Luettelo vuosittain - Päijät

Transcription

Luettelo vuosittain - Päijät
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjojen artikkelit
Vuosikirja 1980.
Poliittinen Päijät-Häme,
Vanhusväestön hoito-ongelmista lahdessa,
Korpi-Jaakon toiminta Artjärvellä 1731-1740
Ratsastajapatsas 1970-luvun Lahdessa,
Jätevesijärvestä Vesijärveksi,
Päijät-Hämeen alueen tutkimustarvekartoitus,
Supikoira - vakiintunut laji Päijät-Hämeen eläimistöön,
Kuolleisuus Päijät-Hämeessä Suomen sodan vuosina 1808-1809,
Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opetettavien aineiden
täydennyskoulutustarve
Päijät-Hämeen talousalueen toimipaikoissa,
Päijät-Häme
sai maakuntamuseon,
Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus,
Päijät-Hämeen hallinnollisista oloista ja niiden muutoksista,
Lahden kylästä Päijät-Hämeen maakuntakeskukseksi,
Laivamatka Lahdesta Jyväskylään 1912,
"Tuulihattu", patikkaretkiltä muistiin merkittyä,
Anneli Mäkelä, Nastolan historia I, arvostelu,
Olavi Anttila
Arno Forsius
Hannu Huvinen
Kimmo Kaloinen
Juha Keto
Heidi Mikkola
Lasse Tuominen
Oiva Turpeinen
Marjatta Venkula
Jouko Heinonen
Esko Vesikansa
Aimo Halila
Unto Tupala
Eeva Rissanen
"Tuulihattu"
Jouko Heinonen
Vuosikirja 1981.
Kunnallinen sairaankuljetus Lahdessa vuosina 1912-1945,
Päijät-Hämeen keskussairaalan perustamisen alkuvaiheet,
Lahden yhteiskoulun maantieteellinen vaikutusalue 1896-1905,
Rovasti Albert Leidenius - artjärveläinen vaikuttaja,
Vesijärven kalastuksen historiaa,
Hollolan Vesijärven linnustotutkimuksen tuloksia,
Päijät-Hämeen asutus 1900-luvulle asti,
Johan Henrik Vitalin isäpuoleiset sukupolvet,
Ahtialan kiinteän asutuksen alkuvaiheista,
Kuolleisuus ja kuolinsyyt Heinolassa ja Naantalissa 1816-1865,
Arno Forsius
Arno Forsius
Saara Hakaste
Hannu Huvinen
Juha Keto
Esa Lammi
Anneli Mäkelä
Anni Pakarinen
Kimmo Seppänen
Oiva Turpeinen
Vuosikirja 1982.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen toinen vaihe 1940-1946,
Anianpellon markkinat,
Kinttulan kartanon vaiheita,
Pyhäniemen kartano,
Viiru- ja lehtopöllön pesimäbiologiasta Päijät-Hämeessä,
Lahti kaupunkikansatieteellisen tutkimuksen kohteena,
Myllysaaren hautalöytö,
Avioton lapsi ja äiti Päijät-Hämeessä ja Kainuussa 1800-luvulla,
Kyläsepän työt Mäntsälässä,
Katsaus vanhainkotien vaiheisiin Lahdessa,
Arno Forsius
Asser Honka ja Juha
Keto Huvinen
Hannu
Erkki Härö
Heikki Kolunen
Antti Metsänkylä
Kimmo Seppänen
Oiva Turpeinen
Osmo Viljanen
Arno Forsius
Kaksi vuosikymmentä kesäyliopistotoimintaa Päijät-Hämeessä,
Padasjoki - projekti - uutta ajattelua kunnan elinkeinopolitiikkaan,
Huovilan ratsutila ja Carl Constantin Collin,
Carolina Moesböll - trahteerinpitäjä,
Vuosikirja 1983.
Esikoislestadiolaisuus Lahdessa ja sen ympäristössä,
Hollolan piiri- ja kunnanlääkäreistä,
Päijät-Hämeen kasviston kartoitus,
Päijät-Hämeen alueella avoimeen korkeakouluopetukseen osallistuneiden
opintomenestys
1977-1982,
Tiilien valmistuksesta
Kärkölässä,
Lammi suunnittelumaantieteen opiskelijoiden tutkimuskohteena,
Keskiaikainen Viipuri,
Viimeaikaisia tutkimustuloksia Porvoojoen vedenlaadusta,
Lahtelainen kulttuuri-Lahdessa,
Yhdistysten tulo Päijät-Hämeeseen,
Tappio ja voitto Arvi Kivimaan Purppuralaahuksessa,
Väkivaltaiset kuolemantapaukset entisajan Päijät-Hämeessä,
"Kerpiekkari" - ensimmäinen päijäthämäläinen "julkkis",
Lapsuuteni ihmisiä lahtelaismaisemassa 1920 - ja 1930-luvuilla,
Vuosikirja 1984.
Influenssaepidemioista yleensä ja espanjantaudista Lahdessa 1918-1920,
G.J. Ramstedt, lahtelainen tiedemies,
Messilän kartano Hollolassa,
Hallitsijavierailut Päijät-Hämeessä,
Keinutuolinmatoista kansallispukuihin - Helmi Vuorelma Oy 1909-1984,
Helsingin yliopiston avointa korkeakouluopetusta tukeva kirjasto,
Reunanpalsta - hävinnyttä Lahtea,
Nastolan sotavankileiri,
Radio, televisio ja kirjaston käyttö,
Miten ajoitetaan luonnonhistoriaa, esimerkkejä Päijät-Hämeestä,
Tällaisia ihmiset ovat, aina - Heikki Jartin Herra johtaja,
Lahden ja Hämeenlinnan ravintolat ja kahvilat maailmansotien välisenä
aikana,
Kaupunkikulttuurista ja Lahden kulttuurista,
Lahden kaupunginmuseon yksityisarkistoista,
Kulttuuritoiminnan tavoitteita Lahdessa,
Vuosikirja 1985.
Vanhusten hoito Lahdessa 1985,
Punakaartin Lahden rykmentin muonitus-, vaatetus- ja tekninen huolto
vuonna 1918,
Heikki Jokela
MikkoKallunki
Taito Kanerva
Anni Pakarinen
Raimo Airamo ja
Seppo
Leivo
Arno Forsius
Veli Haikonen
Reijo Jouttimäki
Taito Kanerva
Lassi Karivalo
Esko Keränen
Juha Keto
Antti Metsänkylä
Lauri Poropudas
Jouko Tallimäki
Oiva Turpeinen
Jouko Heinonen
Laila Keitola
Arno Forsius
Arno Forsius
Mika Hakkarainen
Jouko Heinonen
Merja Heiskanen
Laila Lankinen
Aaro Lähteenmäki
Erik Mentula
Ritva Piispanen
Matti Saarnisto
Jouko Tallimäki
Markku Vasander
Pauli Ihamäki
Heikki Mantere
Heikki Talvenmaa ja
Yrjö Heinonen
Arno Forsius
Erkki Hämäläinen
Linnuston muutoksia Lahdessa,
Heikki Kolunen ja
Esa Lammi
Terveyskeskuksen ajanvarausjärjestelmä ja potilaslähete vaihtoehtoisena
lääkäriin hakeutumiskeinona,
Piirtoja Lahden oratoriokuoron toiminnasta 1961-1981,
Eino Luostarinen
Hollolan kunnantupa,
Lahden kaupungintalo,
Mitä laulan lapselleni. Suomen kansan vanhoja kehtolauluja PäijätHämeestä, teatterin varhaisia vaiheita,
Lahtelaisen
Iltamat Lahdessa vuonna 1906,
Maata kohden. Piirteitä Arvi Kivimaan 1930-luvun proosatuotannosta,
Kesäsiirtolatoiminnan alkuvaiheet Lahdessa vuoteen 1936,
Lahtelaisuutta etsimässä,
Kulttuurilautakunnan tehtävät 80-luvulla
Vuosikirja 1986.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen kolmas vaihe (1947-1963),
Sveitsiläiset juustonvalmistajat Päijät-Hämeessä,
Lahden kaupungin talous 1978-84 verrattuna Ouluun, Poriin, Kuopioon ja
Jyväskylään,kehittämistyön edellytyksiä ja reunaehtoja etsimässä,
Paikallisen
Pulkkilanharju - Vaelluslintujen silta Päijänteen yli
Terttu Paldan ja
Toini
SannaVuorenjoki
Kaisa Pesälä
Satu Päivärinne
Eeva Rissanen
Kalevi Salomaa
Pirjo Suutari
Jouko Tallimäki
Pentti Varhama
Arno Forsius
Lahden sisäisen linja-autoliikenteen vaiheet,
Arno Forsius
Arno Forsius
Heikki Helin
Juha Karppinen
Ilpo Kekki ja Teppo
Jokinen
Hannu Kivilä
Muuttuva kunta ja sen tehtävien muodostus,
Kaunokirjallinen koulumuistelma,
Metsäalan ammattiopetusta ja luonnontutkimusta Evolla,
Lahden soittokuntia vuosina 1883-1917,
Kymmenes vuosi Päijät-Hämeen avoimen korkeakoulun opiskelijana,
Aimo Ryynänen
Jouko Tallimäki
Väinö Turpeinen
Jarmo Vanhapelto
Pekka Partanen
Vuosikirja 1987.
Lahden kunnallinen hammashoito 1937-1987,
Vesijärven myrkylliset sinilevät vuonna 1928,
Päijänne - toipuva keskusjärvi,
Kärkölän kirkot,
J.K. Paasikiven Lahden vuodet 1875-1899,
Päijät-Hämeen valtakunnallinen asema,
Sylvia-koti - Gamphill-liikkeen toimintaa Lahden Renkomäessä,
Lahden Musiikinystäväin yhdistys 1904-1914,
Hämeen poikkiratasuunnitelma,
Arno Forsius
Arno Forsius
Kaj Granberg
Taito Kanerva
Matti Kuukka
Erja Mitikka
Eeva Rissanen
Jarmo Vanhapelto
Marja-Liisa Vilkko
Vuosikirja 1988.
Karl Viktor Boman, lahtelainen luottamushenkilö ja toimenhaltija,
Ullrik Rudenschöld ja hänen matkansa Suomessa vuosina 1737-1738,
Kartanopuistojen ihana rappio,
Arno Forsius
Arno Forsius
Veli Haikonen
Katsaus ympäristönsuojeluhallinnon kehitykseen Lahdessa,
Vankien karkaamiset Lahden sotavankileiriltä 1918-1919,
Kuorotoiminta Lahdessa kauppalakaudelta vuoteen 1917,
Kari Porra
Hannu Takala
Jorma Vanhapelto
Vuosikirja 1989.
Sairaalasieluntyö Lahdessa 1964-1989, Lahden ev. lut. seurakuntien
sairaalasielunhoitotyön
25-vuotishistoriikki,
Päijät-Hämeen
bibliografia,
Riskiraskauksien seulonta, lasten sairastavuus ja aivovauriot PäijätHämeessä,
Lääninkivalteri
Aschanin talo Heinolassa,
Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston mikrofilmikokoelma 1989,
Humpulan Liisa ja Liena,
Lahden kaupunginmuseon monistesarja,
Sairaanhoidon palvelurakenne Päijät-Hämeessä,
Lammin luontoa tutkittu yli vuosisadan,
Arno Forsius
Arno Forsius
Seppo Hulkko
Kari-Paavo Kokki
Anni Pakarinen
Anni Pakarinen
Päivi Siikaniemi
Helena Sivanne
Jaakko Syrjämäki
Vuosikirja 1990.
Lahti - kaupunki vailla ominaisuuksia? Lahden sosiaalisesta ja fyysisestä
kaupunkikuvasta.
Honkapirtti, entinen Merilä.
Orimattilan Heinämaan kylän puuastioiden teko ja myynti.
Kirkonkokousten pöytäkirjojen mikrofilmit Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjastossa 1990.
Päijät-Hämeen keskussairaalahankkeen neljäs vaihe 1964–1976.
Psykiatrian palvelut Päijät-Hämeessä ja psykiatrian palvelujen käyttö v.
1988.
Kasvihuoneilmiö
ei vielä näy Lahden Launeella.
Piirteitä Lammin ilmastosta.
Vuosikirja 1992-1993.
Johdanto,
Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema,
Päijät-Hämeen korkeakouluyhdistys ja kesäyliopisto,
Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus,
Helsingin yliopiston tietopalveluyhtiöt,
Teknillinen korkeakoulu tehostamaan Lahden voimavarojen käyttöä,
Ammattikorkeakoulu Lahdessa,
Vuosikirja 1994.
Matkailua Päijät-Hämeessä sata vuotta sitten,
Urheiluvammat ja niiden aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle,
Avointa yliopisto-opetusta ja siihen liittyvää tutkimusta Päijät-Hämeessä,
Oliko Hollola Päijät-Hämeen keskus rautakaudella,
Jalkaranta kaupunginosa parempi muita?
Heinolan harjupavilijonki,
Olavi Lanun varhaistuotannosta eli miten maalarin väristä tuli yhä
paksumpaa,
Antti Karisto
Arno Forsius
Marketta Huitu
Anni Pakarinen
Arno Forsius
Kirsti Heikkilä
Pentti Vuorio
Esko Elomaa
Reijo Jouttimäki
Jaakko Syrjämäki
Leena Ylä-Anttila
Samuli Koivula
Heikki Lampi
Juhani Rautiainen
Juhani Honka
Arno Forsius
Raimo Niskanen
Senja Heikkinen
Sirpa Heiskanen
Jouko Pylväs
Riitta-Liisa Koutola
Mika Heinonen.
Vuosikirja 1995.
Lahden kaupunginvaakuna,
Lahden historiallisen museon kokoelmat ja alueen identiteetti,
Leipomispäivä Asikkalan Hopeasaaressa,
Hollolan pitäjän Lahden kartanon uusi päärakennus ja sen ympäristö
vuosisadan vaihteessa,
Radiomäen
isäntä - Arvi Hauvonen,
Suomen ääni - valtion suurradioaseman alkuvaiheet Lahdessa,
Lahden kaupungin rakennussuojeluohjelmasta,
Rakennusmateriaalina valo - Starckjohannin liiketalo Lahdessa
Erik Bruunin Hyvon-Kudeneuleen julisteet yrityskuvan ilmentäjinä,
Lahden kansanopiston varhaisin asu,
Väinö Hämäläinen, kultakauden viimeinen taiteilija,
Vuosikirja 1996.
Ehdotus 10 pennin käymälää varten Lahden kauppatorille,
Myöhäishistoriallinen Sysmä,
Oppikoulu Lahteen hinnalla millä hyvänsä,
Yhteiskuntarauhan heikentyminen Lahdessa marras-joulukuussa 1917,
Edvard Duncker, Kinttulan herra,
Artjärveläisiä musiikkimiehiä,
Luonnon monimuotoisuudesta asutussa maaseutuympäristössä,
Fredrik Pihlflyckt (1797-1869) - Kärkölän pitäjänsuutarin pojasta Helsingin
kaupunginkirurgiksi,
Rautasänkyjä Lahdesta,
Tulitikkuja Lahdesta ja muualta,
Lapin Sysmä syvä,
Jepulis penjami,
Immilän lainakirjaston historiaa,
Vuosikirja 1997.
"Luojan suuressa ateljeessa".
Luonnonkasvit kadun koristeena.
Nastolan Oksjärven rajakivi.
Heinänviljelyn yleistyminen Artjärvellä vuosisadan vaihteessa.
Heinolan siltojen vaiheita.
Sysmän Hovila - maasta kaivettua.
Lotta Svärd - järjestö ja väestön huolto Lahdessa syksystä 1939 kesään
1940.
Kirja-arvostelu.
Päijät-Hämeen historian 1. osa. Jouko Heinonen. Unohdettu
maakunta. Päijät-Hämeen
synty, valloitus,
unohdus
ja uuden
nousun
alku.
Kirja-arvostelu.
Lahti, kotikaupunkini.
Meillä
Lahdessa.
Muistoja
omasta
elämästä. Toim. Pekka Laaksonen. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Vuosikirja 2001. Puun Puhe.
Alkusanat,
Jouko Heinonen
Merja Heiskanen
Marketta Saarnisto
Kari Savolainen
Suvi Kuisma
Ossi Nummela
Riitta Niskanen
Riitta Niskanen
Ulla Aartomaa
Päivi Siikaniemi
Maija-Riitta Kallio
Riitta Niskanen
Hannu-Matti Wahl
Saara Hakaste
Ossi Nummela
Hannu Huvinen
Hannu Huvinen
Arni Tukia
Arno Forsius
Veijo Kauppinen
Veijo Kauppinen
Matti Malin
Heini Moisio
Matti Oijala
Riitta Niskanen
Maj Rope
Hannu Takala
Hannu Huvinen
Asko Alho
Jani Vatka
Ossi Nummela
Arno Forsius
Riitta Niskanen
Ville Marjomäki ja
Jouko Heinonen
Lahden puukirkko,
Jean Sibelius suomalaisen metsän sävelrunoilijana,
Puurakentamisen kehitys ja tulevaisuuden näkymät,
Puuseppää aina tarvitaan,
Sibeliustalo,
Mauno Hartman saa hirren soimaan,
Puujalka ja jalkapuu,
HMN - lahtelaista huonekalutuotantoa,
Jukka-Pekka Airas
Kalevi Aho
Unto Siikanen
Markku Koski
Kimmo Lintula
Maija-Riitta Kallio
Arno Forsius
Merja Heiskanen
Vuosikirja 2002.
Adolf Bock ja maalaukset Lahden lasitehtaasta ja sahasta,
Padasjoen ja Sysmän kirkkoherra Johannes Matthiae ja hänen
perhekuntansa,
Vapaaehtoinen huoltotyö talvisodan aikana Nastolassa,
Anne-Maija
Malminsalo-Lensu
Arno
Forsius
Lahden yhteiskoulu kaupunkikuvassa,
Maalaisliitto - Suomen keskusta Artjärvellä 1930-2000,
Päijäthämäläistä työperinnettä tallentamassa,
Ossi Nummela
Riitta Niskanen
Hannu Huvinen
Katariina Heikkilä
Vuosikirja 2003-2004.
Lanu-puisto Lahdessa,
Artjärven hevoskasvattajat (1897-2000),
Rullatehdas Sysmässä,
Nastolan vesistön nimistöstä,
Lahden runomaraton 1982-2002,
Ulla Viljanen
Hannu Huvinen
Olavi Koskinen
Matti Oijala
Ulla Kivekäs
Vuosikirja 2007.
Arwidsson-suvun vaiheista,
Kasvatusidea ja sen käytännön toteutus,
Orimattilan Marttayhdistys 100v,
Paikallishistoria alueellisena voimavarana - muinaismatkailuhanke ItäHämeessä,
Nastola historiallisilla kartoilla,
Arno Forsius
Saara Hakaste
Mirja-Sisko Oijala
Hannu Poutiainen
Matti Oijala
Vuosikirja 2008-2009. Hirviveneestä Hullukaaliin.
Saatteeksi lukijalle,
Matti Oijala
Päijät-Hämeen tutkimusseura 30 vuotta,
Arno Forsius
Suomen esihistoriallisista uhrilöydöistä,
Jukka Luoto
Pyyntikulttuurien kalliomaalauksia Hämeestä,
Lapinrauniot,
Voivatko Sysmän rautakautiset muinaisjäännökset ja löydöt valaista
rautakauden uskomusmaailmaa?
Päijät-Hämeen rautakautiset aarre- ja korukätkölöydöt,
Hannu Poutiainen
Wesa Perttola
Mirja Miettinen
Kuppikivet ja muinaiset uskomukset,
Hannu Poutiainen
Eero Siljander ja
Hannu Poutiainen
Arkeofyytit, muinaisjäännökset ja vanha asutus Päijät-Hämeessä,
Rohto- ja hyötykasveja Päijät-Hämeestä kivikaudelta uudelle ajalle
kasvijäännetutkijan näkökulmasta,
Päätössanat,
Antti Hovi
Terttu Lempiäinen
Arno Forsius
Vuosikirja 2010. Huvilaelämää Päijät-Hämeessä.
Lukijalle,
Matti Oijala
Itäisen Hämeen kalevalainen menneisyys,
Matti Malin
Nyströmin huvilaa Herralassa odottaa uusi elämä,
Ulla Kivekäs
Usko Nyström,
Ulla Kivekäs
Huvilaelämää Lahden Karistossa sodan jälkeen,
Kaarina Nummela
Virtaniemi, huvila Tainionvirran varrella,
Souda tähän rantaan,
Birgitta StjernvallJärvi Niskanen
Riitta
Huviloiden Isosaari,
Veijo Kauppinen
Huviloiden vaiheilta Nastolassa,
Matti Oijala
Joka niemeen, notkohon, saarelmaan - mietteitä kaavoituksesta ja rantojen Päivi Lukkarinen.
käytöstä,
Vuosikirja 2011. Kansalaistahtoa ja vaikuttamista.
Lukijalle,
Ferdinand Flodin - Heinolan piirilääkäri ja monitaitoinen kulttuurihenkilö,
Birgitta StjernvallJärvi
Arno Forsius
August Fellman kunnallisena vaikuttajana,
Saara Hakaste
Onni Schildt, sysmäläinen senaattori,
Birgitta StjernvallJärvi
Jukka Oksa
Seuranäyttämöiltä kesätapahtumiin: Kansalaisyhteiskunnan muutokset
maaseudulla,
Vapaa kansansivistystyö avasi tietä sivistykselliseen demokratiaan,
Ville Marjomäki
Sysmän suomalaisen yhteiskoulun rehtori Matilda Tirkkonen,
Paimenpojasta modernin kansakunnan rakentajaksi - Radioaseman
vahtimestari ja perinteentallentaja E. J. Ekman,
"Eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne." Lahden kaupunkikuva ja sen
muutokset kirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmen teksteissä,
Ympäristötaide tekee paikan,
Veijo Kare
Kati Mikkola
Kun Beibi Suurhallin pystyyn pani. Politiikka ja urheilu ovat pelanneet
Lahdessa aina samassa seurassa,
Timo Taulo
Yksi Sysmä - iloinen kansanliike,
Pauli Leimio
Unelmien bussireitti - kuinka verkossa voidaan vaikuttaa,
Suvi Konsti-Laakso ja
Sami
TarmoMetsäranta
Virtanen
Kansalaisvaikuttajana 2010-luvun Lahdessa,
Riitta Niskanen
Antti Salokannel
Vuosikirja 2012. Toteutumattomat tulevaisuudet.
Lukijalle.
Salamannopeasti, sattumien varassa – Salpausselän kisojen synty.
Birgitta StjernvallJärvi
Antti Karisto ja Kati
Mikkola
Antti Karisto
Voittaja vai häviäjä – radiomastot lahtelaisena kulttuurimaisemana.
Riitta Niskanen
Lahden pamaus 1918.
Erkki J. Hämäläinen
Lahden puukirkkoa ei enää ole.
Pekka Särkiö
Lahti Lahdeksi – arkkitehti Erik Liljebladin testamentti.
Pentti Wilkman
Mr. Nimby Aleksanterinkadulta.
Timo Taulo
Päijänteen itäpuolen ratahanke.
Talo Lahden taidemuseolle.
Birgitta StjernvallJärvi
Susanna Korhonen
Kulttuuriväki ideasampona.
Kirsti Nenye
Koko kansan tietoyhteiskunta.
Jukka Oksa
Jossittelun tiellä.
Vuosikirja 2013. Veden äärellä.
Lukijalle.
Johdanto. Veden tajuaminen.
Birgitta StjernvallJärvi
Jukka Oksa
Veden saatavuuden yhteiskunnalliset vaikutukset.
Heidi Andersson
”Edistyksen merkeissä siis elämme”. Lahden vesi- ja viemärilaitoksen synty. Riitta Niskanen
Vesijärven hoidon sosiaalinen ja taloudellinen merkitys.
Rantojen maankäytön suunnittelu.
Virpi Lehtoranta ja
Heikki Mäkinen
Sanna Jylhä
Kalastus ja asuinpaikat Nastolan vesistössä kivikaudella ja
varhaismetallikaudella.
Vedenkorkeuksiin ja virtaamien vaihtelu Alasenjärven-Sylvöjärven
järviketjussa.
Jarkko Saipio
Arrajoen Morgonlähteen tarina.
Matti Oijala
Pulkkilanharjun huvila-asutuksen alkuvaiheet.
Luonnon muuttuvat merkitykset – järviluonto virkistyksen lähteenä.
Liisa Tarjanne
Riikka Puhakka ja
Kati Pitkänen
Petra Korkiakoski
Vuosikirja 2014. Lahden paikka, Lahden paikat
Kaupunginjohtajan tervehdys.
Jyrki Myllyvirta
Lukijalle.
Birgitta Stjernvall-Järvi
Lahtea paikantamassa.
Antti Karisto ja Riitta
Niskanen
Muistin madot.
Ilkka Malmberg
Sopenkorpi.
Matti Salminen
Lapsuus Launeella.
Mervi Kaarninen
Liipola.
Marjaana Seppänen
Fellmanin pelto.
Kaisa Salmi
Mummola Mukkulankadulla ja muita säikeitä sukuetnografiastani.
Terhi Pietiläinen
Asemakylästä kaupungin lyseoon.
Jukka Mallinen
Lyseo ja Lahti, myöhemmin nähtynä.
Veli-Pekka Leppänen
Olavinlinna.
Riitta Niskanen
Niemenkatu 73 ja muita muistikuvia lahtelaisesta vaatetusalan yrittäjästä.
Heikki Hiilamo
Karisto.
Antti Karisto
Pyhätön.
Veikko Anttonen
Lahti-blogi lahtelaisuuden kuvana ja kuvaajana.
Anna Kouhia
Onko Lahdessa kauneutta?
Arto Haapala
Lahteen on helppo tulla.
Kirsti Nenye
Puusepistä sanaseppoihin.
Markku Koski
1700-luvun alun levoton Päijät-Häme.
Antti Kujala
Kuntaliitosselvityksen vastahanka nousee kumpujen yöstä.
Vili Uuskallio
Lahden talous, palvelut ja mielikuvat.
Heikki Helin
Paikannimien, diftongien ja muiden kaareutuvien ilmiöiden jäljillä.
Pekka Laaksonen
Lahti, monen murteen ja kielen kohtauspaikka.
Pirkko Nuolijärvi
Meren Lahti.
Petri Tamminen
Vuosikirja 2015. Poimintoja Päijät-Hämeestä
Johdanto
Matti Oijala
Etelä-Päijänne houkuttaa puhtaudellaan
Matti Verta
Sysmä - oman tiensä kulkija
Heikki Helin
Ruotsinkieliset sysmäläiset
Heidi Andersson
Asikkalan mainetta ja identiteettiä eri aikoina
Anneli MäkeläAlitalo
Asikkalan kirkonmäki – arvokas kulttuuriympäristö, Asikkalan puretun
pitäjäntuvan tarina
Asikkalan ja Nastolan vartiomäet.
Tapio Blåfield
Hopeinen kuu luo Päijänteelle siltaa, Olavi Virran syntymän 100vuotismuistomerkin syntytarina
Pariisi - Vuorenkylä, musiikillinen mielenmatka
Pauli Leimio
Teatteri kylän henkeä rakentamassa
Timo Taulo
Kansantanssia kansainvälisillä areenoilla
Petri Görman ja Juha
Pihanen
Viipurin perintö Lahden musiikkielämälle
Saara Hakaste
Lahden seudun ketokasvillisuus
Antti Hovi
Valtakunnallisesti arvokas Harjun perinnemaisematila
Tapio Mattlar
Päijätseudun nimistöpohja
Jouko Mattila
Päijät-Häme-wiki kokoaa kotiseututietoa
Merja Taavila
Ursan havaintokeskus, Artjärvi
Jukka-Pekka Teitto
Matti Oijala
Marja Mattlar