
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
-
varmistanut, ettei urakoitsija ole ketjuttanut hankintoja Senaattikiinteistöjen ohjeiden vastaisesti
3. Rakennuttajakonsultti valvoo, että päätoteuttaja on hankkinut työmaalle
sähköisen kulunhallintajärjestelmän ja että kaikki työmaa sisäänkäynnit
ovat valvottuja.
4. Rakennuttajakonsultti seuraa henkilötunnisteiden käyttöä työmaalla.
Poikkeamista rakennuttajakonsultti reklamoi päätoteuttajaa ja informoi
hankevastuuhenkilöä.
5. Rakennuttajakonsultti hyväksyttää hankevastuuhenkilöllä urakoitsijan perustellusti esittämät tarpeet työajanulkopuolisesta työstä sekä sopii hankevastuuhenkilön kanssa ko. työn valvontaan liittyvistä yksityiskohdista
kuten pistokokeista.
6. Rakennuttajakonsultti informoi kaikesta havaitsemastaan ohjeen vastaisesta toiminnasta välittömästi hankevastuuhenkilöä ja esittää mahdollisten sanktioiden (laiminlyöntimaksujen) toimeenpanoa.
7. Rakennuttajakonsultti tallentaa tilaajavastuulain mukaiset alihankintoihin
liittyvät selvitykset projektipankkiin (Tilaajapalvelu.fi:n valvojapalvelussa
olevien toimittajien osalta riittää, että ko. ajankohdan selvitys löytyy Tilaajapalvelun arkistosta).
8. Rakennuttajakonsultti tarkastaa ennen laskun hyväksymistä, että urakoitsijoiden kaikissa laskuissa on tunnisteena Työmaa-avain.
9. Rakennuttajakonsultin tehtävät rakentamisen tiedonantovelvollisuuden
osalta löytyvät ohjeesta "Rakentamisen tiedonantovelvollisuudet, rakennuttajakonsultin tehtävät".
3.4 Vastaanotto ja takuuvaihe
Vastaanotto- ja takuuvaiheen aikana hankkeeseen tulee mukaan enää satunnaisesti uusia
yrityksiä. Mikäli uusia hankkeeseen liittyviä yrityksiä tulee mukaan, niin niiden osalta toimitaan vastaavalla tavalla kuin mitä aiemmin on esitetty. Ylläpitotöihin liittyvien yrityksien tilaajavastuunlain mukaisuudesta vastaa kiinteistöpäällikkö.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
3.5 Sopimusehdot
3.5.1 Perusteet, jolloin urakoitsijan esittämä alihankkija/-urakoitsija voidaan hylätä
Sopimussuhteessa Senaattiin olevan urakoitsijan aliurakoitsijan ja toimittaja voidaan hylätä
tilaajavastuulain ja Senaatin ja urakoitsijan välisen sopimuksen perusteella seuraavista syistä:
1. Senaatti-kiinteistöillä on oikeus olla hyväksymättä niitä urakoitsijan kotimaisia tai ulkomaisia aliurakoitsijoita, joiden tilaajavastuutiedoissa on puutteita, todistusten aitoudesta
ei voida saada varmuutta ja/tai todistuksia ei olennaisilta osin ole käännetty suomeksi
(auktorisoidut käännökset) tai on syytä epäillä aliurakoitsijan kiertävän veroja, suomalaisia sopimuspalkkoja tai muita yhteiskuntavastuita, tai on selvää, ettei aliurakoitsija aiokaan huolehtia yhteiskunnallisista velvoitteistaan, ja urakoitsija ei Senaatti-kiinteistöjen
sitä pyydettyäkään toimita hyväksyttäviä lisäselvityksiä. (Näitä lisäselvityksiä voivat olla
esim. selvitys aliurakoitsijan työntekijöille maksamasta palkasta, mahdollisesta yhteismajoituksesta ja työnantajan siitä perimästä vuokrasta, työnantajan järjestämistä lomamatkakuljetuksista ja näistä työntekijöiltä perittävistä kustannuksista).
2. Urakoitsijan tulee valvoa, ettei häneen sopimussuhteisissa tai aliurakointiketjussaan
toimivissa yrityksissä em. mukaisesti toimi johto- ja hallintotehtävissä tai suoraan tai
epäsuorasti käytä määräysvaltaa henkilöitä, jotka ovat liiketoimintakiellossa. Mikäli alihankintaketjussa havaitaan yrityksiä, joita em. tavalla edustaa liiketoimintakiellossa oleva henkilö, poistetaan yritykset edustajineen välittömästi työkohteesta.
3. Urakoiden ketjuttaminen: Senaattiin sopimussuhteessa oleva urakoitsija voi luovuttaa
urakan tai sen osia edelleen toiselle urakoitsijalle aliurakkana ja tämä edelleen kolmannelle urakoitsijalle aliurakkana. Urakoiden ketjuttaminen tätä pidemmälle ei ole sallittua
ilman Senaatin etukäteen hyväksymää erityistä syytä. Aliurakoitsijoina ei saa käyttää väliyhtiöitä.
4. Kaikki aliurakoitsijat tulee aina hyväksyttää kirjallisesti Senaatilla. Senaatti antaa urakoitsijalle kirjallisen hyväksymisilmoituksen kahden päivän sisällä siitä kuin tilaajavastuulain
edellyttämät selvitykset on annettu Senaatille.
5. Senaatilla on oikeus keskeyttää työt, mikäli urakkasuorituksia on ketjutettu edellä sanotun vastaisesti ilman Senaatin nimenomaista hyväksyntää. Urakoitsijan tulee purkaa ketjutettu aliurakkasopimus välittömästi ja vastata rikkomuksestaan aiheutuvasta haitasta
ja lisäkustannuksista Senaatille.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
3.5.2 Perusteet, joilla yksittäinen työntekijä voidaan poistaa työmaalta
Sopimussuhteessa Senaattiin olevan urakoitsijan tai aliurakoitsijan yksittäinen työntekijä
voidaan poistaa työmaalta tilaajavastuulain ja Senaatin ja urakoitsijan välisen sopimuksen
perusteella seuraavista syistä:
1. Mikäli urakoitsija käyttää aliurakoitsijana ulkomaalaista yritystä tai hyödyntää lähetettyä
työvoimaa ja näihin liittyen joko Senaatti itse tai viranomainen toteaa laiminlyöntejä tai
rikkomuksia tilaajavastuulain mukaisten selvitysten hoitamisessa, on urakoitsijan poistettava ko. yrityksen ja/tai lähetetyt työntekijät välittömästi työmaalta.
2. Senaatti edellyttää lakisääteisten kuvallisten henkilötunnisteiden ehdotonta käyttöä
työmaalla. Senaatti velvoittaa päätoteuttajana toimivan urakoitsijan tai konsultin huolehtimaan hankekohtaisten kulkulupien aliurakoitsija- ja henkilötunnistehallinnoinnista
sekä kulkulupien myöntämisestä ja käytön valvonnasta työmaalla.
Päätoteuttajan on huolehdittava siitä, että jokaisella rakennustyömaalla työskentelevällä
on työmaalla liikkuessaan näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste. Tunnisteesta
on käytävä ilmi, onko työmaalla työskentelevä työsuhteessa oleva työntekijä vai itsenäinen työnsuorittaja.
Senaatti seuraa kuvallisten henkilötunnisteiden ja kulkulupien käyttöä muun muassa satunnaisilla tarkastuksilla. Henkilöt, jotka rikkovat määräystä kuvallisten tunnisteiden ja
kulkulupien käytöstä, poistetaan työmaalta.
3.5.3 Sopimusrikkomuksista aiheutuvat sopimussakot
Senaatin ja urakoitsijan välisen sopimuksen rikkomisesta määrätään urakoitsijalle sopimussakkoa seuraavista syistä:
1. Ulkomaalaisen aliurakoitsijan tai ulkomaalaisien työntekijöiden käyttöön työmaalla liittyvät rikkomukset: Mikäli em. laiminlyönti tai rikkomus voidaan Senaatin toimesta todeta tilaajavastuulain vastaiseksi tai viranomainen asian toteaa ja säätää urakoitsijalle laiminlyöntimaksun, on Senaatilla oikeus periä urakoitsijalta sopimussakkoa 10 000 euroa per laiminlyönti tai rikkomus. Senaatin sopimussakkoa ei vähennä mahdollinen viranomaisen Sopijapuolelle määräämä
laiminlyöntimaksu tilaajavastuulain selvitysten laiminlyönnistä tai rikkomisesta.
2. Työsopimusten vähimmäisehdot: Urakoitsija on velvollinen edellyttämään omilta urakkasopimuskumppaneiltaan, että urakkasopimuksiin liittyvissä työsuhteissa on noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen
lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa
työssä. Senaatilla on oikeus periä urakoitsijalta sopimussakkoa 10 000 euroa per
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
työsuhde per kuukausi, jonka aikana sopimuksenvastainen aliurakoitsija on työskennellyt työmaalla.
3. Sopimuksen vastainen ketjuttaminen: Senaatilla on oikeus periä urakoitsijalta
sopimussakkoa 10 000 euroa / kerta, kun aliurakkaketjuun kuuluva tilaajalla hyväksyttämätön, sopimuksenvastaisesti ketjutettu tai muuten sopimuksenvastainen aliurakoitsija on työskennellyt työmaalla.
4. Puuttuvat kuvalliset henkilötunnisteet: Senaatilla on oikeus periä sopijapuolelta
500 euroa sopimussakkoa jokaisen puuttuvan tunnisteen, kulkuluvan tai julkisesta veronumerorekisteristä puuttuvan veronumeron osalta. Senaatilla on automaattisesti oikeus pidättää sopimussakot seuraavista maksamatta olevista urakkaeristä.
5. Työskentely normaalin työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin: Senaatilla on oikeus periä sopimussakkoa 10 000 euroa per normaalin työajan ulkopuolella ja
viikonloppuisin tapahtunut työskentely, jota ei ole Senaatilla erikseen kirjallisesti
etukäteen hyväksytetty.
6. Rakennustyömaan häiriintyminen: Mikäli Sopijapuolen tai tämän alihankintaketjuun kuuluvan yrityksen tilaajavastuulain selvitysvelvollisuuksien laiminlyönnistä
tai rikkomuksesta johtuen työmaa saarretaan tai joutuu lakon kohteeksi ja työt
häiriintyvät tai tulevat pysäytetyksi, pätee YSE 20.3 § lisäksi seuraava: Sopijapuoli korvaa ne lisäkustannukset, mitkä Senaatille ja tämän muille sopijakumppaneille aiheutuvat (jos häiriö aiheutuu Senaatin laiminlyönnistä, niin Senaatti on
vastaavasti korjausvelvollinen).
7. Urakoitsija syyllistyy tietoisesti harmaan talouden edistämiseen: Mikäli urakoitsija tekee sopimuksen aliurakasta liiketoimintakiellossa olevan tahon kanssa tai
tietoisena siitä, että sopimuskumppani ei aio täyttää lakisääteisiä velvoitteitaan,
on Senaatilla oikeus periä urakoitsijalta sopimussakkoa 50 000 euroa per rikkomus sekä purkaa sopimus.
8. Kartellit, määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, yms.: Mikäli urakoitsijan
todetaan osallistuneen laeissa määriteltyyn vahingolliseen kilpailua rajoittavaan,
estävään tai vääristävään toimintaan ja Kilpailuvirasto määrää urakoitsijan lopettamaan kielletyn menettelyn tai markkinaoikeus määrää urakoitsijalle seuraamusmaksun, on urakoitsija velvollinen suorittamaan Senaatille sopimussakon,
jonka suuruus on 50 000 euroa per rikkomus.
Rakennuttamisyksikkö
Jukka Riikonen
13.10.2015
ASKI 322031
Yhteenveto sopimussakoista:
500 euroa / kerta
500 euroa / kerta
500 euroa / kerta
10 000 euroa / aliurakoitsija
max 10 000 euroa /
kerta
10 000 euroa / kk
10 000 euroa / kerta
max 10 000 euroa /
kerta
50 000 euroa / kerta
50 000 euroa / kerta
Liitteet:
kulkuluvan puuttuminen, puutteelliset tai virheelliset tiedot
kuvallisen henkilötunnisteen puuttuminen, puutteelliset tai virheelliset tiedot
veronumeron puuttuminen julkisesta veronumerorekisteristä
hyväksyttämätön, sopimuksenvastaisesti ketjutettu tai muuten sopimuksenvastainen aliurakoitsija
laiminlyöty tai olennaisilta osiltaan puutteellinen urakoitsijaluettelo tai- pyramidi
vähimmäistyöehtojen vastainen työsopimussuhde
työskentely normaalin työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin ilman kirjallista lupaa
puuttuva tai puutteellinen kulkulupaluettelo
liiketoimintakiellossa oleva henkilö yrityksen määräysvaltaa käyttävänä
kiellettyyn kilpailunrajoitukseen osallistuminen
(www.senaatti.fi/Rakennuttaminen/Talousrikollisuuden-torjunta )
Senaatin hankintaohje
Rakentamisen tiedonantovelvollisuudet, rakennuttajakonsultin ohje
Talousrikollisuuden torjunta Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa
Senaatti-kiinteistöjen urakkasopimusehdot talousrikollisuuden torjuntaan