Laajennettu abstrakti

Työelämän tutkimuspäivät 5.–6.11.2015
Työryhmä: Työhyvinvoinnin kehittävä tutkimus
Sirpa Mertala
Kuntoutussäätiö
[email protected]
YTY – Kehittävää toimintatutkimusta
psykiatrisissa asumispalveluissa
Avainsanat: yhteisöllinen työhyvinvointi, työnohjaus, psykiatrinen asumispalvelu,
toimintatutkimus, tutkimusmenetelmät
1. Johdanto: Tavoitteena työnohjauksen tukemaa työhyvinvointia psykiatrisissa
asumispalveluissa
Yhteisöllinen työhyvinvointimalli (YTY) -hankkeessa kehitetään ja tutkitaan työnohjauksen roolia työyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä kolmessa psykiatrisia asumispalveluita tuottavassa organisaatiossa. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto (päärahoitus)
ja Raha-automaattiyhdistys. Organisaatioiden johdon, esimiesten, työntekijöiden ja
työnohjaajien kanssa tutkitaan yhdessä, miten työnohjausta tulee kehittää, jotta asioita
voidaan tehdä yhdessä paremmin. Kiinnostuksen ytimessä tässä tutkimuksessa ovat
työntekijöiden käsitykset ja kokemukset työnohjauksesta ja sen vaikutuksista.
Psykiatristen asumispalveluiden työ on erityisen kuormittavaa mielenterveystyötä (esim.
Kärkkäinen 2013, Koski 2007, Virtanen ym. 2012, Laine ym. 2011). Tutkimusorganisaatioissa on panostettu työhyvinvoinnin edistämiseen monin eri tavoin. YTY-tutkimuksessa rajaudutaan kuitenkin työnohjauksen tutkimiseen, sillä työnohjausta on tutkittu
yllättävän vähän, kun ottaa huomioon siihen käytettävät taloudelliset panostukset.
Kyseessä on kehittävä toimintatutkimus, jossa kukin organisaatio on asettanut omat
kehittämistehtävänsä. Olennaista on, että käytännöissä toimivat ihmiset ovat mukana
tutkimuskumppaneina (mm. Reason 2002; Heron & Reason 1995; 2006). Kehittämistehtävissä ollaan kiinnostuneita muun muassa: millainen malli tuottaa mahdollisimman
optimaalisen työnohjauksen työyhteisön hyvinvoinnin ja psykologisen pääoman lisääntymisen näkökulmasta? Miten koordinoidaan yhdessä, jotta organisaation strategiset
tavoitteet tulevat työyhteisön kehittämiseen mukaan? Kehittämistehtävien kautta
etsitään vastauksia kaikille yhteisen kysymykseen: miten reflektoiva, työnohjauksen
tukema yhteisöllinen työhyvinvointi rakentuu osana työyhteisön arkea?
Hankkeen aikana tutkitaan yhdessä, mikä on mielenterveyspalveluissa työnohjauksen
lisäarvo organisaation perustehtävälle, työnohjattaville itselleen, työyhteisölle ja asiakkaille, ja miten arvoa saadaan lisää yhteiseksi hyväksi.
Tutkimus- ja kehittämishankkeessa käytävä vuoropuhelu on väistämättä rikasta ja
moninäkökulmaista. Tutkijan ja kehittäjän tehtävänä on toimia kehittämisen fasilitaattorina kolmessa organisaatiossa siten, että monet näkökulmat palvelisivat reflektiivisesti
toisiaan (ihmiset oppivat yhdessä). Tässä prosessissa tuotetaan jatkuvaa tietoa suoraan
käytäntöjen kehittämiseksi. Tutkimuksen on kuitenkin luotava synteesi, jotain yleistä,
yhteiskuntaa kiinnostavaa kehittämisen prosessista. Tämä Työelämän tutkimuspäivien
esitys tuo keskusteltavaksi metodologisia haasteita ja mahdollisuuksia tutkimuksen ja
kehittämisen yhdistämisessä.
1
2. Työnohjauksen tutkimuksen tarve ja tutkimuskohteen olemus
Suomen työnohjaajat ry:n määritelmän mukaan työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja
omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja
jäsentämistä. Työnohjattava pohtii työnohjauksessa omaa suhdettaan työhönsä.
Työnohjaus auttaa jaksamaan työssä ja pysymään työkykyisenä.
(Ks. www.suomentyonohjaajat.fi)
Sosiaali- ja terveysministeriön (2007, 27) mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja
koskevien kehittämissuositusten mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivan
henkilöstön tulee osallistua säännöllisesti työnohjaukseen. Tämä vahvistaa käsitystä,
että työnohjaus osana muuta henkilöstön tukemista on asiakastyön laatuun ja
henkilöstön jaksamiseen vaikuttava toimintatapa. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että
työyhteisöissä on haasteellista suoraan osoittaa työnohjauksen vaikuttavuutta, mikä
työnohjauksessa on olennaisinta, ja millä tavalla työnohjaus olisi parhaiten sekä
työtekijän, työyhteisön että johtamisen hyödyksi. Työnohjauksen tulisi rakentua
organisaation ydintehtävän ympärille ja sitä tukemaan. Tämä saattaa työnohjauksen
prosessissa monista syistä hämärtyä. (ks. esim. Kärkkäinen 2013 työnohjauksen
vääristymistä).
Laissa tai asetuksessa ei määritellä, millaista ja miten järjestettyä työnohjauksen tulisi
olla. (Ajantasainen lainsäädäntö 2014 ja Kärkkäinen 2013, 1). Työnohjaus toteutuu
mielenterveyspalveluita tuottavissa organisaatioissa ohuesti lain edellyttämänä
(mielenterveyslaki 14.12.1990/1116, 4§) ja – asetus (21.12.1990/1247), mutta
sisällöllisesti ja toimintakäytännöiltään monimuotoisesti. Monimuotoisuus voi olla
yhtäältä haaste organisaation sisäisen työnohjauksen osuvuudelle. Toisaalta
monimuotoisuus voi mahdollistaa erilaiset työnohjauksen tarpeet ja tavoitteet.
Työnohjauksen halutuista vaikutuksista voi olla erilaisia odotuksia organisaation sisällä.
Siksi on tärkeää, että organisaatiossa määritellään, mitä työnohjaukselta odotetaan.
Työnohjaussopimuksen laatimisen yhteydessä käydään esimiehen kanssa keskustelu
työnohjauksen tavoitteista. Työntekijöiden työnohjauksen tarve ja odotukset voivat olla
ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. Työnohjaus on kuitenkin olennainen työväline
arvioida uudelleen arkityön sujuvuutta ja häiriöitä, työssä herääviä tunteita ja omaa
ammatillisuutta sekä kytkeä oma työ organisaation kokonaisuuteen. (ks. Heroja ym.
2014, esim. Koivu 2014, 111; Koivu 2013.) Työnohjaus on yksi potentiaalinen tila, jossa
työntekijöille tarjotaan mahdollisuus kertoa omista kokemuksista ja tuoda omaa
ymmärrystä näkyväksi. Työnohjaus voi parhaimmillaan olla yksi organisaation tarjoama
mahdollistava rakenne dialogisen työyhteisön ja organisaation edistämiseksi (ks. Koski
2007, 42).
Työnohjaajilla on monia viitekehyksiä, jotka vaikuttavat työskentelytapaan työnohjauksessa (Kärkkäinen 2013, 22.) Viitekehykset eivät kuitenkaan kerro työnohjauksesta koko
totuutta. Työnohjaajan omalla ihmiskäsityksellä, persoonalla ja kokemuksella on oma
merkityksensä työnohjauksessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. YTY-tutkimuksessa ei
tutkita työnohjaajan erilaisia viitekehyksiä tai työnohjaajan lähestymistapojen tai persoonan vaikutusta työnohjausprosessiin. Keskiössä ovat sen sijaan työntekijöiden ja myös
esimiesten odotukset, käsitykset ja koetut vaikutukset. Työnohjauksesta on vain vähän
tutkimusta (ks. esim. Heroja ym. 2014, Kärkkäinen 2013). Työnohjauksen menetelmistä
on jonkin verran kansainvälistä tutkimusta.
2
3. Tutkimusasetelma, menetelmät – mistä ja miten?
Tutkimuksessa kerätään sekä määrällistä että laadullista aineistoa.
Työyhteisöjen työnohjausprosesseja seurataan noin 9 kuukauden ajan useilla
aineistoilla. Alkutilannetta on kartoitettu muun muassa webropol-kyselyllä (syyskuu
2015) koko henkilöstölle (N=n.300) ja esimiesten haastatteluilla. Organisaatioissa on
valittu seurattavat työnohjausprosessit, joita on yhteensä neljä. Näihin osallistuvat
henkilöt kirjoittavat kokemuksensa välittömästi työnohjausistuntojen jälkeen avokysymyksin ohjattuun päiväkirjaan. Wainwright (2010) on kehittänyt LASS-mittariston, jonka
avulla voi helposti seurata työnohjausprosessissa tapahtuvaa muutosta ja samalla
parantaa työnohjausistunnoista saatavaa hyötyä. Leeds Alliance in Supervision Scale
(LASS) on kvantitatiivinen mittari. Päiväkirja sisältää LASS-mittarit koetun hyödyn,
ryhmän keskinäisen ymmärryksen, työnohjaajan ja ryhmän välisen ymmärryksen sekä
istunnon tavoitteellisuuden osalta.
Aineistoja käsitellään organisaatioiden kehittämiskokouksissa, yhteisissä tutkimuskokouksissa sekä välituloksia jalostetaan työnohjattaville järjestettävissä työpajoissa. Erityisesti työpajoissa harjoitellaan dialogista ja reflektoivaa työtapaa. Tutkimus- ja kehittämiskokonaisuudessa viritetään myönteistä toiminta- ja ajattelutapaa (positiivinen
psykologia mm. Manka, Larjovuori & Heikkilä-Tammi 2014; Luthans, Youssef & Avolio
2007), jossa haetaan jaettua ymmärrystä työyhteisön kokonaisuudesta. Työnohjaus sinänsä sisältää myönteisen kehittämispyrkimyksen ohjauksen viitekehyksestä riippumatta.
4. Toimintatutkimus ja työnohjaus: Havaintoja metodologisista haasteista ja
mahdollisuuksista
Metodologialla tarkoitan tässä keinoja, joilla tieteellistä tietoa tavoitellaan ja perustellaan
ja myöskin näistä syntyvän tiedon luonnetta. Kehittämistyön ja tutkimuksen
yhdistämisessä on metodologisia haasteita monissa kohdissa. Kehittämistyö tulee ensin.
Tämä on lupaus kumppaniorganisaatioille. Järjestys näkyy esimerkiksi edellä
kuvaamassani aineiston analysointitavassa. Kuvaan kehittämisprosessin, joka on
tutkimusanalyysistä erillinen. Toki aineistot analysoidaan myös tieteellisin menetelmin.
Kyselyn tulokset siirretään Webropolista SPSS:ään analysoitaviksi kvantitatiivisen
aineiston osalta. Runsas laadullinen aineisto saadaan osin valmiiksi litteroituna
webropolista ja siitä etsitään tihentymiä, ilmiötason esiintymiä.
Toimintatutkimukselle on tyypillistä käytännöllisyys, pyrkimys ratkaista ongelmia, tutkijan
ja tutkittavien yhteistyö ja monen toimijan aktiivinen osallistuminen tutkimusprosessiin.
Pyritään myös muuttamaan tai kehittämään erilaisia asiaintiloja. Käytännöissä toimivien
ihmisten ajatukset ovat olennaisia kehittämistyön johtopäätösten tekemisessä. He ovat
tutkimuskumppaneita. (ks. Reason 2002; Heron & Reason 1995; 2006.) Jotta
yhteiskehittäminen onnistuisi, myös tutkimuksen toteutuksen on oltava osallistava,
toimintaorientoitunut ja kokemuksellinen.
Käytännön kehittämiskysymykset ja kehittämisen tarpeet ovat arjen makuisia,
moninaisia kulmia esiin tuovia, organisaatio- ja yksikkökohtaisia. Kehittämiskysymykset
nousevat arjen työstä ja kehittäminen tapahtuu työssä. Tiedon tarve nousee käytännön
tarpeista. Tieto, joka kehittämistyön tuloksena syntyy, on tietoa vasta, jos sillä on
konkreettinen merkitys kehittämisnäkökulmasta. Kyseessä on kuitenkin myös tutkimus,
jossa tuotetaan aineistoa (dataa, informaatiota informanteilta) ja sen pohjalta uutta
tutkimuksellista tietoa.
Työnohjauksen tavoitteena on tukea organisaation, työyhteisön ja työntekijöiden perustehtävää, josta on kuitenkin eri keskusteluissa hankkeessa herännyt pohdintaa: Ymmär3
retäänkö tehtävä eri tavoin, tehdäänkö perustehtävää eri tavoin? Miten eri työkulttuurit,
käsitykset ja toiveet vaikuttavat siihen, miten työnohjaustilanteissa keskustellaan. Mikä
on työnohjauksen tarkoitus ja käsitykset siitä? Mitä työohjauksen vaikuttavuudella
tarkoitetaan ja tavoitellaan? Näistä kysymyksistä muodostuu kehittämistyölle ja tutkimukselle kiinnostava tehtävä ja syntyy rikas ja monikulmainen aineisto. Aineistojen analyysi
ja käsittely etenee kehittämisen ja tutkimisen prosesseissa hieman eri teitä.
Tutkimuksen tiedonintressit voivat olla vaikkapa uuden ja ajantasaisen tiedon
tuottamisen kontribuutio alueelle, josta on vähän tutkimusta, mutta perusteltu tiedon
tarve. Tämä tieto tavoittelee laajempaa yleisöä kuin kehitettävät työympäristöt. Siksi
syntyvän tiedon analysoimiseksi tarvittaisiin tila ja aika tutkimukselle kehittämistyön
ulkopuolella. Hankkeissa nämä eivät helposti mahdollistu (taloudellisuus ja tehokkuus,
vähässä ajassa paljon).
Tutkimuksellisesta näkökulmasta nousee tiedon tarpeen ja luonteen lisäksi myös eettisiä
kysymyksiä. Eettiset kysymykset ovat melko perinteisiä informanttien tai tutkimuskumppaneiden kokemusten ja käsitysten tulkintaan liittyviä (mm. Tontti 2005) tutkimuseettisiä
kysymyksiä. Tutkija on kehittämistyöhön nähden ulkopuolinen, joka tuottaa kehittämistyöhön käytännön tietoa ja hankkii samanaikaisesti tutkimusaineistoa. On ratkaistava
muun muassa millaisella tavalla moniäänisistä ja – kulmaisista asioista keskustellaan
organisaatioiden eri tasoilla, ja miten aineistosta nousseet ehkä helpostikin henkilöittäin
tunnistettavat asiat tuodaan kehittämisfoorumille tutkittavina ilmiöinä. Kehittämisen ja
tutkimisen kieli on helposti toisiinsa nähden erilaista, mutta niiden tulisi kommunikoida
keskenään.
Tutkimus- ja kehittämiskysymysten moninaisuus kääntyy kuitenkin mahdollisuuksiksi.
On mahdollisuus löytää uusia näkökulmia kehittämistyössä tutkimuskumppaneiden arjen
käytännöissä, käydä kiinnostavia keskusteluja, joiden avulla voidaan avata luultua
tietämiseksi ja harjoitella hankkeen aikana lisää asioiden puheeksi ottamista avoimesti
ja turvallisesti, lisätä luottamusta itseen ja muihin työyhteisössä. Moninaisuudesta syntyy
rikas aineisto, jota ihmetellään yhteisillä foorumeilla sekä kehitetään ratkaisuja yhdessä.
Haaste ei ole niinkään kehittämistyössä, vaikka sekin on runsas prosessi. Kehittämistyö
soljuu arjen mittaisesti eteenpäin. Haaste on metodologisesti, tutkimuksellisissa rajauksissa, systemaattisuuden säilyttämisessä, näkökulmien tasapuolisessa huomioon
ottamisessa ja aikataulussa. Kuitenkin myös tieteellisen tiedon tuottamisen tavat ovat
muuttumassa ja muuttuneet. Ehkä tulevaisuudessa pätevän tiedon ei tarvitsekaan
päätyä tutkimusraporttiin, vaan prosessissa syntynyt voi kehkeytyä tiedoksi ”matkan
varrella” ja levittäytyä epälineaarisesti uudeksi tiedoksi ilman, että sitä kokonaisuutena
saadaan kiinnitettyä yksiin kansiin.
Kirjallisuus
Ajantasainen lainsäädäntö Finlex (2014) Mielenterveyslaki. (14.12.1990/1116) ja
Mielenterveysasetus (21.12.1990/1247). www.finlex.fi Luettu 6.10.2014.
Heroja, T., Koski, A., Seppälä, P., Säntti, R. & Wallin, A. (toim.) (2014) Parempaa
työelämää tekemässä. Tutkiva ote työnohjaukseen. Tallinna: United Press
Heron, J. & Reason, P. (1995) The Practice of Co-operative Inquiry: Research with
rather than on people. Teoksessa R. Harre, J. Smith, & L. Van Langenhove (toim.),
Rethinking Methods in Psychology, 122–142. London: Sage. (1995).
http://www.peterreason.eu/Papers/Handbook_Co-operative_Inquiry.pdf. Luettu
5.8.2015.
Heron, J. & Reason, P. (2006) The Practice of Co-Operative Inquiry: Research with
rather than on people. Teoksessa: P. Reason, & H. Bradbury (toim.). Handbook of
Action Research. The Concise Paperback Edition. London: Sage. 144–154.
4
Koivu, A. (2013) Clinical Supervision and Well-being at Work, a Four-year Follow-up
Study on Female Hospital Nurses. University of Eastern Finland, Faculty of Health
Sciences. Publications of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences 175.
Koivu, A. (2014)Työnohjauksen vaikutukset työhyvinvointiin. Teoksessa T. Heroja, A.
Koski, P. Seppälä, R. Säntti, & A. Wallin (toim.) (2014) Parempaa työelämää
tekemässä. Tutkiva ote työnohjaukseen. Tallinna: United Press. 109–120.
Koski, A. (2007) Työn eetoksena hyvä elämä tehostetun palveluasumisyksikössä – uutta
moniammatillista työyhteisöä rakentamassa. Acta Electronica Universitatis
Tamperensis 644. http://acta.uta.fi Luettu 5.1.2015.
Kärkkäinen, M.-L. (2013) Työnohjaus psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa.
Laadullinen haastattelututkimus. Hoitotieteen laitos. Terveystieteiden tiedekunta. ItäSuomen yliopisto. Kuopio. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-11803/urn_isbn_978-952-61-1180-3.pdf. Luettu 6.10.2014.
Laine, M., Kokkinen, L., Kaarlela-Tuomaala, A., Valtanen, E., Elovainio, M., Keinänen,
M. & Suomi, R. (2011) Sosiaali- ja terveysalan työolot 2010. Kahden vuosikymmenen
kehityskulku. Työterveyslaitos. Helsinki.
Luthans, F., Youssef, C.M., & Avolio, B.J. (2007) Psychological capital. New York:
Oxford University Press.
Manka, M.-L., Larjovuori, R.-L. & Heikkilä-Tammi, K. (2014) Voimavarat käyttöön – miten
kehittää psykologista pääomaa? Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun
Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Kuntoutussäätiö. Sosiaali- ja
terveysministeriö. Euroopan sosiaalirahasto.
Reason, P. (2002) The Practice of Co-Operative Inguiry. Systemic Practice and Action
Research. Vol 15. No. 3. June 2002. 169–176. [online]
http://www.peterreason.eu/Papers/CI_SprecialIssue/Editorial.pdf. Luettu 8.10.2015
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja (2007) Asumista ja kuntoutusta.
Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskeva kehittämissuositus. 2007:13.
Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Tontti, J. (toim.) (2005) Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere:
Vastapaino.
Wainwright, N. A. (2010) The Development of the Leeds Alliance in Supervision Scale
(LASS): A Brief Sessional Measure of the Supervisory Alliance.
http://etheses.whiterose.ac.uk/1118/1/Nigel_Antony_Wainwright_DClinCsychol_TH
ESIS_2010_.pdf. Luettu 13.8.2015.
Virtanen M., Vahtera J., Batty G. D., Tuisku K., Oksanen T., Elovainio, M., Ahola K.,
Pentti J., Salo P., Vartti A.-M., Kivimäki M. (2012) Health risk behaviors and morbidity
among hospital staff − comparison across hospital ward medical specialties in a study
of 21 Finnish hospitals. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health 2012,
38 (3), 228–237.
5