Mittamies- ja Topografikilta ry

Transcription

Mittamies- ja Topografikilta ry
1 (10)
Mittamies- ja Topografikilta ry
5.2.2015
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
Yleistä
Killan kulunut toimintakausi oli viideskymmenes. Yhdistyksemme nimi on
Mittamies- ja Topografikilta ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksestä käytetään sääntöjen mukaan nimitystä kilta. Pääkillan lisäksi
killan alaosastot toimivat Kankaanpäässä, Porissa, Tampereella, Turussa ja
Helsingissä. Kilta on yhteisöjäsenenä Tykistöprikaatin killassa,
Maanpuolustuskiltojen liitossa ja Tykkimiehet ry:ssä.
Sääntöjemme mukaan kilta toimii valtakunnan virallisen turvallisuuspolitiikan
periaatteiden mukaisesti.
Vuoden 2014 toiminnan painopisteenä oli killan 50-vuotisjuhlat. Suurina
yksittäisinä haasteina olivat myös ”Sotilaskartoitus Suomessa ”- kirjan
toimittamiseen liittyvät asiat ja ”Killan 50- vuotishistoriikin” julkaiseminen.
Jäsenistö
Sääntöjen mukaan killan jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen, joka hyväksyy
killan tarkoituksen ja säännöt, siksi kilta pyrkiikin ulottamaan toimintansa
mahdollisimman laajoihin kansalaispiireihin. Erityisiä kohderyhmiä ovat
kuitenkin olleet puolustusvoimien mittaus-, mittaustiedustelu- ja
topografitehtävissä palvelleet ja palvelevat henkilöt sekä maanmittaus- ja
paikkatietoaloilla työskentelevät.
Killan jäsenmäärä vuoden 2014 lopussa:
Killan koko jäsenmäärä
181
Joista kunniajäseniä
5
ja veteraanijäseniä
4
Killan jäsenmäärä on vuoden 2014 aikana lisääntynyt 15.
Tiedot uuden jäsenrekisterin mukaan.
Hallinto
Killan hallitukseen ovat vuonna 2014 kuuluneet:
Pentti Pohjola, Helsinki, puheenjohtaja
Kalle Salonen, Pori, varapuheenjohtaja
Veikko Rantaniemi, Tampere, killan sihteeri (vuosikokoukseen asti)
Toivo Vanhanen, Helsinki, killan sihteeri (vuosikokouksen jälkeen)
2 (10)
Mika Aarnio, Turku, killan rahastonhoitaja
Jäsenet:
Jorma Alanen, Kankaanpää
Pertti Pösö, Kankaanpää
Ilpo Peltomäki, Turku
Toivo Vanhanen, Helsinki
Kyösti Pyysalo, Helsinki
Toiminta
Killan vuosikokous pidettiin 15.3.2014 Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa,
osoite: Kelankaari 4, 38700 Kankaanpää.
Vuosikokoukseen osallistui 34 jäsentä. Ennen varsinaisen kokouksen alkua
Pekka Majuri esitelmöi killan 50-vuotishistoriikista. Kokouksen
puheenjohtajana toimi Kankaanpään alaosastosta Pekka Soini ja sihteerinä
Veikko Rantaniemi Tampereen alaosastosta. Kankaanpään alaosasto vastasi
päivän järjestelyistä. Vuoden 2015 vuosikokouksen järjestäjäksi valittiin
Tampere.
Pekka Majuri sai päätökseen killan 50-vuotishistoriikin kirjoittamisen.
Kartografian professori Erkki-Sakari Harjun Suomen sotilaskartoitus - kirjan
julkaisukuluihin on osallistuttu saatujen avustusten puitteissa. Kirjan
julkaisemiseen on saatu avustukset sekä Maanmittauksen edistämissäätiöltä
että Kaatuneiden muistosäätiöltä.
Topografikillan Veteraanit ry:n kanssa oli neuvottelu 14.5.2014 yhdistyksen ja
killan välisestä toiminnasta.
Killan 50-vuotisjuhla järjestettiin 11.6.2014 Niinisalon varuskunnassa yhdessä
Tiedustelupatteriston 90-vuotisjuhlan kanssa. Päiväjuhla pidettiin
varuskuntaravintolassa ja iltajuhla varuskuntakerholla.
Ennen juhlan alkua pidettiin killan ylimääräinen kokous, jossa pääasiana oli
kunniajäsenten kutsuminen. Tähän osallistui 18 kiltalaista.
Killan hallituksella on ollut kokouksia toimintakauden aikana viisi kertaa.
Kilta päätti liittyä MPKL:n jäsenrekisteriin ja jäsenmaksujen perintään.
Nykyiset aktiiviset jäsenet
Nykyisten aktiivisten jäsenien pitäminen mukana oli edelleen toiminnan
ensimmäinen perusta. Jäsenistölle järjestettiin erilaisia tilaisuuksia ja
tapahtumia.
3 (10)
Helsingin alaosaston järjesti vierailun ja alaosaston kokouksen 18.2.2014
Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry - Association of Finnish Defence
and Aerospace Industries, AFDA, tiloissa osoitteessa Eteläranta 10.
Pääsihteeri Tuija Karanko oli emäntänä. Toinen vierailu järjestettiin Nordic
Geocenteriin 13.11.2014. Isäntä maanmittausteknikko Hannu Heinonen piti
mielenkiintoisen, paljon keskustelua ja kysymyksiä herättäneen esityksen
laserskannauksesta. Liite.
Yrjö-tutkan kunnostustalkoisiin toukokuussa 2014 Tykistömuseolla osallistui
kaksi kiltalaista Helsingin alaosastosta. Samalla kunnostettiin Suomen
Kasarmin rakennuksen seinällä olevaa Mittauspatteriston talvi- ja jatkosotaan
lähdön muistotaulua.
Turun alaosasto osallistui vuosikoukseen ja perinnepäivään. Liite.
Porin alaosasto järjesti tapahtuman Kaitjärven Kämpällä sekä osaston
kokoontumisia. Liite.
Kankaanpään alaosasto vastasi vuosikokouksen järjestelyistä, on osallistunut
kahteen varusmiesten kotiuttamistilaisuuteen ja järjestänyt jäsenilleen useita
kuukausikokouksia sekä tapahtumia. Liite.
Tampereen alaosastolla ei ollut järjestettyä toimintaa, vaan osastolaiset ovat
osallistuneet muihin killan tapahtumiin. Liite.
Vuonna 2011 alkanut jäsenmäärän kehitys on jatkunut positiivisena vuoden
2014 aikana, mikä on varmin osoitus toiminnan onnistumisesta.
Tiedottaminen
Killan toiminnasta tiedottamiseen on käytetty sähköpostia, killan kotisivuja,
sekä Tulikomentoja ja Yhteislaukaus -lehtiä.
Nettisivujen hallinnoinnista on vuonna 2014 vastannut Pentti Pohjola ja
nettisivuvastaavana on toiminut Antero Yläkorpi.
Edustukset ja yhteydet sidosryhmiin
MPKL
TYKKIMIEHET Ry
TYKKIMIEHET Neuvottelukunta
TYKISTÖPRIKAATIN KILTA
KILTAPIIRIT
Veikko Rantaniemi liittovaltuuston jäsen
26.4.2014 saakka, jonka jälkeen Kalle
Salonen
Hallituksen pj. Harri Kainulainen
Pekka Majuri ja Jukka Härmälä
Puheenjohtajana Orvo Haavisto
Hallituksen jäseninä lisäksi Pentti Pohjola
ja Heikki Aho-Mantila.
Alaosastojen edustajat ovat hoitaneet
4 (10)
yhteydenpidon
Helsingin kiltapiiri, Toivo Vanhanen
Varsinais-Suomen kiltapiiri, Ilpo
Peltomäki
Pirkanmaan kiltapiiri, Veikko Rantaniemi
Satakunnan kiltapiiri, Olavi Rantala
Muistamiset
Kilta on pyrkinyt muistamaan ainakin adressilla niitä jäseniä, joiden
merkkipäivät ovat olleet tiedossa.
Pois nukkuneet
Kunniajäsenemme, sotaveteraani Pekka Kestilän siunaustilaisuus pidettiin
24.5.2014. Tilaisuuteen osallistuivat killan puolesta P Pohjola, P Majuri ja A
Yläkorpi. Lisäksi Tiedustelupatteristo järjesti kolmen hengen kunniavartion
patteriston lipun kera.
Killan jäsenistöstä on vuoden aikana poisnukkunut Ritva Paulaharju.
Palkitsemiset
Vuoden 2013 alaosastoksi valittiin Pori ja vuoden 2013 kiltalaiseksi Toivo
Vanhanen Helsingistä.
Pekka Majurille, Veikko Rantaniemelle, Markku Saariselle ja Toivo Vanhaselle
annettiin kunniakirjat Yrjö-tutkan kunnostustalkoista.
Muut palkitsemiset on esitetty liitteen taulukossa.
HALLITUS
Liite
Palkitsemiset
Helsingin alaosaston toimintakertomus 2014
Kankaanpään alaosaston toimintakertomus 2014
Tampereen alaosaston toimintakertomus 2014
Porin alaosaston toimintakertomus 2014
Turun alaosaston toimintakertomus 2014
5 (10)
MITO juhla, palkittavat 11.6.2014
Hlö
Nurminen Seppo
Pohjola Pentti
Salonen Kalle
Yläkorpi Antero
Virta Armas
Laine Ensio
Aho-Mantila Esko
Ojanen Ossi
Vanhanen Toivo
Kontiainen Kari
Rantala Reijo
Sarpoma Janne
Kangasniemi Juha
Saarinen Markku
Bachmann Heikki
Fredriksson Heikki
Juhantalo Kauko
Majuri Pekka
Vilkko Lauri
Paulaharju Jyri
Koskimaa Matti
Kärkkäinen Lauri
Oranne Unto
Rajamäki Sirkku
Aarnio Mika
Ahvenainen Pauli
Pyysalo Kyösti
Saarikoski Pasi
Virta Armas
Rantaniemi Veikko
Karanko Tuija
Tiedustelupatteristo
Palkitseminen
1Kilta-ansiomitali
1Kilta-ansiomitali
1Kilta-ansiomitali
1Kilta-ansiomitali
1Kilta-ansiomitali
2Tykkimiesmitalli kultaisen soljen kera
3Kiltaristi hopeinen
3Kiltaristi hopeinen
3Kiltaristi hopeinen
4.1Kiltaristi pronssinen
4.2Mittausristi
5MITO plaketti kultainen
6MITO plaketti hopeinen
6MITO plaketti hopeinen
Kunniajäsen
Kunniajäsen
ylim.killan kok.
Kunniajäsen
11.6.
Kunniajäsen
Kunniajäsen
Kunniajäsen (on jo kunniajäsen 2009)
Kunniajäsen/TO:sta
nimitetty
Kunniajäsen/TO:sta
kuollut
Kunniajäsen/TO:sta
kuollut
Kunniajäsen/TO:sta
MITO standaari
MITO standaari
MITO standaari
MITO standaari
MITO standaari
TO standaari
TO standaari
TO standaari
6 (10)
MITTAMIES- JA TOPOGRAFIKILTA RY
Helsingin alaosasto
Kertomus alaosaston toiminnasta vuonna 2014
1. Hallinto
Paikallisosasto on jatkanut toimintaansa totuttuun tapaan.
Osastossa oli 31.12.2014 jäseniä yhteensä 70, joista kunniajäseniä 4 (heistä yksi on kunniapuheenjohtajamme J Ollaranta), veteraanijäseniä 2. Vuonna 2014 osastoon liittyi 9
uutta jäsentä. Tiedot ovat MPKL:n jäsenrekisterimme pohjalta.
Osaston hallituksen puheenjohtajana on toiminut Toivo Vanhanen. Hallituksen jäsenet
olivat Tuija Karanko, Jarmo Murtomäki, Esa Roiha ja Antero Yläkorpi. Kyösti Pyysalo ja
Toivo Vanhanen ovat toimineet osaston edustajina killan hallituksessa. Antero Yläkorpi on
toiminut killan web-vastaavana.
Osaston taloutta on hoidettu pääosin omavaraisesti. Pääkillalle on esitetty erikseen sovittuja kululaskuja. Osastolla ei ole omaa pankkitiliä eikä muita varoja.
Jäsenten yhteydenpitoa on hoidettu pääosin sähköpostitse. Kaikille kirjejakelussa olleille
lähetettiin pyyntö ilmoittaa sähköpostiosoite tai jos sitä ei ole vahvistaa postitus.
2. Kokoukset ja tapahtumat
Osasto on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa. Osaston vuosikokous pidettiin Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry - Association of Finnish Defence and Aerospace
Industries, AFDA tiloissa, Eteläranta 10. Pääsihteeri Tuija Karanko on emäntänä.
Toinen vierailu järjestettiin Nordic Geocenteriin 13.11.2014. Isäntä maanmittausteknikko
Hannu Heinonen piti mielenkiintoisen, paljon keskustelua ja kysymyksiä herättäneen esityksen laserskannauksesta.
Killan vuosikokous pidettiin 15.3.2014 Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa, osoite: Kelankaari 4, 38700 Kankaanpää.
Killan 50-vuotisjuhla järjestettiin 11.6.2014 Niinisalon varuskunnassa yhdessä Tiedustelupatteriston 90 vuotisjuhlan kanssa. Päiväjuhla pidettiin varuskuntaravintolassa ja iltajuhla
varuskuntakerholla.
Yrjö-tutkan keväthuolto tehtiin toukokuussa. Huoltoon osallistuivat Markku Saarinen ja
Toivo Vanhanen. Samalla irrotettiin ja huollettiin Suomenkasarmin seinään kiinnitettyä
Mittauspatteriston talvi- ja jatkosotaan lähdön muistolaattaa.
Kiltaveli Jussi Marttila on tehnyt opinnäytteen "Sotilaskartoitus maassamme" maanmittausalan perustutkinnon yhteydessä.
Hankittiin 25 kpl Tykkimies 2014 -kirjaa kiltalaisille myytäväksi.
7 (10)
8 (10)
MITTAMIES- JA TOPOGRAFIKILTA RY
TAMPEREEN ALAOSASTO
TOIMINTAKERTOMUS 2014
1. Yleistä
Toimintakauden aikana on pidetty yhteyttä alaosaston jäseniin ja kannustettu
osallistumaan tiedossa olleisiin tapahtumiin. Tavoite, että jäsenet saataisiin
jälleen liikkeelle ja aktiiviseen toimintaan mukaan, ei ole kuluneena vuonna
tuottanut toivottua tulosta. Koollekutsuja on pyrkinyt informoimaan jäseniä eri
tilaisuuksista, mutta viestiliikenne on ollut varsin yksisuuntaista. Yhteydenpito
on hoidettu pääsääntöisesti sähköpostitse.
2. Hallinto
Osastolla ei ole järjestäytynyttä hallintoa. Yhteyshenkilönä ja koollekutsujana
on toiminut Veikko Rantaniemi. Osaston taloutta on hoidettu pääosin
omavaraisesti. Pääkillalle on esitetty erikseen sovittuja kululaskuja. Osastolla
ei ole omaa pankkitiliä eikä muita varoja. Ossi Ojanen on jäsen Mittamiesja Topografikilta ry:n hallituksessa.
3. Jäsenet
Osastolla on rekisteröityjä jäseniä 14.
vähennystä edellisvuoteen kaksi jäsentä.
Jäsenmaksun maksaneita on 13,
4. Yhteistoiminta ja edustukset
Omaa järjestettyä toimintaa Tampereella ei kuluneella toimintakaudella 2014
ole ollut. Alaosastosta Ossi Ojanen, Pertti Heikkilä ja Veikko Rantaniemi
osallistuivat killan vuosikokoukseen 15.3.2014 Kankaanpäässä. Osallistuttiin
Mittamies- ja Topografikillankillan 50-vuotis- ja Tiedustelupatteriston 90vuotisjuhlaan Niinisalossa 11.6.2014. Veikko Rantaniemi osallistui Porin
alaosaston järjestämään syysretkeen 6. – 7.9.2014 Kaitjärven kämpällä. Ossi
Ojanen ja Veikko Rantaniemi osallistuivat Helsingin alaosaston
jäsentilaisuuteen 13.11.2014 Nordic Geo Center Oy:ssä. Ossi Ojanen
osallistui
Tulikomentoja-lehden
25-vuotisjuhlaan
4.12.2014
Museo
Militariassa. Veikko Rantaniemi on edustanut Tampereen alaosastoa
Pirkanmaan Kiltapiirissä.
Tampereella 30.01.2015
Veikko Rantaniemi
Koollekutsuja
9 (10)
10 (10)
MITTAMIES- JA TOPOGRAFIKILTA RY
Turun alaosasto
Turku
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014
1.
LIITE
10(1)
1.3.2015
TOIMIHENKILÖT JA JÄSENISTÖ
Alaosaston hallitukseen ovat kuuluneet vuonna 2014 puheenjohtajana Ilpo
Peltomäki, varapuheenjohtajana Juha Kangasniemi ja sihteerinä Mika Aarnio sekä
jäseninä Orvo Haavisto, Risto Koristo, Rauni Koskinen, Ensio Laine ja Raul Pusa.
Alaosastossa oli yksi kunniajäsen ja 2 veteraanijäsentä sekä 22 jäsentä, joista yksi
on nainen.
2.
TOIMINTA KOKOUKSET
Killan 50-vuosikokous pidettiin Kankaanpään
kokoukseen osallistuttiin 7 kiltalaisen joukolla.
Kuntoutuskeskuksessa
15.3.,
MUU TOIMINTA
Tykistöprikaatin killan vuosikokoukseen osallistui kiltaveli Orvo Haavisto, hänet
valittiin Tykistöprikaatin killan puheenjohtajaksi.
Alaosastolaisia on osallistunut myös Tykistöprikaatinkillan ja kiltapiirin järjestämiin
tilaisuuksiin.
3.
YHTEISTOIMINTA
Killan johtokuntaan ovat alaosastosta kuuluneet Ilpo Peltomäki ja Mika Aarnio.
Varsinais-Suomen kiltapiirissä alaosastoa on edustanut Ilpo Peltomäki ja varalla
Juha Kangasniemi.
4.
PALKITSEMISET
Patterison 90- ja killan 50-vuotisjuhlassa 11.6.2014 palkittiin paikallisosastolaisista
Tykkimiesmitallilla kultaisen soljen kera Ensio Laine
Killan standaarilla Mika Aarnio
Merkkipäiviään viettävät kiltaveljet on huomioitu onnitteluaddresseilla.