Kokousasia PDF

Transcription

Kokousasia PDF
Kaupunginhallitus
Keskusvaalilautakunta
§ 65
§ 18
02.02.2015
03.03.2015
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten sekä
ennakkoäänestystoimitsijoiden valitseminen
651/00.00.00/2014
KH § 65
Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 19.4.2015 ja
kotimaan ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 8-14.4.2015.
Vaalilautakunnat ja -toimikunnat
Vaalilain 15 §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä
tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme;
sekä
2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten
yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä,
joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden
varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa
vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita
puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja
varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä
kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa
toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen,
jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi
olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja
varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan
keskusvaalilautakunnalle."
Poliittisen edustavuuden tulee toteutua sekä jäsenten että varajäsenten
osalta erikseen.
Valittaessa vaalilautakuntia ja toimikuntia on otettava huomioon
tasa-arvolain 4 § 2 momentti, joka kuuluu:
"Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa
toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta
kunnanvaltuustoa tulee, jollei erityisistä syistä muuta johdu olla sekä naisia
että miehiä."
Säädöstä on tulkittu siten, että sekä varsinaisissa jäsenissä että
varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %. Sen
sijaan päätösvaltaisuuden edellytyksenä ei ole, että kumpaakin sukupuolta
olevia on läsnä kokouksessa.
Valittavat henkilöt ovat velvollisia osallistumaan vaalityöhön. Heidän tulee
hyvissä ajoin varautua siihen ja varata vaalipäivät yksinomaan vaalityötä
varten.
Lohjalla on valittu sekä kunnallisten että valtiollisten vaalien
vaalilautakuntiin viisi varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä. Tämä johtuu
siitä, että monella äänestysalueella äänioikeutettujen lukumäärä on noin
2000 henkilöä ja vaalilautakunnan työmäärä on suhteellisen suuri.
Vaalilautakunnan jäsenten työmäärän tasaamiseksi vaalipäivän aikana on
pyritty toimimaan siten, että kaikki vaalilautakuntaan valitut henkilöt, niin
varsinaiset kuin varajäsenetkin osallistuisivat vaalityöhön tasapuolisesti.
Koska vaalien tuloslaskennalta vaaditaan hyvää tarkkuutta ja tiedotukselta
nopean aikataulun noudattamista, vaalien ääntenlaskenta pyritään
toteuttamaan siten, että ääntenlaskentaan osallistuvat kaikki
vaalilautakuntaan valitut henkilöt.
Sähköistä vaaliluetteloa käytetään paperisen vaaliluettelon rinnalla kaikilla
Lohjan äänestysalueilla.
Vaalitoimikunnat hoitavat ennakkoäänestyksen laitoksissa sekä
kotiäänestyksen. Laitosäänestykseen on lisätty useita uusia kohteita, joten
vaalitoimikuntien määrää ehdotetaan lisättäväksi kolmesta neljään.
Tulkintaa puolueiden edustuksesta vaalitoimielimissä
Vaalilain mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että
niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä
edellisissä eduskuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.
Presidentinvaalien yhteydessä Suomen Kuntaliitto kiinnitti Lohjan
kaupungille antamassaan lausunnossa huomiota siihen, että
vaalilautakunnan tai vaalitoimikunnan jäsenissä ja varajäsenissä
kumpaakin ryhmää erikseen tarkastellen ei tule olla kahta samaa puoluetta
edustavaa henkilöä. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että niin kauan
kuin yksikin ehdokkaan asettanut puolue on vailla edustusta, muusta
puolueesta ei saa valita kahta edustajaa.
Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat
Vaalilain 17 §:ssä säädetään ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoista
seuraavaa:
”Ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa,
Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä
huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä
ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa.
Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla
kaksi tai useampia. (5.4.2002/247)
Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää
kunnan keskusvaalilautakunta. Muutoin vaalitoimitsijoina ovat:
(5.4.2002/247)
1) Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen nimeämänsä henkilö;
2) suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa
palveleva henkilö;
3) kotiäänestyksessä kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan
määräämä vaalitoimikunnan jäsen tai varajäsen.
Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa
toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa
saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on
nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä
toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen
kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.
(5.4.2002/247) ”
Yleisillä ennakkoäänestyspaikoilla toimisi aina yksi luottamushenkilö
vaalitoimitsijana yhdessä keskusvaalilautakunnan määräämien kahden
kaupungin henkilökuntaan kuuluvan vaalitoimitsijan kanssa. Prisman ja
K-Citymarketin osalta on arvioitu ennakkoäänestyksen järjestämisen muuta
asiakasvirtaa häiritsemättä vaativan enemmän henkilökuntaa. Niissä
järjestettäviin äänestystoimituksiin on siksi esitetty valittavaksi kaksi
luottamushenkilöä enemmän kuin muille ennakkoäänestyspaikoille.
Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat eivät muodosta toimielintä, joten
vaalilain tarkoittaman puolueiden edustuksen tai tasa-arvolain
noudattaminen ei ole heidän valinnassaan ehdoton vaatimus.
(Mikko Kuosmanen)
Erikseen jaettavat asiakirjat
- yhdistelmä puolueiden ehdotuksista (luonnos 28.1.2015)
Esitys
Kj
Päätös
Kaupunginhallitus päätti
1. asettaa vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten kullekin kahdeksalletoista
äänestysalueelle vaalilautakunnan ja valita siihen viisi varsinaista jäsentä,
joista yksi määrättiin vaalilautakunnan puheenjohtajaksi ja yksi
varapuheenjohtajaksi sekä valita vähintään viisi varajäsentä, jotka
asetettiin siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Vaalilautakuntiin valittiin seuraavat henkilöt:
001
Kirkniemi-Kirkonkylän äänestysalueen
vaalilautakunta
pj.
Jarmo Niemi
vpj.
j.
j.
j.
Monica Lemberg
Tomi Flinck
Janne Louhi
Maarit Makkonen
1.vj.
2.vj
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Leif LIndberg
Tapani Kopra
Tomi Wallin
Janne Vaarala
Päivi Haapala
002
Virkkala-Fatjan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Mirja Janérus
Pasi Vottonen
Leila Ahmaoja
Heikki Jauhiainen
Tomi Stenvall
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.j
Walo Pakkanen
Matti Ollikainen
Pauliina Vastamäki
Susanna Komulainen
Marica Strömberg
003
Maksjoen äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Hannu Makkonen
Heimo Yrjönsalo
Tuula Niemi
Susanne Bradley
Pirjo Savolainen
1.vj.
2.vj
3 vj.
4.vj.
5.vj.
Seija Toivonen
Anita Ekqvist
Jani Méling
Irmeli Järvinen
Juhani Meronen
004
Paloniemi-Roution äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Mika Herpiö
Inkeri Sainio
Petri Liesivaara
Kari Kemppainen
Sirpa Miinalainen
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5 vj.
Terho Tikkanen
Liisa Mononen
Claes-Fredrik Lindholm
Marja-Leena Fäldt
Ari Pihlström
005
Suittila-Mäntynummen äänestysalueen
vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Ilkka Lähteenmäki
Mika Eskola
Vappu Miinalainen
Hannele Ilomäki-Piirilä
Minna Saario
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5 vj.
Pirkko Lehtonen
Jukka Seger
Gudrun Lahtinen
Tom Walle
Leo Junno
006
Ventelä-Immulan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Merja Nevalainen
Pirjo Aho
Kim Sällsten
Petteri Åström
Jouni Lindén
1.vj.
2.vj.
3 vj.
4.vj.
5.vj
Johanna Backman
Jarmo Aho
Kaija Suominen
Aila Tuhkanen
Janne Turunen
007
Lieviön äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Jarmo Pasanen
Juha Lipponen
Pekka Luoma
Annakaisa Miinalainen
Marjatta Allamo
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Jari Åström
Minna Nyman
Monica Grönberg
Jorma Aaltonen
Aatu Sorvari
008
Moision äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Virpi Mäkinen
Tiina Liimatainen
Osmo Hiltunen
Petri Rautiainen
Arto Sjöholm
1.vj.
2.vj.
Jari Mettomäki
Ilkka Karojärvi
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Stina Nygård
Asta Åström
Jukka Strandberg
009
Tytyri-Harjun äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Roger Weintraub
Pekka Ruoste
Sari Berghäll
Uolevi Viita
Terttu Louhikoski-Alasuutari
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Kari Nieminen
Jorma Kuosmanen
Hilkka-Mari Lehto
Liisa Jääskeläinen
Katri Piiparinen
010
Rantakantin äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Matti Myllykangas
Teuvo Sarín
Markus Karhunsaari
Marika Kilpeläinen
Erkki Sohl
1.vj.
2 vj.
3.vj.
4 vj.
5.vj.
Arto Varelius
Pekka Korpijaakko
Sirpa Makkonen
Reino Huttunen
Hilkka Asikainen
011
Neitsytlinnan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Janne Laakkonen
Hannu Korsumäki
Inkeri Kangas
Keijo Hartikainen
Kristiina Mikkonen
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
3 vj.
Sisko Karjalainen
Teija Larsson
Bengt Ahlroth
Tomi Erlund
Heikki Mäkinen
012
Ojamon äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Leena Levonperä
Gunilla Wikberg
Seppo Pesonen
Nena Ourama
Mika Rytkönen
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5 vj.
Aila Lahti
Nina Välimäki
Sari Huttu
Jari Vuorinen
Erkki Hartikka
013
Keskilohjan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Rolf Grandell
Pekka Räsänen
Matti Pajuoja
Tarja Kunnala
Erja Vaarala
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Ari Pitkämäki
Kari Heikkinen
Arja Heinola
Tuula Mårdh
Anne Lempinen
014
Metsolan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Sakari Kataja
Eero Tuhkanen
Birgit Pihl
Tarja Ojanen
Alla Kerisalo
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Tanja Olin
Eero Särkinen
Markku Nordström
Tiina Järvinen
Johan Holmström
015
Sammatin äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Jaakko Heino
Antero Sarakivi
Sari Lehtinen
Jarkko Holappa
Kaisa Kataja
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5 vj.
Tuija Piekka
Aila Harjuranta
Martti Kemppainen
Mikael Lintula
Harri Lylylahti
016
Nummen äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
Marja Malin
Marja-Leena Erkkilä
j.
j.
j.
Peter Bolin
Miira Häsä-Nordström
Jukka Kumaja
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Kaarina Viljanen
Seppo Ahola
Yrjö Litja
Antti Forsström
Pirjo Leinonen
017
Pusulan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vp.
j.
j.
j.
Hannele Monthén
Eila Koskinen
Mauno Haverinen
Timo Kujala
Raili Viitanen
1 vj.
2.vj.
3.vj
4 vj.
5.vj.
Arto Ventomaa
Johanna Sarlin
Pentti Rinne
Mikko Puolimatka
Birgitta Silvennoinen
018
Karjalohjan äänestysalueen vaalilautakunta
pj.
vpj.
j.
j.
j.
Tiina Ali-Alha
Tuula Typpi
Arto Heiska
Virppi Venell
Esa Turtiainen
1.vj.
2.vj.
3.vj.
4.vj.
5.vj.
Päivi Seger
Jarmo Partanen
Tuula Kerko-Ervasto
Märta Petrell
Ahti Nauska
2. asettaa laitos- ja kotiäänestystä varten neljä vaalitoimikuntaa ja valita
kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme jäsentä, joista yksi määrättiin
puheenjohtajaksi sekä valita kuhunkin vaalitoimikuntaan kolme
varajäsentä, jotka asetettiin siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten
sijaan. Vaalitoimikuntaiin valittiin seuraavat henkilöt:
Vaalitoimikunta I
pj.
vpj.
j.
Vappu Miinalainen
Ismo Paunila
Elo Riihimäki
1.vj.
2.vj.
Anja Wikström
Kari Heikkinen
3.vj.
Kari Toivonen
Vaalitoimikunta II
pj.
vpj.
j.
Simo Westerlund
Annakaisa Miinalainen
Reijo Siltasaari
1.vj.
2.vj.
3.vj.
Timo Nordberg
Pekka Liimatainen
Sinikka Kostiainen
Vaalitoimikunta IIl
pj.
vpj.
j.
Janne Pihlaja
Lauri Hallamaa
Marja-Leena Méling
1.vj.
2.vj.
3.vj.
Reino Huttunen
Marjut Mikkonen
Anna-Maija Niemi
Vaalitoimikunta IV
pj.
vpj.
j.
Jarmo Aho
Kimmo Leppäniemi
Vuokko Sorvari
1.vj.
2.vj.
3.vj.
Sirkka-Liisa Sourama
Simo Hautamäki
Liisa Toivonen
3. esittää keskusvaalilautakunnalle yleisten ennakkoäänestyspaikkojen
vaalitoimitsijoiksi neljä luottamushenkilöä Virkkalan kirjaston, Sammatin
kirjaston, Mäntynummen kirjaston, Saukkolan kirjaston, Pusulan koulun ja
Karjalohjan terveysaseman ennakkoäänestyspaikkoja varten sekä kuusi
luottamushenkilöä Prisman ja K-Citymarketin ennakkoäänestyspaikkoja
varten. Vaalitoimitsijoiksi päätettiin esittää seuraavia henkilöitä:
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Virkkalan kirjasto
(8.-10.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Saara Reiman
Jan-Erik Enlund
Anita Hietanen
Hilkka Korhonen
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Sammatin kirjasto
(11.-12.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Margit Aaltonen
Kaija Selenius
Riitta Leijola
Noomi Saari
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Mäntynummen kirjasto
(13.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Ilkka Karojärvi
Sakari Kataja
Leo Junno
Harry Myllymäki
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Prisma
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Anja Aaltonen
Jyrki Rinne
Jari Väre
Janne Laakkonen
Leila Ahmaoja
Helka SIltasaari
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
K-Citymarket
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Marja-Leena Weintraub
Aimo Perälä 8.-10.4.2015
Tapani Kopra 11.4.2015
Mirja Janérus 12.4.2015
Tuula Niemi 14.4.2015
Matti Pajuoja
Marjut Mikkonen
Heikki Mäkinen
Roger Weintraub
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Saukkolan kirjasto
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Reino Koski
Liisa Marimo
Marja Malin
Seppo Ahola
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Pusulan koulu
(8.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Olavi Skog
Timo Kujala
Hannu Haapa
Matti Viranen
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Karjalohjan terveysasema
(9.4., 11.4.-14.4.2015)
1.
1.
2.
4.
Veikko Lackman
Rolf Oinonen
Liisa Mantere
Lauri Aitolahti
----------------------------------KVLK § 18
Esitys
Keskusvaalilautakunta päättää
1. määrätä kaupunginhallituksen esityksestä seuraavat luottamushenkilöt
yleisten ennakkoäänestyspaikkojen toimitsijoiksi:
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Virkkalan kirjasto
(8.-10.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Saara Reiman
Jan-Erik Enlund
Anita Hietanen
Hilkka Korhonen
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Sammatin kirjasto
(11.-12.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Margit Aaltonen
Kaija Selenius
Riitta Leijola
Noomi Saari
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Mäntynummen kirjasto
(13.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Ilkka Karojärvi
Sakari Kataja
Leo Junno
Harry Myllymäki
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Prisma
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Anja Aaltonen
Jyrki Rinne
Jari Väre
Janne Laakkonen
Leila Ahmaoja
Helka SIltasaari
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
K-Citymarket
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Marja-Leena Weintraub
Aimo Perälä 8.-10.4.2015
Tapani Kopra 11.4.2015
Mirja Janérus 12.4.2015
Tuula Niemi 14.4.2015
Matti Pajuoja
Marjut Mikkonen
Heikki Mäkinen
Roger Weintraub
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Saukkolan kirjasto
(8.4.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Reino Koski
Liisa Marimo
Marja Malin
Seppo Ahola
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Pusulan koulu
(8.-14.4.2015)
1.
2.
3.
4.
Olavi Skog
Timo Kujala
Hannu Haapa
Matti Viranen
Yleinen ennakkoäänestyspaikka/
Karjalohjan terveysasema
(9.4., 11.4.-14.4.2015)
1.
1.
2.
4.
Veikko Lackman
Rolf Oinonen
Liisa Mantere
Lauri Aitolahti
2. määrätä seuraavat kaupungin työntekijät ja viranhaltijat sekä tehtävään
erikseen kutsutut henkilöt eduskuntavaalien
ennakkoäänestystoimitsijoiksi
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
Aho Pirjo
Ahlroth-Vartiainen Maarit
Finnberg Hannele
Kairus Sirkku
Ketonen Marjaana
Kivelä Harriet
Koski Tarja
Laaksonen Satu
Laine Arja
Lehtoranta Tuula
Liljeqvist Anne
Lintuniemi Tuula
Mäntymäki Heidi
Niinikivi Minna
Nivukoski Heli
Nygren Saija
Repo Pirjo
Saarni Leena
Syrjälä Juha-Pekka
Tenhunen Mirkku
Tommila Eija
Turunen Hannele
Vanhapelto Mari
Vanhapelto Pirjo
Westerlund Leena
Vilmunen Tuula
Vireä-Aihio Paula
Yliniemi Anne
Åfelt Iiris
Ennakkoäänestystoimitsijoiksi määrätyt saavat Nordean konttorista
pankkitiliin sitomattomat verkkopankkitunnukset, kun he esittävät
valinnastaan keskusvaalilautakunnan pöytäkirjanotteen.
3. määrätä seuraavat kaupungin työntekijät ja viranhaltijat sekä tehtävään
erikseen kutsutut henkilöt eduskuntavaalien varsinaisen vaalipäivän
virkailijoiksi
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
Aarnio Hannele
Ahlroth-Vartiainen Maarit
Alatalo Johanna
Ek Leena
Emet Pirjo
Finnberg Hannele
Kairus Sirkku
Kivelä Harriet
Ketonen Marjaana
Koski Tarja
Laaksonen Satu
Mäntymäki Heidi
13.
14.
15.
16.
17.
18.
Nivukoski Heli
Nummi Maarit
Turunen Hannele
Vanhapelto Mari
Vanhapelto Pirjo
Yliniemi Anne
4. Valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin täydentämään tarvittaessa
ennakkoäänestystoimitsijoiden ja varsinaisen vaalipäivän vaalivirkailijoiden
luetteloa.
Päätös
-----------------------------------
Hyväksyttiin.